Mänttärin Sukuyhdistyksen jäsenlehti 2003 NIINIPUU 9

Transkriptio

1 Mänttärin Sukuyhdistyksen jäsenlehti 2003 NIINIPUU 9

2 NIINIPUU 9 NIINIPUU Mänttärin Sukuyhdistys ry:n jäsenlehti n:o 9 Maaliskuu 2003 Toimituskunta Jorma Mänttäri, päätoimittaja Jarkko Mänttäri, toimitussihteeri Jarmo Lehtomäki Raija Mänttäri Kirsi Juura, taitto Eeva Puustinen Eero Mänttäri, ilmoitukset Toimitus Jarkko Mänttäri Viilukuja 3 A 32, Jyväskylä koti , työ fax gsm jmanttari@co.jyu.fi Tilaukset Eeva Puustinen (myös ilmoitukset) Korvenmäentie 44 B, Liikkala tai Päätie 21 B 15, Anjalankoski Aini Rantanen Keskustie 15 A Anjalankoski Mänttärin Sukuyhdistys ry PL 2, Anjalankoski , manttari@kolumbus.fi Kotisivut/Home page Pankki Tukimaksut Muut maksut Valtuuskunnan puheenjohtaja Jorma Mänttäri, Hankalantie 5, Hämeenkoski jorma.manttari@pp1.inet.fi Johtokunnan puheenjohtaja Reijo Mänttäri, Sihteeri Erkki Mänttäri, Vesitorninkatu 15 B, Kouvola Rahastonhoitaja Sari Mänttäri, Pyrytie 2 A 2, Anjalankoski Contact person in North America: Art Jura, 30 Robins Road, Union, Maine 04862,USA. oldfinn@webtv.net Paino: Savion Kirjapaino Oy, Kerava Paperi: Stora Enso Belle Painos: kpl ISSN X Osoitteisto: MSY:n sukulehden osoiterekisteri Kansikuva: Jari Heikkinen Mikä ihmeen taulu se ja se? Sukulehden jutuissa näkyy usein henkilönimien perässä sana taulu ja sen perässä yksi-, kaksi-, kolme- tai nelinumeroinen luku. Kyseessä on tämän henkilön taulunumero uudessa Mänttärin sukukirjassa. Taulunumeron avulla löydät kyseisen henkilön sukukirjasta ja voit halutessasi vaikka selvittää, mitä kautta olet hänen kanssaan sukua. Suvun tarinoita tallentamaan Suvun strategiaseminaarissa tuli vahvasti esille suvun tarinoiden ja juttujen tallentaminen. Johtokunta onkin päättänyt julistaa kampanjan sukutarinoiden saamiseksi talteen ja myös tulevien sukupolvien luettaviksi. Mahdollisimman monen sukulaisen innostamiseksi tallennuskampanjaan sukuyhdistys on varannut houkuttelevia palkintoja. Pääpalkintona arvotaan kaikkien tarinantoimittajien kesken upea sukukirja. Palkintona on myös muita sukutuotteita. Tarinoita julkaistaan valikoidusti Niinipuussa ja kaikki kertyvä aineisto tallennetaan sukuarkistoon. Jutut pyydetään toimittamaan mennessä MSY:n osoitteeseen (katso sivu 2). Jutut voivat olla tietokonelevykkeellä (myös paperikopio mukaan) tai vaikka käsin kirjoitettuja, kunhan niistä saa kunnolla selvän. Tilastoa Mänttärin sukukirjasta Yleisimmät etunimet: Juhani 2544, Maria 2178, Olavi 1710, Helena 1539, Tapani 1508, Liisa 1443, Matti 1436, Kalevi 1294, Tapio 1214, Pekka Yleisin ensimmäinen nimi miehillä on Matti 948 ja naisilla Maria 621. Yleisimmät ammatit: opiskelija 1726 maanviljelijä 1654, asentaja, mekaanikko 1570, yrittäjä 1352, myyjä 1167, opettaja Muiden ammattien edustus on alle Mänttärin sukuun kuuluvat saavat Sukuviestin kuusi numeroa vuonna 2003 hintaan 22 euroa! Sukuseuraan kuulumattomilta hinnat ovat 31 euroa kestotilauksena, 34 euroa vuositilaus, 6 euroa irtonumero. SUKUVIESTI Tilauksia vastaanottaa Eine Kuismin puh/faksi tai sähköposti: tsto@ssk.inet.fi Osoite on SSK, Savilankatu 1 B, Helsinki Kotisivu: yhdistys/ssk 2 2

3 SISÄLTÖ 3 Pääkirjoitus 4 Sukuyhdistyksen strategia kirkastui 5 Tutkimustietoa suvun jäsenistä 6 Pyöreitä vuosia 7 Sinun elämäsi tarina Signe Mänttärin muistolle 8 Steppaava Mänttäri Tukholmasta 10 Vaatteet näyttää mun aatteet 11 Seuraava sukukokous Sukuyhdistys jakaa stipendejä 12 Visailu, Väinö Puoshaka, Pääkaupunkiseudun suku taas koolla 13 Tiina Kivimäki jatkaa hienosti suvun suunnistusmenestystä 14 Hannu Kalevi Nummisesta tuli munkki Andreas 16 Sukuretki Kultareitille ja Verlaan 17 Menestystä ja tunnustusta 18 Onnelliset paluumuuttajat 20 Vuosi aussina Ilmoitukset 28 Tapahtumakalenteri Lukutaito testattiin entisajan kinkereillä 30 Sukuseurat Mänttärinmäellä, Patikkaretki Mänttärinmäelle 31 Varsinais-Suomesta retki Liikkalaan Ansiomerkit Niinipuun tekijöille 32 Suvun myyntituotteet HOW TO BUY NEW MÄNTTÄRI FAMILY BOOK You will find on the MFA`s Home Page aprecise English advice how to pay the new family book very easily. Ilmoita osoitteenmuutos Timo Huovilalle, puh Jos sinulla on osoiteluovutuskielto väestötietojärjestelmässä. Ellet ilmoita muutosta, lehden tulo loppuu kokonaan. 2. Jos olet muuttanut ulkomaille tai ulkomailta kotimaahan. 3. Jos ulkomailla asuessasi osoite on muuttunut. 4 Jos et ole saanut vielä lehteä, vaikka kuulut sukuun. Muiden osoitteet MSY tarkistuttaa väestötietojärjestelmästä, joten osoitteenmuutoksia ei tavitse tehdä MSY:lle. MSY:n INTERNET-OSOITE: KOTISIVUT: SÄHKÖPOSTI: manttari@kolumbus.fi MFA:s English HOME PAGES: UUTTA POTKUA SUKUTYÖHÖN Kohta 70-vuotisjuhliinsa suuntau tuvan Mänttärin sukuyhdistyksen toiminta on muutosvaiheessa. Mittavan sukukirjan valmistumisen myötä itse kunkin meistä on nyt helppo tutkia omia juuriaan. Sukukirjahankkeen toteuttajien pyyteettömän työn ansiosta myös sukuyhdistyksen talous on saatu entistä vakaammalle pohjalle. On aika kehittää ja hakea uudenlaista toimintaa sukutyön parissa. Uutta potkua haettiin ja saatiin suvun strategiaseminaarissa Helsingissä viime vuoden lokakuussa. Aki Mänttärin asiantuntevalla johdolla kolmisenkymmentä sukulaista pohti tulevan toiminnan visioita aina 2010 luvulle asti. Seminaariväen joukossa oli monien eri alojen asiantuntijoita ja varsinkin sukututkimuksen kokemusta, ammattitaitoa ja elämänkokemusta oli runsaasti mukana. Lähtökohtana sukuseminaarissa oli arvojen pohtiminen: mitä ne ovat ja miten sijoittaa ne nykypäivään ja tulevaisuuteen? Maailma pienenee tietoteknologian ja nopean liikkumisen kautta. Samalla perhe ja sukuelämä koetaan edelleen tärkeiksi. Monien mielestä niillä on jopa aikaisempaa tärkeämpi asema, vaikka yksilöllisyys ja itse pärjääminen ovatkin vahvasti korostuneet yhteiskunnassa. Muuttoliike keskittää ja vie kauemmaksi syntysijoilta myös meitä mänttäreitä. Sukumme koti on ainakin nykytietämyksen mukaan Liikkalan kylä Kymenlaaksossa. Nykyisessä Anjalankosken kaupungissa asuu 4300 sukulaista, eli joka neljäs anjalankoskelainen on meitä mänttäreitä. Kuitenkin Helsingin seudulla meitä on nykyään jo paljon enemmän kuin synnyinsijoilla, eli noin Arvot juontuvat suvun perinteistä. On hyvä tuntea suvun historiaa ja laajemminkin Kymenlaaksoa, suvun kotimaakuntaa. Sukuseminaarin osanottajien mukaan arvojen ja visioiden tulee pohjautua esivanhempien kunnioittamiseen, heidän työnsä arvostamiseen, ymmärtämiseen ja hyväksymiseen. Sen sijoittaminen nykyhetkeen on ydinasia. Miten se käytännössä tehdään ja millä keinoin? Näissä asioissa voitaisiin tehostaa sukuyhteyttä. Suvun tarinoiden, perinteiden, esineistön, kuvien ja kaskujen kerääminen sekä tallentaminen ovat olennainen osa sukututkimusta ja laajemmin sukutoimintaa. 3 3 MÄNTTÄRIN SUKUYHDISTYKSEN JÄSENLEHTI 2003 JORMA MÄNTTÄRI (taulu 11480) Suvun päämies Jokainen meistä voi tehdä oman tarinansa ja koota lisää tietoa oman lähisukunsa historiasta. Opastusta tähän saa erilaisilta kursseilta. Erkki Mänttäri on kirjoittanut aiheesta jutun tähän lehteen. Vaikka oma elämäntarina voi nyt tuntua vähäpätöiseltä, niin jo seuraaville sukupolville se on arvokasta historiaa. Kuinka mielenkiintoista meille olisikaan lukea vaikka isoisän tai isoäidin kirjoittamia tarinoita omasta elämästään. Puhumattakaan vielä aiemmin eläneiden esivanhempien elämäntarinoista. Sukuseminaarissa koettiin tärkeäksi tutustuminen suvun juuriin Liikkalassa. Ne voidaan nähdä monesta, hyvin erilaisesta näkökulmasta. Juurillaan yhä asuvat kokevat asian eri tavalla kuin sieltä lähteneet. Toisaalta nykyään on yhä enemmän sukulaisia, jotka eivät ole koskaan käyneetkään Liikkalassa, eivätkä edes tiedä, missä semmoinen kyläpahanen sijaitsee. Tiedonvälitys on avainsana niin suvun juurien tunnetuksi tekemisessä kuin myös koko sukutoiminnan kehittämisessä. Sukukirja tarjoaa vankan pohjan kaikille, jotka haluavat ottaa selvää omista juuristaan. Sukulehti Niinipuu pyrkii toimimaan kaikkien sukuun kuuluvien yhdyssiteenä ja tiedotuskanavana. Ensi vuonna ilmestyy jo lehden kymmenes numero. Niinipuu on palkittu maan parhaana sukulehtenä, mutta kärjessä pysymiseksi lehteä pitää koko ajan kehittää. On syytä saada uusia kirjoittajia mukaan, ja lukijoilta tekijät toivovat lisää palautetta sekä hyviä juttuideoita. Tässä lehdessä kerrotaan jo myös, että seuraava sukujuhla pidetään ensi vuoden kesällä, Erityisen säväyksen tämänkertaiseen kokoontumiseen antaa se, että samalla juhlitaan sukuyhdistyksen 70- vuotistaivalta. Viikonloppu kannattaa jo nyt pistää varaukseen. Suvun strategiaseminaari vahvisti käsitystä siitä, että Mänttärin sukuyhdistys voi suuntautua 70-vuotisjuhliin ja uudelle vuosikymmenelle hyvin luottavaisin mielin. Toimintamme kestää hyvin vertailun muiden sukuseurojen kanssa. Toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi tarvitaan kuitenkin mukaan uutta väkeä, erityisesti nuoria. Johdon uusimiseen on tilaisuus ensi vuoden sukujuhlien yhteydessä kokoontuvassa sukukokouksessa.

4 NIINIPUU 9 Kolmisenkymmentä suvun jäsentä kokoontui lokakuisena lauantaina Helsingin Lauttasaareen Gap Gemini Ernst & Young n tiloihin laatimaan Mänttärin Sukuyhdistykselle strategiaa tuleville vuosille. Päivän tehokas työskentely tuotti runsaasti ideoita sukuyhdistyksen tulevan toiminnan linjaamiseen. Aki Mänttäri (taulu 2957) johtaa strategiaseminaaria. JARKKO MÄNTTÄRI (taulu 3940) teksti Sukuyhdistyksen STRATEGIA KIRKASTUI Valtuuskunnan puheenjohtaja Jor ma Mänttäri avasi tilaisuuden toteamalla, että sukuyhdistys on nyt tavallaan tienhaarassa. - Valtava projekti - sukukirja - on toteutettu, mistä suurkiitokset kuuluvat Eero Mänttärille ja hänen tiimilleen. Tämän tilaisuuden päätavoitteena on ideoida toimintatapoja, joilla saadaan entistä enemmän sukulaisia toimintaan mukaan. Strategiatyön pohjaksi oli toteutettu laaja kyselytutkimus sukulaisten keskuudessa, jonka tuloksiin perehdyttiin ennen varsinaiseen strategian laadintatyöhön ryhtymistä. Strategiaprosessi oli kaksivaiheinen, joista ensimmäisessä laadittiin suuret kehityslinjat ja toisessa suunnitelmat niiden toteuttamiseksi. Sukuyhdistyksen vision tarkoituksena on kertoa jäsenistölle, millainen MSY:n tulisi olla strategian toteuttamisen jälkeen. Osallistujat korostivat kiinteää sukuyhteyttä, jota tuetaan monimuotoisilla tapaamisilla ja perinteiden sekä historian tallentamisella. Käydyn arvokeskustelun tuloksena todettiin, että meitä Mänttäreitä yhdistää suvun perinteiden sekä esivanhempiemme arvostaminen, ymmärtäminen ja hyväksyminen. Jatkossa näiden arvojen sijoittaminen nykyhetkeen on yhdistyksen toiminnan kulmakivi. 4 Perinnetietoa tallennettava Pohdittaessa keskeisiä strategioita vision ja arvojen toteuttamiseksi tulivat voimakkaasti esiin perinnetiedon tallentaminen, hallintomallin avoimuuden lisääminen, viestinnän tehostaminen, valtuuskunnan osaamisen hyödyntäminen sekä suvun nuorison mukaan saaminen. Perinnetiedon tallentamisessa sukuarkiston perustaminen ja yhteistyön käynnistäminen tiettyjen oppilaitosten kanssa olivat seminaarin osanottajien mielestä hyviä keinoja. Erityisen huolissaan seminaariväki oli 1900-luvun historian ja nykyhistorian säilymisestä jälkipolville.

5 MÄNTTÄRIN SUKUYHDISTYKSEN JÄSENLEHTI 2003 Keskusteltaessa MSYn hallintomallista haluttiin korostaa hallinnon ja toiminnan kiinteää yhteyttä. Erityisesti kokonaishallinnon ja paikallishallinnon keskinäiset suhteet tulisi tarkistaa. Lisäksi koettiin hallintoelinten päätösten tiedottaminen erittäin tärkeäksi. Seminaariväki oli edelleen avoimen ja maksuttoman jäsenyyden kannalla. Viestinnän tehostamiskeinoiksi ehdotettiin Niinipuun kehittämistä, internetsivujen laajentamista ja paikallistapaamisista tiedottamista. Niinipuuhun kaivattiin lisää muun muassa Mänttärien omia sanontoja, kaskuja ja paikallisia juttuja. Valtuuskunnan tehokkaampi hyödyntäminen voisi osallistujien mielestä toteutua jakamalla valtuuskunta jaostoiksi, jotka toimivat pitkin vuotta. Ehdotettuja jaostoja olivat museojaosto, perinnejaosto ja vapaa-ajanjaosto. Loppupuheenvuorossaan Jorma Mänttäri kiitti osallistujia erinomaisesta panoksesta sukuyhdistyksen kehittämisessä. Hän totesi, ettei mikään sääntöpykälä estä tätä aktiivista joukkoa kokoontumasta vaikkapa vuosittain varmistamaan laaditun strategian toteutumista käytännössä. Seminaari toimi myös erinomaisena tilaisuutena tutustua suvun jäseniin ja heidän ajattelutapaansa. Jatkossa johtokunta viimeistelee strategian ja valtuuskunta käsittelee sitä kevätkokouksessaan Eero Mänttäri esitteli sukuyhdistyksen kehittämislinjoja Seminaarin osanottajat antoivat tärkeän panoksen sukustrategian muovaamiseen Tutkimustietoa suvun jäsenistä Sukuyhdistyksen valtuuskunta päätti viime keväänä tehdä tutkimuksen sukuyhdistyksen kehittämistarpeesta valtuuskunnan ideoimien toimintamuotojen testaamiseksi. Kyselylomake lähetettiin 400 talouteen, joista 90 palautti sen täytettynä. Vastaajista hieman yli puolet oli miehiä ja kaikkien vastanneiden keskiikä oli reilut 50 vuotta. Vastaajat olivat aktiivisia sukuyhdistyksen jäseniä - heistä 44% oli osallistunut sukujuhliin ja lähes yhtä moni paikallistapaamisiin. Vastauksista kävi selville, että nykyinen toiminta vastaa varsin hyvin vastaajien toiveita. Kärjessä oli edelleen sukujuhliin ja paikallistapaamisiin osallistuminen. Niinipuu-lehti koettiin erittäin tärkeäksi viestintävälineeksi ja 72% vastaajista olisi valmis tilaamaan lehden, jos se muuttuisi tilauspohjaiseksi. Kulttuuritarjonnasta halutaan sukulaisten kanssa osallistua taidenäyttelyihin ja teatteriin. Kotimaahan kohdistuvat retket ovat myös kyselyn mukaan suvun jäsenten mielenkiinnon kohteina. Suuren suosion saavutti myös sukuun liittyvien kaskujen ja vitsien kerääminen. Tiedusteltaessa vapaa-ajan harrasteita kävi ilmi, ettei Mänttäreillä ole yhtä suurta yhteistä harrastetta, vaan kannatus hajaantui tasaisesti kaikille aloille. Tutkimustulokset olivat pohjana sukuyhdistyksen strategiatyölle. Suvun päämies Jorma Mänttäri 5 5

6 NIINIPUU 9 Viime vuoden maaliskuussa 80 vuotta täyttänyt kelloseppämestari Aarre Mänttäri on pitänyt kunnostaan hyvää huolta. Aikoinaan TUL:n nuorten mestariksikin voimistellut Aarre näytti etelänmatkallaan, että vanhat taidot ovat hyvin tallessa. Käsinseisonta on yhä vakaa. (taulu 7598) Aarre Mänttäri on suunnitellut suvun jäsenten keskuudessa suositun sukumerkin ja on itse tehnyt myös työkalun, jolla merkkejä voi valmistaa. Pyöreitä VUOSIA Suvussa on toinenkin 100 vuotta täyttänyt henkilö. Kaarlo Antin poika Töytäri (taulu 7833) täytti tammikuun 26. päivänä 100 vuotta. Hän on syntynyt Haminassa ja asuu edelleen synnyinseudullaan. Työelämässä hän toimi palomestarina kotiseudullaan. Elämäntyönsä Kaarlo Töytäri teki ensin kirjapainoalalla Maaseudun Kirjapaino OY:ssä neljännesvuosisadan ajan vuodesta Neljän vuoden oppijakson jälkeen hän suoritti välillä asevelvollisuutensa Viipurin Rykmentissä Haminassa. Työssä ollessaan hän oli mukana vapaapalokuntatyössä ja hoiti työn ohessa Haminan kaupungin palomestarin virkaa ja kesälomillaan kirjapainosta hän suoritti Haminassa palotarkastuksia. Kun Haminan palomestarin virka perustettiin kokopäiväiseksi, oli Kaarlo Töytäri ensimmäinen viran hoitaja eläkeikäänsä saakka.nuoruudessaan hän harrasti vapaaehtoisen palokuntatyön lisäksi urheilua. MSY:n puolesta kävivät Samuli Sipilä ja Risto Mänttäri onnittelemassa hyväkuntoista 100 vuotiasta, joka asuu edelleen yksin! Eero Mänttäri - 70 vuotta Sukumme uuttera tutkija ja komean sukukirjan tekijä Eero Mänttäri (taulu 10787) täyttää 70 vuotta 21. toukokuuta. Sippolan Liikkalassa tiilitehtailijan poikana syntynyt Eero on ollut mukana sukuyhdistyksen valtuuskunnassa jo 1960-luvulta alkaen ja etenkin 90-luvulta lähtien hän on ollut aivan keskeisin henkilö sukuyhdistyksen toiminnassa. Diplomi-insinööriksi valmistuttuaan Eero Mänttäri työskenteli ensin muutaman vuoden Valmet Oy:n palveluksessa Linnanvuoren tehtaalla ja Asea AB:n palveluksessa Ruotsin Vesteråsissa, mutta varsinaisen päivätyönsä hän teki Ekono Oy:n palveluksessa mm. voimalaitossuunnittelun eri tehtävissä, viimeksi varatoimitusjohtajana Energia Ekono OY:ssä. Niin kuin Niinipuun edellisessä numerossa kerrottiin, hän teki lähes vuosikymmenen kestäneen suurtyön Mänttärin sukukirjan kokoamisessa. Myös Niinipuu lehden toimittamisessa Eero on ollut alusta asti mukana. Merkkipäiväänsä Eero viettää vain perhepiirissä. Parhaat onnittelumme koko sukuyhdistyksen puolesta. Suvun vanhin jäsen, syntynyt Eino Töytäri (taulu 4628) Haminasta on kuollut 23.elokuuta viime vuonna. Tämänhetkisten tietojen mukaan suvun vanhin jäsen on Hilda Karkkulainen, o.s Halttunen, (taulu 13326), joka on syntynyt Kiteellä. Virkeän vanhuksen 100- vuotisjuhlia vietettiin lähisukulaisten piirissä. Pirteä vanhus tunnetaan iloisena, huumorintajuisena ja elämänmyönteisenä ihmisenä. Siinä lieneekin pitkän iän salaisuus. 6 SIGNE MÄNTTÄRI (taulu 3089) ELÄMÄN KERROIN Näen mustan savusaunan, näen puisen pesusoikon, näen rautaisen ison padan, näen synkän uunin pohjan. Kyselin pienenä isältäni, mistä minä oikein olen tullut. Hän otti kädestäni ja lähti näyttämään saunan, missä olin syntynyt. Äiti näytti lautehia. Isä lauteiden alusta. Ukki savupiipun suuta. Mummi tähtitaivasta. En minä lauteilta tullut, olivat liian sileät. En minä lauteiden alta tullut, olivat liian pimeät. En minä savupiipusta tullut, liian oli se korkealla. Enkä tullut tähtisestä taivahasta, sinnehän olen vasta menossa. Katselin ulos valkoista lunta. Muistin, kuinka olin nähnyt unta. Olin suuren kimmeltävän kinoksen alla; sieltä äitini nouti minut kaivamalla. Olen lumen ja pakkasen lapsi. Olen myös auringon ja valon lapsi. Olen ilon ja kauneuden lapsi. Olen saanut kaikkea yltäkylläisesti.

7 MÄNTTÄRIN SUKUYHDISTYKSEN JÄSENLEHTI 2003 PIRJO MÄNTTÄRI (taulu 3090) teksti Signe Mänttärin muistolle 11.tammikuuta 1912 Kaukolassa, Karjalassa syntynyt Signe Mänttäri on kuollut Kotkassa 28. elokuuta viime vuonna. Signe vietti lapsuus- sekä nuoruusvuodet Viipurissa. Hän avioitui vuonna 1935 Viljo Mänttärin kanssa, jonka sukujuuret kuten monen muunkin Mänttärin ovat Sippolassa. Talvisodan kynnyksellä nuori perhe muutti Viipurista Karhulaan. Viljo työskenteli Karhulan lasitehtaalla ja Signe hoiti kotia ja lapsia. Perheeseen syntyi kaksi poikaa: Esko ja Alpo. Onnellinen perhe-elämä päättyi Viljon vaikeaan sairauteen ja kuolemaan vuonna Positiivisen elämänasenteen, sitkeyden ja lahjakkuuden avulla Signe selviytyi koettelemuksista. Hän perusti Kotkaan kemikalioliikkeen, koulutti poikiaan ja huolehti monista lähimmäisistään. Signe asui lähes kuolemaansa asti omassa Kotkan kodissaan ja vielä 90- vuotispäiviä vietettiin iloisissa merkeissä, kunnes vaikea sairaus tuli ja vei hänet tähtien taa ja kimmeltävän kinoksen alle. Signe säteili ympäristöönsä lämpöä ja lähimmäisenrakkautta. Hänelle oli annettu syntymälahjaksi kirjoittamisen taito. Runojensa välityksellä hän jätti perinnöksi kahdelle pojalleen, yhdelle lapsenlapselleen ja laajalle sukulaisjoukolle tietoa eri aikakausista, suvun tapahtumista, luonnosta, elämän iloista ja suruista, nuoruuden huumasta, vanhuudesta koko elämän kirjosta. Kiteytettynä: Elämä on lahja, jokaisesta hyvästä päivästä tulee nauttia ja olla kiitollinen, surut on helpompi kestää, kun ne voi jakaa; välittäkäämme toisistamme. Toivottavasti saamme runot joskus kootuksi oikeaksi kirjaksi. Niinipuussa on julkaistu aikaisemmin hänen runonsa: Mänttärin suvun viiri ja Esa Mänttärin tarina ( Viljon isä ). Signen muistolle valitsimme hänen runonsa, jonka hän kirjoitti viisi vuotta ennen kuolemaansa. Siinä hän pohdiskeli syntymäänsä millaiseksi ihmiseksi hän oli syntynyt. ERKKI MÄNTTÄRI (taulu 3977) pakinoitsija Sinun elämäsi tarina Veikko Lavi lauloi, että jokainen ihminen on laulun arvoinen. Hänen nimeään ei löydy sukukirjastamme, vaikka siellä 38 muuta Lavia onkin. Jokainen meistä on arvokas, jokaisella on arvokkaita muistoja, tietoa ja osaamista. Harva on tärkeä maalleen tai asuinpaikkakunnalleen, mutta jokainen on tärkeä jälkeläisilleen. Vähän jää meistä tavallisista Mänttäreistä muistiin kuoleman jälkeen. Jopa sukumme kantaisästä Tuomas Aabrahaminpojasta on vain muutama hajatieto. Me voimme itse vaikuttaa siihen, häviämmekö jäljettömiin heti kuoltuamme vai vasta myöhemmin. Yksi keino jäädä muistiin on kirjoittaa omaelämäkerta. Osallistuin kansalaisopiston järjestämälle omaelämäkerran kirjoittamisen kurssille. Kymmenen kurssilaista kokoontui kymmenen kertaa viisaan vetäjän johdolla. Kotiläksynä kirjoitettiin elämäkertaa itsestä. Kokemus oli vapauttava ja hyvää tekevä. Kun kirjoitin paperille elämäni tärkeitä tapahtumia ja yritin löytää selitystä ongelmiini, valoa löytyi. Vaikkei kukaan toinen lukisi elämäkertaani, työ ei mennyt hukkaan. Jos kysyisin murkkuikäiseltä pojaltani, kiinnostaisiko häntä isän elämänkerta, vastaus olisi EVVK, ei vois vähemmän kiinnostaa. Mutta jos hän 30 vuoden kuluttua löytää muistiinpanoni, hän ilahtuu ja löytää niistä apua omiin pulmiinsa. Kun joukko suvun jäseniä kokoontui viime syksynä suunnittelemaan sukuyhdistyksen toimintaa, pidettiin hyvänä tallentaa suvun jäsenten muistelmia ja elämäkertoja täydennyksenä mainioon sukukirjaan. Tärkeätä on kirjoittaa muistiin tietoa, joka on vain sinulla. Eikä kirjoittaminen ole ainoa keino. Voit myös nauhoittaa omia tai vanhemman polven muistoja. Äitini hautajaisissa kymmenen vuotta sitten oli vahva kokemus, kun kuuntelimme pois nukkuneen muistelmia elämästään poikieni nauhoittamana. Vainaja oli keskuudessamme. Luurangot kaapissa Kerron parista asiasta, jotka minun elämässäni ovat olleet tärkeitä ja joista tiedän liian vähän. Isoisäni koki vaikean lapsuuden. Koska hän oli käynyt sotaväen, hänestä tuli kansalaissodassa komppanian päällikkö, duunari kun oli, punaisten puolelle. Sodan jälkeen hän virui pitkään vankileirillä, josta vapautui luurangoksi laihtuneena. Perhe näki nälkää, isäni kaiveli roskasangoista löytöjä hengen pitimiksi. Kun isäni sitkeydellään ponnisteli ammatissa ylöspäin ja nai vauraan maalaistalon tyttären, on minulla niin kuin monilla tässä maassa ristiriitainen tausta. Muutama vuosi sitten ehdotin, että tässä lehdessä voitaisiin julkaista muistoja Suomen itsenäistymiseen liittyvistä raskaista ajoista, jolloin veli saattoi ampua veljeä yli rintamalinjan. Onko noista ajoista niin kauan, että nyt voisi jututtaa viimeisiä elossa olevia, joilla on omia kokemuksia näistä veljesvihan ajoista. Suomi on niin vahva, että uskon näitäkin asioita voitavan käsitellä. Kun kerroin tästä asiasta Helsingin Mänttäreiden kokouksessa, yleisöstä kuului myönteisiä kannanottoja. Varmasti on myös niitä, joiden mielestä tunkiota on turha pöyhiä. Minulle merkittävä asia oli isäni kertomus uransa alkuajoilta. Työläiskodin kasvatti nousi urallaan ja pääsi konemestarina kauppalaivan upseerien pöytään syömään. Koti ei ollut antanut riittävästi opetusta pöytätavoista. Muistan ikäni isän tuskan, kun hänen ystävänsä luottamuksellisesti kertoi hänelle, mitä ruokapöydässä ei voi tehdä. Isäni oli herrasmies, mutta opista hän oli maksanut kalliisti. Ei ole vaikea arvata, että minulla on vahva motivaatio opiskella pöytätapoja oppaista, vaikka ne opettivat osin naurettavia hienouksia. Varmaan jokaisella meistä on samantapaisia kokemuksia suvun salaisuuksista. Niiden kirjaaminen vapauttaa taakoista, niiden tietäminen helpottaa. Ehkä minun kunnianhimoni kumpuaa siitä, että perheeni lähti nousuun kovin syvältä. Kirjoita sukulainen muistojasi omaksi ja läheistesi hyväksi. Helppoa se ei ole kaikille, mutta apua voit ehkä saada nuoremmalta polvelta. En usko, että voit vahingoittaa itseäsi tai jälkikasvuasi, vaikka kerrot heille raskaistakin asioista. 7

8 NIINIPUU 9 Lasse ja Rune vauhdissa STEPPAAVA MÄNTTÄRI Tukholmasta RAIJA MÄNTTÄRI (taulu 2955) teksti Matruusi Lasse Asser Väinönpoika Mänttäri (taulu 98) syntyi vuonna 1928 Joutsenossa. Sieltä perhe muutti jo seuraavana vuonna Viipuriin, jossa Lassen isä Väinö toimi kaupungin palveluksessa lähinnä hevosmiehenä. Viipurissa olleessaan Lasse sitten sattumalta kuuli ensimmäisen kerran steppirytmejä näkemättä kuitenkaan esiintyjää, joka treenasi taitojaan Sorvalin raitiotievaunupysäkin laiturilla. Jo tuolloin syttyi pikkupojan mielessä kipinä stepin rytmeihin. Marraskuussa 1939 heti ensimmäisten pommitusten alettua Viipurissa äiti Elin (s. Rastas) toi perheen isä-väinön synnyin seudulle Sippolan Liikkalaan. Lassesta maalaiskylän ympyrät tuntuivat Viipurin jälkeen luvattoman pieniltä. Luokkakaverit olivat tuntemattomia ja koulunkäyntiin oli hankala sopeutua. Opettaja Häkli huomasi kuitenkin Lassen musikaalisuuden varsin pian ja Lasse sai esiintyä koulun juhlissa. Ensin Lasse lauloi yhdessä Esko Korjalan kanssa ja kun Esko meni oppikouluun, kaverina oli Erkki Nikkanen. Lasse olisi toki laulamisessa pärjännyt yksinkin, mutta ei yleisön eteen menossa. Äiti Elin oli musikaalista sukua ja tuki poikansa musiikkiharrastuksia. Lasse muistelee, että usein äiti järjesti kotona yhteisiä lauluiltoja. Veljeksillä, Paulilla ja Lassella, oli kesäisin tapana soudella Liikkalan kylän läpi virtaavalla Summajoella ja laulaa kaikki mahdolliset osaamansa laulut. Sotilassoittokunta pelasti 8 - Isä Väinö työskenteli vuosikymmeniä piirinuohoojana entisen Sippolan pitäjän alueella. Kun äiti sitten kuoli, en viihtynyt enää Korvenmäellä. Isoveli Pauli oli mennyt sotilassoittokuntaan jo 14-vuotiaana ja sinne minäkin halusin. Kävin kokeissa Lappeenrannassa ja pääsin heti remmiin, Lasse kertoo. Lassen ensimmäinen instrumentti oli kornetti. Soittaminen oli pojalle henki ja elämä, mutta senaikaisesta sotilaskurista Lasse ei pitänyt Lisäksi kaveripiirissä oli sellaisia, jotka ikävällä tavalla harrastivat kiusaamista. Lasse viihtyi soittokunnassa parisen vuotta. Kun sitten luvatta joululomalle lähtö aiheutti uusia hankaluuksia, Lasse jätti soittokunnan. Hän osti litteran Turkuun ja haki siellä serkkupoikansa kehotuksesta Laivaston soittokuntaan, jossa instrumenttina oli ensin trumpetti, sitten tuuba ja sitten jälleen trumpetti. Armeijan Lasse suoritti kolmessa kuukaudessa historiallisella Väinämöisellä. Turussa Lassella oli mahdollisuus käydä myös steppikursseilla. Ensimmäisille kursseille Lasse meni 17-vuotiaana. Viipurissa saatu kosketus steppirytmiin oli ollut mielessä jatkuvasti. Kun Lasse sitten Turussa näki steppiesityksiä livenä, hän oli myytyä miestä. Laivaston soittokunnasta Lasse poistui kahden ja puolen vuoden palvelusajan jälkeen. Syy löytyi nytkin Lassen mielestä turhasta nipottamisesta. Lasse oli pitkään armeijassa olleena erään ruokailun yhteydessä noutanut luvatta lisää perunoita pöytäänsä, jolloin virkaintoinen ylikersantti tuli sanomaan, ettei näin saa tehdä ja ettei perunoiden loppumisesta Mänttärinkään kannata itkeä. Tähän Lasse vastasi, ettei hän ennenkään ole perunoiden vuoksi itkenyt. Episodin seuraamuksena Lasse sai 5 vrk putkaa, mikä riitti hänelle. Lasse meni välittömästi putkasta päästyään kapteenin toimistoon ja sanoi itsensä irti. Kapteeni yritti sovitella asiaa, mutta päättäväisenä Mänttärinä Lasse ei perunut eroesitystään, vaan lähti. Lasse haluaa kuitenkin korostaa, että maanpuolustus on hänelle tärkeä asia, mutta hänen luonteelleen ei armeijan sen aikainen niuhottaminen sopinut. Lasse matkusti Karkkilaan, jossa hän työskenteli Högforsin kattilatehtaalla ja soitti rumpuja erään kaverin orkesterissa.

9 MÄNTTÄRIN SUKUYHDISTYKSEN JÄSENLEHTI 2003 Karkkilassa Lasse tapasi Ruotsista kotonaan lomailevan tulevan vaimonsa Inga Nygrenin. Rakkaus sai sitten Lassenkin muuttamaan Ruotsiin. Tanssista uusi ammatti Lasse muutti Ruotsiin kesäkuussa Pisimmät työrupeamat hän työskenteli L.M. Ericssonilla, jonne Lasse hommasi paikan myös sisarelleen Sinikalle, joka oli jäänyt Lassen lähdettyä Korvenmäelle. Lassen veli Pauli muutti myös Ruotsiin kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin, joten koko sisarusparvi työskenteli Ruotsissa. Isä Väinö oli perheen äidin kuoltua mennyt uudelleen naimisiin, joten hänkään ei jäänyt yksin. Soittamista Lasse ei enää Ruotsissa harrastanut, vaikka kantoikin rumpupalikoita taskussaan parisen vuotta. Steppikursseja hän sen sijaan jatkoi edelleen työnsä ohella. Samanaikaisesti ruotsalainen Rune Lundqvist etsi itselleen tanssipartneria. Kun Rune näki Lassen taidon ja innon, pyysi hän Lassea kaverikseen. Ensin tanssittiin työn ohella, mutta kun esiintymiset lisääntyivät ja ulkomaillekin tuli kysyntää, kaverukset jäivät pois päivätöistä ja ryhtyivät tanssin ammattilaisiksi. - Treenit tapahtuivat ilman musiikkia paljolti ihan ulkosalla mm. Tukholman kaupungintalon pihalla, rappusilla ja rantalaiturilla, Lasse muistelee. Amerikkalaisen tähden Fred Astairen filmit ovat Lasselle olleet opetusmateriaalina. Lasse sanoo omistavansa melkein kaikki hänen elokuvaversionsa. Tanssitreenien lisäksi Lasse piti kuntoa yllä kilpailemalla työmatkalla pyörällään polkien raitiovaunun kanssa. Kun raitiovaunu välillä pysähtyi, Lasse pärjäsi hyvinkin kilpailussa ja tanssijan jalat sen kuin vahvistuivat. Ulkomaat kutsuvat Tukholmassa Lasse ja Rune esiintyivät mm. Tanssipalatsissa sekä Tukholman keskustan kuuluisimmassa yli vuotiaassa ravintola Bernssissä jopa seitsemän viikkoa yhtä mittaa. - Aluksi tanssittiin raidallisissa puvuissa. Sitten hankittiin frakit, silinterit ja tietenkin sauvat. Tanskassa esiinnyttiin mm. kaksi kuukautta ravintola Hollanderbyenssä Kööpenhaminassa ja lisäksi kaksi viikkoa eräässä tanssiravintolassa ja Tivolin ravintolassa pari viikkoa, Lasse kertoo. Hollannissa pojat pääsivät esiintymään tv-ohjelmassa ja Norjassa Oslossa he tanssivat Rengbuènissa kuukauden ja Ålesundissa kaksi viikkoa. Ennen pitkää Lasse kuitenkin pitkästyi taiteilijaelämään, kun esiintymistä oli tunti pari illassa ja vapaata jäi runsaasti. Varsinkin ulkomailla aika kävi pitkäksi ja elämä vaikeaksi. Kapakat tahtoivat olla ainoa ajanviete. Niinpä Lasse pyrki Tukholmaan Aseakapelille töihin. Siellä hän viipyi yli kolmekymmentä vuotta, aina eläkeikään saakka. Aseakapelilla Lasse kunnostautui myös suunnittelemalla työtehtäviin sopivampia menetelmiä, mistä hänet myös palkittiin. Esiintymiset jatkuivat nyt iltaisin ja vapaapäivinä. Työmaalta löytyi myös erinomainen harjoitustila. Ruotsissa Lasse ja Rune pääsivät viettämään jopa päivän Ruotsin laivastossa. He tanssivat panssarilaiva Tre Kronorin kannella tehdyssä ohjelmassa. Myöhemmin 60-luvulla Rune ja Lasse esiintyivät useammankin kerran Ruotsin TV:ssä hyvällä menestyksellä. Yhteiset esiintymiset päättyivät Runen sairastumiseen vuonna1987. Myöhemmin Lasse tanssi vielä yksin muun muassa TV-ohjelmassa, jonka kuuluttaja esitteli Lasse Mänttärin Hägerstenin Fred Astairena. Lasse treenasi kuntomielessä ja esiintyi yksityistilaisuuksissa aivan viime vuosiin saakka. Kaikkiaan Lasselle kertyi esiintymisvuosia neljännesvuosisadan ajalle. Kesäpaikka Korvenmäellä Lassen vaimo Inga kuoli yllättäen lomamatkalla Suomessa Lassella ja Ingalla on kaksi tytärtä Birgit ja Rita. Ritalla on Sebastian niminen poika. Lassen sisarella Sinikalla, joka kuoli vuonna1988, on neljä poikaa, jotka kaikki ovat Ruotsin kansalaisia. Pauli-veljellä on neljä lasta, jotka asuvat Suomessa, mutta Pauli asuu edelleen Ruotsissa. Nykyisin Lasse viettää eläkepäiviä Tukholmassa, käy tanssimassa ja kuuntelemassa musiikkia, tapaa tyttäriään ja matkustaa ainakin kerran kesässä Suomeen. Korvenmäen punainen tupa ympäristöineen Liikkalassa on Lassen käden jäljiltä viihtyisä lomakohde. Lasse jatkaa yksin steppaamista 9 9

10 NIINIPUU 9 Isovanhemmat pojanpojan kanssa aamukävelyllä. Plizhatun ympärillä pyyhe ja mammalla kule-hame, mansikilla perinteinen naruriimu. LEENA KONTULA (taulu 655) Teksti ja kuvat VAATTEET NÄYTTÄÄ MUN AATTEET Neljännesvuosikatsaus kotiutumisen jälkeen ei ole haalistuttanut Balkanin muistoja. Lieneekö kullannut? Viikottaiset viestit sujuneesta yhteistyöstä ja lehdistä luetut uutiset kasvattavat ainakin ikävää. Kielikään ei unohdu, kun päivittäin toistelen albanian Qika -sanaa. Likka, kosovolainen koirani hoitaa uskollisesti enäjärveläisen navetta-geenejä Helsingin ydinkeskustassa juoksuttamalla vähintään kolmasti päivässä. Koiran sijasta Kosovossa kaupunkilaisiakin ulkoilee lehmänsä kanssa aamuin illoin. Kylissä lehmät kootaan aamuisin yhteen ja paimenet vievät ne niityille tai vuoren rinteelle päiväksi, mutta huolimattomien paimenten hoteista lehmälauma saattaa karata, siksi meidän hirvimerkkien sijaan saattaa maaseudulla nähdä lehmävaroitustauluja. Lampaat ja vuohet kulkevat paimenen laumassa, mutta possut, hanhet, ankat ja kanat ovat itsenäisiä ja osaavia kesät talvet kylän raitilla kulkevia. Lehmä on Kosovossa multietninen, mutta sika maistuu vain serbeille, joiden luota useimmin myös koirat löytävät hoivaavan isännän. Muureilla kiertäviä kissoja ruokitaan säälistä. Jos kertovat kylien väestä eläimet, samaa tietoa välittivät väen vaatteet. Perinteisesti pukeutuvat paikalliset sulautuvat muodikkaasti pukeutuvaan kauniiseen ja komeaan trendikansaan. Albaanisuvun vanhin mies saa pistää päähänsä sokeritopan näköisen huopahatun. Tämä pliz-päähine on suosittu kesät talvet. Pakkasella korvia lämmittämään hatun ympärille kietaistaan kaulaliina ja sateella pliz huputetaan muovipussilla. Pliz ei vedä vertoja pitsibaskerille, minkä Mekassa käynyt mies saa pistää päähänsä. Serbimiehen päähine muistuttaa vihreää sotilassuikkaa. Aikuinen albaaninainen käyttää kulehametta. Kulen saisi pussilakanasta: toinen pitkä sivu poimutetaan vyötärölle ja alasivun reunoista sujautetaan jalat läpi. Mitä leveämpi kule, sitä äveriäämpi emäntä. Montenegrossa nilkka-aukko kantataan vekkirimpsulla ja Makedonian puolella juhlakule essuineen tehdään kimaltelevasta kankaasta. Erityisesti kroatin kuleen kuuluu joskus käsinkirjailtu esiliina, mikä 10 Letnican alueella on punainen astiapyyhkeen kokoinen pitkittäin koristeltu villaliina kietaistuna poikittain vatsan päälle. Mitä juhlavampi tilaisuus sitä koristellumpi esiliina on. Päähuivi on albaaninaisen välttämättömyys. Keski-ikäiset ja vanhat käyttävät sitä aina, moskeijaan mennessään huivi on kaikilla naisilla nuorimmasta vanhimpaan. Moskeijassa naiset käyvät vain naisteniltana paastokauden, Ramadanin lopulla, jolloin heidät sullotaan parvelle miesten valloittaessa alakerran. Suru on valkoinen. Leski ja muut surutalon naiset kietaisevat päähänsä valkoisen huivin niskasta kiinni. Koristeellinen ja värikäs kangaspuissa villalangasta kudottu esiliina kuuluu myös serbinaisten sametilla kantattu tumma sarkahame futa, mikä kietaistaan vyötärölle. Kesät talvet sukat, pusero ja huivi ovat yleensä mustat ja useimmiten ruskea tai musta villatakki tai liivi lämmittävät sekä pitävät liikaa lämpöä loitolla. Serbimarkkinoilla näky on kuin perinteisessä Kreikassa tai etelän katolilaisissa

11 MÄNTTÄRIN SUKUYHDISTYKSEN JÄSENLEHTI 2003 pikkukaupungeissa. Etelä Kosovossa gorani-alueella naimaikään tultuaan naiset pukeutuvat kirjailtuun polvipituiseen samettijakkuun, polvet peittäviin kukallisiin puffihousuihin ja värikkäisiin sukkiin. Tukka peitetään kirjavalla huivilla. Samalla alueella toisaalla käytetään juhla-asuna löysiä sarkahousuja ja helmin kirjailtuja kangaskenkiä. Juhlaan tukka peitetään valkealla huivilla ja otsa koristellaan ketjuin ja paljetein. Sylilapselle kosovolais-äiti on kehittänyt kätevän istuimen puisista lantio-längistä, mitä näkee vieläkin värikkäissä kule-hameissa kulkevilla maalaisnaisilla. Vaatteet ovat käytännön tarpeista ja kulttuurin vaatimuksista kehittyneitä ja mukavia päällä vaikk eivät aina niin kauniita katsella. Sain ikioman kuleni yhdeksän lapsen pakolaisäidiltä. Hän oli joutunut lähtemään kiireellä kodistaan eikä halunnut kokemuksistaan enempää puhua. Kipeä asia oli liian lähellä. Herkkä nainen. Hän arvioi ikäni heti oikein. Lopetin ryppyvoiteissa kylpemisen siihen. Kulea käytin päivittäin intialaispäivällisillä missioperheeni kanssa. Risti-istunnassa Hesareiden päälle katettujen patojen ääressä vaate ei kiristänyt mistään, mutta peitti korrektisti. Kosovon naiset osaavat tehdä käsitöitä. Jokaisen tytön kunnia-asia on kerätä kapiolaukut tai -laatikot täyteen kirjailtuja liinoja ja lakanoita. Kuviolliset kudotut morsiussukat kuuluvat myös kosovolaisten perinteeseen ja ovat suosittuja matkamuistoja. Osa kosovolaista pukeutumista ovat tietysti myös kuleen, muslimitakkiin ja tukan peittävään korvalliselta taitettuun tiukasti pään ympäri kiedottuun huiviin pukeutuneet naiset. Uskokaa tai älkää. Näistä naisista erityisesti vanhimmat värjäävät tukkansa varmistaakseen Allahin suosiollisuuden ja iäisyyspaikan, jonnekin. Hennalla kirkkaan punaiseksi. Kosovolaisten kirjoa väritimme entisestään me rauhanturvaajat kansallisissa virkapuvuissamme. Mekin osoitimme vaatteillamme oman kulttuuritaustaamme. Leijona-olkapoletit ja samanlaiset pienet korvanapit olivat varmat katseenkerääjät, kuten myös Mänttärin sukuriipus, josta kuten Suomen lipusta pääsi takuuvarmasti sikäläistenkin tuntemaan sukuserkkuumme Häkkisen Mikaan. Muistathan Niinipuutukimaksun 7 euroa 11 SUKUJUHLA HAMINASSA lauantaina: retkiä lähiympäristöön eteläisessä Kymenlaaksossa ja suvun syntysijoille Anjalankoskelle. Mahdollisuus käydä myös Viipurissa. Lähisukujen tapaamisia sunnuntaina: Sukukokous ja 70-vuotiaan Sukuyhdistyksen pääjuhla Haminan Bastionissa. Taidenäyttely juhlien aikana tai mahdollisesti pidemmällä ajalla tiloista riippuen. Tarkempi ilmoitus ja ohjelma Niinipuun seuraavassa numerossa keväällä 2004.Varaa jo nyt aika 2004 kesän suunnitelmissa sukujuhlia varten! Haminan ympyräkaupunki. Bastionin valkoinen katto näkyy kuvan vasemmassa yläkulmassa. Suunnittelija Roy Mänttäri. Sukuyhdistys jakaa stipendejä Mänttärin Sukuyhdistys ry (MSY) voi myöntää stipendin opinnäytteisiin ja tutkimuksiin, jotka koskevat lähinnä sukuasioita tai kotiseutuasioita. Tutkimus voi kuulua esimerkiksi humanistiseen tai yhteiskuntatieteelliseen alaan. Muidenkin alojen tutkimuksia tai opinnäytteitä voidaan perustelluista syistä tukea. Erityiseksi ansioksi katsotaan Mänttärin sukuun liittyvät tutkimukset ja selvitykset. Tällöin voivat myös digitaalisessa muodossa olevat sukutiedostot olla tílastollisesti käytettävissä. Stipendit myönnetään ensisijaisesti Mänttärin sukuun kuuluville henkilöille. Stipendin hakijan tulee esittää MSY:n johtokunnalle syyskuun loppuun mennessä kirjallinen vapaamuotoinen hakemus, josta käyvät ilmi opinnäytteen tai tutkimuksen sisältö, arvioitu tutkimukseen käytettävä aika, haettava rahamäärä ja MSY:ltä halutut sukutiedot tai muu aineisto. Stipendin myöntämisestä päättää MSY:n johtokunta tarvittaessa kuultuaan asiantuntijoita. Stipendin saajan tulee antaa kirjallinen selvitys työn tai tutkimuksen päätyttyä tai MSY:n kanssa sovittuna aikana. 11

12 NIINIPUU 9 VISAILU Historiallinen tapahtuma. 1. Suvun kultamitalisti (sukunimi) 2. Sukulehti 3. Suvun museon paikka 4. Sipinpoika 5. Suvun kirjailija (sukunimi) 6. Nopein Mänttäri (etunimi) 7. Entinen kunta Kymenlaaksossa 8. Suvun maakunta 9. Oli ministeri (sukunimi) 10. Suvun yleisin etunimi 11. Valtiopäivämies 1600-luvulla 12. Sukututkija (etunimi) 13. Myös tätä Tuomas Abrahaminpoika oli 14. Suvun vanha ammatti 15. Suvun kenraali ratkaisu sivu 19 Pääkaupunkiseudun suku taas koolla Pääkaupunkiseudun Mänttärit järjestivät jo tutuksi tulleeseen tapaan alueellisen tapaamisensa Kongressikeskus Paasitornin juhlasalissa Helsingin työväenyhdistyksen talossa lokakuun puolivälissä. Tilaisuuteen, jossa oli hyvin mielenkiintoinen ohjelma, osallistui noin 145 sukulaista. Pääkaupunkiseudun toimikunnan puheenjohtaja Anssi Paasivirta (taulu 10793) avasi tilaisuuden, minkä jälkeen tilaisuuden juontaja Atte Helminen (taulu 2319) haastatteli tämänvuotista suunnistuksen nuorten maailmanmestaria Tiina Kivimäkeä (taulu 3255). Sitten nähtiin elokuvaohjaaja ja -tuottaja Anssi Mänttärin (taulu 8098) puolen tunnin pituinen elokuva elokuvan tekemisestä Espanjassa vuonna 1999, minkä jälkeen Atte haastatteli Anssia elokuvan ja tuottajan unelmista, haasteista ja arkipäivästä. Sukulaiset käyttivät hyväkseen mahdollisuutta esittää omia kysymyksiään haastateltaville. Mänttärin suvulle valmisteilla olevaa sukustrategiaa esitteli Aki Mänttäri (taulu 2957). Akilla oli tuoretta tietoa edellislauantaina järjestytyn sukustrategiaseminaarin työn tuloksista. Sukulaiset osallistuivat vilkkaasti keskusteluun ja kommentoivat linjauksia. Tasokkaasta ja kiehtovasta musiikkiohjelmasta vastasivat Helsingin kaupunginorkesterin fagotisti Markus Tuukkanen (taulu 13791), viulistivaimonsa Paula sekä pianisti ja musiikin tohtori Annikka Konttori- Gustafsson (taulu 2117). Olli Mänttäri (taulu 11102) kuvasi videokameralla sukutapaamista ja editoi kuvaamastaan videoesityksen, joka tulee myöhemmin MSY:n kotisivulle katseltavaksi ja kuunneltavaksi. MITÄ? MISSÄ? MILLOIN? Niinipuu-lehti on sukumme yhdyslenkki. TUKIMAKSU vain

13 MÄNTTÄRIN SUKUYHDISTYKSEN JÄSENLEHTI 2003 ANNA-KAISA PIRILÄ-MÄNTTÄRI (taulu 10790) teksti ja kuva Tiina Kivimäki nuorten MM-kisoissa Espanjassa kesällä Tiina Kivimäki jatkaa hienosti suvun SUUNNISTUSMENESTYSTÄ Mänttärin suvun poikkeuksellinen menestys suunnistusurheilussa sai jatkoa, kun 20- vuotias helsinkiläinen Tiina Kivimäki (taulu 3255) voitti viime keväänä suunnistuksen nuorten maailmanmestaruuden Espanjassa käydyissä kilpailuissa. Kun Tiina Kivimäen vanhemmat veivät tytön ensimmäisen kerran alle kouluikäisenä metsään, ei kukaan vielä silloin arvannut, että Tiinasta myöhemmin tulisi suunnistuksen nuorten maailmanmestari. Nyt 20-vuotiaalle Tiinalle on ehtinyt kertyä nuorten sarjoista jo yhteensä kahdeksan SM-mitalia, joista yksi on kultainen. - Mutta viimekeväinen maailmanmestaruus on ehdottomasti paras saavutukseni tähän mennessä, Tiina sanoo Espanjassa käydystä kilpailusta. Ensimmäisen kisansa Tiina kävi viisivuotiaana. - Silloin kyllä vähän pelotti mennä yksin metsään. Kartasta ei sentään vielä tarvinnut ymmärtää mitään, siellä oli viitoitettu reitti, jota saatoin seurata, Tiina muistelee. Todellisen kilpasuunnistuksen Tiina Kivimäki kertoo alkaneen joskus 10 ikävuoden jälkeen. Silloin viitoitettu reitti vaihtui oikeaan suunnistukseen. - Silloin myös aloin pitää touhusta, kun aiemmin minut joutui useinkin lähes pakottamaan kisoihin. Vähitellen, kun aloin pärjätä, suunnistuksesta tuli intohimo. Suunnistava perhe Suunnistaminen sinänsä ei ollut Kivimäen perheessä mikään uusi keksintö. Tiinan isoisä oli aikoinaan suunnistaja, ja Hämeenlinnassa syntynyt Matti-isäkin on suunnistanut pienestä lähtien. Myös Tiinan helsinkiläissyntyinen äiti on harrastanut lajia. Mänttärin sukuun Tiina kuuluu juuri äitinsä Maijan (os. Muranen) kautta. Maijan esiäiti oli vuonna 1814 syntynyt Anna Mänttäri. Viime syksynä Tiina osallistui pääkaupunkiseudun Mänttäreitten vuosittaiseen sukutapaamiseen, jossa maailmanmestaria haastateltiin suunnistusasioista. - Isovanhempani omistavat Mänttärin sukukirjat. Niitä on mielenkiintoista selailla, sieltä saattaa löytyä vaikka ketä tuttuja, Tiina kertoo. Tiina Kivimäen mielestä on tärkeää, että ihminen tuntee kuuluvansa johonkin yhteisöön. - Minulle perhe on kyllä tärkeä, se kun on ja pysyy läpi koko elämän. Ystävät saattavat vaihtua, mutta perhe on aina omani. Urheilun suhteen määrätietoiseksi itseään kuvaava Tiina pyrkii harjoittelemaan mahdollisimman kovaa, mutta monipuolisesti. - Pääosin harjoittelu on juoksua, eripituisia ja -tehoisia harjoituksia. Usein juoksen metsässä, myös talvella. Tietenkään ei saa unohtaa taitopuoltakaan, eli kartan kanssa täytyy olla tekemisissä talvellakin, jos haluaa kehittää suunnistustaitoaan, Tiina lisää. Pääasia Tiinalle on harjoittelussa se, että on hauskaa. - Urheilusta tulee minulle hyvä mieli, ja nautin siitä todella. Juuri kovat harjoitukset ovat kaikkein kivoimpia. Joskus pitää tietenkin tuntua pahaltakin, sillä ilman tuskaa ei ole kehitystä, urheilija sanoo. Osa jokapäiväistä elämää Ranskan kielen kääntämistä Turun yliopistossa opiskeleva Tiina pitää suunnistamista yhä pelkkänä harrastuksena. - Ei urheilu niin vakavaksi saa mennä, ettei voisi muuta tehdä. Silti suunnistus on aina osana jokapäiväistä elämääni, koska se on sitä mitä kaikkein eniten haluan tehdä. Melkein kaikki kaveritkin ovat suunnistajia, Tiina sanoo. Ammattia suunnistuksesta ei Tiinalle näillä näkymin ole tulossa, vaikka ura onkin vasta aivan alussa. Ensi kesänä Tiina kilpailee ensimmäistä vuotta aikuisten sarjassa, ja nuori lupaus toivoo kehittyvänsä suunnistajana vielä paljon. Usein suunnistajat ovatkin parhaimmillaan vasta 30 ikävuoden paikkeilla. - Minulle suunnistus on elämäntapa, josta en usko pääseväni eroon niin kauan kuin jalka vain nousee, Tiina pohtii.

14 NIINIPUU 9 JARMO LEHTOMÄKI (taulu 11020) teksti ja kuvat Ikonit ovat yksi ortodoksisuuden tunnus. Ikonien ääressä rukoillaan, eikä palvota kuvaa, tarkentaa munkki Andreas. Yritysjohtaja vaihtoi kravatin munkin viittaan Hannu Kalevi Nummisesta tuli MUNKKI ANDREAS Kaukana maanteiden hälinästä, yksinäisellä paikalla häämöttää ryhmä rakennuksia, jotka todellakaan eivät muistuta perinteistä suomalaista rakennusarkkitehtuuria. Hiljaisuus löytyy jo parkkipaikalta ja sen todellisuus konkretisoituu käveltäessä kohti rakennuksia. Tämän paikan eli Valamon luostarin Savon sydämessä Heinävedellä, on valinnut asuinpaikakseen myös Hannu Kalevi Numminen (taulu 11814). Nummista ei juuri kukaan Valamossa tunne, mutta munkki Andreas on jo tutumpi nimi. Munkki Andreas (64) on kuin kuka tahansa suomalainen mies, mutta munkin asu tekee miehestä vähän mystisen. - Erityisesti lapsille on tärkeätä tavata munkki, samoin kuin vanhemmille ihmisille, jotka tahtovat myös jutella ja huomata, että olemme aivan tavallisia ihmisiä, munkki Andreas kertoo Valamon vieraista. Luostarielämään liittyy myöskin paljon uskomuksia puhumattomista, aamusta iltaan rukoilevista munkeista, jotka eivät tiedä ulkomaailmasta mitään. Voi se jossain pitää paikkansakin, mutta ei Valamossa; munkki Andreas oli edellisenä iltana saapunut Matka-messuilta Helsingistä, tavannut pois lähtiessään muutaman kansanedustajan ja ministerin sekä messuilla 26 eri toimittajaa. Valamon luostarin tärkein tulonlähde on näet matkailu. Myyntivaltteina eivät ole 100-kanavainen televisio, hyvin varustettu baarikaappi tai yökerho vaan hiljaisuus. Paikan ovat löytäneet niin yritykset, lapsi- kuin eläkeläisryhmät. - Täällä hiljaisuus on todellista. Talvella voi katsella tähtitaivasta tai revontulia. Kesäaamuna voi kuunnella kymmenien eri lintujen laulua. - Monet vieraat sanovat, etteivät muista milloin ovat viimeksi nukkuneet kahdeksan tunnin yöunet. Valamo on iso majoittaja: 208 vuodepaikkaa, joista hotellissa sata. Matkailijoita eli pyhiinvaeltajia käy vuosittain : pohjoismaalaisia, saksalaisia ja kasvavassa määrin venäläisiä. - Venäläiset katsovat ikoneita ja haluavat käydä kirkossa, selvästi näkee, että kirkko on lähellä heitä. Ikonit ovat yksi ortodoksisuuden tunnus. Jotkut pitävätkin siitä syystä uskontoa kuvien palvontana. Munkki Andreas tarkentaa, että ikonien ääressä rukoillaan ja ikoni on välikappale Jumalaan, ei palvontaväline. Shokki äidille Kemissä syntynyt munkki Andreas ei ole syntyjään ortodoksi. Hengelliset asiat nousivat pinnalle vastoinkäymisten kautta. Asiat eivät olleet vieraita silloiselle Kaleville, kotona oli aina oltu lähellä kirkkoa ja äiti on ns. hiljainen uskovainen. Turussa Kalevi lähestyi evankelisen seurakunnan kirkkoherraa. Mutta kun kirkkoherra ei oikein tiennyt, mitä Kalevi halusi, eikä myöskään Kalevi itse, otti Kalevi sitten yhteyttä Turun ortodoksi-seurakunnan isä Teppoon. Hänen kanssa syntyikin joka tiistai pitkiä keskusteluhetkiä. - Vuonna 1986 isä Teppo kysyi, olenko valmis voideltavaksi. Vastasin heti, että olen. Äidille tämä oli kova isku. Pyysin

15 MÄNTTÄRIN SUKUYHDISTYKSEN JÄSENLEHTI 2003 Munkin elämä tuntuu jokseenkin ohjelmoidulta, mutta ei mitenkään yksinäiseltä ainakaan munkki Andreaksen osalta. Herätys on tosin 5.15 joka aamu ja ensimmäinen palvelus alkaa kello Muuten työpäivä täyttyy kuten muillakin yritysjohtajilla, tapaamisista, soitoista, laskujen hyväksymisistä ja talouteen liittyvistä asioista. Yhteydet maailmalle pidetään kännyköiden ja sähköpostin avulla. - Tänne tulee niin paikallis- kuin pääkaupunkiseudunkin lehdet. Itselle on tärkein Kauppalehti, munkki Andreas toteaa. Vaikka munkit eivät saa palkkaa, sallitaan tai pikemminkin suositellaan, että jokainen pitää vuodessa kahden viikon loman. Jokainen saa viettää sen missä haluaa, vaikka ulkomailla. Tosin luostari toivoo, että jokainen liittäisi siihen jotain kristillistä. Munkki Andreas on käynyt muun muassa tapaamassa lomillaan toista tytärtään Yhdysvalloissa. Usein työt ovat mukana myös lomareissuilla; eräällä reishänet mukaan kirkkoon keskustelemaan isä Tepon kanssa ja sitten hän hyväksyi päätökseni. Toinen shokki oli kun ilmoitin lähteväni luostariin. Äiti kuitenkin tuli katsomaan ja totesi, että täällä Kalevin on hyvä olla. Andreas-nimen Kalevi sai luostarin johtajalta. Nimi annetaan Raamatusta jonkun pyhän ihmisen mukaan. Nimi tulee kuvata kantajaansa. Opetuslapsi Andreas oli kova tekemään töitä. Ortodoksisuutta munkki Andreas pitää luterilaista uskontoa iloisempana ja myös ihmisläheisempänä. - Isät ja papit ovat lähempänä seurakuntalaisia, eivät virkamiesmäisiä, vaan vaikka ympäri vuorokauden käytettävissä. Joskin luterilainen kirkko on palaamassa samaan, mitä Luther aikoinaan tarkoittikin. Viinituotanto sai kirjoituksia yleisöosastoihin Entisen yrittäjän ja vakuutusalan johtajan tietotaitoa on hyödynnetty Valamossa asianmukaisesti. Munkki Andreas vastaa 40 talvella ja 60 henkeä kesällä työllistävän luostarin taloudesta sekä myös viinituotannosta. - Talous on omarahoitteinen eli emme saa valtion tukia tai avustuksia. Budjetti ei saa siis heittää. Olemme täysin pyhiinvaeltajien varassa. Viinituotannon Valamon luostari aloitti Viinin ja uskonnon yhdistäminen sai yleisönosastot kirjoituksia täyteen. - Pidimme sitten tiedotustilaisuuden, jossa kerroimme alkavamme tehdä kirkkoviinejä. Kirjoittelu loppui sitten siihen.viinihän on ilon juoma, ei humaltumista varten, munkki Andreas tarkentaa. Nyt Valamon luostari tuottaa viinien lisäksi myös liköörejä ja Calvados-tyyppistä omenabrandia. Kirkkoviinejä menee ympäri maata myöskin luterilaisiin seurakuntiin. Huomaa, että munkki Andreas on perehtynyt ja innostunut viineihin. Tarinat viineistä ja niiden eroista tulevat kuin suoraan Alkon esitteestä. Munkeilla on myös lomaa sulla munkki Andreas teki vierailun 21 eri viini- ja viinatehtaaseen. Munkki Andreas siirtyy huoneeseensa eli keljaan illalla välillä. Sen jälkeen alkaa vastaaminen henkilökohtaisiin kirjeisiin, lueskelu, miettiminen ja musiikin kuuntelu; klassista tai jatsia mielentilasta riippuen. Televisiota ei tarvitse katsoa, kun ei sitä kenelläkään ole. Munkki Andreas myöntää, että joskus satunnaisesti kaipaa sitä vanhaakin elämää. Mutta tunne menee nopeasti ohi. - Ehkä se johtuu siitä, että tapaan paljon ihmisiä. Lasten kanssa tavataan ja soitellaan usein. Joskus tietysti muistelee saunailtoja kavereiden kanssa. Mutta silti, kuten sanotaan, päivääkään en vaihtaisi pois. Suku on tärkeä Munkki Andreaksella on kaksi aikuista lasta, Saritiina ja Riikkaliina, joilla molemmilla on jo omat perheensä. Avioliitto Maija-Leenan kanssa päättyi eroon 1978, joskin erosta huolimatta ystävyys on säilynyt. - Pidin jopa Maija-Leenalle 60-vuotissyntymäpäivät täällä Valamossa. Suvun rooli korostuu munkki Andreaksen puheessa. Seitsenlapsisen perheen sisaruksista kuusi on elossa ja yhteydenpito on tiivistä. Joka vuosi on yhteinen tapaaminen, jonne kutsutaan myös puolisot ja ex-puolisotkin. - Itketään ja halataan, myös miehet. Me olemme oppineet näyttämään tunteemme, naurahtaa munkki Andreas hyväntuulisena. Yhtään pulloa ei ole jäänyt myymättä, vastaa munkki Andreas kysymykseen, kuinka viinit käyvät kaupaksi

16 NIINIPUU 9 NIINIPUU tarvitsee apuasi! 7 euron TUKIMAKSULLA takaat lehden ilmestymisen jatkossakin! Retkeläiset ratkomassa pulmatehtävää siansaparosta. ERKKI MÄNTTÄRI (taulu 11496) Teksti ja kuvat SUKURETKI Kultareitille ja Verlaan Suvun kesäretkelle lähtijät kokoontuivat lauantaiaamuna 15. kesäkuuta Orilammen Majalle Valkealaan. Majan laiturista lähdettiin Tuuletar II:lla Kultareitille tutustumaan Repoveden erämaamaisemiin. Alkukesän helteistä ei ollut enää tietoakaan, vaan kolea tuuli puhalteli pitkin Vuohijärven selkää. Onneksi Tuuletar II on katettu ja tarpeeksi suuri. Kaikki mahtuivat sisälle ja tunnelma siellä oli lämmin. Kipparina toiminut Orilammen isäntä Heikki Vesalainen kertoi ajon aikana reitistä ja alueen historiasta. Kuulimme myös paikkakunnan tiehankkeista, siltojen korkeuksista ja presidenttien vierailuistakin. Matka suuntautui ensin Repoveden puolelle, jonne päästäksemme meidän oli alitettava maantiesilta ja rautatiesilta. Molemmat ovat niin matalia, että Tuuletar mahtui niiden alta sillanpohjaa hipoen. Reitti jatkui Lapinsalmelle, jossa alitimme Pohjois-Valkealan retkeilyreitistöön kuuluvan riippusillan. Tätä siltaa voi sanoa portiksi tulevaan Repoveden kansallispuistoon, sillä valtaosa alueen kävijöistä kulkee sillan kautta. Lapinsalmelta suuntasimme takaisin kohti Vuohijärveä. Reitti kulki jylhien kallioisten saarien välistä, jotka toivat mieleen lähinnä Kuusamon maisemat. Ohitimme Löppösen luolan ja Mustalammenvuoren näkötorni vilahti Ruskiansalmen läpi. Paluumatkalla Tuuletarta ohjasti toisen polven kippari Jere Vesalainen ja hänen isänsä säesti haitarilla yhteislaulua sekä kertoili taruja. Palasimme Vuohijärven puolelle ja rantauduimme Mäntysaaren laituriin. Saaressa on yli 700 vuotta vanha saarihautausmaa. Laiturilta johti kivinen polku matalan harjun päälle, jossa oli pieni viehättävä kappeli. Hautausmaa oli harjun takana. Mäntysaaresta palasimme Orilammelle ja parituntisen vesistöretken jälkeen maistui lounas kuulussa pitopöydässä. Ilmakin alkoi lämmetä auringonpaisteen myötä, kun retki jatkui mutkikkaita kyläteitä pitkin kiemurtelevassa autojonossa Jaalan Verlaan. Verlan tehdasmuseon pihapiirissä paikalliset yrittäjät esittelivät viinejä, käsitöitä ja erilaisia puutuotteita. Ajanvietepalikat, sian saparot saivat monen Mänttärin mietteliääksi; miten ne saa irrotetuksi toisistaan? Verlan puuhiomon ja pahvitehtaan historia alkaa vuodesta 1872, jolloin nuori insinööri Hugo Neuman perusti puuhiomon Mäntyharjun reittiin kuuluvan Verlankosken länsirannalle. Hiomon toiminta jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä Retkeläiset menossa elokuvamuseoon Verlassa

17 se paloi vuonna 1876 ja toiminta loppui. Uusi isompi puuhiomo ja sen yhteyteen rakennettu pahvitehdas valmistui Verlaan Tehtaan toiminta jatkui rauhallisesti aina vuoteen 1922, jolloin se siirtyi Kymin osakeyhtiölle.teollinen toiminta jatkui edelleen samoissa puitteissa kunnes 18. heinäkuuta 1964 viimeisetkin työntekijät saavuttivat eläkeiän ja tehdas suljettiin. Tehtaasta museoksi Verlan viimeisenä työpäivänä kuvattiin dokumenttielokuva Näin tehtiin Verlassa käsipahvia. Tehtaan ja tehdaskokonaisuuteen kuuluvien rakennusten, puiston sekä koko kylämiljöön kulttuurihistoriallinen arvo ymmärrettiin onneksi hyvin silloinkin. Varsinaiseksi museoksi tehdas tuli vuonna 1972 ja Unescon ylläpitämälle maailmanperintölistalle se hyväksyttiin joulukuussa Opastettu kierros tehtaalla alkoi edellä mainitun elokuvan katselulla, minkä jälkeen kiersimme tehtaalla. Näimme kuorimakoneen, joka ei taitaisi ihan täyttää tämän päivän työsuojeluvaatimuksia. Kuorimakoneelta pöllit vietiin hiomakoneelle, jossa ne hiottiin hiokkeeksi. Sieltä hioke kulki putkia pitkin kokoojakoneelle, jossa sylinterin päälle muodostuivat pahviarkit. Arkit kuivattiin kuivaamossa. Kuivat arkit kiillotettiin ja vietiin lajiteltaviksi sekä pakattaviksi jälkikäsittelysaliin. Olimme saaneet rautaisannoksen paperiteollisuuden historiaa ja tämä teollisuuden haara elää vahvana Kymenlaaksossa antaen työtä ja toimeentuloa myös monelle Mänttärille. MÄNTTÄRIN SUKUYHDISTYKSEN JÄSENLEHTI 2003 Menestystä ja TUNNUSTUSTA Sukulehden tietoon on tullut seuraavat suvun jäsenten saavuttamat menestykset ja tunnustukset viime vuodelta. (Lähettäkää seuraavaa lehteä varten tietoja sivulla 2 olevaan toimituksen osoitteeseen) * Mauri Tiilikka (taulu 4379) hallitsee urheiluasiat harvinaisen hyvin. Hän voitti jo toisen kerran Etelä-Kymenlaakson urheilutietäjä-kisan finaalin viime vuonna Kotkassa. Vuoden kuluttua Tiilikalla on mahdollisuus napata kisan kiertopalkinto omakseen. * Kouvolalainen Jukka Parikan (taulu 3923) omistama Manuaalinen Terapia sai viime vuonna vuoden yrittäjäpalkinnon Kouvolassa. Yhden hengen firmana aloittaneen yrityksen palkkalistoilla on nykyisin 12 työntekijää. Asiakkaiden hoitamisen ohessa Parikan yritys on kunnostautunut myös antamalla OMT-koulutusta jo peräti 90 fysioterapeuteille. * Kouvolalainen Jari Heikkinen (taulu 11784) on saavuttanut menestystä jälleen. Hän voitti ja sai toisen palkinnon maailman suurimmassa valokuvanäyttelyssä Itävallassa. Hänen lentävää telkkää esittävä otoksensa voitti kulta- ja hopeamitalin luontokuvasarjassa. * Anjalankoskelaista Sippu-Rastia edustava Jani Söyring (taulu 6398) uusi Suomen mestaruutensa pyöräsuunnistuksessa. Jani kilpailee H 18 -sarjassa. Pyöräsuunnistus on vaativa laji. Radan pituus SM-kisoissa oli 18,2 km ja sisälsi 28 rastia. * Markus Pöyhönen (taulu 12239) juoksi komeetan lailla Suomen pikajuoksukartalle. Hän sijoittui Euroopan mestaruuskilpailuissa viidenneksi ja otti Suomen ennätyksen nimiinsä. Markus on välittömällä ja miellyttävällä käytöksellään herättänyt paljon myönteistä huomiota. Kimi Paunonen kunnostautui sukugolfissa Jo viidennen kerran Mänttärit kisailivat golfissa Suomen urheiluopistolla Vierumäellä viikko juhannuksen jälkeen. Osanottajia oli 17, mikä kertoo osanottajamäärän vakioituvan. Enemmänkin voisi olla, sillä uuden sukukirjan mukaan golfin harrastajia on suvussa satoja. On heitä tullut tavattua viheriöilläkin. Ilahduttavaa oli nähdä kisassa jälleen uusia kasvoja. Tämä on yksi golfin hienous. Se on seurapeli parhaimmassa merkityksessä ja sitä voi harrastaa kuka tahansa kilpailumielessä. Lisäksi kilpailupäivän yhteydessä on erinomainen tilaisuus harrastaa koko perheen erilaisia liikuntamuotoja. Kilpailu käytiin pistebogey -kisana. Tällöin tulokset eivät kerro todellista paremmuutta, vaan suhdetta omaan taitoon. Tasoitusjärjestelmä onkin osa golfia ja tekee siitä seurapelin. Sen vuoksi on syytä erikseen mainita voittajan Kimi Paunosen (taulu 10919) pistebogitulos 37 tasoituksella 11,7. Kimillä on ikää 14 vuotta ja takana jo kilpailumenestystä junioritasolla. Hän on ehtinyt olla kaksi kertaa aluetourin valtakunnallisessa loppukilpailussakin. Kotkalaisten mukaantulo sukugolfiin oli piristävää! Tulokset: 1) Kimi Paunonen Kotka, 37 pist 2) Vesa Mänttäri Lahti, 36 pist 3) Jonne Lassila Kotka, 33 pist, 4) Juhani Honkanen Lahti,30 pist, 5) Jussi Voutilainen Lahti 34 pist. Saman pistemäärän saivat Kai Laamanen Helsinki, Markku Paunonen Kotka, Sirkka Mänttäri Hämeenkoski. Seuraavina olivat Aki Huovila Vantaa, Jukka Huovila Espoo, Heli Mänttäri Vantaa, Jari Paunonen Kotka, Jorma Mänttäri Hämeenkoski, Mikko Huovila, Espoo, Timo Huovila Anjalankoski sekä Ritva ja Veikko Voutilainen Vantaa. Paras tulos ilman tasoitusta oli Kimi Paunosen 83, seuraavina Juhani Honkanen ja Vesa Mänttäri 89. Ensi kesänä pelataan vielä Vierumäellä, mutta kun Iittiin valmistuu uusi kenttä, siirrettäneen sukugolf ainakin vuonna 2004 sinne. Onhan kentän perustamispuuhissa vahvasti mukana suvustamme Olavi Vahter, syntyisin Iitistä ja asuu Lahdessa. Lisäksi kentän lähialueella Pohjois-Kymenlaakson molemmin puolin, niin etelässä kuin pohjoisessa asuu paljon golfia harrastavia mänttäreitä. Jospa sitten saadaan osanottajamäärä nousemaan! JM 17 17

18 NIINIPUU 9 RAIJA MÄNTTÄRI (taulu 2955) Teksti Anna ja German Vakkari kyläilemässä Raija Mänttärin luona. Onnelliset PALUUMUUTTAJAT Vuonna 1926 Anna Vakkarin vanhemmat, isä Väinö Vakkari (taulu 5643) ja äiti Elli os Tapola sekä heidän poikansa Heimo ja Niilo, muuttivat Venäjälle. Monien muiden suomalaisperheiden tapaan he lähtivät uskoen varmaan työnsaantiin ja sen myötä parempaan elämään. Nykyään Anna Vakkari asuu onnellisena paluumuuttajana Suomessa. Venäjän matkaan Väinö ja Elli Vakkari lähtivät Sippolan Liikkalasta ja asettuivat aluksi asumaan Petroskoissa kommuuniin. Välittömästi isä ryhtyi kuitenkin rakentamaan omaa kotia Salomaaniin Karjalan alueelle. Rakennustöihin tuli myös Annan isäpappa Tapola, joka heti talon valmistuttua palasi Suomeen. Pian sen jälkeen rajat suljettiin ja yhteydet sukulaisiin katkesivat vuosikymmeniksi. Anna syntyi syyskuun 5. päivänä vuonna Sen jälkeen perheeseen syntyi vielä tytär Ella, 14. marraskuuta Alku tuntui lupaavalle. Perhe eli puutteellista, mutta onnellista elämää. Perheen isä kävi töissä tietyömaalla ja harrasti vapaa-aikoina viulun-, hanurin- ja kitaransoittoa sekä valokuvausta. Olosuhteet muuttuivat kuitenkin ikävämpään suuntaan. Perheen isä ja elättäjä menetti näkönsä epämääräisessä räjähdyksessä tietyömaalla. Sairaalasta hänet siirrettiin invalidikotiin Petroskoihin. Äitikin sairastui ja Heimo siirrettiin Petroskoihin lastenkotiin, Niilo Aunukseen ja Anna lastentarhakotiin. Näin perhe joutui erilleen. He tapasivat toisensa seuraavan kerran vasta aikuisiässä. Annan kohtalo Anna eli lastenkodin monet vaiheet tietämättä muusta perheestään. Hänellä oli kuitenkin mahdollisuus koulutukseen. Anna muistelee, että myönteisiäkin asioita tapahtui. Jouluahan Neuvostoliitossa ei juhlittu, mutta kerran uudenvuoden juhlissa he lapset lauloivat ja lukivat runoja ja juhlan lopulla Annalle ojennettiin kirjekuori, jossa oli 25 ruplan stipendi palkkioksi koulumenestyksestä. Kouluopetukseen kuului myös se, että opetettiin uskomaan suureen äiti-venäjään ja rakastamaan Stalinia, isä-aurinkoista. Liki 15-vuotiaana Anna lähetettiin ikäistensä tyttöjen kanssa pois lastenkodista. Ensin käytiin tehdaskoulua, josta mentiin sorvin ääreen. Työpäivät olivat 12 -tuntisia, tehtaassa tehtiin kahta vuoroa, joten yötyö oli saman mittainen Myöhemmin Anna kävi radistikurssin Sortavalassa, opiskeli kirjanpitoa ja työskenteli postissa. Ikävien sattumien ja vaikeiden esimiesten myötä Anna joutui pidätetyksi moneksi vuodeksi. Yhteyksiä perhe oli pitänyt kirjeitse. Kun Anna vapautui, hän matkusti äitinsä luo Siperiaan ja meni siellä naimisiin vuonna 1957 latvialaista sukujuurta olevan Petrovskin kanssa. Pariskunta muutti Irkutskiin, jossa heille syntyvät pojat Vladislav (1960) ja German (1963). Elli-äiti sairastui vuonna Ennen kuolemaansa hän oli toivonut saavansa vielä kerran kaikki lapsensa ympärilleen, voidakseen pyytää heiltä kaikilta anteeksi sitä, että oli aikoinaan saattanut perheensä Neuvostoliittoon, jossa perhe oli joutunut kohtaamaan paljon kärsimyksiä. Äiti Elli ei vuosienkaan saatossa kotiutunut Neuvostoliittoon. Monien vaikeuksien lisäksi hän ei koskaan oppinut kunnolla venäjänkieltä.

19 MÄNTTÄRIN SUKUYHDISTYKSEN JÄSENLEHTI 2003 Muutto Suomeen Kun ajat vakiintuivat ja yhteydet Neuvostoliittoon palasivat, alkoi Suomessa asuva sukulainen Unto Seppälä etsiä serkkuaan. Vuonna 1959 Anna sai Moskovan Punaiselta Ristiltä kirjeen, jossa pyydettiin lupaa antaa osoite Suomessa olevalle sukulaiselle. Anna luonnollisesti suostui pyyntöön. Annan sisar Ella sai jo vuonna1984 luvan matkustaa Suomeen sukulaisten kutsumana. Annakin pääsi käymään Suomessa seuraavana vuonna. Anna löysi täältä seitsemän serkkua ja oli onnellinen, kun sukulaiset esittelivät hänelle niitä paikkoja, joista hänen vanhempansa olivat aikoinaan muuttaneet Neuvostoliittoon. Vuonna 1991 Anna muutti sitten poikiensa Vladislavin ja German sekä German tyttären ja vaimon kanssa vakinaisesti Suomeen. Pojista vanhempi, Vladislav asuu äitinsä kanssa Vantaalla ja opiskelee Tampereen yliopistossa historiaa. Anna viihtyy Suomessa ja on onnellinen siitä, että suomalainen yhteiskunta tukee hänen asumistaan ja elämistään. Täällä hän tuntee olonsa todella turvatuksi. German aikoo yrittäjäksi German Vakkarin ammatti Venäjällä oli välskäri. Suomeen tultuaan hän työskenteli ortodoksisen seurakunnan palveluksessa. Hän osti Liikkalasta omakotitalon, johon hänellä on haaveena saada lahjatavaramyymälä ja sen yhteyteen pienimuotoinen kahvila. Hän on kunnostanut rakennusta: tehnyt sinne upean takan, maalannut rakennuksen kauniin siniseksi ja ikkunapuitteet ja porraspuut valkoisiksi. Ikkunoihin ovat ilmestyneet kauniit puuleikkaukset, samoin portaan kaiteisiin. Sisällä on jo vähän lahjatavaraa odottamassa varsinaista h-hetkeä. German harrastaa muutoinkin monenlaisten puuleikkausten valmistamista, muun muassa ikoneita, koristepylväitä ja enkeleitä. Talon korjaustöiden valmistumista odotellessa German käy apumiehenä rakennuksilla ja muissakin työtehtävissä. Tytär Anna Petrovskaja (s Petroskoissa) käy Helsingissä yläastetta ja asuu äitinsä Maria Trifönovan luona. Maria on ammatiltaan opettaja ja työskentelee Kizin museossa. Pari on eronnut, mutta German odottaa, että tytär muuttaisi koulun päätyttyä hänen luokseen. Germanin isä asuu edelleen Irkutskissa. Hänen luonaan German vierailee edelleen. German uskoo, että hän pian saa oman yrityksensä valmiiksi ja elämä tulee paremmaksi ja paremmaksi. Suomeen muuttaminen on ollut hyvä muutos. Kielikin sujuu päivä päivältä paremmin. Suomalaiset sukulaiset ja ystävät sekä oma koti antavat hyvän lähtöstartin elämään suomalaisessa yhteiskunnassa. (Kirjoitus perustuu Anna Vakkarin ja German Vakkarin haastatteluun sekä toimittaja Sinikka Salokorven kirjaan Kohtalokas kielto, joka on kirjoitettu Anna Vakkarin elämän kohtaloista. ) German Vakkari uuden kodin portaikolla, johon German on rakentanut muun muassa koristeelliset kaiteet. Kelloseppämestari Aarre Mänttärin tyttärenpoika Brooke IV Tyler (taulu 7539) näyttää perineen isoisältään sekä kädentaidon että kiinnostuksen sukuasioihin. Long Meadowissa USA:ssa asuva 28-vuotias Brooke on tehnyt itse kristallimaljan, jota koristavat sukuyhdistyksen tunnukset. Sukujuhlien 2000 video Jari Harjula (taulu 10211) teki vuonna 2000 järjestetyistä sukujuhlista kolmen tunnin videon, joka on ostettavissa häneltä hintaan 19,90 + toimituskulut 2,50. Tilaukset ja tiedustelut puh tai jari.harjula@kurkivideo.com TILAA SUKUTUOTTEITA LAHJAKSI! Takasivulta löydät lisää! Omistatko jo UUDEN SUKUKIRJAN? Siinä on uusin tieto esivanhemmistasi! VASTAUKSET SIVUN 12 SUKUVISAAN 1.Salminen 2.Niinipuu 3.Mänttärinmäki 4.Pekka 5.Pekkanen 6.Markus 7.Sippola 8.Kymenlaakso 9.Skinnari 10.Juhani 11.Tuomas 12.Eero 13.Lautamies 14.Parkitsija 15.Matti Ahola. Pystysuoraan historiallinen tapahtuma: Liikkalan nootti.

20 NIINIPUU 9 MIA MÄNTTÄRI,17 v. (taulu 2957) Mackay, Queensland, Australia teksti Kun heinäkuun alussa astuin lentokoneesta Australian lämpöön, ensimmäinen asia, jonka huomasin, oli se, että kaikki oli ihan erilaista kuin olin kuvitellut. Ensimmäiset viikot ja jopa kuukaudet menivät sopeutuessa tänne. Nyt on kuitenkin jo viisi kuukautta takana ja aika menee yllättävän nopeasti, vaikka alussa melkein laskinkin päiviä kotiin paluuseeni. Vuosi AUSSINA Australiassa minulle löydettiin isäntäperhe koillisrannikolta Mackay -nimisen kaupungin läheltä. Isäntäperheeseeni kuuluu vanhempien lisäksi neljä tytärtä, joista enää yksi asuu kotona. Hän on minua vuotta nuorempi ja meistä on tullut tosi hyvät ystävät, vaikka kaikilla onkin päivänsä. Muukin perhe otti heti alusta lähtien minut hyvin vastaan ja tunsin itseni tervetulleeksi. Oli iso helpotus huomata, että perheen kanssa tuli toimeen, sillä siten muut uudet asiat eivät tuntuneet liian jännittäviltä. Olin ensin huolestunut, etten ymmärrä aussiaksentista yhtään mitään, mutta helpotuksekseni sain huomata, että sitä on aika helppo ymmärtää. Tosin useimmilla ihmisillä oli vaikeuksia ymmärtää minun aksenttiani, jonka luulin olevan ihan helppo. Nyt olen kuulemma kuitenkin menettämässä aksenttiani, eikä kaikkea tarvitse enää toistaa neljää kertaa. Toinen asia, joka jännitti kovasti oli koulu ja kavereiden saaminen, tai lähinnä se, saako niitä ollenkaan. Heti ekana päivänä sain kuitenkin huomata, että olin jännittänyt turhaan. Koulu on paljon helpompaa kuin Suomessa ja useimmissa aineissa ei kielen kanssa ole mitään vaikeuksia. Sain myös huomata, että muut oppilaat olivat kiinnostuneita ja ystävällisiä. Kouluni on maalaiskoulu, vaikkakin aika iso ja ihmisten sanotaan olevan täällä paljon ystävällisempiä kuin kaupungissa. Kavereitakin oli siis helppo saada, mutta oikeiden ystävien saaminen tuntui alkuun hankalalta. Täällä istutaan aina samoissa pöydissä samojen ihmisten kanssa lounaalla ja oli pelottavaa, kun heti ekana piti päättää keiden kanssa sitten tahtoo olla ystäviä koko vuoden, kun en edes muistanut kenenkään nimiä. Olin vähän eksyksissä vähintään ensimmäiset viikot ja kaveriporukkakin vaihtui, kun ehdin enemmän tutustua ihmisiin. Oman lisänsä australialaiseen kouluun tuo koulupuvut. Niistä olin aluksi innoissani, koska en tietenkään ollut kokenut vastaavaa aiemmin. Mutta pian alkoi tuntua tosi tylsältä, kun kaikilla on samanlaiset vaatteet. Ihmisten tyylistä ei pysynyt sanomaan mitään. Meillä on ollut kolme kertaa vapaa asu -päivä koulussa, jossa on kuitenkin tiukat rajoitukset. Ensimmäisellä kerralla en ollut tunnistaa ketään. Koulupuvuissa on kuitenkin se hyvä puoli, ettei aamulla tarvitse miettiä, mitä pukisi päälleen. Koulussa säännöt ovat paljon tiukempia kuin Suomessa, mutta kyllä niitä rikotaankin ahkerasti. Koulualueelta ei saa missään nimessä poistua päivän aikana, vaikka olisi hyppytunti. Ja jos menee vessaan kesken tunnin, täytyy olla opettajan antama passi. Ei saa olla lävistyksiä, eikä edes liian isoja korvakoruja. Ihan arkipäivän elämässä huomaa suuria ja pieniä eroja Suomeen. Ei ole kahvinkeittimiä tai juustohöyliä, mutta parin kuukauden tuskailun jälkeen äiti onneksi lähetti juustohöylän ja se on nyt erittäin suosittu meidän perheessä. Aussit ovat rentoja ja ystävällisiä ihmisiä, jotka tykkäävät vitsailla ja joiden kanssa on helppo tulla toimeen. Tosin välillä tuntuu, että teini-ikäisiä kohdellaan kuin pikkulapsia verrattuna Suomeen. Kesällä ilma tuntuu kuumalta ja talvellakin lämpötila laski +20 asteen alapuolelle usein vain öisin. Tätä kirjoittaessani vietän kahdeksan viikon joululomaa keskellä kesää +37 asteen helteessä! Ei tunnu kauheasti joululta. Tekokuusi on jo pystyssä ja joululaulut soi, mutta jotain puuttuu. Useimmat ihmiset eivät ole koskaan edes nähneet lunta, joten valkoinen joulu kuulostaa heistä aivan ihmeelliseltä. Minulla on nyt kuusi kuukautta jäljellä Australiassa ja aion ottaa niistä irti kaiken minkä voin ja oppia vielä enemmän. Menee se miten tahansa, tiedän, tätä vuotta en unohda koskaan!