Tallinna 2 yötä / Europa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tallinna 2 yötä / Europa"

Transkriptio

1 Tallinna 2 yötä / Europa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa tämä tehdessänne esim. alkoholiostoksia. Matkustajien tulee itse huolehtia, että kaikissa matkatavaroissa on omistajan nimi ja yhteystiedot. Matkatavaroiden tulee olla hyvin pakattuja, normaalin kuljetuksen kestäviä. Kuljettaja ja Pohjolan Matka eivät vastaa kadonneista tai rikkoontuneista matkatavaroista. Tarkat lähtöajat, -paikat ja tiedot laiva-aikatauluista on merkitty laskuun/matkavahvistukseen. Laiva- ja bussiaikataulut saattavat muuttua esitteiden ilmestymisen jälkeen. Lähtöpaikalla on hyvä olla viimeistään 15 minuuttia ennen matkavahvistukseen merkittyä lähtöaikaa. Samalla liittymäkuljetusreitillä voi olla useampia busseja. Pyrimme sijoittamaan samalla varauksella olevat matkustajat samaan bussiin. Liittymäkuljetuksiin ei ole mahdollista varata istumapaikkoja etukäteen. Ilmoitattehan matkavarauksenne yhteydessä erikoismatkatavaroista, kuten lastenrattaista ja pyörätuoleista. Pyörätuolilla liikkuvalla matkustajalla tulee olla avustaja mukana matkalla. Huom! alkaen ajetaan Länsisatamaan seuraavasti: Keskiviikko- ja sunnuntai-lähdöllä saapuminen satamaan klo Torstai- ja lauantai-lähdöllä saapuminen satamaan klo A: Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä-Lahti-Helsinki Hirvaskangas ABC piha Äänekoski linja-autoasema Suolahti linja-autoasema Laukaa linja-autoasema Vihtavuori Vihtahousun pys Vaajakoski Vesmanninmäki Jyväskylä Harjukatu tilausajolai Keljonkangas ABC piha Muurame Shell piha Korpilahti linja-autoasema Jämsänkoski linja-autoasema Jämsä linja-autoasema Kuhmoinen Neste piha Padasjoki ABC piha Vääksy vanha tori 15.05

2 Laune Citymarket pikav.pys B: Vaajakoski-Jyväskylä-Jämsä-Lahti-Helsinki Vaajakoski Vesmanninmäki Jyväskylä Harjukatu tilausajolai Keljonkangas ABC piha Muurame Shell piha Korpilahti linja-autoasema Jämsänkoski linja-autoasema Jämsä linja-autoasema Kuhmoinen Neste piha Padasjoki ABC piha Vääksy vanha tori Laune Citymarket pikav.pys AS: Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä-Lahti-Helsinki Hirvaskangas ABC piha 9.15 Äänekoski linja-autoasema 9.30 Suolahti linja-autoasema 9.40 Laukaa linja-autoasema Vihtavuori Vihtahousun pys Vaajakoski Vesmanninmäki Jyväskylä Harjukatu tilausajolai Keljonkangas ABC piha Muurame Shell piha Korpilahti linja-autoasema Jämsänkoski linja-autoasema Jämsä linja-autoasema Kuhmoinen Neste piha Padasjoki ABC piha Vääksy vanha tori BS: Vaajakoski-Jyväskylä-Jämsä-Lahti-Helsinki Vaajakoski Vesmanninmäki Jyväskylä Harjukatu tilausajolai Keljonkangas ABC piha Muurame Shell piha Korpilahti linja-autoasema 11.00

3 Jämsänkoski linja-autoasema Jämsä linja-autoasema Kuhmoinen Neste piha Padasjoki ABC piha Vääksy vanha tori K: Kajaani-Kuopio-Mikkeli-Lahti-Helsinki Kajaani linja-autoasema 7.55 Mainua th 8.10 Sukeva Neste pys Iisalmi linja-autoasema 9.00 Lapinlahti Matin ja Liisan asema 9.45 Alapitkä pikav.pys Siilinjärvi linja-autoasema Vuorela ramppi Kuopio linja-autoasema tilausajo Pitkälahti ABC piha Oravikoski pikav.pys Leppävirta Unnukka piha Varkaus ABC piha Joroinen Jari-Pekka piha eteläpu Juva ABC piha Mikkeli Matkakeskuksen tilausajo Otava pikav.pys Kuortti ABC piha Heinola Kirkkokatu turistipys Vierumäki Matkakeidas Laune Citymarket pikav.pys I: Iisalmi-Kuopio-Mikkeli-Lahti-Helsinki Iisalmi linja-autoasema 9.00 Lapinlahti Matin ja Liisan asema 9.45 Alapitkä pikav.pys Siilinjärvi linja-autoasema Vuorela ramppi Kuopio linja-autoasema tilausajo Pitkälahti ABC piha Oravikoski pikav.pys Leppävirta Unnukka piha Varkaus ABC piha 11.40

4 Joroinen Jari-Pekka piha eteläpu Juva ABC piha Mikkeli Matkakeskuksen tilausajo Otava pikav.pys Kuortti ABC piha Heinola Kirkkokatu turistipys Vierumäki Matkakeidas Laune Citymarket pikav.pys KS: Kajaani-Kuopio-Mikkeli-Lahti-Helsinki Kajaani linja-autoasema 6.10 Mainua th 6.25 Sukeva Neste pys Iisalmi linja-autoasema 7.15 Lapinlahti Matin ja Liisan asema 8.00 Alapitkä pikav.pys Siilinjärvi linja-autoasema 8.25 Vuorela ramppi 8.35 Kuopio linja-autoasema tilausajo 8.50 Pitkälahti ABC piha 9.00 Oravikoski pikav.pys Leppävirta Unnukka piha 9.35 Varkaus ABC piha 9.55 Joroinen Jari-Pekka piha eteläpu Juva ABC piha Mikkeli Matkakeskuksen tilausajo Otava pikav.pys Kuortti ABC piha Heinola Kirkkokatu turistipys Vierumäki Matkakeidas IS: Iisalmi-Kuopio-Mikkeli-Lahti-Helsinki Iisalmi linja-autoasema 7.15 Lapinlahti Matin ja Liisan asema 8.00 Alapitkä pikav.pys Siilinjärvi linja-autoasema 8.25 Vuorela ramppi 8.35 Kuopio linja-autoasema tilausajo 8.50 Pitkälahti ABC piha 9.00 Oravikoski pikav.pys. 9.25

5 Leppävirta Unnukka piha 9.35 Varkaus ABC piha 9.55 Joroinen Jari-Pekka piha eteläpu Juva ABC piha Mikkeli Matkakeskuksen tilausajo Otava pikav.pys Kuortti ABC piha Heinola Kirkkokatu turistipys Vierumäki Matkakeidas L: Lieksa-Joensuu-Lappeenranta-Kouvola-Helsinki Lieksa linja-autoasema 6.55 Uimaharju Teboil piha 7.30 Eno SEO piha 7.50 Uuro ABC Kontiolahti piha 8.35 Joensuu Siltakatu matkailupys Joensuu linja-autoasema 9.00 Reijola ramppi 9.10 Honkavaara Gulf pys Onkamo th 9.30 Tolosenmäki Neste piha 9.45 Kitee ABC piha 9.55 Puhos th VT 6 pys Kesälahti Pivanka piha Saari SEO piha Särkisalmi ABC piha Parikkala Kägöne piha Simpele Teboil piha Rautjärvi Pirholan th Imatra keskusliikenneasema Joutseno linja-autoasema Lappeenranta ABC Viipurinportti Lappeenranta Peltolan koulu Sammonlahti pikav.pys Taavetti Satun Makiat piha Utti ABC piha Kouvola linja-autoasema Kuusankoski keskustan pikav.pys Elimäki Alppiruusu VT 6 pys Pukaron Paroni piha Helsinki satama J: Joensuu-Lappeenranta-Kouvola-Helsinki Joensuu Siltakatu matkailupys. 8.55

6 Joensuu linja-autoasema 9.00 Reijola ramppi 9.10 Honkavaara Gulf pys Onkamo th 9.30 Tolosenmäki Neste piha 9.45 Kitee ABC piha 9.55 Puhos th VT6 pys Kesälahti Pivanka piha Saari SEO piha Särkisalmi ABC piha Parikkala Kägöne piha Simpele Teboil piha Rautjärvi Pirholan th Imatra keskusliikenneasema Joutseno linja-autoasema Lappeenranta ABC Viipurinportti Lappeenranta Peltolan koulu Sammonlahti pikav.pys Taavetti Satun Makiat piha Utti ABC piha Kouvola linja-autoasema Kuusankoski keskustan pikav.pys Elimäki Alppiruusu VT6 pys Pukaron Paroni piha Helsinki satama LS: Lieksa-Joensuu-Lappeenranta-Kouvola-Helsinki Lieksa linja-autoasema 5.10 Uimaharju Teboil piha 5.45 Eno SEO piha 6.05 Uuro ABC Kontiolahti piha 6.50 Joensuu Siltakatu matkailupys Joensuu linja-autoasema 7.15 Reijola ramppi 7.25 Honkavaara Gulf pys Onkamo th 7.45 Tolosenmäki Neste piha 8.00 Kitee ABC piha 8.10 Puhos th VT6 pys Kesälahti Pivanka piha 8.55 Saari SEO piha 9.10 Särkisalmi ABC piha 9.20 Parikkala Kägöne piha 9.30 Simpele Teboil piha 9.45 Rautjärvi Pirholan th Imatra keskusliikenneasema Joutseno linja-autoasema Lappeenranta ABC Viipurinportti Lappeenranta Peltolan koulu 11.30

7 Sammonlahti pikav.pys Taavetti Satun Makiat piha Utti ABC piha Kouvola linja-autoasema Kuusankoski keskustan pikav.pys Elimäki Alppiruusu VT6 pys Pukaron Paroni piha JS: Joensuu-Lappeenranta-Kouvola-Helsinki Joensuu Siltakatu matkailupys Joensuu linja-autoasema 7.15 Reijola ramppi 7.25 Honkavaara Gulf pys Onkamo th 7.45 Tolosenmäki Neste piha 8.00 Kitee ABC piha 8.10 Puhos th VT6 pys Kesälahti Pivanka piha 8.55 Saari SEO piha 9.10 Särkisalmi ABC piha 9.20 Parikkala Kägöne piha 9.30 Simpele Teboil piha 9.45 Rautjärvi Pirholan th Imatra keskusliikenneasema Joutseno linja-autoasema Lappeenranta ABC Viipurinportti Lappeenranta Peltolan koulu Sammonlahti pikav.pys Taavetti Satun Makiat piha Utti ABC piha Kouvola linja-autoasema Kuusankoski keskustan pikav.pys Elimäki Alppiruusu VT6 pys Pukaron Paroni piha 13.55

Europa-risteily ja yö Tallinnassa 2.9. saakka

Europa-risteily ja yö Tallinnassa 2.9. saakka 3.4.2019 Europa-risteily ja yö Tallinnassa 2.9. saakka Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa 31.12.2017 22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

Päivä Tukholmassa -risteily Helsingistä / Viking Line

Päivä Tukholmassa -risteily Helsingistä / Viking Line 17.2.2017 Päivä Tukholmassa -risteily Helsingistä / Viking Line Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi

Lisätiedot

Hiihtoloman perhematka Tallinnaan 3 pv

Hiihtoloman perhematka Tallinnaan 3 pv 8.1.2018 Hiihtoloman perhematka Tallinnaan 3 pv Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

Visby -risteily / Europa

Visby -risteily / Europa 2.2.2017 Visby -risteily / Europa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa

Lisätiedot

Vaajakoski Vesmanninmäki Jyväskylä Harjukatu tilausajolai Keljonkangas ABC piha Muurame Shell piha 12.35

Vaajakoski Vesmanninmäki Jyväskylä Harjukatu tilausajolai Keljonkangas ABC piha Muurame Shell piha 12.35 23.9.2017 Kylpyläloma 5 pv Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa tämä tehdessänne

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen 7.9.2016 Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen Bussireitit Huom! Osa liittymäkuljetuksen lähtöajoista on jo lähtöpäivää edeltävän vuorokauden puolella! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan

Lisätiedot

Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa

Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa 15.9.2017 Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

Hirvaskangas ABC piha 3.00. Äänekoski linja-autoasema 3.15. Suolahti linja-autoasema 3.25. Laukaa linja-autoasema 3.45

Hirvaskangas ABC piha 3.00. Äänekoski linja-autoasema 3.15. Suolahti linja-autoasema 3.25. Laukaa linja-autoasema 3.45 22.11.2015 Pärnu 3 yötä Bussireitit Huom! Osa liittymäkuljetuksen lähtöajoista on jo lähtöpäivää edeltävän vuorokauden puolella! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden

Lisätiedot

Europa-risteily ja 3 yötä Tallinnassa

Europa-risteily ja 3 yötä Tallinnassa 25.12.2018 Europa-risteily ja 3 yötä Tallinnassa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Baltic Queen

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Baltic Queen 15.11.2015 22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Baltic Queen Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi

Lisätiedot

Kulttuuria Tallinnassa 3 pv

Kulttuuria Tallinnassa 3 pv 22.11.2015 Kulttuuria Tallinnassa 3 pv Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa

Lisätiedot

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa 27.3.2019 22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

Yö Europalla ja 1 yö Tallinnassa

Yö Europalla ja 1 yö Tallinnassa 26.8.2019 Yö Europalla ja 1 yö Tallinnassa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa

Lisätiedot

Yö Europalla ja perheloma 1 yö Tallinnassa

Yö Europalla ja perheloma 1 yö Tallinnassa 26.8.2019 Yö Europalla ja perheloma 1 yö Tallinnassa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa 5.9.2015 22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

Europa -risteily ja yö Tallinnassa 3 pv

Europa -risteily ja yö Tallinnassa 3 pv 22.11.2015 Europa -risteily ja yö Tallinnassa 3 pv Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

Mini Spa -loma Virossa 4 pv

Mini Spa -loma Virossa 4 pv 24.7.2019 Mini Spa -loma Virossa 4 pv Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen 25.6.2016 Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen Bussireitit Huom! Osa liittymäkuljetuksen lähtöajoista on jo lähtöpäivää edeltävän vuorokauden puolella! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme

Lisätiedot

Bussiaikataulut: Pohja älä käytä. Sivu 1

Bussiaikataulut: Pohja älä käytä. Sivu 1 Bussiaikataulut: Reitti 4B Oulu linja-autoasema 07:00 01:10 Pulkkila ABC piha 08:10 00:20 Kärsämäki liikenneasema 08:30 00:30 Pyhäsalmi ABC piha 09:00 01:00 Viitasaari ABC piha 10:00 01:00 Hirvaskangas

Lisätiedot

Visby -risteily / Baltic Queen

Visby -risteily / Baltic Queen 13.2.2016 Visby -risteily / Baltic Queen Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa

Lisätiedot

Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv

Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv 7.9.2016 Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa

Lisätiedot

Viking Line -risteily Helsingistä ja yö Tukholmassa

Viking Line -risteily Helsingistä ja yö Tukholmassa 10.6.2016 Viking Line -risteily Helsingistä ja yö Tukholmassa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi

Lisätiedot

VIRON KYLPYLÄLOMAT hinnastot ja bussiliittymien aikataulut 2008

VIRON KYLPYLÄLOMAT hinnastot ja bussiliittymien aikataulut 2008 VIRON KYLPYLÄLOMAT hinnastot ja bussiliittymien aikataulut 2008 Kylpylälomahinnastot Kylpylälomat 2008 ph = puolihoito ja th = täyshoito 8 pv (su-su) Reitit Reitit Tallinna Tallinna Tallinna Pärnu Pärnu

Lisätiedot

Bussiaikataulut: Pohja älä käytä. Sivu 1

Bussiaikataulut: Pohja älä käytä. Sivu 1 Bussiaikataulut: Reitti 4B Oulu linja-autoasema 07:00 01:10 Pulkkila ABC piha 08:10 00:20 Kärsämäki liikenneasema 08:30 00:30 Pyhäsalmi ABC piha 09:00 01:00 Viitasaari ABC piha 10:00 01:00 Hirvaskangas

Lisätiedot

WINRES BUSSIREITIT JA LIITYNTÄKULJETUSHINNAT

WINRES BUSSIREITIT JA LIITYNTÄKULJETUSHINNAT WINRES BUSSIREITIT JA LIITYNTÄKULJETUSHINNAT Aikataulu tilausvahvistuksen osanottajatodistuksessa. Reitti 2: Isojoki-Pori-Huittinen-Forssa-Helsinki Isojoki Matkahuolto Honkajoki Honkacenter Kankaanpää

Lisätiedot

MERIMESSUT MS EUROPA 2.-3.2.2014

MERIMESSUT MS EUROPA 2.-3.2.2014 ..03 MERIMESSUT MS EUROPA.-3..0 Rauma, Linja-autoasema :5 Vermuntila, Taantumus, tienhaara :5 Ihode, säästöpankin :30 Laitila, Shell :0 Mynämäki, Vt.8, Yläneen th pvp 3:00 Nousiainen Neste vt.8 tienhaara

Lisätiedot

Visbyn metsäristeily,

Visbyn metsäristeily, Visbyn metsäristeily, 9.6.2012 Bussien lähtöpaikat ja ajoreitit. Liityntäkuljetusten hintoihin sisältyy ennen ruokailutaukoa bussiin nouseville aikatauluihin merkityt ruokailut: lounas menomatkalla ja

Lisätiedot

Olet tervetullut osallistumaan Meton ja Metsänhoitajaliiton järjestämään Itä-Suomen metsäpäivään

Olet tervetullut osallistumaan Meton ja Metsänhoitajaliiton järjestämään Itä-Suomen metsäpäivään Olet tervetullut osallistumaan Meton ja Metsänhoitajaliiton järjestämään Itä-Suomen metsäpäivään Aika Keskiviikkona 26.9.2012 klo 14.00 20.00 Paikka Aihe Itä-Suomen yliopiston Carelia sali, Yliopistonkatu

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 12.10.2015-03.01.2016 VALID FROM 12/10 /2015-3/1/2016 TKU

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 12.10.2015-03.01.2016 VALID FROM 12/10 /2015-3/1/2016 TKU AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 12.10.2015-03.01.2016 VALID FROM 12/10 /2015-3/1/2016 UUDET REITIT: HELSINKI - TRE KESKUSTA TKU ROVANIEMI! ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Kaupungit/Cities Reitit/Routes

Lisätiedot

Lomakyytien aikataulut 2015

Lomakyytien aikataulut 2015 Lomakyytien aikataulut 2015 päivitetty 6.7.2015 / Alik Hotti VMTK Reitti 3B Pyhäntä th 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th 17:35 17:35 20:10 20:10 Sievi th 17:50

Lisätiedot

Suuri Harmonikkaristeily 2008: KAIKKI BUSSIAIKATAULUT

Suuri Harmonikkaristeily 2008: KAIKKI BUSSIAIKATAULUT Sivu 1/7 Suuri Harmonikkaristeily 2008: KAIKKI BUSSIAIKATAULUT AIKA PAIKKA 0 (Oma auto) 1A (Tohmajärvi-Kitee-Imatra-Lappeenranta-Lahti-Kouvola-Turku) 08:00 Tohmajärvi matkahuolto 08:20 Kitee linja-autoasema

Lisätiedot

Lomakyytien aikataulut 2017

Lomakyytien aikataulut 2017 Lomakyytien aikataulut 2017 päivitetty 28.11.2016 / Alik. Kokko, VMTK Reitti 3B Pyhäntä tienristeys 28/88 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th/liikenneympyrä

Lisätiedot

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen Päätös 1 (5) Saaristonkatu 22 90100 Oulu ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 1824918-9 HAKEMUS

Lisätiedot

AIKATAULUT. KUOPION LIIKENNE Varikkokatu 4, Kuopio, (017) KUOPION LIIKENNE matkaa 10 matkaa

AIKATAULUT. KUOPION LIIKENNE Varikkokatu 4, Kuopio, (017) KUOPION LIIKENNE matkaa 10 matkaa KUOPION LIIKENNE Varikkokatu 4, 70620 Kuopio, (017) 581 8100 R KUOPION LIIKENNE R M S M P L S,SS ++ = joka päivä = maanantaista perjantaihin = lauantaisin. Juhannusaattona pe 21.6. ajetaan lauantailiikenne.

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE

AIKATAULUT - TIMETABLE AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 29.10.2018-7.1.2019 VALID FROM 29/10/2018-7/1/2019 AIKATAULUT 29.10.2018-7.1.2019 ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Alavus F18 47 Elimäki F6, F76 26-27, 49 Espoo F1,

Lisätiedot

AIKATAULULIITE LUPA REITTI KOIVISTON AUTO OY PÄÄTÖSNRO / RATKAISUPVM

AIKATAULULIITE LUPA REITTI KOIVISTON AUTO OY PÄÄTÖSNRO / RATKAISUPVM 1 REITTI HELSINKI LAS - LAHTI - JYVÄSKYLÄ 02.06.2018-0 182071 Hki linja-autoasema 14:00 2 182130 Ooppera X 3 182105 Porvoonkatu X 4 232635 Kangasalantie X 5 165922 Kumpulan kampus X 6 182242 Koskelan varikko

Lisätiedot

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe - AE 30 Pietari_(Finljandski) Helsinki asema 5:40:00 9:16:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 31 Helsinki asema Moskova_(Leningradski) 17:52:00 7:25:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 32 Moskova_(Leningradski) Helsinki

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016 Junatyyppi Junanumero Kulkuväli Lähtöaika Tuloaika Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:12:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 13.12.2015 26.3.2016 S 2 Joensuu asema Helsinki asema

Lisätiedot

Ensimmäistä kertaa sijoitetut 0 20 vuotiaat , koko maa (n)

Ensimmäistä kertaa sijoitetut 0 20 vuotiaat , koko maa (n) Ensimmäistä kertaa sijoitetut 0 20 vuotiaat 2006 2008, koko maa (n) 3800 3700 3664 3600 3500 3493 3400 3300 koko maa 3200 3177 3100 3000 2900 2006 2007 2008 Ensimmäistä kertaa sijoitetut 2006 2008 ikäryhmien

Lisätiedot

1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 LÄHTÖ 25-26.7. PALUU 9.8.

1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 LÄHTÖ 25-26.7. PALUU 9.8. Leirilippukuntien bussiaikataulut 1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 16.30 (25.7.) Kemijärvi, linja-autoasema 23.30 18.30 (25.7.) Rovaniemi, linja-autoasema 21.30 20.00 (25.7.)

Lisätiedot

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:

Lisätiedot

Paikalliset kattavuusalueet ja runkoverkkoalueet

Paikalliset kattavuusalueet ja runkoverkkoalueet Paikalliset kattavuusalueet ja runkoverkkoalueet Elisan kapasiteettipalveluiden paikalliset kattavuusalueet Jokainen paikallinen seutu jakaantuu vielä kahteen osaan, Paikallinen runkoverkkoalue 1 ja Paikallinen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN LIIKENNE SEUTULIIKENNE

JYVÄSKYLÄN LIIKENNE SEUTULIIKENNE R JYVÄSKYLÄN LIIKENNE SEUTULIIKENNE 3.6. 7.8.2019 MERKKIEN SELITYKSET Aikataulukausi 3.6. 7.8.2019 Aikataulun voimassaolosta poikkeava linjan ajokausi mainitaan linjan yhteydessä. = maanantaista perjantaihin

Lisätiedot

AIKATAULUT

AIKATAULUT KUOPION LIIKENNE R AIKATAULUT 1.1. 3.3.2019 KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS VARKAUS JÄPPILÄ PIEKSÄMÄKI VARKAUS TAHKORANTA JOROINEN Matkaan-mobiilisovelluksen

Lisätiedot

AIKATAULUT

AIKATAULUT KUOPION LIIKENNE R AIKATAULUT 4.3. 2.6.2019 KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS VARKAUS JÄPPILÄ PIEKSÄMÄKI VARKAUS TAHKORANTA JOROINEN Matkaan-mobiilisovelluksen

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti

Säännöllinen kapasiteetti Junatyyppi Juna Kulkuväli Lähtö Tulo Linja Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:17:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 30.10.2016 10.12.2016 IC 2 Joensuu asema Helsinki asema 5:18:00

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN LIIKENNE SEUTULIIKENNE Koiviston Auton mobiilisovellus Matkaan

JYVÄSKYLÄN LIIKENNE SEUTULIIKENNE Koiviston Auton mobiilisovellus Matkaan JYVÄSKYLÄN LIIKENNE R SEUTULIIKENNE 4.6. 8.8.2018 Koiviston Auton mobiilisovellus Matkaan www.koivistonauto.fi/matkaan. MERKKIEN SELITYKSET Aikataulukausi 4.6. 8.8.2018 Aikataulun voimassaolosta poikkeava

Lisätiedot

AIKATAULUT

AIKATAULUT KUOPION LIIKENNE R AIKATAULUT 8.8. 31.12.2018 KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS VARKAUS JÄPPILÄ PIEKSÄMÄKI VARKAUS TAHKORANTA JOROINEN Matkaan-mobiilisovelluksen

Lisätiedot

Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen. Riihimäki 05800 Hyvinkää 12400 Tervakoski 12240 Hikiä 12310 Ryttylä 12100 Oitti 12540 Launonen 12520 Kormu

Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen. Riihimäki 05800 Hyvinkää 12400 Tervakoski 12240 Hikiä 12310 Ryttylä 12100 Oitti 12540 Launonen 12520 Kormu Local Availability of Capacity Services Elisa Corporation networks local availability of capacity services Capital area (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) Jyväskylä area Joensuu area Lappeenranta area

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA VALID FROM 9/10/2017-7/1/2018 TALVIKAUDEN AIKATAULUT!

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA VALID FROM 9/10/2017-7/1/2018 TALVIKAUDEN AIKATAULUT! AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 9.10.2017-7.1.2018 VALID FROM 9/10/2017-7/1/2018 TALVIKAUDEN AIKATAULUT! ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Alavus F18 36 Elimäki F6 25 Espoo F1, F2, F8 8-11, 28-29

Lisätiedot

AIKATAULUT

AIKATAULUT KUOPION LIIKENNE R AIKATAULUT 1.1. 3.6.2018 KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS JOROINEN VARKAUS MATKAAN-MOBIILISOVELLUKSEN LIPPUJA Varkaus - Kuopio

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015 POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA VALID FROM 8/1/ /2/2018 UUDET AIKATAULUT

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA VALID FROM 8/1/ /2/2018 UUDET AIKATAULUT AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 8.1.2018-15.2.2018 VALID FROM 8/1/2018-15/2/2018 2018 UUDET AIKATAULUT ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Elimäki F6 28-29 Espoo F1, F2, F8 6-9, 12, 32-33 Eurajoki F8

Lisätiedot

Vuonna 2014 päättyvät ostoliikenteet

Vuonna 2014 päättyvät ostoliikenteet Vuonna 2014 päättyvät ostoliikenteet Sopimus päättyy Ajopäivät Reitti 30.6.2014 L 08.25 Vesanto-Karttula-09.55 Kuopio 30.6.2014 L 14.15 Kuopio-Karttula-15.55 Vesanto 30.6.2014 SS 15.00 Vesanto-Karttula-16.45

Lisätiedot

AIKATAULUT KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS VARKAUS JÄPPILÄ PIEKSÄMÄKI

AIKATAULUT KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS VARKAUS JÄPPILÄ PIEKSÄMÄKI KUOPION LIIKENNE R AIKATAULUT 4.6. 7.8.2018 KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS VARKAUS JÄPPILÄ PIEKSÄMÄKI MATKAAN-MOBIILISOVELLUKSEN LIPPUJA Varkaus

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy Hallitus 198 10.04.2013 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy H 198 Suomen Terveystalo Oy on pyytänyt Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvon ta vi ras tol ta yksityisen

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE

AIKATAULUT - TIMETABLE AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 13.8.2018-14.10.2018 VALID FROM 13/8/2018-14/10/2018 ALKUSYKSYN AIKATAULUT 20.7.timetable.indd 1 20.7.2018 15.44 ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Alavus F18 18-19

Lisätiedot

LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011

LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011 LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. 1 (5) Vuosina 2010 ja 2011 lisätään julkisen palvelun velvoitteen

Lisätiedot

Kemiallisen WC:n tyhjennyspaikat

Kemiallisen WC:n tyhjennyspaikat Kemiallisen WC:n tyhjennyspaikat Alavus, Sapsalampi, Tielaitoksen P-paikka GPS: N 62.44034 E 23.62583 Kem.WC:n tyhjennyskaivo P-alueen pohjoispäässä. Anjalankoski, ABC, Hallitie 2 GPS: N 60.74859 E 26.83745

Lisätiedot

13 HELSINKI KOUVOLA KUOPIO OULU ROVANIEMI voimassa torstaina 19.6.2014 Junatyypit ja -kalustot saattavat poiketa toisistaan!

13 HELSINKI KOUVOLA KUOPIO OULU ROVANIEMI voimassa torstaina 19.6.2014 Junatyypit ja -kalustot saattavat poiketa toisistaan! 13 HELSINKI KOUVOLA KUOPIO OULU ROVANIEMI voimassa torstaina 19.6.2014 junatyyppi > P IC IC P S S IC P IC BUSSI P IC IC P BUSSI BUSSI IC IC² IC IC BUSSI S S IC BUSSI IC IC S BUSSI S/IC junan numero > 719

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai

Lisätiedot

KOKO PERHEEN METSÄRISTEILY RIIKAAN

KOKO PERHEEN METSÄRISTEILY RIIKAAN KOKO PERHEEN METSÄRISTEILY RIIKAAN - Riika - 6. 8.6.2015 M/S Baltic Queen Lähde mukaan metsäristeilylle, jonka ohjelmassa on mielenkiintoisia luentoja, tietoiskuja ja keskusteluja mm. metsän omistamisesta,

Lisätiedot

Paluuliikenne, pääkaupunkiseudulle saapuvat yhteensä vt1 vt3 vt4 vt7 Yhteensä Su

Paluuliikenne, pääkaupunkiseudulle saapuvat yhteensä vt1 vt3 vt4 vt7 Yhteensä Su Menoliikenne, pääkaupunkiseudulta lähtevät yhteensä To 22.6. 21 400 24 300 32 100 25 600 103 400 Pe 23.6. 14 600 13 100 18 800 13 500 60 000 Juhannusliikenne yhteensä 36 000 37 400 50 900 39 100 Paluuliikenne,

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Käytössämme on M/S TallinkSiljan M/S Baltic Princess majoitus-, ravintola-, kokousja saunatiloineen.

Käytössämme on M/S TallinkSiljan M/S Baltic Princess majoitus-, ravintola-, kokousja saunatiloineen. 1(4) Järjestöyksikkö Pekka Syrjänen Puh. 075 324 7584 / Gsm 0400 467 890 pekka.syrjanen@pardia.fi Pardian Jäsenristeily 2012 INFOKIRJE Pardian jäsenjärjestöt Jäsenjärjestöjen yhdistykset jäsenjärjestöjen

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 1.8.2014 ALKAEN - VALID FROM 1/8/2014

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 1.8.2014 ALKAEN - VALID FROM 1/8/2014 AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 1.8.2014 ALKAEN - VALID FROM 1/8/2014 nibus_timetable_220714(2).indd 1 23/07/2014 09:0 ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Kaupungit/Cities Reitit/Routes Sivunum. / Page

Lisätiedot

KIRKONKIRJOJEN RULLAFILMIT

KIRKONKIRJOJEN RULLAFILMIT KIRKONKIRJOJEN RULLAFILMIT Luettelo sisältää Mikkelin maakunta-arkistossa käytettävissä olevat evankelisluterilaisten seurakuntien kirkonkirjojen rullafilmit. Kirkonkirja-aineistoa on käytettävissä myös

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE

AIKATAULUT - TIMETABLE AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 16.2.2018-27.5.2018 VALID FROM 16/2/2018-27/5/2018 AIKATAULUT: 16.2.2018-27.5.2018 ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Alavus F18 40 Elimäki F6 23 Espoo F1, F2, F8 8-12,

Lisätiedot

AIKATAULUT KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS JOROINEN VARKAUS

AIKATAULUT KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS JOROINEN VARKAUS KUOPION LIIKENNE R AIKATAULUT 10.8. 31.12.2017 KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS JOROINEN VARKAUS 30 PÄIVÄN KAUSILIPUT Varkaus - Kuopio 199 Leppävirta

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 5.1.2015 ALKAEN - VALID FROM 5/1/2015. Mukana nyt myös Ikaalinen - Parkano- Jalasjärvi -Seinäjoki- Vaasa!

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 5.1.2015 ALKAEN - VALID FROM 5/1/2015. Mukana nyt myös Ikaalinen - Parkano- Jalasjärvi -Seinäjoki- Vaasa! AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 5.1.2015 ALKAEN - VALID FROM 5/1/2015 Mukana nyt myös Ikaalinen - Parkano- Jalasjärvi -Seinäjoki- Vaasa! ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Kaupungit/Cities Reitit/Routes

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Aikataulut. Tervetuloa kyytiin! Lataa aikataulut mukaasi tästä!

Aikataulut. Tervetuloa kyytiin! Lataa aikataulut mukaasi tästä! Aikataulut 7.9.2018-2.6.2019 Lataa aikataulut mukaasi tästä! Tervetuloa kyytiin! Tilausajot Pieksämäellä, Mikkelissä ja Varkaudessa. Puh: 020 7411 090 soisalonliikenne@soisalonliikenne.com Sisällysluettelo

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016 POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

PIKAVUORO. Aikataulut 1.1. 5.6.2016 HELSINKI LAHTI MIKKELI VARKAUS JOENSUU

PIKAVUORO. Aikataulut 1.1. 5.6.2016 HELSINKI LAHTI MIKKELI VARKAUS JOENSUU PIKAVUORO Aikataulut 1.1. 5.6.2016 HELSINKI LAHTI MIKKELI VARKAUS JOENSUU HEL SINKI LAHTI MIKKELI VARKAUS JOENSUU 1. 31.1.2016 5) 1) M P M S M PSS Hel sinki 8.30 14.00 Lentoasema/T2 (8.35) (14.05) Lentoasema/T1

Lisätiedot

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. 1 Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. Etelä-Suomi Altia Oyj A sikkalan kunnan vesilaito s Espoon Vesi

Lisätiedot

Kotipizza Espoo Sello Asemakäytävä Leppävaarankatu 3 9 02600 Espoo 21.4.2014 Pääsiäinen: suljettu SULJETTU

Kotipizza Espoo Sello Asemakäytävä Leppävaarankatu 3 9 02600 Espoo 21.4.2014 Pääsiäinen: suljettu SULJETTU Kotipizzaravintola Kotipizza ravintola Kuljetus Kuljetus Kotipizza ravintola Osoite Postinumero Kaupunki Päivämäärä Syy avautuu sulkeutuu alkaa päättyy Kotipizza Espoo Haukilahti Ukkohauentie 9 02170 Espoo

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA VALID FROM 14/8/ /11/2016

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA VALID FROM 14/8/ /11/2016 AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 14.8.2016-13.11.2016 VALID FROM 14/8/2016-13/11/2016 ALKUSYKSYN UUDET AIKATAULUT! ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Alavus F18 30-31 Elimäki F6 15 Espoo F1, F2, F8

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017 POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina 2006 2011 Liite 1 Lähde: Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta, Asemakaavojen seurantalomakkeet,

Lisätiedot

Etelä-Savon kuntarakenneuudistuksen tausta-aineistoa

Etelä-Savon kuntarakenneuudistuksen tausta-aineistoa Etelä-Savon kuntarakenneuudistuksen tausta-aineistoa Kuntarakenneuudistuksen perustietoa: Työssäkäynti, asiointi, asuminen, väestö, liikenne 17.11.2011 1 Kuntauudistuksen tarkastelunäkökulmat Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 74/2018 M 1 (18) Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 27 päivänä huhtikuuta 2018 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

RATAOMAISUUDEN JAKO ALUEISIIN JA RATAOSIIN

RATAOMAISUUDEN JAKO ALUEISIIN JA RATAOSIIN 1 (5) ALUE 1 Uusimaa 1101 Helsinki (Pasila) sis. Pasilan henkilöaseman laiturialueet 1102 (Pasila) (Riihimäki) 1103 (Riihimäki) (Lahti) 1104 (Pasila) Kirkkonummi 1105 (Huopalahti) Vantaankoski (Havukoski)

Lisätiedot

keski- kanava- kanava- (MHz) (MHz) Mux A Mux B Mux C Mux E

keski- kanava- kanava- (MHz) (MHz) Mux A Mux B Mux C Mux E keskitaajuutaajuutaajuutaajuus kanava- keski- keski- keski- kanavanumernumernumernumertaajuus kanava- kanava- kanava- keskinumero Mux A Mux B Mux C Mux E Mux D Transmitter Channel f Channel f Channel f

Lisätiedot

keski- keski- kanava- kanava- (MHz) Mux D

keski- keski- kanava- kanava- (MHz) Mux D keskitaajuutaajuutaajuutaajuus kanavanumernumernumernumertaajuutaajuus numero numero Mux A Mux B Mux C Mux E Mux D Mux H Transmitter Channel f Channel f Channel f Channel f Channel f Channel f Anjalankoski,

Lisätiedot

SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun

SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun Risto Miettunen Hallituksen seminaari 26.-27.2.2015 15.2.2015 1 15.2.2015 2 15.2.2015 3 15.2.2015 4 15.2.2015 5 Where s the beef? 15.2.2015

Lisätiedot

Aikataulut. Tervetuloa kyytiin! alkaen. Lataa aikataulut mukaasi tästä!

Aikataulut. Tervetuloa kyytiin! alkaen. Lataa aikataulut mukaasi tästä! Aikataulut 3.6.2019 alkaen Lataa aikataulut mukaasi tästä! Tervetuloa kyytiin! Tilausajot Pieksämäellä, Mikkelissä, Hankasalmella ja Varkaudessa. Puh: 020 7411 090 soisalonliikenne@soisalonliikenne.com

Lisätiedot

Kemssan tyhjennyspaikat

Kemssan tyhjennyspaikat Kemssan tyhjennyspaikat Matkailuajoneuvojen kemiallisen wc:n (kemssan) tyhjennyspaikan löydät hyvin varustellulta leirintäalueelta. Oheiseen listaan on koottu muualta Suomesta löytyvät muut kemssan tyhjennyspaikat.

Lisätiedot

NYT ÄRRÄLTÄ: AIKATAULUT - TIMETABLE MUKANA MYÖS: LIPUT MYÖS JOUSTAVASTI PERILLE VOIMASSA VALID FROM 4/3/ /5/2019

NYT ÄRRÄLTÄ: AIKATAULUT - TIMETABLE MUKANA MYÖS: LIPUT MYÖS JOUSTAVASTI PERILLE VOIMASSA VALID FROM 4/3/ /5/2019 AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 4.3.2019-26.5.2019 VALID FROM 4/3/2019-26/5/2019 NYT LIPUT MYÖS ÄRRÄLTÄ: MUKANA MYÖS: JOUSTAVASTI PERILLE timetable_12.2.2019.indd 1 12.2.2019 16.28 ETSI AIKATAULUSI / FIND

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA

Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 3 YLEISTÄ... 4 TAVOITE... 5 PAIKKAKUNNAT... 5 MITATUT SUUREET JA MITTAUSJÄRJESTELMÄ... 6 MITATUT SUUREET... 6 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...

Lisätiedot

Hallinnoijana Piällysmies ry

Hallinnoijana Piällysmies ry Hallinnoijana Piällysmies ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:

Lisätiedot