Kaikki on entisellään, mutta paremmin!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaikki on entisellään, mutta paremmin!"

Transkriptio

1 MALLISTO 202/203

2 2 UUTISIA UUTISIA 3 Hejcon nimi muuttuu, uusi nimi on Clinic Dress Kaikki on entisellään, mutta paremmin! n VUODESTA 954 OLEMME kehittäneet ja suunnitelleet vaatteita, jotka ovat helpottaneet asiakkaidemme arkea. Aiomme jatkaa samalla linjalla vielä pitkään. Hejco on kuitenkin myös osa isompaa kokonaisuutta: kuulumme Euroopan suurimpaan työvaatteiden valmistajaan, Kwintet-konserniin. Se antaa meille turvallisuuden ja resurssit jatkaa sitä mitä teemme parhaiten. Kwintetissä samankaltaiset valikoimat terveydenhoidon, sairaudenhoidon ja hoivan ammattilaisille on myyty eri tavaramerkkien alla eri maissa. Nyt helpotamme omaa ja kansainvälisten asiakkaidemme elämää nimemme on kaikissa maissa Clinic Dress. Suuri etu sinun kannaltasi on se, että saat pitää kaiken, joka Hejcossa oli hyvää ja saat lisäksi parhaat palat sisaryrityksemme valikoimista. Saat vielä enemmän valinnanvaraa sekä mallistojen, että hintaluokkien suhteen. Lisäksi voimme valmistaa suurempia eriä ja näin ollen pitää hintamme houkuttelevalla tasolla jatkossakin. Meille täällä Hejcossa, anteeksi Clinic Dressissä, tämä ei ole mikään dramaattinen muutos. Olemme edelleen sama joukko, joka jatkaa uusien vaatteiden ja värien kehittämistä läheisessä yhteistyössä asiakkaidemme ja vaatteidemme käyttäjien kanssa. Me saamme uuden nimen, sinä taas vielä suuremmat valikoimat, joista valita. Ei hassumpaa. Se on eräs tapamme osoittaa, että välitämme niistä ihmisistä, jotka välittävät muista. Tervetuloa tutustumaan Clinic Dressin kuvastoon 202! P.S. Hotelli- ja ravintola-alan vaatteiden merkki vaihtuu myös ja valikoimat laajenevat. Nämä tuotteet esitellään erillisessä kuvastossa. Lue lisää sivulta 94.

3 4 SISÄLLYS SISÄLLYS 5 SISÄLLYS n n n n n n n n n n n n n TOIMINTAOHJEISTO 6 7 CRINKLE 8 5 CHARADE 6 25 HEJCO-RAITA CLINIC WEAR SOFT DENIM MULTIFUNCTION OUTDOOR & KENGÄT YLÄOSAT BRAGARD PAINATUS JA BRODEERAUS KOOT, MITTATAULUKOT JA PESUOHJEET 00 0 OSTO-OHJEET 02 03

4 6 TOIMINTAOHJEISTO TOIMINTAOHJEISTO 7 Huolenpito on osa toimintaamme n VÄLITÄMME NIISTÄ IHMISISTÄ, jotka välittävät muista. Asiakkaamme toimivat terveydenhoidon, sairaanhoidon ja hoivapalvelujen piirissä. Valmistamme vaatteita, jotka helpottavat työelämää. Siksi on aivan luonnollista, että välitämme aivan erityisesti siitäkin, millaisissa työoloissa vaatteitamme valmistetaan. TOIMINTAOHJE JA FAIR WEAR FOUN- DATION Työskentelemme päivittäin ihmisoikeuksien, työsuojelulakien ja ympäristön puolesta Kwintetin toimintaohjeiston sekä yhteiskuntavastuuohjelman mukaisesti. Emmekä pelkästään itse noudata näitä ohjeistoja, vaan myös toimittajamme. Toimintamme tällä saralla on jo nyt hyvin korkealla tasolla, mutta pyrimme koko ajan parantamaan sitä edelleen. Yhteiskuntavastuumme perustuu Fair Wear Foundationin suuntaviivoihin, ja vuoden 20 aikana kaikki konsernimme yhtiöt ovat sitoutuneet siihen. JATKUVA PARANNUSTYÖ Toimittajien toimintaa tarkastetaan paikan päällä yhteiskuntavastuuohjelman puitteissa, jotta tiedämme, että työskentelyolosuhteet vastaavat Toimin- taohjeistoa. Myös kolmen viime vuoden ympäristöraportit osoittavat jatkuvaa parannusta. Kuvasto, jota juuri nyt selaat, on yksi esimerkki. Se on painettu ympäristöystävälliselle paperille niin, että tuotteen ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman pieniä. Voit hyvällä omallatunnolla jatkaa selaamista. MUUT SITOUMUKSEMME LYHYESTI: n Suurin osa mallistoistamme on Öko-Tex 00 -standardin mukainen yhdessäkään vaatteessa tai sen osassa ei ole haitallisia aineita tai jäämiä. n Olemme kehittäneet ISO 900 -laatustandardin mukaisen laatujärjestelmän. Järjestelmän ansiosta voimme suunnitella, valvoa ja seurata laatutoimintaamme asianmukaisella tavalla. n ISO 400 -ympäristösertifiointi tarkoittaa sitä, että työskentelemme kehittyäksemme jatkuvasti ja oppiaksemme enemmän ympäristövaikutuksista sekä sitä, että asetamme toiminnallemme uusia ympäristötavoitteita. n Toimintamme on EU:n REACH-lainsäädännön mukaista. n Saadakseen eurooppalaisen Ecolabelsertifioinnin on täytettävä tiukat ehdot. Olemme melkoisen ylpeitä siitä, että voimme merkitä Charade-mallistossa käytettävät kankaat EU-kukalla. Lisätietoja saat osoitteissa com ja

5 8 CRINKLE CRINKLE 9 Crinkle On erilaisia ryppyisiä vaatteita. Crinkle-vaate on hyvän näköinen ja käytännöllinen. Yhtä ihana ja istuva kuin rakas lempivaate. Yhtä käytännöllinen kuin mukavin ihoa lähinnä oleva vaate. Esikutistettu, esirypistetty, hyvännäköinen aamusta iltaan. Ei mikään ihme, että Crinkle-mallisto on niin suosittu. 00 % esikutistettua puuvillaa Ei silitetä tarkoituksella ryppyinen Hyvä istuvuus, täysi liikkumavapaus Suuri värivalikoima

6 0 CRINKLE CRINKLE n LYHYTHIHAINEN PUSERO Tilausnro: 274 Unisex. V-aukko. Rintatasku. Kestävät, vahvistetut sivutaskut. Avainlenkki oikeanpuoleisessa taskussa. Sivuhalkiot. Ripustin niskassa. Keskiselän pituus, M- koko n. 84 cm. Öko-tex. Materiaali: Crinkle - 00 % puuvilla Koot: XS XXL, /vaaleansininen, 6/turkoosi, 9/laivastonsininen, 27/violetti, 30/roosa, 48/luumu, 69/jadenvihreä, 99/musta Pesuohjeet: Konepesu, valkoiset 85 C, värilliset 60 C Crinkle-mallisto on valmistettu esikutistetusta 00 % puuvillasta. Yläosien toisessa sivutaskussa on fiksu avaimenpidin, ja kaikkien housujen lahkeensuut ovat säädettävät. Osto-ohjeet sivulla 02

7 2 CRINKLE CRINKLE 3 n. NAISTEN TAKKI n 3. NAISTEN TUNIKA Tilausnro: 2043 Hieman vartalonmyötäinen, V-aukko ja 3/4-hiha. Rintatasku vasemmalla kaarrokesaumassa. Puolivuorilla vahvistetut sivutaskut, oikeanpuoleisessa avainlenkki. Sivuhalkiot. Hieman pyöristetty helma. Pituus takaa keskeltä, koko 38 n. 70 cm. Öko-tex. Materiaali: Crinkle - 00 % puuvillaa Koot: C34 48 Väri: 48/luumu, 69/jadenvihreä, 99/musta 2 Tilausnro: 2042 Hieman vartalonmyötäinen malli, 3/4-hiha, painonapit. Rintatasku, sivutaskut, avainlenkki oikeanpuoleisessa taskussa. Sivuhalkiot. Hieman pyöristetty helma. Pituus keskeltä takaa, koko C38, n. 7 cm. Öko-tex. Materiaali: Crinkle - 00 % puuvillaa Koot: C34 48 Väri: 48/luumu, 69/jadenvihreä, 99/musta 3 n 2. NAISTEN TAKKI Tilausnro: 2096 Hieman vartalonmyötäinen malli, 3/4-hiha, painonapit. Rintatasku, sivutaskut, avainlenkki oikeanpuoleisessa taskussa. Sivuhalkiot. Hieman pyöristetty helma. Pituus keskeltä takaa, koko C38, n. 7 cm. Öko-tex. Materiaali: Crinkle - 00 % puuvillaa Koot: C34 48 Väri: 6/turkoosi, 29/syklaaminpunainen n 4. NAISTEN TUNIKA Tilausnro: 2097 Hieman vartalonmyötäinen kuvioitu malli, V-aukko ja 3/4-hihat. Rintatasku vasemmalla kaarrokesaumassa. Puolivuorilla vahvistetut sivutaskut, oikeanpuoleisessa avainlenkki. Sivuhalkiot. Hieman pyöristetty helma. Pituus takaa keskeltä, koko 38 n. 70 cm. Öko-Tex. Materiaali: Crinkle - 00 % puuvilla Koot: C34 48 Väri: 6/turkoosi, 29/syklaaminpunainen

8 4 CRINKLE CRINKLE 5 SUOSIKKI n. SUORAT HOUSUT Tilausnro: 4744 Unisex. Resorivyötärössä nauhakuja. Säädettävä lahkeen pituus tampeilla ja napilla. Painonapeilla säädettävä lahkeen ympärysmitta. Sivutaskut. Haarakorkeus edestä, ml. Vyötärönauha, n. 29 cm koossa M. Lahkeen ympärysmitta 48 cm. Öko-tex. Materiaali: Crinkle - 00 % puuvilla Koot: XS XXL, 9/laivastonsininen, 99/musta Pesuohjeet: Konepesu, valkoiset 85 C, värilliset 60 C n 3. MEKKO Tilausnro: 5227 Hieman vartalonmyötäinen, V-aukko ja 3/4-hiha. Rintatasku vasemmalla kaarrokesaumassa. Kaksi sivutaskua, avainlenkki oikeanpuoleisessa. Sivuhalkiot. Pituus keskeltä takaa, koko C38, n. 96 cm. Öko-tex. Materiaali: Crinkle - 00 % puuvillaa Koot: C34 48 Väri: 6/turkoosi, 48/luumu, 99/musta 3 n 2. HIGHWATER-HOUSUT Tilausnro: 4723 Unisex. Vyölenkit. Päälle ommellut sivutaskut edessä sekä takatasku. Polvivahvikkeet. Lahkeensuussa nauhakuja ja kiristin. Haarakorkeus edestä, ml. Vyötärönauha, n. 28 cm koossa M. Lahkeen sisäpituus n. 55 cm. Öko-tex. Materiaali: Crinkle - 00 % puuvilla Koot: XS XL, 9/laivastonsininen, 99/musta Pesuohjeet: Konepesu, valkoiset 85 C, värilliset 60 C n 4. NAISTEN STRETCHLEGGINGSIT Tilausnro: Normaali istuvuus. Vyötärössä resori. Lahkeen sisäpituus koossa C38/40 n. 74 cm. Haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 8 cm koossa C38/40. Lahkeen ympärys koossa 38/40 n. 24 cm. Öko-tex. Materiaali: 90/0 % puuvillaa/lycraa Koot: C34/36 46/48, 99/musta

9 6 CHARADE CHARADE 7 Charade Onko asiakkaiden ja potilaiden kannalta hyvä, että eri henkilöstöryhmillä on eriväriset vaatteet? Haluatko antaa työtovereillesi mahdollisuuden valita erilaisia vaatteita ja samalla säilyttää yhtenäisen kokonaisuuden? Jos joillakin voi olla rento perjantai, meillä voinee olla sekä jadenvihreä maanantai että vadelmanpunainen keskiviikko? Charaden hienovarainen raita löytyy kaikista vaatteista. Muutoin vaihtelumahdollisuuksia on rajattomasti. Voidaan pestä 85 asteessa Viileä ja kestävä Paljon eri värivaihtoehtoja

10 8 CHARADE CHARADE n 4. MEKKO Tilausnro: Lievästi kavennettu malli, pystykaulus. Käärittävät 3/4-hihat halkiolla. Karrokkeen etuosassa hiuslaskokset. Kaksi sivutaskua vasemmalla kaarrokesaumassa; kaksi sivutaskua, oikeanpuoleisessa kännykkätasku ja avainlenkki. Nappilista, jossa painonapit edessä. Hieman pyöristetty helma. Pituus keskeltä takaa, koko C38, n. 00 cm. Öko-tex. Materiaali: Charade - 50/50% polyesteriä/puuvillaa Koot: C34 48 Väri: 03/valkoinen, 6/turkoosi, 34/kirsikka, 99/musta n. MEKKO Tilausnro: 2529 Tilava malli, jossa rintatasku ja isot sivutaskut, kaksi vasemmalla puolella, yhdessä painonappi. Avainlenkki oikeanpuoleisessa taskussa. Ripustin niskassa. Lyhyet hihat. Sivuhalkiot. Keskiselän pituus, koko C38/40 n. 00 cm. Öko-tex. Materiaali: Charade - 50/50 % polyesteri/puuvilla Koot: C30/32 50/52 Väri: /vaaleansininen, 47/vadelmanpunainen n 2. NAISTEN STRETCHLEGGINGSIT Tilausnro: Normaali istuvuus. Vyötärössä resori. Lahkeen sisäpituus koossa C38/40 n. 74 cm. Haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 8 cm koossa C38/40. Lahkeen ympärys koossa 38/40 n. 24 cm. Öko-tex. Materiaali: 90/0 % puuvillaa/lycraa Koot: C34/36 46/48, 99/musta n 3. NAISTEN TAKKI Tilausnro: Lievästi kavennettu malli, kaulus. Karrokkeen etuosassa hiuslaskokset. Käärittävät 3/4- hihat tamppi- ja painonappikiinnityksellä. Rintatasku vasemmalla kaarrokesaumassa. Kaksi sivutaskua, oikeanpuoleisessa avainlenkki ja kännykkätasku Painonapit keskellä edessä. Pituus takana keskellä, koko C38, n. 7 cm. Öko-tex. Materiaali: Charade - 50/50% polyesteriä/puuvillaa Koot: C34 48 Väri: 03/valkoinen, /vaaleansininen, 6/turkoosi, 34/kirsikka, 99/musta Osto-ohjeet sivulla 02

11 20 CHARADE CHARADE 2 n. NAISTEN JAKKU - KÄÄRITTÄVÄT 3/4-HIHAT Tilausnro: 2200 Kaksi kestävää vahvistettua sivutaskua. Avainlenkki oikeanpuoleisessa taskussa. Kynätasku rintamuksessa. Ripustin niskassa. Vartalonmyötäinen malli. Keskiselän pituus, koko C38 n. 7 cm. Öko-tex. Materiaali: Charade - 50/50 % polyesteri/puuvilla Koot: C34 48 Väri: 03/valkoinen, /vaaleansininen, 6/turkoosi, 9/laivastonsininen, 27/violetti, 38/viininpunainen, 69/jadenvihreä, 99/musta n 2. NAISTEN JÄTTIPAITA, LYHYET HIHAT Tilausnro: 2229 Tilava rintataskullinen malli. Kaksi kestävää vahvistettua sivutaskua. Kännykkätasku ja avainlenkki oikeassa taskussa. Etukaarroke ja takakaarrokkeessa laskokset. Ripustin niskassa. Pyöristetty helma. Keskiselän pituus, koko C38/40 n. 77 cm. Öko-tex. Materiaali: Charade - 50/50 % polyesteri/puuvilla Koot: C30/32 50/52 Väri: 03/valkoinen, /vaaleansininen, 6/turkoosi, 9/laivastonsininen, 27/violetti, 34/kirsikka, 38/viininpunainen, 47/vadelmanpunainen, 69/jadenvihreä 2 PUHE- LIN- TASKU

12 22 CHARADE CHARADE 23 3 n. SUOJAESILIINA - NAISET Tilausnro: 2707 Yksi rintatasku. Kaksi kestävää vahvistettua sivutaskua. Avainlenkki oikeanpuoleisessa taskussa. Kännykkätasku oikean taskun sisäpuolella. Vyötärönympärys säädetään sivutampeilla. Keskiselän pituus, M-koko n. 80 cm. Öko-tex. Materiaali: Charade - 50/50 % polyesteri/puuvilla Koot: S XL Väri: 6/turkoosi, 9/laivastonsininen, 27/violetti, 47/vadelmanpunainen, 99/musta n 3. NAISTEN PITKÄ LIIVI Tilausnro: 2756 Rintataskut. Sivutaskut edessä ja takana. Avainlenkki oikeassa taskussa. Kännykkätasku. Leveyden säätö selässä. Korkeat sivuhalkiot. Keskiselän pituus, koko C36/38 n. 74 cm. Öko-tex. Materiaali: Charade - 50/50 % polyesteri/puuvilla Koot: C30/32 50/52 Väri: 9/laivastonsininen, 47/vadelmanpunainen, 63/khaki, 99/musta n 2. NAISTEN HOUSUT, SÄÄDETTÄVÄ VYÖTÄRÖNYMPÄRYS Tilausnro: /4-pituus. Lahkeessa halkio ja napit. Vetoketju etuhalkiossa. Edessä paljesivutaskut, oikeassa avainlenkki ja päälle ommeltu pieni avaintasku. Reisitasku ja takataskut. Vyölenkit. Haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 25,5 cm. Lahkeen sisäpituus n. 55 cm. Lahkeen ympärys n. 45,5 cm. Öko-tex. Materiaali: Charade - 50/50 % polyesteri/puuvilla Koot: C34 48 Väri: 9/laivastonsininen, 99/musta n 4. NAISTEN HOUSUT - VYÖTÄRÖNAUHA Tilausnro: Vyötärönauha, haarakorkeus edestä ml. vyötärönauha n. 25,5 cm koossa C38. Vyölenkit ja lenkki avaimelle. Vyötärö säädettävissä sisäpuolen tampeilla ja resorilla. Napit ja vetoketju etuhalkiossa. Sivutaskut. Oikeassa reidessä tasku, jossa kännykkätasku. Lahkeen ympärysmitta n. 48 cm. Öko-tex. Materiaali: Charade - 50/50 % polyesteri/puuvilla Koot: C34 52 Väri: 03/valkoinen, 9/laivastonsininen, 99/musta 4

13 24 CHARADE CHARADE 25 SUOSIKKI 2 n. V-AUKKOINEN PUSERO Tilausnro: Unisex. Tilava malli. Yksi rintatasku. Kaksi kestävää vahvistettua sivutaskua. Avainlenkki oikeanpuoleisessa taskussa. Etukaarroke. Sivuhalkiot. Ripustin niskassa. Keskiselän pituus, M-koko n. 77 cm. Öko-tex. Materiaali: Charade - 50/50 % polyesteri/puuvilla Koot: XXS XXL Väri: 03/valkoinen, /vaaleansininen, 6/turkoosi, 9/laivastonsininen, 27/violetti, 34/kirsikka, 38/viininpunainen, 47/vadelmanpunainen, 69/jadenvihreä, 99/musta Tiesithän, että Charademallistosta on useita värivaihtoehtoja, ja että kangas täyttää tiukat Ecolabel-ympäristövaatimukset. Kaikki Charadevaatteet saa pestä 85 C lämpötilassa! n 2. KAULUKSELLINEN PUSERO Tilausnro: Unisex. Tilava malli, kaksi vahvistettua sivutaskua; oikeanpuoleisessa avainlenkki. Yksi rintatasku. Sivuhalkiot. Ripustin niskassa. Keskiselän pituus, koko M n. 78 cm. Öko-tex. Materiaali: Charade - 50/50 % polyesteri/puuvilla Koot: XXS XXL Väri: 6/turkoosi, 9/laivastonsininen, 47/vadelmanpunainen, 99/musta n 3. HOUSUT Unisex. Tilava malli. Vyötärönauhassa resori, nauhakuja. Haarakorkeus edestä, ml. Vyötärönauha, n. 27 cm koossa M. Tasku oikeassa reidessä. Sivutaskut. Vyölenkit. Lahkeen ympärysmitta n. 48 cm. Öko-tex. Tilausnro: Materiaali: Charade - 50/50 % polyesteri/puuvilla Koot: XXS XXL Väri: 03/valkoinen, /vaaleansininen, 9/laivastonsininen, 63/khaki, 99/musta Saatavana myös naisten mallina Tilausnro: 2402 Koot: C34-50 Väri: 03/valkoinen, /vaaleansininen, 9/laivastonsininen, 63/khaki, 99/musta

14 26 HEJCO-RAITA HEJCO-RAITA 27 Hejco-raita Se on ollut mukana aina 950-luvulta saakka. Klassikko, joka on yhtä ajattoman tyylikäs tänään kuin 50 vuotta sitten. Raikas kuin minttupastilli, viileä kuin pohjantuuli. Clinic Dressillä olemme ylpeitä siitä, että Hejco-nimi on jäänyt elämään pitkäikäisimmän mallistomme, Hejco-raidan, nimessä. Selkeä ja edustava vaatemallisto, jossa älykkäitä yksityiskohtia. Ajattomat mallit Klassista raitaa Fiksuja ja käytännöllisiä yksityiskohtia

15 28 HEJCO-RAITA HEJCO-RAITA 29 n. V-AUKKOINEN PUSERO Tilausnro: Unisex. Tilava malli, lyhyet hihat. Etukaarroke. Rintatasku oikealla puolella ja kaksi vahvistettua sivutaskua, avainlenkki oikeanpuoleisessa. Takana ripustin. Sivuhalkiot. Keskiselän pituus, M-koko n. 78 cm. Öko-tex. Materiaali: Hejco-raita - 00 % puuvilla, kudotut raidat Koot: XS XL Väri: 0/sininen/valkoinen n 2. NAISTEN JAKKU Tilausnro: 6200 Rintatasku. Kaarroke edessä. Vartalonmyötäinen malli, pyöristetty alareuna. Keskiselän pituus, koko C38 n. 68 cm. Öko-tex. Materiaali: Hejco-raita - 00 % puuvilla, kudotut raidat Koot: C34-46 Väri: 0/sininen/valkoinen n 3. PUSERO Tilausnro: 6275 Unisex. Tilava malli, lyhyet hihat. Viistonapitus, painonapit. Rintatasku oikealla puolella. Sivuhalkiot. Keskiselän pituus, M-koko n. 76 cm. Öko-tex. Materiaali: Hejco-raita - 00 % puuvilla, kudotut raidat Koot: XS XL Väri: 0/sininen/valkoinen n 4. PUSERO Tilausnro: Unisex. Tilava malli. Rintatasku. Sivuhalkiot. Keskiselän pituus, M-koko n. 77 cm. Öko-tex. Materiaali: Hejco-raita - 00 % puuvilla, kudotut raidat Koot: XS XL Väri: 0/sininen/valkoinen Osto-ohjeet sivulla 02

16 30 CLINIC WEAR CLINIC WEAR 3 Clinic Wear Clinic Wear kattaa laajan toimialan ja on siksi hyvin suuri. Mallistossa on sekä perinteisiä valkoisia vaatteita että värikkäitä paitoja. Sekä klassisia malleja että urheilullisia uutuuksia. Sekä ajattomia muotoja että moderneja leikkauksia. Sekä muotoa että toimivuutta. Klassisia valkoisia vaatteita Urheilullisia malleja Suuria vaihtelumahdollisuuksia Tarkkaan harkittua toimivuutta

17 32 CLINIC WEAR CLINIC WEAR 33 SUOSIKKI n. NAISTEN JAKKU, 3/4-HIHAT Tilausnro: 2208 Stretchiä. Vartalonmyötäinen malli. 3/4-pituiset käärittävät hihat raglanleikkauksella. Pystykaulus. Sivutaskut. Kynätasku. Vetoketju. Ripustin niskassa. Keskiselän pituus, koko C38 n. 74 cm. Öko-tex. Materiaali: Wellness - 40/57/3 % polyesteri/puuvilla/ DOW Xla Koot: C34 48, /vaaleansininen, 99/musta 3 n 3. NAISTEN TUNIKA Tilausnro: Stretchiä. Kavennettu lyhythihainen malli. V-pääntie. Rintatasku oikealla kaarrokesaumassa. Sivutaskut. Sivussa vetoketju. Pituus keskeltä takaa, koko C38, n. 70 cm. Öko-tex. Materiaali: 40/57/3 % polyesteriä/puuvillaa/dow XLA:ta Koot: C34 48 Väri: 0/valkoinen/musta, 6/turkoosi, 29/syklaaminpunainen, 99/musta n 2. NAISTEN HOUSUT Tilausnro: Stretchiä. Sileä etumus, napit ja vetoketju etuhalkiossa. Vyötärönauha, vyötärö säädettävissä tampeilla sisäpuolelta. Avainkorttitasku takana, ei etutaskuja. Haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 24 cm koossa C38. Öko-tex. Materiaali: Wellness - 40/57/3 % polyesteri/puuvilla/ DOW Xla Koot: C34 48, 99/musta n 4. NAISTEN JERSEYHOUSUT Tilausnro: Stretchiä. Kapea malli. Resorivyötärö, sileä etumus. Haarakorkeus edestä, ml. Vyötärönauha, n. 24 cm koossa 36/38. Lahkeen ympärysmitta n. 45 cm koossa 36/38. Öko-tex. Materiaali: 92/8 % puuvilla/lycra Koot: C32/34-48/50, 99/musta

18 34 CLINIC WEAR CLINIC WEAR n. NAISTEN TUNIKA, LYHYET HIHAT Tilausnro: Stretchiä. Vartalonmyötäinen malli, vetoketju vasemmalla sivulla. Lyhyet hihat, raglanleikkaus. Sivutaskut. Kynätasku. Ripustin niskassa. Sivuhalkiot. Keskiselän pituus, koko C38 n. 75 cm. Öko-tex. Materiaali: Wellness - 40/57/3 % polyesteri/puuvilla/ DOW Xla Koot: C34 48, /vaaleansininen, 99/musta n 3. UNISEX-PUSERO Tilausnro: Stretchiä. Tilava malli, lyhyet hihat. Viistonapitus, painonapit. Rintatasku vasemmalla puolella. Kynätasku vasemmassa hihassa. Sivuhalkiot. Keskiselän pituus, M-koko n. 75 cm. Öko-tex. n 4. NAISTEN JAKKU Tilausnro: Stretchiä. Vartaloa myötäilevä naisten lyhythihainen jakku. Viistonapitus, painonapit. Sivutasku edessä oikealla puolella. Kynätasku vasemmassa hihassa. Epäsymmetrinen etuhelma. Keskiselän pituus, koko C38 n. 67 cm. Öko-tex. Materiaali: Wellness - 40/57/3 % polyesteri/puuvilla/ DOW Xla Koot: C34 48 Väri: 99/musta n 5. HAME 62 CM Tilausnro: Stretchiä. A-linjainen, pituus 62 cm. Vuorillinen vyötärönauha, säädettävissä tampeilla sisäpuolelta. Vetoketju sivulla. Sivutaskut edessä pitkittäissaumoissa. Öko-tex. n 2. NAISTEN HIGHWATER-HOUSUT Tilausnro: Stretchiä. Sileä etumus, napit ja vetoketju etuhalkiossa. Vyötärönauha, vyötärö säädettävissä tampeilla sisäpuolelta. Avainkorttitasku takana, ei etutaskuja. Haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 24 cm koossa C38. Lahkeen ympärysmitta n. 45 cm. Lahkeen sisäpituus n. 65 cm. Öko-tex. Materiaali: Wellness - 40/57/3 % polyesteri/puuvilla/ DOW Xla Koot: C34 48, 99/musta Materiaali: Wellness - 40/57/3 % polyesteri/puuvilla/ DOW Xla Koot: XS XL Väri: 99/musta Materiaali: Wellness - 40/57/3 % polyesteri/puuvilla/ DOW Xla Koot: C34 48 Väri: 99/musta

19 36 CLINIC WEAR CLINIC WEAR 37 UUTUUS! n. PAITA Tilausnro: Unisex. Stretch. Lyhythihainen kauluspusero. Normaali istuvuus. Vetoketju edessä kaula-aukossa. Rintatasku oikealla kaarrokesaumassa. Sivuhalkiot. Keskiselän pituus, M-koko n. 73 cm. Öko-tex. Materiaali: 40/57/3 % polyesteriä/puuvillaa/dow XLA:ta Koot: XS XL Väri: 0/valkoinen/musta, 6/turkoosi, 99/musta 3 n 3. TUNIKA Tilausnro: 7653 Vartalonmyötäinen tunika, viistonapitus. Pystykaulus, sivuhalkio. Pituus koko C38 n. 75 cm. Materiaali: 00 % polyesteri Koot: C36-48, 27/violetti, 32/vaalea liila, 44/musta/luumu, 45/punainen, 48/luumu, 74/vaalea aqua, 99/musta Pesuohjeet: Konepesu 40 C n 2. STRETCH-HOUSUT Tilausnro: Unisex. Tilava malli, vyötärössä resori ja nauhakuja. Sivutaskut ja yksi takatasku. Esitaivutetut polvitaipeet. Lahkeensuussa nauhakuja ja kiristin. Haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 25 cm koossa M. Lahkeen ympärysmitta n. 46 cm koossa M. Lahkeen sisäpituus n. 80 cm koossa M. Öko-tex. Materiaali: 40/57/3 % polyesteriä/puuvillaa/dow XLA:ta Koot: XXS XXL, 99/musta 2 n 4. HOUSUT Tilausnro: Bootcut-malli, ilman taskuja. Lahkeen sisäpituus n. 86 cm. Materiaali: 00 % polyesteri Koot: C36-48, 99/musta Pesuohjeet: Konepesu 40 C Osto-ohjeet sivulla 02

20 38 CLINIC WEAR CLINIC WEAR 39 n. ÄITIYSPAITA Tilausnro: 222 Kevyt materiaali. Napillisella tampilla käärittävä hiha. Napillinen rintatasku. Solmintanauha selässä leveyden säätöön. Keskiselän pituus, koko C36/38 n. 77 cm. Öko-tex. Materiaali: 55/45 % puuvilla/polyesteri Koot: C32/34-48/50 n 2. NAISTEN TUNIKA Tilausnro: 7654 Kevyesti vartalonmyötäinen tunika, sivussa vetoketju. Nappilenkit pääntiessä. sivutasku, sivuhalkio. Pituus koko C38 n. 75 cm. Materiaali: 50/50 % puuvilla/polyesteri Koot: C UUTUUS! UUTUUS! n 3. ÄITIYSHOUSUT Tilausnro: Äitiyshousut, joissa on kasvunvaraa. Voidaan käyttää raskauden ensimmäisestä kuukaudesta viimeiseen. Vatsan ja selän päällä elastaanijersey. Matala vyötärö. Piilohalkio. Sivutaskut. Lahkeen ympärysmitta n. 43 cm. Öko-tex. Materiaali: Wellness - 40/57/3 % polyesteri/puuvilla/ DOW Xla Koot: C34-48, 99/musta n 4. ÄITIYSHOUSUT Tilausnro: 7652 Housujen vyötärössä leveä säädettävä resori, suorat lahkeet. Lahkeen sisäpituus koossa C38 n. 82 cm. Materiaali: 00 % puuvilla Koot: C34-46 Pesuohjeet: Konepesu 40 C n 5. NAISTEN HOUSUT Vyötärönauha, haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 25 cm koossa C38. Vyölenkit ja lenkki avaimelle. Vyötärö säädettävissä sisäpuolen tampeilla ja resorilla. Napit ja vetoketju etuhalkiossa. Sivutaskut. Kankaanvärinen kaksoistikkaus. Lahkeen ympärysmitta n. 50 cm. Öko-tex. Materiaali: 00 % puuvillatwill Tilausnro: 4079 Koot: C34-52 Materiaali: Non-see-through - pesty kangas 65/35 % polyesteri/puuvilla Tilausnro: Koot: C34-52

21 40 CLINIC WEAR CLINIC WEAR 4 UUTUUS! UUTUUS! n. NAISTEN PUSERO Tilausnro: Kevyesti vartalonmyötäinen V-aukkomalli. Poikkisauma edessä. Hiha- ja sivuhalkiot. Kaksi sivutaskua. Pituus koko M n. 72 cm. Materiaali: 50/50 % puuvilla/polyesteri Koot: XS-XXL Väri: 9/laivastonsininen, 27/violetti, 48/luumu, 69/omenanvihreä Pesuohjeet: Konepesu 95 C 3 n 3. NAISTEN TUNIKA Tilausnro: Kevyesti vartalonmyötäinen V-aukkomalli. 3/4-hihat, halkiot suissa. Sivuhalkio. Kaksi sivutaskua. Pituus koko C38 n. 68 cm. Materiaali: 50/50 % puuvilla/polyesteri Koot: C34-48 Väri: 34/kirsikka, 57/oranssi, 69/limenvihreä n 4. NAISTEN HOUSUT n 2. NAISTEN HOUSUT Sivutaskut. Takataskut. Vyölenkit. Haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 29,5 cm koossa C38. Lahkeenympärys n. 4 cm. Öko-tex. Tilausnro: Materiaali: Novazzino - 65/35 % polyesteri/puuvilla Koot: C34 52, D9 26, 9/laivastonsininen, 99/musta Tilausnro: 4034 Materiaali: 00 % puuvillatwill Koot: C32 52 Tilausnro: Suorat housut. Resorivyötärö, vyölenkit. Kaksi sivutaskua ja kaksi takataskua. Lahkeen sisäpituus koossa C38 n. 83 cm. Materiaali: 50/50 % puuvilla/polyesteri Koot: C34-48 Väri: 34/kirsikka, 57/oranssi, 69/limenvihreä

22 42 CLINIC WEAR CLINIC WEAR 43 UUTUUS! 3 2 n 3. NAISTEN TUNIKA Tilausnro: Tunika, värillinen reunusnauha. V-pääntie. Sivuhalkio. Yksi sivutasku. Lahkeen sisäpituus koko M n. 69 cm. Materiaali: 65/35% polyesteri/puuvilla Koot: XS-XXXL Väri: 05/valkoinen/liila, 07/valkoinen/sininen, 08/valkoinen/vihreä, 55/valkoinen/oranssi UUTUUS! 4 n. NAISTEN TUNIKA n 2. NAISTEN TUNIKA Tilausnro: 7650 Kevyesti vartaloa myötäilevä malli, sivuhalkio. Edessä vetoketju. Yksi rintatasku, kaksi sivutaskua. Pituus koko C38 n. 75 cm. Materiaali: 65/35% polyesteri/puuvilla Koot: XS-XXXL Väri: 3/valkoinen/roosa Tilausnro: 765 Tunika, V-aukko. Sivuhalkio. Yksi sivutasku. Pituus koko M n. 69 cm. Materiaali: 65/35% polyesteri/puuvilla Koot: XS-XXXL Väri: 07/valkoinen/sininen n 4. NAISTEN TAKKI Tilausnro: Lievästi kavennettu malli. Tehostevärinen reunus. Kontrastivärinen taive. rintatasku, 2 sivutaskua. Pituus koko C38 n. 70 cm. Nykyaikaista ja samalla ajatonta on Clinic Wear - mallistomme lähtökohta. Urheilun maailmasta on otettu pieniä, kokonaisuutta vahvistavia yksityiskohtia. Materiaali: 50/50 % puuvilla/polyesteri Koot: C34-48 Väri: 08/valkoinen/vihreä, 3/valkoinen/roosa, 55/valkoinen/oranssi

23 44 CLINIC WEAR CLINIC WEAR 45 UUTUUS! TUPLAPAKKAUS PUSEROT PUSERO 2 kpl 2 n. NAISTEN TUNIKA Tilausnro: Kevyesti vartalonmyötäinen tunika, nappilista ja pystykaulus. Yksi rintatasku, yksi sivutasku. Pituus koko C38 n. 75 cm. Materiaali: 00 % puuvilla Koot: C34-48 Pesuohjeet: Konepesu 95 C n. NAISTEN TUNIKA Tilausnro: 7650 Kevyesti vartalonmyötäinen tunika, nappilista ja pystykaulus. Yksi rintatasku, yksi sivutasku. Pituus koko C38 n. 75 cm. Materiaali: 65/35% polyesteri/puuvilla Koot: C34-48 Väri: 09/pastellinsininen, 48/luumu Pesuohjeet: Konepesu 95 C n 2. UNISEX-PUSERO Tilausnro: Pusero, 2 kpl:n pakkaus. V-pääntie. Sivuhalkio. Poikittaissaumat edessä ja takana. Yksi rintatasku, kaksi sivutaskua. Pituus koko M n. 72 cm. Materiaali: 00 % puuvilla Koot: XS-XXXL, /vaaleansininen, 9/laivastonsininen, 24/taivaansininen, 36/lämmin punainen, 74/vaalea aqua Pesuohjeet: Konepesu 75 C 6 ERI VÄRIÄ n 3. UNISEX-HOUSUT Tilausnro: Housut, yksi takatasku. Vyötärössä resori, napitus sivussa. Lahkeen sisäpituus koossa M n. 82 cm. Materiaali: 00 % puuvilla Koot: XS-XXXL, /vaaleansininen, 9/laivastonsininen, 24/taivaansininen, 36/lämmin punainen, 74/vaalea aqua Pesuohjeet: Konepesu 75 C Osto-ohjeet sivulla 02

24 46 CLINIC WEAR CLINIC WEAR 47 n. MIESTEN PUSERO Tilausnro: 727 Lyhythihainen pusero, sivuhalkiot. Rintatasku, kaksi sivutaskua. Pituus takaa keskeltä, koko M n. 79 cm. Materiaali: 00 % puuvillaa Koot: C44 60 Pesuohjeet: Konepesu 95 C n 3. NAISTEN TAKKI Tilausnro: Normaali istuvuus. Rintatasku ja kaksi sivutaskua. Halkiot sivuissa. Pituus keskeltä takaa, koko C38, n. 75 cm. Öko-tex. Materiaali: 65/35 % polyesteriä/puuvillaa Koot: C34-44 Pesuohjeet: Konepesu 95 C 3 n 2. MIESTEN HOUSUT Tilausnro: Vyötärönauhassa vyötärönympäryksen säätö sivutampeilla. Viistot etutaskut, päälle ommellut takataskut. Nappi ja vetoketju etuhalkiossa. Vyölenkit. Kankaanvärinen kaksoistikkaus. Lahkeen ympärysmitta n. 48 cm. Öko-tex. Materiaali: Non-see-through - pesty kangas 65/35 % polyesteri/puuvilla Koot: C44-56 n 4. NAISTEN HOUSUT Tilausnro: Viisi taskua, perusmalli. Leveä vyötärönauha, kaksi nappia ja vetoketju etuhalkiossa. Vyölenkit. Etutaskut, kolikkotasku ja päälle ommellut takataskut. Kankaan väriset kaksoistikkaukset. Haarakorkeus edestä n. 23 cm. Lahkeen ympärysmitta n. 43 cm. Öko-tex. Materiaali: Novazzino stretch 62/34/4 % polyesteri/ puuvilla Koot: C34-52, 9/laivastonsininen, 63/khaki, 99/musta

25 48 CLINIC WEAR CLINIC WEAR 49 UUTUUS! 2 SUOSIKKI 3 n 3. SUOJAESILIINA - NAISET Tilausnro: 2745 Leveys säädettävissä sivutampeilla. Rintatasku. Sivutaskut. Keskiselän pituus 85 cm, koko M. Öko-tex. Materiaali: Novazzino - 65/35 % polyesteri/puuvilla Koot: S XL, 9/laivastonsininen, 33/karhunvatukka, 99/musta n. NAISTEN TAKKI Tilausnro: 7653 Kevyesti vartalonmyötäinen naisten jakku, pystykaulus. 3/4-pituisissa hihoissa kalvosimet. Yksi rintatasku, kaksi sivutaskua. Pituus koko C38 n. 75 cm. Materiaali: 00 % puuvilla Koot: C34-48 n 2. NAISTEN TUNIKA Tilausnro: Tunika, kaula-aukossa valkoinen tehoste. Sivuhalkio. Kaksi sivutaskua. Pituus koko M n. 72 cm. Materiaali: 65/35% polyesteri/puuvilla Koot: S-XXL Väri: 27/violetti, 32/vaalea liila, 48/luumu n 4. NAISTEN REISITASKULLISET HOUSUT Tilausnro: Vyötärönauha, haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 25 cm koossa C38. Vyölenkit ja lenkki avaimelle. Vyötärö säädettävissä sisäpuolen tampeilla ja resorilla. Napit ja vetoketju etuhalkiossa. Sivutaskut. Reisitaskut, joissa kynätaskut ja vasemmassa taskussa läppä ja paikka kännykälle. Kankaan väriset kaksoistikkaukset. Lahkeen ympärysmitta n. 50 cm. Öko-tex. Materiaali: Non-see-through - pesty kangas 65/35 % polyesteri/puuvilla Koot: C34-52

26 50 CLINIC WEAR UUTUUS! UUTUUSMALLIT, 0 ERI VÄRIÄ CLINIC WEAR 5 0 ERI VÄRIÄ n. UNISEX-PUSERO Tilausnro: V-pääntie. Sivuhalkio. Poikkisauma edessä. Yksi rintatasku, kaksi sivutaskua. Pituus koko M n. 70 cm. Materiaali: 65/35% polyesteri/puuvilla Koot: XS-XXXL, 09/pastellinsininen, 9/laivastonsininen, 2/liila, 27/violetti, 28/koralli, 32/vaalea liila, 38/viininpunainen, 48/luumu, 76/petroli Pesuohjeet: Konepesu 95 C n 2. UNISEX-HOUSUT Tilausnro: Vyötärössä resori, napitus sivussa. Yksi takatasku. Lahkeen sisäpituus koossa M n. 82 cm. Materiaali: 65/35% polyesteri/puuvilla Koot: XS-XXXL, 09/pastellinsininen, 9/laivastonsininen, 2/liila, 27/violetti, 28/koralli, 32/vaalea liila, 38/viininpunainen, 48/luumu, 76/petroli Pesuohjeet: Konepesu 95 C

27 52 CLINIC WEAR CLINIC WEAR 53 UUTUUS! UUTUUS! n. LÄÄKÄRINTAKKI - NAISTEN n 2. LÄÄKÄRINTAKKI - NAISTEN n 3. NAISTEN TAKKI n 4. LÄÄKÄRINTAKKI n 5. LÄÄKÄRIN TAKKI Tilausnro: 7656 Lääkärintakki, jossa pystykaulus. Pitkät hihat. Piilonapitus. Yksi rintatasku, kaksi sivutaskua. Vyö selässä. Pituus koko C38 n. 2 cm. Helppohoitoista sekoitemateriaalia. Materiaali: 65/35% polyesteri/puuvilla Koot: C34-56 Pesuohjeet: Konepesu 95 C Tilausnro: 7657 Lääkärintakki, jossa kaulus ja käänteet. Pitkät hihat. Takana kävelyhalkio. Säädettävä takaa. Yksi rintatasku, kaksi sivutaskua. Pituus koko C38 n. cm. Materiaali: 00 % puuvilla Koot: C34-48 Pesuohjeet: Konepesu 95 C Tilausnro: 7655 Jakku, jossa kaulus ja käänteet. Pitkät hihat. Yksi rintatasku, kaksi sivutaskua. Pituus koko C38 n. 90 cm. Materiaali: 00 % puuvilla Koot: C34-52 Pesuohjeet: Konepesu 95 C Unisex. Takakaarrokkeessa laskokset. Pitkät hihat ja painonapit hihansuissa. Rintatasku ja kaksi vahvistettua sivutaskua, avainlenkki oikeanpuoleisessa. Takana halkio. Ripustin niskassa. Keskiselän pituus, M-koko n. 99 cm. Öko-tex. Tilausnro: 752 Materiaali: 00 % puuvillatwill Koot: XS XL Tilausnro: 2752 Materiaali: Novazzino - 65/35 % polyesteri/puuvilla Koot: XS XXL Tilausnro: 275 Unisex. Takakaarrokkeessa laskokset. Rintataskussa paikka kännykälle ja kynälle. Taskuläpässä painonappi. Kaksi vahvistettua sivutaskua, avainlenkki oikeanpuoleisessa taskussa. Sivuhalkiot. Ripustin niskassa. Keskiselän pituus, M-koko n. 82 cm. Öko-tex. Materiaali: Novazzino - 65/35 % polyesteri/puuvilla Koot: XS XL Osto-ohjeet sivulla 02

28 54 SOFT DENIM SOFT DENIM 55 Soft Denim Kun farkut olivat valloittaneet maailman, ne kieltäytyivät poistumasta muodista. Mikään muu muoti-ilmiö ei ole kyennyt pysymään niin ajankohtaisena. Farkkuihinsa on helppo rakastua, mutta klassinen jäykkä denim ei ole optimaalinen työvaatemateriaali. Siksi olemmekin kehittäneet oman Soft Denimimme, joka näyttää hyvältä ja antaa ylivertaisen liikkuvuuden ja mukavuuden. Pehmeät stretch-kankaat Klassinen farkkulook Uusia malleja

29 56 SOFT DENIM SOFT DENIM 57 n 3. NAISTEN TUNIKA Tilausnro: 923 V-pääntie. Kevyesti vartalonmyötäinen malli. 3/4-hihat. Rintatasku vasemmalla kaarrokesaumassa. Puolivuorilla vahvistetut sivutaskut, oikeanpuoleisessa avainlenkki. Sivuhalkiot. Hieman pyöristetty helma. Pituus takaa keskeltä, koko 38 n. 70 cm. Öko-Tex. Materiaali: 70/30% puuvilla/polyesteri Koot: C34-48 Väri: 7/sininen 3 2 n. MEKKO Tilausnro: V-pääntie. Kevyesti vartalonmyötäinen malli. 3/4-pituiset hihat. Rintatasku vasemmalla kaarrokesaumassa. Kaksi sivutaskua, avainlenkki oikeanpuoleisessa. Sivuhalkiot. Pituus takaa keskeltä, koko 38 n. 96 cm. Öko-Tex. Materiaali: 70/30 % puuvilla/polyesteri Koot: C34-48 Väri: 7/sininen n 2. UNISEX-HOUSUT Tilausnro: Väljä malli. Vyötärönauhassa resori, nauhakuja. Sivutaskut. Takatasku. Esitaivutetut polvet. Lahkeensuussa nauhakuja ja kiristin. Haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 25 cm koossa M. Lahkeen ympärys n. 46 cm koossa M. Lahkeen sisäpituus n. 80 cm koossa M. Öko-Tex. Materiaali: 70/30 % puuvilla/polyesteri Koot: XXS-XXL Väri: 7/sininen Soft Denim -sarjamme on noussut nopeasti suureksi suosikiksi. Pehmeästä stretch-materiaalista valmistetut vaatteet voidaan pestä 85 C lämpötilassa. Suunnittelutiimimme on ponnistellut kovasti luodakseen malliston, joka tuo klassisen farkkulookin mukaviin ammattivaatteisiin.

30 58 SOFT DENIM SOFT DENIM 59 SOFT DENIM 2 n. MEKKO Tilausnro: 9500 Tilava malli. V-aukko. Rintatasku. Sivutaskut, oikealla pieni päälle ommeltu tasku. Sivuhalkiot. Ripustin niskassa. Keskiselän pituus, koko C38/40 n. 00 cm. Öko-tex. Materiaali: Pehmeä denim - 70/30 % puuvilla/ polyesteri Koot: C30/32 50/52 Väri: 7/sininen n 2. PUSERO Tilausnro: 9272 Unisex. Tilava malli. V-aukko. Rintatasku. Sivutaskut, oikealla pieni päälle ommeltu tasku. Sivuhalkiot. Ripustin niskassa. Keskiselän pituus, M-koko n. 77 cm. Öko-tex. Materiaali: Pehmeä denim - 70/30 % puuvilla/ polyesteri Koot: XS XL Väri: 7/sininen n 3. MIESTEN HOUSUT Vyötärönauhassa vyötärönympäryksen säätö sivutampeilla. Viistot sivutaskut. Päälle ommellut takataskut. Nappi ja vetoketju etuhalkiossa. Vyölenkit. Kankaanvärinen kaksoistikkaus. Lahkeen ympärysmitta n. 48 cm. Öko-tex. Tilausnro: 2472 Materiaali: Novazzino - 65/35 % polyesteri/puuvilla Koot: C44-58, 99/musta Tilausnro: 472 Materiaali: 00 % puuvillatwill Koot: C46-56

31 60 MULTIFUNCTION MULTIFUNCTION 6 Monikäyttöisyys Monikäyttöisyys on arvokas ominaisuus. Toisaalta se on useimmissa työpaikoissa välttämätön hyve. Siksi olemme kehittäneet vaatteita, jotka voivat tukea ja helpottaa työtäsi. Käytämme niistä nimitystä multifunction, ja niihin sisältyy kaikenlaisia vaatteita fiksuista liiveistä yksityiskohtineen erimallisiin, eri materiaaleista valmistettuihin housuihin. Housuja moniin eri tarkoituksiin Uusia valkoisia farkkuja eri vartalotyypeille Useista materiaaleista valmistettuja liivejä Runsaasti toimivuutta lisääviä yksityiskohtia

32 62 MULTIFUNCTION MULTIFUNCTION 63 n. MIESTEN HOUSUT SUOSIKKI Tilausnro: 9472 Vyötärönauhassa lenkit ja hakanen esim. avainketjulle. Vetoketju etuhalkiossa. Sivutaskut ja päälle ommellut takataskut. Reisitaskut, joissa kynätasku ja kännykkätasku. Kolme lahjepituutta, kaksi säädettävissä tampeilla ja painonapeilla. Lahkeen sisäpituus koossa C50 n. 87 cm. Haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 26 cm koossa C50. Lahkeen ympärysmitta n. 46 cm koossa C50. Öko-tex. Materiaali: Cargo - 00 % Ripstop-puuvillaa, pesty kangas Koot: C44-60 Väri: 64/kitti, 99/musta 3 n 3. NAISTEN LIIVI Tilausnro: Edessä paljetaskut ml. kännykkätasku ja avainlenkki. Rintataskut. Neljä pientä takataskua. Sivuhalkiot. Tampit painonapein takana sivuilla vyötärönympäryksen säätöön. Takakaarrokkeessa ripustin. Keskiselän pituus, koko C36/38 n. 60 cm. Öko-tex. Materiaali: Cargo - 00 % Ripstop-puuvillaa, pesty kangas Koot: C32/34-52/54 Väri: 49/lämmin harmaa, 64/kitti, 99/musta n 2. NAISTEN HOUSUT Tilausnro: Kolme sivutaskua, yksi vetoketjullinen oikealla puolella. Vetoketju etuhalkiossa. Vyötärönauhassa lenkit ja hakanen esim. avainketjulle. Reisitaskut, joissa kynätasku ja kännykkätasku. Päälle ommellut takataskut. Kolme lahjepituutta, kaksi säädettävissä tampeilla ja painonapeilla. Haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 25 cm koossa C38. Lahkeen sisäpituus koossa C38 n. 84 cm. Lahkeen ympärysmitta n. 49 cm. Öko-tex. Materiaali: Cargo - 00 % Ripstop-puuvillaa, pesty kangas Koot: C32-52 Väri: 49/lämmin harmaa, 64/kitti, 99/musta 2 Osto-ohjeet sivulla 02

33 64 MULTIFUNCTION MULTIFUNCTION 65 n. LIIVI Tilausnro: Unisex. Läpälliset sivutaskut, vasemmanpuoleisessa kynäaukko. Sivutaskut etusaumoissa. Suora tasku, vetoketju oikealla puolella. Kaksisuuntainen vetoketju. Sivuhalkiot. Ripustin niskassa. Tampit sivuilla leveyden säätöön. Takaa hieman pyöristetty helma. Keskiselän pituus, M-koko n. 64 cm. Öko-tex. Materiaali: Novazzino - 65/35 % polyesteri/puuvilla Koot: XS XXL Väri: 9/laivastonsininen, 99/musta 2 n 2. NAISTEN PITKÄ KAULUKSELLINEN LIIVI Tilausnro: 2723 Painonapit edessä, sivuhalkiot. Tampit painonapein vyötärönympäryksen säätöön. Rintataskut, joissa paikka kynille, viistot sivutaskut. Isot taskut, oikeanpuoleisessa vetoketju ja kännykkätasku tarranauhoin. Ripustin niskassa. Kankaan väriset kaksoistikkaukset. Keskiselän pituus, koko C38/40 n. 69 cm. Öko-tex. Materiaali: Novazzino - 65/35 % polyesteri/puuvilla Koot: C34/36-50/52 Väri: 9/laivastonsininen, 99/musta

34 66 MULTIFUNCTION MULTIFUNCTION 67 UUTUUS! 3 n. NAISTEN FARKUT - TWILL Tilausnro: Klassinen farkkumalli. Pesty kangas. Vyötärönauha, vyölenkit. Sivutaskut, takataskut, vetoketju etuhalkiossa. Haarakorkeus edestä, ml. Vyötärönauha, n. 25,5 cm koossa C38. Lahkeen ympärysmitta n. 40 cm koossa C38. Materiaali: 97/3 % puuvilla/elastaani Koot: C34-52, 99/musta n 2. MIESTEN FARKUT Tilausnro: Suorat lahkeet. Kaksi sivu- ja kaksi takataskua. Satulasauma. Napit ja niitit metallia. Lahkeen sisäpituus koossa C50 n. 84,5 cm. Materiaali: 97/3% puuvilla/elastaani Koot: C46-56 n 6. MIESTEN HOUSUT Tilausnro: 2479 Vyötärönauhassa vyötärönympäryksen säätö sivutampeilla. Oikeassa reisitaskussa paikka kännykälle. Viistot sivutaskut. Päälle ommellut takataskut. Vetoketju etuhalkiossa. Vyölenkit. Kankaanvärinen kaksoistikkaus. Lahkeen ympärysmitta n. 48 cm. Öko-tex. Materiaali: Novazzino - 65/35 % polyesteri/puuvilla Koot: C44-58, 9/laivastonsininen, 99/musta 8 9 n 3. NAISTEN 3/4-HOUSUT Tilausnro: Vetoketju etuhalkiossa. Tampit sivuilla vyötärönympäryksen säätöön. Vyölenkit. Esitaivutetut polvet. Oikeassa reisitaskussa paikka kännykälle. Päälle ommellut etu- ja takataskut. Kankaan väriset kaksoistikkaukset. Lahkeenympärys n. 43 cm. Öko-tex. Materiaali: Novazzino - 65/35 % polyesteri/puuvilla Koot: C34-48, 99/musta n 4. NAISTEN HOUSUT - MATALA HAARAKORKEUS Tilausnro: Haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 25 cm koossa C38. Vyölenkit ja lenkki avaimelle. Vyötärö säädettävissä sisäpuolen tampeilla ja resorilla. Napit ja vetoketju etuhalkiossa. Sivutaskut. Kankaanvärinen kaksoistikkaus. Lahkeen ympärys n. 50 cm. Öko-tex. Materiaali: Novazzino - 65/35 % polyesteri/puuvilla Vyötärönauha, lantiokorkeus Koot: C34-52 Väri: 9/laivastonsininen, 99/musta n 5. NAISTEN HOUSUT Tilausnro: Vetoketju etuhalkiossa. Tampit sivuilla vyötärönympäryksen säätöön. Vyölenkit. Oikeassa reisitaskussa paikka kännykälle. Etutaskut ja päälle ommellut takataskut. Kankaan väriset kaksoistikkaukset. Lahkeen ympärysmitta n. 45 cm. Öko-tex. Materiaali: Novazzino - 65/35 % polyesteri/puuvilla Koot: C34-52 Väri: 9/laivastonsininen, 99/musta n 7. MIESTEN HOUSUT Tilausnro: Normaali istuvuus, kaksoisneulatikkaukset sävy sävyyn. Vyötärönauhassa vyölenkit. Etutaskut sekä takataskut, oikeanpuoleisessa nappi ja pidin. Vetoketju etuhalkiossa. Haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 25,5 cm koossa C50. Lahkeen ympärysmitta n. 45 cm koossa C50. Öko-tex. Materiaali: Novazzino stretchiä 62/34/4 % polyesteri/ puuvilla Koot: C44-60, 99/musta n 8. TYÖHOUSUT - NAISTEN Tilausnro: Normaali istuvuus. Vyötärönauhassa vyötärönympäryksen säätö lenkeillä ja sivutampeilla, avainlenkki. Etu- ja takataskut. Vasemmassa reisitaskussa vetoketju ja kännykkätasku. Oikean lahkeen reisitaskussa ommellut osastot. Vetoketju etuhalkiossa. Esitaivutetut polvitaipeet. Haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 27 cm koossa C38. Lahkeen ympärysmitta n. 44 cm koossa C38. Öko-tex. Materiaali: Novazzino - 65/35 % polyesteri/puuvilla Koot: C32-50 Väri: 9/laivastonsininen, 99/musta n 9. TYÖHOUSUT, MIESTEN Tilausnro: Normaali istuvuus. Vyötärönauhassa vyötärönympäryksen säätö lenkeillä ja sivutampeilla, avainlenkki. Etu- ja takataskut. Vasemmassa reisitaskussa vetoketju ja kännykkätasku. Oikean lahkeen reisitaskussa ommellut osastot. Vetoketju etuhalkiossa. Esitaivutetut polvitaipeet. Haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 26,5 cm koossa C50. Lahkeen ympärysmitta n. 48 cm koossa C50. Öko-tex. Materiaali: Novazzino - 65/35 % polyesteri/puuvilla Koot: C44-58 Väri: 9/laivastonsininen, 99/musta

35 68 MULTIFUNCTION MULTIFUNCTION 69 n. NAISTEN FARKUT Tilausnro: Pesty kangas. Klassinen farkkumalli. Mustat tikkaukset. Vyötärönauha, vyölenkit. Sivutaskut, takataskut, vetoketju etuhalkiossa. Haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 24 cm koossa C38. Lahkeen ympärysmitta n. 40 cm koossa C38. Materiaali: Black Denim - 80/8/2% puuvilla/polyesteri/spandex Koot: C34-52 Väri: 99/musta 3 4 n 2. MIESTEN FARKUT Tilausnro: Pesty kangas. Klassinen farkkumalli. Mustat tikkaukset. Vyötärönauha, vyölenkit. Sivutaskut, takataskut, vetoketju etuhalkiossa. Haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 27cm koossa C50. Lahkeen ympärysmitta n. 48 cm, koko C50. Materiaali: Black Denim - 80/8/2% puuvilla/polyesteri/spandex Koot: C46-60 Väri: 99/musta 2 SUOSIKKI n 3. LIIVI Tilausnro: Unisex. Pesty kangas. Perusmalli. Mustat tikkaukset. Vetoketju edessä, sivuhalkiot. Tampit painonapein vyötärönympäryksen säätöön. Pieni niskakaulus.ripustin niskassa. Rintataskut, oikeanpuoleisessa tarranauha ja hakanen esim. avainketjulle. Sivutaskut, oikeanpuoleisessa kännykkätasku. Sivuhalkiot. Takaa hieman pyöristetty helma. Keskiselän pituus, M-koko n. 63 cm. Materiaali: Black Denim - 80/8/2% puuvilla/polyesteri/spandex Koot: XXS XXXL Väri: 99/musta n 4. NAISTEN LIIVI Tilausnro: 9754 Normaali istuvuus. Mustat tikkaukset. Painonapit edessä, sivuhalkiot. Tampit painonapein vyötärönympäryksen säätöön. Ripustin niskassa. Rintataskut, oikeanpuoleisessa tarranauha ja D-rengas esim. avainketjulle. Sivutaskut, oikeanpuoleisessa kännykkätasku. Pituus takaa keskeltä n. 69 cm, koko C38/40. Materiaali: Black denimiä - 80/8/2 % puuvilla/polyesteri/spandex Koot: C30/32 50/52 Väri: 99/musta

36 70 MULTIFUNCTION MULTIFUNCTION 7 n. PITKÄ KAULUKSELLINEN LIIVI - NAISET Tilausnro: 9755 Pesty kangas. Painonapit edessä, sivuhalkiot. Tampit painonapein vyötärönympäryksen säätöön. Ripustin niskassa. Kaksi rintataskua, oikeanpuoleisessa tarranauha ja hakanen esim. avainketjulle. Sivutaskut, oikeanpuoleisessa kännykkätasku ja tarranauha, avainlenkki. Keltaiset tikkaukset. Keskiselän pituus, koko C38/40 n. 69 cm. Materiaali: 78/9/3 % puuvilla/polyesteri/spandex Koot: C30/32-50/52 Väri: 7/sininen n 2. LIIVI Tilausnro: Unisex. Pesty kangas. Perusmalli. Keltaiset tikkaukset. Vetoketju edessä, sivuhalkiot. Tampit painonapein vyötärönympäryksen säätöön. Pienen kauluksen ansiosta mukava niskatuntuma. Ripustin niskassa. Rinta-taskut, oikeanpuoleisessa tarranauha ja hakanen esim. avainketjulle. Sivu-taskut, oikeanpuoleisessa kännykkä_tasku. Takaa hieman pyöristetty helma. Keskiselän pituus, M-koko n. 63 cm. Materiaali: 78/9/3 % puuvilla/polyesteri/spandex Koot: XXS XXXL Väri: 7/sininen n 3. NAISTEN FARKUT - STRETCH Tilausnro: Klassinen viisitaskumalli. Esipesty kangas. Sivutaskut, takataskut, vetoketju etuhalkiossa. Keltaiset tikkaukset. Haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 24 cm koossa C38. Lahkeen ympärys n. 40 cm koossa C38. Materiaali: 75/23/2% puuvilla/polyesteri/spandex Koot: C34-52 Väri: 7/sininen n 4. NAISTEN FARKUT Tilausnro: Stretchiä. Pesty kangas. Klassinen farkkumalli. Vyötärönauha, vyölenkit. Haarakorkeus edestä, ml. Vyötärönauha, n. 25,5 cm koossa C38. Keltaiset tikkaukset. Sivutaskut. Takataskut. Vetoketju etuhalkiossa. Lahkeen ympärysmitta n. 40 cm koossa C38. Materiaali: 78/9/3 % puuvilla/polyesteri/spandex Koot: C32-60 Väri: 7/sininen 2 n 5. MIESTEN FARKUT Tilausnro: Stretch. Esipesty kangas. Klassinen viisitaskumalli, reisitasku. Normaali istuvuus. Keltaiset tikkaukset. Vyötärönauhassa vyölenkit. Sivutaskut, takataskut, vetoketju etuhalkiossa. Haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 27 cm koossa C50. Lahkeen ympärys n. 48 cm koossa C50. Materiaali: 75/23/2% puuvilla/polyesteri/spandex Koot: C46-60 Väri: 7/sininen n 6. MIESTEN FARKUT Tilausnro: Stretchiä. Pesty kangas. Klassinen farkkumalli. Vyötärönauha, vyölenkit. Keltaiset tikkaukset. Sivutaskut, takataskut, vetoketju etuhalkiossa. Haarakorkeus edestä, ml. vyötärönauha, n. 27 cm koossa C50. Lahkeen ympärysmitta n. 48 cm. Materiaali: 78/9/3 % puuvilla/polyesteri/spandex Koot: C46-60 Väri: 7/sininen n 7. NAISTEN FARKUT Tilausnro: Normaali istuvuus. Esipesty kangas. Keltaiset tikkaukset. Vyötärönauhassa vyölenkit. Sivutaskut, takataskut, vetoketju etuhalkiossa. Poikittaissauma edessä polven kohdalla, esitaivutetut polvet. Reisitasku, jossa puhelintasku oikeassa lahkeessa. Haarakorkeus edessä, ml. vyötärönauha, n. 24 cm koossa C38. Lahkeen ympärys n. 40 cm koossa C38. Materiaali: 75/23/2% puuvilla/polyesteri/spandex Koot: C34-52 Väri: 7/sininen Osto-ohjeet sivulla 02

37 72 MULTIFUNCTION MEILLÄ ON HOUSUT KAIKEN MUOTOISILLE UUTUUS! MULTIFUNCTION 73 n 4. NAISTEN HOUSUT Tilausnro: Viisi taskua, perusmalli. Leveä vyötärönauha, kaksi nappia ja vetoketju etuhalkiossa. Vyölenkit. Etutaskut, kolikkotasku ja päälle ommellut takataskut. Kankaan väriset kaksoistikkaukset. Haarakorkeus edestä n. 23 cm. Lahkeen ympärysmitta n. 43 cm. Öko-tex. Materiaali: Novazzino stretch 62/34/4 % polyesteri/ puuvilla Koot: C34-52, 9/laivastonsininen, 63/khaki, 99/musta MUOTO: OMENA MUOTO: LITTEÄ MUOTO: PÄÄRYNÄ UUTUUS! n. NAISTEN FARKUT n 2. NAISTEN FARKUT n 3. NAISTEN FARKUT n 5. FARKKULEGGINGSIT Tilausnro: 7658 Stretch-materiaalia. Normaali leikkaus. Takataskut normaalikorkeudella. Hipsterit. Lahkeen sisäpituus koossa C38 n. 83 cm. Materiaali: 97/3% puuvilla/elastaani Koot: C34-48 Tilausnro: 7659 Stretch-materiaalia. Litteälle muodolle. Takataskut normaalikorkeudella. Hipsterit. Lahkeen sisäpituus koossa C38 n. 83 cm. Materiaali: 97/3% puuvilla/elastaani Koot: C34-48 Tilausnro: Stretch-materiaalia. Suuret, matalalla sijaitsevat takataskut. Hipsterit. Lahkeen sisäpituus koossa C38 n. 83 cm. Materiaali: 97/3% puuvilla/elastaani Koot: C34-48 Tilausnro: Leggingsit, resorivyötärö, suorat lahkeet. Kaksi sivutaskua. Lahkeen sisäpituus koossa C38 n. 84 cm. Materiaali: 97/3% puuvilla/elastaani Koot: C

38 74 YLÄOSAT YLÄOSAT 75 Yläosat Helppo tapa kasvattaa vaatevarastoa, hauska tapa luoda vaihtelua, joustava tapa esiintyä juuri sellaisena kuin haluat. Yläosat toimivat katseenvangitsijoina, niitä ei voi olla liikaa. Malleja ja värejä on runsaasti, materiaalien joukossa todella jännittäviäkin, esim. Coolmax ja bambu. Jotta juuri sinä löytäisit lempivaatteesi. Runsaasti malleja Runsaasti värejä Toimivia materiaaleja Antibakteerisia bambutekstiilejä

39 76 YLÄOSAT YLÄOSAT n. NAISTEN TOPPI Tilausnro: 9809 Perusmalli. 3/4-hihat. V-aukko. Keskiselän pituus 64 cm, koko C38/40. Öko-tex. Materiaali: 95/5 % puuvilla/elastaani Koot: C32, 34/36-54/56, /vaaleansininen, 25/laventelin sininen, 48/luumu, 99/musta 2 n 3. NAISTEN TOPPI n 4. NAISTEN TOPPI n 2. NAISTEN TOPPI Tilausnro: 9880 Perusmalli. Lyhyet hihat. V-aukko. Keskiselän pituus 64 cm, koko 38/40. Öko-tex. Materiaali: 95/5 % puuvilla/elastaani Koot: C32, 34/36-54/56, /vaaleansininen, 6/turkoosi, 9/laivastonsininen, 38/viininpunainen, 45/punainen, 48/luumu, 69/jadenvihreä, 99/musta Tilausnro: 9879 Perusmalli. Pitkät hihat. O-aukko. Keskiselän pituus 64 cm, koko C38/40. Öko-tex. Materiaali: 95/5 % puuvilla/elastaani Koot: C32, 34/36-50/52, 99/musta Tilausnro: 9840 Perusmalli. Lyhyet hihat. Pyöreä kaulus. Keskiselän pituus, koko C38/40 n. 64 cm. Öko-tex. Materiaali: 95/5 % puuvilla/elastaani Koot: C32, 34/36-54/56, 99/musta n 5. NAISTEN TOPPI Tilausnro: 980 Normaali istuvuus. V-pääntie. Rypytetty nappilista edessä, kankaanväriset napit. Lyhyet hihat. Pituus takaa keskeltä n. 64 cm, koko C38/40. Öko-tex. Materiaali: 95/5 % puuvilla/elastaani Koot: C32, 34/36-54/56, 6/turkoosi, 34/kirsikka, 99/musta Osto-ohjeet sivulla 02

40 78 YLÄOSAT YLÄOSAT 79 UUTUUS! n. NAISTEN TOPPI - LYHYET HIHAT Tilausnro: 9882 Suora malli. Raidallinen. V-aukko. Keskiselän pituus, koko C38/40 n. 64 cm. Öko-tex. Materiaali: 95/5 % puuvilla/elastaani Koot: C32, 34/36-50/52 Väri: 6/turkoosi, 9/laivastonsininen, 48/luumu, 69/jadenvihreä, 99/musta 3 4 UUTUUS! n 3. NAISTEN TOPPI - 3/4-HIHAT Tilausnro: 9808 Perusmalli. Raidallinen. V-aukko ja napit. Keskiselän pituus, koko C38/40 n. 64 cm. Öko-tex. Materiaali: 95/5 % puuvilla/elastaani Koot: C32, 34/36-54/56 Väri: 45/punainen, 99/musta n 4. NAISTEN TOPPI Tilausnro: 7652 Trikoopaita, avoin tenniskaulus. 3/4-pituiset hihat. Yksi rintatasku. Kerrospukeutumislook. Pituus koko M n. 73 cm. Materiaali: 00 % puuvilla Koot: M-XXXL n 2. NAISTEN TOPPI Tilausnro: Kevyesti vartalonmyötäinen, 3/4-pituiset hihat. Pituus koko M n. 70 cm. Materiaali: 95/5 % puuvilla/elastaani Koot: S-XL Väri: 07/valkoinen/sininen, 43/valkoinen/punainen Pesuohjeet: Konepesu 40 C

41 80 YLÄOSAT YLÄOSAT n. NAISTEN TOPPI Tilausnro: 8833 Lyhyt hiha, normaali istuvuus. Korkeita pesu- ja kuivauslämpötiloja kestäväksi suunniteltua single jerseytä. Pyöreä kaula-aukko. Pituus takaa keskeltä koko C38/40 n. 64 cm. Esikutistettu. Öko-tex. Materiaali: 65/35% polyesteri/puuvilla Koot: C32, 34/36 54/56, 99/musta 85 PESU 95% BAMBUA n 3. T-PAITA n 4. T-PAITA n 5. T-PAITA n 2. NAISTEN TOPPI Tilausnro: Bambukuitua, jonka antibakteeriset ominaisuudet mm. torjuvat pahaa hajua. Poikkeavan väriset sivunauhat. Normaali istuvuus. V-pääntie ja lyhyet hihat. Pituus takaa keskeltä n. 64 cm, koko C38/40. Öko-tex. Materiaali: 95/5 % bambua/lycraa Koot: C32, 34/36 50/52 Väri: 0/valkoinen/musta, 90/musta/valkoinen Pesuohjeet: Konepesu 30 C Tilausnro: Unisex. Tilava malli, lyhyet hihat. Korkeita pesu- ja kuivauslämpötiloja kestäväksi suunniteltua single jerseytä. Pyöreä kaula-aukko. Keskiselän pituus, M-koko n. 74 cm. Öko-tex. Materiaali: 65/35 % polyesteri/puuvilla Koot: XS XXL, 99/musta Tilausnro: 9864 Unisex. Kapea malli. Pitkät hihat. O-aukko. Keskiselän pituus 64 cm, M-koko. Öko-tex. Materiaali: 92/8 % puuvilla/elastaani Koot: XS XXL, 99/musta Tilausnro: 984 Unisex. Tilava malli. Single-jersey, pyöröneule. Lyhyet hihat. O-aukko. Keskiselän pituus n. 74 cm, M-koko. Materiaali: 00 % puuvilla Koot: XS XXL, 9/laivastonsininen, 99/musta Koot: S XXL Väri: /vaaleansininen, 45/punainen

UUTUUDET! NAISTEN TOPPI Hieman vartalonmukainen naisten toppi. Raidallinen. 3/4-hihat. Keskiselän pituus koko M n. 70 cm. Konepesu 60 C.

UUTUUDET! NAISTEN TOPPI Hieman vartalonmukainen naisten toppi. Raidallinen. 3/4-hihat. Keskiselän pituus koko M n. 70 cm. Konepesu 60 C. UUTUUDET & SUOSIKIT UUTUUDET! 2. 1. UUTUUDET! 1. NAISTEN TAKKI Hieman vartalonmukainen malli. Pystykaulus. Painonapit. Kaksi sivutaskua, kynätasku oikeanpuoleisen taskun päällä. Sivuhalkiot. Keskiselän

Lisätiedot

HOUSUJEN ASIANTUNTIJA

HOUSUJEN ASIANTUNTIJA HOUSUT HOUSUJEN ASIANTUNTIJA Pyrimme Nytellolla parantamaan koko ajan hoito-, huolto-, ravintola- ja muille aktiivisille aloille suunniteltuja laadukkaita housujamme. Tänä syksynä esittelemme ylpeinä kaikkien

Lisätiedot

Raikasta ja kaikin osin harkittua Siivous- ja huoltotyöhön

Raikasta ja kaikin osin harkittua Siivous- ja huoltotyöhön 50 HUOLTOTYÖ WORKERS FUNC. 1050 LIIVI UNISEX Suora v-aukollinen malli. Pitkähkö takakappale. Vetoketju. Sivutaskut. vainlenkki oikeassa sivutaskussa. Tarralla suljettava puhelintasku. Kaksi viistoa takataskua.

Lisätiedot

LIIVIT JA DE- NIMVAATTEET

LIIVIT JA DE- NIMVAATTEET Rentoa ja käytännöllistä. Liivi- ja farkkuvalikoimamme laadukkaat tuotteet ovat suosittu vaihtoehto, kun vaatimuksina ovat mukavuus, käytännöllisyys ja vähemmän virallinen ilme. LIIVIT JA DE- NIMVAATTEET

Lisätiedot

SISÄLTÖ. PIKEEPAIDAT T-PAIDAT TOPIT Sivut 57-58. Yläosat hoito hammashoito. Sivut 51-55. Sivut 56-57. Sivu 58. Sivut 59-60. Sivu 61.

SISÄLTÖ. PIKEEPAIDAT T-PAIDAT TOPIT Sivut 57-58. Yläosat hoito hammashoito. Sivut 51-55. Sivut 56-57. Sivu 58. Sivut 59-60. Sivu 61. SISÄLTÖ Yläosat hoito hammashoito Sivut 51-55 Yläosat siivous palvelu Sivut 56-57 PIKEEPAIDAT T-PAIDAT TOPIT Sivut 57-58 keittiö - suurkeittiö Sivu 58 HOUSUT HOITO HAMMASHOITO Sivut 59-60 HOUSUT SIIVOUS

Lisätiedot

MERI-LAPIN KESKUSPESULA

MERI-LAPIN KESKUSPESULA LEE UNISEX PUSERO JULIA NAISTEN TUNIKA KERRY UNISEX PUSERO TUOTENRO.: 102139-332 TUOTENRO.: 110762-541 TUOTENRO.: 128168-528 Väljä malli. V-pääntie. Lyhyet hihat. Rintatasku vasemmalla puolella. Kaksi

Lisätiedot

Malli 1765 Malli 3212 Malli 4100

Malli 1765 Malli 3212 Malli 4100 Nytellon valikoimissa on paljon erilaisia housuja eri vartalotyypeille. Jotta sopivan mallin löytäminen laajasta valikoimasta olisi helpompaa, housut on luokiteltu vyötärötyypin mukaan kokoresorillisiin

Lisätiedot

Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta!

Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta! 56 HUOLTOTYÖ DENIM Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta! B A A. 4302 NAISTEN STRETCH CAPRIFARKUT Naisten Capri-pituiset viisitaskuiset farkut, joissa lahkeensuussa halkio ja kolme nappia. Lenkit.

Lisätiedot

Watch the movie. uusia värejä. väri COTTON KIRSIKKA. Uudet stretchkokintakit. teresomistein. on vuoden. Työvaatteet 2015

Watch the movie. uusia värejä. väri COTTON KIRSIKKA. Uudet stretchkokintakit. teresomistein. on vuoden. Työvaatteet 2015 Watch the movie Työvaatteet 2015 Uudet stretchkokintakit teresomistein ks. sivu 30 COTTON uusia värejä ks. sivu 25 KIRSIKKA on vuoden väri Ammattikäyttäjien työvaatteet terveydenhuoltoon, ravintola-alalle

Lisätiedot

RENNOSTI JA TYYLIKKÄÄSTI PIKEEPAIDASSA

RENNOSTI JA TYYLIKKÄÄSTI PIKEEPAIDASSA PIKEEPAIDAT JA PUSEROT Kevyesti muotoon ommeltu malli naisille A B A B Raskaaseen työhön! Konepesu 85 C. RENNOSTI JA TYYLIKKÄÄSTI PIKEEPAIDASSA Nytellon laadukkaat design-pikeepaidat. Pehmeää ja miellyttävää

Lisätiedot

Terveydenhuoltoala 2014 2015

Terveydenhuoltoala 2014 2015 Terveydenhuoltoala 2014 2015 4 5 6 3522 233 65/35 % POLYESTERIÄ/PUUVILLAA NAISTEN TUNIKA, XS XXXL Piilonapitus. Rintatasku. Kaksi sivutaskua, joista oikeanpuoleisessa avainlenkki. Sivuhalkiot. Hihassa

Lisätiedot

SISÄLTÖ SISÄLTÖ: PÄÄHINEET ja TARVIKKEET Sivut 58-59. PAITA JA PUSERO Sivut 60-61. PIKEEPAIDAT, T-PAIDAT JA TOPIT Sivut 61-62

SISÄLTÖ SISÄLTÖ: PÄÄHINEET ja TARVIKKEET Sivut 58-59. PAITA JA PUSERO Sivut 60-61. PIKEEPAIDAT, T-PAIDAT JA TOPIT Sivut 61-62 SISÄLTÖ SISÄLTÖ: PÄÄHINEET ja TARVIKKEET Sivut 58-59 PAITA JA PUSERO Sivut 60-61 PIKEEPAIDAT, T-PAIDAT JA TOPIT Sivut 61-62 TARJOILIJANTAKIT JA -LIIVIT Sivut 62-63 PUVUT Sivut 63-65 KOKINTAKIT Sivut 66-68

Lisätiedot

Hotelli- ja ravintola-ala

Hotelli- ja ravintola-ala Hotelli- ja ravintola-ala 2014 2015 2 Krister Dahl, Olympic Champion 1996, 2000, 2004, 20123 Gastronomian palveluksessa vuodesta 1943 Gustav Segerqvist muutti kaupunkiin tullakseen puusepäksi. Myöhemmin

Lisätiedot

PIKEET. Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. Kevyesti muotoonommeltu

PIKEET. Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. Kevyesti muotoonommeltu 66 PIKEET B Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. A Kevyesti muotoonommeltu naisille A. 363 NAISTEN PIKEEPAITA Hieman muotoonommeltu klassinen, kolminappinen naisten pikee. Lyhyet kaitalereunuksiset

Lisätiedot

SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM

SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM Model 4140 4160 LIIVI NAISILLE - STRETCH Perinteinen farkkuliivi. Kevyesti muotoon ommeltu. Kaulus ja nappikiinnitys. Sivutaskut, joissa puhelintasku ja ylimääräinen lisätasku.

Lisätiedot

Vihdoinkin voimme tarjota rintalappuesiliinan ilman niskanauhaa. Tyylikästä ja mukavaa. Vapautta. keittiöammattilaisille

Vihdoinkin voimme tarjota rintalappuesiliinan ilman niskanauhaa. Tyylikästä ja mukavaa. Vapautta. keittiöammattilaisille Ainutlaatuinen uutuus! Vihdoinkin voimme tarjota rintalappuesiliinan ilman niskanauhaa. Tyylikästä ja mukavaa. Vapautta keittiöammattilaisille Tänä vuonna olemme panostaneet erityisesti uusien keittiöasujemme

Lisätiedot

Harmony. Uusi hoitoalan vaatemallisto. Hyvin istuvat Mukavat Helppohoitoiset Kulutusta kestävät Tyylikkäät Käytännölliset yksityiskohdat

Harmony. Uusi hoitoalan vaatemallisto. Hyvin istuvat Mukavat Helppohoitoiset Kulutusta kestävät Tyylikkäät Käytännölliset yksityiskohdat Uusi hoitoalan vaatemallisto Hyvin istuvat Mukavat Helppohoitoiset Kulutusta kestävät Tyylikkäät Käytännölliset yksityiskohdat Mukavat työvaatteet, jotka on tehty sinulle, joka työskentelet hoitoalalla.

Lisätiedot

TOPIT JA PI- KEEPAIDAT

TOPIT JA PI- KEEPAIDAT ASIAKKAIDEN SUOSIKKEJA TOPIT JA PI- KEEPAIDAT 74 TOPIT JA PIKEEPAIDAT 363 NAISTEN PIKEEPAITA Klassinen, kevyesti vartaloa myötäilevä pikeepaita, jossa 3 nappia. Lyhyet hihat, joiden suissa joustinneulos.

Lisätiedot

EDGE. Kestää teollisen pesun. Hieman viistossa oleva reisitasku on helppokäyttöinen. Muotoillut lahkeet lisäävät mukavuutta. 100797 EDGE-HOUSUT

EDGE. Kestää teollisen pesun. Hieman viistossa oleva reisitasku on helppokäyttöinen. Muotoillut lahkeet lisäävät mukavuutta. 100797 EDGE-HOUSUT 31 EDGE Farkkutyylistä ja 1950-luvusta vaikutteita saanut uusi Edgekokoelma on suunniteltu kaikkien alojen ahkerille ammattilaisille, jotka odottavat työvaatteiltaan laadukkuutta, toiminnallisuutta ja

Lisätiedot

Myyntisuosikki. Uusia kuvia otetaan

Myyntisuosikki. Uusia kuvia otetaan Sanotaan, ettei ole olemassa huonoa säätä, ainoastaan huonoja vaatteita tai paremminkin huonoja vaatevalintoja. Meidän valikoimassamme on sopivia päällysvaatteita kaikenlaisille säille. ULKOVAAT- TEET

Lisätiedot

Tässä muutamia suosituimpia tuotteita, Fristads ja Leijona työvaatevalikoimastamme. Meiltä myös yksilöinnit (painatukset ja brodeeraukset) sekä

Tässä muutamia suosituimpia tuotteita, Fristads ja Leijona työvaatevalikoimastamme. Meiltä myös yksilöinnit (painatukset ja brodeeraukset) sekä Tässä muutamia suosituimpia tuotteita, Fristads ja Leijona työvaatevalikoimastamme. Meiltä myös yksilöinnit (painatukset ja brodeeraukset) sekä mainos-ja liikelahjat. (hinnat, ilman ALV:tä) Kysy lisää

Lisätiedot

c9wmq c9wmq a9vmt a9vmt +9vmq j9wnt Naisten vaatteet NORAH NAISTEN PAITAPUSERO ESTER NAISTEN PAITAPUSERO NAISTEN PIKEEPAITA HEAVY CODE 1723

c9wmq c9wmq a9vmt a9vmt +9vmq j9wnt Naisten vaatteet NORAH NAISTEN PAITAPUSERO ESTER NAISTEN PAITAPUSERO NAISTEN PIKEEPAITA HEAVY CODE 1723 TYÖVAATEKUVASTO Naisten vaatteet 1 ESTER NAISTEN PAITAPUSERO Pitkät hihat. Rintatasku. Edessä ja takana muotolaskokset. Pyöristetty helma. Keskiselän pituus 68 cm koko C38. MATERIAALI:60/38/2% puuvilla/polyesteri/elastaani

Lisätiedot

Workwear since 1954 Workwear since 1954

Workwear since 1954 Workwear since 1954 Workwear since 1954 Workwear since 1954 Workwear since 1954 2 Sisältö HOITOALA, HAMMASHUOLTO JA TERVEYS 04-17 Hejco Functional silk 5 Satin 6 Hejco Stripe 9 Charade 10 Timeless 12 Crinkle 14 Soft denim

Lisätiedot

Alexandra Zazzi Nytellon lähettiläs ja vieraileva suunnittelija

Alexandra Zazzi Nytellon lähettiläs ja vieraileva suunnittelija Tervetuloa tutustumaan huolella suunniteltuun kokinvaatemallistoomme. Kuvat on otettu Göteborgin ulkopuolella Mölnlyckessä sijaitsevan Hulebäckin koulun keittiössä. KEITTIÖ Tervetuloa tutustumaan Nytellon

Lisätiedot

CarePro-mallisto. Hoiva-alan ammattilaisille

CarePro-mallisto. Hoiva-alan ammattilaisille CarePro-mallisto Hoiva-alan ammattilaisille 2 4 CarePro-mallisto tyylikkyyttä ja mukavuutta CarePro-mallisto on sairaaloiden ja erilaisten hoitolaitosten ammattilaisille tarkoitettu työvaatemallisto. Mallistosta

Lisätiedot

TAUSTA, TARKOITUS JA LIIKETOIMINTA

TAUSTA, TARKOITUS JA LIIKETOIMINTA TAUSTA, TARKOITUS JA LIIKETOIMINTA Volvo Asusteet -sivuston lähtökohtana on ollut luoda asustekokonaisuus Volvo Personal Service (VPS) -konseptia toteuttaville korjaamoille, mutta sivusto sisältää myös

Lisätiedot

L.Brador workwear autumn/winter 2014

L.Brador workwear autumn/winter 2014 SYYSKAMPANJA 2014 L.Brador workwear autumn/winter 2014 Tarjous Ostaessasi L.Bradorin vaatteita 200 eurolla syksyn valikoidusta mallistosta, saat kaupan päälle viikonloppulaukun ja vuoden kulutusta vastaavan

Lisätiedot

Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet. Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme

Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet. Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme 26 Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet Noin 40 % kaikista

Lisätiedot

Teemme työstäsi mukavampaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa

Teemme työstäsi mukavampaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa Tuotevalikoima Teemme työstäsi mukavampaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa Image Wear on suomalainen perheyritys. Olemme valmistaneet työasuja jo vuodesta 1959. Perheomistuspohjalla alusta asti toiminut

Lisätiedot

GildanPitkähihainenhuomiopaita. 50% Polyester 50% Puuvila. 15,00eur/kplAlv0% 1-väripainatuksela. 10kpl170,00eurAlv0% 20kpl300,00eurAlv0%

GildanPitkähihainenhuomiopaita. 50% Polyester 50% Puuvila. 15,00eur/kplAlv0% 1-väripainatuksela. 10kpl170,00eurAlv0% 20kpl300,00eurAlv0% GildanPitkähihainenhuomiopaita 50% Polyester 50% Puuvila 15,00eur/kplAlv0% 1-väripainatuksela kpl0,00euralv0% 20kpl300,00eurAlv0% Resul tturval i i vi t 89/ 686/ EEC di r ekt i i vi nmukai nen EN471hyväksynt

Lisätiedot

Ympäristöystävällisiä kokinvaatteita

Ympäristöystävällisiä kokinvaatteita Ympäristöystävällisiä kokinvaatteita Yhä useammat ravintolat haluavat korkeatasoisia, ympäristöystävällisiä työvaatteita. Siksi loimme uuden kokoelman Recycled - kokinvaatteet, jotka on valmistettu kierrätetystä

Lisätiedot

TAKSIVAATEKAUPPA. työvaatekuvasto TYÖVAATEKUVASTO

TAKSIVAATEKAUPPA. työvaatekuvasto TYÖVAATEKUVASTO TAKSIVAATEKAUPPA työvaatekuvasto TYÖVAATEKUVASTO Miesten ja unisex vaatteet HENRIK MIESTEN KAULUSPAITA Pitkät hihat. Rintatasku. Pyöristetty helma.keskiselän pituus 77 cm koko 39/40. MATERIAALI: 60/38/2%

Lisätiedot

KAMPANJAT

KAMPANJAT 01.10.-30.11.2014 KAMPANJAT WINDBREAKER CODE 1448 & NAISTEN WINDBREAKER CODE 1449 Kuivuu nopeasti Mukavat tuulitakkimme sopivat ympärivuotiseen käyttöön. Ne ovat tuulenpitäviä, vettähylkiviä ja hengittäviä,

Lisätiedot

clique BURELL 027111 shirts clique TAnnER 027110

clique BURELL 027111 shirts clique TAnnER 027110 clique BURELL 027111 Sivusaumaton chambray kauluspaita jossa kaarrokkeet edessä ja takana. Rintatasku, jossa erillinen tila kynille. Selässä laskokset. Materiaali: 1 % puuvilla, chambray. Paino: 120 g/m

Lisätiedot

Palosuojatut vaatteet

Palosuojatut vaatteet 35 Palosuojatut vaatteet Tuotenumero Tuotenumero Tuotenumero Otsikko Otsikko Otsikko Palosuojatut vaatteet Hitsaushousut Hitsaushousut, joissa on sivutaskut, D-rengas, mittatasku, puukkonappi, reisitasku,

Lisätiedot

SISÄLTÖ HOITO JA HOIVA-ALA KEITTIÖ TARJOILU ASUSTEET HUOLTOTYÖ HOUSUT MUUTA. RAINBOW Pusero, tunikat, hameet, housut ja yhdistelmäasut...

SISÄLTÖ HOITO JA HOIVA-ALA KEITTIÖ TARJOILU ASUSTEET HUOLTOTYÖ HOUSUT MUUTA. RAINBOW Pusero, tunikat, hameet, housut ja yhdistelmäasut... SISÄLTÖ HOITO JA HOIVA-ALA RAINBOW Pusero, tunikat, hameet, housut ja yhdistelmäasut...6-15 BALANS Pusero, tunikat, hameet, housut, puserot ja esiliinat...16-23 COTTON Pusero, hameet, yhdistelmäasut ja

Lisätiedot

Brage Euro Fight palopuku

Brage Euro Fight palopuku Brage Euro Fight palopuku Radiotasku ulko- ja sisäpuolella. Pienempi tasku kännykälle Erittäin hyvä hinta- /laatusuhde Valmiit tarrapohjat asemaja yksikkötunnuksille Työterveyslaitoksen hyväksymä Brage

Lisätiedot

Uudet stretch-housut Björnkläderiltä

Uudet stretch-housut Björnkläderiltä 19 20 Uudet stretch-housut Björnkläderiltä Riipputaskuhousut stretch, luokka 2 Uutuus! Housut, joissa on stretchosiot haaraosassa ja takana. Riipputaskuissa lokerot työkaluille ja kynälle. Vahvikkeet taskuissa,

Lisätiedot

Hyvännäköinen työpaikalla www.smila-workwear.se

Hyvännäköinen työpaikalla www.smila-workwear.se 2015 CMT Andreasson certified by IMO, Switzerland 100% luomupuuvillaa GOTS sertifioitu. Lue lisää seuraavalta sivulta. Hyvännäköinen työpaikalla www.smila-workwear.se Kaunis ja varma työpaikalla Smilan

Lisätiedot

2TEASPON PUKINEIDEN HOITO- OHJEET MATERIAALIEN ESITTELY

2TEASPON PUKINEIDEN HOITO- OHJEET MATERIAALIEN ESITTELY 2 MATERIAALIEN ESITTELY luonnonmateriaalit - PUUVILLA (PV) Pehmeä ja mukava luonnonmateriaali. Se imee hyvin kosteutta ja on hengittävä materi PUKINEIDEN HOITO- OHJEET Lue hoito-ohjeet ennen pesua. Lajittele

Lisätiedot

Talvi- ja kuorivaatteet

Talvi- ja kuorivaatteet 55 Kuorihousut Vuorelliset kuorihousut, joissa on teipatut saumat, kuminauha ja kiristysnyöri vyötäröllä, sivutaskut, vetoketjullinen reisitasku, esitaivutetut polvet, säädettävä lahkeen leveys, heijastin

Lisätiedot

PRO X IHANTEELLINEN VALINTA KUNNOSSAPITOON TYÖVAATTEET»

PRO X IHANTEELLINEN VALINTA KUNNOSSAPITOON TYÖVAATTEET» TYÖVAATTEET» IHANTEELLINEN VALINTA KUNNOSSAPITOON PRO X Pro X tarjoaa laajan skaalan tyylikkäitä ja toimivia työvaatteita rakennusalan, kunnossapidon sekä teollisuuden ammattilaisille. Monipuolinen mallisto

Lisätiedot

2007 Joulu. Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Erikseen lisätään painatus- tai brodeerauskustannukset. Hinnat ovat voimassa 31.12.2007 asti.

2007 Joulu. Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Erikseen lisätään painatus- tai brodeerauskustannukset. Hinnat ovat voimassa 31.12.2007 asti. Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Erikseen lisätään painatus- tai brodeerauskustannukset. Hinnat ovat voimassa 31.12.2007 asti. 2007 Joulu 00 02 03 04 05 10 12 16 18 21 35 352 38 45 572 57 561 54 55 56

Lisätiedot

VAATTEET NÄKYVILLÄ YKSITYISKOHDILLA

VAATTEET NÄKYVILLÄ YKSITYISKOHDILLA 1 HOUSUT NÄKYVILLÄ YKSITYISKOHDILLA, NORDIC STRETCH Kontrastiosat parantavat näkyvyyttä ja turvallisuutta. Housut, joissa stretch-materiaalia haaroissa, takana ja pohkeissa. Riipputaskut, joissa työkalu-

Lisätiedot

PUHDASTILA. Piilovetoketju. Pyöreä pääntie, jossa painonappi. Joustavat hihan- ja lahkeensuut. 100650 PUHDASTILAHAALARI, KIRISTYS LAHKEENSUISSA

PUHDASTILA. Piilovetoketju. Pyöreä pääntie, jossa painonappi. Joustavat hihan- ja lahkeensuut. 100650 PUHDASTILAHAALARI, KIRISTYS LAHKEENSUISSA PUHDASTILA 127 PUHDASTILA Merkittävimpiä hiukkaslähteitä puhdastiloissa ovat ihmiset. Ihmisestä irtoaa levossa noin 100 000 hiukkasta minuutissa ja liikkeessä kymmeniä miljoonia hiukkasia minuutissa. Puhdastilaan

Lisätiedot

Talvitakki ACE VAATTEET. voidaan avata esim. selkään tehtävää painatusta verten. Koko: XS - 3XL Til.nro: 754077699

Talvitakki ACE VAATTEET. voidaan avata esim. selkään tehtävää painatusta verten. Koko: XS - 3XL Til.nro: 754077699 Talvitakki, joka kestää käyttöä Talvitakki ACE VAATTEET Talvitakki ACE Carpenter on teipattu, ACE takin mallistoamme materiaali on täydentävä erittäin vahva talvitakki. strukturoitu Saumat polyamidi. vetoketjun

Lisätiedot

MEDIWE-HINNASTO 2012. Mukavat, helposti puettavat ja kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön.

MEDIWE-HINNASTO 2012. Mukavat, helposti puettavat ja kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön. MEDIWE-HINNASTO 2012 Mukavat, helposti puettavat ja kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön. Päivävaatteet 1 T-paidat 3 Hoitovaatteet 4 Vuodesuojat 5 Sukat 6 Yöasut 7 Alusasut 8 Hoitohenkilöstö

Lisätiedot

menu syksy-talvi Päivitetty 30.8.2015

menu syksy-talvi Päivitetty 30.8.2015 menu syksy-talvi Päivitetty 30.8.2015 aku-paita Laskokset juhlistavat pikeepaitaa, jonka kaulukset eivät ahdista. Kaksi väriä: klassinen toffee ja pirteä hilla. 25,00 toffee, hilla, lumi 90-140 cm Suomalainen

Lisätiedot

TYÖVAATTEET. Collegepusero L.BRADOR 643PB. Pikeepaita L.BRADOR 678B. T-paita L.BRADOR 634P. Collegepusero L.Brador 660PB. T-paita L.

TYÖVAATTEET. Collegepusero L.BRADOR 643PB. Pikeepaita L.BRADOR 678B. T-paita L.BRADOR 634P. Collegepusero L.Brador 660PB. T-paita L. Pikeepaita L.BRADOR 678B Vahvaa puuvillaa, hyvä istuvuus ja muotoilu. Entsyymikäsitelty. Helmassa halkio. Trendikäs, korkealaatuinen ja hyvin istuva pikeepaita. 100% Puuvilla. 280 g/m². Collegepusero L.BRADOR

Lisätiedot

Profile Professionals - osaava ammattilainen!

Profile Professionals - osaava ammattilainen! 2007 Kevät & Kesä Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Erikseen lisätään painatus- ja brodeerauskustannukset. Hinnat ovat voimassa 31.7.2007 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Profile Professionals

Lisätiedot

2.1. ja värinkestävyys sekä kestävästä ja mukavasta 100-prosenttisesta kampapuuvillasta.

2.1. ja värinkestävyys sekä kestävästä ja mukavasta 100-prosenttisesta kampapuuvillasta. 2.1 Legacy Laadukas yksivärinen teollisuusmallisto, jonka vaatteissa on erinomainen istuvuus ja toiminnallisia yksityiskohtia. Perusmallisto koostuu kahdesta laadukkaasta ja kestävästä kankaasta: LUXE-polyesteri-puuvillasekoitteesta

Lisätiedot

FORATIA FINLAND OY TYÖVAATTEET

FORATIA FINLAND OY TYÖVAATTEET FORATIA FINLAND OY TYÖVAATTEET 1 SISÄLLYSLUETTELO THOR Työvaatteet 3-4 BALDER Työvaatteet 5 THOR vaatteet työhön ja vapaa-aikaan 6-7 MEDUSA Työvaatteet 8 TRITEX Työvaatteet 9 THERMO Haalarit 9 HIGH VIS

Lisätiedot

Persialaiskissat, miesten t-paidat

Persialaiskissat, miesten t-paidat Persialaiskissat, miesten t-paidat Musta o-kaula-aukkoinen unisex t-paita, painatus eteen metallihopealla Paitana Unisex t-paita Fruit of the Loom Valueweight 61-036-0 Hyvin laskeutuva perus unisex-paita.

Lisätiedot

2013/2014 Be your best. Jo vuodesta 1933

2013/2014 Be your best. Jo vuodesta 1933 2013/2014 Be your best Jo vuodesta 1933 Keittiö Sivut 8 45 Resepti keittiössä onnistumiseen on hyvin samanlainen kuin resepti hyvien työasujen valmistamiseen. Bragard tarjoaa sinulle täydellisen valikoiman,

Lisätiedot

TEXAS BULL PILOT SHIRT 027021 TEXAS BULL PILOT SHIRT 027010. shirts TEXAS BULL POPLIN SHIRT 027011 TEXAS BULL POPLIN SHIRT 027020

TEXAS BULL PILOT SHIRT 027021 TEXAS BULL PILOT SHIRT 027010. shirts TEXAS BULL POPLIN SHIRT 027011 TEXAS BULL POPLIN SHIRT 027020 SHIRTS Meidän mielestämme mikään ei kuvasta ammattitaitoisuutta ja tyyliä paremmin kuin kauluspaita. Siksi mallistostamme löytyykin laaja valikoima erilaisia paitoja, rennoista arkipaidoista siisteihin

Lisätiedot

CLIQUE ICE -T J R. Aktiivikäyttöön soveltuva tekninen, hengittävä T-paita. Moderni leikkaus

CLIQUE ICE -T J R. Aktiivikäyttöön soveltuva tekninen, hengittävä T-paita. Moderni leikkaus 11 CLIQUE ICE -T Aktiivikäyttöön soveltuva tekninen, hengittävä T-paita. Moderni leikkaus Materiaali: 100 % polyesteri Koot: Miehet S XXL Naiset 36/S 42/XL Junior 110/120, 130/140, 150/160 11 CRAFT SQUAD

Lisätiedot

VUORITTOMAT YLÄOSAT. Tuotenro Väri Koot Punainen XS-4XL Sininen XS-4XL Musta XS-4XL

VUORITTOMAT YLÄOSAT. Tuotenro Väri Koot Punainen XS-4XL Sininen XS-4XL Musta XS-4XL COLLEGEPUSERO, CARPENTER NORDIC Collegepusero, jossa pitkä vetoketju, sivutaskut ja vetoketjullinen rintatasku. Hihoissa tummat heijastimet. Ergonominen peukaloaukko hihansuissa. 220 g/m² 938079025 Punainen

Lisätiedot

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB THE #1 HELPER LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB Perustuen meidän suosittuihin työhousuihimme, olemme suunnitelleet housut parhaille apureillemme. Olemme ottaneet mukaan toimivia ja parhaimpia toimintojamme

Lisätiedot

T-paita, miesten T-paita, naisten toppi

T-paita, miesten T-paita, naisten toppi T-paita, miesten Laadukas single jersey T-paita modernilla leikkauksella, kaksinkertainen kaularesori ja niskanauha. 100 % puuvilla, (väri -95 85% puuvilla, 15% Viskoosi) Paino: 180 g/m2 Koot S-4XL T-paita,

Lisätiedot

Haluamme antaa sinulle mahdollisuuden loistaa!

Haluamme antaa sinulle mahdollisuuden loistaa! Workwear since 1954 Haluamme antaa sinulle mahdollisuuden loistaa! Jotkut saattavat ajatella, että työvaatteet ovat mitä ovat ja siinä kaikki. Mutta me Hejcolla kehitämme tuotevalikoimaamme jatkuvasti

Lisätiedot

HINNASTO 2015. Mukavat, helposti puettavat kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön

HINNASTO 2015. Mukavat, helposti puettavat kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön 2015 MediWe tuotteet vaivattomasti verkkokaupastamme www.mediwe.fi Mukavat, helposti puettavat kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön Päivävaatteet 1 T-paidat 3 Hoitovaatteet 4 Vuodesuojat

Lisätiedot

PALOSUOJATUT NÄKYVÄT NÄKYVÄ VAROITUSVAATETUS AMMATTIKÄYTTÖÖN

PALOSUOJATUT NÄKYVÄT NÄKYVÄ VAROITUSVAATETUS AMMATTIKÄYTTÖÖN NÄKYVÄ VAROITUSVAATETUS AMMATTIKÄYTTÖÖN PALOSUOJATUT NÄKYVÄT Polttavan kuumuuden ja lentävien kipinöiden keskellä huomioasulta vaaditaan muutakin kuin hyvää näkyvyyttä. Vaatteiden on suojattava käyttäjänsä

Lisätiedot

NAISTEN BASIC T-PAITA. Imphan logobrodeerauksella ollaan tilaamassa oheisia vaatteita:

NAISTEN BASIC T-PAITA. Imphan logobrodeerauksella ollaan tilaamassa oheisia vaatteita: Imphan logobrodeerauksella ollaan tilaamassa oheisia vaatteita: Sovituskappaleet esillä Belgien kokeessa 26-27.5. ja 31.5.-1.6.! Tilaajat maksavat tilauksensa etukäteen. On myös mahdollista tilata muita

Lisätiedot

BOSS KEVYTTÄ VAATETUSTA TYÖNJOHTOON JA VAPAA-AIKAAN

BOSS KEVYTTÄ VAATETUSTA TYÖNJOHTOON JA VAPAA-AIKAAN KEVYTTÄ VAATETUSTA TYÖNJOHTOON JA VAPAA-AIKAAN BOSS Boss-mallisto tarjoaa kattavan valikoiman tyylikkäitä ja mukavia työvaatteita mm. myynti-, huolto- tai jakelutehtäviin. Hyvin istuvista, toimivuuden

Lisätiedot

Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset:

Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset: Hengitysliitto ry/ammattiopisto Luovi 27.10.2014 Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset: 1. Naisten kokkihousut pyydetty mekaaninen strech materiaali o hyväksytäänkö

Lisätiedot

2017 Laadukkaita työvaatteita hoito-, keittiö- ja palvelualan ammattilaisille

2017 Laadukkaita työvaatteita hoito-, keittiö- ja palvelualan ammattilaisille 2017 Laadukkaita työvaatteita hoito-, keittiö- ja palvelualan ammattilaisille NYTELLO ON SUUNNITELLUT JA VALMISTANUT KEVYITÄ TYÖVAATTEITA YLI 75 VUOTTA. Olemme ylpeitä kauniista, käytännöllisistä ja edullisista

Lisätiedot

MIELLYTTÄVÄÄN ARKEEN Vuonna 2018 Sandryds lanseeraa uuden malliston muodikkaita ja entistä tarkoituksenmukaisempia työvaatteita eri ammattiryhmien

MIELLYTTÄVÄÄN ARKEEN Vuonna 2018 Sandryds lanseeraa uuden malliston muodikkaita ja entistä tarkoituksenmukaisempia työvaatteita eri ammattiryhmien WORKBOOK 2018 MIELLYTTÄVÄÄN ARKEEN Vuonna 2018 Sandryds lanseeraa uuden malliston muodikkaita ja entistä tarkoituksenmukaisempia työvaatteita eri ammattiryhmien tarpeisiin. Tarkkaan suunniteltu konsepti

Lisätiedot

NÄYTTÄVÄ NEULE KEVÄT HINTAAN!

NÄYTTÄVÄ NEULE KEVÄT HINTAAN! SALE SWEET DEALS FROM YOUR CORPORATE WEAR COMPANY OF CHOICE. JAMES HARVEST SPORTSWEAR / PRINTER ACTIVE WEAR NÄYTTÄVÄ NEULE KEVÄT HINTAAN! LEEDS 24.90 69.00 ERIKOISHINNAT VOIMASSA 30.6.2014 ASTI TAI NIIN

Lisätiedot

Kevyet, mukavat, turvalliset vaatteet!

Kevyet, mukavat, turvalliset vaatteet! Palosuojaus 370 g/m² Kevyet, mukavat, turvalliset vaatteet! Materiaalikuvaus palosuojattu/huomiovaatemallistomme on valmistettu canvasista. Materiaalin ominaisuudet ovat hyviä kulutuskestävyyden että mukavuuden

Lisätiedot

NÄKYVÄT UUSI DESIGN! ERITTÄIN NÄKYVÄ SUOJAVAATEMALLISTO VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN PÄIVITETTY / NÄKYVÄT

NÄKYVÄT UUSI DESIGN! ERITTÄIN NÄKYVÄ SUOJAVAATEMALLISTO VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN PÄIVITETTY / NÄKYVÄT PÄIVITETTY / NÄKYVÄT ERITTÄIN NÄKYVÄ SUOJAVAATEMALLISTO VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN NÄKYVÄT Kun työpiste sijaitsee ohi kiitävän liikenteen tai talonkokoisten työkoneiden seassa, ei vahinkoihin ole varaa,

Lisätiedot

MIESTEN VETOKETJUCOLLEGE CODE-1757

MIESTEN VETOKETJUCOLLEGE CODE-1757 UUTUUDET SYKSY 2013 MIESTEN VETOKETJUCOLLEGE CODE-1757 Punainen kontrastiväri kauluksessa sekä vetoketjun lenkissä. Etutaskut. Rintatasku vetoketjulla. Hihansuut ja helma joustavalla ribbineuloksella.

Lisätiedot

Kaikki tuotehinnat alv 0% Provestis Workwear Center

Kaikki tuotehinnat alv 0% Provestis Workwear Center -1- Housut 2084 RT Luxe 120949 Housut RT 6042 48,08 Visby cons RT-housu 100%co 6042 63,80 76487 73,22 Koot: 44-66 65% polyesteri, 35% puuvilla. Paino 295 g/m². Säädettävä lahkeen pituus 5cm. Teollisuuspesu.

Lisätiedot

Vuorittomat sertifioidut huomioasut. Työasukuvasto

Vuorittomat sertifioidut huomioasut. Työasukuvasto Vuorittomat sertifioidut huomioasut Työasukuvasto 6/2014 1 Vuorittomat sertifioidut huomioasut Materiaali: likaa hylkivää ja kestävää beavernylon kangasta. 55% polyesteriä ja 45% puuvillaa, kankaan paino

Lisätiedot

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO 23.8.2017 JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO Vaatteiden sovitusmallit löytyvät Astora Areenan varustemyymälästä. Tilaus tehdään oheisella lomakkeella, joka lähetetään Markku Tähtiselle. Tilaukset toimitetaan joukkuekohtaisesti

Lisätiedot

Määrä: 500 1000 2500 5000 10 000 Hinta/kpl: 1,07 0,72 0,65 0,51 0,45

Määrä: 500 1000 2500 5000 10 000 Hinta/kpl: 1,07 0,72 0,65 0,51 0,45 Heijastimet hämärään Turvaa kulku pehmoheijastimella Pehmoheijastimessa lanka/hakaneula kiinnitys. Materiaali: CE hyväksytty EN 13356 vaatimukset täyttävä. Värit: valkoinen ja keltainen. Heijastimissa

Lisätiedot

Giovanni Capraro Donna Capraro. Corporate Fashion

Giovanni Capraro Donna Capraro. Corporate Fashion Giovanni Capraro Donna Capraro Corporate Fashion 903 kaulus: 2- nappi /chicago kaulus laatu: 55/45% puuvilla/polyester koot: S - 3XL leikkaus: miesten modern fit color: - 10 valkoinen mustavalkoruutu tehoste

Lisätiedot

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO 9.8.2018 JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO Vaatteiden sovitusmallit löytyvät Astora Areenan varustemyymälästä. Kaikkiin tuotteisiin, tuubihuivia lukuun ottamatta, on saatavilla numerointi 4,00 /kpl. Numerointi tehdään

Lisätiedot

Me välitämme. Olemme tavoitettavissa sosiaalisessa mediassa.

Me välitämme. Olemme tavoitettavissa sosiaalisessa mediassa. Workwear since 1954 2 Me välitämme. Välitämme ihmisistä, jotka välittävät muista. Tämä periaate on ollut ohjenuoramme jo yli 60 vuotta aina Hejcon alkutaipaleelta asti. Me välitämme muista välittävistä

Lisätiedot

TYÖVAA AATTEET. MO 910 EN 471 luokiteltu huomiopusero, luokka 2, oranssi/musta. Runsaasti erilaisia taskuja, turvallisuutta lisäävät heijastimet.

TYÖVAA AATTEET. MO 910 EN 471 luokiteltu huomiopusero, luokka 2, oranssi/musta. Runsaasti erilaisia taskuja, turvallisuutta lisäävät heijastimet. TYÖVAA AATTEET OUTDOOR Softshell-pusero, väri musta. Lukuisia taskuja, mm. 5 eri vetoketjulla suljettavaa taskua puseron ulkopuolella ja vetoketjullinen povitasku. Hihojen suissa ja puseron alaosassa Cordura-vahvikkeet.

Lisätiedot

VALITSE TASO TARPEESI MUKAAN.

VALITSE TASO TARPEESI MUKAAN. VALITSE TASO TARPEESI MUKAAN. Blåkläder tuo nyt markkinoille uuden sadevaatemalliston, jonka tuotteet on nimetty suojaustason mukaan TASO 1, TASO 2 ja TASO 3. Sadevaatteet on jaettu eri tasoihin niiden

Lisätiedot

TOIMIVA T YÖILME. Clean SIIVOUS. Cook KEITTIÖ. Care HOIVA

TOIMIVA T YÖILME. Clean SIIVOUS. Cook KEITTIÖ. Care HOIVA TOIMIVA T YÖILME Clean SIIVOUS Cook KEITTIÖ Care HOIVA Ammattiasuja toiveidenne mukaan Me Standa Oy:ssä valmistamme ammattiasuja siivous-, ravintola-, hoito- ja bisnesalalle yli 20 vuoden kokemuksella.

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLTOALA. segers

TERVEYDENHUOLTOALA. segers TERVEYDENHUOLTOALA segers 2016 Gustav Segerqvist muutti kaupunkiin tullakseen puusepäksi. Myöhemmin hän lopetti työnsä rakennuksilla, osti polkupyörän ja matkalaukun ja lähti myymään tavaroita... Segersin

Lisätiedot

Huomiovaatteet 2013 2014

Huomiovaatteet 2013 2014 Huomiovaatteet 01 014 TYYLIKKÄÄT HUOMIOVAATTEET Päivitetty ja moderni suunnittelu, parempi istuvuus ja toimivuus ovat avainasemassa uusissa huomiovaatteiden mallistoissamme. Olemme parantaneet vaatteita

Lisätiedot

Naisten huippu mallisto

Naisten huippu mallisto Naisten huippu mallisto 2014 1 Naisten housut Kaksoiskiinnitys Takana jousto Kaksoiskiinnitys Takana jousto Tasku Monikäyttöiset taskut Tasku Monikäyttöiset taskut S687 Naisten Action-housut Housut on

Lisätiedot

69.00 CLIQUE SOFTSHELL MIEHET/ NAISET. Sateelta ja tuulelta suojaava. -materiaali

69.00 CLIQUE SOFTSHELL MIEHET/ NAISET. Sateelta ja tuulelta suojaava. -materiaali Sateelta ja tuulelta suojaava Softshell -materiaali CLIQUE SOFTSHELL MIEHET/ NAISET 69.00 580 CLIQUE SOFTSHELL 020920 Miesten monikäyttöinen sateelta ja tuulelta suojaava Softshell-takki, jossa vetoketjulliset

Lisätiedot

VAATTEET. 2 puhla.fi puhla.com

VAATTEET. 2 puhla.fi puhla.com VAATTEET Sadeviitta Miellyttävä ja hyvin suojaava sadeviitta käytettäväksi esim. pyörätuolilla liikuttaessa. Sadeviitan kangas on ohutta vedenpitävää polyamidi -kangasta, joka on miellyttävä pukea, taitella

Lisätiedot

20 % puuvillaa. Vettä hylkivä pinta. Toinen materiaali 65 %

20 % puuvillaa. Vettä hylkivä pinta. Toinen materiaali 65 % Gen Y 77.1 HUOMIOASUT Monipuolinen valikoima mukavia, kestäviä ja toiminnallisia huomioasuja klassisina malleina. Perusvalikoima sisältää PLU-materiaalista valmistettuja housuja, avosuojia, pusakoita ja

Lisätiedot

TOPPALIIVI. Toppaliivissä nasille ja miehille omat mallit. Vetoketjulliset sivutaskut. Korkea kaulus ja irrotettava huppu. Materiaali: 100% polyester

TOPPALIIVI. Toppaliivissä nasille ja miehille omat mallit. Vetoketjulliset sivutaskut. Korkea kaulus ja irrotettava huppu. Materiaali: 100% polyester TOPPALIIVI Toppaliivissä nasille ja miehille omat mallit. Vetoketjulliset sivutaskut. Korkea kaulus ja irrotettava huppu. Materiaali: % polyester Värit: Musta (hieman kiiltävä) Koko: S - XXL, 3XL (Vain

Lisätiedot

NÄKYVÄT UUTUUS! ERITTÄIN NÄKYVÄ SUOJAVAATEMALLISTO VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN EN SUOJAVAATTEET»

NÄKYVÄT UUTUUS! ERITTÄIN NÄKYVÄ SUOJAVAATEMALLISTO VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN EN SUOJAVAATTEET» EN SUOJAVAATTEET» ERITTÄIN NÄKYVÄ SUOJAVAATEMALLISTO VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN NÄKYVÄT Kun työpiste sijaitsee ohi kiitävän liikenteen tai talonkokoisten työkoneiden seassa, ei vahinkoihin ole varaa, piste.

Lisätiedot

UUTUUKSIA SYKSY 2013

UUTUUKSIA SYKSY 2013 UUTUUKSIA SYKSY 2013 UUTUUKSIA ART. 650 MELVILLE Miesten talvi housut Kevyesti topatut kuorihousut, jotka toimii erinomaisesti niin hiihtäessä kuin kävellessä. Housut ovat tuulen ja vedenpitävät teipatuilla

Lisätiedot

VAATTEET Carpenter Jubileum Carpenter ACE 1

VAATTEET Carpenter Jubileum Carpenter ACE 1 Carpenter Carpenter Jubileum ACE 1 Carpenter ACE Carpenter ACE:ssa on nyt entistä enemmän fiksuja yksityiskohtia! Taskussa D-rengas ja irrotettava avainlenkki Kaksinkertaiset vahvistetut työkalutaskut

Lisätiedot

TYÖVAATEMALLISTO. Kun huomionäkyvyys on työssä elintärkeää NÄKYVÄT EN ISO 20471

TYÖVAATEMALLISTO. Kun huomionäkyvyys on työssä elintärkeää NÄKYVÄT EN ISO 20471 TYÖVAATEMALLISTO Kun huomionäkyvyys on työssä elintärkeää NÄKYVÄT EN ISO 20471 NÄKYVÄT EN ISO 20471 / KESÄ PUSERO 120609 Vanha tuotenumero: 201900-077 Tuotetiedot: Edessä vetoketju, kaksi vetoketjullista

Lisätiedot

Blakely Knitted Sweater

Blakely Knitted Sweater 100% puuvillaa Blakely Knitted Sweater Amerikkalaista urheilullista tyyliä ja skandinaavista raikkautta henkivä Blakely-palmikkoneule on valmistettu pehmeästä puuvillalangasta. Klassisessa Blakely-neuleessa

Lisätiedot

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO 29.7.2019 JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO Vaatteiden sovitusmallit löytyvät Astora Areenan varustemyymälästä. Kaikkiin tuotteisiin, tuubihuivia lukuun ottamatta, on saatavilla numerointi 5,00 /kpl. Numerointi tehdään

Lisätiedot

Image Wear Turvallisempaa, tehokkaampaa ja mukavampaa työtä

Image Wear Turvallisempaa, tehokkaampaa ja mukavampaa työtä Image Wear Turvallisempaa, tehokkaampaa ja mukavampaa työtä Suomalainen työasuvalmistaja Image Wear on alansa markkinajohtaja. Yrityksen työasuja, jalkineita ja suojaimia käyttää laaja kirjo ammattilaisia

Lisätiedot

Wearing * Caring * Loving * Caring * Wearing

Wearing * Caring * Loving * Caring * Wearing Kestäviä hankintoja terveydenhoitoalalle Wearing * Caring * Loving * Caring * Wearing SUOMEN AMMATTIVAATE M 18050 63,5% PES, 33,5% COT, 3% EL DESIGNED IN FINLAND UNISEX TUNIKA tilauskoodi: 805 KOOT: 2XS

Lisätiedot

TOPPER + VOIMA SISÄLLYSLUETTELO

TOPPER + VOIMA SISÄLLYSLUETTELO VOIMA TOPPER + VOIMA Jokainen asianmukaisesti vaatetettu, työasussaan viihtyvä työntekijä viestittää huolehtivasta ja arvostavasta työnantajasta. Standardien mukaiset suojavaatteet on suunniteltu edesauttamaan

Lisätiedot

> Uusi väri: tummansininen. Veden- ja tuulenpitävä, hengittävä.

> Uusi väri: tummansininen. Veden- ja tuulenpitävä, hengittävä. 14 1.1 Gen-Y Tyylikäs valikoima mukavia ja toiminnallisia housuja, paitoja, alusvaatteita, tarvikkeita ja ulkovaatteita työ- ja huoltotehtäviin. Urheiluvaatteista vaikutteensa saanut valikoima sisältää

Lisätiedot

CLIQUE ICE -T J R. Aktiivikäyttöön soveltuva tekninen, hengittävä T-paita. Moderni leikkaus

CLIQUE ICE -T J R. Aktiivikäyttöön soveltuva tekninen, hengittävä T-paita. Moderni leikkaus CLIQUE ICE -T Aktiivikäyttöön soveltuva tekninen, hengittävä T-paita. Moderni leikkaus Materiaali: 100 % polyesteri Koot: Miehet S XXL Naiset 36/S 42/XL Junior 0/120, 130/140, 150/160 Viikingit-logo tekstillä

Lisätiedot