B kakkoselle kotitappio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "B kakkoselle kotitappio"

Transkriptio

1 B kakkoselle kotitappio Perjantain hienosta taisteluilmeestä oli jäljellä vain muisto kun B-pojat saivat tiistaina kolmosdivarissa vieraakseen FJK:n Forssasta. Haka ei löytänyt lääkkeitä isokokoisemman ja fyysisemmän vastustajan horjuttamiseksi. Tuntui että osaa pojista jännitti paluu tehtiksen hornankattilaan, sen verran pallo poltti jaloissa. Ne joilla se ei polttanut, hautoivat sitä aivan liian kauan. Kaikenkaikkiaan hyökkäyksiin lähdöt olivat aivan liian hitaita, eikä pallo liikkunut ollenkaan sillä tavoin kuin harjoituksissa on opetettu ja kuinka se hyvissä peleissä on liikkunut. Takkiin tuli 0-4 (0-1), eikä oikein missään vaiheessa päästy edes hätyyttelemään vastustajan maalia että voitaisiin jossitella pisteistä. Nyt on puolitoista viikkoa aikaa kaivaa joukkueesta taas esiin se osaaminen, jota on ajoittain tällä kaudella nähty, ja hakea syksyn avausvoitto Kyröskoskelta Tässä välissä toki B-pojilla on kaksi peliä kakkosdivarissa, joista ensimmäinen heti tänään torstaina klo 20:30 Tehtaan kentällä. Tässä FJK-pelissä tähtiraatiin päästettiin katsomossa istuneita B-poikia, ja tähdet menivät ansaitusti seuraaville herroille: Otto Lahtinen Markus Virtanen

2 Tuomas Karppila B-junnujen syyskausi käyntiin haastavissa asetelmissa Otetaan omaan piikkiin että meni syyskierroksen aloituspelit B-pojilla hiukan vaikeaksi. Otteluita asetellessa huomattiin että molempien joukkueiden ensimmäiset pelit osuvat samalle päivälle, tietenkin vieraissa. Siinä vaiheessa tarkastettiin vain että C15-pojilla ei ole sarjapelejä lähipäivinä eli apuja on luvassa. Reilua viikkoa ennen perjantaina pelattavaksi merkittyjä pelejä tajuttiin että koskissahan on C15-junnujen SPL-turnaus, joten ei muuta kuin ottelusiirtoja anomaan. Eiväthän ne vastustajat sitten sellaiseen rumbaan lähteneet, joten ajattelimme että pyydetään apuja 03-pojista. Tottahan heidät oli sitten kiinnitetty edellämainittuun turnaukseen, joten omilla oli pärjättävä. No, joka leikkiin on lähtenyt se leikin kestäköön. Torstain valmistavissa reeneissä laskettiin että kun kesäriennoissa- ja kesätöissäolijat sekä sairastupalaiset lasketaan pois saataisiin kuitenkin 23 peluria jalkeille kahteen peliin. Taustoja oli lähdössä kiitettävän iso porukka, mutta sehän on jo isommissakin urheiluympyröissä nähty että johtoporrasta reissuihin on helppo houkutella. Kukapa voisi vastustaa omakustannematkaa Nokian keskuskentälle aina yhtä mukavassa suomalaisessa kesäsäässä. Eli ensin oli tulessa kakkosjoukkue Kolmosen ottelussa

3 Pyry/NoPS YJ:tä vastaan. Odotettavissa tuttu vastus talven harjoituspeleistä, vaikka keväällä ei kohdattukaan nokialaisten pelatessa vielä keväällä Kakkosessa. Jobinpostina oli sitten heti alkuun kahden pelaajan ilmoittautuminen sairaaksi, joten pelattaisiin kymmenellä. Ja kun oli jo luvattu että pitkän toipilasajan jälkeen koko kauden ensimmäiseen peliinsä valmistautuvan Karppilan Tuomaksen ei tarvitsisi pelata koko peliä vaan suoritetaan sisäänajo pikkuhiljaa. Mutta Tuomas vastasi huutoon ja pelasi hienon pelin. Itse peli kuitenkin kulki, tauolle päästiin 0-1 johdossa Henrik Riskun osumalla. Toisella puoliajalla Pyry/NoPS nousi kuitenkin johtoon, jopa kahdesti. Mutta kahdesti tultiin myös tasoihin, Otto Lahtisen ja Iivari Turkkisen maaleilla. Vaikka hakalaisten lasien takaa katsottuna peliä hienokseltaan hallittiinkin, pääsi vastustaja hyödyntämään miesylivoimaansa sen verran että heillä oli aika paljon hyviä tilanteita. Onneksi Riku Kallio oli maalilla mies paikallaan ja varmisti viimeisenä lukkona pisteen kotiintuomisiksi. Eli lopputulos 3-3, vajaamiehisenä. Tulos oli hyvän joukkuehengen ja jokaisen pelaajan armottoman taisteluhengen ansiota, ja kaikki kymmenen ansaitsevat ISON kiitoksen. Tähdet jaettiin silti taas vaan kolmelle: Iivari Turkkinen Otto Lahtinen Riku Kallio

4 Toinen porukka ahtautui bussiin ja lähti kohti Poria, vastassa MuSa. Edellisiltana oli selvinnyt että pelipaikka oli muuttunut Musan nurmesta Karhuhalliin. Se ei lähtöhetkellä juuri harmittanut, sen verran paljon tuli vettä taivaalta. Vesisade oli ilmeisesti aiheuttanut myös kolarin, joka viivytti matkaa reilun puoli tuntia. Onneksi vastustaja sekä tuomarit suostuivat siirtämään ottelun alkua vartilla joten saatiin ihan hyvä valmistautuminen peliin. Kevätkierroksella MuSa oli voitettu 7-0, mutta kaikki muistivat että peli oli 1-0 lähes loppuhetkille asti ennenkuin repesi joten osattiin odottaa tiukkaa taistelua. Vaihtopelaajia ei tässäkään pelissä ollut, mutta saatiin sentään täydet 11 peluria kentälle. MuSa aloitti pelin väkevästi, mutta Haka kesti, ja pikkuhiljaa peliä saatiin käännettyä siten että pystytään puhumaan hallinnasta. Yhden paitsiomaalin ja yläriman jälkeen saatiin tulosta, kun Ville Brander murtautui laidalta sisään ja upotti taidokkasti 0-1 seitsemän minuuttia ennen taukoa. Toisellakin puoliajalla saatiin hyviä maalipaikkoja, mutta hyödynnettiin vain yksi. Aikamoisen flipperipallottelun jälkeen Nino Nieminen oli oikeassa paikassa ja siirsi vieraat 0-2 johtoon kun toista puoliaikaa oli pelattu viisi minuuttia. 25 minuuttia ennen loppua MuSa sai etsikkoaikansa päästessään ylivoimalle Akseli Sormusen loukatessa nilkkansa pahannäköisesti. Huollon taikatempuilla ja Hemun sisulla ei mennyt kuin vajaa kymmenen minuuttia, kun joukkueet olivat taas täysilukuiset. Tässä vaiheessa tuntui että kotijoukkueella taisi pelihuumori kadota kun eivät olleet pystyneet hyödyntämään ylivoimaansa. Saattaa tosin olla että porilaisilta loppui myös kunto useasta vaihtopelaajasta huolimatta. Puhdas 0-2 vierasvoitto, hyvällä taistelulla ja lähes virheettömällä pelillä. Vielä voidaan parantaa mutta tasapainoinen esitys ja tärkeät pisteet. Kaikki pelasivat hyvin, ja nimenomaan joukkueena. Kolme taas palkittiin tähdillä, ja vaikka tähdet menivät tällä kertaa

5 maalintekijöille, ei kriteerinä olleet maalit vaan pojat osallistuivat myös puolustuspeliin. Nollapeli oli nimenomaan joukkuepuolustuksen ansiota, väheksymättä Samun panosta maalissa. Ville Brander Nino Nieminen Niklas Pynnönen Raportti C14 Musta Kokkola Cupissa

6 Turnauksen taistelijat Keskiviikkona klo kesätauon piristämä Haka junnujen C14 Musta kokoontui 21 pelaajan ja 8 taustan vahvuudella Saharaan, josta autokolonnan nokka osoitti kohti Kokkolaa ja legendaarista Kokkola Cupia. Osalle pojista ja taustoista matka Kokkolaan oli ensimmäinen, mutta matkassa oli myös turnauksen veteraaneja. Erään valmentajan makuupussi saavutti tällä reissulla 30 vuoden käyttöiän, se kun oli hankittu Kokkola Cupiin vuonna 1987! Matka oli pitkä ja perille Koivuhaan koululle saavuttiin aikataulun mukaisesti illansuussa. Iltapalan ja kevyen iltalenkin jälkeen oli aika siirtyä yöpuulle keskittymään aamulla alkaviin peleihin. Jännitystä oli ilmassa, eikä uni meinannut tulla silmään etenkään valmennusjohdolle. Torstain avauspelissä vastaan asettui Sisu Seinäjoelta. Vastustaja oli heti alussa paremmin pelissä hereillä ja lopulta Osmo Makkosen tekemä Mustan turnauksen avausmaali jäi Hakan ainoaksi osumaksi. Lopputulos 5-1 Sisulle kertoo pelistä oleellisen. Päivän toisessa pelissä viirejä vaihdettiin Viron ylpeyden Tallinnan Floran kanssa. Jo etukäteen oli selvää, että tästä tulisi paha matsi. Pyörremyrskyn jälkeen taululla lukivatkin tylyt numerot 12-0, ikävä kyllä Floran hyväksi. Kovin porukka mitä ollaan nähty, totesi mentor-valmentaja Vikke Viitanen. Enää ei virolaisille hävitä, mietti kapteenistoon kuuluva Gessi Kesola. Kohtuullisen isokokoisia jätkiä, huomio valmentaja Jani Turpeinen. Ottelun jälkeen tehtiinkin muutoksia joukkueen toimintaan; alkulämpöjä

7 muokattiin hieman ja toinen mentor-valmentaja Pyry Joki vapautettiin kahvinkeittovastuusta. Teetä!, oli valmentaja Pete Hakalan tyly tuomio Pyryn kahvista. Taas yksi tolppa Vetureita vastaan. Perjantai oli toivoa täynnä, kun klo 10 Raviradan kentällä kohdattiin Vetelin Urheilijat eli kotoisasti Veturit. Alku oli tasaista peliä Mustan hallitessa peliä hienoisesti, mutta paikoista ei vaan saatu palloa sisään. Ja niinkuin futiksessa usein käy, jos et tee paikoista, niin vastustaja kostaa. Veturit siirtyivät johtoon ja Mustan taivas musteni hetkellisesti. Pojat kuitenkin olivat päättäneet, että tätä peliä ei missään olosuhteissa hävitä ja lopulta toisen jakson puolessavälissä Mauri Saarinen jysäytti kymmenestä metristä pallon voimalla verkkoon. Ihme että verkot kestivät, myhäili Mauri pelin jälkeen. Lopussa Musta haki voittoa mielettömällä voimalla, mutta Veturin ansiokas maalivahti ja aavistuksen vinot tolpat jättivät loppulukemiksi 1-1. Pistetili oli avattu ja ilta vapaa.

8 Voiton jälkeen muistettiin faneja! Viimeinen pelipäivä oli lauantai. Herätys soi klo 6, sillä aamupalan jälkeen ensimmäinen peli Raviradalla oli jo klo 8, vastaan asettui Puolen Suomen Liigan pelaajia sisältävä OTP/PaKa, joka oli selkeästi Floran jälkeen ennakkosuosikki Clohkossa. Uudet alkulämmöt virittivät joukkueen hurmokseen, kun aamupuuron hienoudet löytänyt Sampe Sarvela latasi 1-0, Gessi Kesola 2-0 ja Nile Pulla 3-0. Ollaanko me väärässä sarjassa?, kyseli valmentaja HK Kiretti kolmannen salamamaalin jälkeen. Toisella jaksolla Musta vielä missasi pilkun, jonka jälkeen oululaiset saivat kovan hurmoksen päälle ja tekivät kaksi maalia pikatahtiin. Lopussa kaikki pelit maalissa torjunut Konsta Hakala venyi muutamaan paraatipelastukseen ja muu puolustuslinja kapteeni Jokke Piiraisen sekä ainoana kenttäpelaajana täydet minuutit pelanneen Jaska Tyynelän johdolla peittivät uhrautuvasti loput vedot. Helpottavan loppuvihellyksen jälkeen Musta oli voittanut todella kovan vastustajan luvuin 3-2! Tällä tuloksella Mustan sijoitus oli lohkossa neljäs sijoitusottelu pelattaisiin klo 19 Kirkonmäellä. ja Lopulta päivä kääntyi illaksi ja viimeisen ottelun nimeksi valikoitui VOITTOPUTKI, tätä momentumia ei luovutettaisi pois. Vastaan asettui jälleen virolaisjoukkue FC Ulenurmi, tällä kertaa pelisää oli ihanteellinen auringon laskiessa kauniisti Kirkonmäen samettisten piharatamoiden ylle. Jo alkuvihellyksestä lähtien oli selvää, että Musta jättäisi kentälle kaiken sen energian mitä punteissa vielä oli jäljellä, eikä virolaisille jäisi kuin ihmettelijän osa. Maalipaikkoja luotiin solkenaan ja lopulta Osmo Makkonen ampui avausmaalin lähietäisyydeltä sekä heti perään Mauri Saarinen tälläsi pilkun voimalla verkkoon. Täällä on varmaan uudet verkot, Mauri ihmetteli puoliajalla. Toisella jaksolla hymyilevä Vili Kaasalainen runnoi Mustan kolmannen maalin ja loppulukemat seisoivat tauluilla kohdassa 3-1. Yläkulmaan tähtäsin ja yläkulmaan se meni, Viljo kertoi vaatimattomaan tyyliinsä. Viimeisen pelin lopussa Haka piti vielä pään

9 kylmänä, eikä sortunut vastustajan ehdottamaan tanssiin. Discot on tanssia varten, tiesivät käytävien kingit Aaro Kiretti ja Sampe Sarvela. Kokonaisuudessaan turnaus oli Mustalle menestys. Kaksi voittoa, yksi tasapeli ja kaksi tappiota oli kelpo saldo tiukasta kilpailusta. Jokainen poika sai jokaisessa pelissä peliaikaa, kunhan oli pelikunnossa. Poikien ja taustojen käytös oli 10+, kaikki toimivat sovittujen sääntöjen mukaisesti. Toki aina pieniä unohduksia mahtuu mukaan, joista kertovat lähes 100 perittyä sakko-pepeä. Joukkueen turnauskapteenisto palkitsi sakkokassasta Pepeillä jokaisessa ottelussa yhden Zempparin sekä taustat toisen. Tämän lisäksi turnauspelaajiksi valittiin Mauri Saarinen, Viljo Kaasalainen ja Osmo Makkonen kovasta duunista, hienoista otteista sekä periksiantamattomasta asenteesta. Pepe on parasta lakuna, tiesi Osmo siteeraten. Makkonen suurta mikkeliläistä ajattelijaa Mainioita poikia!, iloitsi huoltaja Tuula Vallius. Saimme paljon oppia ja kokemusta, tästä on hyvä jatkaa syyskierrokselle. Voittoputki jatkuu!, kiteytti valmentaja Puppe Saarinen. Hieno reissu, lopetti ansiokas jojo Jussi Rämä. Gessi jatkaa

10 Vili maalaa Ja koko joukkue juhlii! Yhteenveto A-poikien

11 kevätkierroksen otteluista A-junioreiden Haka/Härmä karsintapaikoista YJ taistelee syksyllä SM- Ville Karirinne Joni voittaa pääpallon (kuvat Jussi Rämä) Alkukauden SM-karsintojen päätyttyä suureen pettymykseen, Apoikien FC Haka-junioreiden ja Hämeenlinnan Härmän yhteisjoukkue lähti hakemaan uutta vauhtia Ykkösestä. Kasvojenpesuakin tärkeämpi tavoite kevätkierrokselle oli pelaajien itseluottamuksen ja pelistä nauttimisen löytäminen. Ensimmäisenä sitä lähdettiin etsimään Maskusta MasKu Haka j/härmä Kierroksen avausotteluun lähdettiin pienellä nipulla, kun mukana oli vain 13 pelaajaa, joista kolme lainattiin Bjunioreista, ja yksi A-ikäinen edustusjoukkueesta. Ilma

12 Maskussa oli haasteellinen. Tuona viikonloppuna Suomessa mitattiin kevään suurimpia myrskytuulia, joka myös näkyi kentällä. Kentänmukainen jatkuva tuuli vaikeutti molempien joukkueiden pelaamista. Ilman varsinaista valmentajaa pelannut Haka/Härmä YJ aloitti ottelun hallitsevasti, ja jo 23. minuutilla Dani Molin pääsi iskemään kierroksen avausmaalin vastustajan verkkoon. Näissä lukemissa siirryttiin myös tauolle, vaikka vierasjoukkue loi muitakin vaarallisia maalintekopaikkoja. Välittömästi tauon jälkeen Haka/Härmä YJ otti ohjat tiukasti käsiinsä. 49. minuutin kohdalla Severi Keskitalo viimeisteli numeroiksi 0-2. Ottelu ei ollut kuitenkaan vielä pelattu. 66. minuutilla MaPS:n hyökkääjä karkasi puolittaiseen läpiajoon kaventaen tilanteeksi 1-2. Tästä alkoi vastustajan aggressiivinen painostaminen. Haka/Härmän puolustus hoiti tilanteet moitteettomasti, kunnes keskittyminen herpaantui yhden kulmapotkun ajaksi 76. minuutilla, jolloin MaPS tasoitti myrskyisän tuulen hienoisella avustuksella 2-2. Nämä olivat myös ottelun loppulukemat, ja avausottelusta vieraskentällä käteen jäi tällä kertaa tappiolta tuntunut yksi ainokainen sarjapiste. Haka j/härmä MuSa Ensimmäisen kotiottelunsa Haka/Härmä YJ pelasi 6.5. Tehtaan kentällä vastassaan MuSa. Kotijoukkue sai salamalähdön otteluun, kun jo neljän minuutin pelin jälkeen Ahmed Ahma Mohammed iski valkopaidat johtoon. 21. minuutilla Ahma oli jälleen pahan teossa, kun hän upotti jo illan toisensa ja vankensi Haka/Härmän johtoa. Tauolle mentiin lopulta kotijoukkueen johtaessa 3-0, kun 34. minuutin kohdalla Ertürk Sargin maalasi kertaalleen. Pelillisesti vastustajalla ei mahdollisuuksia Haka/Härmää vastaan ollut. Harvat MuSa:n paikat Haka/Härmän puolustus paikkasi hyvin. Haka/Härmä onnistui maalinteossa toisella jaksolla kahdesti, kun ensin Santeri Stenius peliminuutilla 57, ja Santeri Korpela minuutilla 69 varmistivat Haka/Härmän ensimmäisen voiton

13 Ykkösessä ja kolme sarjapistettä. Joukkueen nollapeli romahti harmillisesti 88. minuutilla, kun MuSa:n pelaaja pääsi laukomaan pallon ohi maalia vartioineen Ville Karirinteen. Tässä vaiheessa kautta peli oli kuitenkin hyväksyttävän ehjä kokonaisuus, vaikka pelaajat olivat toisilleen toistaiseksi vielä enemmän tai vähemmän tuntemattomia. IFK Mariehamn Haka j/härmä Seuraavana viikonloppuna Haka/Härmä YJ matkasi IFK Mariehamnin vieraaksi Maarianhaminaan 13:n pelaajan nipulla. Kyseinen ottelu pelattiin ensimmäistä kertaa tällä kaudella nurmikentällä, joka ei vielä tässä vaiheessa kautta ollut parhaimmassa kunnossa. Ottelu alkoi tasaisena. Pitkiä syöttöketjuja ei nähty kummankaan joukkueen toimesta, vaan muutaman nopean rakentavan syötön jälkeen pyrittiin jo pääsemään paikkaan, josta puolustuslinja olisi mahdollista puhkaista. Ensimmäisenä maalinteossa onnistui kotijoukkue IFK Mariehamn. Muutaman perättäisen kulmapotkun jälkeen pallo jäi pyörimään kuudentoista alueen rajalle, josta 22. minuutilla pallo onnistuttiin laukomaan verkkoon. Tästä kuitenkin sisuuntuneena Haka/Härmä aloitti vahvan painostamisen ja paikkoja onnistuttiin luomaan enemmän vastustajan päähän. Yritys palkittiin lopulta, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Aivan ensimmäisen jakson lopulla, ensimmäisellä minuutilla lisäaikaa, Haka/Härmä onnistui hankkimaan kulmapotkun. Severi Keskitalo antoi laadukkaan kulmapotkun maalin edustalle, josta loppujen lopuksi Paavo Ahola onnistui iskemään pallon sisään ja taukotilanteeksi 1-1. Toisen jakson molemmat joukkueet aloittivat hieman tutkaillen toisen liikkeitä ja ratkaisuja. Peli jatkui samanlaisena, nopeat syötöt ja ratkaisut värittivät puoliaikaa luoden muutamia tekopaikkoja molemmille joukkueille, ja Roope Vainio onnistui tekemään pari loistotorjuntaa Haka/Härmän maalilla, kunnes IFK Mariehamn teki sen ratkaisevan rikkeen 30 metriä maalistaan. Jälleen Severi Keskitalon loistavasta keskityksestä 69. minuutilla Santeri Stenius pääsi

14 viimeistelemään päällään tilanteeksi 1-2. Ei sen kova tarvitse olla, kunhan on tarkka Stenius kommentoi maaliaan ottelun jälkeen. Tämän enempää maaleja ei ottelussa nähty, joten Haka/Härmä otti toisen peräkkäisen voittonsa, ja ryösti kolme sarjapistettä Maarianhaminasta. Ei se kauniilla pelillä se voitto tullut, mutta tämä oli eniten tahtovoitto, toista otteluaan joukkuetta valmentava Jari Pyykölä kannusti pukukopissa ottelun jälkeen. Haka j/härmä Pallo-Iirot pelattuun kotiotteluun Rauman Pallo-Iiroja vastaan Haka/Härmä YJ lähti vahvistuksenaan kolme pelaajaa edustusjoukkueesta sekä toiset kolme pelaajaa B-junioreista. Otteluun lähdettiin opettelemaan uutta pelitaktiikkaa ja aloitusryhmitystä, joka tuotti vaikeuksia kotijoukkueelle. Pitkälti tämän vuoksi peli oli ailahtelevaa ja tahmaista aloituspotkusta aina loppuvihellykseen saakka. Silloin tällöin näkyi yksittäisiä valonpilkahduksia, mutta niistä ei mainittavampaa tulosta saatu aikaiseksi. Kyseinen taisto päättyi ratkaisemattomaan tasapeliin 0-0. Vaikka pelaajien keskuudessa kiersikin kommentti: Tämä meidän olisi pitänyt voittaa, ei sovi unohtaa sitä tosiasiaa, että sarjan puoleenväliin mennessä Haka/Härmä YJ ei kärsinyt yhtäkään tappiota, vaan tuloksena kaksi voittoa, ja kaksi tasapeliä, sekä kahdeksan sarjapistettä. Paikka kärkitaistelussa oli ansaittu. Haka j/härmä TPS2 Muistutuksen siitä, että mitään ei saa ilmaiseksi, antoi TPS2 Valkeakoskella Apian kentällä Ottelu alkoi tasaisesti ja jatkuikin pitkään sellaisena. Molemmat joukkueet onnistuivat luomaan maalipaikkoja kuitenkin turkulaisten painostuksen alaisuudessa, jotka lopulta aloittivatkin maalinteon 41 minuutin jälkeen. Tästä Haka/Härmän keskittyminen herpaantui loppujaksoksi, sillä jo neljä minuuttia myöhemmin 45. minuutilla turkulaiset lisäsivät johtonsa kahteen.

15 Valmentaja Jari Pyykölä loi joukkueeseensa uskoa tauolla, ja toisella jaksolla kentällä nähtiin aivan kuin toinen joukkue. Palloa liikutettiin nopeasti eikä suostuttu antautumaan turkulaisten kovaan prässipeliin. Tämä tuottikin tulosta heti 52. minuutilla, kun Leevi Lundell pääsi rokottamaan TPS:ää. Tämä antoi kotijoukkueelle lisää intoa peliin ja pitkään näyttikin siltä, että tasoitusmaali on vain ajan kysymys. Kuitenkin 79. minuutilla Tepsiläisten hyökkääjä sai keskitykseen päänsä tarpeeksi väliin ja teki 1-3 voittomaalin. SalPa Haka j/härmä Seuraava ottelu olikin jo kolmen päivän päästä sunnuntaina 28.5., jolloin Haka/Härmä YJ matkasi Saloon SalPan vieraaksi. Sarjan kahden kärkijoukkueen kohtaaminen käytiin tuskaisen kuumassa kevätilmassa. Heti pelin alusta Haka/Härmä otti ohjat käsiinsä. Pelaaminen oli vaivatonta ja pelaajat tiesivät roolinsa ja paikkansa. Laadukas työ palkittiin 21. minuutilla kun toisen peräkkäisen kulmapotkun seurauksena Aare Turunen viimeisteli tilanteeksi 0-1. Peli jatkui samanlaisena taukoon asti. Haka/Härmä vei ja SalPa vikisi, mutta lisämaaleja ei nähty. Haka/Härmän ylivoimasta vierasjoukkueen maalivahti ei kertoo jotain se, että joutunut toruntatöihin kertaakaan ensimmäisen jakson aikana, ja jalallakin hän koski ensimmäistä kertaa palloon 25 minuutin pelin jälkeen. Toinen jakso ei tuonut muutosta pelin kulkuun. 63 minuutin pelin jälkeen Ahma lisäsi Haka/Härmän johtoa 0-2, jonka jälkeen SalPa yritti saada vielä pelistä kiinni siinä kuitenkaan onnistumatta. Haka/Härmä voitti loistavalla peliesityksellä kärkikamppailun 0-2. Haka j/härmä TPV

16 Haka/Härmää odotti toinen tärkeä kamppailu heti seuraavassa ottelussa, kun vieraisiin Valkeakoskelle saapui TPV Ottelu alkoi suhteellisen tasaisena ja kiihkeänä, josta kertoo Haka/Härmän maalivahdin Ville Karirinteen korvan repeytyminen pelin alkupuolella sattuneessa tilanteessa, jossa TPV:n hyökkääjä mukanaan Haka/Härmän puolustaja löysivät itsensä kasasta Karirinteen päältä. Peli jatkui pitkään tasaisena, mutta Haka/Härmän epäonneksi FC Hakankin kanssa sopimuksen keväällä tehnyt Joona Kari rikkoi vastustajaa maalivahdin alueen sisällä rangaistuspotkun arvoisesti. TPV:n hyökkääjä ei pilkulta erehtynyt vaan siirsi joukkueensa 0-1 johtoon 41. minuutilla. Toista jaksoa pelattiin pitkään TPV:n johtaessa 0-1, vaikka yrityksen puutteesta ei kotijoukkuetta voinut syyttää. Loppujen lopuksi kovan yrityksen tuloksena Ahma pääsi maalaamaan jälleen ja toi Haka/Härmän tasoihin 1-1. Tämä vasta pudottikin apinan kotijoukkueen selästä. Tästä vain kaksi minuuttia, ja Joni Laurila siirsi Haka/Härmän johtoon 74 minuutin pelin jälkeen komealla vedolla maalin kattoon. TPV

17 painoi loppuajan kohti Haka/Härmän maalia, mutta tuloksetta, mikä kuumensi TPV:n pelaajia sekä valmennusta. Leevi Lundell naulasi arkun ja muutti loppunumeroiksi 3-1, kun peliä oli pelattu TaPa Haka j/härmä Sunnuntaina ratkaistiin A-poikien Ykkösen kevätkierroksen voittaja, kun Haka/Härmä YJ kohtasi vieraissa sarjajumbo TaPan. Samaan aikaan TPV ja Salpa ratkoivat paremmuuttaan toisaalla Tampereella. Haka/Härmän voittaessa, se varmistaisi kierroksen voiton, mikäli TPV voittaisi ottelun vähemmän pelanneen SalPan. SalPan voittaessa ratkaisu jäisi seuraavaan viikonloppuun, jolloin SalPa kohtaa TaPan. Haka/Härmän häviöllä SalPa:lla olisi kaksi ottelua aikaa ottaa tarvittavat kolme pistettä kierroksen voittoon. Haka/Härmän ja TaPan välinen kohtaaminen Hervannassa alkoi erittäin tahmeasti sateisella nurmella. Haka/Härmän hyökkäys onnistui luomaan TaPa:a paremmin maalintekopaikkoja, mutta viimeistely tökki 25. minuutille asti, jolloin Paavo Ahola onnistui viimein maalinteossa. Tämä ei kuitenkaan vapauttanut Haka/Härmän peliä, vaan oikeastaan päinvastoin. Peli eteni tahmeasti aina taukoon saakka, eikä lisäosumaan vaadittuja maalintekopaikkoja onnistuttu luomaan puolin eikä toisin. Toinen jakso alkoi samalla tavalla kuin ensimmäinen loppui. Syötöt karkailivat, ja maalintekopaikoista puuttui tietty kovuus ja tahto. Kuitenkaan TaPa ei pystynyt hyödyntämään Haka/Härmän heikkoutta, vaan Haka/Härmän puolustus hoiti tehtävänsä tarpeen vaatiessa. Lopulta pitkän odotuksen päätteeksi Ertürk Sargin päätti laukoa kauempaa, ja loistava laukaus painui vastustamattomasti yläriman alle. Haka/Härmä 0-2 johtoon. Vielä ei kuitenkaan ollut aihetta juhlaan, sillä kuuden minuutin päästä johtomaalista TaPa onnistui kaventamaan tilanteeksi 1-2 vierasjoukkueen nukahduksen päätteeksi. Pelikello näytti 72 minuuttia. Aikaa oli vielä kummallekin joukkueelle. TaPa yritti painaa päälle, mutta lopulta Haka/Härmä löysi puuttuvan osasen peliinsä, ja takoi

18 vastustajan verkkoon kolme maalia 21:ssä minuutissa. Ensin 82. minuutilla Ahma Mohammed lisäsi komealla yksilösuorituksellaan johdon 1-3, heti perään Leevi Lundell maalasi minuutilla, ja loppusilauksen antoi jälleen Ahma ajassa Lopputuloksena 1-5 tahmean alun jälkeen. Syksyyn piikkipaikalta Haka/Härmän kärkipaikka varmistui, kun TPV voitti SalPan puhtaasti 4-0. Tästä palkintona Haka/Härmä YJ saa 3 pistettä etumatkaa syyskierrokselle, joiden avulla paikka SM-karsintoihin ja ensi kaudeksi paluu SM-sarjaan on askelta lähempänä. Nyt kaikki siis sankoin joukoin kannustamaan Haka/Härmä YJ voittoon niin koti- kuin vieraskentilläkin. Joukkue kasvoi kierroksen aikana etenkin henkisesti paljon. Alkukauden SM-karsintojen pettymyksen ja pelaajaringin harvenemisen jälkeen tehdyt oikeat asiat niin harjoitus- ja pelikentillä kuin niiden ulkopuolellakin ovat vieneet joukkuetta paljon eteenpäin, vaikka siihen on kohdistunutkin paljon muutoksia matkan varrella, kuten esimerkiksi päävalmentajan vaihtuminen alkukauden valmentaneesta Asko Jussilasta edustusjoukkueen uuteen kakkosvalmentajaan Jari Pyykölään. Kuitenkin peli näyttää olevan sen verran hyvässä kunnossa, että taistelu syyskierroksella kahdesta suorasta SMkarsintapaikasta on tosiasia.

19 C-tytöt Pärnu Summer Cupissa Haka C-tytöt osallistuivat 173 joukkueen Pärnu Summer Cupiin, C-tyttöjen sarjassa oli 12 joukkuetta. 5 päivän pelimatka Pärnuun oli upea reissu. Ilmat olivat vaihtelevat, mutta se ei Haka tyttöjä haitannut. Meren ranta, kylpylä sekä Pärnun kauppakeskukset tulivat tutuiksi. Pelit pelattiin poikittaisilla kentillä 9vs9 peleinä ja näin Haka tytöt pääsivät pelaamaan kahdella tasavahvalla ketjulla, näin ollen kaikki saivat tasaisesti peliaikaa. Pelit olivat fyysisiä kovia vääntöjä, Haka tyttöjen pärjätessä hyvin.

20 Jokainen peli oli tasainen ja oli vähästä kiinni, ettei saatu käännettyä useampaa peliä voitoksi. Alkusarjassa kaadettiin HyPS 2, Hoogee pandojen kanssa päädyttiin tasapeliin. Erittäin niukat tappioit koettiin Virolaisille FC Floralle sekä FC Elvalle. Turnauksen voittanut UKS Lisek Milowka sai salama alun, mutta Haka tytöt pistivät puolalaiset ahtaammalle kuin kukaan muu joukkue, puolalaisten voittaessa kaikki ottelunsa. Sijoituspelissä tuli vastaan Latvialainen FK Lecava ja Hakan voittaessa tuli loppusijoitukseksi Suomalainen joukkue. Haka- HyPS 2 Elva Haka Hoogee Pandat 2-2 Milowka 0-3 Haka FC Flora 0-1 Lecava 1-0 7, toiseksi paras Haka FC Haka UKS Lisek Haka FK Joukkue osallistui turnaus kulkueeseen, kaikkien joukkueiden marssiessa Pärnun keskustaan avajaistilaisuuteen, missä oli

21 musiikki esityksiä, pallotaituri sekä ilotulitus. Matkan onnistumiseen vaikutti tyttöjen hyvä käyttäytyminen matkalla, hyvin järjestetty ja etukäteen suunniteltu turnausmatka, kiitos JoJon sekä muiden taustojen, vanhempien aktiivinen tuki sekä Saarikoski Travelsin Mäkelän liikenteen loistava bussi kuski Tarmo Mäkiaho! B:n kevätkausi päättyi lievään pettymykseen Kevätkauden alussa toivottiin ja uskottiin että B:n ykkönen taistelisi noususta kakkosdivisioonasta ykkösdivisioonaan ja että kakkosjoukkue kolkuttelisi nousun portteja kolmosesta kakkoseen. Näin ei sitten käynyt. Molempien joukkueiden esitykset ailahtelivat liikaa, ja kaikissa peleissä ei saatu parasta irti. Kakkosjoukkue ei onnistunut lopulta voittamaan

22 kuin kolme ottelua, pelaten yhden tasan ja häviten neljä. Sijoituksena viides tila. Ykkösjoukkueelle tuli kaksi rökäletappiota, sekä kaksi tasuria, joissa molemmissa hallittiin peliä ja vastustaja pääsi tasoittamaan aivan loppuhetkillä. Voittoja raavittiin viisi, joista Raifua vastaan saatu voitto (10-2) poistettiin historiankirjoista RaiFun luopuessa sarjasta kesken kauden. Sarjassa oltiin neljänsiä. Syyskaudelle lähdetään sisuuntuneena parantamaan tuloksia. Seuraavassa viimeisten pelien tulokset ja jaetut tähdet: Kakkosdivisioona: Pyry/NoPS Haka-j 1 1 (0-0) Ville Brander Akseli Sormunen Niklas Pynnönen Haka-j MuSa 7 0 (1-0)

23 Akseli Mustila Juho Viitaharju Ville Brander JanPa/Pato Haka-j 2 2 (1-1) Juho Viitaharju Oskari Kukkonen Niklas Pynnönen Kolmosdivisioona: TKT Haka-j2 7 1 (4-0)

24 Akseli Mustila Jesse Katajisto Jaakko Ylinen Haka-j2 TPV2 5 0 (3-0) Iivari Turkkinen Otto Lahtinen Aleksi Paajanen TaPa Haka-j2

25 Otto Lahtinen Iivari Turkkinen Aleksi Paajanen D13 tytöt viimeistelivät kevätkauden voitolla D13 Liigan kevätkierros saatiin eilen päätökseen. Viimeisellä kierroksella Haka pelasi ok-tasoisen ottelun FC Nokia/04 joukkuetta vastaan mistä mukava voitto lukemilla 0-3. Voitosta huolimatta ei tällä kertaa kentällä nähty ihan niin terävää joukkuetta kuin esimerkiksi viime viikon Oriveden Tuiskua vastaan pelatussa pelissä. Tuisku-pelin alla oli helppo 0-5 vierasvoitto Tervakosken Padosta. Sarjan kärkijoukkueisiin

26 kuuluvaa Tuiskua vastaan asettui motivoitunut ja agressiivisesti pelaava joukkue, joka oli vielä toisella puoliajalla kutkuttavassa 2-1 johdossa. D-tytöt ovat pelanneet sarjassa nuorella joukkueella. Yli-ikäisistä pelaajista (joita Tuiskullakin kolme) voidaan vain haaveilla samalla kun joukkueessa peluutetaan E-junnuja. Tuisku vei rankkasateessa pelatun ottelun lopulta 2-4 lähinnä fyysisellä voimalla, mutta Haka antoi tämän pelin perusteella syyskaudelle myrskyvaroituksen. Eilisen Nokian pelin otteiden jälkeen taas herää kysymys katsovatko tytöt sarjataulukon perusteella millä asenteella peliin lähdetään? /VID WA0017.mp4

27 Ensi viikolla joukkue osallistuu Särkänniemi Cuppiin ja sen jälkeen pienen breikin jälkeen kohti syyskautta. Voitto Apasseista Piiriliigassa D13 Voitto, voitto se on kauden avausvoitto! Vaikka hyvä pelikokemus on juniori jalkapalloilussa huomattavasti tärkeämpää kuin voitto. Ei tämän kauden avausvoiton merkitystä voi väheksyä. Ne hyvät pelikokemukset on alkukaudesta jääneet nimenomaan voitottomuuden takia saavuttamatta. Maanantai iltapäivän sateessa D 13 FC Haka j / Musta, kohtasi piiriliigan ottelussa Kyröskosken kentällä paikalliset Apassit. Apassit tiedettiin kovaa pelaavaksi vahvaksi joukkueeksi, jonka kanssa ollaan saatu vääntää tosissaan. Edellisten pelien parantuneet otteet antoivat jo luvan haaveilla kauden avausvoiton saavuttamisesta. Keli oli kesäinen, vettä vaihtelevalla tahdilla. Ei kuitenkaan räntään niin kuin aiemmin tällä kaudella. Heti alku vihellyksestä lähtien Haka otti pelin hallinnan ja paine pysyi hyvin hyökkäys päässä. Apassit kuitenkin puolustivat hyvin ja vapaita laukaisupaikkoja ei juuri saatu. Palloa kuitenkin kierrätettiin paremmin kuin alkukauden peleissä. Vapauttavia syöttöjä ei vaan meinattu edelleenkään saada läpi. 11 minuutin kohdalla Alpi teki vahvan nousun aivan päätyrajalle saakka. Keskitykseksi tarkoitettu nosto upposi vastustajan pakin selän kautta verkon perälle. Tuuriakin oli,

28 mutta myös hyvin pelattu tilanne. Paine jatkui vahvasti Apassien päässä, mutta edelleen vapauttavat syötöt jäivät syntymättä. Kesken hyvän painostuksen Apassit saivat vapaapotkun hyvältä etäisyydeltä. Veeti torjui laukauksen helposti, mutta märkä pallo teki tepposen eikä liimautunut syliin. Apassien kärki oli valpas ja pääsi tuikkaamaan pallon maaliin. Jotain oli kuitenkin selkeästi muuttunut aikaisemmista peleistä. Tämä vastaisku ei enää murtanut joukkueen itseluottamusta. Vaan heti aloituksesta saatiin sama paine päälle. Erotuomarin puoliaika vihellys kuitenkin päätti ensimmäisen puoliajan 1-1 tilanteessa. Toinen puoliaika jatkui Hakan painostuksella ja paine alkoi näkymään myös Apassien hermoiluna ja otteiden kovenemisena. Tiukoissa väännöissä ei otteet enää pysyneet sääntöjen mukaisena ja tuomari joutui kaivamaan korttia useampaan kertaan. Kaksi ensimmäistä korttia osuivat Apassien samalle pelaajalle, joten viimeinen vajaa vartti saatiin pelata ylivoimalla. Tahallisesta kädellä pelaamisesta tuli myös rankkari, jonka Konsta upotti varmasti. Paine omassa pelaamisessa alkoi helpottamaan ja vaarallisia tilanteita saatiin lopussa luotua runsaasti Apassien maalille. Näistä Roope ja Sami pääsivät viimeistelemään vielä maalin mieheen. Tuomarin loppuvihellys sinetöi 1-4 avaus voiton! Voitto oli ansaittu, peli-ilme oli huomattavasti parempi kuin alkukaudesta. Konstan osuus takalinjalla toi ryhtiä koko joukkueen tekemiseen. Parannettavaakin joukkueelle vielä jäi, mutta tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia koitoksia. tj

29 C-tytöille tappio taistelulla hyvällä C-tytöt kohtasivat Iittalan Pallon aurinkoisella Iittalan urheilukentällä. Peli oli tasaista ja hyvää taistelua loppuun asti, peli päättyi IPAn 4-2 voittoon. Molemmat joukkeet taistelivat ja saivat luotua maalipaikkoja. Hakan maalit tekivät Anniina Passila sekä Juulia Ruutana. C14 Mustan kevätkierros pian valmis Tälle kaudelle C14 Ykköseen liittynyt C14 Musta on pelannut kolmea peliä vaille kevätkierroksen pakettiin. Sarjassa pelaa paljon yliikäisiä pelaajia, mutta Musta taistelee sarjan nuorimmalla joukkueella jatkuvasti paranevin ottein. Pitkän harjoituskauden jäykistämän Mustan sarjakausi alkoi shokkihoidolla, kun LeKi painoi taululle rumat lukemat hyisessä huhtikuun illassa Sääksjärven tekonurmella. Avausottelun jälkeen mm. Ikaalisten Urheilijat ja Vesilahden Visa tarjosivat pisteitä, mutta Musta ei vielä pystynyt

30 otteluja voittamaan. Kaivattu avausvoitto nähtiin toukokuun lopussa, kun Parkunmäen Apassit kaatuivat maalein 2-1 Lotilan hyväkuntoisella sametilla Sampe Sarvelan ja Nile Pullan osumilla. Ansaitut pisteet!, kuului maalivahtivalmentaja Pete Hakalan arvio ottelusta. Jokainen poika on kasvanut merkittävästi niin henkisesti, fyysisesti kuin taidollisesti alkukauden aikana. Vaikeat pelit eivät ole aina kivoja, mutta opettavat ja voitot maistuvat silloin aina makeammilta, huoltaja Tuula Vallius ynnää alkukautta. Syyskierroksella Musta pelaa myös D13-poikien 8v8sarjaa, joten voittoja haetaan kahdella rintamalla. Pojat harjoittelevat ahkerasti ja jokainen ansaitsee peliaikaa. Ringissä on lähes kolmekymmentä pelaajaa, eikä yhteen otteluun voi nimetä kuin 18 poikaa. Tämä on mahdoton yhtälö toteuttaa. Tämän takia pelaamme kahta sarjaa syyskierroksella. Jokainen poika saa peliaikaa myös 11v11-sarjassa, mutta osalle vastuu painottuu enemmän 8v8-sarjaan, jojo Jussi Rämä kertoo. C14 Musta pelaa tänään klo noususta taistelevaa FC Vapsia vastaan Lotilassa. Kevätkierroksen viimeinen kotiottelu on juhannuksen jälkeisenä keskiviikkona klo Lotilassa, jolloin vastaan asettuu HJS Hämeenlinnasta. Tervetuloa Lotilaan kannustamaan pojat voittoon ja maistamaan maistuvat pullakahvit joukkueen kioskista!

C-tytöt Pärnu Summer Cupissa

C-tytöt Pärnu Summer Cupissa C-tytöt Pärnu Summer Cupissa Haka C-tytöt osallistuivat 173 joukkueen Pärnu Summer Cupiin, C-tyttöjen sarjassa oli 12 joukkuetta. 5 päivän pelimatka Pärnuun oli upea reissu. Ilmat olivat vaihtelevat, mutta

Lisätiedot

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.

Lisätiedot

D-tytöt Särkänniemi Cupissa

D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt osallistuivat kolmen päivän Särkänniemi cupiin, pelit pelattiin Pirkkahallin nurmi kentillä! Ensimmäinen peli oli perjantai aamusella TPV:tä vastaan. Tytöt taistelivat

Lisätiedot

D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle!

D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! Haka lähti pikakomennuksella Särkänniemi Cuppiin, kun TPV tarvitsi vielä yhden joukkueen turnaukseensa. Aurinko paistoi koko turnauksen ajan ja useampikin poika

Lisätiedot

D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi

D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi Haka j D12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi Iiittalan Palloa vastaan Roukon nurmella. Puolustus pelasi tiiviisti ja keskikenttä

Lisätiedot

Haka junnujen ja Nappulaliigan pelaajapolku julki

Haka junnujen ja Nappulaliigan pelaajapolku julki Haka junnujen ja Nappulaliigan pelaajapolku julki FC Haka juniorit ja Valkeakosken Nappulaliiga ovat vuoden ajan rakentaneet uutta yhteistä Pelaajapolkua valkeakoskelaisen jalkapalloilun kehittämiseksi.

Lisätiedot

Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016

Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016 Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016 FC Haka junioreiden C15 pojat voitti Futsalin piirinmestaruuden 20.3.2016 Pirkkahallissa pelatussa lopputurnauksessa, johon osallistui alkusarjan neljä parasta

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja

Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja Juulia on aktiivinen ja innostunut jalkapalloilijatar, antaen harjoituksissa sekä peleissä 100%. Pelissä keskikentän moottori on kauden aikana pyörittänyt

Lisätiedot

D13 tytöt viimeistelivät kevätkauden voitolla

D13 tytöt viimeistelivät kevätkauden voitolla D13 tytöt viimeistelivät kevätkauden voitolla D13 Liigan kevätkierros saatiin eilen päätökseen. Viimeisellä kierroksella Haka pelasi ok-tasoisen ottelun FC Nokia/04 joukkuetta vastaan mistä mukava voitto

Lisätiedot

A-pojat vaikeuksien voittoon

A-pojat vaikeuksien voittoon A-pojat vaikeuksien voittoon kautta A-pojat kokivat kovia ja pitivät katsomon jännityksessä loppuminuuteille saakka sunnuntaina 6.3. ottelussaan Vaasan Palloseuran junioreita vastaan. Pisteet jäivät kuitenkin

Lisätiedot

KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN

KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN Hakan A-poikien Toukokuun Kuukauden subway-pelaajaksi on valittu Eemi Räsänen. Eemi on joukkueen sisällä hyvin rakastettu persoona, hänen persoonallisuutensa hipoo

Lisätiedot

YJ taisteli tähdet kertovat

YJ taisteli tähdet kertovat YJ taisteli tähdet kertovat FC Haka/HJS A-poikien kausi paketoitiin hopeamitalien jakoon Kupittaalla syyskuun lopussa. Menestystä voi mitata muullakin kuin mitaleilla, mutta joka tapaukssa toinen sija

Lisätiedot

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle!

Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! Päättäjäiset ja palkitut Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! B-tytöt: syyskuun Subway pelaaja on Laura Lähdekorpi Valmentajat valitsivat B-tyttöjen syyskuun Subi-pelaajaksi

Lisätiedot

Hakan hyvä vire jatkuu

Hakan hyvä vire jatkuu Hakan hyvä vire jatkuu Hakan A-pojat hakivat lauantaina SM-sarjan ensimmäiset reissupelipisteet Kontulan samettiselta nurmelta. Isäntäjoukkue KäPa joutui lähes samanlaiseen myllytykseen kuin 5 0 edellisessä

Lisätiedot

FC Honka P09 -turnaus

FC Honka P09 -turnaus FC Honka P09 turnaus Ulkokenttäturnaus Tapiolassa vuonna 2009 syntyneille pojille lauantaina 22.4.2017 klo 9.00 alkaen Tervetuloa turnaukseen! Kun saavutte paikan päälle, käykää ilmoittautumassa turnaustoimistoon

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP

CHAMPIONS CUP CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue

Lisätiedot

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla. P02 SYYSTURNAUSINFO 2015 Tervetuloa FC Halikko P02/P03-joukkueiden järjestämään jalkapalloturnaukseen Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153). Karttalinkki Turnaustoimisto Pysäköinti Turnaustoimisto

Lisätiedot

MUUTOS KENTTÄJÄRJESTYKSESSÄ! Gn 10 pojat ottelutulokset, 5v5, 2x15min

MUUTOS KENTTÄJÄRJESTYKSESSÄ! Gn 10 pojat ottelutulokset, 5v5, 2x15min Tulospalvelu sarjoittain Valitse katsottava sarja IKU CUP TULOSPALVELUN alta. Muista myös Pallotutka ja Ponnautusskaba! Rasti auki molempina päivinä klo 11-16 kentän '4 LVI-Talo Kannosto' järven puoleisessa

Lisätiedot

A:n pelurit esittelyssä

A:n pelurit esittelyssä A:n pelurit esittelyssä Ville Karirinne Ville Karirinne nuoresta iästä huolimatta vakuuttanut A:ssa hyvillä torjunnoillaan ja varmoilla otteilla. Antton Asikainen Antton Asikainen hyvin peittävä ja sijoittuva

Lisätiedot

Raportti Aito Säästöpankki - futiskoulusta

Raportti Aito Säästöpankki - futiskoulusta Raportti Aito Säästöpankki - futiskoulusta varmasti! Haka juniorit järjestivät yhteistyössä Fc Hakan ja Aito Säästöpankin kanssa hiihtoloman futiskoulun innokkaille tulevaisuuden tähdille Valkeakosken

Lisätiedot

D13 Piiriliigaa. Takana kaksi tahmeaa kierrosta P13 Piiriliigaa

D13 Piiriliigaa. Takana kaksi tahmeaa kierrosta P13 Piiriliigaa D13 Piiriliigaa Takana kaksi tahmeaa kierrosta P13 Piiriliigaa Kauden alla pelattu turnaus ja viime kauden onnistumiset antoivat odottaa kauden avauksesta jo hyviä onnistumisia ja tuloksia. Ensimmäiset

Lisätiedot

Testialue. [pt_view id= 68411ed84d ]

Testialue. [pt_view id= 68411ed84d ] Testialue [pt_view id= 68411ed84d ] Pe 4.9 Aika Ottelu Paikka Kotijoukkue Vierasjoukkue Tulos 14:00 1 Tehtis Haka JJK 3-0 (2-0) 14:00 2 Sahara TKT HPS 1-1 (0-0) 15:00 3 Tehtis Ilves GrIFK 1-1 (0-0) 15:00

Lisätiedot

Kesämäki 06 Kevätturnaus

Kesämäki 06 Kevätturnaus Kesämäki 06 Kevätturnaus - 29.04.2017 - Littoisten Urheilukenttä - Sippaantie 2, Kaarina Kesämäki 06 Kevätturnaus Tervetuloa Kesämäki 2006 Kevätturnaukseen Littoisten Urheilukentälle Kaarinaan 29.04.2017.

Lisätiedot

D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton!

D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton! D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton! D13 Valkoiset jatkoivat siitä, mihin lauantaina jäivät. FC Haka Valkoinen JanPa, 4-2. Alku ei lupaillut kovin hyvää kun olimme alussa

Lisätiedot

B-tytöt: Kauden viimeiden peli

B-tytöt: Kauden viimeiden peli B-tytöt: Kauden viimeiden peli Kauden päätös peliin B-tytöt matkasivat Janakkalaan. Ottelussa oli kova paikallislataus ja tottakai, kaikki halusivat päättää kauden hyvin mielin voittoon. Samalla ottelu

Lisätiedot

Ilves vei A-poikien derbyn

Ilves vei A-poikien derbyn Ilves vei A-poikien derbyn A-poikien alavire ei päättynyt sunnuntaina Pullerissa, Ilves vei pisteet Tampereelle maalein 1-4 (0-2). Ottelun alku lupasi parempaa kotijoukkueelle. Pallo liikkui hyvin ja peliä

Lisätiedot

C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6

C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6 C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6 Palokan Riento, PaRi, Jyväskylästä, haki kovaa vastusta nousukarsintoihinsa Puolen Suomen liigaa varten. Netistä bongasivat FC Hakan ja kutsuivat Palokan kuplahallin

Lisätiedot

03-pojat Otteluhistoria

03-pojat Otteluhistoria 03-pojat Otteluhistoria 2016. IKU-CUP Ikaalinen 20-21.8. La 20.8. Haka-Ilves, 1-0. (Nile). Haka-APU, 3-1. (Elias K 2 ja Nile). Haka-FC Ulvila, 3-1. (Jere, Valto ja Ville). Su 21.8. Haka-Karhufutis, 0-7.

Lisätiedot

keskustelutilaisuus vanhemmille

keskustelutilaisuus vanhemmille Avoin keskustelutilaisuus vanhemmille FC Haka juniorit kutsuu FC Haka junioreiden vanhemmat avoimeen keskustelutilaisuuteen lauantaina 13.5.2017 klo 10 Hotelli Waltikkaan. Aiheina ovat mm. huhtikuisen

Lisätiedot

C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ

C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ Alueliigan ensimmäinen kaukomatka sattui äänestyspäivälle eli 19. huhtikuuta. Suuntana oli Kaarina tuo Turun Kauniainen. Tiedossa oli hyvä vastus, KaaPo. Kevät on kiireista aikaa;

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP 14.11.2015

CHAMPIONS CUP 14.11.2015 CHAMPIONS CUP 2 15 14.11.2015 Champions Cup 2015 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kukin joukkue pelaa kolme alkusarjan peliä, voitosta saa kolme

Lisätiedot

TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP

TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP 15.6.2013 Järjestäjä ja yhteystiedot... 3 Yleistä... 3 Yleiset pelisäännöt... 3 Palkitsemiset... 4 Ohjaajista... 4 Pukukopit... 4 Turnauspaikan palvelut...

Lisätiedot

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Sampo, Tammerkoski, Linnainmaa,

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö turnaukseen ja tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA Tervetuloa FC Halikko T04 -joukkueen järjestämään jalkapalloturnaukseen 16.8.2014 Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153).

Lisätiedot

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Kämmenniemi, Amuri, Sampola,

Lisätiedot

Ilves vei A-poikien derbyn

Ilves vei A-poikien derbyn B-junnuille tappiot Hakan B-junioreiden harjoitusottelut jatkuivat kahdella ottelulla Saharassa sunnuntaina. Tällä kertaa opittiin että pelkkä hallinta ja puolittaiset tekopaikat eivät riitä, jos vastustaja

Lisätiedot

TET- harjoittelija Ville Karirinne

TET- harjoittelija Ville Karirinne TET- harjoittelija Ville Karirinne Minä olen Karirinteen Ville, 9. luokkalainen ja tämän viikon TET-harjoittelussa FC Haka juniorit ry:n toimistolla. Olen siis 15-vuotias toijalalainen, ja pelaan jalkapalloa

Lisätiedot

Otteluraportit 03-pojat

Otteluraportit 03-pojat Otteluraportit 03-pojat Piiriliiga syksy: 6.8 HJS E11 sinivalkoinen-haka 3-8 (0-1 1min. Eero, 1-2 12min. Eero, 1-3 24min. Eero,2-4 34min. Lauri, 2-5 38min. Oiva, 2-6 41min. Leo,2-7 46min. Ville, 2-8 47min.

Lisätiedot

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2011 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2011 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA http://www.futsal.fi/mp/db/file_library/x/img/17429/file/futsalsaannot_08.pdf Futsalin sääntömuutokset kaudelle 2010-2011 Futsalin sääntöihin on kaudelle 2010 2011 tehty melko paljon muutoksia. Tässä ohjeessa

Lisätiedot

Espoosta ei mitään uutta

Espoosta ei mitään uutta Espoosta ei mitään uutta SM-sarja jatkui lauantaina Espoossa jo tutuksi tulleella tavalla: Haka poistui hyvän pelin päätteeksi pukukoppiin maalin tappio niskassaan. Joukkue ei ole onnistunut miesmuistiin

Lisätiedot

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Pientä 'suurta' jännitystä ilmassa saapuminen majoituspaikkaan liikuntahallille. Makuupaikkojen valinta ja

Lisätiedot

Tappiosta huolimatta ei voi kuin kehua joukkueen asennetta ja taistelua. Tällaisella peli-ilmeellä voitetaan useammin kuin hävitään.

Tappiosta huolimatta ei voi kuin kehua joukkueen asennetta ja taistelua. Tällaisella peli-ilmeellä voitetaan useammin kuin hävitään. Haka B1 SalPa 0-1 B-pojat kohtasivat lauantaina tehtiksellä toisen sarjan kahdesta kärkiporukasta, SalPan Salosta. Peli oli ehkä kauden kovavauhtisin, ja hyökkäyksiä rakennettiin ensimmäisellä puoliskolla

Lisätiedot

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

valmistuneet kukitettiin

valmistuneet kukitettiin Ylioppilaat ja ammattiin valmistuneet kukitettiin Onnittelut Haka junioreiden ja FC Hakan puolesta Kuva Alpo Eerola Ottelun Haka KPV puoliajalla jaettiin ruusut ylioppilaille Joona Karille, Joni Laurilalle

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

D12 Ottelut. Webasto-turnaus JJK haaste D02-pojat FC Loviisa haaste D02-pojat D02-pojat Akilles Green 2 0

D12 Ottelut. Webasto-turnaus JJK haaste D02-pojat FC Loviisa haaste D02-pojat D02-pojat Akilles Green 2 0 D12 Ottelut Webasto-turnaus 23.11.2013 JJK haaste D02-pojat 2 1 23.11.2013 FC Loviisa haaste D02-pojat 1 3 23.11.2013 D02-pojat Akilles Green 2 0 24.11.2013 D02-pojat RiPS 5 0 24.11.2013 D02-pojat JJK

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

Kysymys ka. 1 2 3 4 5

Kysymys ka. 1 2 3 4 5 Kausikyselyn tarkoituksena oli selvittää pelaajien kehitystarpeita ja tavoitteita. Lisäksi kysyttiin osallistumisinnkuutta turnauksiin ja Eerikkilän leirille. Vastausten pohjalta kehitetään joukkueen toimintaa

Lisätiedot

Marja-Vantaa -turnaus

Marja-Vantaa -turnaus Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 TALVI 2013-2014 2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIVUOROT Harjoitus- ja peliohjelma pojat E10 Päivämäärä Aika Paikka Toiminta ke 6.11. klo 17.00-18.00 Pullerin Säästöpankki

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

PELAAMISEN PERIAATTEET

PELAAMISEN PERIAATTEET PELAAMISEN PERIAATTEET 1. Mielummin 5-4 voitto kuin 0-1 tappio 2. Pidämme palloa ja haastamme 1v1 tilanteissa jos olemme yli puolessa kentässä 3. 2v1 tilanteissa haastamme aina. 4. Alivoimalla syötämme

Lisätiedot

KARNEVAALITURNAUS 2012

KARNEVAALITURNAUS 2012 KARNEVAALITURNAUS 2012 Kaupin urheilupuisto, Tampere 08.09. E11 pojat Liiga ja Ykkönen E-tytöt Liiga ja Ykkönen F7-pojat ja F-tytöt 09.09. E10 pojat Liiga ja Ykkönen F9 pojat Liiga ja Ykkönen F8 pojat

Lisätiedot

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja

Lisätiedot

Matkapäiväkirja: Tampereen Jääkiekkotuomareiden osallistuminen kansainväliseen tuomariturnaukseen , Telfs Itävalta

Matkapäiväkirja: Tampereen Jääkiekkotuomareiden osallistuminen kansainväliseen tuomariturnaukseen , Telfs Itävalta Matkapäiväkirja: Tampereen Jääkiekkotuomareiden osallistuminen kansainväliseen tuomariturnaukseen 3.-8.5.2018, Telfs Itävalta Matkaa edeltävät valmistelut: Ennen matkalle lähtöä joukkue kokoontui 24.4.2018

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

Keimolan Kaiku ry. Turnausohje. Kivistö -turnaus. Yhteistyössä Hyundain kanssa Myyrmäkihalli Vantaa

Keimolan Kaiku ry. Turnausohje. Kivistö -turnaus. Yhteistyössä Hyundain kanssa Myyrmäkihalli Vantaa Keimolan Kaiku ry Turnausohje Kivistö -turnaus Yhteistyössä Hyundain kanssa 8.-9.2.2014 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään

Lisätiedot

FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0

FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 It is better to win ten times 1-0 than to win once 10-0. Vahid Vaha Halilhodžic (*1952: former Bosnian football player and current manager of the Algerian national football

Lisätiedot

FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0

FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 It is better to win ten times 1-0 than to win once 10-0. Vahid Vaha Halilhodžic (*1952: former Bosnian football player and current manager of the Algerian national football

Lisätiedot

lopputurnaus; 12. sija

lopputurnaus; 12. sija 2. ja 3. päivä lopputurnaus; 12. sija @ Helle hemmotteli yleisöä Oulussa myös turnauksen kahtena viimeisenä päivänä. Lauantaina valkopaitojen alkulohkon pelin päättyivät TPS:n kohtaamiseen. TPS oli voittanut

Lisätiedot

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE Ajankohta: La 21.5. su 22.5.2016 klo 9-18. Sijainti ja parkkitilat Tapahtumapaikan osoite on Pakilantie 86. Autoille parkkitilaa löytyy kentän viereltä sekä lähialueiden katujen varsilta. Alepan parkkipaikalle

Lisätiedot

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 Puhelinnumeroita: Turnauspäällikkö: Ruokapäällikkö: Kenttäpäällikkö:

Lisätiedot

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan

Lisätiedot

Pienpelit. Peruspienpeli

Pienpelit. Peruspienpeli Pienpelit 1 Pienpelit Peruspeli on usein kaikkein toimivin ja motivoivin pelimuoto. Pienpeleillä harjoituksiin voidaan kuitenkin tuoda tervetullutta vaihtelua. Pienpelejä pelataan yleensä 2 4 hengen joukkueissa

Lisätiedot

OTTELUOHJELMA POJAT 5 6 LUOKAT:

OTTELUOHJELMA POJAT 5 6 LUOKAT: SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 5-6 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Torstai 21.1.2010 Paikka:4Pirkka-halli, D-halli kentät no 3 ja 4, A-halli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset

Lisätiedot

JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle

JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle Kentän osia Maalivahdinalue Rangaistusalue Meillä tätä ei vielä erotella Maalipotku annetaan laatikon sisäpuolelta Kulmapotkut annetaan kulmista Keskipiste Peli alkaa

Lisätiedot

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI EBK TIKRUCUP..7 YLEISTÄ Tervetuloa Tikrucupiin! Turnauspäivä lähestyy ja alla tarkemmin turnausinfoa sekä linkki otteluohjelmiin. Turnaus järjestetään loistavissa olosuhteissa, toivottavasti myös sään

Lisätiedot

C14 Pojat YJ1 Alueliigan kevät voitolla pakettiin. Alkukauden Summa summarum.

C14 Pojat YJ1 Alueliigan kevät voitolla pakettiin. Alkukauden Summa summarum. C14 Pojat YJ1 Alueliigan kevät voitolla pakettiin. Alkukauden Summa summarum. C14 FC HAKA YJ1 lopetti alkukauden sarjan komeasti Tehtiksellä. Vastaan tuli Tampereen TKT. Ja lopulta TKT oli se vastaantulija

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 1. AJO-OHJEET Turnaus on Myyrmäen jalkapallohallissa. Osoite: Raappavuorentie 10, 01601 Vantaa. 2. PYSÄKÖINTI Urheilupuistossa on paljon parkki tilaa. Auton saa jättää

Lisätiedot

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY

SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 56 LUOKKIEN FUTSALTURNAUS 2010 Aika: Maanantaina 18.1.2010 Paikka: Pirkkahalli, Dhalli kentät no 3 ja 4, Ahalli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset

Lisätiedot

Vanhempainilta 3.5.2016

Vanhempainilta 3.5.2016 Vanhempainilta 3.5.2016 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin

Lisätiedot

Naisille kolmas tappio kevätkierroksella

Naisille kolmas tappio kevätkierroksella Naisille kolmas tappio kevätkierroksella Hakan Naiset lähtivät kohti Kangasalaa varsin voitokkaan oloisina. 3.7 sunnuntaina pelattu ottelu Suoraman nurmella sai kuitenkin käänteen heti alkupotkusta lähtien.

Lisätiedot

Päättäjäiset ja palkitut

Päättäjäiset ja palkitut Päättäjäiset ja palkitut [embeddoc url= http://www.fchakajuniorit.fi/wp-content/uploads/2015/10/p alkittavat-2015.pdf viewer= google ] Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! Lahjoita

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

Sääntö 7 Ottelun kesto. Erotuomarin peruskurssi

Sääntö 7 Ottelun kesto. Erotuomarin peruskurssi Sääntö 7 Ottelun kesto Erotuomarin peruskurssi Sääntö 7 Ottelun kesto Puoliajat Ottelu kestää (tavallisesti) kaksi 45 minuutin puoliaikaa. Näiden välissä pidetään tauko, joka ei saa ylittää 15 minuuttia.

Lisätiedot

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja 6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 31.3 2.4.2017 C2 AAA alempi Jatkosarja C2 AAA alemman jatkosarjan Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4.2017. Turnaukseen C2 AAA alemman jatkosarjojen

Lisätiedot

D12 poikien sarjakausi avattu

D12 poikien sarjakausi avattu D12 poikien sarjakausi avattu Tätä hetkeä on varmasti koko joukkue odottanut syksystä saakka ja nyt se on totta. Futiskausi on korkattu ja ensimmäinen kausi mustavalkoisissa väreissä on virallisesti alkanut

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

IkU Cup 2008 jalkapalloturnaus

IkU Cup 2008 jalkapalloturnaus IkU Cup 2008 jalkapalloturnaus 23.-24.8.2008 IkU Cup saatiin jälleen kerran pelailla loistavassa säässä, vaikka koko kesän kestäneet vesisateet hieman loivatkin uhkakuvia järjestäjien harteille. Kentät

Lisätiedot

P13 Sport Waltikka turnaus pelataan viikonloppuna

P13 Sport Waltikka turnaus pelataan viikonloppuna P13 Sport Waltikka turnaus pelataan viikonloppuna Sää yllättää paitsi autoilijat, niin myös jalkapalloilijat näin syksyllä. Sport Waltikka turnaus piti pelata Tehtaan kentällä, mutta runsaan lumisateen

Lisätiedot

D1-05 A&AA Kevätturnaus

D1-05 A&AA Kevätturnaus D1-05 A&AA Kevätturnaus 6-7.4.2019 Kysyttäessä mietteitä ja ajatuksia joukkueesta, tulee ensimmäisenä mieleen sanonta: rakastaa niin lujasti, että muuttuu yhdeksi Omasta mielestäni se kiteyttää tämän joukkueen

Lisätiedot

Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT

Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT Toimitsijavuorot ilmoitettava toimitsijoille hyvissä ajoin ennen kotiotteluita. Toimitsijatehtävät (ainakin seuraavat): Kuuluttaja Kirjuri Näyttötaulun/kellon

Lisätiedot

NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL)

NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL) NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL) Sarjojen järjestelyistä kaudella 2017 vastaa Tampereen piiri Kenttä- ja erotuomariasettelut tapahtuvat oman piirin kautta. Ikäluokat: Etelä-Länsi -liigat pelataan

Lisätiedot

Alueliigassa HJS Akatemian 6-0.

Alueliigassa HJS Akatemian 6-0. D13 Mustat kaatoivat Alueliigassa HJS Akatemian 6-0. Murphyn laki. Olin viime lauantaina todistamassa sitä paikan päällä Paimiossa. Kun jotkut asiat alkavat mennä pieleen, ne todellakin menevät pieleen.

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXX MESTO TURNAUS Tampereella 26. 27.4.2014 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

Tuloksekas kotiinpaluu

Tuloksekas kotiinpaluu Tuloksekas kotiinpaluu Tähdet ja joukkueen maskotti Jarmo Pirttijoki olivat helatorstaina paikoillaan, kun Haka A teki paluun kotikentälleen Apialle. Kaikki sujui niin kuin taktiikkatauluun oli piirretty,

Lisätiedot

Tuloksekas kotiinpaluu

Tuloksekas kotiinpaluu Tuloksekas kotiinpaluu Tähdet ja joukkueen maskotti Jarmo Pirttijoki olivat helatorstaina paikoillaan, kun Haka A teki paluun kotikentälleen Apialle. Kaikki sujui niin kuin taktiikkatauluun oli piirretty,

Lisätiedot

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012 HooGee Tiikerit 2004 Vanhempainilta 11.4. 2012 Kevään toiminta Treenejä: Tiistaisin Myntinsyrjässä ja Niittykummussa huhtikuun loppuun La 10-11 Matinkylän uudella tekonurmella Toukokuun alusta to klo 17/17.30-18.30

Lisätiedot

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22.

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. 16. JEKKU -TURNAUS la 17.1.2015 Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. Turnauspäivä on lauantai 17.1.2015. Ottelut pelataan klo 09.00 19:00 välisenä

Lisätiedot

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22.

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. 14. JEKKU -TURNAUS la 12.1.2013 Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. Turnauspäivä on lauantai 12.1.2013. Ottelut pelataan klo 09.00 19:00 välisenä

Lisätiedot