Äänitaiteen omat maailmat

Transkriptio

1 Äänitaiteen omat maailmat Jyri Pulkkinen Julkaistu alun perin englanniksi Finnish Dance in Focus -lehdessä Äänisuunnittelusta on tullut yhä tärkeämpi osa suomalaisia tanssiteoksia. Sen merkitys on kasvanut selvästi 90-luvulla. Useat suomalaiset nykytanssikoreografit uskovat koko äänimaailman luomisen tähän työhön akateemisesti koulutetulle suunnittelijalle, joka vähintään neljän vuoden ajan on opiskellut äänen käytön mahdollisuuksia sekä ryhmässä työskentelyä varta vasten tähän tarkoitukseen räätälöidyn opetusohjelman mukaisesti. Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitos perustettiin 1986 ja se on Euroopassa ainutlaatuinen. Pitkälti tähän koulutukseen perustuu se, että Suomessa on jo pitempään kokeiltu monipuolisesti muunkin äänen kuin musiikin mahdollisuuksia osana erilaisia esittävän taiteen teoksia. Tällä hetkellä suomalaisen äänisuunnittelijan ja koreografin yhteistyö on jossain määrin samanlaista kuin modernin tanssin koreografien ja säveltäjien yhteistyö 60- ja 70-luvuilla. Päätoimittaja Harri Kuusisaari pohtii Finnish Music Quarterlyssä (3-4/2000), miksi suomalaiset nykysäveltäjät ja nykykoreografit tekevät niin vähän yhteistyötä. Eräänä historiallisena syynä hän mainitsee luvun nuorten säveltäjien sitoutumisen jälkisarjallisuuteen. "Vaikeaksi" koettu musiikki ei tuntunut jättävän tilaa koreografin intuitiivisille ja emotionaalisille assosiaatioille. Nykyisin perinteiset elementit, kuten tonaalisuus ja rytmi, ovat palanneet suomalaisen nykymusiikin valtavirtaan, mutta kerran loitontuneita yhteistyösuhteita ei helposti aloiteta uudelleen. Tässä tilanteessa suomalaiskoreografit ovat hakeutuneet yhä enemmän yhteistyöhön äänisuunnittelijoiden kanssa, jotka liikkuvat musiikki- ja tehosteilmaisun välimaastossa sujuvasti ilman rytmiä ja tonaalisuutta. Juha Tuisku, Mikko Hynninen ja Jyrki Sandell ovat merkittäviä tanssinteosten äänen suunnittelijoita. Heillä kaikilla on kokemusta myös teatterin äänimaailmoiden luomisesta, mutta nimenomaan koreografian ja äänen yhdistäminen innostaa heitä erityisesti.

2 Koreografi on kohdattava Äänisuunnittelija Juha Tuisku on työskennellyt teatteriäänen parissa toistakymmentä vuotta. Äänen parissa hän on työskennenllyt lisäksi muun muassa radiossa ja muusikkona. Tanssiteosten ääniä Tuisku on suunnittelut viime aikoina nykytanssin kärkinimiin kuuluvan Arja Raatikaisen Tunneliin sekä nuorempien tekijöiden, Hanna Pajalan ja Kati Kallion teoksiin. Tuisku korostaa koreografin kohtaamisen merkitystä matkalla kohti uutta teosta: - Tanssin lähtökohta on usein abstrakti, eikä pääkirja yleensä toimi yhteisenä tutkimuskohteena kuten teatterin puolella. Synopsiksesta mennään suoraan liikkeeseen. Siksi haluan oppia tuntemaan koreografin ajatusmaailmaa. Keskustelua tarvitaan paljon, sillä koreografit eivät usein ole yhtä valmiita verbalisoimaan ajatuksiaan kuin teatteriohjaajat. Usein koreografi tulee ensimmäisiin tapaamisiin CD-levyt kourassaan. Äänisuunnittelija Mikko Hynninen kertoo kuuntelevansa koreografin kappale-ehdotukset kiinnostuneena. Sen jälkeen hän tarjoaa niiden tilalle muuta, itse tekemäänsä äänimaailmaa. - Lähden siitä, etten käytä valmiita biisejä, vaan luon itse koko äänimaailman. Vain vastaamalla kokonaisuudesta voin saavuttaa eheyden. Kysymys ei kuitenkaan ole säveltämisestä. Musiikki, ääni, tehoste Mikko Hynninen piirtää paperille jatkumon, jonka toisessa päässä on musiikki ja toisessa päässä tehostemaailma: -Työn alkaessa vaihtoehtoni ovat avoinna tällä välillä. Ehtona on vain, että valitsemani äänellinen muotokieli toimii näyttämöteoksessa. Se mitä näyttämöllä tapahtuu, on aina solistisessa osassa. Hynninen työskentelee parhaillaan koreografi Kirsi Monnin kanssa teoksessa Toisia ääniä. Jussi Tuurna on säveltänyt teokseen musiikkia; tanssiryhmä toimii myös kuorona.

3 Kuuntelukokemus muodostuu akustisesta ja vahvistetusta ihmisäänestä sekä yhteistyönä suunnitellusta musiikki- ja äänimaailmasta. Monnin edellistä työtä, Saattamusta vuodelta 1999, Hynninen kuvailee tärkeäksi ja hyväksi prosessiksi. - Kirsillä oli idea teoksen maailmasta. Keskustelimme siitä, mitä äänellisiä elementtejä voisi olla mukana. Sitten toin demoja, joissa oli jo vähän massoitteluja (termi lainattu arkkitehtuurista, tarkoittaa 'analyysia massan perusteella') ja tempoa. Veimme sitten ideoita eteenpäin rinnan tanssin harjoitusprosessin kanssa - pala palalta kohti valmista lopputulosta. Hynninen kiittää niin sanotun puolimusiikillisen ajattelun löytämisestä koulutustaan Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitoksella. Samalla laitoksella äänisuunnittelua opettava Jyrki Sandell taas puhuu "epämusiikista" monien äänisuunnittelijoiden materiaalina. - Ei olla sidottuja tempoihin eikä melodisiin rakenteisiin. Usein kyseessä on kollaasi soittimilla tuotettua ja tehosteääntä. Sandell on työskennellyt Helsingin Kaupunginteatterissa 1980-luvulta alkaen. Muun muassa Kenneth Kvarnströmin suositut no-no ja 108dB syntyivät Sandellin kanssa yhteistyössä. Niissä hänen tehtävänään oli yhdistää Kvarnströmin suosima musiikki, kuten Aphex Twin, Loopguru tai Pan Sonic, omaan äänimaailmaansa. Tekniikka ei korvaa sisältöä Juha Tuisku korostaa, ettei teoksen tekijä voi aina valita, miltä osin hänen materiaalinsa kommunikoi katsojan kanssa. Katsoja saattaa seurata intensiivisesti koreografian muotoa ja kaarta, mutta myös äänimaailma voi olla hänen huomionsa keskipisteessä. Siksi äänimaailman pitäisi Tuiskun mielestä toimia myös itsenäisenä taideteoksena. Yhteistyö koreografin kanssan edellyttää kuitenkin kompromisseja. - Koreografilla saattaa olla valmis biisi, joka on ehdottomana lähtökohtana teokselle tai jolla on tärkeä dramaturginen merkitys. Ongelmaksi muodostuu usein se, että kun tuon biisin aika tulee esityksessä, siihen ei aina ole muodon puolesta helppo mennä.

4 Viime vuosina digitaalitekniikka on muuttanut sekä äänisuunnittelijoiden työtä että tehnyt suomalaisista tanssinäyttämöistä aivan uudella tavalla soivia tiloja. Niissä koetaan auditiivinen elämys hyvin voimakkaasti, usein jopa fyysisenä tuntemuksena. Digitaalisuuden ansiosta tanssin, teatterin, elokuvan, television ja multimedian äänimaailmat ovat alkaneet muistuttaa toisiaan. Myös niiden tuottaminen samankaltaistuu. Tätä pidetään suurena haasteena ja mahdollisuutena suomalaisten äänisuunnittelijoiden koulutukselle. Hynnisen mielestä teknisten laitteiden ja ohjelmistojen nopea kehittyminen ja halpeneminen ovat merkinneet demokratisoitumista: äänimaailmaa on mahdollista tuottaa ilman pitkää, formaalista musiikin koulutusta. Tekniikan ansiosta äänisuunnittelija voi myös olla yhä useammin läsnä harjoitustilanteessa - lähes pelkkä kannettava tietokone välineenään. Hänestä tulee työryhmän aktiivinen jäsen. Tuiskun mukaan äänisuunnittelija voi joskus edistää pysähtynyttä harjoitustilannetta tuomalla siihen ääniärsykkeitä. Tekniikka on parantanut myös laatua, vaikka haastateltavat puhuvatkin siitä varauksin. - Tekniikka sinänsä ei ole tärkeää. Jos ei ole sisältöä, uusi teknologia ei tuo teokseen mitään. Juha Tuisku kiittelee kuitenkin nykyisiä mahdollisuuksia luoda dynaamisia äänellisiä kokonaisuuksia. Vaikeissakin akustisissa tiloissa voi toimia hienovaraisilla elementeillä, esimerkiksi aivan akustisen ja sähköisesti vahvistetun äänen rajapinnassa. Äänitaiteen korkeakoulu Valo- ja äänisuunnittelun laitoksen tavoitteena on kouluttaa taiteellisesti kunnianhimoisia ja vastuullisia työryhmän jäseniä. Laitoksen valosuunnittelun professori Markku Uimonen sanoo taiteilijapainotteisuuden olevan ainutlaatuista myös kansainvälisessä vertailussa. - Kysymyksessä on yliopistotasoinen koulutus. Siksi meillä perusopetuksen lisäksi panostetaan myös tutkimukseen, mutta taiteellisesta näkökulmasta. Olemme käynnistämässä jatko-opiskeluhanketta, jossa teemme tutkimusta taiteen ehdoilla. Pyrimme myös saamaan äänisuunnittelulle oman professuurin syksyllä Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitoksen opiskelijoilta pyritään heti koulutuksen aluksi saamaan pois stereotyyppinen käsitys äänestä. Tulevilla äänisuunnittelijoilla on oltava

5 omaa sanottavaa, siksi omat korvat pitää saada käyttöön. Äänisuunnittelun lehtori Jyrki Sandell antaa esimerkin: - Stereotyyppisen ajattelun rikkominen voi tarkoittaa esimerkiksi niinsanotun naturaäänen kyseenalaistamista. Jos näytelmätekstissä puhutaan linnunlaulusta ja kirkonkelloista, on opittava miettimään, mitä muuta voisi käyttää kuin kyseenä olevia tehosteääniä. Opiskelu valo- ja äänisuunnittelun laitoksella kestää vähintään neljä vuotta. Ensimmäinen vuosi on kaikille yhteistä opiskelua, valo- ja ääni eroavat sen jälkeen. Kaksi ensimmäistä vuotta ovat hyvin intensiivisiä ja kurssimuotoisia, seuraaviin vuosiin kuuluu syventäviä opintoja ja runsaasti harjoittelua erilaisissa tuotantoprojekteissa. Tuotantoyhteistyötä tehdään paitsi ammattiteattereiden myös Teatterikorkeakoulun muiden laitosten sekä Taideteollisen korkeakoulun lavastustaiteen opiskelijoiden kanssa. Taiteilijapainotteisuuden ohella suomalaisen koulutuksen tärkeä ominaispiirre onkin runsas käytännön harjoittelun määrä. Laitoksen opiskelijat olivat viime vuonna mukana yli 50:ssä yleisölle esitettävässä tuotannossa, joista noin puolet on koulun omia ja puolet ulkopuolisia. Ennakkosuunnittelun oppiminen jo kouluaikana on tärkeää. Jyrki Sandellin mukaan pyrkimyksenä on myös saada opiskelijoita löytämään itselleen sopivia työpareja jo koulutusaikana. Toimiva työsuhde ja yhteinen kieli ovat usein hyvän tuloksen perusta. Opiskelijoiden kurssivalikoimasta löytyy runsaasti myös teatteri- ja taidehistoriaa sekä taiteen filosofiaa. Dramaturgian ja partituurin lukemisen opettelu sekä sävellystyön kurssi ovat myös opintosuunnitelmassa. Opiskelijoiden yhteistyökelpoisuutta pyritään kehittämään tutustuttamalla heitä muun muassa kapellimestarin työhön. Ehkä hienoisena yllätyksenä tulee, ettei tekniikan osuutta koulutuksessa kovinkaan paljon korosteta. Tätä periaatetta tuetaan myös kentällä. - Ensin pitää tietää, minne on menossa. Vasta sitten opetellaan ajamaan pyörällä, lohkaisee Tuisku.

6 Jyri Pulkkinen