Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2014
|
|
- Urho Juusonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma
2 2
3 Toiminta ja taloussuunnitelma vuodelle 2014 Suomen hallitusohjelmassa todetut kehittämiskohteet sopivat LiikUn toimintaan hyvin. Hallituskaudella mm. edistetään koko elämäkaaren mittaista liikunnallista elämäntapaa, jatketaan liikkuva koulu ohjelmaa, työyhteisöliikunnan hyviä käytäntöjä juurrutetaan pysyviksi ja kannustaviksi työelämän toiminnoiksi, edistetään matalan kynnysten seuratoimintaa ja toimenpiteitä, joilla seura- ja kansalaistoimintaa voidaan entistä paremmin paikallisesti tukea. OKM:n liikuntapolitiikan tavoitteena erityisesti vuonna 2014 on varmistaa liikuntapalveluiden saatavuus ja lisätä liikunnallista elämäntapaa. Kesäkuussa 2012 perustettu uusi liikunnan kattojärjestö Valo on aloittanut toiminnan vuoden 2013 aikana. Sen tehtävänä ja tavoitteena on varmistaa lisää laadukasta liikettä paikallistasolle. Järjestö toteuttaa koko liikuntakentän yhteistä visiota Olemme maailman liikkuvin urheilukansa. Visioon pääsemiseksi Valo tekee työtä, jotta jokaisella lapsella on mahdollisuus innostua liikunnasta ja urheilusta, ja että liikunnasta ja urheilusta saadaan elinvoimaa nuoren ja aikuisen arkeen. Kolmantena tavoitteena on saada innostuksesta ja osaamisesta vetovoimaa seuratoimintaan. Valo haluaa olla innostaja, yhdistäjä ja uudistaja. Nämä kaikki em. Valon valinnat on otettu myös mukaan LiikUn vuoden 2014 toimintasuunnitelmaan. Lisäksi toimintasuunnitelma pohjautuu aikaisempien vuosien kokemuksiin sekä kysyntään. Valon organisoitumiseen vaikuttaa myös nk. aluejärjestöselvityksen esitykset ja alueiden johtamisjärjestelmä. Tämä tarkoittaa sitoutumista yhteisesti päätettyihin tehtäviin. Toisin sanoen osa LiikUn toiminnasta on yhteisesti ja valtakunnallisesti sovittujen asioiden toteuttamista ja osa Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien toimijoiden tarpeista lähtevää toimintaa. Lokakuussa 2013 Valon asettama selvitysmies Timo Haukilahti julkisti selvityksensä ja 17 kehittämisehdotusta. Ehdotukset koskevat pääsääntöisesti alueiden ja lajiliittojen yhteistyötä sekä alueiden roolia ja palvelutehtäviä. Ehdotukset konkretisoituvat vuoden 2014 aikana ja osaa niistä lähdetään toteuttamaan käytännössä heti. Vuoden 2014 aikana yhteinen tehtäväkenttä tarkentuu selvitystyön käynnistämien prosessien työn tuloksena. Alueiden roolina tullee olemaan jatkossakin pääsääntöisesti yhteiskuntavastuullisen liikunnan edistäminen eli ihmisten liikkumaan aktivoiminen ja seurojen toimivuuden tukeminen. Liikuntalain uudistustyö on ollut käynnissä keväästä 2013 alkaen. Työ valmistunee vuoden loppuun mennessä. Työn tulos tullee vaikuttamaan liikuntajärjestöjen toimintaan viimeistään vuonna Joiltakin osin valmistautuminen siihen tapahtuu jo vuoden 2014 aikana. Seuratoiminnassa lisätään yhteistyötä ja verkostoitumista seurojen päätoimisten henkilöiden kanssa. Seuratuella sekä seurojen omilla päätöksillä päätoimisten henkilöiden määrä urheiluseuroissa on lisääntynyt. Lisäksi kiinnitetään huomiota seurojen hyvä hallinto koulutukseen. Lasten ja nuorten liikunnan osalta Liikkuva koulu-hankkeen jalkauttaminen mahdollisimman moneen kouluun on edelleen keskeinen painopisteemme Samoin haluamme taata lisää monipuolista liikettä päivähoitopäivään ja nuorille sekä vaikuttamismahdollisuuksia että osallisuutta. LiikU toteuttaa hyvän suosion saaneita lasten liikuntapäiviä ja leirejä koulujen loma-aikoina. 3
4 Aikuisliikunnassa kehitetään henkilöstöliikuntaa, liikuntapalveluketjua sekä liikuntaneuvontaa, järjestetään tapahtumia ja viedään Urheillen terveyttä tietoutta liikunta- ja urheiluseuroihin. LiikU jatkaa Turun seutukunnan 11 kunnan yhteisen Rajattomasti liikuntaa Turun seudulla hankkeen hallinnointia. Vuonna 2011 käynnistynyt hanke on edennyt hyvin ja se on saanut paljon myönteistä julkisuutta. Mukana olevat kunnat ovat päättäneet jatkaa sitä vähintään vuoden 2014 loppuun saakka.. Kuntakumppanuus on viimeisten vuosien aikana kehittynyt ja yhteistyötä kuntien kanssa lisätään jatkossa. Kuntien tarjoamat maksuttomat koulutukset liikunta- ja urheiluseuroille ovat saaneet vankkumattoman jalansijan ja kiitoksen seurojen suunnasta. Tätä toimintaa jatketaan ja laajennetaan useampaan kuntaan. Resurssit LiikUn onnistumisen perusedellytys on toiminnassa mukana olevat osaavat ja innostuneet henkilöt. Osaaminen tarkoittaa eri toiminnan tasoilla mukana olevien ihmisten toimintatapojen, tiedon ja innostuksen sekä työhyvinvoinnin varmistamista ja kehittämistä. Keskeinen keino on koulutus sekä jatkuva toimintatapojen arviointi ja kehittäminen. Onnistunut henkilörekrytointi hallitus-, valiokunta- sekä työryhmätyöskentelyyn on tavoitteiden saavuttamisessa tärkeää. Näihin tehtäviin pyritään löytämään parhaita mahdollisia asiantuntijoita, jotka ovat innostuneita kehittämään LiikUn toimintaa. Henkilöstön innostuminen, työssään kehittyminen ja jaksaminen ovat erittäin tärkeitä seikkoja tuloksekkaassa toiminnassa. Jaksamisen tukemiseen kiinnitetään huomiota toimintatapoja sekä toimenkuvia tarkastamalla, keskusteluja käymällä sekä kehittämällä yhteissuunnittelua ja ajankäyttöä. Hyvin hoidettu talous on LiikUn toiminnan keskeisiä toimintaperiaatteita. Talouden suunnittelu-, seuranta- ja raportointimenetelmiä kehitetään niin, että ne mahdollistavat tehokkaan ja sujuvan työskentelyn. Vaikka LiikU on saavuttanut viimeisten vuosien aikana erinomaisia tuloksia, valtion perusavustus ei ole kasvanut. Merkittävää kasvua ei valitettavasti ole odotettavissa myöskään vuoden 2014 budjettiin. Tästä syystä LiikU joutuu tarkkaan pohtimaan toimintojaan ja toimenpiteitään sekä niiden resursointia. Vuoden aikana tullaan etsimään toimintoja, mitkä voidaan suorittaa aikaisempaa pienemmillä kustannuksilla. LiikUn talous perustuu hyvin onnistuneelle varsinaiselle toiminnalle. Varsinaisen toiminnan tuotot ovat yli 50 prosenttia kaikista tuotoista. Varainhankinnalla sekä erilaisilla kehittämishankkeilla ja projektirahoituksella valtion perusavustuksen ohella katetaan toinen puoli tuotoista. Hallitukselle raportoidaan talouden toteumasta vähintään neljä kertaa vuodessa. 4
5 Toimihenkilöorganisaatio LiikUn missio = päättymätön perustehtävä Innostamme liikunnalliseen elämäntapaan ja edistämme liikuntakulttuuria. LiikUn visio ja slogan Liikunta elämäntavaksi Mitä teemme? LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais-Suomessa liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä koulutamme seuratoimijoita, lasten kanssa työskenteleviä ja työyhteisöjä liikuttamaan muita puhumme liikunnan puolesta päättäjille LiikUn painopistealueet liikunnallinen elämäntapa seuratoiminnan laatu (=toimivuus) ratkaisut urheilijan polulla edellytykset ja olosuhteet ovat kunnossa 5
6 Liikkuva Lounais-Suomi 2014 Liikunnallinen elämäntapa (liikkumaan aktivointi, yhteiskuntavastuullinen liikuttaminen, kansanliikunta) Kaikille lapsille ja nuorille harrastamisen mahdollisuuksia Lisää monipuolista liikettä päivähoitopäivään Liikkuva Koulu -ohjelman toteuttamista Nuorille vaikuttamismahdollisuuksia ja osallisuutta Vanhempiin vaikuttamista ja perheliikunnan edistämistä Henkilöstöliikunnan kehittämistä (sertifiointi) Liikuntapalveluketju: liikunta-, sosiaali- ja terveystoimen yhteistyöllä Urheillen Terveyttä -seuroihin Seuratoiminnan laatu (=toimivuus) Verkostotyön ja vuorovaikutuksen lisääminen seurojen päätoimisten kanssa Seuran hyvän hallinnon tukeminen Osaamisen lisääminen kuntayhteistyöllä Valtakunnalliseen seuratoiminnan strategiatyöhön osallistuminen ja siihen vaikuttaminen Respect -palkitseminen Urheilijan Polun tukitoimet Yhteistyön tiivistäminen urheiluakatemioiden kanssa Valmentajien ja ohjaajien osaamisen kehittäminen (VOK) Alueellisen asiantuntijaverkoston kokoaminen Verkostotyön ja vuorovaikutuksen lisääminen seurojen päätoimisten kanssa Yhteiskunnallinen kumppanuus ja vaikuttavuus Liikunta on tärkeä osa kunnan peruspalvelua Lasten ja nuorten toimintaympäristöt (päiväkoti- ja koulupihat) innostavat omaehtoiseen liikkumiseen Reilun Pelin periaatteet SLUn syysvuosikokous 2010 vahvisti Reilun Pelin periaatteet. Edelliset yhdessä valmistellut ja hyväksytyt periaatteet olivat vuodelta Päivityksessä haluttiin varmistaa, että sisältö vastaa tämän päivän haasteisiin ja että asiakirja toimii konkreettisena työkaluna periaatteiden eteenpäinviemiseen. Asiakirja nostaa esiin liikuntajärjestöjen tulevaisuuteen vaikuttavia tärkeitä periaatteita: tasavertaisuus, suvaitsevaisuus, terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen, oikeudenmukaisuus sekä ympäristön kunnioittaminen. Jokaisen tasavertainen mahdollisuus liikuntaan ja urheiluun Liikunta ja urheilu ovat avoimia kaikille. Tasavertaisuus, moninaisuus ja oikeudenmukaisuus 6
7 ovat yhteisömme perusta. Haluamme toimia vuorovaikutteisesti kaikkien liikunnasta ja urheilusta kiinnostuneiden tahojen kanssa monimuotoisen liikuntakulttuurin kehittämiseksi. Vastuu kasvatuksesta Olemme kaikki kasvattajia. Käytännössä kaikkiin liikuntaa ja urheilua koskeviin tilanteisiin liittyy kasvatuksellinen ulottuvuus harjoituksissa, peleissä, turnausmatkoilla, talkootapahtumissa, vanhempainilloissa. Kasvatustapana on oma esimerkkimme. Motivaationamme on aina kaiken ikäisten lasten ja nuorten paras. Annamme itselle ja toisille aikaa kasva ja kehittyä kukin omien resurssiensa mukaan. Kannustamme elinikäiseen oppimiseen myös liikunnan ja urheilun parissa. Kannustamme ja tuemme jokaista kantamaan oman vastuunsa oman lähiyhteisönsä ja laajemmin yhteiskunnan hyvinvoinnista. Terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen Kaikki tekemisemme edistää terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Päihteitä ja väkivaltaa ei yhdistetä liikuntaan ja urheiluun. Fyysisiin ja psyykkisiin ongelmiin puututaan ja niitä ennaltaehkäistään aktiivisesti. Luomme liikunnalle ja urheilulle turvalliset puitteet. Urheilusuoritukset eivät ole urheilijoiden arvon ainoa mittari. Antidopingtyö on olennainen osa toimintaamme. Luonnon kunnioittaminen ja kestävään kehitykseen pyrkiminen Me olemme osa luontoa. Suojelemme yhteistä ympäristöämme ja ohjaamme sekä opastamme myös muita tekemään samoin. Kasvamme yhdessä kohti luonnon kunnioittamista ja haemme tasapainoa omien tekemistemme ja kestävän kehityksen välille. Osallistumme omalta osaltamme vastuullisesti toimenpiteisiin kohti vähäpäästöistä yhteiskuntaa. Avoimuus, demokraattisuus ja oikeudenmukaisuus Päätöksiä tehdessämme valmistelemme, kuuntelemme ja perustelemme huolella. Päätöksentekoon liittyvät pelisäännöt ovat kaikkien saatavilla. Rikoksiin ja rikkomuksiin suhtaudumme aina vakavasti. Uskomme kuitenkin ihmiseen ja voimme antaa uuden mahdollisuuden Rakennamme taloutta realistiselle ja kestävälle pohjalle. Yhteistyö on ehtymätön voimavaramme. Kohtelemme toisia tasaveroisesti ja oikeudenmukaisesti riippumatta esimerkiksi suhteemme laadusta tai mahdollisesti yhteisestä taustasta. Päivittäinen liikunta Lapset ja nuoret LiikUn tavoitteena on, että lapset ja nuoret löytävät päivittäisen liikuntaharrastuksen sekä saavat ammattitaitoista ohjausta ja vastuullisia tehtäviä. LiikU toimii lasten ja nuorten liikunnan alueellisena verkoston, kehittäjänä ja koordinaattorina. Keskeinen tavoite on edistää lasten ja nuorten päivittäistä liikkumista yhdessä eri keinoin paikallisten toimijoiden, VALO:n, Suomen Vammaisurheilu ry:n sekä alueellisten ja valtakunnallisten liikuntajärjestöjen kanssa. 7
8 Vuonna 2014 edistämme ja kehitämme erityisesti 1. Edistämme eri-ikäisten liikkumismahdollisuuksia ja -olosuhteita. 2. Kehitämme laadukkaita koulutuspalveluita yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. 3. Liikunnallistamme koulu- ja päivähoitopäivää yhteistyössä kuntatason toimijoiden (kasvatusalan ammattilaiset, kunnan eri toimijat, yhdistykset) kanssa. 4. Innostamme kaikkia liikuntaan LiikUn toteuttamien tapahtumien avulla. 5. Edistämme tapahtumissa ja vanhempainilloissa perheiden yhteistä liikkumista ja vanhempien tietoisuutta liikunnan merkityksestä lasten kehitykselle yhteistyössä eri tahojen kanssa. 6. Edistämme nuorten osallisuutta sekä vaikutus- ja toimintamahdollisuuksia. Toimenpiteitä 2014 Lasten liikuttajien osaamisen kehittäminen LiikU järjestää vuosittain koulutusta tuhansille lasten liikunnan parissa toimiville henkilöille ammattitaitoisen ja innostuneen kouluttajaverkoston avulla. Koulutuksissa välitämme mm. tietoa lasten ja nuorten toimintaan soveltuvista periaatteista sekä annamme käytännön ideoita lasten ja nuorten liikunnan toteuttamiseen. Päivitämme suunnitelmallisesti kouluttajaverkostomme osaamista ja etsimme aktiivisesti uusia liikunnan ammattilaisia joukkoomme. Liikkumisen lisääminen päivähoitopäivän aikana: Olemme mukana valtakunnallisessa Liikkuva päivähoito ohjelman suunnittelu ja pilotointivaiheessa. Alueellisesti edistämme päivähoitopäivän liikunnallistamista yhteistyössä kunnan sosiaalitoimen ja liikuntatoimen kanssa. Koulutamme varhaiskasvattajia työyhteisökohtaisesti, työstämämme kuntakohtaisia liikunnan vuosisuunnitelmia sekä varhaiskasvatuksen liikuntakortteja sekä edistämme, että Liikuntaleikkikoulu tuote olisi mahdollisimman monen alle kouluikäisen lapsen saatavilla päivähoidossa. Lisäämme neuvolahenkilökunnan lasten liikunnan osaamista sekä teemme oppilaitosyhteistyötä. 8
9 Liikkumisen lisääminen koulupäivän aikana: Tavoitteena on, että koululaiset liikkuvat vähintään tunnin jokaisen koulupäivän aikana Tarjoamme kouluille liikkumista edistäviä malleja ja keinoja. Olemme mukana valtakunnallisessa Liikkuva koulu ohjelmassa. Teemme yhteistyötä kuntien sivistys- ja liikuntatoimen sekä koulujen kanssa koulupäivän liikunnallistamiseksi. Edistämme nuorten osallisuutta koulupäivän aikana esimerkiksi välituntiliikunnassa ja harrastetoiminnassa. Vuoden aikana edistämme mm. koulumatkaliikuntaa, liikuntakerhotoimintaa ja aamu- ja iltapäivätoiminnan liikuntaa. Kehitämme ja laajennamme koulujen henkilöstölle suunnattua liikunnan täydennyskoulutusta. Toimimme apuna kunnille liikunnan olosuhdetyössä lähiliikuntapaikkojen osalta siten, että kouluympäristöissä olisi liikkumaan innostavat olosuhteet. Pyrimme vaikuttamaan lasten ja nuorten vanhempiin siten, että he tiedostavat liikunnan merkityksen ja innostavat lapsia liikkumaan sekä järjestämme perheiden yhteisiä liikuntatapahtumia koulupäivien aikana. Lasten ja nuorten liikuntainnostuksen herättäminen Liikuntatapahtumissamme on tarjolla mahdollisuus jokaiselle lapselle osallistua yhdenvertaiseen, innostavaan, iloiseen ja kehittävään urheilutoimintaan. Toteutamme liikuntaleirejä ja päiviä lisätäksemme nuorison mahdollisuuksia tutustua eri lajeihin ja samalla innostua liikkumisesta. Leireistä suurimmat ovat Kesis ja Pitkis-Sport. Lisäksi koulujen syyslomalla toteutetaan Syystis-liikuntapäiviä. Leirien lisäksi toteutamme seikkailu-, elämys- ja perheliikuntatapahtumia yhteistyössä koulujen, seurojen ja kuntien kanssa. Toiminnassa on mukana laaja kouluttajaverkosto, jonka määrää, ammattitaitoa ja huoltoa tehostetaan. Nuorten osallisuuden vahvistaminen liikunnan kentässä Toteutamme Nuoret Johtajat toimintaa omissa tapahtumissamme. Aktivoimme nuoria Välkkäri ja Järkkää tapahtuma koulutuksen avulla toteuttamaan erilaisia liikuntatapahtumia LiikUn toimialueella kouluissa, nuorisotaloilla sekä seuroissa. Lisäämme nuorten harrasteurheilumahdollisuuksia yhteistyössä eri tahojen kanssa. Tärkeätä on, että nuoret voivat osallistua toimintansa suunnitteluun ja toteutukseen. Perheliikunta Etsimme keinoja miten lapset ja vanhemmat voisivat enemmän liikkua yhdessä elämän eri vaiheissa. Teemme perheliikunnan edistämistyötä yhteistyössä eri hallintokuntien kanssa. Järjestämme lasten vanhemmille tilaisuuksia lasten liikunnasta ja urheilusta. Erityiskokeiluna toteutetaan Satakunnan pohjoisosissa perheliikunnan Leader-hanketta. Liikunnan olosuhdetyö Olemme aktiivisesti kehittämissä päivähoito- ja koulupihojen liikuntaolosuhteita omatoimiliikuntaan aktivoiviksi sekä tiedotamme lähiliikuntapaikkarakentamisen erilaisista rahoitusmahdollisuuksista. 9
10 Aikuisten liikunta LiikU on alueen johtava aikuisväestön kunto- ja terveyttä edistävän liikunnan asiantuntija, joka edistää liikuntaa tukevia ja kehittäviä päätöksiä sekä lisää aikuisväestön tietoisuutta liikunnan merkityksestä hyvinvoinnille. LiikUn tavoite on terveyttä edistävien tahojen yhteistyön lisääminen Liikunta elämäntavaksi. LiikU toimii sekä Valon aikuisliikunnan että KKIohjelman alueellisena toimijana. KKI-ohjelman kanssa järjestämme yhteisyössä SuomiMies rekkakiertueen sekä liikuntaneuvonta seminaarikiertueen. Yhteisöliikunnan tarkoituksena on toteuttaa eri järjestöjen, yritysten ja muiden yhteisöjen kanssa hankkeita sekä koulutuksia, joilla vahvistetaan niiden terveyttä edistäviä liikuntamuotoja. Väestön ikärakenteen muutos sekä ikääntyvien ja työ- ja toimintakyvyn säilyttäminen on iso haaste myös LiikUlle. Liikuntatottumusten ja elintapojen muutosten tavoitteena on saada aikuisväestö liikkumaan omatoimisesti. LiikUn järjestämien tapahtumien tavoitteena on innostaa ihmisiä aloittamaan liikuntaharrastus. Tapahtumia toteutetaan seurojen ja muiden tahojen yhteistyöllä. Vuonna 2014 edistämme 1. työyhteisöjen liikunnallistamista 2. aikuisten mahdollisuuksia tutustua monipuolisesti eri liikuntalajeihin ja muotoihin 3. Liikunnan palveluketjujen kehittäminen sote-yhteistyöllä 4. Urheillen terveyttä seuroissa 10
11 Vuonna 2014 kehitämme 1. tapahtumien ja kampanjoiden laatua 2. tekijäverkostomme osaamista ja laajuutta Työyhteisön liikunnallistaminen Työyhteisöt voivat monin tavoin vaikuttaa omaan hyvinvointiin. Panostus kannattaa ja näkyy paitsi hyvänä henkenä työssä, myös asiakastyytyväisyytenä ja toiminnan laatuna eli euroina viivan alla. Kun hyvinvointi on kunnossa, henkilöstö viihtyy, sairauspoissaolot vähenevät ja työntekijöiden työurista tulee paitsi mielekkäämpiä myös pidempiä. Liikunnallistamisen toimenpiteinä ovat kuntotestaukset, liikuntaohjelmat ja koulutus. Vuoden 2014 yhtenä tärkeänä toimenpiteenä on edistää henkilöstöliikunnan strategista suunnittelua Valon kehittämällä sertifiointityökalulla. Työkalu antaa työyhteisölle suuren määrän tietoa sen henkilöstöliikunnan tilasta ja auttaa sen kehittämisessä. Liikunnan palveluketjujen kehittäminen sote-yhteistyöllä Liikkumattomuudesta aiheutuviin ongelmiin yritetään löytää kustannustehokkaita ratkaisuja yhä useammin ennaltaehkäisevällä toiminnalla. Ennaltaehkäisevää toimintaa ovat muunmuassa varhainen puuttuminen, ohjaus ja neuvonta sekä moniammatillinen ja hallintokuntien rajat ylittävä yhteistyö. Liikuntapalveluketju-kehittämishankkeen tavoitteena on luoda toimintamalleja ja -tapoja lounaissuomalaisten terveyden ja terveysliikunnan edistämiseksi. Hankkeen osatavoitteita vuonna 2014 ovat: kunnan eri hallintokuntien (liikunta-, sosiaali- ja terveystoimen)ja muiden terveysliikuntatoimijoiden yhteistyön kehittäminen ja tiivistäminen, ennaltaehkäisevän terveysliikuntatoiminnan sitominen osaksi sosiaali- ja terveystoimen perustoimintaan sekä toimivan ja pysyvän terveysliikuntaketjun luominen Hankkeelle haetaan kehittämisrahaa valtiolta. Urheillen terveyttä seuroissa Urheillen terveyttä on Kuntoliikuntaliiton kehittämä ohjelma, jonka tavoitteena on vuosina keskittyä aikuisten harrasteliikunnan kehittämiseen urheiluseuroissa. Ohjelma perustuu kymmeneen suositukseen, jonka avulla seurat voivat systemaattisesti kehittää aikuisille suunnattua liikuntaa. Suositukset jakautuvat kolmeen vaiheeseen: suunnitteluun, toteutukseen ja seurantaan. Urheillen terveyttä antaa luurangon ja jokainen seura rakentaa haluamansa kokoiset lihakset luurangon tukesi. Aikuisten harrasteliikunnan kehittämiseen luodaan myös yhdessä lajiliittojen ja aluejärjestöjen kanssa työkaluja ja kohtaamisen paikkoja. Ensi vuoden tavoite on tiedottaa asiasta vahvasti seuroille sekä saada muutamat seurat toteuttamaan ohjelmaa. 11
12 Liito- Hanke Liikunnasta toimintakyvyksi- hanke käynnistettiin syksyllä Hanke jatkuu myös vuonna Maskun, Mynämäen, Naantalin ja Nousiaisten kunnat sekä Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry. haluavat yhdessä kehittää ikääntyvien liikuntaa palvelemaan tulevaisuuden tarpeita. Viiden kunnan hanke on saanut KKI-ohjelman hanketukea. Haastepyöräily Kuntien välistä haastepyöräilyä jatketaan ja kehitetään edelleen molemmissa maakunnissa. Urheilutoiminta Seuratoiminta Suomen liikunta- ja urheilukenttä elää edelleen monenlaisten muutosten tuulissa. Valo ry:n toiminta on alkanut. Uuden järjestön toiminta ei vielä vuonna 2014 paljonkaan näy paikallisissa seuroissa, mutta sen sijaan LiikUn pitää valmistua muutoksiin vuoden 2014 aikana. Toisaalta ihan tyhjältä pöydältä LiikUn ei tarvitse lähteä liikkeelle, koska olemme jo vuoden 2013 aikana tehneet alustavia toimenpiteitä. Meillä on esim. seuratoimintaryhmä, päätoimisten hallintoryhmä sekä puheenjohtaja- sihteerityöryhmä, jotka kaikki ovat miettineet uusia LiikUn palveluja. Uusi järjestö haastaa myös LiikUn pohtimaan omia toimintatapojaan. Maailma muuttuu kovaa vauhtia ja meidän on tehtävä uudistus niin, että urheiluseurat ja urheilijat pysyvät mukana tässä uudistuksessa. Uuden järjestön organisaatiomallissa on alueiden kenttäyksikkö, jonka tehtävänä on johtaa ja koordinoida SLU-alueiden toimintaa yhteisten valintojen kentälle viennin osalta. Vuoden 2014 aikana toteutetaan pilottina yhdessä uuden järjestön ja muiden alueiden kanssa yhteinen palvelukokonaisuus, jolla seuratoiminnan elinvoimaisuutta voidaan parantaa. Tarkemmat yksityiskohdat varmistuvat vasta vuoden 2014 alussa. LiikUn tulee toimia omien strategioiden ja suuntausten mukaan. LiikUn palvelutuotannossa seurakenttään nähden on seuraavia kohdeasiakkaita: seuran toimihenkilöt, ohjaajat ja valmentajat, lapset, nuoret ja aikuiset sekä vaikuttaminen olosuhde- ja resurssiasioihin. Kenttä on laaja ja monipuolinen, joten vuosittain tulee tehdä valintoja LiikUn resurssien kohdistamiseksi. Vuoden 2014 toiminnassa keskitytään seuraavien päämäärien edistämiseen Verkostotyön ja vuorovaikutuksen lisääminen seurojen päätoimisten kanssa Seuran hyvän hallinnon tukeminen Lajiliittoyhteistyön lisääminen Kuntayhteistyöllä osaamisen lisääminen Seuratukiprosessin toteuttaminen Perheliikuntahankkeen toteuttaminen Pohjois-Satakunnassa Valtakunnalliseen seuratoiminnan strategiatyöhön osallistuminen Vaikuttamista ja viestintää urheilutoiminnan alueelta Respect palkitseminen 12
13 Seurojen päätoimisten työn varmistaminen LiikUn alueen seuroissa on n. 70 seuralla päätoimisia, palkallisia seuratoimijoita; toiminnanjohtajia, valmennuspäälliköitä, nuorisopäälliköitä, valmentajia ym. yhteensä seuroissa on n päätoimista henkilöä. Näiden seurojen tukeminen ja päätoimisten osaamisen ja jaksamisen varmistaminen on LiikUn yksi tärkeä tehtävä vuonna LiikU järjestää päätoimisille seuratyöntekijöille aamukahvitilaisuuksia, verkostotapaamisia ja ajankohtaisia koulutuskokonaisuuksia, talouden, markkinoinnin, verotuksen ja valmennuksen alueelta. Vuonna 2014 toteutetaan myös päätoimisille tarkoitettu koulutusohjelma monimuotokoulutuksena. Koulutusohjelma paneutuu oman työn kehittämiseen, omaan jaksamiseen, monipuolisten vuorovaikutustilanteiden hoitamiseen omassa työympäristössä sekä uran suunnitteluun. Seuran hyvä hallinto Urheiluseuran hyvä hallinto antaa seuran toimijoille turvallisuuden tunnetta, että hänen toimintansa hyväksyttyä ja lain mukaista. Hyvällä hallinnolla seuran toimintaa organisoidaan ottamalla huomioon seuran säännöt, tarkoitus sekä sen eri sidosryhmien edut. Hyvällä hallinnolla suojellaan toiminnassa mukana olevien oikeuksia, kohdellaan heitä tasapuolisesti ja rohkaistaan heitä toimimaan aktiivisesti seurassa. Hyvään hallintoon kuuluvat seuran taloudellisten asioiden hyvä hoito sekä tietojen oikea ja oikea-aikainen raportointi jäsenistölle ja viranomaisille. Valo on yhteistyössä liikunnan aluejärjestöjen ja lajiliittojen kanssa uudistamassa seurajohdon koulutusta. Lisäksi valo on uusinut Oman Seuran Analyysin nettityökalun, sen markkinointi seuroille ja tarviattaessa tulosten analysointi yhdessä seuran kanssa ja mahdolliset kehitystoimenpiteet analysoinnin jälkeen kuuluu LiikUn tehtäviin. LiikU järjestää urheiluseuroille hyvään hallintoon ja kehittymiseen liittyviä koulutuksia sekä kehittämisprosesseja. Seuroille lähetettävässä uutiskirjeessä informoidaan seuroja ajankohtaisista ja muuttuvista viranomaismääräyksistä. Yhteistyökoulutukset kuntien ja lajiliittojen kanssa räätälöidään niin, että niissä huomioidaan hyvään hallintoon liittyvät asiat. 13
14 Koulutusten järjestäminen yhdessä kuntien kanssa Viime vuosina LiikU on lisännyt yhteistyötä kuntien kanssa. LiikUlla on parhaillaan EUhankkeita, joiden avulla paikkakunnan asukkaiden hyvinvointia edistetään liikunnan avulla. Hyvät kokeilut, kokemukset ja mallit ovat tuottaneet konseptin, joka voidaan monistaa myös uusien kuntien yhteistyössä. Olemme järjestäneet seuraparlamenttien, seurafoorumien ja seurojen yhteisten kokoontumisten avulla kuntien vapaa-ajan ja seuraväen yhteisiä kehittämisprosesseja, joiden toteuttaminen on parhaillaan käynnissä. LiikU neuvottelee myös ensi vuonna koulutuspaketteja, joissa kunta antaa resursseja järjestää edullisia koulutuksia seuraväelle ja LiikU toteuttaa ne. Uusi ohjaaja- valmentaja koulutus antaa kunnille ja LiikUlle mahdollisuuden tehdä uudenlaista yhteistyötä, koska koulutus kohdistuu kaikkiin lajeihin. Muut toiminnot Seuratoiminnan tukeminen on sisäänkirjoitettu myös lasten ja nuorten sekä harrasteliikunnan painopistealueisiin, joiden kanssa lisätään yhteistyötä. Seuratoiminnan tukemiseen tähdätään lisäksi palkitsemis- ja kannustejärjestelmän kehittämisellä eri varainhankintakeinoja tuottamalla. OKM:n seuratoiminnan kehittämistuki on mahdollistanut jo monen vuoden ajan seuroille aloittaa jonkun uuden toiminnon. LiikU tiedottaa aktiivisesti seuroja kehittämistuesta sekä järjestää info- ja koulutustilaisuuksia hakijoille, LiikUn seuratoiminnan markkinointi- ja kehittämissuunnitelmassa on mietitty myös viestinnällisiä keinoja, joilla saadaan vuosittaisia suunnitelmia sisältöjä viestittyä eri kohderyhmille. Seurojen toimihenkilöiden kiinnostuksen herättäminen perustuu siihen miten Seuratoiminnan laadun parantamiseen ohjelmaa viestitetään eteenpäin ja mitä konkreettista ( kurssit) ja mitä malleja ( kuvaukset onnistuneista seuraprosesseista) voidaan kertoa seuroille. LiikUn tehtävänä on myös palkita ja kiittää seuratoimijoita ja siksi on suunniteltu, että tiedotusvälineisiin saataisiin kirjoituksia alueen Hyvistä Seuroista. Vuosittain pyritään palkitsemaan seurojen puheenjohtajia eri tavoin. Vuoden aikana myös kehitetään kuntien kanssa toimihenkilökoulutuksien lisäämistä mm. koulutussetelien käyttöä tehostamalla. Urheiluseuralle verkoistuminen on elinehto. Yksi tärkeimmistä seuran kumppaneista on kunta, joka luo edellytyksiä liikunta ja urheilutoiminnalle. Parhaimmillaan urheiluseura on taas keskeinen osa kunnan hyvinvointipolitiikkaa. Urheilijan ja valmentajan polun tukitoimet Valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen toteuttaminen Aluejärjestöt ovat yhdessä Olympiakomitean kanssa päivittäneet I tason kaikkia lajeja koskevan ohjaajakoulutuksen rungon. Kurssikokonaisuus käsittää 12 sisältöä, joiden yhteenlaskettu kesto oppimistehtävien kanssa on 50 tuntia. Kehittämistyön tavoitteena on kokonaisvaltaisen valmennuksen ja ohjauksen edistäminen kaikissa lajeissa. Lisääntynyt osaaminen näkyy laadukkaana valmennuksena ja ohjauksena, lisääntyneenä lajien välisenä vuoropuheluna, hyvänä harjoitteluna ja terveenä urheiluna ja liikuntana. Jatkossakin valmentajat suorittavat lajiopinnot lajiliiton suositusten mukaisesti. Vuoden 2014 aikana toteutetaan näitä uusia koulutuksia sekä avoimina että kuntien ja lajien aluejärjestöjen kanssa yhteistyönä. 14
15 Urheiluakatemiatoimintaan osallistuminen Urheiluakatemiaverkosto on urheilijan polun perustukiratkaisu, jonka kautta urheilu ja opiskelu yhdistyvät ja urheilijalle on tarjolla osaava valmennus helposti saatavilla olevissa olosuhteissa. Urheiluakatemiaverkoston toimintatapa on osaamista lisäävä ja yhteistyöhön ohjaava. LiikU / Jukka Pelkonen toimii SSA Satakunnan urheiluakatemia koordinaattorina vastaten toiminnan kehittämisestä, tukipalveluiden toteutumisesta, yhteistyökumppanuuksista ja verkostotyöstä yhdessä SSA valmennuspäällikön ja urheilulukion rehtorin kanssa. Vuonna 2014 kehitämme ja tehostamme akatemiayhteistyötä erityisesti Turun seudun urheiluakatemian kanssa. SSA sopimus tuo lisää yhteisiä henkilöresursseja akatemiatyöhön. Lisäksi LiikU on perustanut alueellisen Urheilijan Polku työryhmän, joka on koottu seurojen ja lajiliittojen asiantuntijoista. Ryhmän tehtävänä on edistää ja kehittää alueellista toimijoiden välistä yhteistyötä yhteistyössä urheiluakatemioiden kanssa. Valmentajuuden ja valmennusosaamisen lisääminen LiikU huolehtii alueellaan kaikille lajeille soveltuvasta valmentajien täydennyskoulutuksesta. Toimintaa kehitetään koulutuksen, asiantuntijapalveluiden ja erilaisten yhteistyöverkostojen avulla. LiikU pyrkii välittämään ajankohtaista tietoa valmentajien tueksi mm. keräämällä maakunnallisia urheilun asiantuntijaverkostoja. Lisäksi LiikU järjestää useita koulutustilaisuuksia ja seminaareja valmentajille. Näiden tilaisuuksien iso tavoite on esitellä hyvin toimivia käytännön esimerkkejä valmennustoimintaan liittyen, lisätä lajien ja valmentajien välistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta, tehostaa monipuolista harjoittelua ja nostaa esille valmennukseen liittyviä ajankohtaisia asioita. Seuroissa toimivien ammattilaisten tukeminen Seuratoiminnassa olevien päätoimisten valmennus- ja junioripäälliköiden sekä valmentajien määrä on kasvanut viime vuosien aikana merkittävästi. Kyseisten henkilöiden avulla urheiluseurojen toiminta on kehittynyt yhä ammattimaisempaan suuntaan ja laatu harjoituksissa sekä valmennustoiminnan organisoinnissa on parantunut näissä seuroissa. LiikU on käynnistänyt nyt yhdessä seurojen päätoimisten valmennuspäälliköiden ja valmentajien kanssa paikallisen verkoston, joka pyrkii edistämään maakunnallisesti valmentajien asemaa, arvostusta, verkostoitumista ja osaamista. LiikU vastaa verkostotyön sisällön ja toiminnan kehittämisestä ja kokonaisuudesta. LiikUlla on tarkoitus käynnistää v päätoimisten seuratoimijoiden työnohjaukseen liittyvä koulutus, joka tukee seuroihin palkattujen henkilöiden jaksamista ja verkostoitumista. Vaikuttamista ja viestintää urheilutoiminnan alueelta LiikU viestii urheilutoimintaa koskevista ajankohtaisista asioista oman uutiskirjeen välityksellä. Uutiskirje ilmestyy jäsenrekisterissä oleville seuratoimijoille kuusi kertaa vuodessa. Lisäksi koulutuksia ja tapahtumia markkinoidaan LiikUn nettisivuilla ja suorilla sähköpostilähetyksillä. 15
16 Respect palkitseminen Seuratoimijoiden, erityisesti valmentajien palkitseminen on kehitysteemana vuonna 2014 urheilutoiminnan yksikössä. LiikUn Respect palveluihin ovat kuuluneet mm. Lounais-Suomen Urheilugaala, ansiomerkkijärjestelmä ja kuntien seuratyöntekijöiden palkitseminen aikana pyrimme lisäämään palveluvalikkoamme seurojen suuntaan Respect toimintojen osalta. 16
17 17
18 18
19 19
20 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Liisankatu PORI (02) Yliopistonkatu TURKU (02) LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais-Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä, seuratoimijoita ja työyhteisöjä liikuttamaan muita. Puhumme liikunnan puolesta päättäjille. 20 Liikunta elämäntavaksi!
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2013
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2013 1 2 Toiminta ja taloussuunnitelma vuodelle 2013 Suomen hallitusohjelmassa todetut kehittämiskohteet sopivat LiikUn toimintaan
Tietoisemmin, vastuullisemmin, kestävämmin. Urheiluyhteisön Reilun Pelin ihanteet ja tavoitteet
Tietoisemmin, vastuullisemmin, kestävämmin Urheiluyhteisön Reilun Pelin ihanteet ja tavoitteet Jokaisen tasavertainen mahdollisuus liikuntaan ja urheiluun Liikunta ja urheilu ovat avoimia kaikille. Tasavertaisuus,
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2015
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2015 1 2 Toiminta ja taloussuunnitelma vuodeksi 2015 Kesäkuussa 2012 perustettu uusi liikunnan yhteinen, valtakunnallinen järjestö
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2012
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2012 1 2 Toiminta ja taloussuunnitelma vuodelle 2012 Suomen hallitusohjelmassa todetut kehittämiskohteet sopivat LiikUn toimintaan
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 2 YLEISTÄ: Kesäkuussa 2012 perustettiin liikunnan ja urheilun yhteinen valtakunnallinen järjestö Valo ry. Sen tehtävänä ja tavoitteena
Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 Hallitus 22.9.2015 YLEISTÄ: Kesäkuussa 2012 perustettiin liikunnan ja urheilun yhteinen valtakunnallinen järjestö Valo ry. Sen
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toimintasuunnitelma 2011
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toimintasuunnitelma 2011 Toiminta ja taloussuunnitelma vuodelle 2011 Yleistä LiikUn vuoden 2011 toimintasuunnitelma pohjautuu paljon aikaisempien vuosien
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU)
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Tehtävä LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais- Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä,
Liikunnan aluejärjestöt 2016
2016 Yhdessä enemmän 1 Liikunnan aluejärjestöjen toiminnan lähtökohta ja perustehtävä Liikunnan aluejärjestöjen toimintaa ovat ohjanneet vahvasti Opetus-ja kulttuuriministeriön (OKM) kanssa tehdyt tulossopimukset.
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän
Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry
Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry Järjestöneuvottelukunta 4.6.2018 Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry 1 PoPLi ry Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella toimiva liikunnan ja urheilun palvelujärjestö
LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos
LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia
LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE
LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE LISÄÄ LIIKETTÄ KOULUPÄIVIIN JA AKTIIVISUUTTA ILTAPÄIVIIN LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN JA VALON YHTEISISTÄ TUKITOIMISTA LIIKKUVILLE
Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS
Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taustaa SVUL / Lajiliitot -> C, B, A järjestelmä (yleis- / lajiosa) 1990 luvun alun järjestömurros 5 -portainen yleiseurooppalainen koulutusjärjestelmä
Sinettiseura uudistus etenee
Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.
Kainuun Liikunta ry STRATEGIA
Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän
Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku
Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen
LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA. Liikunnallinen elämäntapa Valossa. Matleena Livson 17.9.2013
LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA Liikunnallinen elämäntapa Valossa Matleena Livson 17.9.2013 Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua
OKM:n seuratuen haku
Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä
Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020
Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua liikunnasta ja urheilusta Liikkumisesta ja urheilusta elinvoimaa nuoren ja aikuisen arkeen
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 1 Sisällys Yleistä... 3 Resurssit... 4 LiikUn missio = päättymätön perustehtävä... 5 LiikUn visio ja slogan... 5 Mitä teemme?...
Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät
Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät 6.9.20182 Tähtiseura-ohjelman laatutekijät Yhteiset laatutekijät Lapset & nuoret Aikuiset Johtaminen ja hallinto Johtaminen Hallinto Viestintä ja markkinointi
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Toiminta- ja taloussuunnitelma 2019 1 Sisällys Yleistä... 3 Resurssit... 4 LiikUn suunnat... 4 LiikUn painopistealueet... 5 Päivittäisen liikunnan kehittäminen...
Strategia 2014-2017 Versio 1.0
Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Urheiluakatemiaohjelma Olympiakomitean Huippu-urheilu yksikön johtama Urheiluakatemiaohjelma vastaa koko Urheilijan polun kattavasta akatemiaverkoston johtamisesta Visio
TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016
TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 Valon syyskokouksen käsittelyyn 27.11.2015 SUOMALAISEN LIIKUNNAN JA URHEILUN YHTEINEN MENESTYSSUUNNITELMA 2020 MAAILMAN LIIKKUVIN URHEILUKANSA JA POHJOISMAIDEN MENESTYNEIN
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Toiminta- ja taloussuunnitelma 2017 1 Sisältö: sivu asia 3 Yleistä 4 Resurssit 5 Missio, visio ja yhdenvertaisuus 6 LiikU vuonna 2017 7 Liikkuva lapsuus 12 Lisää liikettä
Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous
Olympiakomitea Toiminnan suuntaviivat 2019 Kevätkokous 19.6.2018 Toimintasuunnitelma 2019 Suuntaviivat 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Työstöä yhdessä Kevätkokous 19.6. Työstöä yhdessä Syyskokous 24.11.
RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN SEUDULLA
RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN Seudullisella yhteistyöllä tasapuolisempaa, laadukkaampaa ja tehokkaammin tuotettua liikuntapalvelua Anu Oittinen KUNTIEN TULEVAISUUSFOORUMI Ti 10.4.2018 Kuntatalo, Helsinki
Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen
Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg
PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA
PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA Aluejärjestöt Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Alueellinen liikunnan ja urheilun järjestö, toimimme 16 kunnan alueella Päijät-Hämeessä Olemme yksi 15 aluejärjestöstä
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 27.4.2016 Menestyssuunnitelman sisältö Muutoksen tarve ja tekijät Missio, visio ja lupaukset 2020 Seuraavat yhteiset loikkamme Yhteisen
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä
Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5
Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta
VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1
Liikunnan aluejärjestöt VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1 VOK-työryhmä, Liikunnan aluejärjestöt 2015 Suomalaisen valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen rakenne Liikunnan alejärjestöjen VOK-1 koulutus noudattaa
LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013
LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013 TUL:n 28. liittokokous 18-19.5.2013 Kemi Käsiteltyjä asioita: Liikuntapoliittinen ohjelma-asiakirja Tasa-arvo ja yhdenvertaisuusraportti Liiton sääntö-ja päätöksentekorakenne,
Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina
Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina Hyvien käytäntöjen levittäminen kentälle Kunta- ja koulukohtaisen kehittämistyön tukeminen Osaamisen lisääminen Oppilaiden = vertaisohjaajien koulutus
Espoo Active City Liikuntapalvelut
E A ti Cit Espoo Active City Liikuntapalvelut Espoo-strategia 2010 2013 (Kv 7.9.2009 /elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki) Tieteen, taiteen ja talouden sekä liikunnan yhdistämisen vetovoima Liikuntavisiosta
Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4.
Metropolialueen alueellisen palvelukeskuksen pilottihanke Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4.2015 Päivän
Perustettu vuonna 1993.
LiikU lukuina Perustettu vuonna 1993. Yleishyödyllinen yhdistys, joka toimii yli tuhannen liikunta- ja urheiluseuran asialla. Jäsenet ovat liikuntaseuroja ja järjestöjä. Vaikuttaa Satakunnan ja Varsinais-
Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille
Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Ohjausryhmän esitys liikuntayhteisölle alueellisen toiminnan toteuttamisesta 2.x 16.6. 11.8. Maailman liikkuvin urheilukansa ja
VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET
VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET Kuva 1. Mahdollisuus ja tuki huipulle pyrkimiseen Mahdollisuus harrastaa ja kilpailla seuroissa Mahdollisimman paljon liikettä eri muodoissa Laadukasta
Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio
Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä www.liikkuvakoulu.fi Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu -ohjelmassa on tärkeää lisätä liikettä ja vähentää istumista koulupäivän
Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu
Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus
Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit
Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun
Tervetuloa yhteiselle tutkimusmatkalle pohtimaan päivähoidon uusia liikuntakäytäntöjä!
Tervetuloa yhteiselle tutkimusmatkalle pohtimaan päivähoidon uusia liikuntakäytäntöjä! Helsinki 27.1.2012 Millainen joukko koolla? Päiväkotien varhaiskasvattajia Kuntien varhaiskasvatuksesta vastaavia
YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen
YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja
Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto
Avustusmahdollisuuksia soveltavaan luontoliikuntaan OKM:n liikuntatoimen hallinnonalalla Soveltavan luontoliikunnan verkostotilaisuus 28.9.2018, Tarvaspää Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan
TUL ry:n strategia
TUL ry:n strategia 2016-2022 Valtuuston päätös 23.5.2015 Johdanto Suomen Työväen Urheiluliitto osallistuu aktiivisesti suomalaisen liikunta- ja kansalaistoimintakulttuurin kehittämiseen. Näin on tapahtunut
Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus
Laatuseuratyön historia
Tähtiseura-ohjelma Laatuseuratyön historia Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) FootPass ja IcePass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja Uimaliitolla Sinetti- ja Huima-seuroja
SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle
SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle Seuratoiminnan kasvupotentiaali Koko väestö Alle 13 v. Laatua ja osaamista nykyiseen toimintaan sekä uusia
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus
Mediakasvatusseuran strategia
Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura
Tähtiseurakahvit. Huhtikuu
Tähtiseurakahvit Huhtikuu Seuratoiminnan malli 2.0 ja laatutekijät Kolmen kehän malli I urheilutoiminta II seuran toiminnan organisointi III seuran ulkoinen toiminta 23.4.2018 3 Miksi muutos? Halutaan
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Anne Taulu, Toiminnanjohtaja, FT, TtM, sh (AMK) Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1.
LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA
LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA Mentorointi Nuoren Suomen ja aluejärjestöjen toteuttamaa Liikkuva koulu ohjelmaan kuuluvaa maksutonta toimintaa Mentoreina aluejärjestöjen
Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta
Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka
Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU
Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi Jari Lämsä KIHU Työn asemointi Oleellinen havainto on se, että työryhmä ei sinänsä ole keksinyt toimenpideluetteloon mitään uutta, vaikka vision ja nykytilan analysointi
Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa
Auditointikoulutus 14.2.2019 2 Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa. 14.2.2019 3 14.2.2019 4 Tähtimerkit osa-alueittain 14.2.2019 5 14.2.2019 6 Tähtiseura-ohjelman polussa 3 vaihetta 14.2.2019 7 14.2.2019
Seuratuen painopisteet
Seuratuki 2013 Seuratuki Urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen Seuratoiminnan laadun vahvistamiseen Perustoiminnan uudistamiseen ja kehittämiseen Liikunnan harrastamisen mahdollistamiseksi
TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia)
TuUS menestyssuunnitelma (niin sanottu strategia) Taidolla uintiin! Visio Mahdollistamme hyvät taidot uintiurheilussa menestymiseen. Missio Luomme edellytykset kunkin tarpeiden ja kykyjen mukaiseen kunto-
TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2015
TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2015 Valon peliajatus MAALIT Liikkuva lapsuus luo perustan sekä liikkujan että urheilijan poluille Liikkujan polku mahdollistaa liikunnallisen elämäntavan Seuratoiminta
SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN
SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,
VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.
VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta
Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1
Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden
Erityisen hyvää liikuntaa
Erityisen hyvää liikuntaa Saku Rikala KKI-Päivät 16.-17.3.2016 Soveltava Liikunta SoveLi ry Valtakunnallinen liikuntajärjestö Tavoitteena parantaa pitkäaikaissairaiden ja vammaisten mahdollisuuksia liikuntaan
Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit
Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun
ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0
1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi Lähtökohdat eli miksi tarvitaan muutosta 2 kentän toimijat (seuratoimijat, urheilijat, liikkujat,
Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat
Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n
Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja
Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Riikka Juntunen, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry 9.11.2015 Suomalaiset liikuntajärjestöt Suomalaisia valtakunnallisia
SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.
Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti
SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020
SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 VISIO Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020. Kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä MISSIO Suomen Karateliitto on
Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen
Kasva Urheilijaksi aamukahvit 11.3.2015 Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen Urheileva lapsi tai nuori kaiken keskiössä Koti Liikunta- ja urheiluolosuhteet - kuntataho Innostus
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa
Seurojen tukitoimet. Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma
Seurojen tukitoimet Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma Seurojen tukitoimet strategiset tavoitteet jäsenistölle laadukasta kansalaistoimintaa tukevaa koulutusta seurojen toiminnan
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä
Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue
Tähtiseura-ohjelma Huippu-urheilun osa-alue Laatuseuratyön historiaa Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) Foot Pass ja Ice Pass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja (2007)
KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA
KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen
Lasten ja nuorten liikunnan paikallisten kehittämishankkeiden avustukset 2015
TAVOITTEENA terveyden kannalta liian vähän liikkuvien lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuuden lisääminen suositusten mukaiselle tasolle Hankkeiden tulee olla selkeitä kokeilu- ja kehittämishankkeita,
Suomen Suunnistusliitto
Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Nuorten olympiavalmentajan toimenkuva: sisältö Taustaa Suunnistuksen nuorten olympiavalmentaja NO-valmennus: tehtäväkenttä NO-valmennus: raportointi Case
LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTO. Esittelydiat
LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTO Esittelydiat Oletko koskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Voisiko tekemisiä yhdistää ja saada isompia tuloksia aikaiseksi? Kohderyhmä tiedossa, kanavat kunnossa Keneltä löytyisi
Seuratoiminnan kehittämistuki 2019
Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 ylitarkastaja Sari Virta sari.virta@minedu.fi päivitetty 31.10.2018 Seuratoiminnan kehittämistuki Valtionavustus paikallistasolle. Hakija voi olla paikallinen liikuntaa
KEPLIN TOIMINTASUUNNITELMA Keplin vuosikokous Toholampi
KEPLIN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Keplin vuosikokous Toholampi 26.11.2015 Tietoa Keplistä Perustettu 10.11.2997 Jäseniä 129 Toimisto Kokkolassa Henkilöstö 5-7 hlöä vuosittain Toiminta-alueella 21 kuntaa,
saada tietoa seuratoimijoilta siitä, millaisiin asioihin seuratasolla kaivataan tukea, apua ja palveluita Osallistaa ja aktivoida seuratoimijoita
Kysely avoinna www.pesis.fi sivuilla 14.11.- 15.12.2012 Kyselyyn saatiin 93 vastausta Kysely oli osin yhtenevä SLU:n keväällä 2012 järjestämään kyselyyn (vertailukelpoisuus) Kyselyn tavoitteena oli: saada
PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY
PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,
Turun Liikkuva koulu. Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa
Turun Liikkuva koulu Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari 1.11.2018 Turun Liikkuva koulu Tavoite: jokainen peruskouluikäinen
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut
Tähtiseura-ohjelma Tähtiseura-päivät. Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea
Tähtiseura-ohjelma 6.10.2018 Tähtiseura-päivät Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea Tähtiseura-ohjelma Yhdessä työstetty Seurat, lajiliitot, liikunnan aluejärjestöt, Olympiakomitea
Sisällysluettelo. 1. Yleistä 3. 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3. 3. Opiskelu... 5. 3. Valmennus... 7. 4. Tukipalvelut... 7
TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sisällysluettelo 1. Yleistä 3 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3 3. Opiskelu... 5 3. Valmennus... 7 4. Tukipalvelut... 7 5. Hallinto ja talous.. 8 6. Tiedottaminen.. 8 2 1.
Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat
Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat SEURATOIMINTA LAPSET JA NUORET AIKUISET HUIPPU-URHEILU LIIKUNNAN ARVOMAAILMA LIIKUNTALAKI INFRA Tavoite Lappi on maailman kiinnostavin hyvinvointiympäristö
Liikkuva Päijät-Häme kiertue Makera-hanke, yhteistyössä Päijät-Hämeen Liitto
Liikkuva Päijät-Häme kiertue 2019-2020 Makera-hanke, yhteistyössä Päijät-Hämeen Liitto Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) liikunnan aluejärjestö toimii 16 kunnan alueella jäseniä ovat seurat,
SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET
SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET Järjestöpäivät Rantasipi Aulanko, Hämeenlinna Kulttuuriasiainneuvos Mirja Virtala 24.9.2008 Opetusministeriön liikuntayksikkö OPETUSMINISTERIÖ 1 ESR VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA
LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT. Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry
LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä KESKEISET PALVELUT KOULUILLE Mentorointi Koulutukset Kampanjat (VALO ry) Opintomatka Mikkelin liikkuviin
Urheilun johtaminen hyvässä seurassa Lappeenranta
Urheilun johtaminen hyvässä seurassa 3.11.2015 Lappeenranta Yhdistykset perustetaan toteuttamaan tiettyä tarkoitusta. Toiminta-ajatus sitoo yhdistyksen toimijat yhteen ja ohjaa seuran toimintaa Urheiluseurassa
Arvot ja visio. KuPS ry Kuopion Palloseura ry
Arvot ja visio KuPS ry Kuopion Palloseura ry 1 Sisällys ARVOT... 2 Suvaitsevaisuus... 2 Urheilullisuus ja terveet elämäntavat... 2 Tavoitteellisuus... 2 VISIO... 2 KUPS RY:N KYMMENEN KELTAISTA LUPAUSTA...
LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja
LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja VEHMAISTEN URHEILIJAT Vehmaisten Urheilijat urheilutoiminta Vehmaisten Urheilijoilla