TOIMINTAKERTOMUS 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2013"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS 2013 TEA TYÖPAIKKAURHEILU ESPOO

2 Terveen Elämän Asialla PUHEENJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2013 Työmme paikallisesti johtavana työpaikkaliikuttajana jatkuu. Viime vuoden juhlat (TEA 50 v) on juhlittu ja uudet haasteet odottavat meitä. Espoon kaupunki on huomioinut työmme ja virkeän toimintamme antamalla tukensa entistä edullisempien kenttä- ja hallivuorojen muodossa. Vuoden työpaikkaliikuttajaksi palkittiin monipuolisesta liikuntasektoristaan tunnettu ORION.Tapahtumasta lisää kuvin ja sanoin toisaalla lehdessämme. TEA osallistui tammikuussa Espoon kaupungin Liikuntapalvelujen Entressessä järjestämään Liikuntafiilis tapahtumaan, mikä sai paikallisesti suurta huomiota. Kilpailutoiminta Edellistalvena järjestettiin ensimmäinen sisähalliturnaus jalkapallossa. Turnaus on saavuttanut suuren suosion ja uusittiin kuluneena vuonna joukkuemäärän edelleen kasvaessa, kiitos erinomaisten olosuhteiden. Muut sisäpallosarjat, koripallo ja salibandy pyörivät noin 10 joukkueen voimin. Pehmolentopallossa kertakohtainen osanottajamäärä on vakiintunut n pelaajaan, Kesälajeista jalkapallo on ykköslaji, mutta myös suunnistus jatkaa suosiotaan ja golf-turnaus on kokeiluasteella. 15 pelaajaan käyntikertaa kohden. Tulospalveluun on edelleen panostettu ja käyttäjiltä on tullut kiitosta järjestelmän selkeydestä ja ajantasaisuudesta. Uudet kilpailusääntömme vahvistettiin syyskokouksessamme. Kuulemme mielellämme harrastajien ja yritysten ajatuksia liikuntatilaisuuksien ja uusien lajien järjestämiseksi. Kaikkien toimintaa ohjaavien yhteystiedot löytyvät tämän lehden takakannesta. Toivotan kaikille antoisaa liikunnallista vuotta Pekka Lönnberg TEA:n puheenjohtaja

3 HALLITUS Pekka Lönnberg Pekka Heinonen Erkki Jokela puheenjohtaja salibandy hiihto/suunnistus Raimo Kalliokoski Ali Karjalainen Hannu Lehto koripallo keilailu tennis Kalevi Nieminen Kari Ollikainen Kauko Salopuro pehmolentopallo futsal taloudenhoitaja Marjatta Sneck Pentti Sneck Seppo Sonkeri sihteeri/toiminnanjohtaja jalkapallo/kaukalopallo koripallo

4 TEAN JAOSTOT 2013 Laji Ottelupaikka Joukkueita Osanottajia Otteluita Pelimuodot Maksu/euroa Yhteyshenkilö Kilpailuja TEA:n jäsen Ei jäsen Futsal Espoonlahden urheiluh. Ei tänä vuonna turnausta Turnaus 0 0 Kari Ollikainen Golf Ringside Golf /joukkue Hannu Lehto Hiihto Leppävaaran urheilupuisto Kuntosarja 8/henkilö 8/henkilö Erkki Jokela Kilpailusarja 8/henkilö 8/henkilö Jalkapallo A-Link Arena Hallisarja/cup Pentti Sneck A-Link Arena Halliturnaus Pentti Sneck A-Link Arena Cup Pentti Sneck Kaukalopallo Espoonlahden Sarja Pentti Sneck ja Kauniaisten jäähallit Cup Keilailu Tapiolan Keilahalli x Ali Karjalainen Koripallo Kasavuoren koulu, Kauniainen Sarja Raimo Kalliokoski/TEA Mäntymäen koulu PehmolentopalloYmmerstan koulu talvi Harraste 25/h./kausi 25/h./kausi Kalevi Nieminen ja Aarnivalkean koulu kesä Kauko Salopuro Salibandy THT-Center, Kauklahti Sarja Pekka Heinonen Suunnistus Hanikka,Vaakkoi,Karhusuo Henkilökohtainen 8e/hlö/kisa 8e/hlö/kisa Erkki Jokela Petikko,Puolarmaari,Uusimäki Joukkue Tennis Oma kenttä Sarja Hannu Lehto

5 Jäsenyhteisö Yhdyshenkilö/ Viitetieto Osoite Postitoimipaikka Kotipaikka Aga Oy Ab Agan Urheiluseura Itsehallintokuja Espoo Espoo DORO Tele Oy Kai Seppälä Niittykatu 6 C Espoo Espoo Ericsson L M Oy Ab Hirsalantie Jorvas Kirkkonummi Espoon kaupunki Kunto ry PL Espoon kaupunki Espoo Espoon-Kirkkonummen Taksit ry Pertti Joukanen Poste restante Espoo Espoo Fortum Power and Heat Oy Tony Reikko PL FORTUM Espoo Geologian Tutkimuskeskus Riimu ry PL Espoo Espoo Hedengren Yhtiöt Oy Kristian Hyden PL Helsinki Helsinki Honeywell Oy Ruukintie Espoo Espoo Inex Partners Oy Eero Lehtikangas PL Espoo Espoo Kopijyvä Oy Kari Ollikainen Komeetankatu Espoo Espoo Neste Oil Oyj Tina Vainio PL NESTE OIL Espoo Nobina Finland Oy Vapaa-ajankerho Klovinpellontie Espoo Espoo Nokia Solutions and Network Marko Liedes Vanha Porvoontie Vantaa Espoo Orion Oyj PL Espoo Espoo Outotec Oyj Henkilöstöyhdistys Riihitontuntie 7 C Espoo Espoo R.R. Putki Oy Raido Rüütel Tillinmäentie 1 C Espoo Espoo Tapiolan Lämpö Oy Sälä ry Kalevalantie Espoo Espoo Tecnotree Oyj PL Espoo Espoo Tekla Oyj Tony Lindström Metsänpojankuja Espoo Espoo Tieto Oyj PL Helsinki Espoo VTT:n Urheilukerho ry PL VTT Espoo Örum Oy Ab Örum-kerho Läntinen teollisuuskatu Espoo Espoo TEA Työpaikkaurheilu Espoo ry Jäsenet

6 GOLF Golfturnaus pelattiin toista kertaa. Tänä vuonna pelipaikkana oli Peuramaan golfkenttä. Pelimuotona oli pistepogey kahden hengen joukkueilla. Turnaukseen osallistui neljä joukkuetta. GTK:n joukkue Ahonen/Hämäläinen voitti turnauksen ja oli TEA:n historian toisen turnauksen mestari. Toiseksi tuli VTT joukkue Vesala/Lehtomäki ja kolmas oli VTT:n Saarinen/Sääski. Henkilökohtaisen mestaruuden voitti VTT:n Jarmo Saarinen, Toiseksi tuli VTT:n Hannu Vesala ja kolmas oli VTT:n Appu Haapio. Lisäksi kilpailtiin siitä, kuka lyö lähemmäksi lippua (väylä 4). Sen voitti Jussi Ahonen (GTK). Hänen lyöntisä meni 1,7 metrin päähän lipusta. Pisimmän draivin löi Jukka Lehtomäki (VTT)(väylä 12). Hänen lyöntinsä kantoi 206 metriä. TEA Golf 2013 Peuramaalla Joukkuetulokset Sij. Firma Nini Tulos TULOS 1 GTK Ahonen/Hämäläinen 22/ VTT Vesala/Lehtomäki 26/ VTT Saarinen/Sääski 28/ VTT Nykänen/Haapio 25/25 32 Jussi Ahonen vas. Jyrki Hämäläinen oik. Voittajajoukkue GTK Henkilökohtaiset tulokset Sij. Nimi Firma Slope Out In Tulos 1 Saarinen Jarmo VTT Vesala Hannu VTT Haapio Appu VTT Nykänen Esa VTT Hämäläinen, Jyrki GTK Ahonen Jussi GTK Lehtomäki Jukka VTT Sääski, Juha VTT Golfturnauksen osanottajat palkintokuvassa.

7 HIIHTO TEAn hiihdot järjestettiin perinteisesti Leppävaaran Urheilupuistossa. Kilpailuun osallistui 8 hiihtäjää. Osallistujamäärä oli pieni. Samat uskolliset hiihtäjät olivat kuitenkin reippaana paikalla. Tunnelma oli hyvä. Sämpylät ja mehut maistuivat hiihdon jälkeen pimenevässä illassa. Matka oli kaikilla sarjoilla 2,7 km ja tyyli vapaa. TULOKSET Naiset yli 50 vuotta 1. Marja Suomalainen 9,43 KUNTO Hieno tuuletus Kalevi Niemiseltä, keskellä Erkki Jokela ja oikealla Jukka Karvonen Miehet alle 50 vuotta 1. Petri Stranden 6,42 KUNTO 2. Seppo Suntio 8,29 KUNTO 3. Erkki Jokela 10,48 KUNTO Miehet yli 50 vuotta 1. Jukka Karvonen 8,53 KUNTO 2. Kalevi Nieminen 10,4 TEA 3. Paavo Valkonen 11,12 KUNTO 4. Jari Öhber 13,09 GTK Joukkuekilpailu Pisteet KUNTO 6 GTK 1 Hiihdon päälle maistuivat mehut ja sämpylät. TEA 1 Mitalistit oikealta: Kalevi Nieminen, Erkki Jokela Jari Öhberg, Seppo Suntio, Marja Suomalainen ja Petri Stranden.

8 JALKAPALLO Kaikki ottelut pelattiin A-Link Areenassa. Mankkaan ulkokenttä sarja lopetettiin, koska vain kolme joukkuetta ilmoittautui mukaan. Kausi alkoi 8.5 ja päättyi Joukkueita oli mukana 26 samoin kuin edellisenä vuonna. Pois jäivät: LME, A-Link, Sälä ja NA. Uusina: Transmeri, Tekla, RR-Putki ja Deloitte. Pelattiin yhteensä 137 ottelua. Pentti Sneck toimi TEA:n vastuuhenkilönä. Torneopal ( entinen Turnauspalvelu) hoiti tulospalvelun. Tuomareina toimivat: Kari Kokko, Tony Lindström, Juha Pursiainen, Markku Harjula, Pekka Heinonen ja Pentti Sneck. A-link Arenassa oli hyvät puitteet puulaakijalkapallolle. Myös kioski oli auki pelien ajan. NOBINA voitti kilpasarjan kultaa Joukkueet olivat kaikin puolin tyytyväisiä kauteen. NOBINA voitti kilpasarjan kultaa Marraskuussa viriteltiin sunnuntaiaamun yhteistä harjoittelutuntia A-LInk Areenassa. Kolme kertaa ehdittiin kokoontua harjoittelemaan. Osanottajapula ja vuoron peruuttaminen johtivat aamuvuoron lopettamiseen. Sarjat: Kilpasarja 10 joukkuetta Kuntosarja 16 joukkuetta Cup 8 joukkuetta TEKLA kuntosarjan kultaa SAS joukkuepokaali KOPIJYVÄ CUP-mestarit

9 TULOKSET Kilpasarja Pelattiin yksinkertainen alkusarja ja ylimääräinen sijoituskierros. Joka joukkueelle tuli näin 10 ottelua. Kaikkiaan pelattiin 50 ottelua. Pelimiehet 1. NOBINA kultaa BEHIR MURATE 2. EPU hopeaa ALEKSI KARILAHTI 3. RR-PUTKI pronssia SHKODRAN MUSA 4. TRAINING HOUSE REILUN PELIN PYTTY Loppuottelu NOBINA-EPU 5-2 Pronssiottelu TRAINING HOUSE RR-PUTKI 1 4 Kuntosarja Pelattiin alkusarja kahdessa 8 joukkueen lohkossa A ja B. Loppusarjat pelattiin neljässä eri tasossa. Lohkojen I ja II, III ja IV keskenään jne. Joka joukkueelle tuli siten 10 ottelua. Sarja päättyi Pelattiin yhteensä 80 ottelua. Pelimiehet 1. TEKLA kultaa ANTTI SOIKKELI 2. ORION hopeaa VELI-MATTI KUOSMANEN 3. TAKSIT pronssia PETRI GRÖNHOLM 4. TIETO REILUN PELIN PYTTY 5. ITELLA JOUKKUEPOKAALI 9. TRANSMERI JOUKKUEPOKAALI 13. SAS JOUKKUEPOKAALI CUP 8 joukkuetta osallistui. Pelattiin 7 ottelua. Pelimiehet 1. KOPIJYVÄ kultaa TOMMI LEHTONEN 2. RR-PUTKI hopeaa MEELIS KOHVA 3.-4ENORO, TRANS MERI Välierät Kopijyvä-Transmeri 6 1 Enoro-RR-putki 2 5 Loppuottelu Kopijyvä- RR-Putki 2 1 TRAINING HOUSE reilun pelin pytty

10 HALLIJALKAPALLOTURNAUS A-Link Areenassa järjestettiin jalkapalloturnaus jossa oli kaksi sarjaa: kilpaja kuntosarja. Mukana oli yhteensä 12 joukkuetta. Pelattiin yhteensä 24 ottelua klo välisenä aikana. Erotuomareina toimivat Nils Lemström, Juha Pursiainen, Pauli Ojalehto, Pekka Heinonen, Kari Kokko ja Gezim Arifi Espoon Erotuomarikerhosta. NORDEA voittajajoukkue Pentti Sneck toimi turnausvastaavana ja hoiti yhdessä Pekka Heinosen kanssa palkintojen jaot. TULOKSET Kilpasarja 1. NORDEA 2. RR-PUTKI 3. ITELLA 4. NOBINA EPU JA VTT Pelimiehet: Hajrullah Aliu Meelis Kärmer NORDEA RR- PUTKI RR- Putki hopeamitalistit Palkittiin kilpa- ja kuntosarjan kolme parasta joukkuetta pokaalilla ja mitaleilla. Lisäksi loppuotteluiden pelimiehet saivat henkilökohtaisen mitalin. Itellan joukkue sai pronssia

11 Kuntosarja 1. INEX 2. TARE 3. LME 4. LÄPPÄ 5.-6 ENORO JA ORION Pelimiehet Jesse Pitkänen INEX Mihu Haverila TARE INEX kultaa TARE hopeaa LME pronssia

12 KAUKALOPALLO Espoon kaupungin ylivoima jatkui voitoilla sekä sarjassa että cupissa. Sarjavoitto oli jo yhdeksäs peräkkäinen. Joukkueita oli mukana sarjassa 17. Edellisellä kaudella 19. Pois jäivät Sisäilmainsinöörit ja LME. Yhtään uutta joukkuetta ei ilmoittautunut mukaan. Sarjat pelattiin kahdella tasolla: kilpa- ja kuntosarja. Molemmissa kaksinkertaiset sarjat. Cupiin otti osaa vain viisi joukkuetta. Mukana oli myös Tellabs joka ei osallistunut sarjapeleihimme. Näin sarjoissa ja Cupissa pelasi yhteensä 18 eri joukkuetta. Otteluita pelattiin yhteensä 132 kpl. Kilpasarjan kulta- ja hopeajoukkueet EsLi ja Neste Oil Ottelut olivat pääosin Espoonlahden ja Kauniaisten jäähalleissa. Lisäksi osa Laaksolahdessa, Barona Arenalla, Matinkylän harjoitushallissa ja Leppävaaran jäähallissa. Sarjat alkoivat ja päättyivät Kilpasarjan pronssia SitoWsp Kuntosarjan voitto Honeywell Kuntosarjan hopeaa NSN 2

13 LOPULLINEN JÄRJESTYS Kilpasarja ( 8 joukkuetta ) Joukkueet Pelimiehet 1. ESLI Alpo Naukkarinen 2. NESTE OIL Klaus Kuusi 3. SITOWSP Matti Eriksson Kuntosarja ( 9 joukkuetta ) 1. HONEYWELL Lauri Leppä 2. NSN 2 Kari Ylä-Kotola 3. ORION Toni Nykänen Reilun pelin joukkueeksi valittiin VTT Taistelijan maljat: Kilpasarja: TIETO Kuntosarja: TECNOTREE ORION kuntosarjan pronssi CUP ( 5 joukkuetta ) 1. ESLI Asko Selkälä 2. TELLABS Markku Lähteenmäki Tuomarit: Miikka Bäckström, Juha Pursiainen, Markku Harjula ja Alpo Naukkarinen Tulospalvelu: Vastuuhenkilö: Pentti Sneck/TEA Reilun pelin joukkue VTT CUP- hopeaa Tellabs

14 KEILAILU Tapiolan keilahallissa pelattuun firmakeilailuun osallistui 16 kaksimiehisjoukkuetta. Mestaruuden voitti EsaSähkön joukkue ja hopealle sijoittui Tapiolan keilahallin joukkue. Kaksimiehisjoukkueet pelasivat kauden aikana kaksoiskierroksen, eli kaksi ottelua jokaista joukkuetta vastaan. Yksi ottelu käsitti kolmen sarjan kilpailun. Voitetusta sarjasta joukkue sai kaksi pistettä, tasapelistä molemmille joukkueille yksi piste ja hävitystä sarjasta nolla pistettä. Lisäksi kolmen sarjan yhteistuloksesta sai kaksi pistettä. Toukokuussa pelattiin henkilökohtaiset mestaruuskilpailut. Kilpailussa pelattiin viisi sarjaa ja tulos oli suoraan loppukilpailutulos. Naisten mestaruuden voitti Suvi Kaikkonen Orionilta ja miesten mestaruuden voitti Pentti Heikkinen Tapiolan Lämmöstä. Uudet firmat ovat tervetulleita pelaamaan seuraavalla kaudella firmaliigaa. Ilmoittautuminen syyskuussa alkavalle kaudelle on elokuussa. Firmaliigaa pelataan luokkatasoituksilla, joten aloittelevillakin keilaajilla on mahdollisuus menestyä. Aloitteleva keilaaja kuuluu D-luokkaan ja hänen tasoituksensa on 35 pistettä/sarja. Keilaajat joiden keskiarvo on yli 155 mutta alle 175, kuuluvat C-luokkaan, jolloin tasoitus on 20 pistettä/sarja. B-luokan tasoitus on 12 pistetä/sarja. A-luokan tasoitus 5 pistettä/ sarja ja M-luokan keilaaja (keskiarvo yli 200) ei saa tasoitusta. Tulospalvelun hoiti Jari Stenroos. Firmakeilailun pyörittämisestä vastasi keilajaosto; Mirja Heiniemi, Rauli Raita ja Ali Karjalainen. Naisten henkilökohtaiset rangin-finaalin mitalistit, vasemmalta Eila Pitkänen hopeaa, Suvi Kaikkonen kultaa ja Tuula Oinonen pronssia.

15 Miesten henkilökohtaiset rangin-finaalin mitalistit vasemmalta Marcus Iiskola pronssia, Pentti Heikkinen kultaa ja Rauli Raita hopeaa. TEA:n keilaliigan henkilökohtaiset rangin-finaalit Viiden sarjan kilpailu Miehet: seura tulos tasoitus 1. Pentti Heikkinen Steelers Rauli Raita Patteri Marcus Iiskola Steelers Ali Karjalainen EKK Markku Laine Steelers Markus John Steelers Pentti Andelin Steelers Roual Järvinen Tuubi Tuomas Helin Ballmasters Ilkka Teräs Steelers Tuomo Laurikainen EKK Reima Jokinen Boltsi Juha Pulkkinen EKK Jarmo Saarinen Boltsi Jussi Hirvikallio Steelers Rauno Saarikallio Frma Pekka Immonen Steelers Naiset: 1. Suvi Kaikkonen Firma Eila Pitkänen Boltsi Tuula Oinonen Boltsi Merja Ahlsten Firma Helena Styrman Boltsi

16 6. Jaana Rasinen Steelers Mirja Heiniemi Boltsi Ritva Nieminen KAPS/N Tarja Pennanen Boltsi Liisa Ylijoki Boltsi Tellervo Teppola EKK KAUSI SARJA 2 M LOPPUTULOKSET raskaat pisteet kaadetut keilat k.arvo 1. EsaSähkö ,57 2. Tapiolan keilahalli ,20 3. Espoo ,97 4. Kirkkonummi ,82 5. Orion I ,22 6. Vuokraava ,64 7. Aleksanterin Teatteri ,45 8. VTT ,07 9. Fortum , LähiTapiola , Espoo , Jorvaksen Sähkö Orion , Espoo , GTK , Espoo ,73 Mitalistijoukkueiden edustajia, vasemmalta Ali Karjalainen EKK pronssia, Rauli Raita EsaSähkö kultaa, Ritva Tuovinen ja Jari Ratia Tapiolan keilahalli hopeaa sekä Tuomo Laurikainen EKK pronssia.

17 KORIPALLO Kaudella osallistui 11 joukkuetta, jotka pelasivat alkusarjan kahdessa lohkossa. Molempien sarjojen 3 parasta pelasivat mitali- loppusarjassa. Loput viisi joukkuetta pelasivat kunto-loppusarjassa. Tulokset: Mitalisarja Kuntosarja 1. KAKOLA 1. LME 2. OTANIEMI MARKETING 2. IBM 3. ELISA 3. CANON Kaikki ottelut pelattiin Kauniaisissa. Raimo Kalliokoski toimi TEA:n vastuuhenkilönä yhdessä UPI:n vastaavien toimihenkilöiden kanssa. Seppo Sonkeri osallistui erotuomaritoimintaan. Pelattiin yhteensä 51 ottelua. A Joukkue O V H Korit Joukkue P O V H Korit Otaniemi Marketing Kakola LähiTapiola SITO/ACANDO Elisa Nokia/NSN Pohjola LME IBM Helen Canon Mitali sarja Joukkue O V H Korit Joukkue P O V H Korit Kakola (B/I) LME (B/IV) Otaniemi Marketing (A/I) IBM (A/V) Elisa (A/III) Canon (A/VI) LähiTapiola (A/II) Pohjola (A/IV) SITO/ACANDO (B/II) Helen (B/V) Nokia/NSN (B/III) B Kunto Loppuottelu Kakola - Otaniemi Marketing Kakola voittajajoukkue

18 PEHMOLENTOPALLO Syksyllä käynnistynyt kausi on aikajanalla toiminnan kuudes kausi. Pelipaikkana on edelleen Ymmerstan koulun liikuntasali ja viikottainen pelipäivä maanantai. Vuoron kesto on 1½ tuntia klo Meneillään olevalla kaudella toiminnassa on mukana 19 innokasta harrastajaa määrän pysyessä näin aikaisempien vuosien tasolla. Käytännön syistä kokonaismäärää ei nähdä mahdolliseksi kasvattaa, vaikka halukkaita tulijoita olisi enemmänkin. Vuosittain on toki tapahtunut pois jäämisiä mutta ne ovat korvautuneet uusilla innokkailla harrastajilla. Uudet harrastajat ovat sopineet ja sopeutuneet hyvin kauemmin mukana olleiden joukkoon. Harrastajien taitotaso ja peliajatus ovat kehittyneet erittäin hyvin, joten peli-illoista muodostuu viihdyttäviä ja liikunnallisesti harrastajien kuntotasoa kohottavia tilaisuuksia. Pelaamisen ja onnistumisen ilo on silmin nähtävissä ja korvin kuultavissa. Se on lentopalloa, vaikka pehmommin sitä edelleenkin pelataan. Kuvissa reippaat pelaajat poseeraamassa ja pelin tuoksinassa

19 SALIBANDY Salibandyn TEAn mestaruus kaudelle ratkaistiin perjantai-iltaisin kello Kauklahdessa THT- Centerissä alkaen 10. lokakuuta 2012 ja päättyen 8. maaliskuuta Sarjaan lähti 8 joukkuetta. Pelasimme kaksinkertaisen sarjan (56 ottelua). Tänäkin vuonna sarja oli varsin tasainen ja jännitys säilyi viimeiselle kierrokselle asti. RB Yön Timot (Inex) selvisi voittajaksi kahden pisteen perusteella. EPU (Pelastuslaitos) tuli toiseksi ja OSB (Orion) pisteen vähemmän saaneena jäi kolmanneksi. Keskinäiset ottelut Taren ja Pirate Starsin välillä päättyivät 2-6 ja 3-4, joten tasapisteissä Tare tuli seitsemänneksi ja Pirate Stars kahdeksanneksi. Tarkemmat tulokset löytyvät TEAn salibandyn historiasivuiltamme. Jokaisesta joukkueesta palkittiin joukkueen pelimies pikku pystillä. Yön Timot - Ari Seppälä EPU - Jim Westerholm OSB Ville Mäkelä Tare Roni Zein Pokerfun Tero Nissinen Doro Matti Vuorenlehto Gyproc Jesse Sivonen Pirate Stars Ville Mensio Kaikissa otteluissa oikeutta jakoi kaksi Suomen Salibandyliiton hyväksymää virallista erotuomaria. Tuomareina toimivat Jan - Erik Nordlund, Markku Sorvisto, Ilkka Forsback Pasi Heinonen ja Pekka Heinonen lajin vetäjä. Kultamitalijoukkue Yön Timot ( Inex )

20 EPU Pelastuslaitos hopeaa OBS Orion pronssia Taren joukkue

21 SUUNNISTUS Kiinnostus suunnistukseen on viimevuosina kasvanut mikä on tuonut lajin pariin uusia harrastajia. Laji tarjoaa mukavaa luonnossa liikkumista ikään ja sukupuoleen katsomatta. Suunnistusta voi harrastaa myös hitaammalla vauhdilla. Siksi se on oivallinen tapa viettää myös perheen yhteistä aikaa liikunnan merkeissä. TEA:n suunnistuskilpailuja pidettiin edellisten vuosien tapaan joukkue- ja yksilötasolla. Lähtötunnelmia 17.9 Korpilammella Joukkuekilpailuja järjestettiin 6 kappaletta. Kilpailupaikat olivat: Kaitakorpi, Puolarmaari, Kellonummi, Lahnus, Suna ja Serenna. Henkilökohtainen mestaruuskilpailu järjestettiin Serennassa. Kaikki kilpailut järjestettiin Länsirastien tai Espoorastien yhteydessä. Henkilökohtaiset mestaruuskilpailut Espoonrastien yhteydessä Naiset Soila Saarnio Kunto Miehet Riikka Susitaival Ericsson 1.03:37 Naiset Anna-Maija Kurppa Tieto 1.08:25 2. Leena Dementriades Tieto Miehet Petri Väliharju Tieto Miehet Seppo Lamminmäki Tieto Jukka Laaksonen Tieto Erkki Jokela Kunto Gunnar Kokko Kunto 1.08:56 5. Matti Immonen VTT 1.29:00 6. Seppo Lehtonen Tieto 1.39:16 Tulospalvelu toimi hyvin auton peräkontissa. Partiolaiset harjoittelemassa suunnistusta.

22 Vuoden 2013 joukkuekilpailun yhteistulokset Naiset 1.kisa 2.kisa 3.kisa 4.kisa 5.kisa 6.kisa Yht. ( 5 parasta huomioitu) 1. Kunto (9) Tieto (7) Kunto Ericsson VTT Miehet 1. Tieto (15) Kunto Ericsson 8 8 (6) Tieto VTT Valmistautuminen Espoonrasteihin 17.9 Karttoja tutkitaan huolellisesti.

23 TENNIS Espoon työpaikkaurheilun yleisessä sarjassa pelasi viisi joukkuetta. Ottelut pelattiin yhdessä lohkossa kaikki kaikkia vastaan. Kierroksia pelattiin viisi, otteluita kertyi 30 kahdenkymmenen eri pelaajan voimin. Mestaruuden voitti kolmannen kerran Ericsson. Joukkueessa pelasivat Mikko Ahola, Jari Laitamäki Heikki Halmetoja ja Jussi Haapakangas. Toiseksi tuli Outotec ja kolmas oli vuoden 2012 mestari Oldboys. Alla vuoden lopullinen sarjatilanne ja pisteet. Ottelut pelattiin kesän 2013 aikana. TEA-tennis 2013 Sarjatilanne Sija Joukkue Pisteet Pelit 1 Ericsson Outotec Oldboys Aditro Orion 4 57 Jari Laitamäki Ericsson valmistautuu räjähtävään kämmenlyöntiin

24 TAPAHTUMIA Espoon kaupungin liikuntatoimi järjesti Entressessä LiikuntaFiilis-tapahtuman jossa espoolaiset seurat ja järjestöt esittelivät harrastusmahdollisuuksia, kannustivat liikunnan aloittamiseen ja kertoivat tietoa hyvästä olosta. Tapahtumassa nähtiin myös liikuntaesityksiä. TEA:n toimintaa olivat esittelemässä Marjatta Sneck,Pentti Sneck (puuttuu kuvasta) ja Kauko Salopuro. TEA:n puheenjohtaja Pekka Lönnberg täytti marraskuussa 70 vuotta. Syntymäpäivää juhlistettiin yhdessä TEA:n hallituksenn jäsenten ja avecien kanssa.

25 Orionilla liikutaan palkinnon arvoisesti ( Teksti ja kuvat Orionin henkilökuntalehdestä) Työpaikkaurheilu Espoo ry:n myöntämä Vuoden liikuttaja palkinto tuli tunnustuksena monen vuoden työstä vietettiin juhlava hetki Orionin pääkonttorin museotilassa, kun Työpaikkaurheilu Espoo ry:n puheenjohtaja Pekka Lönnberg luovutti Orion-konsernin henkilöstöjohtaja Elina Heliölle Vuoden liikuttaja palkinnon. Yli puoli vuosisataa toiminut TEA on yksi Suomen suurimmista työpaikkaliikuntaorganisaatioista, jonka jäseniä ovat Orionin lisäksi muun muassa Ericsson, Neste Oil, Inex sekä Tieto. TEA:n tarkoituksena on edistää ja tukea työpaikkaliikuntaa Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella ja tätä tarkoitusta toteutetaan esimerkiksi järjestämällä erilaisia yritysten välisiä urheilukilpailuja ja turnauksia. Nyt seitsemännen kerran jaettu Vuoden liikuttaja -palkinto myönnetään tunnustuksena toimivasta työpaikkaliikunnan järjestämisestä. Juhlapuhessaan Pekka Lönnberg kiitti Orionia pitkäaikaisesta mukanaolosta sekä työpaikkaliikunnan erinomaisesta tukemisesta. Orionilla selkeästi halutaan ihmisten liikkuvan, siitä kertoo yrityksen pitkäaikainen, organisoitu työpaikkaliikuntatoiminta. Lisäksi Orionin urheiluporukat ovat olleet mukana monissa eri lajeissa ja menestyneet hyvin. Siinä pähkinänkuoressa perusteet palkinnon saamiselle", totesi Lönnberg. Orionilla työpaikkaliikuntalajeja löytyykin laidasta laitaan. Tilaisuudessa oli ansaitusti paikalla useita eri liikuntaosastojen edustajia nauttimassa työnsä hedelmistä ja iloitsemassa palkinnosta. Lajitoiminnan järjestäminen ja ylläpitäminen on vaativaa puuhaa, sillä jokaisella kerholla on tarkkaan laadittu toimintasunnitelma ja budjetti, jonka puitteissa toimitaan. Kerhojen puheenjohtajat kokevat vastuutehtävänsä kuitenkin mielekkäiksi. Kuten SkiOrionin puheenjohtaja Susanna Salonen totesi, työtä tehdään ruohonjuuritasolla: Lopulta sitä juoksee lippujen ja lappujen kanssa pitkin tehdasta ja liimailee niitä seinille, jotta ihmiset tietäisivät missä mennään!

26 SkiOrion onkin erinomainen esimerkki pitkäkestoisesta työpaikkaliikuntatoiminnasta, sillä kerho juhlistaa tänä vuonna 25-vuotista taivaltaan. Uusimpien tulokkaiden joukkoon taasen kuuluu esimerkiksi Orionin jalkapallokerho, jonka perustaja Said Belmouloud päätti viime vuonna, että ison yrityksen oli aika tulla edustetuksi myös jalkapalloturnauksissa. Nyt kerhoon kuuluu lähes neljäkymmentä orionilaista ja treenejä pidetään viikottain. Treeneissä käy vaihtelevasti porukkaa, mutta meillä on todella hyvä yhteishenki", Belmouloud totesi ylpeänä. Kerhoon liittyminen ei siis missään tapauksessa sido saapumaan joka viikko harjoituksiin, eikä yhteen kerhoon kuuluminen poissulje muita. Kaikki orionilaiset voivat kuulua niin moneen eri kerhoon ja joukkueeseen kuin haluavat, me aktiivit kuulutaan varmaan kaikki toistemme kerhoihin, Susanna naurahti. Vaikka kilpailumenestys ei ole itsetarkoitus, osallistuvat liikuntakerhojen joukkueet säännöllisesti sekä TEA:n järjestämiin että muihin turnauksiin. Vetäjien mukaan se tuo mukavaa lisämaustetta treenaamiseen ja parantaa entisestään ryhmähenkeä: Muiden firmojen joukkeita vastaan on kiva pelata Orionin lipun alla, me koetaan, että siinä edustetaan firmaa positiivisella tavalla, sanoi kaukalopalloaktiivi Mikko Kemppainen. Jatkoa viime vuoden turnausmenestykselle on saatu jo tänä vuonna, kun Orionin sählyjoukkue voitti helmikuun alussa eri lääkealan työntekijöille suunnatun Podium-turnauksen. Seuraavaksi mainetta ja kunniaa lähtee hakemaan Orionin jalkapallojoukkue yritysten välisessä cup-turnauksessa. Vuoden liikuttaja -palkinto toi hymyn myös henkilöstöjohtaja Elina Heliön kasvoille: Olemme todella ylpeitä! Orion on pitkään ja voimakkaasti panostanut työntekijöiden hyvinvointiin, missä fyysisen toimintakyvyn tukemisella on tärkeä rooli. Tämä tunnustus kertoo meidän onnistuneen, hän totesi. Orion haluaa Heliön mukaan kannustaa henkilöstöään liikkumaan ja kokee ennen kaikkea joukkuelajien tukemisen tärkeäksi: Panostamme etenkin joukkuelajikerhoihin, sillä yhdessä tekeminen motivoi ja kasvattaa tiimihenkeä. Tällä saralla on toki vielä kehitettävääkin. Aiomme parantaa tiedotusta liikuntamahdollisuuksista ja erilaisista kampanjoista, kuten Kuntokisasta. Orionin mission toteuttaminen lähtee hyvinvoivista orionilaisista ja siksi tämä on tärkeää, Elina summasi. Ennen paluuta juhlallisuuksista työtehtävien ääreen kerhojen vetäjät painottivat vielä, että kaikki orionilaiset ovat lämpimästi tervetulleita mukaan toimintaan. Mukaan kannattaa lähteä tietysti myös siksi, kun urheilee, voi myös syödä hyvin!, nauroi Mikko Kemppainen täytekakkupalansa takaa. Kuvat: 1. Henkilöstöjohtaja Elina Heliö kävi pokkaamassa palkinnon TEAn puheenjohtajalta Pekka Lönnbergiltä. Oikealla henkilöstöpäällikkö Hanna Hovi. 2. Elina Heliön ja Pekka Lönnbergin viralliset osuudet 3. Sport-Orionin Tarja Pesonen ja Saara Mahlamäki tutkivat tyytyväisinä ansaittua palkintoa. 4. Komeasta pokaalista iloittiin yhdessä. 5. Yhteiskuva

27 TEAN YHTEYSTIEDOT Tuomaantie 12 B ESPOO Nettisivut Puheenjohtaja : Pekka Lönnberg, Pietiläntie 8 D 4, Nummela GSM , sähköposti pekka.lonnberg@kolumbus.fi Varapuheenjohtaja/Taloudenhoitaja Kauko Salopuro, Myllypadontie 1 F Helsinki GSM , sähköposti kauko.salopuro@welho.com Sihteeri/toiminnanjohtaja: Marjatta Sneck Tuomaantie 12 B Espoo GSM , sähköposti marjatta.sneck@nic.fi Futsal: Kari Ollikainen, Komeetankatu Espoo, Kopijyvä Oy GSM , sähköposti kari.ollikainen@kopijyva.fi Golf: Hannu Lehto Adantpolku Kantvik GSM , sähköposti hannu.lehto@kolumbus.fi Hiihto: Erkki Jokela, GSM sähköposti erkki.jokela@erkki.jokela2@luukku.com Jalkapallo: Pentti Sneck kts. kaukalopallo Kaukalopallo: Pentti Sneck, Tuomaantie 12 B, Espoo, GSM sähköposti psn@saunalahti.fi Keilailu: Ali Karjalainen Iltapäivän E Espootie 3. GSM sähköposti, ali.karjalainen@kolumbus.fi Koripallo: Raimo Kalliokoski, GSM , raimo.kalliokoski@dlc.fi Koripallo: Seppo Sonkeri, Kauniaisten lukio. Kasavuorentie Kauniainen, GSM , sähköposti seppo.sonkeri@kauniainen.fi. Pehmolentopallo: Kalevi Nieminen, GSM Pehmolentopallo:Kauko Salopuro, Myllypadontie 1 F Helsinki GSM , sähköposti kauko.salopuro@welho.com Salibandy: Pekka Heinonen, Vilkkupoiju 9 P, Espoo GSM , sähköposti pekka.heinonen@pp3.inet.fi Suunnistus: Erkki Jokela, GSM sähköposti erkki.jokela2@luukku.com Tennis: Hannu Lehto Adantpolku Kantvik GSM , sähköposti hannu.lehto@kolumbus.fi

28

2M -FIRMALIIGA, LOPPUTULOKSET

2M -FIRMALIIGA, LOPPUTULOKSET 2M -FIRMALIIGA, LOPPUTULOKSET O V T H P erät keilat 1 Orion 12 9 3 0 30 37-11 14451 2 VTT 12 9 1 2 28 35-13 14329 3 GTK 12 8 2 2 26 33-15 14146 4 Aleksanterin teatteri 12 6 1 5 19 25-23 13728 5 Espoo 1

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS 2014 TEA TYÖPAIKKAURHEILU ESPOO PUULAAKIHENGESSÄ PUHEENJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2014 TEA Työpaikkaurheilu Espoo on uudistanut verkkosivustonsa vuoden aikana. Tavoitteena on löytää yhä

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu joukkuekisan yhteydessä

Henkilökohtainen kilpailu joukkuekisan yhteydessä Henkilökohtainen kilpailu 18.9.12 joukkuekisan yhteydessä D21 1 Jenni Mettälä Kunto 30.24 2 Soila Saarnio Kunto 46.27 3 Jaana Marjoniemi Kunto 48.43 4 Johanna Salo Kunto 1.22.44 5 Minna Pelkonen Kunto

Lisätiedot

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2010 Serena Miehet H21 (5.3 km) Sija Nimi Työpaikka Aika

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2010 Serena Miehet H21 (5.3 km) Sija Nimi Työpaikka Aika TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2010 Serena 14.9.2009 Miehet H21 (5.3 km) Sija Nimi Työpaikka Aika 1 Lamminmäki Seppo Tieto 1:02:23 2 Keltikangas Lauri Tieto 1:03:25 3 Szanto Istvan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 TEA TYÖPAIKKAURHEILU ESPOO JUHLAVUONNA PUHEENJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2011 Vuoden 2011 toiminnassa oli lukuisia myönteisiä piirteitä ajatellen yhteistyötämme jäsenyritysten kanssa.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 TEA TYÖPAIKKAURHEILU ESPOO TEA AIKUISEN IÄSSÄ PUHEENJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2012 Vuosi 2012 oli järjestömme 50 v juhlavuosi, jonka puitteissa järjestimme useita tilaisuuksia ja

Lisätiedot

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi Miehet H21 (5.2 km)

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi Miehet H21 (5.2 km) TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi 22.9.2009 Miehet H21 (5.2 km) Sija Nimi Työpaikka Aika 1 Malinen Juha Tieto 38:34 2 Szanto Istvan Ericsson 42:09 3 Tanska Harri Espoon

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009

TOIMINTAKERTOMUS 2009 TOIMINTAKERTOMUS 2009 TEA TYÖPAIKKAURHEILU ESPOO ESBO ARBETSPLATSIDROTT ry LIIKUNNASTA VIRKEYTTÄ JA ELINVOIMAA! PUHEENJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2009 Vakain askelin miehen ikää lähestyvän järjestömme (TEA

Lisätiedot

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2008 Kaskisavu 16.9.2008. Miehet H21 (5.6 km)

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2008 Kaskisavu 16.9.2008. Miehet H21 (5.6 km) TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2008 Miehet H21 (5.6 km) 1 Larmala Pekka Ericsson 42,18 2 Torvela Niko Espoon Kunto 44,08 3 Numminen Hannu Espoon Kunto 44,44 4 Saarinen Jore HP Roadrunners

Lisätiedot

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2004 Olari Miehet H21

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2004 Olari Miehet H21 H21 1 Hannu Numminen Espoon Kunto 47.32 2 Esa Karjalainen TietoEnator 48.07 3 Niko Torvela Espoon Kunto 48.21 4 Risto Vilkki Espoon Kunto 53.20 5 Markku Syrjälä TietoEnator 55.16 6 Janne Mörsky Tekla 143.49

Lisätiedot

Sijoitus Nimi Työpaikka Aika 1 Seppo Lamminmäki TietoEnator 1.05.10 Lauri Keltikangas TietoEnator Hylätty

Sijoitus Nimi Työpaikka Aika 1 Seppo Lamminmäki TietoEnator 1.05.10 Lauri Keltikangas TietoEnator Hylätty TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2007 Kalajärvi 18.9.2007 Miehet H21 B-rata 4,8 km 1 Pekka Larmala Ericsson 41.04 2 Sakari Taskila Espoon Kunto 46.56 3 Niko Torvela Espoon Kunto 48.10

Lisätiedot

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari 6.9.2005 Miehet H21

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari 6.9.2005 Miehet H21 H21 1 Esa Karjalainen TietoEnator 38.29 2 Vesa Virkki Ericsson 41.03 3 Jussi Rämö Ericsson 43.26 4 Mikko Nurmimäki Ericsson 48.57 5 Tero Jantunen Ericsson 59.12 6 Jussi Lehto Fortum 60.49 7 Risto Salmela

Lisätiedot

TEA kaukolopallo, kultadivisioona Loppusarja. Sijoitus Joukkue Pelimies Kulta Liikunta Mika Kivekäs Hopea NesteOil Pronssi NSN Farmi

TEA kaukolopallo, kultadivisioona Loppusarja. Sijoitus Joukkue Pelimies Kulta Liikunta Mika Kivekäs Hopea NesteOil Pronssi NSN Farmi TEA kaukolopallo, kultadivisioona 2009-10 Sijoitus Pelimies Kulta Liikunta Mika Kivekäs Hopea NesteOil Pronssi NSN Farmi TEA kaukolopallo, kultadivisioona Sarjataulukko 2009-10 Sijoitus Pelit Voitot Tasa

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

Toimintakertomus. TEA Työpaikkaurheilu Espoo ry

Toimintakertomus. TEA Työpaikkaurheilu Espoo ry Toimintakertomus 2016 TEA Työpaikkaurheilu Espoo ry VALOA PUTKEN PÄÄSSÄ PUHEENJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2016 55 VUOTTA, EIKÄ SUOTTA ajatus tuli mieleeni kun summasin kuluneen vuoden toimintaa, sen huippukohtia

Lisätiedot

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2006 Vantaankoski Miehet H21 5,3 km

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2006 Vantaankoski Miehet H21 5,3 km H21 5,3 km 1 Pekka Larmala Ericsson 41.20 2 Pekka Lång Espoon Kunto 43.44 3 Marko Aho Tekla 49.29 4 Timo Korhonen VTT 57.48 5 Mikko Kivinen Espoon Kunto 58.42 H40 5,3 km 1 Seppo Lamminmäki TietoEnator

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 TOIMINTAKERTOMUS 2015 TEA TYÖPAIKKAURHEILU ESPOO LIIKUNNAN RIEMUA PUHEENJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2015 TEA Työpaikkaurheilun kotisivut joutuivat hakkeroinnin kohteeksi kesällä 2015 ja sen seurauksena sivustojen

Lisätiedot

STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla Otteluohjelma

STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla  Otteluohjelma STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS 21.11.2015 Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla www.vierumaki.fi/ Otteluohjelma Alla mukaan ilmoittautuneet joukkueet: A1 Riikku Rakenteet Oy Alavus Riikku A2

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan!

Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan! Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan! Palmuliiga starttaa helmi-maaliskuun vaihteessa, ja pelit etenevät oheisen otteluohjelman mukaan! Joukkueet on jaettu alkukilpailussa kahteen kuuden joukkueen lohkoon.

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

Naisten mitalistit: Mia Tarvainen (vas.), Maiju Marjamäki, Sari Virta, Marja Valkeavuori, Anna Hirvonen, Jenni Tikkanen (kuva: Kirsi Valkeavuori)

Naisten mitalistit: Mia Tarvainen (vas.), Maiju Marjamäki, Sari Virta, Marja Valkeavuori, Anna Hirvonen, Jenni Tikkanen (kuva: Kirsi Valkeavuori) ENNAKKOSUOSIKIT PITIVÄT PINTANSA ISTUMALENTOPALLON BEACH VOLLEYN SM-KISOISSA Ennakkosuosikit Eero Penttinen ja Antti Kärnä pokkasivat istumalentopallon beach volleyn kultaiset mitalit miesten sarjassa.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2018 TEA TYÖPAIKKAURHEILU ESPOO RY PONNISTELLEN ETEENPÄIN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2018 TEA on järjestänyt työpaikkatoimintaa jo 56 vuoden ajan, perustamisestaan vuonna 1962. Nuo

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

1 (5) TULOKSET STPU:N JALKAPALLON SM-TURNAUS 2004, 4.9.2004 EERIKKILÄN URHEILUPUISTO, TAMMELA

1 (5) TULOKSET STPU:N JALKAPALLON SM-TURNAUS 2004, 4.9.2004 EERIKKILÄN URHEILUPUISTO, TAMMELA 1 (5) TULOKSET STPU:N JALKAPALLON SM-TURNAUS 2004, 4.9.2004 EERIKKILÄN URHEILUPUISTO, TAMMELA Mitaliottelujen tuomareina toimivat Pekka Heinonen ja Tapani Tähtikunnas. Lisäksi tuomaritehtävissä toimivat

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros Thifa originals

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros Thifa originals Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros Thifa originals

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros Thifa originals Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 VALTTI CUP 2015 Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 2 VALTTI CUP 2015 VALTTI CUP 2015 3 TERVETULOA VALTTI CUP 2015 -tapahtumaan Pojat 2003 on Valtin yksi suurimmista ikäkausijoukkueista,

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

TEA kaukolopallo, kultadivisioona 2008-9 Loppusarja. Sijoitus Joukkue Joukkuepelaaja Kulta Liikunta Hopea NesteOil Pronssi Epu

TEA kaukolopallo, kultadivisioona 2008-9 Loppusarja. Sijoitus Joukkue Joukkuepelaaja Kulta Liikunta Hopea NesteOil Pronssi Epu TEA kaukolopallo, kultadivisioona 2008-9 Sijoitus pelaaja Kulta Liikunta Hopea NesteOil Pronssi Epu TEA kaukolopallo, kultadivisioona Sarjataulukko 2008-9 Sijoitus Pelit Voitot Tasa Häviöt Ero Tehdyt Päästetyt

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja:

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: LUOKKA M-D Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) 1. Karhu Tuula Mättäjät Joensuu 1302 (150) 2. Heinonen Marja Pmma Tampere 1262 (186) 3. Saukkonen Eeva

Lisätiedot

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT 14.-15.3.2015 SUININLAHDEN KOULU, TOIVALA TURNAUSPAIKKA: SUININLAHDEN KOULU, TOIVALANTIE 60, TOIVALA (SIILINJÄRVI) TURNAUKSEN JOHTAJA: MARKKU AUMAKALLIO JÄRJESTÄVÄN SEURAN

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET

Lisätiedot

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi 2.-3.9.2016 Miehet pistebogey Hcp # Pelaaja Oppilaitos Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Koskinen Henry Turun ammatti-instituutti 32 14 21 35-0.5 Kyllä 2 Palsi

Lisätiedot

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

SM-KILPAILUSÄÄNNÖT 13.09.2010

SM-KILPAILUSÄÄNNÖT 13.09.2010 SM-KILPAILUSÄÄNNÖT 13.09.2010 1 OSANOTTO- JA EDUSTUSOIKEUS Kaikilla keilaajilla, jotka ovat SFKL:n alaisen firmakeilailuyhdistykseen kuuluvan jäsenfirman palveluksessa, on oikeus osallistua kilpailuun.

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.5.2014 23:53 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2013-2014 THE FINAL SERIES REPORT

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING VOLLEYBALL FOR THE PERIOD

ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING VOLLEYBALL FOR THE PERIOD Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2012-2013 THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

VUFI:n pöytätennismestarit

VUFI:n pöytätennismestarit VUFI:n pöytätennismestarit 1974-2013 Kausi Mestari Joukkueet 2013 Lähitapiola 2 2004-2012 Ei pelattu 2003-2004 Tapiola 2 2002-2003 Tapiola 4 2001-2002 Tapiola 4 2000-2001 Tapiola 5 1999-2000 Ilmarinen

Lisätiedot

KAUKALOPALLO. Markku Harjula, Riku Jouhi ja Miikka Bäckström toivovat toimitsijoina.

KAUKALOPALLO. Markku Harjula, Riku Jouhi ja Miikka Bäckström toivovat toimitsijoina. Kultamitalijoukkue n kaupunki, Markku Potsi Harjula (joukkuejoht.) Markku Kettunen Miku Kivekäs Tommi Klaus Olli-Valtteri Laaksonen Aku Lasarof Arto Naukkarinen (c) Niklas Paananen (mv) Tommi Peltonen

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A 1 37100 Nokia larry.g@suomi24.fi Hei Hyvät Henkilöstöyhdistykset, Olemme järjestämässä toisia Sairaaloiden välisiä Curlingin SM-kisoja huhtikuussa 2008. Tällä kerralla

Lisätiedot

Ruha Wolley Legendaarinen seura

Ruha Wolley Legendaarinen seura - 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta. 1(5) SALIBANDY 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton salibandymestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Salibandyliiton sääntöjä ( www.salibandy.net ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 2 04.11.08 POLE tiedottaa 2008-2009 / 2 04.11.08 1(4) Tiedottajan palsta Huomioikaa kutsu ylimääräiseen vuosikokoukseen, joka on Tapiolassa su 23.11. n. klo 15:40,

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2013-2014 Yleistä Kausi 2013-2014 oli seuran 23. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin. Seuran yhteistä harjoitusvuoroa jatkettiin

Lisätiedot

Ottelupöytäkirja. SM-sarja Turnaus: Voittaja: Lopputulos: Allekirjoitukset 0-5

Ottelupöytäkirja. SM-sarja Turnaus: Voittaja: Lopputulos: Allekirjoitukset 0-5 Turnaus: 11:00 Paikka: Kokkola Pvm: 05.03.2016 Ottelu # 25 11:00 Sininen Valkoinen x x # # x x x x x 0 0 UrSuk PSK Kupla 12:20 x x 0 0 kiinnipitäminen 12:03 x 88 10 0 1 Kapteeni 99 Kapteeni 10 09:48 x

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) Imatra Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 13 15 18 9 18 15 2 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 72 7 15 11 5 8 11 20 0 3 Ehoniemi Veli-Pekka Helsingin Suoj. Seura

Lisätiedot

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros KU Kumura. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29)

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros KU Kumura. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Kausi 2018/2019 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 0409004274 2. Efes Heiskari Petteri Puh. 0407738477 3. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 0505728300 4. KU Kumura Honkonen Kari Puh. 0405907557 5.

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA No

ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA No 9.4.2016 19:12 Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2015-2016 THE FINAL SERIES REPORT

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31) Kausi 2018/2019 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 0409004274 2. Efes Heiskari Petteri Puh. 0407738477 3. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 0505728300 4. KU Kumura Honkonen Kari Puh. 0405907557 5.

Lisätiedot

VUFI:n pöytätennismestarit

VUFI:n pöytätennismestarit VUFI:n pöytätennismestarit 1974-2007 Kausi Mestari Joukkueet 2005-2006 Ei pelattu 2004-2005 Ei pelattu 2003-2004 Tapiola 2 2002-2003 Tapiola 4 2001-2002 Tapiola 4 2000-2001 Tapiola 5 1999-2000 Ilmarinen

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

FUTSAL. Käytössä oli yksi kenttä. Ensimmäinen peli aloitettiin klo Turnauksen pelit olivat ohi hiukan ennen kello kolmea.

FUTSAL. Käytössä oli yksi kenttä. Ensimmäinen peli aloitettiin klo Turnauksen pelit olivat ohi hiukan ennen kello kolmea. FUTSAL Kuten viime vuonna futsalturnaus pelattiin tänä vuonna Tampereella Tesoman Palloiluhallissa. Ajankohta oli 9.12.2017. Viime vuonna avattu halli tarjoaa hyvät puitteet ja hallin katsomossa riittäisi

Lisätiedot

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA LEMPÄÄLÄN KUNNAN PARHAINA PALKITTAVAT Vuoden miesurheilija TEEMU ROININEN 600 painonnosto

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31) Kausi 2018/2019 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 0409004274 2. Efes Heiskari Petteri Puh. 0407738477 3. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 0505728300 4. KU Kumura Honkonen Kari Puh. 0405907557 5.

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

Miesten 4-henkisten joukkueiden mestaruussarja päättyi Play-Offeihin

Miesten 4-henkisten joukkueiden mestaruussarja päättyi Play-Offeihin Miesten 4-henkisten joukkueiden mestaruussarja päättyi Play-Offeihin 11.4.2014 Tornados-Patteri 2-1 1. sarja Patteri selvästi paremmassa iskussa. 850-759 tuloksella 1-0 johtoon. 2. sarja Tornados tuli

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31) Kausi 2018/2019 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 0409004274 2. Efes Heiskari Petteri Puh. 0407738477 3. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 0505728300 4. KU Kumura Honkonen Kari Puh. 0405907557 5.

Lisätiedot

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.

Lisätiedot

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,

Lisätiedot

I Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin.

I Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. I Alkulohkot Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. Kenttä 1 Lohko A 1 2 3 4 5 YHT Joni Eväkoski 41 50 50 50 21 212 Mika Packalén 50 39 48 35 33 205 Yrjö Soidinmäki 36 38

Lisätiedot

INFO G-E junioreiden vanhemmille

INFO G-E junioreiden vanhemmille INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä!

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä! Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen Naistoimikunta Sari Sarahonka Ladykapteeni ja naistoimikunnan puheenjohtaja Karita Ahlstrand Airi Kilpiäinen Riitta Kouhia Anne Mäntylä Sirpa Oksanen Naisten

Lisätiedot

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET 1-DIVISIOONA 1. Epispallo Matikainen Sami Puh. 0415061066 2. Koppikotkat Kekäläinen Mikko Puh. 0407525847 3. Mr. Padel Club Nikkinen Aki Puh. 0500494220 4. Musta

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. EHTA Rautiainen Sulevi Puh. 0503626897 2. IRO Partio Mikko Puh. 0505481180 3. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 4. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Suomen Invalidien Urheiluliitto r.y. The Finnish Association of Sports for the Disabled SARJARAPORTTI The report of series 22 /

Suomen Invalidien Urheiluliitto r.y. The Finnish Association of Sports for the Disabled SARJARAPORTTI The report of series 22 / SARJARAPORTTI The report of series 22 / 2008-2009 19.4.2009 Miesten SM-sarja 2008-2009 Runkosarjan ottelut ja tulokset Päivä Pelipaikka Ottelut Tulos Eräpisteet Pist.yht. 8.11.2008 Jämsässä: 1 JoLePa -

Lisätiedot

Suomen Sotaveteraaniliiton kisojen säännöt 2010

Suomen Sotaveteraaniliiton kisojen säännöt 2010 Suomen Sotaveteraaniliiton kisojen säännöt 2010 Yleistä Suomen Sotaveteraaniliiton kilpailutoimintaa johtaa liiton hallitus. Kilpailujen vastuullisina järjestäjinä toimivat sotaveteraanipiirit. Liiton

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 1 1786 Neuvonen Mikko Juvan yhd. 2 1154 Kuitunen Heimo Hirvensalmen yhd. 3 1129 Luhanko Mauri Haukivuoren yhd. 4 1120 Liukkonen Aarre Hirvensalmen yhd. 5 1118 Simonen Matti Pieksämäen

Lisätiedot

Kouvolan Pallonlyöjät per

Kouvolan Pallonlyöjät per Kouvolan Pallonlyöjät per. 2.10.1931 KPL naiset naiset miehet miehet miehet kontiot A-pojat B-pojat Cup Halli -kilp (1931-54) -sarja Suursarja (1931-44) -sarja Välisarja (1938-41) B-sarja (1931-35) Valtakunnansarja

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

SARJATAULUKKO JA PELAAJAT SIVUN ALIMMAISENA!

SARJATAULUKKO JA PELAAJAT SIVUN ALIMMAISENA! Kausi 2018/2019 MIEHET 2-DIVISIOONA 1. Double Trouble Inkeroinen Ami Puh. 050 548 2818 2. IRO Partio Mikko Puh. 050 5481 180 3. KIT Tjäderhane Tuomas Puh. 040 820 2246 4. Major Team Majuri Matias Puh.

Lisätiedot

Joukkue: Sininen Valkoinen x x num. num. x x x x x :00 x x Erä

Joukkue: Sininen Valkoinen x x num. num. x x x x x :00 x x Erä 10:00 Paikka: Tampere Pvm: 23.01.2016 jäähy jäähy lisä Sin Valk Merkinnät Ottelu # 13 10:00 Sininen Valkoinen x x num. num. x x x x x 0 0 15:00 x x 0 0 1. Erä TaUrSuk UrSuk 12:54 x x 0 0 holding 9:09 x

Lisätiedot

VUFI KIERTOPALKINTOJEN TILANNE. Beach Volley (ei kaiverrusta) Curling. Golf. Hiihto. Jalkapallo 2016 ELO 2015 IF 2014 FK

VUFI KIERTOPALKINTOJEN TILANNE. Beach Volley (ei kaiverrusta) Curling. Golf. Hiihto. Jalkapallo 2016 ELO 2015 IF 2014 FK VUFI KIERTOPALKINTOJEN TILANNE Beach Volley (ei kaiverrusta) 2016 ELO 2014 FK Curling Golf 2016 ELO 2015 Arek 2014 ELO 2013 ETK 2011 Varma 2009 Ilmarinen 2016 2014 Vakuutuskeskus 2013 Vakuutuskeskus 2012

Lisätiedot

XV SKAL TALOUDELLISUUSAJO JYVÄSKYLÄSSÄ 9.9.2006. Auto. Ford Connect 1,980 13,86 5,051 2,551 1,000

XV SKAL TALOUDELLISUUSAJO JYVÄSKYLÄSSÄ 9.9.2006. Auto. Ford Connect 1,980 13,86 5,051 2,551 1,000 Sija. Luokka 1 Pakettiautot enintään 2000kg I 1. 3. Käyttöauto Oy Jyväskylä Risto Vainio Ilkka Mansala 2. 18. Markku Lehisto Jaakko Riikonen Raimo Alm 3. 9. Markku Lehisto Markku Lehisto Juha Tammisto

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

Maajoukkuekarsinta

Maajoukkuekarsinta Maajoukkuekarsinta 28.04.2019 Alkusarjat - Lohkojen kaksi parasta suoraan jatkoon - Kymmenen parasta lohkokolmosta jatkoon ( Lucky Losers) A-Lohko Haasiatarha Jari 3 3 0 0 6-0 300-178 6 Syrjänen Anu 3

Lisätiedot