MM-sarjan lyhin ja nopein ralli

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MM-sarjan lyhin ja nopein ralli"

Transkriptio

1 Keskiviikkona.. LUKULAITELEHTI: Keskisuomalaisen voi nyt tilata ipadiin. Lehden voi lukea vaikka maapallon toisella puolen. KOTIMAA 7 N MM-RALLI MM-sarjan lyhin ja nopein ralli JYRKI KAUKO BLOGIT Kolmen vuoden kuvat katosivat bittiavaruuteen Alma Median omistama suosittu Vuodatus.net-blogipalvelu kaatui heinäkuun alussa, ja palvelusta hävisivät kaikki elokuun 9 jälkeen lisätyt kuvat. Pettyneet käyttäjät ovat hämmästelleet, miten sivuston varmuuskopiointia ei ollut hoidettu kunnolla. Alma Median mukaan sivusto ei ole ollut muutamaan vuoteen aktiivisessa kehityksessä, ja palvelun parissa on työskennellyt vain yksi työntekijä. Yhtiössä pohditaan jo blogisivuston mahdollista kauppaamista. Kuluttajaliiton mukaan ihmiset luottavat liikaa internetin ilmaispalveluiden toimivuuteen. Ilmaispalvelujen sopimusehdot eivät jätä yleensä käyttäjille paljoa oikeuksia. KOTIMAA Jyväskylän MM-rallissa ajetaan tänä vuonna ainoastaan 33 kilometriä erikoiskokeilla. Ralli on kaikkien aikojen lyhin MM-sarjan historiassa, joka kattaa 5 MM-rallia vuodesta 973. TALOUSRIKOS Sampoa huijattiin laittomilla tilisiirroilla Kaksi jyväskyläläismiestä tuomittiin törkeästä petoksesta jutussa, jossa Sampo-pankin verkkomaksujen suuruutta pienennettiin tietokoneohjelman avulla. Asianomistajina petosjutussa oli Sampo Pankin lisäksi 3 suomalaista ja pohjoismaista yritystä, muun muassa RAY ja Veikkaus Oy. Sampo Pankki Oyj:n viestintäjohtaja Timo Anttilan mukaan tapaus on pankissa ensimmäinen laatuaan. Kotimaa LUONTO Loiset ovat yleisiä kaloissa Erä ja luonto 5 SUOLAHTI Jyväskylän ralli on MM-sarjan nopein osakilpailu. Kuljettajien keskituntinopeus erikoiskokeilla saattaa nousta jopa 35 kilometriin tunnissa. Kaikkien aikojen kymmenestä nopeimmasta MM-rallista kahdeksan on Kurikka Timber investoi ja palkkaa väkeä Ikkuna- ja oviaihioita valmistava suolahtelainen Kurikka Timber palkkaa jopa 5 uutta työntekijää. Tehdas on investoinut uuteen sormijatkoslinjaan, jonka on tarkoitus pyöriä kolmessa vuorossa jo syyskuusta lähtien. Toimitusjohtaja Jaakko Kurikan (kuvassa) mielestä on tärkeää tehdä rohkeita ja yrityksen kasvua edistäviä päätöksiä. Talous LONTOON OLYMPIALAISET Miksi 5-vuotias ui karkuun aikuisilta? Vasta 5-vuotias Liettuan Ruta Meilutyte teki Lontoossa ihmeen porhaltamalla metrin rintauinnin olympiavoittajaksi. Kuinka on mahdollista, että liki tuntematon teinityttö ui karkuun aikuisilta naisilta? Rintauinti on tekninen laji. Teinien tuottamat tehot eivät ole massiiviset, mutta soveltuvat sulavaan uintimuotoon, vastaa jyväskyläläinen uintivalmentaja Marko Malvela. Urheilu 5 ajettu Jyväskylässä. Mikko Hirvonen on vahvin suosikki rallin voittajaksi tänä vuonna. Hänen kovin haastajansa on Jari-Matti Latvala (kuvassa), joka voitti Jyväskylässä vuonna. URHEILU 7 3 Pyörätuolilla kulkeva Lauri Kaihlaniemi aikoo matkustaa Lontoon paralympialaisten yleisöön ja kuvata matkaltaan videoita internetiin. Jyväskylän seutu PÄIVÄN PORUKKA: KAUNISHARJUN ÄIDIT Kaunisharjun seudun naiset ovat verkostoituneet ja laittaneet kasaan oman yhteisönsä Kaunisharjun Facebook-äidit. Mukaan pääsevät äidit ja lasta odottavat. Vuosi sitten perustettuun joukkoon kuuluu noin puolensataa naista, heistä yksi on Sanna Häkkinen. Ykkösasiana on äitien hyvinvointi, mutta myös lasten kanssa touhutaan tiiviisti porukalla. Tänään 3 LEHDESSÄ TÄNÄÄN Keski-Suomessa myynnissä 7 omarantaista mökkiä Kesämökkikauppa on käynyt monin paikoin verkkaisesti, tai ainakin sesonki alkoi tavanomaista myöhemmin tänä kesänä. Toimitusjohtaja Janne Särkkä Keski-Suomen OP-Kiinteistökeskuksesta arvioi, että kuluva mökkikauppavuosi jää viime vuodesta. Keski-Suomessa on Etuovi.com-palvelun mukaan myynnissä lähes 3 kesämökkiä tai huvilaa, joista noin 7 omarantaisia. Talous 9 Etelä-Euroopan autoteollisuus pulassa Eteläeurooppalaiset autonvalmistajat ovat vaikeuksissa eurokriisin kanssa. Kriisi on vähentänyt autojen kysyntää maissa, jotka ovat saaneet apua toimintansa rahoitukseen muilta euromailta. Portugalissa ja Kreikassa autojen myynti romahti kesäkuussa mukaan prosentilla ja Italiassa pudotusta oli prosenttia. Kriisimaiden tilanne vaikuttaa autojen myyntiin koko Euroopassa. Ennusteen mukaan autoja myydään tänä vuonna kolme miljoonaa vähemmän kuin vuonna 7. Ulkomaat SISÄLTÖ PÄÄKIRJOITUSSIVU KOTIMAA 5, 7 JA 3 N SEUTU TALOUS 9 ULKOMAAT TÄNÄÄN Jyväskylä +9 Jämsä +9 ERÄ JA LUONTO 5 KULTTUURI URHEILU 7 SARJAKUVAT 9 TELEVISIO 3 3 SÄÄ 3 Viitasaari +9 Helsinki + SÄÄ, SIVU 3, VERKOSSA KSML.FI/SAA Kuuroille leiri on kesän kohokohta Vesalassa on käynnissä kuurojen kesäleiri. Mukana on noin 5 leiriläistä ja kymmenkunta tulkkia ja avustajaa. Leiri on useille kävijöille vuoden huippukohta. Mukanaolijoiden joukossa on myös kuuroja, joilla on muutoin niukasti seuraa, ja jotka tulevat vasta leirillä esiin kuorestaan. Tänään Kiri taistelee paikasta auringossa Superpesiksen runkosarja lähestyy loppuaan. Kiri kohtasi eilen Kouvolan Pallonlyöjät elintärkeässä ottelussa Hippoksella. Joukkueet taistelevat viimeisestä pudotuspelipaikasta. Urheilu 7

2 KESKIVIIKKONA.. KESKISUOMALAINEN 7 Esimies:, p. 9 Uutispäivystys: p. Sähköposti: urheilu@keskisuomalainen.fi etunimi.sukunimi@ keskisuomalainen.fi Osoite: Urheilu, PL 59, Jyväskylä LAUKKANEN KATI Lupa voittaa Suosikki: Mikko Hirvonen ei aio alistua tallimääräykseen Keski-Suomen sorateillä. Sebastien Loeb ja Mikko Hirvonen ovat ajaneet tällä kaudella neljä kaksoisvoittoa in rallitallille. Maaliin ollaan ajettu nimenomaan tässä järjestyksessä, sillä on määrännyt Hirvosen pysymään toisena Meksikossa, Argentiinassa, Kreikassa ja Uudessa-Seelannissa. Kun laitoin nimen paperiin niin tiesin, että tilanne voi olla tällainen. Itselleni on ollut tärkeää, että olen pystynyt näyttämään vauhtini ja päässyt siihen asemaan, että tiimi on joutunut sanomaan, että nyt peli poikki, Hirvonen toteaa. Kun Hirvonen vaihtoi viime kauden päätteeksi ille, ranskalaiset tiesivät saavansa varman kuljettajan. Mutta uskoiko Loeb, että Hirvonen haastaa hänet voittotaistelussa jo Argentiinassa ja Uudessa-Seelannisa? Totta kai haluaisin ajaa voitosta, mutta nyt tehdään niin kuin johtajat käskevät ja yritetään pohjustaa sillä tulevaa, Hirvonen tuumaa diplomaattisesti vailla katkeruutta tai jupinaa. Tänä vuonna on tärkeintä, että pystyn auttamaan ia merkkimestaruuden voittamisessa ja löydän vauhdin takaisin. Siinä ollaankin onnistuttu. Palkintopallin korkeimmalla korokkeella jyväskyläläinen on tänä vuonna seisonut Portugalin rallissa. Mutta jälkikatsastuksessa Hirvosen auton turbo ja kytkin todettiin luokitusten vastaisiksi ja tuomaristo hylkäsi suomalaisen suorituksen. in rallitalli on mokastaan palveluksen velkaa Hirvoselle. Mikäpä olisi parempi paikka kunniavelan kuittaamiseen kuin Jyväskylän MM-ralli? Loebilla on varaa antaa Hirvosen voittaa, sillä hän johtaa MMsarjaa 3 pisteen turvin ennen tallikaveriaan. En usko enkä sitä ainakaan toivo. Voitto ei tuntuisi samalta, jos se tulee sillä tavalla, että talli alkaisi hyvittää jotain. Se tuntuisi tyhmältä, Hirvonen painottaa. Sen verran Hirvonen uskoo in hyvyyteen ja reiluuteen, että hänen tuskin tarvitsee antaa Loebin voittaa Jyväskylässä. Jyväskylässä ei pitäisi tulla mitään määräyksiä missään vaiheessa, vaan täällä saadaan ajaa voitosta ihan maaliin asti. Myös siinäkin tapauksessa, jos in Jari-Matti Latvala ja Petter Solberg ovat puskassa tai muuten kaukana kärjestä? Jyväskylässä kun ollaan niin minä en kuuntele, vaikka ne jotain sanoisivatkin. En hiljentäisi vaikka pyydettäisiin, Hirvonen linjaa. Minä en kuuntele, vaikka ne jotain sanoisivatkin. En hiljentäisi vaikka pyydettäisiin. Hirvosen mielestä tallimääräyksia ei Jyskälässä olisi edes odotettavissa, koska kisa rallin voitosta on niin tiukkaa ja tasaista. Hirvosen mukaan voittokamppailu on neljän kuljettajan välinen vääntö. Jari-Matti ja Petter ovat kovia, mutta kyllä Sebastienkin menee täällä kovaa. Tiimiltä olen kuullut tarinoita, että miten tyytyväinen Sebastien oli viime vuonna autoon. Sebastienin mukaan auto oli niin hyvä, että voitto tuli helpolla ilman isoja riskejä. Myös Hirvonen luottaa iin kuin pukki sarviinsa, vaikka hänellä on siitä vasta seitsemän MM-rallin kokemus. Focuksella Hirvonen ehti ajaa 9 MM-rallia ja Fiestalla 3 MM-rallia. Tilanne on vähän sama kuin viime vuonna, kun tulimme uusilla autoilla Jyväskylään. Meillä oli kova työ saada auto hyväksi, mutta me onnistuttiin siinä. Vaikka Hirvonen voittaisi Jyväskylän MM-rallin, vie Loeb kuljettajien maailmanmestaruuden yhdeksännen kerran. Jyväskylän jälkeen MM-kalenterissa on viisi rallia, joista kolme ajetaan Loebin mielialustalla asvaltilla. -kaksikon lähin haastaja Solberg on peräti 55 pistettä Loebia perässä ja Hirvoseenkin norjalaisella on matkaa 7 pistettä. Toivoisinkin, että mestaruudet varmistuvat hyvissä ajoin. Haluaisin yrittää niin paljon kuin mahdollista loppukauden asvalttiralleissa ja löytää vauhdin niissäkin. Mulla on jo nyt niin hyvä fiilis autoon asvaltilla, että mä uskon, että me pystytään menemään asvaltilla kovempaa kuin koskaan. Hirvosen rallikausi saattaakin huipentua automerkkien maailmanmestaruuteen ja MMhopeaan. Jos se sisältää vielä voiton Jyväskylän MM-rallista, voisi kautta luonnehtia aika onnistuneeksi. KATI LAUKKANEN Rallikuljettajan työtä tämäkin. Mikko Hirvonen jakoi nimikirjoituksia ja paitoja sponsorinsa liikkeessä runsas viikko sitten. Lissu Malinen ja Toini Malinen saivat punaiset rallipaidat. Mikko Hirvonen voitti Jyväskylän MM-rallin vuonna 9. Viime vuonna hänen kisansa meni pilalle heti ensimmäisellä erikoiskokeella, kun lipesi puuhun. Ulosajon syyksi paljastui väärin kasattu jarrusylinteri. Hirvonen mielissään Ouninpohjan paluusta Jyväskylän MM-ralli päättyy tänä vuonna kahteen kertaan ajettavaan Ouninpohjan erikoiskokeeseen. Rallin ratkaisut ajetaan 33 kilometriä pitkällä klassikkopätkällä, jos kärkikuljettajien erot ovat alle sekuntia. Ouninpohja on yksi maailman haastavimmista ja hienoimmista erikoiskokeista. On mahtavaa, että se on otettu takaisin, Mikko Hirvonen ylistää. Hirvonen ei ole koskaan ajanut pohja-aikaa Ouninpohjaan, mutta ei se ole häneltä huonostikaan mennyt. Aina on ollut jotain pientä. Olen nostanut jalan kaasulta ja roikkunut ojassa. Viimeisenä vuonna pystyin jo haastamaan Marcuksen Ouninpohjassa, mutta Marcus veti aina lopun nopeammin, Hirvonen viittaa in aikaiseen tallikaveriinsa Marcus Grönholmiin. Ouninpohjan painoarvoa lisää vielä se, että toisella kertaa ajettaessa jaetaan lisäpisteitä kolmelle nopeimmalla kuljettajalle. Jos kärjessä ollaan viiden sekunnin sisällä ennen Ouninpohjaa, niin olisin tyytyväinen, jos en johtaisi rallia ennen kahta viimeistä pätkää, Hirvonen puntaroi. Ouninpohjan ohella myös Mökkiperä ja Palsankylä ovat palanneet rallireittiin kolmen vuoden tauon jälkeen. Mökkiperä on yksi vaikeimmista erikoiskokeista. Se on melkein ainoa erikoiskoe, jonne ei voi lähteä sillä asenteella, että vedetään kaasu pohjassa jokaisen nypyn yli, Hirvonen korostaa. ALASINKATU 5 3 P. ARK. 9, LA 9 Aixam MOPOAUTOT Hinnat alk tmk Peugeot XP 7 5 SUPERMOTO kpl ERIKOISERÄ Keeway RY MOPOSKOOTTERI Erikoistarjous 9 (svh tmk) 9 + tmk VESIJETIT 53BR (svh..99 ) VESIURHEILUUN JOBE vesisukset, wakeboardit, renkaat, märkäpuvut X-City Kokonaishinta.999,55 (sis. autovero 59,55 ) Ajoa helpottava matala istuinkorkeus XTZ Z Tenere Aina valmis seikkailuun Kokonaishinta 9.99,5 (sis. autovero,5 ) Hinnat alk. 959 Myös useita käytettyjä! Tervetuloa tutustumaan! Alumiiniveneiden MULLISTAVA UUTUUS Testivoittaja 5 7 hv moottoriteholle Nyt myös UUTUUS tuote Ilmatäytteinen, lämmitettävä POREALLAS 79

3 KESKISUOMALAINEN KESKIVIIKKONA.. Latvalalla vain voitettavaa Hyökkääjä: Jari-Matti Latvala voi jahdata parasta palkintoa vailla paineita kuljettajien MM-pisteistä. JYRKI KAUKO Tästä rallivuodesta piti tulla Jari-Matti Latvalan kausi. Viime vuonna kuljettajien MM-sarjassa neljänneksi pinnistänyt tuurilainen nostettiin in rallitallin ykköskuljettajaksi ja hänelle pestattiin Sancho Panzaksi Petter Solberg. Yhdessä heidän oli tarkoitus keikauttaa Sebastien Loeb rallin valtaistuimelta. Hyvin suunniteltu, mutta huonosti tehty. Latvalan kausi sai surkuhupaisan alun, kun hän ajoi ulos Monte Carlon rallissa, jossa ei ollut mahdollista jatkaa kilpailua superrallisäännön turvin. Voitto Ruotsin rallissa nosti toiveet kattoon, mutta Meksikossa romahdettiin rajusti maan kamaralle. Latvala ajoi tahallaan autonsa ulos, kun hän luuli Evgeny Novikovin kaatuneen auton rötköttäneen keskellä tietä. Latvala ajoi ulos myös Portugalin rallissa, mutta solisluunsa hän loukkasi hiihtoretkellä Levillä huhtikuussa. Argentiinan ralli jäi mieheltä väliin kokonaan. Me ollaan johdettu tiiminä jokaista rallia, mutta eihän se riitä, kun katsoo tuloksia. Kaikki on lähtenyt menemään niin huonoon suuntaan kuin vain voi mennä. Mikään tilanne ei ole pitänyt meitä kasassa, Latvala huokaa, mutta löytää mustasta pilvestä hopeisen reunuksen. Me ollaan johdettu tiiminä jokaista rallia, mutta eihän se riitä, kun katsoo tuloksia. Tulosten valossa kausi ei näytä Latvala ihailee Loebin kykyä kontrolloida vahvaa voitontahtoa kauhea positiiviselta, Latvala myöntää. Latvala on menettänyt otteensa kuljettajien maailmanmestaruudesta, joten hän voi jahdata Jyväskylän MM-rallin voittoa vailla paineita. Onhan se vähentänyt paineita, kun kuljettajien mestaruus on mennyt. Meillä ei ole kuin voitettavaa. Jos saataisiin hyvä tulos Jyväskylästä, niin se pelastaisi paljon tästä kaudesta. Jyväskylän voitolla olisi iso merkitys ja sillä saisi ison näkyvyyden. Voitto tekisi poikaa tiimin hengen kohotukselle, Latvala analysoi. Miksi Sebastien Loeb on niin hyvä kuljettaja, että hän on pystynyt valloittamaan kuljettajien maailmanmestaruuden kahdeksan kertaa ja johtaa tänäkin vuonna MM-sarjaa? Moni on sitä pohtinut ja asiaa on pyöritellyt myös Jari-Matti Latvala. Loebilla on kova voitontahto, mutta hän pystyy kontrolloimaan sen. Hänelle ei tule ylilyöntejä, Latvala toteaa. Samalla hän vastaa ilmassa leijuvaan kysymykseen. Miksi Latvala ei pysty voittamaan ralleja, vaikka hän on yhtä nopea kuljettaja kuin Loeb. Kaikilla huippukuskeilla on sama ajotaito, mutta henkinen puoli on se mikä ratkaisee, Latvala viiltää. Jari-Matti Latvala on saanut ottaa vastaan takaiskuja tänä vuonna. Voitto Jyväskylän MM-rallissa pelastaisi paljon hänen ja in rallitallin vuodesta. Latvala voitti Jyväskylän MMrallin vuonna. Viime vuonna hän sijoittui toiseksi ja vuonna 9 kolmanneksi, joten huonosti hän ei ole viime vuosina Keski-Suomen sorateillä ajanut. Kakkossija viime vuonna oli pettymys tuloksellisesti. Olihan se tosi hyvä kilpailu meiltä, mutta ei ihan sitä mitä me oltaisiin toivottu ja mitä me haettiin. Siitä jäi vähän vaisu fiilis, Latvala sanoo. Moni kuljettaja olisi tyytyväinen toiseen sijaan Jyväskylän MM-rallissa. Latvalaa jäi kuitenkin korpeamaan, koska hän hävisi taistelun rallin voitosta Loebille viimeisenä päivänä. Leustu maksoi mulle voiton. En päässyt kunnolla sisään siihen pätkään. Ja ehkä ei olisi kannattanut pelata lähtöpaikalla, vaan olisi kannattanut mennä kärkeen. Taktikointi meni meiltä ylilyönniksi, kun ruvettiin pelaamaan liikaa, Latvala harmittelee. Tänä vuonna kuljettajat pääsevät taktikoimaan jo ennen rallia, kun lähtöpaikat torstain erikoiskokeille valitaan Ruuhimäen aikojen perusteella keskiviikkona. Torstain lenkki Lahdessa on kuitenkin vasta alkupalat, sillä varsinainen voittokamppailu käydään Keski-Suomen sorateillä perjantaina ja lauantaina. Terävänä pitää olla heti alusta lähtien. Yritin lähteä liian maltillisesti liikkeelle viime vuonna, enkä saanut sovitettua parasta vauhtia. Jyväskylässä ei ole varaa lähteä katselemaan, siihen tämä ralli on liian lyhyt, Latvala painottaa. Latvalan mukaan hän on oppinut tekemistään virheistä. Minäkin olen ymmärtänyt sen, että ihan joka mutkaan ei tarvitse ajaa koko ajan prosentin vauhdilla. Jos auto ei tunnu hyvältä, niin pitää vähän rauhoittaa. Ajamista ei saa pakottaa liikaa. Uudessa-Seelannissa tein sen virheen, että yritin pakottaa, vaikka ajaminen ei ollut rentoa. Sitten tuli virhe, joka maksoi paljon. Latvalan mukaan kaikille kärkikuljettajille tulee kauden aikana vähintään yksi huono ralli. Loeb pystyy heti unohtamaan huonon kisan. Meidän pitäisi saada kauden notkahduksia lyhyemmiksi. Jos tulee huono kisa, niin se pitäisi vaan pystyä jättämään siihen, Latvala järkeilee. Mökkiperän mörkö Latvalan kiusana Jari-Matti Latvala on kokenyt yhden ralliuransa surkeimmista hetkistä Mökkiperän erikoiskokeella. Hän teloi autonsa kiveen Mäki-Rautialan talon kohdalla vuonna ja joutui keskeyttämään. Edellisenä vuonna hän oli rypenyt ojassa samalla pikataipaleella ja vuonna hän kaatoi Suzuki Ignisin keskeytyskuntoon juuri Mökkiperässä. Mä olin aina sanonut, että Mökkiperä on helppo ek. Mutta se on kaikkea muuta kuin helppo. Sinne on monen kaverin matka katkennut, Latvala korostaa. Onneksi pääsin ajamaan Mökkiperän läpi vuonna 9, hän jatkaa. Jos ei Mökkiperän paluu Latvalaa riehaannuta, niin Ouninpohjasta hänkin on innoissaan. Ouninpohja on hieno ja vaativa ek, varmasti yksi vaikeimmista MM-sarjassa. Muistan miten mahtava fiilis oli, kun ajoin sitä Corollalla vuonna. Kuin olisi vuoristoradalla ajanut. Latvalalle Ouninpohja ei ole niin tuttu kuin esimerkiksi Mikko Hirvoselle. Mikko on vahvoilla Ouninpohjassa, koska hän on ajanut niin paljon testejä siellä, Latvala huomauttaa. Latvalan mukaan kärkikuljettajien välille voi syntyä eroja, kun Ouninpohja ajetaan ensimmäistä kertaa lauantaina. Erot tehdään ekalla vedolla. Toisella kerralla kaikki kärkikuskit tulevat samaa kyytiä, Latvala ennakoi. Mikäli rallin ratkaisut venyvät Ouninpohjaan asti, ennustaa tuurilainen yllättäviä tapahtumia. Tosi paha, jos Ounissa joutuu puristamaan. Siellä tulee niin helposti virhe, koska kyyti on niin kovaa. JYRKI KAUKO Jari-Matti Latvala kehuu ja kiittelee kiropraktikko Pertti Siekkistä, joka laittelee hänen selkänsä kuntoon rallien aikana ja niiden välillä. Luotettava autopurkamo Palokankaantie 3 Puh. 33, fax 3 Avoinna ark. 9 7 ELOKUUN TARJOUS! Kotimaiselta valmistajalta laadukkaat ja ympäristöystävälliset jätevesijärjestelmät, putket, laituriponttonit ja poijut! SYM ja MH -mopoihin ajokorttikoulutus kaupan päälle! Rajattu erä. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. yhteistyössä: Rotomon Oy Hallitie, 5 Kangasniemi Myynti: 5, rotomon@rotomon.fi rotomon.fi

4 KESKIVIIKKONA.. KESKISUOMALAINEN 9 AUTOSÄHKÖTYÖT AHONEN KY AUTO- JA VENEALAN LISÄVARUSTELUT JANI SALONEN Kolarikorjaukset Peltikorjaukset Korinoikaisut $PSXPDUDGDQWLH /HSSlYHVL LQIR#DXWRVDKNRW\RDKRQHQ IL PALOKANKAAN AUTOPELTI KY Palokankaantie 9 3 Jyväskylä. Puh. () 5. on Ain ka tu Tourukatu tu ka Lyseo Pu is to atu uk rj Ha MA PE 7, KESÄ LA sakoulukatu Normaalikoulu 3XK *VP *VP Yliopistonkatu Väinönkatu Kirkkopuisto Kiirkkopuisto Kirjasto Veturitallinkatu Rahtiasema Matkakeskus 9 3 E 3 3 E 75 Heikinkatu Hanniikaisenkatu Hannikaisenkatu Ranta Rantavä aväylä ylä Vapaudenkatu atu onk T Teatteri P-Asema P-Cygnaeus P-Kolmikulma P-Matkakeskus P-Tori P-Sokos Ilmarisenkatu Urh KaupunKaupun nn gintalo Asemakatu Vapau udenkatu Vapaudenkatu ']KREIYW ' ]KR ' ']KREI ']KR REIYW REI EI IYW Yrjönkatu KÄVELYKATU Kauppakatu Kilpisenkatu Cygnaeuspuisto Kalevankatu Gumm Gummeruksenkatu meruksenkatu Cygnaeuksenk Cygnaeuksenkatu katu Vaasankatu Kauppalaispiha Keskustie Helsinki, Lahti Kuopio, Mikkeli Varkaus Oulu, Kokkola Fortunakatu Jyväs Jyväsjärvi väs äsjär järv jär rvi puk Uno Savolan katu Satamakatu Jari Ketomaa testasi iaan Kutemajärvellä perjantaina. Hän ajoi kahden päivän aikana yhteensä 3 kilometriä. Se on yksityiskuljettajalle mainio määrä testikilometrejä. Rally HQ atu tu ka tin ted ms Blo Piip Messukatu PAVILJONKI tie isto in an pu um ha Sc [[[ N]ZEW TEVOOM ½ Ketomaa aikoo pysyä tiellä tänä vuonna JESSE HAAJA Mikkeliläinen Jari Ketomaa hämmästytti ralliyleisön ja kilpakumppanit viime vuonna ajamalla pohja-ajan Lankamaan erikoiskokeelle. MM-rallin pätkäpohja oli Ketomaan ensimmäinen ja ensimmäistä kertaa hän myös johti MM-sarjan osakilpailua. Ensimmäisen päivän jälkeen ajattelin, että tässähän ajetaan kisan voitosta. Seuraavana päivänä nostin vauhtia ja yritin pitää sen korkealla, mutta ei se onnistunut, Ketomaa tuumaa ulosajoon päättyneestä kisasta. Ketomaan suistui tieltä Koivukehän erikoiskokeella Lahden lenkillä. Ihme, että auto kesti pyörillä niinkin kauan. Tilanteita oli jo aikaisemmin, Ketomaa tunnustaa. Ketomaa ei aio tehdä samaa virhettä tänä vuonna. Sebastien Loeb, Mikko Hirvonen ja JariMatti Latvala saavat ajaa karkuun, jos siltä tuntuu. Sen se opetti, että ei vauhtia voi koko ajan vain lyödä lisää. Ketomaan alla on tänäkin vuonna Fiesta. Hän on ajanut samalla autolla Ruotsin, Portugalin ja Uuden-Seelannin MM-rallit. Ruotsi päättyi vetäytymiseen rengasmurheiden takia, mutta Portugalissa hän nousi lopputuloksissa yhdeksänneksi. Uuden-Seelannin rallista irtosi kahden rengasrikon jälkeen :s tila. Ensimmäinen rengasrikko oli oma virhe, mutta siihen meni vain 3 sekuntia. Kuljettajien MM-sarja Sija Kuljettaja Sebastien Loeb Mikko Hirvonen Petter Solberg Mads Östberg Evgeny Novikov Jari-Matti Latvala Martin Prokop Thierry Neuville Daniel Sordo Nasser Al-Attiyah Sebastien Ogier Ott Tänak Armindo Araujo Francois Delecour Dennis Kuipers Henning Solberg Pierre Campana Patrik Sandell Yazeed Al-Rajhi Ken Block Jari Ketomaa Eyvind Brynildsen Ricardo Trivino Peter van Merksteijn jr. Abdulaziz Al-Kuwari Manfred Stohl Kansallisuus Ranska Suomi Venäjä Suomi Tshekki Belgia Espanja Qatar Ranska Viro Portugali Ranska Alankomaat Espanja Ruotsi Saudi-Arabia Yhdysvallat Suomi Meksiko Alankomaat Qatar Itävalta Jari Ketomaa (vas.) ja Mika Stenberg sijoittuivat Portugalin MMrallissa yhdeksänneksi. Kaikkiaan hän menetti aikaa yli kolme minuuttia, koska joutui vaihtamaan eturenkaan kolmannella pikataipaleella. Joskus kivien yli voi ajaa täydellä vauhdilla ja joskus rangas hajoaa ihan mitättömästä kosketuksesta. Se on ihan tuurista kiinni, Ketomaa toteaa. Uuden-Seelannin rallin kokemusten ja kahden päivän testirupeaman perusteella Ketomaa odottaa Jyväskylän MM-rallista kelvollista sijoitusta. Maaliin ja pisteille. Ajan niin hyvin kuin osaan ja keskityn jokaiseen erikoiskokeeseen niin hyvin kuin pystyn. Tarkoitus on ajaa kaasu pohjassa ensimmäisestä metristä alkaen. Mutta pitää olla realisti, eikä tavoitella kuuta taivaalta. Jos pääsisi ek-ajoissa sakkiin ja pystyisi tasapuolisesti taistelemaan Evgeny Novikovin ja Ott Tänakin kanssa, Ketomaa tuumaa. Ketomaan autossa pyörivät kiinalaiset D-Mackin renkaat. Jyväskylän MM-ralliin D-Mack on tehnyt uuden renkaan, jonka pitäisi kestää rallin rasitukset. Rengas on seokseltaan kovempi kuin Michelin, joten sen ei pitäisi kulua niin paljon. Ketomaa on parhaimmillaan yltänyt Jyväskylän MM-rallissa seitsemänneksi. Tuota sijoitusta hänen on tarkoitus parantaa tänä vuonna. Maaliin ja pisteille. Ajan niin hyvin kuin osaan ja keskityn jokaiseen erikoiskokeeseen niin hyvin kuin pystyn, Ketomaa lupaa. ti a lan i arlo e C otsi iko rtugal gentiin ikka si-see teensä t s n k e Yh Kr Ar Ru Me Uu Po Mo / Skoda Subaru Auto GRAFIIKKA: HANNA VOUTILAINEN GUVGKN5CNNKP-[XjUM[NjPVCRCJVWOCV.GUMKXKKMMQ 7QTUVCK 3GTLCPVCK /CWCPVCK +WQNVQRCTMMKCXQKPPC )COKN[:QTNFYKVJ'KUPG[ NCUVGPRWWJCOCCKNOC -WOKECTU LWPKQTKCWVQMQWNW 5CNN[(ZRQ CWVQLGP CWVQKNWP LCCWVQVWPKPIKPGTKMQKUOGUUWV 5CNN[+CNNQH)COG Pj[VVGN[ KZV7QYGT XCRCCRWFQVWUNCKVG :5&&CHn 5CNN[+CNNQH)COG JCCUVCVVGNW KEJoNGQWVQP.WNLGVVCLKGPNjJVzRCKMCP XCNKPVCVKNCKUWWU /KXGMQPUGTVVK RQTVVKOQDKKNK LC+KVNCPVKU DjPFKMKUCP XQKVVCLC ),$$EVKQPHQT5QCFCHGV[ VGGOCTGMMC 3CXKNLQPIKPCNWGGNNCMQMQVCRCJVWOCPCLCP :5&'TKXGTUGGVVJG.KFUVQ MNQ 9KGTCKNGXKPCVjJVKPjKMCCNQLC$CTQ9CKPKQ RG MNQ.CORCPLCCVWMGOCUUC +WQNVQRCTMMKCXQKPPC -WOKECTU LWPKQTKCWVQMQWNW :5&&CHn )COKN[:QTNFYKVJ'KUPG[ NCUVGPRWWJCOCCKNOC ),$$EVKQPHQT5QCFCHGV[ :5&'TKXGTUGGVVJG.KFU TCNNKMWUMKVLCNCRUGV LWPKQTKCWVQMQWNWPRCTKUUC KZV7QYGT XCRCCRWFQVWUNCKVG 5CNNKTCXKPVQNC $ JCNNK 5CNNKTCXKPVQNC ' JCNNK 5CNN[(ZRQ CWVQLGP CWVQKNWP LCCWVQVWPKPIKPGTKMQKUOGUUWV 5CNN[+CNNQH)COG Pj[VVGN[ +WQNVQ$ OKP +WQNVQRCTMMKCXQKPPC +WQNVQ% OKP +WQNVQ& OKP -WOKECTU LWPKQTKCWVQMQWNW )COKN[:QTNFYKVJ'KUPG[ NCUVGPRWWJCOCCKNOC :5&&CHn 5CNNKTCXKPVQNC $ JCNNK 5CNNKTCXKPVQNC ' JCNNK 5CNN[(ZRQ CWVQLGP CWVQKNWP LCCWVQVWPKPIKPGTKMQKUOGUUWV 5CNN[+CNNQH)COG Pj[VVGN[ KZV7QYGT XCRCCRWFQVWUNCKVG +WQNVQ' OKP ),$$EVKQPHQT5QCFCHGV[ TGMMC XKGTCKNGXCPCVjJVGPj KMCCNQLC$CTQ9CKPKQ +WQNVQ( OKP GGVVJG'TKXGTU JWKRRW MWNLGVVCLKGPJCCUVCVVGNWV /KXGMQPUGTVVK WXK7GTjUPKUMC -[XjUM[NjP3CXKNLQPIKP NKXGMQPUGTVKV 5GF%WNN7QWTDWU NKXGMQPUGTVKV RQTVVKOQDKKNK HKLC +KVNCPVKU DjPFKMKUCP XQKVVCLC.G MNQ 3G MNQ.KNNGTK 3GNNGKNLQQPC )TGGOCP /C MNQ WPKPRQJLC WXK7GTjUPKUMC 3G MNQ /QU%CUVCTFQU)KPNCPFGUGU /C MNQ +WQNVQRCTMMKCXQKPPC +WQNVQ) OKP -WOKECTU LWPKQTKCWVQMQWNW )COKN[:QTNFYKVJ'KUPG[ NCUVGPRWWJCOCCKNOC :5&&CHn 5CNNKTCXKPVQNC $ JCNNK 5CNNKTCXKPVQNC ' JCNNK 5CNN[(ZRQ CWVQLGP CWVQKNWP LCCWVQVWPKPIKPGTKMQKUOGUUWV 5CNN[+CNNQH)COG Pj[VVGN[ KZV7QYGT XCRCCRWFQVWUNCKVG +WQNVQ* OKP +WQNVQ+ OKP +WQNVQ, OKP GUVGKN5CNNK RCNMKPVQLGPLCMQ /KXGMQPUGTVVK /QU%CUVCTFQU )KPNCPFGUGU %WUUKMWNLGVWMUGVGTKMQKUMQMGKNNG 3G (. /CPMCOCC /jjvzcvmcmgumwmugnvcmnq GPQRCNWW NKRRW Ó 3G (..KNNGTK QP UVQR MWNLGVWMUGVCVMCMGUMWMUGNVCMNQ CNMCGP GPQRCNWW NKRRW Ó /C (. (. WPKPRQJLC /jjvzcvmcmgumwmugnvcmnq GPQRCNWW NKRRW Ó (PPCMMQXCTCWMUGVYYY VKNCWUNKKMGPPGMCKPWNCKPGP HK /KUjVKGVQLCVCRCJVWOCUVC YYY PGUVGQKNTCNN[HKPNCPF HK

5 KESKISUOMALAINEN KESKIVIIKKONA.. Turvallisesti toiseksi KATI LAUKKANEN Tarkkailija: Sebastien Loeb ei halua ajaa voitosta riskirajoilla, vaan tyytyy herkästi toiseen tai kolmanteen sijaan. Sebastien Loeb johtaa kuljettajien MM-sarjaa 3 pisteen erolla ennen tallikaveriaan Mikko Hirvosta. Loebin johto on niin muhkea, että hänellä on varaa tyytyä toiseen tai kolmanteen sijaan Jyväskylän MM-rallissa. Ja niin Loeb tekeekin, jos voitto ei irtoa perusvarmalla ajolla. Kun voitin Jyväskylässä ensimmäisen kerran vuonna, niin otin todella kovia riskejä. Halusin ajaa täysillä loppuun saakka, koska en ollut vielä koskaan voittanut Suomen MMrallia. Sanoin rallin jälkeen, että näin kammottavia riskejä en halua ottaa enää ikinä missään rallissa, Loeb kertoo. Loeb on edelleen samaa mieltä. Se ei johdu pelkästään siitä, että olen tullut vanhaksi. Olen voittanut tämän rallin kaksi kertaa, eikä minun tarvitse tavoitella voittoa, jos se vaatii riskien ottamista. Olen tyytyväinen paikkaan palkintopallilla, Loeb vahvistaa. Jyväskylässä on odotettavissa ehkä kovin vastus tällä kaudella. Sebastian Loeb on noussut palkintopallille Jyväskylän MM-rallissa seitsemänä viime vuonna. Loeb on voittanut 7 MM-rallia. Hänelle on ihan sama voittaako hän Jyväskylässä vai onko toinen. Ranskalaiselle tärkeintä on saada niin paljon pisteitä, että hän voittaa tänä vuonna kuljettajien maailmanmestaruuden. Jyväskylän MM-ralli aloittaa tänäkin vuonna MM-sarjan jälkimmäisen puoliskon. Jyskälästä eteenpäin MM-sarja on Loebille kuin marjaretki metsässä, sillä viidestä loppukauden rallista kolme ajetaan asvaltilla. Loeb varmistaa yhdeksännen kuljettajien mestaruutensa kotirallissaan Ranskassa lokakuussa, jos hän pystyy venyttämään MM-johtonsa 5 pisteeseen. Jyväskylän MM-ralli ei ole LAUKKANEN KATI mieluinen kilpailu Loebille. Kovat nopeudet, hypyt ja teiden varsilla olevat kivet ja puut aiheuttavat Loebille epämiellyttävän olon. Hän haluaa ottaa varman päälle ja Jyväskylän MM-rallissa se ei aina onnistu, jos ajetaan voitosta Hirvosta ja Jari-Matti Latvalaa vastaan. Nautin tästä rallista, mutta se vaatii täydellistä luottamusta nuotteihin ja autoon. Testeissä oli tärkeintä saada autoon hyvä fiilis, Loeb toteaa. Loeb ei jahdannut voittoa riskirajoilla myöskään viime vuonna, mutta kun hänelle tarjoutui tilaisuus viimeisen ajopäivän aamuna, ei ranskalainen aikaillut iskeä. Latvala ja Sebastien Ogier pelasivat Loebille luuta-auton paikan lauantain erikoiskokeille, mutta Loeb käytti hyväkseen aamukasteisen tienpinnan ja täräytti Leustun erikoiskokeelle, sekunnin pohja-ajan. Se ratkaisi rallin voiton Loebille. Viime vuonna meillä oli hyvä taistelu, kuten aina. Pystyin kontrolloimaan kilpailua paremmin kuin vuonna, Loeb sanoo. Loeb on voittanut tänä vuonna viisi MM-rallia. Voitot ovat tulleet helpolla, kun Hirvonen on taannut selustan ja kuskit ovat kapsahtaneet ajovirheisiin. Monte Carlon rallissa Loebin voittomarginaali oli.5 minuuttia ja muissa kisoissa 5 sekuntia. Jyväskylässä on odotettavissa ehkä kovin vastus tällä kaudella, Loeb ennakoi. Loebin ja in rallitallin puolesta Hirvonen saa voittaa Jyväskylässä, kunhan Loeb on mukana palkintopallilla. Ja podiumilla Loeb on viihtynyt seitsemänä viime vuonna Jyväskylässä. Vuosien ja voittojen lisäksi hän on sijoittunut toiseksi vuosina 9, ja 5 sekä kolmanneksi vuosina ja 7. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, on Loeb nytkin mukana rallin voittotaistelussa viimeisille erikoiskokeille saakka. Ouninpohja on todella haasteellinen erikoiskoe sunnuntaina, Loeb linjaa. Myös Mökkiperä on vaikea, koska siellä auton pitää olla sivuttain monessa hypyssä. Mökkiperä on hieno pikataival, mutta ei missään nimessä helppo. Nautin tästä rallista, mutta se vaatii täydellistä luottamusta nuotteihin ja autoon. Sebastien Loeb kertoo päättävänsä vasta rallin aikana, että hyökkääkö hän voittotaisteluun vai tyytyykö palkintopallin muihin sijoihin. NÄÖNKATSASTAJAT LII K E N N E T U R VAL LIS U U D E N P U O L E S TA NÄETKÖ HIRVEN HYVIN? VAI HIRVEEN HUONOSTI? KÄY SINÄKIN SYNSAMILLA HANKKIMASSA LAADUKKAAT AJOLASIT Tarjous voimassa kaikissa Synsam liikkeissä.. saakka. Alennus myönnetään erityisestä kampanjamallistosta, ei työmaksuista. Alennusta ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. SILMÄLASIT JA AURINKOLASIT -3 % KESKI-SUOMI N SILMÄLASI, Torikeskus. krs., Väinönkatu, Jyväskylä, puh. () OPTIKULMA SYNSAM, Torikeskus. krs, Yliopistonkatu 3, Jyväskylä, puh. () 3 33 jyvaskylanseutu.fi/matkailu puh. 3 jyvaskyla.fi jykes.fi

6 KESKIVIIKKONA.. KESKISUOMALAINEN KATI LAUKKANEN Ouninpohja Solbergin suosikkipätkä Petter Solbergin nimissä on Ouninpohjan erikoiskokeen kovin kellotus. lainen ajoi erikoiskokeen vuonna ajassa 5.,5, kun pikataipaleella oli mittaa 33,3 kilometriä. Hänen keskituntinopeudekseen tuli 3, km/h. Jätkien täytyy herätä todella aikaisin mikäli he aikovat rikkoa ennätykseni, Solberg viittaa Jari-Matti Latvalaan, Mikko Hirvoseen ja Sebastien Loebiin. Solberg ajoi ennätysajan vailla paineita superrallisäännön turvin, mutta nyt ovat panokset korkeammat, kun Ouninpohja ajetaan bonuspätkänä. Tarjolla on pisteitä, mainetta ja kunnioitusta. Minulle maine ja kunnioitus merkitsevät enemmän kuin muutama lisäpiste. Solberg rankkaa Ouninpohjan suosikkipätkäkseen MMsarjassa. Mikään erikoiskoe maailmassa ei lyö Ouninpohjaa. Tavoitteena on ajaa sinne uusi ennätys, mutta onnistuuko se? Kaikki riippuu säästä, autosta ja renkaista. Solbergille sopii, jos rallin ratkaisut ajetaan vasta Ouninpohjan ek-kilometrillä. Voitan siellä kenet tahansa, jos saan päälle hyvän ajorytmin. Mutta mieluummin johtaisin rallia sekunnilla ennen Ouninpohjaa, Solberg vinkkaa. Petter Solbergilla oli perhe mukana testeissä. Solbergien Joseph-koira telmi lepikossa ja välillä isäntänsä kanssa. Nälkäinen norjalainen MEXICAN FOOD RESTAURANT TERVETULOA MEKSIKOLAISTEN MAKUELÄMYSTEN MAAILMAAN! RALLIEN AUKIOLOAJAT KE - TO - PE - LA - SU 3- PE, LA KEITTIÖ AUKI - KAUPPAKATU KAUPPAKESKUS FORUM, KRS. KULKUPELIT VIILEINÄ... Ilmastoinnin huollot Korjaukset Kompressorit Varaosat Miilukatu, 3 Jyväskylä. Puh. 99 RALLIN VAUHDISSA MUKANA! autosähkö.i Haastaja: Petter Solberg ei aio tyytyä toiseen tai kolmanteen sijaan Jyväskylän MM-rallissa. Hän haluaa ajaa vain kilpailun voitosta. n Petter Solberg aloitti kauden in kakkoskuljettajana aivan kuten Mikko Hirvonen illa. Siinä missä Hirvonen soittaa edelleen toista viulua Sebastien Loebin taustalla, on Solberg noussut tallinsa ykköspilotiksi. Solberg on MMsarjassa kolmantena 3 pistettä tallikaveriaan Jari-Matti Latvalaa edellä. Solberg on kauden aikana noussut palkintopallille neljä kertaa. Hän on sijoittunut kolmanneksi Monte Carlossa, Meksikossa, Portugalissa ja Uudessa- Seelannissa. Jyväskylässä en tavoittele kolmatta tai toista sijaa, vaan voittoa. Siitähän rallissa on kyse, Solberg täräyttää. Kolmen vuoden jälkeen teh- Meidän on pakko ottaa hieman rauhallisemmin, jos aiomme voittaa ralleja. Ei me voida koko ajan ajaa täysillä. daskuljettajaksi palannut Solberg aloitti kauden nöyrästi Latvalan apulaisena. in rallitallin taktiikan mukaisesti Latvalan piti ajaa MM-rallien voitoista ja Solbergin varmistaa hyvät pisteet automerkkien MM-taistossa. Kauden puolivälissä in taktiikka on vesittynyt. Latvala ei aja kuljettajien maailmanmestaruudesta eikä illa ole saumoja automerkkien mestaruuteen. Jari-Matti ja minä pystymme uskomattomiin tekoihin, mutta ehkä olemme olleet vähän liian nälkäisiä menestyksen suhteen. Meidän on pakko ottaa hieman rauhallisemmin, jos aiom- Petter Solberg juoni testeissä rengastaktiikkaa yhdessä George Blackin kanssa. me voittaa ralleja. Ei me voida koko ajan ajaa täysillä, Solberg järkeilee. Latvala on ryssinyt ajovirheen takia Monte Carlon, Meksikon, Portugalin ja Uuden-Seelannin rallit, mutta on norjalaisellakin peiliin katsomista. Solberg on menettänyt pisteitä ajovirheen takia Meksikossa, Argentiinassa ja Kreikassa. Akropolis-rallissa hän taisteli rallin voitosta Loebin kanssa, mutta joutui keskeyttämään ulosajoon. Monet sanoivat rallin jälkeen, että oli typerää ajaa niin kovaa ja menettää varma kakkospaikka. Totta kai olisin voinut tyytyä toiseen sijaan ja nousta MM-sarjassa toiseksi, mutta en halunnut sitä. Minä haluan voittaa ralleja ja kukistaa Loebin, Solberg korostaa. Latvalan epäonni on kääntänyt kortit Solbergille suotuisiksi. Solberg saa tavoitella rallien voittoja ja sen hän aikoo tehdä täysillä. Jos aikoo voittaa ralleja, on oltava nopeampi kuin kukaan muu. Tärkeintä kuitenkin on saada palkintopallin korkeimmalle korokkeelle. JariMatti on varmasti tyytyväinen, jos minä voitan Jyväskylässä. Minäkin olen tyytyväinen, jos Jari-Matti voittaa rallin. Olemme molemmat ammattilaisia ja kunnioitamme toisiamme, Solberg kertoo. Solberg testasi ia kaksi päivää viime viikolla Suomessa. Hänellä oli perhe mukana ja testien jälkeen he lomailivat neljä päivää Keski-Suomessa. Löysimme hyvän tuntuman autoon ja se on minulle kaikkein tärkeintä. Auto on niin hyvä, että meidän ei tarvitse puristaa aivan täyttä vauhtia, vaan sellainen 9 prosentin suoritus riittää, Solberg analysoi. Miten onnistuu Solbergilta -pronsenttinen ajo Keski-Suomen sorateillä, kun hän laittaa kypärän päähänsä? Sen kun näkisi. Jos aikoo voittaa ralleja, on oltava nopeampi kuin kukaan muu. Potenza P t S JP-Rengashuolto Oy Vasarakatu 3, 3 Jkl. Puh , Avoinna: ark. 7, la 9 Myös Rengashotelli. jprengashuolto@gmail.com Vasarakatu, 3 Jyväskylä, puh. () 7. Avoinna ma pe 7.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Useat vieraat saapuivat hyvissä ajoin jo ennen puoltapäivää.

Useat vieraat saapuivat hyvissä ajoin jo ennen puoltapäivää. 2/12 Neste Oil Rally Finland 4.8.2012 Useat vieraat saapuivat hyvissä ajoin jo ennen puoltapäivää. Legendaarinen Ouninpohja palasi ralliin 8 vuoden tauon jälkeen Suomen MM-ralli, Neste Oil Ralli, on edeltäjiensä

Lisätiedot

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva URHEILU 25.11.2017 Päivitetty: 25.11.2017 Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva Holopaiset ja Kalliot vievät eteenpäin lahtelaista naistennistä. Yleensä tennis on koko perheen juttu ja Lahdessakin

Lisätiedot

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Press release 2011-06-12 Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Niklas Ajo taisteli hienosti MM-pisteiden tuntumaan 125-kuutioisten luokan kauden kuudennessa osakilpailussa sateisessa Silverstonessa.

Lisätiedot

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HISTORIA TIETOJA TOIMINTA ALOITETTU 2001 SYKSYLLÄ VETÄJÄNÄ ALUSTA ALKAEN TAPIO PRÄTTÄLÄ LAJEINA KAIKKI MOOTTORIURHEILU LAJIT URHEILIJOITA LAJEISTA: motocross, enduro,

Lisätiedot

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä AJO MOTORSPORT Press release 2011-30-03 Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä Aki Ajon johtama suomalaistalli Ajo Motorsport tähtää kovin ja samalla myös perustelluin tavoittein tulevana

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa

Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa Press release 2011-20-03 Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa Niklas Ajon pistetili jäi vielä avaamatta 125-kuutioisten luokan MMsarjan käynnistäneessä Qatarin kisassa. Vasta 16-vuotias Ajo leikkasi Losailin

Lisätiedot

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 5/6-osakilpailu, Lommel, su 2.7.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä

Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä Press release 2011-07-03 Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä Niklas Ajo, 16, näytti todellisen taistelijan luonteensa 125-kuutioisten luokan kauden kahdeksannessa MM-osakilpailussa Mugellon

Lisätiedot

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 6/-osakilpailu, Assen, Hollanti, su 30.8.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

Kalle Rintamäki. Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A

Kalle Rintamäki. Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A Kalle Rintamäki Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A Kisaraportti 2009 Kausi 2009 on paketissa ja aika kerrata tapahtumat. Kalle, on Erittäin motivoitunut urheilija, joka harjoittelee aina tosissaan ja

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

VEIKKAUSLIIGA URHOTV NÄYTTÄÄ KAUDEN 2012 AIKANA JOPA 50 SUORAA VEIKKAUSLIIGAN OTTELUA. Veikkausliiga ottelut:

VEIKKAUSLIIGA URHOTV NÄYTTÄÄ KAUDEN 2012 AIKANA JOPA 50 SUORAA VEIKKAUSLIIGAN OTTELUA. Veikkausliiga ottelut: VEIKKAUSLIIGA Jalkapallon Veikkausliigassa on kuuma kausi menossa ja Suomen mestaruuden voi syksyllä pokata mikä joukkue tahansa. Alkukauden aikana on nähty huikeita suorituksia tulevaisuuden supertähdiltä,

Lisätiedot

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tarinoita kotikulmilta ja vähän maailmaltakin: Onpa tässä muutama kisa kurvailtu edellisen kirjoittelun jälkeenkin 1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tuttuja teitä kotikulmilla. Mekaanikkoina

Lisätiedot

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Team Manninen Bros. Honda avasi kilpailukautensa Latviassa Kegumsin kansainvälisessä motocrosskisassa. Tiimikuljettajista

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Jere

Lisätiedot

Väärinkäsityksiä ylinopeudesta

Väärinkäsityksiä ylinopeudesta Väärinkäsityksiä ylinopeudesta Jaakko Klang Turun seudun liikenneturvallisuustyö 26.3.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus, liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang 1 Pahinta, mitä voi tapahtua, on se, että

Lisätiedot

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville 29.5.2018 klo 11-15, Kuopio RAPORTTI Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry TEEMAT KOULUNKÄYNTI - koulunkäyntiä helpottavat ja vaikeuttavat

Lisätiedot

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista

Lisätiedot

Elena haluaa uuden auton

Elena haluaa uuden auton Auton kanssa Elena haluaa uuden auton Hei! Hei! Minä haluan ostaa uuden auton. Joo, minulla on vanha Volkswagen Golf. Paljonko se maksaa? Se maksaa 5500. Kuinka monta kilometriä sillä on ajettu? 95000

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa Meri-Lapin ratsastajat ry LEHDISTÖTIEDOTE Lahentie 95430 Tornio 29.6.2014 Järjestäjä MeLaRa ry Kilpailu Kansalliset kouluratsastuskilpailut Aika 28.-29.6.2014 Paikka Meri-Lapin Hevospalvelun talli MeLaRan

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle

Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle Press release 2011-10-16 Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle Niklas Ajon jo varmalta vaikuttanut seitsemäs sija päättyi kivuliaasti Phillip Islandin tuulisella radalla Australiassa

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

C Moren kärjet viikolle 19 ( )

C Moren kärjet viikolle 19 ( ) C Moren kärjet viikolle 19 (7.-13.5.18) Tämän viikon ohjelmistossa mm. Jääkiekon MM-kisat täydessä vauhdissa Formula 1 Espanjassa Tenniksen ATP1000 Madridissa Yleisurheilun Timanttiliiga Shanghaissa Golfin

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Jere Haavistolla Saksan EM-motocrossista tuliaisina erävoitto ja raju kaatuminen

Jere Haavistolla Saksan EM-motocrossista tuliaisina erävoitto ja raju kaatuminen Jere Haavistolla Saksan EM-motocrossista tuliaisina erävoitto ja raju kaatuminen Motocrossin EMX150 Euroopan mestaruussarjan kolmas osakilpailu ajettiin viikonloppuna Saksan MM-motocross osakilpailun yhteydessä

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 1/19 2/19 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Kenguru 2011 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kenguru 2011 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Trafficars - Ruuhkaara

Trafficars - Ruuhkaara 760104 Trafficars - Ruuhkaara 2 5 pelaajaa Ikäsuositus 5+, 8+ Peliaika 10 15 minuuttia Pelipaketin sisältö 50 autokorttia 12 erikoiskorttia ohjevihko Pelissä: Opitaan liikkumaan lukualueella 0 50. Harjoitellaan

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Vertailun vuoksi mukana on yksi, myös mainosrahoitteisen, Urheilukanavan rallin F-cup sarjan lähetys.

Vertailun vuoksi mukana on yksi, myös mainosrahoitteisen, Urheilukanavan rallin F-cup sarjan lähetys. Sivu 1(7) Vuoden 2007 Neste Oil Rallin MTV3 ohjelmien sisältöanalyysi Koska ainakin Ralli.netin keskustelufoorumilla MTV3 Neste Oil Rallin lähetykset saivat melkeinpä yksinomaan negatiivista palautetta,

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla

Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla. Oheisesta linkistä voi katsoa Tatu Junnolan GoPro videon Siuntion radalta. http://youtu.be/u6le3o9xszm

Lisätiedot

Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa

Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa Press release 2012-10-27 Niklas Ajo lähtee luottavaisin mielin Phillip Islandin radalla Australiassa sunnuntaina ajettavaan Moto3-luokan kauden toiseksi viimeiseen

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin?

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin? Rotta Ronkeli Eräällä rotalla oli kummallinen nimi. Rottaa kutsuttiin Ronkeliksi. Ronkeli oli saanut nimensä ruokatavoistaan. Se halusi syödä vain hedelmiä. Maanantaisin rotta söi banaaneja. Tiistaisin

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Red Bull KTM Ajo-tiimi päätti kauden komeaan kaksoisvoittoon

Red Bull KTM Ajo-tiimi päätti kauden komeaan kaksoisvoittoon AJO MOTORSPORT Press release 2012-11-11 Red Bull KTM Ajo-tiimi päätti kauden komeaan kaksoisvoittoon Moto3-luokan historiallisen maailmanmestaruuden jo aiemmin varmistanut Red Bull KTM Ajotehdastiimi päätti

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Zarcolle uran ensimmäinen voitto

Zarcolle uran ensimmäinen voitto AJO MOTORSPORT Press release 2011-10-027 Zarcolle uran ensimmäinen voitto Aki Ajon johtama MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokan kaksinkertainen mestaritalli Ajo Motorsport palasi vakuuttavalla tavalla

Lisätiedot

Opetusmateriaali. Fermat'n periaatteen esittely

Opetusmateriaali. Fermat'n periaatteen esittely Opetusmateriaali Fermat'n periaatteen esittely Hengenpelastajan tehtävässä kuvataan miten hengenpelastaja yrittää hakea nopeinta reittiä vedessä apua tarvitsevan ihmisen luo - olettaen, että hengenpelastaja

Lisätiedot

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Pepén tie uuteen päiväkotiin Pepén tie uuteen päiväkotiin Tämä on tarina kunnan päiväkodin rakentamisesta. Päättävistä aikuisista, kunnan sedistä ja tädeistä, päiväkotia odottavista lapsista sekä päiväkotien rakentajasta. MEIDÄN

Lisätiedot

Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta

Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta 2013 Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta Tietoja tutkimuksesta Aalund Nordic s PR-Barometer on viestintätutkimus, joka mittaa toimittajien mielipidettä erilaisista Suomessa toimivista

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - f-pojat - E-pojat - dp j ft - D tytöt - naiset - D-tytöt - ft-04 - D-Pojat - E-Pojat - F-t04 -

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Taso 2: h viikossa, monipuolinen ohjelma peruskuntoilijalle

Taso 2: h viikossa, monipuolinen ohjelma peruskuntoilijalle Taso 2: 23.7 19.8.2018 4-6h viikossa, monipuolinen ohjelma peruskuntoilijalle Ohjeita ajalle 23.7. 19.8.2018 Nyt kun kelit jatkuu ilmeisen hyvinä, niin kannattaa panostaa pyöräilyyn sekä avovesiuintiin

Lisätiedot

Ajo lähtee vauhdillisesti hyvässä vireessä Misanoon

Ajo lähtee vauhdillisesti hyvässä vireessä Misanoon Press release 2011-09-01 Ajo lähtee vauhdillisesti hyvässä vireessä Misanoon Vauhdin puolesta hyvän tason saavuttaneen Niklas Ajon tuloskäyrä piirtyy molempiin suuntiin kolmen viimeisimmän, eli Sachsenringin,

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Taso 1: h viikossa, aloittelevat triathlonistit

Taso 1: h viikossa, aloittelevat triathlonistit Taso 1: 23.7 19.8.2018 3-4h viikossa, aloittelevat triathlonistit Ohjeita ajalle 23.7. 19.8.2018 Nyt kun kelit jatkuu ilmeisen hyvinä, niin kannattaa panostaa pyöräilyyn sekä avovesiuintiin Jos uimataito

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

Päitsi 2010 palautekysely ERKKI LAIMIO

Päitsi 2010 palautekysely ERKKI LAIMIO Päitsi 2010 palautekysely ERKKI LAIMIO Päitsi 2010 palautekysely Vastauksia yhteensä 141 / 232 Vastausprosentti 60 % Vastauslogi 3 1. Vastaajan sukupuoli 1 Mies 2 Nainen 4 2. Ikäni on 1 16-20 2 21-30 3

Lisätiedot

Taso 1: h viikossa, aloittelevat triathlonistit

Taso 1: h viikossa, aloittelevat triathlonistit Taso 1: 25.6-22.7.2018 3-4h viikossa, aloittelevat triathlonistit Ohjeita ajalle 25.6-22.7.2018 Nyt kisakaudella kannattaa muistaa palautella huolella tapahtumista Jos kilpailet, niin lenkkeily kannattaa

Lisätiedot

TRAFI, AJOVARMA JA KATSASTUS. Lämmittely. Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat?

TRAFI, AJOVARMA JA KATSASTUS. Lämmittely. Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat? Lämmittely Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat? Mikä Trafi on? Miksi olet käynyt Trafissa? Missä asioissa se palvelee? Menetkö fyysisesti vai netissä? Mikä on Ajovarma? Mitä

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Kokemusasiantuntija Anita Sinanbegovic ja VTM, suunnittelija Kia Lundqvist, Turun

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 PÄIVÄN OHJELMA 12:05 OP-Pohjola - Isännän tervehdys (O. Latola) 12:10 Tilaisuuden avaus ja Superpesiksen kuulumiset (J. Pyysalo) 12:20 Superpesis Nelonen Median kanavilla

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

Venla, Joona ja Simone. Tennis

Venla, Joona ja Simone. Tennis Venla, Joona ja Simone Tennis Tennistunti Maanantaina 7.4.2014 tenniskiertue pysähtyi päiväksi koulullemme opettamaan meille oppilaille tennistä. Salissa oli kolme pistettä, tutka, tarkkuuslyönti ja minitennispeli.

Lisätiedot

Junnolalta ja Weckmanilta vahvat näytöt motocrossin EM-sarjan testileirillä

Junnolalta ja Weckmanilta vahvat näytöt motocrossin EM-sarjan testileirillä Team Manninen Bros Honda juniorit Tatu Junnola ja Emil Weckman vakuuttivat ajollaan Honda Europen Espanjan leirillä. Tiedote ohessa. Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuva: Team Manninen

Lisätiedot

1.1. Alkuerä Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön, koska enimmäisosallistujamäärä lähdössä on tuo 10.

1.1. Alkuerä Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön, koska enimmäisosallistujamäärä lähdössä on tuo 10. 1. Luokassa enintään 10 kuljettajaa Tässä tapauksessa luokassa ajetaan kaksi (2) lähtöä, yksi (1) alkuerä ja yksi (1) finaali. 1.1. Alkuerä 1.1.1. Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön,

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 41

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 41 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 41 1/10 2/10 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas

Lisätiedot

Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina

Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina Millä ajoneuvolla matkustitte % Henkilöauto, pakettiauto, maasturi 62 Matkailuauto 18 Moottoripyörä 10 Fly & Drive 5 Auton ja matkailuvaunun yhdistelmä

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Lapsen ääni ja peruspalvelut -päivä Jyrki Reunamo Merja Salmi 7.4.2011 Hyvinkää, Laurea Helsingin yliopisto 1. Ajatellaan että olet leikkimässä

Lisätiedot