ESITYSLISTA 32/2002 vp PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESITYSLISTA 32/2002 vp PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA"

Transkriptio

1 ESITYSLISTA 32/2002 vp PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai kello Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 22/2002 vp Pohjois Atlantin jäävartion taloudellisesta tuesta tehdyn sopimuksen voimassaolon lakkauttamisen hyväksymisestä, ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen muutosten hyväksymisestä ja sopimusmuutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamista koskevaksi laiksi sekä laiksi merilain 6 luvun muuttamisesta I käsittely Merkitään saapuneeksi lainsäädäntöneuvos Risto Eerolan, oikeusministeriö, kirjallinen lausunto. Kuultavina: merenkulkuneuvos Raimo Kurki, liikenne ja viestintäministeriö hallitussihteeri Jaana Heikkinen, liikenne ja viestintäministeriö lainsäädäntöneuvos Ronald Wrede, ulkoasiainministeriö professori Kari Hakapää professori Tuomas Ojanen professori Ilkka Saraviita Päätetään asiantuntijoiden kuulemisen lopettamisesta / jatkamisesta. 4. E 20/2002 vp avoimesta koordinaatiosta Ilmoitetaan, että asia on saapunut valiokuntaan lausunnon antamista varten suurelle valiokunnalle. 5. HE 20/2002 vp laiksi turvallisuuden edistämistä yleisillä paikoilla koskevien säännösten uudistamiseksi Jatkettu I käsittely Todetaan asiantuntijakuuleminen päättyneeksi. Yleiskeskustelu ESITYSLISTA 32/2002 vp 6. HE 248/2001 vp laiksi seutuyhteistyökokeilusta Jatkettu I käsittely \ Hyväksytään käsittelyn pohjaksi sihteerin laatima lausuntoluonnos. 1(2)

2 Esitellään luonnos. Yleiskeskustelu \ Yksityiskohtainen käsittely 7. Muut asiat \ 8 Seuraava kokous Seuraava kokous on tiistaina klo (2)

3 i Perustuslakivaliokunnalle Asia: HE 22/2002 vp 1. Sopimuksesta luopuminen muutoin kuin irtisanomalla Nähdäkseni Pohjois Atlantin jäävartion taloudellisesta tuesta tehtyä sopimusta koskeva tilanne on eduskunnan suostumuksen tarpeellisuuden kannalta rinnastettavissa sopimuksen irtisanomiseen. Perustuslain 94.1 :n momenttiin viitaten eduskunnan hyväksyminen jäävartiosopimuksen lakkauttamiselle näyttäisi tarpeelliselta. 2. SOLAS yleissopimuksen muutosten hyväksyminen Koska perustuslain 94.1 edellyttää, että eduskunnan tulee hyväksyä sellaiset valtiosopimukset, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, eduskunnan tulisi hyväksyä myös nyt esillä olevat SOLAS yleissopimuksen muutokset kokonaisuudessaan. Tätä korostaa asiaa koskevan säännöksen muuttuminen perustuslaissa. Entisen valtiopäiväjärjestyksen 69.1 näytti edellyttävän vain niiden sopimuskohtien hyväksymistä, jotka sisällöltään ja merkitykseltään kuuluivat eduskunnan toimivaltaan. Hallituksen esityksenkin mukaan perustuslain 94.1 :n "sanamuodon ja siihen perustuvan perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan eduskunta hyväksyy sopimusmuutokset kokonaisuudessaan". Hallituksen esityksessä esitetään kuitenkin poikkeuksellista menettelyä, jossa eduskunnalta pyydetään hyväksymistä vain SOLAS yleissopimuksen liitteen V luvun muutoksille. Esityksen mukaan vain kyseinen V luku sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia muutoksia eivätkä muut muutokset muutoinkaan sisällä eduskunnan hyväksymistä edellyttäviä määräyksiä. Perusteluna viitataan myös siihen, että kyseisten muiden muutosten määräykset ovat luonteeltaan teknisiä ja koskevat vain rajoitettua kohderyhmää, ne ovat myös "melko laajoja" eli yhteensä 120 sivua. Esitys näyttäisi perustuvan näkemykseen, jonka mukaan laajojen luonteeltaan teknisten ja rajoitettua kohderyhmää koskevien sopimusmuutosten ei tarvitsisi edellyttää eduskunnan hyväksymistä vain osana muuten eduskunnan hyväksymistä edellyttävää sopimuskokonaisuutta. Ehkä tulkinta olisi ulotettavissa alkuperäisiinkin sopimussitoumuksiin, joita ei näin ollen tällaisissa tapauksissa myöskään tarvitsisi kokonaisuudessaan esittää eduskunnan hyväksyttäväksi? Hallituksen esityksellä pyydetään eduskunnan hyväksyntää SOLAS yleissopimuksen liitteen V lukuun tehdyille muutoksille niin, että sopimusmuutokset voisivat tulla myös Suomessa voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2002, niin kuin siitä on kansainvälisesti sovittu. Esityksestä näyttäisi olevan luettavissa, että mikäli muutokset tulisi esittää kokonaisuudessaan eduskunnan hyväksyttäväksi, asian valmistelu veisi niin paljon aikaa, ettei muutosten voimaantulo olisi mahdollista sanotussa aikataulussa. Tarkoituksenmukaisuussyyt näyttäisivät puoltavan ehdotettua poikkeusmenettelyä. Perustuslain 94.1 : n sanamuotoja siihen perustuva perustuslakivaliokunnan käytäntö eivät ymmärtääkseni kuitenkaan tätä tue. Kysymyksessä olisi myös ennakkotapaus, joka avaisi oven vastaavanlaisille tulkinnoille tulevaisuudessa: milloin olisi kysymys vain teknisluontoisista määräyksistä tai vain rajoitettua kohderyhmää koskevista määräyksistä tai "melko laajoista" muutoksista?

4 Perustuslain 94.1 näyttää edellyttävän, että hyväksyessään valtiosopimuksen, jossa on sen hyväksymistä edellyttäviä määräyksiä, eduskunnan tulee olla selvillä koko sopimuskokonaisuudesta. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa näin ei ole, vaan ymmärtääkseni eduskunnalla ei ole edes käytettävissään kyseisten "muiden muutosten" suomen ja ruotsinkielisiä käännöksiä. Menettely näyttäisi olevan ristiriidassa 94.1 :n kanssa eikä käsitykseni mukaan ole perusteltavissa pelkästään tarkoituksenmukaisuuteen perustuvalla tulkinnalla. Nähdäkseni hallituksen esitystä tulisi tältä osin täydentää (PeL 71 ). Ehkä pitemmällä tähtäyksellä yleissopimusten tekniset liitteet voitaisiin esillä olevan kaltaisissa tilanteissa voimaansaattaa jonkinlaisella valtuuslakimenettelyllä. 3. Eräitä täsmennyksiä Lakiehdotukset Laki merilain 6 luvun muuttamisesta 9 Hyvän merimiestaidon noudattaminen Alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain (370/1995) 2 :ssä tarkoitettu... 12a Päällikön ilmoitusvelvollisuus Aluksen päällikön on ilmoitettava lähettyvillä oleville aluksille sekä Suomen vesialueella merenkulkulaitokselle... pitäisikö olla: Suomen aluevesillä? Liite V LUKU: MERENKULUN TURVALLISUUS 10 sääntö 4 Alusten reittijakojärjestelmät tulisi toimittaa järjestöjen hyväksyttäväksi. 33 sääntö "takavarikointi" ei vaikuta parhaalta käännökseltä termille "requisition"; ehkä esim. "toimintamääräys" voisi olla parempi. Oikeakielisyyskysymyksiä Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimus Amerikan Yhdysvallat / Amerikan yhdysvallat?

5 Kari Hakapää Kansainvälisen oikeuden professori Lapin yliopisto Rovaniemellä 4. huhtikuuta 2002

6 A Tuomas Ojanen Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys 22/2002vp Yleistä I Nähdäkseni hallituksen esitys tuo esiin perusteiltaan kolmenlaisia valtiosääntöoikeudellisia kysymyksiä, joita yhdistää se, että ne kaikki liittyvät tavalla tai toisella perustuslain 94 :n 1 momentin tulkintaan eli kansainvälisten velvoitteiden ja niiden irtisanomisen hyväksymiseen. Lisäksi hallituksen esitykseen sisältyy asetuksenantovaltaa koskevan perustuslain 80 :n kannalta huomionarvoisia kohtia. Hyväksymisen tarpeellisuus \ Hallituksen esitykseen sisältyy kaksi kysymystä, jotka antavat aiheen pohtia kysymystä eduskunnan hyväksymisen tarpeellisuudesta. Ensinnäkin kysymyksenä on, kuuluuko perustuslain 94.1 :n soveltamisalaan myös tilanne, jossa valtiosopimuksen eli tässä tapauksessa jäävartiosopimuksen päättyminen tapahtuisi irtisanomisen sijasta osapuolten suostumuksella sen jälkeen, kun asiasta on neuvoteltu muiden sopimusvaltioiden kanssa. Perustuslain 94.1 kuuluu: "Eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen. Eduskunnan hyväksyminen vaaditaan myös tällaisen velvoitteen irtisanomiseen." Perustuslain sanamuoto ei siis nimenomaisesti kata nyt käsillä olevan kaltaista tilannetta, jossa ei ole kysymys kansainvälisen velvoitteen irtisanomisesta vaan tällaisen velvoitteen päättämisestä osapuolten suostumuksella sen jälkeen, kun asiasta

7 7 on neuvoteltu muiden sopimusvaltioiden kanssa. Käytännössä nyt käsillä oleva tilanne kuitenkin rinnastuu olennaisessa määrin irtisanomiseen. Kun lisäksi osapuolten suostumuksen perusteella päättyvä jäävartiosopimus sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä hallituksen esityksestä ilmenevällä tavalla, eduskunnan hyväksyminen on mielestäni tarpeellista sen voimassaolon lakkauttamiselle. Toisena kysymyksenä on, onko esitykseen sisältyvälle SOLAS yleissopimuksen liitteen V luvun muutoksille saatava eduskunnan hyväksyminen, vaikka eduskunta ei ole aikanaan hyväksynyt SOLAS yleissopimusta. Perustuslain 94.1 :ää on nähdäkseni aina tulkittava tulkintahetkellä vallitsevan oikeustilan mukaan. Kuten perustuslakivaliokunta on todennut lausunnoissaan Pe VL 4/2001vp ja 61/2001vp) tilanteissa, joissa oli kysymys eduskunnan hyväksymisen tarpeellisuudesta varauman tai vastaavan peruuttamiselle: "Samoin on eduskunnan hyväksyminen hankittava sellaisen varauman tai vastaavan peruuttamiseen, jonka eduskunta on hyväksynyt tai jonka hyväksymisestä eduskunnan olisi nykyisin vallitsevan perustuslaintulkinnan mukaan tullut päättää." Tämän vuoksi, ja kun SOLAS yleissopimuksen liitteen V luvun muutokset koskevat myös hallituksen esityksestä ilmenevällä tavalla lainsäädännön alaan kuuluvia asioita, eduskunnan hyväksyminen on tarpeellista SOLAS yleissopimuksen liitteen V luvun muutoksille, vaikka eduskunta ei ole aikanaan hyväksynyt SOLAS yleissopimusta. Hyväksymispäätöksen ala Esityksellä pyydetään eduskunnan hyväksyntää SOLAS yleissopimuksen liitteen V lukuun tehdyille muutoksille. Esityksestä kuitenkin ilmenee (s. 15), että muutoksia on tehty myös SOLAS yleissopimuksen liitteen lukuihin II I, II 2, IX ja X. Kun nämä muutokset ovat luonteeltaan "teknisiä", koskevat vain "rajoitettua kohderyhmää" sekä ovat "melko laajoja" ja kun muutokset eivät esityksen mukaan kuulu lainsäädännön alaan eivätkä muutoinkaan sisällä eduskunnan hyväksymistä edellyttäviä kohtia, eduskunnan suostumusta ei ole pyydetty näihin muutoksiin. Lopputuloksena siis on, että eduskunnan hyväksymispäätös ei kattaisi SOLAS yleissopimuksen liitteen muutoksia kokonaisuudessaan, vaan ainoastaan liitteen V luvun muutosten osalta. Nähdäkseni esitys ei tältä osin vastaa perustuslain 94.1 :n sanamuotoa, jonka valossa eduskunnan hyväksymispäätöksen alan tulisi kattaa lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä sisältävä tai muutoin merkitykseltään huomattava taikka perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymistä vaativa kansainvälinen velvoite kokonaisuudessaan, eikä siis vain sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten osalta. Kun lisäksi Suomen kansainvälisen velvoitteen sisältö SOL AS yleissopimuksen mukaan täsmentyy myös yleissopimuksen liitteen lukuihin II I, II 2, IX ja X tehtyjen

8 muutosten pohjalta, eduskunnan suostumus on mielestäni yleisesti tarpeen SOLAS yleissopimuksen liitteen muutoksille, eikä siis vain liitteen luvulle V. Sopimusmääräysten suhde perustuslakiin \ Yhdyn hallituksen esityksestä välittyvään käsitykseen, jonka mukaan nyt käsillä olevat sopimukset eivät koske perustuslakia perustuslain 94.2 :ssä tarkoitetulla tavalla. Näin ollen eduskunnan hyväksymisestä voidaan päättää äänten enemmistöllä. Kun arvio siitä, koskeeko asia perustuslakia, on samanlainen myös voimaansaattamiskysymyksen eli perustuslain 95.2 :n momentin osalta (ks. Pe VL 38/2001vp), äsken hyväksymisestä päättämisestä todettu koskee myös mutatis mutandis esitykseen sisältyvän voimaansaattamislakiehdotuksen käsittelyä. Voimaansaattamislakiehdotus Esitykseen sisältyy myös ehdotus laiksi merilain muuttamiseksi, johon sisältyy säännöksiä, joilla pantaisiin täytäntöön sopimusmuutoksen lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Koska merilain muutoksen kaikki säännökset eivät koske SOLASyleissopimuksen muutoksia, lakia ei ole kuitenkaan yksilöity voimaansaattamislaiksi. Lakiehdotuksessa on näin ollen kysymys yhtäältä kansainvälisen velvoitteen asiasisältöisestä voimaansaattamisesta ja toisaalta muutoksista, jotka eivät lainkaan seuraa Suomen kansainvälisestä velvoitteesta. Esitys on sinänsä varsin perusteltu, mutta se synnyttää ongelman, että laista ei ilmene sen tiettyjen säännösten luonne nimenomaan kansainvälisen velvoitteen voimaansaattamislakina. Nähdäkseni lakiesityksen valmisteluissa olisikin vielä syytä hakea ratkaisuja tiettyjen säännösten voimaansaattamisluonteen esiin tuomiseksi. Tällöin viittaus säännöksessä myös sen taustalla olevaan kansainväliseen velvoitteeseen voisi olla yksi ratkaisu. Lakiehdotuksen asetuksenantovaltuudet Voimaansaattamislakiehdotuksen 3 :n mukaan tarkempia säännöksiä lain täytäntöönpanosta voidaan antaa tasavallan presidentin asetuksella. Näin ollen on jällen kerran syytä todeta, että on "vaikea nähdä perusteita sille, että kyseisiä säännöksiä annetaan tasavallan presidentin eikä Helsingissä 4. päivänä'huhtikuuta 2002 julkisen Tuomas eurooppaoikeuden Ojanen v professori, valtiosääntöoikeuden dosentti

9 9 valtioneuvoston asetuksella" (ks. esim. Pe VL 38/2001vp). HE 22/2002/IS Arvoisa puheenjohtaja Käsillä oleva hallituksen esitys sisältää kaksi valtiosääntöoikeudellista ongelmakohtaa, jotka mainitaankin esityksen säätämisjärjestysosassa. Ne ovat kysymys 1. muutoin kuin irtisanomisin lopetettavan kansainvälisoikeudellisen velvoitteen hyväksyminen eduskunnassa ja 2. PeL 94 :n tulkinta silmällä pitäen sitä, tarkoittaako säännös koko kansainvälistä "velvoitetta", voidaanko asia pilkkoa osin ja toimittaa eduskunnan hyväksyttäväksi vain lainsäädännönalaan kuuluvat osastot. Kysymyksistä ensimmäinen näyttää helpolta, jälkimmäinen on ongelmallisempi ja edellyttäisi Wienin valtiosopimuskonvention tuntemusta. L Eduskunnan hyväksymisen tarpeellisuus Washingtonissa tehdyn sopimuksen lakkauttamiselle. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan Perustuslain 94 :n 1 momentin säännöstä sopimuksen irtisanomisesta on sovellettava myös nyt esillä olevaan tilanteeseen, jossa koko kansainvälisoikeudellinen velvoite lakkautetaan. Irtisanominen tarkoittaa: sitä, että yksi sopimusvaltio irrottautuu monenkeskisestä sopimuksesta, jolloin sopimus jää voimaan muiden sopijapuolien välisenä tai bilateraalisopimusta, jonka irtisanominen lakkauttaa koko velvoitteen tai sopimuksen ellei käy niin, että sopimus jostain syystä jää kansainvälisoikeudellisesti voimaan unilateraalisena eli yksipuolisena kansainvälisoikeudellisena velvoitteena. Perustelut sille, että irtisanominen edellyttää eduskunnan suostumusta ovat jossain määrin avoinna. Eduskunta on aikanaan hyväksynyt sen, että Suomi sitoutuu kansainväliseen velvoitteeseen, joka esimerkiksi kuuluu lainsäädännön alaan ja siten eduskunnan toimivaltaan. Eduskunnan päätösvalta päättää tällaisen velvoitteen irtisanomisesta voidaan perustella siltä, että sopimuksen lainsäädäntöön ulottuva vaikutus lakkaa ja kansallisen lainsäädännön sisältö palautuu sopimusta edeltäneeseen tilaan. Sama voidaan sanoa myös niistä tapauksista, joissa

10 10 irtisanotaan sopimus, joka sitoo eduskunnan budjettivaltaa (joka laajenee). Edelleen tämä päättely soveltuu sopimuksiin, jotka on hyväksytty eduskunnassa niiden tärkeyden eli erityisen merkityksen vuoksi (koska irtisanominen voi olla merkityksellistä). Nyt on kysymyksessä tilanne, jossa irrottaudutaan kansainvälisoikeudellisesta velvoitteesta, jota ei ole ymmärtääkseni hyväksytty eduskunnassa. Otan lähtökohdaksi sen, että PeL 94 :n ilmaisua "irtisanominen" on syytä tulkita laajentavasti koskemaan kaikkia niitä menettelytapoja, joilla Suomea sitova kansainvälisoikeudellinen velvoite lakkautetaan.' Eduskunnan ulkoasioihin liittyvän päätösvallan kannalta on epäolennaista, missä kansainvälisen oikeuden tuntemassa muodossa irrottautuminen tapahtuu! Olennaista on, että velvoite poistuu. Tämä on kylläkin teoreettinen näkökohta. Myönnän kyllä, että tämä käsillä oleva tilanne poikkeaa irtisanoutumisesta. Nyt kysymyksessä oleva velvoite lakkaa joka tapauksessa ja siihen katsomatta, miten Suomi menettelee. Suomen menettelyllä ei ole vastaavia oikeusvaikutuksia kuin varsinaisella irtisanomisella. Irtisanominenhan saattaa tapahtua myös oloissa, jolloin muut osapuolet tai toinen osapuoli ei sitä tahdo. Tästä huolimatta katson siis, että eduskunnan hyväksyntä lakkauttamiselle on tarpeen. 2 Tarvitaanko suostumus lakkauttamiselle tässä konkreettisessa tapauksessa? Perustuslain 94 :n mukaan "Eduskunnan hyväksyminen" eli suostumus ratifiointiin tai sitovaan kansainvälisoikeudelliseen vaikutukseen muuten, vaaditaan myös "tällaisen velvoitteen" irtisanomiseen. Kaikille irtisanomisille ei suostumusta tarvita. Ilmaisu viittaan pykälän alkuun, jossa eduskunnan suostumus vaaditaan valtiosopimuksille ja muille kansainvälisille velvoitteille, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen. Tällainen muu syy on mm. eduskunnan budjettivalta eli se, että kansainvälisoikeudellisesta velvoitteesta aiheutuu valtiolle toistuvia kuluja. Nähdäkseni tällaisesta velvoitteesta irrottautumisesta nyt on kysymys, ja näin päätellen voidaan sanoa, että velvoitteesta irrottautuminen edellyttää PeL 94.1 : ien mukaan eduskunnan hyväksynnän. 3 Asiaan ei mielestäni vaikuta se, että jäävuoriseurannasta aiheutuu edelleen kansainvälisoikeudellisesti sitova velvoite, koska jäsenval 1 Sääntöä eduskunnan hyväksynnän tarpeellisuudesta ei sovelleta valtiosopimuksen soveltamisen keskeyttämiseen CPeVM 10/1998 s. 27). j 2 Suomen historian tunnetuin tapaus, jossa kahdenvälisestä velvoitteesta irrottauduttiin muutoin kuin irtisanomisin oli tapaus, jossa Suomi yksipuolisesti ja irtisanomissäännöksiä noudattamatta irrottautui YYAsopimuksesta. j 1 Myös silloin, kun irtisanottavaa sopimusta ei alun perin ole hyväksytty eduskunnassa, mutta se sisällöltään on sellainen, että uuden perustuslain mukaan se olisi tullut hyväksyä eduskunnassa, irtisanominen edellyttää eduskunnan hyväksynnän (PeVM 10 s. 27). tioiden maksuvelvoite korvautuu uudella, Maksuvelvollisuudelle syntyy uusi oikeusperuste.

11 2. Eduskunnan hyväksynnän hankinta vain osalle uusista kansainvälisoikeudellisista velvoitteista. Hallituksen esityksessä kuvattava meriturvallisuusjärjestelmä poikkeaa tavanomaisista valtiosopimusjärjestelyistä. Kysymys on ns. opting out menetelmällä tai sen tietyllä muunnoksella toteutettavista kansainvälisoikeudellisista velvoitteista. Kansainvälinen järjestö hyväksyy velvoitteen tekstin. Jos järjestän jäsenvaltio on passiivinen eikä siis vastusta uusien velvoitteiden sitovaa vaikutusta, valtio tulee itsestään sidotuksi velvoitteeseen. Suomi on hallituksen esityksen mukaan käyttänyt mahdollisuutta vastustaa velvoittautumista viitaten sisäisen lainsäädännön ja eduskuntakäsittelyn tarpeellisuuteen. Kun nämä esteet velvoittautumiselle on poistettu, vastustaminen peruutetaan ja Suomi tulee kansainvälisoikeudellisesti sidotuksi liitteen velvoitteisiin. Tämä järjestelmä on katsottu Suomen valtiosääntöön soveltuvaksi, eikä sen katsota perustuslain vastaisella tavalla rajoittavan valtion ulkoista suvereniteettia eli täysivaltaisuutta. Tällä kertaa ei ole kysymys opting out lausekkeen hyväksynnästä ja voimaansaattamisesta sinänsä. Tämä mekanismi on kuitenkin syytä ottaa esille kun pohditaan, onko hallituksen esityksessä tarkoitettu menettelytapa pilkkoa V liite osiin valtiosääntöoikeudellisesti hyväksyttävä. Hallituksen esityksessä viitataan erinäisiin lähteisiin (mm. perustuslakivaliokunnan lausuntoihin vuodelta 2001 sekä uutta perustuslakia tarkoittaneeseen hallituksen esitykseen). Mielestäni paras lähde on kuitenkin perustuslakivaliokunnan lausunto 11/2000. Siinä puhutaan nimenomaisesti siitä, että PeL 94 :n mukaan eduskunta hyväksyy koko sopimuksen tai muun velvoitteen, eikä vain sen lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Näyttää siltä, että uuden perustuslain valmistelussa ja viitatuissa perustuslakivaliokunnan lausunnoissa on ajateltu tavanomaisia valtiosopimuksia, esimerkiksi ratifiointiehdoin tehtäviä yleissopimuksia, eikä tätä harvinaista optingout menetelmää. Perustuslain 93, 94 ja 95 puhuvat sekä valtiosopimuksista että muista kansainvälisistä velvoitteista. Niin ollen myös opting out lausekkeen käyttö kuuluu mielestäni säännösten soveltamisalaan. Hallituksen esityksessä ehdotetaan meneteltäväksi siten, että eduskunta hyväksyy liitteestä vain ne kohdat eli luvut, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia kohtia. Muut laajahkot osat on jätetty eduskuntakäsittelyn ulkopuolelle. Onko tämä perustuslain mukaista? Mielestäni näin ei ole. Kun katsoo vanhempaa käytäntöä, voi etenkin varsinaisista valtiosopimuksista todeta, ettei niitä ole pilkottu osiin siten, että vain jotkut sopimuksen osat on toimitettu eduskunnan hyväksyttäväksi. Minusta se, että kysymys on kansainvälisoikeudellisen yleissopimuksen liitteestä, ei muuta asiaa eduskunnan hyväksynnän suhteen. Siitä, että perustuslain sanamuodon mukaan eduskunta päättää koko sopimuksesta, ei ehkä voi suoraan johtaa sääntöä, jonka mukaan sopimusta ei saa jakaa osiin, jos se on mahdollista, kuten tässä tapauksessa. Perustuslakihan nimenomaan säätää ehdoksi eduskunnan hyväksynnälle sopimuksen kuulumisen lainsäädännön alaan. Eduskunnan lainsäädäntövallasta on näet kysymys.

12 Voidaan ehkä sanoa, että on vakiintunut tavanomaiseksi valtiosääntöoikeudelliseksi säännöksi, jo 1928 VJ: n kaudella, ettei kansainvälisoikeudellisia velvoitteita jaeta osiksi Teoreettisessa katsannossa velvoitetta toimittaa sopimus tai muu velvoite kokonaisuutena eduskuntakäsittelyyn voidaan perustella silläkin, että eduskunnalla tulee olla koko liite käsiteltävänään silmällä pitäen sitä mahdollisuutta, että liitteen muista luvuista sittenkin ehkä löytyisi lainsäädännön alaan kuuluvia kohtia. Lähtökohtahan on se, että kansainvälisoikeudellisen velvoitteen kaikki lainsäädännön alaan kuuluvat kohdat on lueteltava hallituksen esityksessä ja viimeistään valiokuntien lausunnoissa ja mietinnöissä. On ehkä myös niin, että jos kansainvälinen velvoite pilkotaan eduskuntakäsittelyä silmällä pitäen osiin tässä yhteydessä, on jatkossa vaikea löytää sääntöjä, milloin samankaltainen menettely on sallittua ja milloin ei. Esimerkiksi jako kokonaisiin valtiosopimuksiin (joiden kohdalla pilkonta kiellettäisiin) ja liittein varustettuihin valtiosopimuksiin ja liitemuutoksiin (jolloin se sallittaisiin) on Wienin valtio sopimuskonvention kannalta keinotekoinen, koskei teknisten ratkaisujen erolla ole merkitystä velvoitteen kansainvälisoikeudelliselle sitovuudelle. Ei näyttäisi itsestään selvältä, etteikö eduskuntakäsittelyn ulkopuolelle jätetyissä liitteidenosissa olisi säännöksiä, jotka vuoden 2000 perustuslain kaudella kuuluvat lainsäädännön alaan muuton kuin ns. ristiriitateorian välityksin. Hallituksen esityksen perusteluissa viitataan säännösten tekniseen luonteeseen ja siihen, että merilaissa säädetty asetuksenantovaltuus kattaa ne. Näin voi tietysti olla, mutta on muistettava, että merilaki on säädetty aikana ennen vuoden 2000 perustuslain tehostettua ja tarkennettua asetuksenanto järjestelmää. Viittaus perusteluissa siihen, että mainitut tekstit ovat laajoja, ei vaikuta hyväksynnän tarpeellisuuteen eikä voimaansaattamiseen. k A A Mitä jatkojohtopäätöksiä on tehtävä siitä, ettei kansainvälisoikeudellista velvoitetta tule jakaa osiin silmällä pitäen vain lainsäädännön alaan kuuluvien kohtien hyväksymistä eduskunnassa? Näyttäisi siltä, että eduskunta voi kylläkin hyväksyä liitteen V lukuun kuuluvat säännökset. Tulkintani johtaa kuitenkin siihen, ettei Suomen valtio voi senkään jälkeen vielä ilmoittaa nootilla luopuvansa velvoittavan vaikutuksen vastustamisesta. On huomattava, että kysymys on kansainvälisoikeudellisten velvoitteiden hyväksymisestä ja siten PeL 94.1 n tulkinnasta. Tätä seikkaa ei voida toteuttaa perustuslaillisesti siten että voimaansaattamislaki säädetään poikkeuslakina. Poikkeuslaki näet koskee vain eduskunnan päätöksenteon sitä osaa, jolla velvoite säädetään kansallisesti noudatettavaksi. Jos hyväksymisvelvoite määrätään koskemaan kaikkia liitteen osia, tarvittaisiin sitä nimenomaisesti tarkoittava valtuutus voimaansaattamislakiin. Nykyinen valtuutus ei tätä tarkoita. Tällainen valtuutus puolestaan johtuisi kansallisista syistä ja olisi perustuslain vastaisuutensa vuosi säädettävä normaalissa perustuslain säätämisjärjestyksessä. Käytännössä ehkä joustavin menettelytapa olisi käyttää PeL 71 :ssä säädettyä hallituksen esityksen täydentämismenettelyä.

13 Delegoinnit, Hallituksen esityksen voimaansaattamisjärjestelmä on kaksivaiheinen. Toisaalta kansainvälistä velvoitetta voimaansaatetaan ns. seka muotolailla (eikä pelkällä sisällyksettömällä ns. blankettilailla), toisaalta asiasisältöisellä merilain muutoksella. Tämä menettely on perusteltu etenkin merilain osalta, koska kysymyksessä ovat täsmälliset mm. laivan päällikköä koskevat velvollisuudet, _ oista on säädettävä lakitasossa. Sekamuotoinen, varsinainen voimaansaattamislaki sisältää eräitä delegointeja Merenkulkulaitoksen tasoon. Mielestäni kysymyksessä on sellaisista teknisluontoisista seikoista määrääminen, että delegointi vastaa perustuslain vaatimuksia. Lakiin sisältyy suomalaisessa lakikielessä harvinainen ilmaisu "epämielekäs", joka on suora käännös kansainvälisen velvoitteen tekstistä ja siksi kait perusteltu. Lakiehdotuksen 3 :ssä on taas delegointi tasavallan presidentin eikä valtioneuvoston asetuksen tasoon. 4 :n delegointi (voimaantulosta säätäminen asetuksin) on asianmukainen. Budjettivallan alaan säännöstön voidaan katsoa kuuluvan sillä tavoin,

14 jäävalvontamaksun peruste muuttuu eli korvautuu uudella ja jossain määrin erilaisella säännöstöllä. Jos päätellään näin, se on lisäsyy liitteen muutosten eduskuntahyväksymiselle PeL 94.1 :ssä edellytetyin tavoin. Helsingissä 5 päivänä huhtikuuta 2002 Ilkka Saraviita

Liikennevaliokunnalle

Liikennevaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 18/2002 vp Hallituksen esitys Pohjois-Atlantin jäävartion taloudellisesta tuesta tehdyn sopimuksen voimassaolon lakkauttamisen hyväksymisestä, ihmishengen turvallisuudesta

Lisätiedot

HE 220/2005 vp. kuuden kuukauden aikana ilmoita varauman säilyttämisestä taikka sen muuttamisesta, Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi

HE 220/2005 vp. kuuden kuukauden aikana ilmoita varauman säilyttämisestä taikka sen muuttamisesta, Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi HE 220/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle lahjontaa koskevaan Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen yleissopimukseen tehtyjen varaumien voimassaolon jatkamisen hyväksymisestä Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu LAUSUNTO 03.05.2017 HEL7M0515-6 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Viite HE 72/2016 vp, PeVL 64/2016 vp Asia Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 224/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen V lukuun tehtyjen muutosten hyväksymisestä sekä laiksi muutosten

Lisätiedot

Esityslista 5/1997 vp. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai klo Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus

Esityslista 5/1997 vp. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai klo Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai 14.2.1997 klo 9.45 Esityslista 5/1997 vp 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 262/1996 vp laiksi eräiden Suomelle Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenenä kuuluvien velvoitusten

Lisätiedot

HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA

HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA Veli-Pekka Viljanen HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta 7.10.2016 Perustuslakivaliokunnan sihteeristö

Lisätiedot

ASIANTUNTIJALAUSUNTO PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE

ASIANTUNTIJALAUSUNTO PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE Tämä asiakirja on muunnettu sähköiseen muotoon käyttämällä kuvanlukijalaitetta. Asiakirja on toimitettu vastaamaan asiasisällöltään alkuperäistä asiakirjaa. Teknisistä syistä asiakirjaan on saattanut jäädä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 236. Laki

SISÄLLYS. N:o 236. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä huhtikuuta 2005 N:o 236 240 SISÄLLYS N:o Sivu 236 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

SISÄLLYS. N:o 748. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiksi hallintolainkäyttöä koskevan lainsäädännön muutoksiksi annetun hallituksen esityksen (HE 112/2004 vp) täydentämisestä Esityksessä ehdotetaan eduskunnalle annettua

Lisätiedot

4 PALUU i HAKU KAIKISTA

4 PALUU i HAKU KAIKISTA Valtiopäiväasia, HE 83/2004 Sivu 1/1 4 PALUU i HAKU KAIKISTA Asian valiokuntakäsittely HE 83/2004 vp oikeusapuhakemusten toimittamista koskevan eurooppalaisen sopimuksen lisäpöytäkirjan hyväksymisestä

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 119 keskiviikkona kello 9.00

Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 119 keskiviikkona kello 9.00 Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 119 keskiviikkona 16.12.1992 kello 9.00 1) Nimenhuuto 2) Päätösvaltaisuus 3) HE 279 laiksi vapaakauppasopimuksissa ja muissa tullietuusjärj estelyissä sovellettavien

Lisätiedot

HE 168/2018 vp. Esityksessä ehdotetun lain Alankomaiden kuningaskunnan kanssa Aruban osalta automaattisesta

HE 168/2018 vp. Esityksessä ehdotetun lain Alankomaiden kuningaskunnan kanssa Aruban osalta automaattisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Alankomaiden kanssa Aruban osalta automaattisesta tietojenvaihdosta säästöjen tuottamista korkotuloista tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

ympäristövaliokunnalle.

ympäristövaliokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 45/2004 vp Hallituksen esitys laiksi vesienhoidon järjestämisestä, laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta ja laiksi vesilain muuttamisesta sekä maasta toiseen ulottuvien

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain

Lisätiedot

HE 77/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään säännös Ahvenanmaan maakuntapäivien osallistumisesta Euroopan

HE 77/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään säännös Ahvenanmaan maakuntapäivien osallistumisesta Euroopan HE 77/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään

Lisätiedot

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta

Lisätiedot

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 139/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelain 27 :n 3 momenttia. Lain siirtymäsäännöksen

Lisätiedot

EDUSKUNTA. Lii DXUMN H VALIOKUNNAT ASIAKIRJAVIH KO

EDUSKUNTA. Lii DXUMN H VALIOKUNNAT ASIAKIRJAVIH KO Lii DXUMN H EDUSKUNTA VALIOKUNNAT ASIAKIRJAVIH KO VK-FAKTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA DIAARI OTE DIAARI OTE PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA HE 2/2005 vp eräiden ydinvastuualalla tehtyjen kansainvälisten pöytäkirjojen

Lisätiedot

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä HE 23/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto Juha Lavapuro 6.10.2016 Kirjallinen lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 72/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta

Lisätiedot

AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ

AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 14.09.2017 EOAK/4022/2017 Asia: OM 60/08/2013 AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAAKOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Lausuntopyyntö 1 luku Ahvenanmaan

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 85 93 SISÄLLYS N:o Sivu 85 Laki Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta

Lisätiedot

HE 10/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi, että Suomi irtisanoo alkoholitavarain

HE 10/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi, että Suomi irtisanoo alkoholitavarain HE 10/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle alkoholitavarain salakuljetuksen ehkäisemistä tarkoittavan sopimuksen irtisanomisen hyväksymisestä sekä laiksi Suomen ja Ruotsin välillä yhteisestä valvonnasta

Lisätiedot

HE 250/2010 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 250/2010 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 250/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Suomen ja Intian välillä taloudellisesta yhteistyöstä tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi Suomen Tasavallan ja Intian välillä tehdyn kauppasopimuksen

Lisätiedot

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.

Lisätiedot

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan

Lisätiedot

Ville Niinistö /vihr (6 osittain, 7 9 ) 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 14 jäsentä.

Ville Niinistö /vihr (6 osittain, 7 9 ) 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 14 jäsentä. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 98/2010 vp Torstai 25.11.2010 kello 10.00-13.00 Läsnä pj. Kimmo Sasi /kok vpj. Jacob Söderman /sd (1 6, 7 osittain, 8 ja 9 ) jäs. Tuomo Hänninen /kesk (1 6, 7 osittain)

Lisätiedot

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 146/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Pohjoismaisesta kulttuurirahastosta tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2008 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 2008 N:o 104 105 SISÄLLYS N:o Sivu 104 Laki pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa,

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi

Lisätiedot

HE 43/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi

HE 43/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi HE 43/2008 vp Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Pohjoismaiden välillä yhteispohjoismaisten laitosten ja niiden henkilökunnan oikeudellista asemaa koskevan sopimuksen muuttamisesta vuonna

Lisätiedot

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista

Lisätiedot

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle. HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 47/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelakia. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi

Lisätiedot

Raimo Vistbacka /ps vjäs. Lyly Rajala /kok sihteeri Mika Boedeker valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä.

Raimo Vistbacka /ps vjäs. Lyly Rajala /kok sihteeri Mika Boedeker valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 22/2004 vp Keskiviikko 5.5.2004 kello 12.00-13.31 Läsnä pj. Markku Laukkanen /kesk vpj. Matti Kangas /vas jäs. Mikko Alatalo /kesk Leena Harkimo /kok Saara Karhu

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2001 N:o 43 45 SISÄLLYS N:o Sivu 43 Laki Pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa,

Lisätiedot

EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp

EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 199/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Suomennos LA 127/2001 vp Gunnar Jansson /r ym. LAKIALOITE 127/2001 vp Arpajaislaki ja eräät siihen liittyvät lait Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tausta Eduskunta hyväksyi 19 päivänä kesäkuuta

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2014 COM(2014) 627 final 2014/0291 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä meriturvallisuuskomitean 94. istunnossa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä

Lisätiedot

Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014

Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014 Ii OIKEUSMINISTERiÖ Kriminaaltpoliittinen osasto Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI

Lisätiedot

HE 119/2015 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 119/2015 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle esittävien taiteilijoiden, äänitteiden valmistajien sekä radioyritysten suojaamisesta tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisesta ja ilmoituksen

Lisätiedot

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman

HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman HE 195/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 6 :n ja sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Eduskunnan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 3/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi virallisista kääntäjistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi virallisista kääntäjistä annettua

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan kokous n;o 48 keskiviikkona 3.6.1992. klo 9.00

Perustuslakivaliokunnan kokous n;o 48 keskiviikkona 3.6.1992. klo 9.00 Perustuslakivaliokunnan kokous n;o 48 keskiviikkona 3.6.1992 klo 9.00 1) Nimenhuuto 2) Päätösvaltaisuus 3) HB 77 laiksi työllisyyslain väliaikaisesta muuttamisesta - Eduskunnan lausuntopäätös - I käsittely.

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

ÅLR 2016/2421

ÅLR 2016/2421 Ahvenanmaan maakunnan hallitus Asiakirjanimi Nro LAUSUNTO Pvm 193 N3 Dnro 8.11.2016 ÅLR 2016/2421 Viite Lausuntopyyntönne Yhteyshenkilö Jenny Eklund-Melander, Tom Karlsson Asia TÄYDENTÄVÄ LAUSUNTO HALLITUKSEN

Lisätiedot

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,

Lisätiedot

Lakivaliokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 9/2003 vp. Hallituksen esitys keskinäisestä oikeusavusta

Lakivaliokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 9/2003 vp. Hallituksen esitys keskinäisestä oikeusavusta PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 9/2003 vp Hallituksen esitys keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehdyn yleissopimuksen ja keskinäistä oikeusapua rikosasioissa

Lisätiedot

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 44/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikenteen tietojärjestelmästä

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 74/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Pohjoismaiden ministerineuvoston sihteeristön ja Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston sihteeristön oikeudellista asemaa koskevan sopimuksen muuttamisesta

Lisätiedot

HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia

HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia HE 6/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ja siihen liittyväksi laiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Sakon täytäntöönpanosta annettua

Lisätiedot

3. HE 34/1997 vp laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain muuttamisesta Hallintovaliokunnan lausuntopyyntö.

3. HE 34/1997 vp laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain muuttamisesta Hallintovaliokunnan lausuntopyyntö. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Tiistai 20.5.1997 klo 10.00 Esityslista 37/1997 vp 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 34/1997 vp laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain muuttamisesta Hallintovaliokunnan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 78/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osuuskuntalain voimaanpanosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan osuuskuntalain voimaanpanolakiin

Lisätiedot

HE 115/2004 vp. pöytäkirjan sekä Euroopan poliisiviraston

HE 115/2004 vp. pöytäkirjan sekä Euroopan poliisiviraston HE 115/2004 vp Hallituksen esitys eduskunnalle euroopan poliisiviraston perustamisesta tehdyn yleissopimuksen 2 artiklan ja liitteen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan sekä euroopan poliisiviraston perustamisesta

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUS SARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUS SARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUS SARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2010 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä kesäkuuta 2010 N:o 74 75 SISÄLLYS N:o Sivu 74 Tasavallan presidentin asetus Afrikan, Karibian

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA. ESITYSLISTA 90/2002 vp. Keskiviikko 23.10.2002 kello 09.00. 1. Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus

PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA. ESITYSLISTA 90/2002 vp. Keskiviikko 23.10.2002 kello 09.00. 1. Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 90/2002 vp Keskiviikko 23.10.2002 kello 09.00 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 200/2002 vp laiksi valmiuslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että

Lisätiedot

Keskiviikko kello Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus

Keskiviikko kello Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 37/2002 vp Keskiviikko 17.4.2002 kello 10.00 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. E 29/2002 vp komission tiedonannosta Euroopan parlamentille ja neuvostolle Europolin

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp)

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp) 19.10.2017 Lainsäädäntöneuvos Sanna Helopuro Valtioneuvoston kanslia / Istuntoyksikkö Muutos

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle Olli Mäenpää 4.10.2016 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laeiksi Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta sekä yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0136 (NLE) 14112/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JUSTCIV 263 TRANS 364 MAR 148 ENV 710 NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Tuomas Ojanen 2.6.2016 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle KAA 1/2016 vp: Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa Lausunnon kohteen rajaus Eduskunnan perustuslakivaliokunta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 57/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle yhteistyöstä ulkomaanopetuksen alalla Suomen ja Ruotsin välillä tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2016 COM(2016) 620 final ANNEX 1 LIITE ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden ja Sveitsin valaliiton välisellä eurooppalaisia satelliittinavigointiohjelmia

Lisätiedot

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 11.5.2017 Eriika Melkas EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ Pääasiallinen sisältö Tiettyjen julkisten ja yksityisten

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä

Lisätiedot

SISÄLLYS. eurooppalaiseen sopimukseen liitetyn tiemerkintöjä käsittelevän pöytäkirjan muutosten voimaansaattamisesta N:o 187.

SISÄLLYS. eurooppalaiseen sopimukseen liitetyn tiemerkintöjä käsittelevän pöytäkirjan muutosten voimaansaattamisesta N:o 187. SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 2006 N:o 187 193 SISÄLLYS N:o Sivu 187 Laki verkkotunnuslain muuttamisesta... 593 188 verkkotunnushallinnosta Ahvenanmaan maakunnassa...

Lisätiedot

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan. HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousvaliokunnalle

Maa- ja metsätalousvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 6/2001 vp Hallituksen esitys hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien 10 päivänä joulukuuta 1982 tehdyn Yhdistyneiden

Lisätiedot

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 13 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 13 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. ULKOASIAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2003 vp Perjantai 13.6.2003 kello 11.30-13.00 Läsnä pj. vpj. jäs. Liisa Jaakonsaari /sd Mari Kiviniemi /kesk Ulla Anttila /vihr Jouni Backman /sd Kauko Juhantalo /kesk

Lisätiedot

HE 88/2008 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti lisäpöytäkirjan kansallisen voimaantulon kanssa.

HE 88/2008 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti lisäpöytäkirjan kansallisen voimaantulon kanssa. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden kansainvälisesti suojattujen tunnusten käytöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia eräiden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain 14 :n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia

Lisätiedot

HE 79/2008 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 79/2008 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 79/2008 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi väylämaksulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väylämaksulakia. Laissa oleva vaatimus ulkomaille

Lisätiedot

Juha Lavapuro Lausunto. Eduskunnan kanslialle. Eduskunnan kanslia on pyytänyt minulta valtiosääntöoikeudellista arvioita kahdesta kysymyksestä:

Juha Lavapuro Lausunto. Eduskunnan kanslialle. Eduskunnan kanslia on pyytänyt minulta valtiosääntöoikeudellista arvioita kahdesta kysymyksestä: Juha Lavapuro Lausunto Eduskunnan kanslialle Eduskunnan kanslia on pyytänyt minulta valtiosääntöoikeudellista arvioita kahdesta kysymyksestä: 1) Onko kansanedustajan toimesta Euroopan parlamentin jäseneksi

Lisätiedot