Visby -risteily / Baltic Queen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Visby -risteily / Baltic Queen"

Transkriptio

1 Visby -risteily / Baltic Queen Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa tämä tehdessänne esim. alkoholiostoksia. Matkustajien tulee itse huolehtia, että kaikissa matkatavaroissa on omistajan nimi ja yhteystiedot. Matkatavaroiden tulee olla hyvin pakattuja, normaalin kuljetuksen kestäviä. Kuljettaja ja Pohjolan Matka eivät vastaa kadonneista tai rikkoontuneista matkatavaroista. Tarkat lähtöajat, -paikat ja tiedot laiva-aikatauluista on merkitty laskuun/matkavahvistukseen. Laiva- ja bussiaikataulut saattavat muuttua esitteiden ilmestymisen jälkeen. Lähtöpaikalla on hyvä olla viimeistään 15 minuuttia ennen matkavahvistukseen merkittyä lähtöaikaa. Samalla liittymäkuljetusreitillä voi olla useampia busseja. Pyrimme sijoittamaan samalla varauksella olevat matkustajat samaan bussiin. Liittymäkuljetuksiin ei ole mahdollista varata istumapaikkoja etukäteen. Ilmoitattehan matkavarauksenne yhteydessä erikoismatkatavaroista, kuten lastenrattaista ja pyörätuoleista. Pyörätuolilla liikkuvalla matkustajalla tulee olla avustaja mukana matkalla. 04A: Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä-Lahti-Helsinki Hirvaskangas ABC piha Äänekoski linja-autoasema Suolahti linja-autoasema Laukaa linja-autoasema Vihtavuori Vihtahousun pys Vaajakoski Vesmanninmäki Jyväskylä Harjukatu tilausajolai Keljonkangas ABC ramppi 12.00

2 Muurame Shell piha Korpilahti linja-autoasema Jämsänkoski linja-autoasema Jämsä linja-autoasema Kuhmoinen Neste piha Padasjoki ABC piha Vääksy vanha tori B: Vaajakoski-Jyväskylä-Jämsä-Lahti-Helsinki Vaajakoski Vesmanninmäki Jyväskylä Harjukatu tilausajolai Keljonkangas ABC ramppi Muurame Shell piha Korpilahti linja-autoasema Jämsänkoski linja-autoasema Jämsä linja-autoasema Kuhmoinen Neste piha Padasjoki ABC piha Vääksy vanha tori O: Oulu-Jyväskylä-Jämsä-Lahti-Helsinki Oulu linja-autoasema 6.30 Pulkkila ABC piha 7.40 Kärsämäki liikenneasema 8.00 Pyhäsalmi ABC piha 8.30 Viitasaari ABC piha 9.30 Hirvaskangas ABC piha Äänekoski linja-autoasema 10.45

3 Suolahti linja-autoasema Laukaa linja-autoasema Vihtavuori Vihtahousun pys Vaajakoski Vesmanninmäki Jyväskylä Harjukatu tilausajolai Keljonkangas ABC ramppi Muurame Shell piha Korpilahti linja-autoasema Jämsänkoski linja-autoasema Jämsä linja-autoasema Kuhmoinen Neste piha Padasjoki ABC piha Vääksy vanha tori A: Kajaani-Kuopio-Mikkeli-Lahti-Helsinki Kajaani linja-autoasema 7.15 Mainua th 7.30 Sukeva Neste pys Iisalmi linja-autoasema 8.20 Lapinlahti Matin ja Liisan asema 9.05 Alapitkä pikav.pys Siilinjärvi linja-autoasema 9.30 Vuorela ramppi 9.40 Kuopio linja-autoasema tilausajo 9.55 Pitkälahti ABC piha Humalajoki moottoritien pys Paukarlahti pikav.pys Oravikoski pikav.pys Leppävirta Unnukkapiha Varkaus ABC piha Joroinen Jari-Pekka piha eteläpu Juva ABC piha 12.15

4 Kielkallio pikav.pys Mikkeli Matkakeskuksen tilausajo Otava pikav.pys Uutela pikav.pys Vihantasalmi pikav.pys Kuortti ABC piha Heinola Kirkkokatu turistipys Vierumäki Matkakeidas B: Iisalmi-Kuopio-Mikkeli-Lahti-Helsinki Iisalmi linja-autoasema 8.20 Lapinlahti Matin ja Liisan asema 9.05 Alapitkä pikav.pys Siilinjärvi linja-autoasema 9.30 Vuorela ramppi 9.40 Kuopio linja-autoasema tilausajo 9.55 Pitkälahti ABC piha Humalajoki moottoritien pys Paukarlahti pikav.pys Oravikoski pikav.pys Leppävirta Unnukkapiha Varkaus ABC piha Joroinen Jari-Pekka piha eteläpu Juva ABC piha Kielkallio pikav.pys Mikkeli Matkakeskuksen tilausajo Otava pikav.pys Uutela pikav.pys Vihantasalmi pikav.pys Kuortti ABC piha Heinola Kirkkokatu turistipys Vierumäki Matkakeidas 14.45

5 06B: Joensuu-Lappeenranta-Kouvola-Helsinki Joensuu Siltakatu matkailupys Joensuu linja-autoasema 8.15 Reijola ramppi 8.25 Honkavaara Gulf pys Onkamo th 8.45 Tolosenmäki Neste Piha 9.00 Kitee ABC piha 9.10 Puhos th VT6 pys Kesälahti Pivanka piha 9.40 Saari Seo piha 9.55 Särkisalmi ABC piha Parikkala rautatieaseman bussipy Simpele Teboil piha Rautjärvi Pirholan th Vuoksenniska Neste piha Imatra keskusliikenneasema Imatra Olavinkatu kaukoliikennep Joutseno linja-autoasema Ahvenlampi th pys Lauritsala pikav.pys Lappeenranta Peltolan koulu Sammonlahti pikav.pys Taavetti Pitkä Shell pys Utti ABC piha Kouvola linja-autoasema Kuusankoski keskustan pikav.pys Koria ABC pys Elimäki Alppiruusu VT6 pys Pukaron Paroni piha Lapinjärvi Teboil piha 15.25

6 Koskenkylä Kuninkaantien ABC pih Porvoo VT6 Herkkules levähdysalu 15.55

Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen 25.6.2016 Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen Bussireitit Huom! Osa liittymäkuljetuksen lähtöajoista on jo lähtöpäivää edeltävän vuorokauden puolella! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme

Lisätiedot

Kulttuuria Tallinnassa 3 pv

Kulttuuria Tallinnassa 3 pv 22.11.2015 Kulttuuria Tallinnassa 3 pv Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa

Lisätiedot

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Baltic Queen

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Baltic Queen 15.11.2015 22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Baltic Queen Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi

Lisätiedot

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa 5.9.2015 22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

Europa -risteily ja yö Tallinnassa 3 pv

Europa -risteily ja yö Tallinnassa 3 pv 22.11.2015 Europa -risteily ja yö Tallinnassa 3 pv Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

Hirvaskangas ABC piha 3.00. Äänekoski linja-autoasema 3.15. Suolahti linja-autoasema 3.25. Laukaa linja-autoasema 3.45

Hirvaskangas ABC piha 3.00. Äänekoski linja-autoasema 3.15. Suolahti linja-autoasema 3.25. Laukaa linja-autoasema 3.45 22.11.2015 Pärnu 3 yötä Bussireitit Huom! Osa liittymäkuljetuksen lähtöajoista on jo lähtöpäivää edeltävän vuorokauden puolella! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden

Lisätiedot

Visby -risteily / Europa

Visby -risteily / Europa 2.2.2017 Visby -risteily / Europa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa

Lisätiedot

Päivä Tukholmassa -risteily Helsingistä / Viking Line

Päivä Tukholmassa -risteily Helsingistä / Viking Line 17.2.2017 Päivä Tukholmassa -risteily Helsingistä / Viking Line Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi

Lisätiedot

Viking Line -risteily Helsingistä ja yö Tukholmassa

Viking Line -risteily Helsingistä ja yö Tukholmassa 10.6.2016 Viking Line -risteily Helsingistä ja yö Tukholmassa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen 7.9.2016 Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen Bussireitit Huom! Osa liittymäkuljetuksen lähtöajoista on jo lähtöpäivää edeltävän vuorokauden puolella! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan

Lisätiedot

Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv

Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv 7.9.2016 Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa

Lisätiedot

Bussiaikataulut: Pohja älä käytä. Sivu 1

Bussiaikataulut: Pohja älä käytä. Sivu 1 Bussiaikataulut: Reitti 4B Oulu linja-autoasema 07:00 01:10 Pulkkila ABC piha 08:10 00:20 Kärsämäki liikenneasema 08:30 00:30 Pyhäsalmi ABC piha 09:00 01:00 Viitasaari ABC piha 10:00 01:00 Hirvaskangas

Lisätiedot

WINRES BUSSIREITIT JA LIITYNTÄKULJETUSHINNAT

WINRES BUSSIREITIT JA LIITYNTÄKULJETUSHINNAT WINRES BUSSIREITIT JA LIITYNTÄKULJETUSHINNAT Aikataulu tilausvahvistuksen osanottajatodistuksessa. Reitti 2: Isojoki-Pori-Huittinen-Forssa-Helsinki Isojoki Matkahuolto Honkajoki Honkacenter Kankaanpää

Lisätiedot

Bussiaikataulut: Pohja älä käytä. Sivu 1

Bussiaikataulut: Pohja älä käytä. Sivu 1 Bussiaikataulut: Reitti 4B Oulu linja-autoasema 07:00 01:10 Pulkkila ABC piha 08:10 00:20 Kärsämäki liikenneasema 08:30 00:30 Pyhäsalmi ABC piha 09:00 01:00 Viitasaari ABC piha 10:00 01:00 Hirvaskangas

Lisätiedot

VIRON KYLPYLÄLOMAT hinnastot ja bussiliittymien aikataulut 2008

VIRON KYLPYLÄLOMAT hinnastot ja bussiliittymien aikataulut 2008 VIRON KYLPYLÄLOMAT hinnastot ja bussiliittymien aikataulut 2008 Kylpylälomahinnastot Kylpylälomat 2008 ph = puolihoito ja th = täyshoito 8 pv (su-su) Reitit Reitit Tallinna Tallinna Tallinna Pärnu Pärnu

Lisätiedot

MERIMESSUT MS EUROPA 2.-3.2.2014

MERIMESSUT MS EUROPA 2.-3.2.2014 ..03 MERIMESSUT MS EUROPA.-3..0 Rauma, Linja-autoasema :5 Vermuntila, Taantumus, tienhaara :5 Ihode, säästöpankin :30 Laitila, Shell :0 Mynämäki, Vt.8, Yläneen th pvp 3:00 Nousiainen Neste vt.8 tienhaara

Lisätiedot

Olet tervetullut osallistumaan Meton ja Metsänhoitajaliiton järjestämään Itä-Suomen metsäpäivään

Olet tervetullut osallistumaan Meton ja Metsänhoitajaliiton järjestämään Itä-Suomen metsäpäivään Olet tervetullut osallistumaan Meton ja Metsänhoitajaliiton järjestämään Itä-Suomen metsäpäivään Aika Keskiviikkona 26.9.2012 klo 14.00 20.00 Paikka Aihe Itä-Suomen yliopiston Carelia sali, Yliopistonkatu

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 12.10.2015-03.01.2016 VALID FROM 12/10 /2015-3/1/2016 TKU

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 12.10.2015-03.01.2016 VALID FROM 12/10 /2015-3/1/2016 TKU AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 12.10.2015-03.01.2016 VALID FROM 12/10 /2015-3/1/2016 UUDET REITIT: HELSINKI - TRE KESKUSTA TKU ROVANIEMI! ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Kaupungit/Cities Reitit/Routes

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016 Junatyyppi Junanumero Kulkuväli Lähtöaika Tuloaika Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:12:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 13.12.2015 26.3.2016 S 2 Joensuu asema Helsinki asema

Lisätiedot

Suuri Harmonikkaristeily 2008: KAIKKI BUSSIAIKATAULUT

Suuri Harmonikkaristeily 2008: KAIKKI BUSSIAIKATAULUT Sivu 1/7 Suuri Harmonikkaristeily 2008: KAIKKI BUSSIAIKATAULUT AIKA PAIKKA 0 (Oma auto) 1A (Tohmajärvi-Kitee-Imatra-Lappeenranta-Lahti-Kouvola-Turku) 08:00 Tohmajärvi matkahuolto 08:20 Kitee linja-autoasema

Lisätiedot

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe - AE 30 Pietari_(Finljandski) Helsinki asema 5:40:00 9:16:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 31 Helsinki asema Moskova_(Leningradski) 17:52:00 7:25:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 32 Moskova_(Leningradski) Helsinki

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 1.4.2015 ALKAEN - VALID FROM 1/4/2015 UUSIA VUOROJA: F1 F4 F5!

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 1.4.2015 ALKAEN - VALID FROM 1/4/2015 UUSIA VUOROJA: F1 F4 F5! AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 1.4.2015 ALKAEN - VALID FROM 1/4/2015 UUSIA VUOROJA: F1 F4 F5! ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Kaupungit/Cities Reitit/Routes Sivunum. / Page num. Espoo F1, F2 4-5,

Lisätiedot

Lomakyytien aikataulut 2015

Lomakyytien aikataulut 2015 Lomakyytien aikataulut 2015 päivitetty 6.7.2015 / Alik Hotti VMTK Reitti 3B Pyhäntä th 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th 17:35 17:35 20:10 20:10 Sievi th 17:50

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti

Säännöllinen kapasiteetti Junatyyppi Juna Kulkuväli Lähtö Tulo Linja Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:17:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 30.10.2016 10.12.2016 IC 2 Joensuu asema Helsinki asema 5:18:00

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 5.1.2015 ALKAEN - VALID FROM 5/1/2015. Mukana nyt myös Ikaalinen - Parkano- Jalasjärvi -Seinäjoki- Vaasa!

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 5.1.2015 ALKAEN - VALID FROM 5/1/2015. Mukana nyt myös Ikaalinen - Parkano- Jalasjärvi -Seinäjoki- Vaasa! AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 5.1.2015 ALKAEN - VALID FROM 5/1/2015 Mukana nyt myös Ikaalinen - Parkano- Jalasjärvi -Seinäjoki- Vaasa! ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Kaupungit/Cities Reitit/Routes

Lisätiedot

1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 LÄHTÖ 25-26.7. PALUU 9.8.

1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 LÄHTÖ 25-26.7. PALUU 9.8. Leirilippukuntien bussiaikataulut 1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 16.30 (25.7.) Kemijärvi, linja-autoasema 23.30 18.30 (25.7.) Rovaniemi, linja-autoasema 21.30 20.00 (25.7.)

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 1.8.2014 ALKAEN - VALID FROM 1/8/2014

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 1.8.2014 ALKAEN - VALID FROM 1/8/2014 AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 1.8.2014 ALKAEN - VALID FROM 1/8/2014 nibus_timetable_220714(2).indd 1 23/07/2014 09:0 ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Kaupungit/Cities Reitit/Routes Sivunum. / Page

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

13 HELSINKI KOUVOLA KUOPIO OULU ROVANIEMI voimassa torstaina 19.6.2014 Junatyypit ja -kalustot saattavat poiketa toisistaan!

13 HELSINKI KOUVOLA KUOPIO OULU ROVANIEMI voimassa torstaina 19.6.2014 Junatyypit ja -kalustot saattavat poiketa toisistaan! 13 HELSINKI KOUVOLA KUOPIO OULU ROVANIEMI voimassa torstaina 19.6.2014 junatyyppi > P IC IC P S S IC P IC BUSSI P IC IC P BUSSI BUSSI IC IC² IC IC BUSSI S S IC BUSSI IC IC S BUSSI S/IC junan numero > 719

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

Etelä-Savon kuntarakenneuudistuksen tausta-aineistoa

Etelä-Savon kuntarakenneuudistuksen tausta-aineistoa Etelä-Savon kuntarakenneuudistuksen tausta-aineistoa Kuntarakenneuudistuksen perustietoa: Työssäkäynti, asiointi, asuminen, väestö, liikenne 17.11.2011 1 Kuntauudistuksen tarkastelunäkökulmat Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Nordean MS Lync ratkaisu

Nordean MS Lync ratkaisu Nordean MS Lync ratkaisu Miksi yhdistetty viestintäratkaisu Miten matka on edennyt Puheratkaisut Käytön laajuus Kokemuksia & tulevaisuuden odotuksia Olli Mäenpää (olli.maenpaa@nordea.com) Collaboration

Lisätiedot

KOKO PERHEEN METSÄRISTEILY RIIKAAN

KOKO PERHEEN METSÄRISTEILY RIIKAAN KOKO PERHEEN METSÄRISTEILY RIIKAAN - Riika - 6. 8.6.2015 M/S Baltic Queen Lähde mukaan metsäristeilylle, jonka ohjelmassa on mielenkiintoisia luentoja, tietoiskuja ja keskusteluja mm. metsän omistamisesta,

Lisätiedot

Käytössämme on M/S TallinkSiljan M/S Baltic Princess majoitus-, ravintola-, kokousja saunatiloineen.

Käytössämme on M/S TallinkSiljan M/S Baltic Princess majoitus-, ravintola-, kokousja saunatiloineen. 1(4) Järjestöyksikkö Pekka Syrjänen Puh. 075 324 7584 / Gsm 0400 467 890 pekka.syrjanen@pardia.fi Pardian Jäsenristeily 2012 INFOKIRJE Pardian jäsenjärjestöt Jäsenjärjestöjen yhdistykset jäsenjärjestöjen

Lisätiedot

PIKAVUORO. Aikataulut 1.1. 5.6.2016 HELSINKI LAHTI MIKKELI VARKAUS JOENSUU

PIKAVUORO. Aikataulut 1.1. 5.6.2016 HELSINKI LAHTI MIKKELI VARKAUS JOENSUU PIKAVUORO Aikataulut 1.1. 5.6.2016 HELSINKI LAHTI MIKKELI VARKAUS JOENSUU HEL SINKI LAHTI MIKKELI VARKAUS JOENSUU 1. 31.1.2016 5) 1) M P M S M PSS Hel sinki 8.30 14.00 Lentoasema/T2 (8.35) (14.05) Lentoasema/T1

Lisätiedot

Lomakyytien aikataulut 2017

Lomakyytien aikataulut 2017 Lomakyytien aikataulut 2017 päivitetty 28.11.2016 / Alik. Kokko, VMTK Reitti 3B Pyhäntä tienristeys 28/88 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th/liikenneympyrä

Lisätiedot

10 HELSINKI JYVÄSKYLÄ KUOPIO voimassa lauantaina 28.6.2014 Junatyypit ja -kalustot saattavat poiketa toisistaan!

10 HELSINKI JYVÄSKYLÄ KUOPIO voimassa lauantaina 28.6.2014 Junatyypit ja -kalustot saattavat poiketa toisistaan! 10 HELSINKI JYVÄSKYLÄ KUOPIO voimassa lauantaina 28.6.2014 junatyyppi > IC IC IC S IC² IC IC BUSSI BUSSI IC² IC IC BUSSI BUSSI IC S IC BUSSI IC S IC² S IC junan numero > 63 905 71 45 85 47 911 87 49 917

Lisätiedot

AIKATAULULIITE LUPA REITTI-561361 SAVONLINJA OY PÄÄTÖSNRO / RATKAISUPVM 895275 23.6.2014

AIKATAULULIITE LUPA REITTI-561361 SAVONLINJA OY PÄÄTÖSNRO / RATKAISUPVM 895275 23.6.2014 1 REITTI MIKKELI - HELSINKI 01.07.2014 - Pika km DR ID M-PS 0 300340 Mikkelin matkakeskus 15:15 1 114270 PORRASSALMENKATU 1 X 2 230518 Hiihtomäen lava, E X 14 81471 Löytö th, E X 20 81483 Ristiina th (vt.

Lisätiedot

Kemssan tyhjennyspaikat

Kemssan tyhjennyspaikat Kemssan tyhjennyspaikat Matkailuajoneuvojen kemiallisen wc:n (kemssan) tyhjennyspaikan löydät hyvin varustellulta leirintäalueelta. Oheiseen listaan on koottu muualta Suomesta löytyvät muut kemssan tyhjennyspaikat.

Lisätiedot

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry Liittotunnus yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 2016 374 021 Jyty Espoo ry, Jyty Esbo rf 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 374 066 Jyty Hämeenlinna ry

Lisätiedot

Kemiallisen WC:n tyhjennyspaikat

Kemiallisen WC:n tyhjennyspaikat Kemiallisen WC:n tyhjennyspaikat Alavus, Sapsalampi, Tielaitoksen P-paikka GPS: N 62.44034 E 23.62583 Kem.WC:n tyhjennyskaivo P-alueen pohjoispäässä. Anjalankoski, ABC, Hallitie 2 GPS: N 60.74859 E 26.83745

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015 POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite)

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Kuntakartat liittyvät Keski-Suomen liiton Defris-hankkeen Palveluselvitykseen. Jokaisesta

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi Liittotunnus yhdistysnumero yhdistyksen nimi prosentti 2015 374 021 Jyty Espoo - Jyty Esbo ry 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 313 054 Jyty Helsinki ry 1,3%

Lisätiedot

Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Kaukoliikenne 12.8. 31.12.2015. Aikataulut ja tarjousmatkat verkossa: savonlinjat.fi. Yhdessä eteenpäin jo vuodesta 1924

Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Kaukoliikenne 12.8. 31.12.2015. Aikataulut ja tarjousmatkat verkossa: savonlinjat.fi. Yhdessä eteenpäin jo vuodesta 1924 12.8. 31.12.2015 Aikataulut Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Kaukoliikenne Aikataulut ja tarjousmatkat verkossa: savonlinjat.fi Yhdessä eteenpäin jo vuodesta 1924 1 Aikatauluosan merkkien selityksiä M S =

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

REITTILIIKENNELUPAHAKEMUS

REITTILIIKENNELUPAHAKEMUS Viranomainen täyttää Dnro REITTILIIKENNELUPAHAKEMUS Liikennöi usean toimivaltaisen lupaviranomaisen alueella 1. Hakija/liikenteenharjoittaja Yrityksen nimi tai henkilön sukunimi ja etunimet OnniBus.com

Lisätiedot

Paikalliset kattavuusalueet ja runkoverkkoalueet

Paikalliset kattavuusalueet ja runkoverkkoalueet Paikalliset kattavuusalueet ja runkoverkkoalueet Elisan kapasiteettipalveluiden paikalliset kattavuusalueet Jokainen paikallinen seutu jakaantuu vielä kahteen osaan, Paikallinen runkoverkkoalue 1 ja Paikallinen

Lisätiedot

Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 70/2014 M 1 (27) Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2014 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 176 N:o 22 Liite 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus ERP (MHz) (kw) AAVASAKSA 87,9 10 AAVASAKSA AAVASAKSA

Lisätiedot

REITTILIIKENNELUPAHAKEMUS

REITTILIIKENNELUPAHAKEMUS Viranomainen täyttää Dnro REITTILIIKENNELUPAHAKEMUS Liikennöi usean toimivaltaisen lupaviranomaisen alueella 1. Hakija/liikenteenharjoittaja Yrityksen nimi tai henkilön sukunimi ja etunimet OnniBus.com

Lisätiedot

244 Muut-luku sisältää muiden oleskelulupaperusteiden lisäksi myös turvapaikkaprosessin yhteydessä myönnetyt oleskeluluvat.

244 Muut-luku sisältää muiden oleskelulupaperusteiden lisäksi myös turvapaikkaprosessin yhteydessä myönnetyt oleskeluluvat. 5 Maahanmuuttoviraston myöntämät ensimmäiset oleskeluluvat ja Suomen kansalaisuuden saaneet 5 PERHE 6 36 OPISKELU 5 869 ENSIMMÄISET OLESKELULUVAT YHTEENSÄ 79 TYÖ 5 36 KANSAINVÄLINEN SUOJELU 68 Suomen kansalaisuuden

Lisätiedot

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta JOENSUUN LIIKENNEALUE Joensuu Paikallisliikenne 0-vyöhyke Paikallisliikenne 1-vyöhyke Joensuu-Ilomantsi 138 236 165 Joensuu-Juuka 138 254 178 Joensuu-Kitee 138 192 135 Joensuu-Lieksa 138 254 178 Joensuu-Polvijärvi

Lisätiedot

Kotipizza Espoo Sello Asemakäytävä Leppävaarankatu 3 9 02600 Espoo 21.4.2014 Pääsiäinen: suljettu SULJETTU

Kotipizza Espoo Sello Asemakäytävä Leppävaarankatu 3 9 02600 Espoo 21.4.2014 Pääsiäinen: suljettu SULJETTU Kotipizzaravintola Kotipizza ravintola Kuljetus Kuljetus Kotipizza ravintola Osoite Postinumero Kaupunki Päivämäärä Syy avautuu sulkeutuu alkaa päättyy Kotipizza Espoo Haukilahti Ukkohauentie 9 02170 Espoo

Lisätiedot

KUNNALLISET KANSANÄÄNESTYKSET

KUNNALLISET KANSANÄÄNESTYKSET OIKEUSMINISTERIÖ 24.11.2015 KUNNALLISET KANSANÄÄNESTYKSET Äänestyspäivä Kunta Asia Kysymys Tulos Äänestysprosentti 1991 12.5. Tuusula Tiesuunnitelma Järvenpääntien leventäminen Ei 55,4 46,8 90,1 Tuloksen

Lisätiedot

LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011

LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011 LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. 1 (5) Vuosina 2010 ja 2011 lisätään julkisen palvelun velvoitteen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1367. Työministeriön asetus. työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä asioista

SISÄLLYS. N:o 1367. Työministeriön asetus. työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä asioista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2002 N:o 1367 1368 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Työministeriön asetus työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä

Lisätiedot

Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen. Riihimäki 05800 Hyvinkää 12400 Tervakoski 12240 Hikiä 12310 Ryttylä 12100 Oitti 12540 Launonen 12520 Kormu

Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen. Riihimäki 05800 Hyvinkää 12400 Tervakoski 12240 Hikiä 12310 Ryttylä 12100 Oitti 12540 Launonen 12520 Kormu Local Availability of Capacity Services Elisa Corporation networks local availability of capacity services Capital area (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) Jyväskylä area Joensuu area Lappeenranta area

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy Hallitus 198 10.04.2013 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy H 198 Suomen Terveystalo Oy on pyytänyt Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvon ta vi ras tol ta yksityisen

Lisätiedot

7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16

7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16 Nimi Osoite 7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16 62900 Alajärvi Iso 2488 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot:

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot: OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot: Osoite Puhelinnumero Sähköpostiosoite Y-tunnus Arvonlisäverotunniste Vakuutusyhtiö (vastuu- vakuutuksen osalta) Valvova viranomainen Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus

Lisätiedot

7625 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY OLAVINKATU 48 57100 Savonlinna 7633 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY KAUPPAKESKUS WILLA TORIKATU 7 7862 SUOMALAINEN

7625 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY OLAVINKATU 48 57100 Savonlinna 7633 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY KAUPPAKESKUS WILLA TORIKATU 7 7862 SUOMALAINEN 106 kplnimi Osoite 7714 ETELÄ-POHJANMAAN KIRJAKAUPPA OY Info Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki 0094 ETELÄ-POHJANMAAN KIRJAKAUPPA OY Info Alajärvi Kauppakatu 16 62900 Alajärvi 2488 ETELÄ-POHJANMAAN

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk) . KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA. Tontinlohk omisia suoritettu.. Näissä tontteja yhteensä (kpl).2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl).3 Tontin lohkomistoimituksen kesto

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu

Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu www.eksote.fi Asiointi- ja virkistysmatkat Hakeminen Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua voi hakea henkilö, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka

Lisätiedot

Ensimmäistä kertaa sijoitetut 0 20 vuotiaat , koko maa (n)

Ensimmäistä kertaa sijoitetut 0 20 vuotiaat , koko maa (n) Ensimmäistä kertaa sijoitetut 0 20 vuotiaat 2006 2008, koko maa (n) 3800 3700 3664 3600 3500 3493 3400 3300 koko maa 3200 3177 3100 3000 2900 2006 2007 2008 Ensimmäistä kertaa sijoitetut 2006 2008 ikäryhmien

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 8 N:o 1 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

TUOTTAJAIN MAIDON TOIMIPISTEET: Tuottajain Maito Riihimäki Meijerintie 10 11100 RIIHIMÄKI p. 0103814244

TUOTTAJAIN MAIDON TOIMIPISTEET: Tuottajain Maito Riihimäki Meijerintie 10 11100 RIIHIMÄKI p. 0103814244 TUOTTAJAIN MAIDON TOIMIPISTEET: Tuottajain Maito Riihimäki Meijerintie 10 11100 RIIHIMÄKI p. 0103814244 Katja Jokela katja.jokela@valio.fi Tuottajain Maito Kouvola Utinkatu 52 45200 KOUVOLA p. 0103814834

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

Companyname Adress 1. Tekniset Carlson Joensuu Torikatu 18 80100 Joensuu 0207427354

Companyname Adress 1. Tekniset Carlson Joensuu Torikatu 18 80100 Joensuu 0207427354 Companyname Adress 1 Post code Town Telephone Hirvox Martinsillantie 10 02270 Espoo 0503816910 Hirvox Asiakkaankatu 11 B 00930 Helsinki 0400886163 Hirvox Katsastusmiehentie 1 03130 Hämeenlinna 0443366081

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Turun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntajaon muutokset, joissa kunta on lakannut 1.1.2011. Kunnan nimi

Kuntajaon muutokset, joissa kunta on lakannut 1.1.2011. Kunnan nimi Kuntajaon muutokset, joissa kunta on lakannut 1.1.2011 taulu I Lakannut kunta Vastaanottava kunta Kunnan nimi Kunnan nimi Kuntanumero Lakkaamispäivä Kuntanumero Huomautuksia Ahlainen 001 010172 Pori 609

Lisätiedot

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1 Saajat 2013 Akaan kaupunki 253 300,00 Alajärven kaupunki 72 000,00 Alavieskan kunta 55 100,00 Alavuden kaupunki 17 000,00 Asikkalan kunta 51 000,00 Auran kunta 54 700,00 Aurinkorannikon suomalaisen koulun

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Seinäjoen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta 1 (21) Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Uusimaa (01) Kaupunkimaiset kunnat (1) Espoo (049) 6 516 6 407 7 342 Hanko (078) 252 277 234 Helsinki (091) 23

Lisätiedot

Rajapintojen käyttöönotto, kysely v. 2011

Rajapintojen käyttöönotto, kysely v. 2011 Rajapintojen, kysely v. 2011 Ajantasaasemakaavatietojen rajapinta (WMS) Ajantasaasemakaavatietojen rajapinta (WFS) Kouvola Käyttöönotto käynnissä 05/2011 Rauma käyttöön 1.1.2011 Järvenpää Huittinen Loppi

Lisätiedot

Parhaat seurat. Nimi:

Parhaat seurat. Nimi: Sivu 1/5 Nimi: Hae! Parhaat seurat 1. Lappajärven Kalaveikot ry 80.471 kg 2. Itä-Päijänteen Kalakaverit ry 71.930 kg 3. Puijon Pilkki ry 59.486 kg 4. Ylä-Keiteleen Koukku ry 56.391 kg 5. Alavuden Seudun

Lisätiedot

REITTILIIKENNELUPAHAKEMUS

REITTILIIKENNELUPAHAKEMUS V i r a n o m a i n e n t ä y t t ä ä Dnro REITTILIIKENNELUPAHAKEMUS Liikennöi usean toimivaltaisen lupaviranomaisen alueella 1. Hakija/liikenteenharjoittaja Yrityksen nimi tai henkilön sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Kirjastojen lainat 2015 Kirjasto Lainojen lkm

Kirjastojen lainat 2015 Kirjasto Lainojen lkm Kirjastojen lainat 2015 Tässä tilastossa esitetään kaikkien Celian äänikirjapalveluun liittyneiden kirjastojen lainat vuonna 2015 Tietosuojasyistä alle viiden menevät lainat ilmaistaan "< 5" merkinnällä.

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kouvolan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Magistrate (Meldeämter) in Finnland. ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan maistraatti:

Magistrate (Meldeämter) in Finnland. ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan maistraatti: Magistrate (Meldeämter) in Finnland Register Office of Espoo Itätuulentie 1 P.O.B. 49 02101 ESPOO Tel.: (029) 553 9301 Fax: (029) 553 6326 info.lansi-uusimaa@maistraatti.fi ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Tampereen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kotkan-Haminan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA VALID FROM 14/8/ /11/2016

AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA VALID FROM 14/8/ /11/2016 AIKATAULUT - TIMETABLE VOIMASSA 14.8.2016-13.11.2016 VALID FROM 14/8/2016-13/11/2016 ALKUSYKSYN UUDET AIKATAULUT! ETSI AIKATAULUSI / FIND YOUR TIMETABLE Alavus F18 30-31 Elimäki F6 15 Espoo F1, F2, F8

Lisätiedot

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Savonlinja-yhti yhtiöt Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Joukkoliikennepalvelut tuottajan näkökulmasta Olli Hirvonen paikallispäällikkö Autolinjat Oy Luotettavaa matkustajapalvelua jo vuodesta 1924

Lisätiedot

Helsingin kaupungin opetusvirasto 913 09-3108 6879

Helsingin kaupungin opetusvirasto 913 09-3108 6879 OPETUSHALLITUS Rahoitus PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

KRUUNUPYY 44 600 SVT

KRUUNUPYY 44 600 SVT 4706 N:o 119 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw)

Lisätiedot

RISTEILYLLE! LAURI TÄHKÄ AKU HIRVINIEMI. Tervetuloa Raisioagron. Kaksi yötä laivalla, päivä Tukholmassa! Ajankohtaista asiaa tuottajille

RISTEILYLLE! LAURI TÄHKÄ AKU HIRVINIEMI. Tervetuloa Raisioagron. Kaksi yötä laivalla, päivä Tukholmassa! Ajankohtaista asiaa tuottajille Tervetuloa Raisioagron RISTEILYLLE! HELSINKI TUKHOLMA HELSINKI 4. 6.2.2014 SILJA SYMPHONY Kaksi yötä laivalla, päivä Tukholmassa! Viihdyttämässä AKU HIRVINIEMI Tähtiesiintyjänä LAURI TÄHKÄ Menestyksen

Lisätiedot