Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt"

Transkriptio

1 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt Kuvassa vasemmalta Tapani Sihvola, Jaakko Koponen, Juhani Gulin ja Kari Bergholm. YT-Klubien suomenmestaruusskruuvikilpailun 2017 voitti Klubimme jäsen Jaakko Koponen. Klubimme pelasi voittoon tänä vuonna myös joukkuekilpailussa. Onnittelut! ENSI VIIKOLLA Tiistai klo Iltapäivämatinea (avec ja ystävät) Pianomusiikin parhaita. Risto Lauriala soittaa.

2 2 Tiistai klo Vironharrastajat Klubilla Tiistai klo Suomen Punaisen Ristin Auttajakurssi MAKSUTON ILMOITTAUDU! Kurssi on suunniteltu kaikille avoimeksi, ensiavun perusteita esitteleväksi kurssiksi. Kurssi on tänä vuonna 140 vuotta täyttävän Suomen Punaisen Ristin lahja suomalaisille. Kurssin aikana perehdytään hengityksen turvaamiseen, hengitystien avaamiseen, kylkiasentoon ja tukehtumassa olevan ensiapuun. Kurssilla osallistujat saavat ohjeet verenvuodon tyrehdyttämiseksi ja harjoittelevat autettavan suojaamista kylmältä sekä tutustuvat Punaisen Ristin mobiilisovellukseen sekä 112 Suomi -sovellukseen. Koulutuksessa hankitaan elintärkeitä ensiaputaitoja käytännön harjoitusten avulla. Ensiapu on kansalaistaito. Kaikki kurssin käyneet saavat todistuksen. Kurssin kouluttajana toimii kokenut vapaaehtoistyön osaaja, ensiapupäivystäjä ja Suomen Punaisen Ristin Keski-Espoon osaston ensiapuryhmän johtaja Juhana Päivärinta, joka työskentelee Punaisen Ristin palveluksessa työelämäkoordinaattorina. Ilmoittautuminen Klubin ilmoittautumisjärjestelmän kautta. Tiistai klo Suomen Punainen Risti 140 vuotta (avec) SPR pakolaisvyöryn pyörteissä. Järjestö esittäytyy. Isäntänä SPR:n puheenjohtaja Pertti Torstila. Iltapala klo Iltapala 19

3 3 Kasviscurryä lisukkeineen, päivän ruokaisa salaatti, vihersalaattia sekä leivät, voi ja kahvi makealla. Kevyt iltapala 14 Päivän ruokaisa salaatti, vihersalaattia sekä leivät, voi ja kahvi makealla. Ilmoittautuminen iltapalalle Klubin ilmoittautumisjärjestelmän kautta. Keskiviikko klo Kuukausiskruuvi Keskiviikko klo Maanpuolustuksen ilta Helsinki-salissa Miten maanpuolustus koskettaa yksittäistä klubilaista? Mitkä ovat mahdollisuudet harrastaa maanpuolustusta klubin puitteissa ja kansalaisena? Tule keskustelemaan aiheesta. Alustajat tarkentuvat lähempänä tilaisuutta. Isäntänä Lauri Leskinen. Torstai klo Shakkikerho Klubin kirjastossa. Torstai klo Klubi-ilta Suomen digitaalinen kilpailukyky maailmalla tänään ja tulevaisuudessa Tekesin digitalisaation strategioista ja ohjelmista vastaava johtaja Pekka Sivonen esitelmöi Suomen digitaalisesta kilpailukyvystä maailmalla tänään ja tulevaisuudessa. Mitä vielä pitäisi tehdä paremmin? Mitä mahdollisuuksia huomenna? Olemmeko myöhässä? Isäntinä Juha Tschokkinen ja Hans Purola. Iltapala klo Iltapala 19 Hirvenlihaburgereita lisukkeineen, päivän ruokaisa salaatti, vihersalaattia sekä leivät, voi ja kahvi makealla. Kevyt iltapala 14 Päivän ruokaisa salaatti, vihersalaattia sekä leivät, voi ja kahvi makealla. Ilmoittautuminen iltapalalle Klubin ilmoittautumisjärjestelmän kautta.

4 4 Perjantai klo Oktoberfest (avec) Münchenistä alkunsa saanut riemullinen tapahtuma on levinnyt ympäri maailmaa. Nyt myös klubilla iloitaan laulun, torvisoiton, oluen, makkaroiden, hapankaalin ja hauskanpidon merkeissä. Asu: Klubiasu tai hyvä teemaan sopiva vaatetus. Isäntänä Heikki Tapionlinna. Octoberfestmenu: Saksalaista perunasalaattia Punajuurisalaattia Sinappikurkkuja Hapankaalia Bratwurstia, riistamakkaraa ja makkaraa Talon leipää ja voita Omena-kaurapaistosta Illallisen hinta on 19 / henkilö, maksu suoritetaan poikkeuksellisesti paikan päällä. Herzlich willkommen! Lauantai klo Vielä mahtuu mukaan! Kenraaliluutnantti Ermei Kannisen muistoseminaari (avec) Klo seminaarin ohjelma: Kenraali Jaakko Valtanen: Ermei Kanninen työtoverina ja sotilaana, KHO:n presidentti emeritus Pekka Hallberg: Uhkakuvia maailmalta, professori Heikki A Reenpää: Upseeriston nuorimmat ikäluokat sodissamme, puheenjohtaja Tenho Tikkanen: Ermei Kannisen osallistuminen sotahistorian perinnetyöhön. Teatteritaiteen maisteri Timo Närhinsalo: Marsalkan päiväkäsky Tauko, kuohuviinitarjoilu.

5 Klo Suomen marsalkka Mannerheimin syntymästä 150-vuotta. Musiikkiesitys: Tuula Saarensola altto, Risto Lauriala piano. Päivällinen: Marskin pöydässä Rukajärvellä, 73 juomineen. Tilaisuuden järjestävät Klubi ja Rukajärven suunnan historiayhdistys ry yhdessä. Tilaisuus kuuluu valtakunnalliseen Suomi-Finland 100 sekä Klubin Suomen marsalkka Mannerheimin syntymästä 150 vuotta - ohjelmiin. Tumma puku. Ilmoittautuminen Klubin ilmoittautumisjärjestelmän kautta. Isäntänä Heikki Hult. 5 MUUTA Perjantai klo SUOMALAISEN KLUBIN FASAANIJAHTI Paikka: Solttilan Maja, Korpiharjuntie 241, (Astrakan) Hyvinkää Jahti tapahtuu kolmen seisovan koiran avulla, neljä fasaania/ampuja. Päivä alkaa aamiaisella, sitten noin 2 tuntia metsästystä, makkaralounas riistamajalla, uusi noin 2 tunnin maastokierros ja lopuksi riistapäivällinen majalla. Jahdin isäntänä toimivat Hannu Vaahtio ja Terho Salo. Koirakot: Terho Salo ja Nina Pärssinen järjestävät jahtiin mukaan toimivia metsäkanakoiria niin, että ryhmillä on mahdollisuus vaihtaa koirakkoa päivän mittaan. Varustus: Sään mukainen jahtivarustus ja haulikko. Myös henkilökohtaiset luvat, aseenkantolupa ja metsästyskortti tarvitaan mukaan. Ilmoittautumiset ja maksut klubin järjestelmän kautta. 250 /henkilö. Säävaraus: Jahti toteutetaan säävarauksella. Jos pakkanen ylittää aamulla -20 astetta, ollaan riskirajoilla koirien kannalta. Tilanne ratkaistaan ennakkoon, viimeistään edellisenä päivänä (maksupalautus). Lisätiedot jahdista: Jukka Kivi, Hannu Vaahtio, hannu.vaahtio@asumaan.fi Terho Salo, terho.salo@dnainternet.net

6 Klubiterveisin Inkeri Lohivesi Klubin sihteeri

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt LOKAKUUN TAIDETEOS ENSI VIIKOLLA

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt LOKAKUUN TAIDETEOS ENSI VIIKOLLA 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 29.9.2017 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html LOKAKUUN TAIDETEOS Jarmo Virmavirta kollaasi Turku 2017 ENSI VIIKOLLA 2. - 8.10. 2 Arvo Ylppö kotonaan

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt Orilammen Lomakeskus

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt  Orilammen Lomakeskus 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 21.10.2016 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 28.-29.10. KLUBIN HIRVIJAHTI (jahti 29.10.) myös jäsenten vieraat Orilammen Lomakeskus Jahdin kokonaishinta

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 11.11.2016 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Kokouksessa mm. vahvistetaan tulo ja menoarvio sekä päätetään liittymismaksun ja jäsenmaksun suuruudesta

Lisätiedot

Klubin kevätkokous 15.3.

Klubin kevätkokous 15.3. 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 16.3.2018 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Klubin kevätkokous 15.3. Klubin kevätkokous kutsui johtokunnan esityksestä Jens Stormbomin Klubin kunniajäseneksi.

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt KUUKAUDEN TAIDETEOS

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt KUUKAUDEN TAIDETEOS 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1.2.2019 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html KUUKAUDEN TAIDETEOS Kari Toiviainen Puu on kaatunut, kumahtanut, kämähtänyt Öljyvärityö 2017 Teos on

Lisätiedot

ENSI VIIKOLLA

ENSI VIIKOLLA 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 5.10.2018 http://www.klubi.fi/viikkokirje.html ENSI VIIKOLLA 8.-14.10. Tiistai 9.10. klo 15.00 Iltapäivämatinea (avec ja ystävät) Kaksi Beethoven sonaattia

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt Toukokuun taideteos

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt Toukokuun taideteos 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 27.4.2018 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Toukokuun taideteos Jorma Yrjö-Koskinen öljyvärimaalaus Aamu Teverellä (Tiber, Rooma) 2016 Sihteerin

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 19.10.2018 http://www.klubi.fi/viikkokirje.html Lauantai 20.10. alkaen klo 12.00 Klubin siian perhokalastusreissu Helsingin Vanhankaupunginkoskella

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 2.2.2018 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Helmikuun taideteos Sture Gripenberg: Flying Cloud Akvarelli 2016 Toiminnanjohtaja Raimo llveskeron läksiäiset

Lisätiedot

KUUKAUDEN TAIDETEOS MAALISKUU

KUUKAUDEN TAIDETEOS MAALISKUU 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje 3.3.2017 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html KUUKAUDEN TAIDETEOS MAALISKUU Weijo Pitkänen öljyvärityö "Aurinko" 2017 Ensi viikolla 6.-12.3. 2 Maanantai 6.3. klo

Lisätiedot

HUHTIKUUN TAIDETEOS Pentti Mettälä öljyvärimaalaus Winterreise 2019

HUHTIKUUN TAIDETEOS Pentti Mettälä öljyvärimaalaus Winterreise 2019 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 28.3.2019 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html HUHTIKUUN TAIDETEOS Pentti Mettälä öljyvärimaalaus Winterreise 2019 ENSI VIIKOLLA 1.-7.4. 2 Maanantai

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen, Ensi viikolla

Hyvä Klubin jäsen, Ensi viikolla 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 16.9.2016 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Lauantai 17.9. klo 19.00 Classic Jazz and Dinner (avec ja ystävät) Joitakin paikkoja vapaana. Tiedustelut

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 10.11.2017 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Trevligt att träffas - bridgekerho vieraili Handelsgilletissä Helsingin vanhimman herrainklubin, Handelsgilletin

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 19.1.2018 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html VALOKUVANÄYTTELY Suomen juhlavuoden 2017 kunniaksi. Valokuvauskilpailun satoa esillä neljän sarjan voittajatyöt

Lisätiedot

ENSI VIIKOLLA

ENSI VIIKOLLA 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 15.9.2017 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html ENSI VIIKOLLA 18. - 24.9. Maanantai 18.9. klo 17.00 Runon ilta (avec) Klubin runopiiri Runopiiri aloittaa

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 8.3.2019 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Biljardiottelut Bridgeottelut Lauantai 9.3. klo 12.00 - Postimerkkinäyttely juhlasalissa 7.3.-1.4. Klubin

Lisätiedot

KUUKAUDEN TAIDETEOS Markku Lukka Päivät eivät ole samanlaisia Öljyväri 2017

KUUKAUDEN TAIDETEOS Markku Lukka Päivät eivät ole samanlaisia Öljyväri 2017 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1.3.2019 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html KUUKAUDEN TAIDETEOS Markku Lukka Päivät eivät ole samanlaisia Öljyväri 2017 2 Johtokunta tiedottaa Viikkokirjeessä

Lisätiedot

Ensi viikolla

Ensi viikolla 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 30.8. http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Ensi viikolla 2.-8.9. Maanantai 2.9. klo 19.00 Kirjan ilta (avec) Kari Raivio: Näytön paikka Isäntänä Tapani

Lisätiedot

ENSI VIIKOLLA

ENSI VIIKOLLA 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 7.9.2018 http://www.klubi.fi/viikkokirje.html ENSI VIIKOLLA 10.-16.9. Maanantai 10.9. klo 18.00 21.00 Skruuviakatemia Tiistai 11.9. klo 15.00 Iltapäivämatinea

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 15.3.2019 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Kevätkokous kutsui eilen 14.3. Klubin kunniajäseniksi Pekka Rapilan (vas) ja Jyrki Vesikansan. Kevätkokouksen

Lisätiedot

ENSI VIIKOLLA

ENSI VIIKOLLA 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 20.4.2018http://www.klubi.biz/viikkokirje.html ENSI VIIKOLLA 23.4.-29.4.2018 Tiistai 24.4. klo 12.00 Ministerilounas Vieraana sisäministeri Kai Mykkänen.

Lisätiedot

KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI otetaan vastaan , jonka jälkeen kaikki tilat ovat jäsenten käytettävissä!

KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI otetaan vastaan , jonka jälkeen kaikki tilat ovat jäsenten käytettävissä! 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 25.8.2017 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html SYYSKUUN KUUKAUDEN TAIDETEOS Seppo Larste öljyvärityö Ströömin auringonlasku 2017 KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI

Lisätiedot

Lokakuun taideteos Reijo Markku Faberge n yllätys 2016 sekatekniikka väritussi, kulta- ja kuparipigmentit

Lokakuun taideteos Reijo Markku Faberge n yllätys 2016 sekatekniikka väritussi, kulta- ja kuparipigmentit 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 28.9.2018 http://www.klubi.fi/viikkokirje.html Lokakuun taideteos Reijo Markku Faberge n yllätys 2016 sekatekniikka väritussi, kulta- ja kuparipigmentit

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje HELMIKUUN TAIDETEOS

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje HELMIKUUN TAIDETEOS 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje 27.1.2017 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html HELMIKUUN TAIDETEOS ANTTI VIRKKUNEN Leipomispäivä Öljyväri, 2014 Ensi viikolla 30.1.-5.2. Tiistai 31.1. klo 16.30-18.00

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 18.11.2016 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Johtokuntaan valittiin toiselle kolmivuotiskaudelle Aarno Cronvall ja Heikki Hult sekä ensimmäiselle

Lisätiedot

Ensi viikolla

Ensi viikolla 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 17.5. http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Ensi viikolla 20.-26.5. Maanantai 20.5. klo 17.00 Taidesukellus (AVEC) - Koe uudenlainen lähestymistapa

Lisätiedot

Ensi viikolla

Ensi viikolla 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje 24.2.2017 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Ensi viikolla 27.-5.3. Maanantai 27.2. klo 15.00-16.00 Iltapäivämatinea (avec ja ystävät) Jazzpianon harmonioita Veikko

Lisätiedot

AUTTAJAKURSSIN N TOTEUTUSOHJE

AUTTAJAKURSSIN N TOTEUTUSOHJE Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN N TOTEUTUSOHJE Puhutaan yhdessä ensiavun merkityksestä suomalaisille koko 140 v juhlavuotemme ajan. Tämän tueksi on suunniteltu nk. Auttajakurssi. Kurssi on

Lisätiedot

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.

Lisätiedot

Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 12.2.2016 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Helsingin Suomalaisen Klubin säätiö on myöntänyt tunnustuspalkinnon arvoltaan 10.000. Se luovutettiin

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 30.10.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html VUOKRALL E T ARJOTAAN LIIKETILAA

Klubin viikkokirje 30.10.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html VUOKRALL E T ARJOTAAN LIIKETILAA 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 30.10.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html VUOKRALL E T ARJOTAAN LIIKETILAA K lubirakennuksessa, Kansakoulukuja 3 on vuokrattavana heti katutasossa

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje 17.3.2017 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Klubin kevätkokous kutsui eilen, 16.3. kunniajäseneksi Timo Kivi-Koskisen. Kokouksen jälkeen Klubin kultaiset ansiomerkit

Lisätiedot

Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN TOTEUTUSOHJE. Teksti: SPR 2016, Päivi Piili: Päivittänyt Kristiina Myllyrinne, 2018.

Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN TOTEUTUSOHJE. Teksti: SPR 2016, Päivi Piili: Päivittänyt Kristiina Myllyrinne, 2018. Apua sinun avullasi Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN TOTEUTUSOHJE 1 AUTTAJAKURSSI Auttajakurssi on tunnin tai kahden mittainen, ensiavun perusteita esittelevä kurssi, joka on kaikille avoin

Lisätiedot

"Isäni sotakirjeenvaihtajana Muurmannin radalla 1942", Raine Narvan multimedialuento

Isäni sotakirjeenvaihtajana Muurmannin radalla 1942, Raine Narvan multimedialuento Rukajärven suunnan historiayhdistys ry Suomi 100 juhlavuoden tapahtumat Hankkeen nimi: Rukajärven suunnan veteraanitapahtumat * Rukajärven suunnan veteraanitapahtumat -nimellä järjestetään Suomi 100 vuotta

Lisätiedot

KLUBIN SYYSKOKOUS 19.11.2015 UUDET JOHTOKUNNAN JÄSENET

KLUBIN SYYSKOKOUS 19.11.2015 UUDET JOHTOKUNNAN JÄSENET 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 20.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html VUODEN KLUBITEKO Johtokunta voi harkintansa mukaan palkita vuosittain vuoden klubiteon tekijän. Palkinnon

Lisätiedot

Suomi 100 tilaisuudet aikajärjestyksessä

Suomi 100 tilaisuudet aikajärjestyksessä Rukajärven suunnan historiayhdistys ry Suomi 100 juhlavuoden tapahtumat Hankkeen nimi: Rukajärven suunnan veteraanitapahtumat * Rukajärven suunnan veteraanitapahtumat -nimellä järjestetään Suomi 100 vuotta

Lisätiedot

SUOMALAINEN KLUBI. JAZZ (avec ja ystävät) Hyvät Klubiveljet, OHJELMALIITE

SUOMALAINEN KLUBI. JAZZ (avec ja ystävät) Hyvät Klubiveljet, OHJELMALIITE Helsingin SUOMALAINEN KLUBI Klubilehti 2/2017 OHJELMALIITE Hyvät Klubiveljet, Kun tämä kalenteri on kädessänne, olemme juuri lopettamassa kevätkauttamme. Mitä keväästä jäi mieleen? Toivottavasti monia

Lisätiedot

LOKAKUUN TAIDETEOS PAULI LEPPÄ-AHO Ilmastohysteria öljyväri 2019

LOKAKUUN TAIDETEOS PAULI LEPPÄ-AHO Ilmastohysteria öljyväri 2019 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 3.10.2019 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html LOKAKUUN TAIDETEOS PAULI LEPPÄ-AHO Ilmastohysteria öljyväri 2019 2 KUTSU Helsingin Suomalainen Klubi

Lisätiedot

Helsingin Suomalaisen Klubin jäsenkysely 2015

Helsingin Suomalaisen Klubin jäsenkysely 2015 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 27.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Helsingin Suomalaisen Klubin jäsenkysely 2015 Teemme Klubin jäsenille kyselyn kartoittaaksemme klubiveljien

Lisätiedot

SUOMALAINEN KLUBI (to) klo SOTILAS- POLITIIKAN ILTA

SUOMALAINEN KLUBI (to) klo SOTILAS- POLITIIKAN ILTA Helsingin Suomalainen Klubi on kulttuuriklubi Klubilehti 2B/2017 SUOMALAINEN KLUBI 1876 2017 Syksyn 2017 ohjelmakalenteri 23.9. (la) klo 19.00 Perinne- JAZZ Suomen PerinneJazz ry yhdessä Helsingin Suomalaisen

Lisätiedot

Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry.

Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry. Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry. www.rukajarvensuunnanhistoriayhdistys.fi www.rukajarvikeskus.fi Kukkatervehdykset:

Lisätiedot

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 Valokuvat: Joonas Brandt / SPR Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Mitä? Parannamme lapsiperheiden arjen turvallisuutta kotona.

Lisätiedot

Lapsiperheiden auttajakurssi. Toteutusohje

Lapsiperheiden auttajakurssi. Toteutusohje Lapsiperheiden auttajakurssi Toteutusohje Tervetuloa kouluttamaan ensiaputaitoja lapsiperheille! Joka osaston kurssi Lapsiperheiden auttajakurssi on 1,5 tunnin mittainen ensiavun perusteita esittelevä

Lisätiedot

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 KURSSITIEDOTE JA OHJELMA 26.7.2011 ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Satakunnan piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Perjantai 26.8.

Lisätiedot

Sodankylän kunnan tervehdys

Sodankylän kunnan tervehdys LAPIN ALUEELLINEN MAANPUOLUSTUSKURSSI NRO 51 30.1. 3.2.2017 / LUOSTO Maanantai 30.1. 08.00 - Linja-autokuljetus Rovaniemeltä 10.00-12.00 Ilmoittautuminen, lounas 12.00-12.40 Kurssin avaus Lapin sotilassoittokunta

Lisätiedot

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 65 VUOTTA LAPPILAISTA HYVINVOINTIA 7.-8.9.2017 LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit lappilaiset.fi LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 7.-8.9.2017

Lisätiedot

Marskin Maja, Sven Grönvallin v. 1942 maalaus. Taideteos on esillä Mannerheim Museossa Helsingissä.

Marskin Maja, Sven Grönvallin v. 1942 maalaus. Taideteos on esillä Mannerheim Museossa Helsingissä. Rukajärven suunnan historiayhdistys ry, puheenjohtaja Tenho Tikkanen Marskin Maja 18.10.2012 Rukajärven luutnantti kirjan julkistaminen sekä veteraanien Ilmari Koppisen, Ermei Kannisen ja Olavi Tiittasen

Lisätiedot

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea. . Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen perusteella. Taustaselvityksen perusteella

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Matematiikka YHT2.1. Ma Fyke

Lisätiedot

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 65 VUOTTA LAPPILAISTA HYVINVOINTIA 7.-8.9.2017 LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit lappilaiset.fi LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 7.-8.9.2017

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa

Avoin päiväkoti SoPeVa Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Lokakuun ohjelma VIIKKO 40, teema Varpaat vauhtiin Maanantai 29.9 8.30 12.00 ja * Vapaaehtoinen, ohjattu

Lisätiedot

Näin me sen teimme. RYLA-koulutus Urpilan kartanossa

Näin me sen teimme. RYLA-koulutus Urpilan kartanossa Näin me sen teimme RYLA-koulutus Urpilan kartanossa Ylivieskan Rotary klubi Ylivieskan Jokivarsi Rotary klubi Haapaveden Rotary klubi Oulaisten Rotary klubi 22.3.2014 MARTTI MATIKAINEN 1 OHJELMA RYLA-JOHTAMISSEMINAARI

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan

Lisätiedot

TV08S1E(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 15.9. - 21.9.

TV08S1E(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 15.9. - 21.9. TV08SE(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 5.9. - 2.9. maanantai 5.9. tiistai 6.9. keskiviikko 7.9. torstai 8.9. perjantai 9.9. lauantai 20.9. XX00AA0 TV Orient.opinn.. Merenti-Välimäki

Lisätiedot

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta.

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta. Tampereen vetokoiraseura Taves ry. Koulutuskalenteri 2011 Tampereen vetokoiraseuran jäsenet ovat etusijalla kaikissa Tavesin järjestämissä koulutuksissa. Jos koulutuksessa on kaksi hintaa, halvempi on

Lisätiedot

Helsingin SUOMALAINEN KLUBI. Hyvät Klubiveljet, OHJELMALIITE. Klubilehti 4/2017

Helsingin SUOMALAINEN KLUBI. Hyvät Klubiveljet, OHJELMALIITE. Klubilehti 4/2017 Helsingin Helsingin Suomalainen Klubi SUOMALAINEN KLUBI Klubilehti 4/2017 OHJELMALIITE Hyvät Klubiveljet, Vuosi 2017 on ollut todellista Suomi 100 juhlien aikaa. Toinen toistaan upeampia ja luovempia tapahtumia

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA 1.12.2014 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea. . Annetaan yhdessä nuorille rohkeus auttaa Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

erilaisissa tapahtumissa, kouluilla ja työpaikoilla. - Ensiapuryhmä päivystää erilaisissa

erilaisissa tapahtumissa, kouluilla ja työpaikoilla. - Ensiapuryhmä päivystää erilaisissa Päävalikko - Etusivu - Ensiapuryhmä - Ensiapuopetus - Linkit Ensiapuryhmätoiminta Last Updated (Monday, 16 March 2009 20:07) Written by Administrator Sunday, 31 August 2008 05:30 Rauman ensiapuryhmä kokoontuu

Lisätiedot

25m. VAKIOPISTOOLI 3 X 20 ls.

25m. VAKIOPISTOOLI 3 X 20 ls. 25m. VAKIOPISTOOLI 3 X 20 ls. KuusA:n mestaruuskilpailut 14.07. 2015 Vakiopistooli 3 x 20 ls. N-sarja 150 s. 20 s. 10 s. tulos: 1. Reetta Tuomainen 125 123 137 385 Y-sarja 1. Kari Eskola 188 180 172 540

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 15:48 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 28

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 15:48 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 28 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 28 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Tuomola Anu Heinäsuo Jukka C

Lisätiedot

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Maanantai 23.3. Tiistai 24.3. Keskiviikko 25.3. Torstai 26.3. Perjantai 27.3. Lauantai 28.3. Sunnuntai 29.3. Radio Channels, Luento 08:15 - TS127 Communication signal processing

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Miestenviikko 2. 8.11.2015

Miestenviikko 2. 8.11.2015 Miestenviikko 2. 8.11.2015 iestenviikon Miehet kuulolla Oulun kaupunginkirjaston ala-aulassa koko miesten viikon ajan klo 12 17 Mahdollisuus keskustella mukana olevien työntekijöiden kanssa miehen elämään

Lisätiedot

TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23

TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23 TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23 Maanantai 1.6. 9.45 Tiistai 2.6. MUSIIKIN KESKUSTELURYHMÄN KESÄRETKI lähtö 9.30. Keskiviikko 3.6. RETKIPÄIVÄ Avoin retkipäivä KESKUSTELURYHMÄ 10 TYÖTOIMINTARYHMÄ 12-13 RETKIPÄIVÄ

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:16 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:16 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 13KOKKI,TARJOI Ryhmänohjaus

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 37/2015 (1. jakso) 07. - 13.09.2015

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

Kuntien 3D-kaupunkimalli- ja paikkatietoseminaari

Kuntien 3D-kaupunkimalli- ja paikkatietoseminaari 9.2.2016 Kuntien 3D-kaupunkimalli- ja paikkatietoseminaari Ajankohta 9.2.2016-10.2.2016 Paikkakunta Helsinki Miksi osallistua Ilmoittautuminen pidetään edelleen auki. Lisäpaikoille ilmoittautuminen viimeistään

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

KAARINAN VALIKKORYHMÄ VUOSIKELLO 2019

KAARINAN VALIKKORYHMÄ VUOSIKELLO 2019 KAARINAN VALIKKORYHMÄ VUOSIKELLO 2019 TAMMIKUU Joka maanantai frisbeegolf klo 14 Keskusurheilukenttä (säävaraus), Kaarinan Kulkijat ry Joka tiistai keilailu klo 19.30 Kupittaan Keilahalli, Kaarinan Kulkijat

Lisätiedot

AINEENOPETTAJAT JA UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN TYÖTAVAT

AINEENOPETTAJAT JA UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN TYÖTAVAT KUTSU ESAVI/911/05.12.01/2017 Etelä-Suomi 26.1.2017 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennusseminaariin 2. 3.3.2017

Lisätiedot

Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta

Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta Turvallisuusmatinea 8.5.2018 Mikä on MATINE? Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta. Tutkimus- ja asiantuntijaverkosto, jossa on edustettuna yliopistot,

Lisätiedot

SYYSKUU Tervetuloa! Puh

SYYSKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010

MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010 MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010 Ohjelma ja tapahtumat KOKO VIIKON AJAN KÄYNNISSÄ OLEVAT TAPAHTUMAT: Erikieliset aamunavaukset keskusradion kautta päivittäin Aulassa maailmankartta

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMI LV. 2015-2016 1 / 5

SIVISTYSTOIMI LV. 2015-2016 1 / 5 SIVISTYSTOIMI LV. 2015-2016 1 / 5 Haapamäki-Vuohtoniemi-Rannankylä-Ruotanen-Pyhäsalmi 7.25 Haapamäki 7.35 Vuohtomäki 7.40 Vuohtoniemi 7.55 Rannankylän koulu 8.00 Lippikylä 8.05 Ruotasen koulu 8.15 Keskuskoulu

Lisätiedot

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2015

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2015 HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 15. - 18.06.2015 18:36:26 Aikataulu 16.06. tiistai 10.00 12.00 14.00 16.00 18.00 20.00 50m Kivääri makuu SML-Hirvi 25m Pienoispistooli 50m Kivääri 3x20 ls Palvelupistooli Palvelukivääri

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi

Työsuojelun peruskurssi Työsuojelun peruskurssi 1. 5.2.2016, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.

Lisätiedot

Ruokalista ajalle 11. 15.4.2016, vko 15. Lounas. Makkarakastike, peruna, porkkana-kaalisalaatti, kurkkusalaatti

Ruokalista ajalle 11. 15.4.2016, vko 15. Lounas. Makkarakastike, peruna, porkkana-kaalisalaatti, kurkkusalaatti Ruokalista ajalle 11. 15.4.2016, vko 15 Aina tarjolla näkkileipää, levitettä, maitoa / piimää 1 Ma Ti Ke Lounas Makkara, peruna, -kaalisalaatti, kurkkusalaatti Jauhelihagulassikeitto, pehmeä leipä, juusto,

Lisätiedot

SUPERKOULUTUSVIIKONLOPPU Nuorisokeskus Anjala, Kouvola

SUPERKOULUTUSVIIKONLOPPU Nuorisokeskus Anjala, Kouvola SUPERKOULUTUSVIIKONLOPPU 5. -7.4.2019 Nuorisokeskus Anjala, Kouvola OHJELMA Perjantai 5.4. 17.00 Saapuminen ja majoittuminen / kahvit 18.00 Yhteinen ohjelma -tarkentuu! 20.00 Saunat ja iltapala Lauantai

Lisätiedot

Sim Uu Sim Uu -leiri Iisalmessa

Sim Uu Sim Uu -leiri Iisalmessa Sim Uu Sim Uu -leiri Iisalmessa 24. 26.4.2015 Toivotamme kaikki tervetulleeksi Sim Uu -leirille Iisalmeen. Koko taekwondo -perheelle suunnattu leiri virkistää kaikkien vyöarvojen taitoja. Leirin opettajat

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen KUTSU ESAVI/8313/05.12.01/2016 Etelä-Suomi 26.09.2016 Etelä-Suomen aluehallintovirasto järjestää yhdessä Opetushallituksen kanssa kolme saman sisältöistä koulutustilaisuutta seuraavasti: Helsinki 1.11.2016

Lisätiedot

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2017

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2017 HAULIKKOJAOSTO 2017 HAULIKKOJAOSTO Pj Risto Väyrynen 040 5166 045 Siht. + nettisivut Päivi Laine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rah.hoit./Amp.koulu Matti Kokkonen 040 5511 544 Ratavastaava Markku Kokkonen

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

24. 25.1.2014 HOTELLI KATINKULTA, VUOKATTI

24. 25.1.2014 HOTELLI KATINKULTA, VUOKATTI 24. 25.1.2014 HOTELLI KATINKULTA, VUOKATTI Yhdistysten vuodesta Maaseutunuorten INTOHIMON VUOTEEN Aika: 24. 25.1.2014 Paikka: Hotelli Katinkulta, Vuokatti TAVOITE Aloitustilaisuuden tavoitteena on etsiä

Lisätiedot

Auttaja lähellä sinua.

Auttaja lähellä sinua. Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke 9.5.2018 Punaisen Ristin viikko 3. - 9.5.2018 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen

Lisätiedot

OUNASVAARAN MAJA PERINTEISESTI JUHLATUULELLA

OUNASVAARAN MAJA PERINTEISESTI JUHLATUULELLA OUNASVAARAN MAJA PERINTEISESTI JUHLATUULELLA OUNASVAARAN MAJA PERINTEISESTI JUHLATUULELLA JUHLA- JA KOULUTUSPAIKKA JO VUODESTA 1949 Majan jopa 200 hengen tilat ovat ihanteelliset: Hääjuhlille Syntymäpäiville

Lisätiedot

extra Riittävästä palautumisesta huolehdittava myös matkatyössä

extra Riittävästä palautumisesta huolehdittava myös matkatyössä extra TYÖSUOJELU 26.3.2013 Riittävästä palautumisesta huolehdittava myös matkatyössä Suuri osa YTN-liittojen jäsenistä matkustaa työn takia. Osalle työmatkat voivat tuoda kaivattua vaihtelua normaaliin

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi , Oulu

Työsuojelun peruskurssi , Oulu Tuotannon palvelut Koulutusta 35 vuotta. Työsuojelun peruskurssi 15. 19.3.2010, Oulu www.pohto.fi Työsuojelun peruskurssi 15.- 19.3.2010, Oulu Koulutuksen tavoite ja osallistujat Kurssin tavoitteena on

Lisätiedot

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi!

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi! Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa Care One Oy Karkonmäenkatu15B info@careone.fi 33580Tampere www.careone.fi Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa

Lisätiedot

Rukajärveen suunnan historiayhdistys ry. Kansalaisjuhla 70 vuotta Jatkosodan päättymisestä

Rukajärveen suunnan historiayhdistys ry. Kansalaisjuhla 70 vuotta Jatkosodan päättymisestä 1 Rukajärveen suunnan historiayhdistys ry. Kansalaisjuhla 70 vuotta Jatkosodan päättymisestä Lieksan kaupunki Asia: Avustushakemus Kansalaisjuhla 70 vuotta Jatkosodan päättymisestä kuluihin Tänä vuonna

Lisätiedot