KILPAILEMAAN! ATT:n kilpailutoimikunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KILPAILEMAAN! ATT:n kilpailutoimikunta 16.2.2014"

Transkriptio

1 KILPAILEMAAN! ATT:n kilpailutoimikunta

2 Sisältö ohjaajan ja koiran kisakelpoisuus/valmius rekisteritodistus, rokotukset, tunnistusmerkintä lisenssi ja SAGIn Intranet kisoihin ilmoittautuminen, koko- ja tasoluokat kisamaksut osallistumisen peruutus, dopingmääräykset kilpailukutsu ja lähtölistat kilpailukirja mitä mukaan kisapaikalle kisapaikalla toimiminen rataan tutustuminen ja radalle! 1lk-ratojen yleiset piirteet, tuomari, virheet, hylkäys 2

3 Ohjaajan kilpailukelpoisuus Ohjaajan on oltava SAGIin kuuluvan jäsenseuran jäsen Ohjaajalla on oltava voimassaoleva kilpailulisenssi (A tai B) edustamansa seuran nimissä 3

4 Koiran kisavalmius Koiran tulee olla vähintään 18 kk vanha (18kk + 1pv) Rekisteritodistus Kansalliseen kilpailuun osallistuvan koiran tulee olla rekisteröity Kennelliiton rotukoirarekisteriin, tunnistusmerkintärekisteriin (FIX) tai muuhun FCI:n tunnustamaan rotukoira-, liitännäis- tai tunnistusmerkintärekisteriin. Rokotukset Koiran tulee olla rokotettu kulloinkin voimassa olevien Kennelliiton rokotusmääräysten mukaisesti (Penikkatauti, Rabies) Huom viim voimassaolopäivä oltava todistuksessa Tunnistusmerkintä Koiran tulee olla tunnistusmerkitty kulloinkin voimassa olevan Kennelliiton tunnistusmerkintää koskevan määräyksen mukaisesti (siru tai tatuointi) Terveys, juoksuinen tai kantava narttu Esteosaaminen, ilman apuvälineitä 4

5 Lisenssi Ohjaajalla A- tai B-lisenssi (kilpailulisenssi) oman seuran nimissä Osto SAGIn sivujen kautta (kts ohjeet, ei vaadi nykyisin kirjautumista!) Lisenssinumero = sporttiid (näkyy heti maksukuitissa!) Voit kisata heti vaikka lisenssikortti ei ole tullut (näytät maksukuitin kisapaikalla) 5

6 SAGIn Intranet Lisenssinumeron saatuasi kirjaudu sen avulla SAGIn Intranet-osioon ja vie omat ja ohjaamasi koiran tiedot järjestelmään. Ilmoittautumislomaketta täyttäessäsi sinun ei tarvitse täyttää näitä tietoja uudelleen! Sieltä näet jatkossa mm myös tuloksesi ja ilmoittautumisesi. 6

7 Kisoihin ilmoittautuminen Kaikki kisat näkyvillä SAGIn sivuilla (Kilpailut) Ilmoittaudu ajoissa, iimo umpeutuu yleensä viikkoa ennen kisaa. Vältä viime tipan ilmoittautumista, esim SAGIn sivut saattavat kaatua tms Kilpailutiedot -kohdasta näet kisan lisätietoja mm kisapaikan osoitteen, kartan perille, tuomarit, tiedusteluihin vastaavan henkilön, sen hetkisen osallistujamäärän jne. 7

8 Kokoluokat Koira voi kuulua vain yhteen kokoluokkaan: Mini(S) säkäkorkeus on alle 35,00 cm Medi(M) säkäkorkeus on 35,00-42,99 cm Maksi(L) säkäkorkeus on 43,00 cm tai yli Jos koiraasi ei vielä ole mitattu, ilmoittaudu siihen kokoluokkaan missä olet harjoitellut (voit kysyä kouluttajaltasi ohjeita) 8

9 Tasoluokat Kilpailuja järjestetään kolmessa tasoluokassa: 1-luokka: koirat, jotka eivät ole saavuttaneet sertifikaattia 2-luokka: koirat, jotka ovat saavuttaneet sertifikaatin 1- luokassa 3-luokka: koirat, jotka ovat saavuttaneet sertifikaatin 2- luokasta Ensimmäistä kertaa kisaava ilmoittautuu aina 1-luokkaan Tasoluokkien eroina ovat radan vaikeusaste ja etenemisnopeus. Saavuttaessaan sertifikaatin omassa tasoluokassaan koira siirtyy seuraavaan tasoluokkaan. 9

10 Kisoihin imoittautuminen, jatkuu Perille menneestä ilmoittautumisesta tulee AINA vahvistus antamaasi spostiosoitteeseen! Jos epäilet, että ilmoittautumisessa meni jokin vikaan, ota välittömästi yhteys puhelimitse kisojen järjestäjään. 10

11 Kisamaksut Maksaminen, arkistotunnus Lahjakortit, työntekijäkortit tms 11

12 Osallistumisen peruutus Syyt: Koiran juoksu Koiran sairaus, doping-määräykset Kennelliiton sivuilla (huom esim punkkilääkkeet eivät ole dopingia!) Ohjaajan sairaus Muu syy Miten toimia? Jos kisakirje on jo tullut, toimi kisakirjeen mukaan Ennen kisakirjettä, ota yhteys ilmossa mainittuun yhteyshenkilöön Jonkinlainen todistus syystä tarvitaan AINA! Ilmoittautumismaksun palautus 12

13 Kilpailukutsu/kirje Järjestävä seura lähettää kilpailukirjeen aina ennen kisoja (mieluiten spostilla) Osallistujamäärät Arvioitu aikataulu Tuomarijako Muita ohjeita kisaan liittyen Lähtölistat ja lähtönumerosi näet järjestävän seuran seuran sivuilta (huom niihin voi tulla muutoksia vielä kisapäivän aamunakin!) 13

14 Kilpailukirja Kilpailukirjan voit ostaa kisapäivänä ilmoittautuessasi tai jo ennen kisaa jos esim käyt katsomassa kisoja. Tuomari mittaa koiran ja varmentaa kisakirjan ennen ensimmäistä kisaa, joten varaa aikaa tähän reilusti! Täytä esitiedot ennen tätä. HUOM ei säkäluokkaa, sillä tuomari täyttää sen. Kisajärjestäjä tekee kaikki tulosmerkinnät kilpailukirjaan (vain 0-tulokset), itse et saa merkitä tulossivuille mitään! 14

15 Mitä mukaan kisapaikalle? Kilpailukirja Rekisteri- ja rokotustodistus Lisenssikortti Koiralle hihna, panta, vettä, namit/lelut, häkki, ruokaa, loimi jne? Omat kisatarvikkeet: Sopiva vaatetus, juoksutossut, omat eväät HYVÄ ja ILOINEN MIELI! 15

16 Toimiminen kisapaikalla Tule ajoissa! Vähintään 30 min ennen rataantutustumista. Ensikertalaiset n 1 h ennen. Ensimmäiseksi ilmoittaudu vastaanotossa: näytä rokotustoditus ja luovuta kisakirja (jos olet sen jo ostanut) Saat kilpailunumeron, varmista ollaanko aikataulussa, tarkista lähtöjärjestys vielä kerran seinältä ja mieti missä vaiheessa sinun on haettava koira Muista koiran lämmittely ja jäähdyttely 16

17 Rataan tutustuminen Tutustu jo rakentamisvaiheessa ulkopuolelta. Kuuluttaja kutsuu tuomarin puhutteluun (radan pituus, ihanneaika, erityisiä ohjeitä esim hylkäyksen sattuessa). Mieti tutustuessasi koiran juoksulinjoja, älä vain yksittäisiä esteitä! Tutustuminen kestää yleensä n 5 min, poistu radalta heti kun pyydetään. Ei avustajia tutustumiseen, mutta radan reunalta voit kysyä neuvoja. Pysy ohjausvalinnoissasi älä muuta niitä muiden suorituksiasi katsoessasi. 17

18 Radalle! Käytä lämmittelyesteitä jos niitä on tarjolla Tule ajoissa lähtöalueen tuntumaan koiran kanssa (jo siinä vaiheessa kun pari koiraa on ennen teidän vuoroanne) Jätä lelut/namit pois ennen lähtöaluetta Siirry pyydettäessä ensimmäisen esteen taakse (lähtöalue on väh 6 m ensimmäisestä esteestä) Riisu koiralta remmi/panta/valjaat Ohjaajalla ei saa olla mitään käsissään, taskut kiinni, radalle ei saa pudota mitään 18

19 Radalla Lähtölupa Virheet (ratavirheet, aikavirhe) Tuomarin työskentely Virheiden näyttö Hylkäys Keskeyttäminen 19

20 Kisasuorituksen jälkeen Palkkaa koira, se tekee aina parhaansa Tarkista seinältä tuloksesi ja jos huomaat virheitä, ilmoita asiasta heti toimistoon Odota kärsivällisestä kilpailukirjojen luovutusta, älä käy kysymyssä niitä etukäteen Jos teit 0-tuloksen, varmista että se on merkitty kirjaan 20

21 Sijoitukset ja sertit Nopeimman nollatuloksen (0,00) tehnyt koirakko voittaa kilpailuluokan. Agilityn 1-luokassa annetaan agilitysertifikaatti koiralle, joka on kolme kertaa saavuttanut luokanvaihtoon oikeuttavan nollatuloksen = LUVA vähintään kahden eri agilitytuomarin arvostelemana. Yksi tuloksista voi olla hyppyradalta. (yliaikatulos ei koskaan ole LUVA) 21

22 1lk ratojen yleispiirteet Koira osaa suorittaa kaikki esteet Lue estekohtaiset arvostelut säännöistä ennen ensimmäistä starttia tai kysy kouluttajaltasi! Esim kepit, keinu, puomi, sekä kiellon ja virheen ero Koiraa voidaan ohjata sekä oikealta että vasemmalta, ja koira reagoi ohjauslinjan muutokseen Koira osaa hakeutua esteelle suoralla linjalla Käännökset oikealle ja vasemmalle hallussa, takaaleikkuu, valssi, persjättö Ohjaajan radanlukutaito eduksi Miten yhden esteen ohjaaminen vaikuttaa seuraavan, tai sitä seuraavan, esteen ohjaamiseen 22

23 Linkkejä Suomen Agilityliitto SAGI agi.fi (tuloksia, ranking jne) Suomen Kennelliitto / doping-säännöt ping 23

24 KYSYMYKSIÄ? 24

TERVETULOA AGIPITSIIN 2015!

TERVETULOA AGIPITSIIN 2015! TERVETULOA AGIPITSIIN 2015! Raumalla vietetään Pitsiviikkoa 18.-26.7.2015 - tästä siis teema RKS:n heinäkuun kisoihin. LAUANTAINA JA SUNNUNTAINA JOKA TASOLUOKAN PARAS OHJAAJAN PITSIASU PALKITAAN UPEIN

Lisätiedot

Tervetuloa Raahen Koirakerhon agilitykilpailuihin

Tervetuloa Raahen Koirakerhon agilitykilpailuihin Tervetuloa Raahen Koirakerhon agilitykilpailuihin 2-3.9.2017 Kilpailupaikka on kivituhkapohjainen aidattu kenttä. Virallinen osoite on Oikotie 42, 92160 Saloinen. Navigaattoriin kannattaa laittaa osoitteeksi

Lisätiedot

Suomen Agilityliitto. Seuratoimija seminaari 2015. Kisatoimisto ajan tasalle

Suomen Agilityliitto. Seuratoimija seminaari 2015. Kisatoimisto ajan tasalle Suomen Agilityliitto Seuratoimija seminaari 2015 Kisatoimisto ajan tasalle Petteri Kerminen Muutoksia ja huomioita Ennen kisoja - Kisa-anomukset - Kisapaikan varmistus - Tuomari(t), varmista ja vahvista:

Lisätiedot

Tervetuloa Rukan Roihuralleihin Suomen monipuolisimman matkailukeskuksen sydämeen!

Tervetuloa Rukan Roihuralleihin Suomen monipuolisimman matkailukeskuksen sydämeen! Tervetuloa Rukan Roihuralleihin 8.-10.9.2017 Suomen monipuolisimman matkailukeskuksen sydämeen! Viralliset agilitykilpailut Rukan Roihurallit pidetään Rukan Hiihtostadionilla (osoitteessa Hiihtostadionintie

Lisätiedot

TERVETULOA AGIPITSIIN 2018

TERVETULOA AGIPITSIIN 2018 TERVETULOA AGIPITSIIN 2018 Kilpailupaikka https://www.google.fi/maps/place/pulttivahe+2,+26100+rauma/@61.1432599,21.547948, 17z/data=!4m5!3m4!1s0x46897dd0e705f28d:0x10b2ce85f72d5587!8m2!3d61.1440595!4d

Lisätiedot

Kilpailunjärjestäjä vastaa ohjaajan ja koiran kilpailukelpoisuuden tarkastamisesta.

Kilpailunjärjestäjä vastaa ohjaajan ja koiran kilpailukelpoisuuden tarkastamisesta. 1(11) KILPAILUKELPOISUUDEN TARKASTAMISOHJE 1 KILPAILUKELPOISUUS Kilpailukelpoisuudella tarkoitetaan sitä, että ohjaajan ja koiran on täytettävä kilpailuihin osallistumiselle asetetut edellytykset. Ohjaaja

Lisätiedot

Tervetuloa. kilpailemaan Valkeakoskelle Teboil Pirkanhovi

Tervetuloa. kilpailemaan Valkeakoskelle Teboil Pirkanhovi Tervetuloa kilpailemaan Valkeakoskelle 13.-14.5.2017 Kisat järjestetään Korkeakankaan hiihtokeskuksen hiekkakentällä osoite: Veikko Hakulisentie 110 Valkeakoski Valkeakoski- Pirkkala Lielahti Teboil Pirkanhovi

Lisätiedot

Tervetuloa KSTK:n järjestämiin agilitykilpailuihin

Tervetuloa KSTK:n järjestämiin agilitykilpailuihin Tervetuloa KSTK:n järjestämiin agilitykilpailuihin 1.-2.9.2018 Kilpailut alkavat molempina päivinä klo 9.00. Seuraavalla sivulla näet arvioidun aikataulun. Ilmoittaudu paikalla viimeistään puoli tuntia

Lisätiedot

TERVETULOA AGIPITSIIN 2016

TERVETULOA AGIPITSIIN 2016 TERVETULO GIPITSIIN 2016 Raumalla vietetään Pitsiviikkoa 23.-31.7.2016 - tästä siis teema RKS:n heinäkuun kisoihin. LUNTIN J SUNNUNTIN JOK TSOLUOKN PRS OHJJN PITSISU PLKITN UPEIN PLKINNOIN. Kannattaa siis

Lisätiedot

TERVETULOA JANKK:N AGILITYKILPAILUIHIN

TERVETULOA JANKK:N AGILITYKILPAILUIHIN TERVETULOA JANKK:N AGILITYKILPAILUIHIN 16.-17.2.2019 Kiitos ilmoittautumisestasi Janakkalan agilitykilpailuihin. Tuomareinamme toimivat Reetta Pirttikoski ja Jessi Landen. 1. YHTEYSTIEDOT Kisaviikonlopun

Lisätiedot

AGILITYN EPIKSET Sunnuntaina ilmoittautuminen yhteen starttiin

AGILITYN EPIKSET Sunnuntaina ilmoittautuminen yhteen starttiin AGILITYN EPIKSET Sunnuntaina 10.07.2016 ilmoittautuminen yhteen starttiin Uusien toimitilojemme kunniaksi järjestämme avajaisissa agilityn epikset. Epiksissä kisataan 7 eri luokassa. Tässä ilmoittautumisessa

Lisätiedot

Tervetuloa Varkauteen !

Tervetuloa Varkauteen ! Tervetuloa Varkauteen 7.-8.5.16! La 1-2 lk, su 3-lk Kiitos ilmoittautumisesta ja lämpimästi tervetuloa Varkauteen kilpailemaan! Kisat pidetään Koulutuskenttä 1:llä (kivituhka). Tuomariksi saapuu Anne Savioja.

Lisätiedot

Tervetuloa Varkauteen kisaamaan !

Tervetuloa Varkauteen kisaamaan ! Tervetuloa Varkauteen kisaamaan 27.-28..2014! Kaikille luokille kolme rataa Kiitos ilmoittautumisesta ja lämpimästi tervetuloa Varkauteen kilpailemaan! Kisat pidetään Koulutuskenttä 1:llä (kivituhka).

Lisätiedot

Tervetuloa Nokialle! Kiitos ilmoittautumisestasi syksyn agilitykilpailuun! Tuomareina toimii: Esa Muotka lauantaina ja Kari Jalonen sunnuntaina

Tervetuloa Nokialle! Kiitos ilmoittautumisestasi syksyn agilitykilpailuun! Tuomareina toimii: Esa Muotka lauantaina ja Kari Jalonen sunnuntaina Tervetuloa Nokialle! Nokian Palveuskoiraharrastajat ry 9.-10.9.2017 Konstintie 20, Nokia Kiitos ilmoittautumisestasi syksyn agilitykilpailuun! Tuomareina toimii: Esa Muotka lauantaina ja Kari Jalonen sunnuntaina

Lisätiedot

TERVETULOA Tampereen seudun Koirakerhon järjestämiin Agilitykilpailuihin!

TERVETULOA Tampereen seudun Koirakerhon järjestämiin Agilitykilpailuihin! TERVETULOA n järjestämiin Agilitykilpailuihin! Kisat järjestetään 3-4.2.2018 TamSK Koiraurheilukeskuksessa (Luhtaantie 58, 33560 Tampere). Tuomarina toimii Sami Topra. Muutamia ohjeita kisapaikalla: Parkkipaikkoja

Lisätiedot

KOIRATANSSIKILPAILUJEN SÄÄNNÖT

KOIRATANSSIKILPAILUJEN SÄÄNNÖT KOIRATANSSIKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 25.5.2014. Voimassa 1.1.2015 alkaen. 1. YLEISTÄ Näitä Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry:n (myöhemmin Kennelliiton) Koiratanssikilpailujen

Lisätiedot

Kilpailunjärjestäjä vastaa ohjaajan ja koiran kilpailukelpoisuuden tarkastamisesta.

Kilpailunjärjestäjä vastaa ohjaajan ja koiran kilpailukelpoisuuden tarkastamisesta. 1(1) KILPAILUKELPOISUUDEN TARKASTAMISOHJE 1 KILPAILUKELPOISUUS Kilpailukelpoisuudella tarkoitetaan sitä, että ohjaajan ja koiran on täytettävä kilpailuun osallistumiselle asetetut edellytykset. Ohjaaja

Lisätiedot

Jari Tienhaara, lauantaina 1,2- luokka, sunnuntaina 3-luokka Anne Savioja, lauantaina 3-luokka, sunnuntaina 1,2-luokat

Jari Tienhaara, lauantaina 1,2- luokka, sunnuntaina 3-luokka Anne Savioja, lauantaina 3-luokka, sunnuntaina 1,2-luokat KILPAILUKUTSU Agilitykisat ja piirinmestaruusmittelöt 13.9-14.9.2014 Joensuussa TERVETULOA! Tuomarit Jari Tienhaara, lauantaina 1,2- luokka, sunnuntaina 3-luokka Anne Savioja, lauantaina 3-luokka, sunnuntaina

Lisätiedot

RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT

RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 23.11.2013 Voimassa 1.5.2014 lähtien 1 RALLY-TOKON KILPAILUSÄÄNTÖ A. RALLY-TOKOKILPAILUN SÄÄNNÖT... 2 1. RALLY-TOKOKILPAILUJEN TARKOITUS...

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO Tampereen Seudun Koirakerho ry 5.5.2015

GRAAFINEN OHJEISTO Tampereen Seudun Koirakerho ry 5.5.2015 GRAAFINEN OHJEISTO Tampereen Seudun Koirakerho ry 5.5.2015 LOGON MUODOT Positiivi Negatiivi LOGO Tampereen Seudun Koirakerho ry:n logon muodostavat koiranpääkuvitus sekä kuvaa kiertävä teksti Tampereen

Lisätiedot

WALAT KEVÄTKISAT KISAKIRJE

WALAT KEVÄTKISAT KISAKIRJE WALAT KEVÄTKISAT KISAKIRJE 26.-27.5.2018 Korkeakankaan hiihtokeskuksen kenttä, Veikko Hakulisen tie 110 Valkeakoski Tuomarit : Petteri Kerminen Marja Lahikainen Vastaava koetoimitsija: Kristina Jokio 0504667885

Lisätiedot

Suomen Agilityliiton kilpailu- ja tulosjärjestelmän (KITU) käyttöohjeet Ongelmatilanteissa ota yhteyttä Ohje luotu 4.1.

Suomen Agilityliiton kilpailu- ja tulosjärjestelmän (KITU) käyttöohjeet Ongelmatilanteissa ota yhteyttä Ohje luotu 4.1. Suomen Agilityliiton kilpailu- ja tulosjärjestelmän (KITU) käyttöohjeet Ongelmatilanteissa ota yhteyttä kitu@agilityliitto.fi Ohje luotu 4.1.2018 Sisällys 1. Kenellä on seuran käyttöoikeudet nyt (4.1.2018)?...

Lisätiedot

Suomen Agilityliiton kilpailu- ja tulosjärjestelmän (KITU) käyttöohjeet seuralle.

Suomen Agilityliiton kilpailu- ja tulosjärjestelmän (KITU) käyttöohjeet seuralle. Suomen Agilityliiton kilpailu- ja tulosjärjestelmän (KITU) käyttöohjeet Ongelmatilanteissa ota yhteyttä kitu@agilityliitto.fi Ohje luotu 03.01.2018, päivitetty 31.1.2018 Suomen Agilityliiton kilpailu-

Lisätiedot

A KILPAILUSÄÄNTÖ. Hyväksy(y Suomen Agilityliiton varsinaisessa kokouksessa 22.4.2008. Hyväksy(y Kennelliiton valtuuston kokouksessa 30.11.2008.

A KILPAILUSÄÄNTÖ. Hyväksy(y Suomen Agilityliiton varsinaisessa kokouksessa 22.4.2008. Hyväksy(y Kennelliiton valtuuston kokouksessa 30.11.2008. A Hyväksy(y Suomen Agilityliiton varsinaisessa kokouksessa 22.4.2008. Hyväksy(y Kennelliiton valtuuston kokouksessa 30.11.2008. Voimassa 1.6.2009 alkaen. YLEISTÄ 1 LÄHTÖKOHDAT Suomen Kennellii(o ja Suomen

Lisätiedot

Talkoolaisten tehtävät agilitykilpailussa 16.-17.5.2015

Talkoolaisten tehtävät agilitykilpailussa 16.-17.5.2015 Talkoolaisten tehtävät agilitykilpailussa 16.-17.5.2015 ILMOITTAUTUMISPISTE ottavat vastaan kilpailukirjat ja laittavat ne oikeisiin laatikoihin tarkastavat kirjojen oikeellisuuden (esim. vanha kirja tulee

Lisätiedot

TERVETULOA ARCTIC AGILITY TEAM ry:n JÄRJESTÄMIIN AGILITYKILPAILUIHIN JA JSP2016 SM-KILPAILUIHIN KEMINMAALLE!

TERVETULOA ARCTIC AGILITY TEAM ry:n JÄRJESTÄMIIN AGILITYKILPAILUIHIN JA JSP2016 SM-KILPAILUIHIN KEMINMAALLE! TERVETULOA ARCTIC AGILITY TEAM ry:n JÄRJESTÄMIIN AGILITYKILPAILUIHIN JA JSP2016 SM-KILPAILUIHIN KEMINMAALLE! Kiitos ilmoittautumisestasi 29.-31.7.2016 Keminmaalla järjestettäviin agilitykilpailuihin ja

Lisätiedot

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin 6.-7.7.2019 Viikonlopun tuomareina toimivat Johanna Wüthrich ja Riikka Kankainen, tarkemmat tuomarijaot löydät aikatauluista.

Lisätiedot

Tervetuloa TSAUn järjestämään PM-kisaviikonloppuun 12. - 14. elokuuta!

Tervetuloa TSAUn järjestämään PM-kisaviikonloppuun 12. - 14. elokuuta! Tervetuloa TSAUn järjestämään PM-kisaviikonloppuun 12. - 14. elokuuta Turun Seudun Agilityurheilijat ry. järjestää Pohjoismaiden Mestaruuskisojen yhteydessä useita startteja kaikille luokille. Kisaviikonloppu

Lisätiedot

A_Kilpailusääntö Suomen Agilityliitto / liiton kokous Suomen Kennelliitto / valtuusto LÄHTÖKOHDAT 2 2 TOIMIJAKENTTÄ 2

A_Kilpailusääntö Suomen Agilityliitto / liiton kokous Suomen Kennelliitto / valtuusto LÄHTÖKOHDAT 2 2 TOIMIJAKENTTÄ 2 KILPAILUSÄÄNTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT 2 2 TOIMIJAKENTTÄ 2 3 AGILITYSÄÄNNÖSTÖN RAKENNE 2 4 SOVELTAMISALA 3 5 AGILITYKILPAILUN TARKOITUS 3 6 MÄÄRITELMÄT 3 4 7 RATATYYPIT JA KILPAILULUOKAT 4 6 8 AGILITYTUOMARI JA

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeetkurssi, Tiistaisin klo 11.00, 4krt.

HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeetkurssi, Tiistaisin klo 11.00, 4krt. HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeetkurssi, Tiistaisin 09.05.2017 klo 11.00, 4krt. KURSSIN SISÄLTÖ: Rallytoko on hauska laji, jossa yhdistyvät tokoliikkeet, koiratanssi ja agility. Tärkeintä on ohjaajan

Lisätiedot

Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle ! Paras ysäriasu palkitaan jälleen! Huom! Taustamusiikkina legendaarisimmat ysärihitit!

Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle ! Paras ysäriasu palkitaan jälleen! Huom! Taustamusiikkina legendaarisimmat ysärihitit! Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle 25.-26.5.2019! Kiitos ilmoittautumisestasi ysäriteemaisiin agilitykisoihimme. Viikonlopun tuomarina toimii Anne Viitanen. Luokkajärjestys lauantaille 1ABC ja 3CBA (SL,L).

Lisätiedot

Tervetuloa agilityn Suomen mestaruuskilpailuihin 18.-19.6.2011

Tervetuloa agilityn Suomen mestaruuskilpailuihin 18.-19.6.2011 Tervetuloa agilityn Suomen mestaruuskilpailuihin 18.-19.6.2011 Tervetuloa kilpailemaan agilityn SM-kilpailuihin 2011 Nastolan urheilukeskukseen. Viikonlopun aikana nähdään yhteensä 1853 starttia. Kilpailut

Lisätiedot

Suomen Agilityliitto / liiton kokous Suomen Kennelliitto / valtuusto x (13)

Suomen Agilityliitto / liiton kokous Suomen Kennelliitto / valtuusto x (13) KILPAILUSÄÄNTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT Suomen Kennelliitto ja Suomen Agilityliitto pyrkivät edistämään Federation Cynologique Internationalen (FCI) määrittelemiä agilityn tavoitteita ja sääntöjä. FCI:n agilitysäännöistä

Lisätiedot

Suomen Agilityliitto / liiton kokous Suomen Kennelliitto / valtuusto (13)

Suomen Agilityliitto / liiton kokous Suomen Kennelliitto / valtuusto (13) 1(13) KILPAILUSÄÄNTÖ YLEISTÄ 1 LÄHTÖKOHDAT Suomen Kennelliitto ja Suomen Agilityliitto pyrkivät edistämään Federation Cynologique Internationalen (FCI) määrittelemiä agilityn tavoitteita ja sääntöjä. FCI:n

Lisätiedot

Agilityä lyhtyjen loisteessa! Tuomarina: Anders Virtanen. Lauantai-illan hämärtyessä 1lk ja maksit3. Sunnuntaina minit ja medit3 sekä 2lk

Agilityä lyhtyjen loisteessa! Tuomarina: Anders Virtanen. Lauantai-illan hämärtyessä 1lk ja maksit3. Sunnuntaina minit ja medit3 sekä 2lk Agilityä lyhtyjen loisteessa! Tuomarina: Anders Virtanen Lauantai-illan hämärtyessä 1lk ja maksit3 3.-4.9.2016 Tervetuloa Nokialle kesäkauden päättäviin agilitykisoihin. Muista ottaa mukaan kilpailukirja

Lisätiedot

LASTEN, JUNIOREIDEN, SENIOREIDEN ja PARA- AGILITYN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAAREN TELLUS-HALLISSA

LASTEN, JUNIOREIDEN, SENIOREIDEN ja PARA- AGILITYN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAAREN TELLUS-HALLISSA JAKOBSTADSNEJDENS KENNELFÖRENING R.F / AGILITYSEKTION PIETARSAARENSEUDUN KENNELSEURA R.Y. / AGILITYJAOSTO LASTEN, JUNIOREIDEN, SENIOREIDEN ja PARA- AGILITYN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAAREN TELLUS-HALLISSA

Lisätiedot

Tervetuloa errkkariin!

Tervetuloa errkkariin! Tervetuloa errkkariin! Ohessa on näyttelymme arvioitu arvosteluaikataulu koiramäärineen sekä ilmoittamanne koiran numerolappu. Rokotustodistusten tarkistus alkaa klo 8:00. Koirien tulee saapua näyttelypaikalle

Lisätiedot

TERVETULOA Tampereen Seudun Koirakerhon järjestämiin agilitykilpailuihin!

TERVETULOA Tampereen Seudun Koirakerhon järjestämiin agilitykilpailuihin! TERVETULOA n järjestämiin agilitykilpailuihin! Kisat järjestetään 6.-7.4.2019 TamSK Koiraurheilukeskuksessa (Luhtaantie 58, 33560 Tampere). Tuomareina toimivat Hilpi Yli-Jaskari ja Esa Muotka. Pysäköi

Lisätiedot

Kilpailut päätetään sunnuntaina heti kun tulokset on saatu laskettua, noin klo 17:00-18:00. Palkintojen jako tapahtuu kentällä 1.

Kilpailut päätetään sunnuntaina heti kun tulokset on saatu laskettua, noin klo 17:00-18:00. Palkintojen jako tapahtuu kentällä 1. TERVETULOA PAIMIOON! Olet ilmoittautunut Paimiossa 03.-06.08.2016 pidettäviin Palveluskoirien SM-kisoihin. Kokeesta vastaava tuomari on Harri Laajajärvi ja toisena ylituomarina toimii Mika Laaksonen. Kilpailukeskus

Lisätiedot

5.6.2016 NPKH LOVE 90`S

5.6.2016 NPKH LOVE 90`S Tuomareina: Reetta Pirttikoski ja Henri Luomala Reetta tuomaroi min + med AB ja Henri mini+ med C sekä max ABC 5.6.2016 NPKH LOVE 90`S Tervetuloa Nokialle vuosituhannen päheimpiin agilitykisoihin. Muista

Lisätiedot

Tervetuloa Savonlinnan Palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin. Jussin Juoksut agilitykilpailuihin

Tervetuloa Savonlinnan Palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin. Jussin Juoksut agilitykilpailuihin Tervetuloa Savonlinnan Palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin Jussin Juoksut agilitykilpailuihin 23.-24.6.2017 Olet ilmoittautunut Jussin Juoksut agilitykilpailuihin. Kisat pidetään Tanhuvaaran urheiluopistolla

Lisätiedot

TOKO SM 2012 Ennakkotiedote TERVETULOA KUOPIOON!

TOKO SM 2012 Ennakkotiedote TERVETULOA KUOPIOON! TERVETULOA KUOPIOON! Hyvät kilpailijat ja joukkueenjohtajat, tervetuloa Kuopion Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n järjestämään TOKO SM 2012 tapahtumaan 9.10.6.2012. Kokeeseen on ennakkoilmoittautunut

Lisätiedot

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin 11.-12.5.2013 Viikonloppuna tuomareina toimivat Henri Luomala ja Heidi Viitaniemi, sekä sunnuntaina tuomariharjoittelijana Jari

Lisätiedot

LAHTI: Tokon Alkeet- kurssi, Keskiviikkoisin 06.07.2016 klo 18.00, 3krt.

LAHTI: Tokon Alkeet- kurssi, Keskiviikkoisin 06.07.2016 klo 18.00, 3krt. LAHTI: Tokon Alkeet- kurssi, Keskiviikkoisin 06.07.2016 klo 18.00, 3krt. TÄMÄ EI OLE perustottelevaisuus kurssi! Perustottelevaisuutta haluaville on arkitaitoa tassuihin- kurssi! Alokasluokka- kurssit

Lisätiedot

Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle sunnuntaina !

Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle sunnuntaina ! Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle sunnuntaina 3.6.2018! Kiitos ilmoittautumisestasi ysäriteemaisiin agilitykisoihimme. Päivän tuomareina toimivat Marko Mäkelä ja Sari Mikkilä. Marko tuomaroi ykkös ja

Lisätiedot

Agilityn suomenmestaruuskilpailut Kirkkonummella 15. 16.6.2013

Agilityn suomenmestaruuskilpailut Kirkkonummella 15. 16.6.2013 Agilityn suomenmestaruuskilpailut Kirkkonummella 15. 16.6.2013 Tervetuloa vuoden 2013 agilityn SM kilpailuihin Kirkkonummen keskusurheilukentälle! Viikonlopun aikana nähdään ennätys määrä startteja yli

Lisätiedot

Hallitus 10.12.2013 1(34)

Hallitus 10.12.2013 1(34) 1(34) AGILITYSÄÄNNÖSTÖN MENETTELYTAPAOHJE (Best Practices) Lähtökohta Tämä ohje selventää agilitysäännöstöä, antaa tarkennuksia ja suosituksia käytännön menettelytavoista. Ohjetta voidaan tarvittaessa

Lisätiedot

A_Kilpailusääntö Suomen Agilityliitto / liiton kokous Suomen Kennelliitto / valtuusto x (13)

A_Kilpailusääntö Suomen Agilityliitto / liiton kokous Suomen Kennelliitto / valtuusto x (13) KILPAILUSÄÄNTÖ YLEISTÄ 1 LÄHTÖKOHDAT Suomen Kennelliitto ja Suomen Agilityliitto pyrkivät edistämään Federation Cynologique Internationalen (FCI) määrittelemiä agilityn tavoitteita ja sääntöjä. FCI:n agilitysäännöistä

Lisätiedot

Suomen Agilityliiton kilpailu- ja tulosjärjestelmän (KITU) käyttöohjeet Ongelmatilanteissa ota yhteyttä Ohje luotu

Suomen Agilityliiton kilpailu- ja tulosjärjestelmän (KITU) käyttöohjeet Ongelmatilanteissa ota yhteyttä Ohje luotu Sisällys 1. Termistö... 2 2. KITU 2.0 järjestelmän käyttöönotto... 3 2.1. Rekisteröityminen... 4 2.2. Kirjautuminen... 7 3. Kilpailun tietojen katsominen, kilpailuihin ilmoittautuminen... 9 3.1. Kilpailun

Lisätiedot

Suomen Agilityliiton kilpailu- ja tulosjärjestelmän (KITU) käyttöohjeet Ongelmatilanteissa ota yhteyttä Ohje luotu

Suomen Agilityliiton kilpailu- ja tulosjärjestelmän (KITU) käyttöohjeet Ongelmatilanteissa ota yhteyttä Ohje luotu Suomen Agilityliiton kilpailu- ja tulosjärjestelmän (KITU) käyttöohjeet Ongelmatilanteissa ota yhteyttä kitu@agilityliitto.fi Ohje luotu 28.12.2017 Sisällys 1. Termistö... 2 2. KITU 2.0 järjestelmän käyttöönotto...

Lisätiedot

TERVETULOA AGILITYN SM-KILPAILUIHIN OULUUN!

TERVETULOA AGILITYN SM-KILPAILUIHIN OULUUN! TERVETULOA AGILITYN SM-KILPAILUIHIN OULUUN! Viikonlopun aikana nähdään yli 2400 starttia. Perjantaina 12.6.2015 kilpaillaan 3-luokan kilpailut, joihin on ilmoittautunut huikeat 854 koirakkoa. Lauantain

Lisätiedot

Tervetuloa Savonlinnan palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin. Jussin Juoksut agilitykilpailuihin

Tervetuloa Savonlinnan palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin. Jussin Juoksut agilitykilpailuihin Tervetuloa Savonlinnan palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin Jussin Juoksut agilitykilpailuihin 24.-25.6.2016 Olet ilmoittautunut Jussin Juoksut agilitykilpailuihin. Kisat pidetään Tanhuvaaran urheiluopistolla

Lisätiedot

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KILPAILUKUTSU JÄRJESTÄJÄ PAIKKA C/O Virkkalantie 31 08700 Lohja Lohja, Aurlahti - Liessaarenkatu AJETTAVAT LUOKAT F4S GT30 SJ 15 GT15 SM osakilpailu

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: RALLY-TOKON EPÄVIRALLISET KISAT, Mölli- ALOLUOKKA 1, Sunnuntai klo TÄYNNÄ!

HELSINKI, Konala: RALLY-TOKON EPÄVIRALLISET KISAT, Mölli- ALOLUOKKA 1, Sunnuntai klo TÄYNNÄ! HELSINKI, Konala: RALLY-TOKON EPÄVIRALLISET KISAT, Mölli- ALOLUOKKA 1, Sunnuntai 16.07.2017 klo 10.00 TÄYNNÄ! ILMOITTAUTUMINEN MÖLLI ALOLUOKKAAN Koirakoulu Taitoa Tassuihin järjestää yhteistyössä Etelä-Suomen

Lisätiedot

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari. Vuoden cairn Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta löydät kaikkien vuoden

Lisätiedot

1.1 Kirjaudu omalla tunnuksellasi Kipaan kilpailulisenssin numerolla ja salasanallasi.

1.1 Kirjaudu omalla tunnuksellasi Kipaan kilpailulisenssin numerolla ja salasanallasi. (MAKSUJÄRJESTELMÄ) Suomen Ratsastajainliitto on ottamassa käyttöönsä maksujärjestelmän Kipaan. Kun ilmoittaudut kilpailuun, niin kaikki maksaminen tapahtuu verkkopankin kautta. Kilpailun loputtua saat

Lisätiedot

AGORAs. AGility Online Registration and Analyzing System Esitys SAGI:n kisahallintasovellukseksi. Teknisiä ominaisuuksia

AGORAs. AGility Online Registration and Analyzing System Esitys SAGI:n kisahallintasovellukseksi. Teknisiä ominaisuuksia AGORAs AGility Online Registration and Analyzing System Esitys SAGI:n kisahallintasovellukseksi Teknisiä ominaisuuksia Yleistä - responsiivinen (käyttöliittymä toimii sekä mobiililaitteilla että tietokoneen

Lisätiedot

D.8 ERITYISTEN KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJEET

D.8 ERITYISTEN KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJEET D.8 ERITYISTEN KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJEET Tähän ohjeeseen on koottuna kaikkien SAGIn arvokilpailuiden sekä piirinmestaruuskilpailuiden järjestämisohjeet. Kennelliiton myöntämän Agilityn Suomen Mestaruuskilpailuiden

Lisätiedot

- käyttäjätunnus on lisenssinumerosi. - valitse aktiiviseksi rooliksesi suunnistaja. - vaihda salasanasi ( muista tallentaa uusi salasana)

- käyttäjätunnus on lisenssinumerosi. - valitse aktiiviseksi rooliksesi suunnistaja. - vaihda salasanasi ( muista tallentaa uusi salasana) IRMAN KÄYTTÖOHJEITA 1. Kirjautuminen Irmaan Huom! Jos sinulla on lisenssinumero, niin sinulla on tunnukset Irmaan - mene alla näkyvälle sivulle irma.suunnistusliitto.fi - valitse kirjaudu Irmaan - käyttäjätunnus

Lisätiedot

Koevastaavat ja tuomarit nettikoulutus uusiin sääntöihin

Koevastaavat ja tuomarit nettikoulutus uusiin sääntöihin Koevastaavat ja tuomarit 27.12.2017 nettikoulutus uusiin sääntöihin KIITOS mukaan tulleille! Teitä on yli 100 ilmoittautunutta! Tavoite perehdyttää muuttuneisiin asioihin. Kysymyksiä poimitaan live- chatistä.

Lisätiedot

XXVII Perinteiset Syysmaastot 2017 Yleistä

XXVII Perinteiset Syysmaastot 2017 Yleistä XXVII Perinteiset Syysmaastot 2017 Yleistä Koepaikkana toimii Hailuodon hiekkarannat. Kilpailutoimisto löytyy osoitteesta: Luotsihotelli, Marjaniementie 783, Hailuoto. Varsinainen rata-alue löytyy läheltä

Lisätiedot

Online tulostallennus näyttelyissä

Online tulostallennus näyttelyissä Online tulostallennus näyttelyissä Online tulostallennus Tulokset tallennetaan kehässä reaaliaikaisesti. Tulokset näkyvät saman tien koiran tiedoissa jalostustietojärjestelmässä sekä Showlinkin tulospalvelussa.

Lisätiedot

1. Osoite ja aloitussivu

1. Osoite ja aloitussivu TENNISÄSSÄ (www.tennisassa.fi) KÄYTTÖOHJE PELAAJILLE Sisältö 1. Osoite ja aloitussivu 2. Kirjautuminen Ässään 2.1 Minulla ei ole pelaajaprofiilia nykyisessä tai vanhassa Ässässä 2.2 Rekisteröitymisen jälkeen

Lisätiedot

Vuoden cairn -voimassa asti

Vuoden cairn -voimassa asti Vuoden cairn -voimassa 31.12.2018 asti Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta

Lisätiedot

PAIMENNUSKOE JA PAIMENNUSTAIPUMUSKOESÄÄNNÖT (paimentaville roduille FCI:n roturyhmistä 1, 2 ja 5, poissulkien bordercolliet ja kelpiet) Hyväksytty

PAIMENNUSKOE JA PAIMENNUSTAIPUMUSKOESÄÄNNÖT (paimentaville roduille FCI:n roturyhmistä 1, 2 ja 5, poissulkien bordercolliet ja kelpiet) Hyväksytty PAIMENNUSKOE JA PAIMENNUSTAIPUMUSKOESÄÄNNÖT (paimentaville roduille FCI:n roturyhmistä 1, 2 ja 5, poissulkien bordercolliet ja kelpiet) Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 27.11.2011. Voimassa 1.5.2012

Lisätiedot

NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT

NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT NäyttelyP uli 1. Kilpailun tarkoitus on kannustaa harrastamaan, ja painotus on osallistumisessa näyttelymenestyksen ja koiramäärien tai näyttelytyyppien sijaan. 2. Näyttelypuli-kilpailussa

Lisätiedot

Useimpiin kilpailuihin ilmoittautuminen tapahtuu helpoiten Internetissä osoitteessa

Useimpiin kilpailuihin ilmoittautuminen tapahtuu helpoiten Internetissä osoitteessa KISAOHJEET JA VINKIT Nämä ohjeet ja vinkit on koottu helpottamaan kisatapahtumiin osallistumista. Ohjeista löydät vinkkejä ilmoittautumiseen ja itse kisatapahtumissa toimimiseen. KILPAILUT Tulevista kilpailuista

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON INTERNET-ILMOITTAUTUMISEN OHJEET TUNNUKSEN JA SALASANAN HANKKIMINEN

KANSALAISOPISTON INTERNET-ILMOITTAUTUMISEN OHJEET TUNNUKSEN JA SALASANAN HANKKIMINEN KANSALAISOPISTON INTERNET-ILMOITTAUTUMISEN OHJEET Yleistä Opiston Internet-ilmoittautuminen perustuu siihen, että jokaisella ilmoittautujalla täytyy olla oma käyttäjätunnus ja salasana, jolla ilmoittautuminen

Lisätiedot

FEDERATION CYNOLOGIQUE INTERNATIONALE AGILITYSÄÄNNÖT

FEDERATION CYNOLOGIQUE INTERNATIONALE AGILITYSÄÄNNÖT FEDERATION CYNOLOGIQUE INTERNATIONALE (AISBL) Place Albert 1 er, 13 B 6530 Thuin, tel : +32.71.59.12.38, fax : +32.71.59.22.29, internet: http://www.fci.be FEDERATION CYNOLOGIQUE INTERNATIONALE AGILITYSÄÄNNÖT

Lisätiedot

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Tämä ohje on tarkoitettu niille suunnistajille joilla ei ole koskaan ollut nk. lisenssiä. Mikäli sinulla on joskus ollut lisenssi, niin ohjeet Irman käyttöön löytyvät

Lisätiedot

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT) Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt 15.10.2016. Säännöt astuvat voimaan 1.1.2017 alkaen. Kilpailuvuosi on se kalenterivuosi,

Lisätiedot

TOIMIHENKILÖIDEN TEHTÄVÄKUVAUKSET

TOIMIHENKILÖIDEN TEHTÄVÄKUVAUKSET 1(7) TOIMIHENKILÖIDEN TEHTÄVÄKUVAUKSET YLEISTÄ Kisapaikan osoite: Kirkkonummen keskusurheilupuisto, Vanha Rantatie 8, Kirkkonummi Tekonurmen omistaa Kirkkonummen kunta ja sääntöjen mukaan tekonurmikentällä

Lisätiedot

Hallitus 25.5.2009 1(24)

Hallitus 25.5.2009 1(24) 1(24) AGILITYSÄÄNNÖSTÖN MENETTELYTAPAOHJE (Best Practices) Lähtökohta Tämän ohjeen tarkoituksena on selventää uuden agilitysäännöstön tulkintaan liittyviä kysymyksiä ja menettelytapoja. Ohjeella ei laajenneta

Lisätiedot

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU Han Moo Do Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU www.jklhanmoodo.com Han Moo Do Jyväskylä Open Tervetuloa kilpailemaan Han Moo Do Jyväskylä Open -kilpailuihin 11.1.2014! Kilpailut järjestää Jyväskylän Han Moo

Lisätiedot

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki

Lisätiedot

Tervetuloa Suomen agilitymaajoukkueen karsintakilpailuun

Tervetuloa Suomen agilitymaajoukkueen karsintakilpailuun 1 Tervetuloa Suomen agilitymaajoukkueen karsintakilpailuun 1 2.7.2017. Maajoukkuekarsinnat ovat Liedossa Royal Canin Areenalla 1.-2.7.2017. Tapahtuman järjestää Turun Seudun Agilityurheilijat ry. Kilpailu

Lisätiedot

PAIMENNUSTAIPUMUSKOKEEN SÄÄNNÖT

PAIMENNUSTAIPUMUSKOKEEN SÄÄNNÖT PAIMENNUSTAIPUMUSKOKEEN SÄÄNNÖT Hyväksytty SCY:n hallituksen kokouksessa 2.6.2011 1. YLEISTÄ Nämä säännöt kattavat lampaiden paimennustaipumuskoetilaisuuksien ohjeet ja järjestelyt. Paimennustaipumuskokeella

Lisätiedot

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 Hyväksytty Kennelliitossa 29.2.2019. Voimassa 4.4.2019 alkaen. Tokon Suomen mestaruuskilpailussa noudatetaan lisäksi SPKL:n SM-kilpailujen

Lisätiedot

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin 20.-22.7.2018 Viikonlopun tuomareina toimii Henri Luomala ja Harri Huittinen, tarkemmat tuomarijaot löydät alla olevasta aikataulusta.

Lisätiedot

Rekikoirien käyttökoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 12.1.2008. Jämin Jäynä kilpailukoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 13.1.2008

Rekikoirien käyttökoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 12.1.2008. Jämin Jäynä kilpailukoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 13.1.2008 Rekikoirien käyttökoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 12.1.2008 Ylituomari: Koetoimitsija: Koemaksu: Osanottomäärä: Tiedustelut: Ilmoittautumiset: Eila Kuusinen Erkki Mäkelä 15:- / koira SHS:n tilille 471220-219755,

Lisätiedot

AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ

AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ JA NELJÄ TERRIER RACE KILPAILUA EM. TERRIEREILLE (ELI

Lisätiedot

Suomen Agilityliiton kilpailu- ja tulosjärjestelmän (KITU) käyttöohjeet kilpailijalle ja harrastajalle.

Suomen Agilityliiton kilpailu- ja tulosjärjestelmän (KITU) käyttöohjeet kilpailijalle ja harrastajalle. Suomen Agilityliiton kilpailu- ja tulosjärjestelmän (KITU) käyttöohjeet Ongelmatilanteissa ota yhteyttä kitu@agilityliitto.fi Ohje luotu 18.12.2017, päivitetty 12.1.2018 Suomen Agilityliiton kilpailu-

Lisätiedot

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 14.2.2019 klo 18.00 alkaen Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat

Lisätiedot

Kilpailujen tulokset:

Kilpailujen tulokset: Kilpailujen tulokset: 40-50cm: 1. Rousku, Keeps Gettiing Better 9.15 s. 2. Anu, Sipuli 9,56 3. Petra, Deko King 9.59 4. Emmi, Emilja 9.71 5. Ida, Alway's Mine 10.10 6. Omppu, Kehäkukan Desiree 10.11 7.

Lisätiedot

Keinumäen kenttä Rengossa ja Merven kenttä Hattulassa. 30 /koirakko/laji

Keinumäen kenttä Rengossa ja Merven kenttä Hattulassa. 30 /koirakko/laji KOULUTUSTIEDOTE 1(6) Koulutuskausi 9.5.2016-2.9.2016 Koulutuspaikat Hinnat Keinumäen kenttä Rengossa ja Merven kenttä Hattulassa. 30 /koirakko/laji Täsmäkoulutukset ja tekniikkatreenit ovat ilmaisia jos

Lisätiedot

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT NÄYTTELYT

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT NÄYTTELYT VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT Suomen Kääpiöpinserit ry:n hallitus on kokouksessaan 7/2013 hyväksynyt vuoden kääpiöpinseri kilpailun säännöt. Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt

Lisätiedot

Sähköinen ilmoittautuminen Salibandyliiton tapahtumaan

Sähköinen ilmoittautuminen Salibandyliiton tapahtumaan SUOMEN SALIBANDYLIITTO SÄHKÖINEN ILMOITTAUTUMISJÄRJESTELMÄ OHJEEN VERSIO 1.4. (s. 1) Sähköinen ilmoittautuminen Salibandyliiton tapahtumaan Seuraavilla sivuilla opastamme tekemään ilmoittautumisen liiton

Lisätiedot

Agirotu 2016. Teivon Ravikeskuksessa 8. 10.7.2016. KISAKIRJE AGIROTU 2016 Ylöjärvi

Agirotu 2016. Teivon Ravikeskuksessa 8. 10.7.2016. KISAKIRJE AGIROTU 2016 Ylöjärvi Agirotu 2016 Teivon Ravikeskuksessa 8. 10.7.2016 Kiitos ilmoittautumisestasi ja tervetuloa vuoden 2016 Agirotuun. Tässä sinulle kilpailuvahvistus, ajo-ohjeet, aikataulut ja muuta tärkeää tietoa tapahtumasta.

Lisätiedot

Kurssin yhteydessä käytännön harjoittelua maastossa tai erillinen maastokortintäyttöharjoitus

Kurssin yhteydessä käytännön harjoittelua maastossa tai erillinen maastokortintäyttöharjoitus Hirvenhaukkukoe Kurssin ohjelma ja koulutus Harjoitusarvostelut Kurssin yhteydessä käytännön harjoittelua maastossa tai erillinen maastokortintäyttöharjoitus Kokelasharjoittelut vähintään kahdessa kokeessa

Lisätiedot

Säännöt on hyväksytty Palveluskoiraliiton kokouksessa ja Kennelliiton valtuuston kokouksessa.

Säännöt on hyväksytty Palveluskoiraliiton kokouksessa ja Kennelliiton valtuuston kokouksessa. KOIRIEN TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SÄÄNNÖT JA KOEOHJEET Tottelevaisuuskokeissa (TOKO) noudatetaan tottelevaisuuskokeiden sääntöjä (A) ja koeohjeita (B). Koeohjeet käsittävät osat B1 järjestämisohjeet

Lisätiedot

Joukkuekilpailu Motissa Pikaohje

Joukkuekilpailu Motissa Pikaohje Joukkuekilpailu Motissa Pikaohje Motissa jokainen tapahtuman joukkuekilpailu käsitellään omana lajinaan. Näin joukkuekilpailun joukkue voi koostua useamman eri luokan kilpailijoista. Joukkuekilpailuun

Lisätiedot

Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu

Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu Näyttelykilpailun säännöt Kilpailuun voi osallistua vakituisesti Suomessa asuvan Suomen Coton de Tuléar ry:n jäsenen omistuksessa oleva, Suomessa rekisteröity Coton de

Lisätiedot

KV-SÄÄNTÖMUUTOSTARPEET KYSELYN TULOKSET

KV-SÄÄNTÖMUUTOSTARPEET KYSELYN TULOKSET KV-SÄÄNTÖMUUTOSTARPEET KYSELYN TULOKSET Seuratoimijaseminaari 25.5.2015 Sääntötyöryhmä / Merja Suomalainen www.agilityliitto.fi Suurin muutostarve Säkäluokat M/L rajaa nostettava tai Uusi L/XL-raja Ylimpiä

Lisätiedot

VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT

VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT Vuoden holskut palkitaan yhdistyksen kevätkokouksessa. Kilpailuun saavat osallistua Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäsenet hollanninpaimenkoira-rotuisella koiralla. Vuoden käyttö-,

Lisätiedot

Pelaajan ja kilpailun järjestäjän ohjekirja

Pelaajan ja kilpailun järjestäjän ohjekirja 1(16) Tennisliitto Ässä-kilpailujärjestelmä Pelaajan ja kilpailun järjestäjän ohjekirja 1 Tennisliitto Ässä-kisajärjestelmä 2 2 Päävalikko 2 3 Kilpailun hakeminen 3 4 Kilpailun luonti 3 4.1 Kilpailun luokkien

Lisätiedot

1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.

1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä. KILPAILUKUTSU Optimistijollien karsintakilpailu 2/2017 Tapahtuma: Suomen Optimistijollaliiton karsintakilpailu 2/2017. Tapahtuma on suljettu kutsukilpailu, johon voivat osallistua kaikki Suomen Optimistijollaliitolta

Lisätiedot

www.kipa.ratsastus.fi Ohjeet kilpailijalle (päivitetty 8.12.2014)

www.kipa.ratsastus.fi Ohjeet kilpailijalle (päivitetty 8.12.2014) www.kipa.ratsastus.fi Ohjeet kilpailijalle (päivitetty 8.12.2014) Sisällys 1 Kirjautuminen... 3 2 Ilmoittautuminen omalla kilpailuid:llä (jäsennumero)... 4 3 Vahvistaminen... 6 4 Maksaminen... 6 5 Ilmoittautumisen

Lisätiedot

MITÄ AGILITY ON 18. tammikuuta 2009 MITÄ AGILITY ON?

MITÄ AGILITY ON 18. tammikuuta 2009 MITÄ AGILITY ON? MITÄ AGILITY ON? Agilityssa koirat pyrkivät ohjaajansa opastuksella selvittämään erilaisista esteistä koostuvan radan ilman virheitä ja mahdollisimman nopeasti. Agilityn tarkoituksena on kehittää koiran

Lisätiedot

SUUNNISTUSKILPAILUIHIN ILMOITTAUTUMINEN

SUUNNISTUSKILPAILUIHIN ILMOITTAUTUMINEN 6.1.2012, 13.4.2014/ML, 22.4.2014/MV 1 SUUNNISTUSKILPAILUIHIN ILMOITTAUTUMINEN IRMA-tietojärjestelmä kilpailuihin ilmoittautumisessa IRMA on Suunnistusliiton verkkopalvelu Ilmoittautumis Ranki ja MAksujärjestelmä.

Lisätiedot