Kunnioitetut sotiemme veteraanit, Veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa!

Transkriptio

1 Veteraanien kirkkopyhä, Rovaniemi Kunnioitetut sotiemme veteraanit, Veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa! Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Kuluvan vuoden Veteraanien kirkkopäivä sijoittuu ajankohtaan, jolloin maamme luterilaisissa kirkoissa puhutaan etsikkoajoista. Tuo sana on tullut meille kaikille tutuksi jo pienestä pitäen. Viimeistään rippikoulumuistoihimme kytkeytyy tuo ilmaus. Etsikkoaika - niin - sehän oli sana, jonka merkitystä joskus painotettiin tavalla, joka vaati jopa katekismusselityksen ulkoaosaamisen. Tässä hengessä me kaikki olemme tavalla tai toisella tulleet tutuiksi sen määritelmän kanssa, jossa sanottiin, että etsikkoaika on se aika ihmisen elämässä, jolloin Jumala aivan erityisellä tavalla vetää meitä ihmisiä puoleensa. Etsikkoaika ei ole Pyhä kasteemme rinnalle tuleva tapahtuma. Kaste riittää ihmisen uudestisyntymiseen, mutta etsikkoaika on se vaihe elämässä, jolloin ihmiselle annetaan mahdollisuus sisäisesti tunnistaa Jumalan kutsu ja elää omakohtaisesti todeksi Hänen suuret lahjansa. Opimme joskus kauan sitten myös sen, ettei etsikkoaika ole armon saamisen edellytys. Aika, jolloin Jumala kutsuu ihmistä puoleensa, voi olla erilainen ja erimittainen. Jumala itse tuntee tavan, jolla hän lähestyy omiaan. Siksi kenenkään ei myöskään tule kerskata suurista kokemuksistaan Jumalan tuntemisen tiellä. Mutta Taivaallinen Isä käyttää välineinään oman tunnistamisen aikaansaamiseksi erilaisia asioita. Niitä opimme joskus seuraavasti katekismuksemme riveiltä. Siellä todettiin: Jumala puhuttelee meitä luonnossa, kansojen vaiheissa ja kohtaloissa, yksityisen ihmisen elämässä, Pyhässä Raamatussa ja ennen muuta Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

2 2 Etsikkoaika koskettaa näin koko luomakuntaa ja sen osatekijöitä. Ihminen voi elää todeksi Jumalan puhuttelun seuraamalla suuren luonnonkirjan tai maailmanhistorian vaiheita. Mutta etsikkoaika on ymmärrettävä myös niin, että myös suuret kokonaisuudet sellaisinaan ovat Kaikkivaltiaan etsikkoajan kohteina. Tässä hengessä tänään voimme puhua esimerkinomaisesti ympärillämme olevan luonnon etsikkoajasta. Miten kuulemme luomakunnan huokauksen? Voimmeko auttaa sitä niin, että myös tulevat polvet voisivat nauttia Jumalan auringon lempeästä paisteesta vai muutamme Jumalan hyvyyden pistäväksi ja polttavaksi helteeksi, jota vastaan on suojauduttava? Etsikkoaika kuuluu keskeisellä tavalla myös kansojen vaiheisiin ja niiden elämään. Kun historian vaiheet kohdentavat yksittäisiin kansakuntiin päin vaatimuksia ja odotuksia, kysymme kansakuntina, mikä on meidän yhteinen hyvämme ja miten meidän tulisi ojentautua moniin vastaantuleviin haasteisiin, kuten tänään keskusteltaessa Euroopan unionin tulevaisuudesta, sen omasta puolustuksesta tai sen perustuslaista, joka tuoreeltaan on lähdössä hallitusten ja yksityisten jäsenmaiden keskusteluiden alaiseksi. Onko tässä etsikkoajan kohta? Tunnemmeko eurooppalaisen ajattelun ja historian sydänäänten viestin niissä asiakirjoissa, joiden kautta tulevaisuudessa on tarkoitus linjata yhteisen Euroopan tulevaisuutta sen uuden perustuslain turvin? Onko tulevan perustuslain arvopohjaan riittävästi kirjattuna kirkkojen ja kristillisen kulttuurin perusluonteinen merkitys Euroopan kehittymiselle vai nähdäänkö Eurooppa monikulttuurisen ja moniarvoisen totuuden henkisenä näyttämönä, jossa ei ole varaa tunnistaa olemassaolevan henkisen rakenteen riippuvuutta kristillisen uskon ja kirkkojen arvoista. Tänään veteraanien kirkkopyhään kokoontunut seurakunta tuntee ja tietää, että etsikkoaika on käsitteenä lähellä kaikkia. Te sisaret ja veljet tunnette sydämessänne ja muistoissanne sen, miten kansakuntamme vaaran vuosina ja kohtalonhetkinä kysymys etsikkoajasta oli kantava, lohduttava, mutta samalla haasteellinen tekijä. Te tunsitte selkeänä sen, että ulkoisen painostuksen alla oli kysyttävä kansakuntana ja sen jäsenenä: kestämmekö me tämän. Te näitte ylivoiman, mutta te katsoitte myös sisimpäänne. Sieltä kirkastui usko ja luottamus siihen, että oli olemassa Jumala, joka on kaikkea ylivoimaa suurempi. Kun Helsingin rautatieasemalta lähtevä rauhanneuvottelijoiden joukko ennen talvisodan puhkeamista lähti liikkeelle kohti Moskovaa, sitä saatteli tutun virren

3 3 spontaani, ennalta järjestelemätön virren veisuu. Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan, on miekkamme ja kilpemme ajalla vaaran vaivan. Siinä virren veisuussa oli läsnä sisäänpäin katsoneen kansakunnan toivon ilmaus. Niin kauan kuin Jumala on kanssamme, niin kauan meillä on toivoa. Etsikkoajan tuntuma oli selkeä. Se merkitsi: nyt jos koskaan on rukoiltava ja turvattava Häneen, joka on kansojen kaitsija ja Herra. Etsikkoaika. Se on siis aika, jolloin Jumala erityisesti puhuttelee meitä. Sen saivat tuntea teidän kanssanne jo maan poveen lasketut sankarit kuin ne, jotka myöhemmin ovat siirtyneet ajasta iäisyyteen. Kuinka monta kertomusta onkaan tuotu jälkipolville siitä, miten ilman Jumalan johdatusta emme olisi tässä. Ja silloinkin, kun tässä maassa oli vaiettava sankareiden töistä, kuitenkin tuo viesti johdatuksesta ei voinut jäädä salpojen taakse. Tämä maa on pieni, mutta sen etsikkoaika kertoi suuren Jumalan turvasta kaikesta huolimatta. Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Tämä turvallinen raamatunlause voisi olla parhaillaan vietettävän veteraanien kirkkopäivän keskellä läsnäolevien sydänten yhteinen ajatus. Uskallan ajatella, että tämä Pyhän kirjan kohta voisi kummuta omasta kokemuksesta niin rintamalta kuin kotirintamalta ja omasta sydämestä. Kun lähditte kohtalotovereittenne kanssa kotoa kohti tuntematonta rintamaa, eikö silloin sydän pusertunut rukoilemaan. Sen kokemuksena oli eron ahdistus, kuoleman läheisyys ja huoli kotiväen, puolison, lasten ja muiden läheisten kohtalosta. Se sydän, joka lähti puolustamaan isänmaataan, sen kotia ja arvoja, ei ollut teräksen kova. Se oli kenties arkana ja nöyränä kääriytynyt rukoukseen, mutta kuitenkin sisäisesti samalla vahvana kuin muuri, sillä teillä oli luottamus siihen, että te kestätte, koska on olemassa Jumala, on olemassa koti, jossa rukoillaan ja odotetaan ja rakastetaan teitä. Kaikki yhdessä antoi voiman lähteä tielle, jonka päämäärä oli tuntematon. Mutta se tie oli nimeltään rakkaus. Pyytäkää, niin teille annetaan. Tuo raamatunlause tänään on totisinta totta teidän elämäänne ja työtänne ajatellen. Lause ilmaisee rukouksenne kantaman siunauksen: Me olemme pyytäneet ja nähneet sen, että etsikkoaikamme keskellä Herra on ollut kanssamme! Vuosien vieriessä olen useammin kuin kerran tullut huomaamaan, että rukous Taivaallisen Isän puoleen on ollut elämänne kantava voima. Sen merkityksen moni

4 4 veteraani on tuonut julki iankaikkisen isänmaan rantojen läheisyydessä. Miten usein kädet pusertuivatkaan rukoukseen kaukana kotoa. Herra vie meidät turvallisesti kotiin. Kuten kuka tahansa nuori, mekin haluaisimme elää ja rakentaa tätä maata! Siunaa Herra omiamme kaukana kotona! Siinä on varmasti pelkistynyt rukous, johon moni teistä on yhtynyt. Tänään voitte yhdessä jälkipolven kanssa kiittää. Jumala on ollut armollinen. Kukaan meistä ei voi aliarvioida rukouksen merkitystä etsikkoajan hetkellä. Muistamme silloin erityisesti kansamme äärimmäisen kohtalon hetken Talin ja Ihantalan taistelujen kovimmassa helteessä. Palautamme mieliin silloisen presidentin puolison Gerda Rytin vetoomuksen kansakunnan kodeille rukoilla Taivaallista Isää: Nyt jos koskaan maamme kotien on syytä painaa päänsä rukoukseen, sillä muuten kansakuntamme sortuu. Tätä radiossa luettua vetoomusta säestivät Turun tuomiokirkon kellot. Nämä rukouksen kellot kaikuvat kahdentoistalyönteinä tänäkin päivänä. Rukous voi paljon, kun se nousee sydämen nöyrästä ikävästä suuren auttajan puoleen. Kiitoksemme tänään on siinä, että kansamme etsikkoajalle on annettu siunaus: Vapaa maa, jonka te olette sankareiden kanssa lunastaneet meille. Etsikkoaika on vihdoin myös jokaiselle meille annettu lahja ja siunaus. Se merkitsee Jumalan rakkauden kokemusta tämän palelevan maailman keskellä. Mitä kaikkea se jokaiselle erikseen merkitsee, on Jumalan hengen salattua työtä. Välähdyksen siitä, mitä se voi olla kertoi sodan vaiheet käynyt lähimmäinen, joka oli palannut poltettuun Lappiin evakkotaipaleen jälkeen. Vasarat olivat nakuttaneet yötä päivää uuden huomisen luomisessa. Takana olivat vuodet, jotka raskaina painoivat kotien mieltä. Osansa olivat saaneet lapsetkin, kertomuksista ja kokemuksista itsekin. Pieni poika oli ikkunassa, vasta valmistuneen pirtin avoimen ruudun äärellä. Siinä hän -luullen olevansa yksin - katselee kohti taivasta ja auringon kultaamia pilvenhattaroita. Hän lausuu ääneen oppimansa laulun sanat: Oi jos sinne minäkin, murheen maasta pääsisin. Silloin lähellä ollut isä ottaa poikansa syliin, yllättäen ja turvallisesti ja lausuu lohdutuksen sanan: Kyllä sinä lapsukainen sinne kerran pääset. Se oli kummankin etsikkoaika. Rakkaat ystävät! Kyllä me sinne kerran pääsemme, perille iankaikkiseen isänmaahan ja Taivaan kotiin, koska meillä on siitä annettu toivo. Sinne avautuu näet ikkuna, josta erottuu Kristuksen rakastavat kasvot. Hänen sovintoverensä turvin Taivaan

5 5 kultakaupunki tulee lähelle etsikkoaikaansa elävää ihmistä. Tänään meitä kutsuu sama Herra, jonka edessä jo vaaran vuosina kädet etsivät toisiaan mennäkseen ristiin. Armoa on se, että Hän on itse sama tänään, Hän joka toi teidät kerran kotiin. Hän on myös voimallinen viemään teitä kohti iankaikkista kotia Taivaassa.