Rantalan. Elokuu Hyvä rantalalainen!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rantalan. Elokuu 2009. Hyvä rantalalainen!"

Transkriptio

1 Rantalan Omakoti- ja rivitalovaltainen asuinalue on rakennettu pääosin 0- ja 0-luvuilla ja Rantalan pienkiinteistöyhdistys perustettiin. Yhdistys pyrkii toimimaan yhdysrenpienkiinteistöyhdistys Elokuu 00 MÄNTYTIE 0 HAAPATIE 0 HIEKKATIE 0 ESKONPUISTO 0 KUUSITIE KATAJATIE HORMISTONTIE RANTALANTIE 0 RANTALANTIE RANTALANTIE 0 0 HEIKINTIE VEIKONTIE PENTINKUJA 0 0 SIMONTIE 0 0 TÖYRÄÄNTIE AIRINKUJA VILLENTIE TÖYRÄÄNTIE JUSSINTIE KAIJANKUJA KUSTAANTIE KUSTAANTIE AINONK OLAVINTIE SAARANK PITKÄPÄKINTIE A A A RANTALANTIE A A PETÄJÄTIE PITKÄRANNANTIE Hyvä rantalalainen! Viihtyisä ja luonnonläheinen Rantalan kylä sijaitsee noin kaksi kilometriä Ulvilan keskustasta kaakkoon ja km päässä karhukaupunki Porista. Rauhallisen, metsään rajoittuvan asuinalueen historia ulottuu aina 00-luvulle saakka, jolloin Rantala on ollut jokseenkin merkittävä yksityisessä omistuksessa oleva suurtila. Ulvilan kunta osti Rantalan alueen maat pääasiassa Ville Uusi-Rantalalta 0-luvulla ja tontit tulivat myyntiin. kaana asukkaiden ja kunnan välillä sekä järjestämään virkistykseen ja vapaa-aikaan liittyviä yhteisiä toimintoja. Yhteistyössä kunnan kanssa on rakennettu talkoovoimin mm. tenniskenttä vuonna. Rantalan pienkiinteistöyhdistys on ollut Suomen Omakotiliitto ry:n jäsen lähtien. Kädessäsi on Rantalan pienkiinteistöyhdistyksen julkaisema TietoTuutti, jossa jaamme tietoa alueen asioista ja yhdistyksen toiminnasta. Syysterveisin Rantalan pky:n johtokunta

2 Rantalassa vesi on kovaa ja kalkkipitoista Ulvilan vesilaitos pyrkii pitämään veden ph-arvossa,0. Kovuus Ulvilan vedessä on tällä hetkellä, -, mmol/l eli n. - dh, joka vastaa keskikovaa vettä. Nyrkkisääntönä voidaan todeta: mitä kovempaa vettä sen kalkkipitoisempaa se on. Kalkkipitoinen vesi maistuu ja näkyy. Käyttöveden kovuus ilmenee: * veden jättäminä kalkkitahroina esimerkiksi pesutiloissa * tukkeumina putkissa suolan saostuessa * ns. kattilakivenä lämmönvaihtimissa ym. vesilaitteissa * huonona pyykinpesutuloksena kovan veden sitoessa pesuainetta Vinkkejä kalkinpoistoon - Rajalan etikka + juuriharja (pehmeä juuriharja yhdistettynä tehokkaaseen pesuaineeseen) - Universal Stone, Patapata - KiiltoCleanin Kasperi, Ajax Kylpyhuone ja Cif Bath&Shower Kovuus mg/l dh Erittäin pehmeää Pehmeää Keskikovaa Kovahkoa Kovaa Erittäin kovaa 0+ + Ulvilan vesi on kovaa. Naapurikaupungissa Porissa veden kovuus on noin noin dh eli vesi on pehmeää, myös Nakkilassa juodaan pehmeää vettä. Suojaa laattojen saumoja hapoilta suihkuttamalla pinnat ennen laattojen pesua kädenlämpöisellä vedellä. Suihkuta pintaan puhdistusainetta ja anna sen vaikuttaa käyttöohjeen mukaan. Hyviä kalkinesto-vinkkejä jos on remontoimassa kylpyhuonetta: Vaaleat laatat (kalkki ei näy), lattialämmitys, käytä suihkun jälkeen kuivaustelaa

3 Rantalan pienkiinteistöyhdistyksen johtokunnan yhteystiedot Nimi Osoite Puhelin Sähköposti Sanna Vieremä (pj.) Hiekkatie 00 Mikko Leppänen (siht.) Katajatie 0 0 mikko.leppanen@iki.fi Riku Bister Rantalantie riku@titanix.net Simo Ilkka Haapatie as simo.ilkka@sikonsult.fi Samuli Kivisaari Mäntytie 0 0 samuli.kivisaari@gmail.com Ulla Latvajärvi Saarankuja as 00 0 ulla.latvajarvi@hotmail.com Airi Leppänen Airinkuja 00 airi.leppanen@kotikonsultit.fi Pirjo Loponen Mäntytie 00 0 pirjoloponen@hotmail.com Eero Peltoniemi Airinkuja Jouni Vanhatalo Kustaantie 000 jouni.vanhatalo@pp.inet.fi Kuvassa (vasemmalta) Sanna Vieremä, Mikko Leppänen, Ulla Latvajärvi, Pirjo Loponen, Riku Bister, Eero Peltoniemi, Jouni Vanhatalo ja Samuli Kivisaari. Simo Ilkka Airi Leppänen

4 Rantalalainen, mihin roskat? Rantalan jätepiste (Rantalantie ja Jussintien kulma) - Paperinkeräys (sanomalehdet, huuhdellut maitotölkit...) - Metallinkeräys (huuhdellut peltipurkit, naulat...) - Lasinkeräys (huuhdellut lasipurkit, viinipullot...) Kauppakeskus Hansa - Paperinkeräyspiste, jos Rantalan oma keräyslaatikko on täysi - Paristot Prisman jätepiste - Energiajäte (katso lajitteluohje alla) - Muovit ja kartongit Kontti (Sepänpellontie, Pori) - Vanhat ja ehjät huonekalut - Ehjät ja pestyt vaatteet Mitä on energiajäte? KYLLÄ EI Muovit, joissa on kierrätysmerkki ja numero,,, tai ja/tai kirjainyhdistelmä PET, PE-HD, PE-LD, PE, PP, PS, PA tyhjät muovipullot, -kanisterit ja -astiat muoviset pakkausalustat ja kotelot huuhdellut elintarvikkeiden pakkausmuovit, esim. jogurttipurkit ja leviterasiat muovipussit ja muovikelmut muoviset kukkapurkit pienet muoviesineet, esim. tiskiharjat Elintarvikkeiden pakkausmuovit, vaikka niissä olisi numero Styrox Kertakäyttöastiat Käsipyyhe- ja lautasliinapaperit Likaantuneet paperit ja pahvit esim. kalan ja lihan käärepaperit Olutpakkauspahvit Muovit, joissa kierrätysmerkki ja numero tai tai/ja kirjainyhdistelmä PVC putket ja letkut teipit, mapit, piirtoheitinkalvot muovitaskut, kontaktimuovi sadevaatteet kerniliinat, puhallettavat lelut levyt (vinyyli/cd/dvd) ja kasetit muovikortit esim. luottokortit Alumiinia sisältävät materiaalit esim. jogurttipurkkien kannet ja mehutölkit, joissa alumiinivuoraus Palamattomat materiaalit esim. metalli ja lasi Vaatteet ja muut tekstiilit, kengät Vaipat ja siteet Hyötykäyttöön kelpaavat materiaalit esim. puhdas paperi ja pahvi sekä maito- ja mehutölkit

5 Haluatko nähdä talosi lintuperspektiivissä? Maanmittauslaitoksen sivuilla myös ajankohtainen aluekartta: karttapaikka.fi UUTTA SYKSYLLÄ! Rantalan pienkiinteistöyhdistyksen internet-sivut ovat työn alla ja tulevat löytymään syksyn aikana osoitteesta Käy kurkkimassa mitä yhdistyksen uudet sivut sisältävät! Asukaskysely Palauta lähimpään johtokunnan jäsenen postilaatikkoon.. mennessä. Vastanneiden kesken arvotaan makoisa herkkukori. Arvonta suoritetaan Rantalan syysjuhlassa..00. Toki voit vastata myös nimettömänä! Mitä asioita parantaisit Rantalan asuinalueella? Rantalainen yrittäjä, kerro yrityksesi nimi ja yhteystiedot: Kyllä, haluan julkaista yritykseni tiedot kyläyhteisön internet-sivuilla. Nimi: Puh.

6 Rantalan Pienkiinteistöyhdistys ry 000- Osuuspankki Kyllä, haluan liittyä asuinalueeni pienkiinteistöyhdistyksen jäseneksi Liittyminen Rantalan Pienkiinteistöyhdistyksen jäseneksi on helppoa. Maksamalla oheisten tilitietojen mukaan yhdistyksen tilille edistät oman asuinalueesi kehitystä. Internet-pankissa maksaessasi lisää viestikenttään katuosoitteesi. Nimellinen jäsenmaksu peritään vuosittain. Jäseneksi voit myös liittyä Suomen Omakotiliitto ry:n kautta (www. omakotiliitto.fi), jolloin liityt sekä Suomen Omakotiliittoon että Rantalan pienkiinteistöyhdistykseen. Jäsenmaksun hinta on tällöin euroa. Suomen Omakotiliiton jäsenenä saat mm. Omakotilehden viisi kertaa vuodessa.,00 J Ä S E N M A K S U 0 0 KUTSU Syyskokous ma.. klo Kaskelotissa Rantalan pienkiinteistöyhdistyksen viralliseen syyskokoukseen ovat kaikki rantalalaiset tervetulleita! Puhumme ajankohtaisista alueen asioista - tulemalla voit vaikuttaa. Tämän julkaisun on tulostanut Pori Energia

7 Reitti Rantalan alueen ja Lattomerentien kautta kiertävä. Pituus, km. Laatikot sijaitsevat lenkkipolun varrella, kirjoita nimesi vihkoon! Rantalan kautta kulkevat lenkkipolkukartat Reitti Friitalan reitti. Pituus, km.

8 Tervetuloa Rantalan pienkiinteistöyhdistys lapset ja lapsenmieliset Rantalan Syysjuhlaan Lauantaina.. klo - Eskonpuistossa vastaanotamme tulevan syksyn musiikin ja hauskojen pelien aktivoimana! Lapsille tervetuliaisjuoma ja pipari! Tarjolla myös pientä buffet-purtavaa edulliseen yhdistyshintaa. Arvontaa, makkaranpaistoa ja syksyistä yhdessäoloa Kaikki mukaan!

Rauman seudun Jätehuoltolaitos

Rauman seudun Jätehuoltolaitos Rauman seudun Kierrätys Lajittelu Energiajäte Yhteisen ympäristömme hyväksi Rauman seudun jätehuolto on Rauman kaupunkiin kuuluva kunnallinen liikelaitos. Päätehtävämme on huolehtia lakisääteisesti Rauman

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO SUOMESSA. Pullojen palautus

JÄTEHUOLTO SUOMESSA. Pullojen palautus JÄTEHUOLTO SUOMESSA Pullojen palautus Monet Suomesta ostetut limsa- ja olutpullot ja tölkit voi palauttaa kauppojen pullonpalautusautomaatteihin. Suomesta ostetut alkoholipullot voi palauttaa Alkoihin.

Lisätiedot

Mustialan navetan jäteopas

Mustialan navetan jäteopas Mustialan navetan jäteopas Hämeen ammattikorkeakoulussa pyritään toimimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Näitä periaatteita sovelletaan myös navetan toimintoihin. Pääperiaate on ottaa huomioon

Lisätiedot

Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A. Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1

Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A. Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1 Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1 Metalli KYLLÄ metalliset purkit ja tölkit, kuivat maalipurkit tölkkien kannet, korkit einesten alumiinivuoat lämpö- ja ulkokynttilöiden

Lisätiedot

Jätelajittelusuunnitelma. Koulun lajittelupisteiden sijainti ja lajitteluohjeet

Jätelajittelusuunnitelma. Koulun lajittelupisteiden sijainti ja lajitteluohjeet Jätelajittelusuunnitelma Koulun lajittelupisteiden sijainti ja lajitteluohjeet Jätteenlajittelu muuttuu! KAIKISSA koulun sisätilojen roskiksissa tulee olla käyttötarkoituksen kertova tarra Tekstittömät

Lisätiedot

KARTONKIPAKKAUKSET. SAA LAITTAA tyhjinä, puhtaina, kuivina, litistettyinä ja sisäkkäin pakattuina

KARTONKIPAKKAUKSET. SAA LAITTAA tyhjinä, puhtaina, kuivina, litistettyinä ja sisäkkäin pakattuina KARTONKIPAKKAUKSET tyhjinä, puhtaina, kuivina, litistettyinä ja sisäkkäin pakattuina Aaltopahvilaatikot Kartonkitölkit, esim. maito- ja mehutölkit Kartonkiset einespakkaukset, kuivatuotteiden kartonkipakkaukset

Lisätiedot

LAJITTELUOHJEET. Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava

LAJITTELUOHJEET. Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava LAJITTELUOHJEET Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava Puh. 010 636 7000 (yritykset) 010 636 5000 (kuluttajat) Sähköinen asiointi: www.lassila-tikanoja.fi/asioi

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO-OHJE (Lähde: Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy PHJ)

JÄTEHUOLTO-OHJE (Lähde: Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy PHJ) 1 (6) JÄTEHUOLTO-OHJE (Lähde: Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy PHJ) JÄTTEIDEN LAJITTELU HUOM! Nämä on Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n alueella jätteiden lajittelua koskevat ohjeet. Muiden jätehuoltoyhtymien alueilla

Lisätiedot

Jäteopas. Ylivieskan. ammattiopisto

Jäteopas. Ylivieskan. ammattiopisto Jäteopas Ylivieskan ammattiopisto Sisällysluettelo 1. Jätelaki 4 2. Tietosuojapaperi 6 3. Keräyspaperi 7 4. Palava-/Energiajäte 8 5. Keräyspahvi 9 6. Hyödynnettävä muovi 10 7. Metalli 11 8. Biojäte 12

Lisätiedot

Kerättävät jätelajit Taloyhtiössä kerätään nyt myös muovijätettä jolle löytyy oma säiliö. Kaikki jätteet kerätään nyt syväkeräyssäiliöistä:

Kerättävät jätelajit Taloyhtiössä kerätään nyt myös muovijätettä jolle löytyy oma säiliö. Kaikki jätteet kerätään nyt syväkeräyssäiliöistä: freddis As Oy Porintie 2 Jäteaseman asennustyöt valmiit Jäteaseman asennustyöt ovat viimeistelyjä vaille valmiit ja kaikkia säiliöitä voi käyttää. Syväkeräyssäiliöiden edusta asfaltoidaan samassa yhteydessä

Lisätiedot

Talousveden laatu ja verkostot

Talousveden laatu ja verkostot Talousveden laatu ja verkostot Vesihuoltonuoret 2011 18.5.2011 Aino Pelto-Huikko Prizztech Oy:n Raumalla toimiva kehittämis- ja tutkimusyksikkö Perustettu 2005 teollisuuden aloitteesta 10 työntekijää :

Lisätiedot

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi.

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi. Tietokilpailu 2015 Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi Paikkakunta Joukkue 1. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 2. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 3.

Lisätiedot

Kaikki arjen valinnat vaikuttavat ympäristöön. Haluamme oppilaitoksessamme toimia niin, että kuormitamme ympäristöä mahdollisimman vähän:

Kaikki arjen valinnat vaikuttavat ympäristöön. Haluamme oppilaitoksessamme toimia niin, että kuormitamme ympäristöä mahdollisimman vähän: Opiskelemme ja työskentelemme ainutlaatuisen kauniissa ympäristössä. Kun pidämme siitä hyvää huolta, se pysyykin viihtyisänä. Pidetään kunniaasiana sitä, että niin koulun rakennukset kuin piha-alueetkin

Lisätiedot

Muovijätteiden ja sivuvirtojen materiaalihyötykäyttö

Muovijätteiden ja sivuvirtojen materiaalihyötykäyttö Muovijätteiden ja sivuvirtojen materiaalihyötykäyttö Ekokemin ympäristöseminaari Perjantai 14.6.2013, Helsingin Messukeskus Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Materiaaliopin laitos Tohtorikoulutettava

Lisätiedot

Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET. pisteet yhteensä / 80 pistettä

Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET. pisteet yhteensä / 80 pistettä Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET pisteet yhteensä / 80 pistettä 1 Valitse oikea väittämä 1 Jätteiden määrää voi vähentää a ostamalla enemmän b ostamalla ulkomailta c ostamalla vähemmän Ympyröi yksi oikea

Lisätiedot

Testausseloste 2009-2611-1 1(1) Vesinäyte 31.07.2009

Testausseloste 2009-2611-1 1(1) Vesinäyte 31.07.2009 Testausseloste 2009-2611-1 1(1) Vesinäyte 31.07.2009 Ulvilan Näytetiedot Näyte Näyte otettu 28.07.2009 Näytteen ottaja Haanpää Saapunut 28.07.2009 Näytteenoton syy Jatkuva valvonta Tutkimus alkoi 28.07.2009

Lisätiedot

KIERRÄTTÄMÄLLÄ MATERIAALISTA SAADAAN RAAKA- AINETTA

KIERRÄTTÄMÄLLÄ MATERIAALISTA SAADAAN RAAKA- AINETTA KODIN JÄTEOPAS Kodeissa syntyy monia erilaisia roskia ja jätteitä. Osa jätteistä voi olla vaarallisia ja myrkyllisiä kuten esimerkiksi jäteöljy tai hyönteismyrkky. Jätteet voivat aiheuttaa ympäristön pilaantumista.

Lisätiedot

JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ. 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1

JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ. 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1 JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1 MIKSI JÄTTEET LAJITELLAAN? Tavoitteena on: - Vähentää kaatopaikalle menevän jätteen määrää - Kierrättää käyttökelpoisia materiaaleja

Lisätiedot

Ilmastoasiat kunnassa toimeenpanoa ja yhteistyötä. Satakunnan ympäristötietoisuus ja -kasvatusverkosto 12.4.2013 Outi Aalto

Ilmastoasiat kunnassa toimeenpanoa ja yhteistyötä. Satakunnan ympäristötietoisuus ja -kasvatusverkosto 12.4.2013 Outi Aalto Ilmastoasiat kunnassa toimeenpanoa ja yhteistyötä Satakunnan ympäristötietoisuus ja -kasvatusverkosto 12.4.2013 Outi Aalto Esityksen sisältö Taustaa Hankkeen rahoitus Mitä hankkeessa tehdään? Hankkeen

Lisätiedot

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01.

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01. Ekomaksut Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

Lajittelulaituri. Majasaaren jätekeskus. - Lajitteluohjeet - Kuluttajahinnasto Kartta (takakannessa)

Lajittelulaituri. Majasaaren jätekeskus. - Lajitteluohjeet - Kuluttajahinnasto Kartta (takakannessa) Lajittelulaituri Majasaaren jätekeskus - Lajitteluohjeet - Kuluttajahinnasto 2019 - Kartta (takakannessa) Majasaaren jätekeskus, Mustantie 500, 87900 Kajaani 08 687 0157 majasaari@ekokymppi.fi avoinna

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

PIRKKO JA PAAVO OPASTAVAT KIERRÄTYKSEEN, LAJITTELUUN JA KESTÄVÄÄN KULUTUKSEEN luokkalaiset

PIRKKO JA PAAVO OPASTAVAT KIERRÄTYKSEEN, LAJITTELUUN JA KESTÄVÄÄN KULUTUKSEEN luokkalaiset PIRKKO JA PAAVO OPASTAVAT KIERRÄTYKSEEN, LAJITTELUUN JA KESTÄVÄÄN KULUTUKSEEN 3.-4. -luokkalaiset Hauskoja tehtäviä ja toimintaa 3.-4. -luokkalaisille. Tehtävät ovat Päijät-Hämeen Jätehuollon neuvontamateriaalia.

Lisätiedot

Kartonkipakkaukset SAA LAITTAA. SAA LAITTAA tyhjinä, puhtaina, kuivina sekä litistettyinä ja sisäkkäin pakattuina EI SAA LAITTAA EI SAA LAITTAA

Kartonkipakkaukset SAA LAITTAA. SAA LAITTAA tyhjinä, puhtaina, kuivina sekä litistettyinä ja sisäkkäin pakattuina EI SAA LAITTAA EI SAA LAITTAA Kartonkipakkaukset Kartonkipakkaukset tyhjinä, puhtaina, kuivina sekä litistettyinä ja sisäkkäin pakattuina kartonkiset nestepakkaukset (myös alumiinivuoratut) kartonkipakkaukset, kuten muropakkaukset

Lisätiedot

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. -keräykseen kuuluvat

Lisätiedot

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet 29.10.2014 Caverion Suomi esitys Kierrätyshuoneet Jätteen putkikeräysjärjestelmä Asukasinfo 29.10.2014 Martti-Veikko Salo Järjestelmän toimintaperiaate 1 2 3 4 5 6 Syöttöpisteet voivat sijaita sisällä

Lisätiedot

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,

Lisätiedot

Poista elintarvikejäämät pakkauksista, huuhtaise tarvittaessa kylmällä vedellä.

Poista elintarvikejäämät pakkauksista, huuhtaise tarvittaessa kylmällä vedellä. Energiajäte Keräysastiat taloyhtiön jätehuoneessa. Energiajäte on erikseen kerättyä jätettä, jota ei voi kierrättää materiaalina, mutta joka voidaan käyttää hyödyksi energian tuotannossa. Tällaista jätettä

Lisätiedot

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01.

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01. Ekomaksut Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

Jätteiden lajitteluohjeet 14.2.2013. Päivitys 26.11.2012 tehtyyn ohjeeseen 14.2.2013. tekijä: Pauli Mäki-Lohiluoma

Jätteiden lajitteluohjeet 14.2.2013. Päivitys 26.11.2012 tehtyyn ohjeeseen 14.2.2013. tekijä: Pauli Mäki-Lohiluoma Jätteiden lajitteluohjeet 14.2.2013 Päivitys 26.11.2012 tehtyyn ohjeeseen 14.2.2013. tekijä: Pauli Mäki-Lohiluoma Mikä muuttuu? Westenergyn polttolaitoksen ansiosta poltettavan jätteen osuus kasvaa lähes

Lisätiedot

JäteVaakun. lajitteluopas. www.pori.fi/lajitteluapu. Porin seudun jäteneuvonta

JäteVaakun. lajitteluopas. www.pori.fi/lajitteluapu. Porin seudun jäteneuvonta JäteVaakun lajitteluopas www.pori.fi/lajitteluapu Porin seudun jäteneuvonta p. 044 701 2526 044 701 2521 jateneuvonta@pori.fi www.pori.fi/jateneuvonta 2 016 postiosoite Ympäristövirasto, PL 121, 28101

Lisätiedot

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet 30.10.2014 Caverion Suomi esitys Kierrätyshuoneet Jätteen putkikeräysjärjestelmä Asukasinfo 30.10.2014 Petri Pouttu Järjestelmän toimintaperiaate 1 2 3 4 5 6 Syöttöpisteet voivat sijaita sisällä tai ulkona

Lisätiedot

JäteVaakun.

JäteVaakun. JäteVaakun lajitteluopas www.pori.fi/lajitteluapu Porin seudun jäteneuvonta p. 044 701 2521, 044 701 2526 jateneuvonta@pori.fi www.pori.fi/jateneuvonta Postiosoite: Ympäristö- ja lupapalvelut, PL 121,

Lisätiedot

Kartonkipakkaukset. tyhjinä, puhtaina, kuivina sekä litistettyinä ja sisäkkäin pakattuina

Kartonkipakkaukset. tyhjinä, puhtaina, kuivina sekä litistettyinä ja sisäkkäin pakattuina Kartonkipakkaukset tyhjinä, puhtaina, kuivina sekä litistettyinä ja sisäkkäin pakattuina kartonkiset nestepakkaukset (myös alumiinivuoratut) kartonkipakkaukset, kuten muropakkaukset paperipussit, kuten

Lisätiedot

Karjalaisen Jätekeskus Lajikohtainen ohjeistus 1 / 8 Akselikatu Leppävesi

Karjalaisen Jätekeskus Lajikohtainen ohjeistus 1 / 8 Akselikatu Leppävesi Karjalaisen Lajikohtainen ohjeistus 1 / 8 JÄTTEIDEN LAJIKOHTAINEN OHJEISTUS ASIAKKAILLE Sisältö Sekalainen rakennusjäte (Lajiteltavaksi) Puujäte Betonijäte - Luokka 1 (palakoko alle 0,5m) - Luokka 2 (palakoko

Lisätiedot

USEIN KYSYTTYJÄ Nano1 TUOTTEISTA. Nano1 Lasi & Keramiikka Suoja

USEIN KYSYTTYJÄ Nano1 TUOTTEISTA. Nano1 Lasi & Keramiikka Suoja USEIN KYSYTTYJÄ Nano1 TUOTTEISTA Nano1 Lasi & Keramiikka Suoja 1.Kuinka pitkään toiminnallisuus on taattu? Katso kohta 2. Koska pinnoitteet ovat kemikaali- ja UV-kestäviä, toiminnallisuus säilyy erittäin

Lisätiedot

PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI

PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI OHJEITA UUDELLE LIITTYJÄLLE 2015 Paavolan Vesi Oy vastaa vesihuollosta eli talousveden toimittamisesta ja jäteveden poisjohtamisesta Siikajoen kunnan alueella.

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi.

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi. Tietokilpailu 2016 Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi Paikkakunta Joukkue 1. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 2. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 3.

Lisätiedot

TERVETULOA ERKKUSEN KÄMPÄLLE VIIHTYISÄÄ MÖKKILOMAA!

TERVETULOA ERKKUSEN KÄMPÄLLE VIIHTYISÄÄ MÖKKILOMAA! TERVETULOA ERKKUSEN KÄMPÄLLE VIIHTYISÄÄ MÖKKILOMAA! Yhteydenotot: Ma-Pe klo 08.00-16.00 puh. 040-6875508 (toimisto) Muina aikoina puh. 0400-395056 (toiminnanjohtaja) HÄTÄNUMERO: 112 Sisältö Ajo-ohjeet...

Lisätiedot

NO EIHÄN SE. MUISTA SIIS, ETTÄ LAJITTELE. BIOSKA JA SEKA PAA ERILLEEN. SILLOIN KAIKKI MENEE JETSULLEEN!

NO EIHÄN SE. MUISTA SIIS, ETTÄ LAJITTELE. BIOSKA JA SEKA PAA ERILLEEN. SILLOIN KAIKKI MENEE JETSULLEEN! KURREN PUUHAVIHKO S S S PA LAA KO PO TTU? PALAAKO POTTU? NO EIHÄN SE. MUISTA SIIS, ETTÄ LAJITTELE. BIOSKA JA SEKA PAA ERILLEEN. SILLOIN KAIKKI MENEE JETSULLEEN! LAJITTELE OIKEIN KOTIROSKIKSIIN: SEKAJÄTE

Lisätiedot

1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin?

1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? 1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? a) maitotölkki b) suodatinpussi ja kahvinporot c) lasinsirut d) ruuanjätteet muovipussissa KOMPOSTI 2. Hyötispiste on paikka johon voit viedä

Lisätiedot

Ville Hurmalainen avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

Ville Hurmalainen avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 1 SYYSKOKOUS 15.11.2015 Aika: Paikka: 15.11.2015, klo 11:30 alkaen Hämeenkylän kirkon seurakuntasali 1. Syyskokouksen avaus. Ville Hurmalainen avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 2.

Lisätiedot

Lajittelukortit. Ohjeet: ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU HEHKULAMPPU PILAANTUNUT RUOKA. keräysastiakortit riviin pöydälle. jätekortin oikeaksi katsomaansa

Lajittelukortit. Ohjeet: ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU HEHKULAMPPU PILAANTUNUT RUOKA. keräysastiakortit riviin pöydälle. jätekortin oikeaksi katsomaansa ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU 02 Lisätietoja lajittelusta: www.kierratys.info 3. Kukin osallistuja lajittelee vuorotellen jätekortin oikeaksi katsomaansa keräysastiaan. 4. Lopuksi tarkastetaan yhdessä ratkaisukortista

Lisätiedot

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kestävä kulutus ja kierrätys Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kulutus Suomessa Suomalainen: Käyttää luonnonvaroja kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalainen keskimäärin Tuottaa

Lisätiedot

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Sukuseura valmistautuu vireään kesään 2007, jolloin järjestetään 6. sukujuhlat 30.6. 1.7. Kolarin Nuottavaarassa sekä julkaistaan uusi, täydennetty ja korjattu

Lisätiedot

Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä Kiertotaloustori

Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä Kiertotaloustori Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä 24.4. 2018 Kiertotaloustori ??????????????????????????????????? Jätevirrat Raumalla Hyötyjäte Keräysfirmat: lajitellut paperit, pahvit, lasi, metalli,

Lisätiedot

Maankäyttötieteiden päivä 2014

Maankäyttötieteiden päivä 2014 30.10.2014 Tieteiden talo Sali 104 Maankäyttötieteiden päivä 2014 Maanmittaustieteiden Seura ry Suomen Maanmittausinsinöörien Liitto ry ILMOITTAUTUMINEN JA LISÄTIEDOT Maankäyttötieteiden päivän 2014 normaalihintainen

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita kiinteistöjen jätehuollosta. Isännöitsijöiden aamiaistilaisuus Käyttöpäällikkö Johanna Rusanen

Ajankohtaisia asioita kiinteistöjen jätehuollosta. Isännöitsijöiden aamiaistilaisuus Käyttöpäällikkö Johanna Rusanen Ajankohtaisia asioita kiinteistöjen jätehuollosta Isännöitsijöiden aamiaistilaisuus 14.11.2017 Käyttöpäällikkö Johanna Rusanen 1 Muovipakkausten erilliskeräys 2 Muovipakkausten erilliskeräys HSY:n alueella

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi.

www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi. www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi. Porin kierrätyskeskus Savipajakatu 8, 860 Pori (Tiiliruukki) Asiakaspalvelu: puh. 0 6 56 Avoinna: maanantai tiistai, torstai 9

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Suunnistuskoulu 2015

Suunnistuskoulu 2015 Suunnistuskoulu 2015 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät

Lisätiedot

Vähennä ja kierrätä. Turha jäte on tuhlausta. Materiaalitehokas jätehuolto hanke (A31559) saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää EAKR -rahoitusta

Vähennä ja kierrätä. Turha jäte on tuhlausta. Materiaalitehokas jätehuolto hanke (A31559) saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää EAKR -rahoitusta Vähennä ja kierrätä Turha jäte on tuhlausta Materiaalitehokas jätehuolto hanke (A31559) saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää EAKR -rahoitusta Ensisijaisesti tavoiteltava jätteen määrän vähentämistä Kuvitus:

Lisätiedot

JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille

JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy Etelä-Karjalan Jätehuolto vastaa jätehuollosta yhdeksän kunnan alueella: Lappeenranta, Imatra, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi,

Lisätiedot

GREENLINE. Foratia Lattianpesukapseli 2. Foratia Kylpyhuoneen pesukapseli 3. Foratia Yleispesukapseli 4. Foratia Rasvanpoistoainetabletti 5

GREENLINE. Foratia Lattianpesukapseli 2. Foratia Kylpyhuoneen pesukapseli 3. Foratia Yleispesukapseli 4. Foratia Rasvanpoistoainetabletti 5 GREENLINE Foratia Lattianpesukapseli 2 Foratia Kylpyhuoneen pesukapseli 3 Foratia Yleispesukapseli 4 Foratia Rasvanpoistoainetabletti 5 Foratia IB Imeytysjauhe 6 Foratia teline IB imeytysjauhesäkeille

Lisätiedot

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon TIEDOTE 30.12.2015 Vapaa julkaistavaksi Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon Kaatopaikkakielto ei vaikuta asukkaan lajitteluun Biohajoavan eli orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto astuu voimaan

Lisätiedot

Karjalaisen Jätekeskus Lajikohtainen ohjeistus 1 / 8 Akselikatu Leppävesi

Karjalaisen Jätekeskus Lajikohtainen ohjeistus 1 / 8 Akselikatu Leppävesi Karjalaisen Lajikohtainen ohjeistus 1 / 8 JÄTTEIDEN LAJIKOHTAINEN OHJEISTUS ASIAKKAILLE Sisältö Sekalainen rakennusjäte (Lajiteltavaksi) Puujäte Betonijäte - Palakoko yli 1m - Palakoko alle 1m - Palakoko

Lisätiedot

KURREN PUUHAKIRJA KURRE KAINUULAINEN MOI! MINÄ OLEN KURRE - KURRE KAINUULAINEN! MINÄ OLEN EKOKYMPIN ORAVA JA ASUN KAJAANISSA, MAJASAAREN JÄTEKESKUKSESSA. MINUN TEHTÄVÄNÄNI ON OPASTAA JA NEUVOA KAI- NUULAISIA

Lisätiedot

Pakkaa biojäte (pihan jäteastian suojausta varten)

Pakkaa biojäte (pihan jäteastian suojausta varten) - ruoantähteet ja pilaantuneet elintarvikkeet - hedelmien, juuresten ja kananmunien kuoret - pienet esim. linnun luut, perkeet - jähmettynyt paisto- tai kinkkurasva (pakattuna esim. maitopurkkiin) - käytetty

Lisätiedot

sanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi

sanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi Lajitteluohjeet Paperinkeräys Postiluukustajatulostimestatulevatpaperitkeräykseen. sanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi

Lisätiedot

Turun seudun JÄTEOPAS. Syyskuu 2013

Turun seudun JÄTEOPAS. Syyskuu 2013 Turun seudun JÄTEOPAS Syyskuu 2013 KODIN JätteIDeN lajittelu Kiinteistön Keräysastiaan tai Kierrätyspisteeseen Metalli huuhdellut säilyketölkit ja metallipurkit alumiinivuoat ja foliot metallikannet ja

Lisätiedot

I Ympäristönsuojelu Mitkä ovat mielestäsi viisi (5) suurinta paikallista ympäristöongelmaa?

I Ympäristönsuojelu Mitkä ovat mielestäsi viisi (5) suurinta paikallista ympäristöongelmaa? I Ympäristönsuojelu Mitkä ovat mielestäsi viisi (5) suurinta paikallista ympäristöongelmaa? 1.Liikenne 3a 15 42 % 2. Melu 5 3.lmansaasteet ja/tai hajut 1 24 67 % 4. Likaiset kadut 7 19 % 5. Julkisten rakennusten

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

VESIHUOLTOJAOSTO ESITTÄYTYY

VESIHUOLTOJAOSTO ESITTÄYTYY VESIHUOLTOJAOSTO ESITTÄYTYY Hanna Yli-Tolppa, Mäntsälän Vesi Suomen Vesiyhdistys ry:n jaostot: -Historia - Jätevesi - Kalatalous - Kehitysmaa -Pohjavesi - Vedenlaatu - VESIHUOLTO -Vesistö perustettu 3.12.2008.

Lisätiedot

KERROSTALO. A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on. B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero.

KERROSTALO. A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on. B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero. KERROSTALO A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero. 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. uima-allas

Lisätiedot

NIINIJOEN SEUDUN KYLÄUUTISET 3/2009

NIINIJOEN SEUDUN KYLÄUUTISET 3/2009 2.4.2009 R Itella Oy NIINIJOEN SEUDUN KYLÄUUTISET 3/2009 la. 4.4. P y h ä k o u l u koulun liikuntasalissa klo. 10 11.30 ma.13.4. P ä ä s i ä i s j u h l a Rukoushuoneella klo.18.vetäjinä Rita ja Hannu

Lisätiedot

VIHTAN OY

VIHTAN OY ASENNUSOHJE AAVA lasiliukuovi VIHTAN OY WWW.VIHTAN.FI SISÄLLYS TYÖKALUT...2 OSAT...2 KIINNITYSPROFIILIN ASENNUS...3 LAAHUSTIIVISTEEN ASENNUS...4 SEINÄN ASENNUS KIINNITYSPROFIILIIIN...5 TELESKOOPIN ASENNUS...6

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry Jäsentiedote 1/2007 Hyvä KoS:n jäsen. Kos:n hallitus vuodelle 2007 Seuramme syyskokouksessa joulukuussa valittiin KoS:n uusi hallitus. Hallitukseen kuuluvat Simo Kattilakoski (pj.),

Lisätiedot

NYT SAA LUUKUTTAA - ASUKASTIEDOTUSTILAISUUS

NYT SAA LUUKUTTAA - ASUKASTIEDOTUSTILAISUUS NYT SAA LUUKUTTAA - ASUKASTIEDOTUSTILAISUUS 25.1.2017 2 Taustaa Kaupunginvaltuusto päätti 2013, että Kruunuvuorenrannan uudelle asuinalueelle toteutetaan alueellinen jätteen putkikeräysjärjestelmä Kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Kiertotalous & WtE. Kiertotalouden vaikutus jätteen energiahyödyntämiseen L. Pirhonen

Kiertotalous & WtE. Kiertotalouden vaikutus jätteen energiahyödyntämiseen L. Pirhonen Kiertotalous & WtE Kiertotalouden vaikutus jätteen energiahyödyntämiseen 25.10.2016 L. Pirhonen 1 Sisältö Kiertotalous ja kierrätystavoitteet Millaisilla tavoilla kierrätysaste olisi mahdollista saavuttaa?

Lisätiedot

Keräyksen ja lajittelun edut:

Keräyksen ja lajittelun edut: Opas sisältää lyhyen esittelyn mikä on jätettä ja mikä on kierrätettävää raaka-ainetta sekä toimintaohjeet jätteiden käsittelystä. Ensisijaisena tavoitteena on minimaalinen jätteen tuotto. Käytä kaikkea

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

Muovitangot ja -ainesputket

Muovitangot ja -ainesputket Muovitangot ja -ainesputket Oy Fluorotech Ltd Hinnasto 1/2013 www.fluorotech.fi/hinnastot Sisällysluettelo Materiaali Sivu PA 1-2 PEH 3 PE1000 4 PET 5 POM 6-7 PP 8 PTFE 9-10 PVC 11-12 PVDF 13 1/2 Hinnasto

Lisätiedot

Ilmiö 7-9 Kemia OPS 2016

Ilmiö 7-9 Kemia OPS 2016 Ilmiö 7-9 Kemia OPS 2016 Kemiaa tutkimaan 1. TYÖTURVALLISUUS 2 opetuskertaa S1 - Turvallisen työskentelyn periaatteet ja perustyötaidot - Tutkimusprosessin eri vaiheet S2 Kemia omassa elämässä ja elinympäristössä

Lisätiedot

Pukeutuminen eri vuodenaikojen mukaan

Pukeutuminen eri vuodenaikojen mukaan 2009-2013 Pukeutuminen eri vuodenaikojen mukaan Vuodenajat Pukeutuminen eri vuodenaikoina Paikat Rovaniemellä, joista voit hankkia vaatteita edullisesti. Suomessa on neljä vuodenaikaa Kevät Kesä Talvi

Lisätiedot

DEGERFORSIN KUNNAN LAJITTELUOPAS

DEGERFORSIN KUNNAN LAJITTELUOPAS DEGERFORSIN KUNNAN LAJITTELUOPAS Apt = apteekki = lehtikeräys Pol = poliisi = kartonkikeräys = metallinkeräys Pul = pullonpalautus = kierrätyskeskus = muovinkeräys Ris = risujätteet Kom = kompostijäte

Lisätiedot

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 1.1.

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 1.1. Ekomaksut LIITE 2 / 22 Suupohjan jätelautakunta 2.11.2016 Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu

Lisätiedot

MUOVIX OY Muovijätteen hyödyntäminen Kemian Päivät: Nyhjää Tyhjästä 22.3.2011 Mikko Koivuniemi

MUOVIX OY Muovijätteen hyödyntäminen Kemian Päivät: Nyhjää Tyhjästä 22.3.2011 Mikko Koivuniemi MUOVIX OY Muovijätteen hyödyntäminen Kemian Päivät: Nyhjää Tyhjästä 22.3.2011 Mikko Koivuniemi Lähde: Uusi Muovitieto Muovijäte Suomessa Yhteensä n. 160 000 tonnia vuodessa Noin 50 % käytettyjä pakkauksia

Lisätiedot

PIRKKO JA PAAVO OPASTAVAT KIERRÄTYKSEEN, LAJITTELUUN JA KESTÄVÄÄN KULUTUKSEEN luokkalaiset

PIRKKO JA PAAVO OPASTAVAT KIERRÄTYKSEEN, LAJITTELUUN JA KESTÄVÄÄN KULUTUKSEEN luokkalaiset PIRKKO JA PAAVO OPASTAVAT KIERRÄTYKSEEN, LAJITTELUUN JA KESTÄVÄÄN KULUTUKSEEN 1.-2. -luokkalaiset Hauskoja tehtäviä ja toimintaa 1.-2. -luokkalaisille. Tehtävät ovat Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n neuvontamateriaalia.

Lisätiedot

OPAsTUsTA EKOILUUN. tehtävävihko lapsille

OPAsTUsTA EKOILUUN. tehtävävihko lapsille OPAsTUsTA EKOILUUN tehtävävihko lapsille Pähkinä purtavaksi Tämä vihko on tarkoitettu alakouluikäisille lapsille, jotka haluavat tietoa jätteistä ja niiden kierrättämisestä. Vihko sisältää monen tasoisia

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

www.eko-kymppi.fi Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Majasaaren jätekeskus JÄTEKESKUKSEN TOIMINNOT Jätteiden vastaanotto ja käsittely

www.eko-kymppi.fi Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Majasaaren jätekeskus JÄTEKESKUKSEN TOIMINNOT Jätteiden vastaanotto ja käsittely Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Majasaaren jätekeskus JÄTEKESKUKSEN TOIMINNOT Jätteiden vastaanotto ja käsittely Vastaanotettavat jätelajit yhdyskuntajäte + rakennusjäte ongelmajätteet öljyiset maat muut

Lisätiedot

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli yhteensä 24 henkilöä.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli yhteensä 24 henkilöä. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY SYYSKOKOUS AIKA Maanantai 24.10.2011 klo 18:30 PAIKKA Skomarsin torppa, Hakunila LÄSNÄ (pj) Eila Varis Veikko Saukkonen (siht) Sirkka Luukkanen Reino Raijos Taimi Saloheimo

Lisätiedot

Maija-Liisa Välimäki Eeva-Liisa Laakso. Ruokaa hygieenisesti

Maija-Liisa Välimäki Eeva-Liisa Laakso. Ruokaa hygieenisesti Maija-Liisa Välimäki Eeva-Liisa Laakso Ruokaa hygieenisesti o p e t u s h a l l i t u s Sisältö Käyttäjälle... 6 Näin käytät kirjaa... 7 Hygienian perusteita... 8 Mitä on hygieniaosaaminen?... 10 Säilytä

Lisätiedot

Envor Group - historiikki

Envor Group - historiikki Video lyhyt Video pitkä Envor Group - historiikki Envor Recycling Oy perustettu 1964 Metallien ja lasin kierrätys sekä rautakauppa Envor Processing Oy perustettu 1979 Kierrätysjakeiden jatkokäsittely ja

Lisätiedot

Ympäristöosaaminen on investointi tehokkuuteen ja luonnonvarasäästöihin

Ympäristöosaaminen on investointi tehokkuuteen ja luonnonvarasäästöihin Ympäristöosaaminen on investointi tehokkuuteen ja luonnonvarasäästöihin Johanna Krabbe Ympäristöosaamispalvelut 1.2.2013 Luonnonvarat tyydyttävät välttämättömiä tarpeita Luonnonvarat tyydyttävät hyvinvoinnin

Lisätiedot

& KESTÄVÄ ARKI. Neuvonnan johtaja Teija Jerkku #Järkiruokaa lautasella -seminaari

& KESTÄVÄ ARKI. Neuvonnan johtaja Teija Jerkku #Järkiruokaa lautasella -seminaari & KESTÄVÄ ARKI Neuvonnan johtaja Teija Jerkku #Järkiruokaa lautasella -seminaari 20.4.2018 OLEMME EDISTÄNEET KESTÄVÄÄ ARKEA JO 119 VUOTTA Välitämme tietoa ja tarjoamme ratkaisuja kohtuulliseen kulutukseen

Lisätiedot

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte Ekomaksut Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä

Lisätiedot

EKOMAKSUT 01.05.2013. Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1

EKOMAKSUT 01.05.2013. Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1 EKOMAKSUT Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

Suunnistuskoulu 2017

Suunnistuskoulu 2017 Suunnistuskoulu 2017 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät

Lisätiedot

-läpivientikaulukset ja -teipit

-läpivientikaulukset ja -teipit -läpivientikaulukset ja -teipit Kosteudenhallintajärjestelmät Yrittäjäntie 24, 01800 Klaukkala Puhelin: 0207 439 670 Email: myynti@tiivistalo.fi läpivientikaulukset ja -teipit KAFLEX MONO Höyrynsulun läpivientikaulus

Lisätiedot

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Sisältö Yleistä Saunan aamusiivous Saunan iltasiivous Saunanhoitajan tehtävät Yleistä Avain haetaan Rauhaniemestä saunanhoitajalta

Lisätiedot

Hinnasto. Voimassa 8 / 2015 alkaen

Hinnasto. Voimassa 8 / 2015 alkaen Hinnasto Voimassa 8 / 2015 alkaen MUITA VAHVUUKSIA JA KOKOJA TOIMITAMME SOPIMUKSEN MUKAAN 36220 KANGASALA SISÄLLYSLUETTELO MATERIAALI SIVU PMMA XT 3-4 PMMA GS 4-5 PMMA -LIIMAT 5 PC 6-7 PC LIIMAT 7 PETG

Lisätiedot

AMISTON KOULURUOKAILU

AMISTON KOULURUOKAILU AMISTON KOULURUOKAILU Amiston koulu-ja henkilöstöruokailusta vastaa Amiris Yksikön esimiehenä toimii Hannu Rantala AMIRIS-YKSIKÖN KAKSI TOIMIALUETTA Vastaamme opiskelijoiden ruokailusta. Vastaamme maksullisesta

Lisätiedot

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6)

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) BIOJÄTETTÄ EI VIEDÄ KAATOPAIKALLE, VAAN SIITÄ TEHDÄÄN BIOETANOLIA,

Lisätiedot

Parturi-kampaamojen jäteopas

Parturi-kampaamojen jäteopas 2011 Parturi-kampaamojen jäteopas Harjavalta, Kokemäki, Luvia, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Siikainen, Ulvila Esittely Tämä opas on tarkoitettu Porin Jätehuollon yhteistyöalueella toimivien parturi-kampaamojen

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010

Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010 Kauppa 2011 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010 Kuvio 1. Maantietransito; vienti itään tavararyhmittäin vuonna 2010 (1000 tonnia) Tekstiilit, vaatteet ja jalkineet; 155; 8 % Autot;

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot