Sanna Lauslahti: rentoutuu. ippajärvi. Kauniaisissa s. 3. -Kauniainen. Dome karukoski ja leijonasydän s.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sanna Lauslahti: rentoutuu. ippajärvi. Kauniaisissa s. 3. -Kauniainen. www.lippajarvi-lehti.net. Dome karukoski ja leijonasydän s."

Transkriptio

1 11 l 2013 ippajärvi -Kauniainen laaksolahti viherlaakso Dome karukoski ja leijonasydän s. 4 Anu Sinisalo kannustaa nauttimaan kulttuurista s Sanna Lauslahti: rentoutuu Kauniaisissa s. 3

2 2 Taikurin hattu on tyhjä Kun ihminen sairastuu, häntä sanotaan sairaaksi. Sen sijaan kun ihminen luonnollisella tavalla vanhenee, häntä ei rohjeta sanoa vanhaksi. Sitä kunniallisempaa onkin, että lakiin kirjoitettu järjestäytyminen vanhojen ihmisen elämän turvaamiseksi ja mielen virkistämiseksi, on selväpiirteisesti vanhusneuvosto. Sellaisia on suurissa kaupungeissa mutta myös Kauniaisissa sellainen on ollut jo vuosituhannen alusta alkaen. Virallisesti Espoossa ei ole seniorilautakuntaa, ei Helsingin ikäihmisten palvelulautakuntaa eikä Vantaan harmaita panttereita. Eikä monta vuosikymmentä mene siihenkään kun palveluja myös vanhuksille, ei pelkästään koululaisille, tarjotaan myös somaliaksi ja arabiaksi. Vanhusneuvostot ovat yleensä kaupunkien hallitusten nimittämiä ja niitä johtaa joku näkyvä kansanedustaja, kuten Helsingissä Sirpa Asko-Seljavaara. Neuvostojen huolena on esimerkiksi palvelutalojen tarjonnasta huolehtiminen ja edunvalvonta monella sektorilla. Pääkaupunkiseudun niin sanotun metropolialueen neuvostot pyrkivät saamaan puoli-ilmaisia lippuja julkisiin kulkuneuvoihin niinä kellonaikoina kun ruuhkia ei ole. Helsingissä päätös on jo tehty, Vantaalla, Espoossa ja Kauniaisissa niitä valmistellaan. Vireillä on myös kavereiden taloudellinen tukeminen sellaisten henkilöiden avustamiseen, joilla yksin ei ole mahdollisuutta mennä teatteriin, elokuviin, kirjastoihin tai urheilukilpailuihin. Avustettavien joukossa on virkeitä vanhuksia siinä missä elämäänsä sisältöä kaipaavia invalidejakin. Kirkkonummelaiselta Riitta Jaloselta kuulin ideasta, joka toteutuessaan rakentaa siltaa yli sukupolvien. Eläkeläiset ja vanhukset tarjoavat auttavat kätensä alakoululaisille. Vastavuoroisesti lapset tuovat uutta iloa vanhusten elämään. Kuntien päätöksen tekijät ovat näissä asioissa heikoin lenkki. Enemmistön muodostaa suurten ikäpolvien jälkeinen ikäpolvi, joka ei ole kokenut eikä nähnyt sodan jälkeisen ajan vaikeuksia, Kaikki eivät ole niistä edes kuulleet. Niinpä työelämästä poistuneitten kansalaisten on otettava ohjat omiin käsiin. Eläkkeitä alettiin aikanaan maksaa suunnilleen saman ikäisille kuin tänään, vaikka noina vuosikymmeninä elinikä oli keskimäärin kymmenen vuotta eläkeikää alempi. Nyt on päinvastoin eikä edes yhdeksänkymmenen elinvuoden ylittäminen ole ihme. Huoltosuhde ei aiheuttanut päänvaivaa, mutta vielä seitsemän vuotta sitten pääministeri Matti Vanhasen Rukan hangilla saama päähänpisto eläkeiän nostamisesta herätti Eduskunnassa enemmän hymyilyä kuin muistutti vakavasta asiasta. Onneksi tänään sentään ymmärretään muissakin kuin vanhusten piirissä se, että eläkkeitä ei siepata taikurin tyhjästä hatusta. MARTTI HUHTAMÄKI Letterbox Mediat Ilmoitusmyynti Minna Hartonen Puh Sari Miettinen Puh Pentti Sirviö Puh Pekka Särkisilta Puh pekka.sarkisilta Toimitus Puh Aineistojen toimitusaika Työstettävä aineisto viimeistään ilmestymisviikon tiistaina klo 12. Sovittu valmisaineisto viimeistään tiistaina klo 16. Riippumaton kaupunginosalehti. Jaetaan kotitalouksiin, liiketilohin ja konttoreihin. Jakelu Letterbox p FOREVER-KUNTOKLUBEILLA SYNTTÄRIHULINAT Osallistu arvontaan. Voita viikko Rukalla * vain uusille asiakkaille. Synttäreiden kunniaksi koko viikon ajan klubilla ohjelmaa täysin veloituksetta. Jäsenille Halloween partyt Ravintola Apollo, Mannerheimintie 16 Lauantaina klo alkaen. Lisäksi huikeita tarjouksia. - Kokeilukortti ajalle vain 59 * - Solariumkortit -50% - Kehonkoostumusmittaus -50% - Personal trainer -paketit -10 /h - Lisäravinteet -15% - Aloita säännöllinen liikunta nyt: loppuvuosi 0 *(toistaiseksi voimassa olevaan ja 24kk sopimukseen) Katso koko viikon ohjelma Tule ja hyödynnä mahtavat tarjoukset. Forever Matinkylä Matinkartanontie 1, Espoo (09) SU KLO DAVID MURRAY INFINITY QUARTET (USA) Liput alkaen 27,50, Lippupiste LA KLO J. S. BACH: JOHANNES-PASSIO Liput alkaen 27,50/19,50, Lippupiste KE KLO ANNA PUU: Juurilla Liput alkaen 24,50, Lippupiste Soittoniekanaukio 1 A Espoo PE KLO ANTTI TUISKU Liput alkaen 29,50, Lippupiste LA KLO VUOKKO HOVATTA Liput alkaen 19,50, Lippupiste TI & KE KLO FORK ElectroVocal Circus Liput alkaen 45,50/37,50, Lippupiste

3 3 Sanna Lauslahden Ymmersta on kotoisa Kokoomuslainen kansanedustaja Sanna Lauslahti asuu Ymmerstassa, joka sijaitsee aivan Kauniaisten rajalla. Otimme yhteyttä Lauslahteen kysyäksemme hänen kuulumisiaan ja mielipiteitään kotikaupunginosasta. Tänään päivä alkoi avauspuheenvuorolla tilaisuudessa, jonka järjestivät Espoon omaistoiminnan neuvottelukunta sekä mielenterveys- ja päihdepalvelut. Yksi aiheista oli valinnanvapauden lisääntyminen terveydenhuollossa. Siitä päivä sitten jatkui saman teeman ympärillä Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa sekä sivistysvaliokunnassa, kertoo Lauslahti. Parasta kansanedustajan työssä on Lauslahden mielestä mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin asioihin, tehdä töitä Suomen ja suomalaisten hyväksi, monipuolisuus ja mahdollisuus oppia uutta joka päivä. Innostavasta työstä ja pitkistä päivistä huolimatta vapaa-aikakin on tärkeää. Lauslahti harrastaa tuolloin paljon liikuntaa. Käyn joogassa purkamassa stressiä, juoksemassa, jossa pääsen nauttimaan ulkoilmasta ja kauniista luonnosta ja uimassa. Lauslahti asuu Ymmerstassa, joka sijaitsee aivan Kauniaisten rajalla. Parasta siellä on kotoisuus. Pienen mäen ympärille on kasvanut oma kotiyhteisö. Kaavoitus on myös onnistunut; siellä on tasapainoisesti erilaisia asumismuotoja. Kehut ansaitsee kauniaislainen yritys Kauniaisten studio Yin, joka on Lauslahdelle tärkeä rauhoittumispaikka kahdesti viikossa. Paljasjalkaiset Ymmerstalaiset erottaa muualta muuttaneista ainakin kielen perusteella. Ymmerstahan on ollut alun perin pitkälti ruotsinkielisten yhteisö. Lopuksi Lauslahti kertoo terveisiä lukijoille: Kaunista syksyä! Liikkuminen syksyisessä talveen valmistautuvassa luonnossa yhdessä vaikka perheen ja ystävien kanssa antaa energiaa ja jaksamista. Faktaa Sanna Lauslahdesta: Syntynyt 1966 Avioliitossa ja kolmen lapsen äiti Kauppatieteiden maisteri vm ja hallintotieteiden tohtori vm Työskennellyt eduskunnassa vuodesta 2007 alkaen Kirjoittanu kolme johdon laskentatoimen kirjaa Sivutoiminen luennoitsija ja oppimateriaalien työstäjä ILMOITA PAIKALLISESSA T E R VE T U L O A - V Ä LK O M M EN AVATTU - ÖPPNAD Lara s Alusasujen erikoisliike Alusasujen - Specialbutik erikoisliike för underkläder Syksy on uudistumisen aikaa! Kaipaavatko urheiluliivisi päivitystä? Jokaiselle urheiluliivin ostajalle pieni lahja. Lahjoja rajoitettu määrä. Olethan nopea! (Kuppikoot A-H, vaihtelevat malleittain) Tunnelitie 6 - Tunnelvägen 6 Lara s Secret Oy Kauniainen / Grankulla Ma/Må - Suljettu/Stängt Avoinna - Öppet Ti-Pe/Ti-Fr La/Lö posti@larassecret.fi +358 (0) Espoon Autopalvelu Oy AUTON RENKAAT HUIPPUEDULLISESTI ESPOON VIHERLAAKSOSTA! Turuntie 145, Espoo , fax

4 4 Dome karukoski: Nimmareiden jakoa tohvelit jalassa! Dome Karukoski on kansainvälisesti menestynyt elokuvaohjaaja, joka ei lepää laakereillaan. Nyt on kiireisempää kuin arvasinkaan että olisi. Teen nyt Mielensäpahoittaja- elokuvan valmisteluja ja käsikirjoitusta ennen lokakuun lopussa alkavia kuvauksia ja tietenkin Leijonasydän-elokuvan markkinointia. Työpäiviä on ollut viikossa seitsemän pituuksiltaan tuntia parin kuukauden ajalta, mutta mitä Karukoski tekee vapaaajallaan? Nykypäivänä mieluisin harrastukseni on ehdottomasti sukeltaminen. Hurahdin siihen pari vuotta sitten ja käyn ulkomailla sukeltamassa aina, kun mahdollista. Sukeltamalla pääsen ainoaan paikkaan, jossa pystyn tyhjentämään aivoni hetkeksi kaikista niistä ajatuksista joita siellä pyörii. Leijonasydän-elokuva tulee Suomessa ensiiltaan Karukosken ohjaustyön vastaanotto ulkomailla on ollut jälleen kerran hyvä. - Napapiirin sankarit sai jo todella hienon vastaanoton, mutta kyllä nyt Leijonasydämen kohdalla on jotain erikoista. L.A. Timesin, Indiewiren ja Montreal Gazetten arvostelut ovat jääneet tosi hienosti mieleen. Isot agentuurit ja tuotantoyhtiöt ovat ottaneet yhteyttä ja kyselleet: What s next? (=Mitä seuraavaksi? ). Elokuvan teemat koskettavat näköjään ihmisiä ympäri maailmaa. Elämässä sattuu ja tapahtuu, eikä työelämä ole poikkeus. Parhaita juttuja on ollut kun olemme tehneet kepposia kuvauksissa. Yksi pahimmista oli kun kuvasimme Leijonasydäntä: ensin minulta varastettiin hotellihuoneesta kaikki kenkäni samalla kun olin huoneessani. En vieläkään tiedä miten se edes tapahtui! Sen jälkeen minulle tuotiin sattumalta päivän lehti, josta sain lukea seuraavanlaisen ilmoituksen: Dome Karukoski jakaa nimmareita karaokebaarissa klo 20. Tuloksena oli se, että jouduin lähtemään sinne hotelliin tohvelit jalassa. Karukoski ei tästä kuitenkaan pahastunut eikä haudo kostoa ainakaan pahanlaatuista. Hyvät kepposet yhdistävät ja tekevät vahvan joukkuehengen! Menestyksestä huolimatta laakereilla ei suinkaan lepäillä. Tulevia projekteja on tekeillä kaksi: Mielensäpahoittaja-hahmosta kertovan elokuvan esivalmistelut ja Tom of Finland-elokuvan kehittely. Faktaa Domesta: Syntynyt Kyproksen Nikosialla Tuli julkisuuteen ohjaajana vuonna 2005 Tyttö sinä olet tähti- elokuvan myötä. Sama elokuva oli Karukosken lopputyö Taideteollisessa korkeakoulussa On kertonut avoimesti 11 muun julkisuuden henkilön ohella taustastaan koulukiusattuna Aino Kuutamo- Uusitorpan kirjassa Sä et tiedä miltä musta tuntuu (WSOY 2011) Voittanut monien elokuva-alan palkintojen ohella muun muassa Jussi-gaalassa parhaan ohjauksen palkinnon vuosina 2009 ja Leffaarvostelu Kumpi on tärkeämpää; uusnatsijengin johtajuus ja tutuksi tullut aatemaailma vai rakkaus? Tätä pohditaan Dome Karukosken ja Aleksi Bardyn uusimmassa tuotannossa, Leijonasydän-elokuvassa joka saa ensi-iltansa Leijonasydän pistää miettimään rakkautta ja aatemaailmaa Elokuvassa uusnatsien johtaja Teppo (Peter Franzén) rakastuu topakkaan ja suorasukaiseen yksinhuoltajaäitiin, Sariin (Laura Birn). Yllätyksiä on kuitenkin luvassa molemmin puolin: Tepon johtamassa aateryhmässä ei siedetä ulkomaalaisia, mutta Sarilla, johon Teppo on ihastunut, on tummaihoinen poika Rhamadhani Ramu (Yusufa Sidibeh). Tästä seuraa Tepolle valinnan paikka: rakkaus vai ryhmän tuki? Tepon vihainen ja aggressiivinen velipuoli Harri (Jasper Pääkkönen), joka on vahvasti uusnatsiaatteen kannalla, ei ainakaan tee valintaa yhtään helpommaksi. Asetelma kuulostaa jo kuvauksen perusteella raa alta ja veriseltä koska uusnatsit eivät kaihda keinoja tehdessään mielipiteitään tiettäväksi. Tepon tasapainoilu kahden erilaisen maailman välillä onkin mielenkiintoista ja saa katsojan jännittämään sitä, mihin valintoihin elokuvassa päädytään ja etenkin sitä mitä seuraamuksia niillä on. Leijonasydän on dynamiittia ilman tietoa sytytyslangan pituudesta tai räjähteen määrästä ja käsinkosketeltava, tummanpuhuva tunnelma pitää katsojaa jännityksessä. Ennen Tepon lopullista valintaa kahden maailman välillä ehtii tapahtua kaikenlaista: tehdään konkreettista rotuerottelua, myrkytetään, hakataan ja tuhotaan monillakin tapaa. Leijonasydän osoittaa, että yhteiskunnallinen asema, luonne tai teot eivät ole rodusta kiinni, vaan ihmisestä itsestään. Vastakkainasetteluun tulee mustan ja valkoisen tilalle yhä enemmän ja enemmän värejä elokuvan edetessä. Leijonasydämessä pohditaan vahvalla ja ironisellakin tavalla sitä, onko yksilön todellista kasvua aatteidensa takana seisominen vai rakastuminen sen lukuisine lieveilmiöineen. IIDA REKUNEN Tinurinkuja 4, Espoo puh / toimisto@espoonisannointi.fi Sähköpostiosoite: talous@plantago.fi Puhelin: Fax: Plantago Oy Lars Sonckin kaari ESPOO

5 5 Kahdeksalla kymmenestä suomalaisesta on selkäkipuja jossain vaiheessa elämäänsä. Niskakipuja kokee kuukausittain yli kolmannes naisista ja neljännes miehistä. Pitkäaikaisia selkäkipuja on joka kymmenennellä suomalaisella. Nikama- lehti. Terveen selän perusta on hyvä ryhti. Oikeanlainen ryhti vaatii vain vähän lihastyötä ja kuormittaa lihaksiasi tasaisesti. Kun löydät hyvän ryhtisi ja kehosi tasapainon, vältyt lihasten ja nivelten ylikuormitukselta. Terve selkä jooga tunneilla parannetaan selkärangan liikkuvuutta. Tunti sopii sekä alaselkävaivoista että niska-hartiaseudun jäykkyydestä kärsiville ja lievittää selän kiputiloja. Tunnilla käytetään joogaseinää sekä muita apuvälineitä helpottamaan ja poistamaan jännitystä ja auttamaan selkää oikeisiin asentoihin. Joogaseinän avulla teemme tilaa nikamien väliin selkää pidentäen, rentoutamme selkää ja selän lihaksia ja parannamme verenkiertoa jäykistyneillä alueilla. Terve selkä -Pilateksen avulla parannetaan ryhtiä, vahvistetaan kehon syviä tukilihaksia ja lisätään lihaksien ja nivelten liikkuvuutta ja elastisuutta. Tunti sopii hyvin myös Pilates-harjoittelua aloitteleville. Terve selkä tunneilla laatua ja hyvinvointia elämään! Terve selkä -kurssilla opit löytämään hyvän ryhdin ja vahvistamaan sitä sinulle sopivilla harjoitteilla. Opit myös käyttämään kehoasi ja lihaksiasi turvallisesti niveliä kuormittamatta. Opit liikkumaan niin, että rasitusvammoja ei synny ja kehosi kestää terveenä ja tasapainoisena arjen haasteet. Katso Studio Yinin Terve Selkä -viikkotunnit ja intensiivikurssit com. Huom! Seuraava kurssi Kivenlahdessa la su Ilmoittautumiset ja lisätiedot Yrityksille pienryhmätunnit sopimuksen mukaan. Kissanhiekan ostajalle Royal Canin 1,5 2 kg kissan kuivaruoka -50 % (ovh. 7,90 )

6 6

7 Kuva Nico Backström Anu SiniSAlo kannustaa nauttimaan kulttuuriannista 7 Anu Sinisalo on pitkän linjan näyttelijä, joka ihailee mielellään luontoa ja puhuu vahvasti kulttuurin puolesta. Otimme yhteyttä Anuun kysyäksemme hänen kuulumisiaan. Tänään kuuluu hyvää! Olen juuri lähdössä Turkuun Linnateatteriin. Olen mukana kolmen hengen komediassa nimeltä Rempallaan. Esityksen ensi-ilta oli viime keväänä ja esityksiä jatketaan nyt syksyllä. Näyttelijällä on vahvat mielipiteet kulttuuritarjonnasta, sekä lähialueiden suhteen että yleisesti. Mahdollisimman lähellä oleva kulttuuritarjonta on erittäin tärkeää. Kulttuurin ja taiteen merkitys on muutenkin äärettömän suuri. On mielestäni järjetöntä, että kulttuuria karsitaan esimerkiksi koulussa annettavasta opetuksesta. On tärkeää antaa kulttuurikasvatusta myös nuorille ja lapsille. Taide voi monille ihmisille olla vieras tai pelottava asia. Jotkut eivät välttämättä tiedä, mitä fiksua eksentrisen näköisestä maalauksesta tai päällekkäin kasatuista tulitikkurasioista pitäisi sanoa tai onko katsojassa jotakin vikana, jos ei ymmärrä maalausten nyansseja. Taidetta ei aina tarvitse ymmärtääkään eikä sitä pitäisi pelätä. Lapsiakin pitäisi uskaltaa tutustuttaa teatteriin, he ymmärtävät loppujen lopuksi teatterista paljon ja heitä ei koskaan pitäisi aliarvioida, vaikka tietenkään ei myöskään saa pelotella. Nuorten pitäisi mielestäni myös käydä rohkeasti vaikkapa Kiasmassa tai katsomassa klassikoita. Kokeellisempaakaan taidetta ei pidä vältellä, kaikesta kulttuurista jää aina jotain mieleen ja se kuuluu myös yleissivistykseen. Faktaa Anu Sinisalosta: Syntynyt Helsingissä Valmistui teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 1995 Näytellyt siitä lähtien teatterissa, draamasarjoissa ja elokuvissa Voitti parhaan naisnäyttelijän Venla-palkinnon vuonna 2010 televisiosarjasta Helppo elämä Näyttelee naispääosaa vuonna 2014 valmistuvassa elokuvassa Ei kiitos, joka on tehty Anna-Leena Härkösen samannimisen, kohutun kirjan pohjalta. Uutta RE/MAX:illa! Laajennamme palvelutarjontaamme tuomalla asiakkaillemme tarjouskaupan osaksi laadukasta välitystoimintaamme. RE/MAX Tarjouskauppa asti. Lue lisää: RE/MAX Avaintilat, Beako Oy LKV Varaa aika ilmaiselle kodinmyyntisuunnitelmalle! Puh Palvelemme myös Kauppakeskus Merituulessa, Isonniitynkuja 2, Espoo

8 8 Henri Palmroos espoonkayttoauto.fi Espoon Käyttöauto Oy, Hyljetie 2, Espoo puh Timo Aho espoonkayttoauto.fi Kierrätyskeskus muuttaa Matinkylästä Nihtisiltaan! Matinpurontie 8 on auki vielä asti. Tervetuloa tutustumaan Nihtisillan tavarataloon alkaen! Matinkylän kauppa Matinpurontie 8 Avoinna ark. 9 20, la 9 15 kierratyskeskus.fi/kaupat Nihtisillan tavaratalo Kutojantie 3 Peugeot 407 SW 2.0HDI AUTOMATIC 174 tkm Mini Cooper Chili 24 tkm Volvo V70 D5 198 tkm Audi A4 AVANT 2.0TDI AUTOMATIC 219 tkm Volkswagen POLO 5D Trendline tkm Nissan X-TRAIL 5D X-TRAIL STW 2.2D-TENT30-4X4/ tkm Mercedes-Benz C 270 CDI Avantgarde Navi Nahat Xenon 199 tkm Citroen C5 Exclusive 2.2 HDI Autom Farmari 237 tkm Audi A6 3.0 TDI V6 Quattro -08 BMW 530 d Sedan tkm 85tkm 1.omistaja, Hk, Aut.ilmast, Webasto, Nahkaverhoilu ym ym. 2xRenk, Ilmast, Xenon, Vetok, Hk BMW X5 3.0D AUTOMATIC 4X tkm 2xRenk, Hk, Aut.ilm, Cruise, ym Chrysler 300C 5.7 HEMI SEDAN AUTOMATIC tkm 2xRenk, Navi, Cruise, Aut.ilmast, Parkkitutka ym Citroen C3 1, tkm 2xRenk, hk, Ilmast, ym Fiat PANDA MULTIUSO tkm 2xRenk, Ilmast, Hk ym Ford TRANSIT CONNECT S 1,8 TDCi tkm SIS.ALV, Hk, 2xRenk, Eber, ym Hyundai i30 Wagon 1,4 CVVT ISG Air tkm Tehdastakuu voimassa, Ilmast, Hk, 2xRenk, ym Mazda 3 HATCHBACK 2.0 GT tkm 2xRenk, Hk, Ilmast ym Mazda 6 2.0i Exclusive Business AT tkm Huippuvarusteltu! Aut.ilmast, Hk, Lohko+s, Keyless go, Xenon ym Mercedes-Benz C 320 CDI Sedan Avantgarde AT tkm 2xRenkaat, Aut.ilm, Nahkaverh, 1-omistaja, Lasikatto, Navi, Xenon ym Mercedes-Benz C 180CDI T AUT Facelift tkm 2xRenk, Aut.ilm, Cruise, Hk, Mercedes-Benz E 320 Kombi Elegance 4-MATIC tkm Suomihistoria, Xenon, Hk, 2xRenk, Aut.ilm, Cruise ym Mercedes-Benz ML 270 CDI A Special Edition tkm 2xRenk, Hk, Lohko+S, Cruise, Nahkaverhoilu, Koukku ym MG ZT-T 2.5 V6 Touring tkm Xenon, Hk, Aut.Ilm, Lohko+sisä, ym Auto Aakoo, Espoo. Koskelonkuja Espoo Puh: Renault KANGOO 5D BREAK 1.5DCI PAKET- TIAUTO tkm 2xRenk, ilmast, Hk ym

9 9 Kari Uotila: Juosten Olarista Arkadianmäelle! Kari Uotila on pitkän linjan kansanedustaja vasemmistoliiton puolueesta. Olarissa vuodesta 1976 asuneelle Uotilalle juoksu ja vasemmistolainen politiikka ovat lähellä sydäntä. Otimme yhteyttä Uotilaan kysyäksemme, mitä hänelle kuuluu. Hyvää kuuluu tänään! Tulin tavalliseen tapaan bussilla 122 Kamppiin ja sieltä töihin. Eduskunnassa tapahtuu paljon, kuten aina: valtiovarainvaliokunnassa ja sen jaostoissa käsitellään kiivaasti ensi vuoden budjettia kuulemalla asiantuntijoita ja valmistellaan mietintöjä. Työmatkat sujuvat Uotilalla seuraavaan tapaan: Tulen aamulla bussilla ja joskus juosten Olarista eduskuntaan, jossa on jaostojen ja valiokuntien kokouksia sekä tapaamisia, neuvotteluja, ryhmäkokouksia ja tietenkin täysistuntoja. Iltaisin on yleensä myös yleisötilaisuuksia tai sidosryhmätapaamisia. Palaan normaalisti kotiin klo välillä. Päivät ovat eduskunnassa pitkiä, mutta myös harrastuksille jää aikaa. - Harrastan juoksemista ja juoksen vähintään 1300 kilometriä vuodessa, eli Suomen päästä päähän. Pelaan myös jalkapalloa ja maalla ollessani sienestän ja marjastan mielelläni. Kommelluksilta vältytään elämässä tai edes työelämässä harvoin. Uotila kertoo omasta kömmähdyksestään. Otin kerran eduskunnan saunalta vahingossa jalkaani erään toimittajan housut! Huomasin sen vasta seuraavana päivänä. Vähän nolotti, mutta huumoriksi laitettiin. Parasta eduskunnassa on Uotilan mielestä se, että siellä pääsee vaikuttamaan itselleen tärkeiden asioiden puolesta. Joka päivä pitää vääntää oikeudenmukaisemman politiikan puolesta. Haluan edistää vasemmiston ajamia asioita niin Espoon, Suomen kuin Euroopankin tasolla. IIDA REKUNEN Faktaa Kari Uotilasta: Syntynyt 4. tammikuuta 1955 Pertunmaalla Espoon pitkäaikainen kaupunginvaltuutettu Muutti Helsinkiin telakkatyöläiseksi 17-vuotiaana Edisti jo tuolloin työsuhdeturvaan liittyviä asioita Vastaanotti Vasemmistonaisten Pro feminismi 2009-palkinnon JOKA PERJANTAI Espoon Fenniassa viikottainen 90-luvun musiikkiin painottuva klubi BACK TO THE 90 S Klo kaksi sisään yhden hinnalla! Sisäänpääsy 7, K-20 TERVETULOA!! Musiikista vastaa Radio NRJ:ltä tuttu DJ Jani Tuottaja Jääskeläinen KAUPPAKESKUS SELLO viikkosiivoukset Meiltä saatte kaikki tarvitsemanne siivouspalvelut: peruspesut ja vahaukset ikkunoiden pesut myös näyteikkunat laadukkaasti ja luotettavasti usean vuoden kokemuksella, 100 % suomalaisella ammattitaidolla! Pyydä tarjouksemme! VAAKKU KY

10 10

11 11 ÄÄRIMMÄISEN VIIHDYTTÄVÄ SHOW! Helsingissä useita SHOW&DINNER-iltoja marras-joulukuussa Hilton KALASTAJATORPALLA sekä MARINA Congress Centerissä Varietee MAGICA Show myös ALEKSANTERIN TEATTERISSA NYT ON TARJOLLA LOISTAVA TILAISUUS YKSITYISILLLE JA JO PARIN HENKILÖN RYHMISTÄ AINA SUUREMMILLE HARVINAISTA HERKKUA HENKILÖSTÖLLE SEKÄ VAATIVILLE ASIAKKAILLE KOE UPEA SHOW SEKÄ LAADUKAS SHOW&DINNER PARHAAT ILLAT OVAT NYT VARATTAVISSA LIVIA CLUB Tyylikäs Kuntosali Aikuiselle Naiselle. Liviaclub.fi TREENIPÄIVÄ ON HYVÄ PÄIVÄ JA 30 MIN RIITTÄÄ! Tule kokemaan ainutlaatuinen kuntoilukokemus kauniissa ympäristössä, vain naisille suunnatulla kuntosalilla. Jo 30 min harjoittelu riittää pitämään kunnon koholla ja painon kurissa! Tuloksia jo 10 viikossa! 5% korkeampi perusaineenvaihdunta Poltat 500 kaloria enemmän viikon aikana treenin lisäksi Pienempi rasvaprosentti ja kiinteämpi kroppa Kaikki tämä ilman rehkimistä, hikeä ja rääkkiä! Tule paikan päälle ja koe mullistava Livia training. Tutustumiskäynti ei sido sinua mihinkään. Harjoittelu todella toimii, ryhtini on kohentunut ja voin paljon paremmin. Plussaa on että Livia on niin kaunis ja tänne on aina mukava tulla Ulla -68v LOKAKUUN TARJOUS: ILMAINEN KEHONKOOSTUMUS- MITTAUS JA LOPPUKUUN TREENIT 0 * 30 min riittää! Olemme avanneet ISÄNNÖITSIJÄTOIMISTON Olarin Prisman viereen. Tervetuloa vanhat ja uudet asiakkaat! HUOLTOYHTIÖISTÄ RIIPPUMATON - EDULLINEN vuodesta 1998 alkaen Innofori Oy Komeetankuja 4 T 7 info@huoneisto.com Ostamme KAIKKEA KODINTAVARAA mm. taide- ja käyttölasia, keramiikkaa, posliinia, astioita, tauluja, kirjoja, kokoelmia, soittimia, musiikki-instrumentteja, harrastevälineitä, levyjä, huonekaluja, valaisimia, työkaluja, koruja, ym. ym. *Maksat vain liittymismaksun 25. Normaali kk-maksu 59 /kk. Teresa De Rita-Cavlek KUOLINPESÄT, MUUTTOJÄÄMÄT Livia Club Haukilahti. Ukkohauentie 9, Espoo Puh: , haukilahti@liviaclub.fi Livia Club Mankkaa, Mankkaan ostoskeskus. Mankkaantie 2-4 A 16 Puh: , mankkaa@liviaclub.fi Nopea nouto, maksu heti käteisellä. Seppo ja Sari

12 12 Tuunaa pyörä ajoissa TaLvikunToon Säiden viilentyessä on aika laittaa pyörä talvikuntoon. Noin 15 prosenttia työssä käyvistä taittaa työmatkansa useimmiten polkupyörällä. Kesän väistyminen saa monet vaihtamaan polkupyörän autoon tai julkisiin kulkuvälineisiin. Oikealla varustuksella pyöräily kuitenkin onnistuu hyvin kesän jälkeenkin. - Pimeänä vuodenaikana pyöräillessä on tärkeää käyttää valoja sekä heijastimia tai heijastinliiviä. Myös pyörän talvirenkaisiin kannattaa satsata. Talvirenkaiden vaihtamisen pyörään pitäisi olla yhtä itsestään selvää kuin auton renkaiden vaihto, tiedottaja Mari Hätinen If Vahinkovakuutusyhtiöstä Noin 15 prosenttia työssä käyvistä taittaa työmatkansa useimmiten polkupyörällä. Työmatkapyöräily on yleisintä lyhyillä, 5-15 minuutin mittaisilla työmatkoilla. Laiskimpia työmatkapyöräilijöitä ovat pääkaupunkiseudulla asuvat*. Työmatkatapaturmista reilu viidennes sattuu pyöräilijöille. Useimmiten tapaturma sattuu talvella**. Liukkaalla säällä pyöräilijän kannattaa olla erityisen varovainen silloilla sekä avoimien vesialueiden läheisyydessä kulkevilla teillä, jotka voivat olla petollisen liukkaita. Jos mahdollista, lumisena aikana työmatka kannattaa ajoittaa siten, että pyörätiet on ehditty aurata. Talvipyöräilijän muistilista 1. Pyörässä on oltava valot. Etuvalon lisäksi suositeltava hankinta on punainen valo taakse. Myös otsalamppu voi olla kätevä lisä. 2. Pyöräilykypärän merkitys korostuu entisestään liukkaalla säällä. Säädä kypärä siten, että sen alle mahtuu tuulelta suojaava pipo. 3. varusta pyörä heijastimilla. Pyörän pinnoihin laitettavat heijastimet auttavat autoilijaa hahmottamaan hämärässä, että liikut pyörällä. 4. käytä myös itse heijastinliiviä tai heijastinta. Heijastinliivi on paras keino erottua hämärässä. 5. Hanki pyörääsi nastarenkaat. 6. Pitkät ja leveät lokasuojat suojaavat loskalta ja lialta tosin ne myös keräävät lunta renkaan ja lokasuojan väliin. 7. Hanki satulalaukku tai etukori. Reppua on hankala kantaa, kun päällä on paljon vaatteita. 8. Satulasuoja suojaa lumelta ja loskalta sekä auttaa sinua pysymään lämpimänä. 9. Hanki paksut, tuulelta suojaavat käsineet, joilla saat tukevan otteen tangosta. Esimerkiksi karvavuoriset nahkarukkaset sopivat tarkoitukseen hyvin. 10. Panosta laadukkaaseen aluskerrastoon, joka eristää kylmyyden mutta pitää ihon kuivana. Pue päällimmäiseksi tuulelta suojaavat kuoritakki ja -housut. Pitäväpohjaiset lämpimät kengät ovat talvipyöräilyssä tärkeät. kunnon pohjat pitävät jalat tukevasti polkimilla, vaikka polkimiin kasaantuisi lunta. 11. Huollata pyörä ennen talven tuloa. Tuolloin pyöräliikkeissä on vähemmän ruuhkaa kuin keväisin. Tee huolto ajoissa, sillä talven tulo yllättää joka vuosi. l ippajärvi -Kauniainen laaksolahti viherlaakso Suosi paikallista! Löydät lähipalvelukartan myös netistä: l ippajärvi -Kauniainen laaksolahti viherlaakso Yrittäjä, tässä on näkyvä karttapaikka sinunkin yrityksellesi Kysy: myynti@letterbox.net

Kari Uotila on. atinkylä -Olari. Espoon suosituin. viihtynyt olarissa jo 37 vuotta. s. 9. autokoulu monipuolistuu!

Kari Uotila on. atinkylä -Olari. Espoon suosituin. viihtynyt olarissa jo 37 vuotta. s. 9. autokoulu monipuolistuu! 11 m 2013 atinkylä -Olari friisilä nuottaniemi Dome karukoski ja leijonasydän s. 4 Anu Sinisalo kannustaa nauttimaan kulttuurista s. 5 www.molari-lehti.net www.facebook.com/molarilehti Kari Uotila on viihtynyt

Lisätiedot

-5% PERKKAA. NäytteLijä ANu SiNiSALo TERVETULOA. kannustaa nauttimaan kulttuurista s. 6. Divarikorista Leppävaarassa s. 3

-5% PERKKAA. NäytteLijä ANu SiNiSALo TERVETULOA. kannustaa nauttimaan kulttuurista s. 6. Divarikorista Leppävaarassa s. 3 Divarikorista Leppävaarassa s. 3 11 2013 www.leppavaara-lehti.net www.facebook.com/leppavaaralehti Dome Karukoski ja Leijonasydän s. 4 NäytteLijä ANu SiNiSALo kannustaa nauttimaan kulttuurista s. 6 PERKKAA

Lisätiedot

Sanna Lauslahti: spoon keskus -15% Kun myyt, myy meillä! stressi kuriin joogalla s. 3. Dome karukoski ja leijonasydän s. 4. www.espoonkeskus-lehti.

Sanna Lauslahti: spoon keskus -15% Kun myyt, myy meillä! stressi kuriin joogalla s. 3. Dome karukoski ja leijonasydän s. 4. www.espoonkeskus-lehti. 11 e 2013 spoon keskus Dome karukoski ja leijonasydän s. 4 Anu Sinisalo kannustaa nauttimaan kulttuurista s. 5 www.espoonkeskus-lehti.net www.facebook.com/espoonkeskuslehti Sanna Lauslahti: stressi kuriin

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Näyttelijä Anu Sinisalo kannustaa nauttimaan kulttuurista s. 8

Näyttelijä Anu Sinisalo kannustaa nauttimaan kulttuurista s. 8 ammisto -Kartanonkoski 2013 11TPAKKALA!"KIRKONKYLÄ YLÄSTÖ! KOIVUHAKA Dome Karukoski ja Leijonasydän s. 6 Pirkko Yrjölä on Vantaan ensimmäinen naiskirkkoherra s. 9 www.tammisto-lehti.net www.facebook.com/tammistolehti

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

kevätpäivät 27.2. 3.3.2013 olo

kevätpäivät 27.2. 3.3.2013 olo kevätpäivät 27.2. 3.3.2013 HAnki ihana olo uutta valoa uutta iloa Unohda kevätväsymys ja nakkaa talviturkki ullakolle, nyt on aika herätä kevääseen. Tule kanssamme viettämään Hyvän Olon teemapäiviä 27.2.

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011 Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Minun tieni Siksi tahtoisin sanoa sinulle, joka hoidat omaistasi. Rakasta häntä Niin paljon, että rakastat

Lisätiedot

MÄKI. pitää r&b:stä ja jalkapallosta s. 3. Kaaren KauppaKesKusjohTaja. Taikurin hattu on tyhjä s. 2. Dome Karukoski ja Leijonasydän s.

MÄKI. pitää r&b:stä ja jalkapallosta s. 3. Kaaren KauppaKesKusjohTaja. Taikurin hattu on tyhjä s. 2. Dome Karukoski ja Leijonasydän s. Taikurin hattu on tyhjä s. 2 11 2013 kannel- MÄKI lassila haaga www.kannelmaki-lehti.net www.facebook.com/kannelmakilehti Dome Karukoski ja Leijonasydän s. 8 Kaaren KauppaKesKusjohTaja pitää r&b:stä ja

Lisätiedot

TIKKURIN PE LA 28. 2. :n lahjakort ja voita 100

TIKKURIN PE LA 28. 2. :n lahjakort ja voita 100 TIKKURIN S Y Y S S U T E L U U T 9.9. PE LA 28. 2 näyteikkuna ämään paras ti! Tule äänest :n lahjakort ja voita 100 74940_Tikkuri_Syystuuletus_suora_9_12_155x155_UUSI.indd 1 17.9.2012 11.57 NYT ON SYYS-

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

atinkylä -Olari Tarja Tallqvist on Matinkylän tyttö s.2 Espoon suosituin www.molari-lehti.net autokoulu monipuolistuu!

atinkylä -Olari Tarja Tallqvist on Matinkylän tyttö s.2 Espoon suosituin www.molari-lehti.net autokoulu monipuolistuu! 10 M 2013 atinkylä -Olari FRIISILÄ!"NUOTTANIEMI Matti Vanhanen ei usko kuntaliitoksiin s. 5 Lukijakilpailussa pääsylippuja Sirkus Finlandiaan s. 10 www.molari-lehti.net www.facebook.com/molarilehti Tarja

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

-niemi -vuori. Munkkiniemen Yhteiskoulu täyttää 75-vuotta s. 3. Meiltä myös lahjakortit! Puistotielle lisää erikoisliikkeitä s. 11

-niemi -vuori. Munkkiniemen Yhteiskoulu täyttää 75-vuotta s. 3. Meiltä myös lahjakortit! Puistotielle lisää erikoisliikkeitä s. 11 M 11 2013 Munkki -niemi -vuori TalinranTa niemenmäki kuusisaari lehtisaari e Dome Karukoski ja Leijonasydän s. 8 Puistotielle lisää erikoisliikkeitä s. 11 Munkkiniemen Yhteiskoulu täyttää 75-vuotta s.

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Herättelevät kysymykset ammattikuljettajalle Terveenä ja hyvinvoivana jo työuran alussa POHDI OMAA TERVEYSKÄYTTÄYTYMISTÄSI VASTAAMALLA SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN: TYÖ Kuinka monta tuntia

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Hansakaupungin perinteet eivät olisi tässä hankkeessa haitaksi, ei myöskään Lappeenrantaan

toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Hansakaupungin perinteet eivät olisi tässä hankkeessa haitaksi, ei myöskään Lappeenrantaan K 11 erava 2013 Lukijakilpailussa lippuja Sirkus Finlandiaan s. 9 K AU P U N K I L E H T I www.kerava-lehti.net www.facebook.com/keravalehti Dome Karukoski ja Leijonasydän s. 6 ANU SINISALON KERAVA on

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

TERVETULOA KURSSEILLE

TERVETULOA KURSSEILLE TERVETULOA KURSSEILLE Kärsitkö jatkuvasti selkäsäryistä? Entä vihlooko päätä niska-hartiaseudun jumien vuoksi? Meillä on sinulle ehdotus! Tule ja aloita uusi harrastus Pilateksen parissa! Pilates on harjoitusmenetelmä,

Lisätiedot

Kannusta työntekijöitä huolehtimaan omasta hyvinvoinnista.!

Kannusta työntekijöitä huolehtimaan omasta hyvinvoinnista.! Yrityksemme liikunta- ja hyvinvointipalvelut toteutamme Studiollamme, yrityksen omissa tiloissa tai yhteistyökumppanimme tiloissa. Kustannustehokkaat ratkaisut suunnittelemme avaimet käteen periaatteella,

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt:

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: 1 LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Hyvinvoiva Sinä - Kehon ja Mielen vireyttä ja lepoa pe 1.3.- su 3.3.2013 Tervetuloa nauttimaan hyvinvoinnista! Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Mitä voit saada?

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Välineet ja Varusteet. -> Eivät yhdentekeviä

Välineet ja Varusteet. -> Eivät yhdentekeviä Välineet ja Varusteet -> Eivät yhdentekeviä Juoksukengät - Riittävästi tilaa, vähintään 1cm kärjessä - Tukevat ja riittävästi iskuja vaimentavat - Sisään ajetut juoksutapahtumassa - Vaihto 1000-1500 km

Lisätiedot

Varustetiedot: Lukkiutumattomat jarrut (ABS), Turvatyynyt, Ohjaustehostin, Keskuslukitus, Sähkökäyttöiset ikkunat,

Varustetiedot: Lukkiutumattomat jarrut (ABS), Turvatyynyt, Ohjaustehostin, Keskuslukitus, Sähkökäyttöiset ikkunat, Automaa Espoo Sijainti kartalta www.automaa.fi Näytä autot: Merkki Malli Hinta alkaen Hinta päättyen Näytä tulokset 67» Nettiauto.com» Automaa Espoo Meiltä saat : Päivitetty 21.10.2013 Vierailijoita 37749

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

TALVI- PÄIVÄT TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ ESPOONTORILLA 27.2. 3.3.

TALVI- PÄIVÄT TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ ESPOONTORILLA 27.2. 3.3. TALVI- PÄIVÄT ESPOONTORILLA 27.2. 3.3. TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ Tervetuloa talviostoksille Espoontorille! Kyllä nykytalvistakin selviää, kun pistää nenän ulos auringonpaisteella, mutta viihtyy

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2010

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2010 ENSIREKISTERÖINNIT 1/2010 1(12) 2.2.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Kylä yrittäjän ja yrittäjä kylän toiminnan tukena. Yrittäjä Tiina Ekholm 8.6.2013 Tykköö

Kylä yrittäjän ja yrittäjä kylän toiminnan tukena. Yrittäjä Tiina Ekholm 8.6.2013 Tykköö Kylä yrittäjän ja yrittäjä kylän toiminnan tukena. Yrittäjä Tiina Ekholm 8.6.2013 Tykköö Kylätoiminta on kylän asukkaiden vapaaehtoista yhteistyötä omien elinolojensa kehittämiseksi. Elintärkeää on yhteistyö:

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE Maria Ruokonen 10.3.2013 Tunne itsesi ja tunnista unelmasi. Ymmärrä missä olet kaikkein vahvin. Miksi teet sitä mitä teet? Löydä oma intohimosi. Menestymme sellaisissa

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin? KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

ärvenpää kannustaa nauttimaan kulttuurista s. 3 Lukijakilpailussa lippuja Sirkus Finlandiaan s. 9 Dome Karukoski ja Leijonasydän s.

ärvenpää kannustaa nauttimaan kulttuurista s. 3 Lukijakilpailussa lippuja Sirkus Finlandiaan s. 9 Dome Karukoski ja Leijonasydän s. j ärvenpää kaupunkilehti www.jarvenpaa-lehti.net www.facebook.com/jarvenpaalehti 11 2013 Lukijakilpailussa lippuja Sirkus Finlandiaan s. 9 Dome Karukoski ja Leijonasydän s. 6 Näyttelijä Anu Sinisalo kannustaa

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys Kaikki liikkeelle yhdessä Miksi HYKKI HERÄÄ? Liikunta ja fyysinen aktiivisuus parantaa / kehittää / lisää muisti, tarkkaavaisuus, tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot

Lisätiedot

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 OSALLISTUJAT Viimeisin Energiatesti 1.8.2014 +0% 100% Energiatestiin kutsuttiin 10 henkilöä, joista testiin osallistui 10. Osallistumisprosentti oli 100 %. Osallistumisprosentin

Lisätiedot

Pilates Mestarien käsissä

Pilates Mestarien käsissä CASTREN & SNELLMAN KEHONAHALLINNAN Yhteistyössä METHOD TALVEN PUTKISTO TIETO- JA TAITOPÄIVÄT INSTITUUTTI 2014 Tarjoaa Method Putkisto 3D Luonnollinen kasvoklinikka näytetuntitapahtuman Marja Putkiston

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014 Soluku-luontolomat vuonna 2014 Yleistä Soluku-lomista Sosiaalisella luontolomatoiminnalla (Soluku) edistetään pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia ja harrastaa erilaisia luontoaktiviteetteja.

Lisätiedot

OHJELMA 2, HCR-TAVOITE T NOUSUJOHTEISELLA TREENILLÄ KOHTI PUOLIMARATONIA

OHJELMA 2, HCR-TAVOITE T NOUSUJOHTEISELLA TREENILLÄ KOHTI PUOLIMARATONIA Tämä ohjelma sopii sinulle, joka: Haluat harjoitella kolme kertaa viikossa ja haluat harjoitteluun mukaan myös vauhtikestävyysharjoituksen Et ole viime aikoina juossut kovinkaan paljon, mutta olet aiemmin

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina

Lisätiedot

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta Joulu on taas, joulu on taas MYLLYPURON OstarilLa! Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta VILINÄÄ, VILSKETTÄ, RÄTINÄÄ, RÄISKETTÄ Joulu alkaa Ostarilta!

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri Minä ja perhe, suulliset taidot

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 LIIKUNTAA IKÄÄNTYVILLE Ikääntyessä säännöllinen ja monipuolinen liikkuminen

Lisätiedot

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

UNELMIESI KOTI PICKALAAN UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lisätiedot

METROAUTO PALVELEE Valtuutettu BMW huolto:

METROAUTO PALVELEE Valtuutettu BMW huolto: BMW www.bmw. Ajamisen iloa METROAUTO PALVELEE Valtuutettu BMW huolto: BMW HELSINKI, Tikkurila Aamuruskontie 10 BMW-huolto puh. 010 615 2710 Avoinna 7.00-18.00 tikkurila.huolto@metroauto.fi huippukunnossa

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja

Lisätiedot

6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan.

6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. ENERGIAINDEKSI 23.01.2014 EEMELI ESIMERKKI 6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. Stressitaso - Vireystila + Aerobinen

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80 Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys

Lisätiedot

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy Pesutilanteet Vastustelu pesutilanteissa on aika yleistä Voi johtua pelosta Alapesu voi pelottaa, jos ihmistä on käytetty hyväksi seksuaalisesti tai hän on

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

Fyysinen kunto. Terveystieto. Anne Partala

Fyysinen kunto. Terveystieto. Anne Partala Fyysinen kunto Terveystieto Anne Partala Miksi liikuntaa? Keho voi hyvin Aivot voivat hyvin Mieliala pysyy hyvänä Keho ja mieli tasapainottuu Liikunta tuo tyydytystä Yksi hyvinvoinnin peruspilari Ihminen

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Itsensä tuntemisen ja johtamisen -kurssi Liikunta, istuminen ja ergonomia Vastaava fysioterapeutti Kati Kauppala

Itsensä tuntemisen ja johtamisen -kurssi Liikunta, istuminen ja ergonomia Vastaava fysioterapeutti Kati Kauppala Itsensä tuntemisen ja johtamisen -kurssi Liikunta, istuminen ja ergonomia 9.3.2017 Vastaava fysioterapeutti Kati Kauppala Sisältö: 1) Liikunnan vaikutus hyvinvointiin 2) Istumisen haitallisuus 3) Hyvä

Lisätiedot

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika %

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika % 201 vastausta Tiivistelmä Sukupuoli Tyttö 100 50 % Poika 101 50 % Ikä 6lk 23 11 % 7lk 38 19 % 8lk 44 22 % 9lk 52 26 % Lukio/ammattikoulu 36 18 % Olen vanhempi kuin edelliset vastausvaihtoehdot 8 4 % 1)

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Golf Digest lukijatutkimus

Golf Digest lukijatutkimus Golf Digest Golf Digest lukijatutkimus Toteutettu web-kyselynä toukokuussa 8 Vastaajat ovat Golf Digest lehden tilaajia ja lukijoita Vastaajia n = 479 Lehden jutut luetaan tarkkaan Luen lehden jutut Vastaajista

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot