Sukututkimus: Hannes Orelma 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sukututkimus: Hannes Orelma 1"

Transkriptio

1 Sukututkimus: Hannes Orelma 1 Päivitetty: taulua IV/1 ( ) taulua V/2 ( ) taulua VI/1 ( ) taulua VII/6 ( ) taulua X/12 ( ) taulua X/48 ( ) uusi taulu XI/24 ( ) uusi taulu XII/28 ( ) TAULU IV/1 Jyvätorppari, irtolainen Johan Walfrid Olenius (taulusta V/1), s Perniössä, muutti perheensä kanssa Perniön Tuohitusta Muurlaan. Johan on kirkonkirjaan merkitty aviottomaksi lapseksi, eikä isän nimeä ole tässä yhteydessä kerrottu. Äiti-Sofia meni kuitenkin jo puoli vuotta myöhemmin naimisiin Erkki Oleniuksen kanssa. Rippikirjaan Johania ei ole merkitty aviottomaksi lapseksi, kuten on tehty Sofian ensimmäisen aviottoman lapsen kohdalla. Erkki lienee siis tunnustanut Johanin lapsekseen, vaikka tämä syntyikin ennen naimisiin menoa. Myös Muurlan rippikirjassa on vain Augustin kohdalla merkintä aviottomuudesta. Tuohon aikaan tosin ei ollut tavatonta, että joku rengeistä naitettiin raskaaksi tulleen piian kanssa, vaikkei hän isä olisi ollutkaan. Perhe muutti lapsineen Perniöstä Muurlaan, missä Johan oli Rannan jyvätorpparina. Johanin kohdalla oli rippikirjassa merkintä, että hän oli sotapalvelukseen kelpaamaton. Edla-vaimon kohdalla oli merkintä, että häntä on rangaistu kaksi kertaa salavuoteudesta. Muurlasta perhe palasi Perniöön Muuttivat Salon/Uskelan Kaukvuoreen vuoden päästä ( ). Johanin terveys ei ollut hyvä, sillä rippikirjassa on edelleen merkintä asevelvollisuuteen kelpaamaton. Hänet oli merkitty irtolaiseksi. Johan kuoli pian Kaukvuoreen muuttamisen jälkeen keuhkotautiin 38-vuotiaana. Vaimo Edla Vilhelmina Olenius o.s. Hemanus, v:sta 1906 Eedla Vilhelmiina Orelma (taulusta V/2), vih (Perniössä), s Muurlassa (silloista Uskelaa) Meni piiaksi Muurlan Kaukelmaalle v. 1872, sitten Isotalolle 1874, seuraavaksi Pullolan Vähätalolle 1876 ja takaisin Kaukelmaalle Täällä hänelle syntyi ensimmäinen avioton lapsi Fanny. Seuraavaksi Edla meni piiaksi Kosken kartanoon 1881 ja sieltä 1882 Pullolan Ylistuvalle. Muutti 1887 Muurlasta Perniöön. Miehensä Johanin kuoltua Edla muutti 1902 Salonkylän Nokalle piiaksi (nykyisellä sairaalanmäellä). Lapsista oli tässä vaiheessa elossa Aukusti, Hannes, Lempi ja Karl. Näistä Aukusti oli jo muuttanut pois kotoa, mutta muut seurasivat Nokalle. Nimi Olenius vaihtui vaiheilla Orelmaksi ja virallisesti se muutettiin Eedla muutti leskenä Helsingin Eteläiseen Suomalaiseen seurakuntaan Aikaisemmin sinne oli muuttanut hänen lapsensa Lempi (1911) ja Karl (1917). Edla kuoli Helsingin Pohjoisen suomalaisen seurakunnan jäsenenä leskenä. 2 Haudattu Helsingin vanhalle hautausmaalle (hautakivessä: s , k ) Vaimon aviottomat lapset: 1. Fanny Fransina, s Muurlan Pullolassa, k Muurlan Kaukelmaassa kurkkutautiin 2. August Irenius, s Muurlassa, k (Helsinki), nimi muutettu 1906: Aukusti Irenius Orelma. Muutti vanhempiensa mukana 1899 Salon Kaukvuorelle ja sieltä Pappilan rengiksi Aukusti muutti naimattomana 1 Salo-Uskelan kirkkoherranvirasto Helsingin ev. lut seurakuntien keskusrekisteri

2 Sukututkimus: Hannes Orelma 2 Nurmijärvelle Uotilan kylään Palsin taloon, missä oli työnjohtajana. Vaimo Hilma Josefiina, o.s. Toivonen (vih Nurmijärvi, s Nurmijärvi). Muuttivat heti vihkimisen jälkeen Helsingin pitäjään (nykyinen Vantaa). Siellä heille syntyi kaksi lasta. 4 August ja Hilma muuttivat Tuusulaan. Sitä seuranneet vaiheet eivät ole vielä tiedossa, mutta Hilma palasi leskenä Helsingin maalaiskunnasta Vantaalta Nurmijärvelle , missä kuoli Yhteiset lapset, kaikki syntyneet Perniössä: 3. Johan (Hannes) Adolf, s (taulu III/1) 4. Karl Emil, s , kuoli (kaksoset) 5. Lempi Maria, s (Salon rippikirjoissa ), sukunimi muutettu 1906 Oleniuksesta Orelmaksi. Muutti vanhempiensa mukana 1899 Salon Kaukvuorelle ja sieltä Pappilan piiaksi Vuonna 1906 hän meni Salon kauppalaan kalamestari Otto Dahlin palvelukseen, mutta palasi Pappilan piiaksi Lempi muutti naimattomana Helsingin Eteläiseen Suomalaiseen seurakuntaan Kotiapulainen. Kadonnut Alli Sofia, s , k Muurlassa tulirokkoon 7. Karl Erik, s (kaksoset), Salon rippikirjassa syntymäaika oli ), asui vielä 1907 äitinsä kanssa Salon Nokassa. Muutti Helsingin eteläiseen Suomalaiseen seurakuntaan Kuoli Helsingin Pohjoisen suomalaisen seurakunnan jäsenenä naimattomana. Ei lapsia. 9 TAULU V/1 Torppari Erkki Juhani Aataminpoika Olenius (taulusta VI/1), s Perniön Tuohitussa, avioton lapsi. Patronyyminimi "Aataminpoika" on vain papin hienotunteisuutta ja tarkoittaa, että lapsi on avioton. Erkki oli renkinä Tuohitun Pietilällä ja Nokoisten Alastalon renkinä vuodesta Perniön kirkkoherranviraston mukaan 1860-luvun alussa Erkin sukunimeksi tuli Olenius. Nimi saattaa olla peräisin isäpuolelta. Erkin ensimmäinen lapsi syntyi ennen naimisiin menoa. Rippikirjaan tätä ei kuitenkaan 3 Salo-Uskelan kirkkoherranvirasto Tikkurilan kirkkoherranvirasto Nurmijärven kirkkoherranvirasto Salo-Uskelan kirkkoherranvirasto Helsingin ev. lut seurakuntien keskusrekisterin mukaan ( ) siirretty Johanneksen seurakunnan (ent. Helsingin eteläinen srk) poissaolevaan väestöön naimattomana Julistettu kuolleeksi Helsingin raastuvanoikeuden päätöksellä ja kuolinpäiväksi määrätty Kirjoissa ei ole lapsia. 8 Salo-Uskelan kirkkoherranvirasto Helsingin ev. lut seurakuntien keskusrekisteri

3 Sukututkimus: Hannes Orelma 3 merkitty aviottomaksi, kuten Sofia-vaimon ensimmäinen lapsi, joten Erkki ilmeisesti tunnusti tämän omakseen. Erkki kuoli Perniössä Tuohitun Passin torpparina vain 31-vuotiaana. Vaimo Sofia Ekman (taulusta VI/2), vih Perniössä (Nokois Drg. Erik Joh. Ålenius, Torp.dr Sofia Ekman), s Perniön Melkkilän kartanolla, mistä vanhempiensa mukana muutti 1843 Perniön Nokoisten torppaan. Vuosina Sofia oli piikana Nokoisten Alastalossa ja synnytti siellä ollessaan aviottoman pojan, isästä ei ole tietoa. Sofia joutui synnistä vapautuakseen ripittäytymään ja sen hän tekikin , sakkokin oli maksettu. Vuonna 1857 hän muutti takaisin kotitorppaansa ja meni vuonna 1862 naimisiin. Sofia kuoli vuotiaana. Vaimon avioton lapsi: 1. Edla Sofia, s Yhteinen lapsi, syntyi ennen avioliittoa: 2. Johan Walfrid, s Nokoisilla (taulu IV/1) Perniön kh.virastosta ei muita kerrottu olevan, mutta niitä on ainakin yksi: 3. Mariana Eleonoora, s Nokoisilla TAULU V/2 Renki, sitten muonamies Juha Gabriel Hemanus (taulusta VI/3), s Kiikalan Peltolan Rasilla, avioton lapsi. Juha muutti pienenä isovanhempiensa luo Someron Kaskiston Mäkilän torpaan (Vapolan talo). Juha muutti Kiikalaan , jolloin sukunimenä oli Roos. Kiikalassa hän asui Saarella (Pappilan työväkeä) renkinä Sukunimi muuttui Hemanukseksi (nimi on ilmeisesti peräisin Juha Ristonpoika -sedältä, joka oli ainakin 1826 lähtien Hemanus). Vuosina Juha oli Kiikalan Hidolan Kouran renkinä. Juha muutti Kiikalasta Pertteliin Romsilan Nikun rengiksi. Nikulla hän oli vuoteen 1850 asti, jolloin meni rengiksi Inkereen kartanolle. Kartanolle tuli kaksi vuotta myöhemmin töihin Karoliina Sandell, jonka kanssa Juha pian meni naimisiin. Ensimmäinen lapsi syntyi jo neljän kuukauden kuluttua vihkimisestä, vaikka Karoliina oli kantanut "kunnian kruunua" häissä. Lapsi kuitenkin kuoli viikon kuluttua. Juha ja Karoliina muuttivat Perttelistä Muurlaan , mihin Juha meni Nikulan rengiksi. Vuodesta 1857 Juha oli Muurlan Kaukelmassa Wiksbergin torpassa muonamiehenä. Kuoli Muurlan Kaukelmaassa 61-vuotiaana. Vaimo Karoliina Vilhelmiina Sandell (taulusta VI/4), vih Perttelissä (rk tarkista kumpi), s Salossa, muutti Uskelasta (Salosta) 1852 Pertteliin Inkereen kartanolle piiaksi. Kuoli Muurlan Kaukelmaassa 31-vuotiaana pistokseen. 1. Johan Evert, s Pertteli, k Pertteli 2. Edla Vilhelmiina, s Muurla (taulu IV/1) 3. Johan Fredrik, s Muurla, k Kalle Oskari, s Muurla 5. Amanda Maria, s Muurla (rippikirjan perusteella) Vanhassa valokuvassa Edla Vilhelmiinan haudalla seisoo mm. hänen sisarensa (Amanda?), joka oli Uskelan Anjalan Juusen emäntä (lähde: Maria Orelma). TAULU VI/1 Anna Maija Mariantytär (taulusta VII/2), s Perniön Yliskylässä Tuohitun Pietilällä, avioton lapsi. Isännimenä käytettiin myöhemmin "Aatamintytärtä", mikä tarkoittaa juuri aviotonta lasta. Isä on kuitenkin tiedossa, eikä hänen nimensä ole Aatami vaan Heikki. Poikkeuksellisesti isä on merkitty myös kastekirjaan, aina näin ei tehty jos lapsi oli avioton. 10 muissa lähteissä kuin syntyneiden luettelossa syntymäajaksi merkitty

4 Sukututkimus: Hannes Orelma 4 Anna Maija asui äitinsä kanssa Tuohitun Pietilässä, mutta muutti sitten Uskelaan. Uskelassa hän oli piikana Harjolan Pakaisissa, mistä hänet merkittiin muuttaneeksi Halikkoon. Muuttaneiden luettelon mukaan hän osasi lukea välttävästi, oli vapaa ja kunniallinen. Halikossa Anna Maija oli piikana Sahalla, mutta muutti sieltä takaisin Perniöön. Hän oli edelleen vapaa ja kunniallinen, mutta lukutaidon arvosana oli muuttunut: "välttävän" sijasta hän osasi jo lukea "jotenkuten". 11 Perniöön (Yliskylään) palattuaan Anna Maija oli piikana Perniön Kustonpyölin Vähätalolla vuodesta 1839 ja vuonna 1841 hän muutti Yliskylän Tuohittuun Kankareen torppaan piiaksi. Täällä Anna Maijalle syntyi Erkki-poika. Lapsi oli avioton, joten äiti sai ajan tavan mukaan rangaistuksen ja synninpäästön ( ). Anna Maija muutti 1843 piiaksi Arpalahdelle ja sieltä Tuohitun Maunulalle, missä hänen toinen avioton lapsensa syntyi. Äiti sai tästäkin lapsesta rangaistuksen ja synninpäästön ( ). Anna Maija meni naimisiin renki Daniel Danielinpojan kanssa (s Perniö). He muuttivat sitten Tuohitun Pietilän torppaan, josta v Tuohitun Maunulaan. Ainakin 1853 perhe asui Tuohitun Passilla. Vuoden rippikirjassa Danielin kohdalla lukee (epäselvä) teksti i Passi Olenius. Annan avioton poika Erkki käytti myöhemmin Oleniusnimeä. Anna Maija kuoli Tuohitussa 48-vuotiaana. Aviottomat lapset: 1. Erkki Juhani, s Tuohitussa (taulu V/1) 2. Emanuel, s Tuohitussa Lapset Danielin kanssa: 3. Mauno Vilhelm, s Kalle Vilhelm, s TAULU VI/2 Renkivouti, sitten torppari Aabraham Ekman entinen Convernagel (taulusta VII/3), s Dragsfjärdin Ytterkullassa 12, kalastajan poika. Meni rengiksi Hammarbodan Nästorpetille ja sieltä edelleen 1811 Kärran Wästergårdille. Vuonna 1812 Aabraham meni Ytterkullan Mellangårdille ja sieltä 1815 Genbölen Smedsille. Muutti Genböleltä Perniöön Melkkilän kartanon rengiksi, missä tuleva vaimo oli piikana. Muutti nimensä välillä Ekmaniksi. Ainakin vuodesta 1831 lähtien Aabraham oli Melkkilän renkivoutina, sitä ennen pelkkä renki (vuonna 1828 "tallirenki"). Aabrahamia rangaistiin vuonna 1836 "ensikertaisesta juopumuksesta" ja merkintä tästä seurasi siitä lähtien rippikirjassa. Sakkoa tuli kolme hopearuplaa tai vaihtoehtoisesti 4 päivää arestia. Aabraham muutti perheineen 1843 Perniön Nokoisten torppariksi. Kuoli vuotiaana. Vaimo Charotta Wilhelmina Strandman (taulusta VII/ 4), vih Perniössä, 11 Halikon papin kirjoitusvirhe aiheutti minulle melkoisesti päänvaivaa. Nimittäin hänen toimestaan Anna Maijan syntymäaika muuttui tasan kymmenen vuotta aikaisemmaksi, eli nyt se oli kirjoissa Tämän syntymäajan perusteella kun lähdin hakemaan Anna Maijan vanhempia, niin eipä heitä tietenkään löytynyt. Ei löytynyt Perniön emäseurakunnasta, Yliskylän kappelista sen paremmin kuin Teijon tai Kosken tehtailtakaan. Lisäksi Perniön rippikirjan mukaan Anna Maija olisi muuttanut Uskelasta 1839 Perniöön, mutta silti häntä ei löytynyt Perniön, Uskelan tai Perttelin muuttokirjoista. Anna Maija ei myöskään ollut syntynyt Uskelassa, Perttelissä tai edes koko Turun ja Porin läänissä, sen paremmin kuin Hämeen tai Uudenmaan läänissäkään (IGI-kortiston mukaan). Oli siinä arvoitusta kerrakseen. Anna Maijan alkuperä ratkesi aivan vahingossa, kun silmiini osui Perniön rippikirjassa Tuohitun kohdalla merkintä "Anna Maria (notha), född ". Ei tarvinnut kuin laskea yksi plus yksi ja tarkistaa tiedot, niin saattoi huomata, että tämä oli hakemani Anna Maija Aatamintytär, jonka piti olla syntynyt "Anna Maria" on yhtä kuin myöhemmin käytetty "Anna Maja", "notha" on latinaa ja tarkoittaa aviotonta eli siis "Aatamintytärtä" ja syntymäaika oli tasan päivälleen kymmenen vuotta myöhempi kuin mitä sillä hetkellä luulin. Se, ettei Anna Maijaa löytynyt Perniön muuttokirjoista, selittyi sillä, että hänet oli merkitty Yliskylän kappelin muuttokirjoihin. Tuohittu kun on Yliskylää ja Yliskylän muuttokirjat alkavat kolme vuotta liian myöhään. Sieltä häntä ei siis voinutkaan löytyä. Ja se, miksei Anna Maijaa ollut merkitty poismuuttaneeksi Uskelasta, selittyi sillä, että hän oli muuttanut Uskelasta ensin Halikkoon ja sieltä vasta takaisin Perniön Yliskylään. 12 Perniön kh.viraston ja Perniön rippikirjojen mukaan syntynyt Kemiössä

5 Sukututkimus: Hannes Orelma 5 s Dragsfjärdin Dalsbrukissa (Taalintehdas) 13, kalastajan tytär. Muutti Dragsfjärdistä Västanfjärdiin ja sieltä Perniöön Melkkilän kartanoon piiaksi. Kuoli kaksi päivää vaille 60-vuotiaana. 1. Helena Agatha Ekman, s , muutti Tenholaan 1837, mutta palasi 1840 takaisin Ali-Melkkilän Kyläntalon piikana, mies jahtivouti (skallfogd), leskimies Antti Juha Blomberg (vih ), asuivat Perniön Metsänojalla (1859) 2. August, s , välillä Nokoisten Alastalon renki sitten Nokoisten torppari isänsä jälkeen, vaimo Maija Liisa Kustaantytär (s ), vih Perniön Yliskylässä 3. Carl Fredrik, s , k Charlotta, s , mies Aabraham Johan Kallenpoika, vih Perniön Yliskylässä 5. Sofia, s (taulu V/1) TAULU VI/3 Piika Stiina Ristontytär (taulusta VII/6), s Kiikalan Varesjoella. Muutti Somerolle 1809, oli siellä Kaskiston Kaasella piikana. Muutti takaisin Kiikalaan "hyvän todistuksen kanssa" (med godt betyg). Stiina oli Vanhakylän Krapilla piikana , Peltolan Sipilällä ja Peltolan Rasilla Rasilla piikana ollessaan Stiina sai aviottoman pojan, jonka isä ilmeisesti oli Peltolan torpparin poika Gabriel Tuomonpoika Rasila (taulu VII/5), s Kiikalan Peltolan Rasilassa. Gabrielin nimi mainitaan sotkuisessa tekstissä rippikirjassa Stiinan nimen kohdalla. Gabrielin nimen kohdalla taas mainitaan Stiinan nimi ja tekstistä saa sen käsityksen, että heidät olisi jopa ehditty kuuluttaa avioliittoon. Aikeesta ei jostain syystä tullut mitään. Lapsi syntyi aviottomana ja Stiina joutui ripitettäväksi. Synninpäästön hän sai Stiina muutti lopulta poikansa kanssa Somerolle ( ) ja Gabriel meni (Stiinan syntymäpäivänä) naimisiin Stiina Kustaantytär Poikojan kanssa (s Kiikala Hirvelä Poikoja, vht: torppari Kustaa Juhanpoika ja Maria Petterintytär). Stiina oli piikana Kaskiston Yli-Pajarilla (rk , ). Molemmissa rippikirjoissa epäselvä teksti (gaftamål fåb att) joka saattaa liittyä aviottoman lapsen saamiseen. Yli- Pajarilla merkintä Seppälä (myös pojan kohdalla), mutta jatkoa ei löytynyt. Stiinan poika: 1. Juha Gabriel, s (taulu V/2) TAULU VI/4 Pitäjänräätäli ja lukkari Aabraham Pietarinpoika Sandell (taulusta VII/7), s Muurlan Kosken Torkkelin torpassa, Kosken kartanon räätäli. Naimisiin mentyään Aabraham muutti 1828 Saloon, missä ensimmäinen lapsi syntyi. Seuraavana vuonna hän muutti takaisin Muurlaan (Salon kappeliseurakuntaa), lähelle entistä kotiaan, Ruotsalan kylään. Hänestä tuli pitäjänräätäli. Rippikirjassa Aabrahamia nimitettiin räätäliksi ja laulajaksi ja vuodesta 1866 lähtien hän oli Muurlan lukkari. K Muurlassa Ruotsalan Knaapilla ruusuun 73-vuotiaana. I vaimo Amalia Charlotta Grönholm (taulusta VII/8), vih Salossa, s Salossa, räätälin tytär, k II vaimo Loviisa Nordlund, s Perniössä, k Muurlassa Ruotsalan Knaapilla 71-vuotiaana syöpään. Lapset: 1. Karoliina Vilhelmiina, 13 Perniön kh.viraston mukaan Kemiössä

6 Sukututkimus: Hannes Orelma 6 s Salon kauppalassa (taulu V/2) 2. Aabraham Aleksander, s Muurlan Ruotsalassa 3. Amalia Katariina, s Ruotsalassa, k Ruotsalassa tunt. sairauteen 4. Juho Kustaa, s Ruotsalassa, kuoli ilm. pienenä 5. Amanda Maria, s Ruotsalassa 6. Juho Kustaa, s Ruotsalassa 7. Venla Kustaava, s Ruotsalassa, v:sta 1860 Kaukolan Grankullan piikana 8. Charlotta Johanna, s Ruotsalassa, v:sta 1863 Kaukelmaan piikana Lasten äidin perunkirjassa vuodelta 1856 lapsikatras on merkitty seuraavasti: "poiga Abraham Alexander, poiga Johan Gustaf, Dydär Wilhelm mina Carolina, joka on naidu Johan Gabriel Hemanus Kansa, Dytär Amalja Maria, Dytär Wenla Gustaf, Dytär Johanna Carlotta" TAULU VII/2 Maija Liisa Carp tai Karp (taulusta VIII/4), s Muurlan (silloisen Uskelan) Harjolassa. Muutti yhdessä isosiskonsa Hedvigin kanssa Muurlasta Perniöön (Yliskylään) helmikuussa Oli ensin piikana Tuohitun Uotilalla ja sitten Pietilällä. Pietilässä palvellessaan Maija Liisa sai kolme aviotonta lasta. Hän oli elossa vielä 1861, jolloin asui edelleen Tuohitussa yhdessä leskeksi jääneen Hedvig-siskonsa kanssa. Sisko oli rippikirjan mukaan "rutiköyhä". Ensimmäisen lapsen isä on mainittu syntyneiden luettelossa. Sen mukaan isä on Pietilän renki Heikki Juha Israelinpoika (taulusta VIII/3). Tämä Heikki oli muurlalaisen (uskelalaisen) entisen ratsutilallisen (Pompari) avioton poika, s Muurlassa (Uskelassa). Hän asui Muurlan Kokkolassa yhdessä äitinsä ja isovanhempiensa kanssa vuoteen 1816 (27.10.), jolloin muutti Perniöön Aaljoen Värrän rengiksi. Vuonna 1818 Heikki oli renkinä Perniön Nokoisilla, sitten Tuohitun Pietilällä ja Uotilalla. Uotilasta hän muutti rippikirjan mukaan Turkuun. Turussa hän ilmeisesti otti nimen Lindros ja meni naimisiin Loviisa Hendolinin kanssa Lapsia, kaikki aviottomia ja syntyneet Perniön Yliskylässä, ensimmäisen isä tiedossa, muiden ei: Anna Maija, s (taulu VI/1), isä tiedossa Ville, s Juha, s , sukunimenä Malenius, muutti Siuntioon Heikin lapsia Turussa (vain yksi löytyi): Matilda Maria, s (TimGl Henric Johan Lindroos & Lovisa Hendolin) TAULU VII/3 Kruunun laivamies Aabraham Convernagel (taulusta VIII/5), s Dragsfjärdin Genbölen Norrgårdilla. Asui jo naimisiin mennessään Dragsfjärdin Ytterkullassa ja eli siellä loppuelämänsä. K Ytterkullassa 81-vuotiaana "turvotukseen". Vaimo Maria Erikintytär (taulusta VIII/6), vih Dragsfjärdissä, s Dragsfjärdin Kärran Wästergårdilla, k Ytterkullassa "vanhuuteen" 83-vuotiaana. Caisa, s , k "turvotukseen" Maria, s Lisa, s , meni töihin Bjökbodan tehtaalle Eva, s , muutti 1799 Förbyhyn Aabraham, Helena, s (taulu VI/2) s , sai 1825 aviottoman lapsen (Lovisa, s Ytterkulla), mies Heikki Heikinpoika (s.1792 Perniössä), vih

7 Sukututkimus: Hannes Orelma 7 TAULU VII/4 Kalastaja Anders Strandman (taulusta VIII/7), s Dragsfjärdin Hertzbölessä, rakuunan poika. Oli renkinä Taalintehtaalla (Dahlsbruk) inspehtoori Pihlin luona vuoteen 1789 asti, jolloin meni palvelijaksi (betjänt) Björkbodaan. Tuleva vaimo oli samassa paikassa piikana ja kuusi vuotta myöhemmin he menivät naimisiin. Asuivat Taalintehtaalla, k Taalintehtaalla 45-vuotiaana "pistokseen". Vaimo Anna Greta Ahlbom, vih Dragsfjärdissä, vihittäessä jugfru eli oli vähän paremmasta perheestä, s.1769 Ruotsissa, muutti Dragsfjärdiin Turusta Ennen naimisiin menoaan oli piikana Björkbodassa, k Taalintehtaalla "vanhuuteen" 72-vuotiaana. Agatha Juliana, s Anna Fredrika, s Charlotta Wilhelmina, s (taulu VI/2) August, s , Kråkvikissa suutarin oppilaana, muutti Turkuun Reinhold, s , k tuhkarokkoon taulu VII/5 Torppari Tuomo Juhanpoika Rasila (Krapi) (taulusta VIII/ 9), s Kiikalan Vanhakylän Krapilla, Kiikalan Peltolan Rasilan torppari (Rasin talo), k Rasilalla 51- vuotiaana "turvotustautiin". Vaimo Anna Yrjöntytär Jaanu (taulusta VIII/10), vih Kiikalassa, s Kiikalan Vanhakylän Jaanulla. Miehensä kanssa pikkuserkukset. 1. Maria, s Juha, s Gabriel, s (taulu VI/3) 4. Iisakki, s , renkinä Vanhakylän Krapilla, sitten Pappilassa ja Peltolan Hanhijärven torpassa, muutti Kiskoon Justiina, s , piikana Rasilla, tuli sitten takaisin kotitorppaansa ja muutti lopulta Kiskoon Mikko, s , k "kihtiin" 12-vuotiaana! TAULU VII/6 Sahuri Risto Ristonpoika (Lemberg)(taulusta VIII/11), s Kiikalan Rekijoella, rakuunan poika. Vihittäessä renkinä Kiikalan pappilassa, asui sitten jonkin aikaa vaimonsa luona Kiikalan Kaukolla. Ensimmäisen lapsen syntymän aikoihin 1792 Kiikalan Varesjoen sahalla sahurina. Kiikalan Lähejoen torppari noin , itsellinen. Muuttivat Somerolle Kaskiston Mäkilän torppaan (Vapolan talo). K Kaskiston Vapolassa 62-vuotiaana keuhkotautiin. Haudattu Kiikalaan. Vaimo Anna Greta Simontytär Kauko (taulusta VIII/12), vih Kiikalassa, s Kiikalan Kaukolla, ennen naimisiin menoaan merkitty kotitalonsa palvelusväkeen. Kuoli Kaskiston Vapolassa, Mäkilän torpassa (rippikirjan mukaan). Lapsi: 1. Stiina, s (taulu VI/3) 2. Juha, s Kiikala Lähejoki, sukunimi Hemanus, vaimo Helena Mikontytär Puolo (s ) 3. Mikko, s , k.luult. pienenä 4. Elias, s Lähejoki 5. Sofia, s Lähejoki, sai kaksi aviotonta lasta: Johannes (s Somero) ja Mikko, (s Somerniemi) 6. Anna Greta, s Kiikala (Varmasmäki?), k

8 Sukututkimus: Hannes Orelma 8 Lähejoki 7. Eeva, s Lähejoki, eleli vanhempiensa kanssa Mäkilän torpassa 1820-luvulla, mistä muutti Kivisojan Leivolle piiaksi, palasi takaisin äitinsä luo Mäkilään, mies Elias Johansson Kadenius (vih , s ) TAULU VII/7 Sotamies, torppari Pietari Pietarinpoika Sandell (taulusta VIII/13), s Perniön Huhtilla. Asui vanhempiensa kanssa Huhtilla, Mäkisaurulla ja Tilkalalla, mistä muutti noin vuonna 1783 Löfängiin (eli "Lehtinijttuun"), mistä hän muutti edelleen Uskelaan Pietari pestattiin reservin sotamieheksi Turun läänin rykmenttiin Halikon Ikelän (n:o 43) ja Jaakkolan (n:o 44) ruoduista Ammatiltaan hän oli tuolloin renki, ikää oli 27 vuotta ja pituutta 5 jalkaa ja 7 tuumaa (166 cm), siviilisääty naimaton. Kolme vuotta myöhemmin hänet mainittiin "hyvämaineiseksi". Pietari asui perheineen n Salon (Uskelan) Mököisten Vähäsillalla, sitten vaimon isän luona Salon (Uskelan) Karjaskylän Eerikillä ja vuodesta 1800 lähtien Muurlan Koskella Torkkelin torpassa. Pietari kuoli Kosken Kankareen torpassa "vanhuuteen" (71 5/12 vuotiaana ruotuvaivaisena). Vaimo Maria Antintytär Berg (taulusta VIII/14), vih Salossa, s Salon Karjaskylän Eerikillä, sotamiehen tytär. K Kosken Kankareen torpassa 68- vuotiaana keuhkotautiin. Vaimon avioton lapsi, isä varmaankin Pietari Sandell: 1. Efraim, s Karjaskylä, k Salon Vähäsillalla tuhkarokkoon (Efraim Pettersson), samana päivänä kuin pikkusiskonsa. Viisi päivää lasten kuoleman jälkeen syntyi poika Johannes. Lapset avioliitosta: 2. Maria Elisabeth, s Karjaskylä, k Salon Vähäsillalla tuhkarokkoon 3. Johannes, s Mököisten (Salon) Vähänsillan luona, Pyölin Kankareen torppari, k. luult Muurlassa muonamiehenä Suur-Pullolassa, vaimo Maria Elisabeth Juhantytär Muurlan Kistolasta (vih Salo, k.1824), II vaimo Maija Ulla Heikintytär (vih Salossa) Efraim, s Karjaskylä, k Muurlassa isorokkoon 5. Justiina, s Karjaskylä, k "rintatautiin" 6. Johanna, s Muurlan Koskella, oli leski ainakin 1843, asusteli Muurlan Koskella 7. Israel, s Muurlan Koskella, k punatautiin 8. Kustaa Aadolf, s Muurlan Koskella, k. luult Muurlan Kaukolassa torpparina, vaimo Maija Leena Efraimintytär Lang Kaukelmasta (vih Salo) 9. Aabraham, s (taulu VI/4) TAULU VII/8 Pitäjänräätäli Kaarle Juhana Iisakinpoika Grönholm (taulusta VIII/15), s Perniön Hirvilahdella. Rippikirjassa syntymäaika on ' Perniö' ja toiseksi nimeksi on merkitty Juhana, vaikkei sitä ole syntyneiden luettelossa eikä naimisiin mennessäkään. Kaarle asui perheineen aluksi Talonpojanteijolla, mutta muuttivat sitten Salon kauppalaan (tai "Salon sillalle" tai "Salon krovin" luo, mitkä kaikki tarkoittavat samaa paikkaa). Naimisiin mennessään (1800) hän oli pitäjänräätäli. Vuonna 1819 Kaarlea tituleerattiin jopa "hoviräätäliksi", mikä viittaa yhteyksiin Joensuun kartanon kanssa. Kaarle oli mahdollisesti ruotsinkielinen 14 Maija Ullan uusi mies oli renki Juha Kustaanpoika Kurjenpahnalta, vih Salossa

9 Sukututkimus: Hannes Orelma 9 tai ainakin ruotsia osaava, sillä tuohon aikaan kaikki maa Salossa kuului Joensuun kartanolle ja tontin vuokraoikeus annettiin ensi sijassa ruotsia puhuville. Asuinpaikka Salon kauppalassa oli rippikirjan mukaan "eteläkortteli". Kaarle kuoli Salossa Vaimo Ulla Erkintytär Skippari (taulusta VIII/16), vih Salossa, s Uskelan Talonpojanteijon Skipparilla (nykyistä Perniötä), k Salossa. Lapset: 1. Kaarle Fredrik, s Talonpojanteijolla, muutti Teijon tehtaalle August Reinhold, s Talonpojanteijolla, k "röhkätautiin" (flussfeber) 3. Fredrika Vilhelmiina, s (i Sahlo Klämtnäs), värjäri Silanderin luona piikana 1821, muutti Halikkoon 1822, vuonna 1845 muutti takaisin vanhempiensa luo Ulvilasta ja seuraavana vuonna taas pois 4. Amalia Charlotta, s (Salo Krog) (taulu VI/4) 5. Mauno Vilhelm, s (Salo Bro), k "vatsanväänteisiin" 6. Kustaa Robert, s (Salo Köping) 7. August, s (Salo Köping), meni 1831 rengiksi värjäri Silanderin luokse ja muutti sieltä 1835 Turkuun 8. Amalia Maria, s (Salo Köping) TAULU VIII/3 Anna Juhantytär (taulusta IX/6), s Uskelan Pettilässä, sepän tytär. Muutti 1814 Perniöön (?), ei löydy muuttaneiden luettelosta. Anna sai vuonna 1799 piikana ollessaan aviottoman lapsen Israel Jaakonpoika Pompari -nimisen ratsutilallisen kanssa (taulusta IX/5), s Muurlan (Uskelan) Kaukolan Pomparilla. Hän oli jonkun aikaa (n ) Pomparin ratsutilan toisen puoliskon isäntä, kunnes hänen isosiskonsa sai tilan mentyään naimisiin. Israel asui kuitenkin Pomparilla loppuikänsä ja hänen tittelinsä oli "entinen ratsutilallinen" ja syytinkiläinen (1803). Israel kuoli Pomparilla "rintatautiin" 68-vuotiaana. Israelin vaimo Kaisa Erkintytär Muurlan Isotalolta, vih Uskelassa, s Muurlassa, torpparin tytär. Avioton lapsi: Heikki Juha, s Kaukolan Pomparilla (taulu VII/2) (Kauckola Pommer, Hälften rusthåll. Israel Jacobsson Pommeri & P. Anna Johansdr.) Lapset miehen avioliitosta: Israel, s Kaukolan Pomparilla? Juha, k (1 kk, 15 pv) Engla Loviisa, s Kaukolan Pomparilla, hukkui Maija Stiina, s Kaukolan Pomparilla, muutti Perniöön TAULU VIII/4 Räätäli, sitten reservin sotamies ja torppari Kaarle Kustaa Erkinpoika Carp (taulusta IX/7), s Uskelan Pettilässä, avioton lapsi. Jäi orvoksi kahdeksanvuotiaana, jonka jälkeen hänen isovanhempansa huolehtivat hänestä. Naimisiin mennessään Kaarle Kustaa oli räätälinä Uskelan Villilässä (vaimonsa luona) ja sukunimi oli Frisk. Ensimmäinen lapsi syntyi pari kuukautta ennen vanhempiensa avioliittoa ja äitiä kutsuttiin kastekirjassa "hänen morsiamekseen" (dess fästeqvinna). Kaksi vuotta myöhemmin eli Kaarle pestattiin reservin sotamieheksi Uskelan Harjolan (n:o 32) ja Kaukolan (n:o 33) ruoduista. Sukunimeksi tuli Carp, ikää oli 24 vuotta ja pituutta 5 jalkaa ja 7 tuumaa (166 cm). Kaarlen sotamiehentorppa sijaitsi Muurlan (Uskelan) Harjolan Pakasella, ja talon tyttärestä tuli myöhemmin hänen toinen vaimonsa. Noin vuodesta

10 Sukututkimus: Hannes Orelma lähtien häntä kutsuttiin myös torppariksi. Kaarle Kustaa hukkui vuotiaana. I vaimo Loviisa Heikintytär Sahrberg (taulusta IX/8), vih Uskelassa (Uk.Carl Gustaf Ericss. Frisk & P. Lovisa Sahrberg, Willilä), s Uskelan Villilän Ylistalossa, rakuunan tytär, k Muurlan Harjolassa "rintatautiin" 46-vuotiaana. II vaimo Justiina Simontytär Pakanen, vih Uskelassa, s Muurlassa (Uskelassa), Muurlan Kaukolan Pakasten talon tytär, rangaistu salavuoteudesta. Pappi sekoitti Justiinan ja tämän veljen syntymäajat keskenään ja seuraavat kolmekymmentä vuotta Justiinan syntymäaika kirjoissa oli Vasta 1840-luvulla hän sai takaisin oikean syntymäaikansa. Miehensä kuoltua muutti pois Harjolasta. Lapset Kaarle Kustaan I avioliitosta, ensimmäistä lukuunottamatta syntyneet Harjolassa: 1. Justiina, s Uskelan Villilässä, "mykkä...", k "rampa tytär Justiina, ilman ymmärrystä" (ofärlig dr. Justina utan fattningsgåva) 2. Hedvig, s Harjola, muutti siskonsa Maija Liisan kanssa Perniöön 1816, elossa vielä 1861, jolloin asui Perniön Tuohitussa "rutiköyhänä" leskenä yhdessä siskonsa Maija Liisan kanssa, mies Joosef Erkinpoika Ajontaka (s Perniön Ajontaan torpassa, vih ), asuivat Tuohitun Ketolan torpassa 3. Maija Liisa (Maria Elisab.), s Harjola (taulu VII/2) 4. Eeva, s Harjola, k (ei löyt.) 5. Riitta Stiina, s (puuttuu kastekirjasta), muutti 1817 Perniöön, puoliso torppari Aatami Erkinpoika Mussaarelta 6. Kaarle Kustaa, s Harjola, rengiksi Alas-Äijälään 1823 Lapset II avioliitosta: 7. Johan Aadolf, s Harjola, muutti 1826 Perniöön Tuohitun Pietilälle rengiksi. Hänen isosiskonsa Maija Liisa oli siellä samaan aikaan piikana. 8. Aabraham, s Harjola, rengiksi Harjolan Pakaisille, sieltä 1831 Perniöön, vaimo Maija Kustaava Ek Salon Harjolan Ylimmäisiltä(s Muurlan Kaukolassa, vih 1842 Salossa), asuivat taas ainakin Harjolassa 9. Efraim, s Harjola, muutti 1833 Moisioon, asui ainakin 1843 Perniön Nokoisten Alastalossa, vaimo Greta Stiina Qvistedt Muurlan Isotalolta (vih Salossa) 10.Israel, 11.Vilhelmiina, s Harjola Pakais, rengiksi Harjolan Huitille s Harjola, Karjaskylän Akulle piiaksi 1843 ja sieltä edelleen samana vuonna Halikkoon TAULU VIII/5 Tilallinen Henrik Erikinpoika (taulusta IX/9), s Dragsfjärdin Genbölen Norrgårdilla, Norrgårdin isäntä, k Genbölellä keuhkotautiin 63-vuotiaana. I vaimo Lisa Mattsintytär, vih Dragsfjärdissa (ks. Kemiö), molemmat olivat vihittäessä kotoisin Genböleltä, k Genbölellä. II vaimo Margeta Erikintytär, vih Dragsfjärdissä (pijg. Margeta Ericsdr., Genböle Norrgård), s.n.1712 (ei Drägsfjärdissä 15 ), k Genbölellä 48-vuotiaana vatsatautiin (lifsjuka). Lapsia I avioliitosta: ei nimeä, Catharina, Henrik, s kaksoset Anders ja Hans, s (s. ennen vihkimistä) k (luultavasti edellinen nimettömäksi jäänyt lasi, koska tälle ei ole syntymäaikaa löytynyt) 15 IGI: ehkä Paraisilta, myös Korppoo ja Houtskari

11 Sukututkimus: Hannes Orelma 11 II avioliitosta: Lisa, Anna, Johannes, Maria, Christina, Aabraham, Isaac, s , pojat jakovat talon, Andersin vaimo oli Lisa Carlintytär (s ), Hansin vaimo Lisa Andersintytär Stensnäs (s ) s s , k ("barn") s , k s s , mies Gustav Erikinpoika Östergård Smedskullasta (s , II vaimo) s (taulu VII/3) s TAULU VIII/6 Tilallinen Erik Johaninpoika (taulusta IX/11), s (ei löytynyt), Dragsfjärdin Kärran Wästergårdin isäntä, k Kärralla "vanhuuteen" 69-vuotiaana. Vaimo Anna Caisa Mattsintytär, vih Dragsfjärdissä, s.1717 (kastekirja puuttuu), vihittäessä ollut kotoisin Dragsfjärdin Purunpäästä, k Kärralla "vanhuuteen" 83- vuotiaana. Lapset: 1. Johannes, s , talon tuleva isäntä, vaimo Caisa Michelintytär (Purunpää), s Erik, s , renkinä Kärran Östergårdilla 3. Caisa, s , mies Johan Andersinpoika, (s ??) 4. Isak, s Matthias, s , haud Andreas, s Maria, s (taulu VII/3) 8. Henrich, s , k Anna, s , k Aabraham, s Gabriel, s , k Daniel, s , muutti 1781 Turkuun 13.Gustaf, s (isäksi merkitty Johan Johaninp.), k ("Erich Johanssons barn Gustaf") 14.Lisa, s TAULU VIII/7 Rakuuna, sitten suntio Mikko Ristonpoika Strandman (taulusta IX/13), s Suomusjärven Taipaleella, rakuunan poika. Mikko oli rakuunana Turun läänin henkirakuunarykmentissä. Hänen ruotunsa sijaitsi Dragsfjärdin Hertzbölellä (n:o 4). Palvelukseen hän astui vuonna 1761 ja asui jonkun aikaa Dragsfjärdin Söglon ratsutilalla, sitten Hertzbölellä. Asui perheineen Taalintehtaalla ainakin vuodesta Rippikirjasta lähtien Mikko on merkitty suntioksi. Suntion tehtävänä tuohon aikaan oli valvoa kirkkokuria, herättää jumalanpalveluksen aikana nukkuvat (!) ja panna toimeen häpeärangaistukset. Virkaan valittiin yleensä entisiä sotilaita tai muuten vain kovia miehiä, jonka sanaa uppiniskaiset seurakuntalaiset uskoisivat. Mikko kuoli Taalintehtaalla "rintatautiin" 66-vuotiaana. Vaimo laivamiehen leski Maria Andersintytär, vih Dragsfjärdissä, s

12 Sukututkimus: Hannes Orelma 12 (ei löyt., syntynyt ehkä Kemiössä 16 ), vihittäessä asui Dragsfjärdin Genbölessä, k Taalintehtaalla punatautiin 54-vuotiaana Anders, s (taulu VII/4) Anna, s , muutti 1781 Kråkvikiin ja sieltä 1785 Taalintehtaalle Lena, s , k kaatumatautiin Joseph, s , suntio, itsellisenä Söderbyssä , vaimo leski Maria Sundman (s.1776 Söderby, vih Dragsfjärd) Maria, s , "kirkonvaivainen ja heikkomielinen", asui Anders-veljensä luona taulu VIII/9 Tilallinen Juha Sakarinpoika Krapi (taulusta IX/17), s Kiikalan Vanhakylän Krapilla, Krapin isäntä , k Krapilla 67-vuotiaana "vatsanväänteisiin". Vaimo Riitta Tuomontytär Knaapi (taulusta IX/18), vih Kiikalassa, kast Kiikalassa, Kiikalan Peltolan Knaapin talon tytär. 1. Juha, s , Krapin isäntä , vaimo Maria Heikintytär Hidolan Urholta, vih Tuomo, s (taulu VII/5) 3. Erkki, s , k Maria, s , mies Gabriel Yrjönpoika Eskola Kiikalasta, vih Gabriel, s , muutti Yltäkylän Örsille 6. Mikko, s Stiina, s , haud (isorokko) 8. Riitta, s taulu VIII/10 Tilallinen Yrjö Jaakonpoika Jaanu (taulusta IX/19), s Kiikalan Vanhakylän Jaanulla, Jaanun isäntä , k vuotiaana keuhkotautiin. Vaimo Maria Heikintytär Klemelä (taulusta IX/20), vih Somerolla, s Someron Saarentaan Klemelällä, k Jaanulla 78-vuotiaana "vanhuudenheikkouteen". 1. Anna, s (taulu VII/5) 2. Maria, s , mies Jaanun renki Elias Jaakonpoika, vih Reetta, s , mies Mikko Heikinpoika Simola Kiikalan Rekijoelta (vih , s , k ), Jaanun isäntä Erkki, s , k "yskään" 5. Iisakki, s , Jaanun isäntä Liisa, s , k punatautiin 7. Maria, s , k Stiina, s , mies rakuuna Gabriel Rask, vih Hedvig, s Norrsundsvik , isä Anders Johaninpoika (s.1706) ja äiti Kirstin Johanintytär (s ), muuttivat pois Norrsundsvikista n Jommankumman isä oli nimeltään Johan Axelinpoika (s , k.1746)

13 Sukututkimus: Hannes Orelma 13 TAULU VIII/11 Rakuuna Risto Ristonpoika Lemberg, s (sotilasrullien mukaan Kiikalassa, mutta Kiikalassa ei ole merkitty yhtään syntynyttä Risto oli rakuunana Turun läänin henkirakuunarykmentissä ja hänen torppansa sijaitsi Kiikalan Rekijoen Lempalla (n:o 122). Siitä kai nimikin on otettu. Vihittäessä ja Johannes-pojan syntymän yhteydessä mainittu sukunimeltään Bergströmiksi. Risto astui palvelukseen vuonna 1750, joten hän joutui ehkä ottamaan osaa Pommerin sotaan ( ). Koko aikaa hän ei Pommerissa ainakaan joutunut olemaan, koskapa lapsia on syntynyt tasaisin välein. Risto kuoli Kiikalassa 77-vuotiaana "pistokseen". Vaimo Maria Jaakontytär Perttuli (taulusta IX/22), vih Kiikalassa, s Kiikalan Rekijoen Perttulissa. K Rekijoella 54-vuotiaana keuhkotautiin. 1. Maria, s (ei löytynyt), asui yhdessä isänsä kanssa tämän ollessa vanha 2. Hedvig, s , k isorokkoon 3. Juha, s , pitäjänräätäli (?), ks. taulu VIII/12 4. Mikko, s Kristiina, s Anna, s Jaakko, s Risto, s (taulu VII/6) 9. Eeva, s TAULU VIII/12 Tilallinen, kirkonisäntä Simo Tuomonpoika Kauko (taulusta IX/23), kast Kiikalassa, Kiikalan Kaukon talon isäntä , kirkonisäntänä , k Kaukolla 56- vuotiaana "korkeaan kuumeeseen", vain kahdeksan päivää toisen vaimonsa kuoleman jälkeen. I vaimo Maria Mikontytär Mikola Kiikalan Saarenkylästä, vih Kiikalassa, s.n , k Kaukolla "yskään ja pistokseen" (24 v, 7 kk, 1 vk). II vaimo Maria Jaakontytär Metsämies (taulusta IX/24), vih Somero, s Somerniemellä (syntymäaika puuttuu syntyneiden luettelosta), k Kaukolla 47- vuotiaana "korkeaan kuumeeseen". Lapsia I avioliitosta: 1. Tuomo, s , Kaukon tuleva isäntä, vaimo Hedvig Gabrielintytär Lietzen (s , vih ) 2. Gabriel, s , haud Liisa, s , k "yskään" Lapsia II avioliitosta: 4. Maria, s , mies pitäjänräätäli Juha Lemberg, vih Kristiina, s , k "kurkkutautiin" 6. Simo, s , k "kurkkutautiin" 7. Johannes, s , k "kurkkutautiin", näin tämä "kurkkutauti" vei perheestä kolme lasta kymmenen päivän aikana 8. Kristiina, s Kustaa, s Anna Greta, s (taulu VII/6) 11.Jaakko Juhani, s , k ripuliin (utsot) 12.Stiina, s Hedvig, s , mies räätäli Juha Domander Kiskon Rattulasta (vih Kiikalassa) 14.Sofia, s Elias, s , k "turvotukseen" Simo Tuomonpoika Kauko tuntuu olleen toimelias mies, sillä omien viidentoista lapsen lisäksi hän sai aviottomat kaksoset erään Beata Juhantyttären kanssa. Lapset syntyivät ja

14 Sukututkimus: Hannes Orelma 14 isä "kuuluu olleen" Simo Tuomonpoika. Tämän voi päätellä myös Beatan kaksospojilleen antamista nimistä: Simo ja Tuomo. TAULU VIII/13 Pietari Erkinpoika (taulusta IX/25), s Perniön Ervelän Tuomolassa. Pietari oli naimisiin mennessään naapuritalossa Ervelän Klemelässä renkinä (vaimon kotipaikka). Muutti sitten vaimonsa kanssa n.v.1762 takaisin kotitaloonsa, missä Pietari oli renkinä vuoteen Vuonna 1765 Pietari oli merkitty Huhtin lampuodiksi ja 1768 Huhtin rengiksi. Huhtin lampuotina oli hänen vaimonsa siskon mies. Mäkisaurulla Pietari oli lampuotina ainakin ja Tilkalassa lampuotina noin vuoteen Tilkalasta lähdön aikoihin Pietarin lapset muuttivat kuka minnekin, ainoastaan kaksi lapsista, Anna ja Antti, muuttivat Pietarin ja Marian mukana Kondolaan. Siellä he asuivat vuoteen 1786 ja muuttivat sitten edelleen Knaapilan Uusitaloon, missä Maria-vaimo pian kuoli. Maria Juhantytär (taulusta IX/26), vih Perniössä, s Perniön Osalassa, Ervelän Klemelän lampuodin tytär. K Knaapilan Uusitalolla 54-vuotiaana koliikkiin (colique = koliikki, ähky, vatsanväänne). 1. Erkki, s Ervelä 2. Liisa, s Ervelä 3. Maria, s Lemun kartano 4. Pietari, s Huhti (taulu VII/7) 5. Juha, s Huhti, k. ilm. pienenä 6. Anna, s Huhti 7. Juha, s Huhti 8. Antti, s Mäkisauru 9. Kustaa, s Mäkisauru, k punatautiin TAULU VIII/14 Sotamies Antti Heikinpoika Berg, s , sotilasrullien mukaan "Uskelan pitäjässä" (ei löyt). Ennen naimisiin menoaan Antti oli renkinä Salon (Uskelan) Karjaskylän Eerikillä noin vuodesta 1765, hänestä tuli sotamies Turun läänin jalkaväkirykmenttiin. Sotamiehentorppa sijaitsi Karjaskylän Eerikillä (n:o 9). Pituutta Antilla oli katselmuskirjojen mukaan 5 1/2 jalkaa ja 3 tuumaa, eli noin 171 cm. Antti joutui myös sotaan, sotamies kun oli. Hän otti osaa vuosina käytyyn Kustaan sotaan ja oli "hyvä mies". Palveluksesta Antti erosi 1800, ikää hänellä jo olikin melkein kuusikymmentä vuotta, ja sai loppuelämäkseen kruunulta ylläpidon. Hänen poikansa Aabraham tuli tilalle. Antti kuoli Karjaskylässä "vanhuuteen" 81-vuotiaana. Vaimo Maria Juhantytär, vih Salossa, s.1742/ 1748, ennen naimisiin menoaan piikana Karjaskylän Marttilalla , k Karjaskylässä 70-vuotiaana kihtiin. Lapset: 1. Maria, s Karjaskylä(taulu VII/7) 2. Gabriel, s Karjaskylä 3. Johannes, s Karjaskylä 4. Riitta, s Karjaskylä, k isorokkoon 5. Riitta, s Karjaskylä, k "turvotukseen" 6. Aabraham, s Karjaskylä, sotilas samassa ruodussa, missä hänen isänsä oli ollut, sotilasnimenä Nyberg (Uusi Berg!), k. Suomen Sodassa ("död i fält") taulu VIII/15 Torppari, renkivouti Iisakki Juhanpoika (taulusta IX/29), s Perniön Saarella. Ainakin

15 Sukututkimus: Hannes Orelma 15 vuosina Perniön Mäkisaurulla renkinä, ensimmäisen kerran naimisiin mentyään muutti vaimoineen Hirvilahdelle, missä ensimmäinen lapsista syntyi. Iisakki toimi Hirvilahden säterirusthollin renkivoutina. Muuttivat sieltä 1752 Huuslan Hinkanpyölille torppareiksi. Noin v perhe (uusi vaimo) muutti takaisin Hirvilahdelle, missä Iisakki oli taas renkivoutina. Vuosina Iisakki oli renkinä Perniön Heikkilässä (perhe mukanaan), mutta palasi takaisin Hirvilahdelle renkivoudiksi. Näin hän oli peräti kolmeen otteeseen Hirvilahden renkivoutina. Iisakki kuoli Hirvilahdella 66-vuotiaana "rintatautiin". I vaimo Liisa Antintytär, vih Perniössä, s Perniön Kynämäellä, asui ennen naimisiin menoaan Perniön Yliskylässä, k II vaimo Valpuri Mikontytär (taulusta IX/30), vih Perniössä, s Perniön Marsaarella, vihittäessä piikana Perniön Laukalla, k Perniön Hirvilahdella 59- vuotiaana punatautiin. Lapsia I avioliitosta: 1. Antti, s Juha, s , Nurkkilan Alastalon rengiksi 3. Iisakki, s Kirsti, s Lapsia II avioliitosta: 5. Pietari, s , Myllärin Lillgårdin renki vuodesta Maria, s , muutti Kiskoon 7. Marketta, s , k Matti, s , k Elisabeth, s , "yskään ja rintatautiin" 10.Erkki, s , muutti Saaren Isotalolle 11.Kaarle Juhana, s (taulu VII/8) TAULU VIII/16 Lampuoti Erkki Kustaanpoika Skippari (taulusta IX/31), s.1745, Uskelan Talonpojanteijon Skipparin puustellin lampuoti (nykyistä Perniötä), hänen verotettu omaisuutensa oli 800 riksiä vuonna k Skipparilla keuhkotautiin 55-vuotiaana. Vaimo Riitta Tuomontytär, vih Teijon tehtaalla, vihittäessä leski Teijolta, s.1737 (mahd. Teijolla , vht. Tuomo Tuomonpoika ja Marketta Matintytär). Riitta joutui vielä vanhoilla päivillään muuttamaan Perniön Pohjan Ristinpyölin torppaan poikansa Heikin ja tämän vaimon perässä, k.siellä "pistokseen" 76- vuotiaana. Lapset, syntyneet kaikki Talonpojanteijolla: 1. Heikki, s (Bond Tycko No 2), vaimo Liisa Simontytär (vih ) 2. Erkki, s (Bontykö Bostells), vuosina Sauvossa 3. Johannes, s (Bontykö Bostells) 4. Ulla (Ulrica), s (Bontykö Bostells) (taulu VII/8) TAULU IX/5 Ratsutilallinen Jaakko Juhanpoika Pompari (eli Pommeri) (taulusta X/9), s Muurlan (Uskelan) Kaukolan Pomparilla. Jaakko oli kotitilansa isäntä vuoteen 1776, k Pomparilla horkkaan (frossfeber) 44-vuotiaana. Vaimo Maria Juhantytär Knaapi (taulusta X/10), vih Uskelassa, s Muurlan (Uskelan) Pyölin Knaapilla, ratsutilallisen tytär. K halvaukseen Maria oli miestään yli 20 vuotta nuorempi, joten ei ihme, että hän tämän kuoltua otti itselleen uuden miehen. Uusi mies oli ratsutilallisen poika Juha Antinpoika Kiskosta 17 Perniön historia II, s.194

16 Sukututkimus: Hannes Orelma 16 (vih Salo, s ). Lapset I avioliitosta, syntyneet Kaukolassa: 1. Helena, s , mies Mikko Matinpoika Klaavula, (s ), Pomparin isäntä vaimonsa veljen jälkeen 2. Israel, s (taulu VIII/3), jonkun aikaa Pomparin isäntänä Lapset vaimon II avioliitosta, syntyneet Kaukolassa: 3. Juha, s k Salo, Ali-Pomparin ratsutilan isäntä, vaimo Ulrika Mikontytär (vih Salo, s , kotoisin Salon Kavilasta) 4. Aabraham, s (Caucola Pommer Öfwergård) 5. Elias, s , k "rintatautiin" 6. Maria, s , k Salo Harjola, mies Mikko Matinpoika Ylimmäinen (vih Salo, s Salo, k Salo, Salon Harjolan Ylimmäisen isäntä) 7. Ulla (Ulrica), s TAULU IX/6 Pitäjänseppä Juha Simonpoika (taulusta X/11), s Halikon Kankareella, tilallisen poika. Oli seppänä ainakin Uskelan Pettilässä ja ainakin vuodesta 1772 pitäjänseppänä Uskelan Kokkolassa, k Kokkolassa 66-vuotiaana "röhkätautiin" (flussfeber). Vaimo Maria Juhantytär Aku (taulusta X/12), vih Uskelassa (smed Joh, Simonss. & Bdr Maria Johansdr. fr Carjaskylä Acu), s Uskelan Karjaskylän Akulla, talollisen tytär. Kuoli Kokkolassa "vanhuuteen" 81-vuotiaana. Lapset: 1. Maria, s Pettilässä, avioton lapsi Johan Gabriel Matinpoika (s ), mies renki Aabraham Aabrahaminpoika Uskelan Hakostarosta (vih ) 2. Gabriel, s Pettilässä, seppä Kokkolassa isänsä jälkeen, vaimo ratsutilallisen tytär Riitta Sofia Juhantytär Pukkila (s ) 3. Anna, s Pettilässä (taulu VIII/3), (syntymäajaksi merkitty välillä ) 4. Johannes, s Kokkolassa, sai rangaistuksen varkaudesta, k rintatautiin 38-vuotiaana 5. Greetta Leena, s Kokkolassa, k punatautiin 18- vuotiaana 6. Aabraham, s Kokkolassa TAULU IX/7 Maria Heikintytär Lillström (taulusta X/14), s Uskelan Pettilässä, rakuunan tytär. Maria oli piikana Pettilässä kuolemaansa asti. Hän kuoli Pettilässä 26-vuotiaana "kurkkutautiin". Ollessaan Pettilän piikana Maria sai aviottoman lapsen. Tuolloin hän oli iältään vasta kuudentoista. Isä oli Pettilän renki nimeltä Erkki Erkinpoika, s tai (3.5.?). Muita tämännimisiä en Pettilän kohdalta rippikirjasta löytänyt, joten hän on varmaankin syntyneiden luettelossa mainittu mies. Erkki Erkinpoika on mahdollisesti syntynyt Perttelin Vihmalon Uotilla (taulu X/13). Vihmalolta hän muutti pois n.v Lapsi, syntynyt Uskelan Pettilässä: 1. Kaarle Kustaa, s (taulu VIII/4) TAULU IX/8 Rakuuna Heikki Yrjönpoika Sahrberg (taulusta X/15), s Tenholassa.

17 Sukututkimus: Hannes Orelma 17 Naimisiin mennessään 1752 Heikki oli Tenholassa Karsbyn kartanon torppari. Samaa torppaa oli pitänyt aikaisemmin Heikin isä. Kolme vuotta myöhemmin hän oli Fastarbyn Sirkalla/Snickarsilla(?) torpparina. Heikki värväytyi rakuunaksi Turun läänin henkirakuunarykmenttiin ja muutti perheineen Tenholasta Perniön Saarelle, missä hänen rakuunantorppansa sijaitsi (n:o 77). Pituutta Heikilla oli katselmusrullien mukaan 5 jalkaa ja kahdeksan tuumaa eli noin 168 cm. Heikki otti osaa Pommerin sotaan, joka käytiin Perniön rippikirjan mukaan hän oli Pommerissa vuonna Pienestä koostaan huolimatta Heikki oli hyvä sotilas, sillä hän sai urhoollisuutensa ansiosta mitalin, mikä ei kai ollut siihen aikaan kovin yleistä. Sodan jälkeen Heikki muutti perheineen Uskelan Villilään Siellä hän oli myös rakuunana (n:o 71). Heikki ehti ottaa toiseenkin sotaan osaa, sillä hän joutui mukaan vuosina käytyyn "Kustaan sotaan". Ikää hänellä oli tuohon aikaan jo noin kuusikymmentä vuotta. Nuorista miehistä oli varmaan kova pula, sillä näiden kahden sodan jälkeenkään Heikki ei vielä päässyt eläkkeelle, vaan vielä vuonna 1804 hän oli palveluksessa. Tuolloin hän oli katselmusrullan mukaan jo 73-vuotias ja todellisuudessa 75-vuotias. Palveluksessa hän oli siis ollut peräti 50 vuotta! Heikki kuoli Villilässä "vanhuuteen" (79 v, 4 kk, 11 pv). Vaimo Anna Antintytär, vih Tenholassa, s."wid pass"(?) 1734, vihittäessä Anna oli piikana Tenholan Pölköllä apupappi Almgrenin luona. Miehensä kuoleman jälkeen muutti 1811 pois Villilästä tyttärentyttärensä Maria Erkintyttären kanssa. 1. Daniel, s Tenholassa 2. Heikki, s Perniössä, kersantti, vaimo Eeva Wästerberg (s , ei löyt.), ainakin välisenä aikana asustelivat Villilässä.? 3. Hedvig, s , asui välillä Halikossa ja Somerolla, sai aviottoman lapsen Maria Erkintyttären , vuoteen 1810 asti piikana Villilän Keskitalolla. 4. Anna Stiina, s , k. ilm. pienenä 5. Loviisa, s (taulu VIII/4) 6. Juha, s , k "hengenahdistukseen" ("Heikki Sahrbergin raajarikkoinen poika") taulu IX/9 Lukkari, tilallinen Erik Michelinpoika (taulusta X/17), s.n.1672, Dragsfjärdin Genbölen Norrgårdin isäntä vuodesta 1702, lukkari vuodesta 1706, k Genbölellä 70-vuotiaana. I vaimo Lisa Hansintytär (taulusta X/18), vih.1698 (dom 19 trin) Dragsfjärdissä, s.n.1666, kotoisin Dragsfjärdin Långnäsin Nästgårdilta, k Genbölellä 69-vuotiaana. II vaimo leski Anna Larsintytär Högsåra, vih Dragsfjärdissä, k Genbölellä. Lapsia I avioliitosta Carin, s Henrik, s (taulu VIII/5) taulu IX/11 Tilallinen, kuudennusmies Johan Hansinpoika, s.n.1690, Dragsfjärdin Kärran Wästergårdin isäntä, k Kärralla 71-vuotiaana, isä mahdollisesti Hans Michelinpoika (k.1700 Kärralla) ja äiti Lisa Simonintytär. Vaimo Carin Andersintytär, s.syyskuussa 1685, k Kärralla (65 v, 9 kk). Carin oli ilmeisesti ollut jo pitkään sairaana, sillä kuolleiden luettelossa hänestä sanottiin, että hän oli maannut vuoteessa kokonaisen vuoden. (II vaimo Margeta, s.1699, k. tammik. 1760, ei löyt.) sisko Maria Hansintytär, s.1693, k ruotuvaivaisena (70 v).

18 Sukututkimus: Hannes Orelma 18 Erik, Maria, Anna, s (kastekirja puuttuu osittain) s s , ilmeisesti Johanin avioton lapsi, sillä äidiksi on merkitty Christin Johanintytär ja lapsen perään sulkuihin "borta" (poissaoleva). Johanista merkintä "vanha" oli paikallaan, sillä hän oli lapsen syntyessä jo 60- vuotias. TAULU IX/13 Rakuuna Risto Antinpoika Tappelman, s.1707 ehkä loppuvuodesta (ei löyt., sotilasrullien mukaan syntynyt "Turun läänissä"). Risto oli rakuunana Turun läänin henkirakuunarykmentissä, rakuunantorppa sijaitsi Suomusjärven Taipaleen (silloinen Taipalo) Paavolassa (n:o 107). Palvelukseen hän astui Riston sotilasnimi saattaa kertoa jotain hänen luonteestaan, sillä joskus annettiin sellaisia nimiä, jotka kuvasivat jotain piirrettä miehessä esimerkiksi Lång (=pitkä) tai Tokig (=tyhmä). Risto kuoli 1744 Ruotsissa ("död i Swerige"), ei ole haudattu Suomusjärvelle. I vaimo Maria Ristontytär Kiskon Tieksmäeltä, vih Kiskossa (Taipalå Drag. Christer Anderss. & Maria Christersdr., Tiexmäki), haud Suomusjärvellä II vaimo Anna Heikintytär, vih Kiskossa, s (ei löyt., IGI: ei T&P, U). Vihittäessä Anna asui Kiskon Kurkelan Liuhtolla, muttei ole siellä syntynyt. Miehensä kuoleman jälkeen hän asui edelleen Taipaleen Paavolassa vuoteen 1752 ja sitten ilmeisesti Kiskon Hongistolla. Vuonna 1756 Anna muutti Taipaleen Falkille ja noin vuonna 1760 Kettulan Ällipäälle. Ällipäässä Anna luultavasti asui vävynsä Matti Tiederin sotilastorpassa. Anna kuoli Ällipäässä "vanhuudenheikkouteen" kirkonvaivaisena (85 v, 6 kk, 5 pv). Annan äiti oli nimeltään Maria. Tämä asui tyttärensä luona Taipaleen Paavolassa, kunnes kuoli Kuollessaan hän oli 65-vuotias, joten hän on syntynyt n Yrjö Kotivuoren kirjeestä on peräisin seuraava tieto: Anna Heikintytär olisi syntynyt Kiskossa, vanhemmat Kurkelan Pipon ratsumies Heikki Erkinpoika Trana ja Maria Simontytär (vih Kisko, s.1677). Annan veli Antti Heikinpoika Axberg oli rakuuna n:o 94 Kiskon Honkapyölissä (s Kisko). Myös hänen jälkeläisiään lienee muuttanut Dragsfjärdiin. Lapsia Riston II avioliitosta, kaikki syntyneet Suomusjärven Taipaleella: Mikko, s (taulu VIII/7) Heikki, s , renkinä Taipaleella , rakuuna n:o 91 Kiskon Hongistossa vuodesta 1762, sukunimenä Lindgren. Sittemmin suutari Suomusjärvellä, k Suomusjärvi. Vaimo Liisa Jaakontytär, Kettulan Härkälän ratsutilallisen tytär (ks. taulu XI/18) (vih Suomusjärvi, s Suomusjärvi) 18 Anna, s , mies sotilas Matti Tieder (s.1732), asuivat Kettulan Ällipäässä Johannes, Risto, s s , Kettulan Härkälän rakuuna, vaimo Leena Juhantytär, suutarin tytär Kettulan Härkälästä (ks. taulu XI/18) (vih Suomusjärvi, s Suomusjärvi) taulu IX/17 Tilallinen Sakari Uodinpoika Krapi (taulusta X/33), s.1686, Kiikalan Vanhakylän Krapin isäntä , Krapi oli Kiikalan Simolan ratsutilan aputalo, Sakari kuoli Yrjö Kotivuori, kirje

19 Sukututkimus: Hannes Orelma 19 Syyskäräjillä 1724 Sakari väitti, että nimismies Broman olisi isonvihan aikana lyönyt häntä syyttä ja potkinut pahasti. Sakarin itsensä kutsuma todistaja kuitenkin todisti nimismiehen puolesta ja vahvisti tämän selityksen, jonka mukaan Broman ollessaan v.1720 venäläisen esivallan ankarasta käskystä perimässä sotaväen vaatetus- ja palkkarahoja oli Sakarin uppiniskaisuuden takia ainoastaan tarttunut tätä hartioista tai tukasta ja lyönyt tätä piiskalla pari kertaa tai muutaman kerran selkään. Sakari ei näistä lyönneistä ollut saanut sen enempää verinaarmua kuin mustelmaakaan, joten kihlakunnanoikeus totesi valituksen aiheettomaksi. 19 I vaimo Beata Mikontytär Seppä (taulusta X/34), vih Kiikalassa, s Kiikalan Vanhakylän Sepällä, haud Kiikalassa 30-vuotiaana II vaimo Riitta Sipintytär Koura, vih Kiikalassa, s Kiikalan Hidolan Kouralla, k Krapilla 64-vuotiaana Lapsia I avioliitosta: 1. Juha, s (taulu VIII/9) Lapsia II avioliitosta: 2. Matti, s Mikko, kast Heikki, s , haud Kirsti, s , mies sotilas Juha Widbom (vih ) 6. Annika, s , haud Erkki, s , muutti Turkuun Sakari, s , muutti Turkuun Gabriel, s , muutti Pirilän Väsälle 10.Riitta, s , haud Tuomo, s taulu IX/18 Tilallinen Tuomo Gabrielinpoika Knaapi (Nalkki) (taulusta X/35), kast Kiikalassa, Kiikalan Komisuon Nalkin poika, ensimmäisen vaimonsa kotitilan Kiikalan Peltolan Knaapin isäntä Knaapi oli Kiikalan Hirvelän mattilan ratsutilan aputalo. I vaimo Riitta Matintytär Knaapi, vih Kiikalassa. Riitta oli talon edellisen isännän tytär ja Tuomo oli hänen toinen miehensä. Ensimmäinen mies Erkki Simonpoika oli Knaapin isäntänä Tämän kuoltua Riitta oli talon haltijana yhden vuoden, kunnes uusi mies Tuomo otti isännyyden. Haud Kiikalassa. II vaimo Valpuri Simontytär Rasi (taulusta X/36), vih Kiikalassa, s Kiikalan Peltolan Rasilla. Lapsia I avioliitosta: 1. Martti, kast Mikko, s Heikki, s Kirsti, Tuomolta haudattiin nimeltä mainitsemattomia lapsia , ja Lapsia II avioliitosta: 5. Riitta, kast (taulu VIII/9) 6. Kristiina, s taulu IX/19 20 Tilallinen Jaakko Yrjönpoika Jaanu (taulusta X/37), s Kiikalan Vanhakylän Jaanulla, Jaanun isäntä , k Jaanulla "pistokseen" 62-vuotiaana. I vaimo Maria Gabrielintytär Nalkki (taulusta X/35), vih Kiikalassa, s Kiikalan Komisuon Nalkilla, ratsutilallisen tytär, k Jaanulla 40-vuotiaana 19 Kiikalan historia, s Turun Sukututk. perhekortit (Larmo)

20 Sukututkimus: Hannes Orelma 20 (?). II vaimo Anna Erkintytär, s.1715, k Jaanulla 60-vuotiaana horkkaan. Lapsia I avioliitosta: 1. Yrjö, s (taulu VIII/10) 2. Johannes, s Matti, s , Jaanulla 41-vuotiaana 4. Maria, k päivän vanhana Lapsia II avioliitosta: 5. Erkki, s taulu IX/20 Tilallinen Heikki Uodinpoika Klemelä (taulusta X/39), s Someron Saarentaan Klemelällä, Klemelän isäntä, k keuhkotautiin 57-vuotiaana. Vaimo Riitta Simontytär Palta (taulusta X/40), vih Somerolla, s Someron Paltalla, naimisiin mennessään oli piikana Saarentaalla, k Klemelällä 54- vuotiaana "turvotukseen". 1. Matti, s , isänsä jälkeen Klemelän isäntä, vaimo Liisa Matintytär Lukumies (s , k ) 2. Heikki, s haudattiin Klemelän kastamattomat kaksoset, vanhempien nimiä ei mainittu 5. Maria, s (taulu VIII/10) 6. Erkki, s TAULU IX/22 Tilallinen Jaakko Yrjönpoika Perttuli (Lempa) (taulusta X/43), s Kiikalan Rekijoen Lempalla. Muutti vanhempiensa kanssa Rekijoen Perttuliin, jonka isäntä Jaakko oli isänsä jälkeen K Perttulilla 79-vuotiaana "vanhuuteen". I vaimo Anna Kreuntytär Rekijoelta, vih Kiikalassa (Jacob Jöranss. Bertuli & Anna Greelsdr., Rekiöby), s.n.1707, haud Kiikalassa 35-vuotiaana. II vaimo Maria Tuomontytär Simola (ks. taulu VIII/84, osa 3 C), vih Kiikalassa, s Rekijoen Simolalla, k Perttulilla "rintatautiin" 70-vuotiaana. Lapset I avioliitosta, kaikki syntyneet Perttulilla: 1. Maria, kast (taulu VIII/11) 2. Simo, kast ? 3. Juha, s.1732 (ei löytynyt), talon tuleva isäntä , vaimo Maria Heikintytär 4. Yrjö, s II avioliitosta: 5. Mikko, s , haud Kirsti, s Simo, s Kaarlo (Carolus), s Simo, s Riitta, s (osa III C, taulu VII/42) 11.Yrjö, s Maria, s TAULU IX/23 Tilallinen Tuomo Tuomonpoika Kauko, s Kiikalan Komisuolla, vaimonsa kotitalon Kiikalan Kaukon isäntä , Tuomon metsäoikeudenkäynneistä tarkemmin taulussa

Kalle Kallenpoika Sorri

Kalle Kallenpoika Sorri 1 Perhe 1 I Hanna Kustaantytär Rekola Kansakoululla keittäjänä sodan aikana ja jälkeen, s. 13.2.1872 Kulkkila, Teisko, k. 4.8.1960. Ollut Wärmälän kylän, Iso-kartanon palkollisten kirjoilla. 2.6.1891 Muutti

Lisätiedot

23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998)

23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998) 92 23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998) 93 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALONIEMEN TA- LOT (1998) Taulu 1. I. Heikki Eerikinpoika Kautto. Syntynyt 20.4.1771 Laukaassa.

Lisätiedot

Sukututkimus: Artturi Viljala 1

Sukututkimus: Artturi Viljala 1 Sukututkimus: Artturi Viljala 1 Päivitetty VI/20 (23.11.2010) V/9 (23.11.2010) IV/5 (23.11.2010) VI/17 (11.10.2008) X/298 (24.10.2008) TAULU IV/5 Vilhelm (Ville) Viljala entinen Wilander (taulusta V/9),

Lisätiedot

SUVUN TILALLISET KULKKILA

SUVUN TILALLISET KULKKILA SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna

Lisätiedot

11.8.14. Lena Mickelsdotter Riikilä, s. 27.5.1790 Lappi. Tauluun 7. Caisa Lovisa Michelsdotter Riikilä, s. 30.3.1796, k. 3.3.1820 Lappi.

11.8.14. Lena Mickelsdotter Riikilä, s. 27.5.1790 Lappi. Tauluun 7. Caisa Lovisa Michelsdotter Riikilä, s. 30.3.1796, k. 3.3.1820 Lappi. 11.8.14 Taulu 1 I Erich Erichsson Krappe, Vävy, talollinen Kaukolassa, k. 1791. Käräjämaininta 1753 Isäntä 1753-1782. 1. puoliso: noin 1750 Maria Johansdotter Krappe, s. noin 1723. Vanhemmat: Johan Michelsson

Lisätiedot

Sukututkimus: Thyra Lindgren 1

Sukututkimus: Thyra Lindgren 1 Sukututkimus: Thyra Lindgren 1 Päivitetty VIII/96 (24.11.2010) VI/23 (23.1.2010) IV/6 (23.11.2010) V/12 (23.11.2010) X/351 (8.3.2010) TAULU IV/6 (Suutari)-torppari-muonamies Johan Evert Lindgren (taulusta

Lisätiedot

21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998)

21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) 49 21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) 50 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) Taulu 1. I. Juho Juhonpoika Kautto. Syntynyt 1717 Laukaassa. Kuollut 20.2.1792 Laukaassa. Mämmenniemen

Lisätiedot

TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542)

TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542) TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554), s. 12.3.1882 Parikkala 1, konfirmoitu 1898 Parikkala. Vanhemmat taulusta 2 Matti Matinpoika Sinkkonen ja Leena Mikontytär Poutanen TAULU 2 (taulusta 3)

Lisätiedot

25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998)

25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) 111 25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) 112 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) Taulu 1. I. Eerik Eerikinpoika Kautto. Harjulan isäntä. Syntynyt 8.9.1773 Laukaassa. Kuollut

Lisätiedot

Sukututkimus: Auda Koskinen 1

Sukututkimus: Auda Koskinen 1 Sukututkimus: Auda Koskinen 1 TAULU IV/2 Isä tuntematon (Audan). Äiti Ida Sofia Svenintytär taulusta (V/4), s.22.2.1874 Halikossa. Ida sai aviottoman lapsen Auda Sofian ollessaan Turilassa piikana. Vih.16.2.1902

Lisätiedot

1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella kuoli , haudattu Ilmajoella

1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella kuoli , haudattu Ilmajoella Hakemisto 1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella 21.07.1720 - kuoli 28.02.1750, haudattu Ilmajoella 11.03.1750. 2. Johan Rein, Knuuttilan vanhaisäntä Kauhajoelta, nimismies.

Lisätiedot

Patalan koski torpan suku 1,0 - sivu 1 (5) Ruotsulasta pitkin Jämsän pitäjää. Grönvall suku

Patalan koski torpan suku 1,0 - sivu 1 (5) Ruotsulasta pitkin Jämsän pitäjää. Grönvall suku Patalan koski torpan suku 1,0 - sivu 1 (5) Grönvall suku (V) Patalan Susanna Aatamintytär Susanna Aatamintytär s.17.7.1776 Auvilassa k.13.7.1825 Kauppilassa leskenä, pso 19.4.1801 räätälioppilas Fredrik

Lisätiedot

Sukuselvityksen kohde. Hanna Kustaantytär Rekola. s Rekola tölli, Iso-Kulkkila, Teisko. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu:

Sukuselvityksen kohde. Hanna Kustaantytär Rekola. s Rekola tölli, Iso-Kulkkila, Teisko. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu: Sukuselvityksen kohde Hanna Kustaantytär Rekola s. 13.2.1872 Rekola tölli, Iso-Kulkkila, Teisko ja hänen esivanhempansa Tulostettu: 23.03.2018 Tekijä: Jukka Lamminmäki jukkalamminmaki.suntuubi.com SUKUJUTUT

Lisätiedot

Taulu 1 1. Risto (Christer) Lakon. RPKS.? v.1748-55 Lappeen Wilkjärvi, Laakko (digiarkiston kuva 87) sanotaan Sigfredin veljeksi Bror Christer. / AR. Sigfred Laako, s. 1682. Tauluun 2. Risto (Christer)

Lisätiedot

Niilo Pekanpoika Käyhkö asui perheineen Kuokkalassa Sairalanmäellä tilalla nro 4 tilallisena.

Niilo Pekanpoika Käyhkö asui perheineen Kuokkalassa Sairalanmäellä tilalla nro 4 tilallisena. Taulu 31 Pekka Niilonpoika Käyhkö (taulusta 12), synt. 7.8.1762 Alakuonassa, kuoli 27.1.1828 Sairalanmäellä Kuokkalassa 66-vuotiaana tilan isäntänä ja leskenä kuumeeseen. Vihittiin 29.5.1793, puoliso Kuokkalasta

Lisätiedot

Anna Vilhelmiina Oskarintytär Lamminmäki o.s.ahlfors

Anna Vilhelmiina Oskarintytär Lamminmäki o.s.ahlfors 1 Perhe 1 I Taavetti Nikolai Lamminmäki s. 4.6.1901 Ikaalinen, Iso-Röyhiö, Juurijärven torppa, k. 14.1.1979. Tiettävästi IKL:n jäsen. Taavetti kiersi oppipoikana taloissa harjoittelemassa suutarin oppia.

Lisätiedot

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1 Antti Laakkosen jälkeläisiä 14.6.2011 TAULU 1 I Antti Laakkonen, s. noin 1690, k. 26.4.1758 Liperi, Tutjunniemi. Tutjunniemen kylän N:o 4 eli Laakkolan isäntänä oli vuoteen 1758 saakka Antti Laakkonen.

Lisätiedot

SUKUSELVITYKSEN KOHDE. Ulrika (Ulla*) Pietarintytär (Sahlström) Uotila s. 24.12.1822 Pälkäne

SUKUSELVITYKSEN KOHDE. Ulrika (Ulla*) Pietarintytär (Sahlström) Uotila s. 24.12.1822 Pälkäne SUKUSELVITYKSEN KOHDE Ulrika (Ulla*) Pietarintytär (Sahlström) Uotila s. 24.12.1822 Pälkäne ja hänen jälkeläisiään kolme sukupolvea yhteensä 36 taulua Tulostettu: 18.09.2011 Tekijä: Marja-Liisa Siikonen

Lisätiedot

Rautajärven torpat ja torpparit Asutus1694-1713 sivu 1/29

Rautajärven torpat ja torpparit Asutus1694-1713 sivu 1/29 Rautajärven torpat ja torpparit Asutus1694-1713 sivu 1/29 Rautajärvi Pietilä Esko Pekanpoika 1695 Sipi Sipinpoika 1695 Kollanen Yrjö Paavonpoika 1695 Niilo Pertinpoika 1695 Erkki Juhonpoika 1701 Erkki

Lisätiedot

Heikki Ruuskasen ja Margareetta Ylösen sukuhara. Taulu 853

Heikki Ruuskasen ja Margareetta Ylösen sukuhara. Taulu 853 Heikki Ruuskasen ja Margareetta Ylösen sukuhara Taulu 853 V. Heikki Ruuskanen (isä Matti Ruuskanen, taulu 852). Syntynyt noin 1682. (yhteys isään oletettu). (RK s. 91) itsellinen 1740 Kuopio, Kaaraslahti.

Lisätiedot

Greta Liisa (Margaretha Elisabeth) Juusentytär s Hietanen, Ahoi, Teisko k Hietanen, Saarlahti, Teisko

Greta Liisa (Margaretha Elisabeth) Juusentytär s Hietanen, Ahoi, Teisko k Hietanen, Saarlahti, Teisko Helmi Matilda Rekola o.s.myllylä, s. 1.8.1904 Järvenpään torppa, Sorri, Kiimajoki,, k. 18.12.1997 Esipolvikaavio: 1 / 12 I II III IV V Simon Lundgren, räätäli s. 15.8.1778 Lempäälä, Lumiala > 2 k. 23.10.1855

Lisätiedot

Pekka Käyhkö asui Säämingin seurakunnan vuosien rippikirjan mukaan perheineen tilallisena Kaartilassa tilalla nro 5.

Pekka Käyhkö asui Säämingin seurakunnan vuosien rippikirjan mukaan perheineen tilallisena Kaartilassa tilalla nro 5. Taulu 54 Pekka (Peter) Käyhkö, synt. noin 1695, kuoli 25.5.1768 Kaartilassa 73-vuotiaana tilallisena. Puoliso Malin (Magdalena) Purhonen, synt. n. 1698, kuoli 29.3.1760 Kaartilassa 62-vuotiaana tilallisen

Lisätiedot

Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss.

Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Lakoin Kirst. Christ. Lapvetel. Räimä. Puoliso: 26.3.1733

Lisätiedot

Taavetti Nikolai Lamminmäki, s Ikaalinen, Iso-Röyhiö, Juurijärven torppa, k Esipolvikaavio: 1 / 8 I II III IV V 1

Taavetti Nikolai Lamminmäki, s Ikaalinen, Iso-Röyhiö, Juurijärven torppa, k Esipolvikaavio: 1 / 8 I II III IV V 1 Taavetti Nikolai Lamminmäki, s. 4.6.1901 Ikaalinen, Iso-Röyhiö, Juurijärven torppa, k. 14.1.1979 Esipolvikaavio: 1 / 8 I II III IV V 1 2 4 8 Taavetti Arvid Sefanianpoika Lamminmäki s. 17.4.1872 Ikaalinen,

Lisätiedot

Aatami ja Erika Niemisen jälkeläisten sukujuhla

Aatami ja Erika Niemisen jälkeläisten sukujuhla Aatami ja Erika Niemisen jälkeläisten sukujuhla 29.7.2011 HEINOLAN IMJÄRVEN RIEVELINMUTKASSA Niemiset Niemiskylässä ERIKA JA AATAMI NIEMISEN LAPSET Väinö Robert Pentti Olavi Nieminen s. 5.2.1899 Heinolan

Lisätiedot

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s.

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. 1711 Liperin Vaivio, Mustola, k. 29.3.1781 Liperi. Pehr peri

Lisätiedot

SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900. Taulu 1

SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900. Taulu 1 SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900 Taulu 1 Matti Kosunen, sotamies, sittemmin torppari Polvijärven kylässä. * 1696 (rippikirjan mukaan) 1767 1777 Leppävirta, Polvijärvi (1) n. 1715 Leppävirta

Lisätiedot

Sukuselvityksen kohde. Eva Kustaantytär -, Stenholm. s. 23.11.1834 Noormarkku. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu: 21.10.2014

Sukuselvityksen kohde. Eva Kustaantytär -, Stenholm. s. 23.11.1834 Noormarkku. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu: 21.10.2014 Sukuselvityksen kohde Eva Kustaantytär -, Stenholm s. 23.11.1834 Noormarkku ja hänen esivanhempansa Tulostettu: 21.10.2014 Tekijä: Risto Sajaniemi Kuutamokatu 8 A 2 02210 ESPOO Puhelin +358(0)400 448 218

Lisätiedot

Sukututkimus: Jaakko Laakso 1

Sukututkimus: Jaakko Laakso 1 Sukututkimus: Jaakko Laakso 1 TAULU IV/3 Torppari, sitten tilallinen Matti Juhanpoika Lakso (Rajamäki) (taulusta V/5), s.2.10.1852 Lapuan Ilkan Sorvarin torpassa. Vuonna 1878-1894 merkitty olleen torppari

Lisätiedot

Fredric Kihlmanin jälkeinen 4. polvi

Fredric Kihlmanin jälkeinen 4. polvi Fredric Kihlmanin jälkeinen 4. polvi 1.1 Elias Fredrikinp. Kihlman, synt. 8.4.1792, k. 8.4.1792 1.2 Fredrik Fredrikinp. Kihlman, synt. 10.12.1792, k. 10.1.1793 1.3 Elias Fredrikinp. Kihlman, synt. 24.11.1793,

Lisätiedot

Puoliso: Petter Korhonen, s. 26.11.1809. Vanhemmat: Johan Korhonen ja Margareta Korhonen. 17.4.1808.

Puoliso: Petter Korhonen, s. 26.11.1809. Vanhemmat: Johan Korhonen ja Margareta Korhonen. 17.4.1808. TAULU 1 I Pekka Korhonen, s. 1575, k. 1635. Vilppu s. 1615. Tauluun 2. Heikki s. 1601. Tauluun 86. Sipi s. 1603. Tauluun 97. TAULU 2 (taulusta 1) II Vilppu Korhonen, s. 1615, k. 1675. Vilppu s. 1645. Tauluun

Lisätiedot

Sammatti, Leikkilä. Torpat ja torpparit. Toivo Haatio

Sammatti, Leikkilä. Torpat ja torpparit. Toivo Haatio Sammatti, Leikkilä Torpat ja torpparit Toivo Haatio Yhteystiedot: Toivo Haatio T. Pakkalant. 8 K 96 00400 HELSINKI p. 09 1923296 gsm 040 544 1580 s-posti: toivo.haatio@met.fi Sisällys Esipuhe 1 Torpat

Lisätiedot

15 Täydentänyt Pertti Saarinen

15 Täydentänyt Pertti Saarinen Matti Juhonpoika Sandbäck Synt. 26.09.1740 #16 Juha Matinpoika Sandbäck Kuoll. 09.05.1792 Synt. 12.10.1769 #8 Kalanti Tamsari Kalanti Männäis bruk Susanna Eerontytär Aviol. 27.10.1794 Synt. 26.02.1746

Lisätiedot

KAAVIN RETUSEN KOSUSET. Taulu 1

KAAVIN RETUSEN KOSUSET. Taulu 1 KAAVIN RETUSEN KOSUSET Taulu 1 Paavo Kosunen, talollinen Kaavin Retusessa, * 1666/1669 (1673 Kuopio, Tuusniemi?) 9.6.1751 Kaavi, Retunen Kaisa Voutilainen, * 1678 22.5.1759 Kaavi, Retunen 1. Heikki, *

Lisätiedot

Paikkalista Sivu 1 / 10 Alanen -> Nalli perintötalo, Uskali, Teisko

Paikkalista Sivu 1 / 10 Alanen -> Nalli perintötalo, Uskali, Teisko 19.2.2013 Sivu 1 / 10 Alanen -> Nalli perintötalo, Uskali, 19.8.1838 Teisko, Maria Joonaksentytär Asuntila 30.9.1770 Avioliitto, Jussi Bertilinpoika JB/, Margetta Jaakontytär Harju 14.4.1816 Syntymä, Rebecka

Lisätiedot

Jälkipolviraportti: Sivu 1 / 5 Matti Matinpoika Store

Jälkipolviraportti: Sivu 1 / 5 Matti Matinpoika Store Jälkipolviraportti: Sivu 1 / 5 1. (#1) s. 1580 - k. 1663 vih.äiti Store [Riska] (#2) s. 1585 2. Margareta Matintytär Store (#444) s. 1618 - k. 22 Huhtikuuta 1695 2. Lauri Matinpoika Store (#440) s. 1621

Lisätiedot

Siilinjärvi_2 TAULU 1. I Henrik Laakkonen,Drg. Lamp., s.1778.

Siilinjärvi_2 TAULU 1. I Henrik Laakkonen,Drg. Lamp., s.1778. Siilinjärvi_2 I Henrik Laakkonen,Drg. Lamp., s.1778. TAULU 1 1. Lapsen äiti: Susanna Laakkonen, s. 1793 Kuopion msrk Rönä. (i) Lars P. Laakkonen, Tps.U.Torppari Rönä 3., s. 1761. (ä) Christina G. Hätinen,

Lisätiedot

2a Mathias Vänälä b Inga Vänälä. 2c Wendelia Tuovilanlahti. 2d Petrus Tuovilanlahti 10.9.

2a Mathias Vänälä b Inga Vänälä. 2c Wendelia Tuovilanlahti. 2d Petrus Tuovilanlahti 10.9. 2a Mathias 15.2.1739 Vänälä 1739 2b Inga 9.6.1740 Vänälä 2c Wendelia 31.12.1747 Tuovilanlahti 2d Petrus 10.1.1750 Tuovilanlahti 10.9.1794 + Elin Hillutar 18.4.1749 3a Samuel 11.7.1771 Tuovilanlahti4 +

Lisätiedot

Sukuselvityksen kohde. Anders "Antti" Bro. s. 1748. ja hänen jälkeläisiään yhteensä 25 taulua. Tulostettu: 20.04.2015

Sukuselvityksen kohde. Anders Antti Bro. s. 1748. ja hänen jälkeläisiään yhteensä 25 taulua. Tulostettu: 20.04.2015 Sukuselvityksen kohde Anders "Antti" Bro s. 1748 ja hänen jälkeläisiään yhteensä 25 taulua Tulostettu: 20.04.2015 Tekijä: Asko Vuorinen Lokirinne 8 A 25 02320 Espoo Puhelin 0440-451022 askovuorinen@gmail.com

Lisätiedot

Lapset: Anna Antintytär Huttunen, s. 14.7.1778 Sääminki

Lapset: Anna Antintytär Huttunen, s. 14.7.1778 Sääminki TAULU 1 I Anna Erikintytär Hannikainen, Talollisen vaimo, s. 26.7.1730 Sääminki Kiilanmäki 1 Hannikkala, k. 17.1.1790 Sääminki Inkilä. Puoliso: 27.5.1751 Sääminki Johan Antinpoika Huttunen, Talollinen,

Lisätiedot

20. LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998)

20. LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998) 38 20. LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998) 39 LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998) Taulu 1. I. Juho Matinpoika Kautto. Kuollut 1731 Laukaassa. Hautakivi lunastettu

Lisätiedot

Mika Vaihekoski. Esipolvitaulut. Taustaksi. Viimeksi päivitetty 10.10.2009. mika.vaihekoski(at)tse.fi

Mika Vaihekoski. Esipolvitaulut. Taustaksi. Viimeksi päivitetty 10.10.2009. mika.vaihekoski(at)tse.fi Mika Vaihekoski Esipolvitaulut Taustaksi Viimeksi päivitetty 10.10.2009 Mika Vaihekoski mika.vaihekoski(at)tse.fi Johdanto Nimistä ja paikkakunnista Nykyihmisille itsestään selvä käytäntö omata sukunimi

Lisätiedot

Sammatti, Haarjärvi. Torpat ja torpparit. Toivo Haatio

Sammatti, Haarjärvi. Torpat ja torpparit. Toivo Haatio Sammatti, Haarjärvi Torpat ja torpparit Toivo Haatio Yhteystiedot: Toivo Haatio Teuvo Pakkalantie 8 K 96 00400 HELSINKI p. (työ) 09 1923 296 gsm 040 544 1580 s-posti: toivo.haatio@met.fi Sisällys Esipuhe

Lisätiedot

TAULU 1 I Emil Mikonpoika Hurtta, autoilija, autokorjaamoyrittäjä, s Virolahti, Rännänen, k Helsinki, ikä 76 v ja 1 kk.

TAULU 1 I Emil Mikonpoika Hurtta, autoilija, autokorjaamoyrittäjä, s Virolahti, Rännänen, k Helsinki, ikä 76 v ja 1 kk. TAULU 1 I Emil Mikonpoika Hurtta, autoilija, autokorjaamoyrittäjä, s. 17.07.1897 Virolahti, Rännänen, k. 28.08.1973 Helsinki, ikä 76 v ja 1 kk. Hurtan korjaamo vanhan ja uuden Virojoentien risteyksessä

Lisätiedot

s. 15 Täydentänyt Pertti Saarinen

s. 15 Täydentänyt Pertti Saarinen Esipolvikokoelman korjatut ja täydennetyt sivut Matti Juhonpoika Sandbäck Synt. 26.09.1740 #16 Juha Matinpoika Sandbäck Kuoll. 09.05.1792 Synt. 12.10.1769 #8 Kalanti Tamsari Kalanti Männäis bruk Susanna

Lisätiedot

Tarvasjoen Suurilan kylän Lehtoset. Heidän esi-isänsä ja jälkeläisensä

Tarvasjoen Suurilan kylän Lehtoset. Heidän esi-isänsä ja jälkeläisensä Sukuselvityksen koonnut Kirsti Roa os. Pyykkönen Lahja Lehtosen ja Reino Pyykkösen tytär Tarvasjoen Suurilan kylän Lehtoset. Heidän esi-isänsä ja jälkeläisensä Tähän sukukertomukseen on käytetty apuna

Lisätiedot

5/16 - Juho Söderkärnä. vaimo Maria ylo.ik isäntä poika Jaakko ja emäntä Maria tytär Saara,tytär Kaisa,renki Jaakko 5 1

5/16 - Juho Söderkärnä. vaimo Maria ylo.ik isäntä poika Jaakko ja emäntä Maria tytär Saara,tytär Kaisa,renki Jaakko 5 1 1772 Henkikirjat filmi Lt 1728 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - emäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna renki Matti ja piika Eeva

Lisätiedot

Hannu Numminen 2016 Sivu 1 / 6

Hannu Numminen 2016 Sivu 1 / 6 Hannu Numminen 2016 Sivu 1 / 6 TAULU 1 I Carl Henrikinpoika Backman, rakuuna, s. 1.1720 Tammela, k. 22.8. 1762 Mynämäki, Lepistö, Isotalon mailla, haudattu Mynämäki, kuolinsyy polttotauti, korkea kuume.

Lisätiedot

Humppi, k. 20.6.1910 Saarijärvi Koskenkylä

Humppi, k. 20.6.1910 Saarijärvi Koskenkylä Poikosten sukuseura Juho Junno Poikosen 1788 esivanhemmat 1 (5) Taulu 1 1. Johan "Junno" Juhonpoika Poikonen (98), renki, talollinen, s. 16.8.1788 Karstula Pääjärvi Poikola, k. 6.9.1873 Karstula Humppi,

Lisätiedot

Kaavi 3 Martti Laakkosen ja Anna Holopaisen jälkeläisiä 22.1.2011 TAULU 1 I Martti (Mårten) Laakkonen Anna Holopainen Martti (Mårten) Laakkonen

Kaavi 3 Martti Laakkosen ja Anna Holopaisen jälkeläisiä 22.1.2011 TAULU 1 I Martti (Mårten) Laakkonen Anna Holopainen Martti (Mårten) Laakkonen Kaavi 3 Martti Laakkosen ja Anna Holopaisen jälkeläisiä 22.1.2011 TAULU 1 I Martti (Mårten) Laakkonen, s. 1707, k. 4.6.1788 Tuusjärvi. Puoliso: Vihitty 31.7.1737 Anna Holopainen, s. n.1713, k. 7.2.1766

Lisätiedot

Saunavaaran Halosia 1 (6)

Saunavaaran Halosia 1 (6) Saunavaaran Halosia 1 (6) 1. Entbacka, Anna Magdalena, * Esse 5.2.1805 oo Petter Skutnabba 1 child of No. 1 Entbacka, Anna 2. Skutnabb, Maria Lovisa, * Juva (Kangais 4) 19.10.1832, + Kontiolahti 1.9.1882

Lisätiedot

Puutiojärvi 16.1.2014

Puutiojärvi 16.1.2014 Puutiojärvi 16.1.2014 TAULU 1 I Lars Laakkonen, Drg. Torp., s. 1798, k. 17.4.1838 Kuopio Ryönä. Puoliso: 29.7.1827 Riistavesi Hedvig Hämäläinen, s. 1802. Brita Caisa Laakkonen, s. 20.3.1824 Kuopio Ristavesi.

Lisätiedot

vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa 6 1

vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa 6 1 1774 Henkikirjat filmi Es 2503 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa

Lisätiedot

TAULU 1 I Påhl Olofsson Laakko (Laacko) Malin Magdalena Erichsdotter Niiranen (Njrain) Eric Laakko (Laacko) Elin Laakko Paulus

TAULU 1 I Påhl Olofsson Laakko (Laacko) Malin Magdalena Erichsdotter Niiranen (Njrain) Eric Laakko (Laacko) Elin Laakko Paulus TAULU 1 8.12.2009 I Påhl Olofsson Laakko (Laacko), Talollinen, s. 1719, k. 12.12.1759 Pulkkila Tavastkenkä Laakko. Kuoli matkalla Veneheitossa, asuessaan Tavastkengällä Puoliso: Malin Magdalena Erichsdotter

Lisätiedot

24. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU V, ALATALON JA SEPPÄ- LÄN TALOT (1998)

24. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU V, ALATALON JA SEPPÄ- LÄN TALOT (1998) 100 24. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU V, ALATALON JA SEPPÄ- LÄN TALOT (1998) 101 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU V, ALATALON JA SEPPÄLÄN TALOT (1998) Taulu 1. I. Matti Eerikinpoika Kautto. Syntynyt 29.12.1777 Laukaassa.

Lisätiedot

Sukututkimus: Liisa Huhtala 1

Sukututkimus: Liisa Huhtala 1 Sukututkimus: Liisa Huhtala 1 TAULU IV/4 Kustaa Huhtala (taulusta V/7), s.3.9.1858 Lapuan Liuhtarinkylässä. Kustaa oli 1890 rakentamassa rautatietä Helsingistä Turkuun. Yksi lapsista (Kustaa) kuoli sinä

Lisätiedot

TAULU 1 I Margareta Tuomaantytär Uskoinen Juho Markunpoika Markkula

TAULU 1 I Margareta Tuomaantytär Uskoinen Juho Markunpoika Markkula 1 TAULU 1 I Margareta Tuomaantytär Uskoinen, s. 1682 Taivassalo, kastettu 20.8. 1682 Taivassalo, k. 30.4. 1749 Taivassalo. Tilallisen tytär Uskoisista. Kotitilansa emäntä vuodesta 1713. Puoliso: 24.10.

Lisätiedot

Carolina Pekantytär Hannikainen, Torpparin tytär, s. 20.7.1784 Sulkava Erikkala, k. 4.3.1809 Sulkava. Erikkala. Tauluun 6.

Carolina Pekantytär Hannikainen, Torpparin tytär, s. 20.7.1784 Sulkava Erikkala, k. 4.3.1809 Sulkava. Erikkala. Tauluun 6. TAULU 1 I Jöran Hannunpoika Kosonen, Talollinen, s. 1688 Kerimäki Haapaniemi Rantala, k. 15.9.1728 Kerimäki Lötjölä Mutajärvi. Jöran Hansinpojan pojista, Jöran ja Peter polveutuu Sulkavan Hannikaiset.

Lisätiedot

Kuortaneen Ylinen 1600-1800 Veikko Ekola, Kuurtanes-Seuran sukututkijat

Kuortaneen Ylinen 1600-1800 Veikko Ekola, Kuurtanes-Seuran sukututkijat Kuortaneen Ylinen 1600-1800 Veikko Ekola, Kuurtanes-Seuran sukututkijat Taulu 1 I Heikki Erkinpoika Ylinen, talollinen, lautamies, s. noin 1601. Kuortaneen Ylisen 3. isäntä 1619-1677. Ennen häntä isäntinä

Lisätiedot

1773 Henkikirjat filmi Lt 1729

1773 Henkikirjat filmi Lt 1729 1773 Henkikirjat filmi Lt 1729 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa

Lisätiedot

Perhe 1. 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Lapset: Hemming s. 1689. Perhe 2. Perhe 2. 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689.

Perhe 1. 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Lapset: Hemming s. 1689. Perhe 2. Perhe 2. 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689. Sivu 1/11 Paluu 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Perhe 1 Hemming s. 1689. Perhe 2 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689. Perhe 2 Puoliso: Anna Jugoin s. 1690. Paavo s. 1722. Perhe 3

Lisätiedot

Perunkirja, talokas Korrin vävy Erkki Juhonpoika Åby s.12.09.1789. k. 19.02.1862

Perunkirja, talokas Korrin vävy Erkki Juhonpoika Åby s.12.09.1789. k. 19.02.1862 Perunkirja, talokas Korrin vävy Erkki Juhonpoika Åby s.12.09.1789. k. 19.02.1862 Vuonna 1862 7 maaliskuuta minä allekirjoittanut, pitäjän nimismies, toimitin kirkon seksmannin Jaakko Heikinpoika Lammin

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Anders Axel Forssin esipolvet. Taulu 3

Anders Axel Forssin esipolvet. Taulu 3 Anders Axel Forssin esipolvet Taulu 1. Anders Axel Forss. Syntynyt 20.03.1834 Karkussa. Kuollut 23.10.1921. Luotsivanhin. Mitali luotsityöstä. Äiti Taulu 3. Puoliso Maria Kristina Sandberg. Syntynyt 20.04.1841.

Lisätiedot

Leppävirran sukuhaara kotisivuversio 30.01.2013 TAULU 1 I Henrik Johan Thomassinpoika Laakkonen, torppari, s. 25.7.1813 Leppävirta, k. 10.1.

Leppävirran sukuhaara kotisivuversio 30.01.2013 TAULU 1 I Henrik Johan Thomassinpoika Laakkonen, torppari, s. 25.7.1813 Leppävirta, k. 10.1. Leppävirran sukuhaara kotisivuversio 30.01.2013 TAULU 1 I Henrik Johan Thomassinpoika Laakkonen, torppari, s. 25.7.1813 Leppävirta, k. 10.1.1891 Leppävirta, Kotalahti 14. rippikirjassa ja lastenkirjassa

Lisätiedot

VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA

VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA Taulu 1 I. Simo Paakkinen. Syntynyt 26.10.1785 Raudussa (Porkku). Talollinen. Kuollut 01.04.1824 Raudussa (Porkku). Puoliso Maria Miina. Syntynyt 31.01.1783 Raudussa.

Lisätiedot

TAULU 1 I Erkki Erkinpoika Olla Maria Hannuntytär Anna Olla Antti Olla Hebla Olla Juha Taipale e. Olla Maria Olla Erkki Olla Matti Olla Mikko Olla

TAULU 1 I Erkki Erkinpoika Olla Maria Hannuntytär Anna Olla Antti Olla Hebla Olla Juha Taipale e. Olla Maria Olla Erkki Olla Matti Olla Mikko Olla 1 TAULU 1 I Erkki Erkinpoika Olla, talollinen, s. noin 1698 Taivassalo, k. 24.7. 1743 Taivassalo. Talollinen. Tuomoisten Ollan isäntä. Ollan isännäksi tuli 1697 Erkki Yrjönpoika ja hänen vaimonsa Valpuri.

Lisätiedot

Sammatti: Kaukola, Niemi, Myllykylä ja Sammatti. Torpat ja torpparit. Toivo Haatio

Sammatti: Kaukola, Niemi, Myllykylä ja Sammatti. Torpat ja torpparit. Toivo Haatio Sammatti: Kaukola, Niemi, Myllykylä ja Sammatti Torpat ja torpparit Toivo Haatio Yhteystiedot: Toivo Haatio Teuvo Pakkalantie 8 K 96 00400 HELSINKI p. (työ) 09 1923 296 gsm 040 544 1580 s-posti: toivo.haatio@met.fi

Lisätiedot

TAULU 1 I Anders Eerikinpoika Laakko e. Piippo Carin Hatunen Olof Laakko Lisa Laakko Anders Laakko Nurkkala Anna Kaisa Laakko TAULU 2 II Anders

TAULU 1 I Anders Eerikinpoika Laakko e. Piippo Carin Hatunen Olof Laakko Lisa Laakko Anders Laakko Nurkkala Anna Kaisa Laakko TAULU 2 II Anders Pulkkila_1 TAULU 1 I Anders Eerikinpoika Laakko e. Piippo, Launolan kylä n:o 12 Laakko/Tossavainen, s. 18.4.1788, k. 16.1.1859. Puoliso: Carin Hatunen, s. 15.1.1795 Pulkkila, k. 29.1.1861. Olof Laakko,

Lisätiedot

SUKUSELVITYKSEN KOHDE. Heikki Heikinpoika West eli Wäst s. 23.10.1778 Virrat. ja hänen jälkeläisiään yhteensä 31 taulua. Tulostettu: 13.06.

SUKUSELVITYKSEN KOHDE. Heikki Heikinpoika West eli Wäst s. 23.10.1778 Virrat. ja hänen jälkeläisiään yhteensä 31 taulua. Tulostettu: 13.06. SUKUSELVITYKSEN KOHDE Heikki Heikinpoika West eli Wäst s. 23.10.1778 Virrat ja hänen jälkeläisiään yhteensä 31 taulua Tulostettu: 13.06.2010 Tekijä: H ja M Wästin sukuseura ry. Sammalistotie 534 42930

Lisätiedot

Sammatti, Kiikala ja Lohilampi. Torpat ja torpparit. Toivo Haatio

Sammatti, Kiikala ja Lohilampi. Torpat ja torpparit. Toivo Haatio Sammatti, Kiikala ja Lohilampi Torpat ja torpparit Toivo Haatio Yhteystiedot: Toivo Haatio Teuvo Pakkalantie 8 K 96 00400 HELSINKI p. (työ) 09 1923 296 gsm 040 544 1580 s-posti: toivo.haatio@met.fi Sisällys

Lisätiedot

Esipolvet henkilölle Ida Kuusisto os. Anttila

Esipolvet henkilölle Ida Kuusisto os. Anttila Esipolvet henkilölle Ida Kuusisto os. Anttila Seppo Tamminen Hämeenlinna Sisällysluettelo. Ida... Kuusiston......... os.... Anttila...... esipolvet.............................................................................

Lisätiedot

Hannu Numminen 2017 Sivu 1 / 22

Hannu Numminen 2017 Sivu 1 / 22 Hannu Numminen 2017 Sivu 1 / 22 TAULU 1 I Paavali Yrjänänpoika, talollinen (Huru), k. 1703 Huittinen, Sampu, Huru, haudattu 15.11. 1703 Huittinen. Puoliso: 9.6. 1679 Huittinen Maisa (Margareta) Simontytär,

Lisätiedot

Taulu 1 I Jacob Carlsson Vahala Margeta Vahala Lisa Jacobsdotter Vahala Michel Jacobsson Vahala Lisa Taulu 2 II Lisa Jacobsdotter Vahala Johan

Taulu 1 I Jacob Carlsson Vahala Margeta Vahala Lisa Jacobsdotter Vahala Michel Jacobsson Vahala Lisa Taulu 2 II Lisa Jacobsdotter Vahala Johan 13.6.14 Taulu 1 I Jacob Carlsson Vahala, Talollinen, kuudennusmies, k. jälkeen 1734. Vahalan isäntä 1708-34. Mistä pariskunta tulee taloa pitämään, ei ole tiedossa. Vielä 1704 taloa pitää Mikko Matinpoika

Lisätiedot

Kyläkeskiviikko Elsa Hietala

Kyläkeskiviikko Elsa Hietala Kyläkeskiviikko 12.3.2014 Elsa Hietala www.karttaikkuna.fi Laakso 1986: Suur-Loimaan historia I Laakso 1986: Suur-Loimaan historia I Seppä (Heikki Kipsä) Polo (Luukas Polo) Jaettiin 1562 Tuomo ja Heikki

Lisätiedot

Hattula Tenholan sukuhaara 2. kotisivuversio 22.04.2006 TAULU 1 I Brita Thomasdotter Lakkonen, syntynyt 1700 Hattula,Tenhola,Laakkonen, kuollut

Hattula Tenholan sukuhaara 2. kotisivuversio 22.04.2006 TAULU 1 I Brita Thomasdotter Lakkonen, syntynyt 1700 Hattula,Tenhola,Laakkonen, kuollut Hattula Tenholan sukuhaara 2. kotisivuversio 22.04.2006 TAULU 1 I Brita Thomasdotter Lakkonen, syntynyt 1700 Hattula,Tenhola,Laakkonen, kuollut 18.1.1767 Kalvola,Kankaanpää. Kalvolan historia : Maaherra

Lisätiedot

Juva_ Juvalla asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 5

Juva_ Juvalla asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 5 Juva_0 13.10.2014 Juvalla asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Simon Laakkonen. Tauluun 2. Antti (Anders) Laakkonen (Lakoin). Tauluun 3. Kristiina (Chirsti) Laakkonen (Lakoin).

Lisätiedot

5/16 - Juho Söderkärnä. emäntä Maria, Laurint.tytär Saara 3 1

5/16 - Juho Söderkärnä. emäntä Maria, Laurint.tytär Saara 3 1 1767 Henkikirjat filmi Lt 1123-1124 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär.poika Taavi ja vaimo Susanna, poika Herman (Antinpojat)

Lisätiedot

Juho Yrjönpoika Kuollut

Juho Yrjönpoika Kuollut Jaakko Sip Syntymä: 6 K Kuolema: 1 K Juho Yrjönpoika Beata Yrjöntytär Kuolema: 21 Huhtikuuta 1758, Kantola Mattila Sipi Juhonpoika Syntymä: 1716 Kuolema: 23 Maaliskuuta 1782, Kantola Kuokkanen 58, Simo

Lisätiedot

Aune Antti Anna Tapani Eeva Antti Maria Anna Johannes Elisabeth 1781.

Aune Antti Anna Tapani Eeva Antti Maria Anna Johannes Elisabeth 1781. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Antti Haapsaari Antti 1734 Varpu 1791 kina * 3.1.1757 Rautu Raasuli 16.12.1825 Sakkola Haapsaari. Varpu * 17.4.1791 Taulu 3. Aune * 6.6.1788 do 7.9.1826 Sakkola

Lisätiedot

s M Helmi Matilda Rekola o.s.myllylä

s M Helmi Matilda Rekola o.s.myllylä s. 174 5 Jaakko Yrjönpoika Mari a Ju sintytär Bertil Jussinpoika Giltig s. 23.7.1715 Jussi Berti linpoika (Johan Bert il s. 9.8.17 46 k. 28.5.1786 Lahdenpohja(tai Lauttajärvi), As Margeta Heikintytär s.

Lisätiedot

Ruokolahti Ruokolahden alueella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1

Ruokolahti Ruokolahden alueella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Ruokolahti 0 5.11.2014 Ruokolahden alueella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Tuomas Laakko, s. 25.08.1849 Savitaipale. Tauluun 2. Matti Laakkonen. Tauluun 3. Johannes Laakkonen.

Lisätiedot

1793 Henkikirjat Savonkylä Lt , Es , Lt

1793 Henkikirjat Savonkylä Lt , Es , Lt 1793 Henkikirjat Savonkylä Lt 167-169, Es 2505-6, Lt 1526-27 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä 3/8 vero Isäntä Herman Antinpoika, emäntä Saara, Juho ja Antti veljenpojat Kaisa ja

Lisätiedot

Esipolvet henkilölle Kalle Salmi

Esipolvet henkilölle Kalle Salmi Esipolvet henkilölle Kalle Salmi Seppo Tamminen Hämeenlinna Sisällysluettelo. Kalle..... Salmen...... esipolvet....................................................................................... 1....

Lisätiedot

Nyman-Frisk - sukutapaaminen. Askola, 16.4.2016. Varhaista sukutietoa

Nyman-Frisk - sukutapaaminen. Askola, 16.4.2016. Varhaista sukutietoa Nyman-Frisk - sukutapaaminen Askola, 16.4.2016 Varhaista sukutietoa K. Kajantie Pojan (Vihtori Vaara) tyttären (Sirkku Kajantie) poika http://www.helsinki.fi/~kajantie/nyman.html Maria Frisk 30.9.1835

Lisätiedot

vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 vero isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär. poika Taavi, tytär Maria, piika Maria 5 1

vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 vero isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär. poika Taavi, tytär Maria, piika Maria 5 1 1764 Henkikirjat filmi Lt 1120-1121 Lt 151-154 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 vero isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär. poika Taavi, tytär Maria, piika

Lisätiedot

2 5/8 - Norrkärnä ( jako maaoikeus 1752) 1/4 - isäntä Taavi emäntä Saara, poika Matti ja vaimo Liisa, poika Kustaa ja tytär Riitta piika Kirsti 6 1

2 5/8 - Norrkärnä ( jako maaoikeus 1752) 1/4 - isäntä Taavi emäntä Saara, poika Matti ja vaimo Liisa, poika Kustaa ja tytär Riitta piika Kirsti 6 1 1768 Henkikirjat filmi Lt 1124-1125 talon n: ja mant. Henkiveroa maksavat yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär.poika Taavi ja vaimo Susanna, poika

Lisätiedot

GEORG WRIGHTIN JÄLKELÄISIÄ TAULU 1

GEORG WRIGHTIN JÄLKELÄISIÄ TAULU 1 GEORG WRIGHTIN JÄLKELÄISIÄ TAULU 1 I Georg Wright, s. noin 1630 Dundee, Skotlanti, k. 23.12.1694 Narva, Viro. 1. Puoliso: Vihitty 22.10.1656 Anna Dücker, s. 1636, k. 1.1659 Narva, Viro. 2. Puoliso: Vihitty

Lisätiedot

TAULU 1 I Mats Matsinpoika Isovehmas Anna Gustavintytär Henric Nurmelin e. Isovehmas Lena Isovehmas Josef Isovehmas Hedda (Hedvig) Isovehmas

TAULU 1 I Mats Matsinpoika Isovehmas Anna Gustavintytär Henric Nurmelin e. Isovehmas Lena Isovehmas Josef Isovehmas Hedda (Hedvig) Isovehmas TAULU 1 I Mats Matsinpoika Isovehmas, torppari, s. 10.1.1774, k. 28.12.1850 Kuhmoinen, kuolinsyy punatauti. Mats oli torpparina Isovehmaan torpassa, kuoli ruotuvaivaisena. Puoliso: Vihitty 23.7.1797 Kangasala

Lisätiedot

Otto ja Saima Myllymäen esivanhemmat. 13.6.2015 Reino Myllymäki

Otto ja Saima Myllymäen esivanhemmat. 13.6.2015 Reino Myllymäki Otto ja Saima Myllymäen esivanhemmat 13.6.2015 Reino Myllymäki Sukututkimuksesta Sukututkimusta on monenlaista. Voidaan selvittää jonkin henkilön esivanhempia, jolloin kysymys on lähinnä kuolleiden ihmisten

Lisätiedot

Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla

Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla (M = miehiä, N = naisia, S = Suomessa, Ulk. = ulkomailla; Nyk. = nykynimenä, Ent. = entisenä nimenä, Kuoll. = kuolleita po. nimisiä) Nämä yleisyysluvut

Lisätiedot

Liperi_0 24.10.2014. Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1

Liperi_0 24.10.2014. Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Liperi_0 24.10.2014 Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Tiina Laakkonen. Tauluun 2. Anna Koskelo, s. 1792 Kontiolahti. Tauluun 3. Pertti Laakkonen, s. 16.5.1798.

Lisätiedot

Sammatti/Karjalohja, Mustlahti ja Sammatti, Karstu. Torpat ja torpparit. Toivo Haatio

Sammatti/Karjalohja, Mustlahti ja Sammatti, Karstu. Torpat ja torpparit. Toivo Haatio Sammatti/Karjalohja, Mustlahti ja Sammatti, Karstu Torpat ja torpparit Toivo Haatio Yhteystiedot: Toivo Haatio p. (työ) 09 1923 296 gsm 040 544 1580 s-posti: toivo.haatio@teknologiateollisuus.fi Sisällys

Lisätiedot

1.1.1.1. Pekka Eerikinpoika Nakari (1732-1809) 836 h.

1.1.1.1. Pekka Eerikinpoika Nakari (1732-1809) 836 h. Matti Kiiski (1570-) Matti Matinpoika Kiiski (1600-) Yrjö Matinpoika Kiiski (1632-1673) 1. Tuomas Yrjönpoika Kiiski (1650-1721) 1.1. Marketta Tuomaantytär Kiiski, Nakari (1683-1740) 1.1.1. Eerik Martinpoika

Lisätiedot

(Jaakko Ilkan jälkeläisiä NELJÄ sukupolvea)

(Jaakko Ilkan jälkeläisiä NELJÄ sukupolvea) (Jaakko Ilkan jälkeläisiä NELJÄ sukupolvea) Taulu 1, Kysymysmerkillä varustetut tiedot ovat epävarmoja ja odottavat lisätodisteita varmistuakseen! I Jaakko Pentinpoika Ilkka, 1585-97 Ilkkalan isäntä, maakauppias,

Lisätiedot

3/8 vero Isäntä Juho Taavinp, emäntä Kaisa Antti ja Antti rengit, Liisa ja Maria piiat, 1, 1, 2, 2, yht 6 sav 1

3/8 vero Isäntä Juho Taavinp, emäntä Kaisa Antti ja Antti rengit, Liisa ja Maria piiat, 1, 1, 2, 2, yht 6 sav 1 1802 Henkikirjat Savonkylä fimit Lt 191-195 ja Lt 553-556 talo n: mant. vero kr 1. 3/4 _ Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökirja yht 3/4 mant perintö.

Lisätiedot

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ Lähde: Pähkinälinnan läänin henkikirjat Inkerinmaalla henkikirjoja (manthals längd) on 1600-luvulla

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Ikola1600-luvulla 1 (7) Ikola

Kalevi Hyytiä Ikola1600-luvulla 1 (7) Ikola Kalevi Hyytiä Ikola1600-luvulla 1 (7) IKOLAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi 1598

Lisätiedot

Sammatti, Luskala. Torpat ja torpparit. Toivo Haatio

Sammatti, Luskala. Torpat ja torpparit. Toivo Haatio Sammatti, Luskala Torpat ja torpparit Toivo Haatio Yhteystiedot: Toivo Haatio Teuvo Pakkalantie 8 K 96 00400 HELSINKI p. (työ) 09 1923 296 gsm 040 544 1580 s-posti: toivo.haatio@met.fi Sisällys Esipuhe

Lisätiedot