Läntisen Pihlajasaaren eteläpuolella sijaitsevan vesiliikenteen erityisalueen liittäminen Helsingin Länsisataman väylään, Helsinki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Läntisen Pihlajasaaren eteläpuolella sijaitsevan vesiliikenteen erityisalueen liittäminen Helsingin Länsisataman väylään, Helsinki"

Transkriptio

1 Etelä-Suomi Päätös Nro 134/2011/4 Dnro ESAVI/332/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA Läntisen Pihlajasaaren eteläpuolella sijaitsevan vesiliikenteen erityisalueen liittäminen Helsingin Länsisataman väylään, Helsinki Liikennevirasto HAKEMUS Liikennevirasto on Etelä-Suomen aluehallintovirastoon toimittamassaan hakemuksessa pyytänyt Läntisen Pihlajasaaren eteläpuolella sijaitsevan vesiliikenteen erityisalueen määräämistä julkiseksi kulkuväyläksi ja osaksi Helsingin Länsisataman väylää Helsingin kaupungissa. SUUNNITELMA Helsingin Länsisataman väylä Helsingin Länsisataman väylä alkaa ulkomereltä Helsingin majakan edustalta ja kulkee Ulkomatalan itäpuolelta Gråskärsbådanin pohjoispuolelle, josta väylä jatkuu Katajaluodon länsipuolitse Melkin ja Läntisen Pihlajasaaren välistä Länsisatamaan. Väylän pituus on noin 24 km. Väylän kulkusyvyys on väylän alusta Koirakarin ja Melkin välille asti 11,0 m ja tästä eteenpäin satamaan saakka 10,8 m. Väyläosuus muodostuu kolmesta väyläalueesta. Väylän eteläosasta lähtien ensimmäisen väyläalueen haraustaso on MW ,0 m ja kulkusyvyys 11,0 m. Väyläalueen pituus on noin 16,5 km, ja se päättyy Etelä-Suomen talviväylän risteykseen (nro 4455, ks= 9,0 m). Tästä satamaan päin haraussyvyys on MW ,5 m, ja kulkusyvyys on 11,0 m noin 4,5 km:n matkan Melkin kaakkoispuolelle. Väyläosuuden kolmannen väyläalueen haraussyvyys on MW ,5 m, ja kulkusyvyys on 10,8 m. Merenkulkulaitos on antamallaan väyläpäätöksellä nro VP- 67/2008 vahvistanut muun muassa Helsingin Länsisataman väylän (nro 4710) väylän haraus- ja kulkusyvyydet. Hankkeen taustaa Vuonna 2007 Länsiterminaalin kautta kulki noin 3,6 miljoonaa matkustajaa ja Hernesaaren risteilylaiturin kautta noin matkustajaa. Vuoden 2008 lopussa suurin osa Länsisataman kautta kulkeneesta tavaraliikenteestä siirtyi Vuosaaren satamaan. Nykyisin ainoa Länsisataman kautta kulkeva tavaraliikenne on matkustajalaivoilla kulkevaa ro-ro -liikennettä. Pääasiassa Länsisatama palvelee matkustaja- ja risteilysatamana. Länsi- ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO, YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE ymparistoluvat.etela@avi.fi puh fax kirjaamo.etela@avi.fi Hämeenlinnan päätoimipaikka Birger Jaarlin katu 15 PL 150, Hämeenlinna Helsingin toimipaikka Ratapihantie 9 PL 110, Helsinki

2 2 sataman alueen kehittämisen myötä matkustaja- ja risteilyliikenteen laituripaikat lisääntyvät nykyisestään luvulla on ollut havaittavissa isojen alusten osuuden kasvua risteilyliikenteessä. Helsingin Länsisataman väylän loppuosa ei ole erityisen leveä, minkä vuoksi aluksen kääntymiseen takaisin tulosuuntaan ennen satama-aluetta ei juurikaan ole tilaa. Suunnitelma-alue Erityisalue on alue, joka on varmistusmitattu vesiliikennettä varten, mutta alueella ei ole vahvistettua ja merkittyä väylää. Erityisalueita ovat muun muassa väylän yhteyteen kuuluvat odotus-, kohtaamis- ja kääntöalueet. Hakemuksen mukainen erityisalue sijaitsee Helsingin kaupungin omistamilla kiinteistöillä Töölö-Tölö RN:o 1:26, Drumsö RN:o 1:680 ja Salmisaari- Märaholmen RN:o 1:175 Lauttasaarenselän eteläpuolella Helsingin kaupungissa. Yleiskuvaus merialueesta Erityisalueen pinta-ala on noin 1 km 2. Sen leveys itä-länsisuunnassa on noin 600 m ja pituus etelä-pohjoissuunnassa noin 1,8 km. Erityisalueen haraussyvyys on MW ,2 m. Erityisalue merkitään yhdellä itäviitalla. Suunnitelma ei edellytä ruoppausta. Länsisataman edustan merialue kuuluu itäisen Suomenlahden rannikkoalueeseen, jolla vesisyvyys on ranta-alueita lukuun ottamatta m. Yli 20 m:n syvyysvyöhyke alkaa varsinaisesti ulkosaaristoalueelta. Länsisataman edustalla sijaitseva Lauttasaarenselkä on etelään avautuva sisäsaariston selkä, jonka syvyys keskiosissa on m. Selältä on hyvä yhteys ulos merelle Melkin-Pihlajasaaren syvänteen kautta. Alueen pohjoiset rannat ovat suurimmaksi osaksi satama- tai muussa teknisessä käytössä. Merivedenkorkeus on vaihdellut Helsingin mareografiaseman havaintojen mukaan vuosina seuraavasti: HW MHW MW 2007 MNW NW +1,51 m +0,89 m ±0,00 m -0,63 m -0,92 m Helsingin edustan merialueen laatu on vuosina tehdyn tutkimuksen mukaan pääosin tyydyttävä. Ulkomerialue kuuluu luokkaan hyvä lukuun ottamatta ulkosaaristossa sijaitsevien jätevesien purkutunneleiden aiheuttamaa paikallista vaikutusta suppeahkoille alueille, joilla vedenlaatu on tyydyttävä. Itätoukin läheisyydessä vedenlaatu on hyvä. Pohjaeläintiheys on kasvanut tasaisesti 1970-luvun alusta lähtien. Runsaslukuisimpia ovat olleet harvasukamadot ja liejusimpukka, jonka määrä on selvästi lisääntynyt. Harvalukuisista lajeista erityisesti Manayunkia aestuarina monisukamato on lisääntynyt vuodesta 1986 lukien.

3 3 Vesienhoitosuunnitelma Helsingin Länsisataman väylän erityisalue kuuluu Kymijoen- Suomenlahden vesienhoitoalueeseen ja Helsinki Porkkala -vesimuodostumaan. Hankealue on rannikkotyypiltään Suomenlahden ulkosaaristoa. Alueen ekologinen tila on luokiteltu tyydyttäväksi. Rannikkovesien yleisten linjausten mukaan hyvä ekologinen tila saavutettaneen vuoteen 2027 mennessä. Kalasto ja kalastus Helsingin edustan merialueen kalalajisto käsittää lähes kaikki murtovesialueella normaalisti esiintyvät kalalajit. Yleisimmin tavattavia lajeja ovat muun muassa silakka, kilohaili, kuore, hauki, kiiski, kuha, ahven, kivinilkka, lahna, salakka, pasuri, särki, säyne, kampela, ankerias, kolmi- ja kymmenpiikki sekä härkäsimppu. Vedenalaiset muinaisjäännökset Suojelukohteet ja kaavoitus Lähin kohdealueen läheisyydessä sijaitseva kalojen kutualue on Pihlajasaaren ympäristö, jossa todennäköisesti on ainakin silakan kutualueita. Silakan kutu ajoittuu toukokuusta kesäkuun puoliväliin alkaen sisäsaaristosta siirtyen ulommaksi merelle sitä mukaa kuin veden lämpötila saavuttaa noin 6 C. Silakat kutevat koville ja rakkolevän tai ahdinparran peittämille pohjille melko matalalle, yleensä 2 6 m:n syvyyteen. Alueella toimii kaksi ammattikalastajaa. Erityisaluetta lähinnä sijaitsevat hylyt ovat Melkin eteläpuolella noin 500 m:n etäisyydellä erityisalueesta sijaitseva Melkin hylky ja Läntisen Pihlajasaaren eteläpuolella noin 300 m:n etäisyydellä erityisalueesta sijaitseva Pihlajasaaren hylky. Melkin hylky on noin 1800-luvun puolivälissä uponnut purjelaiva ja Pihlajasaaren hylky luultavasti vuonna 1855 uponnut tykkiproomu, josta on jäljellä ainoastaan laakea kappale pohjaa. Suunniteltua Helsingin Länsisataman väylän erityisaluetta lähinnä sijaitseva luonnonsuojelualue sijaitsee noin 200 m:n päässä Koirapaasilla. Koirapaasi käsittää neljä kallioluotoa, jotka on havaittu linnustoselvityksissä arvokkaiksi. Hankealueen lähietäisyydellä ei ole Natura verkostoon kuuluvia alueita. Alueella on voimassa Uudenmaan maakuntakaava, Helsingin yleiskaava 2002 ja Helsingin saariston osayleiskaava. Uudenmaan maakuntakaavassa suunniteltu erityisalue sijoittuu alueelle, jolla ei ole erityisiä kaavavaatimuksia. Läheiset saaret on kaavoitettu virkistysalueiksi. Helsingin yleiskaavassa erityisalue sijoittuu Helsinki-puistona kehitettävälle alueelle. Läheiset saaret on Koirapaasia lukuun ottamatta kaavoitettu virkistysalueiksi. Lisäksi Melkki on kaavoitettu ekoasumisen kokeilualueeksi. Erityisalueella ei ole Helsingin voimassa olevassa saariston osayleiskaavassa erityisiä kaavavaatimuksia.

4 4 Hankkeen vaikutukset Hyödyt Haitat Hankkeella ei arvioida olevan vaikutusta suojeltaviin kohteisiin eikä vesiluontoon tai sen tilaan. Mikäli erityisalueen käyttö aiheuttaa ennalta arvaamattomia vaikutuksia vesialueen tai läheisten saarten tilaan, kalakantoihin tai kalastukseen, ne pyritään selvittämään vastaavan viranomaisen kanssa erikseen sovittavan ohjelman mukaisesti. Erityisalueen väylään liittämisen jälkeen alukset voivat odottaa erityisalueella kapean väyläosuuden vapautumista ja käyttää aluetta takaisin tulosuuntaan kääntymiseen ennen satama-aluetta. Helsingin Länsisataman väylän käytettävyys huonoissakin keliolosuhteissa ja merenkulun turvallisuus paranevat. Hankkeesta ei aiheudu vahinkoa eikä haitallisia muutoksia vesialueen ja sen ranta-alueiden tilaan. Erityisalueen liittäminen väylään rajoittaa kalastusta kiinteillä ja seisovilla pyydyksillä. Erityisalueen edellyttämästä vesialueesta on jo nykyisin noin 30 % käytössä muiden väylien väyläalueena. HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN Laivaliikenteestä aiheutuvat potkurivirrat ja peräaallot saattavat irrottaa pohjakasvustoja matalilla alueilla, minkä seurauksena rantamatala muuttuu karummaksi. Vaikutukset jäävät kuitenkin vähäisiksi, koska erityisalueella alusten nopeus on pieni. Hakijan arvion mukaan hankkeesta saatavat hyödyt ovat selvästi hankkeesta aiheutuvia haittoja suuremmat. Aluehallintovirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta aluehallintovirastossa ja Helsingin kaupungissa välisenä aikana varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta viimeistään Kuulutus on erikseen lähetetty tiedoksi asiakirjoista ilmeneville viranomaisille ja asianosaisille. MUISTUTUKSET, VAATIMUKSET JA MIELIPITEET 1) Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristöja luonnonvarat -vastuualue on todennut, että alueella ei ole luonnonsuojeluohjelmiin tai Natura verkostoon kuuluvia alueita. Erityisalueen liittäminen väyläalueeseen ei ole ristiriidassa noin 200 m:n etäisyydellä sijaitsevan Koirapaaden luonnonsuojelualueen rauhoitusmääräysten kanssa. Lupa hankkeelle voidaan myöntää tavanomaisin lupamääräyksin. 2) Museovirasto on todennut, että Helsingistä tunnetaan 160 erilaista vedenalaislöytöä, mikä on Suomen kaupungeista eniten. Vedenalaisista löydöistä 66 on arvioitu vedenalaisiksi muinaisjäännöksiksi. Muinaismuistolain 13 :n mukaan yleistä työhanketta suunniteltaessa on hyvissä ajoin otettava selko siitä, saattaako hanke koskea muinaisjäännöstä. Suunnitellulla

5 5 väyläalueella ei ole suoritettu arkeologista vedenalaisarviointia. Ennen luvan voimaan tuloa alue on inventoitava mahdollisten vedenalaisten muinaisjäännösten varalta. Mikäli hanke koskee muinaisjäännöstä siten, että siitä aiheutuu muinaisjäännöksen erityinen tutkiminen tai erityisiä toimenpiteitä sen säilyttämiseksi, hankkeen toteuttajan on muinaismuistolain 15 :n mukaan korvattava siitä johtuvat kustannukset tai osallistuttava niihin, mikäli sitä ei olosuhteet huomioon ottaen ole katsottava kohtuuttomaksi. Hakemuksessa mainitut hylkytiedot ja kartta hylkyjen sijainnista ovat peräisin sukellusharrastajien ylläpitämältä sivustolta. Museoviraston meriarkeologian yksikkö ylläpitää Suomen vedenalaislöytöjen rekisteriä ja vastaa vedenalaisten muinaisjäännösten suojelusta, tutkimuksesta ja hoidosta. Museovirasto on huomauttanut hakemuksessa käytetystä terminologiasta. HAKIJAN SELITYS Hakija on kertonut, että Liikenneviraston Suomenlahden väyläyksikkö suoritti erityisalueella mittauksen monikeilain-menetelmällä vuonna Aineisto on tutkittu merikartoitustietojen ylläpitoyksikön toimesta ja heidän raporttinsa (Aineistoanalyysi Länsisataman edustalta ) mukaan alueelta löytyi yksi suuruudeltaan 100 m x 25 m oleva kohde, joka tulkittiin todennäköisimmin merenpohjaksi. Suomenlahden väyläyksikkö toteutti lisäksi viistokaikuluotauksen suunnitellulla erityisalueella. Luotauksessa ei havaittu hylkyjä tai niiden osia. Mittausaineisto luovutettiin sähköisessä muodossa Museoviraston meriarkeologian yksikköön analysoitavaksi. MUSEOVIRASTON KIRJELMÄ ALUEHALLINTOVIRASTOLLE ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Museovirasto on todennut hakijan toimittaman selityksen johdosta, että alueelta ei ole havaittu vedenalaisia muinaisjäännöksiä, jotka olisivat hankkeen toteuttamisen esteenä. Luparatkaisu Aluehallintovirasto määrää laivojen kääntöpaikaksi tarkoitetun erityisalueen osaksi Helsingin Länsisataman väylää. Erityisalueen sijainti on esitetty tämän päätöksen liitteessä 1. Väyläpäätöksen määräykset Hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä. Luvan saajan on noudatettava vesilakia ja seuraavia väyläpäätöksen määräyksiä. 1. Luvan saajan on pidettävä väylä laitteineen asianmukaisessa kunnossa ja huolehdittava siitä, että väylää käytetään niin, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa muulle vesialueen ja rannan käytölle.

6 6 2. Luvan saaja on vastuussa väylästä ja sen käytöstä mahdollisesti aiheutuvasta vesilain mukaan korvattavasta vahingosta, haitasta ja muusta edunmenetyksestä. 3. Luvan saajan on ilmoitettava kirjallisesti väyläalueen käyttöönotosta aluehallintovirastolle, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ja Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Ilmoitus on tehtävä ennen väylän käyttöönottoa ja siihen on liitettävä väylän sijainnin osoittava kartta. Liikennevirasto merkitsee väylän muutoksen merikarttaan. Perustelut Helsingin Länsisataman väylän väyläalueeseen kuuluva erityisalue on tarpeen, jotta alukset voivat odottaa erityisalueella kapean väyläosuuden vapautumista ja käyttää aluetta takaisin tulosuuntaan kääntymiseen ennen satama-aluetta. Merenkulun turvallisuus paranee myös muun muassa luotsauksen osalta. Erityisalueen haraussyvyys on MW ,2 m ja pinta-ala 1 km 2. Kysymyksessä oleva merialue täyttää kohtuuden mukaan ne vaatimukset, jotka merialueella harjoitettava liikenne huomioon ottaen yleiselle kulkuväylälle voidaan asettaa. Hanke ei edellytä ruoppausta. Erityisalueen liittäminen väylään rajoittaa kalastusta kiinteillä ja seisovilla pyydyksillä, mutta kalastus alueella on vähäistä. Laivaliikenteestä aiheutuvat potkurivirrat ja peräaallot saattavat irrottaa pohjakasvustoja matalilla alueilla, minkä seurauksena rantamatala muuttuu karummaksi. Vaikutukset jäävät kuitenkin vähäisiksi, koska erityisalueella alusten nopeus on alhainen. Erityisalueen määrääminen väyläalueeksi ei vaikeuta Kymijoen- Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman vuoteen 2015 tavoitteiden toteutumista. Edellytykset erityisalueen liittämiseen Helsingin Länsisataman väylän väyläalueeseen ovat olemassa. Lainkohdat Vesilain 4 luvun 1 a, 2 a, 3, 5, 8 ja 11 Laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä 28 Lausunto muistutuksista ja vaatimuksista Aluehallintovirasto ottaa asiassa annetut muistutukset huomioon määräämällä erityisalueen osaksi Helsingin Länsisataman väylää väyläpäätöksen määräyksissä ilmenevällä tavalla.

7 7 KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Käsittelymaksu on euroa. Lasku lähetetään erikseen Valtion talousja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Maksu määräytyy valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla annetun aluehallintoviraston maksuja koskevan valtioneuvoston asetuksen (1145/2009) mukaisesti. Asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaan väylän muuttamista koskevan hakemuksen käsittelystä perittävän maksun suuruus on euroa. Päätös Liikennevirasto Jäljennös päätöksestä Ilmoitus päätöksestä Helsingin kaupunki Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus / ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue (sähköisesti) Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus / kalatalousyksikkö (sähköisesti) Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Asianosaisille listan dpoesavi mukaan. Ilmoittaminen ilmoitustauluilla Tieto päätöksen antamisesta julkaistaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ilmoitustaululla ja päätöksestä kuulutetaan Helsingin kaupungin virallisella ilmoitustaululla.

8 8 MUUTOKSENHAKU Liitteet Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. 1) Väylään kuuluvan erityisalueen sijainti 2) Valitusosoitus Tapio Kovanen Heikki Penttinen Anne Valjakka Asian ovat ratkaisseet ympäristöneuvokset Tapio Kovanen (puheenjohtaja) ja Heikki Penttinen. Asian on esitellyt ympäristölakimies Anne Valjakka. AV/tv

9 Väylään kuuluvan erityisalueen sijainti Liite 1

10 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Liite 2 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (faxilla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Etelä-Suomen aluehallintoviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Etelä-Suomen aluehallintovirastolle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, faxina tai sähköpostilla. Sähköisesti (faxina tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. käyntiosoite: Ratapihantie 9, Helsinki postiosoite: PL 110, Helsinki puhelin: (vaihde) fax: sähköposti: ymparistoluvat.etela@avi.fi aukioloaika: klo Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011

Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 ASIA HAKIJA Strömman kanavaan merialueelle asennettavia valokaapelien suojaputkia koskevan Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari

Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 195/2014/2 Dnro ESAVI/86/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2014 ASIA Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari HAKIJA Martti Salerma HAKEMUKSEN

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo

Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo Etelä-Suomi Päätös Nro 55/2012/2 Dnro ESAVI/516/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 13.3.2012 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen

Lisätiedot

Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen,

Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 183/2010/4 Dnro ESAVI/315/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.10.2010 ASIA HAKIJA Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA Karhusjärven kunnostamista ruoppaamalla koskevassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f) Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2013/1 Dnro ESAVI/387/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2013 ASIA Päätös JR-Osa Oy:n autojen ja koneiden purkamotoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta,

Lisätiedot

Eestiluodon eteläpuolella sijaitsevan vesiliikenteen erityisalueen liittäminen Vuosaaren väylän väyläalueeseen, Helsinki ja Sipoo

Eestiluodon eteläpuolella sijaitsevan vesiliikenteen erityisalueen liittäminen Vuosaaren väylän väyläalueeseen, Helsinki ja Sipoo Etelä-Suomi Päätös Nro 133/2011/4 Dnro ESAVI/331/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2011 ASIA HAKIJA Eestiluodon eteläpuolella sijaitsevan vesiliikenteen erityisalueen liittäminen Vuosaaren väylän

Lisätiedot

Päätös Nro 131/2011/4

Päätös Nro 131/2011/4 Etelä-Suomi Päätös Nro 131/2011/4 Dnro ESAVI/515/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.7.2011 ASIA HAKIJA Ruoppausmassojen läjittäminen mereen Lokkiluodon meriläjitysalueella sekä töiden aloittaminen

Lisätiedot

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina Etelä-Suomi Päätös Nro 125/2011/4 Dnro ESAVI/334/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla,

Lisätiedot

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323

Lisätiedot

Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia.

Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia. Etelä-Suomi Päätös Nro 88/2014/1 Dnro ESAVI/85/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2014 ASIA Ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta tarkoituksena selvittää arinapolton soveltuvuutta jätteiden polttoon

Lisätiedot

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 208/2017/2 Dnro ESAVI/9032/2017 Annettu julkipanon jälkeen 29.9.2017 ASIA Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja HAKIJA Kaj Packalén AIKAISEMPI LUPAPÄÄTÖS

Lisätiedot

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Lisätiedot

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/ Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen

Lisätiedot

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki Etelä-Suomi Päätös Nro 41/2013/2 Dnro ESAVI/51/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2013 ASIA Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin

Lisätiedot

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT 1 PÄÄTÖS Nro 57/12/2 Dnro PSAVI/136/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2012 ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT Matti Kulju ja Marja-Liisa

Lisätiedot

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista, Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman

Lisätiedot

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola Etelä-Suomi Päätös Nro 83/2010/4 Dnro ESAVI/213/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen

Lisätiedot

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna.

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna. LIITE 2 Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/2 Dnro ESAVI/432/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.4.2010 ASIA Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen

Lisätiedot

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2012/1 Dnro ESAVI/74/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2012 ASIA Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus,

Lisätiedot

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista

Lisätiedot

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 8/2011/1 Dnro ESAVI/657/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA TTT-Aviation Oy Ltd:n Malmin lentoaseman autobensiinin jakelupaikan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Pohjaveden ottamista koskevan Itä-Suomen vesioikeuden 13.1.1968 antaman päätöksen nro 2/I/68 muuttaminen, Nastola

Pohjaveden ottamista koskevan Itä-Suomen vesioikeuden 13.1.1968 antaman päätöksen nro 2/I/68 muuttaminen, Nastola Etelä-Suomi Päätös Nro 15/2012/2 Dnro ESAVI/224/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 25.1.2012 ASIA LUVAN HAKIJA Pohjaveden ottamista koskevan Itä-Suomen vesioikeuden 13.1.1968 antaman päätöksen nro 2/I/68

Lisätiedot

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.2.2012 ASIA HAKIJA Sykäräisten Vesihuolto Oy:n Multilan pohjavedenottamoa koskevan Länsi- Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2014 ASIA Vehkataipaleen kanavan kunnostusta koskevassa Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro 66/10/2

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.10.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee pilaantuneen

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2 Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi 1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012

Päätös. Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012 Päätös Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.8.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen

Lisätiedot

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola. Etelä-Suomi Päätös Nro 218/2012/1 Dnro ESAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen

Lisätiedot

Jo rakennetun laiturin pysyttäminen yhteisellä alueella RN:o 876:5 kiinteistön Fredriksdal RN:o 3:138 edustalla Kallbäckin kylässä, Sipoo

Jo rakennetun laiturin pysyttäminen yhteisellä alueella RN:o 876:5 kiinteistön Fredriksdal RN:o 3:138 edustalla Kallbäckin kylässä, Sipoo Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 12/2013/2 Dnro ESAVI/56/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 6.2.2013 ASIA Jo rakennetun laiturin pysyttäminen yhteisellä alueella RN:o 876:5 kiinteistön Fredriksdal RN:o 3:138

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Santahaminan keskusampumarata-alueen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Ruoppausmassa-alueen R809 sulkemista Kokkolan suurteollisuusalueella koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi

Lisätiedot

Kiinteistön Grundstrand RN:o 1:18 vesialueen ja sen edustalla olevan yhteisen vesialueen RN:o 876:1 ruoppaaminen, Kemiönsaari

Kiinteistön Grundstrand RN:o 1:18 vesialueen ja sen edustalla olevan yhteisen vesialueen RN:o 876:1 ruoppaaminen, Kemiönsaari Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 241/2013/2 Dnro ESAVI/97/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 7.11.2013 ASIA Kiinteistön Grundstrand RN:o 1:18 vesialueen ja sen edustalla olevan yhteisen vesialueen RN:o 876:1

Lisätiedot

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 25.1.2011 ASIA HAKIJA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 110/08/1 vesi- ja viemärijohtojen rakentamiselle

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 30.4.2014 ASIA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevassa Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

päätöksen nro 23/2009/3 muuttaminen, Helsinki

päätöksen nro 23/2009/3 muuttaminen, Helsinki Etelä-Suomi Päätös Nro 50/2011/4 Dnro ESAVI/414/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.3.2011 ASIA LUVAN HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston Helsingin kaupungille antaman vesialueen ruoppaamista,

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen 3.3.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Alakosken ponttonisillan poistamista koskevan määräajan jatkaminen,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 ASIA HAKIJA Maalämpöputkiston asentaminen meren pohjaan Pitkäsalmeen Turun Kaistarniemen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 61/2010/1 Dnro LSSAVI/164/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.6.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee uutta porsastuotantotoimintaa

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2009 ASIA HAKIJA Kaitasuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa (korkeimman hallinto-oikeuden

Lisätiedot

Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan jatkaminen saakka, Varkaus

Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan jatkaminen saakka, Varkaus Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 118/2013/1 Dnro ISAVI/82/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2013 ASIA Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan

Lisätiedot

Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen jatkaminen, Siikainen

Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen jatkaminen, Siikainen PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 176/2013/2 Dnro ESAVI/67/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 27.8.2013 ASIA Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen

Lisätiedot

Pohjapatojen rakentaminen Laajokeen Juvalle ja Salavaisiin, Vaasan hallinto-oikeuden päätöksellään nro 10/0228/1 palauttama asia, Mynämäki

Pohjapatojen rakentaminen Laajokeen Juvalle ja Salavaisiin, Vaasan hallinto-oikeuden päätöksellään nro 10/0228/1 palauttama asia, Mynämäki Etelä-Suomi Päätös Nro 169/2011/4 Dnro ESAVI/539/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.8.2011 ASIA HAKIJAT Pohjapatojen rakentaminen Laajokeen Juvalle ja Salavaisiin, Vaasan hallinto-oikeuden päätöksellään

Lisätiedot

Päätös Nro 106/2011/4 Dnro ESAVI/49/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2011

Päätös Nro 106/2011/4 Dnro ESAVI/49/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2011 Etelä-Suomi Päätös Nro 106/2011/4 Dnro ESAVI/49/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2011 ASIA Aluehallintoviraston 10.11.2010 antaman vesialueen ruoppausta ym. vesialueelle rakentamista koskevan

Lisätiedot

Päätös Nro 29/2012/2 Dnro ESAVI/211/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 29/2012/2 Dnro ESAVI/211/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2012/2 Dnro ESAVI/211/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2012 ASIA HAKIJA Ponttoni- ja rantalaitureiden rakentaminen Mathildedalin pienvenesatamaan, töiden aloittamista

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön edustalla,

Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön edustalla, Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 64/2012/2 Dnro ISAVI/22/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2012 ASIA Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön 297-428-33-71 edustalla, Kuopio HAKIJA Kari Lappalainen

Lisätiedot

M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki.

M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki. Etelä-Suomi Päätös Nro 58/2011/2 Dnro ESAVI/119/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.6.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Vesipostin pohjavedenottamon kaukosuoja-aluemääräysten muuttaminen, Kalajoki Kalajoen kaupunki Kalajoentie

Lisätiedot

Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 3.9.2013 ASIA Roitonsuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa ja vesilain mukainen lupa, Vaasan hallinto-oikeuden uudelleen

Lisätiedot

Kullasvuori-Mainiemen venesataman rakentaminen Padasjoenselän Saunalahteen Päijänteelle, Padasjoki

Kullasvuori-Mainiemen venesataman rakentaminen Padasjoenselän Saunalahteen Päijänteelle, Padasjoki Etelä-Suomi Päätös Nro 194/2010/4 Dnro ESAVI/423/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.10.2010 ASIA HAKIJA Kullasvuori-Mainiemen venesataman rakentaminen Padasjoenselän Saunalahteen Päijänteelle, Padasjoki

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2011 1 ASIA Viemäriputken rakentaminen Saarenputaan alitse sekä töidenaloittamislupa, Rovaniemi LUVAN HAKIJA Sanna Blanco

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101 Etelä-Suomi Päätös Nro 163/2012/1 Dnro ESAVI/125/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 11.10.2012 ASIA Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila.

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 30 3 momentti ja 61

Ympäristönsuojelulaki 30 3 momentti ja 61 Etelä-Suomi Päätös Nro 196/2012/1 Dnro ESAVI/238/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee sekalaisten

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.3.2012 HAKIJA Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ASIA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2

Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2 Päätös Etelä-Suomi Nro 47/2011/2 Dnro ESAVI/192/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA Köyliön kunnan hakemus Kepolan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi, Köyliö.

Lisätiedot

Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö

Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö Etelä-Suomi Päätös Nro 30/2010/2 Dnro ESAVI/152/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti

Lisätiedot

Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen

Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen Päätös Etelä-Suomi Nro 143/2013/1 Dnro ESAVI/331/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 9.7.2013 ASIA Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen,

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen, PÄÄTÖS Nro 85/2013/2 Dnro PSAVI/32/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2013 ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2

Lisätiedot