KIRKKOLAHTI, 3. kaupunginosa (kohde 69), syväsatama , päivitetty ja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIRKKOLAHTI, 3. kaupunginosa (kohde 69), syväsatama 13.5.2015, päivitetty 13.8.2015 ja 25.8.2015"

Transkriptio

1 KIRKKOLAHTI, 3. kaupunginosa (kohde 69), syväsatama , päivitetty ja Jokaisesta vireillä olevasta asemakaavasta laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). OAS on suunnitelma osallistumis- ja arviointimenettelystä kaavan laadinnan eri vaiheissa sekä suunnitelma kaavan vaikutusten arvioinnista. OAS laaditaan kaavoituksen alkuvaiheessa, ja sitä voidaan täydentää kaavatyön aikana. OAS sisältää mm. tiedot suunnittelualueesta ja sen sijainnista, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, vaihtoehdot, miten kaavan vaikutukset arvioidaan, ketkä ovat osallisia, kaavan laadinnan vaiheet, osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestämisen ja valmistelijan yhteystiedot. Kaavamuutosalue on Kirkkolahdessa syväsataman alueella, kuvassa näkyvän mustan ympyrän kohdalla. Lähtökohdat ja tavoitteet Kaavamuutosalue sijaitsee kaupungin ydinkeskustassa nykyisen syväsataman sekä tähän liittyvillä katualueilla. Alue rajoittuu Kipparinkatuun sekä Citymarketille vuokrattuun pysäköintialueeseen. Syväsatama siirtyy vuonna 2015 Vuohisaareen kaupungin itäpuolelle, joten syväsatama laitureineen voidaan hyödyntää muussa maankäytössä. Kirkkolahden nykyisen asemakaavan mukainen syväsatama on tarkoitus kaavoittaa asuinrakentamiseen ja tiivistää kaupunkirakennetta. Lisäksi kaavoitetaan em. alueisiin liittyvät puisto-, katu-, pysäköinti- ja venevalkama-alueet sekä teknisen huollon tarvitsemat tilat. Kaavamuutosalueen pinta-ala on noin 1,5 ha. Tämä OAS koskettaa Kirkkolahden syväsataman puoleisen osan kaavoitusta v Kaavamuutos laaditaan siten, että syväsataman alue yhdistyy sen eteläpuolelle aiemmin laadittuun ns. Norpanrannan kaavamuutokseen, joka on hyväksytty valtuustossa ja josta valitettiin Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus hylkäsi valitukset päätöksellään Kaavamuutos voidaan toteuttaa myös omana palanaan. Sivu 1 / 5

2 Alueen asemakaavan valmistelutyö on käynnistynyt vuonna Tällöin määriteltiin kaavatyön lähtökohdiksi ja tavoitteiksi (tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi 157) mm. seuraavaa: Korkeatasoisuus, omaleimaisuus ja tiiveys sekä tehokkuus yleiskaavan mukaisesti 1,0 1,2, jossa virkistyskäyttöön tarvittavat tilat otetaan huomioon. Rantaviiva rakennetaan keskustan edellyttämällä tavalla ja alue liittyy osaksi ydinkeskustaa. Rakennuksissa otetaan huomioon Savonlinnan asuntojen maksimihintataso laadukkaalla, mutta normaalilla rakentamisella sekä rajallinen vuotuinen asuntojen kysyntä maltillisina talokokoina. Järvinäköalat kaikista asunnoista tuovat laatua asunnoille Paikoitus tulee suunnitella maantasoon 1autopaikka /asunto Edulliset katu- ja kunnallistekniset ratkaisut Ympäristön haittatekijöiden selvittäminen Alueelle tulee laatia rakentamisohjeet talosuunnittelijoita varten Kaavoitusprosessin kuluessa on selvitettävä syväsataman ja muiden satamatoimintojen tulevaisuus, jotka on otettava huomioon asemakaavan kustannusselvityksessä (W). Yleiskaavan rajaukset eivät vastaa asemakaavamuutoksen rajoja, sillä niissä Kirkkolahtea on merkittävästi täytetty ja alueella on yleiskaavassa esitetty enemmän rakennusoikeutta ja kadut on linjattu eri tavalla. Yleiskaava perustuu keskustasta 1990-luvulla tehtyyn arkkitehtikilpailuun. Yleiskaavan yleispiirteisyyden huomion ottaen kaavamuutos kerrostaloalueena (AK) on kuitenkin yleiskaavan mukainen. Alueella on voimassa asemakaava AK 231, joka on vahvistettu Siinä nykyisen syväsataman alue on merkitty satama-alueeksi, jolle saa rakentaa sataman toimintoja palvelevia, I- kerroksisia varasto-. toimisto- ja sosiaalisia tiloja sisältäviä rakennuksia sekä yhden asunnon hoitohenkilökuntaa varten, Ls². Vaihtoehtotarkastelut Vuosien aikana on laadittu useita eri vaihtoehtoja alueen toteuttamiseksi. Näihin voi tutustua kaavoituspalveluissa. Päätökset Kaupunginhallitus on tehnyt Kirkkolahdesta kaavoituspäätöksen ja kohde on ollut vuosittain hyväksytyssä kaavoitusohjelmassa Ote maakuntakaavasta, alueen sijainti valkoisen nuolen osoittamassa kohdassa. Alue on kaupungin omistuksessa. Uusi syväsatama valmistui UMP-Kymmenen tehtaiden viereen Vuohisaareen vuonna Kaavatilanne Etelä-Savon maakuntakaavassa alue on taajamatoimintojen aluetta (A) ja Kirkkolahti venesatamaaluetta (lsv 248). Kaavamuutos on maakuntakaavan tavoitteiden mukainen. Ydinkeskustan osayleiskaavassa (oikeusvaikutteinen 1997) kaavamuutosalue on asuinkerrostalojen alue (AK, III-kerrokseen), yleiselle jalankululle varattua katua tai aluetta, vesialueen osaa, jolle voidaan sijoittaa venelaitureita (vl) ja vesialuetta Ote yleiskaavasta (1997), alue on merkinnällä AK. Alueen sijainti on merkitty punaisella ympyrällä. Sivu 2 / 5

3 Valtion viranomaiset: Etelä-Savon ELY ja Etelä-Savon maakuntaliitto, palo- ja pelastusviranomainen Yhdyskuntatekniikka: Suur-Savon Sähkö Oy, BLC Oy, Järvi-Suomen Energia Oy ja TeliaSonera Oyj Jos osallisten listaan haluaa täydennyksiä ja asemakaavahankkeen osallisten postituslistalle, siitä voi tehdä ilmoituksen asemakaavoitukseen. Ote ajantasa-asemakaavasta, jossa kaavamuutosalue on satama-aluetta LS 2. Selvitykset Kaava-alueella ei ole paikallisesti, maakunnallisesti tai valtakunnallisesti merkittäviä kohteita tai alueita, jotka vaatisivat erityistä huomiota. Pilaantuneet maat on selvitetty vuosina 2010 ja 2012 sekä alueesta on laadittu alustava rakennettavuusselvitys. Pilaantuneiden maiden esiintymät ovat pienialaisia ja pitoisuuksiltaan vähäisiä. Alueelta on laadittu luontoselvitys kesällä 2008, josta alueelta ei löydetty merkittäviä luontoarvoja tai lajeja. Kaavamuutosalue on täyttömaalla. Alueella ei ole kulttuuriperintöarvoja tai kohteita tai muinaisjäännöksiä, joita tulisi selvittää. Järvialueen täytöt tulevat olemaan erittäin vähäiset, lähinnä rantaviivan vähäisiä siirtoja ja maanpinnan tason nostamista, joilla ei ole oleellista merkitystä Pihlajaveden Natura-alueeseen ja saimaannorppaan, jotta Natura-arvioinnin tarveharkinta tulisi tehdä. Osalliset Osallisia ovat maanomistajat ja -haltijat, naapurit ja asukkaat, yritykset ja työntekijät ja kaikki ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin elinoloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Osallisia ovat myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Maanomistajat, naapurit ja kaupungin asukkaat Kaupungin viranomaiset: ympäristö- ja rakennusvalvonta, Savonlinnan vesi, maankäyttö, satamalaitos, kunnallistekniset palvelut Arvioitavat vaikutukset Asemakaavaa laadittaessa selvitetään kaavan toteutuksen ympäristövaikutukset. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia. Asetuksen mukaan selvitysten on annettava riittävät tiedot, jotta voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen välittömät ja välilliset vaikutukset: ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön, maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon, kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin, alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen, kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. Lisäksi kaavan vaikutusten arvioinnissa esitetään periaatteet mahdollisten haitallisten vaikutusten estämiseksi tai lieventämiseksi. Vaikutusten arviointi pohjautuu olemassa oleviin selvityksiin, karttatietoihin, maastokäynteihin sekä luonto- ja pilaantuneiden maiden inventointeihin ja rakennettavuusselvitykseen. Näiden lisäksi selvitetään kaavoitusratkaisun vaikutukset liikenteeseen ja liikenneturvallisuuteen. Syväsataman kaavoituksen aiemmat vaiheet Kaavamuutos tuli ensimmäisen kerran vireille kaupunginhallituksen hyväksymässä kaavoitusohjelmassa. Vuonna 2006 käytiin läpi suunnittelutyön lähtökohtia ja tavoitteita teknisessä lautakunnassa sekä pidettiin osallisten kokous sekä laadittiin ensimmäinen kaavaluonnosvaihtoehto. Kaupunginhallitus on tehnyt Kirkkolahdesta kaa- Sivu 3 / 5

4 voituspäätöksen ja kaavoituskatsauksen hyväksymisen yhteydessä ja kohde on ollut vuosittain hyväksytyssä kaavoitusohjelmassa Ilmoitus kaavatyön käynnistymisestä oli kunnallisella ilmoitustaululla sekä Itä-Savo lehdessä. OAS oli teknisessä lautakunnassa ja sitä päivitettiin työn aikana. OASiin oli mahdollista tutustua kaavoituspalveluissa ja internetissä. Kaavaluonnosvaihtoehdot olivat teknisessä lautakunnassa , jonka jälkeen ne laitettiin nähtäville väliseksi ajaksi. Kaavaluonnosvaihtoehdoista järjestettiin yleisötilaisuus valtuustosalissa. Nähtävillä olosta ja yleisötilaisuudesta tiedotettiin Itä-Savo -lehdessä ja kaupungin ilmoitustaululla. Kaavaluonnosvaihtoehtoihin oli mahdollisuus tutustua kaavoituspalveluiden ilmoitustaululla ja internetissä. Nähtävillä oloaikana kaavaluonnosvaihtoehdoista oli mahdollisuus antaa palautetta joko suullisesti, kirjeellä tai sähköpostilla. Kaavavaihtoehdoista saatujen mielipiteiden ja palautteiden perusteella tekninen lautakunta valitsi suunnitteluun valittavan vaihtoehdon VEA vuodelta 2012, sillä ohjeistuksella, että puistoaluetta lisätään. Valittu kaavavaihtoehto VEA tarkistettiin kaavaluonnokseksi, jonka oli nähtäville Nähtävillä olosta kuulutettiin Itä- Savo -lehdessä ja kaupungin ilmoitustaululla. Aineistoon oli mahdollisuus tutustua ilmoitustaulun lisäksi myös internetissä. Kaavaluonnoksen tarkistamisen jälkeen kaavaehdotus laitettiin nähtäville teknisen lautakunnan kautta väliseksi ajaksi. Nähtävillä olosta tiedotettiin kaupungin ilmoitustaululla ja Itä-Savo-lehdessä. Kaavaehdotukseen oli mahdollisuus tutustua kaupunkisuunnitteluyksikön ilmoitustaululle ja internet-sivuilla. Lausunto kaavaehdotuksesta pyydettiin Etelä- Savon ELY-keskukselta, joka ilmoitti, ettei jätä lausuntoa Kirkkolahdesta. Muistutuksia jätettiin yhteensä viisi. Kaavaehdotukseen tehtiin kevään nähtävillä olon jälkeen tarkistuksia, jonka vuoksi kaavaehdotus laitettiin uudelleen nähtäville väliseksi ajaksi. Nähtävillä olosta kuulutettiin Savonmaa lehdessä ja kaupungin ilmoitustaululla. Muistutuksia jätettiin yhteensä kaksi. Myöhemmin kaavaehdotuksesta jätettiin pois K-Raudan alue, joka alue kaavoitetaan myöhemmin. Kaavaehdotukseen tehtiin tämän johdosta muutoksia. Lisäksi alueen jätevesijohto päätettiin kustannussyistä säilyttää, jonka vuoksi talotyyppi muuttui tornitaloiksi, joka aiheutti muutokset kaavaehdotukseen. Kaava laitettiin näiden muutosten vuoksi uudelleen nähtäville väliseksi ajaksi. Kaupunginhallitus päätti , että ns. Norpanrannan puoleisen alueen ja Norpanrannan edustan ranta-alueen kaavaehdotus menee valtuuston hyväksyttäväksi. Kaava rajattiin kaupunginhallituksen päätöksellä koskemaan syväsataman aluetta. Kaupunginhallitus esitti , että syväsataman alueelle lisätään yksi 2480 k-m 2 kerrostalo ja palautti kaavan valmisteluun tekniselle lautakunnalle Em. päätöksen pohjalta valmisteltu asemakaavaehdotus asetettiin teknisen lautakunnan kautta nähtäville. Syväsataman puoleisen alueen asemakaavaehdotus (päivätty ) oli nähtävillä (MRA 27 ). Lausuntoja ei pyydetty (MRA 28 ), koska alueella ei ole valtakunnallisia kohteita. Muistutuksia jätettiin yksi (1). Muistutuksen tehneille, jotka jättivät osoitteensa, ilmoitettiin kunnan (kaupunginhallitus) perusteltu kannanotto esitettyyn mielipiteeseen. Tekninen lautakunta esitti nähtävillä olon jälkeen, että kerrostaloa ei lisättäisi Kaupunginhallitus puolestaan hyväksyi ohjeistuksensa mukaan laaditun kaavaehdotuksen ja esitti valtuustolle sen hyväksymistä. Kaupunginvaltuusto palautti syväsataman kaavan uudelleen valmisteluun tekniseen lautakuntaan. Valtuuston päätöksessä ei evästetty kaavan valmistelua. Vuorovaikutus ja aikataulu v Kaavan vireille tulo: Kaupunginhallitus on tehnyt Kirkkolahdesta kaavoituspäätöksen kaavoituskatsauksesta päätettäessä sekä kohde on ollut vuosittain kaavoitusohjelmissa. Ilmoitus kaavatyön käynnistymisestä on ollut kunnallisella ilmoitustaululla sekä Itä-Savo lehdessä. Kaavaluonnos: Kirkkolahden syväsataman kaavaluonnos laitettiin nähtäville teknisen lautakunnan kautta. Kaavaluonnos oli nähtävillä välisen ajan kaavoituspalveluiden ilmoitustaululla ja internetissä Sivu 4 / 5

5 Nähtävillä olosta kuulutettiin Itä-Savolehdessä. Kaavaluonnos on laadittu siten, että alue yhdistyy sen eteläpuolelta aiemmin laadittuun ns. Norpanrannan alueeseen. Norpanrannan alueen kaavamuutoksen valtuusto on hyväksynyt Norpanrannan kaavamuutoksesta valitettiin Itä-Suomen hallintooikeuteen, joka hylkäsi valitukset Syväsataman kaavamuutosalue voidaan toteuttaa itsenäisenä alueena, ilman Norpanrannan toteutumista. Kaavaluonnoksesta ei pyydetty uusia lausuntoja valtion viranomaisilta, koska alueella ei ole valtakunnallisia kohteita. Lausunnot on saatu aiemmissa kaavoitusvaiheissa. Johtoverkoista ja kaupungin teknisen toimialan eri sektoreilta on pyydetty ja saatu lausunnot aiemmissa kaavoitusvaiheissa. Mielipiteet kaavaluonnoksesta oli jätettävä kirjallisena osoitteeseen Savonlinnan kaupunki, Tekninen toimiala/ hallintopalvelut, Olavinkatu 27, Savonlinna tai tai ennen nähtävillä oloajan päättymistä. Mielipiteet menivät tiedoksi tekniselle lautakunnalle Mielipiteisiin ei laadita vastineita. Kaavaehdotus: Kaavaehdotus asetettiin nähtäville väliseksi ajaksi teknisen lautakunnan päätöksellä Nähtävillä olosta kuulutettiin lehdessä, netissä ja kaupungin ilmoitustaululla. Muistutukset kaavaehdotuksesta oli jätettävä kirjallisena osoitteeseen Savonlinnan kaupunki, Tekninen toimiala/ hallintopalvelut, Olavinkatu 27, Savonlinna tai Muistutuksia jätettiin yhteensä kolme. Muistutuksen tehneille, jotka ilmoittavat osoitteensa, ilmoitetaan kaupungin perusteltu kannanotto esitettyyn mielipiteeseen (tekninen lautakunta, kaupunginhallitus). Asemakaava: Asemakaavaehdotusvaiheen jälkeen asemakaava menee kaupunginhallitukseen ja edelleen valtuustoon hyväksyttäväksi. Valtuuston hyväksymispäätöksestä ilmoitetaan lehdessä ja kaupungin ilmoitustaululla. Hyväksymispäätöksestä tiedotetaan myös Etelä-Savon ELY-keskukselle ja muistutuksen tehneille, jotka ovat sitä kirjallisesti pyytäneet ja samalla ilmoittaneet osoitteensa. Muutoksenhaku kaavan hyväksymisestä: Muutoksenhakua valtuuston hyväksymispäätöksestä voi hakea Itä-Suomen hallintooikeudesta 30 vuorokauden kuluessa. Jatkovalituksen voi tehdä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Asemakaavasta ei voi valittaa, mikäli alueen pääasiallinen käyttö on ratkaistu oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa. Voimaantulo: Kaavamuutoksen voimaantulosta ilmoitetaan sanomalehdessä ja kaupungin ilmoitustaululla. Kaavan laatijan yhteystiedot Päivi Behm asemakaava arkkitehti puh Ilmakuva vuodelta 2014, kaavoitettava alue on syväsataman laituri- ja varastoaluetta. Sivu 5 / 5

KIRKKOLAHTI, 3. kaupunginosa (kohde 69), syväsatama 13.5.2015, päivitetty 13.8.2015, 25.8.2015 ja 24.9.2015 sekä 22.10.2015

KIRKKOLAHTI, 3. kaupunginosa (kohde 69), syväsatama 13.5.2015, päivitetty 13.8.2015, 25.8.2015 ja 24.9.2015 sekä 22.10.2015 KIRKKOLAHTI, 3. kaupunginosa (kohde 69), syväsatama 13.5.2015, päivitetty 13.8.2015, 25.8.2015 ja 24.9.2015 sekä 22.10.2015 Jokaisesta vireillä olevasta asemakaavasta laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

TONTTI , Kirkkolahden eteläosa, 3. kaupunginosa (Heikinpohja)

TONTTI , Kirkkolahden eteläosa, 3. kaupunginosa (Heikinpohja) TONTTI 3-37-3, Kirkkolahden eteläosa, 3. kaupunginosa (Heikinpohja) 17.10.2017, päivitetty 3.1.2018 Jokaisesta vireillä olevasta asemakaavasta laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis-

Lisätiedot

13. kaupunginosa Hernemäki, Talvisalon urheilualueen asemakaava

13. kaupunginosa Hernemäki, Talvisalon urheilualueen asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13. kaupunginosa Hernemäki, Talvisalon urheilualueen asemakaava 28.9.2017 Jokaisesta vireillä olevasta asemakaavasta laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

Ahertajantie ja Tekniikkatie, 9. kaupunginosa (Kaavoitusohjelman 2016 kohde)

Ahertajantie ja Tekniikkatie, 9. kaupunginosa (Kaavoitusohjelman 2016 kohde) Ahertajantie ja Tekniikkatie, 9. kaupunginosa (Kaavoitusohjelman 2016 kohde) 3.6.2016 Jokaisesta vireillä olevasta asemakaavasta laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 32. TONTILLE 13. ( 740-1-32-13 )

SAVONLINNAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 32. TONTILLE 13. ( 740-1-32-13 ) A R K K I T E H T U U R I T O I M I S T O A R K T E S O Y, 16.04.2012 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 32. TONTILLE 13. ( 740-1-32-13 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja

Lisätiedot

SAVONLINNA Tekninen toimiala OAS LIITE KRISTALLIKORTTELI

SAVONLINNA Tekninen toimiala OAS LIITE KRISTALLIKORTTELI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavamuutos Jokaisesta vireillä olevasta asemakaavasta laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). OAS on suunnitelma

Lisätiedot

SAVONLINNA Tekninen toimiala LIITE 1 OAS Asemakaavoitus LUONNOS EHDOTUS KRISTALLIKORTTELI

SAVONLINNA Tekninen toimiala LIITE 1 OAS Asemakaavoitus LUONNOS EHDOTUS KRISTALLIKORTTELI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavamuutos Jokaisesta vireillä olevasta asemakaavasta laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). OAS on suunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONLINNAN KAUPUNKI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 12.6.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.3.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.11.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

13. kaupunginosa Hernemäki, Talvisalon urheilualueen asemakaava

13. kaupunginosa Hernemäki, Talvisalon urheilualueen asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13. kaupunginosa Hernemäki, Talvisalon urheilualueen asemakaava 28.9.2017, päivitetty 5.12.2017 Jokaisesta vireillä olevasta asemakaavasta laaditaan maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 15.5.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 7.9.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MOINSALMEN OSAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 10.2.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 5.11.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ORAVIN-JOUTENVEDEN

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 17.3.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ORAVIN-JOUTENVEDEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.10.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TAKAHARJULAN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 25.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONLINNAN KAUPUNKI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 25.5.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIETALAHTELAN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN ( AK 674 ) MUUTOS KAUPUNGINOSAN 1, KORTTELIN 32 VIEREISELLÄ RANTA- JA VESIALUEELLA

SAVONLINNAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN ( AK 674 ) MUUTOS KAUPUNGINOSAN 1, KORTTELIN 32 VIEREISELLÄ RANTA- JA VESIALUEELLA ASEMAKAAVAN ( AK 674 ) MUUTOS KAUPUNGINOSAN 1, KORTTELIN 32 VIEREISELLÄ RANTA- JA VESIALUEELLA Sijainti ja lähtökohdat Sijaintikartta 1 2 Alue sijaitsee Savonlinnan kaupungin keskustan pohjoisosassa Vääräsaaren

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.8.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

KAUPPATORI JA MATKUSTAJASATAMA

KAUPPATORI JA MATKUSTAJASATAMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 1 LUONNOS 22.5.2019 Sijaintikartta sivu 1 / 5 Suunnittelualue ja sijainti Kaavamuutosalue sijaitsee Savonlinnan ydinkeskustassa. Alueeseen kuuluvat Kauppatori,

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 7.2.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAATILAMATKAILU MANNILAN

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 29.11.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSTAAJAMAN LÄNSIOSIEN

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 15.5.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 29.10.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONRANNAN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 17.3.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RANTASALMEN ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Asemanseutu

Asemanseutu Asemanseutu 10.9.2015 Jokaisesta vireillä olevasta asemakaavasta laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). OAS on suunnitelma osallistumis- ja arviointimenettelystä

Lisätiedot

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

Korttelin 4001 asemakaava

Korttelin 4001 asemakaava Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...

Lisätiedot

Båssastranden asemakaava

Båssastranden asemakaava Båssastranden asemakaava Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue osoitettu yhtenäisellä punaisella viivalla. Lähivaikutusalue osoitettu sinisellä katkoviivalla.

Lisätiedot

KIRKKOLAHTI, 3. kaupunginosa (kohde 69) 2.6.2009, päivitetty 2.5.2012, 23.9.2012, 10.1.2013, 10.6.2013, 27.8.2013, 19.3.2014, 28.4.2014, 20.5.

KIRKKOLAHTI, 3. kaupunginosa (kohde 69) 2.6.2009, päivitetty 2.5.2012, 23.9.2012, 10.1.2013, 10.6.2013, 27.8.2013, 19.3.2014, 28.4.2014, 20.5. KIRKKOLAHTI, 3. kaupunginosa (kohde 69) 2.6.2009, päivitetty 2.5.2012, 23.9.2012, 10.1.2013, 10.6.2013, 27.8.2013, 19.3.2014, 28.4.2014, 20.5.2014 Jokaisesta vireillä olevasta asemakaavasta laaditaan maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 25.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONRANTA, KIRKONKYLÄN

Lisätiedot

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/

A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/ OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta aimio Täyttämispvm 04.03.0 Kaavan nimi akurlanmetsän asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

A-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi

A-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2737 Asemakaavan muutos Kujalan pistoraide, Kujala 19.2.2018 Lahden kaupunki Lahti.fi ML/RK OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 Ak 212 ASEMATIE 13 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2015, päivitetty 22.11.2016 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten kaupunki

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄN ASEMAKAAVA

PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄN ASEMAKAAVA Arkkitehtuuri MJK / PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄ Martti Kallinen Tomerontie 65 a 21530 PAIMIO www.ahood.fi PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2017..2017

Lisätiedot

Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2)

Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.4.2019, päivitetty 29.4.2019 Valmistelija / lisätiedot:

Lisätiedot

A-2743 D/486/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kyösti Kallion kadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano Lahti.

A-2743 D/486/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kyösti Kallion kadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano Lahti. OAS A-2743 D/486/10.02.03.00.04/ 1 (5) A-2743 Asemakaavan muutos Kyösti Kallion kadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano 19.2. Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Askonkatu 2 15100 LAHTI

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta. Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/ / (5)

A Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta. Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/ / (5) OAS A-2695 D/2267/10.02.03.00.04/2016 1 (5) A-2695 Asemakaavan muutos 2.2. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/10.02.03.00.04/2016 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asunto Oy Vasikkahaantie 15 on

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK

A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK OAS A-2726 1 (5) A-2726 Asemakaavan muutos 21.11.2017 Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune Lahti.fi OAS A-2726 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh.

A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh. OAS A-2761 1 (7) A-2761 Asemakaavan muutos 5.11.2018 Jalkaranta, Tapanilankatu 6 Lahti.fi OAS A-2761 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9 ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E Savonniemenkatu B 700 Savonlinna Puh.(0) 0, Fax.(0) 09 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi.9.0 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONLINNAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

A-2695a D/2267/ /2016. A-2695a. Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15 ja Kankaankatu 19, Jalkaranta Lahti.

A-2695a D/2267/ /2016. A-2695a. Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15 ja Kankaankatu 19, Jalkaranta Lahti. OAS A-2695a D/2267/10.02.03.00.04/2016 1 (5) A-2695a Asemakaavan muutos Vasikkahaantie 15 ja Kankaankatu 19, Jalkaranta 2.3.2018 Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Askonkatu 2 15100 LAHTI Lahti.fi

Lisätiedot

16. kaupunginosa Pihlajaniemi, Vuohimäen leirintäalue

16. kaupunginosa Pihlajaniemi, Vuohimäen leirintäalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16. kaupunginosa Pihlajaniemi, Vuohimäen leirintäalue 26.9.2017 Jokaisesta vireillä olevasta asemakaavasta laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41

Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41 (OAS) (MRL 63 ) 1(5) Maankäyttöpalvelut 24.2.2015, päivitetty 27.5.2015 Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41 Aloite Asemakaavan muutoksen laadintaan on ryhdytty yksityisen maanomistajan aloitteesta.

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Ostoskatu 16 20, Kerinkallio. Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/ / (5)

A Asemakaavan muutos. Ostoskatu 16 20, Kerinkallio. Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/ / (5) OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 1 (5) A-2775 Asemakaavan muutos 21.3.2019 Ostoskatu 16 20, Kerinkallio (Liipolan ostoskeskuksen länsiosa) Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 2 (5) ALOITE/HAKIJA

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan. Sipurantie 70 ja 74, Viuha. Lahti.fi OAS A-2700 D/428/ / (5)

A Asemakaava ja asemakaavan. Sipurantie 70 ja 74, Viuha. Lahti.fi OAS A-2700 D/428/ / (5) OAS A-2700 D/428/10.02.03.00.04/ 1 (5) A-2700 Asemakaava ja asemakaavan muutos 28.3. Sipurantie 70 ja 74, Viuha Lahti.fi OAS A-2700 D/428/10.02.03.00.04/ 2 (5) ALOITE/HAKIJA Yrityskoulutus Oy/Timo Laine

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

VARKAUDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 ( )

VARKAUDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 ( ) A R K K I T E H T U U R I T O I M I S T O A R K T E S O Y, 10.04.2017 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 (915-16-9251-2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Liite 4) Täydennetty

Lisätiedot

Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava

Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Konginkangas Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava Pyyrinlahden kylän tiloille Laajaniemi 2:223 ja Leppäranta 2:195. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven

Lisätiedot

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376 FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

ISO-IIVARINTIEN ASEMAKAAVA

ISO-IIVARINTIEN ASEMAKAAVA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus YKSYKKÖSEN YRITYSALUE ISO-IIVARINTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 15.09.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

päivitetty A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi

päivitetty A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 päivitetty 9.6.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Svinhufvudinkatu 7, 9 ja 11, Kartano. Lahti.fi OAS A-2698 D/3289/ / (5)

A Asemakaavan muutos. Svinhufvudinkatu 7, 9 ja 11, Kartano. Lahti.fi OAS A-2698 D/3289/ / (5) OAS A-2698 D/3289/10.02.03.00.04/2015 1 (5) A-2698 Asemakaavan muutos 29.8.2017 Svinhufvudinkatu 7, 9 ja 11, Kartano Lahti.fi OAS A-2698 D/3289/10.02.03.00.04/2015 2 (5) ALOITE/HAKIJA Päijät-Hämeen koulutuskonserni

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot