Lainsäädäntö vp. n:o 203
|
|
- Yrjö Tamminen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1980 vp. n:o 203 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjän vuosiloman ja sijaisavun järjestämisestä annetun lain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. Hallituksen esityksen tavoitteena on uudistaa voimassa olevaa maatalousyrittäjän vuosiloman ja sijaisavun järjestämisestä 3 päivänä helmikuuta 1978 annettua lakia siten, että se luo nykyistä paremmat edellytykset vuosiloman ja sijaisavun järjestämiseen. Esityksen mukaan toimintaan varatut määrärahat muutetaan luonteeltaan arviomäärärahoiksi. Maatalousyrittäjällä olisi ehdotuksen mukaan oikeus saada lomittaja vuosiloman ajaksi, jonka pituus on 14 työpäivää sekä yrityksen toiselle lomaan oikeutetulle yrittäjälle 12 työpäivää. Myös sijaisavun saantiedellytyksiä ehdotetaan parannettavaksi siten, että ne nykyistä oikeudenmukaisemmin vastaisivat sijaisavun tarvetta. Esitys perustuu valtioneuvoston ja maataloustuottajain keskusjärjestöjen väillä 31 päivänä maaliskuuta 1980 tehtyyn sopimukseen maataloustuloratkaisusta hinnoitteluvuodeksi 1980/1981. Esitys liittyy vuoden 1981 tulo- ja menoarvioehdotukseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Laki ehdotetaan saatettavaksi voimaan 1 päivänä huhtikuuta YLEISPERUSTELUT. 1. Nykyinen tilanne ja asian v a 1 m i s t e 1 u Nykyinen tilanne Lainsäädäntö. Laki maatalousyrittäjän vuosiloman ja SlJalsavun järjestämisestä ( 102/78), jäljempänä maatalouslomalaki, on annettu 3 päivänä helmikuuta 1978 ja sitä on sovellettu 1 päivästä huhtikuuta 1978 alkaen. Lainsäädännön tavoitteena on luoda edellytykset vuosiloman pitämiseen niille karjataloutta harjoittaville maatalousyrittäjille, joilla ei ilman erityistä lomatoimintaa ole mahdollisuutta vapautua tehtävistään vuosilomansa ajaksi. Edelleen lain tavoitteena on järjestää maataloutta harjoittaville maata- lousyrittäjille stjatsapua yrittäjän sairauden, tapaturman, synnytyksen tai muun niihin verrattavan tilapäisen syyn vuoksi. Loma- ja sijaisaputoimintaa toteutetaan järjestämällä maatalousyrittäjälle hänen itsensä tai maatalousyrittäjäin yhteisön hankkima taikka kunnan osoittama maatalouslomittaja vuosiloman ja sijaisavun ajaksi. Maatalouslomalain tarkoittamaan vuosilomaan on oikeutettu maatalousyrittäjä, joka saa pääasiallisen toimeentulonsa karjataloudesta ja jolla yrityksen karjatalouteen kuuluvien tehtävien vuoksi ei ole mahdollisuutta ilman laissa säädettyä lomatoimintaa vapautua tehtävistään vuosiloman ajaksi. Lomaan on oikeutettu enintään kaksi samassa yrityksessä työskentelevää yrittäjää. Lain mukaan maatalousyrittäjällä on oikeus valtion tulo- ja menoarviossa vuosittain
2 2 N:o 203 tarkoitukseen varattujen määrärahojen osoittamissa rajoissa saada lomittaja vuosiloman ajaksi, jonka pituus on viisi kuudesosa työpäivää jokaiselta täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Laissa tarkoitetun vuosiloman enimmäispituus voi siten olla 10 työpäivää. Lain etuoikeusjärjestystä koskevien säännösten mukaan kullekin yritykselle on ensin hyväksyttävä tai osoitettava maatalvuslomittaja yhteensä enintään yhden maatalousyrittäjän koko vuosiloman pituiseksi ajaksi. Käytettävissä olevien määrärahojen rajoissa on tämän jälkeen järjestettävä maatalouslomittaja sellaisille maatalousyrityksille, joissa on kaksi lomaan oikeutettua yrittäjää. Maatalouslomalain 33 : n mukaan valtioneuvostolla on oikeus määrätä valtion tulo- ja menoarvion rajoissa muun muassa maatalousyrittäjän vuosiloman pituudesta toisinkin kuin laissa säädetään sen mukaan kuin valtioneuvoston ja maataloustuottajain keskusjärjestöjen välisissä neuvotteluissa sovitaan. Viimeksi valtioneuvosto on 24 päivänä huhtikuuta 1980 tekemällä päätöksehlä (284/80) pidentänyt maatalousyrittäjien vuosilomaa siten, että kulumassa ()levalla lomakaudella voivat niinkutsutut ensisijaiset yrittäjät saada enintään 14 päivän pituisen vuosiloman ja niinkutsutut toissijaiset yrittäjät enintään 12 päivän pituisen vuosiloman. Sijaisaputoiminnan osalta maatalouslomalain soveltamisala on laajempi kuin vuosilomatoiminnan osalta. Sijaisaputoiminnan piiriin kuuluvat kaikki maatalousyrittäjät, jotka saavat pääasiallisen toimeentulonsa maataloudesta ja joilla sairauden, tapaturman, synnytyksen tai muun niihin verrattavan tilapäisen syyn vuoksi ei ole mahdollisuutta huolehtia yritykseen kuuluvista välttämättämistä tehtävistä ilman laissa säädettyä sijaisapua. Sijaisavun antamiselle ei laissa tai sen nojalla annetuissa alemmanasteisissa säännöksissä tai määräyksissä ole määritelty eninmäisaikaa. Kunnan lomalautakunnan harkintaan on siten jäänyt käytettävissä olevien määrärahojen rajoissa päättää sijaisavun antamisesta. Lautakunnan päätöksenteon ohjaamista varten sisältyy lain 9 :ään säännös, jonka mukaan sijaisapua järjestettäessä etusija on annettava sellaisille maatalousyrittäjille, joiden mahdollisuudet yrityksen karjanhoito- tai muiden välttämättömien tehtävien hoitamiseen ilman sijaisapua ovat vähäisimmät. Yrittäjän laissa tarkoitettuja mahdollisuuksia harkittaessa on huomiota kiinnitettävä hänen taloudellisiin ja sosiaalisiin olosuhteisiinsa sekä yrityksen karjan laatuun ja määrään. Loma- ja sijaisaputoiminta toteutetaan järjestämällä maatalousyrittäjälle pääsääntöisesti kuntaan työsopimussuhteessa oleva maatalouslomittaja. Säännökset maatalouslomittajista sisältyvät lain kuudenteen lukuun. Lomittajan järjestämistä koskevien säännösten mukaan on yrittäjän itsensä tehtävänä ensisijassa hankkia maatalouslomittaja. Mikäli yrittäjä ei itse ole voinut hankkia lomittajaa, kunnan tulee ottaa palvelukseensa työsopimussuhteeseen tarpeellinen määrä maatalouslomittajia. Kunta voi myös sopia maatalousyrittäjän yhteisön kanssa, että myös yhteisön hankkimia lomittajia käytetään tarvittaessa kunnan lomittajapalvelujen järjestämiseen Käytäntö. Maatalousyrittäjien vuosilomatoiminnan toteuttamista varten oli lomakaudelle 1979/1980 käytettävissä yhteensä 207 miljoonan markan suuruinen määräraha. Tällä määrärahalla voitiin kaikille niinkutsutulle ensisijaisesti lomaanoikeutetulle yrittäjälle järjestää sen hetkisen sopimuksen mukainen enintään 14 päivän pituinen vuosiloma. Toissijaiseen lomaan oikeutettujen (saman yrityksen toinen lomaan oikeutettu yrittäjä) yrittäjien vuosilomia jouduttiin mainittuna lomakautena määrärahan puutteen vuoksi lyhentämään niin, että heidän lomansa pituus jäi keskimäärin 7-8 päivään. Toissijaisia lomaan oikeutettuja yrittäjiä oli lomakaudella 1979/1980 kaikkiaan Kaikkien lomaan oikeutettujen yrittäjien lomapäivien määrä oli lomakaudella 1979/1980 yhteensä Kun lomituspäivän keskimääräinen kustannus oli kyseisenä lomakautena noin 108 markkaa, olisi enimmäismäärän mukaisten lomien edellyttämä määrärahan kokonaistarve ollut tällöin 229 miljoonaa markkaa. Määrärahaa olisi siten tarvittu kyseisenä lomakautena lisää noin 22 miljoonaa markkaa, jotta myös kaikki toissijaiseen lomaan oikeutetut olisivat saaneet lomansa täysimääräisenä eli 12 päivän pituisena. Maatalousyrittäjien sijaisaputoimintaan oli lomakaudella 1978/1979 käytettävissä yhteensä markan suuruinen määräraha. Lomakaudella tehtiin yhteensä sijaisapupyyntöä, joista hyväksyttiin Hylättyjen sijaisapupyyntöjen määrä oli eli 8,2 prosenttia hakeneista. Hylätyistä sijaisapupyynnöistä noin 55 prosenttia eli noin 900 pyyntöä hylättiin sen vuoksi, ettei lomittajaa voitu jär-
3 N:o jestää. Määrärahan loppumisen vuoksi hylättiin noin 480 pyyntöä eli noin 30 prosenttia kaikista hylätyistä sijaisapupyynnöistä. Sijaisapua annettiin sanottuna lomakautena keskimäärin 9,8 päivää sijaisaputapausta kohden. Vuosiloma- ja sijaisaputoiminnan toteuttaminen tapahtuu käytännössä maatalouslomittajien avulla. Kuten edellä on todettu voimassa olevan lain mukaan yrittäjät itse hankkivat ensisijaisesti lomittajan. Mikäli yrittäjä ei itse pysty lomittajaa hankkimaan tulee kunnan ottaa palvelukseensa tarpeellinen määrä maatalouslomittajia. Käytettävissä olevien selvitysten mukaan vuonna 1979 kunnan hankkimia maatalouslomittajia oli yhteensä noin Näistä oli kuukausipaikkaisia 340, toistaiseksi tuntipalkalla otettuja 900 ja määräajaksi tuntipalkalla otettuja Selvitysten mukaan noin 10 prosenttia maatalousyrittäjistä käytti kunnan osoittamaa lomittajaa. Näiden lisäksi toimi siten järjestelmän piirissä noin yrittäjän itsensä hankkimaa lomittajaa Muutoksen syyt. Vaikkakin saatujen kokemusten mukaan voimassa olevaa maatalouslomalakia sen toimintamuodoiltaan ja organisaatioiltaan on pidettävä onnistuneena, toimintojen toteutuksessa on ilmennyt ongelmia, jotka ovat heikentäneet sekä loma- että sijaisapuetuuksien saatavuutta. Keskeisimpänä epäkohtana on pidettävä nykyistä rahoitusjärjestelmää. Vuosiloma- ja sijaisaputoiminta on hoidettava valtion tulo- ja menoarviossa vuosittain tarkoitukseen varattujen määrärahojen rajoissa. Toiminnat on siten sopeutettava määrärahojen riittävyyden mukaan. Loma- ja sijaisapumäärärahat ovat olleet luonteeltaan siirtomäärärahoja, jotka tulo- ja menoarvion kyseessä olevien momenttien perusteluiden mukaan ovat käytettävissä tietyn kahdelle kalenterivuodelle sijoittuvan lomakauden aikana. Käytännössä loma- ja sijaisaputoimintaan varatut määrärahat on sosiaalihallituksen toimesta sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien perusteiden mukaisesti jaettu lääninhallituksille. Lääninhallitukset ovat tämän jälkeen samojen perusteiden mukaisesti määritelleet alueensa kuntakohtaiset määrärahalilintiöt. Lääni- ja kuntakohtaisia kiintiöitä määriteltäessä ei ole voitu ottaa huomioon kaikkia niitä tekijöitä, jotka suoranaisesti vaikuttavat kunkin kunnan ja läänin määrärahan todelliseen tarpeeseen ja käyttöön. Tämän vuoksi tarkoitukseen varattuja määrärahoja ei ole voitu jakaa kuntiin ja lääneihin täysin tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Määrärahojen epätasainen jakautuminen on käytännössä heijastunut muun muassa toissijaisesti lomaan oikeutetuille yrittäjille myönnettyjen lomien pituuseroina. Vuosiloma- ja sijaisaputoimintojen sopeuttaminen lainmukaisesti määrärahojen puitteisiin ja sen edellyttämän lääni- ja kuntakohtaisen kiintiöperiaatteen soveltaminen on lisäksi aiheuttanut määrärahojen moninkertaista liikuttelua kuntien ja valtion välillä. Edellä mainittujen haittojen vähentämiseksi ehdotetaan vuosiloma- ja sijaisaputoimintojen toteutuksen kytkentä tarkoitukseen varattujen määrärahojen rajoihin poistettavaksi. Käytännössä tämä merkitsee määrärahojen luonteen muuttamista arviomäärärahoiksi. Toteutuessaan ehdotus tulisi merkitsemään vuosiloma- ja sijaisaputoimintojen käytännön toteutuksen yksinkertaistamista ja yhtenäistämistä lähinnä toimintaan kohdistuvien varojen maksatuksen, käytön ja tilitysten kannalta. Ehdotettu muutos merkitsisi myös vuosiloman turvaamista sovitun pituisena jokaiselle lomaan oikeutetulle yrittäjälle sekä sijaisavun saantimahdollisuuksien paranemista. Loma- ja sijaisapupalvelusten turvaaminen jatkossa edellyttää, että käytettävissä näihin toimintoihin on riittävä määrä maatalouslomit" tajia. Kuten edellä on todettu nykyinen järjestelmä perustuu ensisijaisesti yrittäjän itsensä hankkiman lomittajan toimintaan. Kunnan tehtävänä on osoittaa lomittaja niille yrittäjille, jotka itse eivät ole lomittajaa voineet hankkia. On ilmeistä, että nykyisestä lomittajan osoittamisjärjestelmästä ainakin osittain johtuu kunnallisten lomittajien vähyys. Toisaalta tähän on ollut vaikuttamassa myös maatalouslomittajien palvelussuhteen ehdoissa ja kuntatason hallinnossa olevat puutteet. Kunnat ovat arvioineet maatalousyrittäjien kunnille esittämien pyyntöjen perusteella lomittajien tarpeeksi yhteensä henkilöä, joista määräaikaisia olisi ja toistaiseksi otettuja henkilöä. Koska yksinomaan kunnan velvollisuuteen perustuvaan lomittajan osoittamisjärjestelmään siirtymistä ei voitane pitää tarkoituksenmukaisena eikä ilmeisesti edes mahdollisenakaan, on lakiehdotuksessa lähdetty siitä, että kunnan järjestämien lomittajapalvelusten lisäksi myös maatalousyrittäjäin yhteisön sekä yrittäjän itsensä hankkimien lomittajien toiminta olisi edelleenkin mahdollista. Paikallisista olosuhteis-
4 4 N:o 203 ta riippuen saattaa käytännössä olla tarkoituksenmukaista, että kunta sopii maatalousyrittäjäin yhteisön kanssa siitä, että yhteisön hankkimia lomittajia käytetään tarvittaessa kunnan lomittajapalvelujen järjestämiseen. Tällainen menettely voisi olla perusteltua esimerkiksi silloin, kun kysymyksessä on maatalouslomittajan järjestäminen erikoistuneemmille tiloille sekä myös silloin, kun kysymys on äkillisestä sijaisavun tarpeesta Asian aikaisempi valmistelu Valmisteluelimet. Maatalousyrittäjien vuosiloma- ja sijaisapujärjestelmän kehittämiseen liittyvät kysymykset ovat osaltaan kuuluneet niiden neuvottelujen piiriin, joita valtioneuvoston ja maataloustuottajain keskusjärjestöjen välillä käydään. Viimeksi hyväksyttyyn hinnoitteluvuotta 1980/1981 koskevaan maataloustuloratkaisuun sisältyy vuosiloma- ja sijaisapujärjestelmän kehittämisestä muun muassa seuraavat maininnat: "Vuoden 1981 valtion tulo- ja menoarvioesityksen yhteydessä annetaan eduskunnalle esitys maatalousyrittäjien vuosilomasta ja sijaisavusta annetun lain muuttamisesta siten, että maatalousyrittäjien vuosiloma- ja sijaisaputoimintaan tarkoitetut määrärahat muutetaan neuvotteluissa kulloinkin sovittujen etuuksien toteuttamiseksi arviomäärärahoiksi ja että puolet lomapäivien lisäyksen edellyttämästä määrärahojen lisäyksestä sekä neljännes muusta loma- ja sijaisaputoimintaan käytettävien määrärahojen lisäyksestä luetaan maatalouden saamaksi tuloksi ellei maataloustuloneuvotteluissa toisin sovita. Lisäksi selvitetään erikseen, millä edellytyksillä voidaan asteittain lisätä pysyväisluonteisen vuosiloma- ja sijaisapuhenkilöstön määrää". 2. E s i t y k s e n o r g a n i s a t o o r i s e t v a i k u t u k s e t. Esityksestä ei aiheudu muutoksia valtion ja kuntien väliseen työnjakoon eikä myöskään valtion viranomaisten keskinäisiin toimivaltasuhteisiin. Vuosiloma- ja sijaisaputoimintaan kohdistuvien määrärahojen muuttuminen arviomäärärahoiksi merkitsee kaikilla lain täytäntöönpanetasoilla viranomaisten tehtävien helpottamista. Lääninhallitusten kannalta siirtyminen toimintaan osoitettujen varojen jakamisessa ja tllityksessä kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuksista ja -avustuksista annetun lain mukaiseen järjestelmään merkitsee lisäksi niiden aseman korostumista maatalouslomalain toimeenpanossa. Esitykseen sisältyvän ehdotuksen, jonka mukaan ensisijassa kunnan tulee huolehtia lomittajapalvelusten järjestämisestä, arvioidaan lisäävän kunnan palvelukseen tarvittavien maatae louslomittajien määrää. Karkeana arviona, joka perustuu maatalousyrittäjien kunnille esittämiin maatalouslomittajaa koskeviin pyyntöihin, on esitetty, että kunnallisten maatalouslomittajien lisätarve olisi noin henkilöä. Huomioonottaen nykyinen maatalouslomittajien koulutuskapasiteetti ammatillisissa oppilaitoksissa ja työllisyyskursseilla sekä lomittajan ammattiin hakeutuminen on kuitenkin ilmeistä, että mainitun suuruista määrää maatalouslomittajia ei ensivaiheessa ole saatavissa loma- ja sijaisapujärjestelmän piiriin. Maatalouslomittajien palvelussuhteen ehtoja parantamalla voitaisiin tilannetta tältä osin kuitenkin ilmeisesti edistää. 3. E s i t y k sen ta 1 o u d e 11 i se t v a i k u t u k s e t. Maatalousyrittäjien vuosiloma- ja SlJalsapujärjestelmän täytäntöönpanosta aiheutuvat kaikki kustannukset suoritetaan edelleen valtion varoista. Lainsäädännön täytäntöönpanosta kunnalle aiheutuvat hallintomenot korvattaisiin kunnalle edelleen valtion tulo- ja menoarviossa tarkoitukseen osoitettujen varojen rajoissa. Hallintomenojen korvaamiseen tarkoitetut määrärahat säilyisivät siten luonteeltaan kiinteinä määrärahoina. Vuosilomatoiminnan osalta ehdotetun muutoksen arviomäärärahakäytäntöön siirtymisestä ei suoranaisesti arvioida lisäävän valtion menoja nykyisestään. Valtion kuluvan vuoden tulo- ja menoarvioon on varattu yhteensä 261 miljoonaa markkaa maatalousyrittäjien vuosilomajärjestelmän kustannuksiin. Sen arvioidaan tämänhetkisen kustannustason mukaan riittävän sovittujen 14 työpäivän ja 12 työpäivän pituisten vuosilomien järjestämiseen. Sijaisapujärjestelmän osalta määrärahojen luonteen muutos ei vaikuttane sijaisapupyyntöjen määrään. Toiminnasta saatujen kokemusten mukaan sijaisapuun on turvauduttu pää-
5 N:o asiassa vain välttämättämissä ja kiireellisissä tapaturma- ja sairaustapauksissa. Huomioiden myös käytettävissä olevien lomittajien määrän ja saatavuuden äkillisissä sijaisaputilanteissa, arviomäärärahaan siirtyminen ei merkittävästi lisänne kustannuksia. Sijaisavun keston rajoittamiseksi ehdotetaan kerrallaan annettavalle sijaisavulle säädettäväksi kohtuullinen enimmäisaika. Täksi ajaksi ehdotetaan kolme työpäivää, jota kuitenkin voitaisiin jatkaa, jos lääkärintodistuksena osoitettu sijaisavun tarve on edelleen olemassa. Esitys liittyy valtion vuoden 1981 tulo- ja menoarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT. 3 luvun otsikko. Koska lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi 7 a, johon sisältyisivät sijaisavun kestoa koskevat säännökset, ehdotetaan luvun otsikko myös tältä osin muutettavaksi. 6 :n 1 momentti. Ehdotuksen mukaan maatalousyrittäjällä olisi oikeus saada lomittaja vuosiloman ajaksi ilman määrärahasidonnaisuutta. Vuosiloman pituus muutettaisiin vastaamaan tämänhetkistä tilannetta. Valtioneuvoston päätöksellä 24 päivänä huhtikuuta 1980 on maatalousyrittäjän vuosiloman pituudeksi säädetty 7/6 työpäivää jokaiselta täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta kuitenkin siten, että yrityksen toiselle lomaan oikeutetulle maatalousyrittäjälle loman pituus on 1 työpäivä jokaiselta täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. 7. Nykyisen lain mukaan vuosiloma voidaan pitää enintään kolmessa erässä. Loma-ajan pidentyminen ja toisaalta vallitseva lomittajapula ovat lisänneet tarvetta muuttaa nykyistä säännöstä siten, että loma voitaisiin yrittäjän niin halutessa pitää enintään neljässä erässä. Uudistuksella pyritään myös turvaamaan lomittajien työllistäminen ympäri vuoden. 7 a. Sijaisavun antamiselle ei voimassa olevassa laissa tai sen nojalla annetuissa alemmanasteisissa säännöksissä tai määräyksissä ole määritelty enimmäisaikaa. Käytännössä sijaisapua on pyritty antamaan tapauksesta ja kunnan määrärahatilanteesta riippuen yrittäjien tarvetta vastaavasti. Käytettävissä olevien määrärahojen rajallisuuden ohella sijaisavun kestoaika on rajoittanut myös lomittajapula ja sijaisavusta yrittäjiltä perittävät korvaukset. Pyrittäessä sijaisavun saannin turvaamiseen tarvetta vastaavaksi ajaksi on määrärahojen luonteen muuttamisella keskeinen merkitys. Muutos määrärahojen luonteessa edellyttää kuitenkin, että samalla määritellään kohtuullinen enimmäisaika sijaisavun saannille. Tällaiseksi ajaksi ehdotetaan kolme työpäivää. Sijaisavun antamista voitaisiin kuitenkin ehdotuksen mukaan jatkaa pidempäänkin mikäli sen tarve osoitetaan lääkärintodistuksella. Lomalautakunnan ratkaistavaksi jäisi edelleenkin huomioonottaen muun muassa maatalouslomalain 9 :n säännökset ja kunnan lomittajatilanne mahdollisuudet yksittäistapauksessa antaa sijaisapua. 8. Vuosilomatoiminnan osalta ei enää ole tarpeen sisällyttää lakiin etuoikeusjärjestystä koskevia säännöksiä, joten 8 ehdotetaan kumottavaksi. 12. Lakiehdotuksen 22 :n 1 momentin mukaan valtion varoista suoritettaisiin kunnalle lain täytäntöönpanosta aiheutuvat tarpeelliset käyttökustannukset. Tämän johdosta kunnan tehtävät lain 12 :ssä tulisi määritellä ilman viittausta valtion tulo- ja menoarvioon. 16. Loma- ja sijaisapupalvelusten saannin parantamiseksi ehdotetaan, että palvelusten järjestäminen nykyistä kiinteämmin tulisi kuulumaan kunnan tehtäviin. Paikallisista oloista riippuen kunta tarvittaessa voisi myös sopia maatalousyrittäjäin yhteisön kanssa, että myös sen hankkimia lomittajia käytetään kunnan lomittajapalvelusten järjestämiseen. Koska on oletettavissa,,että pelkästään kunnan tai yhteisön toimesta lomittajien saantia ei riittävästi voida turvata, mahdollistettaisiin edelleen myös yrittäjien itsensä hankkimien lomittajien toiminta. 17 :n 1 ja 2 momentti. Maatalouslomittaja
6 6 N:o 203 olisi pääsääntöisesti edelleenkin työsopimussuhteessa asianomaiseen kuntaan. Voimassa olevan lain mukaan tulee myös maatalousyrittäjäin yhteisön palveluksessa olevan maatalouslomittajan osalta perustaa työsopimussuhde kuntaan, silloin kun tämä toimii lautakunnan hyväksymänä maatalouslomittajana. Vain milloin erityiset syyt sitä vaativat, voi yhteisön lomittaja säilyttää työsopimussuhteensa kunnan hyväksymänä lomittajana toimiessaan omaan yhteisöönsä. Käytännössä voimassa olevan lain 17 : n 2 momentin säännösten soveltaminen on aiheuttanut epätarkoituksenmukaisia työsopimussuhteen päättymisiä ja perustamisia, minkä johdosta ehdotetaan, että maatalousyrittäjäin yhteisöön työsopimussuhteessa oleva lomittaja voisi säilyttää työsopimussuhteensa yhteisöön lautakunnan hyväksymänä lomittajanakin toimiessaan. Yhteisön lomittajan on edelleenkin noudatettava lomalautakunnan lomittajatehtäviä varten antamia ohjeita. 22 :n 1 momentti. Maatalouslomalain täytäntöönpanosta aiheutuvat tarpeelliset käyttökustannukset korvattaisiin ehdotuksen mukaan kunnalle ilman viittausta valtion tuloja menoarvion rajoihin. Loma- ja sijaisaputoimen hallinnosta aiheutuvat menot korvattaisiin kuitenkin edelleenkin kunnalle valtion tuloja menoarviossa tarkoitukseen osoitettujen varojen rajoissa. 24. Vuosiloma- ja sijaisapujärjestelmän hallintoon varattujen määrärahojen jakamisessa kuntien käyttöön noudatettaisiin ehdotuksen mukaan edelleen lääni- ja kuntakohtaista kiintiöperiaatetta. Sosiaalihallitus päättäisi siten sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien perusteiden mukaisesti hallintoon varattujen määrärahojen jakamisesta lääneihin. Lääninhallitukset puolestaan jakaisivat ministeriön vahvistamien perusteiden mukaisesti hallintomäärärahat kuntien käyttöön. Vuosiloma- ja sijaisapujärjestelmän täytäntöönpanosta aiheutuvien muiden tarpeellisten käyttökustannusten myöntämiseen, maksamiseen ja o~kaisumenettelyyn noudatettaisiin ehdotuksen mukaan kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuksista ja -avustuksista annetun lain (35/73) säännöksiä. Valtion asianomaisena viranomaisena toimisi tällöin lääninhallitus. 26. Loma- ja sijaisaputoimintaan kohdistuvien varojen siirtely kuntien, läänien ja sosiaalihallituksen kesken ei arviomäärärahakäytäntöön siirtymisen johdosta olisi enää tarpeellista, minkä johdosta 26 ehdotetaan kumottavaksi. 27. Käytännöksi on maatalouslomalain voimassaoloaikana muodostunut, että puolet vuosiloman ja neljännes sijaisaputoiminnan järjestämisestä aiheutuneista kustannuksista on luettu maataloustulolaissa ( 1102/77) tarkoitetuksi maatalouden saamaksi tueksi. Lakiin ehdotetaan viimeksi tehdyn maataloustuloratkaisun mukaisesti otettavaksi säännös siitä, että vastaisuudessa puolet lomapäivien lisäyksen edellyttämästä määrärahojen lisäyksestä sekä neljännes muusta loma- ja sijaisaputöimintaan käytettävien määrärahojen lisäyksestä luetaan maatalouden saamaksi tueksi ellei maataloustuloneuvotteluissa toisin sovita. 33. Valtioneuvostolla olisi edelleenkin oikeus määrätä maatalousyrittäjien lomakaudesta, vuosiloman pitämisestä ja sen pituudesta toisinkin kuin laissa säädetään. Määrärahan luonteen muutoksen johdosta tämä oikeus ei olisi enää sidottu valtion tulo- ja menoarvion rajoihin. Muutokset on tarkoitus saattaa voimaan 1 päivästä huhtikuuta 1981 lukien. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
7 N:o Laki maatalousyrittäjän vuosiloman ja sijaisavun järjestämisestä annetun lain muuttamisesta. Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan maatalousyrittäjän vuosiloman ja 1978 annetun lain (102/78) 8 ja 26, muutetaan lain 3 luvun otsikko, 6 :n 1 momentti, 22 :n 1 momentti, 24 ja 33 lisätään 3 lukuun uusi 7 a sekä 27 :ään 12. Kunnan tehtävänä on huolehtia loma- ja sijaisaputoiminnan järjestämisestä niitä maatasijaisavun järjestämisestä 3 päivänä helmikuuta momentti, 7, 12, 16, 17 :n 1 ja 2 sekä uusi 2 momentti seuraavasti: 3 luku. Vuosiloman pituus ja sijaisavun kesto. 6. Maatalousyrittäjällä on oikeus saada lomittaja vuosiloman ajaksi, jonka pituus on seitsemän kuudesosa työpäivää jokaiselta täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Jos samassa maatalousyrityksessä on kaksi lomaan oikeutettua maatalousyrittäjää, on yrityksen toisella maatalousyrittäjällä oikeus saada lomittaja vuosiloman ajaksi, jonka pituus on yksi työpäivä jokaiselta täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Jollei lomapäivien luvuksi tule kokonaislukua, päivän osa katsotaan täydeksi lomapäiväksi. 7. Maatalousyrittäjän on pidettävä 6 : ssä tarkoitettu vuosilomansa enintään neljässä erässä 'lomakauden aikana. Loma!kausi on huhtijkuun 1 päivän ja seuraavan vuoden maaliskuun 31 päivän välinen aika, nämä päivät mukaan luettuina. 7 a. Maatalousyrittäjällä on oikeus saada lomittaja sijaisapua varten lomalautakunnan määräämäksi ajaksi yhdellä kertaa enintään kuitenkin kolmeksi työpäiväksi. Mikäli sijaisavun tarve jatkuu yli edellä 1 momentissa mainitun ajan sairauden, tapaturman tai.synnytyben johdosta sijaisapua voidaan antaa tarpeen mukaisesti enintään kuitenkin s iksi ajaksi, jonka lääkärintodistuksena osoitettu määräaikainen työkyvyttömyys kestää. lousyrittäjiä varten, joiden t01mmta tapahtuu pääasiallisesti kunnan alueella. 16. Kunnan on järjestettävä tässä laissa tarkoitetut lomittajapalvelut. Lomittajapalvelujen järjestäm1seksi kunnan tulee ottaa palvelukseensa työsopimussuhteeseen tarpeellinen määrä maatalouslomittajia tai sopia maatalousyrittäjäin yhteisön kanss a, että yhteisön lomittajia käytetään lomittajanpalvelujen järjestämiseen. Tällaisen yhteisön on lomalautakunnan pyynnöstä annettava sille selvityksiä ja tietoja, jotka ovat tarpeen tässä laissa tarkoitetun lomittajatoiminnan järjestämiseksi. Jollei lomittajien saantia voida riittävästi turvata edellä 1 momentissa tarkoitettujen lomittajien avulla, kunta voi sopia, että lomittajana toimii myös yrittäjän itsensä hankkima lomittaja. 17. Maatalousyrittäjän itsensä hankkima maatalouslomittaja on työsopimussuhteessa kuntaan. Yhteisön hankkima ja sen palveluksessa oleva lomittaja voi lautakunnan hyväksymänä lomittajana toimiessaankin olla työsopimussuhteessa yhteisöön. Lomittajan on tällöin noudatettava lautakunnan lomittajatehtäviä varten antamia ohjeita. 22. Valtion varoista suoritetaan kunnalle tämän lain täytäntöönpanosta aiheutuvat tarpeelliset käyttökustannukset. Täytäntöönpanosta kunnalle aiheutuvat hallintomenot korvataan kuitenkin valtion tulo- ja menoarviossa tarkoitukseen osoitettujen varojen rajoissa.
8 8 N:o Sosiaalihallitus päättää sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien perusteiden mukaisesti valtion tulo- ja menoarviossa tämän lain täytäntöönpanosta kunnalle aiheutuvia hallintomenoja varten varattujen määrärahojen jakamisesta lääneittäin. Lääninhallitus huolehtii sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien perusteiden mukaisesti 1 momentissa tarkoitettujen määrärahojen myöntämisestä kuntien käyttöön. Muilta osin määrärahojen myöntämiseen, maksamiseen sekä tilityksen nojalla suoritettavan määrän maksamiseen ja oikaisumenettelyyn sovelletaan, mitä kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuksista ja -avustuksista annetussa laissa (35 /73) on valtionosuudesta käyttökustannuksiin säädetty. Tällöin valtion ~sianomaisena viranomaisena toimii lääninhallitus. 27. Lomakaudesta 1981/1982 alkaen lomapäivien lisäyksen edellyttämästä vuosittaisesta määrärahojen lisäyksestä luetaan maatalouden saamaksi tueksi puolet ja muusta loma- ja sijaisaputo1mintaan käytettävien määrärahojen vuosittaisesta lisäyksestä neljännes ellei maataloustuloneuvotteluissa toisin sovita. 33. Valtioneuvostolla on oikeus määrätä maatalousyrittäjän lomakaudesta, vuosiloman pitäm1sestä ja sen pituudesta toisinkin kuin tassa laissa säädetään sen mukaan kuin valtioneuvoston ja maataloustuottajain keskusjärjestöjen välisissä neuvotteluissa on sovittu. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta Helsingissä 13 päivänä marraskuuta Tasavallan Presidentin estyneenä ollessa Pääministeri MAUNO KOIVISTO Ministeri Katri-Helena Eskelinen
1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1988 vp. - HE n:o 152 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion
Oikeus sijaisapuun vp. - HE n:o 172. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjän lomituspalveluista
1990 vp. - HE n:o 172 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjän lomituspalveluista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan laajennettavaksi maatalousyrittäjän
1984 vp. - HE n:o 183 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1984 vp. - HE n:o 183 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjän lomituspalveluista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on koota kaikki yrittäjien lomituspalvelut saman
HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 199/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta
kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1991 vp - HE 117 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotimaisesta öljykasvituotannosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kotimaisesta öljykasvituotannosta
HE 165/1998 vp PERUSTELUT
HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto
1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.
HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista
1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1985 vp. - HE n:o 11 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi maatalousyrittäjien eläkelain
1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia
HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että
1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1985 vp." - HE n:o 126 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että arpajaisvero suoritettaisiin kokonaisuudessaan
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS TURKISTUOTTAJILLE JÄRJESTETTÄVIEN LOMITUSPALVELUJEN ENIMMÄISMÄÄRISTÄ VUONNA 2019
MUISTIO 1(5) Hallitussihteeri Anne Vänskä 12.11.2018 STM/4611/2018 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS TURKISTUOTTAJILLE JÄRJESTETTÄVIEN LOMITUSPALVELUJEN ENIMMÄISMÄÄRISTÄ VUONNA 2019 1. Sosiaali- ja
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa
HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen
1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 239 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain 5 ja 7 :n sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen
HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 2/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,
1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 354 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi omaishoidon tuesta annetun lain 4 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan omaishoitajan oikeutta lakisääteiseen vapaaseen lisättäväksi kahdesta vuorokaudesta kolmeen
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 3/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi virallisista kääntäjistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi virallisista kääntäjistä annettua
1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 15/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista
HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun
HE 42/2009 vp. ja maatalousyrittäjän eläkelakia lukuun ottamatta.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Koulutusrahastosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ammattitutkintostipendin
HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,
1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan
HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan
1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1981 vp. n:o 177 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion eläkelain mukaisen eläketurvan piiriin kuuluvat myös ulkomaan kansalaiset
HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 272/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 23 a ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
1991 vp - HE 104 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 104 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansanterveyslain 21 :n ja erikoissairaanhoitolain 37 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslakia
4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia.
HE 204/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verohallintolain 3 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. Verotuksen oikaisulautakunnan
HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapalvelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalvelulakia. Lain nojalla voidaan myöntää
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
HE 105/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasavustuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sotilasavustuslakia muutettavaksi siten, että asevelvollisille
HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT
HE 79/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.
HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 38 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että mielenterveyslakia muutettaisiin siten, että mielenterveystyön
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 2 luvun 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että yrityksessä työllistynyt
HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 111/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta
1992 vp - HE 297 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ
992 vp - HE 297 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansanopistojen valtionavusta annetun lain ja 2 a :n, lastentarhanopettajaopistoista annetun lain ja 2 :n sekä musiikkioppilaitoslain :n muuttamisesta
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin
1994 vp- HE 8 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta
HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen.
HE 170/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen Vientiluotto Oy -nimisestä yhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Suomen Vientiluotto Oy
HE 190/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- yhdellä vuodella siten, että laki olisi voimassa 31 päivään joulukuuta 2006.
HE 190/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon saumattoman palveluketjun kokeilusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
1992 vp - HE 40 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 40 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kera Oy -nimisestä osakeyhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Kera Oy -nimisestä osakeyhtiöstä
HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
HE 160/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 27 ja 27 b :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 27 ja 27 b :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
1.1. Nykyinen tilanne vp - HE 190
1991 vp - HE 190 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain 15 b :n ja eräiden työsuhteessa olevien taiteilijoiden ja toimittajien eläkelain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain 2 ja 5 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteen edistämisen
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyri t- täjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulakia
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä
HE 101/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi palosuojelurahastolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia. Ehdotuksen mukaan palosuojelumaksun
HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 11812000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi äitiysavustuslain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi äitiysavustuslakia siten, että äitiysavustukseen
1992 vp - HE 48 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 48 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan leimaverolaista kumottaviksi sähkölaitoskiinteistön rekisteröimisestä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992.
1993 vp - HE 293 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maaseutuelinkeinolakia muutettavaksi niin, että
HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia
HE 6/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ja siihen liittyväksi laiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Sakon täytäntöönpanosta annettua
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta
HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta
HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista
HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta
HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä
1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan
HE 214/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäväksi ne muutokset, jotka aiheutuvat julkisuuslainsäädännön
LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö
1 LUONNOS 23.4.2013 HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa tapahtuvat
2 HE 123/1998 vp PERUSTELUT
HE 123/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Iaeiksi kuntien valtionosuuslain 27 :n muuttamisesta, kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain 14a :n kumoamisesta, valtionavustuksesta
HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 49/11 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen
HE 49/11 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä annettua lakia. Ehdotettu
1981 vp; n:o 130 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1981 vp; n:o 130 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuodelta 1982 toimitettavassa valtionverotuksessa sovellettavista veroasteikoista ja veroprosenteista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta
HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön
HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä
Kauppahintarekisteristä annettavista otteista ja muista rekisterin suoritteista perittäisiin maksuja noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa
1994 vp - HE 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä ja kauppahintatilastosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 17/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 17/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteen edistämisen
1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että
HE 133/2005 vp. indeksillä korotettuna. Lisäksi muutkin hoitopalkkion perusteita ja määrää koskevat säännökset siirrettäisiin asetuksesta. 1.
HE 133/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perhehoitajalain 2 :n muuttamisesta Perhehoitajalakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että perhehoitajalle maksettavan palkkion määrää tarkistettaisiin
1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 144 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi hevostalouslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hevostalouslakia siltä osin kuin se koskee hevosten
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 81/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kansaneläkeindeksistä. Se korvaisi nykyisen kansaneläkelaissa säädettyjen