Vesilain 3 luvun 3 :n 2 momentti ja 1 luvun 7 :n 1 momentti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vesilain 3 luvun 3 :n 2 momentti ja 1 luvun 7 :n 1 momentti"

Transkriptio

1 PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 21/2013/2 Dnro ESAVI/140/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA Länsi-Suomen vesioikeuden antaman pohjavedenottoa koskevan päätöksen nro 56/1991/1 muuttaminen ja valmistelulupa hankkeen toteuttamiseksi, Hanko Oy ViskoTeepak Ab HAKEMUKSEN VIREILLETULO Oy ViskoTeepak Ab on aluehallintovirastossa vireille panemassaan hakemuksessa pyytänyt Länsi-Suomen vesioikeuden antaman pohjavedenottoa koskevan päätöksen nro 56/1991/1 muuttamista siten, että se nykyisten ottamoiden Alavedenottamo ja Ylävedenottamo lisäksi mahdollistaisi vedenoton myös kaivoalueelta PF5, niin sanotulta Eteläottamolta. Hakija on pyytänyt lupaa ryhtyä hankkeen toteuttamista valmisteleviin toimenpiteisiin ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Lisäksi hakija on pyytänyt lupapäätöksen muuttamisen yhteydessä vahvistettavaksi vedenoton tarkkailuohjelman. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA HANKKEEN SUUNNITELMA Vesilain 3 luvun 3 :n 2 momentti ja 1 luvun 7 :n 1 momentti Asiaa koskevat päätökset Länsi-Suomen vesioikeus on päätöksellään nro 113/1972 Y myöntänyt Oy Visko Ab:lle luvan Alavedenottamon rakentamiseen kiinteistölle Visko RN:o 1:45 Sandön yksinäistaloa ja luvan pohjaveden ottamiseen siitä vuorokausikeskiarvona laskettuna enintään m 3 /d. ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO, YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE ymparistoluvat.etela@avi.fi puh fax kirjaamo.etela@avi.fi Hämeenlinnan päätoimipaikka Birger Jaarlin katu 15 PL 150, Hämeenlinna Helsingin toimipaikka Ratapihantie 9 PL 110, Helsinki

2 Länsi-Suomen vesioikeus on antamallaan päätöksellä nro 56/1991/1 myöntänyt Oy Visko Ab:lle luvan Ylävedenottamon rakentamiseen tilasta Kofvermalm RN:o 1:52 erotetulle määräalalle Koverharin kylässä Hangon kaupungissa sekä pohjaveden ottamiseen siitä ja Alavedenottamosta vuosikeskiarvona laskettuna yhteensä enintään m 3 /d ja vuorokausikeskiarvona laskettuna enintään m 3 /d. 2 Nykyinen vedenhankinta Oy ViskoTeepak Ab:n tehtaalla Krogarsin kylässä Hangon kaupungissa valmistetaan viskoosiprosessia hyödyntäen lihanjalostusteollisuudessa käytettäviä keinosuolia selluloosasta. Hakija käyttää nykyisin toiminnassaan omistamiensa ja Sandö-Grönvikin tärkeällä I-luokan pohjavesialueella ( ) sijaitsevien Alavedenottamon ja Ylävedenottamon tuottamaa pohjavettä. Ottamoiden yhteisen valuma-alueen laajuus on Sandöträsketjärvi mukaan luettuna noin 4,8 km 2. Samalla pohjavesi- ja valuma-alueella sijaitsee Hangon kaupungin omistama Tikan vedenottamo, jolla on lupa ottaa pohjavettä m 3 /d. Vedenottomäärät Oy ViskoTeepak Ab:n ja Hangon kaupungin Tikan vedenottamoilta (m 3 /d) vuosina ovat olleet seuraavat: Hankkeen tarkoitus Alavedenottamo ja Ylävedenottamo yhteensä (Oy ViskoTeepak Ab) Tikan ottamo (Hangon kaupunki) Vedenottamot yhteensä Alavedenottamolle on rakennettu kaksi siiviläputkikaivoa, joista toisen vedessä on vuodesta 2006 alkaen todettu runsaasti arseenia (keskimäärin noin 110 µg/l). Toisessa kaivossa arseenia on ollut huomattavasti vähemmän (keskimäärin noin 18 µg/l). Vedenotto on sittemmin keskitetty Ylävedenottamoon, jonka vedessä arseenia ei juuri ole esiintynyt. Pieni määrä vettä on ollut tarpeen ottaa myös Alavedenottamon toisesta, vähemmän arseenia tuottavasta kaivosta. Selvityksistä huolimatta arseenin päästölähde ei ole tutkimuksissa selvinnyt. Tämän vuoksi hakija on esittänyt nykyistä vedenottolupaa muutettavaksi siten, että nykyisten Alavedenottamon ja Ylävedenottamon lisäksi hakija voi ottaa pohjavettä myös kaivoalueelta PF5, Eteläottamolta. Hakijan mukaan vedenoton kokonaismäärä ei muutu. Hakija käyttää vettä tuotannossaan pääasiassa keinosuolen huuhteluun. Vedestä % kuluu ilmanpuhdistuslaitoksen tarpeisiin ja loput tehtaan talousvedeksi. Veden hyvä laatu on ensisijaisen tärkeää, koska vettä käytetään elintarviketeollisuuden tuotteiden valmistukseen. Oma turvattu ja toimiva vedentuotanto on tärkeä tekijä tehtaan toimintaedellytysten kannalta. Alavedenottamon toisen siiviläkaivon suuri arseenipitoisuus käytännös-

3 Pohjavesitutkimukset Hankkeen vaikutukset sä estää toistaiseksi kaivojen käytön tehtaan vedentuotannossa. Vedenoton kohdistuminen lähes kokonaan Ylävedenottamoon aiheuttaa pitkällä tähtäimellä riskin vedenlaadun huonontumisesta myös Ylävedenottamolla. Riski aiheutuu siitä, että tehtaan alueella pohjaveden laatu on aiempien päästöjen seurauksena heikentynyt ja vedenoton painottuessa uudella tavalla on vaara pohjaveden virtauksen osittaisesta kääntymisestä kohti Ylävedenottamoa. Uusi vedenottoalue PF5 sijaitsee pohjavesivirtaukseen ja tehtaaseen nähden ylävirran puoleisella lähes luonnontilaisella alueella, jolloin riskit vedenlaadulle ja -määrälle ovat pienet. Lisävedenottamon paikkatutkimuksia on tehty Tikan vedenottamon ja Ylävedenottamon välisellä alueella, mutta siellä olleen öljyn vuoksi paikkaa ei puhdistustoimista huolimatta pidetty soveliaana lisävedenottamolle. Vuonna 2011 suoritettiin koepumppaus tehtaan ja Sandöträsket-järven välisellä pohjavesialueella. Pohjavesitutkimuksia varten vuonna 2011 alueella kairattiin viisi pistettä ja kuhunkin pisteeseen asennettiin havaintoputket (PF4 PF8). Pohjavedenpinta on noin 4 5 m:n syvyydellä maanpinnasta. Pohjaveden virtaussuunta on luonnontilassa muodostuman poikkisuunnassa kaakosta luoteeseen merta kohti. Koepumppausta varten alueelle rakennettiin koekaivo PF5 havaintoputken PF5 viereen kiinteistölle Typenmetsä II RN:o 1:322. Koepumppauksen lähtötuottona oli 500 m 3 /d, ja se pidettiin koko pumppauksen ajan ennallaan. Pohjaveden pinnan alenemat jäivät kaivoaluetta lukuun ottamatta kohtuullisen pieniksi. Pumppauksen kokonaiskesto oli 65 d. Koepumppauksen päivätyn raportin mukaan vedenlaatu oli erinomaista. Koepumppauksen raportissa jatkuvaksi käyttötuotoksi esitetään enintään 300 m 3 /d. Raportin mukaan jatkuvakestoisesta vähintään 500 m 3 /d vedenotosta voi seurata vedenlaadun heikkenemistä. Vesi oli tutkimusten mukaan hieman hapanta ja ennen verkostoon johtamista se tulisi alkaloida. Koepumppaus ei vaikuttanut Ylävedenottamon eikä Tikan vedenottamon antoisuuteen. Pohjaveden muodostumisalue on riittävän laaja turvaamaan veden antoisuuden nykyisten lupien edellyttämään määrään asti. Koepumppauksen vaikutusalueella ei ole yksityiskaivoja, joiden antoisuuteen vedenotto voisi vaikuttaa. Alueella ei ole vesilain 2 luvun 11 :n tarkoittamia vesiluontotyyppejä, joihin vedenotto voisi vaikuttaa. Hankkeen hyödyt ja menetykset Vedenoton jakaminen useaan vedenottoalueeseen tuo turvallisuutta riskialttiissa pohjavesioloissa ja varmuutta vedensaantiin mahdollisissa poikkeustilanteissa. Uusi vedenottoalue PF5 sijoittuu lähes luonnontilaiselle valuma-alueelle, jossa riskit vedenlaadulle ja määrälle ovat pienet. Hankkeesta ei ole arvioitu aiheutuvan haittoja. Vedenoton kokonaismäärä ei muutu. 3

4 4 Alueen hallinta Tarkkailu Hakija on vuokrannut Metsähallitukselta pohjavedenottoon ja vesijohtolinjaan tarvittavan yhteensä noin 0,13 ha:n suuruisen alueen kiinteistöllä Typenmetsä II RN:o 1:322 Santalan kylässä Hangon kaupungissa vuoden 2037 loppuun saakka. Nykyinen tarkkailu Nykyisin vedenoton vaikutuksia seurataan Oy ViskoTeepak Ab:n vedenottamoiden osalta vuodelta 1992 peräisin olevalla ohjelmalla. Seuranta on painottunut tehdasalueella pohjaveteen aiheutuneiden päästöjen vaikutusten seurantaan. Lisäksi tehtaan ympäristölupamääräysten mukaan on tarkkailtava vedenlaatua pohjavesiputkista HP316, HP319, HPN10, HPN11 ja HP1/09 sekä Ylävedenottamon kaivosta zivo4 ja Alavedenottamon kaivosta zovo2. Näytteet on otettava neljä kertaa vuodessa ja niistä on tehtävä aistinvaraiset havainnot sekä analysoitava lämpötila, sameus, happi, COD Mn, alkaliteetti, ph, sähkönjohtavuus, nitraatti, ammonium, kloridi, sulfaatti, raskasmetallit ja orgaaninen kokonaishiilipitoisuus (TOC). Hangon kaupungin Tikan vedenottamon seurantaohjelmassa on mukana vedenpinnan seuranta ainakin kahdesta hakijan kanssa samasta pisteestä. Hakijan mukaan tarkkailujen yhdistäminen olisi tarkoituksenmukaista, koska vedenottamot sijaitsevat samalla pohjaveden muodostumisalueella. Esitys tulevasta tarkkailusta Tulevassa tarkkailussa tarkkailupisteiden valinnassa on otettava huomioon vedenoton painopisteen siirtyminen ainakin tilapäisesti etelämmäksi. tulee se ottaa huomioon tarkkailupisteiden valinnassa. Vedenpinnat mitataan viisi kertaa vuodessa helmikuussa, huhtikuussa, kesäkuussa, elokuussa ja marraskuussa samanaikaisesti pisteistä PF2, PF4, PF5, PF6, PF7, PF8, HP1/09, HP5, HP6, HP316, HP319, HP337, MV7, N10, N11, 480 sekä Sandöträsketin pintavesipisteestä ST1. Lisäksi vedenpintaa mitataan kulloinkin käytössä olevasta vedenottokaivosta. Vedenottoon liittyy uuden kaivoalueen myötä myös mahdollinen pintavesikomponentti, joka on otettu huomioon vedenlaadun seurannassa. Veden arseenipitoisuus on ollut tarkkailupisteissä N11, HP1/09 ja 319 parin viime vuoden aikana alle määritysrajan 1 µg/l. Myös pisteessä N10 arseenipitoisuus on pienentynyt vuoden 2007 pitoisuuksista ja on parin viime vuoden aikana ollut 2 4 µg/l. Vedenlaadun seurantaa voidaan hakijan mukaan harventaa nykyisestään. Vesinäytteet esitetään jatkossa otettavaksi kaksi kertaa vuodessa helmikuussa ja elokuussa havaintoputkista N10, N11, HP316, HP319, HP1/09 ja PF8. Lisäksi näytteet otetaan Ala- ja Ylävedenottamoiden kaivoista (Zovo1, Zovo2, Zivo3, Zivo4) ja Eteläottamon kaivosta. Näytteistä tehdään aistivaraiset havainnot ja analysoidaan sähkönjohtavuus, ph, happi, sameus, kloridi, sulfaatti, COD Mn, alkaliniteetti, nitraatti, ammonium, liukoiset raskasmetallit ja lämpötila. Sandöträsketin

5 HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN pintaveden osuutta pohjavedessä seurataan elokuun näytteenoton yhteydessä tehtävin vety- ja happi-isotooppimäärityksin. Isotoopit tutkitaan Alavedenottamon kaivosta Zivo1, Eteläottamon kaivosta, havaintoputkesta PF8 ja Sandöträsketistä. Vuorokausittain otettavan pohjaveden määrää seurataan ottamo- ja kaivokohtaisesti. Vedenottamoiden pohjavesitarkkailusta laaditaan maaliskuun loppuun mennessä vuosittain yhteenvetoraportti, jotka toimitetaan Uudenmaan ELY-keskukselle ja Hangon kaupungin ympäristötoimelle. Havaintoputkien kunto ja toimivuus tarkastetaan jokaisella näytteenottokerralla ja kirjataan näytteenottopöytäkirjoihin. Tarpeen vaatiessa putkia huuhdellaan tai korjataan. Poikkeavuudet ja muutokset kirjataan raportteihin. Lisäksi havainnoidaan ympäristössä tapahtuvaa toimintaa, jolla saattaa olla vaikutusta pohjaveden laatuun tai määrään. Mikäli veden laadussa tapahtuu oleellisia muutoksia, siitä ilmoitetaan välittömästi Uudenmaan ELY-keskukselle ja Hangon kaupungin ympäristötoimelle sekä otetaan tarkistusnäytteet. Sadantatiedot kerätään Hangon Tvärminnen asemalta. Aluehallintovirasto on vesilain 11 luvun 7, 10 ja 11 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta aluehallintovirastossa ja Hangon kaupungissa varannut tilaisuuden muistutusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta viimeistään Kuulutus on erikseen lähetetty asiakirjoista ilmeneville asianosaisille. Aluehallintovirasto on vesilain 11 luvun 6 :n mukaisesti pyytänyt hakemuksen johdosta lausunnon Uudenmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelta, Hangon kaupungilta ja Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta. 5 LAUSUNNOT 1) Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on esittänyt, että hakijalle myönnetään oikeus ottaa Eteläottamosta pohjavettä enintään 300 m 3 /d kuukausikeskiarvona laskettuna siten, että vuorokausitasolla otto saisi olla enintään 400 m 3 /d ja ettei hakijan vanhan vedenottoluvan vesimääriä saisi ylittää. Kysymys on Eteläottamoa koskevasta uudesta luvasta. Hakijalla ei ole pysyvän luvan edellyttämiä oikeuksia maa-alueisiin. Lupa tulee mitoittaa siten, ettei vedenotto Eteläottamolta vaikuta veden saatavuuteen Hangon kaupungin Tikan ottamolta. Koepumppauksen pumppausteho on liian suuri luvassa määrättäväksi. Hakijalla on sopimukseen perustuva käyttöoikeus tarvitsemiinsa maaalueisiin eikä se ole hakenut pysyvää käyttöoikeutta tarvittaviin maaalueisiin.

6 ELY-keskus on todennut, että ottamalla huomioon lausunnossa esitetty, hanke ei loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Hanke ei vaikuta rantojensuojeluohjelman piirissä ja Metsähallituksen luonnonsuojelukiinteistöllä sijaitsevan Sandöträsket- järven tilaan eikä veden saantiin Hangon kaupungin Tikan pohjavedenottamosta. Hankkeen vaikutusalueella ei ole kiinteistöjen omiin talousvesikaivoihin perustuvaa vedenhankintaa, joka voisi vaikeutua tai estyä ehdotetun vedenoton vuoksi. Hanke ei aiheuta sellaisia muutoksia ympäristön luonnonsuhteissa tai vesiluonnossa, jotka voisivat toimia luvan myöntämisen esteinä. Hankkeen tarjoamat hyödyt ovat yritykselle merkittävät. Se kykenee hakemuksessa selostetulla tavalla turvaamaan yrityksen tarkoitukseen laadullisesti soveltuvan pohjaveden veden saannin sekä veden riittävyyden veden kulutuksen mahdollisesti kasvaessa. Ennakoimattoman vahingon vireille saattamiseen ei ole tarpeen varata luvassa kymmentä vuotta pidempää aikaa valmistumisilmoituksen tekemisestä, mistä on annettava lupamääräys. Oletettavasti ottamon käyttö saavuttaa esitetyn enimmäiskäyttömäärän nopeasti eikä vaikutusalueella ole talousvesikaivoja. Hanke ei vaikeuta kaavoitusta. Hanke ei myöskään vaikuta Kymijoen- Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman ympäristötavoitteiden saavuttamiseen. ELY-keskuksen mukaan Sandöträsketin vedenpinnan tason ja veden laadun seuranta on tarpeen, vaikka siitä ei ole esitystä hakemusasiakirjoissa. Järvestä tulee ottaa yksi vesinäyte vuodessa elokuussa. Järvestä on otettu joitakin näytteitä ympäristöhallinnon toimesta noin 1, 5 m:n syvyydeltä ja todettu järven veden laatu hyväksi, joskin talvella vähähappiseksi. Järven maksimisyvyys on vain noin 2,5 m. Mittapaalu on sijoitettava siten, että järven vedenpinnan korkeus voidaan lukea siitä luotettavasti sulankauden aikana vähintään kolme kertaa vuodessa samanaikaisesti, kun havaintoputkista mitataan vedenpinnan korkeus. Ympäristöhallinto käyttää tavallisimmin järvivesille seuraavaa analyysivalikoimaa: lämpötila, happipitoisuus, hapen kyllästysaste, sameus, sähkönjohtavuus, alkaliniteetti, ph, väri, kemiallinen hapenkulutus (COD Mn ), kokonaistyppi, nitraatti- ja nitriittitypen summa (NO2+NO3), ammoniumtyppi, kokonaisfosfori, fosfaattifosfori ja rauta. Vedenoton painopisteen siirtyminen ainakin väliaikaisesti tehtaan eteläpuolelle Eteläottamolle tulee ottaa huomioon tarkkailussa. Uudenmaan ympäristökeskus on antanut hakijan keinosuolitehtaan ympäristölupamääräysten tarkistamista koskevan päätöksen, jossa annetaan myös tarkkailua koskevia määräyksiä. Ympäristöluvassa määrättyä tarkkailua ei ole perusteltua muuttaa esimerkiksi tarkkailua harventamalla vireillä olevalla Etelävedenottamon käyttöä koskevalla luvalla. Hakemuksen mukainen esitys ympäristövaikutusten tarkkailuohjelmaksi ei sellaisenaan ole valmis hyväksyttäväksi. ELYkeskuksen mukaan vedenottoluvan edellyttämä tarkkailu saattaisi olla perusteltua määrätä ELY-keskuksen päätettäväksi, koska hakijan hakemus keinosuolitehtaan ympäristölupapäätöksen lupamääräysten tarkistamisesta on vielä vireillä Etelä-Suomen aluehallintovirastossa. 6

7 Pohjaveden virtauskuvan muuttuessa ottamoiden uuden ottamon käyttöönoton myötä ongelmaksi saattaa muodostua nykyisillä ottamoilla havaitut pohjaveden laatuun liittyvät ongelmat. Pohjaveden virtausten muuttuessa on tarkkailulla saatava riittävän ajoissa täysi varmuus siitä, ettei muodostumisalueella todennettu huonolaatuinen pohjavesi pääse virtaamaan Tikan ottamolle. Yhteistarkkailu Hangon kaupungin kanssa edellyttää myös Hangon kaupungin hyväksytyn tarkkailuohjelman muuttamista, josta ei ole tarkoituksenmukaista tehdä päätöksiä tässä yhteydessä. ELY-keskuksen tiedossa ei ole, mikä on Hangon kaupungin kanta yhteistarkkailuun. ELY-keskuksen käsityksen mukaan haettu valmistelulupa on yhtiölle tarpeeton. Tuotantokaivo on jo rakennettu eikä lisää kaivoja tarvita. Kaivoa ei voida ottaa tuotantokäyttöön valmisteluluvalla. Vesijohdon rakentamiseksi ei tarvita valmistelulupaa. 2) Hangon kaupungin ympäristölautakunta on todennut, että koepumppausraportissa Eteläottamolle esitetty päiväkohtainen enimmäisottomäärä 300 m 3 /d on tarpeen asettaa velvoittavaksi enimmäisottorajaksi vedenlaadun heikkenemisen estämiseksi. 3) Hangon kaupungin tekninen lautakunnan mukaan uuden vedenottopaikan käyttöönotto voi sen sijainnin vuoksi muuttaa Tikan vedenottamon antoisuutta ja virtaussuuntia sekä vaikuttaa vedenlaatuun. Koepumppauksen suorittamisvuonna alueella oli huomattavasti sateisempaa kuin pitkänajan keskisadanta. Hakemuksessa on mainittu, että Tikan vedenottamon käyttö on ollut voimassa olevaan lupaan nähden vähäistä, mutta lautakunnan mukaan Tikan vedenottamolta on vuosien aikana pumpattu sen verran vettä, mitä antoisuus on käytännössä ollut. Hangon kaupungin vedenottamoiden yhteenlaskettu antoisuus ei ole kuivina ajanjaksoina riittänyt vastaamaan kaikkien asiakkaiden tarpeisiin. Tämän vuoksi on tärkeää, että Tikan vedenottamon antoisuus suhteessa sadantaan pysyy hakijan esittämän uuden vedenottopaikan jälkeen muuttumattomana. On myös tärkeää säilyttää mahdollisuus Tikan vedenottamon antoisuuden tehostamiseen kaivoja saneeraamalla tai uudelleen sijoittamalla. 4) Eteläkärjen ympäristöterveys Hangon terveydensuojeluviranomaisena on antamassaan lausunnossa todennut, että suunniteltu kaivo sijaitsee Uudenmaan Prikaatin harjoitusalueella ja että maastoon on saattanut liueta ammunnasta peräisin olevia metalleja. Veden hyvä laatu on erittäin tärkeää, koska hakijan kaivojen vettä käytetään valmistettaessa elintarvikkeiden kanssa kosketukseen joutuvia tarvikkeita. Tämän vuoksi on pidettävä erityistä huolta siitä, ettei maaperään ja/tai pohjaveteen pääse kemikaaleja tai muita haitallisia aineita. Luvassa määrättävään tarkkailuun tulisi lisätä, että pohjaveden tarkkailussa todetuista vedenlaatumuutoksista on ilmoitettava Hangon terveydensuojeluviranomaiselle. 7 HAKIJAN SELITYS Hakija on todennut Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen 1) lausunnosta, että

8 ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Eteläottamon kaivon koepumppausaika oli Lausunnossa esitetty Eteläottamon käyttömäärä 300 m 3 /d kuukausikeskiarvona laskettuna on hakijan mukaan perusteltu, mutta hakija on esittänyt vuorokausitason ottomääräksi enintään 500 m 3 /d. Koepumppauksen aikana pumpattiin jatkuvasti 500 m 3 /d eikä 500 m 3 /d lyhytkestoisena pumppauksena aiheuttaisi välittömiä häiriöitä pohjaveden laatuun tai antoisuuteen. Hakija on esittänyt Hangon kaupungin ympäristölautakunnan 2) lausunnossa vaaditusta vedenoton enimmäisottomäärän laskemisesta päiväkohtaisena keskiarvona, että Eteläottamon enimmäisottomäärä olisi 300 m 3 /d kuukausikeskiarvona laskettuna. 8 Luparatkaisu Aluehallintovirasto myöntää Oy ViskoTeepak Ab:lle luvan ottaa pohjavettä Krogarsin kylässä Hangon kaupungissa sijaitsevan keinosuolitehtaan toimintaa varten kiinteistöllä Typenmetsä II RN:o 1:322 Santalan kylässä Hangon kaupungissa sijaitsevalta Eteläottamolta (kaivoalue PF5) hakemukseen liitetyn suunnitelman mukaisesti kuitenkin siten kuin tässä päätöksessä on määrätty ja muuttaa Länsi-Suomen vesioikeuden antamaa pohjavedenottoa Alavedenottamosta ja Ylävedenottamosta koskevaa päätöstä nro 56/1991/1. Lupamääräykset Tässä päätöksessä annetut lupamääräykset korvaavat Länsi-Suomen vesioikeuden päätöksen nro 56/1991/1 lupamääräykset kokonaisuudessaan. Lupa on voimassa toistaiseksi. 1. Eteläottamosta saadaan ottaa pohjavettä enintään 300 m 3 /d kuukausikeskiarvona laskettuna ja vuorokausikeskiarvona laskettuna enintään 500 m 3 /d. Alavedenottamosta, Ylävedenottamosta ja Eteläottamosta saadaan ottaa pohjavettä vuosikeskiarvona laskettuna yhteensä enintään m 3 /d ja vuorokausikeskiarvona laskettuna yhteensä enintään m 3 /d. 2. Vedenottamoita on käytettävä siten, ettei kenellekään aiheudu enempää haittaa kuin vedenhankinnan järjestämiseksi on välttämätöntä. 3. Vedenottamot on varustettava luotettavilla vesimäärän mittauslaitteilla. 4. Otetuista vuorokausittaisista vesimääristä (m 3 /d) on pidettävä kirjaa Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla. 5. Luvan saajan on tarkkailtava veden ottamisen vaikutuksia vesioloihin Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen hyväksymällä tavalla.

9 9 Ehdotus tarkkailusuunnitelmaksi on toimitettava Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle kolmen kuukauden kuluessa päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta. Tarkkailutulokset on tarkkailusuunnitelmassa esitetyin määräajoin toimitettava Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sekä Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle ja terveydensuojeluviranomaiselle. 6. Jos tarkkailun perusteella pohjavesialueella havaitaan haitallisia pohjavedenkorkeuden alenemista tai pohjaveden laadun muuttumista, on otettavan pohjaveden määrää pienennettävä siten, ettei haittoja enää ilmene. 7. Luvan saaja on velvollinen korvaamaan veden ottamisesta mahdollisesti aiheutuvan vahingon, haitan tai muun edunmenetyksen. Mikäli vedenottamon käyttämisestä on seurauksena veden saannin estyminen tai huomattava vaikeutuminen, on luvan saajan, ellei asiasta ole sovittu, viipymättä korvattava aiheuttamansa vahinko tai korvaukseen oikeutetun alueen omistajan tai muun erityisen oikeuden nojalla vettä ottavan niin vaatiessa hyvitettävä vahinko vesilain 13 luvun 15 :n säädetyin toimenpitein. 8. Vedenottoon on ryhdyttävä vuoden kuluessa päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta uhalla, että lupa voidaan määrätä raukeamaan. 9. Eteläottamon käyttöönotosta on 60 vuorokauden kuluessa kirjallisesti ilmoitettava aluehallintovirastolle sekä Uudenmaan ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle ja Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Perustelut Käyttöveden hyvä laatu on ensisijaisen tärkeää hakijan harjoittaman elintarviketeollisuuden tuotteiden valmistuksessa. Alavedenottamon toisen siiviläkaivon suuri arseenipitoisuus estää käytännössä kaivon käytön. Vedenotto lähes kokonaan Ylävedenottamolta aiheuttaa riskin ottamon vedenlaadun huonontumiselle, koska vaarana on pohjaveden virtauksen osittainen kääntyminen kohti Ylävedenottamoa. Eteläottamon sijainti minimoi riskit vedenlaadulle ja -määrälle. Vuonna 2011 suoritetun koepumppauksen tulosten perusteella pohjaveden ottoluvaksi on myönnetty enintään 300 m 3 /d kuukausikeskiarvona laskettuna ja vuorokausikeskiarvona laskettuna enintään 500 m 3 /d. Alavedenottamosta, Ylävedenottamosta ja Eteläottamosta otettavan pohjaveden määrä ei suurene Länsi-Suomen vesioikeuden antaman päätöksen nro 56/1991/1 mukaisesta määrästä. Uuden vedenottamon vaikutusalueella ei ole yksityiskaivoja. Kun ottamoista otettavan veden yhteismäärä ei suurene, ei vedenotto Eteläottamosta vähennä Hangon kaupungin Tikan vedenottamosta saatavan veden mää-

10 Sovelletut säännökset rää, eikä se myöskään ennalta arvioiden heikennä sanotusta ottamosta saatavan veden laatua. Hanke ei vaikeuta Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaan liitetyn Uudenmaan vesienhoidon toimenpideohjelman vuoteen 2015 tavoitteiden toteuttamista. Hakija on vuokrannut Metsähallitukselta pohjavedenottoon ja vesijohtolinjaan tarvittavan yhteensä noin 0,13 ha:n suuruisen alueen kiinteistöllä Typenmetsä II RN:o 1:322 Santalan kylässä Hangon kaupungissa vuoden 2037 loppuun saakka. Pohjavedenotto Eteläottamosta ei lupamääräykset huomioon ottaen vaaranna yleistä terveydentilaa tai turvallisuutta, aiheuta huomattavia vahingollisia muutoksia ympäristön luonnonsuhteissa tai vesiluonnossa ja sen toiminnassa taikka suuresti huononna paikkakunnan asutus- tai elinkeinooloja. Vedenotto ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Vesilain 3 luvun 4 :n 1 momentin kohta 1) sekä 2 ja 3 momentti ja 8 :n 1 ja 2 momentti sekä 4 luvun 6 Valmistelulupa Aluehallintovirasto toteaa valmisteluluvasta, että vesilain 3 luvun 16 :n 1 momentin mukaan lupaviranomainen voi perustellusta syystä lupapäätöksessään oikeuttaa hakijan ryhtymään jo ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista hankkeen toteuttamista valmisteleviin toimenpiteisiin. Vesilaki ei edellytä lupaa kaivon rakentamiseen tai muihin vedenottoon liittyviin valmisteleviin toimenpiteisiin. Tämän vuoksi Oy ViskoTeepak Ab:llä ei ole oikeudellista tarvetta valmisteluluvan saamiseksi. Sovelletut säännökset Vesilain 3 luvun 16 ja 17 Lausuntoihin ja muistutuksiin vastaaminen Aluehallintovirasto ottaa Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen 1) vaatimuksen vedenottomääristä huomioon lupamääräyksestä 1 ilmenevällä tavalla, mutta myöntää hakijalle luvan veden ottamiseen Eteläottamolta vuorokausikeskiarvona laskettuna enintään määrään 500 m 3 /d. Aluehallintovirasto ottaa vaatimuksen ennakoimattoman vahingon korvaamisesta huomioon lupamääräyksestä 7 ilmenevällä tavalla. Aluehallintovirasto ottaa vaatimuksen pohjavedenoton tarkkailusta huomioon määräämällä lupamääräyksessä 5 luvan saajan tarkkailemaan veden ottamisen vaikutuksia vesioloihin Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen hyväksymällä tavalla. 10

11 KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Aluehallintovirasto hylkää Hangon kaupungin ympäristölautakunnan 2) vaatimuksen 300 m 3 /d vedenottomäärän laskemisesta vuorokausikeskiarvona. Aluehallintovirasto toteaa Hangon kaupungin teknisen lautakunnan 3) lausunnosta, että lupamääräyksessä 1 on edellytetty, että Länsi-Suomen vesioikeuden päätöksen nro 56/1991/1 mukainen vedenottomäärä ei kasva. Lupamääräyksessä 7 on määräys siltä varalta, että tarkkailun perusteella pohjavesialueella havaitaan haitallisia pohjavedenkorkeuden alenemista tai pohjaveden laadun muutoksia. Aluehallintovirasto ottaa lupamääräyksestä 5 ilmenevällä tavalla huomioon Eteläkärjen ympäristöterveyden 4) vaatimuksen tarkkailusuunnitelmassa luvan saajalle määrättävään velvoitteeseen ilmoittaa Hangon terveydensuojeluviranomaiselle pohjaveden tarkkailussa todetuista vedenlaatumuutoksista. Käsittelymaksu on euroa. Lasku lähetetään myöhemmin Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Maksu määräytyy aluehallintovirastojen maksuista vuosina 2012 ja 2013 annetun valtioneuvoston asetuksen (1572/2011) mukaisesti. Asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaan pohjaveden ottamista talousvedeksi vähintään 500 m 3 /d koskevan hakemuksen käsittelystä perittävän maksun suuruus on euroa. 11 Päätös Oy ViskoTeepak Ab Jäljennös päätöksestä Hangon kaupunki Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Hangon kaupungin terveydensuojeluviranomainen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus / ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue (sähköpostitse) Suomen ympäristökeskus (sähköpostitse) Ilmoitus päätöksestä Listan dpoesavi mukaan. Ilmoittaminen ilmoitustauluilla Tieto päätöksen antamisesta julkaistaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ilmoitustaululla ja päätöksestä kuulutetaan Hangon kaupungin virallisella ilmoitustaululla.

12 12 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Jukka Leinonen Anne Valjakka Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Jukka Leinonen ja esitellyt ympäristölakimies Anne Valjakka. AV/sl

13 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Liite Aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on 30 päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy Päätöksestä voivat valittaa asianosaiset, rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka sääntöjen mukaisella toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät, hankkeen sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella hankkeen ympäristövaikutukset ilmenevät, valtion valvontaviranomainen sekä hankkeen sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (faxilla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen aluehallintovirastolle Aluehallintoviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Etelä-Suomen aluehallintovirastolle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, faxina tai sähköpostilla. Sähköisesti (faxina tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. käyntiosoite: Ratapihantie 9, Helsinki postiosoite: PL 110, Helsinki puhelin: (vaihde) fax: sähköposti: ymparistoluvat.etela@avi.fi aukioloaika: klo Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallinto-viranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA Karhusjärven kunnostamista ruoppaamalla koskevassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle

Lisätiedot

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 208/2017/2 Dnro ESAVI/9032/2017 Annettu julkipanon jälkeen 29.9.2017 ASIA Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja HAKIJA Kaj Packalén AIKAISEMPI LUPAPÄÄTÖS

Lisätiedot

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2014 ASIA Vehkataipaleen kanavan kunnostusta koskevassa Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro 66/10/2

Lisätiedot

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.2.2012 ASIA HAKIJA Sykäräisten Vesihuolto Oy:n Multilan pohjavedenottamoa koskevan Länsi- Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari

Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 195/2014/2 Dnro ESAVI/86/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2014 ASIA Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari HAKIJA Martti Salerma HAKEMUKSEN

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen jatkaminen, Siikainen

Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen jatkaminen, Siikainen PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 176/2013/2 Dnro ESAVI/67/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 27.8.2013 ASIA Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen

Lisätiedot

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,

Lisätiedot

Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo

Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo Etelä-Suomi Päätös Nro 55/2012/2 Dnro ESAVI/516/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 13.3.2012 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 30.4.2014 ASIA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevassa Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,

Lisätiedot

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f) Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2013/1 Dnro ESAVI/387/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2013 ASIA Päätös JR-Osa Oy:n autojen ja koneiden purkamotoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta,

Lisätiedot

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011

Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 ASIA HAKIJA Strömman kanavaan merialueelle asennettavia valokaapelien suojaputkia koskevan Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa

Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 36/2014/2 Dnro ISAVI/4/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2014 ASIA HAKIJA Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa Ruunaan kalastusalue

Lisätiedot

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia

Lisätiedot

Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia.

Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia. Etelä-Suomi Päätös Nro 88/2014/1 Dnro ESAVI/85/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2014 ASIA Ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta tarkoituksena selvittää arinapolton soveltuvuutta jätteiden polttoon

Lisätiedot

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista, Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman

Lisätiedot

Pohjaveden ottamista koskevan Itä-Suomen vesioikeuden 13.1.1968 antaman päätöksen nro 2/I/68 muuttaminen, Nastola

Pohjaveden ottamista koskevan Itä-Suomen vesioikeuden 13.1.1968 antaman päätöksen nro 2/I/68 muuttaminen, Nastola Etelä-Suomi Päätös Nro 15/2012/2 Dnro ESAVI/224/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 25.1.2012 ASIA LUVAN HAKIJA Pohjaveden ottamista koskevan Itä-Suomen vesioikeuden 13.1.1968 antaman päätöksen nro 2/I/68

Lisätiedot

Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 3.9.2013 ASIA Roitonsuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa ja vesilain mukainen lupa, Vaasan hallinto-oikeuden uudelleen

Lisätiedot

Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen,

Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 183/2010/4 Dnro ESAVI/315/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.10.2010 ASIA HAKIJA Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 8/2011/1 Dnro ESAVI/657/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA TTT-Aviation Oy Ltd:n Malmin lentoaseman autobensiinin jakelupaikan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Päätös. Nro 51/2011/4 Dnro ESAVI/474/04.09/2010. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös. Nro 51/2011/4 Dnro ESAVI/474/04.09/2010. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 51/2011/4 Dnro ESAVI/474/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2011 ASIA Veden johtamista Kokemäenjoesta Virttaankankaan tekopohjavesilaitokselle koskevan Länsi-Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen 3.3.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Alakosken ponttonisillan poistamista koskevan määräajan jatkaminen,

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 7 a)

Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 7 a) Etelä-Suomi Päätös Nro 126/2011/1 Dnro ESAVI/199/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2011 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Hyypiämäen kalkkikivikaivoksen ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola. Etelä-Suomi Päätös Nro 218/2012/1 Dnro ESAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen

Lisätiedot

Kiinteistön Grundstrand RN:o 1:18 vesialueen ja sen edustalla olevan yhteisen vesialueen RN:o 876:1 ruoppaaminen, Kemiönsaari

Kiinteistön Grundstrand RN:o 1:18 vesialueen ja sen edustalla olevan yhteisen vesialueen RN:o 876:1 ruoppaaminen, Kemiönsaari Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 241/2013/2 Dnro ESAVI/97/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 7.11.2013 ASIA Kiinteistön Grundstrand RN:o 1:18 vesialueen ja sen edustalla olevan yhteisen vesialueen RN:o 876:1

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.6.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Vesipostin pohjavedenottamon kaukosuoja-aluemääräysten muuttaminen, Kalajoki Kalajoen kaupunki Kalajoentie

Lisätiedot

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,

Lisätiedot

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna.

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna. LIITE 2 Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/2 Dnro ESAVI/432/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.4.2010 ASIA Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/ Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentamista koskevan päätöksen nro 54/2004/4 osittainen

Lisätiedot

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 25.1.2011 ASIA HAKIJA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 110/08/1 vesi- ja viemärijohtojen rakentamiselle

Lisätiedot

Ymp.ltk liite nro 1 5

Ymp.ltk liite nro 1 5 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Hallintokatu 4 44100 Äänekoski Dnro 885/11.01.00.00/2017 Pvm 17.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2018 ASIA HAKIJA Eläinsuojan ympäristöluvan määrääminen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 1/2013/2 Dnro ISAVI/44/04.09/2012

PÄÄTÖS Nro 1/2013/2 Dnro ISAVI/44/04.09/2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 1/2013/2 Dnro ISAVI/44/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2013 ASIA HAKIJA Pohjaveden oton lisääminen Vellikankaan vedenottamolla, Rautavaara Vesiosuuskunta Vellikangas HAKEMUS

Lisätiedot

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2012/1 Dnro ESAVI/74/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2012 ASIA Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus,

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.10.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee pilaantuneen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012

Päätös. Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012 Päätös Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.8.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki

Lisätiedot

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen,

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen, PÄÄTÖS Nro 85/2013/2 Dnro PSAVI/32/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2013 ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Vaskiluodon Voima Oy:n

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA TOIMINNAN SIJAINTI Hikinoro Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi 1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA Hämeen Hyötymateriaalit Oy:n Vaivian jätteenkäsittelylaitoksen jätelain 120 :n mukainen

Lisätiedot

Päätös Nro 29/2012/2 Dnro ESAVI/211/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 29/2012/2 Dnro ESAVI/211/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2012/2 Dnro ESAVI/211/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2012 ASIA HAKIJA Ponttoni- ja rantalaitureiden rakentaminen Mathildedalin pienvenesatamaan, töiden aloittamista

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2 Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2

Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2 Päätös Etelä-Suomi Nro 47/2011/2 Dnro ESAVI/192/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA Köyliön kunnan hakemus Kepolan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi, Köyliö.

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Paahtopuu Oy:n pellettitehtaan jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2011 1 ASIA Viemäriputken rakentaminen Saarenputaan alitse sekä töidenaloittamislupa, Rovaniemi LUVAN HAKIJA Sanna Blanco

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro /1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen

LUPAPÄÄTÖS Nro /1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 1422018/1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2018 ASIA Kajaanin Romu Oy:n ympäristöluvan nro 31/2017/1 lupamääräyksen 16 muuttaminen, Kajaani LUVAN HAKIJA Kajaanin Romu

Lisätiedot

Tendac Oy, jätteiden käsittelylaitos Pronssitie 13, ORIMATTILA Kiinteistö RN:o M605 Toimialatunnus 38320

Tendac Oy, jätteiden käsittelylaitos Pronssitie 13, ORIMATTILA Kiinteistö RN:o M605 Toimialatunnus 38320 Etelä-Suomi Päätös Nro 163/2013/1 Dnro ESAVI/97/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA. HAKIJA Tendac Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Orimattilan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa Ympäristönsuojelulain 57. Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f).

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa Ympäristönsuojelulain 57. Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f). Etelä-Suomi Päätös Nro 30/2014/1 Dnro ESAVI/149/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 7.2.2014 ASIA Rosk'n Roll Oy Ab:n Hangon kompostointilaitoksen toiminnan lopettamista, toimintaa koskevan ympäristöluvan

Lisätiedot

Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen

Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen Päätös Etelä-Suomi Nro 143/2013/1 Dnro ESAVI/331/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 9.7.2013 ASIA Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Pohjaveden ottamista koskevan Itä-Suomen vesioikeuden päätöksen N:o 88/I/70 muuttaminen vedenoton ja vedenottamon käyttöoikeuden osalta, Kouvola

Pohjaveden ottamista koskevan Itä-Suomen vesioikeuden päätöksen N:o 88/I/70 muuttaminen vedenoton ja vedenottamon käyttöoikeuden osalta, Kouvola Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 151/2012/2 Dnro ESAVI/113/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2012 ASIA HAKIJA Pohjaveden ottamista koskevan Itä-Suomen vesioikeuden päätöksen N:o 88/I/70 muuttaminen vedenoton

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamista Oivanginjärven valuma-alueelle koskevassa lupapäätöksessä nro

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Päätös Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 ASIA HAKIJA Jätteiden hyödyntämistä koskeva ympäristölupahakemus, Kokkola. CrisolteQ Oy PL 286

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Santahaminan keskusampumarata-alueen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 91/2012/2 Dnro ISAVI/85/04.09/2012

PÄÄTÖS Nro 91/2012/2 Dnro ISAVI/85/04.09/2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 91/2012/2 Dnro ISAVI/85/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA HAKIJAT Aallonmurtaja-laiturin rakentamiselle asetetun määräajan jatkaminen Pielisen Hökänselän rannassa

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 ASIA HAKIJA Kivisuo-Suurisuon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen ja toiminnanaloittamislupa vesien johtamiseen

Lisätiedot

Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön edustalla,

Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön edustalla, Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 64/2012/2 Dnro ISAVI/22/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2012 ASIA Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön 297-428-33-71 edustalla, Kuopio HAKIJA Kari Lappalainen

Lisätiedot

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki.

M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki. Etelä-Suomi Päätös Nro 58/2011/2 Dnro ESAVI/119/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö

Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö Etelä-Suomi Päätös Nro 30/2010/2 Dnro ESAVI/152/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti

Lisätiedot