Toimitusjohtajan katsaus Review by the President and CEO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimitusjohtajan katsaus Review by the President and CEO"

Transkriptio

1 Toimitusjohtajan katsaus Review by the President and CEO Metso Oyj:n varsinainen yhtiökokous Metso Corporation s Annual General Meeting, March 26, 2014 Matti Kähkönen Toimitusjohtaja President and CEO

2 Tulevaisuutta koskevat arviot Forward-looking statements Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita. Tällaisia arvioita ovat esimerkiksi yleisestä talouskehityksestä ja markkinatilanteesta sekä asiakkaiden liiketoiminnan kannattavuudesta ja investointihalukkuudesta esitetyt näkemykset. Myös yhtiön kasvua, kehitystä, kannattavuutta sekä synergiaetujen ja kustannussäästöjen toteutumista koskevat odotukset ja lausumat sisältävät tulevaisuuteen liittyviä arvioita. Tässä yhteydessä käytetään esimerkiksi sanoja odottaa, arvioida ja ennakoida. Esitetyt arviot ja lausumat perustuvat tämänhetkisiin päätöksiin ja suunnitelmiin sekä tällä hetkellä tiedossa oleviin seikkoihin. Ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä, joiden toteutuessa yhtiön tulokset voivat poiketa huomattavasti odotuksista. Epävarmuustekijöitä ovat muun muassa: (1) yleinen taloudellinen tilanne mukaan lukien valuuttakurssien ja korkotason vaihtelut, jotka vaikuttavat asiakkaiden toimintaedellytyksiin sekä yhtiön saamiin tilauksiin ja niiden kannattavuuteen (2) kilpailutilanne, erityisesti kilpailijoiden kehittämät merkittävät teknologiset ratkaisut (3) yhtiön oman toiminnan, kuten tuotannon, tuotekehityksen ja projektinjohdon, onnistuminen ja jatkuva tehostaminen (4) vireillä olevien ja tulevien yrityskauppojen ja -järjestelyjen onnistuminen. It should be noted that certain statements herein which are not historical facts, including, without limitation, those regarding expectations for general economic development and the market situation, expectations for customer industry profitability and investment willingness, expectations for company growth, development and profitability and the realization of synergy benefits and cost savings, and statements preceded by expects, estimates, forecasts or similar expressions, are forward-looking statements. These statements are based on current decisions and plans and currently known factors. They involve risks and uncertainties which may cause the actual results to materially differ from the results currently expected by the company. Such factors include, but are not limited to: (1) general economic conditions, including fluctuations in exchange rates and interest levels which influence the operating environment and profitability of customers and thereby the orders received by the company and their margins (2) the competitive situation, especially significant technological solutions developed by competitors (3) the company s own operating conditions, such as the success of production, product development and project management and their continuous development and improvement (4) the success of pending and future acquisitions and restructuring.

3 Esityksen sisältö Contents of the presentation Vuosi 2013 lyhyesti 2013 in brief Strategia ja elinehtomme Strategy and our must wins Taloudellinen katsaus Financial review Näkymät vuodelle 2014 Outlook for 2014

4 Turvallisuus on tärkeintä Safety is always our top priority Tapaturmataajuus LTIF, Lost time incident factor Tavoite: 10 alle 1 Pitkän tähtäimen työturvallisuustavoite: nolla tapaturmaa 5 Target: less than 1 Long-term occupational safety target: zero accidents

5 Kaksijakoinen vuosi 2013 Two-folded 2013 Jakautuminen toteutettiin onnistuneesti Kaivosasiakkaiden investoinnit laskussa, automaation saadut tilaukset historian korkeimmat Tilaukset ja liikevaihto laskivat kun taas kannattavuus parani Demerger was completed succesfully Mining investments declined, while Automation recorded all-time high orders Orders and net sales declined, while profitability improved

6 Metso on globaali teknologia- ja palvelutoimittaja lähellä asiakkaitaan Metso is a global technology and services provider close to its customers Liikevaihto maantieteellisesti Net sales by area Aasia ja Tyynenmeren alue Asia-Pacific Afrikka ja Lähi-itä Africa and Middle East 23 % 9 % 27 % Eurooppa Europe Liikevaihto asiakasteollisuuksittain Net sales by customer industry Öljy ja kaasu Oil and gas Sellu ja paperi Pulp and paper 13 % Muut Other 9 % 4 % 23 % Kaivosteollisuuden tuote- ja projektiliiketoiminta Mining, equipment and project Etelä- ja Väli-Amerikka South and Central America 22 % 19 % Pohjois-Amerikka North America Maarakennus Construction 20 % 31 % Kaivosteollisuuden palvelut Mining, services business

7 Markkinoillamme on kasvumahdollisuuksia Our markets offer growth potential Kaivosalan kasvutekijät Megatrendit Kehittyvät markkinat Mineraaliesiintymien heikkeneminen Mining growth drivers Megatrends Emerging markets Weakening of mineral deposits

8 Markkinoillamme on kasvumahdollisuuksia Our markets offer growth potential Maarakennuksen kasvutekijät Kehittyvät markkinat Kaupungistuminen Construction growth drivers Emerging markets Urbanization

9 Markkinoillamme on kasvumahdollisuuksia Our markets offer growth potential Öljy- ja kaasuteollisuuden kasvutekijät Energian kulutuksen kasvu Turvallisuus- ja ympäristönäkökohdat Lainsäädäntö Oil & gas industry growth drivers Increase in energy consumption Health, safety and environmental issues Legislation

10 Metson strategian perusta Foundation of Metso s strategy Markkina-asemamme # 1 jauhinmyllyissä Kilpailuetumme Palvelujen, teknologioiden sekä automaatioratkaisujen ainutlaatuinen yhdistelmä Asiakaslähtöisyys Lisäarvoa ja menestystä asiakkaalle Toimimme lähellä asiakasta # 1 kaivosmurskaimissa # 1-2 maarakennuksen murskaimissa ja seuloissa # 5 öljy & kaasuteollisuuden säätöventtiileissä Vahva valituilla automaatiomarkkinoilla. Our market position Our competitive advantages Customer focus # 1 in grinding mills Unique combination of services, technologies, and intelligence Added value and success for our customers We are close to our customers # 1 in mining crushers # 1-2 in construction crushers and screens # 5 in oil & gas control valves Strong in selected automation markets.

11 Elinehtomme Our must wins Kasvumaat Growth countries Palveluliiketoiminta Services Toiminnan tehokkuus Operational excellence Teknologiatarjonta Technology offering Ihmiset ja johtaminen People and leadership

12 Palveluliiketoiminta tuo lisäarvoa Services business adds value Kannattavaa kasvua lähellä asiakasta Viimeaikainen kasvun pysähtyminen väliaikaista Uusilla palvelukeskuksilla vahvistetaan maailmanlaajuista läsnäoloa Profitable growth close to customers Recent slowdown is seen temporary New service centers will strengthen our global presence

13 Teknologiatarjonta Technology offering Tavoitteena kilpailukykyinen, kustannustehokas ja markkinavetoinen tarjonta TTK yhteensä 60 miljoonaa euroa tai 1,5% liikevaihdosta vuonna 2013 Targeting a competitive, cost-efficient and market-driven technology offering RTD totaled EUR 60 million or 1.5% of net sales in 2013

14 Kasvumaat Growth countries Kasvumaista yli 50 % liikevaihdostamme Liikevaihto kasvoi Kiinassa 16 % Läsnäoloamme kasvumaissa lisätään yritysostojen ja yhteisyritysten avulla Growth countries represent 50% of our net sales Net sales in China increased by 16% Our increased presence in the growth countries is driven by acquisitions and joint ventures

15 Toiminnan tehokkuus Operational excellence Bruttokate parani vuonna 2013 Hankintatoimi tehostunut Toimenpiteitä jatketaan vuonna 2014 Gross margin improved in 2013 Procurement is more efficient Actions to continue in 2014

16 Ihmiset ja johtaminen People and leadership Pohjois-Amerikka North America Eurooppa Europe Henkilöstö Personnel Metson toimintamaat Operating countries Kehittyneet markkinat Developed markets Kehittyvät markkinat Emerging markets Aasia ja Tyynenmeren alue Asia-Pacific Etelä- ja Väli-Amerikka South and Central America Afrikka ja Lähi-itä Africa and Middle East 1 157

17 Taloudellinen katsaus 2013 Financial review for 2013

18 Automaatiolla historian korkein tilauskertymä Automation recorded the highest-ever order intake Tuote- ja projektiliiketoiminta Capital business Palveluliiketoiminta Services business Milj. euroa EUR million Saadut tilaukset Orders received Tilauskertymä Order intake Muutos -% Change -% Automaatio Automation +7 Palveluliiketoiminnan tilausten osuus Share of services orders 55 % Kaivos ja maarakennus Mining and Construction -17 Metso

19 Kaivosalan heikkeneminen vaikutti liikevaihtoon Softer mining sector impacted net sales Tuote- ja projektiliiketoiminta Capital business Palveluliiketoiminta Services business Milj. euroa EUR million Liikevaihto Net sales Liikevaihto Net sales Muutos -% Change -% Automaatio Automation -1 Palveluliiketoiminnan liikevaihdon osuus Share of services net sales 51 % Kaivos ja maarakennus Mining and Construction -12 Metso

20 Kannattavuus parani Profitability improved Milj. euroa EUR million Liikevoittomarginaali * EBITA-% * Liikevoitto * EBITA * ,4 12,8 16 % 13 % 11 % Liikevoitto* EBITA* Muutos -% Change -% Automaatio Automation +15 * ennen kertaluonteisia eriä * before non-recurring items % 5 % Kaivos ja maarakennus Mining and Construction % Metso %

21 Kertaluonteiset kustannukset vaikuttivat tulokseen Non recurring items impacted our results Liikevoitto (EBITA), ennen kertaluonteisia eriä EBITA, before non-recurring items Kertaluonteiset erät Non-recurring items Aineettomien hyödykkeiden poistot Amortization of intangible assets Raportoitu liikevoitto EBIT Osakekohtainen tulos Earnings per share ,59 1,71

22 Vahva tase Strong balance sheet Taseen loppusumma (euroa) Balance sheet total (EUR) Oma pääoma (euroa) Equity (EUR) Nettovelkaantuneisuusaste, % Gearing, % Omavaraisuusaste, % Equity to assets ratio, % Sijoitetun pääoman tuotto ennen veroja, % ROCE before taxes, % Oman pääoman tuotto, % Return on equity, % ,6 28,4 36,9 39,1 18,6 21,2 19,0 19,8

23 Osinkoehdotus 1,0 euroa osakkeelta Dividend proposal: EUR 1.00 per share Euroa EUR 1,6 1,2 0,8 1,00 Tulos / osake Earnings per share Osinko / osake Dividend per share 0, Osinkopolitiikka (väh. 50 % osakekohtaisesta tuloksesta) Dividend policy (at least 50% of EPS)

24 Näkymät ja ohjeistus Outlook and guidance

25 Markkinanäkymät Market outlook Kaivosteollisuus Mining Maarakennus Construction Automaatio Automation Tämänhetkinen kysyntä: Heikko laite- ja projektiliiketoiminnassa. Palveluliiketoiminnassa hyvä. Current demand: Weak for the equipment and project business. Services good. Tämänhetkinen kysyntä: Tyydyttävä laite- ja projektiliiketoiminnassa sekä palveluliiketoiminnassa. Current demand: Satisfactory for the equipment and project business, and services. Tämänhetkinen kysyntä: Hyvä öljy- ja kaasuteollisuudessa; tyydyttävä sellu- ja paperiteollisuudessa. Palveluiden kysyntä hyvää. Current demand: Good in oil & gas; satisfactory in pulp & paper. Services good.

26 Tilauskanta Order backlog Milj. euroa EUR million Automaatio Automation Kaivos ja maarakennus Mining and Construction * Vuoden lopussa * At year end

27 Ohjeistus: kannattavuutemme jatkuu hyvänä Guidance: our profitability will remain good Vuoden 2014 liikevaihtomme laskee jonkin verran vuoteen 2013 verrattuna ja liikevoittomarginaali (EBITA-%) ennen kertaluonteisia eriä on vuonna 2014 noin 12 prosenttia liikevaihdosta. Our net sales in 2014 will be somewhat below 2013, and EBITA margin before non recurring items for 2014 will be at around 12%.

28 Yhteenveto Summary

29

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus President and CEO s review Metso Oyj:n varsinainen yhtiökokous 28.3.2013 Metso Corporation s Annual General Meeting, March 28, 2013 Matti Kähkönen Toimitusjohtaja President and

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus President and CEO s review Metso Oyj:n yhtiökokous 29.3.2012 Metso Corporation s Annual General Meeting, March 29, 2012 Matti Kähkönen Toimitusjohtaja President and CEO Tulevaisuutta

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Review by the President and CEO Metso Oyj:n varsinainen yhtiökokous 27.3.2015 Metso Corporation s Annual General Meeting, March 27, 2015 Matti Kähkönen Toimitusjohtaja President

Lisätiedot

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 2017 Q4 ja koko vuoden tulos 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.

Lisätiedot

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Sisältö Metso yrityksenä Strategiamme Taloudellinen kehitys 2 Metso Pörssi-ilta 28.3.2014 Terveys-, turvallisuus-

Lisätiedot

Review by the President and CEO

Review by the President and CEO Toimitusjohtajan katsaus Review by the President and CEO Metso Oyj:n varsinainen yhtiökokous 21.3.2016 Annual General Meeting of Metso Corporation, March 21, 2016 Matti Kähkönen Toimitusjohtaja President

Lisätiedot

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin

Lisätiedot

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Q3/2018 tulos Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.10.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot

Lisätiedot

Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Q1/2019 tulos Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja 25.4.2019 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät

Lisätiedot

Matti Kähkönen, toimitusjohtaja Harri Nikunen, talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Matti Kähkönen, toimitusjohtaja Harri Nikunen, talous- ja rahoitusjohtaja Metso Matti Kähkönen, toimitusjohtaja Harri Nikunen, talous- ja rahoitusjohtaja 22.1.215 1 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot

Lisätiedot

F-Secure Oyj. Yhtiökokous 2013. Toimitusjohtaja Christian Fredrikson

F-Secure Oyj. Yhtiökokous 2013. Toimitusjohtaja Christian Fredrikson F-Secure Oyj Yhtiökokous 2013 Toimitusjohtaja Christian Fredrikson Protecting the irreplaceable f-secure.com 3.4. 2013 Sisältö 1. F-Secure lyhyesti 2. Taloudellinen katsaus 2012 3. Tuotteet ja palvelut

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Metso Oyj:n varsinainen yhtiökokous Pekka Vauramo Toimitusjohtaja

Toimitusjohtajan katsaus Metso Oyj:n varsinainen yhtiökokous Pekka Vauramo Toimitusjohtaja Toimitusjohtajan katsaus Metso Oyj:n varsinainen yhtiökokous 25.4.2019 Pekka Vauramo Toimitusjohtaja Kestävää tuottavuutta asiakkaillemme Kaivosteollisuudessa Kivenmurskauksessa Prosessiteollisuudessa

Lisätiedot

F-Secure Oyj:n yhtiökokous 2012

F-Secure Oyj:n yhtiökokous 2012 F-Secure Oyj:n yhtiökokous 2012 Toimitusjohtajan katsaus Christian Fredrikson 3. huhtikuuta 2012 Protecting the irreplaceable f-secure.com Sisältö 1. F-Secure lyhyesti 2. Taloudellinen katsaus 2011 3.

Lisätiedot

Kamux sijoituskohteena. Juha Kalliokoski, toimitusjohtaja

Kamux sijoituskohteena. Juha Kalliokoski, toimitusjohtaja Kamux sijoituskohteena Juha Kalliokoski, toimitusjohtaja Kamux on nopeasti kasvanut käytettyjen autojen myyntiin erikoistunut vähittäiskaupan ketju Kamux sijoituskohteena Juha Kalliokoski, toimitusjohtaja

Lisätiedot

Wärtsilä Corporation. Interim Report January-September 2003 Ole Johansson President & CEO. 29 October Wärtsilä

Wärtsilä Corporation. Interim Report January-September 2003 Ole Johansson President & CEO. 29 October Wärtsilä Wärtsilä Corporation Interim Report January-September 2003 Ole Johansson President & CEO 29 October 2003 Highlights of the reporting period Order intake of Power Divisions increased. Clear improvement

Lisätiedot

Stora Enso investointikohteena. Jyrki Tammivuori, SVP Group Treasurer 17 Marraskuu 2011

Stora Enso investointikohteena. Jyrki Tammivuori, SVP Group Treasurer 17 Marraskuu 2011 Stora Enso investointikohteena Jyrki Tammivuori, SVP Group Treasurer 17 Marraskuu 2011 It should be noted that certain statements herein which are not historical facts, including, without limitation those

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN YLIOPISTOKESKUSSEMINAARI Tulevaisuuden innovaatioiden, oppimisen ja osaamisen ekosysteemejä

VALTAKUNNALLINEN YLIOPISTOKESKUSSEMINAARI Tulevaisuuden innovaatioiden, oppimisen ja osaamisen ekosysteemejä VALTAKUNNALLINEN YLIOPISTOKESKUSSEMINAARI Tulevaisuuden innovaatioiden, oppimisen ja osaamisen ekosysteemejä 13. 14.11.2017 KAJAANISSA Päivi Tikkakoski, tuotekehitysjohtaja, Analysaattorit ja mittaukset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2002

Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2002 Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2002 Tulostiedotus 3/2002 Vantaa, 22.10.2002 Jyri Luomakoski, talousjohtaja Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2002 Liikevaihto toimialoittain 1-9 Change 1-9 1-12 MEUR 2002 Y/Y

Lisätiedot

Amer Sportsin yhtiökokous 2014 Positiivinen kehitys jatkui laajalla rintamalla 12.3.2015 // Toimitusjohtaja Heikki Takala

Amer Sportsin yhtiökokous 2014 Positiivinen kehitys jatkui laajalla rintamalla 12.3.2015 // Toimitusjohtaja Heikki Takala Amer Sportsin yhtiökokous 2014 Positiivinen kehitys jatkui laajalla rintamalla 12.3.2015 // Toimitusjohtaja Heikki Takala 2014: viides peräkkäinen kannattavan kasvun vuosi Liikevaihto 2 228,7 milj. euroa,

Lisätiedot

Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous 26.3.2015 1. Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3.

Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous 26.3.2015 1. Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3. Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous 26.3.2015 1. Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3. Yleiselektroniikka lyhyesti 1. Toimitusjohtajan katsaus

Lisätiedot

Stora Enso investointikohteena Hannu Kasurinen, johtaja puutuotteet

Stora Enso investointikohteena Hannu Kasurinen, johtaja puutuotteet Stora Enso investointikohteena Hannu Kasurinen, johtaja puutuotteet It should be noted that certain statements herein which are not historical facts, including, without limitation those regarding expectations

Lisätiedot

Export Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.0% in 2016 GDP growth 2016/2015, %

Export Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.0% in 2016 GDP growth 2016/2015, % Russia Rest of Eastern Europe Brazil America Middle East and Africa Export Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.% in 216 GDP growth 216/215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Average growth:

Lisätiedot

Wärtsilä Corporation. Interim Report January-June 2003 Ole Johansson President & CEO. 31 July Wärtsilä

Wärtsilä Corporation. Interim Report January-June 2003 Ole Johansson President & CEO. 31 July Wärtsilä Wärtsilä Corporation Interim Report January-June 2003 Ole Johansson President & CEO 31 July 2003 Group structure Power Divisions Engine division Marine Power Plants Service Holding Assa Abloy 7.6% 2 Group

Lisätiedot

2016 Ennätysten ja haasteiden vuosi

2016 Ennätysten ja haasteiden vuosi Amer Sportsin yhtiökokous 2016 Ennätysten ja haasteiden vuosi 9.3.2017 Toimitusjohtaja Heikki Takala 2016: Ennätysliikevaihto, bruttokate ja liiketulos Liikevaihto 2 622,1 milj. euroa (2 534,4), +4 % Yhdysvaltojen

Lisätiedot

Metson ylimääräinen yhtiökokous Metso Extraordinary General Meeting Toimitusjohtaja* Pasi Laine President and CEO* 1. lokakuuta 2013 1 October 2013

Metson ylimääräinen yhtiökokous Metso Extraordinary General Meeting Toimitusjohtaja* Pasi Laine President and CEO* 1. lokakuuta 2013 1 October 2013 Metson ylimääräinen yhtiökokous Metso Extraordinary General Meeting Toimitusjohtaja* Pasi Laine President and CEO* 1. lokakuuta 2013 1 October 2013 *) Jakaantumisen jälkeen. After the demerger. Tulevaisuutta

Lisätiedot

Kasvu keskimäärin / Average growth: +2,9 % Japani Japan

Kasvu keskimäärin / Average growth: +2,9 % Japani Japan Maailmantalouden kasvun jakautuminen 21e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 21e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 BKT:n kasvu 21

Lisätiedot

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Toimitusjohtaja Juha Näkki 30.10.2013 Ingman Groupista suurin omistaja Omistus 23.11.2012: 25,03 % omistus 16.8.2013: 30,52 % pakollinen julkinen ostotarjous 18.9.

Lisätiedot

Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous 7.4.2016 1. Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3.

Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous 7.4.2016 1. Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3. Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous 7.4.2016 1. Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3. Yleiselektroniikka lyhyesti 1. Toimitusjohtajan katsaus

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

KONEen yhtiökokous helmikuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja

KONEen yhtiökokous helmikuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja KONEen yhtiökokous 2015 23. helmikuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja 2014: Kannattava kasvu jatkui 2014 2013 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset Me 6 812,6 6 151,0

Lisätiedot

2013 MYÖNTEINEN KEHITYS JATKUI. Toimitusjohtaja Heikki Takala Amer Sportsin yhtiökokous 6.3.2014

2013 MYÖNTEINEN KEHITYS JATKUI. Toimitusjohtaja Heikki Takala Amer Sportsin yhtiökokous 6.3.2014 2013 MYÖNTEINEN KEHITYS JATKUI Toimitusjohtaja Heikki Takala Amer Sportsin yhtiökokous 6.3.2014 2013: laaja-alainen ja kannattava kasvu Ennätyksellinen liikevaihto 2 136,5 milj. euroa (+8 %) - Asusteet

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 13.8.2014 Toimintaympäristö 4-6/2014 Teknisten suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa alkanut

Lisätiedot

Uuden Metson menestystekijät

Uuden Metson menestystekijät Uuden Metson menestystekijät Arvopaperin aamuseminaari 17.12.2013 Toimitusjohtaja Matti Kähkönen Metso Oyj Jakautumisen myötä Metsolle ja Valmetille parhaat mahdollisuudet hyödyntää vahvuuksiaan Entistä

Lisätiedot

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa Etteplan Q1/2014: Kysyntä parani katsauskauden lopussa Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2014 Toimintaympäristö Q1/2014 Euroopassa vuosi 2014 käynnistyi odotetusti heikossa kysyntätilanteessa. Katsauskauden

Lisätiedot

Scanfil Kannattavaa kasvua

Scanfil Kannattavaa kasvua Scanfil Kannattavaa kasvua CEO Petteri Jokitalo 30.11 2017 scanfil.com Missio Scanfil Scanfil auttaa asiakkaitaan menestymään tarjoamalla tehokkaita ja innovatiivisiä ratkaisuja tuotteen valmistamiseksi

Lisätiedot

Vacon driven by drives. Pörssi-ilta 9.3.2009 Vesa Laisi, toimitusjohtaja Vacon Oyj

Vacon driven by drives. Pörssi-ilta 9.3.2009 Vesa Laisi, toimitusjohtaja Vacon Oyj Vacon driven by drives Pörssi-ilta 9.3.2009 Vesa Laisi, toimitusjohtaja Vacon Oyj 2 12/03/2009 Forward looking statements A number of forward-looking statements will be made during this presentation. Forward-looking

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko

Lisätiedot

Vastuullisuusarviointi M&A hankkeiden evaluoinnissa ja due diligence prosessissa

Vastuullisuusarviointi M&A hankkeiden evaluoinnissa ja due diligence prosessissa Petri Castrén CFO, Kemira DIF Directors Institute of Finland Tietopankkiaamiainen 30.5.2016 Vastuullisuusarviointi M&A hankkeiden evaluoinnissa ja due diligence prosessissa The first choice in chemistry

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2007

Osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2007 Osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 27 Helsinki 26.4.27 Toimitusjohtaja Sami Erviö Kannattavuus ja tilauskanta vahvistuivat merkittävästi tammi maaliskuussa Liikevaihto 19,5 miljoonaa euroa (19,4) Liikevoitto

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kehitys Development of Gross Domestic Product

Bruttokansantuotteen kehitys Development of Gross Domestic Product Bruttokansantuotteen kehitys Development of Gross Domestic Product 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 2=1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21e211e Kehittyvät maat / Emerging countries Maailma / World Kehittyneet

Lisätiedot

Q2 ja H1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Q2 ja H1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Q2 ja H1/2019 tulos Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja 25.7.2019 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät

Lisätiedot

Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006

Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006 Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006 Jukka Moisio, toimitusjohtaja Jari Mäntylä, talousjohtaja Helsingissä 28.4.2006 1 Liikevaihto kasvoi 10,6 % ja myyntimäärät 3,6 %* ) Taloudellinen kehitys Q1/2006

Lisätiedot

Pörssiyhtiön tiedottamisen ja sijoittajaviestinnän hyviä käytäntöjä ja haasteita Sisäpiirintieto ja tiedottamisvelvollisuus, Krogerus 27.8.

Pörssiyhtiön tiedottamisen ja sijoittajaviestinnän hyviä käytäntöjä ja haasteita Sisäpiirintieto ja tiedottamisvelvollisuus, Krogerus 27.8. Pörssiyhtiön tiedottamisen ja sijoittajaviestinnän hyviä käytäntöjä ja haasteita Sisäpiirintieto ja tiedottamisvelvollisuus, Krogerus 27.8.2013 Karla Lindahl, sijoittajasuhdejohtaja, KONE Oyj Kaiken tiedottamisen

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus

Smart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2015 Markkinakatsaus 1-3/2015 Vuosi 2015 käynnistyi joulun lomakauden jälkeen hitaasti. Suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin

Lisätiedot

Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3.

Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3. Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous 6.4.2017 1. Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3. Yleiselektroniikka lyhyesti 1. Toimitusjohtajan katsaus

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Onnistunut Automaation hankinta ja vahvaa kehitystä eteenpäin Yhtiökokous 22. maaliskuuta 2016 Pasi Laine, toimitusjohtaja

Onnistunut Automaation hankinta ja vahvaa kehitystä eteenpäin Yhtiökokous 22. maaliskuuta 2016 Pasi Laine, toimitusjohtaja Onnistunut Automaation hankinta ja vahvaa kehitystä eteenpäin 2015 Yhtiökokous 22. maaliskuuta 2016 Pasi Laine, toimitusjohtaja Sisältö 1 2 3 4 Valmet tänään 2015 lyhyesti Strategia ja edistyminen painopisteissä

Lisätiedot

Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3.

Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3. Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous 12.4.2018 1. Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3. Yleiselektroniikka lyhyesti 1. Toimitusjohtajan katsaus

Lisätiedot

Etteplan vuonna. Kannattavan kasvun vuosi. Toimitusjohtaja Juha Näkki

Etteplan vuonna. Kannattavan kasvun vuosi. Toimitusjohtaja Juha Näkki Etteplan vuonna Kannattavan kasvun vuosi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2016 Markkinakatsaus Talouden kehityksen epävarmuus oli tunnusomaista koko vuodelle. Kysynnässä oli huomattavia markkina- ja asiakastoimialakohtaisia

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters

Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters 75 7 65 6 55 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Milj. euroa, nimellisin hinnoin / Mil. euros, in nominal

Lisätiedot

Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 18.4.2008

Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 18.4.2008 Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1 Keskeistä tammi-maaliskuussa 2008 Saadut tilaukset kasvoivat yli 26 % ja olivat 1 155 (1 3 /2007: 915) milj. euroa Liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

KONE Yhtiökokous HELMIKUUTA 2018 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA

KONE Yhtiökokous HELMIKUUTA 2018 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA KONE Yhtiökokous 2018 26. HELMIKUUTA 2018 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA Tyypillinen työpäivä KONEella Yli 1,2 miljoonaa laitetta huollossa Yli 500 tilausta Yli 500 laitetoimitusta ~ 70 000 huoltokäyntiä

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2009

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2009 UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 29 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 29. huhtikuuta 29 Q1 29 lyhyesti Paperin, tarrojen, vanerin ja sahatavaran kysyntä laski merkittävästi kilpailevat devalvaatiot vaikuttivat myyntiin

Lisätiedot

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Toimitusjohtaja Juha Näkki 15.8.2013 Toimintaympäristö Q2/2013 Etteplanin keskeisten asiakkaiden tilauskannat olivat katsauskaudella keskimäärin laskusuunnassa.

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilinpäätöstiedote Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja

Vuoden 2015 tilinpäätöstiedote Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Vuoden 2015 tilinpäätöstiedote 10.2.2016 Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Keskeistä vuonna 2015 Markkinatilanne Kalmarissa ja Hiabissa hyvä, mutta haastava MacGregorissa

Lisätiedot

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj Tammi maaliskuu 2007 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj 2 Uusi nimi sama osaaminen Uusi nimi Outotec otettiin käyttöön 24.4.2007 Hyvä maine ja imago asiakkaiden

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus maaliskuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

Taloudellinen katsaus maaliskuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Taloudellinen katsaus 2009 1. maaliskuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Sisältö 1. KONEen kilpailukyvyn kehittäminen 2. Taloudellinen kehitys 3. Markkinakehitys 4. Kehitysohjelmat 5. Markkinanäkymät

Lisätiedot

Further information on the Technology Industry

Further information on the Technology Industry Further information on the Technology Industry Changes in the Production Structure Production structure in Finland and the US 9% Share of GDP 8% 7% 6% 5% 4% 3% 2% 1% % 186 187 188 189 19 191 192 193 194

Lisätiedot

KONEen yhtiökokous 2014. 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEen yhtiökokous 2014. 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEen yhtiökokous 2014 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja 2013: Vahvaa kokonaiskehitystä 2013 2012 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset M 6 151,0 5 496,2 11,9

Lisätiedot

KONE Pörssi-ilta , Espoo Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONE Pörssi-ilta , Espoo Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONE Pörssi-ilta 25.3.2013, Espoo Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Vuosi 2012 lyhyesti KONE lyhyesti myynnin ja henkilöstön jakautuminen vuonna 2012 Liikevaihto liiketoiminnoittain, yhteensä 6,3 miljadia

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Huhti-kesäkuu 2011 lyhyesti Vahva kasvu jatkui Liikevaihto kasvoi 23,4 (19,2) milj. euroon toisella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio. Yhtiökokous 2016

Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio. Yhtiökokous 2016 Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2016 Vuosi 2015 lyhyesti Hyvä vuosi Tiedolle IT-palveluissa markkinoita nopeampi kasvu Lisääntyneet investoinnit sekä yritysostot kasvun ja innovaatioiden

Lisätiedot

KONEen tilinpäätös 2014

KONEen tilinpäätös 2014 Paikallinen huoltotiimi palveluksessasi. Huollon asiantuntijamme päivystävät ympäri vuorokauden ja huoltavat yli miljoonaa laitetta lähes 60 maassa. He pitävät hissit, liukuportaat ja automaattiovet toiminnassa

Lisätiedot

Cargotec Varsinainen yhtiökokous

Cargotec Varsinainen yhtiökokous Cargotec Varsinainen yhtiökokous 22.3.2016 Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen 22.3.2016 2 Yhtiökokous Cargotecin vuosi 2015 Onnistumiset Selkeä kannattavuuden paraneminen Kalmarissa ja Hiabissa Kannattavin

Lisätiedot

Global Economy is Expected to Grow by 3.5% in 2015

Global Economy is Expected to Grow by 3.5% in 2015 Russia Brazil Rest of Eastern Europe Mexico Rest of Latin Am. Middle East and Africa Global Economy is Expected to Grow by 3.5% in 215 GDP growth in 215, % 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 North America Average

Lisätiedot

Valmet Johtava prosessiteknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle

Valmet Johtava prosessiteknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle Valmet Johtava prosessiteknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle Sijoitus-Invest 30.11.2016 Calle Loikkanen Sijoittajasuhdejohtaja Avainluvut

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Vesa Laisi toimitusjohtaja, Vacon Oyj. Vacon Oyj:n yhtiökokous 2014 Vaasa, 27. maaliskuuta 2014

Toimitusjohtajan katsaus Vesa Laisi toimitusjohtaja, Vacon Oyj. Vacon Oyj:n yhtiökokous 2014 Vaasa, 27. maaliskuuta 2014 Toimitusjohtajan katsaus Vesa Laisi toimitusjohtaja, Vacon Oyj Vacon Oyj:n yhtiökokous 2014 Vaasa, 27. maaliskuuta 2014 1 Vastuunrajoitus Esityksen sisältö perustuu tämänhetkisiin tietoihin. Esitys sisältää

Lisätiedot

Winled Oy Ltd, Tilinpäätös Muut pitkävaikutteiset menot ,13 0,00. Koneet ja kalusto , ,67

Winled Oy Ltd, Tilinpäätös Muut pitkävaikutteiset menot ,13 0,00. Koneet ja kalusto , ,67 Winled Oy Ltd, 0806098-0 Tilinpäätös 1.3.2015-29.2.2016 TASE 29.2.2016 28.2.2015 VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 140 589,13 0,00 Aineettomat hyödykkeet yhteensä

Lisätiedot

Tilinpäätös Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja

Tilinpäätös Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Tilinpäätös 27 Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Liikevaihto 1985-27 8 7 6 5 Infrastruktuuri & ympäristö Energia 4 Metsäteollisuus 3 2 1 Metsäteollisuus, uudet investoinnit 12 % vuotuinen kasvu 1985

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2: Vakaa kehitys jatkui

Smart way to smart products. Etteplan Q2: Vakaa kehitys jatkui Etteplan Q2: Vakaa kehitys jatkui Toimitusjohtaja Juha Näkki 12.8.2015 Markkinakatsaus Suunnittelupalveluiden kysyntä oli alkuvuonna 2015 keskimäärin viime vuoden kysyntää paremmalla tasolla. Tammi-maaliskuussa

Lisätiedot

Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja

Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Tilinpäätös 26 Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Liikevaihto 1985-26 7 6 5 4 3 Infrastruktuuri & ympäristö Energia Metsäteollisuus 2 1 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 1985 1991

Lisätiedot

Pihlajalinna Q4. Toimitusjohtaja Aarne Aktan

Pihlajalinna Q4. Toimitusjohtaja Aarne Aktan Pihlajalinna Q4 Toimitusjohtaja Aarne Aktan 17.2.2017 Liikevaihto kehittyi odotetusti 399,1 M 2004 2016 CAGR +46 % 213,3 148,9 104,4 0,2 1,4 4,1 5,8 8,3 11,9 16,9 20,1 31,0 42,1 47,3 2002 2003 2004 2005

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Pörssisäätiön Pörssi-illat Kevät 2015 Mikko Puolakka, Chief Financial Officer Outotec lyhyesti Liikevaihto 1,4

Lisätiedot

Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit globaalisti

Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit globaalisti Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit globaalisti Global Manufacturing and Services Business Activity Index 5 = ei muutosta edeltävästä kuukaudesta / No change on previous month Teollisuus

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2015

KONEen osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2015 Elämyksellisiä kauppakeskuksia. Miellyttävä ostosympäristö on avain sekä kauppakeskusten asiakkaiden että kauppiaiden tyytyväisyyteen. Kun liikkuminen keskuksessa on vaivatonta, kävijät viihtyvät ostoksilla

Lisätiedot

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q2 2009

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q2 2009 UPM OSAVUOSIKATSAUS 20 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 4. elokuuta 20 20 lyhyesti Heikon taloudellisen aktiviteetin seurauksena UPM:n kaikkien tuotteiden toimitusmäärät alenivat merkittävästi edellisvuoteen

Lisätiedot

UPM-Kymmene Oyj Tilinpäätös 2003. 29. tammikuuta 2004

UPM-Kymmene Oyj Tilinpäätös 2003. 29. tammikuuta 2004 UPM-Kymmene Oyj Tilinpäätös 23 29. tammikuuta 24 Vuositason avainluvut 23 22 Muutos Liikevaihto, miljoonaa euroa 9 948 1 475-527 Liikevoitto - % liikevaihdosta 655 6,6 1 18 1,6-453 -4, Voitto ennen satunnaisia

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta huhtikuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEen osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta huhtikuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEen osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012 24. huhtikuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Q1 2012: Vahva alku vuodelle Q1/2012 Q1/2011 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset

Lisätiedot

Kiina China. Japani Japan

Kiina China. Japani Japan Maailmantalouden kasvun jakautuminen 212e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 212e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 BKT:n kasvu 212

Lisätiedot

Taloudelliset tavoitteet ja tulos

Taloudelliset tavoitteet ja tulos Taloudelliset tavoitteet ja tulos Kannattavuus Tavoite keskimäärin Voitto ennen veroja, milj. euroa 3,9 38,6 5,2 76,5 13,2 Sijoitetun pääoman tuotto, % 22,4 26,9 31,9 42,4 45,4 2, Tuotto Tulos/osake, euroa,355,45,58,88

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 2007. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 31.1.2008

Tilinpäätöstiedote 2007. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 31.1.2008 Tilinpäätöstiedote 2007 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1 Keskeistä 2007 Koko vuoden saadut tilaukset kasvoivat yli 40 % nousten 4 106 (1-12/2006: 2 910) milj. euroon. Q4 tilaukset ennätykselliset 1 214

Lisätiedot

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa Juha Näkki 31.10.2012 K es keis et as iat Q3/2012 Liikevaihto kasvoi 9,5 % ja oli 28,9 (7-9/2011: 26,4) miljoonaa euroa. Orgaaninen kasvu

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2018 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 31.10.2018 Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkunut tärkeimmillä

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi syyskuulta lokakuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja

KONEen osavuosikatsaus tammi syyskuulta lokakuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja KONEen osavuosikatsaus tammi syyskuulta 2015 22. lokakuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja Q3 2015: Kannattavaa kasvua ja vahva rahavirta Q3/2015 Q3/2014 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöstiedote 10.2.2015. Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja

Vuoden 2014 tilinpäätöstiedote 10.2.2015. Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Vuoden 214 tilinpäätöstiedote 1.2.215 Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Keskeistä neljännellä vuosineljänneksellä Saadut tilaukset alenivat 5 % y-o-y 914 (958) milj.

Lisätiedot

Valmet Pörssi-ilta, Tampere 31.10.2013. Markku Honkasalo, talousjohtaja

Valmet Pörssi-ilta, Tampere 31.10.2013. Markku Honkasalo, talousjohtaja Valmet Pörssi-ilta, Tampere 31.10.2013 Markku Honkasalo, talousjohtaja Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta

Lisätiedot

Mawson Resources Limited

Mawson Resources Limited www.mawsonresources.com SYYSKUU 2014 Disclaimer Some of the statements contained in the following material may be "forward-looking statements." All statements, other than statements of historical fact,

Lisätiedot

KONE Yhtiökokous HELMIKUUTA 2019 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA

KONE Yhtiökokous HELMIKUUTA 2019 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA KONE Yhtiökokous 2019 26. HELMIKUUTA 2019 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA KONEen vuosi 2018 Kasvu Saadut tilaukset ja liikevaihto kasvoivat kaikilla alueilla ja kaikissa liiketoiminnoissa Tuloskehitys

Lisätiedot

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 14.2.19 Markkinatilanne Liiketoimintaympäristö 18 Markkinatilanne hyvä Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkui tärkeimmillä markkina-alueilla

Lisätiedot

Tilinpäätös 2005 8.2.2006. www.raute.com

Tilinpäätös 2005 8.2.2006. www.raute.com Tilinpäätös 2005 8.2.2006 www.raute.com 2005 M Jatkuvat toiminnot 2005 2004 Liikevaihto Liiketulos 108,6 4,4 73,1 3,6* Uudet tilaukset: projektit teknologiapalvelut 109 23 Tilauskanta 55 Henkilöstö (kirjoilla)

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010 28.10.2010 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinatilanne ennallaan Liiketoimintaympäristö: Yleisestä talouden taantumasta johtuen rakentamisen ja kuljetusvälineteollisuuden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 29.7.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien markkinatilanteessa ei merkittäviä muutoksia epävarmuus kehityksestä jatkui.

Lisätiedot

Teollisuuden tuotannon ja uusien tilausten supistuminen on jatkunut euromaissa

Teollisuuden tuotannon ja uusien tilausten supistuminen on jatkunut euromaissa Teollisuuden tuotannon ja uusien tilausten supistuminen on jatkunut euromaissa Industry Production and Value of New Orders Continue to Shrink in the Eurozone Teollisuuden ostopäällikköindeksi / Manufacturing

Lisätiedot

UX NÄKÖKULMA - KONECRANES

UX NÄKÖKULMA - KONECRANES UX NÄKÖKULMA - KONECRANES Johannes Tarkiainen Industrial Design Manager KONECRANES NUMEROINA LAITTEET TOIMINTOJA LÄHES 60 % 11 800 TYÖNTEKIJÄÄ 600 TOIMIPISTETTÄ ERI PUOLILLA MAAILMAA 50 MAASSA LIIKEVAIHDOSTA

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2017 1.8.2017 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö Yleiskuvassa ei muutoksia maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden tilanne jatkuu epävarmana rakentamisen

Lisätiedot

Vuosi 2006. Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja

Vuosi 2006. Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja Vuosi 2006 Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja 1 Disclaimer This presentation is confidential and is intended solely for the use of the recipients of the presentation in connection with their consideration

Lisätiedot