KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 )"

Transkriptio

1 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus AIKA klo 14:00-17:11 PAIKKA Kaupungintalo, 2. kerroksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 352 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus Kaupunginkassan muutokset Lappian perussopimuksen uudistaminen Kaupunginhallituksen asettamat toimikunnat Toimistoalan tukipalvelujen organisointi/asiakaspalveluyksikön perustaminen 358 Kutsu neuvotteluun Lapin sote-valmistelun jatkamiseksi Takajärven kehittämiskävely Vastineen antaminen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Sakari Laukkasen ja Pirjo Postin valituksesta 361 Valtuutettu Aili Virtalan ja 24 muun valtuutetun aloite viemärirakennushankkeen käynnistämisestä Kittilänjärvelle 362 Valtuutettu Pekka Tiitisen ja 11 muun valtuutetun aloite kunnallisen/yksityisen elokuvateatteritoiminnan selvittämiseksi osaksi kulttuurikeskusta osana auditorioiden kunnostusta 363 Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite laittomasta maassaolemisesta 364 Tiedoksi saatettavia asioita Vireillä olevia ajankohtaisia asioita Jäsenten valitseminen Kemiläisten Vanhusten Asuntosäätiön isännistöön vuosiksi

2 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus OSALLISTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Moisanen Sari 14:00-17:11 puheenjohtaja Tiitinen Pekka 14:00-17:11 1. varapuheenjohtaja Pasoja Jouko 14:00-17:11 2. varapuheenjohtaja Kourula Tuire 14:00-17:11 3. varapuheenjohtaja Hyötylä Pirita 14:00-17:11 jäsen Ikäläinen Jukka 14:00-17:11 jäsen Keskikallio Raimo 14:00-17:11 jäsen Kettunen Matti 14:00-17:11 jäsen Kumpulainen Tytti 14:00-17:11 jäsen Nissinen Tero 14:00-17:11 kaupunginjohtaja, esittelijä Vilén Jukka 14:00-17:11 kansliajohtaja, sihteeri Lindholm Santeri 14:00-17:11 kaupunginlakimies Jestilä Teija 14:00-17:11 valtuuston pj. Sonntag Ritva 14:00-17:11 valtuuston 2. vpj Muranen Matti 14:00-17:00 henkilökohtainen varajäsen Mikkola Allan 14:15-14:27 kehittämisjohtaja 354 Immonen Kaisa-Mari 15:15-15:50 vt tilapalvelupäällikkö 365 Syynimaa Eeva 15:15-15:50 vs työsuojelupäällikkö 365 POISSA Leskio Marko jäsen Korrensalo Sisko valtuuston 1. vpj Laitinen Marja-Leena valtuuston 3. vpj ALLEKIRJOITUKSET Sari Moisanen Puheenjohtaja Jukka Vilén Sihteeri KÄSITELLYT ASIAT PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Kaupunginkansliassa / / 2017 Pirita Hyötylä PÖYTÄKIRJA YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ Yleisessä tietoverkossa / / 2017 Jukka Ikäläinen Jukka Vilén Kansliajohtaja

3 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kaupunginhallitus Ehdotus PJ Moisanen: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

4 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus Pöytäkirjan tarkastus Kaupunginhallitus Ehdotus PJ Moisanen: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi Pirita Hyötylä ja Jukka Ikäläinen. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Pirita Hyötylä ja Jukka Ikäläinen.

5 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus Kaupunginkassan muutokset / /2017 Kaupunginhallitus Valmistelu: Kehittämisjohtaja A. Mikkola , p Kehittämis- ja talousosasto on laatinut vuoden 2017 talousarvion perusteella maksuvalmiussuunnitelman vuodelle Liitteenä menot ja tulot kuukausittain 2017 sekä kassatulot, -menot, vieras pääoma elokuu Elokuun lopussa kuntatodistuksia oli 17,5 milj.euroa ja lainakanta oli 65,7 milj.euroa. Kaupunginhallitus päättää merkitä kaupunginkassan muutokset tiedoksi. Kehittämisjohtaja Allan Mikkola esitteli asiaa. Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. Liitteet Liite 1 Menot ja tulot elokuu 2017 Liite 2 Kassatulot, kassamenot, vieras pääoma elokuu 2017

6 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus Lappian perussopimuksen uudistaminen 320/ /2017 Kaupunginhallitus Valmistelu: Kj Tero Nissinen voimaan tulleen kuntalain (410/2015) kuntien yhteistoimintaa koskevat säännökset poikkeavat joiltain osin vuoden 1995 kuntalain (365/1995) säännöksistä. Kuntien yhteistoimintasopimukset, ml. kuntayhtymien perussopimukset, on uuden kuntalain siirtymäsäännöksen (147 ) mukaan saatettava kuntalain 8 luvussa säädetyn mukaiseksi viimeistään Kuntayhtymän perussopimuksen muuttamisesta säädetään vuoden 2015 kuntalain 57 :ssä. Perussopimusta voidaan muuttaa, jos vähintään kaksi kolmannesta jäsenkunnista sitä kannattaa ja niiden asukasluku on vähintään puolet kaikkien jäsenkuntien yhteenlasketusta asukasluvusta. (Perussopimusmalli, Kuntaliitto, 2016). Lappian ja omistajien edustajien kesken on valmisteltu perussopimuksen päivitystä. Voimassa oleva perussopimus on oheismateriaalina ja uusi perussopimus liitteenä. Kaupunginhallitus päättää esittää liitteen mukaisen Koulutuskuntayhtymä Lappian uuden perussopimuksen valtuuston hyväksyttäväksi. Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. Liitteet Liite 3 Lappian perussopimus 2017 Oheismateriaali Koulutuskuntayhtymä Lappian perussopimus 2014

7 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus Kaupunginhallituksen asettamat toimikunnat / /2016 Kaupunginhallitus Kuntalain 17 :n mukaan kunnanhallitus ja valtuuston päätöksen nojalla muukin toimielin voi asettaa toimikuntia määrätyn tehtävän hoitamista varten. Tasa-arvolain mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisestä syystä muuta johdu. _ Toimikunnat: Aloitetoimikunta Itsenäisyysjuhlatoimikunta Nuorisoasiainneuvottelutoimikunta / Nuorisovaltuusto Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunta Vammaisneuvosto Vanhusneuvosto Kaupunginhallituksen asettamat toimikunnat on oheismateriaalina. Kaupunginhallitus päättää nimetä oheismateriaalin mukaiset toimikunnat. Tytti Kumpulainen ilmoitti esteellisyytensä (palvelussuhdejäävi) asian käsittelyyn ja poistui kokoushuoneesta asian käsittelyn ajaksi. Kaupunginhallitus jätti nuorisovaltuuston valinnan pöydälle. Muilta osin kaupunginhallitus nimesi jäsenet ehdokkaita asettaneista järjestöistä. Oheismateriaali Toimikunnat

8 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Toimistoalan tukipalvelujen organisointi/asiakaspalveluyksikön perustaminen 299/ /2014 Kaupunginhallitus Valmistelu: asiakaspäällikkö Marja Kynsijärvi ja museotoimenjohtaja Kari Silvennoinen Kaupungin toimistoalan tukipalvelujen selvittäminen aloitettiin tammikuussa 2014, jolloin kaupunginjohtajan johtoryhmä päätti aloittaa toimistoalan tukipalvelujen esiselvitystyön. Esiselvitys valmistui elokuussa Esiselvityksen pohjalta kaupunginhallitus päätti, että selvitystyötä jatketaan ja valmistellaan esitys tukipalvelujen uudelleen organisoimisesta. Tukipalvelujen uudelleenorganisointi esitys valmistui helmikuussa 2015 ja siinä esitettiin, että jatkossa tukipalvelut hoidetaan poikkihallinnollisella palvelualueiden ylittävällä yhteistyöllä. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan aloittaa poikkihallinnollisen yhteistyön kahdella pilotilla; toimielinten päätöksenteko- ja asiakaspalvelupiloteilla. Prosesseja tehostetaan poikkihallinnollisella työryhmätyöskentelyllä. Työryhmien tehtävänä on mm. yhdenmukaistaa palvelualueiden palveluprosesseja, parantaa asiakaspalvelun laatua ja tuottavuutta sekä suunnitella ja toteuttaa asiakkaan kannalta joustavampia palveluita. Näihin tavoitteisiin päästään mm. poistamalla päällekkäisyyksiä, selkeyttämällä vastuita ja valtuuksia, levittämällä hyviä käytäntöjä ja hyödyntämällä sähköisiä järjestelmiä tehokkaammin. Työryhmien tulee laatia raportti pilotin tuloksista mennessä. Hallituksen kokouksessa toimielinten päätöksentekotyöryhmään (TEP-työryhmä) nimettiin seuraavat henkilöt: Anutiina Tervonen-Aho, Anne Hänninen, Irma Kakko, Sinikka Kejonen, Kati Korkeamaa, Taina Kuukasjärvi, Anne Ypyä-Koskela, Heli Oittinen ja Riitta Pirkonen ja työryhmän vetäjäksi Marja Kynsijärvi. Työryhmä kokoontui vuoden 2015 aikana viisi kertaa. Asiakaspalvelutyöryhmän jäseniksi nimettiin kaupunginjohtajan viranhaltijapäätöksellä ( ) seuraavat henkilöt: Hilkka Heikkinen, Pauliina Juustovaara, Marja Kynsijärvi, Tiina Laukkanen, Raimo Sunnari, Oili Ruokamo, Jukka Vilén ja työryhmän vetäjäksi Kari Silvennoisen. Työryhmä kokoontui vuoden 2015 aikana yhdeksän kertaa. Työryhmien raporttien keskeisempiä johtopäätöksiä ovat: TEP-pilotti Toimielinten päätöksenteko: Työskentelyn aikana tuli selvästi esille, että palvelualueilla on erilaisia toimintatapoja ja että yhteisten prosessien

9 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus läpikäymiselle on tarvetta. Työryhmätyöskentelyllä saatiin mm. kuvattua TEP-prosessi (ei aikaisemmin tehty), lisättyä ymmärrystä prosessiajattelusta ja tehtyä muutoksia päivittäiseen toimintaan. Raportissa esitetyt kehittämisesitykset tehostavat ja joustavuuttavat päivittäistä työtä sekä yhtenäistävät palvelualueiden käytäntöjä. Työskentelyn aikana todettiin myös, että valmistelijoiden tieto-taito vaihtelee palvelualueittain. Valmistelijoita kehotetaan osallistumaan asiaan liittyviin koulutuksiin. Työryhmän jäsenet pitivät poikkihallinnollista työskentelytapaa tarpeellisena ja sitä tulee tulevaisuudessakin jatkaa mm. yhteisillä tapaamisilla ja hyödyntämällä sähköisiä järjestelmiä tehokkaammin. Työryhmä selvitti myös luottamushenkilöiden näkemyksiä ja kokemuksia kokouskäytännöistä ja Google-palveluista. Kyselyyn vastasivat sekä tablettien että paperisten versioiden käyttäjät. Kyselyn tulokset kertovat kokouskäytäntöjen nykytilanteen luottamushenkilöiden näkökulmasta. Mikäli tulevaisuudessa halutaan tietää, miten luottamushenkilöiden näkemykset ja kokemukset ovat muuttuneet, olisi hyvä tehdä kyseinen kysely uudestaan. Asiakaspalvelu-pilotti Asiakaspalvelu: Kulttuurikeskuksen ja kaupungintalon asiakaspalvelupisteiden toimintojen kartoituksen ja toteutetun asiakaskyselyn tulosten perusteella työryhmä esittää, että asiakaspalvelupisteiden toimintoja yhdistetään perustamalla asiakaspalveluyksikkö (tiimi), joka tuottaa palveluita sekä kulttuurikeskuksessa että kaupungintalolla. Palvelujen saavutettavuus paranee (aukioloaikojen laajentuessa,) sillä kulttuurikeskus on avoinna arkisin klo ja lauantaisin ja sunnuntaisin klo Kaikkia palveluita ei ole mahdollista eikä tarpeenkaan tuottaa kulttuurikeskuksessa koko sen avoinna olo aikana klo Kaupungintalon asiakaspalvelupiste tuottaa palveluita klo Perustettavan asiakaspalvelutiimin henkilöstö voidaan koota muokkaamalla eri hallintokuntien työntekijöiden tehtäväkuvia ja yhdistämällä niitä asiakaspalvelutiimin toimintaan. Asiakaspalvelutiimi voi käsittää seuraavanlaisen henkilöstön tehtävineen: Kaupungintalon asiakaspalvelut 2 htv, Kulttuurikeskuksen käyttömestarit 3 htv, Teatterin lipunmyynti 1 htv, Puhelinvaihde 1 htv, Sisäinen siirto vähenevien palveluiden osalta, esim. painatus 1 htv. Kouluttamalla henkilöstöä eri tehtäviin ja tehtäväkuvia muokkaamalla muodostetaan asiakaspalveluorganisaatio, jonka avulla yhdistetään asiakaspalvelupisteiden resursseja, parannetaan asiakaspalvelun laatua ja tuottavuutta sekä suunnitellaan ja tuotetaan asiakkaan kannalta joustavampia palveluita. Asiakaspalvelutiimin henkilöstömäärä 8 htv mahdollistaa kulttuurikeskuksen asiakaspalvelupisteen pidemmät avoinna olo ajat ja parantaa siten palveluiden saavutettavuutta sekä mahdollistaa suurempien tapahtumien

10 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Päätös KH : toteuttamisen ja nykyistä joustavamman järjestämisen. Henkilöstö pysyy omien tulosyksiköidensä työntekijöinä. Asiakaspalvelupisteiden tilaratkaisujen osalta palveluiden sijoittaminen kulttuurikeskukseen edellyttää olemassa olevien tilojen muutoksia riippuen siitä, mitä palveluita kulttuurikeskukseen sijoitetaan. Pienen auditorion, kulttuurikeskuksen aulan ja teatteriravintolan saneerauksen suunnittelu on parhaillaan meneillään. Suunnittelussa otetaan huomioon kulttuurikeskuksen asiakaspalvelupisteen tilatarpeet. Kaupungintalon asiakaspalvelupiste voi jatkaa nykyisissä tiloissa, tilojen turvallisuuteen ja viihtyvyyteen on kiinnitettävä huomiota. Liitteenä työryhmien raportit. Kyselylomake ja Liitteiden ja oheismateriaalin käsittelyohje ovat nähtävillä kokouksessa asiakirjoissa. Kaupunginhallitus merkitsee raportit tiedoksi, ja - hyväksyy toimielinten päätöksentekoraportin päivittäiseen toimintaan liittyvät parannusesitykset ja velvoittaa palvelualueita laittamaan ne käytäntöön. TEP-prosessia kehitetään jatkossa LEAN-periaatteen mukaisesti Dynasty-pääkäyttäjän koordinaatiossa, - hyväksyy asiakaspalvelutyöryhmän raportin ja velvoittaa asianosaiset asiakaspäällikön johdolla valmistelemaan esityksen uuden asiakaspalveluyksikön perustamisesta siten, että yksikkö aloittaa toimintansa viimeistään vuoden 2017 alusta. - asiakaspalvelun osalta laajennetaan selvitystyö koskemaan koko asiakaspalveluprosessia, tavoitteena ottaa käyttöön uuden Kemin palvelutuotanto-organisaatio vuoden 2017 syyskuun alusta. Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. Asia saatetaan tiedoksi kaupunginvaltuustolle. Kaupunginhallitus Valmistelu: asiakaspäällikkö Marja Kynsjärvi Maaliskuun 2016 kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti asiakaspalvelutyöryhmä on laatinut esityksen asiakaspalveluyksikön perustamisesta. Yksikön perustaminen on osa valmisteilla olevaa uuden Kemin palvelutuotanto-organisaatiota. Liitteenä työryhmän raportti asiakaspalveluyksikön perustamisesta.

11 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Työryhmä esittää, että hallitus - hyväksyy työryhmän esityksen asiakaspalveluyksikön perustamisesta - käynnistetään välittömästi toimenpiteet, joilla yksikön toiminta saadaan muodostettua. Kaupunginhallitus päättää hyväksyä asiakaspalveluyksikön perustamisen viipymättä liitteen mukaisella tavalla. Asiaan liittyvä tilausmuutos käsitellään syksyllä talousarviomuutosten yhteydessä, jonka yhteydessä ratkaistaan yksikön pysyvä sijoittuminen kaupungin uudessa organisaatiorakenteessa. Päätös KH : Asiakaspäällikkö Marja Kynsijärvi esitteli asiaa kokouksessa. Kaupunginhallitus totesi yksimielisesti, että asiakaspalvelupisteen toiminnan käynnistyttyä tulee kulttuurikeskuksen maksutapahtumat ml. korttimaksut voida hoitaa keskitetysti yhdestä pisteestä. Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. Kaupunginhallitus Valmistelu: henkilöstöpalvelut / henkilöstöpäällikkö Jani Koskela, p Asiakaspalveluyksikön työntekijät ovat kahdessa eri työaikamuodossa, yleistyöajassa ja toimistotyöajassa. Työaikajärjestelmää valittaessa valinnan tulee toiminnan ja virkatehtävien / työtehtävien suorittamisen kannalta olla tarkoituksenmukaisin ottaen huomioon viranhaltijan / työntekijän työn luonne ja laatu. Asiakaspalveluyksikön tulee toiminnan järjestämiseksi olla samassa työaikamuodossa sekä hinnoittelukohdassa. Siirretään asiakaspalveluyksikön työntekijät jotka eivät ole yleistyöajassa yleistyöaikaan. Palkkahinnoittelussa siirrytään KVTES hinnoittelukohtaan sisäisen palvelutoiminnan tehtävät (01PER070). Muutokset toteutetaan alkaen. Kaupunginhallitus päättää hyväksyä asiakaspalveluyksikön työaika- ja palkkahinnoitteluratkaisut henkilöstöpäällikön ehdotuksen mukaisesti alkaen.

12 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. Liitteet Liite 4 Raportti asiakaspalveluyksikön perustamisesta

13 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus Kutsu neuvotteluun Lapin sote-valmistelun jatkamiseksi / /2014 Kaupunginhallitus Valmistelu: KJ Tero Nissinen "KUTSU Rovaniemen, Kemin ja Tornion kaupungit kutsuvat Lapin kuntien edustajat Lapin SOTE 2.0 neuvotteluihin. Kaupunkiemme edustajat ovat tavanneet toisensa 7.8. Torniossa ja Rovaniemellä. Lapin kuntien kunnanjohtajia on informoitu ensimmäisestä neuvottelusta lähetetyllä sähköpostilla. Jälkimmäisessä neuvottelussa päätimme että kutsumme kaikki Lapin kunnat yhteisen neuvottelun ja keskustelun äärelle. Neuvottelua varten olemme työstäneet oheisen pohjadokumentin, jonka pohjalta toivomme kanssanne jatkoneuvotteluita yhteisen Lapin sotemallin muodostamiseksi. Lapin SOTE 2.0 -neuvottelut Aika: Tiistai , klo (kahvit tarjolla klo 12:30 alkaen valtuustosalin lämpiössä) Paikka: Rovaniemen kaupungintalo, valtuustosali, 2. kerros Kutsutut: pyydämme kuntaanne nimeämään tilaisuuteen kaksi edustajaa. Ilmoittautumiset heti kun mahdollista osoitteeseen riitta.jarvinen@rovaniemi.fi. Tervetuloa! Terveisin, Rovaniemen, Kemin ja Tornion kaupunkien kaupunginjohtajat ja hallitusten puheenjohtajat" Keskustelupohja erikoissairaanhoidon tehtävänjaolle ja Lapin sotevalmistelun jatkolle on liitteenä. Kaupunginhallitus päättää merkitä neuvottelukutsun tiedoksi ja nimeää Kemin edustajat kokoukseen. Kaupunginhallitus nimesi Sari Moisasen, Ritva Sonntagin ja Pekka Tiitisen. Liitteet Liite 5 Keskustelupohja erikoissairaanhoidon tehtävänjaolle ja Lapin sotevalmistelun jatkolle

14 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus Koulutuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Takajärven kehittämiskävely / /2016 Kaupunginhallitus Valmistelu: asiakaspäällikkö Marja Kynsijärvi ja kansliajohtaja Jukka Vilén Vuonna 2015 järjestettiin Hepolan, Rytikarin ja Ajoksen kehittämiskävelyt. Alueille järjestettyjen asukaskyselyiden mukaan kävelyt päättäjien ja virkamiesten kanssa koettiin yhdeksi mieluisimmista ja tehokkaimmista keinoista osallistua ja vaikuttaa omaan ympäristönsä kehittämiseen. Tästä johtuen kehittämiskävelyjä päätettiin jatkaa. Tänä vuonna tutustuttiin luonnonkauniiseen Takajärven alueeseen. Kemin kaupungin, Luotolan Nuoret ryn ja Takajärven koulunvanhempainyhdistyksen yhteistyössä järjestämälle kehittämiskävelylle osallistui noin 40 alueen asukasta. Kehittämiskävelystä saatu palaute oli erittäin positiivista ja lähes kaikki palautekyselyyn vastanneista osallistuisivat uudelleen vastaanvanlaiseen tapahtumaan. (Oheismateriaalina Luotolan Nuoret ryn laatima yhteenveto asukkaiden tekemistä huomioista ja kehittämisehdotuksista.) Kaupunginhallitus merkitsee yhteenvedon tiedoksi ja saattaa sen lautakuntien, Kiinteistö Oy Itätuulen ja palvelualueiden tietoon toimenpiteitä varten. Seuraava kehittämiskävely pyritään järjestämään pohjoisessa kaupunginosassa keväällä Päätös KH : Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. Koulutuslautakunta Valmistelu: ktj Anu-Liisa Kosonen, p ja vkj Kaisa Rauvala, p Koulutusosastolla on valmisteltu kehittämisehdotuksia ja esityksiä, joihin omalta osalta annetaan seuraavansisältöinen lausunto:

15 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus Koulutuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Nuorisotila, leikkikentät Koulu, päiväkoti, pikkupururata ja kenttä Kerhotoiminnan osalta tulee tehdä yhteistyötä koulujen, nuoriso- ja liikuntapalveluiden sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Päällekkäistä toimintaa tulee välttää esimerkiksi sopimalla toimintakausittain, mitä toimintaa ja mille ikäryhmälle kukin tarjoaa. Takajärven koulu on väistössä Hepolan koululla alkaen, ts. lähikoulun saavutettavuus on toteutettu kuljetuksella. Kouluasia ratkaistaan kouluverkkoselvityksen yhteydessä. Takajärven koulun purku on aloitettu elokuussa Katetut bussipysäkit turvaavat koulukuljetusta; toisaalta pysäkeillä, joista autoon nousee useampia oppilaita, tulisi olla muutoinkin riittävästi pinta-alaa. Mikäli koulun tontti jää pidemmäksi aikaa tai kokonaan rakentamatta, tulee se siistiä sellaiseen kuntoon, ettei se laske viihtyisyyttä alueella tai esimerkiksi houkuta ilkivaltaan. Päiväkotia on peruskorjattu kahdessa vaiheessa, piha-alue viimeistellään kesällä Ehdotus KTJ Kosonen: Annetaan selvitys tiedoksi kaupunginhallitukselle. Päätös KOLTK : Hyväksyi päätösehdotuksen. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus merkitsee koulutuslautakunnan lausunnon tiedoksi. Päätös KH : Kaupunginhallitus jätti asian pöydälle.

16 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus Koulutuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kiint Oy Itätuulen pöytäkirjanote asiaa koskevasta hallituksen päätöksestä on oheismateriaalina. Tekninen lautakunta on käsitellyt asiaa Valmistelu: tekninen johtaja Mika Grönvall, Kehittämiskävely suoritettiin keväällä 2016 Takajärven alueella ja tapahtumaan osallistui noin 40 alueen asukasta. Tapahtuman järjesti Kemin kaupunki, Luotolan Nuoret ry ja Takajärven koulun vanhempainyhdistys. Luotolan Nuoret ry:n laatima yhteenveto asukkaiden tekemistä kehittämisehdotuksista on oheismateriaalina. Kehittämisehdotukset kohdistuvat yleisiin alueisiin, Itätuulen rakennuksiin, uimarantaan ja liikuntapaikkoihin. Itätuuli vastaa hallinnoimistaan rakennuksista ja liikuntatoimi liikuntaalueista. Teknisen palvelukeskuksen vastuualueeseen kuuluvat yleiset alueet ja kaupungin omistamat kiinteistöt. Kaupunginhallitus on käsitellyt asiaa kokouksessaan Hallitus päätti saattaa kehittämiskävelyn pohjalta laaditun raportin Kiinteistö Oy Itätuulen ja lautakuntien sekä palvelualueiden tietoon toimenpiteitä varten. Kaupunginhallitus pyytää toimenpide-esityksiä em. tahoilta. Teknisen palvelukeskuksen huomiota omaan vastuualueeseen liittyen: Alueen valaistusta parannetaan seuraavien vuosien aikana siten, että katu- ja puistovalaisimiin vaihdetaan nykyaikaisia energiaa säästäviä lamppuja. Koiranjätösastioita on lisättu alueelle ja niitä lisätään edelleen määrärahojen puitteissa. Oklaholmankadulle on rakennettu aikanaan hidasteet, koska tällä kohdalla on koulu ja päiväkoti sekä nuorisotalo. Koulu on purettu ja uutta päätöstä mahdollisen koulun rakentamisesta ko. alueelle ei ole tehty. Kouluverkkoselvityksen yhteydessä selviää millaisia kouluinvestointeja tullaan tekemään. Tällä hetkellä hidaskatua ei ole perusteltua purkaa. Leikkikenttien ja kaupungin omistamien kiinteistöjen kunnossapito on säännöllistä. Leikkipaikkaverkosto on riittävä alueen lapsilukuun nähden. Vaaraa aiheuttaviin laitteisiin puututaan välittömästi. Kaupunki peruskorjaa joka vuosi vähintään yhden leikkkentän puisto-osaston esittämän järjestyksen mukaan. Leikkipaikkojen hiekkalaatikoiden hiekat vaihdetaan kerran vuodessa. Puistoniittoa tehdään hoitoluokituksen mukaisesti ja osa puistoista on määritelty

17 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus Koulutuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Ehdotus TJ Grönvall: ns. metsäpuistoiksi ja niitä ei hoideta säännöllisesti. Jos asukkailla on halukkuutta parantaa jotain tiettyä puistoaluetta, niin kaupunki tekee yhteistyötä alueen asukkaiden ja eri toimijoiden kanssa, jolloin työpanosta voidaan jakaa eri tahojen kesken. Senioripuisto on rakennettu Ruutin kaupunginosaan keskustan välittömään läheisyyteen. Tämä liittyy kaupungin tavoitteeseen parantaa keskustan vetovoimaisuutta ja viihtyvyyttä. Vastaavat puistot eri asuntoalueille otetaan huomioon kokonaisvaltaisen ympäristösuunnittelun yhteydessä. Lautakunta antaa oheisen lausunnon kaupunginhallitukselle. Päätös TEKLA : Päätös KH : Lautakunta päätti antaa oheisen lausunnon kaupunginhallitukselle. Kaupunginhallitus merkitsee Takajärven kehittämiskävelyn huomiot ja toimenpiteet tiedoksi. Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian Kiinteistö Oy Itätuulen hallitukselle vastauksen saamista varten. Kaupunginhallitus Valmistelu: TJ Tuomo Svanberg, Kiint Oy Itätuuli Oheismateriaalina KOy Itätuulen hallituksen päätös asiassa (pöytäkirjanote). Päätökseen viitaten yhtiö tiedottaa Takajärven alueen talojen purkamisesta seuraavaa: Yhtiö tullenee ensimmäisenä purkamaan Takajärvellä Kemin kaupungin osoittaman rahoituksen turvin Oklaholmankatu 15 -talon (27 asuntoa) vuoden 2018 kuluessa, mikäli tarvittavat luvat saadaan ARA:lta, Valtiokonttorilta ja Kemin kaupungilta. Kyseistä kohdetta koskevat päätökset saataneen kuluvan vuoden loppuun mennessä. Purkukustannusarvio tämän osalta on kaikkien avustusten jälkeenkin n Kyseisen kiinteistön lisäksi yhtiöllä on tyhjillään Takajärvellä tällä hetkellä 5 taloa. Näiden purkaminen maksaisi kaikkien valtion avustusten jälkeen varovastikin

18 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus Koulutuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus arvioiden yli (puolet jäljellä olevista lainoista tulee maksaa purun yhteydessä pois). Päätökset näiden talojen mahdollisesta purkamisesta ja rahoituksen järjestämisestä tehtäneen aikaisintaan vuonna Yllä mainittujen lisäksi yhtiöllä on mahdollisesti tyhjenemässä Takajärvellä tulevan talven aikana yksi talo lisää. Kaupunginhallitus päättää merkitä Takajärven kehittämiskävelyn raportoinnin tiedoksi. Raimo Keskikallio esitti, että Takajärvelle rakennetaan riittävän suuret linja-autopysäkit koululaisten kuljetustarpeita palvelemaan. Tuire Kourula kannatti Keskikallion esitystä. Kaupunginhallitus päätti siirtää Keskikallion/Kourulan esityksen 2018 talousarviovalmistelun yhteyteen. Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. Oheismateriaali Takajärven kehittämiskävely , yhteenveto Kiint Oy Itätuulen pöytäkirjanote Kiint Oy Itätuulen pöytäkirjanote

19 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus Vastineen antaminen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Sakari Laukkasen ja Pirjo Postin valituksesta 129/ /2015 Kaupunginhallitus Valmistelu: Suunnittelupäällikkö Jani Hiltunen, Korkein hallinto-oikeus pyytää Kemin kaupungin kaavoitusviranomaisen vastinetta Sakari Laukkasen ja Pirjo Postin valituksesta, koskien Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisua. Valittajat ovat hakeneet muutosta Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisuun, jolla se on kumonnut Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätöksen myöntää Sakari Laukkaselle luvan tilan Kesäranta edustalla suoritetun kaivun ja ruoppauksen pysyttämiseen sekä vesialueen ruoppaamiseen. Ruoppaus sijoittuu Ajoksen Murhalahteen. Kemin kaupunginhallitus on antanut lausunnon Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle ruoppaushakemuksesta, jossa se on todennut lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa hankkeen johdosta. Asiassa ei ole ilmennyt Vaasan hallinto-oikeuden tai sitä aiemmissa käsittelyissä mitään sellaista uutta, jonka vuoksi kaavoitusviranomaisen tulisi antaa asiasta vastine. Oheismateriaalina Korkeimman hallinto-oikeuden vastinepyyntö, asian aikaisempine käsittelyineen. Kaupunginhallitus päättää todeta, ettei se anna vastinetta valituksen johdosta. Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. Oheismateriaali Korkeimman hallinto-oikeuden vastinepyyntö Sakari Laukkasen ja Pirjo Postin valitukseen Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä 17/0175/2

20 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Valtuutettu Aili Virtalan ja 24 muun valtuutetun aloite viemärirakennushankkeen käynnistämisestä Kittilänjärvelle 298/ /2017 Kaupunginvaltuusto Päätös KV : Valtuutettu Aili Virtala esitti seuraavaan aloitteen: Kittilänjärvellä ei ole kaupungin rakentamaa viemäriverkostoa. Kittilänjärven talouksien viemärivedet imeytetään maahan. Esitämme, että kaupunki käynnistää viemärirakennushankkeen Kittilänjärvelle ELY- ja EU-tukien saamismahdollisuuden kyseiseen kohteeseen. Oheismateriaalina asukkaan kirje. Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen Kemin Energia ja Vesi Oy:lle sekä tekniselle palvelukeskukselle valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. Oheismateriaali Valtuustoaloitteen liite / Kittilänjärven viemäröinti ja tien parannus

21 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Valtuutettu Pekka Tiitisen ja 11 muun valtuutetun aloite kunnallisen/yksityisen elokuvateatteritoiminnan selvittämiseksi osaksi kulttuurikeskusta osana auditorioiden kunnostusta 306/ /2017 Kaupunginvaltuusto Päätös KV : Valtuutettu Pekka Tiitinen esitti seuraavan aloitteen: Kemissä on ollut elokuvateatteritoiminnalla pitkät perineet jo vuosisadan alkupuolelta lähtien. Valitettavasti Kemissä toiminut elokuvateatteri lopetti toimintansa kesällä 2017 ja kaupallinen elokuvateatteri toiminta keskitettiin Meri-Lapissa Tornioon. Kemin kaupungin strategiaan on kuvattu painopistealueeksi kulttuuri ja kulttuurikeskuksen toiminnan kehittäminen. Kulttuurikeskuksessa on valmiit auditoriot ja suunnitteilla audiovisuaalisen laitteiston päivittäminen, jotka voisivat mahdollistaa kemiläisille elokuvien katselun myös kotikunnassa. Toiminnalla voitaisiin turvata kuntalaisten lähipalvelut ja monipuolistaa kulttuurikeskuksen toimintaa. Lisäksi audiovisuaalisten laitteiden suunnitelmallinen päivitys mahdollistaa mm. kulttuurikasvatussuunnitelman monipuolisemman toteuttamisen, matkailijoiden suunnatut esitykset sekä erilaisten teemaviikkojen/viikonloppujen rakentamisen kulttuurikeskukseen. Kemin Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, että kaupunginvaltuusto antaisi hallitukselle tehtäväksi käynnistää toimenpiteet kunnallisen/yksityisen elokuvateatteri toiminnan selvittämiseksi osaksi kulttuurikeskusta osana auditorioiden kunnostusta. Selvitykseen esitetään sisällytettävän niin mahdollisen elokuvateatteritoiminnan taloudelliset laskelmat ja toiminnalliset mahdollisuudet ja uhat ja selvityksen tulokset huomioidaan osana kulttuurikeskukseen suunniteltua remonttia. Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen kulttuuritoimen ja elinkeinopalveluiden valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

22 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite laittomasta maassaolemisesta 98/ /2017 Kaupunginvaltuusto Päätös KV : Valtuutettu Harri Tauriainen esitti seuraavan aloitteen: Laittomasti maassa olevat henkilöt lisäävät rikollisuutta ja ovat merkittävä turvallisuusuhka Kemin kaupungille ja Meri- Lapille sekä myöskin koko Suomelle. Laittomasti maassa olevat henkilöt aiheuttavat myös jatkuvaa turvattomuutta Suomalaisille häiriökäyttäytymisellään. Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää aloitteena, että Kemin kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin ja tulee omalta osaltaan aktiiviisesti saattamaan laittomasti maassa olevat henkilöt turvallisesti viranomaisyhteistyön avulla ulos Kemistä ja Suomesta. Näin ollen kaupungin ei tule tarjota tällaisille henkilöille minkäänlaista tukea, vaan ainoastaan välittömän, perustuslain mukaisen hätäavun. Lisäksi vaadimme että, kaupungin on välittömästi tarkasteltava uudelleen sellaisten järjestöjen kaupungilta saamaa rahallista sekä muutakin tukea, jotka toiminnallaan edistävät laittomasti maassa olevien henkilöiden laitonta maassa olemista esimerkiksi avustamalla tai piilottelemalla heitä viranomaisilta pimeissä autotalleissaan tai kosteissa kellareissaan. Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten. Kaupunginhallitus Päätös KH : Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen kaupunginkanslian sekä sosiaali- ja terveystoimen valmisteltavaksi ja lisäksi pyytää lausunnon Lapin poliisilaitokselta. Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. Kaupunginhallitus Valmistelu: Kansliajohtaja Jukka Vilen Valtuutettu Harri Tauriainen ja Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittivät kaupunginvaltuustossa aloitteen laittomasti maassa olevista henkilöistä.

23 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Päätös KH : Aloitteessa esitetyt toimenpiteet eivät ole kaupungin toimivallassa. Viranomaistoiminnan niin viranhaltijoiden, toimihenkilöiden kuin luottamushenkilöidenkin toiminnan tulee perustua Suomen lakiin ja sen noudattamiseen. Kaupunki tarjoaa kaikille sen alueella oleskeleville henkilöille kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja Suomen perustuslain edellyttämän välittömän hätäavun. Kaupungin hallitus on päättänyt järjestöavustuksista. Yksikään järjestö ei ole hakenut kaupungilta rahallista tai muutakaan tukea edistääkseen laitonta maassa olemista tai laittomasti maassa olevien kätkemistä. Kaupungilla ei muutenkaan ole tiedossa yhtään järjestöä, joka toiminnallaan edistäisi em tarkoituksia. Laittoman maassaolon vaikutuksista rikollisuutteen ja mahdolliseen heistä koituvaan turvallisuusuhkaan on pyydetty lausunto Lapin poliisilaitokselta. Pyydettyä lausuntoa ei mennessä ole saatu ja kaupunginkanslia saattaa asian valtuuston päätettäväksi Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi kansliajohtajan lausunnon ja antaa sen tiedoksi valtuustolle vastauksena perussuomalaisten valtuustoryhmän aloitteeseen. Kaupunginhallitus jätti asian pöydälle poliisin lausuntoa varten. Kaupunginhallitus Lapin poliisilaitoksen lausunto on liittenä. Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi kansliajohtajan ja Lapin poliisilaitoksen lausunnot ja saattaa ne tiedoksi valtuustolle vastauksena Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloitteeseen. Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. Liitteet Liite 6 Lapin poliisilaitoksen lausunto laittomasta maassa olemisesta

24 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus Tiedoksi saatettavia asioita Kaupunginhallitus Saapuneet kirjeet Kaupunginhallitukselle on saapunut seuraavat pöytäkirjat: Tekninen lautakunta Perämeren jätelautakunta Merkitään tiedoksi ja ilmoitetaan lautakunnille, ettei kaupunginhallitus KunL:n 92 :n ja hallintosäännön 31 :n nojalla vaa di pöy tä kir jassa mai nit tu jen pää tös ten ot ta mista kaupunginhallituksen käsi tel tä väksi. Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. 11/ /2017 Kuntaliiton yleiskirje "Kansallisuuskriteerimuutoksen vaikutukset Gramex korvauksiin" - Kuntasopimuksen mukaisia kuntien maksamia Gramex julkisen esittämisen korvauksia tarkistetaan kansallisuuskriteerin muutoksen seurauksena + 4,3 % - vuonna 2018 hinnankorotus on 2,3% ja vuonna ,0% Tiedoksi saapuneet asiat Kutsu Kemin Taideyhdistys ry:n 70 -vuotisjuhlaan - juhlaa vietetään klo 16 Kemin Piritin juhlahuoneistossa 19/ /2017 Kuntaliiton sähköposti "Kuntaliiton valtuuskunnan vaali - Ehdokaslistat Lapin vaalipiirin kuntapäiville" - ehdokaslistat pyydetään välittämään kunnan nimeämille kuntapäiväedustajille Merkitään tiedoksi. Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

25 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus Vireillä olevia ajankohtaisia asioita 4/ /2017 Kaupunginhallitus Kaupunginjohtaja kertoo vireillä olevista ajankohtaisista asioista. Vt. tilapalvelupäällikkö Kaisa-Mari Immonen ja vs. työsuojelupäällikkö Eeva Syynimaa esittelivät kaupunginhallitukselle sisäilmatyöryhmän toimintaa ja sisäilmaongelmien raportointiprosessia. Kaupunginhallitus päätti pyytää Kiinteistö Oy Itätuulen toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan seuraavaan kokoukseen yhtiön kiinteistöjen sisäilmasto-ongelmien haasteiden vuoksi. Kaupunginjohtaja kertoi katsauksen edunvalvontatyöhön.

26 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) Kaupunginhallitus Jäsenten valitseminen Kemiläisten Vanhusten Asuntosäätiön isännistöön vuosiksi / /2017 Kaupunginhallitus Kemiläisten Vanhusten Asuntosäätiön sääntöjen 7 :n mukaan: Säätiön isännistöön kuuluu yksitoista (11) Kemin kaupunginvaltuuston toimikaudekseen valitsemaa jäsentä, joista vähintään kahden (2) tulee edustaa kaupungissa toimivia eläkeläisyhdistyksiä. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee Kemiläisten Vanhusten Asuntosäätiön isännistöön yksitoista (11) jäsentä vuosiksi Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle: Aaro Tiilikainen, Marja Vedom, Ritva Valkama, Markku Soppela, Ilkka Nisula, Aino Nuutinen, Jarmo Tölli, Jaakko Alamommo, Jukka Halttunen, Arja Ketola, Matti Muranen.

27 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) MUUTOKSENHAKUOHJEET Kemin kaupunginhallitus Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät , HLL 5 :n 2 mom. /muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet OIKAISUVAATIMUSOHJEET Kieltojen perusteet Oikaisuvaatimusviranomainen ja aika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kuntalain 134 :n mukaan kirjallisen oikaisuvaatimuksen (muutosta ei haeta valituksella). Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite Kemin kaupunginhallitus Valtakatu 26, KEMI Sähköpostiosoite: kirjaamo@kemi.fi Telefax: Pykälät Oikaisuvaatimuksen sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen ja valitusaika Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätöksen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite Kunnallisvalitus, pykälät Valitusaika 30 päivää Hallintovalitus, pykälät Valitusaika 30 päivää Muu valitusviranomainen, osoite ja pos tiosoite Pykälät valitussaika Valituskirja Valitusasiakirjojen toimittaminen. Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista Valituskirjassa on ilmoitettava - valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite - päätös, johon haetaan muutosta - miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi - muutosvaatimuksen perusteet Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on alle-kirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä. Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje/valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen. Liitetään pöytäkirjaan

Valmistelu: asiakaspäällikkö Marja Kynsijärvi ja kansliajohtaja Jukka Vilén

Valmistelu: asiakaspäällikkö Marja Kynsijärvi ja kansliajohtaja Jukka Vilén Kaupunginhallitus 263 15.08.2016 Koulutuslautakunta 87 20.09.2016 Kaupunginhallitus 348 10.10.2016 Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 359 18.09.2017 Takajärven kehittämiskävely 11.5.2016

Lisätiedot

Toimistoalan tukipalvelujen organisointi/asiakaspalveluyksikön perustaminen

Toimistoalan tukipalvelujen organisointi/asiakaspalveluyksikön perustaminen Kaupunginhallitus 119 29.03.2016 Kaupunginhallitus 22 23.01.2017 Kaupunginhallitus 357 18.09.2017 Toimistoalan tukipalvelujen organisointi/asiakaspalveluyksikön perustaminen 299/00.01.03/2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (9 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (9 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 (9 ) Tarkastuslautakunta 14.03.2017 AIKA 14.03.2017 klo 14:33-16:33 PAIKKA Valtuustosali 9. krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ (27 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/2017 1 (27 ) Kaupunginhallitus 18.09.2017 AIKA 18.09.2017 klo 14:00-17:11 PAIKKA Kaupungintalo, 2. kerroksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 352 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (8 ) Kaupungintalon 2.krs, kaupunginhallituksen kokoushuone

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (8 ) Kaupungintalon 2.krs, kaupunginhallituksen kokoushuone KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 (8 ) Tarkastuslautakunta 20.02.2019 AIKA 20.02.2019 klo 14:02-15:30 PAIKKA Kaupungintalon 2.krs, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (9 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (9 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (9 ) Tarkastuslautakunta 22.03.2016 AIKA 22.03.2016 klo 14:30-17:14 PAIKKA Kaupungintalon 3. krs kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ (11 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ (11 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2017 1 (11 ) Tarkastuslautakunta 22.11.2017 AIKA 22.11.2017 klo 13:30-14:18 PAIKKA Kaupungintalon 3. krs kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 71 Puheenjohtajan valitseminen

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (13 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (13 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 (13 ) Nuorisovaltuusto 05.01.2019 AIKA 05.01.2019 klo 15:00 PAIKKA Kaupungintalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 4

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (13 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (13 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (13 ) Vapaan sivistystyön jaosto 13.09.2016 AIKA 13.09.2016 klo 18:00-19:14 PAIKKA Simon kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 Tarkastuslautakunta 2017-2020 AIKA 11.04.2019 klo 16:00-18:19 PAIKKA D 1.7 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 40 Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 125 Kaupunginhallitus Aika 20.02.2017 klo 18:19-18:25 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ (10 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ (10 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2015 1 (10 ) Tarkastuslautakunta 10.11.2015 AIKA 10.11.2015 klo 14:30-16:55 PAIKKA Kaupungintalon 3.krs kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 67 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 24.01.2017 klo 11:05-11:15 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

LÄNSI-POHJAN MUSIIKKITOIMI PÖYTÄKIRJA 4/ Länsi-Pohjan musiikkitoimi, Marina Takalon katu 3, KEMI, LUOKKA 207

LÄNSI-POHJAN MUSIIKKITOIMI PÖYTÄKIRJA 4/ Länsi-Pohjan musiikkitoimi, Marina Takalon katu 3, KEMI, LUOKKA 207 LÄNSI-POHJAN MUSIIKKITOIMI PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 21.05.2015 AIKA 21.05.2015 klo 17:00-18:30 PAIKKA Länsi-Pohjan musiikkitoimi, Marina Takalon katu 3, 94100 KEMI, LUOKKA 207 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 8.12.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 12.3.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna poissa, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie... PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ (11 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ (11 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 (11 ) Vapaan sivistystyön jaosto 12.04.2017 AIKA 12.04.2017 klo 18:00-18:40 PAIKKA Tervolan kunnantalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.2.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

LÄNSI-POHJAN MUSIIKKITOIMI PÖYTÄKIRJA 2/ PAIKKA Länsi-Pohjan musiikkiopisto, Marina Takalon katu 3, KEMI/Luokka 207, 2.

LÄNSI-POHJAN MUSIIKKITOIMI PÖYTÄKIRJA 2/ PAIKKA Länsi-Pohjan musiikkiopisto, Marina Takalon katu 3, KEMI/Luokka 207, 2. LÄNSI-POHJAN MUSIIKKITOIMI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 01.03.2016 AIKA 01.03.2016 klo 15:00-16:20 PAIKKA Länsi-Pohjan musiikkiopisto, Marina Takalon katu 3, 94100 KEMI/Luokka 207, 2. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 21 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 17.05.2016 klo 16:07-16:38 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.2.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.5.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 1.3.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 5.5.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.11.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.2.2015 klo 15:00 16:46 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 5 6 7 Teknisen toimen taloudellisten

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 13.01.2017 Aika 13.01.2017 klo 14:00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.6.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.11.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/ Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/2016 78 Kulttuurilautakunta Aika 30.08.2016 klo 18:00-18:44 Paikka Pääkirjasto Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 50 Kulttuurilautakunnan talousarvion toteutumisvertailu tammi-kesäkuulta

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 15.01.2018 AIKA 15.01.2018 klo 12:00-15:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Maanantai 29.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta Maija-Liisa Pakisjärvi

Lisätiedot

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti.

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti. Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/2017 125 mukaisesti. Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 11/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 11/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 11/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 31.10.2012 klo 18:00-18:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 62 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 21.5.2013 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.4.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.3.2010 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 22.01.2012 klo 20:00-21:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

LÄNSI-POHJAN MUSIIKKITOIMI PÖYTÄKIRJA 3/ Länsi-Pohjan musiikkitoimi, Marina Takalon katu 3, KEMI, luokka 207

LÄNSI-POHJAN MUSIIKKITOIMI PÖYTÄKIRJA 3/ Länsi-Pohjan musiikkitoimi, Marina Takalon katu 3, KEMI, luokka 207 LÄNSI-POHJAN MUSIIKKITOIMI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 05.04.2016 AIKA 05.04.2016 klo 15:00-15:36 PAIKKA Länsi-Pohjan musiikkitoimi, Marina Takalon katu 3, 94100 KEMI, luokka 207 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 28.02.2017 klo 17:30-18:40 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 7 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 10/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 29.10.2012 klo 09:00-11:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 57 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 11/2017 1 Tarkastuslautakunta 20.12.2017 Aika 20.12.2017 klo 09:03-10:57 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos

Lisätiedot

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 10.4.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2017 AIKA 27.04.2017 klo 18:30-21:05 PAIKKA Yleishallinnon kahvihuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 40 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 6.6.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 22 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 06.09.2016 klo 17:15-17:30 Paikka Kaupungintalo Imatrankoski (h.308) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 09.03.2017 klo 15:00-15:30 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 22 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 11 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 16.05.2017 klo 16:05-16:40 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.09.2019 klo 14:00-16:35 Paikka Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 22 Kaupungin talouskatsaus 3 23

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/2016 124 13.10.2016 Aika 13.10.2016 klo 11:30-12:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 84 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 126 85

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Tarkastuslautakunta 03.05.2017 AIKA 03.05.2017 klo 18:00-20:12 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 14.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 07.05.2015 AIKA 07.05.2015 klo 15:35-20:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2015 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 Aika 16.06.2015 klo 16:00-19:20 Paikka Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 50 Kokouksen

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (9 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (9 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (9 ) Vapaan sivistystyön jaosto 03.02.2016 AIKA 03.02.2016 klo 18:00-19:00 PAIKKA Kemin kulttuurikeskus/kivalo-opisto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 15.04.2015 klo 09:00-11:30 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Mattila Olli puheenjohtaja Koivusipilä

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 24.01.2018 AIKA 24.01.2018 klo 17:00-19:50 PAIKKA Otsonmäen päiväkoti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 2.5.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 06.03.2017 klo 13:00-14:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 13 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1 10.04.2017 Aika 10.04.2017 klo 09:00-09:20 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 33 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.3.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika Paikka 28.03.2019 klo 15:00-17:00 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika tiistai klo 10:00-15:45 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1.

Lisätiedot

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2016 50 Vapaa-aikalautakunta Aika 17.11.2016 klo 17:00-18:50 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone K1-2 Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 27 Tutustuminen Ulvilan liikuntapalveluihin

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 12.04.2017 klo 18:00-19:25 Paikka Henkilöstöjohtajan työhuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 17 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari

Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 10/2018 1 Tarkastuslautakunta 18.12.2018 Aika 18.12.2018 klo 09:00-11:06 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, kokoustila Mestari

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 28.04.2015 AIKA 28.04.2015 klo 15:15-18:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone Pinsetti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteerii

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteerii Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 3/2018 1 Tarkastuslautakunta 13.03.2018 Aika 13.03.2018 klo 09:00-12:17 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Keskusvaalilautakunta 05.09.2018 AIKA 05.09.2018 klo 16:00-16:15 PAIKKA Savukosken kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Tarkastuslautakunta 11.04.2018 AIKA 11.04.2018 klo 17:06-21:00 PAIKKA Hallinnon kokoushuone, 2 krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Keskusvaalilautakunta Aika 19.04.2015 klo 20:00-22:50 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 17 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 6/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 6/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 10.04.2017 klo 12:00-14:25 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 36 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ TILINTARKASTAJAN KATSAUS VUODEN 2015 ARVIOINTIKERTOMUS MUUT ASIAT 121

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ TILINTARKASTAJAN KATSAUS VUODEN 2015 ARVIOINTIKERTOMUS MUUT ASIAT 121 MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2015 117 Tarkastuslautakunta AIKA 18.11.2015 klo 16:30-18:08 PAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 60 TILINTARKASTAJAN KATSAUS

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2011 1 Keskusvaalilautakunta Aika 15.04.2011 klo 17:00-20:40 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Perjantai 04.09.2015 klo 09.00-9.14

Perjantai 04.09.2015 klo 09.00-9.14 PÖYTÄKIRJA 1 Kokousaika Kokouspaikka Perjantai klo 09.00-9.14 Puhelinkokous Läsnä Jäsen Uusitalo Merja, puheenjohtaja Keltto Pekka, varapj. Huhtamäki-Kuoppala Minna Kankaanpää Mauri Kuivila Leena Mäkinen

Lisätiedot

PELLON KUNTA 8/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 8/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Maanantai 12.11.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Sivu. 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 9 Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Sivu. 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 9 Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2017 1 Tekninen lautakunta Aika 07.02.2017 klo 18:00-18:07 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 9

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2017 1 Tarkastuslautakunta 13.11.2017 AIKA 13.11.2017 klo 17:00-19:53 PAIKKA Hallinnon kokoushuone, Tampereentie 6, 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 87 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 21 Elinkeinotoimikunta 27.11.2017 AIKA 17:00-19:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 23 12 ELINKEINOTOIMEN NEUVONTAPALVELUJA

Lisätiedot

LÄNSI-POHJAN MUSIIKKITOIMI PÖYTÄKIRJA 1/ Meri-Lapin musiikkiopisto, Marina Takalon katu 3, KEMI, luokka 207, 2.

LÄNSI-POHJAN MUSIIKKITOIMI PÖYTÄKIRJA 1/ Meri-Lapin musiikkiopisto, Marina Takalon katu 3, KEMI, luokka 207, 2. LÄNSI-POHJAN MUSIIKKITOIMI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 13.02.2019 AIKA 13.02.2019 klo 14:00-15:20 PAIKKA Meri-Lapin musiikkiopisto, Marina Takalon katu 3, 94100 KEMI, luokka 207, 2. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (11 ) Kulttuurikeskus, Marina Takalon katu 3, Tuulenpesä

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (11 ) Kulttuurikeskus, Marina Takalon katu 3, Tuulenpesä KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (11 ) Kulttuurilautakunta 06.04.2016 AIKA 06.04.2016 klo 13:00-15:42 PAIKKA Kulttuurikeskus, Marina Takalon katu 3, Tuulenpesä KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 Laillisuus

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2019 89 Tekninen lautakunta 01.07.2019 Päätöksentekotapa Varsinainen kokous Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 91 46 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 7/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 7/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 7/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 12.04.2017 klo 15:00-16:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 41 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 30.01.2014 Aika 30.01.2014 klo 18:00-20:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjapitäjän

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64 19.08.2015 Aika 19.08.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 67 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 19.05.2017 09:00-09:20 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, 3-kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Aksels Tuulikki Jäsen

Aksels Tuulikki Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Tarkastuslautakunta 2009-2012 AIKA 29.04.2013 klo 14:00-15:00 PAIKKA Pyhtään kirjasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Saarinen Sami Varapuheenjohtaja Aksels Tuulikki

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari

Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta 26.03.2019 Aika 26.03.2019 klo 9:04-11:33 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, kokoustila Mestari Osallistujat

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 93 Tarkastuslautakunta 17.05.2017 AIKA 17.05.2017 klo 14:00-17:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2019 62 Tarkastuslautakunta AIKA 28.05.2019 klo 16:00-16:55 PAIKKA Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 33 PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1 09.04.2017 Aika 09.04.2017 klo 17:00-21:10 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 28 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 03.02.2012 klo 17:00-20:15 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 11 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84 LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 82 Koululautakunta Aika 05.08.2015 klo 17:55-18:24 Paikka Taavetin koulukeskus, hallintorakennus Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 21.01.2016 Aika 21.01.2016 klo 18:00-20:45 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot