K U N T A T I E D O T E 7 /
|
|
- Saara Haavisto
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JULKINEN TIEDOTE K U N T A T I E D O T E 7 / MAASEUTUHALLINTO TIEDOTTAA Satovahinko on ilmoitettava välittömästi kuntaan Viljelijän tulee jättää vahingoittuneesta kasvustosta satovahinkoilmoitus (lomake 118). Ilmoitus on tehtävä vahingon ilmaannuttua mahdollisimman pian kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle, vaikkei viljelijä hakisikaan satovahinkokorvausta. Satovahinkoilmoituksen tekeminen on edellytys pintaalaperusteisten tukien saamiselle tuhoutuneelle kasvustolle. Jätetyn satovahinkoilmoituksen perusteella sadonkorjuuta ei voi kuitenkaan jättää tekemättä. Lomake on saatavilla osoitteesta tai kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta. Satovahinkokorvausta voi hakea epäsuotuisista sääoloista aiheutuneista menetyksistä samalla lomakkeella 118. Maaseutuelinkeinoviranomainen arvioi korvaushakemustapauksissa satovahingon paikan päällä mahdollisimman nopeasti hakemuksen saavuttua ja korvaushakemuksen kohteena olevan kasvuston saa hävittää vasta, kun satovahinkoarvio on tehty. Poikkeuksellisten tulvien vahinkoihin voi saada korvausta Korvausta voi hakea mm. puutarhatuotteille, korjatulle sadolle, yksityisteille, silloille, rakennuksille ja irtaimistolle aiheutuneesta vahingosta. Korvaushakemus (lomake 129A) on jätettävä kuukauden kuluessa tulvan päättymisestä kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Kasvavan puuston osalta aikaa on seuraavan vuoden kesäkuun loppuun. Valtion varoista korvausta voidaan myöntää enintään 80 prosenttia arvioiduista vahinkokustannuksista. Korvauspäätös tehdään ottaen huomioon laissa säädetyt rajoitukset. Hukkakaura asiaa Viljelijöitä kehotetaan tarkkailemaan kasvustojaan aktiivisesti hukkakauran varalta. Kesästä johtuen hukkakaura on tullut tai tulossa röyhylle monin paikoin vasta nyt elokuun puolella, joten kasvustojen tarkkailua on syytä jatkaa normaalia pidempään. Viime aikoina hukkakaurasaastuntoja sekä epäiltyjä saastuntoja on alkanut tulla ilmi huolestuttavissa määrin, joten tarkkaavaisuuteen on syytä. Yhtenä syynä saattavat olla sekä hukkakauralle otolliset olosuhteet, että kevään tulvien mukanaan tuomat hukkakaurasaastunnat. Laki velvoittaa alueen haltijaa ilmoittamaan hukkakaurasta sekä ryhtymään asianmukaisiin hukkakauran torjuntatoimenpiteisiin välittömästi hukkakauran havaittuaan. Ilmoittamisvelvollisuus ei koske vain alueen haltijaa tai omistajaa vaan myös lähialueiden haltijoita. On myös huomattava, että ilmoitusvelvollisuus koskee jo epäilyä hukkakauran esiintymisestä.
2 Hukkakauran löytyminen pelloilta ei ole häpeä tai ammattitaidon puutetta, mutta asian vaatimiin toimiin ryhtymättömyys sen sijaan sitä on. Tukimaksatukset Tämän hetkisen tiedon mukaan LFA- ja ympäristötuen maksatukset alkavat syyskuun alkupuolella. Muistakaapa tarkastaa tallennusilmoituksessa ilmoitetut tiedot ja ottaa yhteyttä mahdollisissa epäselvissä tai virhetilanteissa maaseututoimistoihin. Yhteystiedot/lisätietoja VIREILLETULOKUULUTUS Rantsilan kirkonkylän asemakaavan muutos kortteleissa 1-5 Siikalatvan kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan käynnistää Rantsilan kirkonkylän asemakaavan muutoksen kortteleiden 1-5 osalta. Asemakaavaa tarkistetaan vastaamaan rakentamisen nykytarpeita ja tilannetta. Muutokset koskevat mm. kortteli- ja tonttijärjestelyjä ja käyttötarkoitusmerkintöjä. Kaavaa koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on nähtävillä koko kaavoituksen ajan Rantsilan ja Pulkkilan kunnantoimistoissa ja kunnan internet-sivuilla. Lisätietoja saa kaavasuunnittelijalta: AIRIX Ympäristö Oy: Elina Marjakangas, arkkitehti SAFA p Sinilevää Kurranjärvessä Siikalatvalla Siikalatvan Kurranjärvestä on tehty sinilevähavainto viikolla 33. Laboratorioanalyyseissä sinileväkasvustosta on löydetty sinilevälajeja jotka voivat muodostaa ihmisille ja eläimille myrkyllisiä toksiineja. Sinilevät ovat bakteereja, joita kutsutaan myös sinibakteereiksi tai syanobakteereiksi. Puolet sinileväkukinnoista on myrkyllisiä. Myrkyllisyys vaihtelee: samassa kukinnassa voi olla myrkyllisiä ja myrkyttömiä lajeja ja myös samalla lajilla voi olla myrkyllisiä ja myrkyttömiä kantoja. Sinileväkukinta on veden pintaan kertynyttä runsasta, tasaväristä tai ryynimäistä sinilevämassaa. Kukinta hajoaa yleensä kosketettaessa (sade) tai tuulen vaikutuksesta. Myös muutkin levät kuin sinilevät voivat muodostaa paljain silmin havaittavia esiintymiä: piilevät, viherlevät ja panssarilevät sekä leviin kuulumattomat siitepölyt. Sinilevää sisältävää vettä ei saa käyttää pesu- ja löylyvetenä, siinä ei tule uida eikä sitä tule juottaa kotieläimille. Myös kasteluvetenä käyttämistä tulee välttää. Mahdolliset oireet nieltynä: vatsakipu, ripuli, pahoinvointi. Uinnin jälkeen: kutiavaa ihottumaa, suolisto oireet, silmätulehdus, allergiaoireita. Lisätietoja: Ympäristötarkastaja Pirjo Kauma, puh
3 Siikalatvan kirjastot Kirjastot avoinna alkaen Rantsilan kirjasto maanantai 9-14 tiistai keskiviikko torstai perjantai kirjastonjohtaja Riitta Tranberg Kestilän kirjasto maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai kirjastosihteeri Marjatta Nikula Piippolan kirjasto maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai kirjastosihteeri Marjatta Nikula Pulkkilan kirjasto maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai kirjastotoimenjohtaja Anna-Liisa Vatanen Kirjoittajapaja aloittaa jälleen kokoontumiset torstaina klo Pulkkilan kirjastossa. Tervetuloa mukaan uudet ja entiset kirjoittamisesta kiinnostuneet! Haaveiletko oman romaanin julkaisusta? Tee haaveestasi totta ja tule kuulemaan Salakaatajatromaanin kirjoittajaa, Kestilässä syntynyttä Teuvo Rahikkalaa torstaina klo Kestilän kirjastoon. Teuvo kertoo kokemuksistaan romaanin kirjoituksen ajalta ja antaa vinkkejä, kuinka voisit välttää tyypilliset aloittelijan virheet. Piippolan kirjastossa ALA LAPUTTAA tempaus Kirjastoon on varattu tarralappuja juuri sinun mielipiteitäsi varten! Tule kertomaan mistä pidät kirjastossamme, vinkkaamaan vaikkapa lempikirjaasi muille tai jättämään kritiikkiä. Mielipiteesi on meille tärkeää, joten vuorataan Piippolan kirjasto lapuilla! LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUT LIIKUNTAHALLIEN (Piippola, Rantsila, Kestilä) JA PIIPPOLAN AMMATTI- JA KULTTUURIOPISTON KUNTOSALIN KÄYTTÖVUOROT SYYS- JA TALVIKAUDELLE ON HAETTAVA MENNESSÄ. KÄYTTÖVUOROHAKEMUSLOMAKKEITA ON SAATAVILLA KUNNAN NETTISIVUILTA, VAPAA- AIKATOIMISTOISTA TAI KYLIEN KESKUSTOIMISTOISTA, JOIHIN HAKEMUSLOMAKKEET TULEE MYÖS PALAUTTAA.
4 Käyttömaksut ovat seuraavat: Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto halli Koko sali 15 /h Puoli salia 8 /h Rantsilan liikuntahalli Koko sali 15 /h Puoli salia 8 /h Kestilän liikuntasalin käyttö on maksutonta. Lisätietoja antaa Kestilän salin osalta Jussi Soini p Piippolan ammatti- ja kulttuuriopiston salin osalta Sanna Toppinen p Rantsilan liikuntahallin osalta Sinikka Lehtosaari p Pulkkilan peruskoulun ja Siikalatvan lukion liikuntasalien käyttövuorot syys- ja talvikaudella on haettava mennessä. Lomakkeita on saatavilla kunnan nettisivuilta sekä peruskoulun ja lukion kanslioista. Hinnat: Peruskoulun iso sali Peruskoulun pikkusali Siikalatvan lukion sali 25 / alle 4 tuntia 15 / alle 4 tuntia 15 / alle 4 tuntia Useammin kuin kerran toistuvasta käytöstä yhteisöille 50 % alennus. Lisätietoja Heli Aamuvuori Nuorisotilat ovat auki alkaen seuraavasti: Piippolan nuorisotilat aukioloajat: maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai Pulkkilan nuorisotilat aukioloajat: maanantai keskiviikko perjantai Kestilän nuorisotilat aukioloajat: keskiviikko (5-6 lk) keskiviikko (yläasteikäiset) perjantai (5-6 lk) perjantai (yläasteikäiset) Rantsilan nuorisotilat aukioloajat: (Huomio! Varmistuu, kun saadaan ohjaaja!) keskiviikko torstai perjantai 18 22
5 KUNTOSALIT Kestilän ja Rantsilan kuntosalit ovat käytössä seuraavasti Kestilän virastotalon kuntosali klo (Tiedustelut Jussi Soini p ) Rantsilan Kotipihan kuntosali klo (Tiedustelut Sinikka Lehtosaari p Pulkkilan kuntosali: Elokuun aikana siirrymme sähkölukon käyttöön, joten entiset Abloy-avaimet jäävät pois käytöstä. Avaimet palautetaan kunnantalon keskustoimistoon tai kunnantalon postilaatikkoon kirjekuoressa, johon merkitään palauttavan henkilön tiedot. Käyttömaksut pysyvät ennallaan, mutta lätkästä peritään kymmenen euron maksu, jota ei palauteta. Lätkä jää maksajalleen ja siihen lisätään tarvittaessa uutta käyttöaikaa. Uudesta lätkästä veloitetaan kymmenen euroa, joten lätkä kannattaa pitää tallessa. Lätkä aktivoidaan olemaan voimassa käyttäjän valitseman ajan esim. 6 kk / 12 kk ja käyttöajan päättyessä siihen ladataan lisää aikaa, jos käyttäjä halua jatkaa kuntoilua. Lätkä on joko henkilökohtainen / perhekohtainen / yrityskohtainen / yhteisökohtainen! Ovea avattaessa / lätkää käyttäessä tietokoneeseen jää aina merkintä siitä, kuka on käynyt ja mihin aikaan. Näin voidaan entistä tarkemmin seurata kuntosalin käyttöä ja puuttua nopeammin väärinkäytöksiin. Mikäli annettuja / saatuja ohjeita ei noudateta, lätkän käyttöoikeus poistetaan kokonaan, jolloin lätkällä ei pääse ovista sisään! Lätkän tilaukset / varaukset / kyselyt ja lisäohjeet: Sanna Toppinen / tai sanna.toppinen@siikalatva.fi Yritykset /yhteisöt / järjestöt yms. voivat hakea oman kuntosalivuoron. Pulkkilan kuntosalivuorot haetaan erillisellä lomakkeella, joka löytyy kunnan nettisivuilta sekä kunnantalon keskustoimistosta. Yksityisten ei tarvitse täyttää hakemusta. Hakemus palautetaan Pulkkilan kunnantalon keskustoimistoon syyskuun loppuun mennessä. Kyselyt ja tiedustelut puh /Sanna ************************************************************************************* YLEISURHEILUN NAPPULAOLYMPIALAISET RANTSILAN URHEILUKENTÄLLÄ SU KLO SARJAT JA LAJIT: s T ja P 3v. 40 m s T ja P 4v. 40 m s T ja P 5v. 40 m ja pituus s T ja P 6v. 60 m ja pituus s T ja P 7v. 60 m ja pituus s T ja P 8v. 60 m ja pituus s T ja P 9v. 60 m ja pituus s T ja P 10v. 60 m ja pituus Kaikki osallistujat palkitaan. Tapahtumassa on kahvi- ja mehutarjoilu. Ilmoittautuminen ½ tuntia ennen kilpailujen alkua. Järj. Rantsilan Osuuspankki, Rantsilan Raikas ja Siikalatvan kunta TERVETULOA!
6 ZIMMARIN ALLASJUMPPA syyskaudella Zimmarin allasjumppa alkaa torstaina klo ja jatkuu saakka, pois lukien vko 43 (syyslomaviikko). Kausimaksu 20 euroa laskutetaan ja uintimaksun Zimmariin jokainen maksaa itse. Ilmoittautuminen jumppaan tulee tehdä Lehtosaaren Sinikalle p , jolta saat myös lisätietoja asiasta =================================================================================== Etsivä nuorisotyö Siikalatvalla Etsivä nuorisotyö käynnistyi Siikalatvan kunnassa Etsivää nuorisotyötä rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Siikalatvan kunta. Hallinnoinnista vastaa Siikalatvan liikunta- ja nuorisopalvelut. Etsivän nuorisotyön tavoitteena on edistää nuorten työllisyyttä sekä tavoittaa ja saattaa tukipalvelujen piiriin niitä vuotiaita, jotka ovat jäämässä tai jääneet koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle sekä antaa niille nuorille ohjausta ja tukea elämänhallintaa, jotka sitä tarvitsevat. Etsivän nuorisotyön tarjoama tuki on nuorelle vapaaehtoista. Sinä vuotias Etkö saanut opiskelupaikkaa vai huomaatko olevasi väärällä alalla? Keskeytitkö opinnot? Haluaisitko työharjoitteluun tai töihin, mutta et tiedä mistä aloittaisit? Onko mielessä asuntoasiat? Huolestuttaako erinäiset elämään liittyvät kysymykset? Etsivä nuorisotyöntekijä on juuri sinua varten joka mietit esim. ehkä edellä mainittuja kysymyksiä. Ota rohkeasti yhteyttä, soittele tai viestittele. Etsivä nuorisotyöntekijä Helena Kinnunen puh ============================================================================== Nuorisotoimi hakee Rantsilan nuorisotilalle iltaohjaajaa ajalle Työaika noin 10 h/vko. Työhön kuuluu valvonta- ja ohjaustehtäviä, tapahtuminen suunnittelua ja toteuttamista. Jos olet reipas ja vastuuntuntoinen sekä vähintään 18-vuotias ota yhteyttä Sinikkaan p tai s-postiin: on valtakunnallinen kampanja jolla halutaan muistuttaa aikuisia siitä, että nuoret tarvitsevat heidän aikaansa. Kampanja huipentuu vuosittain Anna mulle aikaa -päivään 15.9., jolloin toivotaan mahdollisimman monen aikuisen antavan pari tuntia ajastaan nuorelle. Siikalatvalla järjestetään kampanjaan liittyen reissu jääkiekko-otteluun (la ilmoitus toisaalla) ja ratsastusilta Sarin tallilla ( 12.9.) Jääkiekko-otteluun nuoren kanssa mukaan lähtevä vanhempi tai isovanhempi maksaa vain pääsylipun otteluun. Ratsastusillassa nuoren kanssa ratsastusiltaan osallistuva vavanhempi/isovanhempi pääsee ratsastamaan ilmaiseksi.
7 RATSASTUSILTA Sarin talli ke klo Tunnin hinta 22. Vanhempi tai isovanhempi pääsee nuoren mukana ratsastamaan ilmaiseksi. Ilmoittautuminen 7.9. mennessä Sinikalle puh Ratsastustunnit maksetaan tallille käteisellä! Piippolan Nuorisoseura ja Kyläyhdistys kutsuvat jälleen perinteiseen Kaiken Kansan Kyläpäivään Piippolan Nuorisoseuralle la 8.9. klo * Yhteislaulutuokio klo alkaen * JAM trio esittää lastenlauluja klo * Kirpputori Ilmaiset pöytäpaikat! (Varaukset: /Ansku) *Puffetti *Onnenpyörä & ongintaa *Arpajaiset ********************************************************** Valtakunnallinen seurantalopäivä jatkuu klo alkaen konkariorkesterin tahdittamilla Laidunkauden päättäjäiskarkeloilla! Tervetuloa, iltaliput 10! Järj. Piippolan NS Eläkeliiton PULKKILAn yhdistys "Kohta viilenee kesäiset säät linnut aurana lähtevän näät. Älä syksyn ankeuteen vaivu vaan toisten joukkoon lähtemään taivu!" Toiminnan kesäkeskeytys lähenee loppuaan ja on aika käynnistää syyskauden toiminta. Aloitamme päiväkahvikerhon maanantaina klo Pulkkila-salissa. Muistellaan mennyttä kesää, tarinoidaan ja lauletaan. Lopuksi arvontaa. Miettikää ja antakaa toiveita sekä vinkkejä toiminnan kehittämiseen! LÄMPIMÄSTI TERVETULOA ENTISET JA UUDET JÄSENET!
8 RANTSILAN ELÄKELIITTO Kesä alkaa olla jo lopuillaan ja on aika orientoitua syksyyn. Kaunis kiitos ensinnäkin kaikille, jotka osallistuitte Rantsilassa toripäivän tapahtumaan, niin työntekijöille kuin arpavoittoja lahjoittaneillekin! Tuotto oli ihan kohtuullisen hyvä. Rantsilan Eläkeliitto viettää 40-vuotisjuhliaan , klo 10 alkaen jumalan- palveluksella Rantsilan kirkossa, juhlaa jatkamme ruokailulla (maksullinen, hinta 10 ) seurakuntatalolla ja sen jälkeen varsinainen pääjuhla on Liikuntahallilla klo alkaen. Ohjelmassa mm. Veteraanikuoron esiintyminen, yksinlaulua, kunniamerkkien jakoa, runoja ym., ym. Juhlaamme saapuu juhlapuhujaksi Eläkeliiton toiminnanjohtaja Jukka Salminen. Toivomme runsasta osanottoa juhlaamme! Varsinaisen kerhotoiminnan aloitamme ti 4.9. klo seurakuntatalolla. Hallitus kokoontuu klo Jatkamme kerhojamme kuten keväälläkin, joka toinen tiistai (parilliset viikot). Tule sinäkin iloiseen joukkoomme ja liity jäseneksi! Yhdessä meillä on hauskaa, mukava vaihtaa kuulumisia ja rentoutua mukavassa porukassa! Jäsenmaksumme on 10 euroa/vuosi, siihen saa Eläkeliiton lehden muutaman kerran vuodessa, jossa on täyttä asiaa joka sivulla! Tule ja tuo ystäväsikin. Meidän kauttamme saa myös Adresseja, hintaan 10 euroa. Tavataan kerhossa! Eläkeliiton Kestilän yhdistys Retkemme Lehmirantaan lähestyy! Lähtöaika Salen parkkipaikalta ti klo Muistathan myös retken loppumaksun jonka eräpäivä on Menomatkan aikana ruokailumahdollisuus Jämsässä. Mikäli sinulla on matkaan liittyen kysyttävää niin soita Onnille, puh Lämmin kiitos teille kaikille, jotka eri tavoin työtä tehden ja lahjoituksin tuitte meitä Kestilä-päivien aikana. Toivotamme teille kaikille oikein antoisaa ja aurinkoista alkavaa syksyä. Kestilän Sotaveteraanit ja naisjaosto PULKKILAN TERVEYSKESKUKSEN KUNTOSALIRYHMÄT PULKKILAN TERVEYSKESKUS JÄRJESTÄÄ KUNTOSALIRYHMÄT TUKI -JA LIIKUNTAELINVAIVOISTA KÄRSIVILLE SYKSYLLÄ 2012 MA 3.9. ALKAEN PULKKILAN ALA- ASTEEN KUNTOSALILLA RYHMILLE VARATUT PÄIVÄT OVAT MA, TI JA TO. MAX 12 HLÖÄ / RYHMÄ. RYHMÄÄN PÄÄSEE MUKAAN ILMOITTAUTUMISJÄRJESTYKSESSÄ. ILMOITTAUTUMISET TO MENNESSÄ (miel. sähköpostilla tai tekstiviestillä, puhelinaika MA-TO ). P ville.korkala@haapavesi.fi
9 SIIKALATVAN KUNNAN JÄRJESTÄMÄT KUNTOSALI- JA JUMPPARYHMÄT KESTILÄN FYSIKAALISELLA HOITOLAITOKSELLA ALKAVAT! OHJATUT KUNTOSALIRYHMÄT Ryhmät kokoontuvat maanantaisin Kestilän Fysikaalisen Hoitolaitoksen kuntosalilla; klo (miehet), (naiset), (naiset). Omavastuuhinta 27 euroa/kausi. Max. 15 hlö/ryhmä. Aloitamme maanantaina TUOLIJUMPPARYHMÄ Kestilän kunnantoimiston liikuntasalissa (Hallintotie 5) tiistaisin klo Omavastuuhinta 7 /kausi. Aloitamme IKÄIHMISTEN KUNTOSALIRYHMÄ Ohjattu kuntosaliharjoittelu ikäihmisille keskiviikkoisin klo Omavastuuhinta 20 /10x Max. 15 hlö/ryhmä. Aloitamme OHJATTU KUNTOSALIRYHMÄ Ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin Omavastuuhinta 27 /kausi. Max. 15 hlö/ryhmä. Aloitamme Ryhmiin ilmoittautuminen paikan päällä Siikalatvan kuntalaisille 10 kerran (voimassa 3 kk) / 1 kk kuntosalikortti 17 Kestilän Fysikaalisen kuntosalille. Kysy asiasta tarkemmin fysikaalisesta Hoitolaitoksesta. TERVETULOA LIIKKUMAAN! Järj. Siikalatvan kunta ja Muhoksen Lääkintävoimistelu Oy/Kestilän Fysikaalinen Hoitolaitos Kestilän fysikaalinen hoitolaitos Hallintotie 3, Kestilä / Rantsilan syöpäkerho Aloitamme syksyn kerhot keskiviikkona , klo seurakuntatalolla. Tervetuloa mukaan! KERHONVETÄJÄÄ HAETAAN Rantsilan MLL etsii oma-aloitteista, reipasta kerhon vetäjää perhekahvilaan. Kerho toimii vapaaehtoispohjalta. Lisätietoja: Tiinalta p Ota rohkeasti yhteyttä ikään katsomatta! Perhekahvila jatkuu ke alkaen Raikkaan tiloissa klo Tervetuloa mukaan!
10 RANTSILAN OMAISHOITAJIEN YHDISTYKSEN VÄKI KIITTÄÄ SAADUISTA ARVONTAAN LAHJOITETUISTA VOITOISTA SEURAAVIA: Kylmänen Food Oy, Siikalatvan Osuuspankki, Rantsilan Apteekki, Sale, Siikalatvan kukka- ja hautauspalvelu, Kauneus- ja jalkahoitola salonki, Susanna Halonen, Riitta Laatikainen, Birgitta Lämpsä, Laina Orava, Terttu Viitanen, Elsa Pohjola, Kerttu Ritajoki, Tuula Halmeentaus, Sinikka Saarela, Elli Vähä, Elina Äijälä, Eeva Pelkonen, Rauni Lunki, Helena. Kiitos kaikille arvan ostaneille ja onnittelut arvonnoissa voittaneille. Kiitos Kauppayhtiö Hanna Toloselle 1.8. virkistyspäivän tuotelahjoituksesta. Hyvää syksyn jatkoa, toivottaa Rantsilan Omaishoitajien yhdistyksen väki pj. Helena Tuomaala SIIKALATVAN 4H-YHDISTYS Siikalatvan 4H-yhdistys hakee nuoria ja aikuisia kerhonohjaajia monipuoliseen kerhotarjontaan. Jos olet kiinnostunut, ota pikimmiten yhteyttä tai Kerhot alkavat syyskuussa viikolla 37. Siikalatvan 4H-yhdistys ostaa myös tänä syksynä puolukkaa, osto alkaa syyskuussa. Ostoajat ja paikat ilmoitetaan myöhemmin kauppojen ilmoitustauluilla ja Hygieniaosaamiskoulutus ja testi Lauantaina klo Testi klo Koulutus pidetään Pulkkilassa valtuustosalissa, Pulkkilantie 4 Koulutus on tarkoitettu elintarvikealan yrittäjille ja työntekijöille, alalta työtä hakeville, vapaaehtoistyössä toimiville ja muille asiasta kiinnostuneille. Hinta 65 (sis. koulutuksen, materiaalin, testin ja todistuksen sekä alv + ruoan ja kahvit) Lisätiedot ja ilmoittautumiset viim. ke elintarvikeneuvoja Maija Ojalehdolle puh Koulutuksen järjestää Siikalatvan 4H-yhdistys Sienikurssi la klo kokoontuminen kunnan Piippolan toimiston eteen - aloitetaan metsäretkellä - sienien käsittely ja ruokien valmistus kunnantoimistolla - vetäjänä Maija Ojalehto Oulun Maa- ja kotitalousnaisista Osallistumismaksu jäsenille 7 eur ja muille 13 eur. Jos liityt samalla jäseneksi, kurssihinta on 7 eur. Jäsenmaksu 5 euroa ja sillä saat mm. Maaviesti lehden 4 x vuodessa, pääset mukaan aktiiviseen seuraan ja tuet paikallista yhdistystoimintaa. Lisäksi jatkossa edullisemmat osallistumismaksut suosituille kursseillemme ym. Oma kori ja sieniveitsi mukaan. Kaikki tervetuloa! Piippolan Maa- ja kotitalousnaiset
11 PERHEREISSU JÄÄKIEKKO-OTTELUUN KÄRPÄT TAPPARA LA klo Matkan hinta 25 sis. kyydin ja istumapaikkalipun Lapsen/nuoren huoltaja pääsee mukaan lipun hinnalla. Mukaan mahtuu 48 nopeinta. Ilm. ma mennessä p /Petri Koska kyseessä on perhereissu, on matka alkoholiton. Reitti: Piippolan Shell klo Pulkkilan ABC Rantsilan tori Oulu n Siikalatvan 4H-yhdistys ja Siikalatvan liikunta- ja nuorisopalvelut Vanhat hirret Jos Sinulla on vanhan rakennuksen hyväkuntoisia purkuhirsiä luovuttaa museon sisärakentamiseen, soita Raija Kivijärvelle tai Aino Marttilalle Kestilän museoyhdistys ry Elokuvakerho Kino pion tulevat näytökset Elokuvakerhon näytöskausi alkaa elokuussa. torstaina kotimainen draama klo (K16/13) sunnuntaina 2.9. animaatio klo (K7/4) torstaina amerikkalainen toiminta-draama (K16/13) sunnuntaina palkittu animaatio klo (K7/4) torstaina tuore supersankarielokuva klo (K12/9) Tarkempaa tietoa elokuvista saa yhdistyksen nettisivuilta, sähköpostitse tai soittamalla Näytökset pidetään Piippolan ammatti- ja kulttuuriopiston auditoriossa ja ne ovat avoimia kaikille kerhon jäsenille. Mikäli jokin yhdistys liittyy jäseneksi, pääsevät kaikki sen jäsenet automaattisesti näytöksiin. Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä maksamalla jäsenmaksun yhdistyksen tilille tai näytökseen tullessa. Jäsenmaksun suuruus on 10 euroa/näytöskausi, ja yhdistyksiltä 50/näytöskausi. Tarjolla on myös perhejäsenyys, jonka hinta on 30 euroa/näytöskausi. Elokuvakerhon näytöskausi on elokuusta 2012 toukokuuhun Syyskauden (elo-joulukuu) tai kevätkauden (tammi-toukokuu) jäsenyyden hinta on 5 euroa henkilöltä ja 30 euroa yhdistykseltä. kinopio.blogspot.com, elokuvakerho.kinopio@gmail.com, Tilinumero: FI
12 Punainen Risti, veripalvelu VERENLUOVUTUS keskiviikkona klo 14-18, seurakuntatalo, Pulkkilantie 11, Pulkkila. Tervetuloa! Ojenna kätesi. Jokainen verenluovutuksesi on korvaamaton. Toivomme, että luovuttaisit verta säännöllisesti 2-3 kertaa vuodessa. Ota virallinen henkilötodistus mukaan. Maksuton luovuttajainfo RANTSILAN RIISTAMIEHET RY Kiintiöt ja rauhoitukset v Kanalinnut: 1 metso + 4 muuta kanalintua koppelo, riekko ja peltopyy rauhoitettu. Fasaani: metsästys edellyttää vastaavan määrän istuttamista. Väli Kurun kanavan suu Vanha kirkko rauhoitettu metsästykseltä. Ei koske pienpetojen loukkupyyntiä. Kauriin metsästys: seuran kiintiö 10 kpl, 1 kpl/jäsen. Ilmoitukset ja tiedustelut kaadoista Eero Vähä, puh Lähde kanssamme Ouluun Kädentaitomessuille lauantaina Auto lähtee klo 8.45 Hyvölänrannalta ja klo 9.00 Kestilästä Salen parkkialue (ajo Temmestien kautta). Paluumatkalla poikkeamme Zeppeliinissä, takaisin Kestilässä klo 17 mennessä. Retken hinta (sis. kyyti + pääsylippu) 20 /aik. 15 /7-15 v Ilmoittautumiset mennessä. puh /Raili tai /Tuula Hyvölänrannan Nuorisoseura ry RANTSILAN RAIKAS Rantsilan Raikas on tilaamassa halukkaille vetoketjullisia collegehuppareita uudella logolla varustettuna. Väri on musta ja koot ovat 116-XXL. Jäsenille on tulossa hupparista tuntuva alennus! Lisätietoja huppareista ja ennakkovarauksista seuraavassa kuntatiedotteessa sekä puheenjohtajalta Elina Nivalta, p , elina.niva@rantsilalainen.com tai kerhojen ohjaajilta. Jäsenmaksu v aikuisilta 10 ja lapsilta (alle 16 v.) 5, sis. kerhojen osallistumismaksun. Tilinro on OP Järjestöt ja yleishyödylliset yhteisöt antakaa ilmoitukset sitä mukaa kun teillä asioita tulee, kuitenkin viimeistään Seuraava Kuntatiedote ilmestyy pe heidi.knuutinen@siikalatva.fi puh anna-liisa.kivimaa@siikalatva.fi puh taina.paakkonen@siikalatva.fi puh Kuntatiedote luettavissa myös: Ajankohtaista / kuntatiedotteet
Siikalatvalla 2012. to 10.5. K-market Eväsreppu, klo 10.30, salaattilounas Apteekilla klo 12-15 terveydenhoitaja tekee diabetesriskitestejä
Siikalatvalla 2012 Kestilä: ma 7.5. Kestilän peruskoulu, liikuntasali, Jokihelmen opiston lajiesittelyt: klo 19.00-19.45 Lasten liikunta, Minna Huhmarniemi klo 19.45-20.30 Funktional training, Minna Huhmarniemi
******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.
ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011
SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO
KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI (kuusitie 4 Tammela) Tarkoitettu yli 60 vuotiaille henkilöille. Yleisillä vuoroilla kaikki yli 18v. naiset saavat käyttää salia. Avataan maanantaina 12.9.2016
Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä
JÄSENKIRJE 2/2015 1 Aurinkoista kevättä kaikille! Yhdistyksemme vuoden 2015 toinen jäsenkirje, ole hyvä. Kirjeessä vuoden toisen neljänneksen tapahtumat aikatauluineen sekä kerhojemme yhteystiedot. Lauantaina
K U N T A T I E D O T E 7 /19.8 2011
JULKINEN TIEDOTE K U N T A T I E D O T E 7 /19.8 2011 Sato kypsyy - Muutos jatkuu Hieno kesä on kääntymässä syksyn odotukseksi, mutta lämpöä tuntuu vielä riittävän. Sadonkorjuu pelloilta ja puutarhoista
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010
Valtuuston kokouskutsu... 1 Kuulutus Leiviskänkankaan kaavasta... 1 Jätevesiasiaa... 2 Vanhustenviikko 3.-10.10.2010... 2 Hiljaiset taiteilijat Siikalatvalla ja Pyhännällä.. 2 Kirjaston aukioloajat...
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA
Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista
Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä.
Pohjois-Savon AVH-yhdistys JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 52 (II kerros) 1/2016 70110 KUOPIO 15.1.2016 HYVÄT JÄSENET Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen
Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS
Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman
KUNNALLISVAALIT 2017
Halsuan kuntatiedote vko 12 / 2017 Ilmoitukset TORSTAIHIN klo 12 mennessä os. kuntatiedote@halsua.fi hinta 6,15 / cm ja 92,25 / sivu sis ALV 24 % Halsuan kunta ottaa palvelukseensa 16 vuotta täyttäneitä
Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
VAPARIN SALIVUOROT KEVÄT 2019
VAPARIN SALIVUOROT KEVÄT 2019 MAANANTAI 15.00-16.00 Yläaste/Lukio Tuolijumppa/ Ikäihmiset 16.00-17.00 Alkaa 16.30 Naisten liikunta/vauhti 17.00-17.30 Naisten liikunta/vauhti Tuolijumppa/ Ikäihmiset Alkaa
HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012
HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT Numero 1/2015 HAILUODON KUNTA 15.1.2015 Rakennusvalvonta tiedottaa Rakennusvuonna 2014 omakotirakentaminen Hailuodossa pysyi suunnilleen edellisvuoden tasolla. Lupamäärin mitattuna
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2014-2015
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2014-2015 MAA- NANTAI - - - - - - 21.30 21.30-22.00 PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Sisältö: Valtuuston kokous... 1 Kunnantalon sulkupäivät... 1 Kaavan voimaantulokuulutus... 1 Löytöeläimet... 1 Päivähoidon kesä... 2 Taidenäyttely... 2 Tarjouspyyntö
Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.
Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla
POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!
Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.
Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015
Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen
Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.
Liikuntatarjotin Työikäiset Seniorit Syksy 3.9. 14.12.2018, kevät 7.1. 10.5.2019 (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin 27.8.2018 alkaen klo 8.00 Liikuntatarjotin 2 Seniorit, tiedustelut liikunta-asioissa:
OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!
OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa
TYKY OHJELMA 2016. Pääkohdat
TYKY OHJELMA 2016 Pääkohdat 1. Tyky-Online liikuntaan ja kulttuuriin. 2. Liikuntatoimen Tyky-avustukset 3. Yhteiset tapahtumat Käyttösäännöt. Olet Tammelan kunnan palveluksessa palvelun käyttöhetkellä.
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta
Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET
Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET PÄIVYSTYSAJAT TOIMISTOLLA Kuukauden ensimmäinen maanantai klo 12.00-14.00
Hämeenlinnan Reumayhdistys ry
Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi
Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta
Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2017-2018 Tähän lehtiseen on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien
TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:
JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee
PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10.
PERJANTAI 18.10. YÖKAHVILA, Aika: klo 18.00 23.30, 8lk 18v Paikka: Nuorisotalo Wanha Vesilaitos (Kauppakatu 1b) Hinta: Maksuton, 0-promillea Lisätietoja: nuoriso-ohjaaja Teemu Eskelinen p. 044-7100380
Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.
VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet
KUTSU AVAJAISIIN 22.9.
1 KUTSU AVAJAISIIN 22.9. POHJOIS-IIN KOULUN UUDEN KOULURAKENNUKSEN AKOLAN JA VIRKKULAN UUDEN KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄN LIIKUNNALLISEEN AVAJAISTAPAHTUMAAN lauantaina 22.9.2018 klo 10.00-13.00 POHJOIS-IIN
Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014
Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014 Kaikissa ryhmissä tilaa! Maanantai Klo 9.00 10.00 Vertaisohjattu kuntopiiri 65+, 13.1. 26.5.2014 Ilmoittautumiset ja lisätietoja ma-pe klo 9 10 Liperin terveystoimi
Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN
VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.
VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2015
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2015 Sisältö: Valtuuston kokous 1 Sosiaali- ja terveyspiiri Helmen kesätiedote 2015 1 Pyhännän maa- ja kotitalousseura ry tiedottaa3 Kirjasto tiedottaa 3 Pyhäntä-aiheinen
KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE
Sovellettu kuntosali klo. 10-11. Terveyskeskuksen jatkoryhmä, ilmoittautuminen. Kuntosaliryhmä klo. 13-14, ei Tasapainoryhmä klo. 14:45-15:45. Monipuolista tasapaino- ja lihasvoimaharjoittelua. Ei Paikka:
TEUVa LiiKKuusyksy 2015 uu
TEUVa LiiKKuu syksy 2015 uu TEUVAN UIMAHALLI www.teuva.fi TEUVAN KUNTOSALI www.teuva.fi OHJATUT RYHMÄT syksy 2015: MAANANTAI 19.00 20.00 Naisten vesijuoksu I 20.00 21.00 Miesten vesijuoksu TIISTAI 7.00-9.00
Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!
Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 SISÄLTÖ Kuntatiedotteista... 1 Valtuuston kokouskutsu... 1 112-päivä Pyhännällä... 2 Mitä haluaisit opiskella kansalaisopistossa... 2 Pyhännän rintamaveteraanien
ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA
1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien
OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!
OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 18.10.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE MAALISKUU 2011
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE MAALISKUU 2011 Sisältö Eduskuntavaalit 2011... 1 Opiskelija-avustukset haettavana... 2 Palvelu-asunto vuokrattavana... 3 Nuohoustiedote... 3 Jokihelmen opisto... 3 Elokuva
SYYSKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon
Isonkyrön kunnan perusopetus
Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo
Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry
Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta
KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016
KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,
Kestilä-päivien nuorisokisat
Kestilä-päivien nuorisokisat Kestilä-päivien NUORISOKISAT Sunnuntaina 2.7.2017 klo 11.00 Sarjat ja lajit: P9 300m, pallonheitto T9 300m, pituus P11 300m, kuula T11 300m, pituus P13 300m, kuula T13 300m,
Jaguars Spirit Athletes ry
Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2015 Kausi 2015 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2015. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä
JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa
Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...
JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14
JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden
JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,
JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin
Pohjois-Savon aivohalvausyhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 1/2015 70100 KUOPIO 8.1.2015 HYVÄT JÄSENET
Pohjois-Savon aivohalvausyhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 1/2015 70100 KUOPIO 8.1.2015 HYVÄT JÄSENET Innostunutta osallistumisen vuotta 2015. Aloitamme yhdistyksemme toimintoja
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012 MAA- NANTAI - Sulkapallo JHL Sulkapallo JHL - JHL JHL JHL - - - 21.30 21.30-22.00 KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus
8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6
8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.
Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:
Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2017-2018 MAA- NANTAI Yläaste/Lukio Tuolijumppa/ Vanhusneuvosto Tuolijumppa/ Vanhusneuvosto - - - PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu
Ohjeet ja säännöt 11.8.2014. Oikeudet muutoksiin pidätetään
Ohjeet ja säännöt 11.8.2014 Oikeudet muutoksiin pidätetään Sisällysluettelo Vapaa-ajantoimiston ohjeet... 1 Hakuajat säännöllisiin salivuoroihin ovat seuraavat:...2 Käyttöä koskevat ohjeet ja säännöt...
Poimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2010-2011
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2010-2011 MAA- NANTAI Lukion tunti Lukion tunti Lukion tunti Lukion tunti - PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu
KOULUIKÄISTEN syksy 2015
Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN syksy 2015 KERHOT LEIRI PARTIO ILLAT TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset
Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.
Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina
LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi
LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen
ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON
ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON Opetus- ja kulttuuriministeriön koululaiskysely 2017 Hei, vuosi sitten lähetin kouluusi kyselyn, mitä sinä ja muut oppilaat haluaisitte harrastaa koulussa iltapäivisin. Kyselyyn
LOKAKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2017-2018 MAA- NANTAI - - - Yläaste/Lukio Yläaste/Lukio Yläaste/Lukio Lavatanssijumppa Lavatanssijumppa PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu
50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere
50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere Ohjelmaryhmien vetäjät tutustumassa esiintymisareenaan! Tapahtumatiedote 2/2012 20.3.2012 Sisältö: 1. Tapahtumarannekkeiden ja ruokailujen tilaamisella
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2017-2018 MAA- NANTAI - - - Yläaste/Lukio Yläaste/Lukio Yläaste/Lukio Lavatanssijumppa Lavatanssijumppa PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen
Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö
Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö PERJANTAI 21.10. YÖKAHVILA, klo 18.00 23.30, 8lk 18v Nuorisotalo Wanhalla Vesilaitoksella (Kauppakatu 1b, 87100 Kajaani) Pääsyvaatimus O, maksuton Ohjelmassa
Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.
KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12
Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä.
OMAISHOITAJAT OPISKELIJOITA! Yhdistyksemme aloittaa yhteistyön TAMK:n kanssa ensi vuoden alussa. Hyvän yhteistyön toteutumiseksi tarvitsemme lisää omaishoitopareja ja perheitä, jotka ovat valmiit ottamaan
Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.
55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely
LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015
LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja
TOIMINTA- KALENTERI
TOIMINTA- KALENTERI 11.2.2019 31.5.2019 HELMIKUU 2019 Olohuone on avoinna arkisin tiistaisin ja perjantaisin klo 10.00-13.00. Visiitti keskiviikkoisin klo 10-14. Maanantai 11.2. Tiistai 12.2. Keskiviikko
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun
Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.
Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä
KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI
KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2019-2020 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 8.30-9.30 Seipon omatoiminen kuntosaliryhmä (20 ) klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli
Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa
Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai
Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi
Mäntsälän Messut 2014 PL 2O 04601 Mäntsälä Irma Pesonen Puh 045 2090700 irma.peso@gmail.com Mäntsälän Messut 2014 järjestetään elokuussa Mäntsälän Suurlavalla. Messut tarjoavat yrittäjille, yhdistyksille
e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H
Kurikan Kesä s e r Lipa 2018 NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H LEIRIT JURVA Jurvan Nuopparilla Kauppatie 8, Jurva JALASJÄRVI Wilholassa Knuuttilantie 6, Jalasjärvi 5.-6.6.2018 Seikkailuleiri (6-8-vuotiaille)
toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205
Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut & Kädessäsi on Uudenkaupungin liikuntatoimen erityisliikunnan opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntatoimen, Vakka- Opiston sekä eri vammais-, eläkeläis-
Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.
KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014
MONITOIMITALON LIIKUNTASALIN KÄYTTÖVUOROT / talvikausi kevät 2018 (päiv ) ma ti ke to pe la su
MONITOIMITALON LIIKUNTASALIN KÄYTTÖVUOROT / talvikausi 2017-2018 25.8.2017 kevät 2018 (päiv. 21.2.2018) klo 9-11 klo 11-15 Ft/Fp klo 13-14 Sb-kerho 6-9 lk klo 15-16.30 kouluviikoilla Kotikumpu klo 15-16