Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015"

Transkriptio

1 Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015 Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi. 1. Moos. 1:27 Espoon seurakuntien Kehitysvammaistyö

2 Kehitysvammaisilla ihmisillä on oikeus ja lupa osallistua seurakuntien toimintaan. Yhdessä tekemällä ja kokemalla jokainen voi olla osallinen seurakuntaan ja elämään. Kehitysvammaisille ja heidän omaisilleen sekä ohjaajille ja hoitajille järjestetään Espoon seurakunnissa sekä vertaistukea että toimintaa. Siitä vastaa kehitysvammaistyön diakoni yhdessä seurakuntien muiden työntekijöiden, järjestöjen ja vapaaehtoisten kanssa. Diakoni on tarvittaessa tukena ja apuna arjen asioissa sekä elämän kriiseissä ja kuuntelee luottamuksellisesti mieltä painavia asioita.

3 RETKET

4 Vertaistukiperheiden retki Lauantaina Vertaistukiperheiden retkipäivä. Matkaamme bussikyydillä keskiaikaisten kirkkojen maailmaan. Kohteina ovat muun muassa Tyrvään Pyhän Olavin kirkko, Hattulan vanhakirkko sekä Vantaan Pyhän Laurin kirkko. Lähtö la klo 8 Kirkonkulmasta, Kirkkokatu 1 ja paluu takaisin Kirkonkulmaan klo Tiedustelut ja ilmoittautumiset : Minna Kovalainen, tai

5 Retki Kehitysvammaisten Tukiliiton syyskonserttiin Tampere-taloon Konserttimatka Tampereelle lauantaina 3.10.: Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani esiintyy Tamperetalon isossa konserttisalissa. Lähtö la klo Kirkonkulmasta, Kirkkokatu 1 ja paluu Kirkonkulmaan klo 20. Konserttimatkan hinta 40 euroa sisältää kuljetuksen, konserttilipun sekä väliaikatarjoilun. Mukaan voit ottaa rahaa omakustanteiseen ruokailuun sekä pieniin herkkuihin tai tuliaisiin. Menomatkalle suositellaan mukaan eväitä. Mukaan mahtuu 20 retkeläistä. Jos retkelle osallistuminen edellyttää henkilön jatkuvaa huolenpitoa ja hoitoa, voi retkeä varten tiedustella henkilökohtaista avustajaa sosiaalityöntekijältä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset toukokuussa: Minna Kovalainen, tai

6 Retki Vivamoon Vierailemme yhdessä Vivamon Raamattukylässä tiistaina klo Kuljemme Ihmeellinen ilo jouluvaelluksella kohti yhteistä iloa; Jeesuksen syntymää. Yhteislähtö ti klo 17 Kirkonkulmasta, Kirkkokatu 1. Vaelluksen jälkeen on tarjolla joulupuuro ja kahvit. Paluu kello 21 Kirkonkulmaan. Vaelluksen hinta 15 euroa henkilöltä sisältää kuljetuksen, vaelluksen, puuron sekä kahvit. Retkiraha kerätään linjaautossa. Lisätietoja ja ilmoittautumiset to mennessä: Minna Kovalainen tai puh

7 LEIRIT

8 Nuorten lievästi kehitysvammaisten leirit Hvittorpissa pe su pe su Tiedustelut: Meri Saloila, Leppävaaran seurakunta, erityisnuorisotyö tai Ilkka Mertala, Olarin seurakunta, erityisnuorisotyö, tai Musaleiri aikuisille Musaleiri Velskolan Väentuvassa pe su Mukana on mahtava määrä menoa ja meininkiä, sekä sopivassa suhteessa rauhaa ja hiljaisuutta. Tule nauttimaan musiikista ja karkaa kaamosta pakoon Velskolaan! Leirin hinta 40 on euroa. Maksu sisältää kuljetukset, täyshoidon ja ohjelman. Ilmoittautumiset välisenä aikana: Minna Kovalainen, tai

9 TAPAHTUMAT

10 UUTTA TOIMINTAA! Risteysmessu Olarin kappelilla torstaisin klo Risteysmessu on kaikenikäisten raikas kohtaamispaikka. Messu toteutetaan modernisti ja yhteisöllisesti. Musiikista ja laulujen säestyksestä vastaa vapaaehtoisten bändi. Kaikki pääsevät tekemään messua yhdessä! Messukaveri on paikalla Risteysmessussa klo torstaisin 8.1., 5.2., 5.3., 9.4. ja 7.5. Kerran kuukaudessa mesussa on auttavia käsiä, silmiä ja korvia kehitysvammaisia kirkkovieraita varten. Apua saa ulkovaatteiden, messuun osallistumisen ja taksiin saattamisten kanssa. Tiedustelut: Minna Kovalainen tai

11 Messua saavat toteuttaa kaikki halukkaat!

12

13 Kirkkopyhä 2014 muistelot Auroran kappelilla Ke klo Auroran kappelilla, Heiniemenpolku 1 katselemme kuvia ja muistelemme vuoden 2014 Turussa vietettyä valtakunnallista kehitysvammaisten kirkkopyhää. Vieraana meillä on Helsingin seurakuntien kehitysvammaisten porukka ja elokuvamies ja valokuvaaja Jari Nordström. Tarjolla on kahvia ja pientä suolaista iltapalaa. Tiedustelut: Minna Kovalainen tai

14 Uudenmaan yhteinen retki kehitysvammaisten kirkkopyhään Mäntsälään Sunnuntaina vietämme valtakunnallista kehitysvammaisten kirkkopyhää yhdessä isolla joukolla Uudenmaan alueella. Lähdemme Mäntsälän kirkkoon juhlamessuun. Messun jälkeen syömme ja vietämme yhteistä juhlaa Hirvikartanossa Helsingin ja Vantaan seurakuntien ryhmien kanssa. Päivän ohjelmaan kuuluvat messu, juhlalounas ja ohjelmaa sekä kirkon esittely. Retkelle on yhteinen kuljetus. Retken hinta 25 euroa. Paikkoja on vapaana rajoitettu määrä. Ilmoittautumiset mennessä: Minna Kovalainen, tai

15 Kehitysvammaistyön kauneimmat joululaulut 2015 Kauneimmat joululaulut lauletaan tänä vuonna lauantaina kello Olarin kirkossa, Olarinluoma 4. Laulattajana on tuttu kanttori Timo Lonka. Lisäpotkua säveliin tuo kehitysvammaisten oma laulu- ja musakouluryhmä. Tilaisuudessa tarjotaan joulupuuroa ja glögiä. Tule virittymään joulun tunnelmaan ja laulamaan kansamme kaikkein kauneimmat joululaulut. Ilmoittautumiset ja ruokarajoitteet mennessä: Minna Kovalainen, tai

16 RYHMÄTOIMINTA

17 Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Jokainen ihminen on arvokas riippumatta saavutuksistaan, asemastaan tai ominaisuuksistaan. Erilaisuus on rikkautta! Espoon seurakunnissa on kehitysvammaisille ihmisille ja heidän omaisilleen tarjolla monenlaista vertaistuellista ryhmätoimintaa. Olet lämpimästi tervetullut mukaan yhteyteen, jakamaan yhdessä, tekemään ja olemaan. Tervetuloa!

18 Lasten ja nuorten ryhmät Nippanappa-kerho autismin kirjon lapsille Kerho on tarkoitettu alakouluikäisille asperger ja autistimin kirjon lapsille. Kerho toteutetaan yhteistyössä Espoon Autismi- ja Aspergeryhdistyksen kanssa. Askartelemme, leikimme, laulamme ja käymme retkillä. Toteutamme mahdollisuuksien mukaan myös lasten toivomia asioita. Kerhossa on tarjolla mehua ja keksiä. Lopussa on hartaus. Keväällä 2015 kerho kokoontuu: sunnuntaisin 18.1, 8.2., 1.3., 22.3., klo Leppävaaran kirkon takkahuoneessa, Veräjäkallionkatu 2 sekä Äitienpäivänä su 10.5., jolloin äidit ovat tervetulleita mukaan kerhoon! Kerho maksaa 10 euroa / kausi. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Leppävaaran seurakunnan erityisnuorisotyö, Meri Saloila, tai

19 SMAK-kerho autismin kirjon nuorille SMAK on kaikille avoin kerho, joka kokoontuu maanantaisin klo nuorisotila Sodessa. Kerhoon voi hyvin tulla mukaan myös kesken kauden. Kerho toimii yhteistyössä Espoon Autismi- ja Aspergeryhdistyksen sekä Espoon seurakuntien erityisnuorisotyön kanssa. Kerhomaksu on 30 euroa lukukaudessa Lisätietoja: Juhanalta, Nuorisotila Sode Soukantie Espoo

20 Unelmapantterit Unelmapantterit on lievästi kehitysvammaisten vuotiaiden nuorten kerho. Se kokoontuu kerran kuussa torstaisin 29.1., 26.2., 19.3., 23.4., klo Leppävaaran seurakunnan nuorten tila Siivessä, Alberganesplanadi 1, (katutasossa). Kerho on kaikille avoin ja maksuton. Mukaan voi hyvin tulla myös kesken kauden. Teemme nuorten toivomia asioita, vaihdamme kuulumisia, leikimme, pelaamme, keskustelemme, ulkoilemme, kuuntelemme musiikkia, pidämme iltahartauden ja syömme pientä välipalaa. Kerhosta vastaa Leppävaaran seurakunnan erityisnuorisotyö. Lisätietoja: Meri Saloila, tai Tervetuloa mukaan!

21 Omaryhmä on ryhmä yli 17-vuotiaille kehitysvammaisille nuorille. Se kokoontuu kerran kuussa maanantaisin klo Olarin seurakunnan nuorten tila Kulmassa, Kuunkehrä 6, Kuitinmäen ostarilla. Kevään kerhokerrat ovat maanantaisin 26.1., 23.2., 23.3., 27.4., ja Syksyn kerhokerrat varmistuvat kevään 2015 aikana. Tieto tulee Espoon seurakuntien nettisivuille sekä henkilökohtaisena postina kerholaisten kotiin Kerho on kaikille avoin ja maksuton. Mukaan voi tulla myös kesken kauden. Teemme nuorten toivomia asioita, vaihdamme kuulumisia, laulamme ja leikimme, pelaamme, keskustelemme, ulkoilemme, kuuntelemme musiikkia, pidämme iltahartauden ja syömme iltapalaa. Kerhosta vastaa Olarin seurakunnan erityisnuorisotyö. Lisätietoja: Ilkka Mertala, tai

22 AIKUISTEN RYHMÄT

23 Seurakuntapiiri Kehitysvammaisten aikuisten seurakuntapiiri kokoontuu Soukan kappelilla, Soukankuja 3 parittomien viikkojen tiistaisin klo Eila-Riitta Kämpin jatkaa tuttuna ryhmän vetäjänä. Jaetaan kuulumisia ja kuulostellaan Raamatun sanaa. Keväällä tavataan seuraavina tiistai-iltoina: 13.1., 27.1., 10.2., 24.2., 10.3., 24.3., 7.4., 21.4., 5.5. ja Syksyn piirit alkavat 8.9. ja jatkuvat parittomina tiistaina aina asti. Lisätiedot Eila-Riitalta, Kehitysvammaisten Kappeli-ilta Kerran kuukaudessa keskiviikkoisin kello kokoontuu iloinen joukko kahvittelemaan, jakamaan kuulumisia sekä viettämään yhteistä iltaa Auroran kappelin salissa, Heiniemenpolku 1. Keväällä: ke 28.1., 25.2., 25.3., 29.4 ja Syksyllä: ke 23.9., ja Kappeli-iltoihin kuljetaan omatoimisesti kimppakyydein. Kyyditystä voit kysellä Espoon Taksikuljetuksesta tai Espoon Tilaustaxit Tiedustelut : Minna Kovalainen,

24 Kehitysvammaisten musa- ja laulukouluryhmä Kaikki musiikista innostuneet ja kiinnostuneet ovat tervetulleita musa- ja laulukouluun! Sinun ei tarvitse osata laulaa tai tuntea nuotteja. Riittää, että haluat olla musiikin kanssa tekemisissä. Ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa perjantaisin klo Kirkonkulmassa, Kirkkokatu 1. Huomaa uusi kokoontumispaikka! Kevät: perjantaisin 23.1., 20.2., 27.3., ja Syksy: perjantaisin 11.9., ja Ohjaajina ovat kanttori Timo Lonka ja diakoni Minna Kovalainen. Musaleiri pe su Velskolan väentuvassa. Kehitysvammaistyön kauneimmat joululaulut la klo 14 Olarin kirkossa, Olarinluoma 4. Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Minna Kovalainen tai

25 UUTTA TOIMINTAA! Kädet taikinassa ja soppakauhakerho Kokoonnumme taikinakulhon ääreen ja soppakauhan varteen kerran kuukaudessa lauantaisin klo Auroran kappelille, Heiniemenpolku 1. Sinä joka olet kiinnostunut leipomisesta ja keitoksista, sekä pystyt osallistumaan ohjeiden mukaan; tule mukaan keväiseen taikinaterapiaan ja syksyisen soppakauhan varteen! Leivomme kädet taikinassa kevätlauantaisin 24.1., 14.2., 14.3., 18.4 ja Soppakauhan varressa olemme syyslauantaisin 19.9., , ja Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Minna Kovalainen, tai

26 Vanhempien ryhmä On kehitysvammaisten vanhemmille tarkoitettu vertaisryhmä. Ryhmä kokoontuu tiistaisin kahvin ja teen ääressä Kirkonkulmassa Kirkkokatu 1. Ryhmässä jaetaan ilot ja puolitellaan surut. Ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa. Kevät: tiistaisin 27.1., 17.2., 24.3., ja tutustumiskäynti Hämeenlinnan Kettunkiin. Syksy: tiistaisin 29.9., ja Tiedustelut: Minna Kovalainen, tai

27 UUTTA TOIMINTAA Herraklubi Herraklubi on tarkoitettu työelämästä sivuun jääneille kehitysvammaisille miehille, jotka ovat kiinnostuneita maailman ja yhteiskunnan tapahtumista ja ilmiöistä. Herraklubi kokoontuu kerran kuukaudessa keskiviikkoisin kello Kirkonkulmassa, Kirkkokatu 1. Kevät: keskiviikkoisin 14.1., 11.2., 4.3., 8.4. ja 5.6. Syksy: keskiviikkoisin 16.9., 7.10., ja Klubissa nautitaan kahvia ja teetä sekä luetaan uutislehtiä ja keskustellaan niistä nousevista kysymyksistä. Diakonilta voi varata tarvittaessa henkilökohtaisen keskusteluajan ennen tai jälkeen Herraklubin. Tiedustelut: Minna Kovalainen, tai

28 Espoon seurakuntien kehitysvammaistyön toimintatapoja Espoon seurakuntien kehitysvammaisten toiminnasta löydät tietoja internetistä: Espoon seurakuntien toiminnasta löydät tietoa: Esse-lehdestä ja Essen verkkosivuilta löydät tapahtumia joihin olet lämpimästi tervetullut. Henkilökohtainen avustaja Espoon seurakuntien kehitysvammaistyössä on mukana pieni joukko vapaaehtoisia ja avustajia. He toimivat ryhmien ohjaajina ja auttavat pienimuotoisissa tehtävissä esim. pukemisessa, takseille saatossa ja tarjoilutehtävissä. Jos kehitysvammaisen henkilön osallistuminen seurakunnan toimintaan edellyttää jatkuvaa hoitoa ja huolenpitoa, voi tähän tiedustella henkilökohtaista avustajaa sosiaalityöntekijältä. Ilman erillistä sopimusta

29 seurakunnat eivät voi tarjota henkilökohtaista avustajaa henkilöille, jotka tarvitsevat jatkuvaa läsnäoloa ja huolenpitoa. Toiminnan turvallisuuden parantamiseksi edellytämme ryhmissämme ja retkillämme henkilötietolomakkeen täyttämistä. Lomakkeessa kysellään tietoja henkilön mahdollisista erityistarpeista, allergioista, kuljetuksista ja yhteyshenkilöistä. IImoittautumiset ja ajanvaraukset Diakoni Minna Kovalainen puh gsm Käyntiosoite: Kirkkokatu 1, Espoo Postiosoite: Espoon seurakuntayhtymä, Yhteinen diakoniatyö PL 200, Espoo

30 Tapahtumakalenteri 2015 Tammikuu Risteys messu Srk-piiri 14 Herra klubi Nippanap pa Musa 24 Kädet taikinassa Omaryhmä 27 Vert.vanhemmat Srk-piiri 28 Kappeli -ilta 29 Unelma pantterit 30 31

31 Helmikuu Risteysmessu Nippa nappa 9 10 Srk-piiri Vert.vanhemmat 11 Herra klubi Kädet taikinassa Musa Omaryhmä 24 Srk-piiri 25 Kappeli-ilta 26 Unelma pantterit Maaliskuu Herraklubi 9 10 Srk-piiri 5 Risteysmessu Kädet taikinassa Unelma pantterit 1 Nippa nappa Nippa nappa 23 Omaryhmä Vert.vanhemmat Srk-piiri 25 Kappeli-ilta Musa 28 29

32 Huhtikuu 6 7 Srk-piiri Herraklubi Risteys Nuorten Keva leiri Hvittorp messu Kädet taikinassa Srk-piiri 27 Omaryhmä 28 Vert.vanh em-mat Unelma pantterit 29 Kappeli-ilta Musa Nippa nappa Toukokuu 4 5 Srk-piiri 6 Herra klubi 7 Risteysmessu Nippa nappa Omaryhmä 19 Srk-piiri Vert.vanhemmat Unelma pantterit 27 Kappeli-ilta 22 Musa 23 Kädet taikinassa

33 Syyskuu 1 2 Herraklubi Srk-piiri Musa 12 Vert. perheiden retkipäivä Soppakauha Srk-piiri Kappeli-ilta Vert.vanhemmat Kirkkopyhä Nippanappa, Smak, Oma-ryhmä ja Unelmapantterit. Tiedot saat seurakunnista. Lokakuu 5 6 Srk-piiri 7 Herraklubi Tamperetalo retki Kappeli-ilta Srk-piiri Soppakauha Musa 24 leiri Velskola 26 27Vert.van hemmat

34 Marraskuu Srk-piiri 4 Kappeli-ilta 5 6 Nuorten 7 Keva 8 leiri Hvittorp Srk-piiri 18 Herraklubi Musa 21 Soppakauha Vert.vanhemmat Joulukuu Srk-piiri Herraklubi Soppakauha Retki Vivamoon Musa Kauneimmat joululaulut

KEHITYSVAMMAISTEN OHJELMA

KEHITYSVAMMAISTEN OHJELMA KEHITYSVAMMAISTEN OHJELMA 2015 Espoon seurakuntayhtymässä Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi. 1. Moos. 1:27 Espoon seurakuntien Kehitysvammaistyö 2015 Kehitysvammaistyön diakoni

Lisätiedot

Espoon seurakuntien Kehitysvammaistyö

Espoon seurakuntien Kehitysvammaistyö Espoon seurakuntien Kehitysvammaistyö Yhdessä tekemällä ja kokemalla jokainen voi olla osallinen seurakuntaan ja elämään. Sinulla on lupa osallistua täysivaltaisena jäsenenä seurakunnan toimintaan. Kehitysvammaisille

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

espoon seurakuntien näkövammaiset syksy 2013

espoon seurakuntien näkövammaiset syksy 2013 1 espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET SYKSY 2013 www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi 2 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

espoon seurakuntien näkövammaiset kevät 2013

espoon seurakuntien näkövammaiset kevät 2013 espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET kevät 2013 www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa monipuolista ohjelmaa ja tukea näkövammaisille ja heidän perheilleen.

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

espoon seurakuntien näkövammaiset kevät 2014

espoon seurakuntien näkövammaiset kevät 2014 1 espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET KEVÄT 2014 www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi 2 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Avointa toimintaa Hattulassa

Avointa toimintaa Hattulassa Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Vapaa-ajantoiminta 2014-2015 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI

Vapaa-ajantoiminta 2014-2015 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI Vapaa-ajantoiminta 2014-2015 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI Sisällys Tietoja kerholaisille ja lähihenkilöille... 2 Liikuntaa... 4 Erityislasten ja nuorten koulujen

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja perhetyö Kevät 2017

Varhaiskasvatus ja perhetyö Kevät 2017 Varhaiskasvatus ja perhetyö Kevät 2017 Iltapäivätoiminta Muskarit Pyhäkoulut Juhlat Perhekerhot Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat Yhteystiedot 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

OLD CHURCH. VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6. Syyskuu 2014. MESSU su klo 10

OLD CHURCH. VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6. Syyskuu 2014. MESSU su klo 10 Syyskuu 2014 VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6 MESSU su klo 10 PÄIVÄMUSIIKKI ti klo 12 AAMUMESSU ke klo 8 AVOINNA ma pe 12 15 lisäksi to 12 20.30 OLD CHURCH HOLY MASS SUN 10 am (handout available in English)

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2017

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2017 Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2017 Muskarit Pyhäkoulut Yhteystiedot Juhlat Perhekerho Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA seurakuntatalo,

Lisätiedot

VIPOT LÄRPÄKE. Kevät 2014. www.tampereenseurakunnat.fi/vipot LEIREJÄ! Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa?

VIPOT LÄRPÄKE. Kevät 2014. www.tampereenseurakunnat.fi/vipot LEIREJÄ! Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa? VIPOT Kevät 2014 LÄRPÄKE Viinikan kotikirkon tiedotuslehti koululaisille Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa? KOKKIKERHOT s. 3 LEIREJÄ! Tulossa perheleiri ja tyttöleiri sekä kesällä

Lisätiedot

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma syksyn 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016

Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016 Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016 Iltapäivätoiminta Muskarit Pyhäkoulut Juhlat Perhekerhot Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat Yhteystiedot 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Toimintakalenteri v. 2012

Toimintakalenteri v. 2012 Toimintakalenteri v. 2012 Tammikuu ke 4. Kuulolähipalvelua Nurmijärvellä klo 14.00-15.00 Nurmijärven kunnantalo, Keskustie 2 B to 5. Kuulolähipalvelua Klaukkalassa klo 10.00-11.00 Klaukkalan kirkon tiloissa,

Lisätiedot

TROPARIT JA KONTAKIT LITURGIASSA PIENEN SAATON JÄLKEEN

TROPARIT JA KONTAKIT LITURGIASSA PIENEN SAATON JÄLKEEN TROPARIT JA KONTAKIT LITURGIASSA PIENEN SAATON JÄLKEEN Yleisiä huomautuksia: v Ennen toiseksi viimeistä a lauletaan aina Kunnia... ja viimeistä ennen Nyt... v Jos kontakkeja on vain yksi, lauletaan sitä

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään Tammikuu 2016 ITSENÄISYYSPÄIVÄJUHLA VELKUALLA SUNNUNTAINA 6.12.15 SANAJUMALANPALVELUS KIRKOSSA 11.00 Pirkko Tavio, Leena Flander ja Reini Koivusalo Kunniakäynnti sankarihaudoilla ja seppeleenlasku JUHLA

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Syksy 2015 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 31.8. 7.12. klo 19 Hengellisten laulujen ilta kerran kuukaudessa:

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu

Lisätiedot

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Tervetuloa Olarin seurakunnan. Rippikouluun 2018

Tervetuloa Olarin seurakunnan. Rippikouluun 2018 Tervetuloa Olarin seurakunnan Rippikouluun 2018 Minä olen suuri ihme Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Sinun

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

JOULUKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

LASTEN JA PERHEIDEN SYKSY 2016

LASTEN JA PERHEIDEN SYKSY 2016 LASTEN JA PERHEIDEN SYKSY 2016 PERHEKERHOT Perhekerho kutsuu koolle lapsia ja kaikkia lasten kanssa kotona olevia. Perhekerhossa leikitään, lauletaan, askarrellaan ja jutellaan, ja seurataan tietenkin

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

Adventti on odotuksen aikaa

Adventti on odotuksen aikaa KERTSI 3/2012 Tässä Kertsi -lehdessä kerrotaan 7 13-vuotiaille ja heidän perheilleen järjestettävistä joulunajan tapahtumista, kerhoista ja kursseista talvella Pakilan seurakunnassa. Kertsi-lehti varhaisnuorisotyö

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä.

Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä. OMAISHOITAJAT OPISKELIJOITA! Yhdistyksemme aloittaa yhteistyön TAMK:n kanssa ensi vuoden alussa. Hyvän yhteistyön toteutumiseksi tarvitsemme lisää omaishoitopareja ja perheitä, jotka ovat valmiit ottamaan

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 7.6.2017 Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja kummiheppa Hiski vierailee Hallin Palvelutalo Kenelle: Palvelupäivässä kävijöille

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo TOIMINTAKALENTERI JOULUKUU 2017 Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 2.12.2017 klo:12.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset Hallin Palvelutalo

Lisätiedot

PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013

PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013 Kokousaika Maanantaina 25.11.2013 kello 16.00 Kokouspaikka vanha pappila, Rovastintie 3 1 2 3 4 5 6 7 KOKOUKSEN AVAUS JOULUN AIKA DIAKONIASSA YHTEISVASTUU 2014 PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013 KEVÄT

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot