2013/2014 Be your best. Jo vuodesta 1933

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2013/2014 Be your best. Jo vuodesta 1933"

Transkriptio

1 2013/2014 Be your best Jo vuodesta 1933

2 Keittiö Sivut 8 45 Resepti keittiössä onnistumiseen on hyvin samanlainen kuin resepti hyvien työasujen valmistamiseen. Bragard tarjoaa sinulle täydellisen valikoiman, jonka olemme luoneet yhdessä kokkien kanssa. Tarjoilu Sivut Tarjoilu on edustamista. Meiltä löydät työasut ja esiliinat sekä klassiseen että trendikkäämpään, värikkääseen ilmeeseen. Vastaanotto Sivut Vieraidesi tulee nähdä nopeasti, että olet juuri oikea henkilö, jonka puoleen kääntyä, kun he saapuvat vastaanottoon. Sinun täytyy näyttää samaanaikaan sekä edustavalta sekä viihtyä työasussasi. Sellaisen työasun löydät Bragardilta. Yläosat Sivut Tervetuloa tutustumaan Bragardiin Valitse itsellesi sopiva yläosa monista vaihtoehdoistamme, joiden ilmettä voit helposti muuttaa huivilla tai solmiolla. Viihtyvyyttäsi lisää myös yläosien määrä, niitä ei voi koskaan olla liikaa. Kengät Sivut ESITTELEMME SUURELLA ILOLLA JA YLPEYDELLÄ UUDEN BRAGARD KUVASTON on tärkeä vuosi meille, sillä tänä vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun Bragard perustettiin. Heti ensimmäisistä päivistä alkaen olemme halunneet tarjota laatua sekä hyvin suunniteltuja tuotteita kaikkiin asiakkaidemme tarpeisiin. Selatessasi tätä uutta kuvastoamme, huomaat, että laatu ja suunnittelu ovat edelleen tärkeitä meille. JÄLLEEN KERRAN tarjoamme suunnittelua ja uusia innovaatioita, jotta sinä voit olla tyytyväinen työasuusi. Uusi mallistomme Chef on the Move on luotu kokkeja varten, heidän jokapäiväiseen työhönsä. Tämä uusi mallisto tarjoaa tuotteita, joissa on mukava liikkua, tinkimättä kuitenkaan tyylikkyydestä. Mallistossa on monta uutta tuotetta, uusia värejä sekä oivaltavaa materiaalien yhdistelyä, joilla tuodaan iloa ja käyttömukavuutta jokaiseen työpäivään. HALUAMME TARJOTA EDELLEEN MYÖS tarkoin valittuja, laadukkaita ranskalaisia ja eurooppalaisia kankaita työasuihin hotelli- ja ravintolasegmentin työtehtäviin. Mallistojen suunnittelu- ja kehitystyö tehdään Epinalissa, Vosgesissa, perinteikkään tekstiiliteollisuusalueen sydämessä. Yhtenä esimerkkinä perinteistämme voimme mainita läheisen yhteistyön ja osallistumisen kansainvälisesti tunnettuun Bocuse d Or tapahtumaan. Tässä tapahtumassa olemme olleet mukana alusta asti vuodesta 1987 virallisena jäsenenä. Tietysti olimme mukana Bocuse d Or tapahtumassa Lyonissa tammikuussa UUDEN KUVASTOMME OLEMME JAKANEET eri tuoteryhmiin lähtien sinun tarpeistasi. Etsitpä glamouria tai käyttömukavuutta, voit olla varma, että löydät kokkitakin, esiliinan tai työasukokonaisuuden, joka sopii juuri sinun unelmaasi. Tämä uusi kuvasto on ikkuna Bragardin maailmaan, sieltä sekä löydät yksinkertaiset esiliinat tai upein yksityiskohdin varustetut kokkitakit. BRAGARD KUVASTOLLA haluamme esitellä tämän vuoden uutuudet ja vastata sinun kysymyksiisi. Työskentelemme jatkuvasti sen eteen, jotta voimme täyttää sinun odotuksesi. Työasumme sallivat sinun näyttää taitosi työssäsi jokainen päivä. Be your best! Mukavissa kengissä työpäiväsi sujuu kuin tanssi. Yritysprofiilit Sivut Huolellisesti valitut työasut ja hyvällä maulla sijoitetut logot sekä nimikyltit vahvistavat yrityksesi imagoa. Anna meidän auttaa yrityksesi profiloinnissa. Ostotiedot Sivut Tuoteluettelo Sivu 91 Kaikki tieto, mitä tarvitset, kun asioit kanssamme.

3 Code of conduct Huolenpito on osa toimintaamme ME VÄLITÄMME IHMISISTÄ jotka huolehtivat muista. Asiakkaamme toimivat hotelli-, ravintola- ja keittiöalalla. Me valmistamme työtä helpottavia vaatteita. Siksi meille on täysin luonnollista välittää vähän enemmän heistä, jotka valmistavat vaatteemme sekä heidän työoloistaan. TOIMINTAOHJEISTO JA FAIR WEAR FOUNDATION Työskentelemme päivittäin ihmisoikeuksien, työsuojelulakien ja ympäristön puolesta Kwintetin toimintaohjeiston sekä yhteiskuntavastuuohjelman mukaisesti. Emmekä pelkästään itse noudata näitä ohjeistoja, vaan myös toimittajamme. Toimintamme tällä saralla on jo nyt hyvin korkealla tasolla, mutta pyrimme koko ajan parantamaan sitä edelleen. Yhteiskuntavastuumme perustuu Fair Wear Foundationin suuntaviivoihin ja kaikki konsernimme yhtiöt ovat sitoutuneet siihen. JATKUVA PARANNUSTYÖ Toimittajien toiminta tarkastetaan paikan päällä yhteiskuntavastuuohjelman puitteissa, jotta tiedämme, että työskentelyolosuhteet vastaavat Toimintaohjeistoa. Myös kolmen viime vuoden ympäristöraportit osoittavat jatkuvaa parannusta. Kuvasto, jota juuri nyt selaat, on yksi esimerkki. Se on painettu ympäristöystävälliselle paperille niin, että tuotteen ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman pieniä. Voit hyvällä omallatunnolla jatkaa selaamista. MUUT SITOUMUKSEMME LYHYESTI: n Valtaosa mallistostamme täyttää Öko-Tex Standard 100:n vaatimukset tuotteissa ei ole terveydelle haitallisia aineita tai jäämiä tällaisista aineista. n Olemme kehittäneet ISO laatustandardin mukaisen laatujärjestelmän. Järjestelmän ansiosta voimme suunnitella, valvoa ja seurata laatutoimintaamme asianmukaisella tavalla. n ISO ympäristösertifionti ointi tarkoittaa sitä, että työskentelemme kehittyäksemme jatkuvasti ja oppiaksemme enemmän ympäristövaikutuksista sekä sitä, että asetamme toiminnallemme uusia ympäristötavoitteita. n Toimintamme on EU:n Reachlainsäädännön mukaista. n Olemme REPA:n jäsen, mikä tarkoittaa, että suoritamme pakkausmaksuja kaikesta tuottamastamme pakkausmateriaalista. Maksuilla rahoitetaan pakkausten keruuta ja kierrätystä. Lisätietoja saat osoitteista ja 4

4 Uutta: sininen, hopea, punainen ESITTELEMME SINULLE UUDEN jaottelun valikoimaamme, jonka avulla löydät helposti ja nopeasti juuri sinulle sopivan vaihtoehdon. Olemme jakaneet tuotteemme värin perusteella eri ryhmiin, sinisiin, hopeisiin ja punaisiin. Värien avulla pääset syvemmälle Bragardin maailmaan. Huolimatta siitä, minkä näistä väriryhmistä valitset, valitset aina laatua. Kun kuljet ylöspäin väriskaalassa, tuotteisiin on lisätty enemmän ominaisuuksia. Bragard auttaa sinua aina olemaan kykyjesi huipulla. Kaikki kehittyy ja voimme tarjota sinulle aina parasta laatua sinun tarpeisiisi. SININEN Ensimmäinen tasomme, sininen, tarjoaa sinulle vastinetta rahoillesi. Loistava valinta saada esimakua Bragardin laadusta ja työasumaailmasta. Sopii hyvin ensikertalaisille, asiakkaillemme, jotka ensimmäisen kerran hankkivat Bragardin tuotteita. HOPEA Hopeatasolla yhdistämme innovatiivisen suunnittelun, tekniset yksityiskohdat ja kilpailukykyisen hinnan. Hopeatuotteet antavat käyttäjälleen ammattimaisen ilmeen. PUNAINEN Kun näet tuotteen, jossa on punainen etikettimme, tiedät, että on kyse korkeimmasta laadusta. Punaiset tuotteet ovat klassisia Bragard tuotteita, luotuja kaikkein parhaimmille. Tällä tasolla olet todellakin tähtien joukossa. 7

5 Be your best Keittiö Valitset parhaimmat raaka-aineet, hallitset kaikki klassiset tekniikat, työskentelet ahkerasti ja luot samaan aikaan uutta. Menestys keittiössä on hyvin samanlaista kuin luoda loistavia työvaatteita. Bragard tarjoaa sinulle täydellisen valikoiman, joka on kehitetty tiiviillä yhteistyöllä huippukokkien kanssa. Be your best

6 Keittiö 1. JULIUS 3. JULIUS 2. ATTO Lahkeenpituus 1. KOKKITAKKI JULIUS Pitkät hihat, tuuletusaukot kainaloissa. Rintatasku vasemmalla, painonapit. Keskiselän pituus koko C50 n. 76cm. Konepesu 60 C. Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76007) Koot C KOKKIHOUSUT ATTO Resorivyötärö nauhakujalla. Kaksi sivutaskua. Lahkeensuun ympärys koko C50/52 n. 23cm. Lahkeen pituus 110cm, pituus säädettävissä painonapeilla. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Tuotenumero /musta (vanha tuotenumero 76020) Koot C42/44-58/60 3. KOKKITAKKI JULIUS Lyhyet hihat, tuuletusaukot kainaloissa. Rintatasku vasemmalla, painonapit. Keskiselän pituus koko C50 n. 76cm. Konepesu 60 C. Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76008) Koot C44-60 Muuta helposti lahkeenpituutta painonappien avulla. 10 Ostotiedot, katso sivu 90. Hinnat erillisessä hintalistassa. 11

7 Keittiö SUOSIKIT UUSISSA VÄREISSÄ 1. JULIUSO 2. JULIUSO 1. JULIUSO 2. JULIUSO 1. JULIUSO 2. JULIUSO 1. KOKKITAKKI JULIUSO Pääntien kanttaus ja painonapit tehostevärillä. Rintatasku. Lyhyet hihat, tuuletusaukot kainaloissa. Keskiselän pituus koko C50 n. 76cm. Konepesu 60 C. Koot C46-60 Tuotenumero /liila/musta, 845/ruskea/oranssi, 900/valkoinen/musta, /musta/punainen Tuotenumero /musta/harmaa Tuotenumero /valkoinen/ punainen (vanha tuotenumero 76006) KOKKITAKKI JULIUSO Pääntien kanttaus ja painonapit tehostevärillä. Rintatasku. Pitkät hihat, tuuletusaukot kainaloissa. Keskiselän pituus koko C50 n. 76cm. Konepesu 60 C. Koot C46-60 Tuotenumero /valkoinen/musta Tuotenumero /ruskea/oranssi, /musta/harmaa Tuotenumero /musta/punainen

8 Keittiö 3. POULBOT 1. NARDO 4. PETIT CHEF 4. PETIT CHEF 1. KOKKITAKKI NARDO Klassinen kokkitakki naisille. Pitkät hihat. Käännettävät hihansuut. Yksi rintatasku. Napit myydään erikseen, kts. tuotenro Keskiselän pituus koko C38 n. 76cm. Konepesu 95 C. Tuotenumero /valkoinen Koot C34-52 Konepesu 85 C. Tuotenumero /valkoinen Koot C KOKKIHATTU GOZO Korkeus n. 15cm. Venyvä resori. Konepesu 95 C. Tuotenumero /valkoinen 3. ESILIINA POULBOT Esiliina lapsille. Pituus n. 76cm. Konepesu 95 C. Tuotenumero /valkoinen 4. KOKKITAKKI PETIT CHEF Kokkitakki lapsille. Hyvin kiinnitetyt muovinapit. Konepesu 95 C. Tuotenumero /valkoinen Koot 2/4, 6/8, 10/12 vuotiaat 14 15

9 Keittiö QUARTO MARCOLI ALMADA 1. KOKKITAKKI QUARTO Klassinen unisexmalli, stretch. Kiinnitys edessä painonapeilla, rintatasku vasemmalla. Ripustinlenkki niskassa. 3/4 hihat, hihansuut helposti käännettävissä. Keskiselän pituus koko M n. 72cm. Konepesu 95 C. Materiaali 48/47/5% polyesteri/puuvilla/. Tuotenumero /punainen, 900/valkoinen, /musta (vanha tuotenumero 22738) Koot XXS-XXL 2. KOKKIHOUSUT ALMADA Hieman madallettu vyötärökorkeus. Vyötärön säätö sivuilta napeilla ja tampeilla. Viistot etutaskut, takataskut sekä atulatasku. Edessä nappi ja vetoketju. Haarakorkeus edessä, vyötärökaitale mukana mitassa, koko C38 n. 27cm. Lahkeen ympärys n. 47cm. Lahkeen sisäpituus koko C38 n. 84cm. Konepesu 60 C. Materiaali Kudottu pepitaruutu 100% puuvilla Tuotenumero /musta/valkoinen (vanha tuotenumero 64035) Koot C KOKKITAKKI MARCOLI Kokkitakki, pitkät hihat, tuuletusaukot kainaloissa. Kapea malli, rintatasku vasemmalla. Irrotettavat kuulanapit sekä nauha myydään erikseen Keskiselän pituus koko C50 n. 77cm. Konepesu 95 C. Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76005) Koot C

10 Keittiö TRENTE 1. PAVIE Nappinauha NAPPINAUHA Irtonauha kokkitakin nappien kiinnittämiseen. Ilmoitathan kokkitakkisi koon tilauksen yhteydessä. 10 reikää. Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 99033) 1. KOKKITAKKI PAVIE Klassinen unisex malli. Pitkät hihat, yksinkertaiset hihansuut halkioilla, jotka helppo kääntää. Vasemmassa hihassa kynätasku. Niskassa ripustin. Keskiselän pituus koko M n. 72cm. Napit tilataan erikseen, kts. tuotenumero Konepesu valkoinen 85 C, muut värit 60 C. Tuotenumero /karhunvatukka, 900/valkoinen, /musta (vanha tuotenumero 22702) Koot XXS-XXL Napit KOKKITAKIN NAPIT CUISINIER 12 kpl pakkaus. Ei konepesua. Materiaali muovi Tuotenumero /keltainen, 236/oranssi, 248/ruskea, 334/vaalea fuksia, 418/violetti, 445/luumu, 900/valkoinen, 911/beige, 931/harmaa, /musta (vanha tuotenumero 76050) 2. KOKKITAKKI TRENTE Klassinen unisex malli, lyhyet hihat. Takana vastalaskos antaa lisää väljyyttä. Rintatasku vasemmalla. Niskassa ripustin. Keskiselän pituus koko M n. 75cm. Napit tilataan erikseen, kts. tuotenumero Konepesu valkoinen 85 C, muut värit 60 C. Tuotenumero /karhunvatukka, 900/valkoinen, /musta (vanha tuotenumero 22724) Koot XS-XXL

11 Keittiö: Housut 2. ATTO 1. ATTO 3. ATTO 4. AVILIA 5. ALMADA 6. FUNANDOC 1. KOKKIHOUSUT ATTO Resorivyötärö nauhakujalla. Kaksi sivutaskua. Lahkeensuun ympärys koko C50/52 n. 23cm. Lahkeen pituus 110cm, pituus säädettävissä painonapeilla. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Tuotenumero /musta (vanha tuotenumero 76020) Koot C42/44-58/60 2. KOKKIHOUSUT ATTO Pepitaruutu, melkein musta. Vyötäröllä resori nauhoilla. Kaksi taskua. Lahkeensuun ympärys koko C50/52 n. 23cm. Lahkeen pituus 110cm, pituus säädettävissä painonapeilla. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Materiaali Kudottu pepitaruutu 100% puuvilla Tuotenumero /tummansininen/ valkoinen Koot C42/44-58/60 3. KOKKIHOUSUT ATTO Kokkihousut miehille, vyötäröllä resori sekä nauha säätöä varten. Kaksi taskua. Lahkeensuun ympärys koko C50/52 n. 23cm. Lahkeen pituus säädettävissä painonapeilla. Konepesu 60 C. Materiaali Kudottu raita - 100% puuvilla Tuotenumero /musta/valkoinen Koot C42/44-58/60 4. KOKKIHOUSUT AVILIA Vyötärön säätö sivutampeilla ja vyölenkit. Viistot sivutaskut ja päälle ommellut takataskut sekä atulatasku. Lahkeensuun ympärys n. 48cm. Lahkeen sisäpituus koko C50 n. 86cm. Konepesu 60 C. Materiaali Kudottu pepitaruutu 100% puuvilla Tuotenumero /musta/valkoinen (vanha tuotenumero 64735) Koot C KOKKIHOUSUT ALMADA Hieman madallettu vyötärökorkeus. Vyötärön säätö sivuilta napeilla ja tampeilla. Viistot etutaskut, takataskut sekä atulatasku. Edessä nappi ja vetoketju. Haarakorkeus edessä, vyötärökaitale mukana mitassa, koko C38 n. 27cm. Lahkeen ympärys n. 47cm. Lahkeen sisäpituus koko C38 n. 84cm. Konepesu 60 C. Materiaali Kudottu pepitaruutu 100% puuvilla Tuotenumero /musta/valkoinen (vanha tuotenumero 64035) Koot C KOKKIHOUSUT FUNANDOC Kokkihousut prässivekeillä. Vyötäröllä sivuresorit. Vetoketju etuhalkiossa, kaksi sivutaskua ja yksi takatasku. Lahkeensuun ympärys n. 24 cm. Lahkeen sisäpituus koko C50 n. 86cm. Konepesu 60 C. Koot C44-60 Tuotenumero /musta/valkoinen (vanha tuotenumero 76013) Tuotenumero /valkoinen/ sininen (vanha tuotenumero 76022) 20 Ostotiedot, katso sivu 90. Hinnat erillisessä hintalistassa. 21

12 Keittiö 1 1. MOVER 2. STARTER 3. WINNER 1. MOVER 1 MOVE UP COOLMAX parempi liikkuvuus. 2 2 COOLMAX Lisätäksemme Sinun viihtyvyyttäsi olemme lisänneet COOLMAX ia sivuille. Chef on the move 1. KOKKITAKKI MOVER Kokkitakki, stretch. Pitkät hihat, käännettävät hihansuut. Kontrastiväriset yksityiskohdat sekä coolmax yksityiskohdat. Pyöristetty helma edessä ja takana. Yksi kontrastivärinen rintatasku. Kynätasku vasemmassa hihassa. Keskiselän pituus n. 77cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Materiaali 65/32/3% polyesteri/puuvilla/ Tuotenumero /valkoinen Koot C44/46-60/62 2. KOKKITAKKI STARTER Kokkitakki kahdesta eri materiaalista. Stretch. Yksirivinen napitus painonapeilla. Pitkät hihat, käännettävät hihansuut. Rintatasku, kynätasku vasemmassa hihassa. Keskiselän pituus n. 76cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Materiaali 65/32/3% polyesteri/puuvilla/ Tuotenumero /valkoinen Koot C44/46-60/62 3. KOKKITAKKI WINNER Kokkitakki kahdesta eri materiaalista. Stretch. Edessä, takana sekä kainaloissa puuvillakappaleet antamaan käyttömukavuutta ja väljyyttä. Pystykaulus. Painonapit. Pitkät hihat, käännettävät hihansuut. Kynätasku vasemmassa hihassa. Keskiselän pituus n. 76cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Materiaali 65/32/3% polyesteri/puuvilla/ Tuotenumero /valkoinen Koot C44/46-60/62 1. MOVER 22 23

13 Keittiö 1. IMPULSE YLELLISYYTTÄ Be your best 1. IMPULSE 1 1 Käytämme EOL (XLA) kankaissamme, jotta sinä saat lisää mukavuutta työvaatteeseesi. Lisäksi saat kovaa kulutusta kestävän tuotteen. 2. IMPULSE 2 2 Uudet kaksipuoliset kankaamme lisäävät käyttömukavuutta. Kankaan ulkopuoli on polyesteria ja ihoasi vasten oleva kerros on kampapuuvillaa. Chef on the move 1. IMPULSE 1. KOKKITAKKI IMPULSE Naisten malli. Vartalonmukainen. Kokkitakki kahdesta materiaalista, valkoinen ja harmaa. Edessä, takana sekä kainaloissa puuvillakappaleet antamaan käyttömukavuutta ja väljyyttä. Pystykaulus. Painonapit. Pitkät hihat. Käännettävät hihansuut. Kynätasku vasemmassa hihassa. Keskiselän pituus n. 76cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Materiaali 65/32/3% polyesteri/puuvilla/ Tuotenumero /valkoinen Koot C34/36-50/52 2. KOKKITAKKI IMPULSE Naisten malli. Vartalonmukainen. Kokkitakki kahdesta materiaalista, valkoinen ja harmaa. Edessä, takana sekä kainaloissa puuvillakappaleet antamaan käyttömukavuutta ja väljyyttä. Pystykaulus. Painonapit. Pitkät hihat. Käännettävät hihansuut. Kynätasku vasemmassa hihassa. Keskiselän pituus n. 76cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Materiaali 65/32/3% polyesteri/puuvilla/ Tuotenumero /valkoinen Koot C34/36-50/

14 Keittiö 1 2. RUNNER 3. TEAM BOLT Chef on the move 1 COOLMAX COOLMAX polven etupuolella lahkeissa, lisäten käyttömukavuutta KOKKIHOUSUT BOLT Kokkihousut, joustavaa materiaalia. Etupuolella lahkeissa sisäpuolella polvien kohdalla Coolmax, joka parantaa tuotteen hengittävyyttä sekä lahkeiden istuvuutta. Vyötäröllä resori. Vyölenkit, kolme taskua. Lahkeen sisäpituus n. 86cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 40 C. Materiaali 65/32/3% polyesteri/puuvilla/ Tuotenumero /antrasiitinharmaa, /musta Koot C46/48-58/60 2. KOKKIHOUSUT RUNNER Kokkihousut, erittäin hyvä käyttömukavuus. Stretch. Joustava vuori. COOLMAX takakaarrokkeessa.vyötäröllä resori. Edessä vetoketju ja nappi. Koristesaumat. Sivutaskut. Puhelintasku vasemmassa lahkeessa. Lahkeen sisäpituus n. 86cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 40 C. Materiaali 65/32/3% polyesteri/puuvilla/ Tuotenumero /musta Koot C46/48-58/60 3. KOKKITAKKI TEAM Kaulus froteereunuksella antaen käyttömukavuutta. Piilonapitus, kuusi nappia. Oikealla edessä harmaa terenauha tehosteena. Takana vastalaskos antamassa väljyyttä. Pitkät hihat, kainaloissa tuuletusaukot ja käännettävät hihansuut. Vasemmassa hihassa kynätasku. Keskiselän pituus koko C48/50 n. 75cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Materiaali 52/48% puuvilla/polyesteri Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76009) Koot C44/46-60/62 1 Halkio takana, lisäten liikkuvuutta. Tasku vasemmassa 2 4 hihassa. 3 Ventilaatioaukot kainaloissa. Pitkät hihat käänteellä

15 Keittiö UUTUUS! 1. DORIANE 2. JOLIO 3. NARVIC 4. NARVIC 1. KOKKITAKKI DORIANE Kokkitakki naisille. Käsintehdyt kangasnapit. Pitkät hihat. Käännettävät hihansuut. Tuuletusaukot kainaloissa. Kaksi taskua oikealla. Vastalaskos takana. Sivuhalkiot. Keskiselän pituus n. 76cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 95 C. Tuotenumero /valkoinen Koot C32/34-48/50 2. KOKKITAKKI JOLIO Kokkitakki, pitkät hihat. Käännettävät hihansuut. Käsintehdyt kangasnapit. Rintatasku. Tuuletusaukot kainaloissa. Keskiselän pituus koko C50 n. 78cm. Konepesu 60 C. Tuotenumero /musta Koot C44-60 Kangasnapit Käsintehdyt kangasnapit. 3. KOKKITAKKI NARVIC Kokkitakki, lyhyet hihat, ei rintataskua.. Irrotettavat kuulanapit sekä nauha myydään erikseen Keskiselän pituus koko C50 n. 77cm. Konepesu 95 C. Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76041) Koot C KOKKITAKKI NARVIC Kokkitakki, pitkät hihat. Ei rintataskua. Kynätasku oikeassa hihassa. Irrotettavat kuulanapit ja nappinauha myydään erikseen. Keskiselän pituus koko C50 n. 77cm. Konepesu 95 C. Tuotenumero /valkoinen Koot C44-60 Kokkinapit KOKKINAPIT TRESSES Nappinauha kangasnapeilla Narvic kokkitakkiin. Tuotenumero /valkoinen 28 29

16 Keittiö KÄYTÄNNÖLLISIÄ YKSITYISKOHTIA HIENO LEIKKAUS 2. CHIGO UUTUUS! 1. CHIGO 4. ARACI 3. CHIGA 1. KOKKITAKKI CHIGO Musta kokkitakki punaisilla tereillä ja painonapeilla, kauluksessa froteereunus. Rintatasku. Vastalaskos takana antamassa väljyyttä. Pitkät hihat, jotka voidaan kääntää lyhyiksi napeilla ja tampeilla. Keskiselän pituus koko C50 n. 77cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Tuotenumero /liila /musta (vanha tuotenumero 76051) Koot C44/46-60/ KOKKITAKKI CHIGO Valkoinen kokkitakki viininpunaisilla tereillä ja painonapeilla, kauluksessa froteereunus. Rintatasku.Pitkät hihat, jotka voidaan kääntää lyhyiksi napeilla ja tampeilla. Takana vastalaskos antamassa väljyyttä. Keskiselän pituus koko C48/50 n. 77cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Materiaali 52/48% puuvilla/polyesteri Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76042) Koot C44/46-60/62 3. KOKKITAKKI CHIGA Valkoinen kokkitakki royalinsinisillä tereillä ja painonapeilla, kauluksessa froteereunus. Takana vastalaskos antamassa väljyyttä. Pitkät hihat, jotka voidaan kääntää lyhyiksi napeilla ja tampeilla. Keskiselän pituus koko C48/50 n. 77cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Materiaali 52/48% puuvilla/polyesteri Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76039) Koot C44/46-60/62 4. KOKKITAKKI ARACI Kokkitakki mustilla yksityiskohdilla. Pystykaulus.Yksi rintatasku. Painonapit. Sivuhalkiot. Keskiselän pituus n. 77cm. Konepesu 60 C. Tuotenumero /liila Koot C44/46-60/62 Painonapit Nopea ja helppo kiinnitys kokkitakissasi. 30 Ostotiedot, katso sivu 90. Hinnat erillisessä hintalistassa. 31

17 Keittiö Click&Wear System 2. TYPIC 1. MAGIC 5. DALLAS 6. MIAMI 4. PRATIC 3. MAGIC 1. KOKKITAKKI MAGIC Kaksirivinen piilonapitus magneettinapeilla, rintatasku. Pitkät hihat, tuuletusaukot kainaloissa, käännettävät hihansuut ja kynätasku vasemmassa hihassa. Keskiselän pituus koko C50 n. 79cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Materiaali 50/50% puuvilla/polyesteri Tuotenumero /musta (vanha tuotenumero 76032) Koot C KOKKITAKKI TYPIC Valkoinen kokkitakki harmailla tehosteilla ja valkoisilla tereillä, rintatasku vasemmalla. Epäsymmetrinen piilonapitus magneettinapeilla. Takana vastalaskos antamassa väljyyttä. Lyhyet hihat, vasemmassa hihassa kynätasku. Keskiselän pituus koko C50 n. 77cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Materiaali 52/48% puuvilla/polyesteri Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76045) Koot C KOKKITAKKI MAGIC Kaksirivinen piilonapitus magneettinapeilla, rintatasku. Pitkät hihat, tuuletusaukot kainaloissa, käännettävät hihansuut ja kynätasku vasemmassa hihassa. Keskiselän pituus koko C50 n. 79cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Materiaali 52/48% puuvilla/polyesteri Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76031) Koot C KOKKIHOUSUT PRATIC Vyötäröllä sisäpuolella froteereunus, vyötärö säädettävissä resorilla sekä tarranauhalla. Magneettinapit, kaksi sivutaskua ja yksi takatasku. Lahkeen sisäpituus koko C50 n. 86cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Tuotenumero /musta (vanha tuotenumero 76033) Koot C46/48-58/60 5. KOKKITAKKI DALLAS Pään yli vedettävä kokkitakki, mustat tereet. Lyhyet hihat, tuuletusaukot kainaloissa ja kaksi kynätaskua vasemmassa hihassa. Kaulus froteereunuksella. Takana vastalaskos antaa lisää väljyyttä. Keskiselän pituus koko C50 n. 77cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Materiaali 52/48% puuvilla/polyesteri Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76016) Koot C KOKKIHOUSUT MIAMI Resorivyötärö, kaksi sivutaskua ja paljetasku matkapuhelimelle tarrakiinnityksellä. Koristeelliset polvipaikat. Lahkeen sisäpituus koko C50 n. 86cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Tuotenumero /musta (vanha tuotenumero 76018) Koot C46/48-58/

18 Keittiö UUTUUS! 3. CHICAGO 1. VERANA 1. KOKKITAKKI VERANA Kokkitakki naisille, muotolaskokset sekä väljyyslaskos takana. Yksirivinen painonappinapitus. Yksi rintatasku, sivutaskut, kaksoiskynätasku vasemmassa hihassa. Halkiot sivuilla. Keskiselän pituus koko C40/42 n. 75 cm. Konepesu 60 C. Koot C32/34-52/54 Tuotenumero /valkoinen Tuotenumero /musta 5. CHICAGO 4. CHICAGO 2. TRIESTE 2. KOKKIHOUSUT TRIESTE Kokkihousut naisille. Vyötäröllä resori. Etuhalkiossa vetoketju. Kaksi sivutaskua, yksi takatasku. Lahkeen sisäpituus n. 84cm ja lahkeensuun ympärys n. 18cm, koko C38. Konepesu 95 C. Tuotenumero /musta/valkoinen Koot C KOKKITAKKI CHICAGO Valkoiset tereet kauluksessa ja rintataskussa. Pitkät, ylöskäärittävät hihat. Kaksi kynätaskua vasemmassa hihassa. Painonapit. Tuuletusaukot kainaloissa. Vastalaskos takana antaen väljyyttä. Keskiselän pituus koko C50 n. 77cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Materiaali 50/50% polyesteri/puuvilla Tuotenumero /musta Koot C KOKKITAKKI CHICAGO Mustat tereet pääntiellä sekä rintataskussa. Painonapit. Pitkät ylöskäärittävät hihat, tuuletusaukot kainaloissa. Kaksi kynätaskua vasemmassa hihassa. Takana vastalaskos antaa lisää väljyyttä. Keskiselän pituus koko C50 n. 77cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Materiaali 52/48% puuvilla/polyesteri Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76015) Koot C KOKKITAKKI CHICAGO Tehostevärillä tereet kauluksessa ja rintataskussa. Pitkät, ylöskäärittävät hihat. Kaksi kynätaskua vasemmassa hihassa. Painonapit. Tuuletusaukot kainaloissa. Vastalaskos takana antaen väljyyttä. Keskiselän pituus koko C50 n. 77cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Tuotenumero /antrasiitinharmaa Koot C

19 Keittiö 1. KOKKITAKKI GRAND CHEF Klassinen malli. Pitkät hihat, hihan leveys antaa liikkumatilaa. Tuuletusaukot kainaloissa.käännettävät hihansuut. Sävy sävyyn brodeerattu B vasemman hihan mansetissa. Käsintehdyt murtumattomat kuulanapit. Keskiselän pituus koko C50 n. 77 cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 95 C. Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76001) Koot C KOKKITAKKI GRAND CHEF Klassinen malli. Lyhyet hihat, hihan leveys antaa liikkumatilaa. Tuuletusaukot kainaloissa. Käsintehdyt murtumattomat kuulanapit. Keskiselän pituus koko C50 n. 77 cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 95 C. Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76002) Koot C GRAND CHEF HIENOIN PUUVILLA LAATUMME TARJOTEN KORKEINTA LAATUA. Johan Leclerre, M.O.F Restaurant La Suite, La Rochelle. GRAND CHEF KEHITETTIIN VUONNA 1976 YHDESSÄ PAUL BOCUSEN KANSSA Käsintehdyt kangasnapit. Ventilaatioaukot kainaloissa. Käännettävät hihansuut. AINOASTAAN 36 Be your best 37

20 Keittiö 4. PÉRIGORD 1. JOEL 2. SÉBASTIEN 4. PÉRIGORD 3. OMER 1. KOKKITAKKI JOEL Klassinen malli, harmaat tereet. Pitkät hihat, tuuletusaukot kainaloissa ja käännettävät hihansuut. Sävy sävyyn brodeerattu B vasemman hihan mansetissa. Käsintehdyt kangasnapit. Keskiselän pituus koko C50 n. 77 cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Tuotenumero /valkoinen/ harmaa (vanha tuotenumero 76003) Koot C KOKKITAKKI SÉBASTIEN Klassinen malli, harmaat tereet. Pitkät hihat, tuuletusaukot kainaloissa ja käännettävät hihansuut. Käsintehdyt kangasnapit, yksirivinapitus. Keskiselän pituus koko C50 n. 78 cm.mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Tuotenumero /valkoinen/ harmaa (vanha tuotenumero 76004) Koot C % puuvilla Hienoin pitkäkuituinen puuvilla laatumme, tarjoten korkeinta laatua. 3. VYÖTÄRÖESILIINA OMER Klassinen esiliina, harmaa terereunus. Solmiamisnauhat. Leveys n. 100 cm. Pituus n. 90 cm. Konepesu 60 C. Tuotenumero /valkoinen 4. KOKKITAKKI PÉRIGORD Klassinen malli, harmaat tereet. Pitkät hihat, tuuletusaukot kainaloissa ja käännettävät hihansuut. Sävy sävyyn brodeerattu B vasemman hihan mansetissa. Käsintehdyt kangasnapit. Keskiselän pituus koko C50 n. 77 cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Tuotenumero /valkoinen/ harmaa (vanha tuotenumero 76043) Koot C46-60 AINOASTAAN 38 Be your best 39

21 Keittiö: Esiliinat 2. URBAIN 1. TRAVEL 5. TRAVAIL 3. POULBOT 1. TRAVEL 4. SALERNE 1. RINTALAPULLINEN ESILIINA TRAVEL Niskanauha ja solmiamisnauhat vyötäröllä. Yksi tasku. Leveys n. 105cm. Pituus n. 110cm. Konepesu valkoinen 95 C, sininen 60 C. Tuotenumero /sininen, 900/valkoinen (vanha tuotenumero 76025) 2. RINTALAPULLINEN ESILIINA URBAIN Säädettävä niskanauha. Leveys n. 90cm, pituus n. 115cm. Konepesu 60 C. Materiaali PVC Tuotenumero /sininen 3. ESILIINA POULBOT Esiliina lapsille. Pituus n. 76cm. Konepesu 95 C. Tuotenumero /valkoinen 4. RINTALAPULLINEN ESILIINA SALERNE Säädettävä niskanauha. Leveys n. 90cm, pituus n. 115cm. Konepesu 30 C. Materiaali PVC Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76053) Säädettävä niskanauha. Leveys n. 75cm, pituus n. 100cm. Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76052) 5. RINTALAPULLINEN ESILIINA TRAVAIL Säädettävä niskanauha. Solmiamisnauhat. Leveys n. 105 cm. Pituus n. 110 cm. Konepesu 95 C. Materiaali 54/46% puuvilla/pellava Tuotenumero /keskisininen 40 Ostotiedot, katso sivu 90. Hinnat erillisessä hintalistassa. 41

22 Keittiö: Esiliinat 3. CARPATH 2. OMER 3. CARPATH 1. VYÖTÄRÖESILIINA 3. CARPATH 1. VYÖTÄRÖESILIINA Kudottu pepitaruutu. Solmiamisnauhat ja etutasku. Leveys 69 cm. Pituus 58 cm. Konepesu 85 C. Materiaali Kudottu pepitaruutu 100% puuvilla Tuotenumero /musta/valkoinen (vanha tuotenumero 67147) 2. VYÖTÄRÖESILIINA OMER Klassinen esiliina, harmaa terereunus. Solmiamisnauhat. Leveys n. 100 cm. Pituus n. 90 cm. Konepesu 60 C. Tuotenumero /valkoinen 3. VYÖTÄRÖESILIINA CARPATH Konepesu 90 C. Solmiamisnauhat vyötäröllä. Leveys 105cm, pituus 100cm. Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76028) Solmiamisnauhat vyötäröllä. Leveys 105cm, pituus 100cm. Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76027) Solmiamisnauhat vyötäröllä. Leveys 80cm, pituus 60cm. Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76026) 42 43

23 Keittiö: Asusteet KOKKIHATTU SYROS Säätö takaa tarranauhalla. Konepesu 60 C. Materiaali 65/35% polyesteri/ puuvilla Tuotenumero /valkoinen, /musta (vanha tuotenumero 28023) 2. KOKKIHATTU TOKI 25 mm pliseeraus. Korkeus 16 cm. Säädettävä koko 55 till 62. Ei konepesua. Materiaali kuitukangas Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76024) KOKKIHATTU KING 25 mm pliseeraus. Korkeus n. 30 cm. Säädettävä koosta 55 kokoon kpl pakkaus. Ei konepesua. Materiaali kuitukangas Tuotenumero /valkoinen 4. KOKKILIINA LITHO 55 x 77 cm. Konepesu 90 C. Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76029) 5. KOKIN KAULALIINA TOBY 118 x 84 cm Konepesu 60 C. Tuotenumero /musta (vanha tuotenumero 76021) Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76021) Tuotenumero /sininen, 733/vihreä Tuotenumero /punainen 6. LIPPALAKKI CASKO Unisex malli. Värilliset yksityiskohdat. Säädettävä koko. Konepesu 60 C. Tuotenumero /valkoinen, /musta 7. LIPPALAKKI SIKINOS Unisex armylippis, taivutettu lippa, säätö takaa metallisoljella. Käsinpesu. Tuotenumero /musta (vanha tuotenumero 98038) 8. LIPPALAKKI SKYROS Unisex. 5-kaitaleen matalaprofiili lippalakki, pyöreät brodeeratut tuuletusaukot. Edessä paikka painatukselle tai brodeeraukselle. Taivutettu lippa, säätö takaa metallisoljella. Käsinpesu. Materiaali 100% harjattu puuvilla twill Tuotenumero /musta (vanha tuotenumero 98024) KOKKIHATTU FALUCHE Säädettävissä 3,5 cm resorilla. Ø 36 cm. Mallisuojattu tuote. Konepesu 60 C. Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76046) 10. KOKKIHATTU GOYAN Säätö takaa resorilla. Korkeus n. 15 cm. Konepesu 60 C. Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76023) Koot 55/56, 59/ KEITTÖLIINA MARIE Koko 50 x 77 cm. 12 kpl pakkaus. Konepesu 90 C. Tuotenumero /valkoinen/ punainen 12. KEITTIÖLIINA WAPITI Valkoinen pohja, kudotut siniset ruudut. 12 kpl pakkaus. 50 x 75 cm. Konepesu 60 C. Materiaali 50/50% puuvilla/pellava Tuotenumero /valkoinen/sininen PYÖREÄ PÄÄHINE SKORPIOS Takana resori. Konepesu 90 C. Materiaali Black n Black - 65/35% polyesteri/puuvilla Tuotenumero /karhunvatukka, 996/antrasiitinharmaa (vanha tuotenumero 58200) Koot 55/57, 58/ BANDANA RHODES Takana kangaspussi pitkille hiuksille. Yksi koko, säätö takaa nauhalla. Konepesu 40 C. (ohut materiaali) Tuotenumero /musta (vanha tuotenumero 98039) KOKKITAKIN NAPIT CUISINIER 12 kpl pakkaus. Ei konepesua. Materiaali muovi Tuotenumero /keltainen, 236/oranssi, 248/ruskea, 334/vaalea fuksia, 418/violetti, 445/luumu, 900/valkoinen, 911/beige, 931/harmaa, /musta (vanha tuotenumero 76050) 15. BANDANA PYLEA Yksi koko, säätö takaa nauhalla. Konepesu 40 C. (ohut materiaali) Tuotenumero /musta (vanha tuotenumero 98037) 16. PYÖREÄ PÄÄHINE SERIFOS Takana resori. Konepesu 60 C. Tuotenumero /karhunvatukka, 710/limenvihreä, 900/valkoinen, /musta (vanha tuotenumero 28018) Koot 55/57, 58/ PYÖREÄ PÄÄHINE SARIA Unisex verkkopäähine, verkko päälaella. Konepesu 40 C. Tuotenumero /valkoinen, /musta (vanha tuotenumero 28025) Koot 55/56, 57/58, 59/ VERKKOPÄÄHINE Unisex verkkolippis, verkko päälaella ja resori takana. Konepesu 60 C. Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 28012) 19. KOKKIHATTU GOZO Korkeus n. 15cm. Venyvä resori. Konepesu 95 C. Tuotenumero /valkoinen 44 45

24 Be your best Tarjoilu Mitä haluatte asiakkaidenne odottavan teiltä? Kuinka voitte säteillä palvelussanne? Millainen on ensivaikutelma tarjoilussa? Tarjoilu on edustamista. Meiltä löydät työasut ja esiliinat sekä klassiseen että trendikkäämpään, värikkääseen ilmeeseen. Be your best

25 Tarjoilu UUTUUS! SÄÄDETTÄVÄ NISKANAUHA 1. IPERO 1. IPERO RINTALAPULLINEN ESILIINA IPERO Kengurutasku. Kynätasku isossa taskussa. Säädettävä niskanauha, solmukiinnitys. Solmiamisnauhat. Leveys n. 71 cm. Pituus n. 90 cm. Konepesu 60 C, väri 243 konepesu 40 C. Tuotenumero /oranssi, 243/terra, 327/roosa, 437/liila, 821/vihreä Tuotenumero /ruskea, 938/harmaa, /musta 2. RINTALAPULLINEN ESILIINA IPERO Kengurutasku. Kynätasku isossa taskussa. Säädettävä niskanauha, solmukiinnitys. Solmiamisnauhat. Leveys n. 71 cm. Pituus n. 90 cm. Konepesu 60 C. Tuotenumero /musta/valkoinen Konepesu 95 C. Tuotenumero /valkoinen 48 49

26 Tarjoilu 1. APRILIA SUOSIKKI 3. ADRANO BOLOGNE VYÖTÄRÖESILIINA APRILIA Solmiamisnauhat. Kengurutasku. Leveys 70cm. Pituus 57cm. Konepesu 85 C. Tuotenumero /navy, /musta 2. VYÖTÄRÖESILIINA ACERRA Solmiamisnauhat. Leveys n. 74cm. Pituus n. 60 cm. Konepesu 60 C. Tuotenumero /roosa, 236/oranssi, 417/violetti, 437/liila Tuotenumero /harmaa 3. BISTROESILIINA ADRANO Solmiamisnauhat. Leveys n. 89 cm. Pituus n. 95 cm. Konepesu 60 C. Tuotenumero /harmaa Tuotenumero /oranssi, 327/roosa, 437/liila 4. BISTROESILIINA BOLOGNE Sivutaskut. Edessä halkio, joka helpottaa liikkumista. Ripustuslenkki. Leveys n. 100cm, alaspäin kapeneva malli. Pituus n. 90cm. Konepesu 85 C. Tuotenumero /musta 50 Ostotiedot, katso sivu 90. Hinnat erillisessä hintalistassa. 51

27 Tarjoilu RINTALAPULLINEN ESILIINA MINIESILIINA VYÖTÄRÖESILIINA 1. RINTALAPULLINEN ESILIINA Painettu kuosi. Säädettävä niskanauha, rintatasku ja edessä iso tasku. Leveys n. 70cm, pituus n. 100cm. Konepesu 60 C. Tuotenumero /navy/valkoinen, 900/valkoinen/printti, 930/hiilenharmaa, /musta/valkoinen, 941/musta (vanha tuotenumero 27301) Niin kauan kuin varastoa riittää. 2. VYÖTÄRÖESILIINA Painettu kuosi. Edessä iso tasku ja sivutaskut. Leveys n. 70cm, pituus n. 50cm. Konepesu 60 C. Tuotenumero /navy/valkoinen, 900/valkoinen/printti, /musta/valkoinen, 941/musta (vanha tuotenumero 27302) Niin kauan kuin varastoa riittää. 3. MINIESILIINA Isossa taskussa vedenpitävä, tyhjennettävä sisätasku. Kolikko- ja kynätasku. Ripustinlenkki. D-lenkki avaimille. Sivuilla soljet vyölenkkeihin kiinnittämistä tai säädettävää nauhaa varten. Leveys n. 45cm, pituus ilman solmiamisnauhaa n. 25cm, nauhan kanssa n. 29cm. Konepesu 40 C. Tuotenumero /musta (vanha tuotenumero 27101) VYÖTÄRÖESILIINA Pesty puuvillatwill. Tikkaukset sävy sävyyn. Solmiamisnauhat. Yksi iso etutasku. Leveys n. 82cm. Pituus n. 45cm. Konepesu 60 C. twill Tuotenumero /musta (vanha tuotenumero 98089) 52 53

28 Tarjoilu lenghten background TARJOILIJAN TAKKI NAISET Kuusi kultanappia edessä. Sivutaskut jaettu saumalla, rintatasku. Olkapäillä lenkit olkapoleteille (myydään erikseen). Hihansuissa ommellut tampit. Muotosaumat takana. Ripustin niskassa. Keskiselän pituus koko C38 n.66cm. Konepesu 85 C. Tuotenumero /valkoinen, /musta Koot C TARJOILUJAKKU 1. TARJOILUJAKKU 2. TARJOILIJAN TAKKI MIEHET Kuusi kultanappia edessä. Sivutaskut jaettu saumalla, rintatasku. Olkapäillä lenkit olkapoleteille (myydään erikseen). Hihansuissa ommellut tampit. Muotosaumat takana. Ripustin niskassa. Keskiselän pituus koko C50 n.76cm. Konepesu 85 C. Tuotenumero /valkoinen, /musta Koot C IRROTETTAVAT OLKAPOLETIT Punottu malli. Myydään pareittain. Tuotenumero /musta/kulta 54 55

29 Tarjoilu KLASSIKKOSUOSIKKI 1. RINTALAPULLINEN ESILIINA CAIVANO Edessä iso tasku, viistot taskunsuut. Rintatasku, erillinen kynätasku. Säädettävä niskanauha. Leveys n. 85cm, pituus n. 119cm. Konepesu 60 C. Materiaali Black n Black 65/35% polyesteri/puuvilla kudotut raidat Tuotenumero /grafiitinharmaa, 987/karhunvatukka, 996/antrasiitinharmaa (vanha tuotenumero 57152) 2. BISTROESILIINA BRESSO Edessä musta alaskäännettävä vuori. Oikealla tolppatasku, johon sopii hyvin painatus tai brodeeraus. Edessä keskellä halkio helpottamaan liikkumista. Leveys n. 102cm, alaspäin kapeneva malli. Pituus n. 90cm. Konepesu 60 C. Materiaali Black n Black 65/35% polyesteri/puuvilla kudotut raidat Tuotenumero /grafiitinharmaa, 987/karhunvatukka, 996/antrasiitinharmaa (vanha tuotenumero 57167) 4. SASSARI 1. CAIVANO 2. BRESSO 3. VYÖTÄRÖESILIINA BRA Edessä iso tasku, viistot taskunsuut sekä musta alaskäännettävä vuori. Isoon taskuun voidaan laittaa painatus tai brodeeraus. Leveys 102cm, alaspäin kapeneva malli. Pituus 65cm. Konepesu 60 C. Materiaali Black n Black 65/35% polyesteri/puuvilla kudotut raidat Tuotenumero /grafiitinharmaa, 987/karhunvatukka, 996/antrasiitinharmaa (vanha tuotenumero 57151) BISTROTAKKI SASSARI Klassinen raidallinen unisexmalli, tukevat mustat napit. Rintaskussa erillinen kynätasku sekä pullonavaajalle. 3/4-hihat. Ripustinlenkki niskassa. Keskiselän pituus koko M n. 72cm. Konepesu 60 C. Materiaali Black n Black 65/35% polyesteri/puuvilla kudotut raidat Tuotenumero /karhunvatukka, 996/antrasiitinharmaa (vanha tuotenumero 52707) Koot XS-XL

30 Tarjoilu CAVA 3. CEYLANY BRINDISI 3. CEYLANY RINTALAPULLINEN ESILIINA BRINDISI Viistot sivutaskut, rintatasku erillisellä kynätaskulla. Säädettävä niskanauha, ripustinlenkki. Edessä halkio helpottamaan liikkumista. Leveys n. 85cm, pituus n. 118cm. Konepesu 60 C. Tuotenumero /musta (vanha tuotenumero 27103) 2. SOMMELIER ESILIINA CAVA Säädettävä niskanauha. Yksi rintatasku pullonavaajalle. Kaksi isoa sivutaskua. Leveys n. 80cm. Pituus n. 75 cm. Konepesu 60 C. Materiaali 80/20% polyesteri/viskoosi Tuotenumero /musta 3. RINTALAPULLINEN ESILIINA CEYLANY Säädettävä niskanauha painonapeilla. Solmiamisnauhat. Neljä taskua, rintalapussa kynätasku. Leveys n. 100 cm. Pituus n. 110 cm Konepesu 60 C. Tuotenumero /harmaa Tuotenumero /musta Tuotenumero /roosa, 437/liila Tuotenumero /navy 58 Ostotiedot, katso sivu 90. Hinnat erillisessä hintalistassa. 59

31 Be your best Vastaanotto Vastaanotossa täytyy olla hillitty, mutta samalla myös elegantti ja arvokas. Vieraidesi tulee nähdä nopeasti, että olet juuri oikea henkilö, jonka puoleen kääntyä, kun he saapuvat vastaanottoon. Sinun täytyy näyttää samaanaikaan sekä edustavalta sekä viihtyä työasussasi. Sellaisen työasun löydät Bragardilta. Be your best

32 Vastaanotto 1. MUOTOONOMMELTU 1. KALAMOS LIIVI NAISET 7. FERROL KASTOS LIIVI MIEHET KALAMOS Lievästi vartalonmukainen malli, stretch ja nanoviimeistely. Napitus edessä. Antistaattinen polyesterivuori. Takana tamppi soljella vyötärön leveyden säätöön. Rintatasku, sivutaskut ja korkkiruuvitasku. Suora helma, lyhyet halkiot edessä ja takana. Keskiselän pituus koko C50 n. 67cm. Villapesu 40 C. Materiaali 54/44/2% polyesteri/villa/ Tuotenumero /navy, 930/grafiitinharmaa, /musta (vanha tuotenumero 47799) Koot C LIIVI NAISET KASTOS Pitkä malli, stretch ja nanoviimeistely. Antistaattinen polyesterivuori. Edessä kaksi nappia, ripustinlenkki. Rintatasku vasemmalla, läpälliset sivutaskut. Kolme sisätaskua, joista yksi tasku matkapuhelimelle. Keskiselän pituus koko C38 n. 69cm. Villapesu 40 C. Materiaali 54/44/2% polyesteri/villa/ Tuotenumero /navy, 930/grafiitinharmaa, /musta (vanha tuotenumero 47296) Koot C HUIVI 40 x 160 cm. Materiaali 100% polyesteri Tuotenumero /vaalea fuksia, 510/vaaleansininen, 700/limenvihreä (vanha tuotenumero 98063) 4. HUIVI 40 x 160 cm. Materiaali 100% polyesteri Tuotenumero /punainen (vanha tuotenumero 98423) 5. HUIVI 40 x 160 cm. Materiaali 100% polyesteri Tuotenumero /monivärinen (vanha tuotenumero 98424) 6. LIIVI NAISET Lievästi vartalonmukainen malli, stretch ja nanoviimeistely. Napitus edessä. Antistaattinen polyesterivuori. Takana tamppi soljella vyötärön leveyden säätöön. Kynätasku vasemmalla edessä. Sivutaskut alhaalla edessä. Korkkiruuvitasku. Suora helma, lyhyet halkiot edessä ja takana. Keskiselän pituus koko C38 n. 59cm. Villapesu 40 C. Materiaali 54/44/2% polyesteri/villa/ Tuotenumero /navy, 930/grafiitinharmaa, /musta (vanha tuotenumero 47295) Koot C PAITAPUSERO NAISET FERROL Vartalonmukainen malli, muotolaskokset edessä ja takana, kudottu raita. Pitkät hihat ja rintatasku vasemmalla. Halkiot sivuilla, pyöristetty helma. Keskiselän pituus koko C38 n. 64cm. Konepesu 40 C. Materiaali 60/40% puuvilla/polyesteri Tuotenumero /musta/valkoinen (vanha tuotenumero 92152) Koot C

33 Vastaanotto STRETCH NANOVIIMEISTELY 1 Rintatasku 2 Sivutaskut taskukannella 3 Kaksoishalkiot takana JAKKU NAISET Klassinen malli, stretch ja nanoviimeistely. Antistaattinen polyesterivuori. Rintatasku, läpälliset sivutaskut. Kolme sisätaskua, joista yksi matkapuhelintasku. Edessä kaksi nappia, ripustinlenkki niskassa. Keskiselän pituus koko C38 n. 69cm. Kemiallinen pesu. Materiaali 54/44/2% polyesteri/villa/ Tuotenumero /navy, 930/grafiitinharmaa, /musta (vanha tuotenumero 42127) Koot C JAKKU NAISET Lyhyt malli. Stretch ja nanoviimeistely. Rintatasku vasemmalla, sivutaskut läpällä. Yksi sisätasku. Antistaattinen polyesterivuori. Edessä kolme nappia. Ripustin niskassa. Keskiselän pituus koko C38 n. 60cm. Kemiallinen pesu. Materiaali 54/44/2% polyesteri/villa/ Tuotenumero /navy, 930/grafiitinharmaa, /musta (vanha tuotenumero 42128) Koot C TAKKI MIEHET Klassinen malli. Stretch ja nanoviimeistely. Antistaattinen polyesterivuori. Rintatasku vasemmalla, läpälliset sivutaskut. Kolme sisätaskua, joista yksi matkapuhelimelle. Kaksi nappia edessä. Neljä nappia ja halkiot hihansuissa. Ripustinlenkki niskassa. Takana kaksi halkiota. Keskiselän pituus koko C50 n. 75cm. Kemiallinen pesu. Materiaali 54/44/2% polyesteri/villa/ Tuotenumero /navy, 930/grafiitinharmaa, /musta (vanha tuotenumero 42728) Koot C44-60, C SOLMIO Leveys 7,5 cm. Materiaali 100% polyesteri Tuotenumero /beige (vanha tuotenumero 98426) 5. SOLMIO Leveys 7,5 cm. Materiaali 100% polyesteri Tuotenumero /musta (vanha tuotenumero 98427) 6. SOLMIO Leveys 7,5 cm. Materiaali 100% polyesteri Tuotenumero /hopeanharmaa (vanha tuotenumero 98428)

34 Vastaanotto SOLKI TAKANA VYÖTÄRÖN SÄÄTÖÄ VARTEN MUOTOONOMMELTU LIIVI MIEHET Lievästi vartalonmukainen malli, stretch ja nanoviimeistely. Napitus edessä. Antistaattinen polyesterivuori. Takana tamppi metallisoljella vyötärön leveyden säätöön. Rintatasku, sivutaskut, korkkiruuvitasku ja sisätasku. Sivuilla ja takana lyhyet halkiot. Keskiselän pituus koko C50 n. 61cm. Villapesu 40 C. Materiaali 54/44/2% polyesteri/villa/ Tuotenumero /navy, 930/grafiitinharmaa, /musta (vanha tuotenumero 47797) Koot C LIIVI NAISET Lievästi vartalonmukainen malli, stretch ja nanoviimeistely. Napitus edessä. Antistaattinen polyesterivuori. Takana tamppi metallisoljella vyötärön leveyden säätöön. Rintatasku, sivutaskut, korkkiruuvitasku ja sisätasku. Sivuilla ja takana lyhyet halkiot. Keskiselän pituus koko C38 n. 49cm. Villapesu 40 C. Materiaali 54/44/2% polyesteri/villa/ Tuotenumero /navy, 930/grafiitinharmaa, /musta (vanha tuotenumero 47297) Koot C HOUSUT MIEHET Sileä etuosa. Stretch ja nanoviimeistely. Vyölenkit. Sivu- ja takataskut. Puolivuori edessä lahkeissa. Haarakorkeus edessä, sis. vyötärönauhan koko C50 n. 28cm. Lahkeensuun ympärys koko C50 n. 45cm. Lahkeen sisäpituus koko C50 n. 86cm. Villapesu 40 C. Materiaali 54/44/2% polyesteri/villa/ Tuotenumero /navy, 930/grafiitinharmaa, /musta (vanha tuotenumero 44720) Koot C44-60, C HOUSUT NAISET Edestä sileä malli. Stretch ja nanoviimeistely. Vyötärönauha vyölenkeillä. Sivutaskut. Vetoketju etuhalkiossa. Haarakorkeus edessä, sis. vyötärönauhan koko C38 n. 25,5cm. Lahkeensuun ympärys n. 44cm ja lahkeen sisäpituus n. 84cm koko C38. Villapesu 40 C. Materiaali 54/44/2% polyesteri/villa/ Tuotenumero /navy, 930/grafiitinharmaa, /musta (vanha tuotenumero 44294) Koot C Lahkeen sisäpituus koko C38 n. 80cm, L Lahkeen sisäpituus koko L38 n. 84cm. 5. HAME A-malli ilman vyötärönauhaa, lantiomalli. Stretch ja nanoviimeistely. Antistaattinen polyesterivuori. Vetoketjua ja nappi keskellä takana. Keskiselän pituus koko C38 n. 61cm. Villapesu 40 C. Materiaali 54/44/2% polyesteri/villa/ Tuotenumero /navy, 930/grafiitinharmaa, /musta (vanha tuotenumero 46030) Koot C HAME Suora malli ilman vyötärönauhaa, lantiomalli. Stretch ja nanoviimeistely. Antistaattinen polyesterivuori. Tasku oikealla edessä. Keskellä takana vetoketju ja nappi sekä helmassa halkio. Keskitaka pituus koko C38 n. 56cm. Villapesu 40 C. Materiaali 54/44/2% polyesteri/villa/ Tuotenumero /navy, 930/grafiitinharmaa, /musta (vanha tuotenumero 46029) Koot C Ostotiedot, katso sivu 90. Hinnat erillisessä hintalistassa. 67

35 Be your best Yläosat Piste i:n päällä. Yläosan valinta luo kokonaisuuden ja on viimeinen silaus asuusi. Valitse itsellesi sopiva yläosa monista vaihtoehdoistamme, joiden ilmettä voit helposti muuttaa huivilla tai solmiolla. Viihtyvyyttäsi lisää myös yläosien määrä, niitä ei voi koskaan olla liikaa. Be your best

36 Yläosat 3. SIERO 1. SIERO 2. ELDA 4.ELDA 1. KAULUSPAITA MIEHET SIERO Pitkät hihat, rintatasku vasemmalla. Cutaway-kaulus. Pyöristetty helma. Keskiselän pituus koko 39/40 n. 80cm. Konepesu 60 C. Materiaali 55/45% puuvilla/polyesteri Tuotenumero /vaaleansininen, 900/valkoinen, /musta (vanha tuotenumero 92813) Kauluskoko 37/38-45/46 2. PAITAPUSERO NAISET ELDA Vartalonmyötäinen malli, pitkät hihat. Rintatasku vasemmalla. Muotlaskokset edessä ja takana. Muotoiltu helma, sivuhalkiot. Keskiselän pituus koko C38 n. 64cm. Konepesu 60 C. Materiaali 55/45% puuvilla/polyesteri Tuotenumero /vaaleansininen, 900/valkoinen, /musta (vanha tuotenumero 92147) Koot C KAULUSPAITA MIEHET SIERO Lyhyet hihat, rintatasku vasemmalla. Cutaway-kaulus. Pyöristetty helma. Keskiselän pituus koko 39/40 n. 80cm. Konepesu 60 C. Materiaali 55/45% puuvilla/polyesteri Tuotenumero /vaaleansininen, 900/valkoinen, /musta (vanha tuotenumero 92814) Kauluskoko 37/38-45/46 4. PAITAPUSERO NAISET ELDA Vartalonmyötäinen malli, lyhyet hihat. Rintatasku vasemmalla. Muotoiltu helma, sivuhalkiot. Keskiselän pituus koko C38 n. 64cm. Konepesu 60 C. Materiaali 55/45% puuvilla/polyesteri Tuotenumero /vaaleansininen, 900/valkoinen, /musta (vanha tuotenumero 92148) Koot C

37 Yläosat SUROL 2. SUROC 3. PESARO PAITAPUSERO NAISET PESARO Lievästi vartalonmukainen malli, muotolaskokset edessä ja takana. 3/4-hihat halkioilla. Hieman pyöristetty helma. Keskiselän pituus koko C38 n. 65cm. Konepesu 60 C. Materiaali 55/45% puuvilla/polyesteri Tuotenumero /vaaleansininen, 900/valkoinen, /musta (vanha tuotenumero 22025) Koot C34-48, vit C HUIVI 40 x 160 cm. Materiaali 100% polyesteri Tuotenumero /vaalea fuksia, 510/vaaleansininen, 700/limenvihreä (vanha tuotenumero 98063) 1. KAULUSPAITA MIEHET SUROL Miesten kauluspaita modernilla leikkauksella, italialainen kaulus ja pitkät hihat. Rintatasku vasemmalla. Konepesu 40 C. Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76010) Kauluskoko 37/38-47/48 2. KAULUSPAITA MIEHET SUROC Miesten kauluspaita modernilla leikkauksella, italialainen kaulus ja lyhyet hihat. Rintatasku vasemmalla. Konepesu 40 C. Tuotenumero /valkoinen (vanha tuotenumero 76037) Kauluskoko 37/38-47/ HUIVI 40 x 160 cm. Materiaali 100% polyesteri Tuotenumero /punainen (vanha tuotenumero 98423) 6. HUIVI 40 x 160 cm. Materiaali 100% polyesteri Tuotenumero /monivärinen (vanha tuotenumero 98424)

38 Yläosat MUOTOONOMMELTU 3. TOLEDO 2. TAVIRA 4. LEIRIA 1. FERROL 1. PAITAPUSERO NAISET FERROL Vartalonmukainen malli, muotolaskokset edessä ja takana, kudottu raita. Pitkät hihat ja rintatasku vasemmalla. Halkiot sivuilla, pyöristetty helma. Keskiselän pituus koko C38 n. 64cm. Konepesu 40 C. Materiaali 60/40% puuvilla/polyesteri Tuotenumero /musta/valkoinen (vanha tuotenumero 92152) Koot C KAULUSPAITA MIEHET TAVIRA Kudottu raita. Pitkät hihat. Cutawaykaulus. Kapea malli, muotolaskokset takana. Rintatasku vasemmalla. Pyöristetty helma. Keskiselän pituus koko 39/40 n. 79cm. Konepesu 40 C. Materiaali 60/40% puuvilla/polyesteri Tuotenumero /musta/valkoinen (vanha tuotenumero 92763) Kauluskoko 37/38-45/46 3. KAULUSPAITA MIEHET TOLEDO Kudottu raita. Pitkät hihat. Cutawaykaulus. Rintatasku vasemmalla. Kapea malli, muotolaskokset takana. Pyöristetty helma. Keskiselän pituus koko 39/40 n. 76cm. Konepesu 60 C. Materiaali 80/20% puuvilla/polyesteri Tuotenumero /sininen/ valkoinen (vanha tuotenumero 92774) Kauluskoko 37/38-45/46 4. PAITAPUSERO NAISET LEIRIA Vartalonmukainen malli, muotolaskokset edessä ja takana, kudottu raita. Pitkät hihat ja rintatasku vasemmalla. Halkiot sivuilla, pyöristetty helma. Keskiselän pituus koko C38 n. 64cm. Konepesu 60 C. Materiaali 80/20% puuvilla/polyesteri Tuotenumero /sininen/ valkoinen (vanha tuotenumero 92151) Koot C

UUTUUDET! NAISTEN TOPPI Hieman vartalonmukainen naisten toppi. Raidallinen. 3/4-hihat. Keskiselän pituus koko M n. 70 cm. Konepesu 60 C.

UUTUUDET! NAISTEN TOPPI Hieman vartalonmukainen naisten toppi. Raidallinen. 3/4-hihat. Keskiselän pituus koko M n. 70 cm. Konepesu 60 C. UUTUUDET & SUOSIKIT UUTUUDET! 2. 1. UUTUUDET! 1. NAISTEN TAKKI Hieman vartalonmukainen malli. Pystykaulus. Painonapit. Kaksi sivutaskua, kynätasku oikeanpuoleisen taskun päällä. Sivuhalkiot. Keskiselän

Lisätiedot

HOUSUJEN ASIANTUNTIJA

HOUSUJEN ASIANTUNTIJA HOUSUT HOUSUJEN ASIANTUNTIJA Pyrimme Nytellolla parantamaan koko ajan hoito-, huolto-, ravintola- ja muille aktiivisille aloille suunniteltuja laadukkaita housujamme. Tänä syksynä esittelemme ylpeinä kaikkien

Lisätiedot

2013/2014 Be your best. Jo vuodesta 1933

2013/2014 Be your best. Jo vuodesta 1933 2013/2014 Be your best Jo vuodesta 1933 Tervetuloa tutustumaan Bragardiin Esittelemme suurella ilolla ja ylpeydellä uuden Bragard kuvaston. 2013 on tärkeä vuosi meille, sillä tänä vuonna tulee kuluneeksi

Lisätiedot

Raikasta ja kaikin osin harkittua Siivous- ja huoltotyöhön

Raikasta ja kaikin osin harkittua Siivous- ja huoltotyöhön 50 HUOLTOTYÖ WORKERS FUNC. 1050 LIIVI UNISEX Suora v-aukollinen malli. Pitkähkö takakappale. Vetoketju. Sivutaskut. vainlenkki oikeassa sivutaskussa. Tarralla suljettava puhelintasku. Kaksi viistoa takataskua.

Lisätiedot

Vihdoinkin voimme tarjota rintalappuesiliinan ilman niskanauhaa. Tyylikästä ja mukavaa. Vapautta. keittiöammattilaisille

Vihdoinkin voimme tarjota rintalappuesiliinan ilman niskanauhaa. Tyylikästä ja mukavaa. Vapautta. keittiöammattilaisille Ainutlaatuinen uutuus! Vihdoinkin voimme tarjota rintalappuesiliinan ilman niskanauhaa. Tyylikästä ja mukavaa. Vapautta keittiöammattilaisille Tänä vuonna olemme panostaneet erityisesti uusien keittiöasujemme

Lisätiedot

LIIVIT JA DE- NIMVAATTEET

LIIVIT JA DE- NIMVAATTEET Rentoa ja käytännöllistä. Liivi- ja farkkuvalikoimamme laadukkaat tuotteet ovat suosittu vaihtoehto, kun vaatimuksina ovat mukavuus, käytännöllisyys ja vähemmän virallinen ilme. LIIVIT JA DE- NIMVAATTEET

Lisätiedot

Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta!

Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta! 56 HUOLTOTYÖ DENIM Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta! B A A. 4302 NAISTEN STRETCH CAPRIFARKUT Naisten Capri-pituiset viisitaskuiset farkut, joissa lahkeensuussa halkio ja kolme nappia. Lenkit.

Lisätiedot

Kaikki on entisellään, mutta paremmin!

Kaikki on entisellään, mutta paremmin! MALLISTO 202/203 2 UUTISIA UUTISIA 3 Hejcon nimi muuttuu, uusi nimi on Clinic Dress Kaikki on entisellään, mutta paremmin! n VUODESTA 954 OLEMME kehittäneet ja suunnitelleet vaatteita, jotka ovat helpottaneet

Lisätiedot

MERI-LAPIN KESKUSPESULA

MERI-LAPIN KESKUSPESULA LEE UNISEX PUSERO JULIA NAISTEN TUNIKA KERRY UNISEX PUSERO TUOTENRO.: 102139-332 TUOTENRO.: 110762-541 TUOTENRO.: 128168-528 Väljä malli. V-pääntie. Lyhyet hihat. Rintatasku vasemmalla puolella. Kaksi

Lisätiedot

Hotelli- ja ravintola-ala

Hotelli- ja ravintola-ala Hotelli- ja ravintola-ala 2014 2015 2 Krister Dahl, Olympic Champion 1996, 2000, 2004, 20123 Gastronomian palveluksessa vuodesta 1943 Gustav Segerqvist muutti kaupunkiin tullakseen puusepäksi. Myöhemmin

Lisätiedot

Tuotenr. Tuotenimi Kuvaston sivu Hinta ALV 0% Hinta ALV 24%

Tuotenr. Tuotenimi Kuvaston sivu Hinta ALV 0% Hinta ALV 24% HINNASTO 2016 102001 Unisex housut 38, 95 61,40 76,14 102010 Naisten t-paita 27, 42 28,00 34,72 102019 Naisten t-paita 28, 44, 70 25,90 32,12 102020 Unisex pikeepaita 28, 42, 71 29,10 36,08 102021 Naisten

Lisätiedot

RENNOSTI JA TYYLIKKÄÄSTI PIKEEPAIDASSA

RENNOSTI JA TYYLIKKÄÄSTI PIKEEPAIDASSA PIKEEPAIDAT JA PUSEROT Kevyesti muotoon ommeltu malli naisille A B A B Raskaaseen työhön! Konepesu 85 C. RENNOSTI JA TYYLIKKÄÄSTI PIKEEPAIDASSA Nytellon laadukkaat design-pikeepaidat. Pehmeää ja miellyttävää

Lisätiedot

EDGE. Kestää teollisen pesun. Hieman viistossa oleva reisitasku on helppokäyttöinen. Muotoillut lahkeet lisäävät mukavuutta. 100797 EDGE-HOUSUT

EDGE. Kestää teollisen pesun. Hieman viistossa oleva reisitasku on helppokäyttöinen. Muotoillut lahkeet lisäävät mukavuutta. 100797 EDGE-HOUSUT 31 EDGE Farkkutyylistä ja 1950-luvusta vaikutteita saanut uusi Edgekokoelma on suunniteltu kaikkien alojen ahkerille ammattilaisille, jotka odottavat työvaatteiltaan laadukkuutta, toiminnallisuutta ja

Lisätiedot

SISÄLTÖ SISÄLTÖ: PÄÄHINEET ja TARVIKKEET Sivut 58-59. PAITA JA PUSERO Sivut 60-61. PIKEEPAIDAT, T-PAIDAT JA TOPIT Sivut 61-62

SISÄLTÖ SISÄLTÖ: PÄÄHINEET ja TARVIKKEET Sivut 58-59. PAITA JA PUSERO Sivut 60-61. PIKEEPAIDAT, T-PAIDAT JA TOPIT Sivut 61-62 SISÄLTÖ SISÄLTÖ: PÄÄHINEET ja TARVIKKEET Sivut 58-59 PAITA JA PUSERO Sivut 60-61 PIKEEPAIDAT, T-PAIDAT JA TOPIT Sivut 61-62 TARJOILIJANTAKIT JA -LIIVIT Sivut 62-63 PUVUT Sivut 63-65 KOKINTAKIT Sivut 66-68

Lisätiedot

c9wmq c9wmq a9vmt a9vmt +9vmq j9wnt Naisten vaatteet NORAH NAISTEN PAITAPUSERO ESTER NAISTEN PAITAPUSERO NAISTEN PIKEEPAITA HEAVY CODE 1723

c9wmq c9wmq a9vmt a9vmt +9vmq j9wnt Naisten vaatteet NORAH NAISTEN PAITAPUSERO ESTER NAISTEN PAITAPUSERO NAISTEN PIKEEPAITA HEAVY CODE 1723 TYÖVAATEKUVASTO Naisten vaatteet 1 ESTER NAISTEN PAITAPUSERO Pitkät hihat. Rintatasku. Edessä ja takana muotolaskokset. Pyöristetty helma. Keskiselän pituus 68 cm koko C38. MATERIAALI:60/38/2% puuvilla/polyesteri/elastaani

Lisätiedot

Watch the movie. uusia värejä. väri COTTON KIRSIKKA. Uudet stretchkokintakit. teresomistein. on vuoden. Työvaatteet 2015

Watch the movie. uusia värejä. väri COTTON KIRSIKKA. Uudet stretchkokintakit. teresomistein. on vuoden. Työvaatteet 2015 Watch the movie Työvaatteet 2015 Uudet stretchkokintakit teresomistein ks. sivu 30 COTTON uusia värejä ks. sivu 25 KIRSIKKA on vuoden väri Ammattikäyttäjien työvaatteet terveydenhuoltoon, ravintola-alalle

Lisätiedot

Malli 1765 Malli 3212 Malli 4100

Malli 1765 Malli 3212 Malli 4100 Nytellon valikoimissa on paljon erilaisia housuja eri vartalotyypeille. Jotta sopivan mallin löytäminen laajasta valikoimasta olisi helpompaa, housut on luokiteltu vyötärötyypin mukaan kokoresorillisiin

Lisätiedot

SISÄLTÖ. PIKEEPAIDAT T-PAIDAT TOPIT Sivut 57-58. Yläosat hoito hammashoito. Sivut 51-55. Sivut 56-57. Sivu 58. Sivut 59-60. Sivu 61.

SISÄLTÖ. PIKEEPAIDAT T-PAIDAT TOPIT Sivut 57-58. Yläosat hoito hammashoito. Sivut 51-55. Sivut 56-57. Sivu 58. Sivut 59-60. Sivu 61. SISÄLTÖ Yläosat hoito hammashoito Sivut 51-55 Yläosat siivous palvelu Sivut 56-57 PIKEEPAIDAT T-PAIDAT TOPIT Sivut 57-58 keittiö - suurkeittiö Sivu 58 HOUSUT HOITO HAMMASHOITO Sivut 59-60 HOUSUT SIIVOUS

Lisätiedot

Alexandra Zazzi Nytellon lähettiläs ja vieraileva suunnittelija

Alexandra Zazzi Nytellon lähettiläs ja vieraileva suunnittelija Tervetuloa tutustumaan huolella suunniteltuun kokinvaatemallistoomme. Kuvat on otettu Göteborgin ulkopuolella Mölnlyckessä sijaitsevan Hulebäckin koulun keittiössä. KEITTIÖ Tervetuloa tutustumaan Nytellon

Lisätiedot

Määrä: 500 1000 2500 5000 10 000 Hinta/kpl: 1,07 0,72 0,65 0,51 0,45

Määrä: 500 1000 2500 5000 10 000 Hinta/kpl: 1,07 0,72 0,65 0,51 0,45 Heijastimet hämärään Turvaa kulku pehmoheijastimella Pehmoheijastimessa lanka/hakaneula kiinnitys. Materiaali: CE hyväksytty EN 13356 vaatimukset täyttävä. Värit: valkoinen ja keltainen. Heijastimissa

Lisätiedot

SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM

SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM Model 4140 4160 LIIVI NAISILLE - STRETCH Perinteinen farkkuliivi. Kevyesti muotoon ommeltu. Kaulus ja nappikiinnitys. Sivutaskut, joissa puhelintasku ja ylimääräinen lisätasku.

Lisätiedot

Ympäristöystävällisiä kokinvaatteita

Ympäristöystävällisiä kokinvaatteita Ympäristöystävällisiä kokinvaatteita Yhä useammat ravintolat haluavat korkeatasoisia, ympäristöystävällisiä työvaatteita. Siksi loimme uuden kokoelman Recycled - kokinvaatteet, jotka on valmistettu kierrätetystä

Lisätiedot

Teemme työstäsi mukavampaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa

Teemme työstäsi mukavampaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa Tuotevalikoima Teemme työstäsi mukavampaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa Image Wear on suomalainen perheyritys. Olemme valmistaneet työasuja jo vuodesta 1959. Perheomistuspohjalla alusta asti toiminut

Lisätiedot

TAKSIVAATEKAUPPA. työvaatekuvasto TYÖVAATEKUVASTO

TAKSIVAATEKAUPPA. työvaatekuvasto TYÖVAATEKUVASTO TAKSIVAATEKAUPPA työvaatekuvasto TYÖVAATEKUVASTO Miesten ja unisex vaatteet HENRIK MIESTEN KAULUSPAITA Pitkät hihat. Rintatasku. Pyöristetty helma.keskiselän pituus 77 cm koko 39/40. MATERIAALI: 60/38/2%

Lisätiedot

PIKEET. Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. Kevyesti muotoonommeltu

PIKEET. Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. Kevyesti muotoonommeltu 66 PIKEET B Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. A Kevyesti muotoonommeltu naisille A. 363 NAISTEN PIKEEPAITA Hieman muotoonommeltu klassinen, kolminappinen naisten pikee. Lyhyet kaitalereunuksiset

Lisätiedot

Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset:

Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset: Hengitysliitto ry/ammattiopisto Luovi 27.10.2014 Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset: 1. Naisten kokkihousut pyydetty mekaaninen strech materiaali o hyväksytäänkö

Lisätiedot

KAMPANJAT

KAMPANJAT 01.10.-30.11.2014 KAMPANJAT WINDBREAKER CODE 1448 & NAISTEN WINDBREAKER CODE 1449 Kuivuu nopeasti Mukavat tuulitakkimme sopivat ympärivuotiseen käyttöön. Ne ovat tuulenpitäviä, vettähylkiviä ja hengittäviä,

Lisätiedot

TAUSTA, TARKOITUS JA LIIKETOIMINTA

TAUSTA, TARKOITUS JA LIIKETOIMINTA TAUSTA, TARKOITUS JA LIIKETOIMINTA Volvo Asusteet -sivuston lähtökohtana on ollut luoda asustekokonaisuus Volvo Personal Service (VPS) -konseptia toteuttaville korjaamoille, mutta sivusto sisältää myös

Lisätiedot

Terveydenhuoltoala 2014 2015

Terveydenhuoltoala 2014 2015 Terveydenhuoltoala 2014 2015 4 5 6 3522 233 65/35 % POLYESTERIÄ/PUUVILLAA NAISTEN TUNIKA, XS XXXL Piilonapitus. Rintatasku. Kaksi sivutaskua, joista oikeanpuoleisessa avainlenkki. Sivuhalkiot. Hihassa

Lisätiedot

2TEASPON PUKINEIDEN HOITO- OHJEET MATERIAALIEN ESITTELY

2TEASPON PUKINEIDEN HOITO- OHJEET MATERIAALIEN ESITTELY 2 MATERIAALIEN ESITTELY luonnonmateriaalit - PUUVILLA (PV) Pehmeä ja mukava luonnonmateriaali. Se imee hyvin kosteutta ja on hengittävä materi PUKINEIDEN HOITO- OHJEET Lue hoito-ohjeet ennen pesua. Lajittele

Lisätiedot

Uudet stretch-housut Björnkläderiltä

Uudet stretch-housut Björnkläderiltä 19 20 Uudet stretch-housut Björnkläderiltä Riipputaskuhousut stretch, luokka 2 Uutuus! Housut, joissa on stretchosiot haaraosassa ja takana. Riipputaskuissa lokerot työkaluille ja kynälle. Vahvikkeet taskuissa,

Lisätiedot

Myyntisuosikki. Uusia kuvia otetaan

Myyntisuosikki. Uusia kuvia otetaan Sanotaan, ettei ole olemassa huonoa säätä, ainoastaan huonoja vaatteita tai paremminkin huonoja vaatevalintoja. Meidän valikoimassamme on sopivia päällysvaatteita kaikenlaisille säille. ULKOVAAT- TEET

Lisätiedot

Palosuojatut vaatteet

Palosuojatut vaatteet 35 Palosuojatut vaatteet Tuotenumero Tuotenumero Tuotenumero Otsikko Otsikko Otsikko Palosuojatut vaatteet Hitsaushousut Hitsaushousut, joissa on sivutaskut, D-rengas, mittatasku, puukkonappi, reisitasku,

Lisätiedot

VALITSE TASO TARPEESI MUKAAN.

VALITSE TASO TARPEESI MUKAAN. VALITSE TASO TARPEESI MUKAAN. Blåkläder tuo nyt markkinoille uuden sadevaatemalliston, jonka tuotteet on nimetty suojaustason mukaan TASO 1, TASO 2 ja TASO 3. Sadevaatteet on jaettu eri tasoihin niiden

Lisätiedot

Workwear since 1954 Workwear since 1954

Workwear since 1954 Workwear since 1954 Workwear since 1954 Workwear since 1954 Workwear since 1954 2 Sisältö HOITOALA, HAMMASHUOLTO JA TERVEYS 04-17 Hejco Functional silk 5 Satin 6 Hejco Stripe 9 Charade 10 Timeless 12 Crinkle 14 Soft denim

Lisätiedot

Tässä muutamia suosituimpia tuotteita, Fristads ja Leijona työvaatevalikoimastamme. Meiltä myös yksilöinnit (painatukset ja brodeeraukset) sekä

Tässä muutamia suosituimpia tuotteita, Fristads ja Leijona työvaatevalikoimastamme. Meiltä myös yksilöinnit (painatukset ja brodeeraukset) sekä Tässä muutamia suosituimpia tuotteita, Fristads ja Leijona työvaatevalikoimastamme. Meiltä myös yksilöinnit (painatukset ja brodeeraukset) sekä mainos-ja liikelahjat. (hinnat, ilman ALV:tä) Kysy lisää

Lisätiedot

Talvi- ja kuorivaatteet

Talvi- ja kuorivaatteet 55 Kuorihousut Vuorelliset kuorihousut, joissa on teipatut saumat, kuminauha ja kiristysnyöri vyötäröllä, sivutaskut, vetoketjullinen reisitasku, esitaivutetut polvet, säädettävä lahkeen leveys, heijastin

Lisätiedot

GildanPitkähihainenhuomiopaita. 50% Polyester 50% Puuvila. 15,00eur/kplAlv0% 1-väripainatuksela. 10kpl170,00eurAlv0% 20kpl300,00eurAlv0%

GildanPitkähihainenhuomiopaita. 50% Polyester 50% Puuvila. 15,00eur/kplAlv0% 1-väripainatuksela. 10kpl170,00eurAlv0% 20kpl300,00eurAlv0% GildanPitkähihainenhuomiopaita 50% Polyester 50% Puuvila 15,00eur/kplAlv0% 1-väripainatuksela kpl0,00euralv0% 20kpl300,00eurAlv0% Resul tturval i i vi t 89/ 686/ EEC di r ekt i i vi nmukai nen EN471hyväksynt

Lisätiedot

2007 Joulu. Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Erikseen lisätään painatus- tai brodeerauskustannukset. Hinnat ovat voimassa 31.12.2007 asti.

2007 Joulu. Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Erikseen lisätään painatus- tai brodeerauskustannukset. Hinnat ovat voimassa 31.12.2007 asti. Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Erikseen lisätään painatus- tai brodeerauskustannukset. Hinnat ovat voimassa 31.12.2007 asti. 2007 Joulu 00 02 03 04 05 10 12 16 18 21 35 352 38 45 572 57 561 54 55 56

Lisätiedot

Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet. Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme

Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet. Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme 26 Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet Noin 40 % kaikista

Lisätiedot

Harmony. Uusi hoitoalan vaatemallisto. Hyvin istuvat Mukavat Helppohoitoiset Kulutusta kestävät Tyylikkäät Käytännölliset yksityiskohdat

Harmony. Uusi hoitoalan vaatemallisto. Hyvin istuvat Mukavat Helppohoitoiset Kulutusta kestävät Tyylikkäät Käytännölliset yksityiskohdat Uusi hoitoalan vaatemallisto Hyvin istuvat Mukavat Helppohoitoiset Kulutusta kestävät Tyylikkäät Käytännölliset yksityiskohdat Mukavat työvaatteet, jotka on tehty sinulle, joka työskentelet hoitoalalla.

Lisätiedot

CarePro-mallisto. Hoiva-alan ammattilaisille

CarePro-mallisto. Hoiva-alan ammattilaisille CarePro-mallisto Hoiva-alan ammattilaisille 2 4 CarePro-mallisto tyylikkyyttä ja mukavuutta CarePro-mallisto on sairaaloiden ja erilaisten hoitolaitosten ammattilaisille tarkoitettu työvaatemallisto. Mallistosta

Lisätiedot

MIESTEN VETOKETJUCOLLEGE CODE-1757

MIESTEN VETOKETJUCOLLEGE CODE-1757 UUTUUDET SYKSY 2013 MIESTEN VETOKETJUCOLLEGE CODE-1757 Punainen kontrastiväri kauluksessa sekä vetoketjun lenkissä. Etutaskut. Rintatasku vetoketjulla. Hihansuut ja helma joustavalla ribbineuloksella.

Lisätiedot

MEDIWE-HINNASTO 2012. Mukavat, helposti puettavat ja kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön.

MEDIWE-HINNASTO 2012. Mukavat, helposti puettavat ja kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön. MEDIWE-HINNASTO 2012 Mukavat, helposti puettavat ja kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön. Päivävaatteet 1 T-paidat 3 Hoitovaatteet 4 Vuodesuojat 5 Sukat 6 Yöasut 7 Alusasut 8 Hoitohenkilöstö

Lisätiedot

HINNASTO 2015. Mukavat, helposti puettavat kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön

HINNASTO 2015. Mukavat, helposti puettavat kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön 2015 MediWe tuotteet vaivattomasti verkkokaupastamme www.mediwe.fi Mukavat, helposti puettavat kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön Päivävaatteet 1 T-paidat 3 Hoitovaatteet 4 Vuodesuojat

Lisätiedot

VUORITTOMAT YLÄOSAT. Tuotenro Väri Koot Punainen XS-4XL Sininen XS-4XL Musta XS-4XL

VUORITTOMAT YLÄOSAT. Tuotenro Väri Koot Punainen XS-4XL Sininen XS-4XL Musta XS-4XL COLLEGEPUSERO, CARPENTER NORDIC Collegepusero, jossa pitkä vetoketju, sivutaskut ja vetoketjullinen rintatasku. Hihoissa tummat heijastimet. Ergonominen peukaloaukko hihansuissa. 220 g/m² 938079025 Punainen

Lisätiedot

SISÄLTÖ HOITO JA HOIVA-ALA KEITTIÖ TARJOILU ASUSTEET HUOLTOTYÖ HOUSUT MUUTA. RAINBOW Pusero, tunikat, hameet, housut ja yhdistelmäasut...

SISÄLTÖ HOITO JA HOIVA-ALA KEITTIÖ TARJOILU ASUSTEET HUOLTOTYÖ HOUSUT MUUTA. RAINBOW Pusero, tunikat, hameet, housut ja yhdistelmäasut... SISÄLTÖ HOITO JA HOIVA-ALA RAINBOW Pusero, tunikat, hameet, housut ja yhdistelmäasut...6-15 BALANS Pusero, tunikat, hameet, housut, puserot ja esiliinat...16-23 COTTON Pusero, hameet, yhdistelmäasut ja

Lisätiedot

Vuorittomat sertifioidut huomioasut. Työasukuvasto

Vuorittomat sertifioidut huomioasut. Työasukuvasto Vuorittomat sertifioidut huomioasut Työasukuvasto 6/2014 1 Vuorittomat sertifioidut huomioasut Materiaali: likaa hylkivää ja kestävää beavernylon kangasta. 55% polyesteriä ja 45% puuvillaa, kankaan paino

Lisätiedot

TEXAS BULL PILOT SHIRT 027021 TEXAS BULL PILOT SHIRT 027010. shirts TEXAS BULL POPLIN SHIRT 027011 TEXAS BULL POPLIN SHIRT 027020

TEXAS BULL PILOT SHIRT 027021 TEXAS BULL PILOT SHIRT 027010. shirts TEXAS BULL POPLIN SHIRT 027011 TEXAS BULL POPLIN SHIRT 027020 SHIRTS Meidän mielestämme mikään ei kuvasta ammattitaitoisuutta ja tyyliä paremmin kuin kauluspaita. Siksi mallistostamme löytyykin laaja valikoima erilaisia paitoja, rennoista arkipaidoista siisteihin

Lisätiedot

VAATTEET NÄKYVILLÄ YKSITYISKOHDILLA

VAATTEET NÄKYVILLÄ YKSITYISKOHDILLA 1 HOUSUT NÄKYVILLÄ YKSITYISKOHDILLA, NORDIC STRETCH Kontrastiosat parantavat näkyvyyttä ja turvallisuutta. Housut, joissa stretch-materiaalia haaroissa, takana ja pohkeissa. Riipputaskut, joissa työkalu-

Lisätiedot

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO 9.8.2018 JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO Vaatteiden sovitusmallit löytyvät Astora Areenan varustemyymälästä. Kaikkiin tuotteisiin, tuubihuivia lukuun ottamatta, on saatavilla numerointi 4,00 /kpl. Numerointi tehdään

Lisätiedot

NÄYTTÄVÄ NEULE KEVÄT HINTAAN!

NÄYTTÄVÄ NEULE KEVÄT HINTAAN! SALE SWEET DEALS FROM YOUR CORPORATE WEAR COMPANY OF CHOICE. JAMES HARVEST SPORTSWEAR / PRINTER ACTIVE WEAR NÄYTTÄVÄ NEULE KEVÄT HINTAAN! LEEDS 24.90 69.00 ERIKOISHINNAT VOIMASSA 30.6.2014 ASTI TAI NIIN

Lisätiedot

Profile Professionals - osaava ammattilainen!

Profile Professionals - osaava ammattilainen! 2007 Kevät & Kesä Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Erikseen lisätään painatus- ja brodeerauskustannukset. Hinnat ovat voimassa 31.7.2007 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Profile Professionals

Lisätiedot

CLIQUE ICE -T J R. Aktiivikäyttöön soveltuva tekninen, hengittävä T-paita. Moderni leikkaus

CLIQUE ICE -T J R. Aktiivikäyttöön soveltuva tekninen, hengittävä T-paita. Moderni leikkaus 11 CLIQUE ICE -T Aktiivikäyttöön soveltuva tekninen, hengittävä T-paita. Moderni leikkaus Materiaali: 100 % polyesteri Koot: Miehet S XXL Naiset 36/S 42/XL Junior 110/120, 130/140, 150/160 11 CRAFT SQUAD

Lisätiedot

TYÖVAATTEET. Collegepusero L.BRADOR 643PB. Pikeepaita L.BRADOR 678B. T-paita L.BRADOR 634P. Collegepusero L.Brador 660PB. T-paita L.

TYÖVAATTEET. Collegepusero L.BRADOR 643PB. Pikeepaita L.BRADOR 678B. T-paita L.BRADOR 634P. Collegepusero L.Brador 660PB. T-paita L. Pikeepaita L.BRADOR 678B Vahvaa puuvillaa, hyvä istuvuus ja muotoilu. Entsyymikäsitelty. Helmassa halkio. Trendikäs, korkealaatuinen ja hyvin istuva pikeepaita. 100% Puuvilla. 280 g/m². Collegepusero L.BRADOR

Lisätiedot

TOPIT JA PI- KEEPAIDAT

TOPIT JA PI- KEEPAIDAT ASIAKKAIDEN SUOSIKKEJA TOPIT JA PI- KEEPAIDAT 74 TOPIT JA PIKEEPAIDAT 363 NAISTEN PIKEEPAITA Klassinen, kevyesti vartaloa myötäilevä pikeepaita, jossa 3 nappia. Lyhyet hihat, joiden suissa joustinneulos.

Lisätiedot

LpR. Maksu käteisellä (tasaraha) tilauksen noudon yhteydessä. Ajankohta ilmoitetaan tekstiviestillä, joten muista ilmoittaa puhelinnumerosi!

LpR. Maksu käteisellä (tasaraha) tilauksen noudon yhteydessä. Ajankohta ilmoitetaan tekstiviestillä, joten muista ilmoittaa puhelinnumerosi! LpR Lakeudenportin Ratsastajat ry Itselle tai vaikka joulupukin pussiin: Tilaa Lakeudenportin Ratsastajat ry:n tiimivaatteita! Tilaukset 10.11. mennessä Etelä-Pohjanmaan Valmennustallilla olevaan listaan,

Lisätiedot

2.1. ja värinkestävyys sekä kestävästä ja mukavasta 100-prosenttisesta kampapuuvillasta.

2.1. ja värinkestävyys sekä kestävästä ja mukavasta 100-prosenttisesta kampapuuvillasta. 2.1 Legacy Laadukas yksivärinen teollisuusmallisto, jonka vaatteissa on erinomainen istuvuus ja toiminnallisia yksityiskohtia. Perusmallisto koostuu kahdesta laadukkaasta ja kestävästä kankaasta: LUXE-polyesteri-puuvillasekoitteesta

Lisätiedot

PRO X IHANTEELLINEN VALINTA KUNNOSSAPITOON TYÖVAATTEET»

PRO X IHANTEELLINEN VALINTA KUNNOSSAPITOON TYÖVAATTEET» TYÖVAATTEET» IHANTEELLINEN VALINTA KUNNOSSAPITOON PRO X Pro X tarjoaa laajan skaalan tyylikkäitä ja toimivia työvaatteita rakennusalan, kunnossapidon sekä teollisuuden ammattilaisille. Monipuolinen mallisto

Lisätiedot

Lakeudenportin Ratsastajat ry:n TIIMIVAATTEITA!

Lakeudenportin Ratsastajat ry:n TIIMIVAATTEITA! Nyt niitä taas saa: Lakeudenportin Ratsastajat ry:n TIIMIVAATTEITA! Tilaukset 29.11. mennessä kansioon E-P:n Valmennustallilla (satulahuoneessa) tai vastaavat tiedot (nimi, puh.nro, tuotenrot, tuote, koko,

Lisätiedot

PUHDASTILA. Piilovetoketju. Pyöreä pääntie, jossa painonappi. Joustavat hihan- ja lahkeensuut. 100650 PUHDASTILAHAALARI, KIRISTYS LAHKEENSUISSA

PUHDASTILA. Piilovetoketju. Pyöreä pääntie, jossa painonappi. Joustavat hihan- ja lahkeensuut. 100650 PUHDASTILAHAALARI, KIRISTYS LAHKEENSUISSA PUHDASTILA 127 PUHDASTILA Merkittävimpiä hiukkaslähteitä puhdastiloissa ovat ihmiset. Ihmisestä irtoaa levossa noin 100 000 hiukkasta minuutissa ja liikkeessä kymmeniä miljoonia hiukkasia minuutissa. Puhdastilaan

Lisätiedot

Brage Euro Fight palopuku

Brage Euro Fight palopuku Brage Euro Fight palopuku Radiotasku ulko- ja sisäpuolella. Pienempi tasku kännykälle Erittäin hyvä hinta- /laatusuhde Valmiit tarrapohjat asemaja yksikkötunnuksille Työterveyslaitoksen hyväksymä Brage

Lisätiedot

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO 23.8.2017 JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO Vaatteiden sovitusmallit löytyvät Astora Areenan varustemyymälästä. Tilaus tehdään oheisella lomakkeella, joka lähetetään Markku Tähtiselle. Tilaukset toimitetaan joukkuekohtaisesti

Lisätiedot

Image Wear Turvallisempaa, tehokkaampaa ja mukavampaa työtä

Image Wear Turvallisempaa, tehokkaampaa ja mukavampaa työtä Image Wear Turvallisempaa, tehokkaampaa ja mukavampaa työtä Suomalainen työasuvalmistaja Image Wear on alansa markkinajohtaja. Yrityksen työasuja, jalkineita ja suojaimia käyttää laaja kirjo ammattilaisia

Lisätiedot

L.Brador workwear autumn/winter 2014

L.Brador workwear autumn/winter 2014 SYYSKAMPANJA 2014 L.Brador workwear autumn/winter 2014 Tarjous Ostaessasi L.Bradorin vaatteita 200 eurolla syksyn valikoidusta mallistosta, saat kaupan päälle viikonloppulaukun ja vuoden kulutusta vastaavan

Lisätiedot

BOSS KEVYTTÄ VAATETUSTA TYÖNJOHTOON JA VAPAA-AIKAAN

BOSS KEVYTTÄ VAATETUSTA TYÖNJOHTOON JA VAPAA-AIKAAN KEVYTTÄ VAATETUSTA TYÖNJOHTOON JA VAPAA-AIKAAN BOSS Boss-mallisto tarjoaa kattavan valikoiman tyylikkäitä ja mukavia työvaatteita mm. myynti-, huolto- tai jakelutehtäviin. Hyvin istuvista, toimivuuden

Lisätiedot

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB THE #1 HELPER LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB Perustuen meidän suosittuihin työhousuihimme, olemme suunnitelleet housut parhaille apureillemme. Olemme ottaneet mukaan toimivia ja parhaimpia toimintojamme

Lisätiedot

Blakely Knitted Sweater

Blakely Knitted Sweater 100% puuvillaa Blakely Knitted Sweater Amerikkalaista urheilullista tyyliä ja skandinaavista raikkautta henkivä Blakely-palmikkoneule on valmistettu pehmeästä puuvillalangasta. Klassisessa Blakely-neuleessa

Lisätiedot

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO 29.7.2019 JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO Vaatteiden sovitusmallit löytyvät Astora Areenan varustemyymälästä. Kaikkiin tuotteisiin, tuubihuivia lukuun ottamatta, on saatavilla numerointi 5,00 /kpl. Numerointi tehdään

Lisätiedot

Giovanni Capraro Donna Capraro. Corporate Fashion

Giovanni Capraro Donna Capraro. Corporate Fashion Giovanni Capraro Donna Capraro Corporate Fashion 903 kaulus: 2- nappi /chicago kaulus laatu: 55/45% puuvilla/polyester koot: S - 3XL leikkaus: miesten modern fit color: - 10 valkoinen mustavalkoruutu tehoste

Lisätiedot

clique BURELL 027111 shirts clique TAnnER 027110

clique BURELL 027111 shirts clique TAnnER 027110 clique BURELL 027111 Sivusaumaton chambray kauluspaita jossa kaarrokkeet edessä ja takana. Rintatasku, jossa erillinen tila kynille. Selässä laskokset. Materiaali: 1 % puuvilla, chambray. Paino: 120 g/m

Lisätiedot

PALOSUOJATUT NÄKYVÄT NÄKYVÄ VAROITUSVAATETUS AMMATTIKÄYTTÖÖN

PALOSUOJATUT NÄKYVÄT NÄKYVÄ VAROITUSVAATETUS AMMATTIKÄYTTÖÖN NÄKYVÄ VAROITUSVAATETUS AMMATTIKÄYTTÖÖN PALOSUOJATUT NÄKYVÄT Polttavan kuumuuden ja lentävien kipinöiden keskellä huomioasulta vaaditaan muutakin kuin hyvää näkyvyyttä. Vaatteiden on suojattava käyttäjänsä

Lisätiedot

UUTUUKSIA SYKSY 2013

UUTUUKSIA SYKSY 2013 UUTUUKSIA SYKSY 2013 UUTUUKSIA ART. 650 MELVILLE Miesten talvi housut Kevyesti topatut kuorihousut, jotka toimii erinomaisesti niin hiihtäessä kuin kävellessä. Housut ovat tuulen ja vedenpitävät teipatuilla

Lisätiedot

FORATIA FINLAND OY TYÖVAATTEET

FORATIA FINLAND OY TYÖVAATTEET FORATIA FINLAND OY TYÖVAATTEET 1 SISÄLLYSLUETTELO THOR Työvaatteet 3-4 BALDER Työvaatteet 5 THOR vaatteet työhön ja vapaa-aikaan 6-7 MEDUSA Työvaatteet 8 TRITEX Työvaatteet 9 THERMO Haalarit 9 HIGH VIS

Lisätiedot

Kevyet, mukavat, turvalliset vaatteet!

Kevyet, mukavat, turvalliset vaatteet! Palosuojaus 370 g/m² Kevyet, mukavat, turvalliset vaatteet! Materiaalikuvaus palosuojattu/huomiovaatemallistomme on valmistettu canvasista. Materiaalin ominaisuudet ovat hyviä kulutuskestävyyden että mukavuuden

Lisätiedot

T-paita, miesten T-paita, naisten toppi

T-paita, miesten T-paita, naisten toppi T-paita, miesten Laadukas single jersey T-paita modernilla leikkauksella, kaksinkertainen kaularesori ja niskanauha. 100 % puuvilla, (väri -95 85% puuvilla, 15% Viskoosi) Paino: 180 g/m2 Koot S-4XL T-paita,

Lisätiedot

TOIMIVA T YÖILME. Clean SIIVOUS. Cook KEITTIÖ. Care HOIVA

TOIMIVA T YÖILME. Clean SIIVOUS. Cook KEITTIÖ. Care HOIVA TOIMIVA T YÖILME Clean SIIVOUS Cook KEITTIÖ Care HOIVA Ammattiasuja toiveidenne mukaan Me Standa Oy:ssä valmistamme ammattiasuja siivous-, ravintola-, hoito- ja bisnesalalle yli 20 vuoden kokemuksella.

Lisätiedot

TOPPALIIVI. Toppaliivissä nasille ja miehille omat mallit. Vetoketjulliset sivutaskut. Korkea kaulus ja irrotettava huppu. Materiaali: 100% polyester

TOPPALIIVI. Toppaliivissä nasille ja miehille omat mallit. Vetoketjulliset sivutaskut. Korkea kaulus ja irrotettava huppu. Materiaali: 100% polyester TOPPALIIVI Toppaliivissä nasille ja miehille omat mallit. Vetoketjulliset sivutaskut. Korkea kaulus ja irrotettava huppu. Materiaali: % polyester Värit: Musta (hieman kiiltävä) Koko: S - XXL, 3XL (Vain

Lisätiedot

Talvitakki ACE VAATTEET. voidaan avata esim. selkään tehtävää painatusta verten. Koko: XS - 3XL Til.nro: 754077699

Talvitakki ACE VAATTEET. voidaan avata esim. selkään tehtävää painatusta verten. Koko: XS - 3XL Til.nro: 754077699 Talvitakki, joka kestää käyttöä Talvitakki ACE VAATTEET Talvitakki ACE Carpenter on teipattu, ACE takin mallistoamme materiaali on täydentävä erittäin vahva talvitakki. strukturoitu Saumat polyamidi. vetoketjun

Lisätiedot

Sormikkaat, pipo ja huivi, polyesteri - fleece, musta, royal sininen, punainen.

Sormikkaat, pipo ja huivi, polyesteri - fleece, musta, royal sininen, punainen. PÄÄHINEET, HUIVIT, HANSIKKAAT: Pipo, 100 % akryyli, navy sininen/royal sininen, musta/punainen, musta/harmaa. Pääpanta, musta. Korvat lämpimäksi. Huivi ja sormikkaat, polyesteri fleeceä, 180*23 cm, punainen,

Lisätiedot

menu syksy-talvi Päivitetty 30.8.2015

menu syksy-talvi Päivitetty 30.8.2015 menu syksy-talvi Päivitetty 30.8.2015 aku-paita Laskokset juhlistavat pikeepaitaa, jonka kaulukset eivät ahdista. Kaksi väriä: klassinen toffee ja pirteä hilla. 25,00 toffee, hilla, lumi 90-140 cm Suomalainen

Lisätiedot

james harvest shirts carlisle + stanwood 29

james harvest shirts carlisle + stanwood 29 james harvest shirts carlisle + stanwood 29 TREMONT HILLSBORO j A m E s h A r v E s t s h I r t s MARION AVALON 30 Tremont 2133010 Twillpaita button down-kauluksella. Läpälliset rintataskut, sekä hihatasku.

Lisätiedot

Me välitämme. Olemme tavoitettavissa sosiaalisessa mediassa.

Me välitämme. Olemme tavoitettavissa sosiaalisessa mediassa. Workwear since 1954 2 Me välitämme. Välitämme ihmisistä, jotka välittävät muista. Tämä periaate on ollut ohjenuoramme jo yli 60 vuotta aina Hejcon alkutaipaleelta asti. Me välitämme muista välittävistä

Lisätiedot

Tarvikkeet. Kumiset polvisuojat. Erittäin vahvat polvisuojat, kumi/pu. Polvisuojat polyeteeniä. Päälle puettavat polvisuojat, OX-ON

Tarvikkeet. Kumiset polvisuojat. Erittäin vahvat polvisuojat, kumi/pu. Polvisuojat polyeteeniä. Päälle puettavat polvisuojat, OX-ON 75 Erittäin vahvat polvisuojat, kumi/pu Vahva, muotoiltava polvisuoja. Materiaali: Kumi/ PU. Koot: 290x147x30 mm 972294 Kumiset polvisuojat Muotoiltava polvisuoja. Materiaali: Kumi. 972290 290x147x16 mm

Lisätiedot

NÄKYVÄT UUSI DESIGN! ERITTÄIN NÄKYVÄ SUOJAVAATEMALLISTO VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN PÄIVITETTY / NÄKYVÄT

NÄKYVÄT UUSI DESIGN! ERITTÄIN NÄKYVÄ SUOJAVAATEMALLISTO VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN PÄIVITETTY / NÄKYVÄT PÄIVITETTY / NÄKYVÄT ERITTÄIN NÄKYVÄ SUOJAVAATEMALLISTO VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN NÄKYVÄT Kun työpiste sijaitsee ohi kiitävän liikenteen tai talonkokoisten työkoneiden seassa, ei vahinkoihin ole varaa,

Lisätiedot

NÄKYVÄT UUTUUS! ERITTÄIN NÄKYVÄ SUOJAVAATEMALLISTO VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN EN SUOJAVAATTEET»

NÄKYVÄT UUTUUS! ERITTÄIN NÄKYVÄ SUOJAVAATEMALLISTO VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN EN SUOJAVAATTEET» EN SUOJAVAATTEET» ERITTÄIN NÄKYVÄ SUOJAVAATEMALLISTO VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN NÄKYVÄT Kun työpiste sijaitsee ohi kiitävän liikenteen tai talonkokoisten työkoneiden seassa, ei vahinkoihin ole varaa, piste.

Lisätiedot

Lisää tuotteita osoitteessa:

Lisää tuotteita osoitteessa: Lisää tuotteita osoitteessa: http://www.fristadskansas.fi/tuotteet/katalogi/ Myymälässämme olevat tuotteet: Housut 2530 CYD Joustopaneelit edessä, takana ja lahkeissa / kaksi CORDURA -vahvistettua vapaasti

Lisätiedot

LAATUA JA LUKSUSTA TYÖPÄIVÄÄSI!

LAATUA JA LUKSUSTA TYÖPÄIVÄÄSI! Ritva Falla LAATUA JA LUKSUSTA TYÖPÄIVÄÄSI! - Ritva Falla Helposti yhdistettävillä ajattomilla asuilla löydät luontevasti sopivan asukokonaisuuden eri tilanteisiin. Panostus korkealaatuisiin materiaaleihin,

Lisätiedot

S7 / Konsepti, trendit ja waste. S21 / Scandic Hotels luo uusia maamerkkejä.

S7 / Konsepti, trendit ja waste. S21 / Scandic Hotels luo uusia maamerkkejä. segers m a g a z i n e S7 / Konsepti, trendit ja waste. S21 / Scandic Hotels luo uusia maamerkkejä. Nº3 / 2016 ESITTELY Joka päivä ihmiset kirjautuvat Ruotsissa sisään hotelleihin. Illalla he lähtevät

Lisätiedot

69.00 CLIQUE SOFTSHELL MIEHET/ NAISET. Sateelta ja tuulelta suojaava. -materiaali

69.00 CLIQUE SOFTSHELL MIEHET/ NAISET. Sateelta ja tuulelta suojaava. -materiaali Sateelta ja tuulelta suojaava Softshell -materiaali CLIQUE SOFTSHELL MIEHET/ NAISET 69.00 580 CLIQUE SOFTSHELL 020920 Miesten monikäyttöinen sateelta ja tuulelta suojaava Softshell-takki, jossa vetoketjulliset

Lisätiedot

NAISTEN BASIC T-PAITA. Imphan logobrodeerauksella ollaan tilaamassa oheisia vaatteita:

NAISTEN BASIC T-PAITA. Imphan logobrodeerauksella ollaan tilaamassa oheisia vaatteita: Imphan logobrodeerauksella ollaan tilaamassa oheisia vaatteita: Sovituskappaleet esillä Belgien kokeessa 26-27.5. ja 31.5.-1.6.! Tilaajat maksavat tilauksensa etukäteen. On myös mahdollista tilata muita

Lisätiedot

Maaliskuu/Huhtikuu Kampanja. hhworkwear.com

Maaliskuu/Huhtikuu Kampanja. hhworkwear.com Maaliskuu/Huhtikuu Kampanja hhworkwear.com 79146 STOKE JACKET W/O HOOD POLYESTERIKEINOTURKIS 992 BLACK/ORANGE, 999 BLACK/DARK GREY S-3XL 88 % polyesteriä, 12 % puuvillaa, turkis sisäpuolella - 425 g/m2

Lisätiedot

Talvityövaatteet. Lämpöä ja suojaa

Talvityövaatteet. Lämpöä ja suojaa Talvityövaatteet Lämpöä ja suojaa Ammattilaisen talvityövaatteet 3801 Toppapusakka Kaksivärinen toppapusero, jossa pystykaulus ja nappilistan alla vetoketju. Kannelliset rintataskut, vetoketjulla suljettavat

Lisätiedot

FIRE FLEX Sammutusasu kovimpiin tehtäviin parhaalla istuvuudella.

FIRE FLEX Sammutusasu kovimpiin tehtäviin parhaalla istuvuudella. FIRE FLEX Sammutusasu kovimpiin tehtäviin parhaalla istuvuudella. Sammutusasu on hyväksytty: EN 469, EN 1149-5, EN 61482-2, EN 343, ja EN 14360. Rosenbauer FIRE FLEX Uusi muotoilu, uusi kaksiosainen väritys

Lisätiedot

Confirmed model: STORM

Confirmed model: STORM Collection: 2013-2016 model: STORM Leveys 7 cm BLUE: PMS 293C Colors for socks: NORDIC BLUE BLACK WHITE 4,0 cm 4,0 cm PMS 300C PRO.BLACK PMS 000C 4968 0900 0003 BLUE: PMS 293C 18 cm BLUE PMS 300C BLACK

Lisätiedot

HEELER-TEKSTIILIEN KIMPPATILAUS

HEELER-TEKSTIILIEN KIMPPATILAUS HEELER-TEKSTIILIEN KIMPPATILAUS 3.-13.5.2016 Kommentoi tuotekuvaa ja kerro väri ja koko haluamastasi tuotteesta Voit myös lähettää tilauksesi osoitteeseen heeler.yhdistys@gmail.com Tilaus lähetetään Helsitarelle

Lisätiedot

Herkullisia makuja kaikille aisteille

Herkullisia makuja kaikille aisteille MAGAZINE NUMERO 2 2015 Kokonaan AASIALAINEN Stefan Karlssonin uusi ravintola Toso innostaa. ENEMMÄN MUOTIA Segers luo alan kiinnostavimmat kokintakit. 7 uutta konseptia VALLOITTAA TREDJE LÅNGGATANIN Jättipanostus

Lisätiedot

Naisten huippu mallisto

Naisten huippu mallisto Naisten huippu mallisto 2014 1 Naisten housut Kaksoiskiinnitys Takana jousto Kaksoiskiinnitys Takana jousto Tasku Monikäyttöiset taskut Tasku Monikäyttöiset taskut S687 Naisten Action-housut Housut on

Lisätiedot

HUNTER koiratakkien ennakkotilaus

HUNTER koiratakkien ennakkotilaus HUNTER koiratakkien ennakkotilaus Hyödynnä ennakkotilaajan alennus sekä varmista haluamiesi koiratakkien saatavuus syys-talvikaudelle! Tutustu upeaan ja hauskaan HUNTER-koiratakkikokoelmaan ja ihastu iäksi!!

Lisätiedot