Luota arjen monitaituriin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luota arjen monitaituriin"

Transkriptio

1 Luota arjen monitaituriin Olemme monin tavoin mukana suomalaisessa arjessa. Katso, mitä kaikkea palveluvalikoimaamme kuuluu luultavasti yllätyt.

2 Ekologisemman yhteiskunnan puolesta L&T on Suomen johtava asiantuntija ympäristönhuollossa sekä kiinteistöjen ja laitosten tukipalveluissa. Lisäksi olemme merkittävä puupohjaisten biopolttoaineiden, kierrätyspolttoaineiden ja uusioraaka-aineiden toimittaja. L&T luo asiakkailleen edellytykset ympäristötavoitteiden saavuttamiseen: osaamisemme ansiosta jätteiden kierrätys lisääntyy ja kiinteistöjä hoidetaan energiatehokkaammin. Luonnonvaroja ja energiaa säästämällä toimimme ekologisemman yhteiskunnan puolesta, ja samalla tuomme asiakkaillemme selvää taloudellista etua. Palveluistamme räätälöidään kokonaisuuksia asiakkaan tarpeen mukaan, oli sitten kyse suuryrityksestä tai yksityistaloudesta. L&T:n laajaan asiantuntemukseen voit aina luottaa. Ota yhteyttä ja kysy lisää L&T:n palveluista!

3 Jätehuolto- ja kierrätyspalvelut Pidämme huolen jätehuollosta määräysten mukaisesti ja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Palvelemme yhteiskunnan eri osa-alueita kuten teollisuutta, kaupan alaa ja kotitalouksia. Kannustamalla asiakkaitamme syntypaikkalajitteluun säästämme luonnonvaroja. Huolehdimme asianmukaiseen kierrätykseen ja hyötykäyttöön mm. paperit, pahvin, metallin, muovin, lasin sekä tuhkat, lietteet ja teollisuuden sivutuotteet. L&T: n kattava laitos- ja keräysverkosto mahdollistaa materiaalien monipuolisen hyödyntämisen. Käsittelylaitoksissamme jätteistä syntyy raaka-ainetta teollisuudelle ja ympäristöystävällistä polttoainetta voimalaitoksiin. Vaarallisten jätteiden kierrätyspalvelut Palvelumme kattaa kaiken vaarallisten jätteiden (ent. ongelmajätteiden) tunnistamisesta niiden käsittelyyn laitoksillamme. Rakennamme asiakkaalle turvallisen ja kustannustehokkaan keräysjärjestelmän ja tarjoamme kattavan valikoiman keräysvälineitä. Jalostamme mahdollisimman monista vaarallisista jätteistä raaka-ainetta teollisuudelle, hyötykäyttöön kelpaamattomat jätteet toimitamme turvalliseen loppusijoitukseen. Vaarallisia jätteitä koskevat määräykset muuttuvat jatkuvasti, mutta ammattilaisemme pitävät asiakkaat ajan tasalla. Tietoturvapalvelut Voit luottaa L&T:n sertifi oituun palveluun, kun haluat tuhota tietoa tai toimittaa materiaaleja kierrätykseen niin, ettei tieto päädy vääriin käsiin. Tuhottava aineisto käsitellään aina valvotuissa tiloissa erillään muista materiaaleista. Tuhoamme niin paperit, digitaaliset tallennusvälineet kuin tietokoneet ja muut laitteetkin.

4 Ympäristötuotteet L&T:n ympäristötuotteet sopivat kaikkialle, missä liikutaan, työskennellään, asioidaan ja eletään. Tuotteemme on suunniteltu kestäviksi, ympäristöön sopiviksi ja ergonomisiksi. Ympäristötuotteiden laajaan valikoimaan kuuluvat muun muassa jätesäkit, roska-astiat ja tuhkakupit, hiekka-astiat, jäteja lajitteluastiat, säiliöt, paalaimet, puristimet, siirtokuormausasemat, kompostorit ja kuivakäymälät. L&T tarjoaa myös kaikki tarvittavat palvelut asennuksesta huoltoon ja tyhjennykseen. Bajamaja-palvelut ja Tapahtumapalvelut Bajamaja-palvelu on viihtyisän tapahtuman edellytys, oli sitten kyse messuista, ulkoilmakonsertista tai urheilukisoista. Mallistoomme kuuluu siistejä, tyylikkäitä ja toimivia WCratkaisuja kaikkiin tilaisuuksiin. Yleisötapahtumien lisäksi Bajamajat sopivat myös pidempiaikaiseen käyttöön kuten rakennustyömaille, puistoihin tai uimarannoille. L&T Tapahtumapalvelut on luotettava, keskitetty ratkaisu, jonka avulla tapahtumajärjestäjä saa tapahtuman onnistumisen kannalta kaikki tärkeät palvelut. Viemärihuollon palvelut L&T:llä on monipuolista viemärihuollon osaamista: huollamme kiinteistöjen ja teollisuuden putkistot, kaivot ja erottimet sekä kunnallistekniikan. Olemme lisäksi erikoistuneet putkistojen kuvaamiseen. Kuvaus on erinomainen tapa selvittää viemärin kunto ja mahdolliset ongelmat ilman putkien esiin kaivamista. Hoidamme myös viemäriremontit nykyaikaisilla sujutus- ja pinnoitusmenetelmillä nopeasti ja edullisesti.

5 Prosessipuhdistukset Tuotamme teollisuuskiinteistöille ja tuotantolaitoksille prosessipuhdistusja imupalveluita joko kertaluonteisesti tai jatkuvana palveluna. Korkeapainepesulla puhdistetaan prosessilaitteistoja, säiliöitä ja julkisivuja sekä poistetaan erilaisia pinnoitteita. Suurtehoimulla siivotaan talteen esimerkiksi hiekkaa, kalkkia, sementtiä ja eristeitä. Samalla tekniikalla voidaan puhaltamalla siirtää kuivia materiaaleja. Märkäimukalustolla siirretään, imetään ja puhalletaan erilaisia nesteitä ja lietteitä. Rakennamme kokonaisvaltaisia palveluratkaisuja, joissa pesutöitä suunnitellaan etukäteen yhdessä asiakkaan kanssa. Pilaantuneiden maiden käsittely Käsittelemme pilaantuneet maat turvallisesti ja tehokkaasti asiakkaalle parhaiten sopivalla menetelmällä ja voimassa olevien ympäristölupien mukaisesti. Taloudellisesti kannattavin ratkaisu saadaan useimmiten ohjaamalla maa-ainekset hyöty käyttöön, esimerkiksi jätealueiden rakentamishankkeisiin. Pilaantunut maa voidaan puhdistaa myös paikan päällä tapahtuvilla kunnostusmenetelmillä. L&T:llä on valtakunnallinen verkosto pilaantuneiden maiden vastaanottoon. Kattava verkosto lyhentää kuljetusmatkoja ja pienentää kuljetusten kustannuksia ja ympäristö vaikutuksia. Vahinkosaneeraus Kaikissa vahingoissa saat avun ripeästi paikalle vuorokaudenajasta riippumatta. Nopealla ja asiantuntevalla vahinkosaneerauksella pystytään pienentämään vahinkomäärää, estämään lisä vahinkojen syntymistä ja lyhentämään toimintojen keskeytysaikaa. Tavoitteenamme on palauttaa kiinteistö alkuperäiseen kuntoon vahingon jälkeen. Palvelumme kattaa niin palo- ja vesivahingot, erikoispuhdistukset, ympäristö- ja suurvahingot sekä ilkivallasta aiheutuneet vahingot. Tarvittaessa teemme kokonaisvaltaisen saneeraustyön alkuraivauksesta kiinteistön uudelleenrakentamiseen. Palautamme vahingoittuneet rakenteet vahinkoa edeltävään kuntoon ammattitaitoisesti ja kustannustehokkaasti. Edistyksellinen vahinkosaneerauksemme kehittää jatkuvasti uusia ja kattavampia palveluita asiakkaiden tarpeisiin.

6 Kiinteistöhuolto ja -tekniikka L&T toimittaa ammattitaidolla kaikki kiinteistössä tarvittavat palvelut. Huolehdimme muun muassa kiinteistöjen huoltotöistä, talotekniikasta ja ulkoalueiden hoidosta. Erityishuomiomme on asiakkaan energia- ja kustannustehokkuudessa. Suomen ensimmäinen energiatehokkuuteen keskittyvä toimintamalli L&T Ekohuolto ja yhdessä Siemensin kanssa kehitetty L&T Energiatakuu vastaavat asiakkaan vaatimuksiin kiinteistönhoidossa. Eko-osaajamme selvittävät kiinteistöjen energiansäästökohteet, tekevät asiakkaalle toimenpide-ehdotukset ja toteuttavat sovitut toimenpiteet. Energiatehokkuutta seurataan ja kehitetään aktiivisesti päivittäisten kiinteistöhuoltotöiden ohella, jolloin pystytään osoittamaan tavoitellut säästöt. Kiinteistöhuollon palveluita täydentää kiinteistötekniikka, joka tekee esimerkiksi lvi, sähkö- ja kylmälaiteasennuksia, huoltoja ja korjauksia. L&T:llä on kokemusta ja valmiudet hoitaa kiinteistötekniikka kaikissa kiinteistön ylläpitoaikaisissa vaiheissa. Fiksusti hoidettu kiinteistö voi hyvin. Huolellisilla toimenpiteillä pidennämme kiinteistön käyttöikää sekä vähennämme toimintahäiriöitä, huollon tarvetta ja kustannuksia. Siivouspalvelut Siivouspalvelumme perustuu ympäristöystävällisen siivouksen ammattitaitoon, tehokkaaseen lajittelun ja kierrätyksen asiantuntemukseen sekä materiaali- ja energiatehokkuutta lisäävään toimintatapaan. Suosimme palvelussamme menetelmiä ja välineitä, jotka ovat ympäristö ystävällisiä ja pienentävät siivousaineiden ja veden käyttöä. Siivouksen laadun varmistavat siivouksen ammattilaiset, jotka on aina perehdytetty asiakkaan tiloihin, siivoustarpeeseen ja käytettäviin menetelmiin. L&T:n Joutsenmerkitty siivouspalvelu tukee asiakkaan ympäristötavoitteiden saavuttamista ja takaa sertifi oidun palvelukokonaisuuden. Lisäksi tarjoamme elintarviketeollisuudelle palveluja, jotka varmistavat korkean elin tarvike hygienian koko prosessin ajan. Huomenta-ketju on L&T:n omistama franchising-ketju, joka tarjoaa siivous- ja toimitila palveluita pk-sektorin asiakkaille.

7 Ympäristömanageeraus ja asiantuntijapalvelut Tarjoamme ympäristömanagerien palveluita tuotenimellä Managreen. Managerimme erikoistuvat asiakkaan palvelu- ja toimintarakenteeseen ja tuottavat ympäristönhuollon kehitysprojekteja asiakkaan tarpeen mukaan. Erityisosaamistamme ovat ympäristönhuollon asiantuntija-, koulutus- ja konsultointipalvelut. Tarjoamme yrityksille ympäristöasioiden hallintaan tarvittavan asiantuntemuksen ja työkalut. Olemme valmiit ottamaan kokonaisvastuun asiakasyrityksen ympäristönhuollosta, jolloin asiakkaamme voi keskittyä ydintoimintaansa. Toimitilapalvelut L&T:n toimitilapalvelut tarjoaa ratkaisuja asiakkaiden tarpeiden mukaisten tukipalvelujen hoitamiseen. Palveluammattilaisemme huolehtivat asiakkaiden päivittäisistä rutiineista, kuten aula- ja vastaanotto-, puhelinvaihde- ja postituspalveluista. Lisäksi voimme huolehtia kaikista asiakkaan toimintojen, tilojen ja käyttäjien tarvitsemista tukipalveluista, kuten sisäisistä muutoista, tarvikehankinnoista, toimistotehtävistä, hyllytyksistä ja kokoustarjoiluista. L&T Biowatti L&T-konserniin kuuluva bioenergiayhtiö Biowatti valmistaa ja toimittaa puu- ja kierrätyspolttoaineita erikokoisille lämpö- ja voimalaitoksille koko Suomen alueella. Polttoaineet ovat pääasiassa metsäenergiaa eri muodoissaan, kierrätyspolttoaineita sekä metsäteollisuuden puusivutuotteita. Biowatti toimittaa lisäksi levy- ja selluteollisuuden raaka-aineiksi puruja ja erilaisia hakkeita, joita kertyy metsähakkuiden yhteydessä ja sahojen sivutuotteena. Metsänomistajille ja metsäteollisuudelle Biowatti tarjoaa muun muassa talousmetsien hoidon, maisemanhoidon ja ympäristönraivauksen palveluita.

8 Me huolehdimme, jotta sinä voisit olla huoleton. Helpotamme arkeasi huolehtimalla tehokkaasti ympäristöstäsi ja kiinteistösi toimivuudesta. Laajan palveluvalikoimamme ansiosta saat tarvitsemasi ratkaisun luotettavasti ja oikealla asenteella yhdeltä kumppanilta. L&T on ollut osa suomalaista arkea jo vuodesta Lassila & Tikanoja Oyj, Hopeatie 2, PL 28, Helsinki. Vaihde Katso palvelukohtaiset yhteystiedot: L&T:n vahinkopäivystys 24 h / vrk Puh L&T Biowatti 1/12 Painettu ympäristöystävälliselle paperille.

JÄTTEENKÄSITTELYLAITOKSET Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivä Jyri Nummela, Lassila&Tikanoja Oyj

JÄTTEENKÄSITTELYLAITOKSET Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivä Jyri Nummela, Lassila&Tikanoja Oyj JÄTTEENKÄSITTELYLAITOKSET Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivä 4.9.2013 Jyri Nummela, Lassila&Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj KULUTUSYHTEISKUNNASTA KIERRÄTYSYHTEISKUNNAKSI

Lisätiedot

Korjausliike kestävään talouteen. Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja. 1Lassila & Tikanoja Oyj

Korjausliike kestävään talouteen. Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja. 1Lassila & Tikanoja Oyj Korjausliike kestävään talouteen Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja 1Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj 2 KIERRÄTYS JA HYÖDYNTÄMINEN:

Lisätiedot

16.02.2016 JÄTEHUOLLON POIKKEUSLUPAHAKEMUKSEN LISÄSELVITYS

16.02.2016 JÄTEHUOLLON POIKKEUSLUPAHAKEMUKSEN LISÄSELVITYS 16.02.2016 JÄTEHUOLLON POIKKEUSLUPAHAKEMUKSEN LISÄSELVITYS Liite: _1_ MEHILÄINEN OY SEKÄ MEDIVERKKO-YHTIÖT TOIMIPISTEET SUOMESSA Mehiläinen Oy:n ja Mediverkko-yhtiöt Suomessa toimipisteet ovat määritetty

Lisätiedot

Koja - ilman ammattilainen

Koja - ilman ammattilainen Koja - ilman ammattilainen Oasis of The Seas Luotettavat ja yksilölliset ratkaisut ilmankäsittelyyn Koja Oy tuottaa laadukkaita ja elinkaarikustannuksiltaan edullisia ilmankäsittelylaitteita ja prosessipuhaltimia

Lisätiedot

Vermon lämpökeskuksen turvallisuustiedote

Vermon lämpökeskuksen turvallisuustiedote Vermon lämpökeskuksen turvallisuustiedote VERMON VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Vermon lämpökeskuksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä. Tiedotteessa

Lisätiedot

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme Energiantuotanto Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919 Sähkö -konserni on monipuolinen energiapalveluyritys, joka tuottaa asiakkailleen sähkö-, lämpö- ja maakaasupalveluja. Energia Oy Sähkö

Lisätiedot

MOOTTORI-, PUTKISTO- JA LAITE-ERISTEET

MOOTTORI-, PUTKISTO- JA LAITE-ERISTEET MOOTTORI-, PUTKISTO- JA LAITE-ERISTEET Intohimona turvalliset ja optimoidut teollisuusprosessit JLX Industry on raumalainen perheyritys, joka tarjoaa asiakkailleen teollisuuteen kokonaisvaltaisia, räätälöityjä

Lisätiedot

Nostetta kuormankäsittelyyn

Nostetta kuormankäsittelyyn Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

LASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS LASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 18.3.2015 HALLINTAREKISTERÖITYJEN ÄÄNESTYSOHJEET 2 3 YHTIÖKOKOUS 18.3.2015 4 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS 5 VUOSI 2014 LYHYESTI 2014 liikevaihto 639,7 milj. e

Lisätiedot

Nopea, kätevä ja luotettava kahviratkaisu itsepalveluun

Nopea, kätevä ja luotettava kahviratkaisu itsepalveluun Nopea, kätevä ja luotettava kahviratkaisu itsepalveluun Tarvitsen ratkaisun, joka tarjoaa hyvää kahvia nopeasti. Mahdollisuuksia Kahvinjuojat ovat yhä vaativampia. He haluavat todella hyvää kahvia ja laajan

Lisätiedot

Paikallista energiaa ja vesihuoltoa

Paikallista energiaa ja vesihuoltoa Kemijärven lämpö ja vesi Paikallista energiaa ja vesihuoltoa Kaukolämpö tuotetaan paikallisesti kotimaisilla polttoaineilla. Kattavat palvelut asiantuntemuksella Kemijärven lämpö ja vesi Oy aloitti toimintansa

Lisätiedot

RAKENNUSTYÖMAIDEN JÄTEHUOLTO JA ROBOTIIKAN HYÖDYNTÄMISEN TARJOAMAT MAHDOLLISUUDET

RAKENNUSTYÖMAIDEN JÄTEHUOLTO JA ROBOTIIKAN HYÖDYNTÄMISEN TARJOAMAT MAHDOLLISUUDET RAKENNUSTYÖMAIDEN JÄTEHUOLTO JA ROBOTIIKAN HYÖDYNTÄMISEN TARJOAMAT MAHDOLLISUUDET SUEZ ENVIRONNEMENT Euroopan suurin ja maailman kolmanneksi suurin ympäristöhuoltoyhtiö SITA Suomi Oy kuuluu kansainväliseen

Lisätiedot

SUOMALAISET YRITYKSET

SUOMALAISET YRITYKSET SUOMALAISET YRITYKSET Suomalaiset yritykset tehostavat aktiivisesti energiankäyttöään. Vapaaehtoisissa energiatehokkuussopimuksissa on mukana yli 600 yritystä ja niiden noin 5000 toimipaikkaa. Yritysten

Lisätiedot

Tarvitsetko lisää virtaa?

Tarvitsetko lisää virtaa? Tarvitsetko lisää virtaa? Elintarvikkeet ja taukotilaratkaisut 1 Staples Business Advantage Elintarvikkeet ja taukotilaratkaisut Parhaat ideat eivät aina synny työpöydän tai tietokoneen ääressä: toisinaan

Lisätiedot

DIGITALISAATION HYÖDYNTÄMINEN JÄTEHUOLLOSSA

DIGITALISAATION HYÖDYNTÄMINEN JÄTEHUOLLOSSA DIGITALISAATION HYÖDYNTÄMINEN JÄTEHUOLLOSSA 4.10.2016 Hanna-Liisa Järvinen Yhtiö on perustettu vuonna 2002 Yhtiö on perustettu vuonna 2002 Yhtiö on kuulunut RenoNorden ASA Group:iin vuodesta 2013 Yhtiö

Lisätiedot

[Tiedoston alaotsikko]

[Tiedoston alaotsikko] [Tiedoston alaotsikko] YMPÄRISTÖSUUNNITELMA 1 Sisällysluettelo Lämmönkulutus... 3 Sähkönkulutus... 3 Veden kulutus... 4 Hankinnat... 4 Materiaalikulutus... 5 Jätteet... 6 Kuljetukset ja liikenne... 8 Ympäristösuunnitelman

Lisätiedot

Luonnos. Etelä- ja Länsi-Suomen jätesuunnitelma. vuoteen 2020 SUOMEN YMPÄRISTÖ 00 I 2009 PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS

Luonnos. Etelä- ja Länsi-Suomen jätesuunnitelma. vuoteen 2020 SUOMEN YMPÄRISTÖ 00 I 2009 PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS SUOMEN YMPÄRISTÖ 00 I 2009 Etelä- ja Länsi-Suomen jätesuunnitelma vuoteen 2020 Luonnos Hämeen ympäristökeskus, Kaakkois.Suomen ympäristökeskus, Lounais-Suomen ympäristökeskus, Länsi-Suomen ympäristökeskus,

Lisätiedot

Yrityksen omistajat: Heikki Tuomilehto ja Petri Ijäs

Yrityksen omistajat: Heikki Tuomilehto ja Petri Ijäs www.halwest.com www.hh-kaluste.fi Halwest Ay:n toiminta alkoi maaliskuussa 2003 ja v. 2008 yhtiömuodoksi vaihtui Oy. Tuotevalikoimamme painottui Aluksi yrityksille ja yhteisöille suunnattuihin ergonomisiin

Lisätiedot

Kodin tuntu tulee läheltä

Kodin tuntu tulee läheltä Kodin tuntu tulee läheltä Lämmin koti on arvokas, muttei kallis Hippu-kaukolämpö tuo arkeesi turvaa. Edullisesti ja ekologisesti Lapista. Miksi liittyä kaukolämpöön? Kaukolämpö tuo mukavuutta arkeen ihmisistä

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT - seminaari

UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT - seminaari UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT - seminaari Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi Haminan kaupungin 100 % omistama Liikevaihto n. 40 M, henkilöstö 50 Liiketoiminta-alueet Sähkö

Lisätiedot

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? Kestävä kehitys Kelassa 2012 Sisältö 1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? 3 Painopisteenä kestävyys 3 Ohjelman perusta ja tavoite 3 Yhteinen globaali haaste 3 Kestävyys on monien asioiden summa 4 2

Lisätiedot

RAKENNUSJÄTTEIDEN KIERRÄTYS JA HYÖTYKÄYTTÖ

RAKENNUSJÄTTEIDEN KIERRÄTYS JA HYÖTYKÄYTTÖ RAKENNUSJÄTTEIDEN KIERRÄTYS JA HYÖTYKÄYTTÖ KOKOEKO-seminaari Kuopio, 18.2.2016 Janne Hannula, Lassila & Tikanoja Oyj 1Lassila & Tikanoja Oyj JÄTE EI OLE ENÄÄ UHKA VAAN MAHDOLLISUUS Kaatopaikat Hygieniauhan

Lisätiedot

PALVELUJA KOKO KIINTEISTÖN ELINKAARELLE

PALVELUJA KOKO KIINTEISTÖN ELINKAARELLE PALVELUJA KOKO KIINTEISTÖN ELINKAARELLE Tarjoamme asiakkaillemme talotekniikan palvelut uudiskohteiden urakoinnista kiinteistön ylläpitoon ja huoltoon sekä korjausrakentamiseen. Yhteistyössä asiakkaan

Lisätiedot

the Power of software

the Power of software the Power of software Wapice teollisuuden ohjelmistokumppani on keskittynyt teollisuusyritysten ohjelmistoratkaisuihin ja tietojärjestelmien integrointiin. Tarjoamme turvallisen ja tehokkaan tavan ulkoistaa

Lisätiedot

Täydennämme ja täsmennämme suunnitelmia tarpeen mukaan. psta. kenttätoimikunnan pj. Mikael Keinänen p.0400 694766, mikael.keinanen@lakeva.

Täydennämme ja täsmennämme suunnitelmia tarpeen mukaan. psta. kenttätoimikunnan pj. Mikael Keinänen p.0400 694766, mikael.keinanen@lakeva. Tornion Rauhanyhdistys ry / SRK:n Tornion suviseurat 2016 JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA Tornion kaupunki Liitteenä on Tornion suviseurojen 2016 jätevesien-, yhdyskuntajätteiden-, ja puhtaanapidon järjestämisen

Lisätiedot

Puhtauspalvelussa toimiminen 15 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus

Puhtauspalvelussa toimiminen 15 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Puhtauspalvelussa toimiminen 15 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Näytön tehtävät: suunnittelee työtään yhteistyössä työyhteisön kanssa asiakaskohteen toiminnan, palvelukuvauksen ja työohjeiden

Lisätiedot

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Ammattilaisen kädenjälki 9.11.2016 Mia Nores 1 Cleantech eli puhdas teknologia Tuotteet, palvelut, prosessit ja teknologiat, jotka edistävät

Lisätiedot

Neste Oil energiatehokkuus - käytäntöjä ja kokemuksia. Energiatehokkuus kemianteollisuudessa seminaari

Neste Oil energiatehokkuus - käytäntöjä ja kokemuksia. Energiatehokkuus kemianteollisuudessa seminaari Neste Oil energiatehokkuus - käytäntöjä ja kokemuksia Energiatehokkuus kemianteollisuudessa seminaari 22.8.2013 Agenda 1. Neste Oil Oyj ja Porvoon jalostamo 2. Neste Oilin energian käyttö ja energian käyttö

Lisätiedot

Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä

Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä Markku Saastamoinen, Luke Vihreä teknologia, hevostutkimus Ypäjä HELMET hanke, aluetilaisuus, Jyväskylä 24.1.2017 Johdanto Uusiutuvan energian

Lisätiedot

VALTSU:n painopistealueetsähkö- elektroniikkalaiteromu (SER)

VALTSU:n painopistealueetsähkö- elektroniikkalaiteromu (SER) VALTSU:n painopistealueetsähkö- ja elektroniikkalaiteromu (SER) Tarja-Riitta Blauberg /YM VALTSUn sidosryhmätilaisuus 23.9.2015 SYKEssä 1 VALTSUn painopistealueet Yhdyskuntajäte Biohajoava jäte Rakennusjäte

Lisätiedot

LIITE 1 15.4.2010 KOKO RUSSIA. Yrityskehittäjien valtakunnallinen Venäjä-verkosto

LIITE 1 15.4.2010 KOKO RUSSIA. Yrityskehittäjien valtakunnallinen Venäjä-verkosto 15.4.2010 LIITE 1 KOKO RUSSIA Yrityskehittäjien valtakunnallinen Venäjä-verkosto Toimintasuunnitelma ja toiminnan painopisteet TAVOITE 2013 - Suomi näkyy aiempaa yhtenäisempänä kaupan ja yhteistyön alueena

Lisätiedot

Yhteenveto jätteiden energiahyötykäyttöä koskevasta gallupista

Yhteenveto jätteiden energiahyötykäyttöä koskevasta gallupista Yhteenveto jätteiden energiahyötykäyttöä koskevasta gallupista 22.9.2006 Käytännön toteuttaminen: Osoitettiin pääkaupunkiseudun 15 vuotta täyttäneelle väestölle Tutkimuksen teki TNS Gallup Aineisto kerättiin

Lisätiedot

Abloy oy ympäristökatsaus 2016

Abloy oy ympäristökatsaus 2016 Abloy oy ympäristökatsaus 2016 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto

Lisätiedot

Biovakan yritysesittely

Biovakan yritysesittely Biovakan yritysesittely Biokaasulaitos Vehmaalla Ensimmäinen suuren mittaluokan yksikkö Suomessa Toiminta alkanut 2004 Käsittelee erilaisia biohajoavia materiaaleja 120 000 tn/v Menetelmänä mesofiilinen

Lisätiedot

PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUU

PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUU www.rinkiin.fi PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUU KOKOEKO-seminaari 18.2.2016 Savonia-ammattikorkeakoulu, Opistontie 2 Kuopio Jari Koivunen Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy SUOMEN PAKKAUSKIERRÄTYS RINKI OY

Lisätiedot

ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE

ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE KIINTEISTÖN ENERGIA- TEHOKKUUTTA LUODAAN JOKA PÄIVÄ Kiinteistöjen tehokas energiankäyttö on fiksua paitsi ympäristön kannalta, myös taloudellisesta

Lisätiedot

Markku Lindqvist D-tulostuksen seminaari

Markku Lindqvist D-tulostuksen seminaari Markku Lindqvist 040 190 2554 markku.lindqvist@cursor.fi 3D-tulostuksen seminaari 13.1.2016 2 Uusi itsenäisesti toimiva ja taloudellisesti kannattava 3D-palvelujen tuotanto- ja yritysympäristö Vastaa 3D-alan

Lisätiedot

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Olli Laitinen Metsäliitto Puunhankinta 1 2 3 Edistämme kestävän kehityksen mukaista tulevaisuutta Tuotteidemme pääraaka-aine on kestävästi hoidetuissa

Lisätiedot

ASIAKASPALVELUN LYHYT ULKOISTUSOPAS

ASIAKASPALVELUN LYHYT ULKOISTUSOPAS ASIAKASPALVELUN LYHYT ULKOISTUSOPAS Miksi, milloin ja miten kannattaa ulkoistaa asiakaspalvelu? Part of Eniro Group Miksi ulkoistaa asiakaspalvelu? VIISI HYVÄÄ SYYTÄ: 1. Joustavat palveluajat ja -kanavat

Lisätiedot

bikekeeper.com Tyylikkäästi ilkivallalle Ne aidot ja alkuperäiset pyöräparkit

bikekeeper.com Tyylikkäästi ilkivallalle Ne aidot ja alkuperäiset pyöräparkit bikekeeper.com Tyylikkäästi ilkivallalle Ne aidot ja alkuperäiset pyöräparkit Ilkivalta ja varkaudet ovat yhä enevissä määrin myös taloyhtiöiden ongelmana kaikkialla Suomessa. BikeKeeper -pyöräparkki on

Lisätiedot

Kymen Bioenergia Oy NATURAL100

Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Maakaasuyhdistys 23.4.2010 Kymen Bioenergia Oy KSS Energia Oy, 60 % ajurina kannattava bioenergian tuottaminen liiketoimintakonseptin tuomat monipuoliset mahdollisuudet tehokkaasti

Lisätiedot

Biopolttoaineiden kestävyys

Biopolttoaineiden kestävyys Biopolttoaineiden kestävyys Biopolttoaineiden kestävyyskriteeri-info, Energiamarkkinavirasto 30.8.2013 Pekka Ripatti Ohjelma Ajankohtaista EMV:sta Ylijohtaja Riku Huttunen Biopolttoaineiden kestävyys Ryhmäpäällikkö

Lisätiedot

Työpaikan toimiva jätehuolto

Työpaikan toimiva jätehuolto Työpaikan toimiva jätehuolto Ympäristökouluttaja Miia Jylhä Pienempi kuorma huomiselle. 1.9.2015 TSJ + Rouskis Lounais-Suomen Jätehuolto Oy Kuntien perustama ja omistama osakeyhtiö 17 osakaskuntaa (Turku

Lisätiedot

Elinkaarimallinnus ravinteiden kierron

Elinkaarimallinnus ravinteiden kierron Elinkaarimallinnus ravinteiden kierron alueellisen optimin etsinnässä 30.8.2016 Navigators of sustainability LCA Consulting Oy Erikoistunut materiaali- ja energiavirtojen hallinnan parantamiseen elinkaarimallintamisen

Lisätiedot

Sopimusalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro nro nro

Sopimusalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro nro nro MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Elisa Oyj (0116510 6) PL 1, 00061 ELISA jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja.

Lisätiedot

Advisory Board palveluopas

Advisory Board palveluopas Advisory Board palveluopas Advisory Board palveluopas MIKÄ ON ADVISORY BOARD? Advisory Board (AB) tarjoaa kolme kansainvälisen kaupan asiantuntijaa yritysjohdon tueksi tärkeisiin kansainvälisen kasvun

Lisätiedot

Aurinkovoimaa kuntiin yhteishankinnalla

Aurinkovoimaa kuntiin yhteishankinnalla Aurinkovoimaa kuntiin yhteishankinnalla Kuntien Ilmastokonferenssi 13.5.2016 Jarmo Linjama Suomen ympäristökeskus (SYKE) HINKU (Hiilineutraalit kunnat) -hanke HINKU-kuntien tavoitteena 80 prosentin päästövähennys

Lisätiedot

Maatalouden ilmasto-ohjelma. Askeleita kohti ilmastoystävällistä

Maatalouden ilmasto-ohjelma. Askeleita kohti ilmastoystävällistä Maatalouden ilmasto-ohjelma Askeleita kohti ilmastoystävällistä ruokaa Maatalouden ilmasto-ohjelma Askeleita kohti ilmastoystävällistä ruokaa SISÄLLYS: Askel 1: Hoidetaan hyvin maaperää 4 Askel 2: Hoidetaan

Lisätiedot

Öljyä puusta. Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi. Janne Hämäläinen Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa

Öljyä puusta. Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi. Janne Hämäläinen Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa Öljyä puusta Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi Janne Hämäläinen 30.9.2016 Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa Sisältö 1) Joensuun tuotantolaitos 2) Puusta bioöljyksi 3) Fortum Otso kestävyysjärjestelmä

Lisätiedot

Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote

Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote MERI-PORIN VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Meri-Porin voimalaitoksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä.

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Kiertotalous & WtE. Kiertotalouden vaikutus jätteen energiahyödyntämiseen L. Pirhonen

Kiertotalous & WtE. Kiertotalouden vaikutus jätteen energiahyödyntämiseen L. Pirhonen Kiertotalous & WtE Kiertotalouden vaikutus jätteen energiahyödyntämiseen 25.10.2016 L. Pirhonen 1 Sisältö Kiertotalous ja kierrätystavoitteet Millaisilla tavoilla kierrätysaste olisi mahdollista saavuttaa?

Lisätiedot

Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE

Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE LÄMMÖNTALTEENOTTO Lämmöntalteenotto kuumista usein likaisista ja pölyisistä kaasuista tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden energiansäästöön ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen

Lisätiedot

1 Kun laatu ratkaisee

1 Kun laatu ratkaisee Kun laatu ratkaisee 1 2 3 Sisällysluettelo: Yritysesittely...sivu 3 Merkintälaitteet ja -ratkaisut...sivu 4 Kappaleenkiinnitys...sivu 5 Työstönesteet ja voiteluaineet...sivu 6 Standardiosat...sivu 7 Ohutlevylinjat

Lisätiedot

Järkivihreä energiapäivä 24.4.2013 Forssa Sami Ronkainen

Järkivihreä energiapäivä 24.4.2013 Forssa Sami Ronkainen Järkivihreä energiapäivä 24.4.2013 Forssa Sami Ronkainen J. Nuosmaa Oy Energiatehokkaiden ja ympäristöystävällisten lämmitysjärjestelmien moniosaaja Lämmitysjärjestelmän räätälöinti ammattitaidolla Maailman

Lisätiedot

MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT LÄMMÖNLÄHTEET

MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT LÄMMÖNLÄHTEET LÄMMÖNLÄHTEET Mepun hakeuunit markkinoilla jo parikymmentä vuotta. Latviassa Mepun hakeuuneilla on kuivattu kymmeniä miljoonia kiloja viljaa vuodesta 2007. MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT

Lisätiedot

POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ

POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ Pohjolan Voima vahvistaa asiakkaidensa kilpailukykyä yhdistämällä innovatiivisesti voimavaroja ja tuottamalla tehokkaita

Lisätiedot

Luotettava ratkaisutoimittaja

Luotettava ratkaisutoimittaja Luotettava ratkaisutoimittaja 40 vuoden kokemuksella 1 Asiakaslähtöistä ongelmanratkaisua jo 40 vuotta Vuonna 1976 perustettu Sermatech Group on kasvanut 40 vuodessa mekaniikan suunnittelu- ja valmistusyhtiöstä

Lisätiedot

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA HAKIJA Sastamalan kaupunki PL 23 38201 SASTAMALA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA Kiinteistön omistaa Kiinteistö Oy Pohjolan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2012 1 (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/1 02.10.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2012 1 (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/1 02.10.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2012 1 (5) 331 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto valtuustoaloitteesta aurinkosähkön edistämisestä HEL 2012-009032 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Poistoilman lämmön talteenotto

Poistoilman lämmön talteenotto Poistoilman lämmön talteenotto Tehokas tapa pienentää lämmityskustannuksia kerrostalossa. Eikä lämpö mene harakoille! www.gebwell.fi 1 Mikä on PILP? Huoneilman koneellinen poisto aiheuttaa kerrostaloissa

Lisätiedot

Ohjeita maa- ja biokaasun käyttäjälle

Ohjeita maa- ja biokaasun käyttäjälle Maakaasu Biokaasu Asennus Käyttö Hätätilanne Ohjeita maa- ja biokaasun käyttäjälle KAASUN KÄYTTÖ ON TURVALLISTA JA HELPPOA. KAASUN KÄYTTÄJÄN ON KUITENKIN HUOLEHDITTAVA PUTKISTON JA KAASULAITTEIDEN ASIANMUKAISESTA

Lisätiedot

U P O N O R Y H D Y S K U N TA - J A Y M P Ä R I S T Ö T E K N I I K K A

U P O N O R Y H D Y S K U N TA - J A Y M P Ä R I S T Ö T E K N I I K K A U P O N O R Y H D Y S K U N TA - J A Y M P Ä R I S T Ö T E K N I I K K A j o h d a n t o 04 I 2009 51001 7 1. Alkusanat Puhdas vesi on tärkein elintarvikkeemme. Maapallon vesivaroista vain muutama prosentti

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Sisältö Keski-Suomen taloudellinen kehitys 2008-2009 Matalasuhteen

Lisätiedot

Käyttöohje. Johdanto. Thermo Pro 90

Käyttöohje. Johdanto. Thermo Pro 90 Käyttöohje Thermo Pro 90 Johdanto Hyvä Webasto-asiakas, Kiitos, että valitsit Webaston Thermo Pro 90 vesilämmittimen. Toivomme, että siitä ja sen luotettavasta mukavuudesta on sinulle iloa useiden vuosien

Lisätiedot

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN 2 Inergia on monipuolinen energia-alan ammattilainen läheinen, inhimillinen ja lappilaisten tarpeita aidosti ymmärtävä Alkusanat Inergian toiminta-ajatus on selkeä: Inergia-konserni

Lisätiedot

Energiapoliittisia linjauksia

Energiapoliittisia linjauksia Energiapoliittisia linjauksia Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa -kutsuseminaari Arto Lepistö Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto 25.3.2010 Sisältö 1. Tavoitteet/velvoitteet 2. Ilmasto- ja energiastrategia

Lisätiedot

Kuntakatselmus paljastaa mahdollisuudet

Kuntakatselmus paljastaa mahdollisuudet Kuntakatselmus paljastaa mahdollisuudet Timo Määttä 6.10.2010 Kuntakatselmuksen tausta Energiansäästöllä ja uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämisellä edistetään kasvihuone- kaasupäästöjen vähentämistä

Lisätiedot

28.5.2013, ilmoitusta on täydennetty 17.6.2013

28.5.2013, ilmoitusta on täydennetty 17.6.2013 HAKIJA Elenia Oy PL 2 33901 TAMPERE KIINTEISTÖ Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 887-409-29-0 ja 887-409-2-71 osoitteessa Ratapihantie 18, 31700 Urjala As Kiinteistön 887-409-29-0 omistaa Elenia

Lisätiedot

Tuottajavastuuiltapäivä

Tuottajavastuuiltapäivä Tuottajavastuuiltapäivä 3.11.2016 Tuottajayhteisön näkökulma Kyösti Pöyry / Suomen Keräyspaperi Tuottajayhteisö Oy Tuottajavastuu ja tuottajayhteisöt Tuottajavastuu on jätelaissa (6. luku) kohdistettu

Lisätiedot

Itä-Suomen jätesuunnitelman toimenpiteiden priorisointi Ehdotetut hankeaihiot Alue 5: Materiaalitehokkuus

Itä-Suomen jätesuunnitelman toimenpiteiden priorisointi Ehdotetut hankeaihiot Alue 5: Materiaalitehokkuus Itä-Suomen jätesuunnitelman toimenpiteiden priorisointi Ehdotetut hankeaihiot 1 5.1 Ekologisen tuotesuunnittelun edistäminen... 3 5.2 Uusiokäytön ja kestävän kulutuksen edistäminen... 4 5.3 Materiaalitehokkuus

Lisätiedot

Kokemukset energiatehokkuusjärjestelmän käyttöönotosta

Kokemukset energiatehokkuusjärjestelmän käyttöönotosta Kokemukset energiatehokkuusjärjestelmän käyttöönotosta Kommenttipuheenvuoro Helena Kivi-Koskinen Energia- ja ympäristöpäällikkö www.ruukki.com Ruukki tänään Liikevaihto 3,7 miljardia euroa vuonna 2006

Lisätiedot

Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti

Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti Laatua, asiakaslähtöisyyttä ja suuria volyymeja Suomen Unipol Oy on vuonna 1979 perustettu suomalaisyritys. Tarjoamme mm. Suomen, Skandinavian, Baltian

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

Kestävä kehitys mukaan toiminnansuunnitteluun. Sähköinen versio löytyy www.4v.fi/julkaisut

Kestävä kehitys mukaan toiminnansuunnitteluun. Sähköinen versio löytyy www.4v.fi/julkaisut Kestävä kehitys mukaan toiminnansuunnitteluun Sähköinen versio löytyy www.4v.fi/julkaisut Ohjelma Tutustuminen Kestävä kehitys eli Keke Keke-toiminnan hyötyjä Toiminnan aloittaminen Vinkkejä motivointiin

Lisätiedot

ARITERM ÖLJYLÄMMITYS. Ariterm 17 -sarjan öljykattilat Ariterm 30 S öljykattila ÖLJYLÄMMITYS

ARITERM ÖLJYLÄMMITYS. Ariterm 17 -sarjan öljykattilat Ariterm 30 S öljykattila ÖLJYLÄMMITYS ARITERM ÖLJYLÄMMITYS Ariterm 17 -sarjan öljykattilat Ariterm 30 S öljykattila ÖLJYLÄMMITYS ÖLJYLÄMMITYS ON LUOTETTAVA JA VAIVATON LÄMMITYSTAPA! Lämmityksen hyötysuhde on vanhoissa kattiloissa yleensä nykyaikaisia

Lisätiedot

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi KODISTA MUKAVAMPI JA TERVEELLISEMPI JÄÄHDYTYKSELLÄ ASUINMUKAVUUTTA JA PAREMPIA YÖUNIA Toimistot ja ostoskeskukset pysyvät kaukojäähdytyksen

Lisätiedot

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry

Lisätiedot

Kiertotaloutta käytännössä - Meneillään & tulossa. 26.5.2016 Christian Hindersson

Kiertotaloutta käytännössä - Meneillään & tulossa. 26.5.2016 Christian Hindersson Kiertotaloutta käytännössä - Meneillään & tulossa 26.5.2016 Christian Hindersson Kiertotalouden suunnannäyttäjä. SUEZ Suomessa Vuodesta 1998 lähtien Asiakaslupauksemme Olemme luotettava ja monipuolinen

Lisätiedot

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA 2017-2021 Työeläke on keskeinen osa hyvinvointia ja siihen luotetaan. Se on rahoituksellisesti kestävä, edistää talouden vakautta ja on tehokkaasti järjestetty. on lakisääteinen

Lisätiedot

Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012

Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012 MATERIAALI TEHOKKUUS TUTKIMUS CASE KIDEX Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012 MARTELA LYHYESTI Martela Oyj on työympäristöjen ja julkitilojen muutosten toteuttaja. Martelan sisustusratkaisut tukevat asiakkaan

Lisätiedot

Keskitymme aina asiakkaaseen

Keskitymme aina asiakkaaseen johdanto Keskitymme aina asiakkaaseen lsab toimittaa työkaluja koko metalliteollisuudelle. Tarjoamme laadukkaita työkaluratkaisuja ja terähuoltopalvelua. Asiakas on aina toimintamme keskipisteessä. Vahvuutemme

Lisätiedot

Lajitteluratkaisut eri tiloissa. Kampus- ja tilapalvelut

Lajitteluratkaisut eri tiloissa. Kampus- ja tilapalvelut Lajitteluratkaisut eri tiloissa Kampus- ja tilapalvelut Kerättävät jätteet eri tiloissa Nimetty työpiste, jaettu työpiste: paperi, energiajäte Neuvotteluhuoneet: paperi, energiajäte (tarvittaessa biojäte)

Lisätiedot

Metallien kierrätys on RAUTAA!

Metallien kierrätys on RAUTAA! Metallien kierrätys on RAUTAA! METALLEJA VOI KIERRÄTTÄÄ L O P U T T O M A S T I M E T A L L I N E L I N K A A R I Metallituotteen valmistus Metallituotteen käyttö Metallien valmistuksessa raaka-aineiden,

Lisätiedot

RAUTAISIA OTTEITA. Jo vuodesta 1956 RAUDOITTEET I HAAT I NOSTOLENKIT I NAULAT

RAUTAISIA OTTEITA. Jo vuodesta 1956 RAUDOITTEET I HAAT I NOSTOLENKIT I NAULAT RAUTAISIA OTTEITA Jo vuodesta 1956 RAUDOITTEET I HAAT I NOSTOLENKIT I NAULAT Viisikymmentä vuotta sitten, 50-luvulla, kansa rakensi kotimaata ja Pintos Oy teki ensimmäiset naulansa, aluksi vain kahdella

Lisätiedot

Metsä- ja puuala. Hämeen alueellinen verkostopäivä Tapani Pöykkö

Metsä- ja puuala. Hämeen alueellinen verkostopäivä Tapani Pöykkö Metsä- ja puuala Hämeen alueellinen verkostopäivä 20.1.2016 Tapani Pöykkö Hämeen metsävarat Metsätalousmaata on Kanta- ja Päijät-Hämeessä kaikkiaan noin 620 000 hehtaaria, joista valtaosa on yksityisten

Lisätiedot

NELJÄ TOIMINTA-ALUETTAMME: Terästeollisuus Valimoteollisuus

NELJÄ TOIMINTA-ALUETTAMME: Terästeollisuus Valimoteollisuus BEIJER OY BEIJER OY Beijers on suomalainen, metalliteollisuuden tekniseen maahantuontiin erikoistunut yritys. Palvelemme metallurgisen teollisuuden sekä valimo- ja konepajateollisuuden yrityksiä. Toimintamme

Lisätiedot

Jätteenkäsittely- ja kierrätysala

Jätteenkäsittely- ja kierrätysala Jätteenkäsittely- ja kierrätysala Tehokkaita kuormankäsittelyratkaisuja www.hiab.com JÄTTEENKÄSITTELY- JA KIERRÄTYSALA Jätteenkäsittelykierrätysala ja Jätteenkäsittelykierrätysala ja Tehokkaita kuormankäsittelyratkaisuja

Lisätiedot

Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ

Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ Jätekeskus ja jäteasemat Polvijärven jäteasema Avoinna arkisin ti klo 9-13 ja to klo 14-18 Ahertajantie 2 83700 Polvijärvi Kontiosuon jätekeskus

Lisätiedot

REXEL TEOLLISUUSAUTOMAATIO

REXEL TEOLLISUUSAUTOMAATIO N KOKONAISRATKAISUT Toimiva teollisuusautomaatio toimii koko tehtaan prosessitoiminnan keskitettynä työkaluna. Lisäksi oikeaoppinen automaatiokokonaisuus vähentää energiankulutusta jopa 30 prosenttia!

Lisätiedot

rakentamisapu.fi! (tulossa myöhemmin)! OMAKOTITALON RAKENTAMISAPU PALVELU KYSY LISÄÄ: Marko Pakarinen - p e.

rakentamisapu.fi! (tulossa myöhemmin)! OMAKOTITALON RAKENTAMISAPU PALVELU KYSY LISÄÄ: Marko Pakarinen - p e. rakentamisapu.fi! (tulossa myöhemmin)! OMAKOTITALON RAKENTAMISAPU PALVELU rakentamisapu.fi! RAKENTAMISAPU PALVELU JA ONNISTUNUT TALONRAKENNUSPROJEKTI ETUJA: Omakotitalon rakennuttaminen on iso ja vaativa

Lisätiedot

OEM-tuotteet. Erillisliittimet teollisuussovelluksiin.

OEM-tuotteet. Erillisliittimet teollisuussovelluksiin. OEM-tuotteet Erillisliittimet teollisuussovelluksiin. Optimaalinen liitos alusta loppuun. Hyvä käytettävyys: pistotulppa, liitosjärjestelmä pienjännitealueelle. Käytettävyys on keskeinen tekijä, kun arvioidaan

Lisätiedot

KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa Sahatie, 35700 Vilppula

KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa Sahatie, 35700 Vilppula HAKIJA Metsäliitto Osuuskunta Metsä Wood Vilppulan saha Sahatie 35700 Vilppula KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa

Lisätiedot

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu 2014 Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tervetuloa

Lisätiedot

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA....YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU TEKSTI: Lauri Kuukasjärvi, Ilona Mansikka, Maija Toukola, Tarja

Lisätiedot

Puuhuolto/puun hankinta - Case Stora Enso. Yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila

Puuhuolto/puun hankinta - Case Stora Enso. Yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila Puuhuolto/puun hankinta - Case Stora Enso Yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila Stora Enso Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden maailmanlaajuinen edelläkävijä Maailmanlaajuisesti

Lisätiedot

Päivittäinen käyttö vaatii keittiöhanalta paljon. Varmistaaksemme, että kaikki mallistomme hanat täyttävät tiukat laatu- ja kestävyysvaatimuksemme,

Päivittäinen käyttö vaatii keittiöhanalta paljon. Varmistaaksemme, että kaikki mallistomme hanat täyttävät tiukat laatu- ja kestävyysvaatimuksemme, Keittiöhanat Päivittäinen käyttö vaatii keittiöhanalta paljon. Varmistaaksemme, että kaikki mallistomme hanat täyttävät tiukat laatu- ja kestävyysvaatimuksemme, riippumaton instituutti testaa ja hyväksyy

Lisätiedot

Kuopion jätekeskus materiaalinkierrätyksestä liiketoimintaa

Kuopion jätekeskus materiaalinkierrätyksestä liiketoimintaa Kuopion jätekeskus materiaalinkierrätyksestä liiketoimintaa Pohjois-Karjalan Teolliset symbioosit resurssit hyötykäyttöön, Lieksa 31.3.2015 Jätekukko Oy, Arto Ryhänen Jätekukko Oy perustettu v. 2001, 13

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

Bosch-lämpöpumput. Takuu antaa lisäturvaa. Uudella Bosch-lämpöpumpullasi on tehdastakuu, joka kattaa kaikki lämmityslaitteeseen kuuluvat

Bosch-lämpöpumput. Takuu antaa lisäturvaa. Uudella Bosch-lämpöpumpullasi on tehdastakuu, joka kattaa kaikki lämmityslaitteeseen kuuluvat Bosch-lämpöpumput Takuu antaa lisäturvaa Uudella Bosch-lämpöpumpullasi on tehdastakuu, joka kattaa kaikki lämmityslaitteeseen kuuluvat Bosch-osat. Laatua kautta linjan Meille Boschilla laatu on pääosassa

Lisätiedot