Viking Line -risteily Helsingistä ja yö Tukholmassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Viking Line -risteily Helsingistä ja yö Tukholmassa"

Transkriptio

1 Viking Line -risteily Helsingistä ja yö Tukholmassa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa tämä tehdessänne esim. alkoholiostoksia. Matkustajien tulee itse huolehtia, että kaikissa matkatavaroissa on omistajan nimi ja yhteystiedot. Matkatavaroiden tulee olla hyvin pakattuja, normaalin kuljetuksen kestäviä. Kuljettaja ja Pohjolan Matka eivät vastaa kadonneista tai rikkoontuneista matkatavaroista. Tarkat lähtöajat, -paikat ja tiedot laiva-aikatauluista on merkitty laskuun/matkavahvistukseen. Laiva- ja bussiaikataulut saattavat muuttua esitteiden ilmestymisen jälkeen. Lähtöpaikalla on hyvä olla viimeistään 15 minuuttia ennen matkavahvistukseen merkittyä lähtöaikaa. Samalla liittymäkuljetusreitillä voi olla useampia busseja. Pyrimme sijoittamaan samalla varauksella olevat matkustajat samaan bussiin. Liittymäkuljetuksiin ei ole mahdollista varata istumapaikkoja etukäteen. Ilmoitattehan matkavarauksenne yhteydessä erikoismatkatavaroista, kuten lastenrattaista ja pyörätuoleista. Pyörätuolilla liikkuvalla matkustajalla tulee olla avustaja mukana matkalla. 04A: Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä-Lahti-Helsinki Hirvaskangas ABC piha 9.30 Äänekoski linja-autoasema 9.45 Suolahti linja-autoasema 9.55 Laukaa linja-autoasema Vihtavuori Vihtahousun pys Vaajakoski Vesmanninmäki Jyväskylä Harjukatu tilausajolai Keljonkangas ABC ramppi 11.00

2 Muurame Shell piha Korpilahti linja-autoasema Jämsänkoski linja-autoasema Jämsä linja-autoasema Kuhmoinen Neste piha Padasjoki ABC piha Vääksy vanha tori B: Vaajakoski-Jyväskylä-Jämsä-Lahti-Helsinki Vaajakoski Vesmanninmäki Jyväskylä Harjukatu tilausajolai Keljonkangas ABC ramppi Muurame Shell piha Korpilahti linja-autoasema Jämsänkoski linja-autoasema Jämsä linja-autoasema Kuhmoinen Neste piha Padasjoki ABC piha Vääksy vanha tori A: Kajaani-Kuopio-Mikkeli-Lahti-Helsinki Kajaani linja-autoasema 6.15 Mainua th 6.30 Sukeva Neste pys Iisalmi linja-autoasema 7.20 Lapinlahti Matin ja Liisan asema 8.05 Alapitkä pikav.pys Siilinjärvi linja-autoasema 8.30 Vuorela ramppi 8.40

3 Kuopio linja-autoasema tilausajo 8.55 Pitkälahti ABC piha 9.05 Humalajoki moottoritien pys Paukarlahti pikav.pys Oravikoski pikav.pys Leppävirta Unnukkapiha 9.40 Varkaus ABC piha Joroinen Jari-Pekka piha eteläpu Juva ABC piha Kielkallio pikav.pys Mikkeli Matkakeskuksen tilausajo Otava pikav.pys Uutela pikav.pys Vihantasalmi pikav.pys Kuortti ABC piha Heinola Kirkkokatu turistipys Vierumäki Matkakeidas B: Iisalmi-Kuopio-Mikkeli-Lahti-Helsinki Iisalmi linja-autoasema 7.20 Lapinlahti Matin ja Liisan asema 8.05 Alapitkä pikav.pys Siilinjärvi linja-autoasema 8.30 Vuorela ramppi 8.40 Kuopio linja-autoasema tilausajo 8.55 Pitkälahti ABC piha 9.05 Humalajoki moottoritien pys Paukarlahti pikav.pys Oravikoski pikav.pys Leppävirta Unnukkapiha 9.40 Varkaus ABC piha Joroinen Jari-Pekka piha eteläpu Juva ABC piha Kielkallio pikav.pys

4 Mikkeli Matkakeskuksen tilausajo Otava pikav.pys Uutela pikav.pys Vihantasalmi pikav.pys Kuortti ABC piha Heinola Kirkkokatu turistipys Vierumäki Matkakeidas B: Joensuu-Lappeenranta-Kouvola-Helsinki Joensuu Siltakatu matkailupys Joensuu linja-autoasema 7.15 Reijola ramppi 7.25 Honkavaara Gulf pys Onkamo th 7.45 Tolosenmäki Neste Piha 8.00 Kitee ABC piha 8.10 Puhos th VT6 pys Kesälahti Pivanka piha 8.40 Saari Seo piha 8.55 Särkisalmi ABC piha 9.05 Parikkala rautatieaseman bussipy 9.15 Simpele Teboil piha Rautjärvi Pirholan th Vuoksenniska Neste piha Imatra keskusliikenneasema Imatra Koskentori Helsingintien Joutseno linja-autoasema Ahvenlampi th pys Lauritsala pikav.pys Lappeenranta Peltolan koulu Sammonlahti pikav.pys Taavetti Pitkä Shell pys Utti ABC piha 12.50

5 Kouvola linja-autoasema Kuusankoski keskustan pikav.pys Koria ABC pys Elimäki Alppiruusu VT6 pys Pukaron Paroni piha Lapinjärvi Teboil piha Koskenkylä Kuninkaantien ABC pih Porvoo VT6 Herkkules levähdysalu 14.55

Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv

Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv 7.9.2016 Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa

Lisätiedot

Päivä Tukholmassa -risteily Helsingistä / Viking Line

Päivä Tukholmassa -risteily Helsingistä / Viking Line 17.2.2017 Päivä Tukholmassa -risteily Helsingistä / Viking Line Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi

Lisätiedot

Visby -risteily / Baltic Queen

Visby -risteily / Baltic Queen 13.2.2016 Visby -risteily / Baltic Queen Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa

Lisätiedot

Visby -risteily / Europa

Visby -risteily / Europa 2.2.2017 Visby -risteily / Europa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen 25.6.2016 Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen Bussireitit Huom! Osa liittymäkuljetuksen lähtöajoista on jo lähtöpäivää edeltävän vuorokauden puolella! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme

Lisätiedot

Hiihtoloman perhematka Tallinnaan 3 pv

Hiihtoloman perhematka Tallinnaan 3 pv 8.1.2018 Hiihtoloman perhematka Tallinnaan 3 pv Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

Vaajakoski Vesmanninmäki Jyväskylä Harjukatu tilausajolai Keljonkangas ABC piha Muurame Shell piha 12.35

Vaajakoski Vesmanninmäki Jyväskylä Harjukatu tilausajolai Keljonkangas ABC piha Muurame Shell piha 12.35 23.9.2017 Kylpyläloma 5 pv Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa tämä tehdessänne

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen 7.9.2016 Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen Bussireitit Huom! Osa liittymäkuljetuksen lähtöajoista on jo lähtöpäivää edeltävän vuorokauden puolella! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan

Lisätiedot

Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa

Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa 15.9.2017 Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

Kulttuuria Tallinnassa 3 pv

Kulttuuria Tallinnassa 3 pv 22.11.2015 Kulttuuria Tallinnassa 3 pv Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa

Lisätiedot

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa 31.12.2017 22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

Hirvaskangas ABC piha 3.00. Äänekoski linja-autoasema 3.15. Suolahti linja-autoasema 3.25. Laukaa linja-autoasema 3.45

Hirvaskangas ABC piha 3.00. Äänekoski linja-autoasema 3.15. Suolahti linja-autoasema 3.25. Laukaa linja-autoasema 3.45 22.11.2015 Pärnu 3 yötä Bussireitit Huom! Osa liittymäkuljetuksen lähtöajoista on jo lähtöpäivää edeltävän vuorokauden puolella! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden

Lisätiedot

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa 5.9.2015 22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Baltic Queen

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Baltic Queen 15.11.2015 22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Baltic Queen Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi

Lisätiedot

Europa -risteily ja yö Tallinnassa 3 pv

Europa -risteily ja yö Tallinnassa 3 pv 22.11.2015 Europa -risteily ja yö Tallinnassa 3 pv Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Europa

Tallinna 2 yötä / Europa 4.2.2018 Tallinna 2 yötä / Europa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa

Lisätiedot

Europa-risteily ja yö Tallinnassa 2.9. saakka

Europa-risteily ja yö Tallinnassa 2.9. saakka 3.4.2019 Europa-risteily ja yö Tallinnassa 2.9. saakka Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

Europa-risteily ja 3 yötä Tallinnassa

Europa-risteily ja 3 yötä Tallinnassa 25.12.2018 Europa-risteily ja 3 yötä Tallinnassa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa 27.3.2019 22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

Yö Europalla ja 1 yö Tallinnassa

Yö Europalla ja 1 yö Tallinnassa 26.8.2019 Yö Europalla ja 1 yö Tallinnassa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa

Lisätiedot

Yö Europalla ja perheloma 1 yö Tallinnassa

Yö Europalla ja perheloma 1 yö Tallinnassa 26.8.2019 Yö Europalla ja perheloma 1 yö Tallinnassa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

Mini Spa -loma Virossa 4 pv

Mini Spa -loma Virossa 4 pv 24.7.2019 Mini Spa -loma Virossa 4 pv Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa

Lisätiedot

Bussiaikataulut: Pohja älä käytä. Sivu 1

Bussiaikataulut: Pohja älä käytä. Sivu 1 Bussiaikataulut: Reitti 4B Oulu linja-autoasema 07:00 01:10 Pulkkila ABC piha 08:10 00:20 Kärsämäki liikenneasema 08:30 00:30 Pyhäsalmi ABC piha 09:00 01:00 Viitasaari ABC piha 10:00 01:00 Hirvaskangas

Lisätiedot

WINRES BUSSIREITIT JA LIITYNTÄKULJETUSHINNAT

WINRES BUSSIREITIT JA LIITYNTÄKULJETUSHINNAT WINRES BUSSIREITIT JA LIITYNTÄKULJETUSHINNAT Aikataulu tilausvahvistuksen osanottajatodistuksessa. Reitti 2: Isojoki-Pori-Huittinen-Forssa-Helsinki Isojoki Matkahuolto Honkajoki Honkacenter Kankaanpää

Lisätiedot

VIRON KYLPYLÄLOMAT hinnastot ja bussiliittymien aikataulut 2008

VIRON KYLPYLÄLOMAT hinnastot ja bussiliittymien aikataulut 2008 VIRON KYLPYLÄLOMAT hinnastot ja bussiliittymien aikataulut 2008 Kylpylälomahinnastot Kylpylälomat 2008 ph = puolihoito ja th = täyshoito 8 pv (su-su) Reitit Reitit Tallinna Tallinna Tallinna Pärnu Pärnu

Lisätiedot

Bussiaikataulut: Pohja älä käytä. Sivu 1

Bussiaikataulut: Pohja älä käytä. Sivu 1 Bussiaikataulut: Reitti 4B Oulu linja-autoasema 07:00 01:10 Pulkkila ABC piha 08:10 00:20 Kärsämäki liikenneasema 08:30 00:30 Pyhäsalmi ABC piha 09:00 01:00 Viitasaari ABC piha 10:00 01:00 Hirvaskangas

Lisätiedot

MERIMESSUT MS EUROPA 2.-3.2.2014

MERIMESSUT MS EUROPA 2.-3.2.2014 ..03 MERIMESSUT MS EUROPA.-3..0 Rauma, Linja-autoasema :5 Vermuntila, Taantumus, tienhaara :5 Ihode, säästöpankin :30 Laitila, Shell :0 Mynämäki, Vt.8, Yläneen th pvp 3:00 Nousiainen Neste vt.8 tienhaara

Lisätiedot

Visbyn metsäristeily,

Visbyn metsäristeily, Visbyn metsäristeily, 9.6.2012 Bussien lähtöpaikat ja ajoreitit. Liityntäkuljetusten hintoihin sisältyy ennen ruokailutaukoa bussiin nouseville aikatauluihin merkityt ruokailut: lounas menomatkalla ja

Lisätiedot

Olet tervetullut osallistumaan Meton ja Metsänhoitajaliiton järjestämään Itä-Suomen metsäpäivään

Olet tervetullut osallistumaan Meton ja Metsänhoitajaliiton järjestämään Itä-Suomen metsäpäivään Olet tervetullut osallistumaan Meton ja Metsänhoitajaliiton järjestämään Itä-Suomen metsäpäivään Aika Keskiviikkona 26.9.2012 klo 14.00 20.00 Paikka Aihe Itä-Suomen yliopiston Carelia sali, Yliopistonkatu

Lisätiedot

Suuri Harmonikkaristeily 2008: KAIKKI BUSSIAIKATAULUT

Suuri Harmonikkaristeily 2008: KAIKKI BUSSIAIKATAULUT Sivu 1/7 Suuri Harmonikkaristeily 2008: KAIKKI BUSSIAIKATAULUT AIKA PAIKKA 0 (Oma auto) 1A (Tohmajärvi-Kitee-Imatra-Lappeenranta-Lahti-Kouvola-Turku) 08:00 Tohmajärvi matkahuolto 08:20 Kitee linja-autoasema

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 12.10.2015-03.01.2016 VALID FROM 12/10 /2015-3/1/2016 TKU

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 12.10.2015-03.01.2016 VALID FROM 12/10 /2015-3/1/2016 TKU AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 12.10.2015-03.01.2016 VALID FROM 12/10 /2015-3/1/2016 UUDET REITIT: HELSINKI - TRE KESKUSTA TKU ROVANIEMI! ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Kaupungit/Cities Reitit/Routes

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016 Junatyyppi Junanumero Kulkuväli Lähtöaika Tuloaika Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:12:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 13.12.2015 26.3.2016 S 2 Joensuu asema Helsinki asema

Lisätiedot

1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 LÄHTÖ 25-26.7. PALUU 9.8.

1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 LÄHTÖ 25-26.7. PALUU 9.8. Leirilippukuntien bussiaikataulut 1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 16.30 (25.7.) Kemijärvi, linja-autoasema 23.30 18.30 (25.7.) Rovaniemi, linja-autoasema 21.30 20.00 (25.7.)

Lisätiedot

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe - AE 30 Pietari_(Finljandski) Helsinki asema 5:40:00 9:16:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 31 Helsinki asema Moskova_(Leningradski) 17:52:00 7:25:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 32 Moskova_(Leningradski) Helsinki

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 1.4.2015 ALKAEN - VALID FROM 1/4/2015 UUSIA VUOROJA: F1 F4 F5!

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 1.4.2015 ALKAEN - VALID FROM 1/4/2015 UUSIA VUOROJA: F1 F4 F5! AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 1.4.2015 ALKAEN - VALID FROM 1/4/2015 UUSIA VUOROJA: F1 F4 F5! ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Kaupungit/Cities Reitit/Routes Sivunum. / Page num. Espoo F1, F2 4-5,

Lisätiedot

AIKATAULUT. KUOPION LIIKENNE Varikkokatu 4, Kuopio, (017) KUOPION LIIKENNE matkaa 10 matkaa

AIKATAULUT. KUOPION LIIKENNE Varikkokatu 4, Kuopio, (017) KUOPION LIIKENNE matkaa 10 matkaa KUOPION LIIKENNE Varikkokatu 4, 70620 Kuopio, (017) 581 8100 R KUOPION LIIKENNE R M S M P L S,SS ++ = joka päivä = maanantaista perjantaihin = lauantaisin. Juhannusaattona pe 21.6. ajetaan lauantailiikenne.

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti

Säännöllinen kapasiteetti Junatyyppi Juna Kulkuväli Lähtö Tulo Linja Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:17:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 30.10.2016 10.12.2016 IC 2 Joensuu asema Helsinki asema 5:18:00

Lisätiedot

Etelä-Savon kuntarakenneuudistuksen tausta-aineistoa

Etelä-Savon kuntarakenneuudistuksen tausta-aineistoa Etelä-Savon kuntarakenneuudistuksen tausta-aineistoa Kuntarakenneuudistuksen perustietoa: Työssäkäynti, asiointi, asuminen, väestö, liikenne 17.11.2011 1 Kuntauudistuksen tarkastelunäkökulmat Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

PIKAVUORO. Aikataulut 1.1. 5.6.2016 HELSINKI LAHTI MIKKELI VARKAUS JOENSUU

PIKAVUORO. Aikataulut 1.1. 5.6.2016 HELSINKI LAHTI MIKKELI VARKAUS JOENSUU PIKAVUORO Aikataulut 1.1. 5.6.2016 HELSINKI LAHTI MIKKELI VARKAUS JOENSUU HEL SINKI LAHTI MIKKELI VARKAUS JOENSUU 1. 31.1.2016 5) 1) M P M S M PSS Hel sinki 8.30 14.00 Lentoasema/T2 (8.35) (14.05) Lentoasema/T1

Lisätiedot

KOKO PERHEEN METSÄRISTEILY RIIKAAN

KOKO PERHEEN METSÄRISTEILY RIIKAAN KOKO PERHEEN METSÄRISTEILY RIIKAAN - Riika - 6. 8.6.2015 M/S Baltic Queen Lähde mukaan metsäristeilylle, jonka ohjelmassa on mielenkiintoisia luentoja, tietoiskuja ja keskusteluja mm. metsän omistamisesta,

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

AIKATAULULIITE LUPA REITTI-561644 ETELÄ-SUOMEN LINJALIIKENNE OY PÄÄTÖSNRO / RATKAISUPVM 911426 13.7.2015

AIKATAULULIITE LUPA REITTI-561644 ETELÄ-SUOMEN LINJALIIKENNE OY PÄÄTÖSNRO / RATKAISUPVM 911426 13.7.2015 1 REITTI HELSINKI - KOUVOLA 01.07.2014 - Pika 11.08.2015 - Pika - 10.08.2015 Pika 11.08.2015 - km DR ID M-L M-To L 0 182071 Hki linja-autoasema, Kamppi, kaukoliik. 15:50 17:00 11:45 2 182130 Ooppera X

Lisätiedot

Lomakyytien aikataulut 2015

Lomakyytien aikataulut 2015 Lomakyytien aikataulut 2015 päivitetty 6.7.2015 / Alik Hotti VMTK Reitti 3B Pyhäntä th 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th 17:35 17:35 20:10 20:10 Sievi th 17:50

Lisätiedot

AIKATAULULIITE LUPA REITTI-561361 SAVONLINJA OY PÄÄTÖSNRO / RATKAISUPVM 895275 23.6.2014

AIKATAULULIITE LUPA REITTI-561361 SAVONLINJA OY PÄÄTÖSNRO / RATKAISUPVM 895275 23.6.2014 1 REITTI MIKKELI - HELSINKI 01.07.2014 - Pika km DR ID M-PS 0 300340 Mikkelin matkakeskus 15:15 1 114270 PORRASSALMENKATU 1 X 2 230518 Hiihtomäen lava, E X 14 81471 Löytö th, E X 20 81483 Ristiina th (vt.

Lisätiedot

Nordean MS Lync ratkaisu

Nordean MS Lync ratkaisu Nordean MS Lync ratkaisu Miksi yhdistetty viestintäratkaisu Miten matka on edennyt Puheratkaisut Käytön laajuus Kokemuksia & tulevaisuuden odotuksia Olli Mäenpää (olli.maenpaa@nordea.com) Collaboration

Lisätiedot

Käytössämme on M/S TallinkSiljan M/S Baltic Princess majoitus-, ravintola-, kokousja saunatiloineen.

Käytössämme on M/S TallinkSiljan M/S Baltic Princess majoitus-, ravintola-, kokousja saunatiloineen. 1(4) Järjestöyksikkö Pekka Syrjänen Puh. 075 324 7584 / Gsm 0400 467 890 pekka.syrjanen@pardia.fi Pardian Jäsenristeily 2012 INFOKIRJE Pardian jäsenjärjestöt Jäsenjärjestöjen yhdistykset jäsenjärjestöjen

Lisätiedot

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen Päätös 1 (5) Saaristonkatu 22 90100 Oulu ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 1824918-9 HAKEMUS

Lisätiedot

13 HELSINKI KOUVOLA KUOPIO OULU ROVANIEMI voimassa torstaina 19.6.2014 Junatyypit ja -kalustot saattavat poiketa toisistaan!

13 HELSINKI KOUVOLA KUOPIO OULU ROVANIEMI voimassa torstaina 19.6.2014 Junatyypit ja -kalustot saattavat poiketa toisistaan! 13 HELSINKI KOUVOLA KUOPIO OULU ROVANIEMI voimassa torstaina 19.6.2014 junatyyppi > P IC IC P S S IC P IC BUSSI P IC IC P BUSSI BUSSI IC IC² IC IC BUSSI S S IC BUSSI IC IC S BUSSI S/IC junan numero > 719

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 5.1.2015 ALKAEN - VALID FROM 5/1/2015. Mukana nyt myös Ikaalinen - Parkano- Jalasjärvi -Seinäjoki- Vaasa!

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 5.1.2015 ALKAEN - VALID FROM 5/1/2015. Mukana nyt myös Ikaalinen - Parkano- Jalasjärvi -Seinäjoki- Vaasa! AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 5.1.2015 ALKAEN - VALID FROM 5/1/2015 Mukana nyt myös Ikaalinen - Parkano- Jalasjärvi -Seinäjoki- Vaasa! ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Kaupungit/Cities Reitit/Routes

Lisätiedot

AIKATAULUT KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS VARKAUS JÄPPILÄ PIEKSÄMÄKI

AIKATAULUT KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS VARKAUS JÄPPILÄ PIEKSÄMÄKI KUOPION LIIKENNE R AIKATAULUT 4.6. 7.8.2018 KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS VARKAUS JÄPPILÄ PIEKSÄMÄKI MATKAAN-MOBIILISOVELLUKSEN LIPPUJA Varkaus

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

10 HELSINKI JYVÄSKYLÄ KUOPIO voimassa lauantaina 28.6.2014 Junatyypit ja -kalustot saattavat poiketa toisistaan!

10 HELSINKI JYVÄSKYLÄ KUOPIO voimassa lauantaina 28.6.2014 Junatyypit ja -kalustot saattavat poiketa toisistaan! 10 HELSINKI JYVÄSKYLÄ KUOPIO voimassa lauantaina 28.6.2014 junatyyppi > IC IC IC S IC² IC IC BUSSI BUSSI IC² IC IC BUSSI BUSSI IC S IC BUSSI IC S IC² S IC junan numero > 63 905 71 45 85 47 911 87 49 917

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 1.8.2014 ALKAEN - VALID FROM 1/8/2014

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 1.8.2014 ALKAEN - VALID FROM 1/8/2014 AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 1.8.2014 ALKAEN - VALID FROM 1/8/2014 nibus_timetable_220714(2).indd 1 23/07/2014 09:0 ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Kaupungit/Cities Reitit/Routes Sivunum. / Page

Lisätiedot

Lomakyytien aikataulut 2017

Lomakyytien aikataulut 2017 Lomakyytien aikataulut 2017 päivitetty 28.11.2016 / Alik. Kokko, VMTK Reitti 3B Pyhäntä tienristeys 28/88 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th/liikenneympyrä

Lisätiedot

AIKATAULUT

AIKATAULUT KUOPION LIIKENNE R AIKATAULUT 1.1. 3.3.2019 KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS VARKAUS JÄPPILÄ PIEKSÄMÄKI VARKAUS TAHKORANTA JOROINEN Matkaan-mobiilisovelluksen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015 POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry Liittotunnus yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 2016 374 021 Jyty Espoo ry, Jyty Esbo rf 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 374 066 Jyty Hämeenlinna ry

Lisätiedot

AIKATAULUT

AIKATAULUT KUOPION LIIKENNE R AIKATAULUT 4.3. 2.6.2019 KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS VARKAUS JÄPPILÄ PIEKSÄMÄKI VARKAUS TAHKORANTA JOROINEN Matkaan-mobiilisovelluksen

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE

AIKATAULUT - TIMETABLE AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 29.10.2018-7.1.2019 VALID FROM 29/10/2018-7/1/2019 AIKATAULUT 29.10.2018-7.1.2019 ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Alavus F18 47 Elimäki F6, F76 26-27, 49 Espoo F1,

Lisätiedot

Kemssan tyhjennyspaikat

Kemssan tyhjennyspaikat Kemssan tyhjennyspaikat Matkailuajoneuvojen kemiallisen wc:n (kemssan) tyhjennyspaikan löydät hyvin varustellulta leirintäalueelta. Oheiseen listaan on koottu muualta Suomesta löytyvät muut kemssan tyhjennyspaikat.

Lisätiedot

AIKATAULUT

AIKATAULUT KUOPION LIIKENNE R AIKATAULUT 8.8. 31.12.2018 KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS VARKAUS JÄPPILÄ PIEKSÄMÄKI VARKAUS TAHKORANTA JOROINEN Matkaan-mobiilisovelluksen

Lisätiedot

Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Kaukoliikenne 12.8. 31.12.2015. Aikataulut ja tarjousmatkat verkossa: savonlinjat.fi. Yhdessä eteenpäin jo vuodesta 1924

Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Kaukoliikenne 12.8. 31.12.2015. Aikataulut ja tarjousmatkat verkossa: savonlinjat.fi. Yhdessä eteenpäin jo vuodesta 1924 12.8. 31.12.2015 Aikataulut Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Kaukoliikenne Aikataulut ja tarjousmatkat verkossa: savonlinjat.fi Yhdessä eteenpäin jo vuodesta 1924 1 Aikatauluosan merkkien selityksiä M S =

Lisätiedot

AIKATAULUT

AIKATAULUT KUOPION LIIKENNE R AIKATAULUT 1.1. 3.6.2018 KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS JOROINEN VARKAUS MATKAAN-MOBIILISOVELLUKSEN LIPPUJA Varkaus - Kuopio

Lisätiedot

Kemiallisen WC:n tyhjennyspaikat

Kemiallisen WC:n tyhjennyspaikat Kemiallisen WC:n tyhjennyspaikat Alavus, Sapsalampi, Tielaitoksen P-paikka GPS: N 62.44034 E 23.62583 Kem.WC:n tyhjennyskaivo P-alueen pohjoispäässä. Anjalankoski, ABC, Hallitie 2 GPS: N 60.74859 E 26.83745

Lisätiedot

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta JOENSUUN LIIKENNEALUE Joensuu Paikallisliikenne 0-vyöhyke Paikallisliikenne 1-vyöhyke Joensuu-Ilomantsi 138 236 165 Joensuu-Juuka 138 254 178 Joensuu-Kitee 138 192 135 Joensuu-Lieksa 138 254 178 Joensuu-Polvijärvi

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Paikalliset kattavuusalueet ja runkoverkkoalueet

Paikalliset kattavuusalueet ja runkoverkkoalueet Paikalliset kattavuusalueet ja runkoverkkoalueet Elisan kapasiteettipalveluiden paikalliset kattavuusalueet Jokainen paikallinen seutu jakaantuu vielä kahteen osaan, Paikallinen runkoverkkoalue 1 ja Paikallinen

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE

AIKATAULUT - TIMETABLE AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 13.8.2018-14.10.2018 VALID FROM 13/8/2018-14/10/2018 ALKUSYKSYN AIKATAULUT 20.7.timetable.indd 1 20.7.2018 15.44 ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Alavus F18 18-19

Lisätiedot

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi Liittotunnus yhdistysnumero yhdistyksen nimi prosentti 2015 374 021 Jyty Espoo - Jyty Esbo ry 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 313 054 Jyty Helsinki ry 1,3%

Lisätiedot

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina 2006 2011 Liite 1 Lähde: Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta, Asemakaavojen seurantalomakkeet,

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA VALID FROM 9/10/2017-7/1/2018 TALVIKAUDEN AIKATAULUT!

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA VALID FROM 9/10/2017-7/1/2018 TALVIKAUDEN AIKATAULUT! AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 9.10.2017-7.1.2018 VALID FROM 9/10/2017-7/1/2018 TALVIKAUDEN AIKATAULUT! ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Alavus F18 36 Elimäki F6 25 Espoo F1, F2, F8 8-11, 28-29

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen. Riihimäki 05800 Hyvinkää 12400 Tervakoski 12240 Hikiä 12310 Ryttylä 12100 Oitti 12540 Launonen 12520 Kormu

Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen. Riihimäki 05800 Hyvinkää 12400 Tervakoski 12240 Hikiä 12310 Ryttylä 12100 Oitti 12540 Launonen 12520 Kormu Local Availability of Capacity Services Elisa Corporation networks local availability of capacity services Capital area (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) Jyväskylä area Joensuu area Lappeenranta area

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu

Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu www.eksote.fi Asiointi- ja virkistysmatkat Hakeminen Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua voi hakea henkilö, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU

Lisätiedot

Vakava piittaamattomuus: LP Kuopion yksikön alue

Vakava piittaamattomuus: LP Kuopion yksikön alue Vakava piittaamattomuus: LP Kuopion yksikön alue Tietosisällön viimeinen kk / 8 12 Tiedot poimittu LTJ:n ajo-oikeuspäätöksistä LIIKKUVA POLIISI / ANALYYSI Tietolähde päivitetty 7.8.212 Päätöksen kirjanneen

Lisätiedot

Vuonna 2014 päättyvät ostoliikenteet

Vuonna 2014 päättyvät ostoliikenteet Vuonna 2014 päättyvät ostoliikenteet Sopimus päättyy Ajopäivät Reitti 30.6.2014 L 08.25 Vesanto-Karttula-09.55 Kuopio 30.6.2014 L 14.15 Kuopio-Karttula-15.55 Vesanto 30.6.2014 SS 15.00 Vesanto-Karttula-16.45

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

AIKATAULULIITE LUPA REITTI KOIVISTON AUTO OY PÄÄTÖSNRO / RATKAISUPVM

AIKATAULULIITE LUPA REITTI KOIVISTON AUTO OY PÄÄTÖSNRO / RATKAISUPVM 1 REITTI HELSINKI LAS - LAHTI - JYVÄSKYLÄ 02.06.2018-0 182071 Hki linja-autoasema 14:00 2 182130 Ooppera X 3 182105 Porvoonkatu X 4 232635 Kangasalantie X 5 165922 Kumpulan kampus X 6 182242 Koskelan varikko

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk) . KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA. Tontinlohk omisia suoritettu.. Näissä tontteja yhteensä (kpl).2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl).3 Tontin lohkomistoimituksen kesto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy Hallitus 198 10.04.2013 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy H 198 Suomen Terveystalo Oy on pyytänyt Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvon ta vi ras tol ta yksityisen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1367. Työministeriön asetus. työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä asioista

SISÄLLYS. N:o 1367. Työministeriön asetus. työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä asioista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2002 N:o 1367 1368 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Työministeriön asetus työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA VALID FROM 8/1/ /2/2018 UUDET AIKATAULUT

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA VALID FROM 8/1/ /2/2018 UUDET AIKATAULUT AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 8.1.2018-15.2.2018 VALID FROM 8/1/2018-15/2/2018 2018 UUDET AIKATAULUT ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Elimäki F6 28-29 Espoo F1, F2, F8 6-9, 12, 32-33 Eurajoki F8

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN LIIKENNE SEUTULIIKENNE

JYVÄSKYLÄN LIIKENNE SEUTULIIKENNE R JYVÄSKYLÄN LIIKENNE SEUTULIIKENNE 3.6. 7.8.2019 MERKKIEN SELITYKSET Aikataulukausi 3.6. 7.8.2019 Aikataulun voimassaolosta poikkeava linjan ajokausi mainitaan linjan yhteydessä. = maanantaista perjantaihin

Lisätiedot

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot:

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot: OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot: Osoite Puhelinnumero Sähköpostiosoite Y-tunnus Arvonlisäverotunniste Vakuutusyhtiö (vastuu- vakuutuksen osalta) Valvova viranomainen Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus

Lisätiedot

LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011

LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011 LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. 1 (5) Vuosina 2010 ja 2011 lisätään julkisen palvelun velvoitteen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN LIIKENNE SEUTULIIKENNE Koiviston Auton mobiilisovellus Matkaan

JYVÄSKYLÄN LIIKENNE SEUTULIIKENNE Koiviston Auton mobiilisovellus Matkaan JYVÄSKYLÄN LIIKENNE R SEUTULIIKENNE 4.6. 8.8.2018 Koiviston Auton mobiilisovellus Matkaan www.koivistonauto.fi/matkaan. MERKKIEN SELITYKSET Aikataulukausi 4.6. 8.8.2018 Aikataulun voimassaolosta poikkeava

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016 POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

AIKATAULUT KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS JOROINEN VARKAUS

AIKATAULUT KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS JOROINEN VARKAUS KUOPION LIIKENNE R AIKATAULUT 10.8. 31.12.2017 KUOPIO SIILINJÄRVI MAANINKA PIELAVESI KUOPIO KARTTULA TERVO VESANTO KUOPIO LEPPÄVIRTA VARKAUS JOROINEN VARKAUS 30 PÄIVÄN KAUSILIPUT Varkaus - Kuopio 199 Leppävirta

Lisätiedot

Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 70/2014 M 1 (27) Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2014 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Savonlinja-yhti yhtiöt Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Joukkoliikennepalvelut tuottajan näkökulmasta Olli Hirvonen paikallispäällikkö Autolinjat Oy Luotettavaa matkustajapalvelua jo vuodesta 1924

Lisätiedot

AIKATAULULIITE LUPA REITTI-561361 SAVONLINJA OY PÄÄTÖSNRO / RATKAISUPVM 911143 13.7.2015

AIKATAULULIITE LUPA REITTI-561361 SAVONLINJA OY PÄÄTÖSNRO / RATKAISUPVM 911143 13.7.2015 1 REITTI MIKKELI - HELSINKI 01.07.2014 - km DR ID M-PSS 0 300340 Mikkeli matkakeskus 16:10 1 114270 Porrassalmenkatu 1 X 2 230518 Kattilansilta (vt13), E X 14 81471 Löytö th, E X 20 81483 Ristiina th (vt.

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot