Östersundom Idrottsförening rf Östersundomin Urheiluseura ry. Toimintasuunnitelma 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Östersundom Idrottsförening rf Östersundomin Urheiluseura ry. Toimintasuunnitelma 2017"

Transkriptio

1 Toimintasuunnitelma

2 2(5) 1. Yhdistystoiminta 2. Junioritoiminta Tavoitteenamme vuodelle on edelleen pystyä muokkaamaan ja sopeuttamaan toimintaamme toimintaympäristömme muutosten mukaan. Tätä kautta tavoitteemme on edelleen tarjota laadukasta toimintaa vantaalaisena sulkapallon erikoisseurana. Pyrimme tekemään sulkapalloa harrastuksena tunnetuksi toiminta-alueellamme, muun muassa järjestämällä syksyllä 2016 aloitettuja avointen ovien tapahtumia. Haluamme kehittää toimintaamme niin, että saamme pidettyä nuoret innostuneina seuratoiminnastamme. Tätä kautta saamme heidät innostumaan koko elämän mittaisesta liikunnasta ja urheilusta. Tarkoitus on myös jatkaa sulkapalloelämyksien tarjoamista seniori-ikäisille pelaajille ja parantaa heidän fyysistä kuntoaan. Haluamme myös tarjota vauhdikkaita sulkapalloharjoituksia nuorille drop out -urheilijoille. Haluamme pysyä yhtenä Suomen menestyksekkäimmistä sulkapalloseuroista ja taata huippu-urheilijoillemme parhaan mahdollisen tuen. Pyrimme tarvittaessa yhteistyöhön muiden sulkapalloseurojen kanssa kehittääksemme harjoitusryhmiä ja olosuhteita, sekä parantaaksemme mahdollisuuksia osallistua joukkuekilpailuihin. Toiminta on keskittynyt Vantaalle Rajakylän Tenniskeskuksen tiloihin, ja tarkoituksena on jatkaa pääasiallista toimintaa samassa paikassa myös vuonna. Jatkamme seuramme toimintaa Rajakylän sekä Hakunilan ja Itä-Hakkilan alueilla Mini- ja perhesulkis, junnukoulut ja nuorten harrasteryhmät Minisulkis-ryhmissä nuoret 5 8-vuotiaat lapset harjoittelevat liikunnan perustaitoja yhdessä vanhemman kanssa. Vahvistamme tätä toimintaa tuomalla esiin Sulkapalloliiton Minisulkis-hankkeen kautta syntyvää brändiä ja materiaalia sekä järjestämällä MiniSulkistapahtumia itse ja yhdessä Suomen Sulkapalloliiton toimijoiden kanssa. Junnukoulussa pääsääntöisesti alakouluikäiset lapset harjoittelevat sulkapalloa leikkiä unohtamatta, osittain jo lajin tekniikkaan ja taktiikkaan tutustuen. Selkiytämme junioreitten harjoituspolkuja seurassamme siten, että jokaiselle juniorille riippumatta urheilullisista tavoitteista löytyy omaan ikäryhmäänsä ja pelitasoonsa nähden selkeä tie minisulkiksesta aikuiseksi saakka. Nuorten harrasteryhmät tarjoavat edelleen ohjatun pelimahdollisuuden nuorille harrastajapelaajille, jotka eivät tavoittele kilpailuihin osallistumista. Haluamme olla mukana Suomen Sulkapalloliiton mailapeliyhteistyön myötä toteutettavissa Mailapeliviikoissa ja/tai -päivissä omalla toiminta-alueellamme sulkapallokumppanina päiväkodeille ja ala-asteen kouluille suunnatuissa ohjelmissa Junnutehoryhmät Kilpajunioreiden osalta jatketaan hyväksi havaittua tehoryhmätoimintaa, johon valmentajat nimeävät halukkaat ja toimintaan sitoutuvat pelaajat. Ryhmät on tarkoitettu junioreille, jotka jo tähtäävät kilpailumenestykseen. Ryhmiin nostetaan innokkaita junioreita myös kesken kauden.

3 3(5) 3. Aikuiset 4. Koulutus 3.1. Kilparyhmät Panostamme edelleen vahvasti myös kilparyhmätoimintaamme. Pyrimme ammattimaisen harjoittelun kautta vahvistamaan ÖIF Akatemiaa ja aikuisten kilparyhmää, sekä tarjoamme mahdollisuuden yksilövalmennukseen. Ryhmät on tarkoitettu aktiivisesti yleisissä luokissa pelaaville kilpapelaajille Kunto- ja harrastetoiminta 5. Leiritoiminta Aikuisten suositut kuntoryhmät jatkavat toimintaansa. Vuoden aikana järjestetään lisäksi muutamia erityisesti aikuispelaajille suunnattuja tekniikkakursseja. Entiset kilpapelaajat yhteen kokoava pelivuoro jatkaa kerran viikossa. Hyödynnämme SSuL:n järjestämää valmentaja- ja ohjaajakoulutusta. Hallinnon vapaaehtoisten koulutukset ovat pääsääntöisesti ESLUn tarjonnasta. Koulutukset ja kurssit: Taso 1: 1 3 hlöä Taso 2: 0 1 hlöä Taso 3: 0 1 hlöä Liittotuomarikurssi: halukkaiden kouluttautujien ilmaantuessa Muut (lyhyet) kurssit: 5 10 kpl Näiden lisäksi järjestetään seuran sisäisiä valmentajakoulutuksia täydennyskoulutuksina ja seuran valmennuslinjan ylläpitämiseksi. Tervetuloa ohjaajaksi -koulutus järjestetään vanhemmille sekä kilpapelaajille. Muutaman tunnin mittainen koulutus toimii johdantona ohjaamiseen. Pitkän aikavälin tavoitteena on, että jokainen seuran kilpapelaaja on käynyt tämän kurssin. Kesällä järjestämme 1 2 kansainvälistä sulkapalloleiriä, joilla päävalmentajana on ulkomaalainen ammattivalmentaja. Vaihtoehtoina ovat eriyttää nuorten kilpajunioreiden sekä vanhempien junioreiden ja aikuisten leiri eri aikoihin, tai järjestää leirit yhdistettyinä. Selvitämme myös mahdollisuudet osallistua lasten liikuntaleirien järjestämiseen Rajakylässä kesäkuussa. Kausimaksun maksaneille jäsenille järjestämme tuttuun tapaan viikonloppuleirit niin syksyllä kuin keväälläkin.

4 4(5) 6. Kilpailutoiminta Seura järjestää eritasoisia kilpailuja junioreille, yleisen luokan pelaajille, senioreille ja harrastepelaajille. Pyrimme kannustamaan seuran jäseniä osallistumaan aktiivisesti koti- ja ulkomaisiin kilpailuihin. Olemme vahvasti mukana SSuL:n vastuulla olevien kotimaisten ja kansainvälisten arvokilpailuiden järjestämisessä. Näitä kisoja ovat erityisesti aikuisten SM-kisat (helmikuu) ja Finnish Open (huhtikuu). Finnish International Junior Championshipin (lokakuu?) sekä Finnish International Championshipin (marraskuu?) järjestelyissä tuemme kisasta päävastuussa olevia naapuriseuroja Kansalliset kilpailut Osallistumme SSuL:n kilpailukalenterissa oleviin virallisiin kilpailuihin. Mukana ovat kansalliset, Eliitti-sarjan, Tähti- sekä Juniori- ja Seniori-Eliitti-kilpailut sekä SM- ja ikäluokkamestaruuskilpailut Joukkuekilpailut Otamme osaa joukkue SM-kilpailuun, ja ilmoitamme 2-joukkueemme 1-divisioonaan jos halukkaita pelaajia löytyy. Osallistumme Sulkapalloliiton järjestämään junioreiden taito- ja joukkuekilpailuun Kansainväliset kilpailut Yritämme saada mahdollisimman paljon nuoria ja aikuisia pelaajiamme pelaamaan ulkomaisissa kilpailuissa. Sen lisäksi, että se on ainoa keino kehittyä huippupelaajaksi, on se myös kokemuksena hieno asia pelaajillemme. Nuoret pelaajamme saavat kansainvälisiä kavereita ja kehittävät kielitaitoaan. Pyrimme osallistumaan isommalla ryhmällä ainakin yhteen kansainväliseen junioriturnaukseen ulkomailla Kilpailukalenterin ulkopuoliset kilpailut Osallistumme City-Sulan järjestämiin paikalliskilpailuihin (Cityjunnusulkis). Tästä kilpailusta on nuorten pelaajiemme hyvä aloittaa kilpailu-uransa, koska aloituskynnys on pieni Kilpailujen järjestäminen Järjestämme/haemme järjestettäväksi: Juniori-Eliittikilpailun Aikuisten Tähtikisan syksyllä Erikseen sovittavia harrastajakilpailuja keväällä, kesällä ja syksyllä Vantaan koululaisten mestaruuskilpailut /2018 marras joulukuussa

5 5(5) 7. Valmentajat 8. Kurssit 9. Yritysyhteistyö 10. Tiedotus 11. Hallinto Päävastuu harjoituskokonaisuuden suunnittelusta palaa vuoden alusta päätoimiselle valmennuspäällikölle. Harjoitusryhmien valmentajina toimii monta pitkälle koulutettua huippuvalmentajaa. Lisäksi seuran aktiiviset kilpapelaajat osallistuvat edelleen useiden ryhmien valmennukseen. Ohjaajakoulutuksilla pyrimme innostamaan lasten vanhempia myös mukaan ryhmien ohjaamiseen. Tavoitteena on, että kaikissa yli 10 pelaajan junioriryhmissä olisi vastuuvalmentajan lisäksi yksi apuohjaaja. Jatkamme säännöllisiä kurssejamme niin aloittelijoille kuin pidempään harrastaneille. Yritämme saada lisättyä yrityksille suunnattuja kursseja. Pyrimme hallituksen voimin parantamaan varainhankintaa ja löytämään keinoja uusien tukijoiden löytämiseksi. Pyrimme edelleen parantamaan tiedotustamme seurasta, jotta sen tunnettuus paranee vantaalaisten keskuudessa. Alueellisista medioista panostamme edelleen Vantaan Sanomien verkkolehteen, jotta saamme jatkuvasti uutta informaatiota seurastamme myös ulospäin. Seuran ilmoitustaulua, kotisivujamme, sosiaalista mediaa ja sähköpostilistoja käytämme edelleen tiedotuksen päävälineinä. Seuraamme halliolosuhteiden ja oheispalvelujen kehittymistä Rajakylässä, ja tilaisuuden tullen pyrimme vahvistamaan rooliamme olosuhteiden ja palveluiden ylläpitämisessä. Tavoitteenamme on varmistaa seuran toimistolle pysyvä sijainti hallin yhteydessä. Selkeytämme edelleen talouden ja budjetin kuukausiseurantaa sekä tarkennamme vuosikalenteria, joka ohjaa seuramme toimintaa vuositasolla. Kehitämme hallituksen työskentelyä ja aktivoimme toimintaryhmiä. Osallistumme kutsuttaessa Sulkapalloliiton Huippuseurahankkeeseen.

Östersundom Idrottsförening rf Östersundomin Urheiluseura ry. Toimintasuunnitelma 2014

Östersundom Idrottsförening rf Östersundomin Urheiluseura ry. Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2 (5) 1. Yhdistystoiminta 2. Junioritoiminta 3. Aikuiset Tavoitteenamme vuodelle on edelleen pystyä muokkaamaan ja sopeuttamaan toimintaamme toimintaympäristömme muutosten mukaan. Tätä

Lisätiedot

ESB johdattaa kaikenikäisiä, kokoisia, värisiä ja lajiosaamiseltaan eritasoisia ihmisiä viihtymään ja kehittymään sulkapallon parissa.

ESB johdattaa kaikenikäisiä, kokoisia, värisiä ja lajiosaamiseltaan eritasoisia ihmisiä viihtymään ja kehittymään sulkapallon parissa. Johdanto Tämä dokumentti kirjaa Espoon Sulkapallo Badminton ry:n toiminnalliset linjaukset. Dokumentti perustuu Nuori Suomen julkaisemaan dokumenttiin Urheiluseuran toimintalinja. Visio ESB tarjoaa mahdollisuuden

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus JyPK:ssa on pitkäjänteistä kja suunnitelmallista toimintaa perusasioiden kautta

Lisätiedot

KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt

KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt Ryhmiin pääseminen edellyttää Kankaisten Golfin jäsenyyttä ja seuran edustamista kilpailuissa sekä pelaamista ja harjoittelua Kankaisten Golfissa. Haastaja-,

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Tapion Sulka ry. Toimintalinja

Tapion Sulka ry. Toimintalinja Tapion Sulka ry Toimintalinja SISÄLLYS 1 JOHDANTO 4 2 TAPION SULAN VISIO 4 3 EETTISET LINJAUKSET 5 4 TOIMINNAN TAVOITTEET 5 5 SEURAN ORGANISAATIO JA VASTUUHENKILÖIDEN ROOLIT 6 6 KÄYTÄNNÖN TOIMINTAPERIAATTEITA

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.

Lisätiedot

LPG ry junioreiden säännöt

LPG ry junioreiden säännöt LPG ry junioreiden säännöt Yleiset Laukaan Peurunkagolfin junioritoiminnan tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle mahdollisuus harrastaa golfia haluamallaan tavalla. Ryhmiä pyritään tarjoamaan

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

TURUN SULKA R.Y. TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA KAUDELLE 1(7) 1.6.2014-31.5.2015 (Taloussuunnitelma erillinen liite)

TURUN SULKA R.Y. TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA KAUDELLE 1(7) 1.6.2014-31.5.2015 (Taloussuunnitelma erillinen liite) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA KAUDELLE 1(7) 1.6.2014-31.5.2015 (Taloussuunnitelma erillinen liite) JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma esittelee perustietoa ja toimintaa turkulaisessa sulkapalloseura

Lisätiedot

GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER

GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER GT Teamit 2016-2017 RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER Grani Tenniksen valmennuskokonaisuus - Pelaajan polku GT Tennis- ja mailapelikoulu Esikouluikäisille ja 1-3 -luokkalaisille Ohjaajakoulutukset

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa JyPK:ssa valmennus on valmennuslinjan ohjaama prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa AURAJOEN UINTI Vesitaituriksi Turussa UIMARIN POLKU Uimarin polun tarkoituksena on selvittää uimarille ja vanhemmille uintiharrastuksen kulkua uimakoulusta aina kilpauintiin asti. Aurajoen Uinti ry haluaa

Lisätiedot

Active For Life aktiivinen oppija ja tekijä läpi elämän

Active For Life aktiivinen oppija ja tekijä läpi elämän Active For Life aktiivinen oppija ja tekijä läpi elämän Elämässä matka on tärkeämpi kuin maali 1 KULTTUURI JA TAIDE KAUPUNKI JA LIIKE-ELÄMÄ MAJOITUS JA RAVINTOLA- PALVELUT MATKAILU Tiilaakso Liikunta ja

Lisätiedot

KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI

KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI 26.7.2018 1. LASTEN URHEILU JA TENNIS SEUROISSA U12 2. NUORTEN URHEILU JA TENNIS SEUROISSA U18 3. VALMENNUS 4. URHEILULLISUUS KILPAILEMINEN Seuroissa noin

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN SULKAPALLOYHDISTYS RY Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2019 HALLITUS

LOUNAIS-SUOMEN SULKAPALLOYHDISTYS RY Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2019 HALLITUS LOUNAIS-SUOMEN SULKAPALLOYHDISTYS RY Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2019 HALLITUS Lounais-Suomen Sulkapalloyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1(5) Sisältö Yleiset tavoitteet... 2 Toiminta... 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle Tulevan toimintakauden visio Jääkiekko vahvistaa edelleen paikkaansa paimiolaisessa harrastuskentässä kiinnostavana, innovatiivisena ja näkyvänä lajina. Johdanto

Lisätiedot

Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 21.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 2 2. TÄRKEIMMÄT TAVOITTEET 2016... 2 3. NUORISO- JA HARRASTETOIMINTA... 2

Lisätiedot

SSuL strategia 2012-2016, kasvustrategia

SSuL strategia 2012-2016, kasvustrategia SSuL strategia 2012-2016, kasvustrategia STRATEGIA/Pelaajan polku/lapset ja nuoret Vuonna 2014 minisulkista järjestää 10 seuraa Toteutunut: Vuonna 2014 minisulkista järjestää tällä hetkellä 20 seuraa Vuonna

Lisätiedot

Kaudenaloitusinfo 2014-2015

Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub

Lisätiedot

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02) Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori 4.10.2017 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 1.5.2016 30.4.2017 1. YLEISTÄ - yhteistyötä kehitetään Jämi Keskuksen kanssa alue-

Lisätiedot

Syksy 2014 TERVETULOA!

Syksy 2014 TERVETULOA! Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna

Lisätiedot

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo Yleistä...2 Kausi 2010 yhteenveto...2 Painopisteet toiminnan kehittämisessä kaudelle 2011...2 Tiedottaminen...2 Yhteistyökumppanit...3 Kilpailutoiminta...4

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Visio, missio, arvot ja strategia

Visio, missio, arvot ja strategia Visio, missio, arvot ja strategia Joensuun Kataja ry taitoluistelujaosto Arvot toiminnan perusta Visio tahtotila Jatkuva kehitys Missio tehtävä Strategia toimintamalli Arvot AVOIMUUS Asioista puhutaan

Lisätiedot

Suomen Sulkapalloliitto. Strategia

Suomen Sulkapalloliitto. Strategia Suomen Sulkapalloliitto Strategia 2017-2020 Suomen Sulkapalloliiton strategia 2017-2020 Visio Suomalainen sulkapallo on maailmalla menestyvä ja Suomessa merkittävä kilpa- ja harrastelaji. Arvot Respect-kulttuurimme

Lisätiedot

Arvot ja visio. KuPS ry Kuopion Palloseura ry

Arvot ja visio. KuPS ry Kuopion Palloseura ry Arvot ja visio KuPS ry Kuopion Palloseura ry 1 Sisällys ARVOT... 2 Suvaitsevaisuus... 2 Urheilullisuus ja terveet elämäntavat... 2 Tavoitteellisuus... 2 VISIO... 2 KUPS RY:N KYMMENEN KELTAISTA LUPAUSTA...

Lisätiedot

Mitä tehdään tehdään kunnolla.

Mitä tehdään tehdään kunnolla. SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6 Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2/6 Sisällysluettelo 1. VUODEN 2016 PÄÄTAVOITTEET...

Lisätiedot

M-Teamin strategia

M-Teamin strategia M-Teamin strategia 2014-2018 25.8.2014 Toimintaympäristön muutostekijät M-Teamin strategia Salibandyliiton strategia Yhteisöllisyys, vapaaehtoistyö ja seurauskollisuus Kilpailu kunnallisista liikuntapaikoista

Lisätiedot

GT Teamit RED ORANGE GREEN PLAYER

GT Teamit RED ORANGE GREEN PLAYER GT Teamit 2015-2016 RED ORANGE GREEN PLAYER GT valmennuskokonaisuus Miksi GT Teamit seuran juniorivalmennuksessa käy n. 250 lasta ja nuorta erilaisilla motiiveilla harrastuksen alkuvaihe on TÄRKEIN aika

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA ajalle

TOIMINTASUUNNITELMA ajalle TOIMINTASUUNNITELMA ajalle 1.7.2017 30.6.2018 SEURAN TAVOITTEET Helsingin Luistelijoiden strategian 2015-2018 mukaan seuran missio on luoda edellytykset taitoluistelun harraste- ja kilpailutoiminnalle

Lisätiedot

TPV:n pelaajan polku. Click to add text

TPV:n pelaajan polku. Click to add text TPV:n pelaajan polku Click to add text Pelaajan polku Pelaajan polku TPV:ssä käsittää kolme osakokonaisuutta. Suuri osa pelaajista aloittaa TPV-uransa kaupunginosatoiminnasta, josta kilpailullisempaan

Lisätiedot

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016 JSK Squash ry ver 29.9.2015 JSK:n - toimihenkilöt Johtokunta (+vastuualueet) Jack Westrén-Doll, puheenjohtaja talous jack.westren-doll@granlund.fi Raimo Yliranta,

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori 30.10.2016 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 1.5.2017 30.4.2018 1. YLEISTÄ - Kehitetään yhteistyötä alueellisen yläkoululeiritystoiminnan

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori 30.10.2017 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 1.5.2018 30.4.2019 1. YLEISTÄ - Ollaan mukana alueellisen yläkoululeiritystoiminnan

Lisätiedot

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

GT TEAMIT RED ORANGE GREEN GT KILPATEAM

GT TEAMIT RED ORANGE GREEN GT KILPATEAM GT TEAMIT 2018-2019 RED ORANGE GREEN GT KILPATEAM GRANI TENNIKSEN PELAAJAN POLKU MIKSI GT? yksi Suomen suurimmista tennisseuroista viihtyisä ja turvallinen halli ystävällinen ilmapiiri ammattitaitoiset

Lisätiedot

Foot PASS Finland Auditoini 1

Foot PASS Finland Auditoini 1 Kaarinan Pojat 20780 Kaarina 05/01/2011 yhteispisteet 5500 3163 58 5000 5 0 organisaatio 300 253 84 300 0 0 strategia 500 425 85 500 0 0 pelaajakartoitus 600 294 49 600 0 0 jalkapallo 1: valmennus 750

Lisätiedot

UUDEN JÄSENEN OPAS SULKAPALLOJAOSTO

UUDEN JÄSENEN OPAS SULKAPALLOJAOSTO UUDEN JÄSENEN OPAS SULKAPALLOJAOSTO Hienoa, että olet valinnut Sport Club Kokkola ry:n seuraksesi. Toivomme, että luet tämän oppaan läpi. Tämä opas toimii käsikirjana, josta voit myöhemmin tarkistaa asiat,

Lisätiedot

Östersundom IF Toimintakertomus / 17 ÖSTERSUNDOM IF TOIMINTAKERTOMUS 2016

Östersundom IF Toimintakertomus / 17 ÖSTERSUNDOM IF TOIMINTAKERTOMUS 2016 Östersundom IF Toimintakertomus 2016 1 / 17 ÖSTERSUNDOM IF TOIMINTAKERTOMUS 2016 Östersundom IF Toimintakertomus 2016 2 / 17 ÖSTERSUNDOM IDROTTSFÖRENING R.F - ÖSTERSUNDOMIN URHEILUSEURA R.Y VUOSIKERTOMUS

Lisätiedot

Syksy 2013 TERVETULOA!

Syksy 2013 TERVETULOA! Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi

Lisätiedot

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013

LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013 1. Johtokunnan kokoonpano 2013: Johtokunta jatkaa neljännen toimintavuoden seuraavalla kokoonpanolla: Johtokunta: Petri Mäkinen, puheenjohtaja; Matti Huvinen, vara puheenjohtaja; Harri Bergström, sihteeri;

Lisätiedot

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE 1 Sisältö 1 Yhdistyksen johto ja hallitus... 3 2 Toimisto ja toimihenkilöt... 3 3 Toiminnan tavoite...

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

MAAJOUKKUETOIMINTA 2015

MAAJOUKKUETOIMINTA 2015 MAAJOUKKUETOIMINTA 2015 MAAJOUKKUETOIMINNAN ARVOT Yhdessä tekeminen Intohimo kehittyä Pelaajalähtöisyys Kunnioitus MAAJOUKKUETOIMINNAN TAVOITTEET Huippu-urheilulähtöisyys o Tavoitteena auttaa ja tukea

Lisätiedot

TAPION TOIMINTASUUNNNITELMA 2014 SULKA RY

TAPION TOIMINTASUUNNNITELMA 2014 SULKA RY 1/7 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. TAPION SULAN VISIO... 2 3. VALMENNUS- JA KOULUTUSTOIMINTA... 3 4. KILPAILUTOIMINTA... 5 5. RANKING-TOIMINTA... 6 6. VARUSTEET...

Lisätiedot

LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI

LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI Toiminnasta vastaa juniori- ja valmennustoimikunta jonka edustaja toimii hallituksessa. 1.2. JUNIORI- JA VALMENNUSTOIMIKUNTA Toimikuntaan

Lisätiedot

GT Teamit RED ORANGE GREEN GT PLAYER

GT Teamit RED ORANGE GREEN GT PLAYER GT Teamit 2014-2015 RED ORANGE GREEN GT PLAYER GT valmennuskokonaisuus Miksi GT Teamit Seuran juniorivalmennuksessa käy n. 250 lasta ja nuorta erilasilla motiiveilla Harrastuksen alkuvaihe on TÄRKEIN aika

Lisätiedot

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa T09-10 vanhempainilta 8.1.2017 T09-10 vanhempainilta Asialista Lyhyt seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Viestinnän käytännöt Maksut Toimihenkilöt FC REIPAS Iloa

Lisätiedot

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Vanhempainilta 16.8.2017 Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Illan kulku 2 1. Valmentajien esittely 2. Uuden valmennusjärjestelmän esittely 3. Joukkuevoimistelutoimialan pelisääntöjen läpikäyminen 4.

Lisätiedot

Kiekko-Espoo seurayhteisö

Kiekko-Espoo seurayhteisö Kiekko-Espoo seurayhteisö Espoon Kiekkoseura ry ØHarrastajia Ø Tytöt 270 Ø Pojat 300 Ø Aikuiset 190 ØLajit Ø Ringette Ø Jääkiekko tytöt ja pojat ØHarjoituspaikat Ø Laaksolahti Ø Leppävaara 21.11.2017 2

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009

TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009 TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009 Hiihtojaoston toiminnan keskeisimmät osatekijät Toiminta on perhekeskeistä, koko perheen harrastus. Pyrimme toiminnassa siihen, että kaikilla olisi

Lisätiedot

Suomen Sulkapalloliitto. Strategia

Suomen Sulkapalloliitto. Strategia Suomen Sulkapalloliitto Strategia 2017-2020 Suomen Sulkapalloliiton strategia 2017-2020 Visio Suomalainen sulkapallo on maailmalla menestyvä ja Suomessa merkittävä kilpa- ja harrastelaji. Arvot Respect-kulttuurimme

Lisätiedot

OGK:N JUNIORITOIMINTAOPAS

OGK:N JUNIORITOIMINTAOPAS OGK:N JUNIORITOIMINTAOPAS SISÄLLYSLUETTELO 1. Seuran yleisesittely ja organisaatio 2. Seuran junioritoiminnan periaatteet 2.1 Toimintamalli ja ryhmät 2.2 Valmennus 2.3 Koulutus 3. Tapahtumat 3.1 Harjoittelu

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Haukiputaan Pallo. Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain

Haukiputaan Pallo. Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain Haukiputaan Pallo Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain 1.1.2013 Seuran tavoitteet Mahdollistaa kilpa- ja harrastepelaaminen * Kilpatoiminnassa pelaaja sitoutuu osallistumaan joukkueen

Lisätiedot

FC SCJ Strategia 2019

FC SCJ Strategia 2019 FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille

Lisätiedot

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 Hockey Club Nokia ry Rek.no. 196.155 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat - Seuran strategian linjaus 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

JPA Valmennusohjelmat

JPA Valmennusohjelmat JPA Valmennusohjelmat Tasot 1 3 & harrasteryhmä 2015 Ympärivuotinen ilmoittautuminen NORDCENTER on Suomen johtava nuorten golfvalmennuskeskus, jonka toiminnan kulmakivet ovat korkeatasoinen valmennustoiminta,

Lisätiedot

Huuhkaja- ja Helmaripäivät

Huuhkaja- ja Helmaripäivät Huuhkaja- ja Helmaripäivät 15.8.2016 Huuhkaja- ja Helmaripäivät Huuhkaja- ja Helmaripäivät on aikaisempien piirihaavi- ja piirijoukkueikäluokkiin (13-14-v pojat, 13-15-v tytöt) kohdistuva kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Variston Tennis VarTe. Toimintalinja 2013

Variston Tennis VarTe. Toimintalinja 2013 Variston Tennis VarTe Toimintalinja 2013 Sisällys 1. Yleistä toimintalinjasta 2. VarTen toiminnan visio 3. VarTen eettinen linja 4. Varten seuratoiminnan tavoitteet 5. Varten käytännön toimintaperiaatteet

Lisätiedot

Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen

Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen Tämä on suunnitelma Maskin & KyIF:n välisen YJ-toiminnan perustamisesta (pohjana yhteinen keskustelutilaisuus 25.8.2016 sekä seurojen jalkapallojaostojen päätökset

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2008 1. URHEILIJOIDEN TUKEMINEN SEKÄ TOIMINNAN TASON NOSTAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN.

JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN. JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN. MEILLÄ JUNIORIT SAAVAT HYVÄT EVÄÄT GOLFIIN! Tule kokeilemaan golfia lajia, jossa saat nauttia ulkoilmasta kavereiden seurassa. Espoon Golfseura on Golfliiton

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

HUIPPU-URHEILUPÄIVÄT MITEN VALMENTAJISTA HUOLEHDITAAN SEURASSA?

HUIPPU-URHEILUPÄIVÄT MITEN VALMENTAJISTA HUOLEHDITAAN SEURASSA? HUIPPU-URHEILUPÄIVÄT 9.-10.10. MITEN VALMENTAJISTA HUOLEHDITAAN SEURASSA? Joonas Naava, EräViikingit Urheilujohtaja 37 vuotias, 23 vuotta valmentajana Salibandyliigassa pelaajana 6 vuotta Salibandyliigassa

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE 1 Sisältö 1 Yhdistyksen johto ja hallitus... 3 2 Toimisto ja toimihenkilöt... 3 3 Toiminnan tavoite...

Lisätiedot

FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 02880 VEIKKOLA Yhd.rek.tunnus 200075 1( 7) 1. TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAYMPÄRISTÖ FC WILD ry on Kirkkonummen kunnan alueella toimiva jalkapallon erikoisseura. Seuran

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTA-AJATUS Haapajärven Pesä-Kiilat ry:n tavoitteena on kansallispelin välityksellä tarjota haapajärvisille ja lähialueen asukkaille * lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

Sodankylän Ampujat ry

Sodankylän Ampujat ry Sodankylän Ampujat ry T O I M I N T A L I N J A T O I M I N T A L I N J A 1 Sisällysluettelo 1. LAATU.. 2 2. TOIMINNAN MAHDOLLISTAMINEN.... 2 3. TIEDOTTAMINEN 2 4. MÄÄRÄ.. 3 5. TOIMINNAN TARKOITUS.. 3

Lisätiedot