KILPAILUSÄÄNTÖJEN (ICR) MUUTOKSET A- ja B-tason TD-koulutus, Lahti Juha Kolu
|
|
- Julia Aro
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KILPAILUSÄÄNTÖJEN (ICR) MUUTOKSET A- ja B-tason TD-koulutus, Lahti Juha Kolu
2 Kaikkia lajeja koskevat säännöt (ICR 200) ICR 205: Riippumatta kilpailijoiden iästä, sukupuolesta, rodusta, uskonnosta tai vakaumuksesta, sukupuolisesta suuntauksesta, kyvyistä tai vammaisuudesta on heillä oikeus osallistua lumiurheilukilpailuihin turvallisessa ympäristössä ja väärinkäytöksiltä suojattuna. FIS kannustaa kaikkia jäsenliittojaan kehittämään toimintaperiaatteita lasten ja nuorten henkilöiden turvaksi ja heidän hyvinvointinsa edistämiseksi.
3 ICR (kilpailijoiden vakuuttamista koskeva sääntö) Sääntöön on lisätty, että vakuutuksen on katettava myös kolmannelle osapuolelle aiheutunut vahinko. ICR Kaikilla kansallisten liittojen ilmoittamilla ja lähettämillä valmentajilla ja virkailijoilla on oltava riittävä tapaturmavakuutus ja kolmannen osapuolen vastuuvakuutus, joka kattaa onnettomuus-, pelastus- ja kuljetuskulut. Kansallisen hiihtoliiton tai valmentajien ja virkailijoiden on pystyttävä milloin tahansa esittämään todistus vakuutuksen kattavuudesta FIS:in, sen edustajan tai järjestelykomitean pyynnöstä.
4 Maastohiihtoa koskevat muutokset (ICR 300) Pieniä täsmennyksiä Lisäys: tuomarineuvoston on tarkastettava ennen kilpailua, että on olemassa suolaussuunnitelma Lisäys: tuomarineuvoston velvollisuuksiin kilpailun aikana kuuluu päättää onko radan suolaaminen tarpeellista Poistettu sääntö, jonka mukaan peruutettaessa toinen takaa-ajokilpailun osa, tulosluettelo määräytyy ensimmäisen osan mukaan.
5 Poistettu sääntö, jonka mukaan sprinttikilpailija, joka ei pakottavan esteen takia hiihdä maaliin asti, sijoitetaan erässään viimeiseksi Tehty tarkennuksia ikäkategorioihin osallistumisoikeutta koskeviin sääntöihin.
6 ICR Oikeus kulukorvauksiin on voimassa myös silloin, kun kilpailu joudutaan perumaan tai siirtämään. Päivärahan tulee kattaa todelliset matkustus- ja nimityspäivät. Matkakulut tulee korvata myös sellaisten lippujen osalta, joita ei voi peruuttaa tai joiden muuttamisesta tulee kuluja. ICR Tuomarineuvosto voi kieltää tiettyjen tekniikoiden käyttöä merkityillä radan osilla. Kaikista rikkomuksista tulee raportoida tuomarineuvostolle.
7 ICR Tunnistimien lukujärjestelmiä (aktiivisia ja passiivisia) voidaan käyttää avustavana järjestelmänä määrittämään aikoja ja sijoituksia väliaikapisteissä, ennakkovaroituspisteissä ja maalissa (epäviralliset tulokset). Viralliset tulokset tulee vahvistaa käyttäen kohdassa ICR mainittuja ajanottojärjestelmiä.
8 Olympialaisissa, MM-kilpailuissa ja Maailman cupkilpailuissa FIS:in Kilpailupäällikkö (RD) ja tekninen asiantuntija voivat antaa kilpailijalle rangaistuksen, mikäli he ovat yksimielisiä. Jos kilpailun TD tai Kilpailupäällikkö ovat kilpailijan kanssa samasta maasta, TD nimeää sijaisen tuomarineuvoston jäsenistä.
9 Massahiihtoja koskevat muutokset Sanktiot, protestit ja valitukset (ICR 387) Tuomarineuvoston tulee ottaa huomioon kaikki todisteet, jotka on esitetty 48 tunnin sisällä siitä, kun viimeinen kilpailija tuli maaliin. Päätös on tehtävä 72 tunnin kuluessa siitä, kun ensimmäinen kilpailija on päättänyt kilpailun. Kilpailija, jolla ei ole aktiivista Fis-koodia, ei saa valittaa tuomarineuvoston päätöksestä.
10 Uusi sauvasääntö Sauvan pituus saa olla maksimissaan 0,83 x urheilijan pituus. Pituus mitataan seisten tasaisella alustalla hiihtokengät jalassa ilman päähinettä. Sauvan pituus mitataan sauvan kärjestä hihnan kiinnityskohdan yläosaan. Mittaukset pyöristetään lähimpään tasasenttiin seuraavasti: pienempi kuin 0,5 cm alaspäin ja 0,5 cm ja enemmän ylöspäin.
11
12
KILPAILUOHJE VETERAANIEN SM-HIIHDOT 2018
KILPAILUOHJE VETERAANIEN SM-HIIHDOT 2018 2.-4.2.2018 Alavieskan Lumikurussa (osoite: Lumikuruntie 155, 85200 Alavieska) OHJELMA JA AIKATAULU 1. Kilpailupäivä pe 2.2.2018 12:00 Kisakanslia avautuu 15:00
MAASTOHIIHDON KERTAUSKOULUTUS. Jyväskylä Juha Kolu
MAASTOHIIHDON KERTAUSKOULUTUS Jyväskylä 3.11.2018 Juha Kolu KANSAINVÄLISTEN KILPAILUSÄÄNTÖJEN MUUTOKSET Keskustelua kilpailumuotojen vähentämisestä sekä perinteisen ja vapaan hiihtotavan suhteesta Muutokset
Imatra 2.11.2012. Annmari Viljanmaa
Imatra 2.11.2012 Annmari Viljanmaa TUOMARINEUVOSTON TULEE KOKOONTUA RIKKOMUKSEN ILMETESSÄ Todetaan itse / hiihtotapavalvonta/muu toimitsija/ protesti EI käsitellä turuilla ja toreilla kuultuja asioita
Yhteenveto keskeisistä hiihtosäännöistä
Yhteenveto keskeisistä hiihtosäännöistä Tämän yhteenvedon tarkoitus ja käyttö - Yhteenveto sisältää keskeisiä sääntöjä esimerkkeineen hiihtäjille (kilpailijan velvollisuudet) - Yhteenvedon tavoitteena
Yhteenveto keskeisistä hiihtosäännöistä
Yhteenveto keskeisistä hiihtosäännöistä Tämän yhteenvedon tarkoitus ja käyttö - Yhteenveto sisältää keskeisiä sääntöjä esimerkkeineen hiihtäjille (kilpailijan velvollisuudet) - Yhteenvedon tavoitteena
ICR-MUUTOKSET 2014 303.1.4
ICR-MUUTOKSET 2014 303.1.4 Yliopistojen talvikisojen (UWG) tuomarineuvostoon kuuluvat seuraavat jäsenet: TD, joka on tuomarineuvoston puheenjohtaja (FIS nimittää) TD-assistentti (FIS-nimittää) Kilpailupäällikkö
Kilpailusäännöt
Kilpailusäännöt 2015-2016 Liitossa on operatiivista urheilutoimintaa varten kolme lajiryhmää: maastohiihto, mäkihyppy ja yhdistetty sekä alppilajit. Johtokunta kuultuaan lajiryhmien seuroja valitsee maastohiihdon
HOPEASOMPA - VIESTIT Lempäälä
HOPEASOMPA - VIESTIT Lempäälä 19.2.2017 YHTEISLÄHTÖ (ICR 315.3) Yhteislähdössä käytetään auramuodostelmaa. Numero yksi sijoitetaan auramuodostelman keskelle, parilliset numerot sijoitetaan auran oikealle
Tuomarineuvoston työskentely Sääntörikkeet eri kilpailumuodoissa. Jyväskylä TD -kertauskurssi Annmari Viljanmaa
Tuomarineuvoston työskentely Sääntörikkeet eri kilpailumuodoissa Jyväskylä TD -kertauskurssi 2.11.2018 Annmari Viljanmaa TUOMARINEUVOSTON TYÖSKETELYN PERUSTA FIS ICR Tuomarineuvoston työskentelyohjeet
KOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT. Jyväskylä Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski
KOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT Jyväskylä 3.11.2018 Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski Kotimaiset kilpailusäännöt https://www.hiihtoliitto.fi/maastohiihto/maastohiihto/tdtoiminta/saannot/ 1.1.9.
HOMOLOGOINTIPROSESSISTA
HOMOLOGOINTIPROSESSISTA 9.11.2018 Kun hiihtoradat halutaan homologoita, tulee ottaa yhteyttä Hiihtoliittoon (larissa.erola@hiihtoliitto.fi). Ennen varsinaisen homologoinnin aloitusta tehdään maastokäynti.
HOPEASOMPA - SPRINTTI Lempäälä
HOPEASOMPA - SPRINTTI Lempäälä 17.2.2017 PERINTEINEN HIIHTOTAPA (ICR 310.2.1) Perinteinen hiihtotapa käsittää: vuorohiihdon tasatyönnön haarakäynnin ilman luistovaihetta mäkien laskut käännökset Yksi-
HOMOLOGOINTIPROSESSISTA
HOMOLOGOINTIPROSESSISTA 16.10.2017 Kun hiihtoradat halutaan homologoita, tulee ottaa yhteyttä Hiihtoliittoon (larissa.erola@hiihtoliitto.fi). Ennen varsinaisen homologoinnin aloitusta tehdään maastokäynti.
Etelä-Karjalan Hiihto ry Etelä-Pohjanmaan Hiihto ry Hämeen Hiihto ry. Kainuun Hiihto ry. Keski-Pohjanmaan Hiihto ry Keski-Suomen Hiihto ry Lahden
Etelä-Karjalan Hiihto ry Etelä-Pohjanmaan Hiihto ry Hämeen Hiihto ry. Kainuun Hiihto ry. Keski-Pohjanmaan Hiihto ry Keski-Suomen Hiihto ry Lahden piirin Hiihto ry Pohjois-Karjalan Hiihto ry Pohjois-Pohjanmaan
Joukkueenjohtajien kokous
Joukkueenjohtajien kokous Informatiivinen tilaisuus, avoin myös medialle Kilpailunjohtaja toimii puheenjohtajana Valmistele näyttöesitys ajoissa ja tulosta tarvittava materiaali Mikäli kyseessä on FIS
JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO
JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO 2.3.2018 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Läsnäolijat 3. Kilpailuorganisaatio 4. Tuomarineuvosto 5. Ilmoittautumiset ja ryhmittelyt 6. Arvonta ja lähtölistat 7. Aikataulu
HSS Tiistaikilpailu 2018 KILPAILUOHJE
HSS Tiistaikilpailu 2018 KILPAILUOHJE KILPAILU JÄRJESTETÄÄN 8.5, 15.5, 22.5, 29.5, 12.6, 19.6, 7.8, 14.8, 21.8, 28.8, 4.9 ja 11.9 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä 2017-2020
Zoom8 luokan avoimet Suomen mestaruuskisat. Järjestäjä: Nyländska Jaktklubben, Koivusaari, Helsinki
Zoom8 luokan avoimet Suomen mestaruuskisat 15-17.08.2014 Järjestäjä: Nyländska Jaktklubben, Koivusaari, Helsinki Purjehdusohjeet 1. Säännöt 1.1. Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä
Purjehdusohjeet versio 2;
Optimisti ranking, Optimisti kadetti kilpailu 20-21.09.2014 Järjestäjä: Nyländska Jaktklubben, Koivusaari, Helsinki Purjehdusohjeet versio 2; 19.09.2014 1. Säännöt 1.1. Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen
Järjestäjä: Nyländska Jaktklubben, Koivusaari, Helsinki
NJK :n syysregatta; e-luokka 19-20.9.2015 Järjestäjä: Nyländska Jaktklubben, Koivusaari, Helsinki Purjehdusohjeet 1. 1. Säännöt 1.1. Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä
1.1 Kilpailuissa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön määräykset eivät ole voimassa.
Espoon Merenkävijät ry KILPAILUKUTSU - EMK JATKOLUOKKAREGATTA 2018 Tapahtuma: Jatkoluokkaregatta 2018 Zoom8 SM Europe SM Laser Radial SM Laser 4.7 ranking Laser Standard ranking Järjestäjä: Espoon Merenkävijät
Hämeenlinnan hiihdot
1 (5) Hämeenlinnan hiihdot Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 27.2.2016 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeenlinnan hiihdot, hiihtotapa perinteinen (P), kilpailunumero 154. KILPAILUKESKUS JA -TOIMISTO
EMK Espoon Merenkävijät ry Optimistijollien kadettikilpailu PURJEHDUSOHJEET
EMK Espoon Merenkävijät ry Optimistijollien kadettikilpailu 5.-6.5.2018 PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöt 2017-2020 (PKS) määriteltyjä sääntöjä ja Optimistijollaluokan
Järjestäjä: Nyländska Jaktklubben, Koivusaari, Helsinki
Helly Hansen Cup - Koivusaaren Kevätregatta 14-15.05.2016 Järjestäjä: Nyländska Jaktklubben, Koivusaari, Helsinki Purjehdusohjeet 1. Säännöt 1.1. Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä
Laser Standard ja Laser 4.7 Suomenmestaruuskilpailut. Järjestäjä: Nyländska Jaktklubben, Koivusaari, Helsinki
Laser Standard ja Laser 4.7 Suomenmestaruuskilpailut 18-20.9.2015 Järjestäjä: Nyländska Jaktklubben, Koivusaari, Helsinki Purjehdusohjeet 1. Säännöt 1.1. Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä
Hämeenlinnan hiihdot
1 (5) Hämeenlinnan hiihdot Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 7.3.2015 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeenlinnan hiihdot, hiihtotapa vapaa (V), kilpailunumero 154. KILPAILUKESKUS JA -TOIMISTO Kilpailukeskus
2. Tiedotukset kilpailijoille Tiedotukset kilpailijoille pannaan viralliselle ilmoitustaululle, joka sijaitsee kerhotalon ulkoseinällä.
Optimisti ranking, Optimisti kadetti kilpailu 20-21.09.2014 Järjestäjä: Nyländska Jaktklubben, Koivusaari, Helsinki Purjehdusohjeet 1. Säännöt 1.1. Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä
Mitä on yhdistelmähiihto?
Osa-alueet 1. Mitä on Yhdistelmähiihto 2. Matkat 3. Radan vaatimukset 4. Lähtö, maali 5. Stadion vaatimukset 6. Skiathlon pit box area / exchange zone 7. Muuta yleistä Mitä on yhdistelmähiihto? Yhdistelmähiihto,
Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari
Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari Läsnäololista kiertää kokouksessa Tapahtuman johtaja: Kauko Tikkanen Pyhäjärven kaupunki: Mauno Ranto Pyhäjärven Pohti: Anne Happo Lamminahon Ahto: Erkki Ryynänen Media
VP Race PURJEHDUSOHJEET. 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä (PKS).
VP Race 2017 PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä (PKS). 1.2 Optimistijollaluokan luokkasäännöt ovat voimassa. 1.3 PKS liite G on
KLL-MESTARUUSHIIHDOT 2019 Kemi Karihaaran Visa / Kemin kaupunki JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS Sunnuntai takaa-ajokilpailu (V)
KLL-MESTARUUSHIIHDOT 2019 Kemi Karihaaran Visa / Kemin kaupunki 16.-17.3.2019 JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS Sunnuntai 17.3. takaa-ajokilpailu (V) ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Osallistujien toteaminen (nimilista
KARPIN VIESTI JA OPTISTART
1. Säännöt MARJANIEMENPURJEHTIJAT www.marjaniemen-purjehtijat.fi KARPIN VIESTI JA OPTISTART PURJEHDUSOHJEET Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä SPV:n haastajasarjaan
MÄKIHYPYN JA YHDISTETYN KANSALLISET KILPAILUSÄÄNNÖT
MÄKIHYPYN JA YHDISTETYN KANSALLISET KILPAILUSÄÄNNÖT 2018-19 1.0. Kansalliset kilpailusarjat 1.1. Alueelliset kilpailut 1.2. Junioricup ja Hopeasompa 1.3. Veikkaus Cup 1.4. Veteraanit 1.5. SM-kilpailut
SM-hiihdot Äänekoski Äänekosken Huima ry
SM-hiihdot Äänekoski Äänekosken Huima ry. 29.3. 31.3.2019 JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS / TEAM CAPTAINS' MEETING Sun 31.3. N/W10km and M/M15km pursuit classic Aika / Time: 30.3.2019 klo 17.00 Paikka / Place:
PURJEHDUSOHJEET LAHTI Lahden Purjehdusseura ry.
PURJEHDUSOHJEET LAHTI 19.-21.5.2017 Lahden Purjehdusseura ry. Nämä purjehdusohjeet perustuvat Word Sailing Purjehduksen kilpailusäännöt 2017-2020 (PKS) Liite L mukaiseen kappalenumerointiin ja jotkut kappalenumerot
PURJEHDUSOHJEET. X-99 kauden päätöskilpailu
PURJEHDUSOHJEET X-99 kauden päätöskilpailu 17.9.2016 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 2 TIEDOTUKSET KILPAILIJOILLE 2.1 Tiedotukset kilpailijoille
MP Optimisti Kadettikilpailu PURJEHDUSOHJEET
MP Optimisti Kadettikilpailu 21.-22.5.2016 PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön määräykset eivät
Teknisen Delegaatin (TD) toimintaohje
Teknisen Delegaatin (TD) toimintaohje Kansainvälisessä hiihtoliitossa (FIS) on kiinnitetty enemmän huomiota ratojen vaativuuteen ja rakenteisiin. Enää kilpailuja ei voida järjestää miten sattuu, vaan ne
Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari
Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari Hämeen Hiihto ry Keski-Pohjanmaan Hiihto ry Lahden piirin Hiihto ry Uudenmaan Hiihto ry Finlands Svenska Skidförbund rf Kainuun Hiihto ry Keski-Suomen Hiihto ry Satakunnan
TURPABOOGIET SIL 100v * verenluovutus * tukea nuorisolle - Lisenssit - Vakuutukset - Syrjintä kerhoissa ja syrjinnästä vapaa kampanja
TURPABOOGIET 9.-10.2.2019 - SIL 100v * verenluovutus * tukea nuorisolle - Lisenssit - Vakuutukset - Syrjintä kerhoissa ja syrjinnästä vapaa kampanja Ilmailuliitto 100-vuotta Suomen Ilmailuklubin perustamiskokous
Kilpailusäännöt 2014
Kilpailusäännöt 2014 Kilpailusäännöt 2014 tärkeimmät muutokset Mitä on muuttunut (1) - Hiihtoliiton organisaatiomuutos on huomioitu - Seuramuuttoa on täsmennetty - Kilpailulisenssien vaatimuksiin pieniä
Piirinmestaruus- ja HS-aluemestaruushiihdot
1 (5) Piirinmestaruus- ja HS-aluemestaruushiihdot Ahveniston moottoriradalla 16.2.2019 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeen piirinmestaruus- ja Hopeasompa-aluemestaruushiihdot, hiihtotapa vapaa (V), kilpailunumero
1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.
KILPAILUKUTSU Optimistijollien karsintakilpailu 2/2017 Tapahtuma: Suomen Optimistijollaliiton karsintakilpailu 2/2017. Tapahtuma on suljettu kutsukilpailu, johon voivat osallistua kaikki Suomen Optimistijollaliitolta
KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET
KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET KESKIVIIKKOKISAT, KEVYTVENEET JA PURJELAUDAT 8.5 / 15.5 / 22.5 / 29.5 / 12.6. / 19.6. / 7.8. / 14.8. / 21.8. / 28.8. / 4.9 / 11.9 1 Säännöt Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen
SITÄ SUN TÄTÄ. Lahti Juha Torvikoski
SITÄ SUN TÄTÄ Lahti 12.11.2016 Juha Torvikoski PIIRIEN TD-VASTAAVAT Piirin johtokunnan nimeämä tehtävä. Piiristä riippuen voi kuulua johtokuntaan. Toimii yhteistyössä piirin kilpailuvastaavan kanssa. PIIRIEN
FIS IMATRAN KYLPYLÄHIIHDOT Team captains meeting
FIS IMATRAN KYLPYLÄHIIHDOT 8.-9.12.2018 Team captains meeting 7.12.2018 Agenda 1 Opening of the meeting 2 Presence 3 Organizer s personell 4 Jury 5 Weather forecast 6 Composition of competitors startlists
1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.
KILPAILUKUTSU Optimistijollien karsintakilpailu 2/2018 Tapahtuma: Suomen Optimistijollaliiton karsintakilpailu 2/2018. Tapahtuma on suljettu kutsukilpailu, johon voivat osallistua kaikki Suomen Optimistijollaliitolta
J O U K K U E E N J O H TA J I E N KO KO U S S P R I N T (V)
Suomen cup J O U K K U E E N J O H TA J I E N KO KO U S 2 7. 1 0. 2 0 1 7 S P R I N T (V) 1. A S I A L I S T A 1. Avaus. 2. Läsnäolijoiden toteaminen. 3. Kilpailuorganisaatio. 4. Tuomarineuvosto. 5. Lähtölistojen
SITÄ SUN TÄTÄ. Oulu Juha Torvikoski
SITÄ SUN TÄTÄ Oulu 14.10.2017 Juha Torvikoski TD-LISENSSIT A-TASO - Koulutus monivaiheinen - Ensimmäinen A-kurssille osallistuminen => Kandidaatti 2-4 vuotta => 2 tehtävää (kisaorganisaatiossa + TDA) -
SSS Sommar Regatta. Purjehdusohjeet Järjestäjä: Svartbäcks Segelsällskap r.f., Kärrby, Borgå
SSS Sommar Regatta 18-19.06.2016 Järjestäjä: Svartbäcks Segelsällskap r.f., Kärrby, Borgå Purjehdusohjeet 1. Säännöt 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä säänöja. 1.2
PURJEHDUSOHJEET LAHTI Lahden Purjehdusseura ry.
PURJEHDUSOHJEET LAHTI 25.-26.5.2019 Lahden Purjehdusseura ry. Nämä purjehdusohjeet perustuvat Word Sailing Purjehduksen kilpailusäännöt 2017-2020 (PKS) Liite L mukaiseen kappalenumerointiin ja jotkut kappalenumerot
Kilpailusäännöt 2018
Kilpailusäännöt 2018 Kilpailusäännöt 2018 Kilpailukausi muuttuu Lex Laukkanen kymmenkunta muuta pienempää muutosta 1.1.8. Kilpailut Monikansallinen määritys jää kokonaan pois Kilpailukauden muutos - Laatinut
Tiedotukset kilpailijoille pannaan viralliselle ilmoitustaululle, joka on sähköisesti osoitteessa
PURJEHDUSOHJEET F18 -luokan ranking-kilpailu 19. 20.5.2018 Suomalainen Pursiseura ry, Sirpalesaari 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 2. Kilpailusatama
GULF OF FINLAND PURJEHDUSOHJEET
GULF OF FINLAND 2015 12-13.9.2015 ESPOON MERENKÄVIJÄT & MERENKÄVIJÄT PURJEHDUSOHJEET First 31.7 & X-99 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan kansainvälisiä kilpapurjehdussääntöjä. 1.2 Kielten ristiriitatapauksessa
Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.
Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015 Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.2015 Tulosrajakauden alku on 1.5.2014 Kalevan kisat SUL Kalevan kisojen
ESPOON PURSISEURA Optimistijollaluokan kadettikilpailu PURJEHDUSOHJEET
ESPOON PURSISEURA Optimistijollaluokan kadettikilpailu 27. 28.8.2016 PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöt 2013 2016 määriteltyjä sääntöjä ja kilpailevien luokkien
TD koulutus B-taso. Tuomarineuvoston toiminta. Tuomarineuvoston toiminta
Tuomarineuvoston toiminta Tuomarineuvoston toiminta Tuomarineuvoston tehtävät ICR 303 Ennen kilpailua > yhteyden otot, valmistelut, priorisointi, ilmoittautumiset, kilpailikutsu Organisaatio ICR 302.3,
Joukkueenjohtajien kokous
Joukkueenjohtajien kokous.. Kokouksen avaus äsnäolon toteaminen (lista kiertää) Järjestelytoimikunnan jäsenten esittely Tuomarineuvoston esittely Sääennuste Kilpailijoiden ilmoittautumisten ja ryhmittelyn
SM-hiihdot Äänekoski Äänekosken Huima ry
SM-hiihdot Äänekoski Äänekosken Huima ry. 29.3. 31.3.2019 JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS / TEAM CAPTAINS' MEETING Pe 29.3. Parisprintti perinteinen / Fri 29.3. Teamsprint classic Aika / Time: 28.3.2019 klo
LAPPEENRANTA GP SaimiaRACE Kilpailukutsu ja säännöt
LAPPEENRANTA GP 25.4.2015 SaimiaRACE Kilpailukutsu ja säännöt KILPAILUKUTSU: SaimiaRACE Lappeenranta GP on Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Saimaan ammattikorkeakoulun yhteistyönä järjestämä kilpailu,
KOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT. Jyväskylä Mattias Skog
1 KOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT Jyväskylä Mattias Skog 2 1 Muutosesitykset 3 2.1.1. Kilpailuluvan hakeminen Valtakunnallisten mestaruuskilpailujen kilpailulupahakemukset tulee jättää maastohiihdon osalta
1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje
1 (7) Hämeen Viesti 2015 Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015 Kilpailuohje 2 (7) KILPAILU Hämeen Viesti 2015, 8-henkisin joukkuein, hiihtotapa P ja V, kilpailunumero 624. Kilpailussa hiihdetään
Puuvenejaos
Puuvenejaos 20.7.2015 Kokouksen esityslista Aika 20.7.2015 kello 22:00 25.7.2015 klo 18:00 Paikka Sähköpostikokous Kutsuttu Paavo Salonen puheenjohtaja Marika Laaksonen Anu Takala Reijo Lahtonen Carla
Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf
Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON KANOOTTIPOOLON LAJIKOHTAISET YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT HYVÄKSYTTY : 12.6.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISET
1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.
KILPAILUKUTSU Europe -luokan karsintakilpailu 3/2018 ja Zoom8 ranking 2/2018 Tapahtuma: Europe Class Finlandin karsintakilpailu sekä Zoom8 rankingkilpailu. Tapahtuma on avoin kaikille Europe ja Zoom8 luokan
Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015
Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015 Online-ranki Online-ranki on haettavissa jäljempänä mainittuina päivinä osoitteesta, jonka kilpailun tulospalveluvastaava saa pyydettäessä kilpailupäällikkö Petteri
2. TIEDOTUKSET KILPAILIJOILLE Tiedotukset kilpailijoille pannaan viralliselle ilmoitustaululle, joka sijaitsee kilpailutoimiston seinällä.
ESPOON PURSISEURA Optimistijollaluokan kadettikilpailu 27. 28.5.2017 PURJEHDUSOHJEET 1. SÄÄNNÖT 1.1. Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2. Mitkään kansalliset
HOMOLOGOINNIN AJANKOHTAISET ASIAT
HOMOLOGOINNIN AJANKOHTAISET ASIAT A- ja B-tason TD-jatkokoulutus / SM-kisajärjestäjien koulutus Jyväskylä 19.10.2013 Janne Pylväs HOMOLOGOINTI Homologointi on työkalu, jolla tarkistetaan radan rakenteet
October Race 2018 purjehdusohjeet Tapahtuma: October Race. Tapahtuma on avoin kaikille SPV:n jäsenseurojen purjehtijoille
October Race 2018 purjehdusohjeet 25.9.2018 Tapahtuma: October Race. Tapahtuma on avoin kaikille SPV:n jäsenseurojen purjehtijoille Järjestäjä: Gullkrona Kryssarklubb r.f, PL 17, 21601 Parainen Aika: 29-30.9.
First 31.7 SUOMENMESTARUUS 2015 29. 30.8.2015 HELSINKI PURJEHDUSOHJEET
First 31.7 SUOMENMESTARUUS 2015 29. 30.8.2015 HELSINKI Finnish Sail Racing Organisation r.y PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä.
Yhteislähtökilpailut. TD-jatkokoulutus Pekka Palosuo
Yhteislähtökilpailut TD-jatkokoulutus 16.10.2015 Pekka Palosuo Hiihtokilpailujen lähtötavat Väliaikalähtö Takaa-ajolähtö Yhteislähtö Erälähtö (Aaltolähtö) Yhteislähtökilpailut Tavallinen henkilökohtainen
TWILIGHT SUMMER SAILING SERIES 2015 KESKIVIIKKOKILPAILU KÖLIVENEILLE KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET (PÄIVITETTY 18.5.
WWW.TWILIGHTRACING.FI TWILIGHT SUMMER SAILING SERIES 2015 KESKIVIIKKOKILPAILU KÖLIVENEILLE KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET (PÄIVITETTY 18.5.2015) Kilpailun järjestäjä Helsingfors Segelklubb ry. (HSK)
LAPPEENRANTA GP 27.4.2013. Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt
LAPPEENRANTA GP 27.4.2013 Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt KILPAILUKUTSU: Joulella pisimmälle Lappeenranta GP on Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Saimaan ammattikorkeakoulun yhteistyönä
2 TIEDOTUKSET KILPAILIJOILLE Tiedotukset kilpailijoille pannaan viralliselle ilmoitustaululle, joka sijaitsee kilpailutoimiston seinällä.
Kadettisarjan osakilpailu 20.-21.5.2017 Marjaniemen purjehtijat Helsinki, Suomi PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkän kansalliset
Lauantailenkki
Lauantailenkki 07.06.2014 Itäsyndikaatin ranking-kisa PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansalliset määräykset eivät
Lisenssit, toimintalukuja, vakuutukset. Suomen Ilmailuliiton Laskuvarjotoimikunnan Marras- Meeting
Lisenssit, toimintalukuja, vakuutukset Suomen Ilmailuliiton Laskuvarjotoimikunnan Marras- Meeting 3.-4.11.2018 Lisenssit Ohjeita liiton laskuvarjolajin sivustolla, ei muutoksia 2019. https://www.ilmailuliitto.fi
UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013-2017 MASTERS-UINTI JA MASTERS-AVOVESIUINTI
29.4.2015 UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013-2017 MASTERS-UINTI JA MASTERS-AVOVESIUINTI 2 Masters-uinti ja masters-avovesiuinti Näissä säännöissä käytetään seuraavia FINA:n sääntöjen mukaisia lyhennyksiä:
Kortteliajo, kriterium neutraalikierros ja ylösajot
Kortteliajo, kriterium neutraalikierros ja ylösajot 6.2.2016 JK 1. Neutraalikierros 2. Ylösajo 1. NEUTRAALIKIERROS Neutraalikierroksen sääntö tulee ratapyöräilystä 2.7.022 Hyväksyttävissä onnettomuustapauksissa,
KARPIN VIESTI JA OPTISTART
1. Säännöt MARJANIEMENPURJEHTIJAT www.marjaniemen-purjehtijat.fi KARPIN VIESTI JA OPTISTART PURJEHDUSOHJEET Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä SPV:n Haastaja-sarjaan
Lauantailenkki 07.06.2014
Lauantailenkki 07.06.2014 Itäsyndikaatin ranking-kisa KILPAILUKUTSU 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansalliset määräykset eivät
PURJEHDUSOHJEET Karvalakkiregatta
PURJEHDUSOHJEET Karvalakkiregatta Lohjalla 1-2.10 2011 Kilpailukeskus osoitteessa Nuottatie 2, Lohja 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusääntöjä, sekä kilpailevien luokkien luokkasääntöjä.
SÄÄNTÖRYHMÄN KUULUMISET. Jyväskylä Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski
SÄÄNTÖRYHMÄN KUULUMISET Jyväskylä 3.11.2018 Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski Kokoonpano kaudella 2019 Annmari Viljanmaa, puheenjohtaja Juha Kolu Jussi Prykäri Jukka Tahkola Arto Tilli
OPTIMISTI RANKING-KILPAILU 5/2013 28 29.9. 2013
OPTIMISTI RANKING-KILPAILU 5/2013 28 29.9. 2013 PURJEHDUSOHJEET 1. SÄÄNNÖT 1.1. Kilpailussa sovelletaan ISAF:n voimassaolevia Purjehduksen kilpailusääntöjä 1.2. Mitkään kansallisen järjestön määräykset
F-18 Season ending Helsinki Finnish Sail Racing Organisation PURJEHDUSOHJEET
F-18 Season ending 3.-4.10.2015 Helsinki Finnish Sail Racing Organisation PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Kielten ristiriitatapauksessa
1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.
HSS Downtown Sailing Week Regatta 8.-10.6.2018 Helsingfors Segelsällskap r.f Helsinki, Skifferholmen yhteistyössä Suomalainen pursiseura ry:n Helsinki, Sirpalesaari kanssa KILPAILUKUTSU 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa
HOMOLOGOINTIASIAA IMATRA 3.11.2012. TD-päivityskurssi ja SM-kisajärjestäjäkoulutus. Juha Torvikoski
HOMOLOGOINTIASIAA TD-päivityskurssi ja SM-kisajärjestäjäkoulutus IMATRA 3.11.2012 Juha Torvikoski Sisältö - Säännöistä - Kilpailuradoista - Homologoinnista - FIS lähetti Suomelle huomautuksen FIS-kisoista
JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO
JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO 1.3.2018 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 10. Sääennustus 2. Läsnäolijat 11. Ratojen kunnostus 3. Kilpailuorganisaatio 12. Suksien testaus 4. Tuomarineuvosto 13. TD:n yleisohjeet
TURUN PURSISEURA ry TURUN HOPEA KILPAPURJEHDUKSEN PURJEHDUSOHJEET. Järjestäjä Turun Pursiseura ry (TPS), Ruissalon puistotie 316, Turku
TURUN PURSISEURA ry TURUN HOPEA KILPAPURJEHDUKSEN PURJEHDUSOHJEET 20.5.2013 Tapahtuma: Turun Hopea Kilpapurjehdus Tapahtuma on avoin kaikille SPV:n jäsenseurojen purjehtijoille Järjestäjä Turun Pursiseura
KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton sekä Suomen hiihtoliiton SMkilpailujen
KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton sekä Suomen hiihtoliiton SMkilpailujen sääntöjä. KILPAILUKESKUS Kilpailukeskus sijaitsee Ukonniemen alueella Aviasport Areenalla
Nuorten SM ja KLL 2018
Nuorten SM ja KLL 2018 Joukkueenjohtajien kokous 9.3. Tampere, Kauppi Sports Center, Kuntokatu 5 1. Läsnäolijat 2. Kilpailuorganisaatio 3. Tuomarineuvoston esittely 4. Tämän päivän kilpailut 5. Ilmoittautumiset
Suomen Cheerleadingliiton kurinpitomääräykset Hyväksytty liittohallituksessa
Suomen Cheerleadingliiton kurinpitomääräykset Hyväksytty liittohallituksessa 16.06.2017 1 Soveltamisalaan kuuluvat henkilöt ja yhteisöt: Liiton kuripitomääräysten alaisia ovat: - liiton jäsenseurat - jäsenseurojen
SIMO KLIMSCHEFFSKIJ N MUISTOAJO Simo Klimscheffskij n muistoajo 2018 sunnuntai Kilpailuohje rev 16.4.
SIMO KLIMSCHEFFSKIJ N MUISTOAJO 2018 Simo Klimscheffskij n muistoajo 2018 SIMO KLIMSCHEFFSKIJ N MUISTOAJO 29.4.2018 Kilpailun johtaja Ylituomari Tuomarineuvosto Ratamestari Järjestyspäällikkö Ari Aalto
FIS IMATRA HIIHDOT Team captains meeting
FIS IMATRA HIIHDOT 15.-16.12.2018 Team captains meeting 14.12.2018 Agenda 1 Opening of the meeting 2 Presence (next page) 3 Organizer s personell 4 Jury 5 Weather forecast 6 Composition of competitors
Toimiminen EU avustajana. Tukisarka2015 koulutus 25.3.2015
Toimiminen EU avustajana Tukisarka2015 koulutus 25.3.2015 Vakuutetut Vakuutettuja ovat tuottajayhdistysten nimeämät ja maataloustuottajain liittojen hyväksymät EU-avustajat, jotka avustavat MTK:n jäseniä
Hiihtotapavalvonta Lahti Annmari Viljanmaa
Hiihtotapavalvonta Lahti 11.11.2016 Annmari Viljanmaa HIIHTOTAPAVALVONTA Hiihtotapavalvonnan suunnittelu ja toteutus on hiihtotapavalvonnan päällikön vastuulla. Yhteistyö kilpailunjohtajan, ratamestarin
Joukkueenjohtajien kokous
Joukkueenjohtajien kokous.. Kokouksen avaus äsnäolon toteaminen (lista kiertää) Järjestelytoimikunnan jäsenten esittely Tuomarineuvoston esittely Sääennuste Kilpailijoiden ilmoittautumisten ja ryhmittelyn
KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015
KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015 1. Yleistä 1.1. Kansallisen Endurance Saloon sarjan osakilpailut järjestetään AKK- Motorsport ry:n luvalla Autourheilun Sääntökirjan 2015 ja näiden vuoden
PURJEHDUSOHJE. Laser ranking 2/ Kilpailukeskus osoitteessa Nuottatie 2, Lohja
PURJEHDUSOHJE 1 SÄÄNNÖT Laser ranking 2/2014 24-25.5.2014 Kilpailukeskus osoitteessa Nuottatie 2, Lohja 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusääntöjä, Laser luokkasääntöjä, sekä Laser ranking
1. Kilpailujen järjestämisen helpottaminen Muutoksista suurimman osan tarkoituksena on helpottaa kilpailujen järjestämistä.
LAJISÄÄNTÖMUUTOKSET 1(5) Suomen Suunnistusliiton liittohallitus on hyväksynyt kokouksissaan 7.3.2017 ja 2.5.2017 seuraavat lajisääntömuutokset 1. Kilpailujen järjestämisen helpottaminen Muutoksista suurimman
2 TIEDOTUKSET KILPAILIJOILLE Tiedotukset kilpailijoille pannaan viralliselle ilmoitustaululle, joka sijaitsee kilpailutoimiston ulkopuolella.
Zoomstart 27.8.2017 Marjaniemen purjehtijat Helsinki, Suomi PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkän kansalliset määräykset