TOIMINTAKERTOMUS 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2011"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS 2011 TEA TYÖPAIKKAURHEILU ESPOO

2 JUHLAVUONNA PUHEENJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2011 Vuoden 2011 toiminnassa oli lukuisia myönteisiä piirteitä ajatellen yhteistyötämme jäsenyritysten kanssa. Joukkuekoot ja sarjat elävät pitkälti toivomustenne ja saamiemme vinkkien mukaisesti antaen mahdollisuuksia myös pienemmille yrityksille ja pelaajaryhmille. Lajikirjosta nostaisin esiin normaalien sarjapelien ohella FUTSAL-turnauksen joka on kehittynyt ja tullut tutuksia viime vuosina. PEHMOLENTOPALLON osanottajamäärä on kasvussa ja toiminta pyörii hyvin. KEILAJAOKSEN toiminta on piristynyt erilaisten turnauksien myötä ja myös TENNIKSESSÄ on menty eteenpäin niin taidoissa kuin tunnettuudessakin. Tulospalvelumme ja kotisivuilta löytyvät historiatiedot sekä kuva-arkisto ovat saaneet uutta ilmettä ja palvelevat entistä paremmin jäsenkuntaamme. Olemme myös lisänneet suoria kontakteja yrityksiin lähettämällä jäsentiedotteen 4 kertaa vuodessa. Jos on ollut arkea, niin on myös hieman juhlittu ja saatu tunnustusta. Opetusministeriö myönsi vuoden aikana ansiomitalit pitkäaikaisesta työpaikkaurheilun edistämisestä puheenjohtajallemme Pekka Lönnbergille sekä lukuisia jaostoja ja varapuheenjohtajuutta hoitaneelle Kalevi Paavilaiselle. Haluaisinkin tässä yhteydessä kiittää myös kaikkia toiminnassa mukana olleita harrastajia, lajivastaavia, sidosryhmiä ja johtokuntaa menestyksekkäästä vuodesta JUHLAVUOSI LÄHESTYY Vuosi 2011 oli eräänlainen aattovuosi, jolloin virittelimme organisaatiotamme kohtaamaan vuoden 2012 juhlavuoden haasteet. TEAn toiminta alkoi keväällä 1962, joten olemme saavuttamassa 50 vuoden merkkipaalun ja haluamme juhlia sitä kanssanne. Näissä merkeissä tulemme järjestämään lukuisia tilaisuuksia ja turnauksia normaalin sarjatoimintamme lisäksi. Näistä asioista annamme tietoa kotisivuillamme ja vuoden aikana lähetettävillä jäsentiedotteilla. Tässä yhteydessä julistetaan myös juhlavuoden kilpailu aiheesta T E A SLOGAN Eli miten saisitte nuo kolme kirjainta elämään esim (Työpaikkaurheilu Elinvoiman Antaja) Vastaukset tulee lähettää 15.5 mennessä sähköisesti marjatta.sneck@nic.fi LIIKUNNALLISTA VUOTTA 2012 KAIKILLE! Pekka Lönnberg Pekka.Lonnberg@kolumbus.fi TEA:n puheenjohtaja

3 JOHTOKUNTA Pekka Lönnberg Pekka Heinonen Erkki Jokela puheenjohtaja salibandy hiihto/suunnistus Raimo Kalliokoski Ali Karjalainen Hannu Lehto koripallo keilailu tennis Kalevi Nieminen Kari Ollikainen Kauko Salopuro pehmolentopallo futsal taloudenhoitaja Marjatta Sneck Pentti Sneck Seppo Sonkeri sihteeri/toiminnanjohtaja jalkapallo/kaukalopallo koripallo

4 TEAN JAOSTOT 2011 Laji Ottelupaikka Joukkueita Osanottajia Pelimuodot Maksu/euroa Yhteyshenkilö TEA:n jäsen Ei jäsen Futsal Espoonlahden 9 Turnaus Kari Ollikainen urheiluhalli Hiihto Leppävaaran urheilupuisto 3 10 Kuntosarja 8/henkilö 8/henkilö Erkki Jokela Kilpailusarja 8/henkilö 8/henkilö Jalkapallo Mankkaan koulun 23 Sarja Pentti Sneck kenttä Cup Kaukalopallo Matinkylän-, Espoonlahden-, 22 Sarja Pentti Sneck Laaksolahden ja Kauniaisten Cup jäähallit sekä Barona Areena. Keilailu Tapiolan Keilahalli 28 2 x 3 sarja Ali Karjalainen 3 x 4 sarja Koripallo Kasavuoren koulu, Kauniainen 12 Sarja Raimo Kalliokoski/TEA Sulo Savander/UPI Seppo Sonkeri/TEA Pehmolentopallo Ymmerstan koulu talvi 2 20 Harraste 25/h./kausi 25/h./kausi Kalevi Nieminen ja Aarnivalkean koulu kesä Kauko Salopuro Salibandy THT-Center, Kauklahti 11 Sarja Pekka Heinonen Suunnistus Hanikka,Vaakkoi,Karhusuo Henkilökohtainen 7e/hlö/kisa 7e/hlö/kisa Erkki Jokela Petikko,Puolarmaari,Uusimäki Joukkue Tennis Oma kenttä 8 Sarja Hannu Lehto

5 TEA Työpaikkaurheilu Espoo ry Jäsenrekisteri Jäsenyhteisö Yhdyshenkilö/ Viitetieto Osoite Postitoimipaikka Kotipaikka Aga Oy Ab Agan Urheiluseura Itsehallintokuja Espoo Espoo DORO Tele Oy Kai Seppälä Niittykatu 6 C Espoo Espoo Ericsson L M Oy Ab Hirsalantie Jorvas Kirkkonummi Espoon Kunto ry Paavo Valkonen Virastopiha 2 B Espoo Espoo Espoon-Kirkkonummen Taksit ry Pertti Joukanen Poste restante Espoo Espoo Fortum Power and Heat Oy Tony Reikko PL FORTUM Espoo Geologian Tutkimuskeskus Riimu ry PL Espoo Espoo Hedengren Yhtiöt Oy Kristian Hyden PL Helsinki Helsinki Honeywell Oy Honeywell-kerho Ruukintie Espoo Espoo Inex Partners Oy Eero Lehtikangas PL Espoo Espoo Keskuslaboratorio Oy PL Espoo Espoo Kopijyvä Oy Kari Ollikainen Komeetankatu Espoo Espoo Neste Oil Oyj Tina Vainio PL NESTE OIL Espoo Nobina Finland Oy Vapaa-ajankerho Klovinpellontie Espoo Espoo Nokia NSN/Nokia PL NOKIA GROUP Espoo Orion Oyj PL Espoo Espoo Outotec Oyj Henkilöstöyhdistys Riihitontuntie 7 C Espoo Espoo Tapiolan Lämpö Oy Sälä ry Kalevalantie Espoo Espoo Tecnomen Lifetree Oyj PL Espoo Espoo Tekla Oyj Tony Lindström Metsänpojankuja Espoo Espoo Tellabs Oy Sinikalliontie Espoo Espoo Tieto Oyj PL Helsinki Espoo VTT:n Urheilukerho ry Mikko Kantanen PL VTT Espoo Örum Oy Ab Örum-kerho Läntinen teollisuuskatu Espoo Espoo

6 Joukkueet TEA TEA:N TOIMINTA LUKUINA 2011 KPL Joukkueet 245 Toimitsija ja tuomarite 622 Yksittäissuoritukset Toimitsija ja tuomaritehtävät Yksittäissuoritukset 9200

7 FUTSAL Sunnuntaiaamun taivas oli harmaana espoolaisessa TEA:n futsalturnauksessa, onneksi kysymyksessä on hieno sisälaji. Järjestelyt olivat jälleen rautaa Kaija,Kauko ja Marjatta hoitivat puffettia. Pentti toimitti tuloksia taululle. Joukkueiden määrä oli 9, mikä aiheutti alkusarjassa A-lohkon 10 ottelua kun B lohkossa pelattiin vain 6 peliä. Ottelumäärän kasvu venytti turnausta klo 18 asti. Ehkä ensivuonna tehdään jotakin toisin. Uutena joukkueena tuli mukaan Prosses Vision joka hankki hyvää kokemusta ensi vuotta varten. A-lohkon kakkonen arvottiin. Vastakkain tulivat Siemens ja Rainbow Team. Ottelun voitti Rainbow. Siemens oli pettynyt vaikka voitti B-finaalin 2 0 Tarea vastaan. Osa peleistä oli todella tiukkoja. Muutamissa otteluissa tehtailtiin maaleja enemmän kuten finaalissa seitsemän maalia. Ehkä NA:lla oli turnausväsymystä ja vähän pelaajia mutta pelattiin kuitenkin rehdisti. Deloitte pelasi tasaisen turnauksen voittamalla kaikki ottelunsa, tuloksena mestaruus. Perinteisesti palkittiin finaalijoukkueista pelimiehet: Deloitte Jan Rönnback ja NA Raido Vespere. Turnauksessa jaettiin ensimmäistä kertaa kiertopalkinto, johon otti ensimmäisen kiinnityksen Deloitte. Pytyn saa omaksi kolmella voitolla. Turnauksen tuomarit oli Raikka haalinut huolella, vaikka samaan aikaan oli iso futsalturnaus Tapiolassa. Sami Katko, Simo Nykänen, Kamberi Spethim, Raimo Kalliokoski ja Kari Ollikainen hoitivat yhteensä 46 erotuomaritehtävää. Tuomarit toimivat ryhdikkäästi ja tasapuolisesti kuten kuuluukin. Deloitte turnauksen voittajajoukkue

8 Siemens B-finaalin voittaja Rainbow Team hopeajoukkue

9 HIIHTO Etelä-Suomessa vallinneen hyvän lumitilanteen vuoksi pystyttiin hiihtokilpailut toteuttamaan tänäkin vuonna. Muutaman vuoden aikana on Leppävaaran Sisu ja TEA yhdessä järjestäneet tämän mukavan tapahtuman. Priimusmoottorina on toiminut Erkki Jokela. Edelliseen vuoteen verrattuna osanottajamäärä oli pienempi mutta sitäkin reippaampi. Kiitosmaininta täytyy antaa erityisesti Espoon Kunnolle aktiivisesta osanotosta niin tänä kuin edellisinäkin vuosina. Kaiken kaikkiaan hiihdossa oli mukana peruutusten jälkeen 10 kilpailijaa. Toivotaan seuraavina vuosina parempaa osanottajamäärää. Kilpasarjan palkittuja vas. Kari Tyrylahti, Pekka Pikkarainen, Jari Öhberg Seppo Suntio ja Petri Stranden Hiihdon jälkeen maistui järjestäjien tarjoamat mehut ja sämpylät.

10 Miehet SijoitusNimi Joukkue Aika Pisteet 1 Petri Stranden Kunto 7, Seppo Suntio Kunto 8, Pekka Pikkarainen Kunto 8,47 2 Miehet yli 50 vuotta SijoitusNimi Joukkue Aika Pisteet 1 Kari Tyrylahti Kunto 9, Jari Öhberg GTK 14,43 3 Naiset SijoitusNimi Joukkue Aika Pisteet 1 Jaana Marjoniemi Kunto 12,07 5 Naiset yli 50 SijoitusNimi Joukkue Aika Pisteet 1 Marja Suomalainen Kunto 10, Sirkka Hoffman Kunto 15,34 3 Kuntosarja ajanotolla SijoitusNimi Joukkue Aika Pisteet 1 Mauno Hack Inex 12,27 2 Matti Hack Inex 12,57 1 Joukkuetulokset SijoitusJoukkue Pisteet 1 Espoon Kunto 28 2 GTK 3 3 Inex 1 miehet SijoitusNimi Joukkue Aika Pisteet 1 Petri Stranden Kunto 7, Seppo Suntio Kunto 8, Pekka Pikkarainen Kunto 8,47 2 Miehet yli 50 vuotta SijoitusNimi Joukkue Aika Pisteet 1 Kari Tyrylahti Kunto 9, Jari Öhberg GTK 14,43 3 Naiset SijoitusNimi Joukkue Aika Pisteet 1 Jaana Marjoniemi Kunto 12,07 5 Naiset yli 50 SijoitusNimi Joukkue Aika Pisteet 1 Marja Suomalainen Kunto 10, Sirkka Hoffman Kunto 15,34 3

11 Kuntosarja ajanotolla SijoitusNimi Joukkue Aika Pisteet 1 Mauno Hack Inex 12,27 2 Matti Hack Inex 12,57 1 Joukkuetulokset SijoitusJoukkue Pisteet 1 Espoon Kunto 28 2 GTK 3 3 Inex 1 Espoon Kunnon voittajajoukkue vas. Seppo Suntio, Sirkka Hoffman, Pekka Pikkarainen ja Marja Suomalainen. Hiihtäjät yhteiskuvassa

12 JALKAPALLO Sarja pelattiin miehisin joukkuein Mankkaan pikkukentillä tiistai- ja keskiviikkoiltaisin. Kausi alkoi 10.5 ja päättyi Taukoa pidettiin kesäkuun lopusta heinäkuun loppuun. Sarjassa pelattiin yhteensä 117 ottelua joista keväällä 47 ja syksyllä 70. Joukkueita oli mukana sarjassa 22 ja cupissa 8. Sarjoihin uutena joukkueena tuli mukaan A-link. Pois jäivät AGA ja Fortum, joten kokonaismäärä tippui yhdellä edellisvuoteen verrattuna. Cupissa saatiin kaksi uutta joukkuetta:espoon kaupungin kaupunkisuunnittelukeskus ja Tare. Pentti Sneck toimi TEA:n vastuuhenkilönä. Turnauspalvelu hoiti ammattitaidolla tulospalvelun. Erotuomareina toimivat Juha Pursiainen, Tony Lindström, Markku Harjula ja Pentti Sneck. Syksyn sateet ja vetiset kentät puolsivat ajatusta siirtää ottelut katon alle. A-link Areenan kanssa neuvotellaan kaudesta Mahdollisesti pelataan kahta sarjaa 1. hallissa 2. ulkona. Tulokset Liiga Mukana oli 8 joukkuetta. Pelattiin yksinkertainen alkusarja jonka jälkeen ylempi ja alempi 4 joukkueen jatkosarja. Otteluita kertyi 40 kappaletta. Ylempi jatkosarja: 1. KOPIJYVÄ EPU NOBINA SIEMENS 16 Hopea ja pronssi ratkesivat keskinäisten ottelujen perusteella: EPU-NOBINA 5 2 ja NOBINA EPU 2 3. NOBINA pronssijoukkue

13 EPU liigan hopeaa Kopijyvän mestarijoukkue Pelaajat : Juri Nordling, Antti Ruonala, Ossi Nikkola, Saku Sintonen, Mika Luukkonen, Tommi Lehtonen, Velipekka Heiskanen, Ilkka Salonen, Mikko Heinonen, Jimi Karppa, Jouni Silvennoinen, Antti Turpeinen, Mika Hottinen ja Niklas Lindell sekä huoltajat Kari Ollikainen ja Mika Hänninen Alempi jatkosarja 1. VTT ESLI 8 3. Sälä 7 4. Team Rainbow 4 Pelimiehet Ossi Nikkola Kopijyvä, Asko Ampuja EPU, Andrei Mustonen Nobina, Olli Kuusisto VTT.

14 VTT liigan B-finaalin voittaja Ykkönen Mukana 8 joukkuetta. Pelattiin yksinkertainen alkusarja. Sen jälkeen 4 joukkueen ylempi ja alempi jatkosarja. Otteluita yhteensä 40. Pelejä 10 per joukkue. Ylempi jatko Alempi jatko 1. NA Tieto A-link Rainbow HW LME Deal Flow NOF 4 Pelimiehet: Eelis Kärner NA, Miika Raki A-link, Harri Korpijaakko HW Pelinaiset: Maria Hovila Tieto Kakkonen Pelattiin 6 joukkueen kaksinkertainen sarja. Otteluita yhteensä 30 kpl. 1. Seven Läppä Taksit PV Samsport 7 6. HP 6 Pelimiehet Hugo Bayati Seven, Tommi Grangvist Läppä ja Nader Erfani Taksit CUP Mukana 8 joukkuetta. Pelejä yhteensä 7 kpl 1. Kopijyvä 2. Seven 3-4. Espoon kaupunki, Läppä 5-8 A-link, NA, PV, Tare Tiukassa loppuottelussa Kopijyvä voitti Sevenin rankkareilla 3 2. Varsinainen peliaika päättyi 1 1. Pelimiehinä palkittiin molempien joukkueiden maalivahdit Juri Nordling Kopijyvä ja Harri Sirenius Seven. Näin Kopijyvästä tuli tuplamestari TEA onnittelee!

15 KAUKALOPALLO Espoon kaupungin menestys jatkui vuonna Voitto irtosi niin sarjassa kuin cupissa. TEA:n mestaruus tuli jo seitsemännen kerran peräkkäin. Joukkueita oli mukana 19. Edelliskauden 22 joukkueista jäivät pois mm. Pelastuslaitos, Gyproc ja RAY. Lajin yleinen suosio on voimakkaassa laskussa. Moneen vuoteen ei ole ilmoittautunut TEA:n sarjoihin yhtään uutta joukkuetta. Joukkueet jaettiin aikaisemman menestyksen perusteella neljään eri sarjatasoon. Ottelut pelattiin Espoonlahden, Laaksolahden,Leppävaaran ja Kauniaisten jäähalleissa, Matinkylän harjoitushallissa ja Barona Areenalla. Sarjat alkoivat ja päättyivät Pelattiin yhteensä 136 ottelua. Pentti Sneck toimi TEA:n vastuuhenkilönä ja Turnauspalvelu/Raimo Kalliokoski hoiti tulospalvelun. Tuomareina toimivat Tony Lindström, Miika Bäckström, Juha Pursiainen, Alpo Naukkarinen ja Markku Harjula. Tulokset: Kulta divisioona Mukana kolme joukkuetta. Yhdistetty alkusarja I divisioonan kanssa ja kolminkertainen loppusarja. Pelattiin 13 ottelua/joukkue. 1. ESPOON Kaupunki Neste Oil Nokia Siemens Networks 14 Pelimies Marko Halonen Espoon kaupunki Espoon kaupungin joukkueessa pelasivat: Alpo Naukkarinen Ari Katavisto Niklas Paananen Atso Selkälä Janne Utrio Reilun pelin joukkueeksi valittiin LME. Tomi Lanamäki Mika Kivekäs Jouni Rokkonen Marko Halonen Tommi Pelkonen Espoon kaupungin mestarijoukkue

16 Neste Oilin hopeajoukkue NSN pronssijoukkue Ykkönen Mukana oli 5 joukkuetta. Pelattiin yhdistetty alkusarja kultadivarin kanssa sekä yksinkertainen loppusarja. Otteluita kertyi 11 kpl/joukkue Tulokset: 1. Pöyry LME VTT 8 4. Tellabs 4 5. Tieto 4 Pelimies Markku Ahonen Pöyry

17 Pöyryn joukkueessa pelasivat: Mika Alen Pekka Halimaa Teemu Ahonen Mats Sarelin Teemu Skogberg Jari Partonen Arto Paalanen Mika Rautio Timo Laakso Karo Nikkilä Jari Asikainen Markku Ahonen Janne Yli-Tokola Seppo Markkanen Marko Väisänen Janne Tanskanen Tuomas Laihanen Mikko Leimio Pöyry Ykkösen kultamitalistit Kakkonen Mukana oli 6 joukkuetta. Yhdistetty alkusarja kolmosen kanssa ja yksinkertainen loppusarja. Otteluita 15 kpl/joukkue. 1. SitoWSP Nsn Orion Eska Ramboll Outotec 10 Voittajajoukkueessa pelasivat: Juha Väänänen Vesa Aartolahti Tommi Eskelinen Olli Honkanen Harri Pitkänen Lasse Kahila Tommi Kärki Olli-Pekka Pakkanen Antti Silvennoinen Matti Eriksson Kari Ahonen Samuli Tuovinen Kalle Toiskallio Jaakko Kautto Tapio Kärkkäinen Pelimies Samuli Tuovinen SitoWSP

18 SitoWSP Kakkosen kultaa Kolmonen Mukana 5 joukkuetta. Yhdistetty alkusarja kakkosdivarin kanssa ja yksinkertainen loppusarja. Otteluita 14 kpl/joukkue. 1. HW HP Hedoy Tecnotree 7 5. Sälä 0 Pelimies Lauri Leppä Honeywell Voittajajoukkueessa pelasivat: Robba Häkki Marko Herrala Vertti Behm Jarmo Ruuhonen Harri Korpijaakko Ari Haavisto Jukka Paukku Pasi Moisio Christian Mellin Heimo Hakki Hannu Herrala Lauri Leppä Olli Broman Juha Lindberg Jouni Hyttinen Iiro Herrala Risto Karell CUP Mukana oli 10 joukkuetta jotka pelasivat 9 ottelua. Puolivälierät: Välierät: Tellabs Orion 6 4 Tellabs NesteOil 7-8 NesteOil-VTT 13 3 Espoon kaupunki LME 10-2 Espoon kaupunki- Tieto 13 2 Pöyry LME 3 6 Lloppuottelu NesteOil- Esp.kaupunki 4 8 Espoon kaupunki voitti TEA:n Cupmestaruuden. Pelimiehet Marko Halonen Espoon kaupunki ja Tuomas Honkala NesteOil

19 HW Kolmosen kultajoukkue LME Divarin hopeaa ja Reilun pelinjoukkue. Pelimiehet Lauri Leppä ja Samuli Tuovinen

20 KEILAILU Kauden aikana vedettiin läpi normaalit sarjapelit. Uutuutena näiden yhteydessä pelattiin koko kauden kestänyt henkilökohtainen ranking. Vasta 14-vuotias Valtteri Kallinen aiheutti jymy-yllätyksen voittamalla kisan aivan pystyyn todella koviakin aikuiskeilaajia vastaan. Naisten rankingin voitti Orionin Suvi Kaikkonen. Keväällä pelattiin TEA:n mestaruuskisa joka päätti kauden. Sen kunniaksi järjestettiin Tapiolan keilahallissa onnistunut illanvietto. Mestaruuskisaan pääsivät mukaan vain TEA:n jäsenyritysten pelaajat. Osallistujia oli 7 firmajoukkuetta. Naisia oli 7 ja miehiä 19. Kaikkiaan 26 keilaajaa. Joulukuussa kilpailtiin Kinkkukisan merkeissä. Kaikkiaan 33 keilaajaa oli pelaamassa ( 7 naista ja 26 miestä). Kauden aikana firmajoukkueita oli kaikkiaan 9 yrityksestä. Kun mukaan lasketaan yhteisöliiga, joukkueita oli kaikkiaan 28. Otteluita kertyi kaikkiaan 143. Tuloksissa on otettava huomioon, että yhteisöliigassa pelaa erilaisia sosiaalisin yms. perustein muodostettuja joukkueita. TULOKSET TEA:N KEILAMESTARUUSKILPAILUT ( Viisi parasta ) Joukkuekilpailu 1. Fortum Espoon kaupunki VTT Orion Espoon kaupunki N 2879 Henkilökohtainen Naiset Miehet 1. Kaikkonen Suvi Orion 1. Lindström Jon-Peter Fortum 2.Vauhkonen Kaija Espoon kaup. 2.Laaja Antti Tieto 3. Ylijoki Liisa Espoon kaup. 3. Karjalainen Ali Espoon kaup. 4. Ahlsten Merja Espoon kaup. 4. Laurikainen Tuomo Espoon kaup. 5. Rasinen Jaana Orion 5. Raita Rauli Esasähkö Joukkuekilpailun hopeamitalistit. Juha Pulkkinen vas. Tuomo Laurikainen kesk. ja Ali Karjalainen.

21 2 M - FIRMALIIGA, LOPPUTULOKSET SarakSarakSarak SarakSarakSarake8 Sarake9 O V T H P ERÄT KEILAT 1. Orion VTT GTK Aleksanterin teatteri Espoo Fortum Esasähkö Vuokraava Esasähkö Espoo Espoo Espoo Tapiola M- FIRMALIIGAN TULOKSET 1. Aleksanterin teatteri Espoo Fortum Espoo Orion TEA-LIIGA HENKILÖKOHTAINEN RANKING, NAISET 10 PARASTA sar pist ka 1. Kaikkonen Suvi Orion ,1 2. Styrman Helenma StyrCat ,6 3. Ylijoki Liisa Over Rivers Leikola Heidi GTK ,7 5. Pennanen Tarja PennaSet ,8 6. Heiniemi Mirja Tapiola ,9 7. Ohvo Pinja BoltsiGirls ,6 8. Vauhkonen Kaija Espoon kaupunki ,1 9. Friberg Hilkka Espoon kaupunki ,5 10. Ruokolainen Ada BoltsiGirls ,6 TEA-LIIGA, HENKILÖKOHTAINEN RANKING MIEHET 10 PARASTA 1. Kallinen Valtteri BoltsiBoys ,8 2. Raita Rauli Esasähkö ,8 3. Helin Tuomas VTT ,6 4. Pennanen Markku PennaSet ,2 5. Ojala Oliver AngryBirds ,9 6. Laine Markku Espoon kaupunki ,3 7. Valoluoto Veikko Fortum ,5 8. Hämäläinen Jyrki GTK ,3 9. Lindström Jon-Peter Fortum ,5 10.Karjalainen Ali Espoon kaupunki ,5

22 Joukkuekilpailun voittaja Fortum vas. Hannu Mäkelä kesk. Veikko Valoluoto oik. Jon-Peter Lindström Aleksanterin teatterin 3M Firmaliigan voittajajoukkue Jarmo Tuominen oik. Reima Jokinen kesk. Janne Teivainen vas. Suvi Kaikkonen ja Markku Laine keilasivat 2M mestaruuden.

23 KORIPALLO Mukana oli 13 joukkuetta joista 6 parasta pelasivat mestaruudesta ja loput maineesta ja kunniasta. Yhteensä pelattiin 76 ottelua. Mestaruussarjan voitti Otaniemi ja Maine- ja kunniasarjan Nokia NRC Kausi järjestettiin edellisten vuosien tapaan UPI-TEA yhteistyönä. Lajin järjestelyistä vastasi kova kolmikko: Seppo Sonkeri salit Sulo Savander UPI/tuomarit Raimo Kalliokoski lajivastaava Otaniemi voittajajoukkue Helen hopeaa

24 TULOKSET Alkulohko A Joukkue O V H Korit Pist Sininen Meteoriitti Tapiola Pohjola Ericsson Kakola Canon Nokia NRC Mestaruussarja Joukkue O V H Korit Pist Sininen Meteoriitti IBM Otaniemi Helen Tapiola Pohjola Alkulohko B Joukkue O V H Korit Pist Helen Otaniemi IBM Elisa Sport Sito/Acando Deal Flow Harrastesarja Joukkue O V H Korit Pist Nokia NRC Kakola Elisa Sport Sito/Acando Ericsson Deal Flow Canon Sijoitukset 1. Otaniemi 2. Helen 3. IBM 4. Sininen Meteoriitti Loppuottelun parhaat pelaajat vas. Vladimir Chepurnoy ja oik. Sami Rautiainen

25 PEHMOLENTOPALLO Syksyllä 2008 Espoon kaupungin liikuntatoimen kanssa yhteistyössä alkanut pehmolentopallon pelaaminen jatkuu jo neljättä kautta. Pelipaikkana on edelleen Ymmerstan koulu, missä pelataan maanantaisin klo Toiminnassa mukana on hieman alle 20 henkilöä ja joukko on aika vakiintunut. Uusia pelaajia ei ole tullut eikä myöskään poisjäämisiä ole juurikaan tapahtunut. Kerrallaan paikalla olevien pelaajien määrä on vaihdellut pelaajan välillä. TEA:n puolelta ohjaajina toimivat Kalevi Nieminen ja Kauko Salopuro. Vuosien mukana olon myötä pelaajien taidot ovat karttuneet ja parhaimmillaan pelistä muodostuukin varsin hyvätasoista. Pallo elää monesti pitkään, ennen kuin jompikumpi muodostetuista joukkueista saa pisteen. Pelaajien välillä ja pelitilanteissa on hyvä henki ja näin peliilloista on muodostunut myös merkittävä sosiaalinen tapahtuma. Iloista pelitunnelmaa Ymmerstan koululla

26 SALIBANDY 2011 Salibandyn TEAn mestaruus kaudelle pelattiin perjantai-iltaisin kello Kauklahdessa THT-Centerissä alkaen 1. lokakuuta 2010 ja viimeiset pelit pelattiin perjantaina Sarjaan lähti mukaan 11 joukkuetta.. Pelasimme yksinkertaisen sarjan (50 ottelua). Jännitttävien vaiheiden jälkeen EPU (Espoon pelastuslaitoksen urheilijat) veivät mestaruuden keskinäisen ottelun perusteella. Toiseksi ylsi Benellan ja kolmanneksi tuli LMEn joukkue keskinäisen ottelun päättyessä tasan neljänneksi jääneen Team Rainbown kanssa, mutta pronssin kohtalo ratkesi sitten maalieron perusteella Tulokset Joukkue O V T H M Pist 1. EPU BENELLA LME TEAM RAINBOW OSB POKER FUN FC RAINBOW BOYS GYPROC TARE SB DORO E Jokaisesta joukkueesta palkittiin pikku pokaalilla joukkueen tsemppari. EPU - Tuukka Tuuli Benella - Kimmo Kouvonen LME - Jukka Kuusela Team Rainbow -? OSB - Antti Ojamo Poker Fun - Kari Himanen FC Rainbow Boys - Sami Mäkelä Gyproc -? Posio Tare - Vesa Joronen SB Doro - Manne Metsä E325 - Pasi Loukiainen Pelasimme yhteensä 50 ottelua. Kaikissa otteluissa oikeutta jakoi kaksi Suomen Salibandyliiton hyväksymää virallista erotuomaria. Tuomareina toimivat Antti Partanen, Jan Erik Nordlund, Iiro Linnala, Jyrki Sirkka, Pasi Heinonen, sekä allekirjoittanut Pekka Heinonen

27 EPU BENELLA

28 LME Kimmo ja Janne

29 SUUNNISTUS TEA:n suunnistuksissa 2011 oli perinteisesti kuusi osakilpailua. Kevään kisat käytiin Länsi- ja syksyn kisat Espoorasteilla. Järjestävinä seuroina toimivat OK77, LeSi ja EsAk. Aika Paikka Osanottajia 2.6 Hanikka Vakkoi Karhusuo Petikko Puolarmaari Uusmäki 24 Yhteensä 128 Osanottokerrat Espoon Kunto Tieto Ericsson VTT IBM Unisys Kasku Lifestyle Yhteensä yrityksittäin kauden aikana 46 kertaa 46 kertaa 18 kertaa 13 kertaa 1 kerta 1 kerta 1 kerta 128 kertaa Kauden aikana oli osanottajamäärissä pienoista kasvua. Espoon Kunto ja Tieto olivat aktiivisimpia osanottajia. Joukkukisan lopputulokset Naiset 1.kisa 2.kisa 3.kisa 4. kisa 5.kisa 6.kisa Yhteistulokset( 5 parasta kilpailua ) 1. Kunto Tieto Kunto Ericsson VTT IBM Kasku Lifestyle Miehet 1. kisa 2.kisa 3.kisa.4.kisa 5. kisa 6.kisa yhteensä (5 parasta kisaa) 1. Tieto Kunto Ericsson Tieto VTT Kunto Ericsson Unisys Kunto Tieto Henkilökohtainen kilpailu D Jenni Mettälä Kunto 32,09 2. Soila Saarnio Kunto 57,23 3. Anna-Maija Kurppa Tieto 1.005,05

30 D Marita Kokkila Kunto 44,34 2. Marja Suomalainen Kunto 54,26 3. Tarja Rantonen Kunto 55,47 H21 1. Jussi Tokola Tieto 33,47 2. Istvan Szanto Ericsson 44,33 3. Lauri Keltikangas Tieto 44,52 H50 1. Gunnar Kokko Kunto 50,51 2. Aimo Ruohoniemi Tieto 54,45 3. Pentti Aalto Kunto 1,10,11 Suunnistuksen jälkeen maalissa luetaan kilpailukortit ja saadaan selville lopputulos ja rastiväliajat Hyvä ja ajantasainen kartta helpottaa rastien löytämistä.

31 TENNIS Espoon työpaikkaurheilun tenniksen yleisessä sarjassa oli kahdeksan joukkuetta. Alkusarjat pelattiin kahdessa neljän joukkueen lohkossa. Lohkojen voittajat pelasivat toisen lohkon kakkosta vastaan ja näiden ottelujen voittajat pelasivat mestaruudesta ja häviäjät pronssista Näin meneteltiin myös muiden sijojen kanssa. Mestaruuden voitti ylivoimaisesti Orion, toiseksi tuli Aditro ja kolmanneksi ylsi viime vuoden voittaja Ericsson. Alla lohkojen sarjatilanne ja lopullinen järjestys Ottelut pelattiin kesän ja syksyn 2011 aikana. TEA-tennis 2011, lohko A Sarjatilanne TEA-tennis 2011, lohko B Sarjatilanne Sija Joukkue Pisteet Pelit Sija Joukkue Pisteet Pelit 1 Oldboys Orion Ericsson Aditro Aga Pickala ViSe Outotec 5 54 Lopputilanne Orion 2. Aditro 3. Ericsson 4. Oldboys Outotec, Pickala Aga, ViSe Alla vuoden 2011 kuvasatoa Vuoden 2011 Tea-tenniksen mestarijoukkue Orion. Pelaajat vasemmalta Tomas Löfman, Markku Laine, Paula Rytilä, Teemu Korhonen, Tarmo Laine ja Teemu Syrjänen.

32 Agan Janne Leino näyttää miten syötetään Kevätauringossa on hyvä muistella otteluita.

33 TAPAHTUMIA Ansiomerkkien jako Opetusministeriö on myöntänyt ansiomitalit kultaisin ristein pitkäaikaisesta työstä urheilun hyväksi Pekka Lönnbergille ja Kalevi Paavilaiselle. Mitalit luovutettiin juhlallisesti TEA:n kokouksessa. Vierailu Marraskuussa TEA:n hallituksen kokoukseen saatiin vieraaksi Espoon kaupungin liikuntapäällikkö Markku Sistonen.

34 SM KILPAILUT Suomen Työpaikkaurheilu STPU on järjestänyt jälleen useissa lajeissa SM kisoja joihin myös TEA:n sarjoissa mukana olleet joukkueet ovat osallistuneet. SM kilpailujen taso on noussut koko ajan, joten menestymiseen on vaadittu lisää potkua. Jalkapallon SM kisat järjestettiin Eerikkilässä. Kirkkonummelainen NA voitti kilpasarjan. Espoolainen Team Rainbow (Inex) sijoittui pronssille. Harrastesarjassa Nobina Finland voitti hopean ja Inex Partners terminaali B-finaalin. Jalkapallon SM-kisoihin osallistui kaikkiaan 13 joukkuetta. NA kilpasarjan voittaja NOBINA harrastesarjan hopeaa Team Rainbow kilpasarjan pronssia

35 TEAN YHTEYSTIEDOT Tuomaantie 12 B ESPOO Nettisivut Puheenjohtaja : Pekka Lönnberg, Pietiläntie 8 D 4, Nummela GSM , sähköposti pekka.lonnberg@kolumbus.fi Varapuheenjohtaja/Taloudenhoitaja Kauko Salopuro, Myllypadontie 1 F Helsinki GSM , sähköposti kauko.salopuro@welho.com Sihteeri/toiminnanjohtaja: Marjatta Sneck Tuomaantie 12 B Espoo GSM , sähköposti marjatta.sneck@nic.fi Futsal: Kari Ollikainen, Komeetankatu Espoo, Kopijyvä Oy GSM , sähköposti kari.ollikainen@kopijyva.fi Hiihto: Erkki Jokela, GSM sähköposti erkki.jokela@espoo.fi Jalkapallo: Pentti Sneck kts. kaukalopallo Kaukalopallo: Pentti Sneck, Tuomaantie 12 B, Espoo, GSM sähköposti psn@saunalahti.fi Keilailu: Ali Karjalainen sähköposti, ali.karjalainen@kolumbus.fi Koripallo: Raimo Kalliokoski, GSM , raimo.kalliokoski@dlc.fi Koripallo: Seppo Sonkeri, Kauniaisten lukio. Kasavuorentie Kauniainen, GSM , sähköposti seppo.sonkeri@kauniainen.fi. Pehmolentopallo: Kalevi Nieminen, GSM , sähköposti kalevi.nieminen@pp7.inet.fi Pehmolentopallo:Kauko Salopuro, Myllypadontie 1 F Helsinki GSM , sähköposti kauko.salopuro@welho.com Salibandy: Pekka Heinonen, Vilkkupoiju 9 P, Espoo GSM , sähköposti pekka.heinonen@pp3.inet.fi Suunnistus: Erkki Jokela, GSM sähköposti erkki.jokela@espoo.fi Tennis: Hannu Lehto Adantpolku Kantvik GSM , sähköposti hannu.lehto@kolumbus.fi

36 Timantit ovat ikuisia. Palvelu on ainutlaatuista! Yli 90 % asiakkaista suosittelee Kopijyvän painopalveluita. PAINOTUOTTEET SUURKUVA JA MESSUTUOTTEET TEKNISET PIIRUSTUKSET MIKROKUVAUS JA DIGITAALINEN TALLENNUS SÄHKÖISET TILAUSJÄRJESTELMÄT LOGISTIIKKAPALVELUT Asiantuntijoiden ja myynnin yhteystiedot Kopijyvä on paino- ja tulostusalan palveluyritys, jolla on ensiluokkaiset ratkaisut aineistonhallintaan ja suoramarkkinointiin. Testaa ainutlaatuiset palvelumme yhdeksällä paikkakunnalla Suomessa. ESPOO JOENSUU JYVÄSKYLÄ KOUVOLA KUOPIO MIKKELI TAMPERE VARKAUS HÄMEENLINNA

2M -FIRMALIIGA, LOPPUTULOKSET

2M -FIRMALIIGA, LOPPUTULOKSET 2M -FIRMALIIGA, LOPPUTULOKSET O V T H P erät keilat 1 Orion 12 9 3 0 30 37-11 14451 2 VTT 12 9 1 2 28 35-13 14329 3 GTK 12 8 2 2 26 33-15 14146 4 Aleksanterin teatteri 12 6 1 5 19 25-23 13728 5 Espoo 1

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu joukkuekisan yhteydessä

Henkilökohtainen kilpailu joukkuekisan yhteydessä Henkilökohtainen kilpailu 18.9.12 joukkuekisan yhteydessä D21 1 Jenni Mettälä Kunto 30.24 2 Soila Saarnio Kunto 46.27 3 Jaana Marjoniemi Kunto 48.43 4 Johanna Salo Kunto 1.22.44 5 Minna Pelkonen Kunto

Lisätiedot

TEA kaukolopallo, kultadivisioona Loppusarja. Sijoitus Joukkue Pelimies Kulta Liikunta Mika Kivekäs Hopea NesteOil Pronssi NSN Farmi

TEA kaukolopallo, kultadivisioona Loppusarja. Sijoitus Joukkue Pelimies Kulta Liikunta Mika Kivekäs Hopea NesteOil Pronssi NSN Farmi TEA kaukolopallo, kultadivisioona 2009-10 Sijoitus Pelimies Kulta Liikunta Mika Kivekäs Hopea NesteOil Pronssi NSN Farmi TEA kaukolopallo, kultadivisioona Sarjataulukko 2009-10 Sijoitus Pelit Voitot Tasa

Lisätiedot

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi Miehet H21 (5.2 km)

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi Miehet H21 (5.2 km) TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi 22.9.2009 Miehet H21 (5.2 km) Sija Nimi Työpaikka Aika 1 Malinen Juha Tieto 38:34 2 Szanto Istvan Ericsson 42:09 3 Tanska Harri Espoon

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009

TOIMINTAKERTOMUS 2009 TOIMINTAKERTOMUS 2009 TEA TYÖPAIKKAURHEILU ESPOO ESBO ARBETSPLATSIDROTT ry LIIKUNNASTA VIRKEYTTÄ JA ELINVOIMAA! PUHEENJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2009 Vakain askelin miehen ikää lähestyvän järjestömme (TEA

Lisätiedot

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2010 Serena Miehet H21 (5.3 km) Sija Nimi Työpaikka Aika

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2010 Serena Miehet H21 (5.3 km) Sija Nimi Työpaikka Aika TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2010 Serena 14.9.2009 Miehet H21 (5.3 km) Sija Nimi Työpaikka Aika 1 Lamminmäki Seppo Tieto 1:02:23 2 Keltikangas Lauri Tieto 1:03:25 3 Szanto Istvan

Lisätiedot

TEA kaukolopallo, kultadivisioona 2008-9 Loppusarja. Sijoitus Joukkue Joukkuepelaaja Kulta Liikunta Hopea NesteOil Pronssi Epu

TEA kaukolopallo, kultadivisioona 2008-9 Loppusarja. Sijoitus Joukkue Joukkuepelaaja Kulta Liikunta Hopea NesteOil Pronssi Epu TEA kaukolopallo, kultadivisioona 2008-9 Sijoitus pelaaja Kulta Liikunta Hopea NesteOil Pronssi Epu TEA kaukolopallo, kultadivisioona Sarjataulukko 2008-9 Sijoitus Pelit Voitot Tasa Häviöt Ero Tehdyt Päästetyt

Lisätiedot

Sijoitus Nimi Työpaikka Aika 1 Seppo Lamminmäki TietoEnator 1.05.10 Lauri Keltikangas TietoEnator Hylätty

Sijoitus Nimi Työpaikka Aika 1 Seppo Lamminmäki TietoEnator 1.05.10 Lauri Keltikangas TietoEnator Hylätty TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2007 Kalajärvi 18.9.2007 Miehet H21 B-rata 4,8 km 1 Pekka Larmala Ericsson 41.04 2 Sakari Taskila Espoon Kunto 46.56 3 Niko Torvela Espoon Kunto 48.10

Lisätiedot

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari 6.9.2005 Miehet H21

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari 6.9.2005 Miehet H21 H21 1 Esa Karjalainen TietoEnator 38.29 2 Vesa Virkki Ericsson 41.03 3 Jussi Rämö Ericsson 43.26 4 Mikko Nurmimäki Ericsson 48.57 5 Tero Jantunen Ericsson 59.12 6 Jussi Lehto Fortum 60.49 7 Risto Salmela

Lisätiedot

TEA-jalkapallo, liiga 2010 Ylempi loppusarja. Sijoitus Joukkue Joukkuepelaaja Kulta EPU Ari Lehtolainen Hopea Sokonet Pronssi VTT

TEA-jalkapallo, liiga 2010 Ylempi loppusarja. Sijoitus Joukkue Joukkuepelaaja Kulta EPU Ari Lehtolainen Hopea Sokonet Pronssi VTT TEA-jalkapallo, liiga Sijoitus pelaaja Kulta EPU Ari Lehtolainen Hopea Sokonet Pronssi VTT TEA-jalkapallo, liiga Sijoitus Pelit Voitot Tasa Häviöt Ero Tehdyt Päästetyt Pisteet 1 EPU 3 1 1 1 10 23 13 20

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 TEA TYÖPAIKKAURHEILU ESPOO Terveen Elämän Asialla PUHEENJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2013 Työmme paikallisesti johtavana työpaikkaliikuttajana jatkuu. Viime vuoden juhlat (TEA 50 v) on

Lisätiedot

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2006 Vantaankoski Miehet H21 5,3 km

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2006 Vantaankoski Miehet H21 5,3 km H21 5,3 km 1 Pekka Larmala Ericsson 41.20 2 Pekka Lång Espoon Kunto 43.44 3 Marko Aho Tekla 49.29 4 Timo Korhonen VTT 57.48 5 Mikko Kivinen Espoon Kunto 58.42 H40 5,3 km 1 Seppo Lamminmäki TietoEnator

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 TEA TYÖPAIKKAURHEILU ESPOO TEA AIKUISEN IÄSSÄ PUHEENJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2012 Vuosi 2012 oli järjestömme 50 v juhlavuosi, jonka puitteissa järjestimme useita tilaisuuksia ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS 2014 TEA TYÖPAIKKAURHEILU ESPOO PUULAAKIHENGESSÄ PUHEENJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2014 TEA Työpaikkaurheilu Espoo on uudistanut verkkosivustonsa vuoden aikana. Tavoitteena on löytää yhä

Lisätiedot

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2004 Olari Miehet H21

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2004 Olari Miehet H21 H21 1 Hannu Numminen Espoon Kunto 47.32 2 Esa Karjalainen TietoEnator 48.07 3 Niko Torvela Espoon Kunto 48.21 4 Risto Vilkki Espoon Kunto 53.20 5 Markku Syrjälä TietoEnator 55.16 6 Janne Mörsky Tekla 143.49

Lisätiedot

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2008 Kaskisavu 16.9.2008. Miehet H21 (5.6 km)

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2008 Kaskisavu 16.9.2008. Miehet H21 (5.6 km) TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2008 Miehet H21 (5.6 km) 1 Larmala Pekka Ericsson 42,18 2 Torvela Niko Espoon Kunto 44,08 3 Numminen Hannu Espoon Kunto 44,44 4 Saarinen Jore HP Roadrunners

Lisätiedot

1 (5) TULOKSET STPU:N JALKAPALLON SM-TURNAUS 2004, 4.9.2004 EERIKKILÄN URHEILUPUISTO, TAMMELA

1 (5) TULOKSET STPU:N JALKAPALLON SM-TURNAUS 2004, 4.9.2004 EERIKKILÄN URHEILUPUISTO, TAMMELA 1 (5) TULOKSET STPU:N JALKAPALLON SM-TURNAUS 2004, 4.9.2004 EERIKKILÄN URHEILUPUISTO, TAMMELA Mitaliottelujen tuomareina toimivat Pekka Heinonen ja Tapani Tähtikunnas. Lisäksi tuomaritehtävissä toimivat

Lisätiedot

TEA-jalkapallo, liiga 2009 Ylempi loppusarja. Sijoitus Joukkue Joukkuepelaaja Kulta EPU Heikki Kervinen Hopea Sokonet Pronssi Kikka

TEA-jalkapallo, liiga 2009 Ylempi loppusarja. Sijoitus Joukkue Joukkuepelaaja Kulta EPU Heikki Kervinen Hopea Sokonet Pronssi Kikka TEA-jalkapallo, liiga Sijoitus pelaaja Kulta EPU Heikki Kervinen Hopea Sokonet Pronssi Kikka TEA-jalkapallo, liiga Sijoitus Pelit Voitot Tasa Häviöt Ero Tehdyt Päästetyt Pisteet 1 EPU 9 7 1 1 13 28 15

Lisätiedot

STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla Otteluohjelma

STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla  Otteluohjelma STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS 21.11.2015 Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla www.vierumaki.fi/ Otteluohjelma Alla mukaan ilmoittautuneet joukkueet: A1 Riikku Rakenteet Oy Alavus Riikku A2

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.

Lisätiedot

KAUKALOPALLO. Markku Harjula, Riku Jouhi ja Miikka Bäckström toivovat toimitsijoina.

KAUKALOPALLO. Markku Harjula, Riku Jouhi ja Miikka Bäckström toivovat toimitsijoina. Kultamitalijoukkue n kaupunki, Markku Potsi Harjula (joukkuejoht.) Markku Kettunen Miku Kivekäs Tommi Klaus Olli-Valtteri Laaksonen Aku Lasarof Arto Naukkarinen (c) Niklas Paananen (mv) Tommi Peltonen

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

TEA-kaukalopallo, kultadivisioona Sarjataulukkoa

TEA-kaukalopallo, kultadivisioona Sarjataulukkoa TEA-kaukalopallo, kultadivisioona Sarjataulukkoa 2002-3 Sijoitus Pelit Voitot Tasa Häviöt Ero Tehdyt Päästetyt Pisteet 1 NTC-farmi 11 10 1 0 49 87 38 31 2 Fortum 11 9 0 2 30 80 50 27 3 Eska 11 7 1 3 28

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT 14.-15.3.2015 SUININLAHDEN KOULU, TOIVALA TURNAUSPAIKKA: SUININLAHDEN KOULU, TOIVALANTIE 60, TOIVALA (SIILINJÄRVI) TURNAUKSEN JOHTAJA: MARKKU AUMAKALLIO JÄRJESTÄVÄN SEURAN

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

Naisten mitalistit: Mia Tarvainen (vas.), Maiju Marjamäki, Sari Virta, Marja Valkeavuori, Anna Hirvonen, Jenni Tikkanen (kuva: Kirsi Valkeavuori)

Naisten mitalistit: Mia Tarvainen (vas.), Maiju Marjamäki, Sari Virta, Marja Valkeavuori, Anna Hirvonen, Jenni Tikkanen (kuva: Kirsi Valkeavuori) ENNAKKOSUOSIKIT PITIVÄT PINTANSA ISTUMALENTOPALLON BEACH VOLLEYN SM-KISOISSA Ennakkosuosikit Eero Penttinen ja Antti Kärnä pokkasivat istumalentopallon beach volleyn kultaiset mitalit miesten sarjassa.

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

LIITON ALAINEN RINGETEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN RINGETEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN RINGETEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2019 2020 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2019-2020. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa.

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.3.2015 11:04 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2014-2015 THE SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M TULOKSET ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio 30.6.2018 HIRVI 100M Sarja Etunimi Sukunimi Piiri Py Ju Alku Loppu Tulos Ratko Huom M 1 Heikki Jetsonen PS 40 59 99 94 193 2 Jari Leväniemi PK 39 55 94 94 188 3 Aleksi

Lisätiedot

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1.

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1. Compak Sporting SM Nokian ampumarata 8.-9.6.2013 Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y 1 72 KORTELAINEN MARKO SoA 24 24 20 25 93 23 24 25 25 97 190 2 38 AALTO MARKO NOSA

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2018 2019 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2018-2019. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 LAHVU 1968-2014 SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 Henkilökunnan A- ja B-sarjat HELSINGIN ENERGIA CUP Vierumäki 24.-25.1.2014 Sotilasurheilupoolissa mukana: TERVETULOA LAHDEN VARUSKUNNAN

Lisätiedot

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 Miesten SM-liiga Runkosarja a) SM-lisenssien myöntämismäärän mukaan korkeintaan kymmenen (10) joukkueen kolminkertainen sarja, jonka perusteella määräytyvät pudotuspelien

Lisätiedot

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta. 1(5) SALIBANDY 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton salibandymestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Salibandyliiton sääntöjä ( www.salibandy.net ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan. 1(5) JÄÄKIEKKO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton jääkiekkomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton harraste- ja seniorisääntöjä ( www.finhockey.fi ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä

Lisätiedot

2017/2018 MIEHET MESTARUUSSARJA

2017/2018 MIEHET MESTARUUSSARJA Kausi 2017/2018 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 040 9004 274 2. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 050 5728 300 3. NurTS Wallin Reima Puh. 0400 478 350 4. RiihiKulo Virtanen Janne Puh. 044 281

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus.

Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus. 1(6) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.

Lisätiedot

Vanha kenttä: 1987-1992

Vanha kenttä: 1987-1992 JYVÄS-GOLF HOLE-IN-ONE 1978-2010 Vanha kenttä: 1987-1992 1987 1 Matti Tikkinen väylä 6 1988 2 Tuomo Kilpeläinen väylä 8 1989 3 Jaakko Nieminen väylä 6 4 Pertti Virtanen väylä 4 5 Sami Rantakari väylä 6

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA No

ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA No 9.4.2016 19:12 Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2015-2016 THE FINAL SERIES REPORT

Lisätiedot

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. EHTA Rautiainen Sulevi Puh. 0503626897 2. IRO Partio Mikko Puh. 0505481180 3. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 4. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805

Lisätiedot

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA EKL:n ulkoboccian henkilökohtaisista mestaruuksista kilpaili ennätysmäärä osallistujia 5.-6.8.2012 Virtain urheilukeskuksessa, kun 27 naista ja 42 miestä

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

Sangen maltillisesti aloitti Veljmiesten viisimiehinen joukkue kauden 2016/17 seuraottelusarjan Varkauden Keilahallissa paikallisen

Sangen maltillisesti aloitti Veljmiesten viisimiehinen joukkue kauden 2016/17 seuraottelusarjan Varkauden Keilahallissa paikallisen 7.12.2016 Käytiin Rauhalahdessa perinteeksi muodostunut seuraottelu Varkauden WBT kanssa. Tällä kertaa Veljmiehet oli tyly isäntä ja korjasi reilun n 600 pisteen voiton lukemin 9594-8914.Samalla WPT:n

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

Toimintakertomus. TEA Työpaikkaurheilu Espoo ry

Toimintakertomus. TEA Työpaikkaurheilu Espoo ry Toimintakertomus 2016 TEA Työpaikkaurheilu Espoo ry VALOA PUTKEN PÄÄSSÄ PUHEENJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2016 55 VUOTTA, EIKÄ SUOTTA ajatus tuli mieleeni kun summasin kuluneen vuoden toimintaa, sen huippukohtia

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2013-2014 Yleistä Kausi 2013-2014 oli seuran 23. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin. Seuran yhteistä harjoitusvuoroa jatkettiin

Lisätiedot

Kouvolan Pallonlyöjät per

Kouvolan Pallonlyöjät per Kouvolan Pallonlyöjät per. 2.10.1931 KPL naiset naiset miehet miehet miehet kontiot A-pojat B-pojat Cup Halli -kilp (1931-54) -sarja Suursarja (1931-44) -sarja Välisarja (1938-41) B-sarja (1931-35) Valtakunnansarja

Lisätiedot

HELEN Cup Kouvola (Utti ja Kuusankoski)

HELEN Cup Kouvola (Utti ja Kuusankoski) HELEN Cup 22.-23.1.2016 Kouvola (Utti ja Kuusankoski) Yleisohjeita joukkueille Tervetuloa Kouvolaan ottelemaan henkilökunnan salibandymestaruuksista! Alkulohkojen otteluja pelataan 22.1.2016 sekä Uttihallilla

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31) Kausi 2018/2019 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 0409004274 2. Efes Heiskari Petteri Puh. 0407738477 3. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 0505728300 4. KU Kumura Honkonen Kari Puh. 0405907557 5.

Lisätiedot

2019/2020 MIEHET MESTARUUSSARJA

2019/2020 MIEHET MESTARUUSSARJA Kausi 2019/2020 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 040 9004 274 2. Kämmen pokalla Wallin Santtu Puh. 0400 756 076 3. NorSky Norrbacka Tuomas Puh. 050 562 8685 4. NurTS Lönnberg Markku Puh.

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31) Kausi 2018/2019 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 0409004274 2. Efes Heiskari Petteri Puh. 0407738477 3. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 0505728300 4. KU Kumura Honkonen Kari Puh. 0405907557 5.

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Rankingin 1. osakilpailu Talissa

Rankingin 1. osakilpailu Talissa Rankingin 1. osakilpailu Talissa 26.10.2013 8s. 6s. rr bon. tas. yht. ka. 1. Pe eri Salonen TKK, Tampere 1840 1341 1763 240 5184 224,7 2. Pasi Uola Ailec, Helsinki 1705 1330 1668 120 4823 213,8 3. Krista

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 Myl 1 Antero Kotijärvi KuLs Myl 17:23,0 2 Jarkko Koponen Epäsuunta Myl 17:24,0 M-cupissa 3 Lauri Pohjola Epäsuunta Myl 18:38,0 4 Marko Tölli Epäsuunta Myl 18:38,0 5 Toni

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

Ottelupöytäkirja. SM-sarja Turnaus: Voittaja: Lopputulos: Allekirjoitukset 0-5

Ottelupöytäkirja. SM-sarja Turnaus: Voittaja: Lopputulos: Allekirjoitukset 0-5 Turnaus: 11:00 Paikka: Kokkola Pvm: 05.03.2016 Ottelu # 25 11:00 Sininen Valkoinen x x # # x x x x x 0 0 UrSuk PSK Kupla 12:20 x x 0 0 kiinnipitäminen 12:03 x 88 10 0 1 Kapteeni 99 Kapteeni 10 09:48 x

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v.

Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v. 1(5) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31) Kausi 2018/2019 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 0409004274 2. Efes Heiskari Petteri Puh. 0407738477 3. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 0505728300 4. KU Kumura Honkonen Kari Puh. 0405907557 5.

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste

RHY:n kilpailu - Tuloskooste RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran 288 (24:09) 244 (-5m/-23m) 594 (99) 1126 2. Kuivalainen

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2016 2017 Naisten SM sarja Ajalla 1.10.2016 25.2.2017 pelataan 8 joukkueen nelinkertainen sarja (28 ottelua/joukkue). Sarjassa sijalle 8 sijoittunut joukkue putoaa

Lisätiedot

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.4.2017 0:10 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2015-2016 THE FINAL SERIES REPORT

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 Neljällä voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2011 Yhteensä 19 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella 14.6.2018 klo 18.00 Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella Hippos on ollut monen menestyneen joukkueen kotikenttä Suomen Mestaruudet 1982 Jyväskylän Kiri 1984

Lisätiedot

XV SKAL TALOUDELLISUUSAJO JYVÄSKYLÄSSÄ 9.9.2006. Auto. Ford Connect 1,980 13,86 5,051 2,551 1,000

XV SKAL TALOUDELLISUUSAJO JYVÄSKYLÄSSÄ 9.9.2006. Auto. Ford Connect 1,980 13,86 5,051 2,551 1,000 Sija. Luokka 1 Pakettiautot enintään 2000kg I 1. 3. Käyttöauto Oy Jyväskylä Risto Vainio Ilkka Mansala 2. 18. Markku Lehisto Jaakko Riikonen Raimo Alm 3. 9. Markku Lehisto Markku Lehisto Juha Tammisto

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste RHY:n hirvenhiihto Juuka, 28.03.2015 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura (23:23) 290 (+3m/+2m) 588 (98) 1178 2. Hirvonen Jarkko 103 Vaikkojoen Erä

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Liiton erikoiskilpailu Keuruu Tervaken kilpailu Hutunki Syyskisa Äänekoski Syyskynnöt Jyväskylä Valmet erikoinen Hutunki Talven odotus Jyväskylä Silver open Äänekoski X-Games Keuruu Kaamoskaadot

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste RHY:n hirvenhiihto Juuka, 28.03.2015 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura (23:23) 290 (+3m/+2m) 588

Lisätiedot