JALASJÄRVEN RUSTARIN ALUEEN TUULIPUISTOHANKE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JALASJÄRVEN RUSTARIN ALUEEN TUULIPUISTOHANKE"

Transkriptio

1 JALASJÄRVEN RUSTARIN ALUEEN TUULIPUISTOHANKE Lähialueen asukkaille, vapaa-ajanasukkaille ja maanomistajille Jalasjärven kuntaan Rustarin alueelle suunnitellaan tuulipuiston perustamista. Suunnittelualue sijaitsee noin kuusi kilometriä lounaaseen Jalasjärven kuntataajamasta, E12-tien ja Kauhajoen kunnan Ikkeläjärven kylän välissä (kartta seuraavalla sivulla). Hankealueen pituus on noin viisi kilometriä, leveys neljä kilometriä. Alue kuuluu miltei kokonaisuudessaan Suomen valtiolle ja sitä hallinnoi Metsähallitus, joka vastaa hankkeesta. Rustarin alueelle on suunniteltu sijoitettavan enintään yhdeksän tuulivoimalaa noin 3 MW tehoisina, jolloin kokonaisteho olisi 27 MW. Tuulivoimaloiden tornin korkeudeksi on suunniteltu m (napakorkeus) ja lavan pituudeksi m, jolloin lakikorkeus (pyyhkäisykorkeus) on enintään 230 metriä. Tuulivoimalat varustetaan lentoestevaloin. Alueelle tarvitaan kattava tieverkko tuulivoimaloiden rakentamista ja huoltoa varten. Tämä toteutetaan mahdollisimman pitkälle olevaa tiestöä hyödyntäen. Tuulipuistoalueelle rakennetaan uusi sähköasema, josta tuotettu sähköenergia siirretään ilmajohdolla noin neljän kilometrin etäisyydellä olevaan voimajohtoon. Alueella tuulivoimalat kytketään toisiinsa maakaapeleilla, jotka tehdään pääosin yhdysteiden yhteyteen. Tuulipuistohanketta varten tehdään osayleiskaava, jonka perusteella tuulivoimaloille voidaan myöntää rakennuslupa (MRL 77a mukaisesti). Kaavatyö on alkuvaiheessa, ja alueella tehdään ympäristöselvityksiä. Kaavaluonnos on tarkoitus asettaa nähtäville syksyllä 2015, ja osayleiskaavan on tarkoitus valmistua loppuvuodesta 2015, jolloin rakentaminen voisi tapahtua kesällä Yleiskaavatyön alkuvaiheessa halutaan kuulla lähialueen vakituisten asukkaiden, vapaa-ajanasukkaiden, maanomistajien ja muiden asiasta kiinnostuneiden mielipiteitä hankkeesta. Lisäksi asukkaat ja maanomistajat tuntevat hyvin lähiympäristönsä ja ovat täten erittäin tärkeä tietolähde mm. alueen nykykäytön arvioinnissa. Kuuleminen toteutetaan kyselyllä. Kyselyyn voi vastata internetissä, linkki kyselyyn löytyy osoitteesta (http://www.paikkatieto.airix.fi/tietopankki/jalasjarvi/rustari/). Samasta osoitteesta löytyy lisätietoa hankkeesta. Mikäli ette pysty tai halua vastata internetissä, kyselylomaketta löytyy tulostettuna Jalasjärven kunnanvirastolta (Kirkkotie 4, Jalasjärvi). Lomakkeita saa myös postitse pyytämällä (Johanna Lehdolta, yhteystiedot alla). Kyselyn vastausaikaa on saakka. Kyselyn vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Kyselyssä voi vastata joko kaikkiin kysymyksiin tai vain osaan niistä. Jokainen vastaus on tärkeä! Mikäli teillä on kysymyksiä hankkeesta, voitte olla yhteydessä: Hankevastaava Kyselyn toteutus ja sisältö Kaavan laatija Olli-Matti Tervaniemi Johanna Lehto Iikka Ranta Ympäristöasiantuntija suunnittelija, FM arkkitehti puh puh puh

2

3 TAUSTATIEDOT Sukupuoli o mies o nainen Ikä o alle 20 vuotta o vuotta o vuotta o vuotta o vuotta o vuotta o yli 70 vuotta Oletko o Jalasjärven vakituinen asukas, asuinalue/kylä: o Jalasjärven vapaa-ajan asukas, vakituinen asuinkuntasi: o lähialueen vakituinen asukas, asuinkuntasi: o lähialueen vapaa-ajanasukas, vapaa-ajan asuntosi sijainti: ja vakituinen asuinkuntasi: o muu, mikä: Kuinka kaukana arvioit asuvasi suunnitellusta tuulipuiston alueesta, tai kuinka kaukana vapaaajanasuntosi sijaitsee suunnitellusta tuulipuiston alueesta (linnuntietä)? o alle 2 km o 2-5 km o 5-10 km o yli 10 km Omistatko maata suunnitellulta tuulipuiston alueelta tai sen läheisyydestä? o kyllä, alueelta o kyllä, läheisyydestä o en Tarkenna halutessasi: Sijaitseeko suunniteltu tuulipuiston alue arviosi mukaan näköetäisyydellä vakituiselta tai vapaaajanasunnoltasi? o kyllä o ei o en osaa sanoa Oletko koskaan käynyt olemassa olevan tuulipuiston lähellä? o kyllä, Suomessa, missä: o kyllä, ulkomailla, missä: o en ole Mikäli olet käynyt, mitä ajatuksia käynti herätti?

4 SUUNNITTELUALUE Oletko käyttänyt suunniteltua tuulipuiston aluetta (voit valita useamman vaihtoehdon)? o ulkoiluun (esim. retkeily, kävely, pyöräily, hiihto) o luonnon tarkkailuun o marjastukseen, sienestykseen tms. luonnontuotteiden hyödyntämiseen o metsästykseen o läpikulkuun o moottorikelkkailuun tai muuhun moottorikulkuneuvoilla kulkemiseen o maanviljelyyn o metsätalouteen o muuhun, mihin: o en ole käynyt alueella/en tunne aluetta Kuinka usein liikut suunnitellulla tuulipuiston alueella tai sen välittömässä läheisyydessä? o päivittäin o viikoittain o kuukausittain o harvemmin o en koskaan Oletko käyttänyt suunnitellun tuulipuistoalueen lähialueita virkistykseen tms.? Mitä alueita ja mihin tarkoitukseen? TUULIVOIMA YLEISESTI Arvioi väitteitä (1 = eri mieltä, 5 = samaa mieltä): eri mieltä Tuulivoima on ympäristöystävällinen tapa tuottaa energiaa o o o o o Tuulivoimatuotanto on tärkeää energiantuotannon kannalta Suomessa o o o o o Olen perehtynyt tuulivoiman hyötyihin ja haittoihin o o o o o Tiedän tuulivoimahankkeiden toteuttamiseen liittyvästä o o o o o päätöksenteosta tarpeeksi Toivon Suomeen lisää tuulivoimaloita o o o o o Toivon koti- tai lomakuntaani lisää tuulivoimaloita o o o o o Haluan päästä osallistumaan ja vaikuttamaan Jalasjärven o o o o o tuulivoimahankkeiden suunnitteluun Rustarin tuulipuistohanke tulee toteuttaa o o o o o samaa mieltä Oletko saanut riittävästi tietoa Jalasjärven tuulipuistohankkeesta? o kyllä, mistä olet saanut tietoa: o en, millaista tietoa kaipaisit lisää:

5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Kuinka Rustarin tuulipuisto vaikuttaa mielestäsi kielteisesti myönteisesti Oman elämäsi laatuun o o o o o Asuinympäristösi / vapaa-ajanasuinympäristösi viihtyisyyteen o o o o o Virkistys- ja harrastusmahdollisuuksiisi sekä vapaa-aikaasi o o o o o Alueen hiljaisuuteen ja rauhallisuuteen o o o o o Omaan toimeentuloonne o o o o o Kiinteistöjen tai asuntojen arvoon o o o o o Alueen tiestön kuntoon o o o o o Rustarin tuulipuiston vaikutukset kuntatasolla: miten hanke vaikuttaa mielestäsi Jalasjärven kunnan kielteisesti myönteisesti Elinvoimaisuuteen o o o o o Työllisyyteen o o o o o Palveluihin o o o o o Matkailuun o o o o o Muihin elinkeinoihin o o o o o Kunnan imagoon o o o o o Kunnan talouteen o o o o o Luonnonarvoihin ja luonnonsuojelualueisiin o o o o o Linnustoon ja muuhun eläimistöön o o o o o Maisemiin o o o o o Kulttuuriympäristöihin o o o o o Kiinteistöjen tai asuntojen arvoon o o o o o Energiantuotantoon ja hintaan o o o o o Asumismahdollisuuksiin o o o o o Loma-asumismahdollisuuksiin o o o o o Liikenneyhteyksiin o o o o o Kuinka lähelle asutusta tuulivoimaloita voi mielestäsi sijoittaa? o vaikka viereen o alle1 km etäisyydelle o 1-1,5 km etäisyydelle o 1,5-2 km etäisyydelle o yli 2 km etäisyydelle o kauemmas, sopiva etäisyys:_ km o etäisyydellä ei ole väliä kunhan vaikutukset täyttävät esim. suunnitteluohjearvot (mm. melun suhteen) Onko joitain muita vaikutuksia, joita arvelette tuulivoimaloilla olevan? Onko teillä ajatuksia tai ehdotuksia, miten vaikutuksia voidaan lieventää?

6 MUUTA Millaisia liikennevaikutuksia ajattelet tuulipuistohankkeella olevan? (mitä mielestäsi tulisi huomioida liikenteessä esim. hankkeen rakentamisen aikana) Onko teillä muuta tuulivoimapuistoon liittyvää palautetta? Puhuttaako tuulivoimahanke asukkaiden ja lomalaisten keskuudessa, ja mitä asioita keskusteluissa nousee esille: KIITOKSIA VASTAUKSISTANNE!!

VAALAN METSÄLAMMINKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE

VAALAN METSÄLAMMINKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE VAALAN METSÄLAMMINKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Kysely Vaalan Metsälamminkankaalle suunnitellaan tuulivoimapuiston perustamista. Suunnittelualue sijaitsee Vaalan kunnan etelärajalla, lähimmillään noin

Lisätiedot

OSALLISTU PYHÄJÄRVEN MURTOMÄELLE SUUNNITELTUA TUULIVOIMAPUISTOA KOSKEVAAN ASUKASKYSELYYN

OSALLISTU PYHÄJÄRVEN MURTOMÄELLE SUUNNITELTUA TUULIVOIMAPUISTOA KOSKEVAAN ASUKASKYSELYYN OSALLISTU PYHÄJÄRVEN MURTOMÄELLE SUUNNITELTUA TUULIVOIMAPUISTOA KOSKEVAAN ASUKASKYSELYYN YIT Rakennus Oy ja Pyhäjärven kaupunki haluavat kuulla mielipiteesi suunnitteilla olevasta tuulivoimapuistosta osana

Lisätiedot

LIITE 2: YLEISÖKYSELYN TULOKSET, TIIVISTELMÄ

LIITE 2: YLEISÖKYSELYN TULOKSET, TIIVISTELMÄ TYÖNUMERO: E27559 JALASJÄRVEN KUNTA / METSÄHALLITUS RUSTARIN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 TAUSTATIEDOT... 1 2 SUUNNITTELUALUE... 3 3 TUULIVOIMA YLEISESTI... 4 4 VAIKUTUSTEN

Lisätiedot

METSÄ-FIBRE OY, ÄÄNEKOSKI, BIOTUOTETEHDAS

METSÄ-FIBRE OY, ÄÄNEKOSKI, BIOTUOTETEHDAS METSÄ-FIBRE OY, ÄÄNEKOSKI, BIOTUOTETEHDAS Tiedote ja kysely Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre suunnittelee biotuotetehtaan rakentamista Äänekoskelle nykyisen sellutehtaan alueelle. Biotuotetehtaan ympäristövaikutusten

Lisätiedot

6. Asuntosi ja/tai loma-asuntosi sijainti (Kunnan ja kylän tarkkuudella)

6. Asuntosi ja/tai loma-asuntosi sijainti (Kunnan ja kylän tarkkuudella) 1 Esitiedot 1. Ikäsi 16 30 vuotta 31 45 vuotta 46 60 vuotta yli 60 vuotta 2. Sukupuolesi Mies... Nainen. 3. Talouden koko henkilöä 4. Ammatti / elinkeino (esim. rakennusmies, eläkeläinen, poromies) 5.

Lisätiedot

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Metsähallitus Laatumaa suunnittelee Hyrynsalmella

Lisätiedot

SANDBACKA VINDKRAFTSPARK

SANDBACKA VINDKRAFTSPARK SVEVIND OY AB SANDBACKA VINDKRAFTSPARK MILJÖKONSEKVENSBESKRIVNING BILAGA 9. Sammanfattning sociala konsekvensförfrågningar FCG DESIGN OCH PLANERING AB 27.6.2014 P19557 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1

Lisätiedot

KYSELY LÄHIYMPÄRISTÖN ASUKKAILLE JA LOMA-ASUKKAILLE

KYSELY LÄHIYMPÄRISTÖN ASUKKAILLE JA LOMA-ASUKKAILLE Mikonkeitaan tuulivoimapuiston YVA-menettely KYSELY LÄHIYMPÄRISTÖN ASUKKAILLE JA LOMA-ASUKKAILLE UPM-Kymmene Oyj (Otsotuuli Oy) suunnittelee Mikonkeitaan tuulivoimapuistoa Pohjanmaalle Kristiinankaupungin

Lisätiedot

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake 1 (11) VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY VÄSTERVIKIN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Triventus Wind

Lisätiedot

PIIPARINMÄKI-LAMMASLAMMINKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely

PIIPARINMÄKI-LAMMASLAMMINKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely PIIPARINMÄKI-LAMMASLAMMINKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY PIIPARINMÄKI-LAMMASLAMMINKANKAAN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Metsähallitus Laatumaa suunnittelee

Lisätiedot

KYSELY. Hyvä asukas tai maanomistaja!

KYSELY. Hyvä asukas tai maanomistaja! Hyvä asukas tai maanomistaja! Haapaveden Vattukylälle on aloitettu osayleiskaavan päivitystyö. Alueella on voimassa oleva osayleiskaava, joka on hyväksytty vuonna 1996, ja lisäksi alueelle ulottuu Haapaveden

Lisätiedot

Asukaskysely tuulipuiston vaikutuksista

Asukaskysely tuulipuiston vaikutuksista PL 96 96101 ROVANIEMI FINLAND Asukaskysely tuulipuiston vaikutuksista Arvoisa vastaanottaja, Metsähallitus ja Fortum Power and Heat Oy suunnittelevat tuulivoimapuistoa Joukhaisselän ja Tuore Kulvakkoselän

Lisätiedot

Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille

Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille KAUHAVAN KAUPUNKI Alahärmän oikeusvaikutteinen osayleiskaava Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille Hyvä asukas, maanomistaja, elinkeinoelämän toimija! Kauhavan kaupunki

Lisätiedot

Voitte halutessanne tarkentaa asuinpaikkanne/loma-asuntonne sijaintia, esim. kylä, postinumero?

Voitte halutessanne tarkentaa asuinpaikkanne/loma-asuntonne sijaintia, esim. kylä, postinumero? LIITE 7 Kattiharjun tuulivoimapuiston YVA-menettely KYSELY LÄHIYMPÄRISTÖN ASUKKAILLE JA LOMA-ASUKKAILLE Vastausohjeet: Lukekaa ennen vastaamista koko kysymys ja sen kaikki vastausvaihtoehdot läpi. Vastatkaa

Lisätiedot

Kokemukset tuulivoimaloista Porin Peittoon alueella

Kokemukset tuulivoimaloista Porin Peittoon alueella 1 Kokemukset tuulivoimaloista Porin Peittoon alueella Maija Suokas, Johanna Varjo, Valtteri Hongisto Työterveyslaitos, Turku Tulosten julkistaminen 12.5.2015 Tämä esitys on vapaasti nähtävissä sivulla:

Lisätiedot

YLITORNION KUNTA. Torniojoen osayleiskaavan päivitys. Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille. Hyvä asukas tai maanomistaja!

YLITORNION KUNTA. Torniojoen osayleiskaavan päivitys. Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille. Hyvä asukas tai maanomistaja! YLITORNION KUNTA Torniojoen osayleiskaavan päivitys Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille Hyvä asukas tai maanomistaja! Ylitornion kunnan Tornionjoen, Tengeliönjoen ja Portimojärven ranta-alueilla

Lisätiedot

Kokemukset tuulivoimaloista

Kokemukset tuulivoimaloista Kokemukset tuulivoimaloista Haastattelututkimus Iin Olhavassa Maija Suokas, Johanna Varjo, Valtteri Hongisto Työterveyslaitos, Turku Tulosten julkistaminen 15.9.2015 verkossa Tämä esitys on vapaasti nähtävissä

Lisätiedot

MYLLYKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YVA-MENETTELY

MYLLYKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YVA-MENETTELY Liite 3 16WWE1127.B723M.SLU 25.10.2011 MYLLYKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YVA-MENETTELY ASUKASKYSELYN TULOKSIA Sisältö 1 ASUKASKYSELYN TAUSTA... 3 2 ASUKASKYSELYN TOTEUTUS... 3 3 KYSELYN TULOKSET... 4 3.1

Lisätiedot

LIITE 1. TUULIVOIMAHANKKEET POHJOIS-POHJANMAAN JA KESKI- POHJANMAAN ALUEELLA

LIITE 1. TUULIVOIMAHANKKEET POHJOIS-POHJANMAAN JA KESKI- POHJANMAAN ALUEELLA LIITE 1. TUULIVOIMAHANKKEET POHJOIS-POHJANMAAN JA KESKI- POHJANMAAN ALUEELLA ONSHORE -HANKKEET Hailuoto pohjoisosa, n. 69 kpl (alustava) Haukipudas Annanmäki-Isoniemenkangas, 3 4 kpl 2 3 MW Haukipudas,

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen

SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille Hyvä asukas tai maanomistaja! Ruukin asemanseudun osayleiskaavaa ollaan uusimassa. Nykyinen vuonna

Lisätiedot

ESITYS OSAYLEISKAAVAN KÄYNNISTÄMISESTÄ RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTOA VARTEN

ESITYS OSAYLEISKAAVAN KÄYNNISTÄMISESTÄ RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTOA VARTEN Haapajärven kaupunki Tekninen lautakunta Kirkkokatu 2 85800 Haapajärvi Infinergies Finland Oy Karppilantie 20 90450 Kempele Puh. 044 7595 050 sisko.kotzschmar@infinergiesfinland.com www.infinergies.com

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA Keskusta-alueen osayleiskaava

ALAVIESKAN KUNTA Keskusta-alueen osayleiskaava ALAVIESKAN KUNTA Keskusta-alueen osayleiskaava Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille Hyvä asukas tai maanomistaja! Alavieskaan ollaan tekemässä keskusta-alueen osayleiskaavaa. Alueen kaavoitustarve

Lisätiedot

Yleiset Harava-pohjat neljälle eri YVA-tyypille

Yleiset Harava-pohjat neljälle eri YVA-tyypille Yleiset Harava-pohjat neljälle eri YVA-tyypille Tässä dokumentissa kuvataan IMPERIA-hankkeessa Harava-kyselypalveluun luodut yleiset kyselypohjat neljälle eri YVA-tyypille (kaivos-, jätteenpolttolaitos-,

Lisätiedot

KOPSA III TUULIPUISTO Ympäristövaikutusten arviointimenettely

KOPSA III TUULIPUISTO Ympäristövaikutusten arviointimenettely LIITE 4 KOPSA III TUULIPUISTO 1.6.2015 Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KOPSAN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Puhuri Oy suunnittelee tuulipuiston rakentamista Raahen kaupunkiin Kopsan

Lisätiedot

Jokelan tuulipuisto, Kalajoki. Asukaskysely. Raportti

Jokelan tuulipuisto, Kalajoki. Asukaskysely. Raportti , Kalajoki Raportti Raportti Sisältö 1 TAUSTA... 3 2 TOTEUTUS... 4 2.1 OTANTA... 4 2.2 KYSELY... 5 3 VASTAUKSET... 7 3.1 VASTAAJIEN TAUSTA... 7 3.2 VÄITTÄMÄT TUULIVOIMASTA JA JOKELAN TUULIPUISTOSTA...

Lisätiedot

EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS

EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS 15.3.2010 HANKKEEN YLEISKUVAUS Hankkeena on tuulipuiston rakentaminen Ilmajoen kunnan ja Kurikan kaupungin rajalle, Santavuoren- Meskaisvuoren

Lisätiedot

Ailangantunturin tuulipuisto, Kemijärvi. Asukaskysely. Raportti

Ailangantunturin tuulipuisto, Kemijärvi. Asukaskysely. Raportti , Kemijärvi Raportti Raportti Sisältö 1 TAUSTA... 3 2 TOTEUTUS... 4 2.1 OTANTA... 4 2.2 KYSELY... 5 2.3 VASTAUKSET TAUSTAKYSYMYKSIIN... 6 2.4 VASTAUKSET ESITETTYIHIN VÄITTÄMIIN... 10 3 AVOIMET KYSYMYKSET...

Lisätiedot

Liite 6. Asukaskyselykaavake

Liite 6. Asukaskyselykaavake Liite 6 Asukaskyselykaavake Mekrijärvensuon turvetuotantoalueen laajennus Kuuksensuolle ASUKASTIEDUSTELU Huhtikuu 2009 MEKRIJÄRVENSUON TURVETUOTANTOALUEEN LAAJENNUS KUUKSENSUOLLE Seuraavassa on esitetty

Lisätiedot

Hankilannevan tuulivoimahanke, Haapavesi ja Kärsämäki

Hankilannevan tuulivoimahanke, Haapavesi ja Kärsämäki S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PUHURI OY Hankilannevan tuulivoimahanke, Haapavesi ja Kärsämäki Valokuvasovitteet Päivitys 9.2.2015, kuva 6 lisätty FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21293 FCG SUUNNITTELU

Lisätiedot

Mäkikankaan tuulipuisto, Pyhäjoki. Asukaskysely. Raportti

Mäkikankaan tuulipuisto, Pyhäjoki. Asukaskysely. Raportti , Pyhäjoki Raportti Raportti Sisältö Mäkikankaan tuulipuisto 1 TAUSTA... 3 2 TOTEUTUS... 4 2.1 OTANTA... 4 2.2 KYSELY... 5 3 VASTAUKSET... 7 3.1 VASTAAJIEN TAUSTA... 7 3.2 VÄITTÄMÄT TUULIVOIMASTA JA MÄKIKANKAAN

Lisätiedot

Mustalamminmäki tuulivoimhankkeen osayleiskaava, kaavaluonnos

Mustalamminmäki tuulivoimhankkeen osayleiskaava, kaavaluonnos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A GREENWATT MUSTALAMMINMÄKI OyAb Mustalamminmäki tuulivoimhankkeen osayleiskaava, kaavaluonnos Havainnekuvat ja näkymäaluenanalyysi P25023 1 (11) Mustalamminmäki tuulivoimhankkeen

Lisätiedot

Alavieskan Kytölän tuulivoimapuisto

Alavieskan Kytölän tuulivoimapuisto SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA TM VOIMA OY Alavieskan Kytölän tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21262 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY V126 x 7 x HH137m

Lisätiedot

Kiimakallio tuulivoimahanke, Kuortane

Kiimakallio tuulivoimahanke, Kuortane S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LAGERWEY DEVELOPMENT OY Kiimakallio tuulivoimahanke, Kuortane Lagerwey L100 x 2 x hh135m FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 25.3.2015 P26678 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella Vaalan kunta Vaalantie 14 91700 Vaala c/o St1 Oy PL 100 00381 Helsinki : Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella on käynnistänyt hankkeen kuusi (6)

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille LAPUAN KAUPUNKI Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille Hyvä Lapuan keskustaajaman / kylien asukas! Lapuan kaupunki on käynnistänyt

Lisätiedot

Kakonjärven tuulivoimahanke, Pyhäranta-Laitila

Kakonjärven tuulivoimahanke, Pyhäranta-Laitila S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIITE 6 SUOMEN HYÖTYTUULI OY Kakonjärven tuulivoimahanke, Pyhäranta-Laitila Valokuvasovitteet Siemens SWT2,3MW x 21 x HH122,5 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P18059

Lisätiedot

Rekolanvuoren tuulivoimahanke, Sysmä

Rekolanvuoren tuulivoimahanke, Sysmä S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A OX2 OY Rekolanvuoren tuulivoimahanke, Sysmä Nordex N131 x 6 x HH150m FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 3.3.2015 P21610 1 (11) 3.3.2015 Rekolanvuoren tuulivoimahanke,

Lisätiedot

BILAGA 9. Fotomontage

BILAGA 9. Fotomontage BILAGA 9 Fotomontage S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VindIn AB OY Pörtom tuulivoimahanke, Närpiö Havainnekuvat FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20388 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Havainnekuvat

Lisätiedot

Kalajoen Läntisten tuulivoimapuisto Ympäristövaikutusten arviointimenettely

Kalajoen Läntisten tuulivoimapuisto Ympäristövaikutusten arviointimenettely Kalajoen Läntisten tuulivoimapuisto 1.6.2015 Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY SUUNNITELLUN HANKKEEN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Tuulipuisto Oy Kalajoki suunnittelee tuulivoimapuistoa

Lisätiedot

Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet 2

Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet 2 Merja Paakkari 20.11.2011 1(7) Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet 2 Kunta Alue Tuulisuus/ tuuliatlas [m/s] Tuulisuus/ WAsP [m/s] Vuosituotanto/ WAsP [GWh] maksimikoko [MW] [M / MW] Etäisyys 110kV

Lisätiedot

Suodenniemen Kortekallion tuulivoimahanke

Suodenniemen Kortekallion tuulivoimahanke S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SASTAMALA Suodenniemen Kortekallion tuulivoimahanke Valokuvasovitteet Nordex N131 x 3 x HH144m FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Suodenniemen Kortekallion tuulivoimahanke

Lisätiedot

LIITE 1

LIITE 1 LIITE 1 LIITE 1 LIITE 1 LIITE 1 LIITE 1 LIITE 1 LIITE 1 LIITE 2 LIITE 2 PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Lumivaaran tuulivoimahanke, Hyrynsalmi Valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.10.2014

Lisätiedot

Kattiharjun tuulivoimapuisto

Kattiharjun tuulivoimapuisto LIITE S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P214 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Louen tuulivoimapuisto

Louen tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TUULIWATTI OY Louen tuulivoimapuisto FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 2 (11) Paulina.Kaivo-oja@fcg.fi Louen tuulivoimapuisto 1 Maisema ja havainnekuvat Havainnekuvat

Lisätiedot

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Kaavaselostus ALUSTAVA LUONNOS Kaava-alueen sijainti Tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaavan suunnittelualue on koko kunta. Vaiheyleiskaavassa osoitetaan tuulivoima-alueet

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Mielmukkavaaran tuulipuiston YVA-menettely Lähiasukaskysely

Mielmukkavaaran tuulipuiston YVA-menettely Lähiasukaskysely Mielmukkavaaran tuulipuiston 11.3.2010 Sisältö Mielmukkavaaran tuulipuisto 1 1 LÄHIASUKASKYSELYN TAUSTA...2 2 LÄHIASUKASKYSELYN KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS...2 3 VASTAUKSET...3 3.1 VASTAAJIEN TAUSTA...3 3.2 TUULIPUISTON

Lisätiedot

MAISEMA MUUTTUU LOPULLISESTI

MAISEMA MUUTTUU LOPULLISESTI MAISEMA MUUTTUU LOPULLISESTI Makeanveden altaan rauhallinen virkistys-, asunto- ja loma-asutusalue ollaan muuttamassa teollisuusalueeksi. NÄIN EI SAA TAPAHTUA, ON TOIMITTAVA NOPEASTI EI TUULIVOIMA A IHMISTEN

Lisätiedot

Delgeneralplan för Pörtom vindkraftpark Pörtomin tuulivoimapuiston osayleiskaava

Delgeneralplan för Pörtom vindkraftpark Pörtomin tuulivoimapuiston osayleiskaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NÄRPES STAD Delgeneralplan för Pörtom vindkraftpark Pörtomin tuulivoimapuiston osayleiskaava Planförslag / Kaavaehdotus Bilaga 3 / Liite 3 Fotomontage och synlighetsanalys

Lisätiedot

Sikamäen ja Oinaskylän tuulivoimahankkeiden yhteisvaikutus

Sikamäen ja Oinaskylän tuulivoimahankkeiden yhteisvaikutus S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MEGATUULI OY Sikamäen ja Oinaskylän tuulivoimahankkeiden yhteisvaikutus Havainnekuvat ja näkymäaluenanalyysi N x (8+) x HH FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY FCG SUUNNITTELU

Lisätiedot

Tuulivoima & lähiasukkaat

Tuulivoima & lähiasukkaat Tuulivoima & lähiasukkaat..0 Tutkimuksesta Tutkimuksella pyrittiin selvittämään asukkaiden mielipiteitä tuulivoimasta neljällä paikkakunnalla, jossa on moderneja tuulivoimaloita. Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto

Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RAJAKIIRI OY Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet 29 x RD160 x HH170 Yhteismallinnukset Seipimäki, Tikkala ja Leipiö

Lisätiedot

Kokemukset tuulivoimaloista Salon Märynummessa

Kokemukset tuulivoimaloista Salon Märynummessa Kokemukset tuulivoimaloista Salon Märynummessa Valtteri Hongisto Työterveyslaitos, valtteri.hongisto@ttl.fi Turun ammattikorkeakoulu, valtteri.hongisto@turkuamk.fi +358 40 5851 888 Tulokset julkistettu

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI, KALAJOEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Luonnosvaiheen kuuleminen 15.1. 13.2.2015

KALAJOEN KAUPUNKI, KALAJOEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Luonnosvaiheen kuuleminen 15.1. 13.2.2015 KALAJOEN KAUPUNKI, KALAJOEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Luonnosvaiheen kuuleminen 15.1. 13.2.2015 ASUKASKYSELY OSAYLEISKAAVALUONNOKSESTA Vastaajan nimi: Osoite: Puhelinnumero / sähköpostiosoite: Olen kaava-alueen

Lisätiedot

Tuulikolmio Oy Palkisvaara Kannusvaaran tuulipuistohanke, YVA-ohjelma Yleiskaava

Tuulikolmio Oy Palkisvaara Kannusvaaran tuulipuistohanke, YVA-ohjelma Yleiskaava 6.2.3 Yleiskaava 31 Tuulivoimapuisto sijoittuu kokonaan Sodankylän kunnan Kelujärvi-Rajala osayleiskaavan alueelle. Sodankylän kunnanhallitus on 22.5.2012 162 päättänyt käynnistää Kelujärvi-Rajala osayleiskaavan

Lisätiedot

Haapalamminkankaan tuulivoimahanke, Saarijärvi

Haapalamminkankaan tuulivoimahanke, Saarijärvi S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MEGATUULI OY Haapalamminkankaan tuulivoimahanke, Saarijärvi Havainnekuvat ja näkymäalueanalyysi V6 x 6 x HH37 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P0 FCG SUUNNITTELU JA

Lisätiedot

Portin tuulivoimapuisto

Portin tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PUHURI OY Portin tuulivoimapuisto FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 24112015 2 9) PaulinaKaivo-oja@fcgfi 24112015 Portin tuulivoimapuisto 1 Maisema ja havainnekuvat

Lisätiedot

Ulppaanmäki tuulivoimhankkeen osayleiskaava, kaavaluonnos

Ulppaanmäki tuulivoimhankkeen osayleiskaava, kaavaluonnos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A GREENWATT ULPPAANMÄKI OyAb Ulppaanmäki tuulivoimhankkeen osayleiskaava, kaavaluonnos Havainnekuvat ja näkymäaluenanalyysi FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20221 FCG

Lisätiedot

Puutikankankaan tuulivoimapuisto

Puutikankankaan tuulivoimapuisto LIITE 7 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TM VOIMA OY Puutikankankaan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet V126 x 9 x HH137 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 26.1.2015 V126 x 9 x

Lisätiedot

Karhunnevankankaan tuulipuiston YVA-selostus. Liite 4. Asukaskysely ja ryhmäkeskustelu

Karhunnevankankaan tuulipuiston YVA-selostus. Liite 4. Asukaskysely ja ryhmäkeskustelu Karhunnevankankaan tuulipuiston YVA-selostus Liite 4 Asukaskysely ja ryhmäkeskustelu - - Liite 4-2 SISÄLLYSLUETTELO ASUKASKYSELY... 3 ASUKASKYSELYN VASTAUSTEN YHTEENVETO... 11 RYHMÄKESKUSTELUN TEEMAT...

Lisätiedot

Naulakankaan tuulivoimapuisto

Naulakankaan tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TUULIWATTI OY Naulakankaan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet V136 x 6 x HH182 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 27.6.2016 P26596 V136 x 6 x HH182

Lisätiedot

Korvennevan tuulivoimapuisto

Korvennevan tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A OTSOTUULI OY Korvennevan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 27.3.2015 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Korvennevan

Lisätiedot

Lestijärven tuulivoimapuisto

Lestijärven tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LESTIJÄRVEN TUULIVOIMA OY Lestijärven tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet E126 x 118 x HH170 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 182014 P20818 FCG

Lisätiedot

Hirvinevan tuulivoimahanke

Hirvinevan tuulivoimahanke S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TM VOIMA OY FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 6305 (8) PaulinaKaivo-oja@fcgfi 6305 Maisema ja havainnekuvat Havainnekuvat on laadittu alueesta laadittua maastomallinnusta

Lisätiedot

BILAGA 3 LIITE 3. Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi

BILAGA 3 LIITE 3. Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi BILAGA 3 LIITE 3 Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA VINDIN OY AB Kalaxin tuulivoimahanke, Närpiö Valokuvasovitteet Vestas V126 x 22 x hh137m FCG

Lisätiedot

Naulakankaan tuulivoimapuisto

Naulakankaan tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TUULIWATTI OY Naulakankaan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet 6 x V136 x HH182 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 19.4.2016 P26596 6 x V136 x HH182

Lisätiedot

LIITE 4 Alustavan näkymäalueanalyysin tulokset ja havainnekuvat

LIITE 4 Alustavan näkymäalueanalyysin tulokset ja havainnekuvat LIITE 4 Alustavan näkymäalueanalyysin tulokset ja havainnekuvat LIITE 4 (25 s.) SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Halsuan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet VE1: 85 x SWT 3.3-130 x HH135 VE2:

Lisätiedot

VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ. 7.5.2013 Terhi Fitch

VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ. 7.5.2013 Terhi Fitch VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ 7.5.2013 Terhi Fitch YVA-menettely lakisääteinen menettely Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994 muutoksineen) Valtioneuvoston

Lisätiedot

Projektisuunnitelma Perkiön tuulivoimahanke

Projektisuunnitelma Perkiön tuulivoimahanke n tuulivoimahanke Taustaa O2 on vuonna 1991 Ruotsissa perustettu tuulivoima-alan yritys, joka kehittää, rakentaa, rahoittaa, hallinnoi, omistaa sekä myy tuulivoimapuistoja. O2 on toteuttanut Ruotsissa

Lisätiedot

Hevosselän tuulivoimahanke, Tervola

Hevosselän tuulivoimahanke, Tervola SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA TUULIWATTI OY Hevosselän tuulivoimahanke, Tervola Valokuvasovitteet Vestas V136 x 6 x HH182m FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24253 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Valokuvasovitteet

Lisätiedot

Hyvä vastaanottaja. sekä tämän ympärillä satunnaisotannalla Väestörekisterikeskuksen

Hyvä vastaanottaja. sekä tämän ympärillä satunnaisotannalla Väestörekisterikeskuksen @g PL 718, 33101 Tampere Hyvä vastaanottaja Tuuliwatti Oy suunnittelee Salon kaupungin eteläosaan Näsen kartanon alueelle tuulivoimapuistoa, jonka ympäristövaikutusten arviointi (YVA) on nyt käynnissä.

Lisätiedot

Kattiharjun tuulivoimapuisto

Kattiharjun tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 10102013 P21463 FCG SUUNNITTELU

Lisätiedot

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari. 30.10.2013, Oulu

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari. 30.10.2013, Oulu Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari 30.10.2013, Oulu Esityksen sisältö Yleistä tuulivoimasta ja tuulivoimarakentamisesta Maakunnalliset selvitykset Tuulivoiman hankekehitys Metsähallituksen rooli

Lisätiedot

SAUVIINMÄEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

SAUVIINMÄEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI SAUVIINMÄEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus...

Lisätiedot

TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA ( ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1 Hankekuvaus

TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA ( ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1 Hankekuvaus FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 6 ) TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA (844-411-7-1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaava koskee Tervon

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

Kysely Iso-Lehmisuon ja Matkalamminkurun turvetuotantohankkeen vaikutuksista

Kysely Iso-Lehmisuon ja Matkalamminkurun turvetuotantohankkeen vaikutuksista 1(6) Kysely Iso-Lehmisuon ja Matkalamminkurun turvetuotantohankkeen vaikutuksista Vesistövaikutukset 1. Kalastatteko te tai perhekuntanne jäsen jollakin seuraavista vesistöistä? Vanhajoki Kaihlanen Aittojoki

Lisätiedot

TUULIVOIMAA KAJAANIIN. Miia Wallén UPM, Energialiiketoiminta 29.10.2013

TUULIVOIMAA KAJAANIIN. Miia Wallén UPM, Energialiiketoiminta 29.10.2013 1 TUULIVOIMAA KAJAANIIN Miia Wallén UPM, Energialiiketoiminta 29.10.2013 UPM Uuden metsäteollisuuden edelläkävijänä UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista

Lisätiedot

Jouttikallio tuulipuisto. Projektikuvaus

Jouttikallio tuulipuisto. Projektikuvaus Jouttikallio tuulipuisto Projektikuvaus PROJEKTIKUVAU JOUTTIKALLIO 2/5 OX2 kehittää, rakentaa, rahoittaa ja operoi uusiutuvan energian hankkeita Pohjois- Euroopassa. Johdamme muutosta kohti kestävämpää

Lisätiedot

Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto

Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA RAJAKIIRI OY Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet VE1: 22 x V126 x HH137 VE2: 39 x V126 x HH137 VE3: 36 x V126 x HH137 Yhteismallinnukset

Lisätiedot

Kattiharjun tuulivoimapuisto

Kattiharjun tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21463 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

BILAGA 3 LIITE 3. Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi

BILAGA 3 LIITE 3. Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi BILAGA 3 LIITE 3 Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA VINDIN AB/OY Molpe-Petalax tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Nilsiä, Tahkovuori 1/6 NILSIÄ, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS OLD COURSE- GOLFALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Valkamalahdentietä ja golfaluetta Tahkovuoren

Lisätiedot

Kuusiselän tuulivoimahanke, Rovaniemi

Kuusiselän tuulivoimahanke, Rovaniemi S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TUULIALFA OY Kuusiselän tuulivoimahanke, Rovaniemi Näkymäanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26900 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kuusiselän

Lisätiedot

KIIKALAN HÄRJÄNVATSAN MAA-AINESOTON YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

KIIKALAN HÄRJÄNVATSAN MAA-AINESOTON YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI ASUKASKYSELY KIIKALAN HÄRJÄNVATSAN MAA-AINESOTON YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Tämä kysely liittyy Kiikalan kunnan Saarenkylän harjualueen eli ns. Härjänvatsan alueen maa-ainesoton ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Kuva 28. Untamovaaran muistomerkit, tuulivoimalat VE1 musta- ja VE2 punainen ympyrä, sekä uudet tielinjaukset. 77 (241)

Kuva 28. Untamovaaran muistomerkit, tuulivoimalat VE1 musta- ja VE2 punainen ympyrä, sekä uudet tielinjaukset. 77 (241) Kuva 28. Untamovaaran muistomerkit, tuulivoimalat VE1 musta- ja VE2 punainen ympyrä, sekä uudet tielinjaukset. 77 (241) Kuva 29. Untamovaaran lakialueen ikimetsä. Alkuperäinen kuva Jaakko Ojaniemi. Kuvassa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE VUOKKIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA SUOMUSSALMEN KUNTA ALAVUOKIN JA YLIVUOKIN KYLÄ 1:4 RAUHALA (777-411-1-4) 171:5 ONNELA (777-403-171-5)

Lisätiedot

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto. LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn

Lisätiedot

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA Vastaanottaja Kokkolan kaupunki Asiakirjatyyppi Vastineet kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin Päivämäärä 3.11.2014 KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA VASTINEET

Lisätiedot

Grä sbö len tuulivöimähänke: Kuväsövitteet

Grä sbö len tuulivöimähänke: Kuväsövitteet Grä sbö len tuulivöimähänke: Kuväsövitteet 1. Yleistä: Kaikissa kuvasovitteissa on käytetty tuulivoimalatyyppiä Nordex N117 2.4 MW. Napakorkeus: 141 m Lavan pituus: 58,5 m Roottorin halkaisija: 117 m Menetelmä:

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN. Fortum Power and Heat Oy PL FORTUM

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN. Fortum Power and Heat Oy PL FORTUM PÄÄTÖS 28.10.2009 LAP-2009-R-35-531 ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN HANKKEESTA VASTAAVAT Metsähallitus Laatumaa PL 94 01301 VANTAA Fortum Power and Heat Oy PL 1 00048 FORTUM

Lisätiedot

Asemakaava tullaan laatimaan maankäyttö- ja rakennuslain sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti.

Asemakaava tullaan laatimaan maankäyttö- ja rakennuslain sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti. SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa

Lisätiedot

Kunnanhallitus valitsi Matti Pohjolan Ulla Ala-ahon tilalle pöytäkirjantarkastajaksi tä män py kälän ajaksi.

Kunnanhallitus valitsi Matti Pohjolan Ulla Ala-ahon tilalle pöytäkirjantarkastajaksi tä män py kälän ajaksi. Kunnanhallitus 402 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 15.10.2012 Kunnanhallitus 182 13.05.2013 Isonevan tuulipuiston yleiskaava/terrawind Oy 2641/41/411/2011 KHALL 402 Intercon Energy Oy on aloittanut Siikajoen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040-833 9275, 0400-234 349, email:havanka@kolumbus.fi www.havanka.fi JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN

Lisätiedot

FENNOVOIMA Ydinvoimalaitoshanke, sosiaalisten vaikutusten arviointi, asukaskysely Pyhäjoki 10/2008

FENNOVOIMA Ydinvoimalaitoshanke, sosiaalisten vaikutusten arviointi, asukaskysely Pyhäjoki 10/2008 FENNOVOIMA Ydinvoimalaitoshanke, sosiaalisten vaikutusten arviointi, asukaskysely Pyhäjoki /28 1 Kaikki oikeudet pidätetään. Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään muodossa

Lisätiedot

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA Vastaanottaja Kokkolan kaupunki Asiakirjatyyppi Vastineet kaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin Päivämäärä 3.11.2015 KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA VASTINEET

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE NISKANSELÄN RANTA-ASEMAKAAVA KUHMON KAUPUNKI PYKÄLIKÖN 290-408-79-12 TILA, om. UPM-Kymmene Oyj SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue...

Lisätiedot

Grä sbö len tuulivöimähänke: Kuväsövitteet

Grä sbö len tuulivöimähänke: Kuväsövitteet Grä sbö len tuulivöimähänke: Kuväsövitteet 1. Yleistä: Kaikissa kuvasovitteissa on käytetty tuulivoimalatyyppiä Enercon E101 3MW. Napakorkeus: 135,4 m Lavan pituus: 50,5 m Roottorin halkaisija: 101 m Menetelmä:

Lisätiedot

1 18-30 v 2 31-50 v 3 51-65 v 4 yli 65 vuotta. 4. Kuinka kauan olette asunut tai lomaillut hankealueella? (merkitkää pidempi aika)

1 18-30 v 2 31-50 v 3 51-65 v 4 yli 65 vuotta. 4. Kuinka kauan olette asunut tai lomaillut hankealueella? (merkitkää pidempi aika) Asukaskysely Kollaja-hankkeen YVA TAUSTATIEDOT 1 T 1. Sukupuolenne 1 Nainen 2 Mies 2. Tämänhetkinen elämäntilanteenne? 1 Yksin asuva 2 Pariskunta 3 Lapsiperhe 3. Ikäryhmänne 1 18-30 v 2 31-50 v 3 51-65

Lisätiedot