Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsenlehti Irtonumero 3 01/11

Transkriptio

1 Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsenlehti Irtonumero 3 01/11

2 Sisällys 3 Toimittajalta 4 Kirkkoherralta 5 Ajankohtaista 6 ekumenia Piispat ekumeniasta 8 ekumenia Perheessä 10 ekumenia Toiminnassa 12 СТРАНИЦЫ НА РУССКОМ ЯЗЫКЕ 14 Kulttuuripaloja Kirjat 16 DOPET 17 SENIORITALO VERA 18 SEURAKUNTA TUTUKSI Helenan vanhainkoti 20 IHMISENÄ AJASSA Avioliitto 22 ESIPAIMENELTA Yksityinen kristitty on mahdottomuus 23 LAPSET JA NUORET 25 MUNKKI SERAFIMIN MIETTEITÄ Lapin taikaa 26 KALENTERI 30 DIAKONIA TIEDOTTAA 31 MINNE MENNÄ 33 KOLUMNI Hiljaisuutta ja muuta oppia 34 PERHEUUTISIA 35 meikäläisiä Marjatta Muukkonen Seurakunnan osoitteet ja puhelinnumerot sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ort.fi asiakaspalvelu Liisankatu 29, Helsinki Avoinna ma pe 9 14 puh , faksi asiakaspalvelu.helsinki@ort.fi Kirkkoherra Markku Salminen, puh Kirkkoherran sihteeri Anne Lehto, puh Päivystävä pappi puh. (09) , arkisin 9 14 paivystaja.helsinki@ort.fi hallintopäällikkö Marjatta Viirto, puh Kiinteistöpäällikkö Jorma Rouhiainen puh Isännöitsijä Eero Röynä, puh Tiedottaja Timo Mertanen, puh Taloustoimisto puh , faksi kasvatustoimen päällikkö Kaarina Lyhykäinen, puh kasvatustoimi Unioninkatu 39 A 1, Helsinki puh , faksi kasvatustoimi.helsinki@ort.fi Leirikeskus Kaunisniemi Kaunisniementie 18, Läyliäinen puh Diakoniatyö Unioninkatu 39 (sisäpiha) puh. 09) diakonia.helsinki@ort.fi Auttava puhelin Puhelinpäivystys ti, pe, la klo puh. (09) Seurakuntakirjasto Liisankatu 29 A, 2. krs, puh Avoinna ti klo 10 15, ke klo ja to klo Seurakuntasali Unioninkatu 39 (sisäpiha), puh Hautausmaa Lapinlahdentie 2, Helsinki vahtimestari puh kansainvälinen yhteisö St. Isaac of Nineveh, Unioninkatu 39 A, 10. krs puh Ortodoksiviesti Liisankatu 29 A 2, Helsinki puh ortodoksiviesti@ort.fi

3 TOI M I T TA J A LTA Ortodoksi 01/11 viesti Uudenmaan ortodoksilehti Lehti ilmestyy tänä vuonna 9 kertaa Perustettu: 1950 Julkaisija: Helsingin ortodoksinen seurakunta { } Hajaannus on Jumalan tahdon vastaista. Samaa seuraten, erot huomioiden Vastaava toimittaja: Tiina Makkonen Toimitus: Liisankatu 29 A 2, Helsinki puh Sähköposti: ortodoksiviesti@ort.fi Lehden ulkoasu: Leena Toivola Lehden taitto: Tiina Makkonen Verkkosivut: Timo Mertanen Viestintätoimikunta: Kristina Sarivaara, Maria Lampinen, Max Arhippainen, Heikki Huttunen, Marja Istala-Kumpunen, Markku Salminen, Timo Mertanen ja Tiina Makkonen. Tilaushinta: 28 e / vuosi. Lehti on seurakunnan jäsenille ilmainen. Tilaukset ja osoitteenmuutokset: (seurakuntalaisten ei tarvitse ilmoittaa osoitteenmuutoksia): p Painopaikka: Kirjapaino PunaMusta, Tampere. Tilaamatta lähetettyjä kuvia ja kirjoituksia ei säilytetä eikä palauteta. Seuraava lehti ilmestyy Lehteen tulevan aineiston on oltava toimituksessa viimeistään ISSN Kannen kuva: Katarina Koskivaara, kuten edellisessäkin numerossa 10/2010. ekumenia on aina tuntunut hiukan hankalasti ymmärrettävältä asialta. Jos kerran kirkot voivat ekumenian nimissä toimia yhdessä, mihin tarvitaan monta erillistä kristillistä kirkkoa? Menin kysymään asiaa isä Heikki Huttuselta, joka johtaa Suomen Ekumeenista Neuvostoa. Isä Heikki kertoi, että vaikka sanana ekumenia on uusi, on ilmiö tuttu alkukirkon ajoista lähtien. Hän muistutti, että kirkkojen hajaannus on Jumalan tahdon vastaista, syntiä. Niin ei pitäisi olla. Mutta niin kuitenkin on. Ekumeniassa ei leikitä, ettei suuntausten välillä olisi eroa. Eroja on ja tulee aina olemaankin, mutta niiden kanssa on vain voitava elää. Isä Heikki auttaa ahaa-elämyksen äärelle: Jotta ekumeeninen työ onnistuu, on tajuttava, että toisen kirkon jäsen on myös aidosti kristitty. En ehkä ymmärrä tai peräti hyväksy kaikkea toisen traditiossa, mutta huomaan hänen uskossaan ja elämäntavassaan sellaista, jonka tunnistan kristinuskoksi. Todellisista eroista huolimatta tajuan, että toinen uskollaan ja elämäntavallaan seuraa samaa Kristusta kuin minäkin. Minusta vastaus selvittää erittäin hyvin sitä, mistä ekumeniassa on kysymys. Tästä lähtökohdasta on helppo ymmärtää myös jatkoa ajatukselle: Jotta ekumenia oikeasti todentuu ja toimii, on jokaisen oltava aidosti oman kirkkonsa jäsen. Ihminen ei voi olla yleisesti kristitty, vaan kristittynä olemiseen kuuluu aina seurakuntayhteys. Kun kaikki tulemme omilta suunniltamme, päädymme samaan pisteeseen. Jokainen voi tuoda tullessaan omia vahvuuksiaan. Vapaan kristillisyyden antia on ponteva, iloinen lähetysmieli ja luterilaisilla vahva osaaminen eri-ikäisten opettamisessa. Ortodoksisen kirkon voimana on oikea usko. Sen ytimessä on kristinuskon alkuperäisyys, esimerkiksi varhaisen kirkon teologia ja liturgia, isä Heikki listaa. Ekumeenisen rukousviikon kunniaksi tämän Ortodoksiviestin numerossa on esillä monenlaista kristillisyyttä. Isä Teemu Toivonen kirjoittaa avioliitosta. Ainakin minä näen aiheissa mielenkiintoista sukulaisuutta. Tiina Makkonen 3

4 k i r k koh e r r a lta Kirkkoon kuulumisesta Kirkosta eroamis e s ta on puhuttu viime aikoina paljon. Me ortodoksit olemme voineet väistää kysymystä todeten, että meiltä ei erota samassa määrin kuin evankelis-luterilaisista seurakunnista. Tämä pitää paikkansa, mutta samalla meidän on todettava, että tässäkään asiassa jäsenemme eivät ole irti yhteiskunnassa tapahtuvista ilmiöistä. Kielteinen keskustelu kirkosta niin yksittäisissä kysymyksissä kuin yleiselläkin tasolla saa ne jäsenet, joiden side seurakuntaan on heikentynyt, miettimään jäsenyyttään. Rakentava ratkaisu olisi ottaa selville, mitä seurakunnalla on kullekin tarjottavaa tai miten jäsenenä voisin antaa panokseni seurakunnan elämään rukoilijana tai vaikkapa vapaaehtoistyössä. Julkisuuteen halutaan usein tuoda yksittäisiä asioita, jotka eivät ole kirkon elämän keskiössä, tai kärjistettyjä näkökulmia, jotka ovat kaukana ortodoksisen kirkon pastoraalisesta perinteestä. Näin kirkosta ja sen seurakuntien toiminnasta ei välity realistinen kuva, ja siten kirkon merkitys ei välttämättä avaudu ihmisille. Onko tämän päivän harhaa, että annamme pienen äänekkään kristinuskoa vastustavan joukon määritellä enemmistön suhtautumisen? Myös meillä itsellämme on vastuu siitä, millaisen todistuksen annamme itsestämme. Tunnistetaanko meidät keskinäisestä rakkaudesta? Kirkko elää jatkuvasti tässä maailmassa, mutta ei tästä maailmasta. Jumala kutsuu meitä todistamaan elämällämme. Siksi meidän on oltava myös aktiivisia tiedottamisen suhteen: on tarjottava monipuolisesti oikeaa tietoa seurakunnan elämästä. Kirkkona ja seurakuntana meidän uskottavuutemme testataan päivittäin. Varhaiset kristityt joutuivat julkisesti haastetuiksi uskostaan. Miten meidän uskomme kestää puhuessamme Kirkosta ja sen jäsenistä niin julkisuudessa kuin kahvipöydissä? Miten käytännön diakonia toteutuu? Olen luottavaisin mielin: näen sitoutuneita seurakuntalaisia, työntekijöitä ja luottamushenkilöitä. Kuulen rukouksen voimasta ja ihmeistä, joita tapahtuu. Kristukseen luottaen aloittakaamme tämä alkanut vuosi ja valoisin mielin palvelkaamme Jumalaa osallisina Hänen kirkkonsa jäsenyydestä. Markku Salminen ОТ НАСТОЯТЕЛЯ О причастности к Церкви Перевод Влада Валстен В последнее время много говорят о выходе людей из церкви. Мы, православные, имели возможность уклониться от этого вопроса, заявив, что от нас не уходят в таком количестве, как из приходов евангелическо-лютеранской церкви. Это так, но в то же время необходимо понимать, что и в этой проблеме наши прихожане не отделены от явлений, происходящих в обществе. Негативные суждения о церкви, как в отдельных вопросах, так и в целом, подталкивают тех прихожан, чья связь с церковью ослабела, задумываться о своем членстве в церкви. Конструктивным решением было бы узнать, что может приход предложить каждому. Или как я, член церкви, мог бы участвовать в жизни своего прихода молитвой, добровольным служением... Обычно хотят поднимать частные вопросы, которые не относятся к сути церковной жизни, или заострять темы, далекие от традиции православной церкви. Тогда не отражается реальный образ церкви и жизнь ее приходов, следовательно, людям может не открыться подлинное значение церкви. Заблуждение ли это нашего времени, что мы позволяем маленькой антихристианской группе определять отношение к церкви большинства? Мы ответственны за то, какое свидетельство даём о себе. Узнают ли нас по нашей взаимной любви? Церковь всегда пребывает в мире сем, но не от мира сего. Бог призывает нас свидетельствовать нашей жизнью. Поэтому нам нужно быть активными и правдиво, разностороннее освещать жизнь прихода. Истинность нашей церковности проверяется каждодневно. Ранним христианам приходилось отстаивать свою веру публично. Как испытывается наша вера, когда мы говорим о Церкви и её членах публично или за чашкой чая? Как на практике осуществляется наша диакония, т.е. служение? Я отношусь ко всему с доверием: вижу призванных прихожан, вижу трудящихся и служащих в нашем приходе. Слышу о силе молитвы и чудесах, которые совершаются. Доверяя Христу, да начнём мы этот наступивший год и дерзновенно послужим Богу, как причастники Его церкви. Маркку Салминен 4

5 a j a n koh ta i s ta ARKKIPIISPA LEO Ortodoksisen kirkon rippiohjeistus on ajan tasalla Luterilaisen kirkon ja herätysliikkeiden parissa alkuvuonna paljastuneet lasten hyväksikäyttötapaukset ovat synnyttäneet keskustelun rikosten ja rippisalaisuuden suhteesta. Sosiaali- ja terveysministeriö, oikeusministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö ovat halunneet täsmentää kirkkojen rippikäytännön ja lastensuojelun välisiä suhteita. Arkkipiispa Leon mukaan ortodoksisen kirkon perinteessä lapsen edun ja lastensuojelun periaatteet sisältyvät kirkon käytössä olevaan sakramentti- ja sielunhoitokäytäntöön. Arkkipiispa Leo selvittää seuraavassa ortodoksisen kirkon käsitystä katumuksesta ja rippisuhteesta. Ripistä tai synnintunnustuksesta käytetään ortodoksisessa kirkossa termiä katumuksen sakramentti. Tuo sakramentti on ortodoksisessa kirkossa osa sielunhoitoa. Se ei ole vain yksipuolinen synneistä ripittäytyminen vaan kolmiosainen sakramentti, johon kuuluu sielunhoidollinen keskustelu, syntien tunnustaminen ja yhteinen rukous. Katumuksen sakramentti ei ole tämän vuoksi ortodoksisessa kirkossa fokusoitunut tunnustamiseen vaan eheyttämiseen, anteeksiantoon ja parantamiseen. Kirkon alkuvuosina kastetta pidettiin uuden elämän alkuna, jonka jälkeen kristityn ei ollut enää luvallista sortua raskaisiin rikkomuksiin. Jo toisella vuosisadalla kuitenkin huomattiin, että myös kastettujen joukossa oli niitä, jotka olivat syyllistyneet raskaisiinkin rikkomuksiin. Heitä varten luotiin mahdollisuus palata katumuksen kautta takaisin muiden kristittyjen yhteyteen. Ortodoksisessa kirkossa ei ole koskaan luokiteltu syntejä samalla tavalla kuin katolisessa kirkossa 1100-luvulta lähtien. Vaikka ortodoksisessa kirkossa ei ole kuolemansyntejä tai muita asteikkoja eri rikkeille, pidettiin jo keskiajalla murhaa, haureutta ja epäjumalanpalvelusta erityisen tuomittavina. Näihin synteihin langenneita varten asetettiin eripituisia katumusaikoja, jolloin rikkeisiin syyllistyneiden tuli noudattaa paastoa ja puhdistautumista. Ne olivat ehtoja katumuksen sakramenttiin eli synnintunnustukseen osallistumiselle. Ortodoksisessa perinteessä katumuksen sakramenttiin tai toisella nimellä synnintunnustukseen osallistumiseen suositellaan säännöllisyyttä. Ortodoksisessa kirkossa tarjotaan mahdollisuutta solmia rippi-isän ja rippi-lapsen välinen suhde. Sen tarkoituksena on luoda luottamus, joka antaa rippilapselle mahdollisuuden tulla kuulluksi, purkaa mahdollista pahaa oloaan ja saada tukea. Suomessa laki ortodoksisesta kirkosta (110 ) sitoo papin ehdottomaan vaitiolovelvollisuuteen katumuksen sakramentin ja sielunhoidollisen keskustelun sisällöstä. Niissä harvinaisissa tilanteissa, joissa ihminen kertoo syyllistyneensä vakavaan rikokseen, on selvää, että pappi suosittelee henkilölle viranomaisille ilmoittautumista ja hoitoon hakeutumista. Ortodoksisen kirkon lainsäädännön (110 ), perinteen ja käytännön mukaan pappi on velvollinen kehottamaan ripittäytyjää ilmoittamaan hankkeessa olevasta rikoksesta viranomaiselle tai vaarassa olevalle henkilölle. Ripittäytyjän kieltäytyessä papin velvollisuus on antaa viranomaiselle tietoa asiasta sen verran kuin asianomaista paljastamatta on mahdollista. On syytä korostaa, että tässäkin tilanteessa rippisalaisuus on ehdoton. Pappi ei ole katumuksen sakramentin vastaanottajana juridinen vaan hengellinen työntekijä. Näin papin absoluuttinen vaitiolovelvollisuuskin on ortodoksisessa kirkossa teologinen prinsiippi eikä sitä voida alistaa millekään maalliselle laille. Arkkipiispa Leo Metropoliitta Ambrosiuksesta kunniatohtori Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta on tiedekuntaneuvoston kokouksessa päättänyt myöntää Helsingin metropoliitta Ambrosiukselle teologian kunniatohtorin (doctor honoris causa) arvo nimen. Perusteena arvonimelle tiedekunta esittää: Metropoliitta Ambrosius (Risto Jääskeläinen) on toiminut Suomen ortodoksisen kirkon Helsingin metropoliittana vuodesta Ambrosius on osallistunut vuosikymmenien ajan keskeisesti suomalaiseen kulttuurikeskusteluun, ensin Valamon luostarista käsin, sitten Joensuun, Oulun ja Helsingin piispana sekä nykyään myös Vuosaaren kulttuurikeskus Sofian johtajana. Hän on lisäksi osallistunut merkittävällä tavalla ortodoksisen kirkkokunnan maailmanlaajoihin ekumeenisiin keskusteluihin. Metropoliitta Ambrosius on ensimmäinen suomalainen kirkonmies, jonka Helsingin yliopisto on 2000-luvulla päättänyt kutsua teologian kunniatohtoriksi. Muita teologian kunniatohtoriksi nyt kutsuttavia suomalaisia ovat professori Seikko Eskola ja oopperalaulaja Soile Isokoski. Tohtoripromootio on Helsingin yliopistossa VANTAA SAA UUDEN PAPIN Metropoliitta Ambrosius nostaa pastori Mikael Sundkvistin Hyvinkäältä ykkössijalle Vantaan uuden papin valinnassa. Toisella vaalisijalla on pastori Lars Ahlbäck Lieksasta. Nykyinen pappi, arkkimandriitta Andreas Larikka siirtyy Kajaaniin kirkkoherran tehtäviin helmikuun alusta lukien. Uuden papin toimikauden alkuun asti papin tehtäviä Vantaalla hoitaa rovasti Viktor Porokara. Vantaan toiminta-alueen uuden papin valitsee seurakunnanvaltuusto. Määräaikaan mennessä hakemuksen jätti neljä hakijaa. 5

6 E K U M E E N I N E N R U KOU SV I I K KO Rukousta ykseyden puolesta Kuten j o k a tammikuu tällä samaisella viikolla, vietämme nytkin kristittyjen ykseyden ekumee nista rukousviikkoa. Kristityt kaikkialla maailmassa kokoontuvat yhdessä rukoilemaan sen ykseyden puolesta, jonka edestä Kristus rukoili ennen kuolemaansa: Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. (Joh: 17:21) Rukousviikkoa on vietetty jo yli sata vuotta ja se on laajimmin tunnettu rukousviikko maailmassa. Tänä vuonna kutsu ykseyteen tulee Jerusalemista. Tietoisena omasta hajaannuksestaan ja omasta tarpeestaan tehdä enemmän Kristuksen ruumiin ykseyden saavuttamiseksi Jerusalemin kirkot kutsuvat kaikkia kristittyjä löytämään uudelleen ne arvot, jotka sitoivat yhteen Jerusalemin varhaisen kristillisen yhteisön. Teema on Apostolien tekojen toisesta luvusta. Se on viesti varhaisimman kirkon elämästä ja ykseydestä. Ortodoksiviesti kysyi suurten kirkkojen Helsingin piispoilta, minkälainen merkitys heidän mielestään ekumenialla on. 1. Miten tärkeä asia ekumenia on? 2. Miten hyvin se mielestänne toimii ja näkyy Helsingissä ja sen ympäristössä? 3. Mikä on paras tai mielekkäin tapa edistää kirkkojen välisiä yhteyksiä? 4. Kuinka hyvin tai huonosti Raamatun sanomaan perustuva kristillisyys voi Suomessa oman kirkkonne näkökulmasta? 5. Kuinka suuria eroja kristillisten kirkkojen välillä lopulta on? Kuinka oleellisia eroavaisuudet ovat? 6. Voiko kirkon sisäisiin ristiriitoihin ja hajaannukseen löytyä apua kirkkojen välisestä yhteistyöstä? Jos voi, niin millä tavalla? Kuvaaja Magnus Löfving PIISPA TEEMU SIPPO, KAT. Olen osallistunut lukemattomiin ekumeenisiin tapahtumiin. Mieleeni tulee ennen muuta eräs keskustelu erään vapaata suuntaa edustavan pastorin kanssa. Keskustelimme kirkon virasta. Se oli antoisa ja avartava keskustelu meille molemmille. 1. Ekumenia ymmärrettynä pyrkimyksenä kristittyjen ja kirkkojen pyrkimykseen uskon ykseyteen on tärkeydessä ykkösasioita. Jeesus itse rukoilee seuraajiensa ykseyden puolesta. 2. Uskon, että ekumenialla on hyvä brändi Suomessa ja Helsingissä. Kuitenkin varsinaiset ekumeeniset tapahtumat vaikuttavat pienimuotoisilta. 3. En osaa vastata tähän kysymykseen yksiselitteisesti, koska tapoja on niin paljon. Luulen, että muokkaamalla ihmisten asenteita ja lisäämällä oikeaa tietoa kirkoista edistetään hyvin ekumeniaa. Rukous toisten ja ykseyden puolesta on tärkeää. 4. Nähdäkseni kyseessä on uskottavuusongelma, ts. kuinka hyvin tai huonosti toteutamme Raamatun opetuksia. Elämme yhä maallistuvammassa yhteiskunnassa ja kristityt ovat vaarassa etääntyä yhä enemmän Raamatun opetuksista. 5. Mitä enemmän käydään dialogia, sitä pienemmiltä loppujen lopuksi erot tuntuvat. Oleellisten erojen merkitys tulee kuitenkin esiin mm. siitä, missä määrin voimme osallistua toisten kirkkojen pyhiin toimituksiin. Katolilaisilla ja ortodokseilla on uskon, tradition, sakramenttien suhteen lähtökohtaisesti hyvinkin paljon yhteistä. 6. Varmaan voidaan antaa hyvä todistus yhteistyöstä, esim. jonkin hyväntekeväisyysasian yhteydessä, tai yhteisen rukouksen ja todistuksen kautta. Tärkeää on osata pyytää anteeksi kristityiltä veljiltä ja sisarilta ja antaa anteeksi. 6

7 HELSINGIN PIISPA IRJA ASKOLA, EV-LUT. Itävaltalaisessa kaupungissa Grazissa kokoontui vuonna 1997 Euroopan kaikkien kirkkojen yleiskokous ( EEA 2). Vastuullani oli viikon jumalanpalvelustyöryhmä. Geneven työntekijänä, suomalaisena, luterilaisena, naisena ja pappina ekumeenisessa, moniäänisessä ja monikulttuurisessa ryhmässä. Viikon loppuessa ryhmän apuna ollut stuertti, romanialainen ortodoksi, teologian opiskelija, palasi juhlateltalle, suuteli kättäni ja sanoi: Kiitos tästä viikosta. En koskaan aiemmin tiennyt, että harhaoppisetkin osaavat rukoilla. 1. Enemmän kuin tärkeä asia! Ekumenia on osa kristityn identiteettiä ja kirkoille annettu, Raamatusta nouseva tehtävä. 2. Meillä on ollut jo vuosikymmeniä perin teitä, joissa kirkkojen välinen yhteistyö toimii näyttävästi. Myös uutta toimintakulttuuria on syntynyt erityisesti nuorten kesken. Yleisin ekumenian este meillä lienee se, että ei vain tullut mieleen. Tarvitsemme siis entistä enemmän arjen tasolla niitä tapahtumia, joissa myös toisten kirkkokunnan jäseniä kutsutaan mukaan, ei vain kunniavieraiksi, vaan yhteiseen suunnitteluun alueen ihmisten palvelemiseksi. 3. Ekumenia on sekä että -laji. Tarvitsemme sitkeyttä vaativia kirkon oppineuvotteluja ja samanaikaisesti perustyössämme ja ihmisten välisissä kohtaamisissa ekumeenista osallistumista. Ja sydämellistä uteliaisuutta toistemme traditioita ja elämänkokemuksia kohtaan. 4. Aina on parannuksen ja parantamisen varaa! Raamattu-kysymys ja sen sanoman tulkinnat ovat keskeisesti, kiihkeästikin, esillä nyt luterilaisen kirkon keskusteluissa; ja hyvä niin. Raamattu kutsuu meitä tuomaan yhteisöihimme armoa ja oikeudenmukaisuutta tällä mittarilla mitattuna matkaa raamatullisuuteemme on vielä aika pitkä matka. 5. Erojemme kunnioittaminen kuuluu ekumeniaan. Niillä on syynsä ja perusteensa. Yhteinen pohja ja Raamatun sanoma ovat kuitenkin motivaatio ja myös visio, jolle yhä kasvavaa yhteistyötä voi ja pitää rakentaa. 6. Kukin kirkko ratkaisee sisäiset kysymyksenä ns. omin voimin. Tutustuminen toisiin kirkkokuntiin ja kirkkoihin eri maissa tuo kuitenkin usein terveellistä perspektiiviä omiin kysymyksiin. Nähtävissä on, että erimielisyydet ovat nykyisin osittain myös kirkkokuntien sisällä, ei niinkään niiden välillä. Omanlaisensa löytävät kaltaisensa yli kirkkokunnallisten ja maantieteellisten rajojen. 1. Ekumenia on tullut osaksi meitä kristittyjä. Yhteinen usko ja todistus ovat yksi tärkeä testi kirkon uskottavuudelle. 2. Hiippakunnassamme on mutkattomat suhteet eri kirkkojen kesken. Yhteisiä tapahtumia pitäisi olla enemmän. 3. Ei riitä, että ihailemme toisenlaista jumalanpalvelusta tai puolustamme tasaarvon nimissä muita. Paras tapa on opiskella ja tutustua toisiin kirkkoihin. Siten opimme uutta myös omastamme. 4.Perinteiset kirkot nojautuvat samalla tavoin Raamattuun ja sen ydinopetuksiin. Lisäksi Suomessa on paljon uuttakin hengellistä etsintää, jota on tärkeää kannustaa. Surullista, että eri kirkoissa muissakin kuin luterilaisessa on pikkuruinen äänekäs ja aggressiivinen fundamentalistien joukko, joka valikoivalla Raamatun lukemisella yrittää terrorisoida kirkkoja. 5. Opillisesti kirkkojen väliset erot ovat lähes kokonaan meidän sukupolvemme aikana menettäneet merkityksensä. Paljon enemmän on kysymys eri ajatteluperinteistä, kulttuurisista eroista ja vallasta. Tämä koskee omalla tavallaan ortodoksisia patriarkaatteja ja katolista kirkkoa. 6. Meille ortodokseille Suomessa ekumeeniset perheet (seka-avioliitot) ovat tärkein ekumenian laboratorio. Etusijalla ovat myös perhejuhlat; onhan niissä mukana aina myös muita kristittyjä. Keskinäisen kunnioituksen ja toinen toiseltamme oppimisen myötä toteutamme Jeesuksen rukousta että he kaikki olisivat yhtä (Joh. 17:21). METROPOLIITTA AMBROSIUS, ORT. 7

8 TEKSTI JA KUVAT TIINA MAKKONEN Arvomaailma ratkaisee Outi Tuppuraisen ja Péter Paczkón perheessä on tilaa kaikenlaiselle kristillisyydelle. Outi laulaa Uspenskin katedraalikuorossa, mutta on luterilainen ja haluaa sellaisena pysyäkin. Péter on muuttanut reilut 10 vuotta sitten Unkarista Suomeen. Hänet on kastettu sosialistisessa maassa katolilaiseksi isoäitinsä toivomuksesta. Uskonto on kuitenkin jäänyt etäiseksi miehen elämässä. 8

9 Minusta ei ole oleellista, käykö mieheni kirkossa vai ei. Tärkeintä on se, minkälainen arvomaailma hänellä on. Mieheni arvot lähtevät samasta kristillisestä perustasta kuin omanikin, Outi vakuuttaa. - En ole kirkollisissa asioissa aktiivinen, mutta kunnioitan kaikkia, jotka niin tekevät, aviomies vahvistaa. Outin tausta on uskonnollinen. Isoisä oli luterilainen pappi, isä luterilaisen kirkkomusiikin professori. Siispä Outilla ei ole kynnystä astua kirkon ovesta sisään. Myös perheen lapset ovat jo nyt tottuneita kirkossakävijöitä. Puolitoistavuotias Hilla ei jaksa vielä viipyä pitkään kirkossa. Sen sijaan kolmevuotias isosisko Alma kulkee äitinsä mukana katedraalikuoron harjoituksissa ja palveluksissa. - Alma on jo ilmoittanut, että kun hänestä tulee iso, hän menee Uspenskiin laulamaan ilman äitiä. Lapsi on tottunut jo mahassani kuulemaan ortodoksista kirkkolaulua. Hän selvästikin nauttii siitä. Kuoron kautta kirkkoon Outille ortodoksikirkosta on tullut läheinen nimenomaan kirkkolaulun kautta. - Eräs ortodoksinen lauluoppilaani alkoi houkutella minua Uspenskin katedraalikuoroon. Ajattelin ensin, että enhän minä voi sinne mennä, kun en ole edes ortodoksi. Oppilaani sai kuitenkin houkutelluksi minut mukaan. Kuoron johtaja, kanttori Jarmo Lehto oli tyytyväinen Outin päätökseen. Hän pyysi Outia jo samana vuonna seurakunnan laulunopettajaksi. Laulamisen ammattilaisena Outi sai tehtäväkseen opettaa kuorolaisille äänenmuodostusta. - Mitä enemmän olen ortodoksiseen kirkkolauluun paneutunut, sen enemmän olen siitä innostunut. Olen saanut { } Kun Outi menee Alma-tyttärensä kanssa Uspenskin katedraaliin, Alma saattaa tehdä ristinmerkkejä, Outi ei. kuorosta ihania ystäviä ja arvostan kovasti kuoronjohtajaamme. Pienet ja suuret erot - Suomi on aika monikulttuurinen maa. Täällä on suhteellisen helppoa olla, koska ihmiset ovat suvaitsevaisia toistensa näkemyksiä ja vakaumuksia kohtaan, Péter kertoo. Mies tuli Suomeen 90-luvun lopussa töihin Nokia-yhtiöön. Hänen piti olla maassa vain puoli vuotta, mutta hän tapasikin netissä suomalaisen tytön, joka oli oppinut Péterin äidinkieltä opiskellessaan Unkarissa. Suomesta ei yhtäkkiä ollutkaan kiire pois. Outi ja Péter menivät naimisiin melkein seitsemän vuotta sitten. Perheessä puhutaan kahta kieltä. - Kerropa, Alma, mitä nimesi tarkoittaa unkarin kielellä, äiti pyytää. - Se on alma, lapsi vastaa. - Niin, mutta mitä se sana tarkoittaa suomeksi, äiti kysyy. Lapsi ei tiedä, mitä vastata. Hänelle Alma tarkoittaa almaa. Hänestä on outoa, että jollekin aikuiselle ihmiselle täytyy selittää, että alma on unkaria ja tarkoittaa omenaa. Perheen molemmat lapset ovat saaneet luterilaisen kasteen. Lapset kastoi luterilainen naispappi. Musiikista tilaisuuksissa vastasi joukko Uspenskin kuorolaisia. Lapset käyvät säännöllisesti äitinsä kanssa ortodoksisen seurakunnan muskarissa ja perhekerhossa. - Tunnen olevani luterilainen. Minulla ei ole tarvetta liittyä ortodoksiseen kirkkoon. Suoraan sanottuna minusta kaikenlaiset raja-aidat ovat aivan turhia. Kristitty on kristitty Jumalan edessä. Kaikki olemme samanarvoisia. Miksi tehdä suurta kuilua sen välillä, onko luterilainen vai ortodoksi. - Kyllähän katolilaisuuteen ja luterilaisuuteenkin liittyy paljon toisistaan poikkeavia tapoja, mutta olennaista eivät ole tavat vaan sisältö. Siinä meillä ei ole merkittävää eroa. Hyvät ja huonot puolet Kun Outi menee Alma-tyttärensä kanssa Uspenskin katedraaliin, Alma saattaa tehdä ristinmerkin, Outi ei. - En ole tottunut sellaiseen. Ristinmerkin tekeminen on vierasta. Minun mielestäni rukouselämän ei tarvitse näkyä ulospäin, Outi perustelee. - Ortodoksisessa kirkossa on paljon lämpöä ja kauneutta, mutta kyllä luterilaisuudessakin on omat vahvuutensa. Tiedän, että Suomessa ortodoksit ovat aikanaan saaneet kokea ryssittelyä ja muuta huonoa kohtelua, mutta ajat ovat nykyään toisenlaiset. Minusta luterilaiset ovat usein suvaitsevaisempia ortodokseja kohtaan kuin päinvastoin. Aina silloin tällöin kohtaan yllättäen ortodokseja, jotka haluavat osoittaa, että toiset ovat vääräuskoisia. Outin ja Peterin perheessä eletään sopuisasti suomalaista lapsiperheen elämää. Juhlapyhiä vietetään paikallisten perinteiden mukaisesti. Péterin on tyytyminen siihen, että kinkku kuuluu jouluun, vaikka unkarilaisen tradition mukaan sitä kuuluisi tarjota pääsiäispöydässä. Vaikka Outille seurakunnassa toimiminen on luonnollinen osa elämää, häntä ei harmita, vaikkei aviomies käy kirkossa tai lue Raamattua. - Eipähän tule riitaa raamatunlauseiden tulkinnasta, Outi nauraa ja alkaa valmistautua illan ortodoksisiin kuoroharjoituksiin. 9

10 Teksti ja kuvat VLADA WAHLSTEN Pienen lantin SUURI VOIMA Lisää tietoja toiminnasta ja seuraavista kokouksista saa Pienimmän Lantin Yhteisön Suomen yhteyshenkilöltä Outi Piiroinen- Backmanilta (puh , sekä NNKY:n Internet-sivuilta osoitteessa Pöytää kiertää pieni maitotynnyrilipas. Tähän voi laittaa vain pienimmän lanttinsa, eli viisisenttisen ohjeistaa minua ystävällisesti vastapäätä istuva nainen. Pienimmän Lantin Yhteisön Suomen yhteyshenkilö Outi Piiroinen-Backman jakaa osallistujille rukouspalveluksen monisteen. Jokainen saa lukea lyhyen rukoustekstin. Tiistaiseuran eriikäiset naiset ovat siunanneet lantteja ensimmäisinä ortodoksisessa maailmassa. Yhteinen rukoushetki lanttien siunaamiseksi alkaa yhteisellä veisulla Taivaallinen kuningas. Naiset tekevät ristinmerkin. Vuorollani luen ääneen rukouksen eurooppalaisten naisten puolesta. Ääneni värähtää, kun pyydän apua romaninaisten parissa tehtävälle työlle. On koskettavaa ajatella, että tätä samaa rukousta lukevat kristityt naiset ympäri maailmaa, jopa 82 eri maassa. Rukous on ainut asia, joka voi ylittää kaikki ihmisten tekemät rajat. Tämä Shanti Solomonin muotoilema ajatus synnytti vuonna 1956 maailmanlaajuisen naisten rukousliikkeen, Pienimmän Lantin Yhteisön. Idea on yksinkertainen. Kukin jäsen tallentaa rakkauden merkkinä maansa pienimmän lantin aina rukoillessaan rauhan, oikeudenmukaisuuden ja sovituksen puolesta. Kerran vuodessa lantit ohjataan yhteisön tilille. Kertyneillä varoilla tuetaan naisten projekteja eri puolilla maailmaa. Pienillä lanteilla voidaan tehdä suuria asioita. Suurin niistä on kuitenkin yhteinen rukous. Raamattu keskiössä V u o d e n lo p u l l a p i d e t yi s s ä evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon kymmenensissä yhteisissä teologisissa neuvotteluissa pohdittiin Raamatun tulkintaa kirkon opetuksessa. Osapuolet olivat sitä mieltä, että viimeaikainen Raamattua ja sen tulkintaa koskeva suomalainen keskustelu haastaa kirkkoja selkeyttämään Raamatun merkitystä kristilliselle uskolle. Kristillisten kirkkojen tulisi nykyistä laajemmin käydä raamattuteologista keskustelua ja kiinnittää yhä enemmän huomiota raamattuopetukseen. Kristus-keskeinen lähestymistapa Raamatun kokonaisuuteen voi tarjota kirkkojen perinteestä nousevan tavan vastata tämän päivän ihmisen ja yhteiskunnan kysymyksiin. TT Mikael Sundkvist esitteli ortodoksis- ten nykyeksegeettien ehdottamaa raamatuntulkintaa, joka on kirkon perinteelle uskollinen ja huomioi kirkon opetuksen älyllisesti ja hengellisesti uskottavalla tavalla. TT Sammeli Juntunen esitti ajatuksia siitä, miten Jumalan kirjoitettu sana voitaisiin palauttaa luterilaisessa traditiossa nykyiselle paikalleen ilman, että sorrutaan kaikenpuolisesta erehtymättömyydestä kiinnipitävään fundamentalismiin. Neuvottelujen toisena aiheena oli ekologisuus ja kohtuullinen elämäntapa. Seuraavan kerran teologiset neuvottelut järjestetään kahden vuoden kuluttua. Teemoiksi on alustavasti sovittu Koti kristillisenä kasvattajana ja Tunnettu ja tuntematon Jumala. 10

11 AUTTAMISEN EKUMENIAA Helsingin ortodoksisen hiippakunnan kirkkoherrat ja Katolisen kirkon Suomessa kirkkoherrat kokoontuivat syksyllä yhteiseen seminaariin kulttuurikeskus Sofiassa. Seminaarin teemana oli Diakonia tänään. Hetki oli historiallinen, sillä yhteinen kokoontuminen järjestettiin ensimmäistä kertaa. Toiminnanjohtaja Olli Valtonen HelsinkiMissiosta muistutti alustuksessaan, että rakkaus on kirkon brändi, joka liittyy myös vahvasti siihen mitä tehdään. Tätä kirkkojen tulisi tuoda paremmin ja rohkeammin esille. Eniten apua tarvitsevat yksinäiset vanhukset sekä huostaanotetut lapset ja nuoret. Vanhustyössä HelsinkiMissio on järjestänyt vapaaehtoisvoimin yksineläville vanhuksille erilaista toimintaa, jolla vanhukset saataisiin liikkeelle, ja jotta vanhukset eivät jäisi yksin. Näitä ovat esimerkiksi tukihenkilötoiminta, auttava puhelin Aamunkorva sekä erilaiset seniori ryhmät. Valtonen korosti että, vain kirkoilla on tarjottavanaan rakkautta ja yhteisöllisyyttä. Siihen eivät yhteiskunnan sosiaali- ja terveyspalvelut pysty. Suomen lastensuojelujärjestelmä on Valtosen mukaan maailman laitosvaltaisinta. Kun perheet oireilevat, lapset otetaan helposti huostaan. Kaikki huomio kiinnittyy tällöin huostaanotettuun lapseen, mutta vanhempien ja muun perheen oireilua ei huomioida riittävästi. Valtosen mielestä olisi luotava kevyempiä rakenteita laitoshoidon tilalle. Siksi HelsinkiMissio on lähtenyt kehittämään tukihenkilöjärjestelmää myös perheille. Tavoitteena on ennaltaehkäisevä työ, jossa ongelmiin voitaisiin pureutua ennen kuin ne pahenevat. Valtonen kutsui kirkot ja muut järjestöt mukaan yhteistyöhön tekemään uudenlaista lapsi- ja perhetyötä. Järjes- töt ovat eräänlaisia laboratorioita, joissa voidaan kokeilla uusia työmuotoja. Valtonen kysyi, osataanko kirkoissa hyödyntää tätä innovatiivisuutta sekä järjestöjen kasvavaa vapaaehtoisten joukkoa. Binesmäistymisen vaara Johtaja Antti Lemmetyinen kertoi seminaarissa Suomen diakoniakentän pioneerista, Helsingin Diakonissalaitoksesta. Lemmetyinen toi esille sen, että Diakonissalaitos elää jo nyt monikulttuurista todellisuutta. Tällä hetkellä 30 % Helsingin Diakoniaopiston opiskelijoista on maahanmuuttajia. Heitä tarvitaan, sillä 40 % huostaanotetuista lapsista on maahanmuuttajataustaisia. Diakonissalaitoksen arvot ovat kristillinen lähimmäisenrakkaus, oikeudenmukaisuus ja ihmisarvo. Nämä ohjaavat toimintaa, jonka tavoitteena on tarjota lähimmäisenrakkauteen ankkuroituvaa palvelutyötä sekä turvata jokaiselle oikeus olla ihminen. Lemmetyisen mukaan myös diakonian kentällä on havaittavissa bisnesmäistymistä. Tätä hän kutsuu palveluteolliseksi kehitykseksi. Tulevaisuudessa tämä tarkoittaa sitä, että juuri ne ihmiset, jotka kipeimmin tarvitsevat apua, jäävät helposti järjestelmän ulkopuolelle. Kun aikojen kuluessa yhteiskunta on ottanut kirkolta eri auttamistyön tehtävät, on kirkkojen vaikea ottaa niitä takaisin itselleen. Kirkot ovat tilanteessa, jossa niiden on pohdittava uusia auttamistyön muotoja. Yhteisöllisyys ja kansalaistoiminta ovat tulevaisuudessa keskeisessä asemassa, kun huolehditaan niistä, jotka jäävät kaikkien tukijärjestelmien ulkopuolelle. Diakonissalaitoksen keskeisenä toiminta-ajatuksena on armo: apua ei ansaita, vaan sitä annetaan pyyteettömästi sitä tarvitsevalle. Apua tarvitsijoille Laupeudentyö ry on tunnettu erityisesti Töölön Kisahallissa järjestettävästä vähävaristen joulujuhlasta sekä Köyhien Linnanjuhlasta, joka pidetään itsenäisyyspäivänä Hakaniementorilla. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Heikki Hursti esitteli seminaarissa järjestön toimintaa, pääasiassa ruoka- ja vaatejakoa. Hän kertoi saavansa runsaasti avunpyyntöjä kirjeitse, ja kaikille lähetetään avustuspaketteja. Yritykset ja kauppiaat antavat lahjoituksia, joiden avulla saadaan jaettua ihmisille hyvää ruokaa ja uusia vaatteita. Laupeudentyö ry:n tavoite on alusta asti ollut antaa apua välittömästi sitä tarvitsevalle. Pelastusarmeijan auttamistyössä lähdetään siitä, että ketään ei rajata avun ulkopuolelle. Tätä korosti apulaisjohtaja Gun-Viv Glad-Jungner alustuksessaan. Pelastusarmeijan tunnetuin työmuoto on jokavuotinen Joulupata-keräys. Järjestöllä on myös Kalliossa sijaitseva miesten asuntola, avohuoltoasema sekä lasten kesäleiritoimintaa. Sekä Hursti että Glad-Jungner painottivat sitä, että ihmisiä tulee auttaa taustasta riippumatta heti. Heidän edustamisensa järjestöjen toimintaan ja avun piiriin voi ihmisillä olla helpompi tulla mukaan, koska kynnys on riittävän matala. Molemmat myös toivat esille sen, että apua tarvitsevilla häpeän tunne voi olla suurin syy siihen, ettei seurakunnan puoleen uskalleta kääntyä. Tällöin ihmisten on helpompi hakeutua esimerkiksi leipäjonoon, jossa tapaa ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa. Jonas Bergenstad Helsingin hippakunnan teologinen sihteeri 11

12 Страницы на русском языке Тексты Влада Валстен Неделя молитв за единство христиан Христиане всех Церквей и деноминаций соединяются в общей молитве за единство христиан и примирение между людьми, нациями и сообществами. Экуменическая неделя молитв за единство христиан по традиции проводится ежегодно января. Девиз недели в новом году: Единство в апостольском учении, братстве, хлебопреломлении и молитве, и предложен он лидерами христианских церквей Иерусалима, как призыв к обновлению, в память о временах, когда Церковь была еще едина. Единая церковь желание Христа Фото Тийна Макконен Под перезвон колоколов и пение лютеранских гимнов крестный ход будто плывёт посреди сугробов... Христиане разных конфессий и деноминаций редкое зрелище останавливает прохожих. Неделя молитв за единство христиан ежегодно проходит в это холодное время года, завершаясь обычно общим чаепитием. Но что же такое это единство, за которое надо молиться? На мой вопрос отвечает главный секретарь Экуменического Совета Финляндии, православный священник о. Хейкки Хуттунен. Мы желаем единства всех, кто верит во Христа. Экуменизм греческое слово, в переводе означает вселенную, весь наш мир. Своим единством хотим утверждать Евангелие в мире. Это служение Христу. Можем сказать, вся двухтысячелетняя история церкви это история конфликта и разрешения конфликта. Наши великие богословы жили среди споров. Святой Василий Великий с горечью пишет об этом. Раскол церкви это трагедия, потеря и угроза. Поэтому мы, православные христиане, всегда должны стремиться к единству во Христе, подобно тому, как старались достичь единства святые отцы. Общие православные корни? Православие дар Божий для нас. А раз даром получили должны даром и давать. В православии не мы владеем истиной, но истина владеет нами, напоминает о. Хейкки. Современная жизнь церквей подобна дереву с множеством ветвей, листьев и цветов на них. Что объединяет корни. Особенность и дар православной церкви богословие и практическое наследование традиций первоапостольской церкви. Через апостольское рукоположение у православных очень велика возможность послужить единству всех истинных христиан на земле. И без Божьей помощи этого не осуществить. У других христианских церквей иные, и тоже драгоценные дары. Думаю, что в Финляндии, где мы живём в ладу с христианами различных конфессий, можем признать, что видим добрые плоды христианской жизни также и у других. Признать это не значит отречься от православия. У многих святых отцов образ христианской жизни путь. Как православный, я на пути ко Христу, к Царству Небесному. И следует не утверждать, что я уже там, на Небесах, если я еще только в пути, но призывать всех стать на этот путь. Потому что путь к единству не только наша воля, но призыв Христа: «Да будут 12

13 { } «Раскол церкви это трагедия, потеря и угроза» все едино, как Ты, Отче, во Мне, и Я в Тебе, так и они да будут в Нас едино, да уверует мир, что Ты послал Меня» (Ин. 17:21). Общество Маленькой Монеты Фото Влада Валстен Есть ли конкретные результаты экуменических контактов? Их много, причем на разных уровнях. В Финляндии, к примеру, за сто лет пройден путь от ситуации, когда христиане разных церквей считали друг друга врагами, к ситуации, когда можем сказать словами митрополита Иоанна, бывшего архиепископа: «Нам надо научиться воспринимать хорошие новости из другой христианской церкви, как особенно хорошие новости и для нас». Лютеранская церковь сейчас наиболее доброжелательна к Православию. Большие лютеранские приходы помогают православной церкви и сотрудничают с нею. Благодаря экуменическим контактам, лютеране снова стали поститься, и Пасха у них изменила свой характер, от исключительно воспоминания распятия Христа к празднованию Воскресения Христова. Молитва единственное, что может прейти все человеческие границы и барьеры. И нищий и богатый каждый может молиться Богу, и этим изменять мир. Так решила христианка в Индии, которая жаждала участвовать в мирных переговорах и добилась цели. Мысль Шанти Соломоны породила в 1956 году глобальное женское молитвенное движение, так называемое Общество Самой Маленькой Монеты. И это стало конкретным примером экуменического движения на практике. Общество действует сейчас более, чем в 80 странах, в том числе в Финляндии и России. Идея проста: каждый участник этого дви- Служение настоятеля жения, всякий раз, когда молится за мир, справедливость и искупление, откладывает самую маленькую монету своей страны (у нас это пять центов). Раз в году все собранные монеты пересылаются на общий счёт - в поддержку женских проектов повсюду в мире. Так маленькие монеты вместе становятся большими помощницами. Но самое главное - это результат совместной молитвы. Участвовать может каждый. Больше информации: Отв. член общества Оути Пиироинен-Бакман, тел э-маил: outi.piiroinen-backman@ kolumbus.fi. (Не говорит по-русски) ПОЗНАКОМИМСЯ С ПРИХОДОМ Что об экуменизме хорошо бы знать и помнить каждому прихожанину? Знать, что я могу быть экуменическим христианином, только если я воцерковлённый христианин. Чтобы участвовать в экуменической работе, надо быть верными и постоянными прихожанами своей православной церкви. И всем пожелание жить духовной жизнью. Той, что открыта нам во Христе Иисусе святой Церковью. Научиться узнавать облик Христа в каждом человеке. И помнить: мыслить экуменически означает готовность следовать заветам Господа нашего Иисуса Христа. Если в России каждый храм приход со своим настоятелем, то в Финляндии у всех храмов Хельсинского церковного прихода один настоятель (в настоящее время отец Маркку Салминен). Понимание служения настоятеля, как старшего священника, у нас затруднено тем, что часть ответственности за приход несут начальники управления и священники, руководящие самостоятельно действующими центрами нашего прихода. Но все они, так или иначе, подчинены настоятелю: он глава управления и хозяйства прихода. Только у настоятеля право заключать юридические договоры. Настоятель председатель церковного представительства прихода (seurakunnanvaltuusto), и он отвечает за главные решения в церкви. Он же председатель приходского церковного совета (seurakunnanneuvosto), своего рода, церковного правительства. Важно, что настоятель ответственен за то, чтобы все совершаемые богослужения соответствовали церковным традициям, уставу и канонам, также отвечает за духовное наставление и обучение прихожан. В следующих номерах мы вкратце познакомим вас с управлением нашего прихода. 13

14 K u lt t u u r i pa l oj a K I R J At Paha maailmassa Maailma on täynnä kärsimystä ja epäoikeudenmukaisuutta. Miksi hyvä Jumala sallii pahan, on ikuinen kysymys, johon niin monet viisaat ovat hakeneet vastausta. Näkökulma on myös keskeinen teoksessa Paholaisen biografia, joka käsittelee paholaisen olemusta ja historiaa kristinuskon alkuajoista lähtien. Dosentti Kari Kuula, pappi ja teologian tohtori, on syvällisesti perehtynyt aiheeseen ja pohjustanut aikaisemmin aihepiiriä teoksella Helvetin historia (2006). Aikojen alussa enkeleistä ylimmästä, kauniista ja jalosta Luciferista, valon tuojasta tulee Saatana, hyvän vastustaja, jonka muodonmuutos vuosisatojen eri vaiheissa alkaa elää lähes todellisena. Konkreettinen kuva pahasta pukinsorkkineen, suomuineen ja kynsineen kuitenkin liuentuu ja häviää. Jäljelle jää murhe omaa aikaamme kohdanneista perkeleellisistä sodista ja tuhoista. Paha voi hyvin. Teos punoo kronologisesti yhteen eri aikakausien aate- ja kulttuurihistoriaa. Se muodostaa kokonaisvaltaisen katsauksen ajatuksista ja käsityksistä, jotka ovat muokanneet kulttuuriamme ja jotka vaikuttavat yhä useinkin huomaamattamme. Pahan filosofisten ja teologisten ongelmien juuret löytyvät Raamatusta, jossa kaikkivaltias Jumala loi maailman hyväksi ja ihmisen omaksi kuvakseen. Kun Saatana enkeleineen rikkoi välinsä Jumalan kanssa, syntyi paha ja kysymys Jumalan oikeudenmukaisuudesta, teodikeasta, eli miten kaikkivaltias ja hyvä Jumala voi sallia pahuuden. Oman aikansa parhaat teologit ovat pohtineet syvällisesti paholaisen ongelmaa: Jumala ei luonut pahaa ja silti sitä on. Onko syynä ihmisen vapaan tahdon heikkous vai hyvän puute? Paha on jotain selittämätöntä eikä sitä pitäisi olla edes olemassa. Jumalan käsissäkään paha ei muutu hyväksi. Tosin Paholaista pikkubakteerien tavoin seuraavien demonien juonet palvelevat lopulta Jumalan tarkoitusta eli äiti Juliana Norwichilaisen (k. 1416) sanoin: Syntiäkin tarvitaan, mutta kaikki ja kaikenlaiset asiat kääntyvät jälleen hyväksi. Kristinuskolla on kolmesta monoteistisesta uskonnosta kaikkein mahtavin saatana. Juutalaisuudessa samaa ongelmaa ei ole, sillä Jumala rankaisee itse rikkomuksentekijää. Islamissakin häntäheikillä on vähäisempi rooli. Paholainen elää jopa arjen sanastossa. Bless you eli terveydeksi-sanonta kuvaa sitä, miten pahan hengen uskottiin tunkeutuvan ihmisen sisään ja aivastamisen estävän sen. Päälle tehtiin ristinmerkki tai lausuttiin pieni ruokous. Syntisäkki-ilmaus on ajalta, jolloin sarvipään kuviteltiin tunkeutuvan savupiipusta sisään ja poimivan synnintekijät pussiinsa. Paholaiseen liittyy myös upeaa kirjallisuutta ja kansantarinoita, joissa piru saa ihmisenmuodon ja runsaasti maallisia lempinimiä. Kari Kuula pohdiskelee suuria kysymyksiä henkevällä tavalla ja usein pilke silmäkulmassa. Mahtavan aiheen parissa mielenkiinto ei herpaannu. Eeva Salonen Kari Kuula: Paholaisen biografia Pahan olemus, historia ja tulevaisuus Kirjapaja, Helsinki 2010 K i r j a l l i s u u s p i i r i n k e vätoh j e l m a Lauantaina piirissä vierailee historian tutkija FM Jenni Kirves, jonka aiheena on karjalaisuus sodanjälkeisessä Suomessa. Lauantaina piirin vieras dosentti Liisa Lindgren kertoo Helsingin ortodoksisen hautausmaan hautaveistoksista. Lauantaina näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin aiheena on F. Dostojevskin teosten tulkinnat näyttämön valossa. Seurakunnan kirjasto Liisankatu 29 A 2.krs. Puhelin Aukioloajat ti 10 15, ke ja to Församlingsbiblioteket Elisabetsgatan 29 A, II vån. Tel Öppet ti 10 15, on 15 19, to Parish Library Liisankatu 29 A, tel Open Tue 10 15, Wed 15 19, Thu Библиотека прихода открыта по вторникам 10 15, по средам и по четвергам Liisankatu 29 a, 2-й этаж. 14

15 teksti TIINA MAKKONEN Maalaukset kirjasta Naispyhimysten TULI JA VALO Kun Elina Kahla sai muutama vuosi sitten venäläisiä uuspyhiä käsittelevän väitöskirjansa valmiiksi, tuntui aiheesta riittävän ammennettavaa edelleen. Tutkija päätti ryhtyä kirjoittamaan kirjaa naispyhien elämistä. Lukija voi kiittää hyvästä päätöksestä! Vastikään julkaistun Tuli ja valo kuvateoksen elämäntarinat aiheuttavat positiivisia hämmästyksen väristyksiä. Moskovalaisen nykytaiteilijan Irina Zatulovskajan vaikuttavista kuvista välittyy elävä yhteys sekä pyhiin naisiin että kirjan tekstiin. Kirja esittelee seitsemän tutkijan intuitiolla valitsemaa pyhäksi kanonisoitua naista. Naiset edustavat hyvin erilaisia elämänpiirejä, mutta yhteistä heille on kilvoittelu Kristuksen seuraamisessa. Pyhien naisten kautta saa lukija otetta myös kunkin ajan aatteista ja yhteiskunnallisesta kehityksestä. Ääripäissä ovat surkeista oloista lähtevä lukutaidoton Kristuksen tähden houkka Sarovin Paša ja vallankumouksellisten kohtuuttomuuksissa elämänsä menettänyt suurruhtinas Elisabeth Feodorovna. Naisten elämät nivoutuvat mielenkiintoisilla tavoilla yhteen. Pyhän muisto näyttäytyy totena naisten tarinoissa. - Minua koskettavat ne pyhät naiset, joilla on ollut luova elämänura, jotka ovat jättäneet jälkeensä esim. runoutta tai vaikkapa tukeneet kirkkotaidetta. Vuosien mittaan kaikkein rakkaimmaksi on itselleni tullut suurruhtinatar Elisabeth Feodorovna. Hän on avautunut pikku hiljaa. Askel askeleelta olen päässyt häntä lähemmäksi. Pyhää palvelemista Sukupuolella on väkisinkin väliä, kun puhutaan naispyhistä. Magdalan Mariasta lähtien pyhäinkertomuksissa naista määrit- tää suhde seksuaalisuuteen. Naisen pyhyyden taustalla näyttää kirjan tarinoiden perusteella olevan kovia pettymyksiä ja ankaria menetyksiä maallisessa rakkaudessa. Naisten pyhyydessä keskeistä on työn tekeminen, jatkuva ja epäitsekäs toisten palveleminen. Rohkeita kilvoittelijoita tutkija näkee tässäkin ajassa. Heidän voi katsoa seuraavan vaikkapa äiti Maria Pariisilaista, joka joutui lopulta kaasukammioon puolustaessaan peräänantamattomasti juutalaisia toisen maailmansodan vainojen keskellä. - Äiti Maria oli niin rohkea, kuin siinä ajassa ikinä saattoi olla. Olen varma, että jos hän eläisi tässä ajassa, häneltä ei jäisi huomaamatta, että nyt olisi erityisen huutava tarve avoimeen ja toista kuuntelevaan dialogiin islamilaisen maailman kanssa, tutkija uskoo. Kilvoittelu on aina ajankohtaista, ja sen tutkimisessa riittää näkökulmia. Elina Kahla lupaa, ettei jätä aihetta tämänkään kirjan jälkeen. Elina Kahla ja Irina Zatulovskaja: Tuli ja valo kertomuksia pyhistä naisista Maahenki 2010 Elina Kahla on signeerannut ahkerasti uutta kirjaansa naispyhistä. 15

16 Dopet Årets början präglas i ortodoxa kyrkan av Kristi dopfest den 6 januari. Trots att högtiden är litet känd hos oss, hör den till de äldsta i vårt kyrkoår och har ett omfattande teologiskt innehåll. Den älskade högtiden har fått många namn: Jordan-festen, Herrens dop, teofania och epifania. De båda sistnämnda betyder Guds uppenbarelse. Å andra sidan har hela första halvåret en nära förbindelse med dopet genom fastan och påsken. Stora fastan utvecklades som en förberedelsetid för dem som skulle låta döpa sig. Dopen skedde på påsklördagen. Jesu dop i Jordan, som skildras i evangeliets början (t.ex. Matt. 3:13-17), är förebilden för den kristnas dop, som Jesus befaller om i evangeliets slut (Matt. 28:16-20). Den heliga Johannes Chrysostomos säger: Så som himlen öppnades och den Helige Ande kom över Jesu huvud, och Faderns röst hördes från himmelen: Detta här är min älskade son, han är min utvalde, har det också skett i ditt eget dop. I sin sista uppenbarelse för lärjungarna efter uppståndelsen befallde Jesus dem att gå ut bland alla folk för att lära dem och döpa dem. (Matt. 28). Genom dopet blir man medlem i kyrkan. Från Nya testamentets tid har både barn och vuxna döpts. Barndopet grundar sig på föräldrarnas och faddrarnas tro och vilja att ge den ortodoxa traditionen som gåva till barnet, i anslutning till dess uppfostran. Det kan jämföras med modersmålet eller hemmets kultur. Dopet förutsätter att barnet under sin uppväxt får uppleva det heliga i bön och gudstjänst och lära känna den kristna trons innehåll. Här ligger ansvaret speciellt hos faddrarna. Andligt bestäms dock dopets betydelse av den döpta själv i vilket mån han eller hon vill ge utrymme för den ortodoxa tron i olika skeden och dimensioner av sitt liv. Dopförrättningen uttrycker det viktigaste av dopets heliga mysterium. Om namngivningen inte har förrättats tidigare, börjar man med den bönen; det är dock någonting helt annat och tillhör inte dopets ordning. Under dopets första del tas den som ska döpas emot i kyrkan som katekumen, dopkandidat, och han eller hon träder konkret in i kyrkan. Katekumenen eller faddern avsvärjer sig mörkrets makter, djävulen och hans dåd, och förenar sig med Kristus och läser den ortodoxa trosbekännelsen. Det betyder att det onda inte är människans oundvikliga öde. Hon kan ta avstånd från det och välja ljuset i stället för mörkret. Själva dopet börjar med den stora vattenvälsignelsen som annars förrättas endast i samband med Kristi dopfest. Prästen läser en bön där man minns Guds kärlek och omsorg för människan, där höjdpunkten är Guds uppenbarelse i Jesus Kristus och hans offentliga väg som började med dopet i Jordan och ledde till korset och uppståndelsen. Före själva dopet smörjs dopkandidaten med välsignad olivolja, som hänvisar till Guds helande nåd. Hela människan nedsänks i vattnet. Så följer man Jesu eget exempel när han steg ner i Jordan och minns aposteln Paulus liknelse om att människan i dopet blir begraven med Kristus för att bli uppväckt som han (Rom. 6:4). Detta upprepas tre gånger, i Faderns och Sonens och den Helige Andes namn. Den nydöpta får de kristna känne- Dopet upprepas inte. Om någon som har döpts med vatten i den Treeniga Gudens namn vill bli ortodox, tas han eller hon emot genom myrrasmörjelse. När en vuxen blir medlem i kyrkan är det nödvändigt att han eller hon får undervisning i den ortodoxa tron före det. Förrättningarna i samband med ett barns födelse: Bön för modern och barnet på första dagen av ett barns födelse; namngivningen på åttonde dagen efter födelsen; dopet och myrrasmörjelsen; böner på fyrtionde dagen efter födelsen (kyrktagning); bön vid missfall. tecknen - den vita skruden, korset och påskljuset i handen eller i fadderns hand. Sedan smörjs han eller hon med myrra. Myrran tillverkas och välsignas av biskoparna i vårt fall i Ekumeniska patriarkatet i Konstantinopel och delas ut till alla kyrkor som symbol för hur apostlarna lade sina händer på de nydöpta. Myrrasmörjelsen är inseglet på den helige Andes gåva, så som prästen säger när han smörjer. Det betyder förmågan och styrkan att leva det uppståndelseliv som har börjat i dopet. I slutet av dopförrättningen klipps den nyblivna kristnas hår. Det är en symbol för det att man har blivit medlem i en gemenskap, kyrkan. Medlemskap i kyrkan uttrycks i den heliga nattvarden. Ifall dopet inte har förrättas i samband med liturgin, förutsätts det att barnet tas till nattvard nästa söndag. Då kan prästen också läsa kyrktagningsbönen för barnet, och hela den samlade menigheten får ta del av glädjen som den nya kristna ger oss. Fader Heikki Huttunen 16

17 TEKSTI JA KUVAT TIINA MAKKONEN S E N IOR I KOT I Vera on melkein valmis! Veran yläkerran saunasta pääsee vilvoittelemaan suurelle parvekkeelle jylhien kaupunkinäkymien äärelle. Omistajan edustajat olivat Vera-talon katselmuksessa tyytyväisiä näkemäänsä, vaikka joulukuussa asunnot olivatkin vielä pahasti kesken. Viitisen vuotta sitten Venäläisessä Hyväntekeväisyysyhdistyksessä Suomessa oltiin sitä mieltä, että yhdistyksen olisi aika laajentaa toimintaansa. Helenan vanhainkoti pyöri omalla painollaan. Sen kaveriksi haluttiin rakentaa vanhusten palvelutalo. Kaupunki ei kuitenkaan innostunut asiasta palvelutalojen ylitarjontatilanteessa. Sen sijaan senioritalolla todettiin olevan kysyntää. Pitkällisen tarjouskierroksen jälkeen Vera-senioritaloa alettiin rakentaa reilu vuosi sitten Helenankodin viereen Hermannin kaupunginosaan erinomaisten kulkuyhteyksien päähän Helsingin ydinkeskustasta. Tällä hetkellä talossa tehdään viimeistelytöitä. Ensimmäiset asukkaat pääsevät pian muuttamaan uuteen, hienoon kotiinsa. Vera-kodissa on yhteensä 23 vuokra-asuntoa, joista yksitoista on yksiöitä, kahdeksan kaksioita ja neljä kolmioita. Nykyaikainen turvatekniikka on te- hokkaasti käytössä ja suunnittelussa on otettu huomioon esteettömän asumisen periaatteet. Kaikkialle pääsee myös pyörätuolilla. Laadukkaiden asuntojen lisäksi talossa on tasokkaita yhteistiloja, esimerkiksi saunaosasto talon ylimmässä kerroksessa. - Tämä kaksion makuuhuone näyttää oikein hyvältä, Nikolai Marschan arvioi Venäläisen Hyväntekeväisyysyhdistyksen hallituksen yhteisessä katselmuksessa. Hyvä kun yksi nurkka on jätetty ehjäksi. Siihen saa laitettua ikonin. Veraan muuttaminen edellyttää yhden asukkaan vähintään 65 vuoden ikää. Jos asukaspaikan haluaa muulla sosiaalisella perusteella, on asukas hyväksytettävä kaupungin sosiaalitoimessa. Senioritalo on tarkoitettu etupäässä ortodokseille ja/ tai venäläistaustaisille ikäihmisille. Tiedusteluihin vastaa: Vladimir Hramoff, p Yrjö Pugin, p

18 S e u r a k u n ta t u t u k s i / h e l e n a n va n h a i n kot i Lämmintä huolenpitoa Mirja Lassila makaa korkeareunaisen sänkynsä turvassa peittojen alla. Monissa muissa huoneissa ja sängyissä nukutaan lounaan jälkeisiä päiväunia, mutta Mirja valvoo. Parhaillaan hän valmistautuu kuuntelemaan radiouutisia. Niitä hän seuraa pikkuisesta radiostaan monta kertaa päivässä. Mirja on yksi Helenan vanhainkodin reilusta 70 asukkaasta. Vanhukset ohjataan Venäläisen Hyväntekeväisyysyhdistyksen omistamaan vanhainkotiin normaalisti Helsingin kaupungin sosiaaliviraston kautta. Tännekään ei pääse, ennen kuin omatoiminen asuminen todetaan täysin mahdottomaksi. Etusijalla ovat ortodoksit ja venäjänkieliset. Matti-kissa pitää erityisesti vanhainkodin hisseistä, mutta on yli 20-vuotiaana alkanut viihtyä yhä paremmin myös dementiaosastolla. Helenan vanhainkoti on Suomen ainoa vanhainkoti, joka on keskittynyt vaalimaan venäläistä ortodoksiperinnettä. Pääkielenä on suomi, mutta henkilökunnassa on paljon venäjää taitavia. Vanhainkotia ylläpitää Helenan Vanhainkodin Säätiö. Rakennuksen sydämessä olevassa kirkossa toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksia. TEKSTI JA KUVAT TIINA MAKKONEN Mirja ja radio. 18

19 Jos omaiset haluavat vanhuksensa Helenankotiin, vt. johtaja Helena Helin kehottaa olemaan aktiivinen. Jos vanhainkotipaikkaa haetaan esim. sairaalasta käsin, on hyvä muistaa sanoa sosiaalityöntekijälle, että vanhus on ortodoksi ja hän haluaisi nimenomaan Helenankotiin. Mirja Lassila edustaa vanhainkodissa vähemmistöä. Hän on suomenkielinen ja kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Kuitenkin hänkin voi halutessaan käydä ortodoksissa palveluksissa vanhainkotirakennuksen kotikirkossa. Jos asukkaan voimat eivät riitä kävelemään omin jaloin, vanhus tuodaan kirkkotilaan pyörätuolilla tai vaikkapa omassa sängyssään. Ehtoollinenkin voidaan tuoda suoraan sänkyyn, myös omaan huoneeseen, jos asukas ei pääse kirkkoon. - Tunnelma täällä kirkossa on ainutlaatuinen. Sen ymmärtää vasta, kun on itse kokenut, Tamara Porokara vanhainkotia ylläpitävästä säätiöstä vakuuttaa. Omistajayhdistyksen puheenjohtaja Pauli Rodionov Helenankodin kirkossa. Ensin lapset, sitten vanhukset Helenan vanhainkodin rakennus lähentelee sadan vuoden ikää. Venäläinen Hyväntekeväisyysyhdistys Suomessa päätti aikanaan rakentaa talon lähinnä orpolapsia varten. Pienille jaloille kirkkomatka Hermannista Uspenskin katedraaliin todettiin kohtuuttoman pitkäksi. Siksi heti seuraavana vuonna rakennuksen sydämeen sisustettiin kaunis kirkkotila. Monien vaiheiden jälkeen rakennuksesta tuli vanhainkoti. Kun sotien mentyä yhteiskunnan lapsille tarjoamat sosiaalipalvelut paranivat, päätettiin hyväntekeväisyysyhdistyksen työ keskittää vanhusten auttamiseen luvun puolivälissä perustettiin Helenan vanhainkodin säätiö hoitamaan vanhainkotitoimintaa luvun alussa valmistui C-talo, joka on varattu 11-paikkaiselle dementiaryhmäkodille. Oman huoneensa saa vanhus tuoda sisustuksen omasta kodista. Vanhainkodin vt. johtaja Helena Helin kulkee kauniin rakennuksen käytävillä valmiina silittämään milloin sohvalla lököttelevän Matti-kissan pörröistä turkkia, milloin sukkia kutovan vanhuksen poskea. Osa vanhuksista puhuu vain venäjää, mutta kanssakäyminen sujuu niidenkin hoitajien kanssa, jotka eivät osaa kieltä. Ilmassa on paljon ymmärrystä ja rakkautta, yhteistä kieltä, jossa varsinaisten sanojen merkitys on toissijainen. Mirja Lassila voi pian neljän vuoden kokemuksella sanoa, että Helenankoti on niin hyvä paikka kuin vanhainkoti vain voi olla. - Minä tykkään olla täällä. Rakennus on niin keskeisellä paikalla, että tänne on helppo tulla käymään. Tyttäreni käy katsomassa kahdesti viikossa. Helenan Vanhainkodissa on aloitettu viime vuoden aikana suuret suunnitelmat, joiden avulla haluamme parantaa olemassa olevia palveluita ja kehittää uusia palveluita itse maksaville asukkaille, Verasenioritalon asukkaille ja lähiseudun asukkaille. Helsingin kaupunki on meille erittäin merkittävä asiakas. Haluammekin kehittää yhteistyötä entisestään myös kaupungin kanssa ja tarjota uusia palveluita sosiaaliviraston kautta tuleville asukkaille/asiakkaille. Suunnitteilla on ryhtyä palvelusetelituottajaksi ja aloittaa vanhusten päivätoiminta sekä varata muutamia huoneita ly- SUUNTA ETEENPÄIN hytaikaiseen hoitomahdollisuuteen. Kaikki palvelumme tarjoamme ensisijassa ortodokseille tai Helena Helin Helenan vanhainkodin vt. johtaja venäläistaustaisille vanhuksille. Jotta tässä kaikessa onnistumme, se edellyttää meidän kaikkien vankkaa yhteistyötä ja sitoutumista. Helenan vanhainkodille onkin laadittu laaja koulutus- ja työnohjaushanke vuosille Tässä hankkeessa ovat mukana Helenan vanhainkodin hallitus ja koko henkilökunta. Tämän avulla parannamme osaamistamme ja työhyvinvointiamme. Tavoitteemme on tulla sellaiseksi Helenankodiksi, jossa meillä kaikilla on hyvä ja turvallinen olla. 19

20 I h m i s e n ä a j a s s a AVIOLIITTO V I H K I K R U U N U T J A Y H T E I N E N M A L J A Sunnuntaina klo isä Teemu Toivonen kertoo kuvin ja sanoin ortodoksisesta avioliittoon vihkimisestä nuorisotoimistolla osoitteessa Unioninkatu 39 A 1 20