Rauman Kameraseura ry:n jäsenlehti

Transkriptio

1 Rauman Kameraseura ry:n jäsenlehti 2/2014

2 RAUMAN KAMERASEURA RY Perustettu HALLITUS 2014 Puheenjohtaja Merja Elo Sihteeri Marjukka Vähä-Ettala Varapuheenjohtaja Tiina Poimio Jäsenvastaava Jouni Jalonen Hallituksen muut jäsenet Jari Aro-Heinilä Arto Takkinen Veli Puputti Tommi Hakkarainen Nuorisojaoston vetäjä Anne Perttula Hallituksen ulkopuolinen rahastonhoitaja Harri Vanne Kotisivuvastaava Leena Väinölä Kansikuvat: Sari Vaaranvuo KUVAKULMA julkaisija Rauman Kameraseura ry Päätoimittaja Teemu Laulajainen puhelin Taitto Merja Elo Lehti ilmestyy 1-3 kertaa vuodessa. Materiaalin jättö lehteen osoitteella Kuvakulma-lehden aineistovaatimuksista: Lehden valmistuksessa käytetään seuraavia ohjelmia: InDesign, Photoshop, Word ja Adobe Acrobat. Kuvatiedostot jpg, tiff tai eps-muodossa, resoluutio vähintään 240 dpi. Kuvan pitkän sivun on oltava vähintään 1500 pix. Otamme vastaan kirjoituksia ja kuvia sitoumuksetta, mutta emme vastaa sellaisesta materiaalista, jota ei ole tilattu. Lähettäessäsi kuvia toimitukseen liitä tiedostoon tai kuvaan kuvaajan nimi ja yhteystiedot. Toimitus ei vastaa kuvien säilyttämisestä. Lehden aineistoa lainattaessa (päätoimittajan luvalla) on lähde sekä kirjoittajan nimi mainittava. Reklamaatiot 7 päivän kuluessa lehden ilmestymisestä. Lehden vastuu virheistä tai ilmoituksen poisjäämisestä rajoittuu enintään ilmoitushinnan palautukseen. Valmistamme ilmoituksen tarvittaessa asiakkaan ohjeen mukaan. Tekijä laskuttaa erikseen suunnittelusta, ladonnasta, asettelusta ja teknisistä kustannuksista. Ilmoitushinnat 2014: 1/1 sivu 75 1/2 sivu 50 keskiaukeama 120 Y-tunnus: Pankkitili: FI Kameraseuran jäsenmaksut: Yli 18-vuotiaat 25 euroa Alle 18-vuotiaat 13 euroa KUVAKULMA 2/2014 SISÄLTÖ 3 Puheenjohtajan pakina 4 Majesteettista yksitoikkoisuutta 6 Matkakertomus Torontosta 12 Seuran jäsenten kuvia 24 Tutustumiskohteena Kameratori 25 Peruskurssi 26 Reissu Kuva&Kamera-messuille 28 Luontokuvailta 29 Talkoot Kauttuankoskella 30 Eläinkuvaus - osa 1 Oili Helenius Minna Rossi 36 Rullalautailua 38 Tullaan tutuiksi 40 Taide/dokumentointi-projekti Lönnströmin taidemuseon kanssa 41 Nissen Niksinurkka 42 Tarina kyntökisoista 2

3 Merja Elo Puheenjohtajan pakina Kuva tykkää olla seinällä! Laitoin joku aika sitten erääseen Facebook-ryhmään näytille kuvat kahdesta ketusta, joista toisella epäilin olevan kapi. Pyysin asiaa paremmin tuntevaa, metsästävää tuttavaani arvioimaan asiaa. Eräs kolmas tuttava hämmästeli kohta, että miten ihmeessä muka kuvissa on kaksi eri eläintä! Hänestä ne näyttävät keskenään täsmälleen samanlaisilta. Sisko laittoi Faceen kuvan uudesta, nykyaikaisesta pehmokatiskastaan. Kommentoin, etten ikinä olisi uskonut näkeväni katiskassa vetoketjua! Yhteinen tuttava ihmetteli hetken päästä, että mistä kummasta puhutte. Selvisi, ettei hän kännykästään erottanut ilmiselvää yksityiskohtaa, vetoketjua katiskan päällä. Hän, samoin kuin kapista ja karvapeitteistä kettua yhdeksi ja samaksi luullut tuttavani, katselevat valokuvia vain ja ainoastaan kännykästä. Miltei kiukuttaa. Facessa, Twitterissä tai muussa some-sovelluksessa oleva kuvahan näkyy mobiililaitteen uutisvirrassa hädin tuskin postimerkin kokoisena. Eivätkä ihmiset ehdi tai viitsi klikata kuvaa suuremmaksi. Kaikissa sovelluksissa se ei ole mahdollistakaan. Tähänkö meidän on tyytyminen. Ja onko opeteltava kuvaviestintää ihan uudesta lähtökohdasta: miten otat kuvia, jotka ovat parhaimmillaan koossa 3,5 x 2,5 cm. Kuva & Kamera -messuilla oli useita erilaisia näyttelykokonaisuuksia osaavien kuvaajien teoksista. Upeita, isoja vedoksia katsellessani koin miltei herätyksen sen asian suhteen, että kyllä valokuva sentään on parhaimmillaan seinällä. Ja jos ei ihan seinällä asti, vähintään sentään kymppikuvana tai kuvakirjan sivulla. Jos tyydytään tihrustamaan kuvia pelkästään kännykän pinnasta, niin niiden kuvien tuottamiseenkin riittää pelkkä kännykkä. Miksi hankkia kallista kameraa ja kummallista kalustoa, jota täytyy oikein opettelemalla opetella käyttämäänkin. Kaikesta huolimatta olen havainnut, että iso osa ihmisistä haluaa kuvilta ja kuvaamiselta sittenkin jotain enemmän ja monipuolisempaa. Kameraseuratoiminnan piirissä tämän huomaa hyvin. Lohdullista, en sittenkään ole ihan yksin vaatimukseni kanssa, että hyvä kuva, jopa keskinkertainen, ansaitsee paremman elämän kuin viivähtäminen digitaalisella näytöllä parin sekunnin ajan! 3

4 Majesteettista yksito Rauman Merimuseossa oli poikkeuksellinen ilta, kun Rauman taiteilijavierasohjelma RaumArs ry:n valokuvaajataiteilijat Tasha Doremus ja Sebastien Leclercq sekä Rauman merimuseo avasivat yhteisestä projektista tehdyn valokuvanäyttelyn Majesteettista yksitoikkoisuutta. Näyttely on mielenkiintoinen kokonaisuus Suomen nykymerenkulkua, kertoen siihen liittyvästä teollisuudesta ja alan koulutuksesta. Näin merihistorian harrastajana oli mielenkiintoista nähdä valokuvaajien, vai pitäisikö sanoa maakrapujen, silmin miten merimiesten elämä ja merenkulku heille avautui. Sebastien Leclercq Vertauskuvauksellisesti, vähän kuin olisi lintukuvaaja kuitenkaan kiinnostumatta itse eri lajien ominaispiirteistä ja elintavoista, samoin merenkulussa voisi vain valokuvata ohi lipuvia laivoja kuitenkaan näkemättä sitä kokonaisuutta mitä kaikkea siihen kuuluu ennen kuin laiva lähtee satamasta kohti määränpäätään ja millaiset ammatti-ihmiset siellä uurastavat. Tasha ja Sebastien olivat käyneet kuvaamassa mm. tehdasalueilla, satamassa nosturin pienessä kopissa rahdin purkuhetkellä, olivat olleet hinaajalla avustustehtävissä ja mukana luotsialuksella seuraamassa jäisessä yössä satamaan saapuvien ja lähtevien alusten luotsausta. Ja ymmärtääkseen miten ihmisistä tulee merenkulkijoita, he olivat käyneet kuvaamassa myös opetusta Rauman Merenkulkuoppilaitoksella. Kaiken tämän lisäksi he vielä lähtivät vuoden 2013 heinäkuussa rahtilaivalla Raumalta eri satamiin ja matkustivat tammi-helmikuussa 2014 eri aluksilla yhteensä kuukauden ajan Suomen, Ruotsin ja Saksan rannikoilla. Keskustellessani Tashan kanssa, ajattelin hänen olevan onnekas päästessään tekemään tällaisen hienon projektin. Merimiehen ammatti nähdään kovin romanttisena ja ammattikunnan uskotaan näkevän paljon eri maita matkustellessa, mutta suurin osa laivojen lastauksista ja purkaamisista tapahtuu nopeasti, ja aikaa maissa olemiseen ei näin juuri ole. Luotsaamisetkin tapahtuvat nykyän suurimmaksi osaksi aamuyön tunneilla laivan tullessa satamaan sopivasti satamahenkilökunnan saapuessa töihin, ja laivat eivät yleensä kauaa satamassa vanhene kalliiden satamamaksujen takia. Näyttely koostuu kummankin taiteilijan töistä, ja Tasha oli ottanut kaiken kaikkiaan kuvaa, joista ei varmasti ole ollut helppoa tehdä valintaa. Kuvat nähtyäni olisin voinut kantaa useamman niistä kainalossa kotini seinää koristamaan. Esillä on vedoksia, ruudulla esitettäviä digikuvia sekä dokumentinomaisia videonpätkiä, joissa on käytetty timelapsea. Kuvissa ja videoissa käy selväksi myös se, ettei merellä ole aina seesteinen keli. Videolla voi seurata mm. miten kalenteri keikkuu edestakaisin seinällä laivan kallistuessa puolelta toiselle. Timelapse-videossa laivoja lastataan eri satamissa. Kuvista näkee myös kylmän viiman ja lumisateen. Näyttelyn taustalle soimaan laitettu hyytävä viiman ja sataman työn äänet vaihtelevat luoden kuville oman lisätunnelmansa. Äänet eivät kuuluneet avajaisissa puheensorinan yli kovin hyvin, mutta näin kun istun toistamiseen katsomassa merimuseon kauniissa pyöreässä tornissa näyttelyä, tila, kuvat ja äänet toimii mielestäni hyvin yhteen. Yksi mieleen- 4 Kuvat: Marko Seppälä

5 ikkoisuutta. painuvimpia kuvia on myrskyn lähestyminen Misana -nimistä alusta. Tumma, pilvinen taivas ja sadealue on rajattu hienosti kuvan vasempaan reunaan jättäen keskemmällä horisontissa olevat kuusi alusta laskevan iltaauringon kajoon, ikäänkuin laivat pakenisivat myrskyä. Toinen hieno työ on merisavun keskellä matkaava luotsialus, jonka taustalla kohoaa kauniina Isokarin majakka. Myös ammatti-ihmisten näkeminen työssään on mielenkiintoista. Jokaisella on omat työtehtävänsä. Aina ei tule ajatelleeksi, että osa heistä on palkattu laivalle palvelemaan miehistöä, kuten esim. keittiöhenkilökunta, joka valmistaa herkulliset ateriat työntekijöille kelissä kuin kelissä. Laivalla tehdään jatkuvasti myös huoltotöitä, joihin miehistö osallistuu. Kuvissa ulkokantta pestään painepesurilla sekä konehuoneessa imuroidaan ja mopataan. Siisteys on yksi turvallisuustekijöistä, sillä öljyiset turkki-levyt ovat liukkautensa takia tapaturmariski. Ja näyttelyssä on myös todistettuna se, että sateenkaaren päästä löytyy aarre, tällä kertaa se on toinen laiva. Tasha Doremus Näyttely on esillä asti Rauman merimuseossa, ja suosittelen lämpimästi tutustumaan valokuviin. Maisa Korjus 5

6 TORONTO Teemu Laulajainen Kaupungin siluetti näkyy upeasti saarilta. CN-torniin iskee salamaa vuodessa. Kanadan suurin kaupunki, sen alueella asuu Suomen verran ihmisiä, mutta ei montakaan vaaleaverikköä, kuten täällä. Ennen toista maailmansotaa vaaleitakin näkyi, sillä silloinen 600 tuhannen asukkaan pohjoisamerikkalainen väestö alkoi paisua miljoonamittoihin vasta sodan jälkeen, aasialaisten ja eurooppalaisten maahanmuuttajien myötä. Heidän määrästään kertovat pikku kaupungit: Little Italy, Little Mogadishu, Little Greece, Little India, Little Portugal sekä vain viisi Chinatownia. Maahanmuuttajien osuus väestöstä on maailman toiseksi suurin. Miami pitää kärkeä. Noin 500 vuotta sitten siellä seisoivat puut vedessä, kun huronit ajoivat irokeesit muille maille; irokeesit jättivät kuitenkin jälkeensä nimen: tkaronto, joka tarkoittaa edellä mainittuja puita. Tänään noista puista on jäljellä 1500 puistoa. Kaupungissa on myös maailman pisin katu, Younge street, 1,9 km. Päivä 1 Lentokonepäivä. Niitä roikkui Helsinki-Vantaan katosta ja rullasi sen loskaisella kentällä. Olin herännyt ennen viittä ja siltä myös tuntui. Koneiden ja huoltoautojen tassut jättivät viivoja kentän ohueen räntäkerrokseen. Vartioin kameralaukkuani ensikertalaisen antaumuksella, vaikka samalla yritin käyttäytyä kokeneen matkailijan tavoin. Koneeseen astuessa olisi ollut harvinainen tilaisuus napata kuva kapteenista ohjaamossa, jos kamera olisi ollut hollilla. Eipä ollut. Istuimelta sain harvinaisen kuvan konetta pesevästä monitoimilaitteesta, tosin läpi sen pesuainekerroksen, joka peitti ikkunaani koko lopun matkaa Pariisiin. Auringonnousu näytti oranssilta roiskeelta ikkunassa. 6

7 Seuraavalla lentokentällä ihastuin Chanel 5 -mainokseen. Sijoittelin ohikulkijoita sen eteen ja kaikkien niiden epäilevien katseiden joukosta erotin yhden tietävän ja hiukan pilkallisen hymyn. Keski-ikäinen tyylikäs nainen taisi olla itsekin alalla ja mielessäni vastasin hänelle: entä sitten vaikka näytänkin turistilta jolla on taitoihin nähden liian iso kamera? Voi olla että tulkitsin väärinkin, ei voi tietää. Toronton kentällä yritin yllättää setäni näyttämällä isältäni; kasvatin parran ja hommasin paksut lasit. Sisäpiirin vitsi, mutta se meni jakeluun vasta aikaeroväsymyslääkityksen yhteydessä. Ruokaa ja viiniä. Kamera pysyi repussa. Päivä 2 Vaikka oli sunnuntai, Tim Horton -kahvilassa jonotti ihmisiä kuin arkena. Niitä Toronto ja koko Kanada onkin pullollaan kuten Suomessa R-kioskeja konsanaan. Lumeton ja paljaiden puiden ruskea ja kuiva ympäristö sai väriä muun muassa harhailevista joulupukeista, talojen jouluvarustuksista, erivärisistä ihmisistä ja näyteikkunoista. Puissa vilisti pieniä mustia pirulaisia, harmaaoravia, joiden kaakkois-kanadan yksilöillä on musta turkki. Pelottomia kaupunkiversioita, eivät paljoa pelänneet. Vastapainoksi voidaan kertoa, että Yhdysvaltojen Minnesotassa elää täysin valkoisia oravia, eivätkä ne ole albiinoja, vaan väri johtuu geneettisestä mutaatiosta. Ainakin yksi professori uskoo että kyseessä on yliopisto-opiskelijoiden jalostuskepponen... IMAX on kanadalaiseen kolmikon keksimä filmiformaatti. Se on tämän hetken suurin elokuvakäyttöön tehty negatiivikoko, eikä edes IMAXin digitaalinen versio vedä sille vertoja. Torontosta löytyy normi-imaxin kupoliversio: Omnimax. Se on kuvattu kalansilmäobjektiivilla ja esitetään ylös kupoliin koko näkökentän laajuudella ja sen pitäisi taata tehokkaampi pääsy omaan kupoliin, kokemukseen. Kävin katsomassa perhosista tehdyn elokuvan ja huolimatta huikeasta ku- Chanel 5 ja yksi ohikulkijoista. vanlaadusta ja huikean laajasta heijastuspinnasta sekä äänistä jotka tulivat suoraan kuvan takaa 44 stä kaiuttimesta, kokemus jäi hiukan ontoksi. Mahtoiko ylitsepursuava visuaalisuus haitata hyvän dokumenttielokuvan kerrontaa? Päivä 3 Meren ääressä asuvalle järvi, jonka toista rantaa ei näy, tuntuu mereltä. Toronton edustalla sijaitsevilla, yhdistetyillä saarilla elää Pohjois-Amerikan suurin autovapaa yhteisö. Talvellakin ydinjoukko asustaa Hiawathan saariksi kutsuttua aluetta. Saareen pääsee lauttojen lisäksi tänä vuonna valmistuvalla meren anteeksi, järvenalisella käytävällä, jossa ei tarvitse kuitenkaan kävellä, vaan liikkuminen hoituu motorisoiduilla kävelyalustalla. Saarilla voi kesällä pelata tennistä, lentopalloa, mennä lasten puistoon tai huvipuistoon, meloa, kalastaa, pyöräillä, uida, golfata, leireillä tai vaikka lähteä Billy Bishop -lentokentältä lyhyemmille lentomatkoille. Itse Bishop oli ka- 7

8 nadalainen lentäjäsankari ensimmäisessä maailmansodassa. Kaikesta tästä aktiviteettisadosta huolimatta saaret olivat joulukuussa surullisen tyhjiä ja ankeita. Tuuli oli kova. Sain siellä ensikosketuksen hyytävään järviveteen kun puhuri heitti aallon kengälle. Suomeksi: mulppasin. Jos Torontoa etsii internetistä, varmasti ensimmäiseksi ruutuun pölähtää kaupungin siluetti, joka näkyy upeasti saarilta. Päivä 4 Tämä oli se päivä kun lähdin tapaamaan kysymysten kera kouluttaja-valokuvaaja Scott Kelbya. Mukava mies, veti hyvän kurssin ja vastaili kysymyksiin, joiden vastaukset jäi vihkoon joka jäi Kanadaan. Muistan vain vastauksen kysymykseen: miten valokuvaaja voi tulla paremmaksi. Täytyisi katsoa enemmän muiden kuvia oli vastaus. Aiemmin päivällä löysin itseni ratikkalinjan päästä. Ylittäessäni siltaa järven pitkälle uimarannalle, vastaani tuli kaksi kaverusta kamerat kädessä. Good luck for you there! he sanoivat ja viittasivat rannalle. Tajusin vasta rannalla; suuren järven yli puhaltava viima teki 1 asteisen ilman todella purevaksi. Ja jotkut lenkkeilivät pitkin promenadia ilman pipoa! Vain sorsat hengailivat veden ääressä. Vaikka olisi kuinka lumen ja jään maan ihmisiä (Suomi?), tuolla olisi tarvinnut inuiittien ihonpaksuuden jatkaakseen sorsien kuvaamista. Aika pian kipitin takaisin pilvenpiirtäjien suojaan. Ostoskeskuksen värikkyyttä. Päivä 5 Oli kahden vastakkaisen voiman päivä; kauppakeskus ja taidemuseo. En ole varma kumpi oli suurempi, mutta valtavia molemmat. Art Gallery of Ontariossa oli The Great Upheaval: Masterpieces from the Guggenheim Collection, , jonka nimekkäimpiä taiteilijoita olivat Joan Miro, Pablo Picasso, Marc Chagall, Marcel Duchamp etc. Näyttelyn tarkoitus oli kartoittaa ensimmäisen maailmansodan aiheuttamaa hämmennystä ja taiteellisen maailman hedelmällisyyttä 8 vuoden aikana. Tapasin hyvin mielen vangitsevia teoksia, mutta lähes yhtä suuri huvi oli tarkastella muita katsojia. Eräskin vanttera, yksinkertaiseen sammalenvihreään palttooseen kääriytynyt risutukkainen 40v ja neitsytmies tutki suurta maalausta lehtiö kädessään. Piirteli jotain kaaria ja muotoja kuin opetellakseen maalauksen tekijän aatteita. Käänsin katseeni vasta sitten kun hän ilmeisesti tunsi sen niskassaan kääntyi ja tuijotti takaisin. Maalaus, jonka edessä olimme, oli monta metriä leveä, varmaankin 1:1 kuva keltaisesta lehmästä venyttelemässä elämäniloaan. Saksalainen Franz Marc ehti tuottamaan valtavan määrän värikylläisiä, eläinten muotoja kubismin ja expressionismin hengessä. Hän kuoli 36 vuoden ikäisenä ensimmäisessä maailmansodassa. Kauppakeskuksessa oli paljon ihmisiä ja kimalletta. Päivä 6 The Yellow Cow 1911 CN-tower oli pakko rakentaa, sillä keskustan korkeat pilvenpiirtäjät estivät tv- ja radiosignaalin esteettömän kulun kaikkialle. Torni oli valmistumisvuodestaan 1976 maailman korkein, kunnes Dubain Burj Khalifa valmistui Antenni yltää yli puolen kilometrin korkeuteen, kun täyden ympyrän pyörivän ravintolan näköala on kolmen ja puolen sadan metrin korkeudessa. Kirkkaalla säällä näkee yli 100 kilometrin päähän. Ala-aulassa oli innokas nuori nainen kameran kanssa kysymässä otetaanko yhteiskuva. Setä naureskeli että meillä on kyllä oma kuvaaja mukana, mutta suostui kuitenkin. Ravintolassa meille tuotiin sellainen keskinkertainen manipuloitu otos, jossa seisomme suurten ikkunoiden edessä. Hyvän ruuan 8

9 Putouskukkia. ja naurun kanssa siitä tuli arvokas muistokuva, jota en itse olisi voinut ottaa. Lumesta tuli kuin puhdas paspatuuri ihmisten värikkyydelle. Valokuva on muisti. En ottanut tuona päivänä muualta kuvia, joten en nyt puoli vuotta myöhemmin enää muista mitä muuta tein, joten mennään suoraan seuraavaan päivään. Päivä 7 Niagaran putouksilla satoi niin tiheästi lunta, ettei niitä meinannut edes nähdä. Kuuli kyllä. Lumisade oli hyvin virkistävää, sillä olin jo kyllästynyt ruskeaan ja harmaaseen maisemaan. Valkoisuus teki heti ihmisten vaatteet väripilkuiksi, jotkut nuoret innostuivat lumisotaan ja lenkkeilijät vähän liukastelivat. Jyly kävi suuremmaksi kun pääsimme putousten alle. Siellä olisi ollut mahtavat puitteet muotikuvauksille! Putousten toiselle puolelle kun katsoo, katsoo Yhdysvaltoihin. Ei se niin kummalliselta näyttänyt... Joki Niagara tulee Erie-järveltä ja laskee Ontario-järveen. Putous on 250 vuotta sitten ollut melkein kilometrin lähempänä Ontariota, eroosio on ollut 3,4 metriä vuodessa. Nykyisin vesivoimala pienentää virtausnopeutta, joten turistirakennelmia ei tarvitse siirtää 10 vuoden päästä 34 metriä etelään päin. 9

10 Päivä 8 Ja sitten satoi lunta myös Torontoon! Voi autuutta! Maisema muuttui heti kuvauksellisemmaksi. Kaupunkilaiset eivät varmaan jakaneet innostustani, sillä he jättivät autonsa kotiin ja kiipustivat tupaten täynnä oleviin ratikoihin, moni silminnähden ärsyyntyneenä. Nyt ei oltu Intiassa, ei voinut roikkua ovissa ja paneeleissa tai matkustaa katolla ruuhka-aikana. Moni jäi kävelemään. Kolmenkymmenen sentin lumikerros näkyi hyvin joidenkin autoilijoiden tavasta jättää kaikki muu putsaamatta paitsi tuulilasi, ja sekin pelkästään pyyhkijöillä auki, ettei vahingossakaan tarvitse koskea lumeen. Hetkessä koko kaupunki oli täynnä kuvattavaa. Erään kirkon lasiovista näki sisään lämpimään ja hellään valoon, orkesteri oli aloittelemassa. Mietin onkohan jo Suomessa lunta - monien kanssa juttelin ja he kysyivät kotimaani ilmastosta. Samanlainen, vastasin. No eipä ollut vasta kuin tammikuussa. Vaikka Toronto onkin suurkaupunki, kaikki eivät ole automaattisesti ennakkoluulottomia ja avomielisiä: eräs nuorehko nainen teki hurjan pakkoliikkeen siinä sekunnissa kun huomasi minun tähtäilevän häntä. Hän lähes järkyttyi. Koitin selittää ettei kamera sielua kaapannut, vaan näin hänessä jotain kuvauksellista. Tuloksetta. Kunpa ihmiset ymmärtäisivät, että valokuvaajat ovat perustavanlaatuisesti esteetikkoja ja filosofeja, jotka haluavat paljastaa maailmasta jotain totuudellista ja kaunista, eivätkä nolata tai mustamaalata viattomia ihmisiä. Valokuvaajan kunnia liittyy läheisesti hyvään makuun, eikä kuvan kohteella ole siten mitään pelättävää. St Andrew s sisäänkäynti houkuttelee. Käsien salamannopeat refleksit. Päivä 9 Taivaan lumiputous jatkui. Ratikat ja metrot täyttyivät, viimeksi mainituista yksi pitkä linja meni epäkuntoon, en tiedä miksi. Ihmiset näyttivät hyvinvoivilta muumioilta naamarätteineen, suuret keksinkokoiset hiutaleet leijailivat alas, välillä niitä tuli päin näköä. Matkan alussa salakavalasti hiipinyt flunssa alkoi viedä jo voimia, mutta 10

11 yhtäkään päivää ei saanut hukata makaamiseen, jos ollaan Amerikan mantereella ensimmäistä ja luultavasti viimeistä kertaa. Paluulento ei mennyt ihan putkeen. Luulin myöhästyväni lennolta, kun lipussa luki kellonaika jolloin kone lähtee ja matkalaukkujen luovutusjono kiemurteli serpentiininä koska muuten se ei olisi mahtunut sisätiloihin. En uskonut sen olevan totta, joten oikaisin kontrollin viereen ja kysyin tilannetta. Get back to line! sieltä paukahti. Epäuskoni laajeni kellon edetessä en ehtisi koneeseen. Sitten katsoin lippua vähän pidempään: aika tarkoittikin viimeistä koneeseen nousemisaikaa. Huh. Lento lähtisi vasta tunnin sen jälkeen. Koneessa sain ikkunapaikan. Erittäin huono asia silloin jos pitkät ohuet suolesi kehittelevät omia tulenarkoja kaasujaan. Ja koska olen huomaavainen ihminen enkä halua herättää vieruskavereita jokaisen hädän hetkellä, hypin käsinojien kautta vessaan. (köyhyysluokassa ei ole jalkatilaa ohitukseen) Välilasku Amsterdamiin sai myös pelon sykkimään: elektroninen lipuntarkastus ei tunnistanut Suomeen lähtevää lippua. Eikun kentän toiselle laidalle infoon. Vasta puolen tunnin päästä he saivat tulostettua uuden lipun. Kyllä oli loppujen lopuksi helpottavaa astua oman maan kamaralle. Nyt ei voi sattua enää mitään. Paitsi rikkinäinen bussin vessa. Jopa sunnuntaisin Tim Horton -kahvilassa on ruuhkaa. 11

12 lempikuvia Kuvakulmaan on jo useaan otteeseen toivottu enemmän kaikenlaisia jäseniemme ottamia kuvia, vaikka eivät liittyisikään mihinkään tiettyyn artikkeliin tai aiheeseen. Toimitustiimi päätti viimein toteuttaa toiveen. Ja idea ei ole ollenkaan huono, päinvastoin. Kuulkaapas mitä päätoimittajamme Teemu kertoo Toronton matkakertomuksessaan tapaamisestaan maailmakuulun kouluttaja-valokuvaaja Scott Kelbyn kanssa: Muistan vain vastauksen kysymykseen: miten valokuvaaja voi tulla paremmaksi. Täytyisi katsoa enemmän muiden kuvia oli vastaus. Siispä katsellaan, iloitaan ja opitaan toistemme kuvista! Kuvan nimi: Lighthead, kuvaaja Mikko Vapanen Tällä kuvalla alkoi näyttelyharrastukseni, koska sillä sain ensimmäisen FIAP-hyväksyntäni. Se on myös parhaiten menestynyt kuvani, jolla olen saanut eniten hyväksyntöjä. Kuva on otettu perhejuhlissa tilannekuvana ilman mitään valmisteluja ja sen takia olen joutunut sitä jonkin verran jälkikäsittelemään, eli hävittämään taustalta häiritseviä elementtejä, joihin en kuvaushetkellä ehtinyt kiinnittää huomiota. Samasta syystä kuva on tehty mustavalkoiseksi. Voimakkaan vastavalon takia olen joutunut antamaan kasvoille hieman lisää valoa. Olen kuitenkin pyrkinyt muokkaamaan kuvaa mahdollisimman vähän. Ensimmäisestä hyväksynnästä innostuneena olen jatkanut mielenkiintoista ja antoisaa näyttelyharrastusta, joten tämä on erittäin tärkeä kuva minulle. 12

13 Eric Lukkaristo, Paju Sari Vaaranvuo 13

14 14 Eric Lukkaristo, Sinivuokko

15 Sari Vaaranvuo, Tuulee 15

16 Eija Palmukari, Tanetska 2014, Kalasatama Eija Palmukari, Springy 16

17 Marika Puumalainen Marjukan Herkku-kissa on vaan niin herkullisen näköinen! Canon EOS 600D kiinteä 50mm f2.8 1/200s ISO-800 Marika Puumalainen Valkoposkihanhi keväällä 2014 Canon EOS 600D mm f5.6 1/2000s ISO

18 Jari Aro-Heinilä Japi Otanlahti helmikuussa 2014 Mona Nordberg, Heijastus Mona Nordberg Kevät Kevättä odotellessa, lumen sulamisen aikoihin 18

19 Marko Seppälän lempikuva 19

20 Kirsi Aro-Heinilä Medieval Japo Eija Palmukari Kooste 20

21 Anni Salminen Kuvalla ei sen kummempaa tarinaa ole, kuin että haluttiin kesystä ja kiltistä (sekä hienosta!) kukosta ottaa kuvia kaverin kanssa. Kukolla on 20-päinen kanajoukko paimennettavanaan, joten täytyyhän kuvissa olla vähän asennetta. 21

22 22 Sari Vaaranvuo

23 23

24 Tutustumiskohteena Kameratori Tampereen keskustassa Koskikeskuksen vieressä sijaitsee erilainen kamerakauppa nimeltään Kameratori. Yrityksen perustivat v Jussi Lehmus ja Juho Leppänen. Heillä on toimintaideana tehdä kauppaa vain käytetyllä kamerakalustolla. Aluksi toiminta oli pienimuotoista. Olohuoneesta käsin tapahtuva liiketoiminta kasvoi varsin nopeasti ja muutto nykyisiin toimitiloihin oli edessä. Työntekijöitä heillä on tällä hetkellä viisi. Suurin osa myynnistä kotimaahan tapahtuu oman verkkokaupan kautta. Ulkomaan myynti tapahtuu internetissä ebayn kautta, jonka osuus on n. 10 % koko kaupan määrästä. Liiketilojen kautta tapahtuu pääasiallinen käytettyjen tuotteiden arviointi, sisäänosto, vaihto ja ennen kaikkea asiakkaiden tapaaminen, jopa Kemijärveltä asti asiakas on saapunut käymään kaupoilla ja palannut seuraavana päivänä takaisin. Kauppatiloissa viihtyy pidempäänkin, ja siitä pitää huolen valikoima erilaisia tuotteita. Tällä hetkellä valikoimissa on n eri nimikettä. Kaikkeen voi tutustua rauhassa ja välillä vaikka istahtaa sohvalle sekä juoda kahvit. Tämä on Showroom, kuten he itse leikkisästi paikkaa nimittävät. Kameratorin myymä kuvauskalusto on kuntotarkastettua ja tuotteilla on 14 päivän palautusoikeus. He auttavat myös asiakkaita löytämään heidän etsimiään harvinaisuuksia maailmalta. Heille voi lisäksi tarjota suuriakin eriä kuvauskalustoa esim. kuolinpesiä, konkurssipesiä ym. Myös vanhojen filmikameroiden objektiivien sovitus nykyisiin digijärkkäreihin onnistuu heidän avullaan. Sen voi tehdä joko adapterilla, joita heiltä löytyy n. 100 eri yhdistelmään tai vanhan objektiivin banjonetin vaihdolla saa myös vanhan lasin sopimaan nykyiseen digijärkkäriin. Hintaa vaihtotyölle kertyy n. 100 euroa. Tapio Haapalahti vastaa mekaanisten kameroiden huollosta ja korjauksista. Myös objektiivikorjauksia tehdään, jos se on kannattavaa. Palvelu on monipuolista ja yrityksen nettisivuilta ( löytyy lisää tietoa toiminnasta. Paljon tietoa valokuvaukseen liittyvistä asioita löytyy heidän ylläpitämällään Kamerakoulu-sivustolla ( ja siihen kannattaa tutustua. Heillä on myös yhteistyötä eri kameraseurojen kanssa. Haastateltavana ollut Jussi Lehmus ehdotti, että jos RKs:n jäsenet pitäisivät kamerakirppiksen, niin he tulisivat mielellään paikalle ja ostaisivat pöydät tyhjiksi, jos vain hinnoista sovittaisiin. Samalla he voisivat esitellä omaa toimintaansa RKs:n jäsenille. Liike on avoinna to pe klo sekä lisäksi sopimuksen mukaan osoitteessa Hatanpään valtatie 5, Tampere. Tällainen uusi liikeidea on todella arvokas lisä Suomen valokuvausharrastajille. Ei aina kaiken tarvitse olla uutta ja kallista, koska vanhoistakin löytyy yhtä hyviä ja jopa parempia tuotteita kuin uusista. Ennen kaikkea näin tarjolla oleva kalusto ja käyttäjät kohtaavat toisensa helposti. Arto Takkinen 24

25 Kuvat: Merja Elo Kellariteatterilla peruskurssitusta kuvaamiseen Seuran järjestämä valokuvauksen peruskurssi keräsi likemmäs parikymmentä kuvauksen harrastajaa Kellariteatterille huhtikuisena maanantai-iltana. Samaan aikaan pelattu jääkiekon pronssiottelu tosin verotti osanottajia, ja aiheutti hiukan päänvaivaa järjestelyihinkin. Jouni selvitti esimerkkikuvien avulla aukon ja ajan olennaista vaikutusta kuvan syntymiseen. Tätä demonstroitiin myös oikein livenä kamerasta tietokoneeseen olevan suoran näyttöyhteyden avulla. Kurssilaiset saivat myös kädestä pitäen -ohjausta oman kameransa säätöjen löytymiseen. Jari, Tommi, Tiina ja Marjukka vastailivat kysymyksiin ja pyrkivät löytämään ratkaisun itsekunkin mieltä askarruttaviin kamerankäytön pulmiin. Kahvia ja Marjukan valmistamaa luomupannaria mansikkahillon kera oli tarjolla, mikä luonnollisesti tehosti oppimistuloksia suuresti. 25

26 Jarmo silmäilee helikopterialustoja kameroille. Radio-ohjattavia, joihin voi kiinnittää kameran, ja sitten ohjailla maasta käsin, kun/ jos ne ensin saa ilmoihin :) Reissu Helsinkiin Kuva&Kamera messuille Meitä lähti 13 reipasta ja tiedonhaluista kameraseuralaista kukonlaulussa Rauman Linja-autoasemalta kohti Helsinkiä, matkalta otimme mukaan Raision Myllyn kohdalta muutaman kaverin (8 kpl) Raision ja Turun Kamerakerhoista. Olikin mukava vaihtaa ajatuksia/kuulumisia heidänkin kanssaan. Seurojen välinen yhteistyö on aina positiivinen asia. Messuilla näkee myös monia tuttuja, samanhenkisiä ihmisiä, joita ei muualla tapaakaan. Perillä olimme siinä aukeamisaikaan ja meillä oli viiteen asti aikaa tutustua messujen antiin. Siellä oli menossa vaikka mitä muutakin messua (lue: vaikka mitä muutakin kuvattavaa...) kuin pelkästään kameroihin ja kuvaamiseen liittyvää. Ensinnä tietysti kiertelimme siellä kaikki tarjoukset ja uutuudet. Niissä sitä kului aikaa. Messuilla on usein todella hyviä tarjouksia ja ne aina kiinnostavat. Uutuuksien esittelyt ovat myöskin hyödyllisiä pysyisi edes vähän kartalla. Kirjat ovat tietysti myös aina ihania. Itse olen kirjafriikki ja helposti hankin kirjoja. Docendon osasto pitää aina tutkia ajan kanssa ja tark- 26

27 kaan. Yleensä menen sinne kyllä viimeiseksi, kun niitä painavia kirjoja sitten joutuu kantamaan muutamia tunteja, jos erehtyy jo heti alkumatkasta sille osastolle poikkeamaan. Tällä kertaa vietimme melkein kaiken ajan erilaisilla luennoilla. Siellä oli loistavia luennoitsijoita: Lauri Laukkanen, Tiina Puputti (joka muuten tulee meillekin toukokuussa pitämään muotokuvakurssia), katukuvausekspertti Jarkko Antikainen, Asko Vivolin kertoi perhealbumin pelastamisesta ja siitä miten niitä vanhoja kuvia skannaillaan ja paranellaan, Tapani Ripatti kertoi ruokakuvauksen saloista ja hääkuvauksen uusia tuulia oli kertomassa Juha Laitalainen jne jne. Äärimmäisen mielenkiintoista tarjontaa oli tänä vuonna niin paljon, että kaikkiin kiinnostaviin tietoiskuihin en vaan itse ainakaan ehtinyt. Ihan uskomattoman monipuolinen tarjonta ja joka ikisestä esityksestä/esitelmästä olisi saanut kyllä itselleen jotakin uutta ja paljon! Suomen Kameraseurojen Liiton Nuorisojaostolla oli hieno osasto ja siellä vietin myös mukavia hetkiä nuorten kanssa. Olivat nähneet paljon vaivaa osastonsa eteen. Rauman kameraseura oli hyvin edustettuna messuilla, koska Lightpressin osastolla olivat heidän oman kilpailunsa voittajat esillä ja sieltä löytyi monta meidän kameraseurastamme. Hienoja kuvia hienoja kuvia. Mielenkiintoinen tekniikka se alumiinille vedostaminen. Pitänee kokeilla jossakin vaiheessa. Messuilla palkittiin ja valittiin kuluvalle vuodelle omissa kategorioissaan menestyneitä valokuvaajia ja heidän kuviaan oli esillä paljon näyttelyjen muodossa, joten hienoista kuvista saimme katsomalla oppia. Valokuvien katsominen avartaa aina tajuntaa. Fotofinlandia 2014 Voittaja julkistettiin myös ja hän oli Perttu Saksa ja siellä olivat kaikki finalistit esiteltyinä näyttelyssä. Vuoden Muotokuvaaja/lehtikuvaaja ym. saivat myös palkintonsa. Pitää muistaa ehdottomasti antaa kiitokset Kamera-lehdelle, joka sponsoroi meille kaikille liput. Kiitos Leena Saarela ja Kamera-lehti!! Messut olivat monen eri harrastealan yhteismessut oli retkeilyä, kuntoilua, urheilua, hevosharrastusta ja vaikka mitä veneilyä. Kaikissa niissäkin pyrimme käymään kukin mieltymyksiensä mukaan ja kiirutta piti! Ensi vuonna lähden taas ehdottomasti uudestaan kuulun vakikävijäkaartiin jo ja näen siellä monia semmoisia tuttuja samanhenkisiä ihmisiä, joita en muualla tapaa. Viiden pintaan messuhallista bussille vaelsi väsynyt, mutta tyytyväinen porukka, ja sitten lähdimme kotia kohti pusseinemme ja kasseinemme. Asioita vähän kokosi yhteen ja kuvasi reissunainen Marjukka Toinen toistaan kiinnostavampia luentoja ja tietoiskuja, joihin kaikkiin ei millään ehtinyt mukaan. Fotofinlandia finalistit sekä paljon muita kuvia ja kuvaajia oli esiteltyinä messuilla. 27