KESKI-SUOMEN PÄIVÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KESKI-SUOMEN PÄIVÄ 16.4.2014"

Transkriptio

1 KESKI-SUOMEN PÄIVÄ

2 MIKÄ KESKI-SUOMEN PÄIVÄ? Keski-Suomen päivä juontaa juurensa piirilääkäri Wolmar Schildtiin, tuohon suomalaisuuden, suomen kielen ja Keski-Suomen maakunta-aatteen puolestapuhujaan. Huhtikuun 18. päivänä vuonna 1856 Wolmar Schildt peräänkuulutti Keski-Suomelle maaherran lääniä sanomalehti Suomettaressa: Jospa maaherran oikeutta saataisiin Jyväskylään, joka asia oliskin sangen suotuisa ja toivottava täällä kaukana maan sydämessä. Totta se varallisesti ja hengellisesti ylentäisi näitä seutuja, joka olisikin voimallinen kohoke koko Keski-Suomelle, sekä tälle nuorelle kaupunnille. Ja varmaan Suomen armollinen esivalta, joka valvoo joka maakunnan etua, myös toimittaa ajan kuluessa uutta maaherran lääniä Keski-Suomeen. Keski-Suomen päivän vietto on luonteeltaan omaehtoista talkoomaista toimintaa. Sisältöä päivään tuottavat yhteisöt, yhdistykset ja organisaatiot, harrastajat ja ammattilaiset. Tänä vuonna tapahtumia on kahdellatoista paikkakunnalla

3 JYVÄSKYLÄ s. 4-7 Keski-Suomen päivän retki Paavon maille Mataran muuvit Loiskis-orkesterin konsertti Sankarihommia Maakunnan makuja tanssien ja syöden Näytönpaikka, tanssimatinea Männikkömetsää ja muuta Korpilahtea Etsi nisti! Keski-Suomen luontomuseon näyttelyt Kivaa ei malta lopettaa, perinnejazzkonsertti Keski-Suomen kuorolaiset kajauttavat Keski-Suomelle VIITASAARI s. 10 Muistojen kahvila Niinilahden kylätalossa SAARIJÄRVI s. 10 Maakuntalauluja nämäkin Avoimet ovet kansakoulussa JÄMSÄ s. 11 Työväenopiston kevätnäyttely Iltapäivän säveliä Opastetut kierrokset Soivat Ikonit, Eila Tarastin pianokonsertti TOIVAKKA s. 12 Leena Pyylampi konsertoi (neljä konserttia) MUURAME s. 8 Soriasti koriasti musiikkituokiot 5 vuotta LAUKAA s. 8 Järvilinnan Taidekeskuksen sepänpajan avajaiset KARSTULA s. 8 Kansalaisopiston kevätkonsertti UURAINEN s. 9 Nukketeatteri Capelle: Mirja ja ihmekirjat Kukkivat kummut ja mansikkamaat tarinoiden lähteinä LEIVONMÄKI s. 12 Luontokuvailta Simolassa JOUTSA s. 13 Kyläkoulun muistokonsertti ja ns-talon tupaantuliaiset Kuvataidenäyttelyt Haihatuksessa HUOMAA MYÖS NÄMÄ s Pikku muurahaisen seikkailu Nuorten suuri demokratiakeskustelu Keski-Suomen ilta Metsopoli KANNONKOSKI s. 9 Kädentaidon töiden näyttely ja kansalaisopiston päättäjäiset 3

4 JYVÄSKYLÄ KESKI-SUOMEN PÄIVÄN RETKI PAAVON MAILLE kello Linja-autolla Jyväskylästä Äänekoskelle ja Saarijärvelle. Vieraillaan mm. huonekalupajassa, taiteilijakodeissa, maalaismyymälöissä, seurantalolla, kahviloissa ja museoissa. Hinta: 40 euroa/henkilö, lapset 4-12 v. 20 euroa/henkilö. Hintaan sisältyy lounas, kaksi kahvitarjoilua, bussikuljetus, sisäänpääsymaksut ja opastukset. HUOM! Retkelle on ilmoittauduttava ja se on maksettava viimeistään perjantaina tilille POP-Viitasaari FI Ilmoittautumiset ja lisätiedot: tai kyläasiamies Sirpa Pekkarinen, p , Ole valppaana, sillä paikkoja on rajallinen määrä! Päivän ohjelma: (muutokset mahdollisia, seuraa verkkosivua kello 9.00 Lähtö Jyväskylästä Harjun tilausajolaiturista. kello Antiikki- ja entisöintiliike, idefix.fi, Niemeläntie 2, Äänekoski. Ahkeruuskahvit. Perheyrityksessä on verhoilumestari, myymälä ja matkailutoimintaa. kello Saarijärven Lanneveden kylä, jossa kohteina Sahanranta, kylätalo palveluineen ja hankkeineen sekä nuorisoseura. Hernesalmen Mylly, jonka pihassa Tarmo Mannin muistopatsas ja korsunäyttämö. Lounas Sampolan nuorisoseurantalolla. kello Kulttuuria ja ostoksia Saarijärven keskustassa. Opastettu kierros: museo, jossa näyttelyt sekä pihapiirissä Toivi Järvisen taidekoti, veistospuisto ja perinnekasvitarha. Lähiruokakauppa ( sekä käsityökeskus ja Taito-Shop. kello Päiväkahvit Vanhalla Kunnantalolla Sofianrannan miljöössä. Opastettu kierros jatkuu: Saarijärven kirkko, taiteilija Hannes Autereen reliefit ja Tapperin sukuhauta veistoksineen. kello Lähtö paluumatkalle kohti Jyväskylää, perillä noin kello 17. Järjestää Keski-Suomen Kylät ry, Lanneveden kyläyhdistys ja Nuorisoseura Lanneveden Sampo. 4

5 MATARAN MUUVIT kello Kansalaistoiminnankeskus Matara Matarankatu 6 A, Jyväskylä Tule testaamaan helppoa ja mukavaa liikkumista musiikin tahtiin ja syömään kolumbialaista ruokaa edulliseen hintaan. kello Sh bam-tanssitunti (SATS-kuntokeskus ohjaa) kello Kolumbialaista ruokaa Monikulttuurikeskus Glorian Etno Kaféssa Järjestää Kansalaistoiminnankeskus Matara. Lisätiedot: Sari Naappi, p LOISKIS-ORKESTERIN KONSERTTI SANKARIHOMMIA kello ja Nikolainsali, Asemakatu 6, Jyväskylä Synttärikonsertti koko perheelle kertoo monenlaisista sankariteoista ja synttärisankareista. Järjestää Loiskis ry. Pääsymaksu: ryhmät 3 euroa/lippu (min. 10 henkilöä), muut 5 euroa/lippu. MAAKUNNAN MAKUJA TANSSIEN JA SYÖDEN kello Viitakodit, Viitaniementie 24, Jyväskylä Tanssitaiteilija Teija Häyrysen osallistava tanssiteos Keittokirja. Keittokirjan mukaista kalasoppaa tarjoillaan illan päätteeksi. Tervetuloa kaikki Viitahelmen ja Viitakodin asukkaat, omaiset ja ystävät sekä Viitaniemen asukkaat. Järjestää Viitakodit ry. Vapaa pääsy, kalakeittoa hintaan 5 euroa. Lisätiedot: Satu Väisänen, satu.vaisanen@viitakodit.fi, p

6 NÄYTÖNPAIKKA, TANSSIMATINEA kello Jyväskylän Tanssiopisto Vapaudenkatu P-kerros (sisään talon takaa) Jyväskylän Tanssiopiston eri-ikäisten oppilaiden tanssiesityksiä katutanssia, balettia, jazz- ja nykytanssia. Järjestää Jyväskylän Tanssiyhdistys ry. Pääsymaksu 5 euroa. Lisätiedot: Tuija Nikkilä, tuija.nikkila@jyvaskylantanssiopisto.org, p MÄNNIKKÖMETSÄÄ JA MUUTA KORPILAHTEA kello Jyväskylän yliopisto, Seminaarinmäki Seminarium S212 kello Soihtu-näyttelykeskuksessa opastettu kierros. kello , Vanhassa juhlasalissa yhteislaulun ja kuoroesitysten lomassa perehdytään Martti Korpilahden tuotantoon. Juontaa Erja Kosonen. Järjestää Jyväskylän yliopiston tiedemuseo, Soihtu-näyttelykeskus ja kulttuuritoimikunta. Lisätiedot: Pirjo Vuorinen, pirjo.vuorinen@jyu.fi, p ETSI NISTI! kello alkaen Jyväskylän keskustan alueella Nistit voivat ilmestyä milloin vain, missä vain. Silmä tarkkana - tunnistatko sinä, kuka on nisti? Järjestää YAD Youth Against Drugs ry. Lisätiedot: Taneli Hytönen, jyväskylä@yad.fi, p Keski-Suomen päivä

7 KESKI-SUOMI -AIHEISTEN KIRJOJEN NÄYTTELY LORUJEN METSÄ -NÄYTTELY lastenosastolla Pääkirjasto, Vapaudenkatu 39-41, Jyväskylä KESKI-SUOMEN LUONTOMUSEON NÄYTTELYT Kello Vesilinna, Harju, Ihantolantie 5, Jyväskylä Perusnäyttely: Perintönä ympäristö. Maakunnan luontoa vanhimmasta kallioperästä 2000-luvun kohteisiin. Vaihtuva näyttely: Näin me sen näimme. Petäjäveden ja Laukaan kansalaisopiston luontovalokuvauskurssin satoa. Järjestää Jyväskylän yliopiston tiedemuseo/keski-suomen luontomuseo. Lisätiedot: Tanja Koskela, p KIVAA EI MALTA LOPETTAA, PERINNEJAZZKONSERTTI kello Palokan pelimannitalo, Saarijärventie 71, Palokka Dixie Harlem solistinaan Jonna Ortju. Koti- ja ulkomaisia ikivihreitä swing- ja dixielandtyylillä. Konsertin runkona on syksyllä julkaistun Kivaa ei malta lopettaa -levyn ohjelmisto. Levyä voi ostaa konsertin jälkeen ja väliajalla. Järjestää Harlem ry. Pääsymaksu 10 euroa. KESKI-SUOMEN KUOROLAISET KAJAUTTAVAT KESKI-SUOMELLE kello Jyväskylän kauppakadun Kompassi Järjestää Sulasolin Keski-Suomen piiri Lisätiedot: Marjukka Manner, p

8 MUURAME SORIASTI KORIASTI -MUSIIKKITUOKIOIDEN 5-VUOTISSYNTYMÄPÄIVÄ kello Koskikoti, Virastotie 11, Muurame Musiikkimuistoja yhdessä laulaen Virve Klemetin (viulu) ja Riitta Riikosen (piano) seurassa. Mukana myös pieniä soittajia. Kahvitarjoilu. Järjestää Palvelutalo Koskikoti ja Muuramen kulttuuripalvelut. Lisätiedot: Anne Patrikainen, p LAUKAA JÄRVILINNAN TAIDEKESKUKSEN SEPÄNPAJAN AVAJAISET kello Järvilinnantie 213, Vihtavuori Järvilinnan uudessa sepänpajassa ahjo kuumana, Järvilinnan taiteilijoiden pajat auki. Tervetuloa tutustumaan taiteilijoihin ja heidän työhönsä sekä nauttimaan Huvilan kahvilan herkullisista antimista. Järjestää Järvilinnan taiteilijat ry. Lisätiedot: Maija Rantasalo, p KARSTULA TERVETULOA KEVÄT kello Laaksolan koulun auditorio Karstulan kansalaisopiston kevätkonsertti. 8

9 UURAINEN NUKKETEATTERI CAPELLEN SATUTUOKIO: MIRJA JA IHMEKIRJAT kello Uuraisten kunnankirjasto, Topintie 2 Sopii yli 3-vuotiaille, erityisen hyvin lukemaan opetteleville ja lukemisesta innostuneille. KUKKIVAT KUMMUT JA MANSIKKAMAAT TARINOIDEN LÄHTEINÄ kello Rivikuukka, Oikotie 2, Uurainen Keskisuomalaista kirjallisuutta. Vieraana kirjailija Sari Kanala. Tapahtumat ovat kaikille avoimia. Järjestää Uuraisten kunnankirjasto ja Uuraisten vanhustyö. KANNONKOSKI KÄDENTAIDON TÖIDEN NÄYTTELYN AVAJAISET JA OPISTON PÄÄTTÄJÄISET kello Kannonkosken kirjasto, Opintie 2 Saarijärven Kansalaisopiston Kannonkosken osaston näyttely on esillä asti. Järjestää Saarijärven Kansalaisopisto ja Kannonkosken kirjasto- ja kulttuuritoimi. Lisätiedot: Pekka Termonen, pekka.termonen@kannonkoski.fi, p

10 VIITASAARI MUISTOJEN KAHVILA kello Niinilahden kylätalo, Viitasaari Muistellaan entisiä aikoja luvun tunnelmissa ja kuunnellaan ajan musiikkia aidoilta levyiltä toiveiden mukaan. Esillä soittimia, lehtiä, kahvimyllyjä ym. keittiöesineitä. Pihalla hevosajopeli, auto ja muita vanhoja kulkupelejä. Kahvilasta voi ostaa pannukahveeta nisun kera sekä muita sen ajan herkkuja. Nuori, muori, vaari, koko perhe - tervetuloa tutustumaan menneeseen aikaan! Lisätiedot: Terttu Mattila, Niinilahden kyläyhdistyksen sihteeri, terttu.m@luukku.com, p SAARIJÄRVI MAAKUNTALAULUJA NÄMÄKIN kello 14.00, Saarijärvi-sali, Sivulantie 11 Saarijärven kylien lauluja AVOIMET OVET KANSAKOULUSSA koko päivän, Karhumäentie 11 kello Rivitanssiesitys. 10

11 JÄMSÄ JÄMSÄN TYÖVÄENOPISTON KEVÄTNÄYTTELY kello Kivipankki, Seppolantie 7 Näyttely on avoinna kello , avajaiset kello ILTAPÄIVÄN SÄVELIÄ kello ja Kivipankki, Seppolantie 7 kello ja Jämsänjokilaakson Musiikkiopiston opettajat ja oppilaat. Lisätiedot: p KESKI-SUOMEN PÄIVÄN OPASTETUT KIERROKSET kello Hautausmaakierros kävellen, oppaana Seija Jatkonen. kello bussikierros Kivipankilta, oppaana Maarit Liljendahl. Reitti: Jämsän kirkko kello 17.30, Auvilan pikkukirkko - Ylä-Mella - Jämsänkosken Neste kello Villa Hiidenmäki (kahvi/tee ja pulla) - Ruotsulan kartano kello Keskinen - Kivipankki. Kirkolla noin kello ja Jämsänkosken Nesteellä noin kello Kierroksen hinta 5 euroa/henkilö. Tiedustelut: p , Jämsän opistot SOIVAT IKONIT PIANOKONSERTTI Eila Tarasti, piano kello 18.00, Mäntykallion koulu, Jämsä Eila Tarasti on kansainvälisesti arvostettu pianotaiteilija, joka konsertoi eri puolilla maailmaa. Hän aloitti pianonsoiton opinnot Jyväskylän konservatoriossa Leea Isotalon oppilaana ja on sen jälkeen opiskellut Sibelius- Akatemiassa, Pariisissa, Rio de Janeirossa ja Bloomingtonissa ja osallistunut Jan Hoffmanin ja Bruno Seidlhoferin mestarikursseille. Konsertin esittelee Eero Tarasti. Tilaisuus kuuluu Jyväskylän Kevät kulttuuripäiviin. Järjestää Keski-Suomen kulttuuriyhdistys ry, Jämsän työväenopisto, kulttuuritoimi, kirjasto ja Jämsänjokilaakson musiikkiopisto. 11

12 TOIVAKKA LEENA PYYLAMPI KONSERTOI aiheenaan keskisuomalainen runous ja runoilijat kello päiväkoti Touhuvakka kello kirkonkylän keskuskoulu kello palvelutalo kello kirjasto Kirjastossa on näyttely toivakkalaisten runoilijoiden teoksista. Paikallislehti Paikallisuutiset julkaisee samana päivänä jutun toivakkalaisista runoilijoista. Järjestää Toivakan kunnan kirjasto- ja kulttuuritoimi. Lisätiedot: kirjastonjohtaja Aira Kärkkäinen, p LEIVONMÄKI LUONTOKUVAILTA KOTISEUTUTALO SIMOLASSA kello Kotiseututalo Simola, Kuhasenmäentie 12, Leivonmäki Matti Ranta esittelee ottamiaan luontokuvia. Järjestää Leivonmäki-Seura ja Leivonmäen kansallispuiston ystävät. Lisätiedot: Jaana Elsilä, p

13 JOUTSA KYLÄKOULUN MUISTOKONSERTTI JA RUTALAHDEN NUORISOSEURANTALON LAAJENNUSOSAN TUPAANTULIAISET kello Rutalahden nuorisoseurantalo Vällyhoilontie 32, Rutalahti Nina Loimusalo ja Aaro Vuotila keräsivät ihmisiltä kyläkouluista muistoja, joista rakennetun konsertin toteuttaa Teatterikone osana Taidemajakkahanketta. Samalla juhlitaan nuorisoseurantalo Suojarinteen laajennusosan tupaantuliaisia. Tapahtumassa esillä myös "Lapsesta lähtee" -kurssin tuotoksia. Kahvio. Järjestää Rutalahden nuorisoseura. Lisätiedot: Liisa Liias, p KUVATAIDENÄYTTELYT HAIHATUKSEN NÄYTTELYTALOSSA kello Taidelaitos Haihatus, Jousitie 70, Joutsa Virpi Lehdon yksityisnäyttely ja Haihatus International, kansainvälisten residenssitaiteilijoiden yhteisnäyttely. Järjestää Taidelaitos Haihatus. 13

14 HUOMAA MYÖS NÄMÄ: PIKKU MUURAHAISEN SEIKKAILU torstaina kello (HUOM! päivämäärä) Ilon Akatemia, Laikuttajantie 2, Jyväskylä (sama talo, jossa on Kangaslammen Siwa) "Bravo!" teatterikerho esittää suomen kielellä näytelmän lapsille ja lapsenmielisille. Satunäytelmä kertoo metsän pikku otusten elämästä. Järjestää Luovan kehityksen koulu Ilon Akatemia. Pääsymaksu 5 euroa. Lisätiedot: Natalia Moskalenko, p , moskalenko.artmaster@gmail.com NUORTEN SUURI DEMOKRATIAKESKUSTELU kello Jyväskylän kaupungintalon valtuustosalissa Mitä kansanvalta on? Toteutuuko demokratia? Entä lähidemokratia? Onko nuorilla todellisia vaikuttamismahdollisuuksia? Nuoret kysyvät, keskisuomalaiset ministerit ja kansanedustajat sekä maakunta- ja kuntahallinnon päättäjät vastaavat. Puhemiehenä YT Jari Hoffrén. Seuraa keskustelua suorana netti-tv-lähetyksenä osoitteessa KESKI-SUOMEN ILTA kello Jyväskylän Veturitalleilla Tilaisuudessa julkistetaan ja palkitaan Keski-Suomen liiton järjestämän Meiän mesta paras paikka nuorille -kampanjan parhaat. Katso lisää: 14 Keski-Suomen päivä

15 METSOPOLI Pääkaupunkiseudun keskisuomalaisten yhdistys puhaltaa maakuntahenkeä ja ylläpitää yhteyksiä kotiseudulle. Metsopoli järjestää tapaamisia ja retkiä kiinnostaviin kohteisiin. Parhaillaan on meneillään keskisuomalaisen kirjallisuuden näyttely Tikkurilan kirjastossa. Näyttely päättyy Tutustu ja Lähetä postia: Lisätietoja: tiedottaja Milka Heilä, Tule mukaan toimintaan! Jäsenmaksu 20 euroa. 15

16 Mukana Keski-Suomen päivässä VUODESTA 1871 ksml.fi ksml.fi

KESKI SUOMEN PÄIVÄ 18.4.2013

KESKI SUOMEN PÄIVÄ 18.4.2013 KESKISUOMENPÄIVÄKESKISUOMENPÄIVÄKESKISUOMENPÄIVÄKESKISUO MENPÄIVÄKESKISUOMENPÄIVÄKESKISUOMENPÄIVÄKESKISUOMENPÄIV ÄKESKISUOMENPÄIVÄKESKISUOMENPÄIVÄKESKISUOMENPÄIVÄKESKISU OMENPÄIVÄKESKISUOMENPÄIVÄKESKISUOMENPÄIVÄKESKISUOMENPÄI

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PÄIVÄ 18.4. 2008 OHJELMA KESKI-SUOMEN LIITTO

KESKI-SUOMEN PÄIVÄ 18.4. 2008 OHJELMA KESKI-SUOMEN LIITTO KESKI-SUOMEN PÄIVÄ 18.4. 2008 OHJELMA KESKI-SUOMEN LIITTO Kirjailijatalolla rapisee Lasten sanataidepäivä Keski-Suomen Kirjailijatalo, Seminaarinkatu 26 B, Jyväskylä 9:00-14:00 Non-stop sanataidepajat

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN KESKI-SUOMEN PÄIVÄ 18.4. 2009

KESKI-SUOMEN KESKI-SUOMEN PÄIVÄ 18.4. 2009 KESKI-SUOMEN PÄIVÄ 18.4. 2009 KESKI-SUOMEN PÄIVÄ 18.4. 2009 Miksi juuri 18. huhtikuuta? Keski-Suomen päivä juontaa juurensa piirilääkäri Wolmar Schildtiin, tuohon suomalaisuuden, suomen kielen ja Keski-Suomen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PÄIVÄ 18.4. 2011

KESKI-SUOMEN PÄIVÄ 18.4. 2011 KESKI-SUOMEN PÄIVÄ 18.4. 2011 www.keskisuomi.fi/kspaiva Mikä Keski-Suomen päivä? Keski-Suomen päivä juontaa juurensa piirilääkäri Wolmar Schildtiin, tuohon suomalaisuuden, suomen kielen ja Keski-Suomen

Lisätiedot

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto 942 538 965 729 1 908 267 63,3 % 716 038 784 229 1 500 267 49,8 % 226 500 181 500 408 000 13,5 % 492 298 468 783 961 081 31,9 % 253 750 188 750 442 500 14,7 % 7 000 5 000 12 000 0,4 % 24 278 20 763 45

Lisätiedot

KESKI- SUOMEN PÄIVÄ 18.4. Ohjelman muutokset mahdollisia. Seuraa sivua!

KESKI- SUOMEN PÄIVÄ 18.4. Ohjelman muutokset mahdollisia. Seuraa sivua! KESKI- SUOMEN PÄIVÄ 18.4. Ohjelman muutokset mahdollisia. Seuraa sivua! JYVÄSKYLÄ Dyykkaa kirja! kello 9.00 20.00 Jyväskylän yliopiston pääkirjastolla Seminaarinmäellä Tule penkomaan yliopiston kirjaston

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto Jyväskylä 18.6. Arvoisa Vastaanottaja KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT 2020-2025 1 Yleistä 2 Maanpuolustusjuhlat Tämän

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PÄIVÄ 18.4. 2012

KESKI-SUOMEN PÄIVÄ 18.4. 2012 KESKI-SUOMEN PÄIVÄ 18.4. 2012 www.keskisuomi.fi/kspaiva 1 18.4. KESKIVIIKKO, KESKI-SUOMEN PÄIVÄ Laulua ja muuta musiikkia s. 4 Keski-Suomi laulaa Hannikaissalissa Konsertti Palokan Pelimannitalolla Loiskiksen

Lisätiedot

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 9 Keski-Suomi 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 9.1. KESKI-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 17 kpl Keski-Suomi

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987)

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Kristiina Junttu Syntymäaika: 18.06.1968 Ammatti: pianisti, pianonsoitonopettaja Koulutus: Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Opinnot Sibelius Akatemian Solistisella

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri kevät 2008

Tapahtumakalenteri kevät 2008 2 nseudun musiikkiopisto 3 Tammikuu pe 18.1. 18.00 Vapaasti viululla ja huilulla Sipoo Artborg 35 la 19.1. 12.30 Vapaasti huilulla ja viululla 16.00 Romantiikan iltapäivä Pikkukirkko to 24.1. 18.00 Vihkiäisjuhlat,

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden AVOIMET KOHTAAMISPAIKAT Keski-Suomen kunnissa Toimintamuoto, Sijainti, Kohderyhmä, Järjestäjä, Tiedotus, Yhteistyötahot

Lasten, nuorten ja perheiden AVOIMET KOHTAAMISPAIKAT Keski-Suomen kunnissa Toimintamuoto, Sijainti, Kohderyhmä, Järjestäjä, Tiedotus, Yhteistyötahot Lasten, nuorten ja perheiden AVOIMET KOHTAAMISPAIKAT Keski-Suomen kunnissa Toimintamuoto, Sijainti, Kohderyhmä, Järjestäjä, Tiedotus, Yhteistyötahot Työalusta Padletista koottu tieto Anu Piispanen/ 21.11.2018

Lisätiedot

Kesäteatteria ja kuntahahmoja maakunnallista tapahtumatallennusta Keski-Suomen museossa

Kesäteatteria ja kuntahahmoja maakunnallista tapahtumatallennusta Keski-Suomen museossa Kesäteatteria ja kuntahahmoja maakunnallista tapahtumatallennusta Keski-Suomen museossa TAKO-kevätseminaari 13.2.2018 Virpi Mäkinen, intendentti Keski-Suomen museo virpi.makinen@jkl.fi Tapahtumien taustaa

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus

Kiitos veteraanit! palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus Kiitos veteraanit -toimikunta Piirikoordinaattori: Jaakko Harjumäki, jaakko.harjumäki@lions.fi, 040 164 9030 PDG: Toivo Lehtinen, toivo.lehtinen@pp.inet.fi,

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

TORNIOVIIKKO SUOMI 100 VUOTTA

TORNIOVIIKKO SUOMI 100 VUOTTA TORNIOVIIKKO 6. 14.5.2017 SUOMI 100 VUOTTA Ohjelma klo 12.00 La 6.5. Historiallinen Keskikadun kierros. Oppaana vt. museonjohtaja Minna Heljala. Lähtö maakuntamuseolta klo 17.00 SuomiLaav konsertti, Meladonnat

Lisätiedot

ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA

ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA Tietohallintojohtaja Martti Pysäys Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Tapas-seminaari 19.4.2011 KESKI-SUOMEN

Lisätiedot

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto

Lisätiedot

ankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jyväs

ankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jyväs Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet ankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jyväsylän maalaiskunta, Jämsä, Jämsänoski, Kannonkoski, Karstula, Keuuu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, orpilahti,

Lisätiedot

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite)

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Kuntakartat liittyvät Keski-Suomen liiton Defris-hankkeen Palveluselvitykseen. Jokaisesta

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN NUORISOFOORUMI JYVÄSKYLÄSSÄ KLO 9-16

KESKI-SUOMEN NUORISOFOORUMI JYVÄSKYLÄSSÄ KLO 9-16 KESKI-SUOMEN NUORISOFOORUMI JYVÄSKYLÄSSÄ 22.10. KLO 9-16 TERVETULOA NUORISOFOORUMIIN! Keski-Suomen nuorisovaltuuston tehtävänä on tuoda nuorten ja lasten mielipiteitä esiin sekä edistää lasten ja nuorten

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3

Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3 Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3 Vanhuspalvelulain seurantaindikaattoreiden toteutuminen Keski-Suomessa 2013 Â ; THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet 2005-2013 Suluissa

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia Etkot kirjastossa 5.12.2017 Lapsille ja aikuisille! Ei pukukoodia. Kouvolan kirjastot kutsuvat kaikki Linnan juhlien etkoille 5.12.2017 juhlistamaan satavuotiasta Suomea. Elävää musiikkia Runoesityksiä

Lisätiedot

kirjastossa

kirjastossa ETKOT kirjastossa 5.12.2017 Lap ja aik sille Ei pu uisille! kukoo dia. Kouvolan kirjastot kutsuvat kaikki Linnan juhlien etkoille 5.12.2017 juhlistamaan satavuotiasta Suomea. ELÄVÄÄ MUSIIKKIA RUNOESITYKSIÄ

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

Innostu yhteistyöstä!

Innostu yhteistyöstä! Innostu yhteistyöstä! 19.2.2019 Pihtipudas Anu Hätinen Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry Tuemme järjestöjä maakunta- ja sote-uudistuksen mukaan tuomassa toimintaympäristö muutoksessa Tarjoamme Järjestöille

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA

VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA 1 VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA 2.-9.10.2016 2 Vanhusten viikko 2.-9.10.2016 3.-8.10. klo 11 13 & 17-19 Pullakahviresidenssi, avoimet ovet Taiteilijat Jukka Ristolainen ja Sanna Karlsson-Sutisna kutsuvat

Lisätiedot

Keski-Suomen alueella yksityisiä jalkahoidon ammattilaisia, jotka ovat antaneet yhteystiedot 11/14

Keski-Suomen alueella yksityisiä jalkahoidon ammattilaisia, jotka ovat antaneet yhteystiedot 11/14 Keski-Suomen alueella yksityisiä jalkahoidon ammattilaisia, jotka ovat antaneet yhteystiedot 11/14 Jyväskylän Jalkaterapia Tiina Hakkarainen & Emmi Ohranen Jalkaterapeutti AMK Väinönkatu 26 A, 3krs JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

www.taito.fi Käsillä taitoa iloa muotoa -näyttelyt 2012

www.taito.fi Käsillä taitoa iloa muotoa -näyttelyt 2012 Käsillä taitoa iloa muotoa -näyttelyt 2012 Käsi ja taideteollisuusyhdistysten ylläpitämät Taito käsityökoulut järjestävät käsityön taiteen perusopetusta 5 16 vuotiaille lapsille ja nuorille sekä aikuisille

Lisätiedot

Valtionavustukset lasten ja nuorten toimintaan

Valtionavustukset lasten ja nuorten toimintaan 9.5.2019 Valtionavustukset lasten ja nuorten toimintaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt valtionavustusta kaikkiaan noin 8 miljoonaa lasten ja nuorten toimintaan. Etsivä nuorisotyö

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Partiotoiminta 1 Halssilan Haukat ry T 100 40 40 Hakemusnumero: 60 / 2017 Halssilan Haukat ry 2 Huhtapartio ry T 45 30 30 Hakemusnumero: 40 / 2017 Huhtapartio ry 3 Jyväskylän Metsänkävijät ry T 120 30

Lisätiedot

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Hoitopalvelujen myyntitulot eli laskutus kunnilta sisältävät: Erikoissairaanhoidon palvelut, joihin kuuluvat omana toimintana tuotetut palvelut ja hoito muissa

Lisätiedot

KOTISEUTURETKET SASTAMALASSA 2019

KOTISEUTURETKET SASTAMALASSA 2019 KOTISEUTURETKET SASTAMALASSA 2019 Kannen kuvat: Herkkujuustola - After Sunset photography Kulttuuritalo Jaatsi Linnainmaan Lammastila Ritajärvi - Katariina Pylsy Äetsän voimalaitos Tervetuloa tutustumaan

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTIN HISTORIATIETOJA

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTIN HISTORIATIETOJA KESKI-SUOMEN HIIHTO RY MATTI HARJU 14.11.2013 LÄHDE: KESKI-SUOMEN HIIHDON HISTORIAT, HIIHTOKALENTERIT, HAASTATTELUT KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTIN HISTORIATIETOJA - 30-LUVULLA SUOJELUSKUNTAVIESTIT PAIKKAKUNNALTA

Lisätiedot

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri Kinaporin palvelukeskus 10.6.2016 Tapahtumakalenteri Pe 10.6. Virkeänä kohti viikonloppua -tuokio klo 14 Ma 13.6. Tanssit klo 13, Rami s band Ti 14.6. Ulkoilupäivä Pihlajasaaressa. Lähtö Kinaporin aulasta

Lisätiedot

Sopimustunnus Reitin nimi Ajosuunta Lähtö Tulo

Sopimustunnus Reitin nimi Ajosuunta Lähtö Tulo 2018 päättyvät käyttöoikeussopimukset Sopimustunnus Reitin nimi Ajosuunta Lähtö Tulo Kausi- ja vuoromerkintä KÄYTTÖ-615246 Keuruun palvelutaksi Ky - 31.12.2017 Keuruu - Vilppula M 5:30 6:35 M-L Vilppula

Lisätiedot

Teemaillat / Jäsenillat

Teemaillat / Jäsenillat JÄSENKIRJE 2/2016 JÄSENTIEDOTE 2/ 25.4.2016 Keväinen tervehdys! Yhteiset hetket luovat muistoja, jotka säilyvät mielessä kauan. Teemaillat / Jäsenillat Yhteinen Aivosuunnistus Unelmien liikuntapäivänä

Lisätiedot

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 1 TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 TIEDOTE c/o Veijo Kare Särkilahdentie 29 19700 SYSMÄ Puh 0500 734910 veijo.kare@sysma.fi 7.7. 2010 LEHDISTÖ JA MUUT NÄYTTELYVIERAAT

Lisätiedot

Pelastuslaitos, henkilöstö ja työurat. Maarit Nurmijoki-Matilainen Henkilöstöpäällikkö Keski-Suomen pelastuslaitos

Pelastuslaitos, henkilöstö ja työurat. Maarit Nurmijoki-Matilainen Henkilöstöpäällikkö Keski-Suomen pelastuslaitos Pelastuslaitos, henkilöstö ja työurat Maarit Nurmijoki-Matilainen Henkilöstöpäällikkö Keski-Suomen pelastuslaitos Keski-Suomen pelastuslaitos Henkilöstö 3/2012 Henkilöstömäärä Päätoimiset 300 henkilöä

Lisätiedot

Kansaneläkelaitos Länsi-Suomen vakuutusalue Keski-Suomen vakuutuspiiri Diaarinro: 13/331/10

Kansaneläkelaitos Länsi-Suomen vakuutusalue Keski-Suomen vakuutuspiiri Diaarinro: 13/331/10 Kansaneläkelaitos Länsi-Suomen vakuutusalue Keski-Suomen vakuutuspiiri Diaarinro: 13/331/10 KELAN KESKI-SUOMEN VAKUUTUSPIIRIN AVOTERAPIOIDEN PALVELUNTUOTTAJAT VUOSILLE 2011-2014 TERAPIALAJEITTAIN Fysioterapia/

Lisätiedot

Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ

Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ LUOKKA TTEENALA TAVOITE MITÄ OPPINEET TYÖTAPA PKKA YHTEISTYÖSSÄ Eskarit Musiikki Elämyksellinen Musiikista KU, MU, Museon Äänekosken Musiikkiopisto taidekokemus kuvaksi työpaja Taidemuseo Taidemuseo 1.lk

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät VILLA ARTTU KEVÄT VILLA ARTUN NÄYTTELYT UNIKUDELMIA TYÖPAJAT UNIKUDELMIA 29.1.-22.3. Päiväkoti- ja kouluryhmille OHJELMA Tarinamatka yli 3-vuotiaiden

Lisätiedot

Juhlavuoden organisaatio

Juhlavuoden organisaatio Juhlavuoden organisaatio Valtuuskunta 70 jäsentä, pj. pääministeri Juha Sipilä Hallitus 12 jäsentä, pj. valtiosihteeri Paula Lehtomäki Sihteeristö valtioneuvoston kansliassa 7 henkilöä, pääsihteeri Pekka

Lisätiedot

ROT 13.1.2015 Yhdistymisjuhlista 21.1. piristystä arkeen

ROT 13.1.2015 Yhdistymisjuhlista 21.1. piristystä arkeen ROT 13.1.2015 Yhdistymisjuhlista 21.1. piristystä arkeen To 21.1. päiväjuhla klo 12 eteenpäin ykkösille ja kakkosille Harjun juhlasalissa sekä toimintapisteitä luokissa. Abiturienteilla omaa talokohtaista

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

Pelastetaan perhepäivähoito 5/2004-12/2005

Pelastetaan perhepäivähoito 5/2004-12/2005 Pelastetaan perhepäivähoito 5/2004-12/2005 Laadukasta perhepäivähoitoa lapsiperheille nyt ja tulevaisuudessa ammattilaisia ja ammatti, jota arvostetaan Hankkeen taustaa Tarve perhepäivähoidon kehittämiseen

Lisätiedot

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014!

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Humppilan lasitehtaan piha muuttuu toiminnalliseksi kädentaitojen ja kulttuurin tyyssijaksi 12.7., joka on Humppilan Uniikkiviikon avajaispäivä ja samalla vuoden 2014

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja

LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja LAUANTAINA 24.3.2018 klo 11-14 Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja omissa toimipisteissään. Tervetuloa viihtymään Marttilaan!

Lisätiedot

POP UP kahvilapäivä

POP UP kahvilapäivä POP UP kahvilapäivä 20.5.2017 POP UP -kahvilapäivä Kansainvälisenä ravintolapäivänä 20.5 Järjestettiin toista kertaa Osa Suomi100 ohjelmaa Mukana 24 paikallisyhdistystä Mukana olleet yhdistykset: Laukaan

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Lauantai 05.03. klo 8.30 14 Kivistön työväentalolla Kirpputori (pöytä nro. 29) 06.03. klo 16 - Jyväskylä Vasemmiston kj:n vuosikokous Tarmolassa

Lauantai 05.03. klo 8.30 14 Kivistön työväentalolla Kirpputori (pöytä nro. 29) 06.03. klo 16 - Jyväskylä Vasemmiston kj:n vuosikokous Tarmolassa TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄT 2011 (Täydentyy sitä mukaa, kun tapahtumia sovitaan lisää) Ilmoittautukaa tapahtumiin, esim. Kivistön kirpparille Varja Oksaselle varja.oksanen@gmail.com. Kirpparille otetaan hyväkuntoista

Lisätiedot

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640

Lisätiedot

Poimintoja alkavista kursseista joissa vielä tilaa.

Poimintoja alkavista kursseista joissa vielä tilaa. Poimintoja 17.4.-19.5.18 alkavista kursseista joissa vielä tilaa. Kielet Alkaa Päättyy Numero Kurssin nimi Tunnit Päivä ja kello 25.4.18 16.5.18 6714 RANSKAN KEVYT KEVÄTKERTAUS 12 ke 1.3-13. Sampola, 8

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten

Lisätiedot

Päivitetty 20.8.2012. Organisaatio 1.1.2011

Päivitetty 20.8.2012. Organisaatio 1.1.2011 Päivitetty 20.8.2012 Organisaatio 1.1.2011 Sosiaali- ja terveyspalvelujen organisaatio Yksilöhuoltojaosto Ympäristöterveysjaosto Terveydenhuollon jaosto PERUSTURVALAUTAKUNTA Päivähoito ja varhaiskasvatusjaosto

Lisätiedot

Athenis Finlandiae 2012- tapahtuman aikataulu

Athenis Finlandiae 2012- tapahtuman aikataulu 4.9.2012 Maanantai 10.9.2012 Athenis Finlandiae 2012- tapahtuman aikataulu (muutokset mahdollisia) Klo 08.00-16.00 Ikonitaiteilija Raija Kanninen paikalla klo 12:00-16:00 opettamassa ikonimaalausta Klo

Lisätiedot

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Jumalanpalvelukset 26.11. Messu - Oriveden kirkko klo 10 Messu - Eräjärven kirkko klo 13 Messu - Juupajoen kirkko klo 10 Sanajp

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 21.9.2010 1(5) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita, asioita ja

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen

Lisätiedot

Elämän ILON Viikot - Hyvä käytäntö henkisen hyvinvoinnin tukemiseksi työpaikalla

Elämän ILON Viikot - Hyvä käytäntö henkisen hyvinvoinnin tukemiseksi työpaikalla Elämän ILON Viikot - Hyvä käytäntö henkisen hyvinvoinnin tukemiseksi työpaikalla ENWHP Verkostotapaaminen 8.12.2010 Hotel GLO, Espoo Sello Maria Hallman-Keiskoski TtL,Ylihoitaja, terveyden edistäminen

Lisätiedot

Merkinnällä osoitetaan sekoittuneen vakituisen asumisen, vapaa-ajan asumisen sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisvyöhyke.

Merkinnällä osoitetaan sekoittuneen vakituisen asumisen, vapaa-ajan asumisen sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisvyöhyke. Asumisen ja vapaaajanasumisen vetovoima-alue sekoittuneen vakituisen asumisen, vapaa-ajan asumisen sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisvyöhyke. Suunnittelumääräys: Kehittämisvyöhykkeellä on mahdollista

Lisätiedot

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.

Lisätiedot

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 31.5.2019 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Keskiviikko 1.5. VAPPUPÄIVÄ - EI OHJELMAA!

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 7.10.2015 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen paroni sali. Kokouskahvit

Lisätiedot

Jäsenillat. Seniorikerho

Jäsenillat. Seniorikerho JÄSENTIEDOTE 3/14 5.5.2014 Toimistomme osoite Matarankatu 4, 3 krs huone 339 (Tourulassa JKL) Toimisto on lomalla kesä-heinäkuun ajan. Toimisto avoinna 4.8 alkaen maanantaisin klo 11.00 13.00, puh. 045-318

Lisätiedot

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Etunimi Sukunimi 29.8.2014 Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden

Lisätiedot

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Hyväksytty vuosikokouksessa 23.3.2016 1 Janakkala-Seura ry. tekee paikallista Janakkalan mielikuvaa tukevaa kotiseututyötä. Tavoitteena on 1. Lisätä täällä

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN!

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN! Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) Villa Jukolan henkilökunta huolehtii viriketoimintapäivien tilajärjestelyistä, sovittujen tarjoilujen hankinnoista ja asukkaiden juhlakuntoon

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010 Valtuuston kokouskutsu... 1 Kuulutus Leiviskänkankaan kaavasta... 1 Jätevesiasiaa... 2 Vanhustenviikko 3.-10.10.2010... 2 Hiljaiset taiteilijat Siikalatvalla ja Pyhännällä.. 2 Kirjaston aukioloajat...

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2013 KUHMOISISSA

RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2013 KUHMOISISSA RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2013 KUHMOISISSA Kuhmoisten rakennusperintöpäivät lauantaina 7.9. ja sunnuntaina 8.9.2013 kuuluu Euroopan rakennusperintöpäiviin. Koko Euroopan Unionin alueella järjestetään aina

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 2013 käytettävissä olevista tiedoista

Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 2013 käytettävissä olevista tiedoista Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 213 käytettävissä olevista tiedoista Laatija kunnanjohtaja elinkeino- ja työllisyyspoliittisen ohjelman laadinnan yhteydessä Kunnan väestön jakautuminen

Lisätiedot

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Tämä on pääkirjasto. Kokkolassa on myös lähikirjastoja: Koivuhaan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot. Keskussairaalassa on laitoskirjasto, joka on potilaiden

Lisätiedot

Kerava 90 vuotta. Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10

Kerava 90 vuotta. Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10 Kerava 90 vuotta Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10 Mistä on kyse? Tämä vuosi on Keravan kaupungille merkittävä, sillä kaupunki viettää 90- vuotisjuhlaansa. 3.1.2014 tuli kuluneeksi tasan

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

lauantaina 25.4.2015 klo 10-15 VAPAA PÄÄSY! Kulttuurikorttelissa Kangasala-talo ja pääkirjasto Kangasala-salissa ohjelmaa klo 15.

lauantaina 25.4.2015 klo 10-15 VAPAA PÄÄSY! Kulttuurikorttelissa Kangasala-talo ja pääkirjasto Kangasala-salissa ohjelmaa klo 15. lauantaina 25.4.2015 klo 10-15 VAPAA PÄÄSY! Kulttuurikorttelissa Kangasala-talo ja pääkirjasto Kangasala-salissa ohjelmaa klo 15.30 asti Tutustu kulttuuri- ja hyvinvointialan toimijoihin Kangasala-talo,

Lisätiedot

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Innostunut opas innostaa kävijää! (opettaja) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 9 12-vuotiaille RTF Report - luotu 01.04.2015 14:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä 9 12-vuotiaat 87 44 31 Yhteensä 87 44 31 Perustiedot 1. Ikäni on (44) (EOS: 0) Ikäni on 2. Olen ollut

Lisätiedot