KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/2015 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/2015 1"

Transkriptio

1 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Kunnanhallitus Aika klo 17:04 20:03 Kokouksen alussa Varparannan kyläyhdistyksen edustajien vierailu ja joukkoliikenteen tilannekatsaus klo 17:04 18:55 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat :t Otsikko Sivu 191 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat Kontiolahden kunnan takauspolitiikka / päivitys Omavelkaisen takauksen vanhentumisen katkaiseminen Hankintaperiaatteiden vahvistaminen Kontiorannan varuskunta alueen valokuituverkon luovuttaminen Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta Kuntastrategian päivittäminen / konsernin omistajaohjaus Kunnanvaltuuston päätösten täytäntöönpaneminen Juko ry:n luottamusmiesten määrä ja ajankäyttö toimikaudella Kunnan pienien tilojen myyntitarjous tilasta Koulula RN:o 21:2 Kontiolahti Tilan Koulula RN:o 1:65 myyminen Puso Tilan Sorola RN:o 8:11 myyminen Lehmo Tilan Huuhkaja RN:o 62:31 myyminen Kontiolahti Tilan Mäkelä RN:o 11:96 myyminen Puso Tilan Marjasärkkä RN:o 6:24 myyminen Lehmo Kontiolahden pienvesien ranta asemakaava ja ranta asemakaavan muutos Varuskunta alueen Korjaamon (rakennus nro 137) myynti Lehmon urheilukeskuksen yleissuunnitelman käsittely Viranhaltijapäätökset Ilmoitusasiat Kunnanhallituksen edustajien terveiset lautakunnista 43

2 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Kunnanhallitus Saapuvilla olleet jäse net Haukka Pertti Puumalainen Jukka Sihvonen Aulikki Toppi Seppo Suvanto Johanna Hiltunen Mika Paalanen Saara Möntti Pirkko puheenjohtaja 1. vpj. 2. vpj. jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen Muut saapuvilla olleet Kuusela Mika kv:n puheenjohtaja Nyyssönen Leena kv:n 1. vpj. Tikkanen Mauri kv:n 2. vpj. Penttilä Jere kunnanjoht., esitt. Himanka Riitta hallintojoht., ptk:npit. Pietikäinen Pauliina talousjoht., as.tunt. Paikalla kokouksen alussa ja klo 17:40 19:10 Pölönen Eero tekninen joht., as.tunt. Paikalla kokouksen alussa klo 17:04 18:55 Rautiainen Jyrki sivistysjoht., as.tunt. Paikalla kokouksen alussa klo 17:40 18:55 Poissa Sivonen Miitri jäsen Allekirjoitukset Pertti Haukka puheenjohtaja Riitta Himanka pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Kontiolahti Johanna Suvanto Seppo Toppi Pöytäkirja yleisesti nähtävänä Kunnantalo, keskushallinto pöytäkirjanpitäjä Riitta Himanka

3 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Kunnanhallitus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kunnanhallitus 191 Puheenjohtajan ehdotus: Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

4 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Kunnanhallitus Pöytäkirjantarkastajat Kunnanhallitus 192 Puheenjohtajan ehdotus: Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Johanna Suvanto ja Seppo Toppi.

5 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Kunnanhallitus Kontiolahden kunnan takauspolitiikka / päivitys / /2015 Kunnanhallitus 193 Kontiolahden kunnalla on ollut määritelty takauspolitiikka vuodesta 2012 lähtien. Viimeisin päivitys takauspolitiikkaan on tehty on tullut voimaan uusi Kuntalaki, joka rajaa aiempaa Kuntalakia tiukemmin kuntien takausmahdollisuuksia. Kuntalaissa on myös huomioitu valtiontukisäännökset, jotka osaltaan vaikuttavat kuntien takausmahdollisuuksiin. Merkittävin muutos uudessa Kuntalaissa on se, että kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa. Näin ollen kunnat eivät enää voi taata liikeyritysten lainoja. Toinen merkittävä muutos aiempaan koskee vesiosuuskuntien lainojen takauksia. Tähän saakka Kontiolahden kunnassa vesiosuuskuntien lainat on taattu 100 prosenttisesti johtuen siitä, että vesi ja viemäriverkostoa ei ole mahdollista kiinnittää ja koska kyseessä on nk. luonnollinen monopoli, joka ei toimi kilpailluilla markkinoilla. Uusi Kuntalaki mahdollistaa edelleen luonnollisten monopolien lainojen takaamisen, mutta valtiontukisäännökset huomioiden vain 80 prosenttisesti. Kontiolahden kunnan takauspolitiikkaa on tarpeen päivittää Kuntalain ja valtiontukisäännösten mukaiseksi alkaen. Päivitetty takauspolitiikka on liitteenä. Oheismateriaalina on asiakirja, jossa tehdyt päivitykset merkitty punaisella tekstillä. Lisätietoja: talousjohtaja Pauliina Pietikäinen, p Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan päivitetyn takauspolitiikan, joka tulee voimaan ja koskee sen jälkeen hyväksyttäviä takauksia. Liitteet Kontiolahden kunnan takauspolitiikka liite

6 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Kunnanhallitus Omavelkaisen takauksen vanhentumisen katkaiseminen 202/ /2015 Kunnanhallitus 194 Nordea Pankki Suomi Oyj on päivätyllä kirjeellään pyytänyt Kontiolahden kunnalta takauksen vanhentumisen estämiseksi todistuksen vanhentumisen katkeamisilmoituksen tiedoksisaannista. Kyseessä on Kiinteistö Oy Kontiolahden Vuokratalojen laina , joka on nostettu vuonna Takauspäätös on tehty kunnanvaltuustossa Lainan alkuperäinen pääoma on ollut euroa ja maksamatta oleva pääoma on per euroa. Lisätietoja: talousjohtaja Pauliina Pietikäinen, p Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että Kontiolahden kunta toteaa Kiinteistö Oy Kontiolahden Vuokratalot Nordea Pankki Oyj Suomelta otetun lainan omavelkaisen takausvastuun olevan voimassa.

7 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Kunnanhallitus Hankintaperiaatteiden vahvistaminen 287/ /2015 Kunnanhallitus 195 Julkiset hankinnat ovat merkittävä osa kunnan toimintaa. Hankintoja sääntelee laki julkisista hankinnoista. Kontiolahden kunta on mukana Joensuun seudun hankintatoimessa, joka koordinoi hankintoja Joensuun seudulla. Joensuun seudun hankintatoimi myös valmistelee kunnissa hyväksyttävät hankintaohjeet. Kontiolahden kunnan hankintojen terävöittamiseksi on tarpeen hyväksyä hankintaperiaatteet. Kontiolahden kunnan hankintaperiaatteet ovat liitteenä. Lisätietoja: talousjohtaja Pauliina Pietikäinen, p Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä oheiset hankintaperiaatteet, jotka tulevat voimaan Hankintaperiaatteet ohjaavat hankintojen tekemistä. Liitteet Kontiolahden kunnan hankintaperiaatteet

8 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Kunnanhallitus Kontiorannan varuskunta-alueen valokuituverkon luovuttaminen 288/ /2015 Kunnanhallitus 196 Entinen Pohjois Karjalan Prikaatin alue Kontiorannassa vapautui varuskunnan lakkautuksen jälkeen muuhun käyttöön Kontiolahden kunnan hallinnassa alue on ollut lukien. Alueella on lakkautetun varuskunnan alueen kattava valokuituverkko jossa on noin 20 jakamoiden välistä kuituyhteyttä. Useimpien jakamoiden välillä on sekä yksi että monimuotokuitua. Kontiolahden kunnalla ei ole tarvetta eikä resursseja toimia kyseisen valokuituverkon omistajana. Kontiolahden kunta on käynyt neuvottelut potentiaalisten verkko operaattorien kanssa kyseisen valokuituverkon vastaanottamisesta siten, että verkko luovutetaan nimellistä ostohintaa vastaan valittavalle operaattorille ehdolla, että Kontiolahti saa käyttöönsä ilman korvausta Kontiorannan luovutettavasta kuituverkosta jokaiselta yhteysväliltä kuitupareja. Lisäksi on edellytetty, että kunnalle jää käyttöoikeus laitepaikkoihin olemassa olevissa jakamoissa ja että kunta saa käyttöönsä joko kuituparin Kontiorannan ja kunnanviraston väliltä tai operaattorin tarjoaman vaihtoehtoisen ratkaisun. Neuvotteluissa on korostettu sitä, että luovutettavan valokuituverkon ylläpidosta tulee vastaamaan vastaanottava operaattori. Hallintosäännön 18 mukaan kiinteän omaisuuden myynnistä euroon saakka vastaa kunnanhallitus. Valokuituverkko katsotaan kiinteäksi omaisuudeksi. Käytyjen neuvotteluiden yhteydessä kunnan kannalta sopivimmaksi valokuituverkon vastaanottajaksi on osoittautunut Kaisanet Oy. Valokuituverkon kauppakirja liitteenä, kauppakirjan liite oheismateriaalina. Lisätietoja: talousjohtaja Pauliina Pietikäinen, p Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä oheisen Kontiolahden kunnan ja Kaisanet Oy:n välisen kauppakirjan. Liitteet Kontiorannan valokuituverkon kauppakirja

9 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta / /2014 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta käynnistää vuoden 2014 arviointikertomuksen laadinnan. Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta merkitsee tiedokseen käydyn keskustelun ja käynnistää vuoden 2014 arviointikertomuksen laadinnan. Tarkastuslautakunta Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2014 arviointikertomuksen laadintaa. Tarkastuslautakunta Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2014 arviointikertomuksen laadintaa. Tarkastuslautakunta Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2014 arviointikertomuksen laadintaa.

10 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä ja allekirjoittaa arviointikertomuksen ja saattaa sen kunnanvaltuustolle tiedoksi. Todetaan esteellisyydet seuraavasti: Sirpa Pakarinen, tekninen lautakunta Minna Kuusela, ympäristölautakunta ja Kontiolahden Yrityspalvelu Oy Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 197 Tarkastuslautakunta on kunnanvaltuuston hyväksymässä arviointikertomuksessaan vuodelta 2014 esittänyt, että kunnanvaltuusto pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista lautakuntien selvitykset siten, että ne voidaan käsitellä mennessä pidettävässä kunnanvaltuuston kokouksessa. Kontiolahden kunnan johtoryhmä on kokouksessaan käsitellyt tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta Arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin vastaaminen on lähetetty valmisteltavaksi lautakunnille ja tytäryhtiöiden hallituksille, joiden selvitykset on koottu liitteeseen. Lisätietoja: talousjohtaja Pauliina Pietikäinen, p Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevat arviointikertomuksesta annetut selvitykset ja saattaa ne arviointikertomuksen mukaisesti tiedoksi tarkastuslautakunnalle ja kunnanvaltuustolle. Liitteet Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen 2014 selvitykset

11 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Kunnanhallitus Kuntastrategian päivittäminen / konsernin omistajaohjaus 478/ /2013 Kunnanhallitus 198 Keskushallinnon talousarvion 2015 toiminnallisena tavoitteena on omistajaohjauksen kehittäminen ja mittarina päivitetty kuntastrategia. Tavoitteena on ollut, että syksyllä 2015 kuntastrategiaa päivitetään puuttuvan omistajaohjauksen osalta. Kontiolahden kunnan johtoryhmä on työstänyt kuntastrategian päivitystä kokouksessaan Tehtyä päivitystä on esitelty kunnanhallitukselle kokouksessa Kuntastrategiaan tehdyt muutokset ovat punaisella tekstillä liitteenä olevassa Kontiolahden strategia Lisätietoja: hallintojohtaja Riitta Himanka, p Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteenä olevaan kuntastrategiaan tehdyn päivityksen liittyen konsernin omistajaohjausta. Liitteet Kuntastrategian päivittäminen / omistajaohjaus

12 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuuston päätösten täytäntöönpaneminen Kunnanhallitus 199 Esitellään kunnanvaltuuston tekemät päätökset. Lisätietoja: hallintojohtaja Riitta Himanka, p Kunnanjohtajan ehdotus: Valtuuston päätökset todetaan laillisessa järjestyksessä syntyneiksi ja täytäntöönpanokelpoisiksi. Päätökset pannaan täytäntöön mm. seuraavin jatko /lisätoimenpitein: Pekka Kettusen ym. valtuustoaloite, jossa todetaan eurooppalaisen koulujen lomakauden ajoittumisesta juhannuksesta elokuun loppuun ja olisi tarkoituksenmukaista siirtyä samaan Suomessakin ja menettely voitaisiin käynnistää kokeiluna Joensuun seudulla. Aloitteessa ehdotetaan, että Kontiolahden kunta tekee esityksen lomakauden uudesta ajankohdasta ja ryhtyy ajamaan asiaa yhdessä Joensuun kaupungin kanssa. Aloite lähetetään valmisteltavaksi kasvatus ja koulutuslautakunnalle. Liitteet Valtuustoaloite / Esitys koulujen kesälomien uudesta ajankohdasta

13 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Henkilöstöasiaintyöryhmä Kunnanhallitus Juko ry:n luottamusmiesten määrä ja ajankäyttö toimikaudella / /2014 Henkilöstöasiaintyöryhmä Kunnanhallitus 200 Kvtes:n VII luvun 8.1. :n mukaisesti luottamusmiesten ajankäytöstä säännöllisenä työaikana sovitaan tarvittaessa VII luvun 13 :n mukaisella paikallisella sopimuksella. Juko ry:n kanssa on käyty paikallisneuvottelu Juko ry:n luottamusmiesten määrästä ja ajankäytöstä toimikaudella Paikallisneuvottelujen tuloksena syntyneen paikallisen sopimuksen hyväksyy kunnanhallitus. Lisätietoja: hallintojohtaja Riitta Himanka, p Puheenjohtajan ehdotus: Henkilöstöasiaintyöryhmä esittää kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi liitteen mukaisen paikallisen sopimuksen Juko ry:n luottamusmiesten määrästä ja ajankäytöstä toimikaudella Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä henkilöstöasiaintyöryhmän ehdotuksen mukaisesti liitteen mukaisen paikallisen sopimuksen Juko ry:n luottamusmiesten määrästä ja ajankäytöstä toimikaudella Liitteet Juko ry:n luottamusmiesten määrä ja ajankäyttö toimikaudella

14 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Ympäristölautakunta Kunnanhallitus Kunnan pienien tilojen myyntitarjous tilasta Koulula RN:o 21:2 Kontiolahti 305/ /2015 Ympäristölautakunta Kunnanhallitus 201 Kunnanhallitus päätti ympäristölautakunnan esityksen mukaisesti, että kunta laittaa myyntiin julkisella tarjouskilpailulla pienet metsätilat, jotka ovat metsänhoidollisesti irrallisia eivätkä ole metsätaloudellisesti kunnan kannalta merkittäviä. Suljetut tarjoukset tuli toimittaa mennessä. Kontiolahden kunnan Kontiolahden kylässä sijaitsevasta Koulula RN:o 21:2 nimisestä tilasta saatiin määräaikaan mennessä kaksi tarjousta. Riitta Puhakan tarjous oli euroa. Laura Melkisen, Jouni Mitjosen, Heikki Melkisen ja Irma Melkisen tarjous oli euroa, mikäli kesken oleva puukauppa ja harvennushakkuu tehdään uuden omistajan lukuun, ja euroa, mikäli ne tehdään kunnan lukuun. Saadut tarjoukset eivät vastaa tilan arvoa. Oheismateriaali: yhteenvetotaulukko Lisätietoja: kaavoitusjohtaja Matti Moisala, puh Kaavoitusjohtajan ehdotus: Ympäristölautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se hylkää Kontilahden kylässä sijaitsevasta Koulula RN:o 21:2 nimisestä tilasta tulleet molemmat tarjoukset. Kontiolahden kunnan hallintosääntö 18. Kartta liitteenä, yhteenvetotaulukko oheismateriaalina. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä ympäristölautakunnan ehdotuksen. Saadut tarjoukset eivät vastaa tilan arvoa. Liitteet Kunnan pienien tilojen myyntitarjous tilasta Koulula RN:o 21:2 Kontiolaht, kartta

15 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Ympäristölautakunta Kunnanhallitus Tilan Koulula RN:o 1:65 myyminen Puso 302/ /2015 Ympäristölautakunta Kunnanhallitus 202 Kunnanhallitus päätti ympäristölautakunnan esityksen mukaisesti, että kunta laittaa myyntiin julkisella tarjouskilpailulla pienet metsätilat, jotka ovat metsänhoidollisesti irrallisia eivätkä ole metsätaloudellisesti kunnan kannalta merkittäviä. Suljetut tarjoukset tuli toimittaa mennessä. Kontiolahden kunnan Puson kylässä sijaitsevasta Koulula RN:o 1:65 nimisestä tilasta saatiin määräaikaan mennessä kaksi tarjousta. Pohjois Karjalan ELY keskuksen tarjous koski erillistä määräalaa ja oli suuruudeltaan euroa. Matti Turunen tarjosi koko tilasta euroa. Matti Turusen tarjous vastaa myytävän tilan arvoa. Oheismateriaali: yhteenvetotaulukko Lisätietoja: kaavoitusjohtaja Matti Moisala, puh Kaavoitusjohtajan ehdotus: Ympäristölautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy Matti Turusen tekemän tarjouksen ja myy hänelle Puson kylässä sijaitsevan Koulula RN:o 1:65 nimisen tilan hintaan euroa. Myytävän tilan pinta ala on 12,76 ha. Kontiolahden kunnan hallintosääntö 18. Kartta liitteenä, yhteenvetotaulukko oheismateriaalina. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä ympäristölautakunnan ehdotuksen. Liitteet Tilan Koulula RN:o 1:65 myyminen Puso, kartta

16 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Ympäristölautakunta Kunnanhallitus Tilan Sorola RN:o 8:11 myyminen Lehmo 301/ /2015 Ympäristölautakunta Kunnanhallitus 203 Kunnanhallitus päätti ympäristölautakunnan esityksen mukaisesti, että kunta laittaa myyntiin julkisella tarjouskilpailulla pienet metsätilat, jotka ovat metsänhoidollisesti irrallisia eivätkä ole metsätaloudellisesti kunnan kannalta merkittäviä. Suljetut tarjoukset tuli toimittaa mennessä. Kontiolahden kunnan Lehmon kylässä sijaitsevasta Sorola RN:o 8:11 nimisestä tilasta saatiin määräaikaan mennessä kaksi tarjousta. Anssi Turusen ja Raija Pynnösen tarjous oli euroa ja Olga ja Konstantin Timoninin tarjous euroa. Olga ja Konstantin Timoninin tarjous vastaa myytävän tilan arvoa. Oheismateriaali: yhteenvetotaulukko Lisätietoja: kaavoitusjohtaja Matti Moisala, puh Kaavoitusjohtajan ehdotus: Ympäristölautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy Olga ja Konstantin Timoninin tekemän tarjouksen ja myy heille Lehmon kylässä sijaitsevan Sorola RN:o 8:11 nimisen tilan hintaan euroa. Myytävän tilan pinta ala on 1,07 ha. Kontiolahden kunnan hallintosääntö 18. Kartta liitteenä, yhteenvetotaulukko oheismateriaalina. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä ympäristölautakunnan ehdotuksen. Liitteet Tilan Sorola RN:o 8:11 myyminen Lehmo, kartta

17 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Ympäristölautakunta Kunnanhallitus Tilan Huuhkaja RN:o 62:31 myyminen Kontiolahti 300/ /2015 Ympäristölautakunta Kunnanhallitus 204 Kunnanhallitus päätti ympäristölautakunnan esityksen mukaisesti, että kunta laittaa myyntiin julkisella tarjouskilpailulla pienet metsätilat, jotka ovat metsänhoidollisesti irrallisia eivätkä ole metsätaloudellisesti kunnan kannalta merkittäviä. Suljetut tarjoukset tuli toimittaa mennessä. Kontiolahden kunnan Kontiolahden kylässä sijaitsevasta Huuhkaja RN:o 62:31 nimisestä tilasta saatiin määräaikaan mennessä yksi tarjous. Pohjois Karjalan ELY keskuksen tarjous oli euroa. Kaavoitusjohtaja neuvotteli myyntihinnaksi ELY keskuksen kanssa euroon, mikä vastaa paremmin tilan arvoa. Oheismateriaali: yhteenvetotaulukko Lisätietoja: kaavoitusjohtaja Matti Moisala, puh Kaavoitusjohtajan ehdotus: Ympäristölautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy Pohjois Karjalan ELY keskuksen tekemän korotetun tarjouksen ja myy sille Kontiolahden kylässä sijaitsevan Huuhkaja RN:o 62:31 nimisen tilan hintaan euroa. Myytävän tilan pinta ala on 4,30 ha ja se rajoittuu luonnonsuojelualueeseen. Kontiolahden kunnan hallintosääntö 18. Kartta liitteenä, yhteenvetotaulukko oheismateriaalina. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä ympätistölautakunnan ehdotuksen. Liitteet Tilan Huuhkaja RN:o 62:31 myyminen Kontiolahti, kartta

18 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Ympäristölautakunta Kunnanhallitus Tilan Mäkelä RN:o 11:96 myyminen Puso 299/ /2015 Ympäristölautakunta Kunnanhallitus 205 Kunnanhallitus päätti ympäristölautakunnan esityksen mukaisesti, että kunta laittaa myyntiin julkisella tarjouskilpailulla pienet metsätilat, jotka ovat metsänhoidollisesti irrallisia eivätkä ole metsätaloudellisesti kunnan kannalta merkittäviä. Suljetut tarjoukset tuli toimittaa mennessä. Kontiolahden kunnan Puson kylässä sijaitsevasta Mäkelä RN:o 11:96 nimisestä tilasta saatiin määräaikaan mennessä yksi tarjous Risto Romppaselta. Tarjouksen suuruus oli euroa. Tehty tarjous vastaa myytävän tilan arvoa. Myytävän tilan maaperässä sijaitsee myös tarjouksen tekijän putkistoa. Oheismateriaali: yhteenvetotaulukko Lisätietoja: kaavoitusjohtaja Matti Moisala, puh Kaavoitusjohtajan ehdotus: Ympäristölautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy Risto Romppasen tekemän tarjouksen ja myy hänelle Puson kylässä sijaitsevan Mäkelä RN:o 11:96 nimisen tilan hintaan euroa. Myytävän tilan pinta ala on 0,92 ha. Alueella oleva puusto on lähinnä lepikkoa. Kontiolahden kunnan hallintosääntö 18. Kartta liitteenä, yhteenvetotaulukko oheismateriaalina. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä ympäristölautakunnan ehdotuksen. Liitteet Tilan Mäkelä RN:o 11:96 myyminen Puso, kartta

19 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Ympäristölautakunta Kunnanhallitus Tilan Marjasärkkä RN:o 6:24 myyminen Lehmo 298/ /2015 Ympäristölautakunta Kunnanhallitus 206 Kunnanhallitus päätti ympäristölautakunnan esityksen mukaisesti, että kunta laittaa myyntiin julkisella tarjouskilpailulla pienet metsätilat, jotka ovat metsänhoidollisesti irrallisia eivätkä ole metsätaloudellisesti kunnan kannalta merkittäviä. Suljetut tarjoukset tuli toimittaa mennessä. Kontiolahden kunnan Lehmon kylässä sijaitsevasta Marjasärkkä RN:o 6:24 nimisestä tilasta saatiin määräaikaan mennessä kaksi tarjousta. Pihatyö Nuutinen Oy:n tarjous oli euroa ja Ninja Kylänpään tarjous euroa. Ninja Kylänpään tarjous vastaa myytävän tilan arvoa. Oheismateriaali: yhteenvetotaulukko Lisätietoja: kaavoitusjohtaja Matti Moisala, puh Kaavoitusjohtajan ehdotus: Ympäristölautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy Ninja Kylänpään tekemän tarjouksen ja myy hänelle Lehmon kylässä sijaitsevan Marjasärkkä RN:o 6:24 nimisen tilan hintaan euroa. Myytävän tilan pinta ala on 0,53 ha. Kontiolahden kunnan hallintosääntö 18. Kartta liitteenä, yhteenvetotaulukko oheismateriaalina. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä ympäristölautakunnan ehdotuksen. Liitteet Tilan Marjasärkkä RN:o 6:24 myyminen Lehmo, kartta

20 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Kunnanhallitus Kontiolahden pienvesien ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos 152/ /2014 Ympäristölautakunta UPM Kymmene Oyj on aloittanut ranta asemakaavoituksen ja muutoksen omistamiensa Puson kylän tilojen 60:1 ja 59:7 ranta alueilla, jotka ovat Herajärvellä, Pusonjärvellä, Ripulijärvellä ja Kaitajärvellä. Suunnittelun kohteena on Korkeimman hallinto oikeuden päätöksellä /1/11 kumoamat alueet. Lisäksi suunnittelualueeseen kuuluvat Ripulijärven ja Kaitajärven lyhyet rantaosuudet jo vahvistetussa ranta asemakaavassa. Ranta asemakaavan muutos koskee maa ja metsätalousalueita sekä maa ja metsätalousalueita, joilla on erityisiä ympäristöarvoja. Kaavaluonnos ja osallistumis ja arviointisuunnitelma ovat nyt valmistuneet ja ne voidaan laittaa nähtäville, sekä pyytää niistä tarvittavat lausunnot. Lisätietoja: kaavoitusjohtaja Matti Moisala, puh. (013) Kaavoitusjohtajan ehdotus: Ympäristölautakunta päättää asettaa MRL 62 ja 63 :n ja MRA 30 :n mukaisesti päivätyt osallistumis ja arviointisuunnitelman ja luonnosasiakirjat koskien Kontiolahden pienvesien ranta asemakaavan muutosta ja laajennusta julkisesti nähtäville ja pyytää niistä lausunnot Pohjois Karjalan maakuntaliitolta, Pohjois Karjalan ja Pohjois Savon ELY keskuksilta, Museovirastolta, Pohjois Karjalan Sähkö Oy:ltä ja kunnan tekniseltä lautakunnalta. Kaavatyö koskee Puson kylän tiloja RN:o 60:1 ja RN:o 59:7. Ympäristölautakunta Kontiolahden kunnan pienvesien ranta asemakaavan päivätyt luonnosasiakirjat ja osallistumis ja arviointisuunnitelma olivat MRL 62 ja 63 :n ja MRA 30 :n mukaisesti julkisesti nähtävillä Lausunnot pyydettiin Pohjois Karjalan maakuntaliitolta, Pohjois Karjalan ja Pohjois Savon ELY keskuksilta, Museovirastolta, Pohjois Karjalan Sähkö Oy:ltä ja kunnan tekniseltä lautakunnalta. Lausunnot ja mielipiteet sekä niihin laaditut vastineet ovat ohessa. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Tiivistelmä: Maakuntakaavan tilannetta on kuvattu laajasti kaavaselostuksen kappaleessa 3.2. Täydennyksenä jo esitettyihin kohtiin Herajärven Mäntyselän rannalle osoitetut rakennuspaikat voidaan katsoa kuuluvan maakuntakaavassa (1. vaihe) esitettyyn Kolin valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema alueeseen (ma 1). Toisaalla taas yksi suunnittelualueen rakennuspaikoista kohdistuu Ripulijärven harjualueelle, joka on maakuntakaavassa (3. vaihe) esitetty maakunnallisesti

21 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Kunnanhallitus arvokkaana harjualueena (ge 1). Suunnittelumääräyksen (ge 1) mukaan alueen käytön suunnittelussa on otettava huomioon alueen geologiset ominaispiirteet sekä biologiset ja maisemalliset arvot. Kaavaselostukseen tulee myös täydentää, että maakuntakaavan 3.vaihe on vahvistettu ympäristöministeriössä Kaavassa tuleekin tarkastella vielä erityisesti edellä mainittujen alueiden osalta, onko suunnitellulla rakentamisella haitallisia vaikutuksia esimerkiksi maisemaan ja onko rakennuspaikkojen osoittamiselle tämän myötä edellytyksiä. Luonnosvaiheessa olevien asemakaavan ja asemakaavamuutoksen yhteydessä tulee selvittää sekä kaavoitettavan alueen että myös rantakaavoitettavan alueen ympäristön ranta alueiden vaikutukset kokonaisuutena. Vain näin toimien voidaan varmistua, että kaava on maakuntakaavamerkintöjen (ge 1) mukainen ja että kaavaratkaisu täyttää valtakunnalliset alueiden käyttötavoitteet sekä maankäyttö ja rakennuslain asemakaavalle asetetut sisältövaatimukset. Kaavaselostuksessa ei esitetä myöskään mitoituslaskelmaa, jonka perusteella saisi käsityksen rantarakentamisen tehokkuudesta. Jos laskelma tai vaikutusten arvioinnit on esitetty aikaisemmassa vaiheessa, tulisi se liittää myös tähän käsillä olevan kaavan luonnosvaiheeseen. Kaavaluonnoksesta ei käy ilmi sitä, miten lintuselvitys on otettu kaavaratkaisussa huomioon tai onko sitä huomioitu millään tavalla. Erityisesti kaavaluonnoksissa kiinnittää huomiota se, että lintuselvityksen mukaan Ripulijärven luoteisosassa on tavattu kaakkuri ja kuikka sekä Kaitajärvellä ja Pusonjärvellä kuikka. Tästä huolimatta kaavassa on osoitettu rakentamista hyvinkin lähelle lintuselvityksen havaintoja. Vastine: Kolin valtakunnallisesti arvokas maisema aluemerkintä lisätään kaavakarttaan, samoin arvokas Pitkälampi Ripulinjärvi harjualue ge merkinnällä. Maakuntakaavan 3. vaiheen vahvistuspäivä lisätään. Arvokkaalla harju alueella rakentaminen ei ole kiellettyä. Vain maa ainesten ottaminen alueella ei ole luonnon ja maisemansuojelullisista syistä mahdollista. Kaava merkintä ei salli kellarikerroksen rakentamista. Kaavalla ei ole vaikutusta Kolin maisema alueeseen. Selostusta täydennetään tarvittavilta osin. Ripulijärven luoteisosassa tavattu kaakkuri on ruokailulennollaan koilliseen lentänyt kaakkuri (DIR, NT) eikä kuulu järven pesimälajeihin. Kaakkuri pesii ainoastaan pienillä suorantaisilla lammilla ja suorimmillä ja saa ravintonsa laajoilta selkävesiltä usein kaukanakin pesälammiltaan. Ripulijärven luoteisosassa tavattu kuikka lintuselvityksen karttaliitteessä tarkoittaa kuikkaparia ja niiden pesäpaikka ei ole tiedossa (lintuselvitys s. 6). Kaitajärvellä ei ole tavattu kuikkaa. Pusonjärvellä kortteliin 6 osoitetut rakennuspaikat 2 ja 3 siirretään kauemmaksi kuikan pesästä. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Tiivistelmä:

22 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Kunnanhallitus Pusonjärveltä löydetyn kuikan pesän kohdalta on siirretty kaksi rakennuspaikkaa Ripulinjärven eteläosan kortteliin 25 tontille 4 ja Kaitajärven koillisosan kortteliin 15 tontille 4. Kuikan pesä on merkitty linnustoselvityksessä väärään paikkaan, joten tieto on tarkistettava. Herajärven rannan alueella maasto on varsin rehevää. Korttelin 8 tontti 2 on osoitettu hankalasti soistuneen alueen ja rannan väliselle kumpareelle, jolle sijoittuu myös osa tontista 3. Lisäksi saman korttelin tontin 5 kohdalla on kuikan pesä, jota linnustoselvittäjä ei ole havainnut. Kyseisten tonttien siirtomahdollisuudet on tutkittava. Korttelin 25 tontti 4 tulee siirtää tai poistaa. Purojen välittömät lähiympäristöt ovat metsälain (metsäl 10 ) erityisen tärkeitä elinympäristöjä ja luonnontilaiset purot vesilain (VL 17a ) suojeltuja luontotyyppejä. Ripulinjärven ja Pieni Ripulilammen välisen puron ympäristö on merkitty kaavakartassa sp merkinnällä. Alle hehtaarin kokoiset lammet, kuten Pieni Ripulilampi, ovat vesilain suojeltuja luontotyyyppejä (VL 15 a ) ja niiden lähiympäristöt ovat metsälain 10 :n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Herajärven Enonsalmen lehto on luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue, jolla on kaavakartassa luo merkintä. ELY keskuksen mielestä rakennuspaikkojen osoittaminen niemen kärkeen on maisemallisesti kyseenalaista ja yleisten kaavoitusperiaatteiden vastaista. Tällä perusteella korttelin 9 tontit 1 ja 2 tulee siirtää tai poistaa. Maakuntakaavan 2. vaiheessa on Ripulijärven ympäristöön osoitettu arvokasta harjualuetta osoittava merkintä ge 1. Nämä alueet on osoitettava kaavakartassa. Kaavakartassa tulee näkyä ohjeelliset tieyhteydet kullekin tontille. Pohjois Karjalan luonnonsuojelupiiri tulee liittää osallisiin. Vastine: Siirretään kuikanpesämerkintä linnustoselvityksessä oikeaan paikaan ja kaavakartalla korttelille 6 osoitetut rakennuspaikat 2 ja 3 siirretään kauemmaksi kuikanpesän paikasta. Herajärven rannan alueella korttelin 8 tonteille 2 ja 3 pystyy rakentamaan. Tontti 5 poistetaan. Siirtomahdollisuutta ei ole, koska ei ole järkevää paikkaa. Korttelin 25 tontti 4 on kavennettu. Tontin rajaus on muutettu siten, että purojen välittömät lähiympäristöt jäävät rakentamisen ulkopuolelle. Herajärven rannan alueella korttelin 9 tontti 2 poistetaan, koska kapea Enonsalmi on tärkeä kulkuväylä ja talvisin salmi on sula ja kulku tapahtuu mantereen kautta. Arvokas Pitkälampi Ripulinjärvi harjualue osoitetaan maakuntakaavan mukaisesti.

23 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Kunnanhallitus Ohjeelliset tieyhteydet lisätään. Lisätään Pohjois Karjalan luonnonsuojelupiiri osallisiin. Pohjois-Savon ELY-keskus: Pohjois Savon ELY keskuksen liikenne ja infrastruktuuri vastuualueella ei ole huomautettavaa kaavaluonnokseen. Kaava alueelle ei rajaudu maanteitä, eikä lomarakennuspaikkojen määrä (15 kpl) aiheuta merkittäviä liikenteellisiä vaikutuksia. Kaavamääräyksessä on myös riittävällä tavalla huomioitu rakennuspaikkojen liittyminen maantieverkkoon. ELY keskuksen liikenne ja infrasturktuuri vastuualuetta ei ole tarpeen kuulla kaavaprosessin edetessä. Museovirasto: Museovirastolla ei ole huomautettavaa Kontiolahden pienvesien ranta asemakaavaan ja ranta asemakaavan muutokseen. Pohjois-Karjalan Sähkönsiirto Oy: Koska ranta asemakaavan luonnoksessa ei ole esitetty sähköjohtojen ja muuntamoiden tarkkoja paikkoja, esitämme kaavan seliteosassa mainittavan seuraavaa: Alueella sijaitsevien rakennusten ja muiden sähköä käyttävien laitteiden sähköistystä varten on maankäytössä varattava riittävästi tilaa sähköjohtojen ja muuntamoiden rakentamiselle ja ylläpidolle. Käytämme alueella verkonrakentamisessa ilmajohtoja ja pylväsmuuntamoita, jotka tarvitsevat kaavaan seuraavat aluevaraukset: johtoalueen leveys 10 metriä (5 metriä johdon molemmin puolin) muuntamon suoja alueen säde on 15 metriä Vastine: Lisätään seliteosan yleismääräyksiin. Tekninen lautakunta Tiivistelmä: Kuntatekniikan päällikkö: Tällä ranta asemakaavalla on tarkoitus saada yhteensä 15 rakennuspaikkaa loma asunnoille, jotka sijoittuvat useiden vesistöjen rannoille. Kyse on vaikutuksiltaan melko vähäisistä toimenpiteistä. Kulkuyhteydet ovat järjestettävissä nykyiseltä tiestöltä. Vesihuoltopäällikkö: Ei huomauttamista ranta asemakaavasta. Alueen vesihuolto hoidetaan kiinteistökohtaisin järjestelmin. Vastine: Ei huomautettavaa. Herajärvi-seura ry Tiivistelmä:

24 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Kunnanhallitus Herajärvi seuralle ei ole lähetetty lausuntopyyntöä pienvesien ranta asemakaavan muutoksesta ja laajennustyöstä, vaan olemme tulleet tietoiseksi kuulutuksesta muuta kautta. Jatkossa pyydämme kuulemaan asiassa myös Herajärvi seuraa. Kaavaluonnoksessa on suunniteltu Herajärven Enonsalmen lähelle tontteja vapaa ajan asumiseen. Kaavoitus nähdään hyvänä, koska se parantaa suunnitelmallista alueen käyttöä. Ehdotamme kuitenkin, että korttelia 9 ei kaavoiteta vapaa ajankäyttöön, vaan se jätetään metsämaaksi. Kapea Enonsalmi on tärkeä kulkuväylä niin kesällä kuin talvella. Talvella salmi on sula ja kulku tapahtuu manteretta myötäillen kaavassa esitetyn korttelin 9 kautta. Muuta turvallista kulkuväylää Eteläpäänselän ja Enonselän välillä ei ole. Tämä kulkureitti on ollut käytäntönä niin kauan kuin nyt elossa olevat voivat muistaa. Jos kortteli 9 rakennetaan, tulee siitä häiriötä niin tontin omistajalle kuin alueella liikkuville. Tontin omistajalla tulee olla oikeus rauhaan omalla rannallaan sekä oikeus rakentaa laituri. Nämä molemmat oikeudet estäisivät liikkumisen kapeassa salmessa, erityisesti talvella. Lisäksi huomautamme, että korttelin 9 alueella on tunnistettu arvokas luontokohde, harmaaleppälehto. Vastine: Herajärven rannan alueella korttelin 9 tontti 2 poistetaan, koska kapea Enonsalmi on tärkeä kulkuväylä. Talvisin salmi on sula ja kulku tapahtuu mantereen kautta. Kontiolahden Luonnonystävät, Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri ja Pohjois-Karjalan Lintutieteellinen yhdistys: Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa mainitaan osallisiksi mm. yhteisöt, joiden toimialaa kaavoitus käsittelee. Katsomme, että kunnan luonnonsuojeluyhdistys on myös tällainen yhteisö sellaisten kaavahankkeiden osalta, joihin liittyy luonto- ja ympäristökysymyksiä. Kontiolahden Luonnonystävät olisi syytä osallistaa kaavoitukseen tiedottamalla käsiteltävinä olevista kaavahankkeista. Tästä sovittiin kaavoitusjohtajan kanssa muutama vuosi sitten, mutta tuosta sopimuksesta ja useista muistutuksista huolimatta yhdistys on pidetty kaavahankkeiden ulkopuolella. Tämä ympäristönäkökulman huomiotta jättäminen johtaa usein kaavoituksen myöhäisempien vaiheiden muistutuksiin ja joskus myös valitusprosesseihin. Muissa Pohjois-Karjalan kunnissa luonnonsuojeluyhdistykset on otettu mukaan kaavoitusprosessiin. Luonnonystävät suosittelee myös yleisötilaisuuksia, jollainen mainittiin tämänkin kaavan osallistamismuotona. Luonnonsuojelupiiri ja lintutieteellinen yhdistys puuttuivat lähes saman kaavan aiemmassa käsittelyvaiheessa luontoselvitysten riittämättömyyteen. KHO:n päätöksellä kaava kumottiin joidenkin rakennuspaikkojen osalta. Tämä uusi kaavan käsittelyvaihe on käytännössä yritys saada nuo aiemmin kumotut rakennuspaikat uudelleen kaavaan. Tavoitteena ei näytä olleen siirtää näitä kumottuja rakennuspaikkoja linnustollisesti kestävämmille paikoille, vaikka

25 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Kunnanhallitus vaihtoehtoja olisi ollut. Kaavaluonnosasiakirjoihin sisältyy kesällä 2013 kohdejärvillä tehty linnustoselvitys. Yhdistysten tiedossa on alueella tehty toinenkin, julkaisematon linnustoselvitys, jossa alue on tutkittu perusteellisemmin. Kaavoitukseen oleellisimmin vaikuttava lintulaji tällä alueella on kuikka. Tarkemmassa selvityksessä on toistuvasti havaittu useampia kuikkareviirejä, varmistettu aiemmin epävarma pesintäpaikka sekä todettu kanahaukan pesä. Kaavoituksen pohjana olevassa linnustoselvityksessä on havaittu kuikanpesä merkitty väärään paikkaan, mikä on olennaisesti vaikuttanut rakennuspaikkojen sijoitteluun. Monin eri perustein voidaan todeta, että kaavoituksen pohjaksi laadittu linnustoselvitys ei ole riittävä. KHO:n olisi pitänyt kumota koko kaava ja vaatia alueelta tehtäväksi kunnollinen selvitys. Tämä kaava pitää perustaa kattavaan ja luotettavaan linnustoselvitykseen. Vastine: Kontiolahden Luonnonystävät, Pohjois Karjalan luonnonsuojelupiiri ja Pohjois Karjalan Lintutieteellinen yhdistys lisätään OAS:ään osallisiksi. KHO kumosi osan edellisestä kaavasta, koska alueen linnuista ei ollut riittävästi tietoa. Päätöksen jälkeen alueella on laadittu lintuselvitys kesällä Nyt esillä olevassa luonnoksessa alueen linnusto on otettu huomioon. Muistutus ei aiheuta muutosta kaavaan. Kuikan pesän virheellinen paikka on huomioitu kaavassa rakennuspaikkojen uudella sijoittelulla. Virheestä huolimatta 2013 laadittu linnustoselvitys on riittävän kattava huomioiden kaavalla osoitettu vähäinen rakentaminen. Otamme mielellämme vastaan muistutuksessa mainitun lintuselvityksen tietoja suunnittelun pohjaksi. Todettakoon, että kuikkakanta on viime vuosina runsastunut ja uhanalaisuusluokitukseltaan kuikka on elinvoimainen. Lisäksi rannoilla jää riittävästi vapaata rantaa, jossa kuikka voi edelleen pesiä. Kuikan pesimäkantaan ei ole vaikutusta. Oheismateriaali: Lisätietoja: kaavoitusjohtaja Matti Moisala, puh Kaavoitusjohtajan ehdotus: Ympäristölautakunta päättää asettaa MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti päivätyt ehdotusasiakirjat koskien Kontiolahden pienvesien ranta asemakaavan muutosta ja laajennusta julkisesti nähtäville ja pyytää niistä lausunnot Pohjois Karjalan maakuntaliitolta, Museovirastolta, Pohjois Karjalan ELY keskukselta, Pohjois Karjalan Sähkö Oy:ltä ja kunnan tekniseltä lautakunnalta sekä Kontiolahden Luonnonystävät ry:ltä.

26 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Kunnanhallitus Ympäristölautakunta Kontiolahden kunnan pienvesien ranta asemakaavan päivätyt ehdotusasiakirjat olivat MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti julkisesti nähtävillä Lausunnot pyydettiin Pohjois Karjalan maakuntaliitolta, Museovirastolta, Pohjois Karjalan ELY keskukselta, Pohjois Karjalan Sähkö Oy:ltä ja kunnan tekniseltä lautakunnalta sekä Kontiolahden Luonnonystävät ry:ltä. Saadut lausunnot ja niihin laaditut vastineet ovat alla. Tiivistetyt lausunnot ovat kokonaisuudessaan oheismateriaalina. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Tiivistelmä: Maakuntakaavan tilannetta on kuvattu laajasti kaavaselostuksessa kappaleessa 3.2. Kaavaselostukseen tulee myös täydentää, että Maakuntahallitus teki maakuntavaltuustolle esityksen maakuntakaavan 4. vaiheen hyväksymisestä. Maakuntavaltuusto pitää kevätkokouksensa 15. kesäkuuta Tavoitteena on, että valtuustosta kaava etenee ympäristöministeriön vahvistettavaksi. Maakuntaliitto on antanut jo kaavaluonnoksesta lausunnon Maakuntaliitto toteaa, että lausunnossa esille tuodut asiat on huomioitu nähtävillä olevassa kaavaehdotuksessa lukuun ottamatta Pitkälampi Ripulinjärvi harjualuetta, jota ei ole osoitettu kaavaselostuksen (kohta 4.2.4) mukaisesti kokonaan kaavakartalla eikä kaavaselostuksessa (kohta 5.4) ole esitetty ge aluevarausta eikä suunnittelumääräystä. Maakuntaliitto korostaa, että rakennettaessa ranta alueelle tulee huomioida rakentamisen sijoittuminen ja sopeuttaminen ympäristöön Kontiolahden kunnan rakennusjärjestyksessä esitetyllä tavalla. Vastine: Tehdään maakuntakaava 4. hyväksymistä koskevat merkinnät kaavaselostukseen. Pitkälampi Ripulijärven harjualue on merkitty voimassa olevassa ranta asemakaavassa MY alueeksi. Vireillä olevassa kaavassa ei Ripulijärven osalta käsitellä muuta kuin rakennuspaikkoja. Kaavakartalla on maakuntakaavan mukainen harjualueen rajaus, mutta pohjoisemmalta osa alueelta on jätetty rasterimerkintä pois, koska kaava ei koske sitä aluetta. Merkitään rasteri siten, että se kattaa koko harjualueen. Kaavan ge merkintään voidaan ottaa seuraava määräys: Alueen käytön suunnittelussa on otettava huomioon alueen geologiset ominaispiirteet, sekä biologiset ja maisemalliset arvot. Kaavan etäisyysvaatimukset ovat samat kuin kunnan rakennusjärjestyksessä. Pohjois-Karjalan ELY-keskus: ELY-keskus antoi kaavaluonnoksesta lausuntonsa Kaavan laatija on lausunnon johdosta tehnyt kaavaehdotukseen ELY-keskuksen

27 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Kunnanhallitus esittämät muutokset lukuun ottamatta Herajärven Enonsalmen korttelin 9 tonttia 1, jota ei ole kaavasta poistettu tai siirretty. Korttelin 9 tontti 2, jolle alueelle kohdistuu lehtoa koskeva luo-merkintä, on kuitenkin poistettu, joten ELY-keskus pitää luontoarvojen osalta toimenpidettä riittävänä. ELY-keskuksella ei ole kaavaehdotukseen huomautettavaa. Kontiolahden Luonnonystävät ry Tiivistelmä: Uusi linnustoselvitys on tehty edelleen vajavaisesti sekä lintujen että kasvillisuuden osalta. Linnustoselvitys tulee tehdä vesilintujen osalta vähintään kahtena ja maalintujen osalta ainakin kolmena eri aamuna tehtyjen laskentojen pohjalta. Alueilla on käyty vain kerran eikä käyntien ajoituksia ole eritelty riittävällä tarkkuudella. Myös puusto ja muu kasvillisuus on etenkin Herajärvellä dokumentoitu alkuperäisessä luontoselvityksessä ja linnustoselvityksessä ylimalkaisesti ja jopa harhaanjohtavasti. Tämä on voinut vaikuttaa kaavaratkaisuihin. KHO:n käsittelyä varten kaava alue on tutkittu pistokokein, joiden perusteella löytyneet puutteelliset kohdat kaavasta kumottiin. On oletettavissa, että tutkimatta hyväksytty kaava alue pitää sisällään samantyyppisiä luontoselvityksen virheitä ja puutteita. Kaavan pienten osien muutos on hankalaa, kun kaava aluetta ei käsitellä kokonaisuutena. Tällä menettelyllä on tietyt alkuperäisen kaavan osa alueet jo etukäteen pakotettu keskimääräistä tiiviimpään rakentamiseen. Nämä alueet kuuluvat maastohavaintojen perusteella alkuperäisen kaava alueen herkimpiin osiin, mikä ei ole voinut olla oikeuden tavoittelema lopullinen ratkaisu. Luontoselvitykset tulisi aina teettää ammattilaisella ja vaatia työltä tarkkuutta ja standardien (linnustolaskennasta annettujen virallisten ohjeiden) noudattamista. Näin vältyttäisiin turhilta valituksilta ja moninkertaiselta työltä. Ei voida olettaa, että tehdyt luontoselvitykset tarkastetaan talkootyönä, vaan niihin on voitava luottaa alun perin. Herajärven Mäntylahden alueella on luontoselvityksessä mainittu olevan 0,1 ha laajuinen lehtoalue Enonsalmen vieressä, josta on muusta syystä sittemmin poistettu tontti. Lehtokohde on saanut kaavassa luo merkinnän. Alueella on kuitenkin laaja yhtenäinen lehtoalue, jolloin useat rakennuspaikat korttelissa 8 (rakennuspaikkojen numerot puuttuvat kaavakartasta kaikilla kohteilla) ovat kokonaan lehtoa ja kaikki ko. korttelin rakennuspaikat valtaosin. Merkittävä osa näistä lehdoista täyttää metsälaissa mainitut erityisen arvokkaiden elinympäristöjen kriteerit. Alueella on myös tihkupintaa, lehtokorpea ja luhtaa, vaikkei niitä ole luontoselvityksessä havaittu. Myös nämä ovat metsälain mukaan erityisen arvokkaita kohteita. Enonsalmen vieressä korttelin 9 ainoa jäljelle jäänyt tontti sisältää kapean niemen kärjen, jonka rakentaminen ei ole luonnon, jokamiehenoikeuksien ja maiseman kannalta edullista. Tähän myös ELY keskus puuttui. Koko alue on maisemallisesti arvokas, minkä myös Pohjois Karjalan

28 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Kunnanhallitus maakuntaliitto lausunnossaan totesi. Vastineessa on todettu ainoastaan, että korttelin 8 tonteille pystytään tekniseltä kannalta rakentamaan, mutta luonto ja maisema arvot sivuutettiin. Tämän alueen rakentamisesta tulisi kokonaan luopua. Luontoselvityksessä ja linnustoselvityksen aluekuvauksessa ei ole tuotu esille sitä, että Herajärven alue ei ole niinkään nuorta kuusivaltaista metsää vaan enimmäkseen keski ikäistä tai vanhempaa, latvukseltaan ja puukuutioiltaan lehtipuuvaltaista sekametsää, jossa on merkittävästi suuria lahoja lehtipuita, mm. haapaa, koivua, raitaa ja maapuuta. Alueella on myös valkoselkätikan syönnöksiä ja monta soikkokaksikon, näsiän ja mustakonnanmarjan esiintymää. Alue soveltuisi mahdollisesti METSO kohteeksi, huomioiden, että osalla aluetta ilmeisen ravinnepuutoksen vuoksi huonosti kasvava, latvuslehtipuuston alle jäänyt alikasvoskuusikko vaatinee luonnonhoitotoimenpiteitä. Vastineessa kuikkakannan todetaan runsastuneen viime vuosina ja kuikan olevan uhanalaisuusluokitukseltaan elinvoimainen. Kuikka on kuitenkin EU:n lintudirektiivillä suojeltu laji, jonka tunnetut pesimäpaikat otetaan kaavoissa huomioon. Ripulinjärvellä on todettu kuikan pesä jo hyväksytyn korttelin 12 koillisen puoleisessa niemessä. Paikka on ollut käytössä kesällä 2011 ja siltä on selvästi pesintään viittaavia havaintoja myöhemminkin. Korttelin 11 eteläosassa sekä kortteleiden 11 ja 12 välissä on kuikalle mahdollisesti sopivat pesäpaika. Siten kortteli 12, joka on KHO:ssa hyväksytty, häiritsee mahdollisesti enemmän kuikan pesintää kuin kortteli 11, joka sekin voi olla tälle lajille sopivaa aluetta. Molempien kortteleiden alueilta käsin maitse ja vesitse tapahtuva liikkuminen suurella todennäköisyydellä häiritsisi kuikan pesintää alueella, olipa pesä missä tahansa näistä paikoista. Ripulinjärven korttelin 25 rakennuspaikka oli alun perin rajattu puroon, josta muistutuksen jälkeen tontin rajaa siirrettiin muutamalla metrillä. Rajan siirto on ainoastaan kosmeettinen muutos, joka johtaa joka tapauksessa puron rannan runsaaseen käyttöön ja vaikuttaisi puronvarren luonnotilaan. Tontti tulisi poistaa kokonaan. KHO:ssa jo hyväksytyn korttelin 14 vieressä havaittiin kesällä 2011 kuikkapari, mutta pesinnästä ei saatu varmuutta. Korttelin poistamista kaavasta ei kuitenkaan esitetty, koska pidettiin mahdollisena, että pari olisi ollut pesimätön tai että mahdollinen pesäpaikka olisi korttelin ulkopuolella. Tulkinta oli kuitenkin virheellinen, koska sittemmin kuikkapari on osoittanut pitävänsä korttelin aluetta pesintäpaikkanaan. Pusonjärven korttelin 26 läntisimmän tontin kohdalla on kuikan pesä, joka jää tontin sisään. Pesä oli vuoden 2013 linnustoselvityksessä merkitty väärään paikkaan ja asiasta kerrottiin sekä linnustoselvityksen tekijälle että kuntaan ympäristösihteerille ja kaavoitusjohtajalle, joka lupasi toimittaa tiedon eteenpäin konsultille. Tiedot oikeasta paikasta sekä toisesta, Herajärveltä odotetusta paikasta löytyneestä pesästä toimitettiin myös ELY keskukselle. Sitäkin kautta nuo tiedot ovat tulleet kaavakäsittelyyn ja ne on pyritty huomioimaan. Pusonjärven tontteja on kuitenkin sen jälkeen

29 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Kunnanhallitus siirretty virheellisesti. Mielestämme on ollut aikanaan hyvä ratkaisu, että tontteja siirrettiin löytyneen kuikanpesän vuoksi toisille järville, olkoonkin että toinen siirtopaikka on osoittautunut sopimattomaksi, kuten aiemmasta ilmenee. Tonttien siirtämistä muualle on syytä jatkaa, jos tontteja ei kokonaan poisteta, koska tonttien sijainnin korjaaminen paikallisesti ei ratkaise perusongelmaa eli kuikan pesinnän häiriintymistä. Tällä alueella kuikka on osoittanut häiriintyvänsä liikkumisesta ainakin sadan metrin päässä samanvuotisesta pesästä. On huomattava, että rantarakentamisesta seuraa maa ja vesiliikennettä, joka ulottuu myös rakennustonttien ulkopuolelle. Lisäksi tulevat lemmikkieläinten ja jätteitä tavoittelevien luonnoneläinten (mm. varislinnut, koira ja näätäeläimet) mahdollisesti aiheuttamat häiriöt ja saalistuspaineet, joten häiriövaikutus on käytännössä selvästi sataa metriä enemmän. Siten kuikan pesintä voi Kuikkalahden niemessä kestää korkeintaan koillisimman rakennuspaikan rakentamisen silloin, kun tontin käyttäjät erityisesti ottavat huomioon pesinnän ja siihen valmistautumisen. Tämä huomioiminen auttaa samalla myös muita alueen pesimälintuja, esimerkiksi lokkeja ja tuulihaukkaa. Kuikkalahden kallioniemet on huomioitu maisemallisesti merkittävinä myös luontoselvityksessä ja kaavakartoissa. Tuo merkintä on kuitenkin näköjään supistunut kartta kartalta, ja viimeisimmässä kaavakartassa tämä on merkitty vain koillisimman, alkuperäisessä korttelissa 6 sijaitsevan rakennuspaikan kohdalle. Tämä tulisi korjata. Pienvesikaava alueen järvet ovat Kontiolahden merkittävimpiä vielä rakentamattomia rantoja. Näiden rantojen rakentaminen on merkittävä menetys paitsi luonnolle myös jokamiehenoikeuksien toteutumiselle. Vastine: MRL 9 :ssä on säädetty vaikutusten selvittämisestä kaavaa laadittaessa. Pykälän 1. ja 2. momentissa on sanottu: Kaavan tulee perustua kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavan vaikutuksia selvitettäessä otetaan huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia. Maankäyttö ja rakennusasetuksen 1 :ssä vastaavasta on annettu seuraava säädös: Maankäyttö ja rakennuslain (132/1999) 9 :ssä tarkoitettuja kaavan vaikutuksia selvitettäessä otetaan huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus, aikaisemmin tehdyt selvitykset sekä muut selvitysten tarpeellisuuteen vaikuttavat seikat. Selvitysten on annettava riittävät tiedot, jotta voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset: 1) ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön; 2) maa ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon;

Vastine Kontiolahden pienvesien ranta-asemakaavan ja rantaasemakaavan muutoksen luonnoksesta saatuihin palautteisiin.

Vastine Kontiolahden pienvesien ranta-asemakaavan ja rantaasemakaavan muutoksen luonnoksesta saatuihin palautteisiin. Vastine 1 (6) Leskinen Timo Kontiolahden kunta Ympäristölautakunta Keskuskatu 8 81100 KONTIOLAHTI Vastine ranta-asemakaavan ja rantaasemakaavan muutoksen luonnoksesta saatuihin palautteisiin. Lausunnot

Lisätiedot

Kontiolahden pienvesien ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos

Kontiolahden pienvesien ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Ympäristölautakunta 68 19.03.2014 Ympäristölautakunta 82 22.04.2015 Ympäristölautakunta 165 22.09.2015 Kunnanhallitus 207 05.10.2015 Kontiolahden pienvesien ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 Aika 31.03.2017 klo 13:00-14:42 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat :t 30-35 Otsikko Sivu 30 Kokouksen

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin.

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin. Kaavoitustoimikunta 21 08.12.2006 Joutsan kunnanhallitus, -2007 81 05.03.2007 Kaavoitustoimikunta 24 05.10.2007 Joutsan kunnanhallitus 39 04.02.2008 Kaavoitustoimikunta 7 10.04.2008 Joutsan kunnanhallitus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA INKOON KUNTA Södra Sådö Ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) 20.11.2013 1/8 SISÄLLYS Suunnittelun lähtökohdat 1. Suunnittelualue ja hankkeen tausta 2. Suunnittelun tavoite

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA, PUSO KONTIOLAHDEN PIENVESIEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

KONTIOLAHDEN KUNTA, PUSO KONTIOLAHDEN PIENVESIEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG SUUNNITELU JA TEKNIIKKA OY OAS 1 (8) 17.12.2013 Kontiolahden pienvesien ranta-asemakaavan muutos KONTIOLAHDEN KUNTA, PUSO KONTIOLAHDEN PIENVESIEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

NAANTALI, KETTUMAA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS

NAANTALI, KETTUMAA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 21.3.2013 NAANTALI, KETTUMAA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 1 (5) KONTIOLAHDEN LEHMO 1.3.2014 KAAVOITUS 2 (5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 1 (5) KONTIOLAHDEN LEHMO 12.9.2016 KAAVOITUS 2 (5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 7 ) TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

KONTIORANTA Asemakaavan muutos ja laajentaminen entisellä varuskunnan asuntoalueella Kontiorannassa

KONTIORANTA Asemakaavan muutos ja laajentaminen entisellä varuskunnan asuntoalueella Kontiorannassa KAAVOITUS 1 (5) KONTIORANTA Asemakaavan muutos ja laajentaminen entisellä varuskunnan asuntoalueella Kontiorannassa Päivitetty 1.12.2015 Kuva yleiskartasta KAAVOITUS 2 (5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh.

A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh. OAS A-2705 1 (5) A-2705 Asemakaavan muutos 28.3.2017 Kärpäsen koulun tontti Kärpänen Lahti.fi OAS A-2705 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

Iitin Kunnantalo, valtuustosali, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä

Iitin Kunnantalo, valtuustosali, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä Iitin kunta Pöytäkirja 7/2014 103 Kaavoitustoimikunta 08.12.2014 Aika 08.12.2014 klo 18:00-18.50 Paikka Iitin Kunnantalo, valtuustosali, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Poissa Laitinen Juha Kare Terhi

Lisätiedot

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Korttelin 4001 asemakaava

Korttelin 4001 asemakaava Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 Aika 27.05.2016 klo 13:10-14:24 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat :t 37-42 Otsikko Sivu 37 Kokouksen

Lisätiedot

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EURAJOEN KUNTA LUVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan kaavatyön tavoitteet

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 15.5.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.11.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

LOVIISA, TJUVÖ-ÖSTERSKOG RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS

LOVIISA, TJUVÖ-ÖSTERSKOG RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 15.11.2017 LOVIISA, TJUVÖ-ÖSTERSKOG RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA

KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ KALLIOMÄKI 635-432-3-108 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 02.10.2015 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 25.5.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä. SIUNTION KUNTA Viranomainen. Tekninen lautakunta TEKNLTK:249 /2010 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä. SIUNTION KUNTA Viranomainen. Tekninen lautakunta TEKNLTK:249 /2010 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Sivu 10 TEKNLTK:249 /2010 TEKNLTK 52 Teknltk 14.9.2010 62 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite 1 Liitteenä on kokonaissuunnitelma (alustava) jonka mukaan alueelle tulee - asuntoja - tuotantorakennuksia

Lisätiedot

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

Löytynlammen ranta-asemakaavamuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Löytynlammen ranta-asemakaavamuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Löytynlammen ranta-asemakaavamuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.5.2019 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa tulee laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA

INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA M.A.R.K. Arkkitehtitoimisto Mäntylä Oy Seppo Mäntylä Vesipirtintie 11 A 02330 Espoo 040 5472101 seppo@seppomantyla.fi 24.02.2014 INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

sekä vaikutusten arvioinnista (MRL 63 ). Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään suunnittelun edetessä tarpeen mukaan.

sekä vaikutusten arvioinnista (MRL 63 ). Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään suunnittelun edetessä tarpeen mukaan. IITTI Päiväys 9.1.2017 KYMIJOKI-MANKALAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS JA TÄYDENNYS MUUTOS KOSKEE SELKOJÄRVEN-HARAMAAJÄRVEN ALUETTA TÄYDENNYS KOSKEE ARRRAJÄRVEN TIIRINMAAN ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos.

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos. Tekninen lautakunta 20 03.04.2014 Tekninen lautakunta 33 27.05.2014 Tekninen lautakunta 47 11.09.2014 Tekninen lautakunta 7 29.01.2015 Tekninen lautakunta 26 16.06.2015 Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK

A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK OAS A-2726 1 (5) A-2726 Asemakaavan muutos 21.11.2017 Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune Lahti.fi OAS A-2726 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 7.9.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MOINSALMEN OSAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 10.2.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN

SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN Kaavaselostus Luonnosvaihe 19.2.2018 Rantakaavan osittainen kumoaminen Savonlinnan kaupungissa koskee osittain tilaa Taivallahti 740-544-20-14.

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA 1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.

Lisätiedot

Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen

Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen 627/08/10/2010 TEK 147 AirIX Ympäristö Oy on laatinut 27.4.2011 päivätyn kaavaluonnoksen Hulhavanahon, Luokkavaaran

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI Kylän Hirvijärvi tila: Metsätunturi 747-402-6-45 ja Itälaakso 747-402-7-8 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12014 28.8.2015 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista. Tekninen lautakunta 31 31.08.2017 Kunnanhallitus 161 11.09.2017 Kunnanhallitus 116 25.06.2018 Kunnanhallitus 140 10.09.2018 Kunnanhallitus 195 12.11.2018 Kunnanhallitus 205 26.11.2018 Kunnanvaltuusto 59

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.10.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TAKAHARJULAN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 29.10.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONRANNAN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

Rakennusjärjestyksen uusiminen

Rakennusjärjestyksen uusiminen Rakennusjärjestyksen uusiminen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Yleistä tietoa rakennusjärjestyksestä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista. Tekninen lautakunta 31 31.08.2017 Kunnanhallitus 161 11.09.2017 Kunnanhallitus 116 25.06.2018 Kunnanhallitus 140 10.09.2018 Kunnanhallitus 195 12.11.2018 Kortteleiden 29 ja 31 alueen asemakaavan muuttaminen

Lisätiedot

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo 118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014

Lisätiedot