LAKEUDEN URHEILUKALASTAJAT RY. Jäsentiedote

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAKEUDEN URHEILUKALASTAJAT RY. Jäsentiedote"

Transkriptio

1 LAKEUDEN URHEILUKALASTAJAT RY Jäsentiedote 2018

2 Hei Lukkilaiset! Vuosi taas vierähti, alkaa seuran 35. toimintavuosi. Kotisivut uudistettiin ja sen suosio on yllättänyt, kävijämäärä oli yli 4500 keväästä vuoden loppuun. Käykääpä sivuilla, tiedotteet ym. löytyy sieltä. Mitaleja tuli taas roppakaupalla, SM-mitaleja 16 kpl (161) ja PM-mitaleita sekä kuninkuusarvoja tuli yhteensä 73 kpl (1.045). Seura jatkaa SVK:n projektissa kasvuhakuinen seura ja tuloksena on ollut kymmeniä uusia jäseniä vuoden aikana ja mikä ilahduttavinta nuoria jäseniä on saatu seuraan. Seuran jäsenmäärä oli 289 vuoden vaihteessa, joista 40 on nuorta. Olemme piirin suurin seura. Nuorille järjestettyyn kalakerhoon on ollut tungosta, eikä kaikkia halukkaita ole voitu ottaa. Suuri kiitos kalakerhon vetäjille Heidi Pernulle ja Tero Kankaanpäälle. Vuoden 2017 suuren kalan kilpailun painavin ilmoitettu kala oli hauki g. Seuran ennätyskalarekisteriin saatiin kaksi uutta ennätyskalaa. Uusia lajeja ei tullut. Kalojen ilmoittelu on ollut vähäistä, vain 20 ilmoitusta koko vuonna. Entinen hallitus jatkaa, mutta pitkäaikainen seuran varapuheenjohtaja Seppo Keltamäki halusi luopua tehtävästä ja uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Aimo Uuttu. Kiitokset Keltsulle vuosien toiminnasta, onneksi hän jatkaa seuran hallituksessa. Tänäkin vuonna retkeilemme ja seuran opintomatka tehdään Riihimäen Erämessuille. Muistakaa pitää jäänaskalit kaulassa ja pelastusliivit päällä kalassa ollessanne! Toivotan kaikille jäsenille oikein kireitä siimoja vuodelle Timo Rinta-Jaskari puheenjohtaja LUK:N HALLITUS JA TOIMIKUNNAT 2018: Varsinaiset jäsenet: Timo Rinta-Jaskari (puheenjohtaja), Aimo Uuttu (varapuheenjohtaja), Olavi Joensuu (sihteeri / olavi.joensuu@netikka.fi ), Hannu Ojaniemi (rahastonhoitaja/ hannu.ojaniemi@netikka.fi), Veikko Kankaanpää, Seppo Keltamäki, Mauri Rantala, ja Juho Kotila. Varajäsenet: Anneli Pöytälaakso ja Taisto Kankaanpää. Talvitoimikunta: Seppo Keltamäki, Mauri Rantala, Timo Rinta-Jaskari, Veikko Kankaanpää ja Juho Kotila. Kesätoimikunta: Olavi Joensuu, Jukka Auvinen, Juho Kotila, Veli Matti Tuori ja Martti Etelä-Aho. LUK:N TOIMINNANTARKASTAJAT 2018 Jaakko Knaapila ja Matti Keltamäki, varalla: Eero Luhtanen ja Jari Iso-Oja.

3 TOIMINTA- JA KILPAILUKALENTERI 2018 TAMMIKUU klo Alavus Edesjärvi, PK-kisa I (Ks. piirin kalenteri) klo Jurva Kivi- ja Levalampi, PK-kisa II (Ks. piirin kalenteri) Närpiö, nuorten pilkkileiri (Ks. piirin kalenteri ja piirin kotisivut) klo Peräseinäjoki Kalajärvi, tanssilavan ranta, LUK (Ks. piirin kalenteri) HELMIKUU klo Lappajärvi Kirkkoranta, PM-madepilkki, (Ks. piirin kalenteri) klo Maksamaa Tottesund, PK-kisa III (Ks. piirin kalenteri) klo Alavus Kuorasjärvi veneenlaskupaikka (Kallioniementie/Rissantie), LUK pilkkimestaruus. Ahven. Miehet, miesveteranit, naiset, nuoret 15 ja 19-v. Potkukelkkaa saa käyttää klo Kristiinankaupunki Bluuminjärvi, PK-kisa IV (Ks. piirin kalenteri) MAALISKUU klo Jurva Säläisjärvi, PM-lohipilkki LUK (Ks. piirin kalenteri) klo Kuusamo, SM-pilkin esikisa, (Ks. Vapaa-ajan Kalastaja-lehti) klo Lappajärvi Nissi, PK-kisa V (Ks. piirin kalenteri) klo Kajaani, SM-lohipilkki (Ks. Vapaa-ajan Kalastaja-lehti) klo Jurva Säläisjärvi, LUK:n lohipilkkimestaruus. Miehet, naiset. Jäävaraus klo Paikka salainen, PM-pilkki LUK (Ks. piirin kalenteri) klo Kalajärvi, tanssilavan ranta, haastepilkki LUK-AsUK. Siirtymät 15/30. potkukelkkaa saa käyttää. Jäävaraus/kisapaikan vaihto. HUHTIKUU klo Kuusamo, SM-pilkki (Ks. Vapaa-ajan Kalastaja-lehti) klo Pohjois-Suomen Sähkö, LUK:n kevätvuosikokous / suuren kalan palkinnot. TOUKOKUU klo Kurikka Pitkämö, SM-onkikarsinta/OK-kisa I, (Ks. piirin kalenteri) klo Kalajärvi, voimalaitos, SUPER-CUP I-osa, (ASUK, Erkki ) Super-Cup I-XII, yhdeksän parasta lasketaan kokonaistulokseen klo Vaasa Kalaranta, laituripilkkicup I-joukkueosakilpailu (3 henkilöä/seura) klo Skatila, Kyrönjoki, SM-onkikarsinta/OK-kisa II, (Ks. piirin kalenteri) klo Kyrkösjärvi asuntomessuranta, SUPER-CUP II-osa, LUK, Keltsu Osakilpailut II, V, VIII ja XI ovat LUK:n kilpaongen mestaruuskilpailu, 3 parasta neljästä klo Kyrkösjärvi, OP-Cup II LUK (Ks. piirin ja Asukin kotisivut) klo Vaasa Kalaranta, PM-laituripilkki, (Ks. piirin kalenteri) klo Kalajärvi, veneranta, LUK:n laituripilkkimestaruus, sarja: miehet, naiset klo Kyrönjoki, Munakan silta, SUPER-CUP III-osa, (SeSOnki, Tero ) klo Kyrkösjärvi, pohjoispää, sairaalan takana, nuorten onkitapahtuma. Sarjat: alle 8, 10, 12, 14 ja 16-v.

4 KESÄKUU klo Kalajärvi Tuomen ranta, SUPER-CUP IV-osa, (ASUK) Matka Riihimäen Erämessuille, katso piirin kalenteri sivu 77, ilmoittaudu itse klo Vaasa Palosaari, SM-onkikarsinta/OK-kisa III (Ks. piirin kalenteri) klo Kyrönjoki, Munakan silta, luomuonki, LUK klo Kyrönjoki, Munakan silta, SUPER-CUP V-osa, LUK klo Kalajärvi, PM-kilpaonki (Ks. piirin kalenteri) klo Kyrönjoki, Munakan silta, SUPER-CUP VI-osa, (SeSOnki) klo Kalajärvi Tuomen ranta, SUPER-CUP VII-osa, (ASUK) klo Kyrkösjärvi, Jalasjärventien veneenlaskupaikka, PM-heitto, LUK HEINÄKUU klo Jurva Säläisjärvi, LUK Ahven Cup 1. (Ks. piirin kalenteri) klo Kyrönjoki Munakan silta, SUPER-CUP VIII-osa, LUK Kurikka Myllykylä, nuorten kalastusleiri (Ks. piirin kalenteri) klo Myllykylä, nuorten kalastusleirin yhteydessä, PM-casting (Ks. piirin kalenteri) klo Isokyrö Karoliini Kyrönjoki, OK-kisa IV LUK (Ks. piirin kalenteri) ja LUK I klo Kyrönjoki, Munakan silta, SUPER-CUP IX-osa, (SeSOnki) klo Alavus Ponnenjärvi, PM-heitto/soutu-uistelu klo Kyrkösjärvi, asuntomessuranta, LUK I. LUK I IV ovat LUK:n kesäongen mestaruuskilpailu, 3 parasta neljästä. Sarjat: miehet, miesveteraanit 60-v, naiset, nuoret alle 12, 15 ja 19-v klo Kyrönjoki, Munakan silta, LUK II klo Virrat Toisvesi, PM-uistelu klo Lapua Hirvijärven tekoallas, PM-onki (Ks. piirin kalenteri) klo Kyrönjoki, Munakan silta, LUK-III klo Jurva Säläisjärvi, LUK:n perhomestaruus, sarja: yleinen klo Hirvijärvi, vajaa 1 km (rappuset) Kuortaneentieltä, LUK-IV. ELOKUU klo Kyrkösjärvi, sairaalan ranta, kaupunginmestaruusonki. Sarjat: miehet, miesveteraanit 60-v, naiset, nuoret alle 12 ja 16-v klo Lappeenranta Saimaan kanava, SM-onki (Ks. Vapaa-ajan Kalastaja-lehti) klo Kalajärvi, SUPER-CUP X-osa, (ASUK) klo Jurva Säläisjärvi, PM-perho LUK (Ks. piirin kalenteri) klo Kalajärvi, SeSOnki -20 kilpaonki (Ks. piirin kalenteri) klo Lapua Hirvijärvi, OK-kisa V (Ks. piirin kalenteri) klo Kyrönjoki, Munakan silta, SUPER-CUP XI-osa, LUK klo Teerijärvi Heimsjön, PM-veneonki, (Ks. piirin kalenteri) klo Kyrönjoki, Munakan silta SUPER-CUP XII-osa, (SeSOnki) klo Jurva Säläisjärvi, LUK Ahven-Cup 2. (Ks. piirin kalenteri) klo Kyrkösjärvi sähkölinja, LUK:n virvelimestaruus. Sarjat: yleinen, nuoret alle 12 ja 16 v klo Kyrkösjärvi asuntomessuranta, haasteonki LUK - LSK, saa syöttää.

5 SYYSKUU klo Kyrkösjärvi sairaalan ranta, ei syöttäjät ja syöttäjät. LUK klo Kristiinankaupunki, laituripilkin II-joukkueosakilpailu (3 henkilöä/seura) (Ks. piirin kalenteri) klo Kaskinen, laituripilkin III-joukkueosakilpailu (3 henkilöä/seura) (Ks. piirin kalenteri) klo Lohja, SM-laituripilkki (Ks. Vapaa-ajan Kalastaja-lehti) klo Kalajärvi, laituripilkin IV-joukkueosakilpailu (3 henkilöä/seura) LUK LOKAKUU klo Seinäjoki, PM-tietokilpailu (Ks. piirin kalenteri) klo Lehtimäki Suninsalmi, laituripilkin V-joukkueosakilpailu (3 henkilöä/seura) (Ks. piirin kalenteri) klo Kyrkösjärvi, keskussairaalan ranta, rääpiäiset LUK (Ks. piirin kalenteri) Sarjat: miehet, miesveteraanit 60-v, naiset, nuoret alle 15 ja 19-v + joukkueet. Kahlaaminen kielletty, syöttäminen sallittu ja Olli syöttää onkijat. MARRASKUU klo Pohjois-Suomen Sähkö, LUK:n syysvuosikokous ja LUK:n mestaruuskilpailujen palkintojen jako. SUUREN KALAN KILPAILU 2017: Sarjojen voittajat: AHVENSARJA: Petri Korpi-Kaija 960 g 41,5 cm 56,80 % / HAUKISARJA: Toni Johansson g 120,0 cm 81,03 % / KIISKISARJA: Timo Rinta-Jaskari 98 g 20,0 cm 32,13 % / MADESARJA: - / SÄRKISARJA: Jukka Auvinen 400 g 32,0 cm 53,26 % / MUUT SÄRKI-KALAT SARJA: Erkki Rajamäki lahna g 65,01 % / LOHIKALAT SARJA: Toni Johansson järvitaimen g 76,0 cm 86,59 % / MUUT KALAT SARJA: Markku Rouru hietatokko 5,6 cm 101,82 %. Suurin kala: Hietatokko 101,82 % Markku Rouru. LUK:N ENNÄTYSKALAT JA KALALAJIEN VERTAILUPAINOT VUODEN 2017 LOPUSSA: Ahven: g / Allikkosalakka: 7.6 cm / Harjus: g / Harmaanieriä: g / Hauki: g /Hietatokko: 5,6 cm / Hopearuutana: 186 g / Härkäsimppu: 358 g / Järvilohi: g / Järvisiika: g / Järvitaimen: g / Kampela: 755 g / Nahkakarppi: g / Peilikarppi 424 g / Suomukarppi 140 g / Kiiski: 305 g / Kirjoeväsimppu: 8.9 cm / Kirjolohi: g / Kivinilkka: 131 g / Kivisimppu: 8.6 cm / Kolmipiikki: 8,4 cm / Kuha: g / Kuore: 166 g / Kymmenpiikki: 10.1 cm / Lahna: g / Made: g / Merilohi: g / Merisiika: g / Meritaimen: g / Miekkasärki: 74 g / Muikku: 58 g /.Mustakitatokko: 12.3 cm / Mustatokko: 9.0 cm / Mutu: 10.0 cm / Nieriä: g / Nokkakala: 500 g / Pasuri: 782 g / Piikkimonni: 57 g / Puronieriä: g / Ruutana: g / Salakka: 84 g / Seipi: 160 g / Silakka: 206 g /Siloneula: 12,6 cm / Sorva: 545 g / Sulkava: 85 g / Suutari: g / Särki: 751 g / Säyne: g / Toutain: g / Turpa: g / Törö: 22 g / Viisipiikki 57 mm / Vimpa: 386 g. LUK:n suurista kaloista pidetään ennätyskalarekisteriä ja suuren kalan kilpailu on vuosittain.

6 Leikkaa talteen / kopioi! Lakeuden Urheilukalastajat ry KALANSAAJA: Suuren kalan kilpailu KALALAJI: Paino: g Timo Rinta-Jaskari Pituus: cm Poikkikuja ISOKYRÖ PYYNTIVESI: GSM (050) PYYNTIAIKA: / timo.rinta-jaskari@netikka.fi PYYNTIVÄLINE: (Mahdollisimman tarkkaan, esim. tapsipilkki, mormuska, uistin moottoriveto jne., EI pelkästään pilkki tai uistin ) Vakuutamme edellä annetut tiedot oikeiksi ja täsmällisiksi: Todistaa: Todistaa: nimenselvennys nimenselvennys SUUREN KALAN KILPAILUN JA REKISTERIN SÄÄNNÖT: 1 Ilmoitetun kalan on oltava pyydystetty Suomesta tai Suomen aluevesiltä. Uudesta seuranennätyskalasta on ilmoitettava tarkka pyyntivesi. 2 Kalan saajan on oltava pyyntihetkellä Lakeuden Urheilukalastajat ry:n jäsen. 3 Ilmoitettu kala on tullut pyydystää ns. urheilukalastusvälineillä, toisin sanoen vavalla, siimalla, mahdollisesti kelalla ja jossain muodossa koukulla (esim. onginta, heittouistelu, vetouistelu, perhokalastus, pilkintä ja mormuskointi). Kalastusvälineet, korkeintaan 2 vapaa on oltava pyyntitapahtumassa pyytäjän kädessä tai välittömästi käden ulottuvilla. 4 Ilmoitettu kala on tullut punnita kaupan vaa alla, ns. kruunatulla vaa alla tai tyyppihyväksytyllä muulla vaa alla (esim. elektroniset vaa at). Lisäksi ilmoitettava kala on mitattava vähintään 0,5 cm:n tarkkuudella. Alle 20 gramman painoiset kalat rekisteröidään kuitenkin pituuden perusteella ja ne on mitattava 1 mm:n tarkkuudella. Punnitus- ja mittaustulokset on kahden todistajan vahvistettava.

7 5 Suuren kalan kilpailun sarjat ovat: ahven, hauki, kiiski, made, särki, lohikalat, muut särkikalat ja muut kalat. Paremmuus ratkaistaan vertaamalla ilmoitettujen kalojen painoja seuran edellisvuonna voimassa olleiden ennätyskalojen painoihin. Jos seuran ennätys puuttuu, vertailu - % on Kilpailuaika on kalenterivuosi. Ilmoitusaika on kaksi kuukautta (2 kk) kalan pyyntipäivästä. Poikkeus: ilmoitus on kalenterivuoden päättyessä tehtävä seuraavan vuoden 1. arkipäivään kello 12 mennessä. Ilmoitus voidaan tehdä esim. postitse, telefaxilla, sähköpostitse tai henkilökohtaisesti, myös puhelimitse, kunhan tarvittavat tiedot annetaan. 7 Ilmoitettaessa uusi seuran ennätyskala on mukaan aina liitettävä valokuva seuran arkistoa varten tai kotisivuja varten. Valokuva voidaan toimittaa myöhemminkin saman kalenterivuoden aikana. 8 Seuraavien kalalajien tai lajiryhmien kohdalla uusi seuran ennätyskala on säilytettävä yhden kuukauden (1 kk) ajan valokuvan toimittamisesta seuralle mahdollista tunnistamistilaisuutta varten: simput, tokot, tuulenkalat, merineulat, kampelat, karpit, pasuri, salakka, sorva, sulkava, seipi, turpa, toutain, vimpa, muikku, rantaneula, kilohaili; seuraavista säilytettävä ainakin pää: järvitaimen, meritaimen ja merilohi. Hyvä valokuva korvaa useimmiten tunnistamistilaisuuden. 9 Epäselvät tapaukset, kilpailun tulokset ja seuran rekisteriin kirjaamisen ratkaisee seuran ennätyskalalautakunta, jonka muodostavat seuran puheenjohtaja ja sihteeri, puheenjohtajan äänen ratkaistessa. Ennätyskalalautakunnan päätökset ovat lopullisia. LUK:n jäsenasiat ja osoitteenmuutokset: Jäsenasioiden hoitaja: Aimo Uuttu , aimo.uuttu@netikka.fi Onko sinulla sähköpostiosoite tai jos se on muuttunut lähetä sihteerille tieto olavi.joensuu@netikka.fi Kokouskutsut: Lakeuden Urheilukalastajat ry:n sääntömääräinen KEVÄTVUOSIKOKOUS klo Pohjois-Suomen Sähkö, Oy:n tiloissa os. Kauppaneliö, Seinäjoki. Käsitellään sääntöjen 13 :ssä säädetyt asiat ja jaetaan vuoden 2017 suuren kalan palkinnot. TERVETULOA! Kahvitarjoilu. Lakeuden Urheilukalastajat ry:n sääntömääräinen SYYSVUOSIKOKOUS klo Pohjois-Suomen Sähkö Oy:n tiloissa os. Kauppaneliö, Seinäjoki. Käsitellään sääntöjen 12 :ssä säädetyt asiat ja jaetaan vuoden 2018 LUK:n mestaruuskilpailujen palkinnot. TERVETULOA! Kahvitarjoilu. Messut, matkat, leirit: piirin nuorten pilkkileiri Piolahti Närpiö (Ks piirin kalenteri) Luk matka Riihimäen Erämessut (Ks piirin kalenteri sivu 77, ilmoittaudu itse) piirin nuorten kesäleiri Kurikka (Ks piirin kalenteri)

8 SM-KISOIHIN LÄHTIJÖILLE TIEDOKSI! Ilmoittautuminen: Timo Rinta-Jaskari, gsm (050) tai / päivään mennessä! SM-kiiskipilkki: SM-särkipilkki: SM-morri SM-pilkin esikisa: itse paikanpäällä SM-lohipilkki: SM-pilkki: SM-laituripilkki:

LAKEUDEN URHEILUKALASTAJAT RY. Jäsentiedote

LAKEUDEN URHEILUKALASTAJAT RY. Jäsentiedote LAKEUDEN URHEILUKALASTAJAT RY Jäsentiedote 2017 Hei Lukkilaiset! Vuosi on taas mennyt ja seuramme porskuttaa edelleen kovaa tahtia. HYVÄ LUK! SM- ja PM-mitaleja tuli taas roppakaupalla ja mikä parasta,

Lisätiedot

SUOMEN ENNÄTYSKALAT PYYNTITAVOITTAIN JA LAJEITTAIN

SUOMEN ENNÄTYSKALAT PYYNTITAVOITTAIN JA LAJEITTAIN Viimeinen ennätyskalalautakunnan kokous on ollut 5.2.2015 Tähän Suomen ennätysten listaan hyväksytään vain A tai B luokituksen saaneet uudet kalat. Luokat A = Kala on saatu nähtäväksi. B =Punnittu kaupan

Lisätiedot

SUOMEN ENNÄTYSKALAT PYYNTITAVOITTAIN JA LAJEITTAIN

SUOMEN ENNÄTYSKALAT PYYNTITAVOITTAIN JA LAJEITTAIN Viimeinen ennätyskalalautakunnan kokous on ollut 2.2.2017 Tähän Suomen ennätysten listaan hyväksytään vain A tai B luokituksen saaneet uudet kalat. Luokat A = Kala on saatu nähtäväksi. B =Punnittu kaupan

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2019

KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2019 KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2019 JOULUKUU 15.12.2018 Yleiset pilkkikilpailut Ahvenpojat Puttolanlampi, Savio Kilpailuaika: Klo 10.00-14.00 Miehet, Miesveteraanit 60 v., Naiset, Nuoret 19 v. Opastus Puttolan

Lisätiedot

tammikuu helmikuu 4.2. Itä-Suomen lohipilkkicup, Liperi 6.1. Itä-Suomen lohipilkkicup, piirinmestaruus NKM Yleinen pilkkikisa, KKP

tammikuu helmikuu 4.2. Itä-Suomen lohipilkkicup, Liperi 6.1. Itä-Suomen lohipilkkicup, piirinmestaruus NKM Yleinen pilkkikisa, KKP 1 tammikuu 6.1. Itä-Suomen lohipilkkicup, piirinmestaruus NKM Yleinen pilkkikisa, KKP 7.1. Piiricup I, Särkijärven pilkki, TKK/TMF (varapäivä 28.1.) 13.1. Tammipilkki, JO93 14.1. 10-ahventa -pilkkikisa,

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2019

KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2019 KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2019 JOULUKUU 15.12.2018 Yleiset pilkkikilpailut Ahvenpojat Puttolanlampi, Savio Kilpailuaika: Klo 10.00-14.00 Miehet, Miesveteraanit 60 v., Naiset, Nuoret 19 v. Opastus Puttolan

Lisätiedot

VIHDIN KALASTUSSEURAN KILPAILUKALENTERI 2019

VIHDIN KALASTUSSEURAN KILPAILUKALENTERI 2019 VIHDIN KALASTUSSEURAN KILPAILUKALENTERI 2019 - Mahdollisesti päivitettyjä tietoja kilpailuista seuran kotisivuilla www.vihdinkalastusseura.fi, seuran facebook -sivulla tai puh. Antero Sundell 044 259 0347.

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2010 Tällä merkillä varustetut kilpailut ovat Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenseurojen järjestämiä kilpailuja.

KILPAILUKALENTERI 2010 Tällä merkillä varustetut kilpailut ovat Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenseurojen järjestämiä kilpailuja. KILPAILUKALENTERI 2010 Tällä merkillä varustetut kilpailut ovat Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenseurojen järjestämiä kilpailuja. TALVIKILPAILUT TAMMIKUU Pe 01.01. ALAJÄRVI, Lappajärvi, Isoniemi

Lisätiedot

K E S Ä K I L P A I L U T

K E S Ä K I L P A I L U T La 09.05. 20 K E S Ä K I L P A I L U T TOUKOKUU KUORTANE, Kaarankajärvi OP - Pohjola Cup I heitto/soutu-uistelu Kilpailun järjestäjä: Lehtimäen Urheilukalastajat ry. Kilpailupaikka: Kuortane, Kaarankajärvi.

Lisätiedot

Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2012

Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2012 Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2012 HEINÄKUU 2012 1.7.2012 4. ONKI- CUP Kilpailun järjestäjä: Saarijärven Kaira ry Kilpailupaikka: Matosalmi Kilpailuaika: 16.00-20.00 CUP- sarjat

Lisätiedot

Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2012

Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2012 Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2012 MAALISKUU 2012 25.3.2012 PM-PILKKI, 3. MAAJOUKKUEKARSINTA (HUOM. TUPLAPISTEET) Kilpailun järjestäjä: Tikkakosken Kalamiehet ry Kilpailupaikka:

Lisätiedot

Nuorten SM-toimintakisa Hollola, Upilan leirikeskus

Nuorten SM-toimintakisa Hollola, Upilan leirikeskus Joukkueet Etelä-Suomi 1 Kaisa Petäjistö jokkueenjohtaja Tommi Lehtola 2000 Jere Petäjistö 2002 Eero Tamminen 2004 Etelä-Suomi 2 Osku Kuusela jokkueenjohtaja Sami Löytönen 2003 Eljas Kuusela 2002 Teemu

Lisätiedot

NUORTEN JOUKKUEKYSYMYS 1. Yhdistä oikea ominaisuus oikeaan siimaan. (0,5p/oikea ominaisuus) A. Fluorocarbon Venyy enemmän

NUORTEN JOUKKUEKYSYMYS 1. Yhdistä oikea ominaisuus oikeaan siimaan. (0,5p/oikea ominaisuus) A. Fluorocarbon Venyy enemmän SM-tieto 2017, nuorten sarja NUORTEN JOUKKUEKYSYMYS 1. Yhdistä oikea ominaisuus oikeaan siimaan. (0,5p/oikea ominaisuus) A. Fluorocarbon Venyy enemmän A. Fluorocarbon Pienempi muisti B. Monofiili Näkyy

Lisätiedot

Nuoret 12v 1. Tuomas Jäntti PK 3955 g 2. Roni Miilumäki PK 2520 g 3. Valtteri Haapala MB-Eräkerho 1085 g 4. Oskari Haapala MB-Eräkerho 1010 g

Nuoret 12v 1. Tuomas Jäntti PK 3955 g 2. Roni Miilumäki PK 2520 g 3. Valtteri Haapala MB-Eräkerho 1085 g 4. Oskari Haapala MB-Eräkerho 1010 g Vaasassa kilpailtiin su 21.7. PM-onki Palosaaren Kivilaitureilla. Upeassa kesäsäässä kaloja narrasi 119 onkijaa. Joonas Mäkipelto näytti mallia muille 7,350 k saaliilla. Joonaksella oli myös suurin kala,

Lisätiedot

VASTAUS: Meritaimen, järvilohi, Saimaan nieriä ja meriharjus LÄHDE: Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010

VASTAUS: Meritaimen, järvilohi, Saimaan nieriä ja meriharjus LÄHDE: Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010 YLEISEN SARJAN KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 2012 JOUKKUEKYSYMYS 1. Suomen Ympäristökeskuksen julkaisussa Punainen Kirja 2010 on luokiteltu eliölajien uhanalisuusarvioinnit. Mitkä neljä kalakantaa on kirjassa

Lisätiedot

Kilpailukalenteri 2017 KSVAKAPI

Kilpailukalenteri 2017 KSVAKAPI Sivu 1 Kilpailukalenteri 2017 KSVAKAPI PVM Vkpv KLO Tapahtuma Paikka Huom tammikuu 6.1. pe 9-14 Avoin Pilkki Tolkkinen, Tanssisaari (varap. Veckjärvi) 8.1. su 9-14 Avoin Pilkki Lappala, Särkät Meno 30,

Lisätiedot

Turpa Bongaa. 30 fisua. Särki. Kalatalouden Keskusliitto

Turpa Bongaa. 30 fisua. Särki. Kalatalouden Keskusliitto Turpa Bongaa 30 fisua Särki Kalatalouden Keskusliitto FONGAUS ON HAUSKAA Kuluvalla vuosituhannella Suomeen on rantautunut uusi kalastuslaji kalabongaus. Harrastajat käyttävät tästä kalastusmuodosta nimeä

Lisätiedot

K E S Ä K I L P A I L U T

K E S Ä K I L P A I L U T To 06.05. La 08.05. 18 K E S Ä K I L P A I L U T TOUKOKUU LEHTIMÄKI, Sahanranta Kesäongen avaus Kilpailun järjestäjä: Lehtimäen Urheilukalastajat ry. Kilpailupaikka: Lehtimäki, Ähtärinjärvi, Sahanranta.

Lisätiedot

Kilpailukalenteri KSVAKAPI

Kilpailukalenteri KSVAKAPI Kilpailukalenteri 2013-2014 KSVAKAPI 11:20 PVM Vkpv KLO Tapahtuma Paikka Huom 24.11. su 9-14 Avoin Pilkki Joutjärvi, Lahti Jäävaraus 1.12. su 9-14 Avoin kinkkupilkki Hamari, Porvoo 6.12. pe 9-14 Avoin

Lisätiedot

Turpa Bongaa. 30 fisua. Särki. Kalatalouden Keskusliitto

Turpa Bongaa. 30 fisua. Särki. Kalatalouden Keskusliitto Turpa Bongaa 30 fisua Särki Kalatalouden Keskusliitto FONGAUS ON HAUSKAA Kuluvalla vuosituhannella Suomeen on rantautunut uusi kalastuslaji kalabongaus. Harrastajat käyttävät tästä kalastusmuodosta nimeä

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2008 TALVIKILPAILUT

KILPAILUKALENTERI 2008 TALVIKILPAILUT KILPAILUKALENTERI 2008 Tällä merkillä varustetut kilpailut ovat Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenseurojen järjestämiä kilpailuja. TALVIKILPAILUT TAMMIKUU Ti 01.01. ALAJÄRVI, Paalijärvi Uudenvuodenkisa

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2009 Tällä merkillä varustetut kilpailut ovat Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenseurojen järjestämiä kilpailuja.

KILPAILUKALENTERI 2009 Tällä merkillä varustetut kilpailut ovat Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenseurojen järjestämiä kilpailuja. KILPAILUKALENTERI 2009 Tällä merkillä varustetut kilpailut ovat Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenseurojen järjestämiä kilpailuja. TALVIKILPAILUT TAMMIKUU To 01.01. ALAJÄRVI, Paalijärvi Uudenvuodenkisa,

Lisätiedot

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville!

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Vesijärven kalat Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Kalat ovat myös tärkeä osa Vesijärven elämää. Ne kuuluvat järven ravintoketjuun ja kertovat omalla tavallaan Vesijärvestä

Lisätiedot

Merimetson ravinto ja kannankehitys Selkämerellä

Merimetson ravinto ja kannankehitys Selkämerellä Merimetson ravinto ja kannankehitys Selkämerellä RKTL/Juhani A. Salmi 27.3.2012 Selkämeren merimetsot Selkämerellä tavataan kahta merimetson alalajia. Pesivät linnut kuuluvat alalajiin sinensis ja läpimuuttavat

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2007 TALVIKILPAILUT

KILPAILUKALENTERI 2007 TALVIKILPAILUT KILPAILUKALENTERI 2007 Tällä merkillä varustetut kilpailut ovat Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenseurojen järjestämiä kilpailuja. TALVIKILPAILUT TAMMIKUU Uudenv.pvä 01.01. LAPPAJÄRVI, Isoniemi

Lisätiedot

Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry TOIMINTAKERTOMUS 2016

Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 PVK Toimintakertomus 2016.doc Sivu 1/9 Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry 1. YLEISTÄ TOIMINTAKERTOMUS 2016 Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry. kahdestoista (12) toimintavuosi. Perustamiskokous

Lisätiedot

Kokemäenjoen ja sen edustan merialueen kalansaaliiden kehitys velvoitetarkkailutulosten valossa

Kokemäenjoen ja sen edustan merialueen kalansaaliiden kehitys velvoitetarkkailutulosten valossa Kokemäenjoen ja sen edustan merialueen kalansaaliiden kehitys velvoitetarkkailutulosten valossa Anna Väisänen 15.3.2019 Velvoitetarkkailusta Toteutettu kalataloudellisena yhteistarkkailuna 1970-luvulta

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017

Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017 Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017 Hirvenhiihto 11.02 Kajaani,Hoikanportti SM hirvenhiihto esikisa PK-piiri/Ilm. Tapio Kiiskiselle 0503232737 18.02 Ilomantsi Hirvenhiihto

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

OULUJOEN JA SEN SIVUVESISTÖJEN KALATALOUSTARKKAILU V. 2015

OULUJOEN JA SEN SIVUVESISTÖJEN KALATALOUSTARKKAILU V. 2015 KALATALOUSTARKKAILU 2015 16X269928 2.5.2015 OULUJOEN JA SEN SIVUVESISTÖJEN KALATALOUSTARKKAILU V. 2015 Kalastuskirjanpidon perustulokset Oulujoen ja sen sivuvesistöjen kalataloustarkkailu v. 2015 Kalastuskirjanpidon

Lisätiedot

E - Savon Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2010

E - Savon Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2010 1 E - Savon Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2010 Su 17.1 PiiricupE II Vangasjärvi leirikeskus lähtöpaikkana klo 10.00-14.00 +(15/30 min) M, M55, M65, N, N55, N65 Nu18, Nu15, Nu12 10/5 alle

Lisätiedot

POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRIN PILKIN PIIRINMESTARUUSKILPAILUT LAPPAJÄRVELLÄ KARVALAN NS:N RANNASSA TULOKSET YLEINEN

POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRIN PILKIN PIIRINMESTARUUSKILPAILUT LAPPAJÄRVELLÄ KARVALAN NS:N RANNASSA TULOKSET YLEINEN POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRIN PILKIN PIIRINMESTARUUSKILPAILUT 25.3.2017 LAPPAJÄRVELLÄ KARVALAN NS:N RANNASSA TULOKSET YLEINEN 1 TOMI RAUMA TUK 10430 2 MIKA MÄENPÄÄ LUK 7315 3 KARI YLISAARI LUK 6048

Lisätiedot

TAMMIKUU 02.01.2016 UUDENVUODENPILKKI. klo 10 14 + siirtymät 30 min. Kilpailukeskus ja -alue: Rantamakasiini. Rauhoitusaika:

TAMMIKUU 02.01.2016 UUDENVUODENPILKKI. klo 10 14 + siirtymät 30 min. Kilpailukeskus ja -alue: Rantamakasiini. Rauhoitusaika: TAMMIKUU 1 02.01.2016 UUDENVUODENPILKKI klo 10.00 14.00, siirtymät 30 min Kilpailukeskus ja -alue: Rantamakasiini Piiricup -sarjat - Palkinto- ja huoltotiedot: Jään varmistus 1.1. klo 12.00. Hyvät palkinnot,

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2018

KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2018 KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2018 JOULUKUU 16.12.2017 Yleiset pilkkikilpailut pojat Puttolanlampi, Savio Klo 10.00-14.00 Miehet, Miesveteraanit 60 v., Naiset, Nuoret 19 v. Opastus Puttolan tien haarasta,

Lisätiedot

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava 18-19.7.2010 Järj. Lahden OnkiTeam Erä1 Erä2 Sij Kilpailija Seura Sarja Paikka Paino Pist Paikka Paino Pist. Yht.paino Yht.Pist. 1 Lasse Laukkarinen Fish m D67 1781 1 E86

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2019 TALVIKILPAILUT (paikka, aika, kilpailukala, siirtymäaika mennessä (S) 15 min, paluu 30 min, ei siirtymäaikaa (ES).

KILPAILUKALENTERI 2019 TALVIKILPAILUT (paikka, aika, kilpailukala, siirtymäaika mennessä (S) 15 min, paluu 30 min, ei siirtymäaikaa (ES). KILPAILUKALENTERI 2019 TALVIKILPAILUT 2018-2019 (paikka, aika, kilpailukala, siirtymäaika mennessä (S) 15 min, paluu 30 min, ei siirtymäaikaa (ES). 9.12.18 Su Varattu seuroille. 15.12.18 La Karkkila 10.00-14.00

Lisätiedot

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55 Evijärvi 07.06.2014 Kisassa 62 venekuntaa Suurin kala hauki 9215 g, Mika Mäenpään venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki 6530 g pist: 6530 24 Palomäki Tomi Pohjo Pertti ja Markku 48280

Lisätiedot

Simpelejärven verkkokoekalastukset

Simpelejärven verkkokoekalastukset Simpelejärven verkkokoekalastukset Jukka Ruuhijärvi, Pasi Ala-Opas ja Katja Kulo Luonnonvarakeskus, sisävesien kalavarat Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Koekalastuksia on tehty kolmella Simpelejärven

Lisätiedot

TEHI-CUP Runkosäännöt OSAKILPAILUT 2009: 1. Korpilahti la klo Korpilahden virkistyskalastajat ry.

TEHI-CUP Runkosäännöt OSAKILPAILUT 2009: 1. Korpilahti la klo Korpilahden virkistyskalastajat ry. TEHI-CUP 2009 Runkosäännöt OSAKILPAILUT 2009: 1. Korpilahti la 23.05. klo. 10.00-17.00 Korpilahden virkistyskalastajat ry. 3. Kaipola su 12.7. klo. 10.00-19.00 (SM kilpailualue) Jämsänkosken Urheilukalastajat

Lisätiedot

Lohjan Kalaseura ry. XXIX Kuhauistaja 2013

Lohjan Kalaseura ry. XXIX Kuhauistaja 2013 2013 Lohjan Kalaseura ry XXIX Kuhauistaja 2013 6. 7.7.2013 1 Kuhauistaja 2013 Viime kesä ei ollut kylmän ja sateisen sään takia kuhan kalastajille toivekesä. Saaliit Lohjanjärvellä jäivät normaalia pienemmiksi.

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Päivitetty

Päivitetty Päivitetty 15.2.2017 1 Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri www. ksvapaa-ajankalastajapiiri.net Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri 2017 kilpailujen sarjajaot Miesten pilkkikilpailuissa 19 64 ja 65

Lisätiedot

KUMINAN KIERROS 2008

KUMINAN KIERROS 2008 KUMINAN KIERROS 2008 Korpilahden satama Sunnuntai 28.9.2008 klo. 10.00-16.00 Kilpailukeskus: Kilpailuaika: Kilpailualue: Kilpailukalat: Alamitat/kertoimet: Kilpailumaksu: Korpilahden satama klo. 10.00

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2012 JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti 28.-29.7.2012 KILPAILUN TULOKSET Päijänteen kuha-cupin 2012 voittajat: Pekka Heinänen (oik.) ja Tommi Tuominen Jämsästä PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP

Lisätiedot

SM-KIISKIPILKKI 2017, OULUNJÄRVI MIEHET NIMI SEURA TULOS

SM-KIISKIPILKKI 2017, OULUNJÄRVI MIEHET NIMI SEURA TULOS MIEHET NIMI SEURA TULOS 1 Jani Orava Rautaruukin Urheilukalastajat 2799 2 Raine Kortet Pohjois-Karjalan Urheilukalastajat 2569 3 Ismo Karhunen Rautaruukin Urheilukalastajat 92 4 Tomi Etelä-Aho Lapuan Seudun

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI 2016

TOIMINTAKALENTERI 2016 TOIMINTAKALENTERI 2016 POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen LUKIJOILLE Useita vuosia valmisteltu kalastuslaki astuu voimaan vuoden alussa ja asetusta kyhätään hätäisesti

Lisätiedot

Tiedote 1/ elokuuta Keilakausi alkaa - Wjuhuu!

Tiedote 1/ elokuuta Keilakausi alkaa - Wjuhuu! Keilakausi alkaa - Wjuhuu! Monenlaista säätä on tänä kesänä saatu kokea. toivottavasti omat suunnitelmasi ovat onnistuneet, säistä huolimatta. Helteiden helpottaessa on aika suunnata ajatukset tulevaan

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2013 TALVIKILPAILUT 2012-2013 (paikka, aika, kilpailukala, siirtymäaika mennessä (S) 15 min, paluu 30 min, ei siirtymäaikaa (ES).

KILPAILUKALENTERI 2013 TALVIKILPAILUT 2012-2013 (paikka, aika, kilpailukala, siirtymäaika mennessä (S) 15 min, paluu 30 min, ei siirtymäaikaa (ES). KILPAILUKALENTERI 2013 TALVIKILPAILUT 2012-2013 (paikka, aika, kilpailukala, siirtymäaika mennessä (S) 15 min, paluu 30 min, ei siirtymäaikaa (ES). 9.12.12 Su Karkkila Karisjärvi 10.00-14.00 ahven S. Avoin

Lisätiedot

OULUJOEN JA SEN SIVUVESISTÖJEN KALATALOUSTARKKAILU V. 2014

OULUJOEN JA SEN SIVUVESISTÖJEN KALATALOUSTARKKAILU V. 2014 KALATALOUSTARKKAILU 2014 16WWE1933 16.3.2015 OULUJOEN JA SEN SIVUVESISTÖJEN KALATALOUSTARKKAILU V. 2014 Kalastuskirjanpidon perustulokset Oulujoen ja sen sivuvesistöjen kalataloustarkkailu v. 2014 Kalastuskirjanpidon

Lisätiedot

TAMMIKUU. 06.01.2011 SÄRKIJÄRVEN PILKKI (samalla P-KUK sarjakisa II) klo 10.00-14.00, siirtymät 30 min

TAMMIKUU. 06.01.2011 SÄRKIJÄRVEN PILKKI (samalla P-KUK sarjakisa II) klo 10.00-14.00, siirtymät 30 min TAMMIKUU 1 06.01.2011 SÄRKIJÄRVEN PILKKI (samalla P-KUK sarjakisa II) klo 10.00 14.00 + siirtymät 30 min Tohmajärvi Kilpailukeskus ja -alue: Särkijärvi M, Mv55, Mv65, N, Nv60, Nu20-18, Nu15, Nu12 Palkinto-

Lisätiedot

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki g pist: Tikkamäki Aki Kuha 8020 g pist: pc: 55 Alajärvi opm: 73,5

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki g pist: Tikkamäki Aki Kuha 8020 g pist: pc: 55 Alajärvi opm: 73,5 Kivitippu-uistelu 8.7 Kisassa 60 venekuntaa Suurin hauki 7940 g, Sami Viljasen venekunta Suurin kuha 1510 g, Toni Harjun venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki 22470 g pist: 22470 69

Lisätiedot

Tiedote 1/ elokuuta 2015

Tiedote 1/ elokuuta 2015 Keilakausi alkaa - Wjuhuu! Monenlaista säätä on tänä kesänä saatu kokea. toivottavasti omat suunnitelmasi ovat onnistuneet, säistä huolimatta. Keilailukausi alkaa, helteistä huolimatta. Olette valinneet

Lisätiedot

la Närpiö Metsästysammunnat Kts. SÖ:n kalenteri su Alavus Hirvenjuoksu Kts. Po:n kalenteri

la Närpiö Metsästysammunnat Kts. SÖ:n kalenteri su Alavus Hirvenjuoksu Kts. Po:n kalenteri KILPAILUKALENTERI KESÄ 2012 SATAKUNTA SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 09.-10.06.2012 Kansainväliset lajit PS, Nilsiä Kts. Jahti-lehti 19.-22.07.2012 Metsästysammunnat PK, Lieksa Kts. Jahti-lehti 11.-12.08.2012

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh , .

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh ,  . Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI 2019-2020 Puinnintie 4, 28360 PORI puh. 02-631 6600, email. pkl@bowling4you.fi www.bowling4you.fi SYYSKAUSI 2019 HEINÄKUU KILPAILU SARJAA VALVOJA HUOM. 24.06.

Lisätiedot

HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLISEN YHTEISTARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUODEN 2005 KALASTUKSESTA

HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLISEN YHTEISTARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUODEN 2005 KALASTUKSESTA HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLISEN YHTEISTARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUODEN 2005 KALASTUKSESTA Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 150/2006 Jani Kirsi ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Kymijoen vesi

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 2.12.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 3 29.01.09 POLE tiedottaa 2008-2009 / 3 29.01.09 1(4) Tiedottajan palsta Helmikuun kk-kisa käydään Talissa la 21.2. klo 13:30 alkaen, ohjeet tarkemmin tässä tiedotteessa.

Lisätiedot

POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRIN PILKIN PIIRINMESTARUUSKILPAILUT LAPPAJÄRVELLÄ KARVALAN NS:N RANNASSA TULOKSET YLEINEN

POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRIN PILKIN PIIRINMESTARUUSKILPAILUT LAPPAJÄRVELLÄ KARVALAN NS:N RANNASSA TULOKSET YLEINEN POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRIN PILKIN PIIRINMESTARUUSKILPAILUT 25.3.2017 LAPPAJÄRVELLÄ KARVALAN NS:N RANNASSA TULOKSET YLEINEN 1 TOMI RAUMA TUK 10430 2 MIKA MÄENPÄÄ LUK 7315 3 KARI YLISAARI LUK 6048

Lisätiedot

Vetouistelun OSAKILPAILUT: 6. 3. 06.06. Evijärvi-uistelu 4. 13.06. Vimpelin vetouistelu. 1. 16.05. Kuortane-uistelu 5.

Vetouistelun OSAKILPAILUT: 6. 3. 06.06. Evijärvi-uistelu 4. 13.06. Vimpelin vetouistelu. 1. 16.05. Kuortane-uistelu 5. Vetouistelun 2009 POHJANMAA CUP OSAKILPAILUT: 1. 16.05. Kuortane-uistelu 5. 2. 24.05. Alajärvi-uistelu 6. 3. 06.06. Evijärvi-uistelu 7. 4. 13.06. Vimpelin vetouistelu 04.07. XXVI Lappajärven Lohikuningas

Lisätiedot

SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12

SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12 SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12 1. Salla Hovatov Ruokolahden Urheilukalastajat 40g/2 837g/1 3 2. Roni Kuusela Kuusankosken Kalastusseura 213g/1 381g/2 3 Nuoret 15 1. Asa Palhomaa Vapa Varkaus 1 1040g/2

Lisätiedot

Enäjärven kalasto, seurantaa vuosina Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014

Enäjärven kalasto, seurantaa vuosina Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014 Enäjärven kalasto, seurantaa vuosina 1997-214 Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 214 Taustaa Enäjärvi mukana HOKA-hankkeessa 1998-21 VPD-seurannat 28,211 ja 214 MaaMet-hankkeen seuranta

Lisätiedot

UUDENVUODEN PILKKI Kilpailuaika: klo siirtymät 30 min. Kisa varmistetaan !

UUDENVUODEN PILKKI Kilpailuaika: klo siirtymät 30 min. Kisa varmistetaan ! TAMMIKUU 1 01.01.2019 UUDENVUODEN PILKKI klo 10.00-14.00 + siirtymät 30 min. Kisa varmistetaan 30.12.! Kilpailukeskus ja -alue: Kirkkolahti Palkinto- ja huoltotiedot: Hyvät palkinnot, suurin siika palkitaan!

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Seura- ja aluejärjestö Pohjois-Suomen Pyöräily ry Toimintasuunnitelma 2014 Pohjois-Suomen Pyöräily ry:n toiminta perustuu vahvoihin ja elinvoimaisiin Pohjois-Suomalaisiin seuroihin, sekä niiden aktiivisiin

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

tarkemmat tiedot viimeistään kilpailupäivää edeltävänä iltana Vihdin Kalastusseuran kotisivuilla taikka puhelimitse Antero Sundell

tarkemmat tiedot viimeistään kilpailupäivää edeltävänä iltana Vihdin Kalastusseuran kotisivuilla taikka puhelimitse Antero Sundell KILPAILUKALENTERI 2018 TALVIKILPAILUT 2017-2018 (paikka, aika, kilpailukala, siirtymäaika mennessä (S) 15 min, paluu 30 min, ei siirtymäaikaa (ES). Muutokset kilpailuihin mahdollisia. 10.12.17 Su Varattu

Lisätiedot

Onginta kilpailulajina

Onginta kilpailulajina Onginta kilpailulajina Suomessa järjestetään pääasiassa kahdentyyppisiä onkikilpailuja; kesäonki- ja kilpaonkikilpailuja. Kummallekin lajille on omat sääntönsä. Kesäonginnassa, toisin kuin kilpaonginnassa,

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011 PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011 JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti 16.7.2011 KILPAILUN TULOKSET Päijänteen kuha-cupin 2011 voittajat: Juha (oik.) ja Eero Tirkkonen, Jämsä Päijänteen kuha-cupin 2011 suurin kuha

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

Kalan syöntisuositusten uudistamistarve

Kalan syöntisuositusten uudistamistarve EU-kalat II EU kalat II Kalan syöntisuositusten uudistamistarve Kuva: ScandinavianStockPhoto/Max Buzun Itämeri seminaari 27.5.2011 Tutkimusprofessori Anja Hallikainen, Evira Evira 2004 ja 2009: Poikkeukset

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 9.11.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 2 04.11.08 POLE tiedottaa 2008-2009 / 2 04.11.08 1(4) Tiedottajan palsta Huomioikaa kutsu ylimääräiseen vuosikokoukseen, joka on Tapiolassa su 23.11. n. klo 15:40,

Lisätiedot

Pilk Kings ry. rf. Jäsentiedoite 2 / 2013

Pilk Kings ry. rf. Jäsentiedoite 2 / 2013 Pilk Kings ry. rf. Jäsentiedoite 2 / 2013 1. Pilkkiliiga 2013: Joukkuekilpailu päättyi seuraavasti: 1. Kaupungin Kalakerho 7 p. ( 39752 g.) 2. ABB:n Kalakerho 7 p. ( 37762 g.) 3. VUK 6 p. 4. Pilk Kings

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 15.1.2010 TAMMIKUU 2.1. klo 11.00

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP HARVIA-UISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP HARVIA-UISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP 2008 HARVIA-UISTELU, Korpilahti 28.-29.6.2008 KILPAILUN TULOKSET Raimo Mäntynen ja Simo Ollikainen Muuramesta ja kuhasaalis 14 362 g PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP KILPAILUTOIMIKUNTA

Lisätiedot

Mitä Itämeren hylkeet syövät?

Mitä Itämeren hylkeet syövät? Mitä Itämeren hylkeet syövät? Ja kuinka paljon? Tiedotusristeily kalastajille 5 helmikuu 2014 Karl Lundström, Sveriges lantbruksuniversitet (SLU) Mitkä ovat Itämeren hylkeet? Itämeren hylkeet Kirjohylje

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI. POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen

TOIMINTAKALENTERI. POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen TOIMINTAKALENTERI 2014 POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen Tervehdys 30 vuotta yhtäjaksoisesti piirin ja parikymmentä vuotta keskusliiton toiminnassa mukana olleena,

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 5.12.2012 Hallitus hyväksyy kalenterin kokouksessaan.

Lisätiedot

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa ja Mikko Jokilahti Jukka Syrjänen, Olli Sivonen, Kimmo Sivonen Jyväskylän yliopisto Konneveden kalatutkimus ry Keski-Suomen kalastusaluepäivä Jyväskylä 13.12.2013

Lisätiedot

TAMMIKUU UUDENVUODENPILKKI , siirtymät 30 min. Kilpailukeskus ja -alue: Rantamakasiini

TAMMIKUU UUDENVUODENPILKKI , siirtymät 30 min. Kilpailukeskus ja -alue: Rantamakasiini TAMMIKUU 1 01.01.2017 UUDENVUODENPILKKI klo 10.00 14.00, siirtymät 30 min. Kilpailukeskus ja -alue: Rantamakasiini N, NV60, M, MV60, NU18 Palkinto- ja huoltotiedot: Jään varmistus 31.12. klo 12.00. Hyvät

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN. Kilpnro: Nimi: Seura: Paino / g

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN. Kilpnro: Nimi: Seura: Paino / g LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN 1. 8. Kokkonen Jouni Meri-Lapin urheilukalastajat 9780 2. 6. Uusitalo Jari Meri-Lapin urheilukalastajat 5545 3. 41. Ohtonen Kari 5520 4. 17. Sipola Jani Keminseudun

Lisätiedot

P - Savon Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2011. Tammikuu. Su. 2.1.11 Itä-Suomen lohipilkkicup 4. Enonkoskella. Kts. ilm. s.

P - Savon Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2011. Tammikuu. Su. 2.1.11 Itä-Suomen lohipilkkicup 4. Enonkoskella. Kts. ilm. s. 1 P - Savon Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2011 Tammikuu Su. 2.1.11 Itä-Suomen lohipilkkicup 4. Enonkoskella. Kts. ilm. s. To. 6.1.11 Itä-Suomen lohipilkkicup 5. Nurmeksessa. Kts. ilm. s.

Lisätiedot

SUURKALAREKISTERI. Lappajärvi Päivitetty , seuraava päivitys

SUURKALAREKISTERI. Lappajärvi Päivitetty , seuraava päivitys SUURKALAREKISTERI Lappajärvi Päivitetty 31.12.2007, seuraava päivitys 1.2.2008 Laji Saaja Saantipaikka Paino g Pituus Pyyntitapa Pyyntivuosi Ahven Vesa Haapasaari Lokkisaari 1 314 43 Mato-onki 2007 Ahven

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP MAGELLAN - KUHAUISTELU. Lauantai 3.7. (viikko ennen SM-kisaa) klo t siirtymä alussa ja ½ t lopussa

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP MAGELLAN - KUHAUISTELU. Lauantai 3.7. (viikko ennen SM-kisaa) klo t siirtymä alussa ja ½ t lopussa Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. klo. 18.00-06.00 ½ t siirtymä alussa ja lopussa MAGELLAN - KUHAUISTELU Lauantai 3.7. (viikko ennen SM-kisaa) klo. 10.00-19.00

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI. POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen

TOIMINTAKALENTERI. POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen TOIMINTAKALENTERI 2012 POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY Painos 5000 kpl Jakelu ilmainen Avoinna: ark. 9 20, la 9 17 Kansikuva: Laituripilkki, Ähtärinjärvi. Kuva: Jouko Nimetön PUHEENJOHTAJAN TERVEISET

Lisätiedot

TAMMIKUU 01.01.2015 UUDENVUODENPILKKI, LIPERIN 140-VUOTISJUHLAPILKKI. klo 10 14 + siirtymät 30 min.

TAMMIKUU 01.01.2015 UUDENVUODENPILKKI, LIPERIN 140-VUOTISJUHLAPILKKI. klo 10 14 + siirtymät 30 min. TAMMIKUU 1 01.01.2015 UUDENVUODENPILKKI, LIPERIN 140-VUOTISJUHLAPILKKI klo 10.00 14.00, siirtymät 30 min Kilpailukeskus ja -alue: Rantamakasiini, Kirkkolahti Piiricup -sarjat 3 vrk Palkinto- ja huoltotiedot:

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI. 32 v. LeUK perustettu 1985.

TOIMINTA- KALENTERI. 32 v.  LeUK perustettu 1985. 32 v LeUK perustettu 1985. www.leuk.fi TOIMINTA- KALENTERI 2017 Pm-pilkki 2017 Lappajärvellä. Veteraanisarjassa menestyi LeUK:n Erkki Yliaho kulta, Markku Koskela LUK hopeaa ja LeUK:n Mauno Seikinranta

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015 15.12.2014 JÄSENSEUROILLE JA PIIREILLE. STURL:n syyskokouksen valintoja

JÄSENTIEDOTE 2/2015 15.12.2014 JÄSENSEUROILLE JA PIIREILLE. STURL:n syyskokouksen valintoja JÄSENTIEDOTE 2/2015 15.12.2014 JÄSENSEUROILLE JA PIIREILLE STURL:n syyskokouksen valintoja Hallituksen jäsenet vuodelle 2016 Hallituksen jäsenmäärä supistui viiteen (5) jäseneen. Hallituksen jäseniksi

Lisätiedot

SVK Helsingissä Seurakirje 4/2017

SVK Helsingissä Seurakirje 4/2017 SVK Helsingissä 5.12.2017 Seurakirje 4/2017 1. Syyskokouspäätöksiä 2. ELY-keskusten avustukset kalatalouden edistämiseen haettavissa tammikuussa 3. SVK:n toimisto on suljettuna 27.-29.12. 4. Vapaa-ajan

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot