Kristinuskon olemus. Mistä ihmeestä kristinuskossa on oikein kysymys? Kaksi eri ylösnousemusta

Transkriptio

1 Kristinuskon olemus Mistä ihmeestä kristinuskossa on oikein kysymys? Kristinuskon ja Raamatun opetusten mukaan ihmisen elämä ei ole vain tässä ja nyt vaan se jatkuu vielä kuoleman rajan tuolla puolen. Lähtökohtana kaikelle opetukselle on se, että Jumala on luonut kaiken olevaisen eikä mitään ole olemassa muuten kuin hänen luomanaan. Synti on kuitenkin asia, mikä ei ole alkuisin Jumalasta vaan langenneesta enkelistä, joka vietteli myös ensimmäiset ihmiset tekemään syntiä. Näin koko maailma on joutunut pahan valtaan ja synnin kiroukseen. Kuoleman jälkeen on mahdollista vapautua synnin kirouksesta ja kuoleman valloista, mutta vain siten, että Jumala lahjoittaa ikuisen elämän niille, jotka hän pelastaa. Sanoma kuoleman jälkeisestä elämästä ja ikuisesta autuudesta on hyvä sanoma niille, jotka uskovat sen. Pelastukseen ei tarvitse tehdä hyviä tekoja, koska se on Jumalan lahja. Jumala antaa lahjaksi iankaikkisen elämän, synnit anteeksi ja mielenmuutoksen, joka auttaa vapautumaan syntien vallasta ja saatanan vallasta tämän elämän aikana. Se, joka uskoo, ei elä syntien orjana ja syntien vallassa niin kuin jumalattomat eli epähurskaat ja pahat ihmiset tekevät. Pelastuva Jumalan ihminen on uusi luomus, joka on luotu luojansa kuvan mukaan totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen, niin että hän uudistuu tietoon. (2Kor 5:17; Gal 6:15; Efe 4:20-24; Kol 3:9,10.) Uusi luomus on Jumalan luoma uusi ja hyvä ihminen : hän ei ole paha ja ylen synnillinen ihminen, niin kuin sellainen ihminen paha ja ylen synnillinen on, joka ei ole syntynyt uudesti ylhäältä. (Room 7:7-8:16.) Uutinen ja sanoma kuoleman jälkeisestä iankaikkisesta elämästä ei liikuta synnin vallassa olevia ihmisiä, jos he eivät ns. kärsi synneistään ja tahdo niistä eroon. Jumalaton ja syntinen ihminen ei halua tietää Jumalasta vaan haluaa elää erossa hänestä, koska Jumalaan uskominen pitää sisällään samalla tiedon tulevasta tuomiosta, mikä kohtaa jumalattomia ja epähurskaita ihmisiä; niitä, jotka eivät usko Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen ja evankeliumin sanomaan. Oppi viimeisestä tuomiosta ja sitä seuraavasta kärsimyksestä eli rangaistuksesta ei miellytä Jumalasta erossa eläviä ihmisiä, mistä syystä sanoma Jeesuksesta on heille myrkkyä ja vihoviimeinen asia, mistä he haluavat kuulla. Heidän käsityksensä synnistä on myös kieroutunut, koska he pitävät syntiä hyvänä asiana ja vanhurskautta pahana asiana. He eivät halua, että heidät osoitetaan syyllisiksi synteihin ja heitä nuhdellaan: he eivät tule siksi valoon eivätkä he ota vastaan elämää lahjaksi. (Joh 7:7; 15:22; 3:15-21.) Kaksi eri ylösnousemusta On oleva kaksi erillistä ylösnousemusta, jolloin kuolleiden ihmisten ruumiit nousevat ylös kuolleista: vanhurskasten ylösnousemus ja väärien ylösnousemus. (Joh 5:28,29; Apt 24:15; Ilm 20:1-15.) Vanhurskasten ylösnousemus on elämän ylösnousemus ja siihen pääsevät elävät ikuisesti ilman syntiä ja vapaana synnin tuomasta kirouksesta. Jumala on luova uuden maan ja uudet taivaat, missä vanhurskaus asuu eli pelastuneet Jumalan lapset ja kirkkauden enkelit yhdessä Jeesuksen Kristuksen kanssa. (Ilm ) Ne, jotka eivät pääse Jumalan valtakuntaan, heitetään tuliseen järveen, joka on toinen kuolema. (Ilm 20:6-15; 21:8; 2:11.) Ylösnousemuksista kertovat Raamatun kohdat ovat joko ristiriitaisia tai vaikeita ymmärtää. Raamatussa puhutaan myös tuhat vuotta kestävästä ajanjaksosta, mikä seuraa Kristuksen tulemusta. Sen aikana elää ja kuolee ihmisiä, jotka eivät pelastu ja syntyy uusia ihmisiä, niin että osa sinä aikana elävistä ihmisistä saattaa pelastua. (Jes 65:17-25; 66:15-24; Sak 14; Hes 39-48; 2Piet 3:1-17; 2Tess 1:3-2:17; Ilm 19:11-20:9.) Kuitenkin ne jäävät ulkopuolelle, jotka eivät pääse ylösnousemukseen eli tempaukseen. (Matt 7:21-23; 25:1-13; 1Tess 4:13-17; 1Kor 15:12-28,35-58.) Onko siis olemassa kahdenlaisia ihmisiä: niitä, joilla ei tempauksen jälkeen ole enää mahdollisuutta tehdä parannusta eli muuttaa mieltään ja uskoa pelastaakseen sielunsa, ja niitä, jotka voivat muuttaa mielensä ja pelastua? Raamatun ilmoitus on tältä osin vaikea ymmärtää tai se on oikeasti ristiriitainen. Tältä alueelta on olemassa monenlaista opetusta eikä ihme, koska kertomukset eivät näytä olevan yhtäpitäviä keskenään. Kun Jesaja, Hesekiel ja Sakarja puhuvat tuhat vuotta kestävästä ajanjaksosta, puhuu Ilmestyskirja ikuisuudesta

2 tuhatvuotisen jakson ja viimeisen tuomion jälkeen. (Jes 65:17-25; 66:17-24; Hes 39-48; Sak 14; Ilm ) Ota siinä sitten selvää, mikä on totta ja mikä kuvitelmia tai vääriä profetioita? Raamatun ei pitäisi sellaisia sisältää, mutta vaikuttaa lähes mahdottomalta soveltaa käytäntöön näitä profetioita joutumatta sisäiseen ristiriitaan Raamatun ilmoituksen kanssa. Pelastus vai kadotus: on ja off asennot Kristinuskon ja Raamatun opetusten mukaan jokainen ihminen on elämänsä jokainen hetki matkalla joko taivasta tai ikuista kadotusta kohti. Mitään välimuotoa ei ole olemassa. Ihminen on sikiämisensä hetkestä asti joko matkalla kadotukseen tai taivaaseen elämänsä jokainen hetki. Tämä sanoma sykähdyttää ja saa monet nousemaan ilmoitusta vastaan. Jopa uskovaisten on vaikea pitää tätä ilmoitusta totena. Silti monet uskovat sen olevan totta: kuka milläkin tavalla. Oppi perisynnistä jakaa kristikunnan karkeasti eri lahkoihin. Sen seurauksena on syntynyt monia eri seuroja ja puolueita, missä uskotaan eri tavalla Raamatun ilmoitukseen. Silti jokainen väittää olevansa kristitty, joka Raamattua oman suuntauksensa opin mukaan opettaa. Toisia sanotaan sitten suoraan tai epäsuoraan kadotuksen lapsiksi tai eksyneiksi, jotka uskovat samat kirjoitukset eri tavalla. Ristiriidat ovatkin sovittamattomia: ihminen ei voi uskoa kahdella toisilleen vastakkaisella tavalla yhtä aikaa olematta sisäisesti ristiriidassa. Jos kristityt haluavat päästä keskenään yhteyteen, niin ainoa tapa siihen on olla samaa mieltä opin peruskohdissa, joihin perisyntioppi kuuluu. Ihminen on sikiämisensä ja syntymisensä hetkestä asti joko matkalla kadotukseen tai taivaaseen riippuen siitä, lukeeko Jumala hänelle syyksi syntisyyden ja tehdyt synnit tai onko ihminen syntinen ja tehnyt syntiä vai ei. Jos tästä asiasta ei päästä yksimielisyyteen, niin silloin ei ole myöskään yhtä seurakuntaa, joka voi palvella Jumalaa yhtenä joutumatta hajaannukseen. Mikään Hengen yhteys rauhan yhdyssiteellä ei korvaa sitä yhteyttä, mikä syntyy yhden ja saman opin mukaan uskoville sekä uskoaan käytäntöön harjoittavien kristittyjen välille. Opin hylkäävälle yhteydelle on ominaista tekopyhyys ja Raamatun sanan hylkääminen, vaikka sanottaisiinkin, että sanasta pidetään kiinni ja noudatetaan Raamatun opetuksia. Raamatun opetus ihmisen tilasta pelastuksen suhteen on seuraava: 1) Ihminen sikiää ja syntyy perilunastettuna eli hän ei ole matkalla helvettiin syntyessään. Ihminen syntyy hengellisesti elävänä, minkä todistaa Paavalin todistus hengellisestä kuolemasta vanhan liiton aikana, kun hän oli varttunut ihminen eikä sikiö. (Room 7:7-10; Efe 2:1-5) 2) Ihmisestä tulee perkeleen oma, kun hän valitsee tietoisesti synnin palvelemisen elämänsä ohjenuoraksi, jolloin hän kuolee synteihin ja rikoksiin. (Room 6:16; Jes 7:14-16; Efe 4:17-19; Jaak 1:12-16.) Näin ollen jokainen vauva ja leikki-ikäinen on matkalla taivaaseen siihen asti, kunnes paatuu ja joutuu armon valinnan ulkopuolelle. (Room 11:6,7.) Toisin kuin perinteisesti katolisesta ja protestanttisesta uskonnosta vaikutteita saaneessa kristillisyydessä uskotaan, niin vain hyvät ihmiset pelastuvat: ne, jotka ovat tehneet hyvää elämänsä aikana ja karttaneet pahaa. (Joh 5:28,29; Psa 37:27; 1Joh 2:15-17; Matt 7:21-29.) Pahat ihmiset ja petturit joutuvat kadotukseen, koska heidän sydämensä asenne on väärä Jumalan edessä: he ovat hengellisesti kuolleita, toisin kuin uudestisyntyneet uskovaiset ja leikki-ikäiset lapset, jotka katuvat heti pahoja tekojaan ja osaavat hävetä syntejään hengellisen elämän merkiksi. Paatumattoman ja elävän ihmisen omatunto toimii oikein eikä hän halua lähteä syntiä tekemään vaan tahtoo noudattaa kaikessa Jumalan sanan hyviä ohjeita, joista lapsille ensimmäinen on olla kuuliainen vanhemmilleen. (Efe 6:1,2.) Jos Jumalan seurakunnassa ei päästä yksimielisyyteen siitä, ovatko vauvat ja leikki-ikäiset hengellisesti eläviä vai kuolleita ja ulottuuko perisynnin turmelus sikiön ja vauvan sieluun asti vai ainoastaan ruumiiseen, niin silloin on kuitenkin oltava yhtä mieltä siitä, ettei Jumala pidä pieniä lapsia vastuullisina siitä, millaisena he syntyvät ja mitä tekevät, ennen kuin lapsi on kykenevä tekemään moraalisia valintoja. (Jes 7:14-16.) Moraaliset väärät valinnat saavat aikaan sen, että joku joutuu kadotustuomion alle. Ellei näitä valintoja ole tehty, ei lapsi ole vielä tuomion alainen vaan on Kristuksen vanhurskauden teon tähden perilunastettu eli pääsee taivaaseen kuollessaan. (Room 5:12-19; Hebr 2:14-18; Ilm 1:17,18.) Ikuinen kadotus on markkinoitu maailmalle helvettinä, missä ihmisiä kidutetaan iät ja ajat ilman loppua. Nykyään on olemassa myös muunlaista tulkintaa Raamatun ilmoittamasta ikuisesta rangaistuksesta. (Matt 25:46.) Opit ovat seuraavanlaisia:

3 1) Annihilaatio eli tyhjiinraukeaminen a) Kuoleman jälkeen ei ole mitään rangaistusta tai viimeistä tuomiota vaan ihminen lakkaa välittömästi ruumiin kuoleman jälkeen olemasta itsestään tietoinen henki ja sielu. Ihminen on olemassa vain ruumiin eläessä elävänä sieluna, mutta hän ei ole aineesta irrallinen elävä henki. Tämä on materialistinen käsitys ihmisestä ja hänen hengellisyydestään. b) Kuoleman jälkeen on rangaistus, mutta se ei pidä sisällään kärsimystä vaan ainoastaan rangaistuksen julkilausumisen viimeisellä tuomiolla ja syyt, miksi joku tuomitaan. c) Kuoleman jälkeen on rangaistus, joka kestää määräajan ja on voimakkuudeltaan vaihteleva tehtyjen syntien mukaan. Tämän jälkeen ihminen hävitetään kokonaan: henki, sielu ja ruumis kaikkinensa. Ihmistä ei ole sitten enää olemassa. 2) Universalismi eli kaikkien pelastuminen a) Kaikki pelastuvat välittömästi ruumiin kuoleman tai Kristuksen tulemuksen yhteydessä. b) Osa ihmisistä pelastuu välittömästi ruumiin kuoleman tai Kristuksen tulemuksen yhteydessä, mutta osa kärsii kiirastulessa rangaistuksen tekemistään synneistä. Rangaistus on määräaikainen ja voimakkuudeltaan vaihteleva tehtyjen syntien mukaan. Rangaistuksen jälkeen kaikki ihmiset pelastuvat ja jopa saatana sekä langenneet enkelit pääsevät katumusta tuntien Jumalan tykö. Universalismia pidettiin ensimmäisinä vuosisatoina salattuna Jumalan viisautena, jota ei ollut lupa kertoa kaikille ihmisille lähinnä maallikoille. Kirkon oppi-isät ajattelivat silloin, että tämä yllyttäisi kansaa tekemään kaikenlaista syntiä, mikä estäisi heitä pääsemästä suoraan iankaikkiseen elämään uskon ja armon vaikutuksen kautta. Oppia kaikkien ihmisten pelastumisesta pidettiin esillä vain oppineiden omassa keskuudessa. Nykyään on opetettu sillä tavalla, että oppi ikuisesta helvetistä ja kärsimyksestä on este monien ihmisten uskoon tulemiselle ja uudestisyntymiselle. Jos tämä olisi totta, niin miksi asiasta on sitten aikoinaan vaiettu? Eikö olisi ollut kaikkien edun mukaista kertoa avoimesti jokaiselle siitä, että kaikki ihmiset pelastuvat lopulta, vaikka eivät uskoisi Jumalaan tämän elämän aikana ja vaikka he tekisivät mitä syntiä tahansa elämänsä aikana? Miksi tämä asia olisi pitänyt salata suurilta kansanjoukoilta, jos se kerran on ollut herätyksen ja uskoon tulon esteenä? Väite on järjetön ja epälooginen. Se ei ole totta. Ihmiset eivät tule Raamatun opettamalla tavalla ja Jumalan vaikuttamaan uskoon sillä tavalla, että opetetaan kaikkien ihmisten ja langenneiden enkelien saavan pelastuksen kärsityn rangaistuksen jälkeen tai ilman mitään kärsimystä. Ihmiset ottavat tosin vastaan tällaisen opetuksen pedon valtakunnan aikana tai sitä ennen, mutta kyse ei ole Raamatun opettamasta uskosta vaan jostakin muusta. Sielun vihollinen käy sotaa aitoja kristittyjä ja juutalaisia vastaan, koska Jumalan kunnia ja kirkkaus sekä totuus ja armo tulevat ilmi heidän kauttansa. Jos joku kiistää Jumalassa olevan tuomiota ja kostoa ja vanhurskasta vihaa selittäen Jumalan pelkäksi rakkaudeksi, niin hän ei ole pysynyt Jumalan vaikuttamassa opissa ja uskossa vaan on joutunut harhaan Raamatun opetuksista. On tärkeää, että kristitty uskoo Raamattuun sillä tavalla kuin se on kirjoitettu. Muut voivat uskoa, miten tahtovat, ja sen he myös tekevät. Toiset uskovat Jumalan tahdon mukaan ja pelastuvat, nämä muut joutuvat kadotukseen, koska ovat hyljänneet Jeesuksen Kristuksen sanat. Raamatun ilmoittama Jumala haluaa tehdä ihmisille tiettäväksi, että nämä ovat matkalla joko kadotukseen tai taivaaseen. Sellaista julistusta ei nykyään kovin usein kuule. Kirkoissa vaietaan tästä asiasta lähes kokonaan. Siellä julistetaan pelastumista uskonnollisten rituaalien ja erityisesti kasteen armon kautta. Sama sakramentalismi on levinnyt vapaisiin suuntiin muodossa tai toisessa. Toiset uskovat, että pelastuvat, koska ovat tehneet uskonratkaisun ja antaneet elämänsä rituaalin kautta Jeesukselle, tarkoin oikean kaavan mukaan. Toiset luulevat, että pääsevät taivaaseen uskoon tulevien kasteen ansiosta. Pelastumisen perustus on näillä eksyneillä aina jossakin muualla kuin Jumalan armossa ja Kristuksen suorittamassa syntien sovituksessa. Pelastuneita kaikista kansoista ja maan ääristä asti Ilmestyskirjan mukaan pelastuneita tulee kaikista kansoista, kansanheimoista, kielistä ja sukukunnista. (Ilm 7:9.) Jos tämä on totta, niin silloin heitä täytyy tulla myös sellaisista kansoista, jotka eivät ole kuulleet koskaan Raamatun ilmoituksesta. Näin ollen pakanoiden vauvat ja sikiöt pelastuvat nukkuessaan pois. Heidän joukossaan voi olla myös joitakin sellaisia sydämeltään oikeassa asenteessa eläviä ihmisiä, jotka

4 elävät mielimurheessa syntiensä tähden, katuvat ja häpeävät niitä sekä elävät Jumalan armosta pyhää ja vanhurskasta elämää oikeassa mielenlaadussa. (Room 1:18-2:29.) Jos näitä ihmisiä on olemassa, niin he pelastuvat; jos ei, niin kaikki pakanat joutuvat kadotukseen. Syy kadotukseen ei ole silloin se, etteivät he ole kuulleet evankeliumia tai saaneet tietää Raamatun kirjoituksista vaan se, että he ovat tehneet syntiä. Tuomio tulee aina tehtyjen syntien mukaan eikä koskaan perityn syntisyyden tai toisten tekojen mukaan. (Ilm 22:12; 2Kor 5:10; Joh 5:28,29.) Sydämen asenne ratkaisee yksin sen, mihin ihminen joutuu kuoleman jälkeen tai Kristuksen tulemuksessa Pietarin ja muiden apostolien aikana Samariassa eli eräs mies, jonka nimi oli Simon, ja hän oli saanut kasteen vedessä uskottuaan evankeliumin Kristuksen Jeesuksen nimestä. (Apt 8:5-24.) Hänen sydämensä asenne oli kasteen jälkeen kuitenkin väärä ja Pietari sanoi hänen joutuvan kadotukseen, ellei tämä katuisi syntiään, pyytäisi sitä anteeksi Jumalalta ja muuttaisi mieltään. Näin ollen sydämen asenne on se, mikä ratkaisee ikuisen elämän ja kadotuksen välillä. Jeesus sanoi fariseuksille, että näiden tuli tehdä parannuksen soveliaita tekoja ja muuttua sydämeltään hyviksi ihmisiksi. (Matt 12:33-37.) Myös Jeesus opetti, että ihmisen sydämen asenne on tärkein pelastukseen vaikuttava tekijä. Jumalan armo ja hyvyys luetaan hyväksi niille ihmisille, joiden sydän on oikeassa suhteessa Jumalaan ja hänen käskyihinsä, jotka ovat pyhät ja suojelevat niitä noudattavia ihmisiä synnin kiroukselta. (5Moos 28; Room 2:1-29.) Johannes Kastaja käski fariseusten tehdä hyviä tekoja ja osoittavan siten käytännössä sen, että he elivät mielenmuutoksessa eli jatkuvassa parannuksessa. Jumalattomia ja syntisiä ei ollut silloin lupa kastaa. (Matt 3:3-11.) Jumalattomat ja syntiset tuli erottaa seurakunnasta Paavalin aikana. (1Kor 5:1-13; Matt 18:15-18) Sananlaskun mukaan uskovien tulee varjella yli kaiken omaa sydäntään, sillä sieltä elämä lähtee. (Snl 4:23.) Oikea sydämen asenne ratkaisee siten sen, pelastuuko ihminen vai ei. Paavali käski nuorta Timoteusta valvomaan omaa opetustaan ja itseään, sillä sen kautta hän itse pelastuisi ja myös ne, jotka Timoteuksen opetuksia ja esimerkkiä seuraisivat. (1Tim 4:16.) Filippiläisiä Paavali kehotti ahkeroimaan pelolla ja vavistuksella, että nämä pelastuisivat. Jumala oli se, joka kaikki kaikissa vaikutti, mitä hyvään ja pyhään vaellukseen tulee, mutta ei ollut itsestään selvää, että Jumala vie alkamansa hyvän työn päätökseen asti. (Fil 2:12,13) Uskosta on mahdollista luopua ja joutua pois armosta, Kristuksen ja Jumalan valtakunnan ulkopuolelle. Kerran saatu Pyhä Henki ja pelastus on mahdollista menettää. (Joh 15:1-6; Room 11:17-24; Hebr 6:4-7; 10:25-39; 2Piet 2:20-22.) Riettaat eksyttävät opit kertovat nykyään monille valheellista sanomaa, että pelastus on varma, kun se on kerran otettu vastaan. Näin ei Raamatussa meitä opeteta ja sen vuoksi on syytä valvoa sekä rukoilla, että kestäisimme seisoa Ihmisen Pojan tulemuksessa. (Luuk 21:34-36.) Tekopyhät ihmiset ovat luopuneet Raamatun sanasta ja tekeytyvät hurskaiksi, vaikka ovat täynnä ryöstöä, hillittömyyttä, kuolleiden luita, saastaa ja äärimmäistä pahuutta. Monet lankeavat pois ulkokultaisuuden valheen hengen vaikutuksesta ja uskovat valheita hyljäten Raamatun ilmoittaman totuuden asioista. (1Tim 4:1-11; 2Tess 2:6-12.) Miksi Jumala on kiinnostunut ihmisistä? Jumala on kiinnostunut ihmisistä, koska on luonut meidät ja kaiken, mitä on olemassa. Sellainen Jumala, joka ei välittäisi mitään luomastaan ihmisestä, ei ole minulle mieleen eikä ole oikea Jumala. Koska Jumala haluaa kaikkea hyvää ihmisille, vaikka olemme pahoja ja syntisiä, niin hän tekee asioita pelastaakseen meidät. On vain uskottava se, että hän tekee tarpeeksi jokaisen ihmisen pelastamiseksi ja tuomitsee oikein ihmiset viimeisellä tuomiolla. Tärkeintä on säilyttää oikea sydämen asenne ja olla vilpitön Jumalan edessä. Valehtelijat eivät kestä Jumalan tuomiolla, mutta totuutta rakkaudessa noudattavat pyhät ja valitut saavat hallita yhdessä Kristuksen kanssa tuhatvuotisessa valtakunnassa ja ikuisesti Jumalan taivaissa. (Ilm )

5 Mitä sinä tekisit pelastaaksesi ihmiset? Jos olisit Jumala, niin mitä tekisit pelastaaksesi ihmiset? Joku näyttäytyisi ihmisille ja sanoisi olevansa Jumala, joku toinen pakottaisi kaikki tottelemaan ihmisiä eli harjoittaisi väkivaltaa, joku kolmas tekisi paljon ihmeitä ja saisi siten ihmiset uskomaan itseensä ja joku jättäisi kokonaan tuomitsematta pahat ihmiset sekä langenneet enkelit antaen kaiken jatkua määrättömästi tai pelastaisi sitten myös tottelemattomat ja Jumalaa vastaan kapinoivat olennot. Nämä ovat kuitenkin väärämielisiä keinoja pelastaa ihmiset ja tuomita ihmisiä ja enkeleitä. Raamatussa on yksi periaate, mitä Jumala noudattaa tuomitessaan ihmisiä: Herra ei vaadi keneltäkään enempää kuin on antanut. (1Kor 4:7; Matt 10:8.) Tämä periaate tekee Jumalasta vanhurskaan, kun hän tuomitsee ihmisiä. Sinun ei tarvitse uskoa häneen enempää kuin mitä hän vaikuttaa sinussa uskoa sanansa ja todistuksensa ihmeiden kautta. Sinun ei tarvitse tehdä enempää hyviä tekoja ja osoittaa vanhurskasta mielenlaatua kuin mihin hän antaa sinulle mahdollisuuden synnynnäisten ja lahjana saatujen ominaisuuksien kautta. Näin ollen kaikki hyvä ja vanhurskas, mitä meissä on, on Jumalan lahjaa. Saamme ottaa käyttöön ne hyvät lahjat, mitä hän on meille antanut ja näin armo leviää ympäristöömme muille ihmisille. Tämä on vanhurskas periaate, millä Jumala meitä tuomitsee ja miten hän ihmisiä kohtelee. Voit ajatella, että Jumala ei kohtele ihmisiä tasavertaisesti, kun todistaa itsestään ja tuomitsee sitten epäuskoisten ja uskovien välillä. Tässä kohden on syytä ensiksi ymmärtää, ettei usko ole pelkästään totena pitämistä vaan se on enemmänkin luottamista Jumalaan ja uskollisuutta häntä kohtaan. Israelin kansa näki kaikki Jumalan tekemät ihmeet, kun se vapautui Egyptin orjuudesta, mutta kansa napisi silti Jumalaa vastaan eikä ollut uskollinen. Moni siitä kansasta joutui kadotukseen siitä huolimatta, että oli nähnyt Herran enkelin ja ne ihmeet, mitä Jumala Mooseksen kautta ja suoraan teki. (2Moos -5Moos) Voidaan sanoa, että mitä enemmän Jumala antaa todistusta ja ihmeitä merkiksi olemassaolostaan ja majesteettiudestaan, sitä enemmän ihmisiltä vaaditaan uskoa ja uskollisuutta häntä kohtaan. Jos todistusta on vain vähän, niin silloin vaaditaan vähän uskoa ja vanhurskautta Jumalan edessä. Tämä ei tarkoita sitä, että joku täysin paatunut ja paha voisi päästä sisälle taivasten valtakuntaan. Se tarkoittaa sitä, että vajavainen ja lankeilevakin ihminen voi päästä perille, vaikka välillä epäilys ja epäusko valtaisivat mielen, mutta sydämen asenne pysyisi oikeana loppuun asti ja näin sielu säilyisi uskossa, vaikkakin heikossa. Toinen periaate tuomioissa on siis tämä. Joka on paljon saanut, siltä paljon vaaditaan, mutta joka on saanut vain vähän, siltä vähän vaaditaan. (Luuk 12:40-48.) Kun ymmärrämme nämä periaatteet, niin emme kadehdi Aatamia ja Eevaa, jotka saivat olla paratiisissa Jumalan kanssa ja joiden elinympäristössä oli vain vähän syntiä. Emme kadehdi Moosesta ja Israelin kansaa, jotka näkivät Herran enkelin ja ne ihmeteot, mitä Jumala teki kansan keskuudessa. Emme kadehdi opetuslapsia, jotka näkivät Jeesuksen tämän julkisen toiminnan aikana ja ne ihmeet, mitä hän teki. Emme kadehdi niitä Jumalan edeltä valitsemia todistajia, jotka näkivät Herran ylösnousseena. (Apt 10:41.) Emme kadehdi Paavalia, jolle Herra ilmestyi Damaskoon vievällä tiellä ja profetoi jo etukäteen, että tämä oli valittu ase kantamaan hänen nimeänsä pakanoiden keskuuteen. (Apt 9:1-22.) Näemme Raamatusta, että mitä enemmän ihmisille annettiin, sitä enemmän heiltä vaadittiin kestäväisyyttä, kärsivällisyyttä ja uskoa, vainojen ja pilkan kestämistä. Apostoleista kaikki muut tapettiin paitsi Johannes, joka kuoli vankeudessa ja kärsi myös paljon Jeesuksen nimen tähden. Jos olemme valmiit samanlaisiin kärsimyksiin, niin saamme silloin nähdä yhtä paljon ihmeitä ja merkkejä sekä suoraa todistusta Jumalan puuttuessa asioihin. Huijariuskovaisia

6 Maailma on täynnä huijareita ja itseään pettäviä ihmisiä, jotka väittävä olevansa kristittyjä ja uskovat Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen. He ovat olevinaan hänen todistajiaan, mutta he kertovat valheita siitä, mitä Jumala on puhunut heille pyhän Hengen kautta ja mitä hän on tehnyt heidän elämässään. He todistavat sairaiden paranemisista ja kuolleiden ylösnousemisesta, mutta yhtään todistettavaa tapausta ei voida havaita. He kertovat unista ja ilmestyksistä, millä ei ole mitään merkitystä kuulijoiden elämälle: kunhan vain kerskaavat erinomaisista ilmestyksistään ja näyistään ollakseen suuria muiden silmissä. He profetoivat oman sydämensä ajatuksia ja kertovat valheita mukamas Jumalan sanana: Näin sanoo Pyhä Henki! vaikka ei Herra ole käskenyt heidän puhua. Jumalan sanan palvelija ja vanhurskauden sanassa kasvanut veli tai sisar voi erottaa nämä väärät jumalan palvelijat aidoista Jumalan profeetoita ja sanan opettajista, mutta sielulliset menevät harhaan ja seuraavat näiden väärien mukana kulkevia harhaoppeja joutuakseen lopulta kadotukseen. Tekopyhä ei ole kristitty, vaikka sellaista väittäisi ja itse sitä luulisi. Pahimpia ovat kuitenkin ne ammattihuijarit ja ihmeparantajat, jotka eivät usko edes siihen, että Jumala on olemassa, mutta käyttävät Jeesuksen nimeä hyväkseen rikastuakseen ja saadakseen kunniaa ihmisten silmissä. Sellaisten loppu on kauhea enkä halua siitä nyt enempää puhua. Väärien profeettojen ja opettajien sekä petovaltakunnan uskovien jumalattomien loppu on oleva hänen hurskaittensa kunnia ja taivaissa asuvien ilon aihe. (Ilm 19:20; Psa 149.) Jumala ei ole murheellinen ikuisesti jumalattomien kohtalosta vaan se on hänen toinen tahtonsa ihmisten varalle: niiden kohtalo, jotka eivät usko Jumalaan ja jotka rikkovat tahallaan hänen käskyjään vastaan eläen synnissä ja synnin orjina, vaikka Jumala tarjoaa lahjaksi pelastusta, syntien anteeksiantoa, mielenmuutosta ja voimaa vaeltaa oikein hänen silmiensä edessä. Jumalan toimintaa Kristinuskolle on tärkeää se, että Jumala toimii historiassa ja tekee tekoja maailmassa kansojen seassa sekä yksilön elämässä. Jumala vetää ihmisiä Jeesuksen luokse, kutsuu tykönsä ja vaikuttaa ihmisten tahtoon yksityisesti sekä kollektiivisesti. Jumalan vaikutus ihmisten mieliin ja ajatuksiin on samanlaista kuin minkä tahansa vaikuttajan eli hän ei pakota ketään uskomaan tai muuttamaan mieltään vaan vetoaa ihmisen järkeen, tunteisiin, omaantuntoon ja tahtoon. Jos joku ottaa vaarin hänen sanansa todistuksesta ja ottaa hänen sanansa vastaan, niin tämä ihminen saa osakseen armon ja pelastuu Jumalan voimasta tulevalta tuomiolta sekä sitä ennen synnin vaikutukselta omassa elämässään. Jeesus vapauttaa synnin orjat ja tekee meistä kykeneviä palvelemaan Jumalaa Hengen uudessa tilassa. Uskovainen ja sydämeltään kristitty ei tahdo elää synnissä vaan tahtoo tehdä Jumalan tahdon. Sydämestään Kristuksen oma ei ole tekopyhä vaan aito pyhä ja valittu, jonka voi tuntea siitä Hengestä, mikä hänessä on ja vaikuttaa sekä siitä hyvyydestä, mikä kumpuaa hänen sydämestään: hänessä vaikuttaa Pyhä Henki, jota muut saavat juoda kuin elämän nektaria tullakseen itsekin eläviksi ja virvoittuakseen hengellisen ihmisen seurassa. Jumala tekee siis työtä pelastaakseen ihmisen tulevalta tuomiolta ja sitä ennen synnin sekä saatanan vallalta. Jumala ei kuitenkaan pakota ketään valitsemaan oikein ja päättämään armon vastaanottamisesta. Armon vastaanottaminen ja uskon kautta Kristuksessa pysyminen ovat yksin ihmisen päätettävissä olevia asioita silloin, kun Jumala antaa siihen mahdollisuuden eli etsikonpäivänä ja Kristuksessa oltaessa. Jos joku luopuu Herrasta ja armosta, niin hän joutuu kadotukseen. Vain ne pelastuvat, jotka pysyvät Kristuksessa ja rakastavat Herraa sekä totuutta rakkaudessa. (Joh 15:1-6; Room 11:17-23; Hebr 6:4-7; 2Tess 2:6-17; Apt 13:48; Kol 1:19-23;1Kor 15:1-11.) Aamen, tule Herra Jeesus! Petteri Haipola 9. toukokuuta 2007.