Rahoitusmahdollisuuksia kansainvälistymiseen ja vientiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rahoitusmahdollisuuksia kansainvälistymiseen ja vientiin"

Transkriptio

1 Tervetuloa seminaariin! Rahoitusmahdollisuuksia kansainvälistymiseen ja vientiin

2 YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA

3 Perinteitä kunnioittaen Kauppakamarien juuret ovat kotimaassa ja verkostot vievät maailmalle. Taustamme ulottuu 1600-luvulle, jolloin kauppakamarit perustettiin taistelemaan merirosvoja vastaan. Tänä päivänä kamppailemme yritysten puolesta nykyajan haasteiden kanssa.

4 Helsingin seudun kauppakamari Kauppakamarin missio on vahvistaa yritysten menestystä Helsingin metropolialueella. Tämä merkitsee aktiivista osallistumista metropoli-alueen kehittämiseen. Toimitusjohtaja Heikki J. Perälä Pohjoismaiden suurin kauppakamari - yli 6700 jäsentä Perustettu vuonna 1917 Puheenjohtaja Jukka Hienonen, SRV Yhtiöt Oyj Kauppakamarin toiminta perustuu kauppakamarilakiin Osa kansainvälistä yritysverkostoa Elinkeinoelämän yhteinen edunvalvoja Yritysten kehittämispalveluiden tuottaja

5 6700 jäsenyritystä Suuria (200- työntekijää) 4% Keskisuuria (50-199) 8% Pieniä (1-49) 88% Palvelut 56 % Teollisuus 20 % Kauppa 23 % Muut 1 % Karkkila Vihti Mäntsälä Pukkila Myrskylä Askola Järvenpää Nurmijärvi Pornainen Tuusula Kerava Porvoo Lapinjärvi Loviisa Vantaa Sipoo Espoo Siuntio Kauniainen Kirkkonummi Helsinki

6 Missio Kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä Helsingin metropolialueella. Visio Kauppakamari on yrityksille tärkeä kumppani, jonka aktiivisen toiminnan tuloksena Helsingin metropoli tarjoaa huippuluokan toimintaedellytykset yrityksille. Arvot Talouden vapaus Tuloksellisuus Luotettavuus Osaaminen Yhteistyö

7 Verkosto vaikuttamiseen: Kauppakamarin menestys perustuu yritysjäsentensä aktiiviseen osallistumiseen. Verkostoa rakennetaan lukuisilla luottamustoimilla, jotka tarjoavat näköalapaikkoja ja erinomaiset vaikutuskanavat. Kauppakamarin puheenjohtaja, Jukka Hienonen, SRV Yhtiöt Oyj Alue- ja asuntoasiain valiokunta Koulutus- ja työvoima-asiain valiokunta Liikennevaliokunta Yritysturvallisuusvaliokunta Satama- ja logistiikkavaliokunta Teollisuusvaliokunta ICT-valiokunta Talous- ja veroasiain valiokunta Tilintarkastusvaliokunta Kaupan ja palvelujen valiokunta Espoon aluejohtokunta Vantaan aluejohtokunta Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikkö Keski-Uudenmaan kauppakamariyksikkö Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö

8 Vaikuttamisen painopisteet Metropolialueen kilpailukyvyn vahvistaminen Yritystoiminnan vastuullisuuden ylläpitäminen Osaamisresurssien turvaaminen Yritysturvallisuuden parantaminen Infrastruktuurin ja maankäytön kehittäminen

9 Kauppakamarin jäsenpalvelut Neuvontapalvelut Verotus Työsuhde Yrityksen sopimukset Kirjanpidon laadinta ja kirjausongelmat Ulkomaankaupan asiakirjat Escrow-palvelu Verkostoitumispalvelut Yritystapahtumat ja tilaisuudet Avainhenkilöiden klubit

10 Kauppakamarin jäsenpalvelut Kustannustoiminta Kirjat www-palvelut E-Jäsentiedote JäsenExtra Talous-, Palkka- ja työsuhde-, sekä Ulkomaankaupan kansiot Koulutuspalvelut Järjestämme vuosittain yli 300 koulutustilaisuutta Johtamisen, esimiestyön, henkilöstö-, palkka- ja taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin ja viestinnän ja yritysjuridiikan aihealueilta. Edulliseen jäsenetuhintaan

11 Miksi kannattaa kuulua kauppakamariin? Maksutonta neuvontaa päivittäisen liiketoiminnan eri tilanteisiin. Lisää kontakteja ja näkyvyyttä! KAUPPAKAMARIIN KUULUVA YRITYS EI OLE YKSIN! Monipuolista koulutusta, ammattikirjoja ja sähköisiä palveluja osaamisen kehittämiseen!

12 ENTERPRISE EUROPE NETWORK maksuttomia kansainvälistymispalveluja pk-yrityksille Yli 50 maata Yli 600 partneriorganisaatiota Euroopan laajin kansainvälistymispalveluita tarjoava verkosto Yli 3000 asiantuntijaa EU:n komission COSME ohjelma

13 Etsitkö? Enterprise Europe Network Tarjoamme tietoa EU-lainsäädännöstä tai neuvoja kansainvälistymiseen liittyvissä asioissa? neuvontaa EU-rahoituksesta, lainsäädännöstä ja kansainvälistymisestä tietoa ja verkostoitumista? seminaarit ajankohtaisista kv-aiheista uutiskirjeet ja internetsivu tukea ulkomaisten yhteistyökumppaneiden kartoittamisessa? Yrityskontaktipörssi yrityskontaktitapaamiset kansainvälisten messujen yhteydessä räätälöidyt yrityskontaktimatkat..väylää antaa palautetta sisämarkkinaongelmista? pk-yritysten palautepalvelut Lisätietoa:

14 Neuvontapalvelut Yleinen lakineuvonta kansainvälisissä kysymyksissä EU-säädösten vaikutukset ja täytäntöönpano, eri maiden kansallinen lainsäädäntö, kv-kaupan sopimukset ja riitatilanteet, kuljetusehdot, verotus, tullit, CE-merkintä, julkiset hankinnat Yleinen kansainvälistymisneuvonta yleinen maa- ja markkinatieto yrityksen perustaminen toiseen maahan yritysten ja organisaatioiden yhteystietoja eri maissa jne. EU-rahoitusneuvonta tiedotusta EU-rahoitusohjelmista ja hakuajoista tukea sopivan EU-rahoitusohjelman kartoittamisessa EU-rahoitusopas pk-yrityksille

15 Yrityskontaktipörssi: Onlinekumppaninhakupalvelut Voit etsiä kumppania kaupalliseen, teknologiseen tai tutkimusyhteistyöhön esim. myyntikanavia, franchising-partnereita, alihankintaa, kumppania teknologian ostoon, myyntiin tai lisensointiin, tutkimus- ja kehitystyöhön, yhteisyrityksen perustamiseen jne. Noin aktiivista yritysprofiilia kattavasti kaikilta toimialoilta, laajat yhteistyömahdollisuudet Profiilien laadunvarmistus, ja puolueettomat ja luotettavat kollegat eri maissa joilla alueen yritystuntemus Hyödyntäjiä myös Euroopan ulkopuolella Paras hyöty, kun oma strategia on selvä: mitä etsitään ja mitä itsellä on tarjolla Lisätietoa:

16 Yrityskontaktitapahtumat Kansainvälisten messujen yhteydessä etukäteen sovitut ja aikataulutetut kahdenväliset yritystapaamiset Vuosittain ympäri Eurooppaa satoja tapahtumia eri toimialoilta, esim: European Maritime Day 2015 Matchmaking Event, , Piraeus, Greece Vinexpo International B2B Wine Meetings, , Bordeaux, France Industry Forum 2015, , Saarbrücken, Germany International matchmaking event at POLAGRA FOOD Fair, , Poznan, Poland Company Missions - räätälöidyt yritystapaamiset ulkomailla Lisätietoa:

17 Pk-yritysten palautepalvelu Välitämme komissiolle tietoa yritysten kohtaamista sisämarkkinaongelmista Jos yrityksesi joutuu EU:n sisämarkkinoilla sellaisen viranomaismenettelyn kohteeksi, joka haittaa tavaroiden tai palveluiden vapaata liikkuvuutta, voimme verkoston kautta välittää tästä tiedon komissiolle jatkotoimenpiteitä varten Esimerkiksi EU-sääntelyn virheellinen soveltaminen, kansalliset standardivaatimukset tai muut protektionistiset toimenpiteet Ota yhteyttä Helsingin seudun kauppakamariin: Yksittäistapauksiin voidaan ratkaisua hakea viranomaisneuvottelun avulla maksuttomasta Solvit -ongelmanratkaisupalvelusta

Julkiset hankinnat Vantaalla - infotilaisuus

Julkiset hankinnat Vantaalla - infotilaisuus Tervetuloa seminaariin! Julkiset hankinnat Vantaalla - infotilaisuus 6.3.2015 YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA Helsingin seudun kauppakamari Kauppakamarin missio on vahvistaa yritysten menestystä Helsingin metropolialueella.

Lisätiedot

Venäjän tämänhetkinen tilanne- Kuinka mennä markkinoille?

Venäjän tämänhetkinen tilanne- Kuinka mennä markkinoille? Tervetuloa tietoiskuun! Venäjän tämänhetkinen tilanne- Kuinka mennä markkinoille? 23.3.2015 YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA Perinteitä kunnioittaen Kauppakamarien juuret ovat kotimaassa ja verkostot vievät

Lisätiedot

Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville pk-yrityksille 26.8.2014

Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville pk-yrityksille 26.8.2014 Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville pk-yrityksille 26.8.2014 ENTERPRISE EUROPE NETWORK -yrityspalveluverkosto Yli 50 maata Yli 600 partneriorganisaatiota Yli 3000 asiantuntijaa EU:n

Lisätiedot

Enterprise Europe Network - verkoston palvelut pk-yrityksille

Enterprise Europe Network - verkoston palvelut pk-yrityksille Enterprise Europe Network - verkoston palvelut pk-yrityksille ENTERPRISE EUROPE NETWORK tarjoaa maksuttomia kansainvälistymispalveluja pk-yrityksille Yli 50 maata Yli 600 partneriorganisaatiota Euroopan

Lisätiedot

Yhteistyökumppanit maailmalta Wanha Satama 18.3.2014 Marjo Uotila. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo

Yhteistyökumppanit maailmalta Wanha Satama 18.3.2014 Marjo Uotila. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo Yhteistyökumppanit maailmalta Wanha Satama 18.3.2014 Marjo Uotila Enterprise Europe Networkin esittelyvideo ENTERPRISE EUROPE NETWORK -yrityspalveluverkosto Yli 50 maata Yli 600 partneriorganisaatiota

Lisätiedot

Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo

Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen Enterprise Europe Networkin esittelyvideo ENTERPRISE EUROPE NETWORK -yrityspalveluverkosto Yli 50 maata Yli 600 partneriorganisaatiota Yli 3000 asiantuntijaa EU:n

Lisätiedot

Enterprise Europe Network - kanava kansainvälistymiseen

Enterprise Europe Network - kanava kansainvälistymiseen Enterprise Europe Network - kanava kansainvälistymiseen Enterprise Europe Network Euroopan laajin kansainvälistymispalveluja pk-yrityksille tarjoava verkosto yli 3000 asiantuntijaa yli 50 maassa Toimintaa

Lisätiedot

Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville pk-yrityksille 22.11.2012 Keuruu

Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville pk-yrityksille 22.11.2012 Keuruu Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville pk-yrityksille 22.11.2012 Keuruu ENTERPRISE EUROPE NETWORK -yrityspalveluverkosto Yli 50 maata Yli 600 partneriorganisaatiota Yli 3000 asiantuntijaa

Lisätiedot

Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo

Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen Enterprise Europe Networkin esittelyvideo ENTERPRISE EUROPE NETWORK - yrityspalveluverkosto 50 maata 600 partneriorganisaatiota Yli 3000 asiantuntijaa EU:n komission

Lisätiedot

Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo

Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen Enterprise Europe Networkin esittelyvideo ENTERPRISE EUROPE NETWORK -yrityspalveluverkosto Yli 50 maata Yli 600 partneriorganisaatiota Yli 3000 asiantuntijaa EU:n

Lisätiedot

Enterprise Europe Networkin kansainvälistymispalvelut pk-yrityksille. Salo,

Enterprise Europe Networkin kansainvälistymispalvelut pk-yrityksille. Salo, Enterprise Europe Networkin kansainvälistymispalvelut pk-yrityksille Salo, 27.10.2016 Maailman laajin asiantuntijaverkosto kansainvälistyville pkyrityksille 3000+ 600+ ASIANTUNTIJAA ORGANISAATI OTA 60+

Lisätiedot

Enterprise Europe Network Tuemme yrityksesi kansainvälistymistä yli 50 maassa

Enterprise Europe Network Tuemme yrityksesi kansainvälistymistä yli 50 maassa Enterprise Europe Network Tuemme yrityksesi kansainvälistymistä yli 50 maassa Maailman laajin kansainvälistymispalveluja pk-yrityksille tarjoava verkosto Yli 50 maata Noin 600 organisaatiota Yli 3000 asiantuntijaa

Lisätiedot

Enterprise Europe Network palvelut

Enterprise Europe Network palvelut Enterprise Europe Network palvelut Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä 3.4.2014 Maija Kärkäs Helsingin seudun kauppakamari ENTERPRISE EUROPE NETWORK tarjoaa maksuttomia kansainvälistymispalveluja pk-yrityksille

Lisätiedot

ENTERPRISE EUROPE NETWORKIN PALVELUT KANSAINVÄLISTYMISEEN

ENTERPRISE EUROPE NETWORKIN PALVELUT KANSAINVÄLISTYMISEEN ENTERPRISE EUROPE NETWORKIN PALVELUT KANSAINVÄLISTYMISEEN Janne Koivisto 1.4.2011 European Commission Enterprise and Industry Enterprise Europe Network EU:n komission CIP ohjelma 48 maata 600 partneriorganisaatiota

Lisätiedot

Maailman laajin asiantuntijaverkosto kansainvälistyville pk-yrityksille

Maailman laajin asiantuntijaverkosto kansainvälistyville pk-yrityksille Maailman laajin asiantuntijaverkosto kansainvälistyville pk-yrityksille Tukea kansainvälistymiseen EU:n rahoituskanavista ja verkostoista Maarit Vuorio, 20.3.2017 Maailman laajin asiantuntijaverkosto kansainvälistyville

Lisätiedot

Maailman laajin asiantuntijaverkosto kansainvälistyville pk-yrityksille Mari Kivinen Turku Science Park Mikkeli

Maailman laajin asiantuntijaverkosto kansainvälistyville pk-yrityksille Mari Kivinen Turku Science Park Mikkeli Maailman laajin asiantuntijaverkosto kansainvälistyville pk-yrityksille 16.1.2017 Mari Kivinen Turku Science Park Mikkeli Autamme kasvuhaluisia yrityksiä kansainvälistymään maailman laajin asiantuntijaverkosto

Lisätiedot

Maailman laajin asiantuntijaverkosto kansainvälistyville pk-yrityksille. KANSAINVÄLISTYMISINFO Salo, Mikael Virkki

Maailman laajin asiantuntijaverkosto kansainvälistyville pk-yrityksille. KANSAINVÄLISTYMISINFO Salo, Mikael Virkki Maailman laajin asiantuntijaverkosto kansainvälistyville pk-yrityksille KANSAINVÄLISTYMISINFO Salo, 18.9.2017 Mikael Virkki Maailman laajin asiantuntijaverkosto kansainvälistyville pk-yrityksille 3000+

Lisätiedot

Kanava kansainvälisten kumppaneiden löytämiseen. Teija Pakanen Technopolis Oyj

Kanava kansainvälisten kumppaneiden löytämiseen. Teija Pakanen Technopolis Oyj Kanava kansainvälisten kumppaneiden löytämiseen Teija Pakanen Technopolis Oyj Esityksen sisältö Mikä on Enterprise Europe Network (EEN) Mitä palveluja on tarjolla Miten palveluja pääsee hyödyntämään? ENTERPRISE

Lisätiedot

Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville yrityksille. Rahoitusmahdollisuuksia kansainvälistymiseen ja kasvuun 11.5.

Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville yrityksille. Rahoitusmahdollisuuksia kansainvälistymiseen ja kasvuun 11.5. Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville yrityksille Rahoitusmahdollisuuksia kansainvälistymiseen ja kasvuun 11.5.2017 Maija Kärkäs Maailman laajin asiantuntijaverkosto kansainvälistyville

Lisätiedot

Enterprise Europe Network - verkoston kansainvälistymispalvelut pk-yrityksille

Enterprise Europe Network - verkoston kansainvälistymispalvelut pk-yrityksille Enterprise Europe Network - verkoston kansainvälistymispalvelut pk-yrityksille Rahoitusmahdollisuuksia kansainvälistymiseen ja kasvuun 28.3.2017 Johanna Marin-Hyppönen Maailman laajin asiantuntijaverkosto

Lisätiedot

Matchmaking-tapahtumia, EU-rahoituksia ja Horisontti 2020 partnerihakuja

Matchmaking-tapahtumia, EU-rahoituksia ja Horisontti 2020 partnerihakuja Matchmaking-tapahtumia, EU-rahoituksia ja Horisontti 2020 partnerihakuja Enterprise Europe Network maksuttomia kansainvälistymispalveluja PK-yrityksille: kontakteja, tietoa ja neuvontaa Yli 50 maata Yli

Lisätiedot

YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA

YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA 1 YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA KAUPPAKAMARI Työskentelemme elinvoimaisen Suomen puolesta. Suomi ilman hyvinvoivia yrityksiä on Suomi ilman hyvinvointia. Keskuskauppakamari ja 19 alueellista kauppakamaria,

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, lokakuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, lokakuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) - Alle 25-v.

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) - Alle 25-v.

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, maaliskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, maaliskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli.. kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana.. kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Elokuu 2019 Uudenmaan ELY-keskus Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla 2018 Elokuu 2019 Heinäkuu 2019 Elokuu Alle 25-v.

Lisätiedot

Asukasinfo Missä mennään kuntauudistuksessa?

Asukasinfo Missä mennään kuntauudistuksessa? Asukasinfo 31.1.2013 Missä mennään kuntauudistuksessa? Järvenpään kaupunki Järvenpään kaupunki Erkki Kukkonen 31.1.2013 1 2 14.2.2012 3 14.2.2012 Lähde: Suomen Kuvalehti 13.1.2012 Tilaisuuden aihe Järvenpään

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Oske tänään miten huomenna? Sidosryhmäseminaarit Syksyllä 2011

Oske tänään miten huomenna? Sidosryhmäseminaarit Syksyllä 2011 Oske tänään miten huomenna? Sidosryhmäseminaarit Syksyllä 2011 Taustaa ja tavoitteita TEM johtaa Oske-ohjelman toteutusta Nykyisen ohjelmakauden linjaukset ja tavoitteet PÄÄOSASSA Keskustelun avaus, ajatuksia

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019

Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019 Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019 Kumaja-kumppanuusverkoston tehtävänä on kehittää Uudenmaan järjestöjen keskinäistä yhteistyötä ja lisätä järjestöjen mahdollisuuksia

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

www.metropolia.fi/onni ESR Onni tulee puun takaa hyvinvoivat ja tuottavat työpaikat metsä- ja sote-alalle

www.metropolia.fi/onni ESR Onni tulee puun takaa hyvinvoivat ja tuottavat työpaikat metsä- ja sote-alalle www.metropolia.fi/onni ESR Onni tulee puun takaa hyvinvoivat ja tuottavat työpaikat metsä- ja sote-alalle Onni tulee puun takaa hyvinvoivat ja tuottavat työpaikat metsä- ja sote-alalle ESR -hanke 2015-2017

Lisätiedot

Maailman laajin asiantuntijaverkosto kansainvälistyville pk-yrityksille Mari Kivinen Turku Science Park Mikkeli

Maailman laajin asiantuntijaverkosto kansainvälistyville pk-yrityksille Mari Kivinen Turku Science Park Mikkeli Maailman laajin asiantuntijaverkosto kansainvälistyville pk-yrityksille 16.11.2017 Mari Kivinen Turku Science Park Mikkeli Team Finland on yrityksille kansainvälistymispalveluita tarjoavien julkisten toimijoiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu 2014 Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu 2013 Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014. Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014. Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Metropolitutkimusseminaari 7.12.2011 Teemoina kaupunkitalous ja segregaatio

Metropolitutkimusseminaari 7.12.2011 Teemoina kaupunkitalous ja segregaatio Metropolitutkimusseminaari 7.12.2011 Teemoina kaupunkitalous ja segregaatio Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä 1 Vahva peruskunta muodostuu luonnollisesta työssäkäyntialueesta Yhteenveto: metropolialueella

Lisätiedot

SOTE-VALMISTELU UUDELLAMAALLA JA KESKI- UUDENMAAN SOTE PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ

SOTE-VALMISTELU UUDELLAMAALLA JA KESKI- UUDENMAAN SOTE PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ SOTE-VALMISTELU UUDELLAMAALLA JA KESKI- UUDENMAAN SOTE 17.4.2018 PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ MAAKUNNAN VALMISTELU 2030 VISIO 2020-2030 KÄRKITAVOITTEET Euroopan paras alue

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, lokakuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, lokakuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, maaliskuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, maaliskuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu 2014 Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Järvenpää. Kuntaraportti

Järvenpää. Kuntaraportti Järvenpää Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Sipoo. Kuntaraportti

Sipoo. Kuntaraportti Sipoo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pornainen. Kuntaraportti

Pornainen. Kuntaraportti Pornainen Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Siuntio. Kuntaraportti

Siuntio. Kuntaraportti Siuntio Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Tuusula. Kuntaraportti

Tuusula. Kuntaraportti Tuusula Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Porvoo. Kuntaraportti

Porvoo. Kuntaraportti Porvoo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Hyvinkää. Kuntaraportti

Hyvinkää. Kuntaraportti Hyvinkää Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pukkila. Kuntaraportti

Pukkila. Kuntaraportti Pukkila Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kerava. Kuntaraportti

Kerava. Kuntaraportti Kerava Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköt Esivalmistelun kuntajohtajakokous Hankejohtaja Mira Uunimäki

Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköt Esivalmistelun kuntajohtajakokous Hankejohtaja Mira Uunimäki Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköt 13.12.2017 Esivalmistelun kuntajohtajakokous Hankejohtaja Mira Uunimäki Perustason sosiaali- ja terveyspalvelut kootaan kuntarajat ylittäen maakunnan

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta

Lisätiedot

Inkoo. Kuntaraportti

Inkoo. Kuntaraportti Inkoo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköiden muodostaminen. Mira Uunimäki

Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköiden muodostaminen. Mira Uunimäki Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköiden muodostaminen Mira Uunimäki 7.12.2017 Liikelaitoksen valmistelua ohjaavat periaatteet 2020 alkuun: perustason palvelut Perustason sosiaali- ja

Lisätiedot

Bienvenido a España! Tervetuloa Espanjaan!

Bienvenido a España! Tervetuloa Espanjaan! Bienvenido a España! Tervetuloa Espanjaan! Espanjan tarjoamat liiketoimintamahdollisuudet suomalaisille yrityksille ja yrittäjille Maanantai 19.9.2016 Eurooppasali, Helsinki Bienvenido a España! Seminaarin

Lisätiedot

Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus

Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisen väestön ennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Päivitetty 13.2.215 Helsingin seudun väestöennuste Väkiluku

Lisätiedot

Tuottavuuden tunnusluvut Eteva. Markku Niemelä, toimitusjohtaja, Eteva Ossi Aura, työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, Terveystalo

Tuottavuuden tunnusluvut Eteva. Markku Niemelä, toimitusjohtaja, Eteva Ossi Aura, työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, Terveystalo Tuottavuuden tunnusluvut Eteva Markku Niemelä, toimitusjohtaja, Eteva Ossi Aura, työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, Terveystalo Eteva kuntayhtymä 47 omistajakuntaa 26 kunnan alueella 150 toimipaikkaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Stj/15 07.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Stj/15 07.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) 366 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen HEL 2012-013867 T 00 01 06 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Liite 1 Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirin työjärjestykseen: Yleinen edunvalvonta Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirissä

Liite 1 Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirin työjärjestykseen: Yleinen edunvalvonta Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirissä Liite 1 Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirin työjärjestykseen: Yleinen edunvalvonta Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirissä 1. Palveluntuottajat Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirissä

Lisätiedot

Alueelliset vastuumuseot 2020

Alueelliset vastuumuseot 2020 Alueelliset vastuumuseot 2020 Nelimarkka-museo Porvoon museo HAM Helsingin taidemuseo Helsingin kaupunginmuseo Hämeenlinnan kaupunginmuseo Hämeenlinnan taidemuseo Joensuun museot Jyväskylän museot Kainuun

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen näkemyksiä pohjavesitarkkailujen toteutuksesta ja valvonnasta

Uudenmaan ELY-keskuksen näkemyksiä pohjavesitarkkailujen toteutuksesta ja valvonnasta Uudenmaan ELY-keskuksen näkemyksiä pohjavesitarkkailujen toteutuksesta ja valvonnasta Hydrogeologi Timo Kinnunen Luonnon- ja vesiensuojeluyksikkö 27.11.2017 Pohjavesiseurantojen ja tarkkailuiden työnjako

Lisätiedot

ENTERPRISE EUROPE NETWORK Marjo Uotila, TEKEL

ENTERPRISE EUROPE NETWORK Marjo Uotila, TEKEL ENTERPRISE EUROPE NETWORK Marjo Uotila, TEKEL http://www.youtube.com/watch?v=qh6ev3shphe European Commission Enterprise and Industry Enterprise Europe Network -verkosto (EEN) EU:n komission CIP-ohjelma

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa

Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa Naistentautien alueellinen koulutus 7.11.2016 Erikoisuunnittelija Anna Heino anna.heino@thl.fi 13.11.2016 1 Raskaudenkeskeytysrekisteri Tilastoja kerätty 1950-luvulta,

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 - Väkiluku on kasvanut määrältään eniten Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. - Helsingin, Espoon, Vantaan, Järvenpään,

Lisätiedot

Metropolialueen kuntajakoselvitys Vihdin valtuustoinfo 2.10.2014. Matti Vatilo

Metropolialueen kuntajakoselvitys Vihdin valtuustoinfo 2.10.2014. Matti Vatilo Metropolialueen kuntajakoselvitys Vihdin valtuustoinfo 2.10.2014 Matti Vatilo Selvityksen tarkoitus Tehtävänä arvioida edellytyksiä yhdistää kunnat tai osa kunnista yhdeksi tai useammaksi kunnaksi. Myös

Lisätiedot

Itä-Uusimaa. - kuntajakoselvitysalue. Lehdistötilaisuus 8.5.2013 Sipoo. Askola. Lapinjärvi Lappträsk. Loviisa Lovisa. Myrskylä Mörskom.

Itä-Uusimaa. - kuntajakoselvitysalue. Lehdistötilaisuus 8.5.2013 Sipoo. Askola. Lapinjärvi Lappträsk. Loviisa Lovisa. Myrskylä Mörskom. Itä-Uusimaa - kuntajakoselvitysalue Lehdistötilaisuus 8.5.2013 Öst-Nyland - kuntajakoselvitysalue Lehdistötilaisuus 8.5.2013 Itä-Uudenmaan kuntajako- ja soteselvitysalue Hyvinkää Mäntsälä Karkkila Vihti

Lisätiedot

Selvityshenkilötyöryhmän esitys - HYKS-erva

Selvityshenkilötyöryhmän esitys - HYKS-erva Selvityshenkilötyöryhmän esitys - HYKS-erva Selvityshenkilöt: Aki Lindén Kati Myllymäki Riitta Särkelä Sihteeristö: Kristiina Poikajärvi, STM 19.03.2013 Teija Mikkola, KL Samuli Saarni, THL HYKS -erva-alue

Lisätiedot

Enterprise Europe Network

Enterprise Europe Network Enterprise Europe Network on maksuttomia kansainvälistymispalveluita pk-yrityksille tarjoava verkosto, jolla on asiantuntijoita yli 50 maassa ympäri maailman. Verkosto tarjoaa yrityksellesi: Yleistä kansainvälistymis-

Lisätiedot

Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajien ja kuntajohtajien tapaaminen

Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajien ja kuntajohtajien tapaaminen KUUMA-johtokunta 14.2.2018 5 LIITE 5b Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajien ja kuntajohtajien tapaaminen Eduskunta Keskustan ryhmähuone 2.2.2018 Tapaamisen agenda 8.30 Kahvitarjoilu kokoustilan ulkopuolella

Lisätiedot

Enterprise Europe Network

Enterprise Europe Network enterprise europe 1 Enterprise Europe Network 2 on maksuttomia kansainvälistymispalveluita pk-yrityksille tarjoava verkosto, jolla on asiantuntijoita yli 50 maassa ympäri maailman. 3 Verkosto tarjoaa yrityksellesi:

Lisätiedot

Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty

Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty Väestöennusteet Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 1.3.217 Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Kuvioissa ja taulukoissa

Lisätiedot