Kiikku vauvaperhetyötä ja koulutusta. Merja Männistö Pirjo Juujärvi OAMK/sosiaali- ja terveysalan yksikkö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kiikku vauvaperhetyötä ja koulutusta. Merja Männistö Pirjo Juujärvi OAMK/sosiaali- ja terveysalan yksikkö 6.5.2010"

Transkriptio

1 Kiikku vauvaperhetyötä ja koulutusta Merja Männistö Pirjo Juujärvi OAMK/sosiaali- ja terveysalan yksikkö

2 Miksi vauvaperhetyötä tarvitaan? Yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset heijastuvat voimakkaasti lapsiperheisiin. Suurin osa suomalaisista lapsista voi hyvin, mutta samalla pahoinvoivien lasten ja perheiden määrä on ollut kasvussa. Monet lasten hyvinvointia uhkaavat riskitekijät voidaan tunnistaa jo varhaislapsuudessa. Varhainen puuttuminen ja ennaltaehkäisevä työ on taloudellisesti kannattavampaa kuin ns. korjaava työ. Uusi lastensuojelulaki velvoittaa kuntia lisäämään ennaltaehkäisevää työtä lapsiperheissä. Lapsen kolme ensimmäistä ikävuotta ovat kiihkeintä aivojen kehittymisen aikaa. Aivojen kehitys tapahtuu vuorovaikutussuhteissa. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 2

3 Kiikku-projektin historia Kiikku-vauvaperhetyön työmallin kehittäminen ja kokeilu 1999 Kiikku-vauvaperhetyön työmallin rekisteröinti Vamlas-säätiölle Kiikkuvauvaperhetyöntekijöiden koulutus ja työmallin levittäminen Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 3

4 Kiikku-projekti Kiikku-vauvaperhetyön koulutus osaksi kuuden ammattikorkeakoulun täydennyskoulutusta. Yhteistyöoppilaitokset Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulu (Lappeenranta) Laurea-ammattikorkeakoulu (Vantaa) Oulun seudun ammattikorkeakoulu Rovaniemen ammattikorkeakoulu (2009) Savonia-ammattikorkeakoulu (Kuopio) Seinäjoen ammattikorkeakoulu Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 4

5 Kiikku-koulutuksen saaneita työntekijöitä eri puolilla Suomea Lähes 100 koulutettua kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaista Rauma Uusikaupunki Vauvaperhetyöntekijöiden yhteystiedot: Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 5

6 Kiikku-työtä eri sektoreilla Yliopisto- ja keskussairaaloiden keskolat ja lastenosastot ympäri Suomen Helsingin kaupungin sosiaalitoimi, lapsiperheiden palvelut Lastenpsykiatrian poliklinikka (Joensuu ja Turunmaa) Sosiaalipediatrian yksiköt (Turku ja Rauma) HUS:in Epilepsia-yksikkö Neuvolat (mm. Hyvinkää, Mikkeli, Uusikaupunki) Vammaispalvelut (mm. Porvoo, Helsinki, Kuusamo) Päihde-ensikoti (Kokkola) Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 6

7 Kiikku-vauvaperhetyö Mitä? Kiikku-vauvaperhetyö on ennaltaehkäisevää hoitotyötä. Vauvaperhetyössä on keskeistä vauvan ja vanhemman välisen vuorovaikutussuhteen tukeminen ja hoitaminen. Miten? Vauvaperhetyötä tehdään perheissä, joissa on biologisista, psykologisista tai sosiaalisista syistä vuorovaikutuksessa ilmeneviä riskitekijöitä. Sitä toteutetaan toistuvina kotikäynteinä lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana. Työ painottuu vauvalähtöiseen työskentelyyn. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 7

8 Vauva välttelee katsetta ja hänen itkunsa on hiljaista, äänetöntä. Iloa ja naurua on vain vähän, hymytkin äkisti sammuvia. Vauva on joutunut odottamaan ja odottamaan ja lopulta sopeutumaan. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 8

9 että voi niinku ihan puhua semmoselle ihmiselle, joka tulee sitä varten käymään se on siinä vaiheessa kun menee kotia ja alkaa sen lapsen kanssa olemaan, että siinä on joku, joka yhdessä niinku tavallaan kattoo tuota kehitystä ja että sen kanssa voi puhua, niin että päästään alkuun näissä kaikissa. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 9

10 Mikä on ollut tosi ihanaa, että kun vauvaperhetyöntekijä tulee, niin tuntuu aina, ettei ole mitään kiirettä, hän ei vilkuile kelloa tai mitään sellaista, että tuntuis että nyt pitäisi nopeasti yrittää muistaa ja selittää kaikki asiat. Että kaikessa rauhassa saa katella että millä tuulella lapsi on ja jutella miten on mennyt Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 10

11 Tukee ilon ja leikkisyyden löytymisessä Toimii vauvan äänenä vanhemmalle Auttaa vanhempia ja vauvaa löytämään toisensa Tukee vanhemmuutta ja parisuhdetta Antaa tietoa lapsen kasvusta, kehityksestä ja hoidosta Sanoittaa vauvan viestejä ja tunnetiloja vanhemmalle VAUVAPERHE- TYÖNTEKIJÄ Edistää lapsen ja perheen terveyttä Auttaa vanhempaa pitämään vauva mielessä Tekee yhteistyötä eri tahojen kanssa Hoitaa ja hoivaa Kannattelee arjessa selviytymistä Auttaa vanhempaa näkemään vauvan kauneuden tai uuden taidon Kuvio: Vauvaperhetyöntekijän työnkuva (Kuitunen ja Riihimäki) Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 11

12 Kun on itse sokea näkemään omaa tilannettaan ja lapsen tarpeita, niin se pysyvä tuki on tärkeä. Vauvaperhetyöntekijä on sellainen rinnalla kulkija. Hän ylimääräisinä silminä seuraa, mitä lapselle pitää tarjota Itse ei näe eikä voi tietää Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 12

13 Muita tutkimuksia ja selvityksiä Stern, Daniel (2006) Introduction to the special issue on early preventive intervention and home visiting. Infant mental Health Journal, Vol 27(1), 1-4. Sternin mukaan eri kotikäyntiohjelmilla on todettu selvä positiivinen vaikutus tietyn korkean riskin perheissä (alhainen sosioekonominen asema, psykososiaaliset ongelmat). Kotikäyntiohjelmilla on laajat positiiviset vaikutukset äidin sensitiivisyyteen, äidin mielikuviin lapsesta, äidin tunnetilaan, syntymän jälkeiseen äidin ja lapsen terveyteen ja myöhempään hyvinvointiin. Kotikäyntiohjelmat ovat taloudellisesti kannattavia. Vaikuttava tekijä on vuorovaikutussuhde työntekijän ja perheen (erityisesti äidin) välillä. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 13

14 Ja niinku anto mulle positiivista palautetta, että hänen mielestään mä käsittelen häntä hyvin ja näin että Niinku anto mulle rohkaisua. Että mun mielestä sillä oli kyllä hyvää vaikutusta mulle. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 14

15 Vauvaperhetyön merkitys Lapsen kehityksen kannalta Kognitiivisen kehityksen taso Kiikkuvauvaperhetyössä olleilla lapsilla verrokkeja merkitsevästi korkeampi (n. 5 vuoden iässä) Lasten emootioiden ilmaisu kehittyneempää enemmän emotionaalisia ilmauksia enemmän hoivan saamiseen liittyviä ilmauksia Tuloksia saattaa selittää vanhempien lisääntynyt kyky reflektoida itseään, lasta ja vuorovaikutusta. (Sajaniemi & Mitts 2004) Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 15

16 Muita tutkimuksia ja selvityksiä Bardy, Marjatta & Öhman, Kaisa 2007: Vaativa vauvaperhetyö. Kirjallisuuskatsaus kansainvälisestä tutkimuksesta. Työpapereita 13/2007.Stakes. Vaativan vauvaperhetyön tarpeita kohdataan melkein kaikissa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Mitä varhemmin vaativiin tilanteisiin paneudutaan, sen parempi. Avun riittävällä kestolla ja seurannalla on suuri merkitys. Riskitekijöiden väheneminen edellyttää työntekijöiden ja vanhempien välistä vuorovaikutukseen perustuvaa suhdetta Työn kohteena tulee olla vanhempien ja lapsen suhde sekä tätä suhdetta kannattelevat suhteet. Vaatii ammattilaisten yhteistoimintaa, verkoston luomista ja ylläpitämistä sekä työnjaosta sopimista. Apua pitäisi tarjota kaikille tarvitseville ja siihen kykeneville. Vaativa vauvaperhetyö maksaa kulunsa nopeasti, jos se ehkäisee yhdenkin syrjäytymisen. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 16

17 Raportteja ja tutkimuksia Korhonen, A. & Koskinen, S. (2007) Kiikku-vauvaperhetyön koulutuksen tuote. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö, Helsinki. Sukula, S. & Korhonen, A. (2004) Vauvaperhetyö. Kiikkuprojektin loppuraportti. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö. PS-kustannus. Sajaniemi, N. & Mitts, T. (2004) Kiikku-vauvaperhetyön vaikutukset vanhemmuuteen ja lapsen kehitykseen. Erityispedagogiikan laitos, Helsingin yliopisto. Ervasti, A. (2004) Vauvaperhetyön koulutuksen vaikutukset vauvaperhetyöntekijän voimaantumiseen. Oulun yliopisto, Hoitotieteen ja terveyshallinnoin laitos, pro gradu -tutkielma. Pitkänen, M. (2004) Vauvaperhetyön integroituminen julkiselle sektorille. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö, Helsinki. Korhonen, A. (2003) Vauvaperhetyö keskosten äitien tukena. Tuen sisällölliset piirteet, kustannukset ja vaikutukset keskosten ensimmäisen elinvuoden kustannuksiin. Väitöskirja. Oulun yliopisto, Medica D 760, Oulu. Kalland, M. & Maliniemi-Piispanen, S. (1999) Vauvan Kiikku. Kuvaus kokeilevasta vauvaperhetyöstä. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö. Kalland, M. (1998) Turvallinen Kiikku. Vanhempien kokemukset Kiikku-projektista. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö, Helsinki. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 17

18 Vauva jokeltelee ja hymyilee hänen silmänsä loistavat. Äiti nostaa vauvan lämpimään syliinsä ja aloittaa pehmeästi: Körö körö kirkkoon Vauva hihkuu. Yhteinen ilo ja leikki on löytynyt. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 18

19 Yhteystiedot Pirjo Juujärvi Merja Männistö Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 19

20 Kiikun ja Vavun keskeiset erot Kiikku-koulutus Keskeistä vauvan ja vanhemman vuorovaikutussuhteen tuki ja hoitaminen, joille on aina asetettu tavoitteet. Painottuu vauvalähtöiseen työskentelyyn. Toiminta tapahtuu mielellään perheen kotona toistuvina kotikäynteinä. Vavu-koulutus Keskeistä varhaisen vuorovaikutuksen riskien ja ongelmien tunnistaminen ja niiden puheeksi ottaminen vanhempien kanssa. Painottuu vanhempien kanssa työskentelyyn. Toiminta tapahtuu pääosin organisaation sisällä. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 20

21 Kiikku-vauvaperhetyön OAMK:ssa Pirjo Juujärvi ja Merja Männistö koulutus Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 21

22 AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT OAMK:ssa KIIKKU-VAUVAPERHETYÖ 30op Yleiskuva opinnoista Kiikku-vauvaperhetyön koulutus antaa valmiudet toimia vauvaperhetyöntekijänä lapsi- ja perhepalveluja tarjoavissa organisaatioissa niin erikoissairaanhoidossa, perusterveydenhuollossa kuin sosiaalitoimessakin. Lisäksi koulutus antaa valmiudet varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen ja videoavusteiseen ohjaukseen. Koulutuksen on painotus on ennaltaehkäisevässä ja koko perheen huomioivassa vauvaperhetyössä. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 22

23 Kiikku-vauvaperhetyön koulutuksen opetusmenetelmät: luennot (varhainen vuorovaikutus ja sen merkitys, lapsen kehitys, ennaltaehkäisevät työmenetelmät vuorovaikutuksen tukemisessa; esim. verkostokartan käyttäminen, moniammatillisuuden mahdollisuudet ja haasteet, vauvaperhetyöhön liittyvät juridiset kysymykset (tietosuoja yms.). Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 23

24 Oppimistehtävät liittyvät mm. seuraaviin aihealueisiin: - vuorovaikutuksen havainnointiin liittyviä harjoituksia, - perhetilanteen kartoittamiseen ja ymmärtämiseen liittyviä harjoituksia - vauvaperheen palvelujen kartoittamistehtävä - Kehittämistehtävä - työntekijän omat voimavarat ja jaksaminen vauvaperhetyössä työnohjaus Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 24

25 Kiitos! Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö - 25

KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI

KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI Monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät THL 30.11.2017 Tarja Keltto/ KM, Erik.toim.ter.,hankekoordinaattori Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö, tarja.keltto@vamlas.fi

Lisätiedot

PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen

PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen PSYKOLOGI- PALVELUT Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen Psykologipalveluiden vauvaperhetyö on suunnattu lastaan odottaville ja alle vuoden ikäisten lasten perheille. Se on yhtäaikaa ennaltaehkäisevää

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUSKYLPY. Saara Jaskari. Turun ensi- ja turvakoti ry

VUOROVAIKUTUSKYLPY. Saara Jaskari. Turun ensi- ja turvakoti ry VUOROVAIKUTUSKYLPY Saara Jaskari Turun ensi- ja turvakoti ry Yleistä Turun ensi- ja turvakoti ry organisoima projekti. Raha-automaattiyhdistyksen kehittämisavustus vuosille 2010-2013 Projektin tavoite

Lisätiedot

ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ

ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ Riikka Korja PIPARI-projekti Lastenklinikka, TYKS 24.11.2009 Lastenpsykiatriyhdistys, Helsinki 24.11.2009/Korja Varhainen vuorovaikutus lapsen kehityksen

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

VARHAINEN VUOROVAIKUTUS. KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen

VARHAINEN VUOROVAIKUTUS. KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen VARHAINEN VUOROVAIKUTUS KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen Varhainen vuorovaikutus on jatkumo, joka alkaa jo raskausaikana ja

Lisätiedot

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA Neuvolan perhetyö Kaarinassa Vuonna 2014 neuvolan perhetyö on vakiinnuttanut paikkansa osana ennaltaehkäisevää palvelujärjestelmää. Neuvolan perhetyössä toimii kaksi perheohjaajaa

Lisätiedot

Voimaantuva vanhemmuus - Opas odottaville ja pienten lasten vanhemmille

Voimaantuva vanhemmuus - Opas odottaville ja pienten lasten vanhemmille Voimaantuva vanhemmuus - Opas odottaville ja pienten lasten vanhemmille Opas on kehitetty Laurea ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä syksyllä 2012 Tekijät: Tia Luoto ja Mira Ponkilainen Sisällys Esipuhe

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Kasvu äidiksi Nainen siirtyy vauvan myötä äitiystilaan (Stern) Pystynkö pitämään pienen

Lisätiedot

KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen

KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen 0 Hyvät tulevat vanhemmat, Raskaus ja vanhemmaksi tulo on yksi merkittävimpiä elämän siirtymävaiheita. Tulevan uuden roolin omaksuminen on molemmilla vanhemmilla

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA

LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA LUONNOS/ te 170912 TUOTE KOTIPALVELU, LASTENHOITO- APU, VARHAINEN TUKI KOTIPALVELU, VAMMAISTEN LASTEN JA LASTEN- SUOJELUN AVOHUOLLON PERHEILLE 1) VARHAISEN TUEN TEHOSTETTU

Lisätiedot

Vahvuutta vanhemmuutteen vaikuttavuustutkimuksen tavoitteet

Vahvuutta vanhemmuutteen vaikuttavuustutkimuksen tavoitteet Vahvuutta vanhemmuutteen vaikuttavuustutkimuksen tavoitteet Tuovi Hakulinen-Viitanen, Tutkimuspäällikkö, Dosentti, TtT 28.9.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Taustaa tutkimukselle Vuorovaikutus on turvallisen

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 1. Yleistä Pidä kiinni-projektista, Talvikista ja Tuuliasta 2. Äiti ja perhe päihdekuntoutuksessa

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava sekä ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea lapsen ja vanhempien yhdessä olemista, kokemista ja

Lisätiedot

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012 3. lokakuuta 2012 Miessakit ry ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012 Isätyöntekijä Ilmo Saneri Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi

Lisätiedot

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Äitiys- ja lastenneuvolan sekä kouluterveydenhuollon valtakunnallinen

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA Projektityöntekijä Sirpa Kumpuniemi Sateenvarjo-projekti Rovaniemi 4.2.2009 Taustaa Synnytyksen jälkeistä masennusta 10-15 % synnyttäneistä Vanhemman

Lisätiedot

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Sidonnaisuudet Tutkija, Oulun yliopisto, PPSHP Psykoterapiakouluttaja,

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012. Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo

SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012. Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012 Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo UUPUMUS /MASENNUS/AHDISTUS SYNNYTYKSEN JÄLKEEN n. 10% synnyttäjistä alkaa ensimmäisen vuoden kuluessa synnytyksestä tai ulottuu raskauden

Lisätiedot

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Kehitetty Tampereen kaupungin

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNGIN PÄIVÄKOTIEN LASTENTAR- HANOPETTAJIEN AMMATILLISEN KASVUN KOKE- MUKSIA KASVATUSKUMPPANUUSKOULUTUKSESTA

KUUSAMON KAUPUNGIN PÄIVÄKOTIEN LASTENTAR- HANOPETTAJIEN AMMATILLISEN KASVUN KOKE- MUKSIA KASVATUSKUMPPANUUSKOULUTUKSESTA KUUSAMON KAUPUNGIN PÄIVÄKOTIEN LASTENTAR- HANOPETTAJIEN AMMATILLISEN KASVUN KOKE- MUKSIA KASVATUSKUMPPANUUSKOULUTUKSESTA Jonna Kylli Terhi Manninen Oulun seudun ammattikorkeakoulu Tutkimuksen taustoja

Lisätiedot

Otetaanko perheet puheeksi?

Otetaanko perheet puheeksi? Otetaanko perheet puheeksi? Vanhempien mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämishanke peruspalveluissa 13.6.2012 Minna Asplund Kaisa Humaljoki Mielen avain Sosiaali- ja terveysministeriön Kaste hanke

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot

Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot OPINTO-OPAS 2007 2008 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan laitos Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUKSEN ERIKOISTUMISOPINNOT, TUKEA LAPSELLE KUMPPANUUTTA KASVATTAJALLE

Lisätiedot

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VARHAISESTA TUESTA 28.9.2011 1 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lastenpsykoterapeutti ja theraplay-terapeutti kehittämispäällikkö, THL, lasten, nuorten ja perheiden osasto KEHITYKSEN

Lisätiedot

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani TUKEVA Kainuun osahanke Maarit Rusanen Sirpa Huusko Kristiina

Lisätiedot

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Tampereen kaupungin neuvolapalveluiden

Lisätiedot

Toimiva lapsi &perhe tutkimuksen tuloksia

Toimiva lapsi &perhe tutkimuksen tuloksia Toimiva lapsi &perhe tutkimuksen tuloksia Seinäjoki 17.11.2010 17.11.2010 Sipilä 1 Tuloksia Ovatko interventiot turvallisia haitta? Ovatko ne käyttökelpoisia? Perheenjäsenten ja työntekijöiden kokemukset

Lisätiedot

JYTY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2008

JYTY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2008 KT 1 JYTY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2008 Luottamusmieskoulutus Jyty ry 16. 17.1. Seinäjoki Luottamusmiesten perusopinnot I Jyty ry 23. 24.1. Vasa FM grundutbildning I Jyty ry 25.1. Rovaniemi Luottamusmiesten

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

ROVANIEMEN PILOTTI 2014 /8 2015/12 Tavoitteena edistävän ja ehkäisevän työotteen vahvistaminen moniammatillisesti ryhmätoiminnan keinoin

ROVANIEMEN PILOTTI 2014 /8 2015/12 Tavoitteena edistävän ja ehkäisevän työotteen vahvistaminen moniammatillisesti ryhmätoiminnan keinoin ROVANIEMEN PILOTTI 2014 /8 2015/12 Tavoitteena edistävän ja ehkäisevän työotteen vahvistaminen moniammatillisesti ryhmätoiminnan keinoin LAPSIPERHEIDEN PALVELUISSA RYHMÄMUOTOINEN TOIMINTA MENETELMÄOSAAJAT

Lisätiedot

Masentunut isä neuvolan asiakkaana Isien kokemuksia masennuksestaan ja tuen tarpeestaan perheen odottaessa lasta

Masentunut isä neuvolan asiakkaana Isien kokemuksia masennuksestaan ja tuen tarpeestaan perheen odottaessa lasta Masentunut isä neuvolan asiakkaana Isien kokemuksia masennuksestaan ja tuen tarpeestaan perheen odottaessa lasta Pirjo Kotkamo psyk.esh., psykoterapeutti, TtM-opiskelija Esityksen sisältö I Isä-hankkeen

Lisätiedot

HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS

HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS Sisällysluettelo: 1. Vanhemmuus 2. Odotus ja synnytys 3. Vauva 0-2kk 4. Vanhemmuuden väliarviointi kun vauva 2kk 5. Vauva 2-6kk 6. Vanhemmuuden väliarviointi kun vauva

Lisätiedot

22.10.2014 M.Andersson

22.10.2014 M.Andersson 1 Kommenttipuheenvuoro: Reflektiivinen työote Mll:n seminaari Helsinki Maarit Andersson, kehittämispäällikkö Ensi- ja turvakotien liitto 2 Aluksi Vallitseva yhteiskunnallinen tilanne, kuntien taloudellinen

Lisätiedot

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki Valtakunnalliset lastensuojelupäivät #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki ErinOmainen-hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kuulit sä meitä? - Erityislapsiperheiden moninaiset

Lisätiedot

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia

Lisätiedot

LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ. Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä

LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ. Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä Miksi me puhumme täät äällä? Aune, 53 Oma pieni perhe, 1 lapsi Suuri syntymäperhe, 13 lasta Vanhainkodin

Lisätiedot

PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS

PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS Liisa Keltikangas-Järvinen Helsingin yliopiston psykologian professori Vanhempien Akatemian luentotilaisuus Oulussa 16.10.2013 Ajan kuva: Kun vanhempi haluaa antaa hyvän kuvan

Lisätiedot

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta Perheiden auttaminen kansalaistoiminnan avulla Kaikille eväät elämään, 7.5.2019 sitoutumaton vapaaehtois- ja avustusjärjestö avustuksia vähävaraisille lapsiperheille perustettu 2009 muutaman äidin toimesta,

Lisätiedot

Käsitteitä omasta työstä omaan työhön

Käsitteitä omasta työstä omaan työhön Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Käsitteitä omasta työstä omaan työhön 1 LÄHTÖKOHTAINEN LUOTTAMUS LAPSEN TODELLISTUMINEN 2 Lähtökohtainen luottamus Luottamusta asiakkaaseen ja siihen, että

Lisätiedot

VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA)

VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 22.9.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi

Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti 2005-2008 Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi Kokeilu- ja kehittämisprojekti Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA Outi Ingberg Marja-Liisa Tirronen 05/2009 PERHETYÖ Suunnitelmallista / tavoitteellista Määräaikaista Muutokseen tähtäävää Tavoitteena tukea ja edistää erityistä

Lisätiedot

Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä

Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä Vertaiskonsultaatioseminaari 8.-9.6.2006 Metsä-Luostolla / 8.6.2006 / Maija Uramo Lapsikeskeisen lastensuojelun

Lisätiedot

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot 30 op Sosiaalialan erikoistumisopinnot/ Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUS

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa

Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa Seija Stocklin Erityissosiaalityöntekijä Psykoterapeutti Sofian Riihenkulma 4, 00700 Helsinki Johdanto Omat varhaiset, myönteiset hoivakokemukset; jokainen

Lisätiedot

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 FT, yliopistonlehtori Eira Suhonen Erityispedagogiikka Luennon teemat Turvallisessa ympäristössä on hyvä leikkiä Leikki vuorovaikutuksellisena

Lisätiedot

PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA

PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA Mielenterveyskeskus Lasten ja nuorten vastaanotto 0-20 v. lasten ja nuorten tunne-el elämään, käyttäytymiseen ytymiseen ja kehitykseen

Lisätiedot

Lapsiperheen arjen voimavarat

Lapsiperheen arjen voimavarat Lapsiperheen arjen voimavarat Hyvät vanhemmat! Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus kiireenkin

Lisätiedot

SISÄLLY SISÄLL SL Y UETTEL

SISÄLLY SISÄLL SL Y UETTEL SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1 AMMATTILAISENA KASVATUS-, SOSIAALI- JA TERVEYSALALLA 1.1 Lähihoitaja 1.2 Lähihoitajan toimintaympäristöt 1.2.1 Lähihoitajan toimintaympäristö muuttuu 1.3 Kasvun ja osallisuuden

Lisätiedot

Miten sinä voit? Miten

Miten sinä voit? Miten VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2- VUOTISRYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 30.8.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä kokeilu:

Lisätiedot

Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland

Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland Teoreettinen lähtökohta Raskausaikana vanhemman varhaiset, tiedostamattomat, esi-verbaaliset kokemukset aktivoituvat ja vaikuttavat mielikuviin vauvasta

Lisätiedot

Päiväkoti Saarenhelmi

Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden

Lisätiedot

Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK. www.vlkunto.fi

Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK. www.vlkunto.fi Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK www.vlkunto.fi Eeva Seppälä projektipäällikkö 29.10.2008 VLK ry Perustettu vuonna 1953 Arkkiatri Arvo Ylppö ja hänen vaimonsa Lea Ylppö olivat mukana

Lisätiedot

Hoitosuositus. Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä. Tutkimusnäytöllä tuloksiin

Hoitosuositus. Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä. Tutkimusnäytöllä tuloksiin Hoitosuositus Tutkimusnäytöllä tuloksiin Leikki-ikäinen lapsi tarvitsee mahdollisuuksia puhua ja käsitellä toimenpiteen herättämiä tunteita. Kuva: Shutterstock Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille

Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille Osaava vanhemmuus-hanke Marja Uotila, projektipäällikkö psykoterapeutti, sairaanhoitaja, työnohjaaja Suomen Mielenterveysseura Vanhemmuuden perusta Vanhemman

Lisätiedot

Näyttöön perustuvat vanhemmuuden tuen mallit. Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Helsinki 2.2.2016

Näyttöön perustuvat vanhemmuuden tuen mallit. Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Helsinki 2.2.2016 Näyttöön perustuvat vanhemmuuden tuen mallit Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Helsinki 2.2.2016 Näyttöön perustuva työ Tietoinen ja systemaattinen työ parhaimman saatavilla olevan tiedon hyödyntämiseksi

Lisätiedot

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Tuovi Hakulinen-Viitanen Tutkimuspäällikkö, Dosentti 13.9.2012 Tuovi Hakulinen-Viitanen 1 Säännölliset tapaamiset

Lisätiedot

Satakunnan ammattilaiset yhteistyössä lasta odottavan päihdeperheen kanssa

Satakunnan ammattilaiset yhteistyössä lasta odottavan päihdeperheen kanssa Satakunnan ammattilaiset yhteistyössä lasta odottavan päihdeperheen kanssa 8.6.2018 Tarja Sosala, kätilö, Satakunnan shp Heli Mäkelä, projektisuunnittelija, LAPE Satakunta Monialainen työskentely Monitoimijaista

Lisätiedot

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon

Lisätiedot

NEUVOLAN PERHETYÖ - VARHAISTA TUKEA PERHEILLE. Laura Pakkanen & Anna-Kaisa Utriainen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, sosiaaliala

NEUVOLAN PERHETYÖ - VARHAISTA TUKEA PERHEILLE. Laura Pakkanen & Anna-Kaisa Utriainen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, sosiaaliala NEUVOLAN PERHETYÖ - VARHAISTA TUKEA PERHEILLE Laura Pakkanen & Anna-Kaisa Utriainen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, sosiaaliala Monimuotoista, monimerkityksistä, arvokasta, ainutlaatuista perheiden elämää

Lisätiedot

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Lisätiedot

LAPSI, NUORI JA PERHE YHTEISTYÖSTÄ VOIMAA. Päivi Lindholm Lastenpsykiatrian ja foniatrian erik. lääk. Perheterapeutti

LAPSI, NUORI JA PERHE YHTEISTYÖSTÄ VOIMAA. Päivi Lindholm Lastenpsykiatrian ja foniatrian erik. lääk. Perheterapeutti LAPSI, NUORI JA PERHE YHTEISTYÖSTÄ VOIMAA Päivi Lindholm Lastenpsykiatrian ja foniatrian erik. lääk. Perheterapeutti Sidonnaisuudet Apulaisylilääkäri, OYS lastenpsykiatrian klinikka Yliopisto-opettaja,

Lisätiedot

Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi. Theraplayterapeutti Psykoterapeutti

Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi. Theraplayterapeutti Psykoterapeutti Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi Toimintaterapeutti (AMK) Theraplayterapeutti Psykoterapeutti Teinivanhemmuus voi olla valinta tai yllätys Merkitys kiintymyssuhteen

Lisätiedot

VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013. 22.5.2013 Osallisuuden helmi

VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013. 22.5.2013 Osallisuuden helmi VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013 22.5.2013 Osallisuuden helmi Hallinnointi: Hanketta hallinnoi Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Hankkeen johtajana toimii Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Kyselyllä haluttiin tietoa Millainen toiminta kiinnostaa

Lisätiedot

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen

Lisätiedot

Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa

Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa MAARIT VÄISÄNEN PROJEKTIVASTAAVA VALOT HANKE MIKKELIN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY Tärkeämpää kuin ongelman ratkaiseminen on ongelman

Lisätiedot

POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen -hanke 1.1.2014 31.10.2016

POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen -hanke 1.1.2014 31.10.2016 POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen -hanke 1.1.2014 31.10.2016 HANKKEEN TAVOITTEET: Vahvistaa lasten, nuorten ja perheiden osallisuutta palveluiden

Lisätiedot

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde työn ydin on asiakkaan ja työntekijän kohtaamisessa

Lisätiedot

Syrjäytymiskierteen katkaiseminen ja syrjäytymisen ennaltaehkäisy. Mirjam Kalland VI Valtakunnalliset neuovolapäivät

Syrjäytymiskierteen katkaiseminen ja syrjäytymisen ennaltaehkäisy. Mirjam Kalland VI Valtakunnalliset neuovolapäivät Syrjäytymiskierteen katkaiseminen ja syrjäytymisen ennaltaehkäisy Mirjam Kalland VI Valtakunnalliset neuovolapäivät 2.11.2004 Esitelman päätemat syrjäytymiseen johtuvat riskitekijät syrjäytymisen ennaltaehkäisy

Lisätiedot

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

TtM Heidi Reunanen ja Professori Eija Paavilainen Tampereen yliopisto

TtM Heidi Reunanen ja Professori Eija Paavilainen Tampereen yliopisto Lasten kaltoinkohtelun riskin tunnistaminen terveydenhuollossa. Riskinarviointityökalun käyttöönotto, moniammatillinen tuki ja koulutus hanke (2016 2018) TtM Heidi Reunanen ja Professori Eija Paavilainen

Lisätiedot

Katariina Haapasaari 31.10.2013. Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa

Katariina Haapasaari 31.10.2013. Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa Katariina Haapasaari 31.10.2013 Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa Yhdessä tehden ajoissa omaishoitajan tukena projekti 2009-2011 Projektin toiminta-alue Etelä-Pohjanmaalla:

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Tukea huostaanotettujen lasten vanhemmille

Tukea huostaanotettujen lasten vanhemmille Tukea huostaanotettujen lasten vanhemmille VOIKUKKIA-verkostohanke Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto Sininauhaliitto 8.1.2014 VOIKUKKIA- verkostohanke 2012-2015 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliiton

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelusta Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelulain kokonaisuudistus tuli voimaan 1.1.2008 Kaikkien lasten kehityksen turvaaminen Ongelmien ehkäiseminen

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

Lukuvalmiuksien kehittyminen varhaislapsuudessa

Lukuvalmiuksien kehittyminen varhaislapsuudessa Lukuvalmiuksien kehittyminen varhaislapsuudessa Akatemiatutkija Minna Torppa (minna.p.torppa@jyu.fi) Luetaan yhdessä lapsen kanssa Koulutuspäivä, Aluehallintovirasto Joensuu 4.5.2018 JYU. Since 1863. 3.5.2018

Lisätiedot

LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA

LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA Terveystarkastukset lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa -menetelmäkäsikirjassa (2011) todetaan että seksuaaliterveyden edistäminen on tärkeä

Lisätiedot

Hanna Mäkiaho CEO. Susanna Sillanpää Director of Customer Relations and Sales. Sarita Taipale Director of Development

Hanna Mäkiaho CEO. Susanna Sillanpää Director of Customer Relations and Sales. Sarita Taipale Director of Development Family Support House Oy 0 Mobiilipohjaisia sovelluksia perheiden tukemiseen 0 Työvälineitä ammattilaisille 0 Pelejä perheille 0 Vuorovaikutuksen vahvistaminen 0 Vanhemmuuden tukeminen 0 Ennaltaehkäisevä

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Jaana Salminen, johtava puheterapeu3 Helsingin kaupunki, Kehitysvammapoliklinikka jaana.salminen@hel.fi 1 Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Lisätiedot

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen - Toimiva lapsi&perhe menetelmäkoulutus syksy 06 kevät 07 Beardsleen perheinterventio, lapset

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

Kirjallisuuslista. Lapin yliopisto ja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Kirjallisuuslista. Lapin yliopisto ja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kirjallisuuslista Lapin yliopisto ja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus 2012 Pohjola Anneli, Kemppainen Tarja & Väyrynen Sanna (toim.) 2012. Sosiaalityön vaikuttavuus. Lapin yo-kustannus. Anneli

Lisätiedot

Hyvä elämä hyvä mieli Lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi

Hyvä elämä hyvä mieli Lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi Hyvä elämä hyvä mieli Lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi Toiminnanjohtaja Marita Ruohonen Suomen Mielenterveysseura 5.2.2008 Marita Ruohonen 1 Lapset, nuoret ja perheet Hallituksen politiikkaohjelma

Lisätiedot