Auktoriteetti ja voima ajaa ulos riivaajia / parantaa kaikkia sairauksia Jeesuksen nimessä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Auktoriteetti ja voima ajaa ulos riivaajia / parantaa kaikkia sairauksia Jeesuksen nimessä"

Transkriptio

1 83 PARANTAMISTEN VOITELU osa 6 Seppo Välimäki Auktoriteetti ja voima ajaa ulos riivaajia / parantaa kaikkia sairauksia Jeesuksen nimessä Ilmeisiä kysymyksiä miksi seurakunta, joka uskoo Jeesukseen sydämessään / on vastaanottanut Hänet, ei pysty vastaanottamaan parantumisia kuin silloin tällöin vain ikäänkuin muistutuksena, että Jeesus vieläkin parantaa ihmisiä? miksi Jeesus sanoo suoraviivaisesti, että joka uskoo Häneen on tekevä samoja tekoja kuin Hän teki ja suurempiakin mutta tämä ei näytä toteutuvan? miksei Jeesus kieltänyt muita ihmisiä, jotka eivät olleet Hänen opetuslapsiaan tai edes uudestisyntyneet Hänen vastaanottamisensa kautta ajamasta ulos riivaajia ja parantamasta sairaita Hänen nimessään? Kiinnostavia Raamatun kohtia: Mark. 9: Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä". 39. Mutta Jeesus sanoi: "Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa. 40. Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme. Jeesus halusi ettei mikään rajoita ihmisten mahdollisuutta käyttää Hänen nimeään jos Hän olisi rajoittanut jollain opetuksella Hänen nimensä käyttöoikeutta, joku tekisi siitä lain joka estäisi ihmisiä käyttämästä Hänen nimeään Jeesus on asettanut Hänen nimensä käyttöön yhtä suuren oikeuden ja siunauksen kuin on Hänen pelastuksensa täydellisyys, ehdottomuus, laupeus ja mielisuosio ihmisiä kohtaan Matt. 7: Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' 23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'. Jeesuksen nimen käytäminen fraasina tai mantrana ei hyödytä mitään spiritistit ja noidat eivät saa Hänen nimensä voimalla mitään aikaan väärinkäyttömahdollisuuksia väärien tuloksien aikaansaamiseen ei ole, koska Pyhä Henki määrää ja toteutaa vain sen mikä on Jeesuksen tahdon ja suunnitelman mukaista Joh. 15: Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän

2 84 sen teille antaisi. Joh. 14: Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö, 13. ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa. 14. Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen. 1. Joh. 5: Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä. 14. Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä. 15. Ja jos me tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet. miksi Jeesus antaa valtavan avarat lupaukset, jotka eivät näytä toteutuvan tänä päivänä seurakunnassa lupaako Jumala liikaa? Vastauksia: 1. Jumalan rakkaus, hyvyys, mielisuosio, halu vuodattaa kirkkauttaan Jeesuksen kautta ja Pyhässä Hengessä on paljon suurempi kuin vieläkään tajuamme Hänen suuret lupauksensa ovat Jumalan valtakunnan laki ongelmamme on meidän puolellamme sielumme elää vielä pakanallista pimeyttä eikä Jumalan hyvyys ole ilmestynyt kuin osaksi 2. Jumala on valmistanut meille paljon helpomman, laajemman, siunatumman elämän Jumalan valtakunnassa kuin me uskommekaan meidän tarvitsee yksinkertaistua uskossamme ja hyljätä järjen ylivalta ja vastaväitteet 3. Jumalan lupaukset ja Isän sydän ovat niin avarat, että sekavatkin ihmiset saavat yrittää sisälle Jumalan valtakuntaan eikä Isä hermostu siitä tulokset ratkaisevat kuka on oikealla tiellä 4. Jeesuksen lunastustyöhön sisältyy meille annettu oikeus toimia Hänen nimessään edustaa Häntä, omistaa Hänen voitelunsa ja palvelutehtävänsä enemmän kuin tähän asti olemme uskoneet 5. Pyhä Henki puhui minulle yhden yön ajan että uskon rakennelmastamme puuttuu vahva ilmestystieto ja usko siitä, että meidät on lunastettu toimimaan Jeesuksen nimessä Hänen edustajinaan, täysillä valtuuksilla, ilman mitään rajoituksia Jumalan puolelta tästä puhutaan vain pinnallisesti, ilman sen merkityksen sisäistämistä, ilman että uskon ilmestys hallitsisi meitä JEESUKSEN NIMESSÄ toimiaksemme Jeesus valtuutti meidät toimimaan Hänen nimessään Jeesuksen nimessä tarkoittaa oikeutta käyttää Hänen auktoriteettiaan Hänen tahtonsa toteuttamiseksi maan päällä valtuutusta elää ja tehdä kaikkea mitä Jeesus teki Voideltuna Jeesus Jumalana ja Kuninkaana Isän valtaistuimella pitää tämän oikeuden voimassa

3 85 Jeesuksen nimessä tarkoittaa oikeutta astua siihen samaan elämäntapaan, samaan uskoon, samaan voiteluun, samaan rakkaussuhteeseen Isän kanssa, kuin mikä Jeesuksella oli Voideltuna meidän vajavuutemme takia Jumalan valtakunnan ilmestyminen ei voi toimia meidän nimessämme vaan ainoastaan Jeesuksen nimessä tämä on valtava vapautus, koska meidän ei enää tarvitse yrittää itsemme kautta auktoriteetti Jeesuksen nimessä ei perustu vain niihin totuuksiin, joita Jeesus opetti vaan se perustuu ennen kaikkea Hänen yhteyteensä kanssamme NYT hetkessä ja Hänen jokahetkiseen kuninkuuteensa kaiken luodun ylitse NYT hetkessä Jeesuksen nimesssä tarkoittaa kyseiselle henkilölle Jeesuksen siirtämää oikeutta toimia Hänen nimessään, Hänen täysivaltaisena edustajanaan, toimia niinkuin Hän toimisi, toimia Hänen kaltaisessa voitelussa, Hänen auktoriteetissaan, Hänen rakkaudessaan, Hänen uskossaan Hänen ilmestystiedossaan Jeesus on siirtänyt tämän oikeuden jokaiselle uuden syntymisen perusteella mutta kasvaminen näiden oikeuksien käyttämiseen edellyttää syvällistä mielen ja elämän muutosta ja Pyhässä Hengessä upottamista Jeesuksen lunastyö sisältää kaikkien esteiden poistamisen ja oikeuden elää ja toimia Hänen nimessään tämä on elämämme tarkoitus ja päämäärä, joka on valmistettu toteutumaan ota elämäsi tavoitteeksi nousta toimimaan Jeesuksen nimessä Jeesus on lunastanut sinut siihen asemaan ja niihin oikeuksiin, jotka tarvitaan tämän toteutumiseksi hylkää alamittainen, epäuskoinen ja kriittinen ajattelu itseäsi kohtaan ja Jeesuksen pelastustyötä koskien nouse elämään ja toimimaan JEESUKSEN NIMESSÄ Hänessä ja Hänen kanssaan Jeesuksen lunastustyön perusteella ja Hänen asettamuksensa perusteella me saamme omistaa täyden ilmestyksen ja uskon elääksemme ja toimiaksemme Jeesuksen nimessä mitään vähäisempää valtuutusta ei ole edes olemassa kun Jeesus antoi Hänen opetuslapsilleen valtuutuksen toimia Hänen nimessään Hän antoi opetuslapsilleen oikeuden nousta uskon kautta elämään jossa Jeesuksen lunastustyö on vapauttanut heidät heidän vajavuuksista ja heikkouksista ja elämään / palvelemaan Hänen rajattomaan auktoriteettinsa ja voimansa vaikutuksessa uskon kautta me omistamme Jeesuksen todellisuuden omaan elämäämme nöyrtymisen kautta me hylkäämme sieluamme vaivaavan ja Jeesusta vastustavan vajavuuden ja heikkouden tilan nousemme elämään ja palvelemaan Hänen lunastuksestaan ja voimastaan käsin kiittäen, ylistäen ja palvoen Häntä Jeesus lunasti meille oikeuden vastaanottaa Isän täysi lupaus Pyhästä Hengestä, oikeuden toimia täydessä Pyhän Hengen voitelussa ilman rajoituksia, aivan niinkuin Hän itse olisi sijassamme tämä toimii kun hylkäämme itseemme katsomisen ja AJATTELEMME, PUHUMME JA TOIMIMME HÄNEN NIMESSÄÄN

4 86 tähän valtuutukseen liittyy valtava uskon elämän todellisuus joka vapauttaa meidät täydellisyyden tavoittelusta, syyllisyydestä, heikkoudesta ja epäonnistumisesta me omistamme nyt Jeesuksen asettaman valtuutuksen toimia Hänen edustajanaan julistamalla toimivamme Hänen nimessään ei fraasina vaan sisäisenä uskon ilmestyksenä ja rakkaussuhteen voimassa Jeesuksen kanssa Pyhän Hengen voitelussa omistamalla tämän me 1. asetamme Jeesuksen Hänelle kuuluvalle paikalle täydellisenä Jumalana, Pelastajana, Parantajana, Vapauttajana ja 2. asetamme itsemme oikeaan asemaan uskomaan Hänen suuruuteensa, antamalla Hänelle valtuudet toimia omalla vaikutusalallamme antaudumme Hänen kirkkaudelleen ja rakastamme Hänen läsnäoloaan palvommme ja kiitämme Häntä alati koska Hän on niin hyvä ja antanut meille niin ihmeellisen uskon elämän Jumalan valtakunnassa 3. vapautamme Pyhän Hengen toimimaan Jeesuksen kirkastamiseksi ja vapaudumme itse olemaan Hänen todistajiaan koska emme aseta itseämme väärään asemaan ja yritä toimia itsemme kautta tässä uskossa me kiinnitymme yhä lujemmin Häneen, turvaamme vain Häneen, emme katso itseemme, emme anna vihollisen kyseenalaistaa meitä hylkäämme kaiken, mikä painaa meitä alas ja katsomme Hänen kirkkauteensa toimimalla tässä uskossa me muutumme yhä lisää Hänen kaltaisuuttaan kohti löydämme minuutemme Hänessä Pyhän Hengen voitelussa me olemme vapautetut suorittajaminuudesta ja toimimme lapseuden hengessä Esimerkkejä Jeesus itse sanoi (Joh. 14:26) Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut. Jeesus itse sanoi (Joh. 16:23-24) Ja sinä päivänä te ette minulta mitään kysy. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni. Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen. Pietari aloittaa voimateot seurakunnan syntymisen jälkeen (Pyhässä Hengessä upottamisen ja lähettämisen tapahduttua) sanoilla (Ap. t. 3:6) "Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Voidellun, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy." Paavali vapautti häntä vaivaavan ihmisen demonista sanomalla (Ap. t. 16:18) "Jeesuksen Voidellun nimessä minä käsken sinun lähteä hänestä". Ja se lähti sillä hetkellä.

5 87 Meidän hengellinen auktoriteettimme perustuu 1. Jeesuksen hallintavaltaan Isän valtaistuimella Hänen pelastustyöhönsä, lunastukseensa ja uuteen luomistyöhön jonka kautta ilmestyy Jumalan valtakunta myös maan päälle ja sielut pelastuvat Taivaaseen ja jälleen uuteen suunnitelmaan siellä 2. asemaamme Jeesuksessa, Hänen hallintavaltansa sisäpuolella ja vaikutuksessa Hänen kauttaan olemme Isän lapsia ja Hänen yhteydessään Pyhässä Hengessä Hänen valtuutukseensa ja suunnitelmaansa 3. yhteyteemme Jeesuksen kanssa Pyhässä Hengessä Jeesuksen vastaanotettuamme me olemme uudestisyntyneet ja liitetyt Pyhän Hengen kautta yhteyteen Jumalan kanssa, meidän ei tarvitse enää etsiä Jumalaa meidän ulkopuoleltamme vaan ottaa vastaan Pyhää Henkeä lisää meidän tulee vain luopua vanhasta ja astua uuteen Jumalan lisääntyvän ja kirkastuvan yhteyden kautta Pyhässä Hengessä 4. yhteyteemme Hänen seurakuntansa kanssa seurakunnan yhteydessä me olemme osalliset seurakunnan universaalista ja yliluonnollisesta tehtävästä Hän on pää ja me olemme seurakunta, Hänen ruumiinsa, joka kaikki kaikissa täyttää täällä maan päällä 5. lisääntyvään Pyhällä Hengellä täyttymiseen täydellisyytemme Jeesuksessa tulee ilmi jatkuvan muutoksen kautta ja uskon kiinnittämisen kautta Jeesuksen täydellisyyteen 6. Pyhän Hengen läsnäoloon, jonka kautta hengessämme me olemme kiinnitetyt Jumalaan ja Hänen valtakuntaansa Pyhä Henki puhuu, opettaa, neuvoo, kasvattaa, johdattaa, puhdistaa, parantaa ja luo uutta meissä ja meidän kauttamme 7. Pyhästä Hengestä tulevaan ilmestystietoon, joka tulee suoraan Isän sydämeltä, Jumalan valtaistuimelta johtaen joka tilanteessa toimimaan oikein tuoden jokaiseen tilanteeseen ratkaisun 8. Pyhässä Hengessä vaikuttavaan Isän rakkauteen, jossa automaattisesti on Pyhän Hengen läsnäolo ja kaikkein korkein auktoriteetti mitä maailmankaikkeudesta löytyy 9. Jumalan uskoon, jossa Isä, Jeesus ja Pyhä Henki uskovat meidän hyväksemme tämän suunnitelman jonka me itse omistamme Jumalan reema-sanan sekä Pyhän Hengen vaikuttaman yhteyden, ilmestyksen, uskon ja Jumalan rakkauden kautta Ef. 2: Sillä me olemme hänen tekonsa (poiema = tuote, teos, kokoonpano), uudelleen luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten (=Jeesuksen tekoja varten), jotka Jumala on edeltäpäin valmisti, että me niissä vaeltaisimme. 2. Kor. 5:17: Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on jatkuva uusi luomistyö; vanhat katosivat, katso kaikki on tullut uudeksi. Jumalan näkökulmasta Hänen uusi luomistyönsä hävittää kokonaan vanhan ja sen tilalle tulee uusi niin kuin vanhaa ei olisi ollutkaan Jumalan yhteyteen pääsemisemme jälkeen meidän tulee työskennellä minuutemme ja

6 mielemme uudistamiseksi niin, ettemme elä vanhoissa Jumalasta erossa olevissa ajatuksissa, suunnitelmissa ja teoissa vaan sisäistämme minuutemme Jeesuksessa ja elämme sen mukaan Meidän hengellinen auktoriteettimme alkaa ilmestyä kun nousemme toteuttamaan sitä Hes. 2: Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, nouse jaloillesi, niin minä puhuttelen sinua." 2. Niin minuun tuli henki, kun hän puhui minulle, ja se nosti minut jaloilleni, ja minä kuulin hänen puhuvan minulle. 3. Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, minä lähetän sinut israelilaisten tykö, kapinallisten pakanain tykö, jotka ovat kapinoineet minua vastaan; he ja heidän isänsä ovat luopuneet minusta, hamaan tähän päivään asti. 4. Nuo lapset, joilla on kovat kasvot ja paatuneet sydämet - niitten luokse minä sinut lähetän, ja sinun on sanottava heille: Näin sanoo Herra, Herra. Pyhän Hengen ensimmäinen tehtävä on nostaa meidät jaloillemme eli siihen asemaan ja niihin oikeuksiin, jotka Jeesus on meille ostanut omistettavaksemme sen mukaan kun nousemme Pyhän Hengen vaikutuksesta Jumala puhuttelee meitä ja antaa meille uutta elämän suunnitelmaa ja tehtävää Pyhän Hengen voitelu ei voi toimia elämässämme ellemme usko itseemme niinkuin Jeesus ja Isä uskovat suorituskristillisyyden valhe: Jumala teettää meillä ensisijaisesti töitä ja että Hän on tyytyväinen meihin vasta kun teemme Hänen tarkoittamiaan tekoja Jumalan valtakunnan toimintajärjestys: 1) Jeesus nostaa ensin meidät jaloillemme vapauttaa demonien ja valheitten orjuudesta, sairauksista, vääristyneestä minuudestamme epäonnistumisesta, syyllisyydestä, tuomiosta, hylkäämisestä, itsesäälistä, masennuksesta 2) Jeesus luo meihin uuden olemuksen, joka elää Jumalan valtakunnan elämää joka on täynnä vanhurskautta, rauhaa, iloa, rakkautta ja uskoa Pyhässä Hengessä 3) Jeesus lähettää meidät tekemään Hänen tekojaan, joita Hän teki Voideltuna Israelin kansan keskuudessa julistamaan Jumalan valtakuntaa, ajamaan ulos riivaajia, parantamaan sairaita, tuomaan ilmi Isän rakkauden mielisuosiota ja voimallisia tekoja Jeesuksen nimessä ja uusina luomuksina me nousemme käsittämään, omistamaan ja toteuttamaan sitä auktoriteettia, jonka Jeesus on meille valmistanut Sinulla on oikeus edustaa Jeesusta, olla Hänen edustajansa täysillä valtuuksilla 1) usko että Jeesus on lunastanut ja pelastanut toimimaan Hänen edustajanaan sinulla ei ole muuta pelastusta, pienempää köyhän miehen vaihtoehtoa ei ole olemassakaan 2) sinun henkesi on Hänen yhteydessään ja Jeesus hallitsee elämääsi henkesi kautta siksi 88

7 89 henkitietoisuutesi tulee nousta ja sielusi tulee taipua elämään henkesi johtajuudessa 3) elämässäsi oleva keskeneräisyys, synnin ja pimeyden vaikutus on jo Jeesuksen veren alla jatkuva uusi luomistyö on valtaamassa sinua sinun tulee elää Jeesus-keskeisesti eikä syntikeskeisesti 4) kun palvelet, asetat itsesi sivuun et julista itseäsi vaan Jeesusta voima ei tule sinusta mutta Pyhä Henki on kanssasi kun palvelet, sinä ajattelet, tiedostat ja julistat toimivasi Jeesuksen nimessä 5) kun palvelet Jeesuksen nimessä sinä toteutat Hänen tahtoaan, Hänen suunnitelmiaan Hänen tarkoittamalla tavalla ja Hänen sydämensä rakkaudessa Pyhän Hengen voitelussa Jeesuksen yliluonnollinen persoona ja auktoritetti meidän hyväksemme Ihmisen Pojalla on valta siirtää synnit pois maan päällä Hän opettaa niinkuin se jolla on valta eikä niinkuin kirjanoppineet Jeesus puhuu Isän valtaistuimen rajattomasta näkökulmasta jo Voideltuna, koska Pyhä Henki voiteli Hänet puhumaan Isän sanoja Jeesuksen koko elämä tuli Taivaasta kaikkien alkeisvoimien yläpuolelta koko ajan Jeesus hedelmöittyi Pyhän Hengen vaikutuksesta Hänessä oli alusta alkaen uusi luomistyö hengessään ja sielussaan, vaikka Hän syntyi lihan ruumiiseen Jeesus oli alusta alkaen ja pysyvästi Isän yhteydessä tämä on uuden luomuksen olemus Hänen minuutensa Ihmisen Poikana ja Voideltuna oli salatulla tavalla jumalallinen eikä ollut mitenkään alamainen Jumalasta eroon joutumiselle, lankeemuksen, tappion, epäuskon tai valheen hengille Jumalan valtaistuimen näkökulmasta Jeesus julistaa uuden liiton järjestyksen voimaan Hänen opetuksensa ovat koko se lainsäädäntö, jonka mukaan Jumalan valtakunta ilmestyy maan päälle Pyhä Henki toimii tämän lainsäädännön toteuttajana Jumalan valtakunnan järjestys perustuu Jumalan rakkauteen, kaikkivaltiuteen ja uskoon, jolla Hän uskoo Jeesuksen pelastustyön ja ihmisen puolesta Pyhän Hengen kautta Hän antaa oman uskonsa jokaisen pelastetun henkeen ja odottaa, että me ojennamme sielumme uskomaan samoin Jeesuksella Voideltuna oli Isän valtuutus asettaa KOKO JUMALAN VALTAKUNNAN JÄRJESTYS toimimaan Isän ilmoituksen mukaan Hänellä on Jumalana valta toteuttaa kaikki juuri niinkuin Hän on sanonut Aadamin luomisjärjestystä korkeampi uusi luomistyö viimeinen Aadam Jeesus Voideltuna oli Isän uusi luomistyö, jonka elämä ja olemus ei perustunut Aadamin luomisjärjestykseen vaan uuteen Jumalan järjestykseen on väärin verrata Jeesusta Aadamin järjestyksessä syntyneeseen ihmiseen vaikka Hän syntyi lihan ruumiiseen koska Jeesuksen olemus Isän yhteydessä oli hengessä ja sielussa uusi luomistyö, jota maailmassa ei ennen Jeesusta ollut olemassa

8 90 Jeesus oli paljon enemmän kuin luonnollinen ymmärryksemme käsittää kirjoituksista Hän oli yliluonnollinen uusi luomistyö lihan ruumiissa Hänen henkensä ja sielunsa olemuksesta ilmeni Jumalan kaikkivaltius, Jumalan viisaus ja ratkaisu ihmisten pelastamiseksi vapaiksi syntiinlankeemuksen kirouksista emme voi nytkään käsittää Jeesuksen yliluonnollista olemusta uutena luomistyönä - mutta me voimme uskoa Häneen, liittyä Häneen, rakastaa Häntä, palvoa Häntä ja pyrkiä Hänen kirkkauttaan kohti oppia elämään ja toimimaan HÄNEN NIMESSÄÄN tulemalla Uhrikaritsaksi ottamalla meidän syntimme päälleen Jeesus kuoli ja valmisti kuolemansa kautta meille mahdollisuuden omistaa se uusi luomistyö, jonka kautta jokainen ihminen pelastuu synnin ja pimeyden vallasta ja pääsee osalliseksi tästä uudesta luomistyöstä Jeesus osoitti tämän uuden luomistyön olemuksen ja voiman sekä Isän tahdon julistamalla ja demonstroimalla SUURTA ILOSANOMAA Jumalan valtaherruuden ilmestymisestä maan päälle Hänen vastaanottamisensa ja Häneen liittymisensä kautta Jeesus osoitti maailmassa Aadamin luomisjärjestyksessä syntyneille ihmisille pelastuksen Hänen edustamaansa uuteen luomistyöhön Hänen vastaanottamisena ja Häneen liittymisensä kautta tämä on PELASTUS se toteutuu Hengen uudestisyntymisen, mielen uudestisyntymisen ja kaiken muun Pyhän Hengen uudistavan työn kautta JEESUKSEN NIMESSÄ tarkoittaa oikeutta uskon ja Pyhän Hengen voiman kautta omistaa vapaus Aadamin sukukunnan heikkouksista ja omistaa ilmestys ja usko uudesta asemastamme Jeesuksessa, omistaa lisääntyvä yhteys Häneen, liittyä Häneen yhä lisää, antautua yhteistyöhön ja riippuvuuteen Pyhän Hengen inspiraatiosta / voitelusta = ilmestys ja usko elää Jeesuksessa ja edustaa Häntä tässä maailmassa Hänen nimessään meillä on oikeus omistaa Hänen ilmoittamansa auktoriteetti, toteuttaa Hänen ilmoittamiansa päämääriä Pyhän Hengen johdatuksen mukaan ajaa ulos riivaajia, parantaa sairaita, vapauttaa vangittuja, lohduttaa murheellisia, välittää Pyhän Hengen kosketusta, tuoda ilmi Jumalan Isän mielisuosiota lapsilleen Jeesus on lunastanut meidät toimimaan Hänen nimessään silloin me uskomme Jeesuksen toimivan kanssamme Pyhän Hengen voitelu siinä hetkessä todistaa sen silloin meillä on oikeus että kaikki tapahtuu niinkuin Jeesus itse tekisi sen Voideltuna usko toimintavaltuutukseemme Jeesuksen täydellisessä nimessä vapauttaa meidät täydellisyyden vaatimuksesta ja omasta vajavuudestamme tulevasta epävarmuudesta ja heikkoudesta ja vihollisen kiusasta Jeesus on lunastanut meille oikeuden uskon kautta omistaa Hänen vanhurskautensa ja toimia Hänen edustajanaan, Hänen nimessään Pyhän Hengen voitelussa Pyhän Hengen tehtävä on kirkastaa Jeesus Kristus meille, meissä ja meidän palvelutyömme kautta kaikille, joita palvelemme demonit meidän ulkopuolellamme eivät voi estää omaa parantumistamme tai palvelutyötämme parantamisten voitelussa ainoa missä ne vastustavat on oma

9 91 ajatusmaailmamme ja niiden ihmisten ajatusmaailma, joita palvelemme siksi me nyt alamme ajatella toisin Jeesus on vapauttanut meidät vajavuutemme esteistä antamalla meille oikeuden toimia Hänen nimessään Hän on lunastanut uudestisyntymisessä jokaisen siihen asemaan ja sen todistukseksi Hän on antanut Pyhän Hengen jokaisen pelastetun henkeen Jeesuksen nimessä me haluamme omistaa tämän ilmestyksen, toimia sen mukaan Jeesuksen nimesä me vapautamme oman mielemme yhtymään ilolla Jumalan lakiin Jeesuksen nimessä me tuomitsemme ja hylkäämme jokaisen tätä järjestystä vastustavan ajatusrakennelman, riivaajan ja muun pimeyden vaikutuksen Jeesuksen nimessä etsimme Pyhässä Hengessä ja tulessa upottamista, suostumme siihen puhdistumiseen ja muutokseen minkä Jeesus tahtoo tapahtuvan niin että kaikki alitajuinenkin sielun vastustus kukistuu ja Voideltu meissä, kirkkauden toivo ilmestyy me voimme astua täällä maan päällä Jumalan valtakunnan elämään uskon kautta ja Jeesuksen nimessä kun uskomme Jeesuksella olevan kaiken auktoriteetin taivaassa ja maan päällä taivaassa auktoriteettia käyttävät Pyhä Henki ja muut taivaalliset sotajoukot uskomme olevamme osa Häntä täällä maan päällä ja antaudumme Pyhän Hengen pilveen ja Jeesuksen muuttavaan kosketukseen nousemme toimimaan Hänen edustajinaan ja käytämme Hänen auktoriteettiaan Hänen nimessään Jeesus luovutti AUKTORITEETIN toimia Hänen nimessään Jeesuksen yliluonnollista auktoriteettia kuvaa erityisesti se, että Hän antoi opetuslapsille oikeuden toimia Hänen nimessään ja lähetti heidät + 70 muuta vielä lisäksi julistamaan Jumalan valtakuntaa, ajamaan ulos riivaajia, parantamaan kaikkia tauteja ilman että opetuslapset olivat edes uudestisyntyneet tai saaneet Pyhää Henkeä opetuslasten uudestisyntymisen jälkeen vasta totetui Jeesuksen lupaus valta tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen valtaa Luuk. 10:19: Katso, minä annan teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava / ettei mikään teitä vahingoittaisi... Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen alkoi seurakunnan synnyttäminen Pyhän Hengen uudestisynnyttävän voiman vuodattaminen opetuslasten elämään ja heidän varustaminen / valtuuttaminen Pyhässä Hengessä upottamisen kautta apostoliseen tehtävään Joh. 20: Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille:

10 "Rauha teille!" 20. Ja sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran. 21. Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät." 22. Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki. 23. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." uudestisyntymisen kautta Jeesus antoi opetuslapsilleen oikeuden siirtää pois ihmisten elämästä Jumalasta pois erehtyminen, sen takana olevat demonit sekä kaikki sen seuraukset eli vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava / ettei mikään teitä vahingoittaisi... vaikka Jeesus luovutti opetuslapsille uuden hengessä syntymisen kautta kaikki Jumalan lasten oikeudet ja vallan, Hän käski heitä olemaan Jerusalemissa kunnes Isän koko lupaus Pyhästä Hengestä tulee heidän elämäänsä opetuslapset tarvitsivat vielä uudestisyntymisensä jälkeen syvällisen Pyhän Hengen työn muuttuakseen siihen uuden luomuksen muotoon, jota Jeesus edusti ollakseen kykenevät toimimaan Hänen seuraajinaan Pyhällä Hengellä täyttymisen kautta he puhdistuivat, vapautuivat, parantuivat ja kasvoivat hengessään ja sielussaan Jumalan valtakunnan elämään Pyhässä Hengessä upottaminen antoi heille varustuksen ja kyvyn toimia niissä valtuuksissa, jotka Jeesus oli jo heille luovuttanut uudestisyntymisessä Jeesus varusti opetuslapsia elämään / palvelemaan Pyhän Hengen VOIMAN vaikutuksessa Ap. t. 1: Edellisessä kertomuksessani kirjoitin, oi Teofilus, kaikesta, mitä Jeesus alkoi tehdä ja opettaa, 2. hamaan siihen päivään asti, jona hänet otettiin ylös, sittenkuin hän Pyhän Hengen kautta oli antanut käskynsä apostoleille, jotka hän oli valinnut, 3. ja joille hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta. 4. Ja kun hän oli yhdessä heidän kanssansa, käski hän heitä ja sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet. 5. Sillä Johannes upotti vedessä, mutta teidät upotetaan Pyhässä Hengessä, muutaman päivän kulutua tästä." ylösnousemisensa jälkeen Jeesus opetti opetuslapsia toimimaan Pyhän Hengen voitelussa puhuen Jumalan valtakunnasta antoi heille uuden luomistyön kautta pätevöitymisen elää ja palvella Hänen nimessään täydellisesti edustaen Jeesusta ollen täydellisesti yhtä Hänen tahtonsa ja suunnitelmansa kanssa Pyhän Hengen voitelussa tämän opetuksen kautta Jeesus siirsi opetuslapsiin ilmestyksen ja uskon siihen kuinka Hän toimii Jumalana Isän valtaistuimella ja peittää opetuslasten synnit ja heikkoudet verellään ja toimii Pyhän Hengen voiman kautta opetuslasten tarvitsee vain oppia elämään ja toimimaan HÄNEN NIMESSÄÄN, eli Hänen valmistamansa lunastuksen sisällä Pyhän Hengen voitelussa 92

11 93 Jeesus siirsi opetuksensa ja Pyhän Hengen voitelun kautta opetuslapsiinsa ilmestyksen ja uskon toimia Hänen nimessään - täydellisesti edustaen Jeesusta ollen täydellisesti yhtä Hänen tahtonsa ja suunnitelmansa kanssa Pyhän Hengen voitelussa Pyhässä Hengessä ja tulessa upottaminen helluntaina muutti opetuslapset riittävällä tavalla Jeesuksen edustamaan uuden luomuksen tilaan, jotta he pystyvät elämään ja toimimaan siinä Pyhän Hengen voimassa, joka toteuttaa sen auktoriteetin, jonka he olivat saaneet uudestisyntymisessä Ap. t. 1:8 8.. vaan, kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka". Jumalan valtakunnan ilmestymisen voima jonkin yliluonnollisen tehtävän suorittamiseksi tulee aina palvelijan ylle vain silloin kun Pyhä Henki tulee Hänen päälleen silloin kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne = Minun valtuutukseni tulee teidän tilanteeseeni ja teillä on oikeus toimia Minun nimessäni Pyhässä Hengessä antamani ilmestyksen, Jumalan uskon ja teidän toimimaan ojentautumisenne kautta Sinä olet vapautettu itsestäsi elämään ja palvelemaan Hänen nimessään uudestisyntymisessä Jeesus on jo käsitellyt ja lunastanut sinunkin koko elämäsi vastaanottaaksesi koko Pyhän Hengen lupauksen kasvaaksesi hengessäsi ja muuttuaksesi sielussasi ja elämässäsi niin, että Jumalan valtakunnan elämä toteutuu sinussa elääksesi ja toimiaksesi Jeesuksen nimessä Jeesus on täydellisesti käsitellyt uudestisyntymisessä sinun menneet, nykyiset ja tulevat Jumalasta eroon harhautumiset sielusi maailmassa ja kytkenyt sinut uudestisyntyneen henkesi kautta Hänen Pyhään Henkeensä ja Jumalan suunnitelmaan Jeesus on käsitellyt henkesi, sielusi, ruumiisi ja kaikkien elämäsi alueitten sisältämän demonisaation, Jumalasta eroon joutumisen, sairaudet, epäonnistumiset, lankeamisen mahdollisuudet, sielun ihmiselle tuntemattomat pimeyden kaivot, salatuimmatkin sidokset pimeyden valtakuntaan julistanut sinut vapaaksi (vanhurskaaksi) Jumalan uskon kautta asettanut sinut Jumalan lapsen asemaan ja oikeuksiin - ja valtuuttanut kaikkeen Pyhän Hengen puhdistavaan, vapauttavaan, parantavaan ja uutta luovaan yhteyteen Hänen nimessään Matt. 28: Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Jeesus on ottanut sinut uudestisyntymisen kautta Jumalan valtakunnan vaikutuspiiriin, eivätkä mitkään demonivoimat voi sitä estää tai mitätöidä uskosi Hänen nimeensä oikeuttaa sinut tähän

12 94 tähän suunnitelmaan astuminen johtaa sinut syvälliseen mielenmuutokseen ja suureen hengen voiman kasvuu, jossa elät Jeesuksen pelastustyön kautta USKOSSA HENKESI JOHTAMANA etkä enää luonnollisen ihmisen tietoisuuden ja mahdollisuuksien kautta SIELUSI VOIMASSA Jeesus itse Pelastajanasi, Parantajanasi, Vapauttajanasi ja Jumalanasi on valtuuttanut sinut omistamaan keskeneräisyyden tilassasi kaikki Jumalan valtakunnan siunaukset pelkästään uskon kautta Hänen nimeensä uskon kautta Hänen nimeensä olet vapautettu itseesi katsomisesta, syyllisyyden ja vajavuuden, kykenemättömyyden, heikkouden tunteista ja tietoisuudesta Jeesuksen nimessä kaikki heikkoutesi on voitettu ja peitetty Hänen verellään sinun ei tarvitse olla täydellinen eikä epäillä, kritisoida ja tuomita itseäsi koska Jeesus on siirtänyt nämä Jumalasta eroon johtaneet vaikutukset ja liittänyt sinut Jumalaan, Hänen valtakuntansa vaikutukseen Pyhän Hengen voitelussa sinä saat toimia Jeesuksen nimessä, Hänen julistamansa uskon järjestyksen mukaan, jossa Hänellä on kaikki valta ilmestyä myös maan päällä millä tavalla tahansa sinä uskot Hänen ilmestyvän Pyhän Hengen voitelussa Hänen tahtonsa ja toimintatapansa mukaan Ota vastaan parantamisten voiteluun tarvittava auktoriteetti ja voima ajaa ulos riivaajia / parantaa kaikkia sairauksia! Kolme avainta parantamisten voiteluun: 1) auktoriteetti ajaa ulos riivaajia ja parantaa sairauksia tulee meidän asemastamme Jeesuksessa meidän oikeudestamme toimia Hänen nimessään 2) voima ajaa ulos riivaajia ja parantaa sairauksia tulee Pyhässä Hengessä upottamisen kautta, jolloin meissä häviää vastustus Pyhää Henkeä kohtaan, herkistymme Hänen inspiraatiolleen ja pystymme toimimaan yhteistyössä Hänen kanssaan 3) julistaa Jumalan valtakuntaa ja palvella tässä varustuksessa julistus synnyttää Jumalan valtakunnan todellisuuden, Jeesus valtaherruuden ilmestymisen perustuksen ihmisten mieliin pimeyden voimat joutuvat väistymään totuus ilmestyy ja tekee vapaaksi Pyhä Henki vahvistaa Jumalan valtakunnan totuuksien julistamisen sitä seuraavilla tunnusteoilla ja merkeillä Matt. 10:1: Ja hän kutsui tykönsä ne kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille vallan (exousia= auktoriteetti, valta) saastaisten henkien ylitse, ajaa ne ulos, ja antoi heille vallan parantaa kaikenlaisia tauteja (nosos=sairaus, heikkous, tauti) ja kaikenlaista raihnautta (malakia= pehmeys, heikkous, raihnaus).. Matt. 10: Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle'. 8. Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.

13 95 Mark. 6: Ja hän kutsui ne kaksitoista koolle ja alkoi lähettää heitä kaksittain ja antoi heille vallan saastaisia henkiä vastaan Niin he lähtivät ja saarnasivat, että oli ajateltava toisin, muutettava mieli ja ajattelutapa. 13. Ja he ajoivat ulos monta riivaajaa ja voitelivat monta sairasta öljyllä ja paransivat heidät. Luuk. 9:1-2: 1. Niin hän kutsui koolle ne kaksitoista ja antoi heille voiman ja vallan kaikkia riivaajia vastaan ja voiman ja vallan parantaa tauteja. 2. Ja hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita. Mark. 16: Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa suurta ilosanomaa koko luomakunnalle. 16. Joka on uskonut ja tullut upotetuksi Jeesuksen nimeen, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. 17. Ja nämä tunnusteot / merkit seuraavat niitä, jotka uskovat suuren ilosanoman: minun nimessäni Pyhän Hengen yhteyden kautta Minuun, Minun jumaluuteeni Isän valtaistuimella sekä uuden luomistyön omistamisen kautta - Minun lunastustyöni täydellisyyden, Minun opetusteni, palvelutyöni, valtuutukseni ja Jumalan valtakunnan ilmestymisen perusteella...he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, 18. nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi." 1. Joh. 2:12: Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä Jumalasta pois erehtyminen, siihen liittyvä demonisaatio ja kaikki sen seuraukset on siirretty pois Jumalan uskon kautta Jeesusksessa (synnit ovat teille anteeksi annetut) hänen nimensä tähden. Rukouspalvelu Rakas Jeesus, otan vastaan uskon ja ilmestyksen elää ja toimia Sinun nimessäsi niinkuin Sinä elit ja toimit Voideltuna Rakas Jeesus, uskon kautta sinun nimeesi hylkään itseeni katsomisen, oman vajavuuteni ja uskon olevani asetettu taivaallisiin yhdessä sinun kanssasi niinkuin Sinä teit Voideltuna Rakas Jeesus, uskon kautta sinun nimeesi omistan saman vanhurskauden, aseman ja yhteyden Jumalan Isän kanssa kuin sinulla oli Voideltuna Rakas Jeesus, uskon kautta sinun nimeesi omistan saman rakkaussuhteen ja kuuliaisuuden Isän kanssa kuin sinulla oli Voideltuna Rakas Jeesus, uskon kautta Sinun nimeesi omistan saman auktoriteetin ja voiman pimeyden voimia ja luonnon voimia vastaan kuin Sinulla oli Voideltuna Rakas Jeesus, kiitän, ylistän, palvon ja kunnioitan Simnua Jeesus enemmän kuin koskaan koska Sinä olet niin hyvä

14 96 Rakas Jeesus, antaudun upotettavaksi Pyhässä Hengessä ja tulessa enemmän kuin koskaan haluan että minussa toteutuu sinun suunnitelmasi Voideltu teissä, kirkkauden toivo Rakas Jeesus, otan vastaan ilmestyksen, uskon ja voitelun toimiakseni SINUN NIMESSÄSI - niinkuin Pyhä Henki johtaa Rakas Jeesus, puhdista minun sieluni kaikesta roskasta ja ahtaudesta auta minua laajentamaan ajatteluni, kasvamaa ilmestyksen, uskon ja Jumalan rakkauden voimassa Rakas Jeesus, vahvista minun henkeni niin, että nousen hallitsemaan henkeni kautta yhdessä Sinun kanssasi että minulle on luonnollista olla Sinun edustajasi ja minulla on kyky toimia Sinun Nimessäsi Pyhän Hengen voitelussa

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Opetuslapset ovat yhä Jerusalemissa lukittujen ovien takana,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

PARANTAMISTEN VOITELU osa 3 Seppo Välimäki 1.11. 2014

PARANTAMISTEN VOITELU osa 3 Seppo Välimäki 1.11. 2014 35 PARANTAMISTEN VOITELU osa 3 Seppo Välimäki 1.11. 2014 PARANTUMINEN ON JEESUKSEN KOSKETUKSESSA JUMALAN VALTAKUNTA = KATOAMATON ELÄMÄ = PYSYVÄ TERVEYS ON JEESUKSEN LÄSNÄOLOSSA VAIKKA ELÄMME KATOAVAISUUDEN

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Ylösnousemuselämä 7 Arise 'n Shine kokous 19.4.2014 Seppo Välimäki

Ylösnousemuselämä 7 Arise 'n Shine kokous 19.4.2014 Seppo Välimäki 81 Ylösnousemuselämä 7 Arise 'n Shine kokous 19.4.2014 Seppo Välimäki Jumalan äärimmäinen rakkauden myötätunto haluaa vapauttaa ja parantaa ihmiset kaikesta pimeyden vallasta Ap. t. 10:38: te tiedätte,

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI OPPITUNTI I Pyhä Henki persoona Markku Tenhunen 1 LUPAUS PYHÄSTÄ HENGESTÄ Joh.14:15-26 Apt. 1:7-9 RAAMATULLINEN POHJA Apt.2:1-21 Ef.1:11-14 Apt.10:38 Joh.16:7-14

Lisätiedot

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL 1. KAPITTEL Joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme pidelleet ovat elämän sanasta, 2 (Ja elämä on ilmestynyt, ja me olemme nähneet,

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen.

Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen. Joh.20:19-31 Joh.20:19-31: Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Opetuslapsille annetut valtuudet

Opetuslapsille annetut valtuudet 1 Opetuslapsille annetut valtuudet Tälle tunnille on annettu aiheeksi: Opetuslapsille annetut valtuudet. Otan johdannoksi erilaisia valtuuksia, mitä me ihmiset olemme saaneet. Meillä kaikilla on valtuuksia

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

PARANTAMISTEN VOITELU osa 2 Seppo Välimäki 18.10. 2014

PARANTAMISTEN VOITELU osa 2 Seppo Välimäki 18.10. 2014 20 PARANTAMISTEN VOITELU osa 2 Seppo Välimäki 18.10. 2014 Parantumisen ulottuvuudet Jeesus esikuvana Jeesus Voideltuna oli tervein ihminen, joka on ollut maailmassa terveempi kuin Aadam ennen Hänen lankeemustaan,

Lisätiedot

1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta,

1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, Syntiinlankeemus 1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä

Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010 Väläyksiä Raamatun henkilöistä Minä otan puheeseeni pieniä väläyksiä joistakin Raamatun henkilöistä. Nämä henkilöt, niin kuin yleensäkin kaikki Raamatun henkilöt,

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

PARANTAMISTEN VOITELU osa 1 Seppo Välimäki 11.10. 2014

PARANTAMISTEN VOITELU osa 1 Seppo Välimäki 11.10. 2014 1 PARANTAMISTEN VOITELU osa 1 Seppo Välimäki 11.10. 2014 Parantamisten voitelu johtaa ihmisiä Jumalan yhteyteen kaikki puhdistuminen, vapautuminen, parantuminen, uusi elämä ja uusi luomistyö ihmisen hengessä,

Lisätiedot

Uskontunnustuksestani

Uskontunnustuksestani Uskontunnustuksestani Voiko Jeesusta sanoa Jumalaksi?... 1 Onko pelastus lihasta vai sanasta?... 1 Uhrasiko Jumala itsensä?... 3 Vanhurskaus... 4 Synti... 4 Fariseusten hapatus... 5 Voiko Jeesusta sanoa

Lisätiedot

Matt.7:15-23, Totuus ja harha

Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23: "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Minä annan sinulle Taivasten valtakunnan avaimet

Minä annan sinulle Taivasten valtakunnan avaimet ARISE 'N SHINE Seppo Välimäki 20.9.2014 Minä annan sinulle Taivasten valtakunnan avaimet Jeesuksen lupaus Taivasten valtakunnan avaimista Matt. 16:19: Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet,

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

ISÄN SYDÄN RAAMATTUKOULU - OSA 32 30.5.2012 Seppo Välimäki

ISÄN SYDÄN RAAMATTUKOULU - OSA 32 30.5.2012 Seppo Välimäki 366 ISÄN SYDÄN RAAMATTUKOULU - OSA 32 30.5.2012 Seppo Välimäki Jumalan valtaherruus = Jumalan valtakunta = Pyhän Hengen hallitsema todellisuus kaikki Jeesuksen ilmestymisen kautta ja Jeesuksessa vaikka

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

APOSTOLIEN VALTUUTTAMINEN JA LÄHETTÄMINEN

APOSTOLIEN VALTUUTTAMINEN JA LÄHETTÄMINEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) APOSTOLIEN VALTUUTTAMINEN JA LÄHETTÄMINEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Galileassa, Jeesus

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

1. On vain yksi tosi Jumala, eikä ketään muuta pidä pitää Jumalana Jumala on kaikkia suurempi, myös Jeesusta suurempi...

1. On vain yksi tosi Jumala, eikä ketään muuta pidä pitää Jumalana Jumala on kaikkia suurempi, myös Jeesusta suurempi... Uskontunnustukseni 1. On vain yksi tosi Jumala, eikä ketään muuta pidä pitää Jumalana... 1 2. Jumala on kaikkia suurempi, myös Jeesusta suurempi... 1 3. Jumala on sama kaikkialla... 2 4. Jumala on Jeesuksessa

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE 1 JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE 1 luku Johannes julistaa elämän Sanaa, Messiasta, että lukijoillakin olisi yhteys ISÄN ja Pojan kanssa 1 4. Ollakseen tässä yhteydessä heidän tulee vaeltaa valkeudessa ja

Lisätiedot

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) 1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Tule sellaisena kuin olet 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Suvaitsevaisuus ja armo Syyllisyyden taakat Miksi tein / en tehnyt, miksi sanoin, miksi en estänyt, miksi petin, miksi valehtelin, miksi en

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 3. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 3. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 3. osa 1 opettaja Isak Penzev 15.03.2013 Shalom, hyvät ystävät. Me jatkamme oppitunteja, ja meidän aiheenamme on Toora apostolien kirjoituksissa. Jatkamme ensimmäisen Johanneksen

Lisätiedot

LÄHETYSKÄSKY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Galileassa, vuorilla. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5)

LÄHETYSKÄSKY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Galileassa, vuorilla. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) LÄHETYSKÄSKY Siirrymme nyt puoleksi vuodeksi lukemaan Uutta Testamenttia. On hyvä palauttaa mieliin edellä tapahtuneita asioita. Jeesus oli tuomittu syyttömänä,

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE Osallisuus Elämän Sanaan 1:1-4 Keskinäinen Osallisuus Jumalassa erottaa synnistä ja vihasta 1:5-2:6 Uusi Käsky 2:7-11 Isän Rakkaus ja maailman rakkaus 2:12-17 Antikristus

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Nasaretissa, Jeesuksen lapsuuskotikaupungissa,

Lisätiedot

Ylösnousemuselämä 4 Arise 'n Shine kokous 22.3.2014 Seppo Välimäki

Ylösnousemuselämä 4 Arise 'n Shine kokous 22.3.2014 Seppo Välimäki 35 Ylösnousemuselämä 4 Arise 'n Shine kokous 22.3.2014 Seppo Välimäki Jumalan valtakunnan ilmestyminen maan päällä Jumalan valtakunta toteutuu maan päällä vain ihmisten kautta, joiden kanssa ja kautta

Lisätiedot

Vanhaa viiniä uusiin leileihin...

Vanhaa viiniä uusiin leileihin... Vanhaa viiniä uusiin leileihin... Ensimmäinen liitto Hebr 8:7 Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle. Toinen liitto Hebr 10 9 sanoo hän sitten: "Katso, minä

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Ylösnousemuselämä 2 Arise 'n Shine kokous 8.3.2014 Seppo Välimäki

Ylösnousemuselämä 2 Arise 'n Shine kokous 8.3.2014 Seppo Välimäki 11 Ylösnousemuselämä 2 Arise 'n Shine kokous 8.3.2014 Seppo Välimäki Uuden liiton seurakunta voi saavuttaa tarkoituksensa vain kun se saa ilmestyksen, uskon ja varustuksen elää ylösnousemuselämää Pyhän

Lisätiedot

jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on luvannut ja mistä olette minulta kuulleet (1:5)

jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on luvannut ja mistä olette minulta kuulleet (1:5) Suomen teologinen instituutti Henrik Perret 17.1.2006 PYHÄ HENKI JA ME Luentosarja Apostolien teoista Missä mennään? = miksi Ap. t.? defaitismi = tappiomieliala, antautumishenki olen rintamakarkuri Jos

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Kristinoppi 3 sisältää eskatologian ja ekklesiologian. Eli opit lopun ajoista ja seurakunnasta. Eskatologian katsaus meillä oli syksyllä Nyt meillä

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

VIIMEISEN ATERIAN VALMISTELUT JA JEESUS PESEE JALAT

VIIMEISEN ATERIAN VALMISTELUT JA JEESUS PESEE JALAT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VIIMEISEN ATERIAN VALMISTELUT JA JEESUS PESEE JALAT 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt lähdemme seuraamaan tapahtumia Jerusalemissa kiirastorstaista alkaen.

Lisätiedot

SOTA TAIVAAN VALTAKUNNAN JA PIMEYDEN VALTAKUNNAN VÄLILLÄ ON KOKO AJAN SOTATILA

SOTA TAIVAAN VALTAKUNNAN JA PIMEYDEN VALTAKUNNAN VÄLILLÄ ON KOKO AJAN SOTATILA SOTA TAIVAAN VALTAKUNNAN JA PIMEYDEN VALTAKUNNAN VÄLILLÄ ON KOKO AJAN SOTATILA Jumalan Valtakunta Pimeyden Valtakunta Tarkoitus: tuhota saatanan työt sota APT 2: 37-38 Jumalan Valtakunta Pimeyden Valtakunta

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia 20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN MIEHEN

JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN MIEHEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN MIEHEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, Jeesuksen kotikaupungissa, jossa Pietarilla

Lisätiedot