Tikkurilan aluetoimikunta edistää

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tikkurilan aluetoimikunta edistää"

Transkriptio

1

2 Tikkurilan aluetoimikunta edistää asukkaiden hyvinvointia ja alueensa kehittymistä entistä viihtyisämmäksi asua. Tänä vuonna aluetoimikunta järjestää jo seitsemättä kertaa Tikkurilan kulttuuriviikon, joka on omiaan tuomaan valoa marraskuun harmaimpaan hetkeen. Löydä arjen rikastuttajaksi itsellesi sopivia uusia harrastuksia ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin välineitä. Osallistumiselle ei ole suurta kynnystä; kulttuuriviikon tapahtumat ovat perinteen mukaisesti tavallista edullisempia tai jopa ilmaisia. Osallistu kulttuuriviikkoon ja torju talven kaamosalakulo! V uonna 2013 kulttuuriviikon tekevät yhdessä Vantaan kaupungin kuntalaispalvelut, Vantaan Tanssiopisto, Tanssiteatteri Raatikko, Tikkurilan Teatteri, Elokuvateatteri Bio Grand, Vantaan Sanataidekoulu, Tanssitalo Juulia, Vantaan kaupungin museo, Itä-Vantaan musiikkikoulu Soivat Musikantit, Tikkurilan kirjasto, Kaamospelit ry, Dance club Vantaa, Vantaan musiikkiopisto, Vantaan pitsinnyplääjät ry, Teatteri Vantaa, Vantaan näyttämö, Velmu ry, Laurea-ammattikorkeakoulu, Suomen polkuautoliitto, Taiteilijatalo Gjutars, Tikkurilan alueen hyvinvointiyrittäjät sekä yksittäiset taiteilijat. Ohjelmaa iloksenne on tuotettu myös yhdessä Svenska veckanin kanssa. Tiedustelut tapahtumista: riina.merenluoma@gmail.com Esitteen toimitus: Riina Merenluoma Graafinen suunnittelu: Jarmo Wideman Kuvitus: Mirka Kinnula

3 KESKIVIIKKO SIVU klo LILLI PII -KLOVNI... 4 klo BAILATINON LOUNASOPETUSTA... 4 klo HYVINVOINTIA TIKKURILASSA... 5 klo Elokuvailta: MAJAKAN VALOA... 5 TORSTAI klo 09.30, PIENTEN TAIDEAAMUT... 6 klo 13.00, 13.45, TOMI PULKKINEN TRIO... 6 klo VALKOKANKAASTA VASEMMALLE... 7 klo PAHAN KUKAT KUHAN PAKAT... 7 klo Elokuva: ANNA KARENINA... 8 klo VMO POP & JAZZ GOES WORLD... 9 PERJANTAI klo LALALEI... 9 klo PITSINNYPLÄYSTÄ LIVENÄ... 9 klo LEMMENTAUTI klo PARIISIN TAIVAAN ALLA CHEZ CHANSON klo ILO IRTI -KLUBI LAUANTAI klo VIIRUN SYNTYMÄPÄIVÄT klo ROSVOELÄMÄÄ-ELÄMYSPAJA klo POTTUWARVAS SEIKKAILEE klo AINA JOKU EKSYY klo LEIKIN LOPPU klo TAVATAAN TANSSIEN klo EI ITKETÄ LAUANTAINA! SUNNUNTAI klo ISÄNPÄIVÄN AJOT klo Animaatioelokuva: TURBO klo ISÄNPÄIVÄN LASTENFESTIVAALI klo ZÄDÄM! klo VENUS & MARS -SHOW klo PARIISIN TAIVAAN ALLA CHEZ CHANSON klo BRASILIALAINEN ILTA TAIDENÄYTTELYT

4 4 Keskiviikko klo Simonkoti Simontie 5 Hae ilmainen lippu esitykseen Tikkurilan yhteispalvelupisteestä (Ratatie 7, ) alkaen. Huom! Lippuja on rajoitettu määrä. Keskiviikko klo Lauri Lairalan aukio Asematie 9 Tiedustelut dcvantaa@gmail.com dcvantaa.nettisivu.org LILLI PII -KLOVNI ESIINTYY LAPSILLE JA VANHUKSILLE SIMONKODISSA! Lilli Pii on iloinen, hassutteleva klovnityttö. Hänen vauhdikkaan elämänsä tiimellyksessä ei kolhuilta vältytä. Lilli Piille sattuu mitä milloinkin! Hän soittaa kitaraa väärinpäin, tanssii jalat ristiin rastiin, paistaa kakun matkalaukussa, tekee jännittävän ilmapallotempun ja hupsis hame häviää... BAILATINON LOUNASOPETUSTA! Heittäydy lounasaikaan Bailatinon rytmien vietäväksi raikkaassa ulkoilmassa keskellä vilkkainta Tikkurilaa. Opetuksesta vastaa DCV Dance Club Vantaa.

5 HYVINVOINTIA TIKKURILASSA Tikkurilan kulttuuriviikko ja Tikkurilan alueen omat hyvinvoinnin ja kauneusalan yrittäjät tarjoavat ilmaista hemmottelua arjen keskellä! Piipahda kaupassa käynnin lomassa vaikkapa huulimeikissä ja käsihieronnassa tai tule varta vasten rentoutumaan minihierontaan. Keskiviikko klo Kauppakeskus Tikkuri, 2. kerros Asematie Elokuvailta: MAJAKAN VALOA HANKONIEMEN SILMÄ Elämää majakan valokeilassa Kesto n. 60 min. MÄRKET 2012 Ulkomerimajakka ja uuden ajan majakanvartijat Kesto n. 25 min. Keskiviikko klo Tikkurilan kirjasto Lummetie 4 Tiedustelut p Lisäksi Suomen Majakkaseura ry kertoo elokuvien majakoista, esittelee toimintaansa ja myy tuotteitaan.

6 Torstai klo 9.30 klo Taidetalo Pessi Kielotie Ei ennakkoilmoittautumista. PIENTEN TAIDEAAMUT Kuvataidetta pikkukäsin Ohjaaja Heli Arvilommi Taidetta ja toimintaa alle kouluikäisille (6 kk 6 v) lapsille oman aikuisen seurassa. Perhepäivähoitajat lapsineen ovat myös tervetulleita (ei päiväkodeille) teemana on sateen ropinaa ja värien värinää: maalausta elintarvikepohjaisilla väreillä. Mukaan: paljaat varpaat, maalausvaatteet ja pieni pyyhe. 6 Torstai klo klo klo Kauppakeskus Tikkuri Asematie 4 10 TOMI PULKKINEN TRIO Tomi Pulkkinen Trio (Tomi Pulkkinen, Timo Ylönen ja Riitta Leivo) esittää Vantaan historiasta kertovia lauluja uudelta levyltä Vantaanjoella kerran... Päivän aikana kuullaan myös kappale Tikkurilan valssi. Valokuva: Olavi Mensio

7 Draamaopastus: VALKOKANKAASTA VASEMMALLE Dramaattinen opastus ohjaaja Matti Kassilan ja vanhojen kotimaisten mustavalkoelokuvien maailmaan. Kino Hertaksen paikannäyttäjä opastaa ryhmänne kulissien taakse, filmiväen arkeen ja juhlaan ja lopulta ehkä omille paikoillenne katsomoon. Torstai klo Vantaan kaupunginmuseo Tikkurilan vanha asema Hertaksentie 1 Tiedustelut anni.rissanen@vantaa.fi tai PAHAN KUKAT KUHAN PAKAT Pahan kukat Kuhan pakat on Jussi Johnssonin esittämä ja Pauliina Hulkon ohjaama, Charles Baudelairen runoihin perustuva esitys. Esitys Baudelairen väkivahvoista runoista koskettaa meistä jokaista ikään ja kuntoon katsomatta. Kauneutta, luontoa ja ihmiselämän eri vaiheita käsittelevien tekstien ruumiilliset tulkinnat antavat katsojalle mahdollisuuden heittäytyä sanojen voiman vietäväksi ja niiden runollisen kauneuden hellittäväksi. Esitys on tarkoitettu teatterielämykseksi ikäihmisille, mutta sopii myös muillekin aikuisille katsojille. Torstai klo Vapaaehtoistalo Viola Orvokkirinne 4 Hae ilmainen lippu esitykseen Tikkurilan yhteispalvelupisteestä (Ratatie 7, ) alkaen. Huom! Lippuja on rajoitettu määrä. 7

8 8 Torstai klo Bio Grand Kielotie 7, Tiedustelut ja lippuvaraukset p tai HUOM! Tikkurilan kulttuuriviikko tarjoaa yli 60-vuotiaille ilmaisen elokuvaelämyksen. Hae oma lippusi Tikkurilan yhteispalvelupisteestä (Ratatie 7, Helsinki) alkaen. Lippuja on jaossa 60 kpl. Varaudu todistamaan ikäsi tarvittaessa. Järjestäjä: Vantaan kaupungin kulttuuripalvelut Kuukauden Hopeatähti -elokuva: ANNA KARENINA Ohj. Joe Wright, 2012 K-12, kesto 2 h 10 min Leo Tolstoin unohtumaton klassikko ja maailmankirjallisuuden yksi suurimmista rakkausromaaneista on jälleen kääntynyt loisteliaaksi elokuvaksi. Elokuvan ote on raikas, ja tarina tekee mietteliääksi: elääkö elämäänsä tuntematta koskaan kaiken nielevää intohimoa, vai ottaako riski ja antautua sille silläkin uhalla että menettäisi kaiken?

9 VMO P&J GOES WORLD Vantaan musiikkiopiston pop&jazzkonsertti. Torstai klo Vernissa Tikkurilantie 36 LALALEI TIKKURISSA LALALEI tule kyselemään lastenlaulujen sanoja ja kertomaan oman lapsuutesi lauluista ja leikeistä! Musiikkipedagogi Johanna Pahtela päivystää pienkanteleineen laulaen ja kertoen lastenlauluista sekä kerää samalla LALALEI Suomen lasten laulut ja leikit -muisteluihin materiaalia ja muisteluita lapsuuden leikeistä. Voit tuoda myös mukanasi näytille valokuvia tai leikkikaluja lapsuudestasi ja samalla tutustua kuvataulujen avulla suomalaisen lastenkirjallisuuden ensivaiheisiin. PITSINNYPLÄYSTÄ LIVENÄ Tikkurissa voi nähdä Vantaan pitsinnyplääjät ry:n työnäytöksen ja tutustua valmiiden töiden näyttelyyn. Perjantai klo Kauppakeskus Tikkuri Asematie 4 10 Tiedustelut soivatmusikantit@suomi24.fi Perjantai klo Kauppakeskus Tikkuri Asematie

10 10 Valokuva: Leena Tiuri Perjantai klo Kauppakeskus Tikkuri Asematie 4 10 Tiedustelut Eeva Vekki, p Perjantai klo Sunnuntai klo Teatteri Vantaa Tikkurilantie 44, Lisätiedot ja lippuvaraukset tai silkkisali@teatterivantaa.fi LEMMENTAUTI Järj. Tikkurilan Teatteri Kahden naisen katuesitys Lemmentauti tarjoaa myötä- ja vastalääkkeitä lemmenhoureisiin. Islannissa ja Suomessa valmistettu esitys ammentaa arvoitukselliset elämänviisautensa islantilaisista saagoista sekä omista ja lainatuista elämänkokemuksista paikan päällä sopivasti improvisoiden. Katsojat ovat tervetulleita vain vilkaisemaan erilaisiin pulloihin rakennettuja taideteoksia tai jäämään pidemmäksi aikaa keskustelemaan. Millaista pullopostia saapuu sen meren takaa, joka olet sinä itse?! PARIISIN TAIVAAN ALLA Chez Chanson Kesto 1 h 20 min, sis. väliajan Posetiivari kuin suoraan Pariisista ottaa illan vieraat vastaan ovella. Illan ohjelmasta vastaavat näyttelijä laulaja Anne Nielsen ja muusikko Merja Ikkelä Chanson-ohjelmistolla, joka sisältää tunnettuja ranskalaisia laulelmia sekä muuta illan tunnelmaan sopivaa ohjelmistoa. Kahvio Clara tarjoilee koko illan ranskalaisia herkkuja ja viinejä.

11 ILO IRTI -KLUBI Kesto 2 h Ilo irti -klubilla koetaan Ali Jahangiri, Impro Kollektiivi ja Sixfingers Theatren Lemmentauti-performanssi. Ali Jahangiri on vantaalainen koomikko, joka nauraa itselleen, ennakkoluuloille, parisuhteelle ja aivan kaikelle muullekin. Impro Kollektiivi koostuu usean improryhmän edustajista, jotka ovat laittaneet settinsä kasaan vain ja ainoastaan Tikkurilan Kulttuuriviikon klubia varten! Luvassa on siis varmasti ennennäkemätön ja -kokematon lavaspektaakkeli, jossa yleisö saa päättää kaiken mitä lavalla nähdään. Lemmentauti on vapaata assosiaatiota, leikittelyä rooleilla ja visuaalisilla mielikuvilla, laulua, kysymyksiä, ihmettelyä, oivalluksia ja yllätyksiä eli improvisaatiota parhaimmillaan. Juuri sinä olet pääosassa, uskaltaudu kaksikon juttusille! Perjantai klo Vernissa Tikkurilantie 36 Tiedustelut ja lippuvaraukset p arkisin klo ja kaksi tuntia ennen esitystä, tai liput@tikkurilanteatteri.fi 11

12 12 Lauantai klo Teatteri Vantaa Tikkurilantie 44 Liput 2 euroa. Tiedustelut ja lippuvaraukset tai silkkisali@teatterivantaa.fi VIIRUN SYNTYMÄPÄIVÄT Yli 2-vuotiaille, kesto 35 min Teatteri Vantaan uusi lastennäytelmä pohjautuu rakastetun Sven Nordqvistin kirjaan. Lasten suosikki, laulava Posetiivari Pasanen on nyt Pesonen kun vietetään Viirun syntymäpäiviä! Mitä kaikkea sattuukaan, kun kesän aurinkoinen iltapäivä saa odottamattoman käänteen ja kyläläiset luulevat Pesosen tulleen hulluksi ja vain sen takia, että avain on hukassa ja Viiru-kissalle pitäisi leipoa kakku ja pyörästä on kumi puhki ja naapurin sonni herää iltapäivänokosiltaan Valokuva: Kare Bonsdorff

13 ROSVOELÄMÄÄ Koko perheen elämyspaja Elämyspaja perustuu vantaalaisen kirjailijan Siri Kolun Me Rosvolat -kirjaan. Itse kirja on tarkoitettu kouluikäisille, mutta elämyspajassa kirjan tunnelmista voivat nauttia kaikenikäiset. Lauantai klo Vantaan Sanataidekoulu Silkkitehdas Tikkurilantie 44 P, 3. kerros Tiedustelut p Pajassa on mahdollista tehdä pieniä sanataidetehtäviä tai vain katsella ja ihmetellä. Perheen pienimmät aikuisen kanssa. Tervetuloa samalla tutustumaan uuteen kulttuuritilaan Tikkurilassa! 13 Yksityiskohtia Riikka Leppäsen lavastuksesta Valokuvat: Maami Snellman

14 14 Lauantai klo Tanssiteatteri Raatikko Viertolankuja 4 Tiedustelut ja lippuvaraukset p tai raatikko@raatikko.fi Uno, dos, tres Bienvenidos, seikkailu voi alkaa! POTTUWARVAS SEIKKAILEE 3 8-vuotiaille ja heidän aikuisilleen. Kesto 50 min Hola! Unohdetaan hetkeksi kotimaan pimeys ja matkataan Espanjan auringon alle Pottuwarvas seikkailee -esityksessä. Vuorovaikutteinen lastenteos on saanut innoituksensa Miguel de Cervantesin Don Quijote -romaanista. Narri Pottuwarvas leikkii ritari Don Quijotea ja laukkaa urhealla Rosinante-ratsullaan seikkailusta toiseen unelmissaan ihana Dulcineaneito. Flamencotanssijan ja merirosvon asusteisiin puetut lapsikatsojat otetaan mukaan taistelemaan tuulimyllyjä ja merirosvoja vastaan. Valokuva: Johnny Korkman

15 AINA JOKU EKSYY Järj. Tikkurilan Teatteri Kesto 2 h 40 min Rinteen perheen tragikoomisessa sukutarinassa suunnistetaan elämää ristiin rastiin vuosikymmenten saatossa. Harhailut ja perille löytämiset hahmottavat esiin suvun ihmiskohtalot, elämän onnet ja onnettomuudet. Reko Lundán kirjoittama näytelmä sai ensi-iltansa Tikkurilan Teatterissa keväällä 2013 ja yleisöä riitti, siksipä esitys on uusintaensiillassa teatterin syksyn ohjelmistossa. Kulttuuriviikon esitys päättää näytelmän esityskauden. LEIKIN LOPPU Kesto 1 h 45 min Leikin loppu on ulkoisesti hyvin yksinkertainen: neljä henkilöhahmoa ja yksi huone. Siihen yksinkertaisuus kuitenkin loppuu, sillä perinteisen draaman juonen tilalla on tapahtumattomuus, henkilöhahmojen toiminta typistyy toiminnan yritykseksi tai merkityksettömään liikkeeseen. Samuel Beckettin kirjoittama traaginen komedia on ylistys riippuvuudelle, rakkaudelle ja röyhkeydelle! Beckett antaa luvan kaunistelemattomaan inhimilliseen keskusteluun...tai ainakin sen yritykseen. Lauantai klo Vernissan huoneteatteri Tikkurilantie 36, Tiedustelut ja lippuvaraukset p arkisin klo ja kaksi tuntia ennen esitystä, tai liput@tikkurilanteatteri.fi Lauantai klo Vantaan Näyttämö Navethalia, Huoneteatteri Oraskuja Vantaa Tiedustelut ja lippuvaraukset p tai toimisto@vantaannayttamo.fi Valokuva: Jussi Myllyniemi 15

16 Lauantai klo Peltolan koulu Lummetie 27 B Tiedustelut ja pakollinen lippuvaraus Vantaan Tanssiopisto arkisin klo 9 15 p tai Tanssitalo Juulia arkisin klo p Lippuja voi ostaa myös suoraan Tanssitalo Juuliasta tai jos esityspäivänä lippuja on jäljellä, niin ovelta tuntia ennen esityksen alkamista. TAVATAAN TANSSIEN Tanssitalo Juulian ja Vantaan Tanssiopiston yhteinen esitys Tavataan Tanssien tulee taas! Esityksessä nähdään, miten tanssista on moneksi: Monipuolisessa ohjelmassa nähdään Tanssiopiston piennumeroita nykytanssin, jazzin ja baletin keinoin. Tanssitalo Juulia taas tuo lavalle itämaisia tansseja sekä discoriental- ja orient mixtyylin tansseja. 16

17 EI ITKETÄ LAUANTAINA! Kulttuuriviikon ilta nuorille Illan ohjelmassa työpajoja ja musiikkia: esiintymässä mm. Kuningasidea! Tapahtuma on päihteetön. Katso tarkempi aikataulu nettisivuilta: Lauantai klo Vernissa Tikkurilantie 36, Lippuvaraukset Tiketti, Järjestäjät Tikkurilan kulttuuriviikko ja Velmu ry 17

18 Sunnuntai klo Tikkurilan Valtti Areena Läntinen Valkoisenlähteentie Liput Perhelippu 5 euroa Yksittäin 2 euroa Lisätiedot p tai ISÄNPÄIVÄN AJOT Koko perheen suuri polkuautokilpailu. 18 Sunnuntai klo Bio Grand Kielotie 7 Tiedustelut ja lippuvaraukset p tai Koko perheen animaatioelokuva: TURBO Ikäraja 7 v, aikuisen seurassa 4 v. Kesto 1 h 35 min Turbo on tavallinen etana, jolla on iso ja vauhdikas unelma. Yllättävän tapahtuman seurauksena Turbo saa supervoiman: huippunopeuden. Turbo vaihtaa etana-kaistalta pikakaistalle ja päättää toteuttaa uskomattoman unelmansa kilpailemalla kuuluisaa huippuajajaa Gasia vastaan. Tuunatun ja katu-uskottavan etanajengin avulla Turbo pistää koko kuorensa ja sydämensä peliin todistaakseen, ettei mikään unelma ole liian iso tai mikään unelmoija liian pieni. Puhumme suomea!

19 19 Isien ilot = Pilttien pidot Tikkurilan kulttuuriviikon lastenfestivaali Isien ilot = Pilttien pidot juhlii isänpäivän sankareita: isiä ja lapsia. Festivaalia vietetään hyvässä seurassa erilaisten työpajojen ja musiikin pyörteissä esiintymässä Benny Törnroos ja Muumit! Sunnuntai klo Vernissa Tikkurilantie 36, Järjestäjät Tikkurilan kulttuuriviikko ja Svenska veckan

20 20 Sunnuntai klo Vernissan huoneteatteri Tikkurilantie 36 Tiedustelut ja lippuvaraukset p arkisin klo ja kaksi tuntia ennen esitystä, tai Sunnuntai klo Vantaan Näyttämö Navethalia, Huoneteatteri Oraskuja Vantaa Tiedustelut ja lippuvaraukset p tai toimisto@vantaannayttamo.fi ZÄDÄM! Isänpäivän spesiaali Kesto 50 min Improsiskojen koko perheelle suunnattu improesitys. Improsiskot ystävineen ja mielikuvituskavereineen esittävät lasten keksimistä aiheista tarinoita, lauluja ja pieniä näytelmänpätkiä. Tässä isänpäivän spesiaalissa otetaan erityisesti isät huomioon! VENUS & MARS -SHOW Kesto 50 min Lauluja parisuhteesta ja suhteettomista pareista Noora Nyyssönen & Mika Perälä. Valokuva: Leena Tiuri

21 BRASILIALAINEN ILTA SANDRA MELON SEURASSA Brasilialaisen Sandra Melon lauluissa soi bossa nova, samba, choro, maracatus ja baiãosta. Säveltäjäniminä ohjelmistosta nousevat mm. Tom Jobim, João Gilberto, Jacob do Bandolim ja Chico Buarque. Sandra on esiintynyt laulajana koko ikänsä sekä Brasiliassa ja viime aikoina myös Euroopassa. Tällä hetkellä Sandran asuinmaa on Suomi. Sandra Melo -kvartetti tuo yhteen eritaustaisia muusikoita jakamaan Brasilialaisen kansanmusiikin moninaisia makuja ja värejä. Illassa mukana myös DCV Dance Club Vantaa, jolta näemme lattaritanssien maailmaan mukaansatempaavia esityksiä. Antaudu itsekin rytmien vietäväksi paikan päällä mm. salsan ja samban opetusta! dcvantaa.nettisivu.org Sunnuntai klo Vernissa Tikkurilantie 36 Lippuvaraukset Tiedustelut Järjestäjät Kaamospelit Vantaan Kansanmusiikkiviikko ja Tikkurilan Kulttuuriviikko Yhteistyössä Etnosoi! 21

22 Avoinna Pe klo La klo Kielotie 11, aula Avoinna Ma pe klo 9 20 La klo Tikkurilan kirjasto, 2. kerros Lummetie 4 JANI RYTKÖNEN ARTS SHOW Jani Rytkösen näyttelyssä nähdään scifi/horror-aiheisia isoja veistoksia ja kynäruiskumaalauksia. Näyttelyn yhteydessä nähdään myös Simo-Pekka Heleniuksen (Pirunpaja) veistoksia. Lauantaina tarjolla musiikkia, jolloin esiintyy Duo chilsalva, Kube, dj:mauzer (KIWA) ja Mark Nomen (KIWA). MARIA WOLFRAMIN MAALAUKSIA Tule tapaamaan taiteilijaa näyttelyn avajaisiin torstaina klo Maria Wolframin taide pohtii naisnäkökulmasta erilaisuuden ja toiseuden merkitystä identtiteettikäsityksiimme. Wolfram pyrkii taiteellaan herättämään keskustelua ja ajatuksia mm. identtiteettikysymyksiin liittyvistä ennakkoluuloistamme, kuten esim. siitä mikä sopii naiselle mikä miehelle, mikä on naisellista mikä miehekästä? Miksi ylläpidämme tämän tyyppisiä rajanvetoja ja luokituksia ja kuinka helposti olemme valmiita kyseenalaistamaan tai muuttamaan käsityksiämme?

23 GALLERIA GJUTARS Alakerta: Essi Korva Veistoksia Yläkerta: Satu Nikku Maalauksia Tiedustelut: p tai Avoinna Ke pe klo La su klo Galleria Gjutars Vanha Kuninkaalantie 6 MATTI KASSILA OHJAAJA OMALLA MAALLAAN Näyttely elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Matti Kassilan tuotannosta ja elämäntyöstä. Hänet muistetaan etenkin Komisario Palmu -elokuvista ja kirjallisuusklassikkojen filmatisoinneista. Näyttely avaa suomalaisten elokuvien maailmaa kuvien, esineistön ja filmien takaisten kertomusten kautta. POLYROMANTIIKKAA JA PARI MUUTA SUHDETTA Näyttelyn avajaiset keskiviikkona klo Sarjakuvataiteilija Miia Vistilä tavattavissa. Avajaisten musiikista vastaa Orca Bastarda. Tarjoilua. Näyttelyn työt liittyvät syyskuussa 2013 ilmestyneeseen Rakkaat kämppikset -sarjakuva-albumiin Avoinna Ti pe klo La su klo Vantaan kaupunginmuseo Tikkurilan vanha asema Hertaksentie 1, Vapaa pääsy Avoinna Ma pe klo 9 18 Vernissan aula Tikkurilantie 36 23

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Ohjelmaa. koko perheelle

Ohjelmaa. koko perheelle Ohjelmaa koko perheelle Tikkurilan aluetoimikunta edistää asukkaiden hyvinvointia ja alueensa kehittymistä entistä viihtyisämmäksi asua ja elää. Aluetoimikunta järjestää nyt jo kahdeksatta kertaa Tikkurilan

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin. 31.08.12 Klo 9.00 Klo 9-22 Avoimet ovet Hyvinvointikeskus Hytke

Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin. 31.08.12 Klo 9.00 Klo 9-22 Avoimet ovet Hyvinvointikeskus Hytke Kuopio juhlii 2012 Ohjelma tunnista tuntiin Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin Ohjelma täydentyy, ja muutokset ovat mahdollisia. Ohjelma on maksutonta, jos ei muuten ilmoiteta. 31.08.12 Klo 9.00 Klo

Lisätiedot

Tapahtuman järjestää Tikkurilan aluetoimikunta www.tikkurilankulttuuriviikko.fi

Tapahtuman järjestää Tikkurilan aluetoimikunta www.tikkurilankulttuuriviikko.fi Tapahtuman järjestää Tikkurilan aluetoimikunta www.tikkurilankulttuuriviikko.fi Tikkurilan kulttuuriviikko tuo valoa syksyn pimeisiin iltoihin nyt jo kolmatta kertaa järjestettävällä tapahtumalla. Tikkurilan

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10.

PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10. PERJANTAI 18.10. YÖKAHVILA, Aika: klo 18.00 23.30, 8lk 18v Paikka: Nuorisotalo Wanha Vesilaitos (Kauppakatu 1b) Hinta: Maksuton, 0-promillea Lisätietoja: nuoriso-ohjaaja Teemu Eskelinen p. 044-7100380

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman:

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman: Vantaan Tanssiopiston jäsenkirje kevät 2016 10.3.2016/ toim. Tiina Jalkanen RIKKA ENSI-ILTA Marjaterttu Willman: Koreografiset työtapani pohjautuvat voimakkaasti liikkeeseen. Pyrin liikkeen kautta käsittelemään

Lisätiedot

LA FIESTA DEL ESPAÑOL 20.4. 23.4.2012

LA FIESTA DEL ESPAÑOL 20.4. 23.4.2012 LA FIESTA DEL ESPAÑOL 20.4. 23.4.2012 HELSINKI PERJANTAI 20.4. Avajaistilaisuus Käpylän peruskoulussa Untamontie 2, Helsinki klo 10.00 11.30, kutsuvierastilaisuus Ohjelma: Oppilasesityksiä, lapsille El

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät VILLA ARTTU KEVÄT VILLA ARTUN NÄYTTELYT UNIKUDELMIA TYÖPAJAT UNIKUDELMIA 29.1.-22.3. Päiväkoti- ja kouluryhmille OHJELMA Tarinamatka yli 3-vuotiaiden

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka Torstai 29.06.2017 Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka... Perjantai 30.06.2017 Dj Tahko MTB Lauantai 01.07.2017 Yleinen Jo 19. kertaa järjestettävä Suomen suurin ja haastavin MTB tapahtuma tulee

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 k -Pohjois-Karjalan kulttuurirahaston tuella- Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 1 Metakan kalenteri 2016 Tiistai Keskiviikko Torstai Viikko 26 Musiikki Yhdessä Ekobändi

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä! Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.

Lisätiedot

syksy 2019 Riihimaen Nuorisoteatteri

syksy 2019 Riihimaen Nuorisoteatteri syksy 2019.. Riihimaen Nuorisoteatteri Kattilakosken perhe lähtee lomalle, mutta saavat kesänaapurikseen eriskummallisen parivaljakon. Vauhtia ja koomisia tilanteita ei tästä tarinasta puutu, kun lapset

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pyynikin koulupolku Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1.

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani?

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani? Gilles Dyrek Ohjaus Jaakko Loukkola Sinustako kesän 2012 hauskimman komedian yhteistyökumppani? YHTEISTYÖ KANNATTAA AINA! Edessäsi on IdeaTeatterin kesän 2012 esite uusille ja vanhoille yhteistyökumppaneille.

Lisätiedot

Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE. Hillevi Avikainen, Disa Kamula

Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE. Hillevi Avikainen, Disa Kamula Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE Hillevi Avikainen, Disa Kamula Joshua Salzmanin kirjoittama ja Ryan Cunninghamin säveltämä I LOVE YOU BECAUSE -musikaali käsittelee rakkautta ja sydänsuruja

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Perinteiset Hattula-Päivät

Perinteiset Hattula-Päivät Perinteiset Hattula-Päivät 7.-11.6.2017 Emme vastaa mahdollisista aikataulu-/ohjelmamuutoksista. Ohjelma nähtävillä myös Hattulan kunnan verkkosivuilla: www.hattula.fi. Lisäksi julkaisemme yksittäisiä

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.

Lisätiedot

Poimintoja syyskuun ohjelmasta:

Poimintoja syyskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

TANSSITUNNIT KEVÄT 2012

TANSSITUNNIT KEVÄT 2012 TANSSITUNNIT KEVÄT 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia ITÄMAINEN TANSSI Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 Maanantai 1.5. Vapunpäivä Tiistai 2.5. YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 9.30-10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä seisten 3 ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Liikettä niveliin

Lisätiedot

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 31.5.2019 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Keskiviikko 1.5. VAPPUPÄIVÄ - EI OHJELMAA!

Lisätiedot

PAINOTALO VKO 34

PAINOTALO VKO 34 Äänekosken kulttuuritoimi puh. 020 632 3256 15.8.2018 4 (22) PAINOTALO 20. 26.8.2018 VKO 34 MAANANTAI 20.8. TIISTAI 21.8. KESKIVIIKKO 22.8. TORSTAI 23.8. PERJANTAI 24.8. LAUANTAI 25.8. SUNNUNTAI 26.8.

Lisätiedot

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

Tahko.com - Events. Sunday Monday Tuesday Wednesday Thursday Friday

Tahko.com - Events. Sunday Monday Tuesday Wednesday Thursday Friday Sunday 01.01.2017 Monday 02.01.2017 Tuesday 03.01.2017 Luonnon ulottuvuudet -näyttely Nilsiän kirjasto, Ukko-Paavontie 5 Joonas ja Miia Hartikainen, opiskelijoiden yhteisnäyttely. Valokuvia luonnosta ja

Lisätiedot

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Huom! Muutokset mahdollisia. Uusimmat tiedot löydät osoitteesta www.haapop.fi MAALISKUU 2012 SUOMI TUTUKSI -VIIKONLOPPUKURSSI: KIRJALLISUUS 30. 31.3.2012

Lisätiedot

Koko kaupungin henkilö V

Koko kaupungin henkilö V Koko kaupungin henkilö V Kuva: Reija Hirvikoski Lasten ja aikuisten näytelmä Aapelin romaanista Koko kaupungin Vinski Aapelin lastenkirjojen rakastettu sankari Vinski kiertää Suomea kesällä 2014 nimellä

Lisätiedot

Koko viikon ohjelma on ilmainen, ellei muuta mainita!

Koko viikon ohjelma on ilmainen, ellei muuta mainita! MAANANTAI: 23.6 13-15 Aistien polku, Pedersheim. Ajelu hevosella ja kärryllä, hevosen kengityksen esittely, eläinaiheinen tietovisa. Kaikenikäisille! HUOM Ohjelma on siirretty: tapahtuma järjestään maanantaina

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 Torstai 1.6. 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella TOIVO-yhteisötaide: 10.15-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa

Lisätiedot

Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013

Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013 Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013 Koko viikon Päiväkodin lasten taidenäyttely Pienten kätösten taidetta esillä. Järj. Auralan Setlementti ry ma-pe klo 9-16 la klo 12-16 Auralan kansalaisopiston aula,

Lisätiedot

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai

Lisätiedot

SYYSKUU Tervetuloa! Puh

SYYSKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

Kesäkonsertit Summer concerts

Kesäkonsertit Summer concerts Kesäkonsertit Summer concerts Lappeenrannan kesä soi, tanssii ja elää satamatorilla, Marian aukiolla, Joutsenon torilla, pusupuistossa, linnoituksen kesäteatterilla ja radiotalon nurmikolla. Esiintyjinä

Lisätiedot

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA 6.5.2019 TOUKOTERVEHDYS ARXILTA Kesäkausi jo häämöttää nurkan takana ja yhteinen toimintakautemme on lopuillaan. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Vuosi on ollut täynnä upeita elämyksiä, tärkeitä

Lisätiedot

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT:

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT: SYKSY 2015 NÄYTÖSKALENTERI YHTEISILLAT: REGINA & LEIBLIED MANILLA (Manifesti): PE 4.9. klo 19 ensi-ilta SU 6.9. klo 19 MA 7.9. klo 19 Liput 36 / 33 / 21 ROVANIEMI / WILJAMI: TO 5.11. klo 19 PE 6.11. klo

Lisätiedot

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista Esimerkkejä hyvinvointipalveluista ESR-kehittämisohjelmasta Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana 2007-2013 Espoon esittävän taiteen koulu Mitä? Sirkusopetusta

Lisätiedot

MARRASKUU Tervetuloa! Puh

MARRASKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa Lämmittely Millaista musiikkia vanhassa kotimaassasi kuunnellaan paljon? Nimeä lempiartistisi ja kerro, millaista hänen musiikkinsa on. Missä tilanteessa vanhassa kotimaassasi kuunnellaan musiikkia (kotona,

Lisätiedot

PAINOTALO VKO 1

PAINOTALO VKO 1 1 (30) PAINOTALO 2. 8.1.2017 VKO 1 MAANANTAI 2.1. TIISTAI 3.1. KESKIVIIKKO 4.1. TORSTAI 5.1. PERJANTAI 6.1. LAUANTAI 7.1. SUNNUNTAI 8.1. Loppiainen TANSSISALI Koskelan Tanssi Koskelan Tanssi Koskelan Tanssi

Lisätiedot

ILO- uutiset. Palokan. valloitetaan Turku Gymnaestrada-kenttäohjelmien harjoitukset alkavat marraskuussa. Ensi kesänä

ILO- uutiset. Palokan. valloitetaan Turku Gymnaestrada-kenttäohjelmien harjoitukset alkavat marraskuussa. Ensi kesänä Palokan ILO- Palokan ilo, voimistelu ja liikunta ry Uutiskirje Syyskuu 2017 uutiset Klikkaamalla pääset suoraan uutiseen tai nettisivulle Katso lasten ryhmien vapaat paikat Kurssit: Bailamama9Months Pilates

Lisätiedot

KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2019 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET. Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy kotisivuiltamme:

KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2019 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET. Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy kotisivuiltamme: KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2019 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy kotisivuiltamme: www.stepup.fi Toimisto siirtää listalla olevien tuntien ilmoittautumiset kevätkaudelta

Lisätiedot

OU! Kirjaston yö taiteissa

OU! Kirjaston yö taiteissa OU! Kirjaston yö taiteissa Taiteiden yön toinen juhlajulkaisu 22.8.2013 1 Pääkirjoitus Taidetta ja remonttia K eskellä pääkirjaston remonttia vietettiin uuden Oulun kaupungin juhlavuoden taiteiden yötä.

Lisätiedot

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma syksyn 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut

Lisätiedot

Vanhustenviikko 5.-13.10. Hyviä vuosia Vantaalla

Vanhustenviikko 5.-13.10. Hyviä vuosia Vantaalla Vanhustenviikko 5.-13.10. Hyviä vuosia Vantaalla Tikkurilan Teatteri Aina joku eksyy la 5.10. klo 15 ma 7.10. klo 13 Vernissa, yläsali, Tikkurilantie 36 Kesto 2 h 40 min. Sis. väliajan. Liput 16 /10 /6.

Lisätiedot

31.10. 8.11.2015. Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita. Syysskidi TUUSULASSA. Mukana myös. 7. 8.11.2015 Lasten oma kulttuuriviikko

31.10. 8.11.2015. Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita. Syysskidi TUUSULASSA. Mukana myös. 7. 8.11.2015 Lasten oma kulttuuriviikko Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita 31.10. 8.11.2015 Syysskidi TUUSULASSA Mukana myös ISÄNPÄIVÄVIIKON- LOPUN OHJELMA 7. 8.11.2015 Lasten oma kulttuuriviikko SYYSSKIDI TUUSULASSA 31.10. 8.11.2015

Lisätiedot

Nappulatreenit Skogsvallenilla Keskiviikkoisin klo 17.30 (alle 7 v) klo 18.30 (alk. 7 v-) Järj.: IFN / NIK Frisko

Nappulatreenit Skogsvallenilla Keskiviikkoisin klo 17.30 (alle 7 v) klo 18.30 (alk. 7 v-) Järj.: IFN / NIK Frisko Nappulatreenit Skogsvallenilla Keskiviikkoisin klo 17.30 (alle 7 v) klo 18.30 (alk. 7 v-) Yleisurheilutreenit aloitetaan 23. toukokuuta ja jatkuvat koko kesän ajan. Lisätietoja toiminnanjohtaja Carina

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

kevätpäivät 27.2. 3.3.2013 olo

kevätpäivät 27.2. 3.3.2013 olo kevätpäivät 27.2. 3.3.2013 HAnki ihana olo uutta valoa uutta iloa Unohda kevätväsymys ja nakkaa talviturkki ullakolle, nyt on aika herätä kevääseen. Tule kanssamme viettämään Hyvän Olon teemapäiviä 27.2.

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti

Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti Yritystilaisuudet Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti ff Event on Konffan uusi, ainutlaatuinen tapahtumakonsepti. Kustannuksia säästävä f Event valmispaketti sopii yrityksen henkilöstö- ja asiakastilaisuuksiin.

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014!

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Humppilan lasitehtaan piha muuttuu toiminnalliseksi kädentaitojen ja kulttuurin tyyssijaksi 12.7., joka on Humppilan Uniikkiviikon avajaispäivä ja samalla vuoden 2014

Lisätiedot

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen PIENI RETKI KUVAAN Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen Sovella kohderyhmän ja iän mukaan. Perusasioita voidaan käsitellä jo ennen näyttelykäyntiä esim. teosluettelon kanssa. PERUSASIAT

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 24.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2016 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET

KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2016 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2016 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy ko sivuiltamme: www.stepup.fi Toimisto siirtää listalla olevien tun en ilmoi autumiset kevätkaudelta syyskaudelle

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

Kumina Music Oy ohjelmat 2016

Kumina Music Oy ohjelmat 2016 Kumina Music Oy ohjelmat 2016 COCKTAIL- TILAISUUDET JA JUHA- ILLALLISET JA KONSERTIT Tessa Virta ja Olli Peuhu duo (Piano/ laulu, kontrabasso) Tessa Virta Trio (Piano/laulu, kitara ja kontrabasso) Katso

Lisätiedot

FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY

FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY Pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumat CINEMAJA ry on vaihtoehtoisia elokuvia esittävien festivaalien, klubien ja kulttuurikeskusten yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on edistää elokuvakulttuurin

Lisätiedot

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ ! e l l i s Jone ja Kroco p a L = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ MURUSET, LAPUAN HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORO & ORKESTERI - la klo 15.00 Muruset koostuu lapualaisista naisista, jotka haluavat

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Tahko.com - Tapahtumia. Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai

Tahko.com - Tapahtumia. Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Sunnuntai 01.12.2019 Maanantai 02.12.2019 Tiistai 03.12.2019 Keskiviikko 04.12.2019 Torstai 05.12.2019 Perjantai 06.12.2019 Tahkon Talvikauden avajaiset Yleinen Tahkon talvikauden avajaisia vietetään perinteisesti

Lisätiedot

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä!

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! Tanssiin jo lähtee toiset, kai kuulet Eva, kun sävel kaunis meille soi..." Kesällä 2019 Sappeen Kesäteatterissa

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019. Koulu tiedottaa myönnetyistä

Lisätiedot

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 Kaikki tapahtumat ja tilaisuudet ovat maksuttomia! 4.4. 9.4.2016 ma-pe klo 9 20, la klo 10-16 Poistokirjamyynti Myynnissä poistokirjoja 50 snt/ kpl Tapahtumapaikka:

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 14.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

Lahden kaupungin lukiokoulutuksen kulttuuriohjelma

Lahden kaupungin lukiokoulutuksen kulttuuriohjelma Lahden kaupungin lukiokoulutuksen kulttuuriohjelma Ohjeet opiskelijoille elokuussa 2017 (lv. 2017 2018) Lisätiedot: susanna.koponen@lahti.fi ja p. 050 398 5775 www.lahti.fi/palvelut/koulutus/lukiokoulutus/lukiokoulutuksen-kulttuuriohjelma

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan

Lisätiedot