Minun kirkkoni meidän kirkkomme

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Minun kirkkoni meidän kirkkomme"

Transkriptio

1 Olarin seurakunta kevät

2 Minun kirkkoni meidän kirkkomme Kirkko merkitsee meille monia eri asioita ja siksi se on meidän kaikkien kirkko. Erilaisille näkökulmille ja avoimelle keskustelulle tulee olla tilaa. Seurakuntalaisten omaa aktiivisuutta tarvitaan, jotta kirkko on parhaalla mahdollisella tavalla osa jokaisen elämää. Vuosi 2018 on evankelis-luterilaisessa kirkossa tärkeä vaalivuosi. Kevätpuolella valitaan uusi arkkipiispa eläkkeelle jäävän Kari Mäkisen seuraajaksi. Arkkipiispan valitsevat noin 1500 äänioikeutettua seurakuntalaista eri puolilta Suomea. Uusi arkkipiispa aloittaa virassaan kesällä. Marraskuussa 2018 ovat vuorossa seurakuntavaalit. Kirkon jäsenet valitsevat äänillään ehdokkaiden joukosta päättäjiä, jotka ohjaavat kirkkomme suuntaa tulevaisuudessa. Kuten hyvin tiedämme, kirkolta odotetaan lähivuosina monia isoja päätöksiä. Olemalla aktiivinen jokainen jäsen voi valittujen edustajien kautta vaikuttaa siihen, minkälaisia nuo päätökset ovat. maan ehdokkaaksi. Ehdokkaan tulee olla oman seurakunnan konfirmoitu jäsen. Syksyllä päästään sitten äänestämään ja valitsemaan päättäjät seuraavaksi nelivuotiskaudeksi vuosille Olarin seurakuntaneuvostoon valitaan silloin 16 jäsentä. Seurakuntaneuvosto päättää paikallisista asioista, jotka koskettavat kaikkia seurakuntamme jäseniä. Espoon seurakuntien yhteiseen kirkkovaltuustoon valitaan lisäksi 10 Olarin seurakuntalaista. Kirkkovaltuustossa päätetään Espoon seurakuntien yhteisistä asioista ja isoista rakennus- ja peruskorjaushankkeista. Anna äänesi kuulua, näin voit vaikuttaa asioihin ja olla rakentamassa meidän kirkkoamme! Salla-Maria Viitapohja Kirkkoherra Seurakuntavaalien ehdokasasettelu tapahtuu salla-maria. jo keväällä. Nyt on oikea aika miet- tiä, ketkä olisivat sopivia henkilöitä asettu- 2 3

3 Messu- ja hartauselämä Olarin kirkko Messu su ja pyhäpäivinä klo 10 (ellei toisin mainita), kirkkokahvit. Huomaa erityisesti nämä: La 6.1. klo 10 Loppiaisen messu Su klo 10 Uusien työntekijöiden tehtävään siunaaminen klo 19 Pyhän Henrikin muistopäivän messu klo 10 Partiolaisten lupauksenanto 4.2. klo 10 Kynttilänpäivä, Yhteisvastuukeräyksen avaus klo 10 Laskiaissunnuntai, klo 16 Perhekirkko sekä Yhteisvastuu-perhetapahtuma Ke klo 19 Tuhkamessu Paastonajan aamumessu keskiviikkoisin klo 8: 21.2., 28.2., 4.3., Su klo 10 Sisällissodan muistojumalanpalvelus Su klo 10 Marian ilmestyspäivän messu klo 10 Palmusunnuntain perhemessu ja perhetapahtuma Ma ke klo 15 Ristin tie -rukoushetki klo 19 Kiirastorstain iltamessu klo 10 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus klo 15 Jeesuksen kuolinhetken rukoushetki La klo 23 Pääsiäisyön messu ja juhla Su 1.4. klo 10 Pääsiäispäivän messu Su 2.4. klo Pääsiäispäivän messu Su 6.5. klo 16 Perhekirkko ja -tapahtuma To klo 10 Helatorstain messu klo 10 Helluntain messu Su 3.6. klo 11 Kesäkausi alkaa; kesällä messu klo 11. Olarin kappeli, Kuunkehrä 4 Messu kuukauden 2. ja 4. sunnuntai klo 12. Chapple, Iso Omena Risteys torstaisin. Ennen messua etkot kappelilla klo 18 alkaen, klo 19 messu ja messun jälkeen jatkot. Etkoilla iltapala. Risteys on kaikenikäisten raikas kohtaa mispaikka, jossa messu toteutetaan modernisti ja yhteisöllisesti. Musiikista vastaa vapaaehtoisten bändi. Lapsille leikkihuone avoinna etkojen ja messun ajan. Matinkappeli, Liisankuja 3 Messu kuukauden 2., 3., 4. ja 5. su klo12. Colourful Christian Worship Service Matinmessu Kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina: 7.1., 4.2, 4.3.,1.4. ja 6.5. klo 17. Matinmessu on kaksikielinen (suomi-englanti), rento ja kodikas messu, jossa on paljon rukousta ja laulua Colourful Espoo Bandin säestyksellä. Lapsille messukerho. Messun jälkeen messukahvit. Tankkauspaikka Virkistystä sielulle ja vetreytystä naurulihaksille. Tiistain arkimessussa tankataan klo 16: 16.1.,13.2., 13.3., ja Messun jälkeen yhteistä ohjelmaa pienen purtavan kera. Voit myös tulla toteuttamaan messua, saavu silloin paikalle jo klo Hartaus ja hiljentyminen Matinkappeli Hartaus kirkonmenojen aikaan kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina klo 12: 7.1., 4.2, 4.3.,1.4. ja 6.5. Rukouspiiri ma klo Vetäjä Elvi Hiltunen Hiljaisen rukouksen tunti ke klo Yhteyshenkilö Anne Solomko Aamurukoustunti pe klo Yhteyshenkilö Hannele Selesvuo Retriitit Tallinnan Birgittalaisluostari. Ilmoittautuminen Tallinnan Birgittalaisluostari. Ilmoittautuminen mennessä. Ilmoittautumislinkit netissä: espoonseurakunnat.fi/tule-mukaan/aikuiset/retriitit Hinta 180. Molemmissa ohjaaja Antti Kruus, tiedustelut Jokainen varaa ja maksaa itse lauttamatkansa. Laskutus verkkomaksuna retriittiin ilmoittauduttaessa. 4 5

4 Yhteisvastuukeräys Yhteisvastuukeräyksen vuoden 2018 teemana on riittävän ravinnon turvaaminen köyhyydessä eläville ihmisille maailman katastrofialueilla ja Suomessa. Suomessa Keräyksellä tuetaan taloudellisesti vaikeassa tilanteessa olevia ihmisiä yhteistyössä Kirkon diakoniarahaston ja paikallisseurakuntien kanssa. Keräysvaroista 20 % ohjataan diakoniarahastoon, josta myönnetään seurakuntien diakoniatyön kautta noin euron suuruisia kertaluontoisia avustuksia esimerkiksi välttämättömiin hankintoihin sairauden, pitkittyneen työttömyyden tai yllättävän elämäntilanteen vuoksi kohtuuttomiin vaikeuksiin joutuneille ihmisille. YV-keräyksen Olarin seurakunnan 20 % osuus käytetään oman seurakunnan alueella helpottamaan vähävaraisten ihmisten arkea ruoka-avustusten avulla. Ulkomailla Keräysvaroista 60 % ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon. Varoilla autetaan katastrofien ja konfliktien aiheuttamissa hätätilanteissa pahiten kärsineitä ihmisiä ja turvataan heille muun muassa riittävän ravinnon, välttämättömien perustarvikkeiden ja puhtaan veden saanti sekä mahdollisuus terveydenhoitoon ja majoitukseen. Lapsille ja nuorille pyritään järjestämään mahdollisimman pian paluu kouluun. Aikuisille järjestetään esimerkiksi maanviljelytaitoja parantavaa koulutusta perheen toimeentulon tukemiseksi. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu. Yhteisvastuutapahtumia Keräyksen avausmessu su 4.2. klo 10 Olarin kirkossa. Yhteisvastuu-ruokatori su 4.2. Chapple, Iso Omena. Perhemessu ja -tapahtuma klo 16 Olarin kirkko. Yhteisvastuukonsertit sivulla

5 Kirkkomusiikki Konsertteja Olarin kirkossa Su klo 16 Pianistisia tammitunnelmia. Marita Viitasalo, piano. Ohjelma 10. Su klo 16 Miika Vintturi, piano. Ohjelma 10 Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Ti 6.2. klo 20 Sinä olet ääretön. Helmihetki Pyhän äärellä, perustuu Martin Lönnebon rukoushelmien rukouksiin. Helmihetki-kuoro ja yhtye, Pekka Nyman. Ohjelma 10. Valtakunnallisten Kanttoripäivien ohjelmaa. Su 4.3. klo 16 H. I. F. von Biber: Mysteerisonaatteja. Kreeta-Maria Kentala, barokkiviulu, Mikko Perkola, viola da gamba, Eero Palviainen, luuttu. Barokin ajan hienoimpaan soitinmusiikkiin kuuluvat Mysteerisonaatit, joihin mahtuu Kristuksen koko elämä ristin kärsimyksistä taivaaseenastumiseen. Ohjelma 10. Su klo 18 W.A.Mozart: Requiem. Kamarikuoro Wähäpaimen ystäväkuoroineen. Barokkiyhtye Storia, solistit, johtaa Erkki Rautio. Liput 20 kuorolaisilta ja tuntia ennen ovelta. La 5.5. klo 18 Lapsikuoromusiikkia. Candomini, Kannelkellot ja Helsingin Konservatorion lapsikuoro, johtaa Viena Jurvelin. Kanttoripäivien päätösmessu Tapiolan kirkossa to 8.2. klo 10. Tule laulamaan 200 kanttorin kanssa! Olli Kortekankaan musiikkia. Kuorot Lasten kuorot: Mini-kuoro (n. 4 6v.) Matinkappelilla to klo 17.15, alkaa Satakielet (n. 7 12v.) Matinkappelilla to klo 18, alkaa Lasten kuorot on tarkoitettu kaikille laulusta pitäville tytöille ja pojille. Kuoroissa koetaan yhdessä musiikin riemua laulaen, liikkuen ja välillä leikkien. Kuorossa mukana olemiseen riittää iloinen ja reipas mieli! Lauluryhmä Ova et pulli - munat ja kanat, perhekuoro lapsille ja aikuisille Olarin kappelilla ke klo 18. Harjoitukset n. joka toinen viikko, kysy tarkempi aikataulu Päiviltä. Alkaa Kuoroja johtaa Päivi Hakomäki. Laulukoulu Sulo-ja Soraäänet Matinkappelilla alkaa ke klo 18 (jatkuu ke asti). Kamarikuoro Wähäpaimen Olarin kirkolla alkaa to klo 18. Tiedustelut: sari.rautio@evl.fi, , sanna.franssila@evl.fi , mikko.niinikoski@evl.fi paivi.hakomaki@evl.fi Lisätietoja kuoroista, lauluryhmistä ja konserteista: espoonseurakunnat.fi/olarin- Olarin seniorilaulajat seurakunta/musiikki/kuorot Olarin kirkolla alkaa to klo 11. facebook:espoonkirkoissasoi 8 9

6 Aikuiset Chapple Brunssi 20.1., 10.2., 17.3., ja Yhteisvastuu-ruokatori su 4.2. Virtaa välillämme -parisuhdekurssi nuorille aikuisille la Tied. ja ilm. paula. tai p Hyvinvointitapahtuma la Lapsettomien lauantai la Lätkän kisakatsomo la ja su Ryhmätoiminta Olarin seurakunnan alueella kokoontuu useita vapaaehtoisten seurakuntalaisten ohjaamia ryhmiä. Olet lämpimästi tervetullut mukaan ryhmien toimintaan. Olarin kirkko, Olarinluoma 4 Raamattupiiri parillisen viikon ma klo Antti Puhakka Miestenpiiri pe klo Kokoontuu sovitusti. Uudet jäsenet tervetuloa. Tiedustelut etukäteen vetäjältä. Vetäjä Paavo Pinomaa Naisten raamattupiiri pe klo Vetäjä Seija-Sisko Raitio Aikuisten yhteislauluryhmä ti klo Vetäjä Minna Halmetoja Ryhmä 2 ti klo : 9.1., 23.1., 20.2., 7.3.,20.3.,27.3.,3.4.,17.4. ja Rukouspiiri ma klo Vetäjä Elvi Hiltunen Hiljaisen rukouksen tunti ja jakamisen hetki ke klo Irmeli Partanen , Anne Solomko Sanan ympärillä -ryhmä ti klo Vetäjä Tarja Valtonen Raamattupiiri ma klo Yhteyshenkilö Seija Talonen Raamattupiiri ti klo Vetäjä Pirjo Aunimo Raamattupiiri parittoman viikon ke klo Vetäjä Kari Siltanen Virsistä voimaa torstaisin klo , 18.1., 1.2., 15.2., 1.3., 15.3., 5.4., 12.4., 26.4., ja Veisaamme virsiä ja keskustelemme niiden pohjalta. Vetäjä Terttu Laiho Lukupiiri keskustelee ennalta ilmoitetusta kirjasta kerran kuukaudessa to klo 18 20: Laurent Gaudè: Eldorado; Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä; Linn Ullmann: Ennen unta; Mika Waltari: Valtakunnan salaisuus; Isaac Bashevis Singer: Vihassa ja rakkaudessa. Olet tervetullut mukaan vaikka et olisikaan lukenut kirjaa. Liisa Riikola Sinkkupiiri ilta yksin eläville pe klo Yllättäviä sattumuksia elämässä; 9.2. Erilaisuuden kunnioittaminen; 9.3. Musiikin merkitys elämässäni; 6.4. Luonnon merkitys elämässä. Vetäjä Helena Nurmi Aamurukoustunti pe klo Yhteyshenkilö Hannele Selesvuo Toiminta muualla Äitien sähly tiistaisin klo Niittykummun koulun liikuntasalissa. Tiedustelut: paula. bruce-haatainen@evl.fi, Lue lisää: Matinkappeli, Liisankuja 3 chapple.fi Hiljaisen rukouslaulun ryhmät Olarin seurakunta Tavoitteena on oman lauluäänen kehittäminen, Naisten saunaillat Chapple Iso Omena hienovaraisen kuulemisen oppimi- Ke 10.1., ma 5.2., ke 7.3., pe ja ke nen sekä kehon värähtelyn ja resonanssin Iltapala 3. Matkat omin kyydein. Lähtö Chapple Iso Omena aistiminen. Aiempaa laulutaitoa ei tarvita. Matinkappelilta klo Kotimatkalle Kirkko Espoossa Vetäjä Raisa Saloheimo, raisa.saloheimo@ lähdetään klo 21. Ilmoittautumiset ja tiedustelut gmail.com. Ryhmä 1 pe klo Kokoontumiset Anneli Virolainen, , Olarin seurakunta 5.1.,19.1., 2.2., 9.2., , viimeistään kolme päivää etukäteen. Chapple Iso Omena 16.3., 13.4.,27.4. ja

7 Diakonia kun tarvitset apua tai haluat vaikuttaa Kaipaatko ihmistä, jolle purkaa sydäntä tai pyytää apua ja neuvoja? Haluaisitko itse antaa aikaasi yhteiseen hyvään ja tutustua muihin ihmisiin? Tule mukaan! Diakonian ajanvaraus Puhelimitse tiistaisin klo 10-11, p Henkilökohtaisesti käymällä voit ajan varata Matinkappelilla (Liisankuja 3) ti klo sekä diakoniaruokailun yhteydessä. Matinkappelilla ti klo ja Olarin kappelilla (Kuunkehrä 4) ke klo Diakoniatyöntekijältä saat keskusteluapua ja tukea hankalassa elämäntilanteessa, ohjeita asioiden hoitoon esim. sosiaalitoimistossa sekä apua ja neuvoja talousvaikeuksissa. jokainen, jolla on taloudellisia vaikeuksia, tai joka kaipaa juttuseuraa. Eläkeläisten kerhot Maanantaisin klo 13 Matinkappelilla, Liisankuja 3 Tiistaisin klo 13 Olarin kappelilla, Kuunkehrä 4 Torstaisin klo 13 Olarin kirkolla, Olarinluoma 4 Perjantaisin klo Haukilahden palvelukeskuksessa (Haukitalo), Haukilahdenkatu 19. Diakonian työpaja tiistaisin klo 9 12 kirkon kerhorakennuksessa. Kudomme mm. Äiti Teresa -peittoja ja villasukkia sekä teemme rukousnauhoja. Otamme vastaan villalankoja, villaa väh. 50%, (myös jäännöskeriä) ja vanhoja itsekudottuja purettavaksi sopivia villavaatteita. Työpajaan voi poiketa pieneksikin ajaksi. Tule mukaan katsomaan tai kehittelemään omaa ideaasi. Lisätietoja Tytti Kohonen p Diakonialounas 2,50 Tiistaisin klo Matinkappelilla. Lipunmyynti alkaa klo Keskiviikkoisin klo Olarin kappelilla. Lipunmyynti alkaa klo 11. Diakonialounaan maukasta ruokaa ja mukavaa seuraa on tervetullut nauttimaan 12 13

8 Leipäkahvila Perjantaisin klo Matinkappelilla. Tervetuloa nauttimaan Leipomo Keisarin hävikkileivonnaisista kahvikupin äärelle. Lisätiedot David Caceres, Aikuisten arkikahvila Avoin kohtaamispaikka kokoontuu joka kolmas keskiviikko klo Olarin kappelilla (Kuunkehrä 4). Luvassa mukavaa yhdessäoloa kahvikupposen ääressä ja keskustelua vaihtuvan teeman mukaan 24.1., 14.2., 7.3., 28.3., ja 9.5. Lisätiedot: vapaaehtoistyön diakoni, Minikirppis Matinkappelilla tiistaisin klo Kirpparille voit tulla tekemään edullisia löytöjä ja lahjoittaa tarpeettomaksi jääneitä tavaroita tai vaatteita. Lisätiedot Tytti Kohonen Kaikki pyörii Palvelutorilla -tapahtuma Ison Omenan Palvelutorilla klo Tapahtuma sopii koko perheelle. Järjestäjinä Espoon kaupunki ja vammaisjärjestöt sekä Olarin seurakunta ja yhteinen vammaistyö. Lisätietoja Iisa Lehtinen, Diakonian retkipäivä 1.3. Lisätietoja Kirkkojakaupunki -lehdessä lähempänä ajankohtaa. Diakonialeiri Hvittorpissa Lisätietoja Tytti Kohonen, Sururyhmä Kevään sururyhmä kokoontuu viisi kertaa torstai-iltaisin, klo Päivämäärät: 15.2., 1.3., 15.3., ja 5.4. Ohjaajina toimivat pastori Jarmo Jussila ja diakoni Saija Väätäinen. On suositeltavaa, että läheisen kuolemasta on kulunut aikaa ainakin puoli vuotta ja että osallistut jokaiseen tapaamiskertaan. Sururyhmä on vertaistukiryhmä, jonka jäsenillä on oltava valmius kuunnella toinen toistansa. Ilmoittautumiset viimeistään 31.1., (ark. klo 9 15). Ekumeeninen yhteisöleiri Stora Blindsundin saaressa Matinkylässä keskikesällä. Lisätietoja keväämmällä Anja Mustoselta p , mustoanja@ gmail.com tai Ulla-Maija Kyrölältä p , ullamaijakyrola@hotmail. com. Järjestäjänä SeKaVa( = seurakunnat, kaupunki, vapaat järjestöt). Vapaaehtoiseksi? Onko sinulla ammatillista tai harrastukseen liittyvää osaamista, jota haluaisit antaa yhteiseksi hyväksi vapaaehtoistyössä? Ota yhteyttä, niin löydetään yhdessä sinulle sopiva tehtävä! Vapaaehtoistyön teemapäivä Koulutus- ja virkistystilaisuus seurakunnan vapaaehtoisille ja kaikille vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille. Kevätkauden teemapäivä järjestetään Olarin kappelilla la klo Syksyn teemapäivä on la Lounas- ja kahvitarjoilu. Tiedustelut: marja.jauhiainen@evl.fi

9 Lapsille ja perheille Olarin seurakunta tarjoaa lapsille ja perheille monenlaista toimintaa, niin yksittäisiä tapahtumia kuin toistuvasti kokoontuvia ryhmiäkin. Kevään toiminta alkaa viikolla 2, ellei muuta mainita. Toimintaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen (lukuunottamatta päiväkerhoja, muskareita, leirejä ja retkiä). Tapahtumat Äitien virkistyspäivä klo Chapple. Yhdessäoloa, hemmottelua, kädentöitä, suloisia säveliä, pyhää pötköttelyä sekä maukas salaattilounas jälkiruuan kera. Lounas 3. Lisätiedot Mia Silvola, Lauantaiperhekahvila La Chapple, Iso Omena. Aamupalaa tarjolla klo 10 asti (aikuiset 1, lapset ilmaiseksi). Lauluhetki klo Kahvi-, tee- ja mehutarjoilu. La 5.5. Chapple Perhetapahtuma ja -messu klo 16 Olarin kirkko, Yhteisvastuuteemalla 3.3. klo Chapple klo 16 Olarin kirkko Chapple 6.5. klo 16 Olarin kirkko Lastenlauluja ja pääsiäisaskartelua klo Chapple. Perheleiri Hvittorpissa. Ryhmät Päiväkerho Päiväkerhoja on 2 5-vuotiaille Olarin kirkolla (aamupäiväryhmät), Matinkappelilla (aamu- ja iltapäiväryhmät) ja Olarin kappelilla (aamupäiväryhmät). Kerhossa ulkoillaan, leikitään hiljennytään, ihmetellään ja saadaan uusia kavereita. Syksyllä 2018 alkaviin päiväkerhoihin ilmoittaudutaan etukäteen maaliskuun aikana netin kautta. Vapaita paikkoja voi muulloin tiedustella marja. jauhiainen@evl.fi. Perhekerho Perhekerhossa lauletaan, leikitään ja tutustutaan toisiin perheisiin. Voit keskustella toisten aikuisten kanssa vanhemmuuteen liittyvistä asioista. Lapsille leikittäjä. Matinkappelilla ma klo Olarin kappelilla ti klo Perhekahvila Mukavaa yhdessäoloa lapsille ja heitä hoitaville aikuisille. Leikkiä, askartelua, juttuseuraa, kahvia. Chapple arkisin klo , sekä ti klo ja to klo toukokuussa tutustumme kirkkotilaan ja ihmettelemme sitä. Muskarin lopuksi mehua ja keksiä. Kokoontumiset: klo : Olarin kappeli ti ja 8.5. Olarin kirkko ke ja Matinkappeli pe ja Lisätiedot: Mia Silvola Lasten oma kirkkohetki Matinkappelilla messun yhteydessä sunnuntaisin klo 12. (Joka neljäs viikko vietetään rukoushetkeä.) Leikkiä, laulua, rukousta ja askartelua messun aikana. Lapset voivat osallistua ehtoolliselle omien aikuistensa kanssa. Kirkkokahvit tai lounas. Kirjepyhäkoulu Saat kotiin kirjeen, jossa seikkailevat Lauha Lammas ja Arvo Aasi! Kirjeessä on raamatunkertomus, värityskuvia ja askarteluideoita. Ensimmäisessä kirjeessä on mukana myös pyhäkoulutaulu. Jos haluat pyhäkoulukirjeen lähetä seuraavat tiedot: vanhemman nimi, lapsen nimi, syntymäaika ja osoite: mia.silvola@evl.fi. Vauvakerho Esikko Vauvaperheiden avoin ryhmä, jossa voi Muskarit keskustella vauvaperheen arjesta sekä tutustua Pikku Päkän kirkkomuskari Ryhmiä on 0 4-vuotiaille keskiviikkoisin muihin vanhempiin. Chapple, Iso Ensimmäisessä kirkkomuskarissa laulam- Olarin kappelilla ja torstaisin Matinkappe- Omena, ti klo ja me, leikimme ja kuuntelemme Pikku Päkä lilla klo 9 13 välillä. -lampaan kanssa Sakkeuksen tarinaa ja Muskareihin on etukäteisilmoittautuminen

10 Ilmoittautuminen, tiedustelut ja laskutus: Mari Rautanen , Opettaja: Sonja Munter-Mäkeläinen, Lisätietoja myös: espoonseurakunnat.fi/tule-mukaan/musiikki/ muskarit/olarin-seurakunta. Yksin- ja yhteishuoltajaperheiden Olohuone Chapple, Iso Omena, ma klo Tarjolla iltapalaa. Lapsilla leikittäjä. Säännölliset ryhmät tiloittain Chapple, Iso Omena Perhekahvila ma pe klo , hartaus ja lauluhetki klo 10, ti klo , hartaus ja lauluhetki klo sekä to klo (sisältää lauluhetken). Yksin- ja yhteishuoltajaperheiden olohuone ma klo Vauvaryhmä Esikko klo ja klo Leikkihuone auki to klo Risteysmessun ajan. Olarin kirkko Päiväkerhot 2 5-v. ti ja to klo sekä ke ja pe klo Matinkappeli Päiväkerhot 2 5-v.: Ma ja ke klo Ti, to ja pe klo Ke klo 9-11 (2v.). Ma, ti ja to klo Perhekerho ma klo , lapsille leikittäjä. Muskarit to klo Olarin kappeli Päiväkerhot 2 5-v. ma, ke, to klo 9-12 ja ti ja pe klo Perhekerho ti klo , lapsille leikittäjä. Muskarit ke klo Lisätietoja: mia.silvola@evl.fi. Liity sähköpostilistaan! Lapsityön sähköpostituslistalle voi liittyä lähettämällä viestin: henna.sadonkorpi@evl.fi. Kerhot Tyttöjen poikien kerhot jatkuvat viikolla 2. Kokkausta, musiikkia, puuhailua ja sporttia... Katso: nuori.chapple.fi. Lisätiedot , anne.sarasmaa@evl.fi. Leirille! Pelileiri 1 7-luokkalaisille Hilassa Ulkopelejä, tietokone- ja konsolipelejä ja lautapelejä. Hinta 35. Lisätiedot ja ilmoittautuminen : nuori.chapple.fi. Tytöt ja pojat Partioyhteistyö Olarin seurakunnan alueella toimii viisi suomenkielistä partiolippukuntaa, joiden yhteistyökumppanina seurakunta on. Lippukuntiin otetaan uusia jäseniä jatkuvasti. Toimintaa on aikuisille ja lapsille. Lisätietoa lippukunnista: Leppäpirkot (tyttölippukunta), leppapirkot.wordpress.com Olarin eräkotkat, erakotkat.fi Merimetsot (meripartio), merimetsot.net Muuttolinnut, muuttolinnut.fi Olarinmäen samoojat, olarinmaensamoojat.fi Avoimet ovet Olarin seurakunta Chapple Isossa Omenassa on avoinna tule-mukaan/alle-kouluikaiset Olarin seurakunnan lapset ja perheet tytöille ja pojille tiistaisin ja torstaisin klo Katso lisää: nuori.chapple.fi. Lisätietoja myös: Antti Malinen

11 Nuoret Colourful Espoo -nuortenleiri Hilassa Vanhat, uudet ja tulevat suomalaisnuoret kohtaavat. Ilmainen. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Hanne Malkki Kevään nuortenleiri Velskolassa Tietoa leireistä, retkistä, ryhmänohjaajakoulutuksesta ja muista tapahtumista löydät osoitteesta nuori.chapple.fi. Kehitysvammaisille nuorille Omaryhmä on 17+ kehitysvammaisten nuorten avoin kerho, joka kokoontuu Olarin kirkolla kerran kuussa ma klo : 15.1., 26.2., 26.3., 16.4., Lisätiedot: Suvi Kaikkonen, Kehitysvammaisten nuorten leiri Hvittorpissa. Lisätietoja: Maija Kumpulainen, , tai espoonseurakunnat.fi/tule-mukaan/vammaiset/ kehitysvammaisten-toiminta. Nuorisotyö Kuva: Katri Saarela Nuortenillat Chapple, joka toinen lauantai (alkaen 13.1.) klo Nuortenillat ovat ohjelmallisia ja kaikille avoimia. Ne tarjoavat mahdollisuuden mukavaan ja rentoon lauantai-illan viettoon. Olet tervetullut myös suunnittelemaan ja toteuttamaan iltoja! Rippikoulu Vuoden 2018 rippikoulut ovat käynnistyneet. Jos vielä toivot pääseväsi mukaan, tervetuloa! Paikkaa voit tiedustella rippikoulusihteeri Mari Rautaselta, , Erityisnuorisotyö Uusien Saapas-vapaaehtoisten perehdytys Saapas tekee nuorisotyötä siellä, missä nuoret viettävät vapaa-aikaansa: pihoilla, puistoissa ja kauppakeskuksissa. Saappaan kanssa nuoret saavat mahdollisuuden jutella elämän isoista ja pienistä kysymyksistä turvallisen aikuisen kanssa. Voisitko sinä olla yksi heistä? Perehdytys on Siivessä (Alberganesplanadi 1) 5.4. klo 18 20, 7.4. klo 10 14, klo Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Maija Kumpulainen, , evl.fi. Chapple-illat Tukipariperehdytys nuortentilassa ma ke klo ja pe klo Löytyisikö sinulta aikaa alakouluikäiselle Illat ovat avoimia kaikille nuorille lapselle muutama tunti kuukaudessa? oleilua ja kavereiden tapaamista sekä biljardin Yhdelläkin turvallisella aikuisella voi olla facebook.com/olarinnuoret ja muiden pelien pelailua varten. käänteentekevä merkitys. Olisitko sinä sel- lainen? Kysy lisää: Pia Härkönen, , instagram.com/kulmanuoret

12 Kansainvälinen vastuu Lähetyspiiri Matinkappelin lähetyspiiri kokoontuu torstaisin klo Tervetuloa uudet ja vanhat jäsenet! Piirissä myös satunnaisesti vierailijoita. Lisätietoja Markus Silvola Olarin seurakunta Puh sähköposti: Postiosoite: PL 122, Espoo - lisätietoa toiminnasta - tilavaraukset: konsertit, ryhmät Työntekijöiden sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi@evl.fi Tilat ja yhteystiedot Kuva: Jari Meskanen Yhteystiedot netissä Kaikkien Olarin seurakunnan työn tekijöiden yhteystiedot löytyvät: espoonseurakunnat.fi/olarin-seurakunta/ tyontekijat Papin puhelin Voit varata keskusteluajan ma pe klo 9-21, p Espoon seurakuntien palvelukeskus Kaste, vihkiminen, hautaan siunaaminen: virkatodistukset ja sukuselvitykset: palvelukeskus.espoo@evl.fi, espoonseurakunnat.fi/web/asiointi Tapahtumia Yhteisvastuu-perhetapahtuma Olarin kirkolla Colourful Espoo St.Patrick s day event in Chapple Su Palmusunnuntain lähetysmyyjäiset klo Matinkappelilla. Mahdollisuus ruokailuun. Kirpputori. Tuotto seurakunnan lähetystyön hyväksi. Järjestäjänä Matinkylän lähetyspiiri. Tule mukaan talkoisiin ennen myyjäisiä! Lisätietoja Eila Laaksolahti, Colourful Espoo is the multicultural work organized by the Evangelical Lutheran Churches in Espoo (Tapiola, Olari, Leppävaara, Espoonlahti and Espoo Cathedral). The activities include Christian worship services, weekend events, family clubs, camps and trips. The activities are directed for all kind of groups, languages, ages and Inter-religious/ethnic groups. Colourful Espoo activities are open to everyone. Welcome to Colourful Espoo! Tilat Olarin kirkko Olarinluoma 4, p Matinkappeli, Liisankuja 3, p Olarin kappeli, Kuunkehrä 4, p Chapple, Iso Omena, laajennusosa, Suomenlahdentie 2, p Päätöksenteko Olarin seurakunnan seurakuntanevoston jäsenten yhteystiedot: espoonseurakunnat.fi/olarin-seurakunta/ luottamushenkilot Colourful Espoo 22 23

13 espoonseurakunnat.fi facebook.com/olarinseurakunta kirkkojakaupunki.fi 24

Messu- ja hartauselämä

Messu- ja hartauselämä Olarin seurakunta kevät 2017 1 Messu- ja hartauselämä Olarin kirkko Messu su ja pyhäpäivinä klo 10 (ellei toisin mainita), kirkkokahvit. Huomaa erityisesti nämä: pe 6.1. klo 10 Loppiaisen messu ti 19.1.

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Messu- ja hartauselämä

Messu- ja hartauselämä Olarin seurakunta kevät 2019 1 Messu- ja hartauselämä Lapsille lukukerho Ohjaaja lukee lasten raamattua ja muita päivän aiheeseen liittyviä kirjoja Olarin kirkon klo 10 messussa. -bändin säestyksellä.

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Siunattua adventin ja joulun aikaa!

Siunattua adventin ja joulun aikaa! Siunattua adventin ja joulun aikaa! Messu Olarin kirkko Hoosianna-kirkko kaikenikäisille su 29.11. klo 10. Viitapohja, Kruus, Jussila, Ansamaa, Rautio, Hakomäki. Hoosianna-kirkossa siunataan käyttöön Helena

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

Siunattua adventin ja joulun aikaa!

Siunattua adventin ja joulun aikaa! Siunattua adventin ja joulun aikaa! Messut ja hartaudet Olarin kirkko, Olarinluoma 4 Su 27.11. klo 10 Hoosianna-messu Uuden kirkkovuoden alkaessa laulamme Hoosianna ja aloitamme jouluun valmistautumisen.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2017 PERHEMESSUT 6.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 3.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015

Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015 Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015 Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi. 1. Moos. 1:27 Espoon seurakuntien Kehitysvammaistyö Kehitysvammaisilla ihmisillä on oikeus

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

Sisällysluettelo Kirkkoherran tervehdys

Sisällysluettelo Kirkkoherran tervehdys Olarin seurakunta syksy 2017 Sisällysluettelo Kirkkoherran tervehdys Kirkkoherran tervehdys 3 Messu 4 Musiikki 7 Kauneimmat joululaulut 8 Perheen juhlat 10 Apua ja tukea 11 Aikuiset 12 Vapaaehtoiset 15

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2018 PERHEMESSUT 5.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (ekaluokkalaisten siunaaminen) 9.9. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30 alk.

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

Olarin seurakunta 40 vuotta

Olarin seurakunta 40 vuotta Olarin seurakunta Kevät 2015 Juhlimaan tulkaa! Olarin seurakunta 40 vuotta Vuosi 2015 on Olarin seurakunnan juhlavuosi, vietämme nelikymppisiä. Vuonna 1975 silloinen Etelä- Espoon seurakunta jaettiin kahtia

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

syksy 2017 kevät 2018 Olarin seurakunta

syksy 2017 kevät 2018 Olarin seurakunta Vapaaehtoinen syksy 2017 kevät 2018 Olarin seurakunta Kerhossa on iloisia ja hauskoja kohtaamisia arjen keskellä. Ohjaaja toimii kuuntelevana korvana, rohkaisijana. Kerhonohjaus kasvattaa ihmistä kokonaisvaltaisesti.

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2019 PERHEMESSUT 20.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo 9.30 17.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo

Lisätiedot

Hän säät ja ilmat säätää. Olarin seurakuntalaisen kotikirkko

Hän säät ja ilmat säätää. Olarin seurakuntalaisen kotikirkko Olarin seurakunta Syksy 2014 Hän säät ja ilmat säätää Olarin seurakuntalaisen kotikirkko Mielenkiintoisen kesäsään keskellä on mieleeni usein tullut Jean Sibeliuksen säveltämä ja Aukusti ja Ilta Koskimiehen

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN OHJELMA

KEHITYSVAMMAISTEN OHJELMA KEHITYSVAMMAISTEN OHJELMA 2015 Espoon seurakuntayhtymässä Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi. 1. Moos. 1:27 Espoon seurakuntien Kehitysvammaistyö 2015 Kehitysvammaistyön diakoni

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018 Vaikuttamisen paikka

Seurakuntavaalit 2018 Vaikuttamisen paikka Olarin seurakunta syksy 2018 Seurakuntavaalit 2018 Vaikuttamisen paikka www.espoonseurakunnat.fi/vaalit Marraskuussa toimitetaan kirkossa seurakuntavaalit. Ennakkoäänestys on 6. 10.11.2018 ja varsinainen

Lisätiedot

espoon seurakuntien näkövammaiset kevät 2014

espoon seurakuntien näkövammaiset kevät 2014 1 espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET KEVÄT 2014 www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi 2 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

Lapset ja perheet Syksy 2019

Lapset ja perheet Syksy 2019 Lapset ja perheet Syksy 2019 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2017 PERHEMESSUT 15.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 19.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Kevät 2015

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Kevät 2015 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Kevät 2015 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 12.1. 11.5. klo 19 Hengellisten laulujen ilta kerran kuukaudessa:

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2018 PERHEMESSUT 21.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 25.3. Hyvinkään kirkossa klo 10.00, (palmusunnuntai) 15.4. Vehkojan

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Olarin seurakunta Kevät 2013

Olarin seurakunta Kevät 2013 Olarin seurakunta Kevät 2013 Jotain uutta ja jotain vanhaa Espoon seurakuntien toimintavuosi 2013 käynnistyy suuren uudistuksen merkeissä. Seurakuntien kirkkoherranvirastojen palvelut on keskitetty Espoon

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa

Lisätiedot

Olarin seurakunta Syksy 2013

Olarin seurakunta Syksy 2013 Olarin seurakunta Syksy 2013 Siunattuna joka päivä Aamu on päivän alku. Aamusta riippuu, minkälainen päivä meillä on edessämme. Aurinkoinen aamu tekee mielen virkeäksi ja olon toiveikkaaksi. Kipuun herääminen

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

KOULUIKÄISTEN talvi 2016 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN talvi 2016 ILLAT KERHOT PARTIO LEIRI TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa.

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. TOIMINTA Lapset Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. Perhekerho tiistaisin, alkaen 14.1., viikolla 3. klo 9.30 seurakuntatalossa. RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015

Lisätiedot

Tervetuloa Olarin seurakunnan. Rippikouluun 2018

Tervetuloa Olarin seurakunnan. Rippikouluun 2018 Tervetuloa Olarin seurakunnan Rippikouluun 2018 Minä olen suuri ihme Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Sinun

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Helmikuu Yhteisvastuukeräys Munkkiniemen seurakunnassa. Nälkä tilaisuus antaa ja saada!

Helmikuu Yhteisvastuukeräys Munkkiniemen seurakunnassa. Nälkä tilaisuus antaa ja saada! Helmikuu 2018 Yhteisvastuukeräys Munkkiniemen seurakunnassa Nälkä tilaisuus antaa ja saada! Yhteisvastuu 2018 torjuu nälkää ja köyhyyttä Suomessa nähdään nälkää. Vuosittain yli 10 000 ihmistä joutuu turvautumaan

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille.

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille. 1 LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille. Hakemuslomakkeita saa myös diakoniatyöntekijöiltä tai Diakoniakeskus Marian neuvonnasta.

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Lapset ja perheet Syksy 2018

Lapset ja perheet Syksy 2018 Lapset ja perheet Syksy 2018 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.

Lisätiedot

Neulekahvila. Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18

Neulekahvila. Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18 Riemullista kevättä Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18 Su 20.1. Musiikkivieraana Heini ja Pentti Hietanen Pentti Hietanen on yksi Suomen valovoimaisimpia ja tunnetuimpia mieslaulajia

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN syksy 2015

KOULUIKÄISTEN syksy 2015 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN syksy 2015 KERHOT LEIRI PARTIO ILLAT TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, ILMAISTA TOIMINTAA MONENIKÄISILLE! ILMOITTAUTUMINEN 1. JA 2.8. kotisivujen kautta! LAULUA, LIIKUNTAA, TOUHUA, MUSIIKKIA, PYHÄKOULUA, KERHOJA PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT,

Lisätiedot

SU1.1. UUDENVUODEN PÄIVÄN SANAJP KLO 11, VVG, KIRKKOKAHVIT JA PRESIDENTIN PUHE TV:STA

SU1.1. UUDENVUODEN PÄIVÄN SANAJP KLO 11, VVG, KIRKKOKAHVIT JA PRESIDENTIN PUHE TV:STA 86/ Liite Sivu 1 / 6 KEVÄT 2017 TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNNAN TOIMINTAA VÄRIT: NAISTENPIIRI (LEHTEEN) MIESTEN SAUNAILTA (LEHTEEN) SANAN JA RUKOUKSEN ILTA (LEHTEEN) SIIONIN VIRSI SEURAT (LEHTEEN) RY SUNNUNTAISEURAT

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille kohtaamisen paikkoja. Tutustu ja löydä oma paikkasi! Sisällysluettelo Yhteystiedot ilmoittautumiseen

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2019 PERHEMESSUT 4.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (ekaluokkalaisten siunaaminen) 15.9. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30 alk.

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Siunattua adventin ja joulun aikaa! Olarin seurakunta

Siunattua adventin ja joulun aikaa! Olarin seurakunta Siunattua adventin ja joulun aikaa! Olarin seurakunta Kauneimmat joululaulut adventista loppiaiseen 1.12. klo 18 Olarin kirkko Salla-Maria Viitapohja, Päivi Hakomäki, Uli Kontu-Korhonen, laulu ja Organetto

Lisätiedot

SYKSY Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

SYKSY Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! SYKSY 2018 Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! 0-6 vuotiaille lapsille. Maksuton. Alkaa syyskuussa parittomina torstaina(tarkemmat päivämäärät löytyvät perhetyön facebook-sivuilta) klo 9-11. Torikatu

Lisätiedot

espoon seurakuntien näkövammaiset syksy 2013

espoon seurakuntien näkövammaiset syksy 2013 1 espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET SYKSY 2013 www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi 2 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä

Lisätiedot

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä! Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.

Lisätiedot

Lapset ja perheet Kevät 2019

Lapset ja perheet Kevät 2019 Lapset ja perheet Kevät 2019 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Avointa toimintaa Hattulassa

Avointa toimintaa Hattulassa Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin

Lisätiedot

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI ALLE KOULUIKÄISET LAPSET PÄIVÄKERHO I 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 4-5-vuotialle klo 12 15 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO I 4-5-vuotialle klo

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

Tikkakosken. alueseurakunnan

Tikkakosken. alueseurakunnan Tikkakosken alueseurakunnan Syksy 2019 TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA Tikkakosken alueseurakunta on yksi Jyväskylän seurakunnan yhdeksästä alueseurakunnasta. Tikkakosken alueseurakuntaan kuuluvat Tikkakosken

Lisätiedot

SYKSY Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

SYKSY Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! SYKSY 2019 Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! 0-6 vuotiaille lapsille. Maksuton. Alkaa elokuussa(15.8) parittomina torstaina(tarkemmat päivämäärät löytyvät perhetyön Facebook-sivuilta) klo 9-11.

Lisätiedot

espoon seurakuntien näkövammaiset kevät 2013

espoon seurakuntien näkövammaiset kevät 2013 espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET kevät 2013 www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa monipuolista ohjelmaa ja tukea näkövammaisille ja heidän perheilleen.

Lisätiedot

Maarian seurakunnan kevät helmi toukokuu

Maarian seurakunnan kevät helmi toukokuu Maarian seurakunnan kevät 2018 helmi toukokuu JUMALANPALVELUKSET MAARIAN KIRKKO Messu sunnuntaisin klo 10. Joka kuun toisen sunnuntain messu on Maarian messu, joka toteutetaan yhdessä vapaaehtoisten kanssa.

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2019 Tervetuloa Vauvis Vauvan ja vanhemman omat teemapäivät keväällä klo 10-14 Keskusseurakuntatalolla (Suokatu 22). Tule mukaan ja tuo ystäväsikin. *Kasteesta

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

Aika klo (kahvi klo 17.00) Kahvin aikana keskustellaan seurakuntavaaleista Olarin kirkon kerhosiiven kokoushuone

Aika klo (kahvi klo 17.00) Kahvin aikana keskustellaan seurakuntavaaleista Olarin kirkon kerhosiiven kokoushuone Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 1 / 2014 Aika 4.2.2014klo17.30 (kahvi klo 17.00) Kahvin aikana keskustellaan seurakuntavaaleista Olarin kirkon kerhosiiven kokoushuone Paikka Läsnä Viitapohja, Salla-Maria

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta.

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Lapsi- ja perhetyö SYKSY 2016 Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Toimintamuodot Perhekerho Avoin päiväkerho Vauva- ja perhemuskarit Perheleiri

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot