Lyhyt yhteenveto sukumme vaiheesta ja sukututkimuksesta
|
|
- Mauno Järvinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Mauri Lehikoinen Sukuesitelmä Lehikoisten ensimmäisessä sukukokouksessa Juuassa Lyhyt yhteenveto sukumme vaiheesta ja sukututkimuksesta Omat sukujuureni ovat täältä, sillä isäni Väinö Lehikoisen kotipaikka sijaitsi Tuopanjärven rannalla Peukaloniemessä. Isäni laati minulle ensimmäisen sukututkimuksen 20 vuotta sitten jossa olivat hänen vanhempansa, isovanhempansa, sedät, tädit ja heidän lapsensa perheineen. Ja siitä sitten jatkoin itse sukumme tutkimusta. Parin vuoden päästä aloittamisesta minulla alkoi olla jo oma sukuhaarani selvitettyä ja aloin kerätä tietoa myös muista Lehikoisten sukuhaaroista. Apua tutkimukseeni sain Jaakko Niemeltä Ylöjärveltä, Martti Poikoselta Oulusta ja Eero Mikkoselta Jyväskylästä sekä monelta muulta sukumme jäseneltä. Tutkimusta tehdessä vastaani tuli myös Lehikoisia joilla ei ollut yhteyksiä Juukaan. Niinpä aloin hiukan tutkimaan myös näitä Lehikoisia. Lehikoiset voidaankin jakaa kolmeen eri sukuhaaraan jotka eivät välttämättä ole sukua keskenään. Sukutiedostoni käsittää Juuan sukuhaaran kuuluvia Ilomantsin sukuhaaraan kuuluvia 4200 ja Karjalan kannaksen Lehikoisia on 550. Etelä-Savon Lehikoisia enkä Lehkosia ole tutkinut. Vanhimmat tiedot Lehikoisten suvusta ovat Muolaasta, 1544 Lauri Lehichkon ja 1561 Pekka Lähickoin. Savossa Suomen hopeaveroluettelossa v mainitaan Juvan Maivalasta Olli Lehickon, Paavo Lehikoin, Juho Lehikoin ja Pekka Lehikoin. Myöhemmin Lehikoisia esiintyy aikakirjoissa Pielisjärvellä, Juuassa ja Ilomantsissa sekä Karjalan kannaksella Hiitolassa, Ruskealassa ja Sortavalan ympäristössä. Sukunimi Lehikoinen on nimenä lehti johdannainen joka tarkoittaa peltojen keskellä olevaa pientä lehtimetsiköä eli lehikkoa. Nimi on kehittynyt nykymuotoonsa vuosien aikana Lehichkon, Lähickoin, Lehickäin, Lehickon, Lehikoin, Lehikoinen. Lehikoinen nimisiä henkilöitä elää keskuudessamme vuotta sitten tutkimusta aloittaessani Lehikoisen nimisiä oli 200 vähemmän joten ainakin toistaiseksi syntyvyys on ollut suvun keskuudessa suurempaa kuin kuolleisuus.
2 2 Väestörekisterikeskuksen Lehikoinen Lkm Sukunimitilasto Miehet Naiset Suomessa Ulkomailla Nykyisenä nimenä Entisenä nimenä Kuolleilla Yhteensä Suvun alkuvaiheita 1600-luvulla vaihtui väestö melkein kokonaan osassa Pohjois-Karjalaa, sotien seurauksena kreikkalaiskatoliset lähtivät Vienan Karjalaan, Inkerinmaalle ja jotkut kauemmas. Luterilaiset: savolaiset ja pohjalaiset muuttivat vähitellen tilalle. Mitään pakolla ajoa ei kaiketi tapahtunut. Taloja oli vuosia autioina ja jossain vuosikymmeniä. Tulijoiden joukossa oli myös Lehikoisia. Vuonna 1617 oli Lehikoisia Savossa neljä ja Juuassa yksi; Lassi Lehikoinen. Lassi on tullut ilmeisesti Savosta Pohjois-Karjalaan etsimään itselleen asuinsijaa sillä yleisesti tiedettiin täällä olevan saatavilla ortodokseilta vapautuneita tiloja. Tulemisen syynä saattoi olla myös verojen tai sotaväen pakoilu.
3 Lassi Lehikoista oli yritetty verottaa myös Kajoossa vuonna Ja seuraavan kerran merkintä hänestä löytyy Käkisalmen läänin maakirjasta jonka mukaan vuonna 1637 Juuan Kajoon kylässä asui Lass Lehikoin ja kaksi muuta miestä ilmeisesti pojat Matti ja Lassi, jotka ovat syntyneet noin Puolison nimeä ei mainita sillä naisia ja tyttäriä ei laskettu, niistä ei ollut niin väliä, sillä he eivät veroja maksaneet. Vuonna 1638 on Lassi Lehikoinen Ritoniemellä kalastajana ja kirjoista löytyy maininta hänen apajapaikastaan Kannaksenlahdella josta hän muutti Larinsaareen mistä oli v ostanut Teppana Lariselta niityn Larinsaaren päästä. Suvussa kulkevan tarinan mukaan Lassi Lehikoinen oli ostanut valtiolta Juuan kirkon rakentamiseen varatut hirret ja rakentanut niistä suuren talon Larinsaareen. Vuonna 1640 Larinsaaressa Lassi Lehikoisella on veroa 7 arvoruplaa eli hän oli Juuan suurin luterilainen veronmaksaja. Suurin oli Karjalan kreikanuskoinen Parfei Ontronen 15 arvoruplaa. Lasse kuolee n Juuan Larinsaaressa ja häntä voidaan pitää Lehikoisten suvun kantaisänä Juuassa. 3 Lasse Lehikoisen perheen jälkeläiset Mats Lassinpoika Lehikoisella oli kolme lasta Paavo, Tuomas ja Anna. Paavosta ei ole löytynyt merkintöjä Juuasta. Tuomas kuoli nälkään suurina nälkävuosina ja hänen Mikko poikansa todetaan veronmaksuun kyvyttömäksi. Tytär Anna löytyi Ilomantsista jossa oli avioitunut Pekka Hassisen kanssa. Olisivatko veli Paavo ja veljenpoika Mikko myös menneet Ilomantsiin on vielä tutkimatta, mutta täysin mahdollista. Lassi Lassinpoika Lehikoisella oli kaksi poikaa Heikki ja Markku. Juuan Lehikoiset voidaan jakaa tässä vaiheessa kahteen sukukuntaan Heikki Lassinpojan ja Markku Lassinpojan jälkeläisiin. Heikki Lasinpoika Lehikoisen osalta sukua jatkoivat Olli Lehikoinen ja Heikki Lehikoinen. Markku Lassinpoika Lehikoisen osalta Heikki Lehikoinen ja Pentti Lehikoinen. Sukuhaarat yhtyvät vuonna 1712 kun vuonna 1687 syntynyt Antti Ollinpoika Lehikoinen ja vuonna 1689 syntynyt Valpuri Markuntytär Lehikoinen avioituvat keskenään. Antti ja Valpuri Lehikoinen olivat kolmannet serkut keskenään. Siihen aikaan haettiin puoliso yleensä naapurista tai lähikyliltä. Ihan läheiset eivät kuitenkaan voineet avioitua, siitä kyllä pitivät papit hyvin huolen. Antti Ollinpoika Lehikoinen mainitaan 1726 Pielisen ympäristön veronkantokirjassa talolliseksi isä Ollin jälkeen. Lapsia Valpuri ja Olli saivat viisi Olli, Elli, Antti Markku ja Heikki. Joista suku on jatkunut näihin päiviin asti kaikkien muiden paitsi Markun osalta joka kuoli 20 vuotiaana eikä kerinnyt perustaa perhettä. Heidän jälkeläisistä voidaan nimetä ensimmäiset neljä Juuan Lehikoisten sukuhaara. Heikki Lassenpojan sukukunta 1. Olli Antinp. Lehikoisen sukuhaara Olli Antinp. Lehikoinen s meni naimisiin nunnanlahtelaisen Anna Savolaisen kanssa ja asui perheineen Nunnanlahdessa nro 7, 6, ja 5. Ollilla ja Annalla oli 8 lasta ja jälkeläisiä tiedetään olevan liki 3500 joista mainittakoon: Pojanpoika Olli Markunp. Lehikoinen s körttiläinen toimi kirkon kuudennusmiehenä. Tehtävää jatkoi sitten 1828 syntynyt Juho poika. Kuudennusmies (sexman) tehtävää hoitivat vakaiksi ja tunnollisiksi tunnetut ja luottamusta nauttivat pitäjän miehet. Valinta suoritettiin kirkonkokouksessa. Kuudennusmies kantoi teini, paloapu, ja palkkiorahat. Toimitti papiston ja nimismiehen kanssa kirkon penkkijakoa, jakeli velvollisuuksia kyläkunnille, huolehti ehtoollisleipien saannista, kyydityksistä, sairaan kuljetuksista, antoi ilmi huonosti käyttäytyneet ja oli mukana
4 tilintarkastuksissa. 4 Myöhempiä tämän sukuhaaran henkilöistä voisi mainita ainakin uunimestari Pekka Juhonp. Lehikoisen s ja nyt kolmannessa polvessa uuneja valmistava, tämän sukukokouksen avannut Juhani Lehikoisen. Tässä sukuhaarassa näyttäisi olevan muutoinkin puuhakkaita ihmisiä sillä Pekan pikkuserkku Aatami Hemminp. Lehikoinen, s oli Salokylän koulun puuhamies ja rakentaja. Ja 3. serkku Akseli Antinp. Lehikoinen s toimi Juuan lainajyvästön vastuullisena hoitajana. 2. Elli Antintr. Lehikoisen sukuhaara Elli Antintr. Lehikoinen, s Larinsaaressa ja puoliso Iisakki Iisakinp. Siponen s Pielisjärvi. Lapsia he saivat 7 ja jälkeläisiä heillä on liki 1800 jotka löytyvät Siposten suvusta on julkaistusta sukukirja. 3. Antti Antinp. Lehikoisen sukuhaara joka on suurin sukuhaaramme Antti Antinp. Lehikoinen, s Larinsaaressa, k Larinsaaressa. Asui Juuan Larinsaaressa tilalla nro. 1. Toimi Juuan kirkonmiehenä eli seurakunnan isäntänä. Juuan ensimmäinen kirkko rakennettiin Antin maalle. Korvaukseksi sovittiin kättä päälle lyöden, että hänen kirkkojouseltaan poistetaan maksut ja että hänelle raivataan pelto tai niittyä hänen osoittamalleen paikalle 40 työpäivän arvosta. Pelto jäi seurakunnalta kuitenkin tekemättä ja Antti suostui sovitteluajan jälkeen kaikkiaan viiden hopeataalariin korvaukseen.
5 Kirkko valmistui Juukaan 1746 ja Antti osti 1767 kirkkoon kellon 50 taalerilla. Kellon oli tuonut Juhana Ruokolainen Tukholmasta Oulun kautta Juukaan omalla kustannuksellaan. Kellossa lukee toisella puolella suomeksi: "Rakastakaa veljiä, Peljätkää Jumalata, Kunnioittakaa Kuningasta. 1.Petr. 2, W:17". (Uudessa testamentissa Pietarin 1. kirje jae 17: Kunnioittakaa kaikkia, rakastakaa veljiä, peljätkää Jumalaa, kunnioittakaa kuningasta). Toisella puolella on ruotsista suomennettuna: "Ruotsin kuninkaan Adolf Fredrikin ja kuningatar Lovisa Ulrikan aikana, jolloin tohtori John. Nylander oli Porvoon piispana ja Jaakko Stenius Pielisen ympäristön kirkkoherrana, valoi tämän kellon Juuan seurakunnalle Joh. Fahlsten Tukholmassa v. 1758". Antti oli varakas ja hän omisti puolet yhdestä Juuan myllyistä, joita siihen aikaan oli Juuassa neljä. Toisen puolen Antin myllystä omisti samainen Juhana Ruokolainen. Antti oli kahdesti naimisissa. Ensimmäinen puoliso oli samasta Siposten perheestä kuin Elli siskolla. Riitta Iisakintytär Siponen, s. 1718, k Larinsaaressa. Riitan kuoltua Antti avioitui 56 vuotiaana 35 vuotta nuoremman Paalasmaalla 1755 syntyneen Anna Kaisa Paavontr. Nevalaisen kanssa. Lapsia oli ensimmäisestä liitosta 8 ja heillä on jälkeläisiä Toisesta liitosta syntyneellä Taavilla jälkeläisiä tunnetaan Antin ja Riitan jälkeläisistä mainittakoon: Poika Antti Antinpoika Lehikoinen s Oli yksi lukkarin valintaa kohtaan. Vuonna 1805 Antti sekä muut Larinsaaren ja Nunnanlahden Lehikoiset olivat vahvasti eri mieltä muiden kanssa pitäjän lukkarin valinnasta he estivät valitun lukkari Lindblandin pääsyn kirkkoon toimittamaan tehtäväänsä ja he vetivät lukkarin pois penkistään, kantoivat ulos kirkosta ja heittivät kirkonaidan ulkopuolelle. Valitsematta jäänyt lukkari Axlin astui lukkarinpaikkaan kirkossa ja jatkoi veisuuta, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Seuraukset olivat kovat: hovioikeus määräsi pahimmille kapinallisille 1 vuoden ja 3 kuukautta pakkotyötä linnassa, sakkoja tuli monille parin hevosen verran ja Röplävän isäntä Markku Lehikoinen sai 40 paria raippoja. Tämä tapaus johti osaltaan siihen, että Juukaan nimettiin 1806 kruununmieheksi lippumies luutnantti Axel Axelson joka toimi tehtävässä aina vuoteen 1823.
6 Pojanpoika Markku Markunp, Lehikoisen s muutti 1816 perheineen Enon Nesterinsaareen. Tästä sukuhaarasta on julkaistu Eija Lehikoisen toimesta sukukirja Juuan Larinsaaresta Enon Nesterinsaareen. Pekka Juhonp. Lehikoinen s oli Juuan työväenyhdistyksen puheenjohtaja toimien useissa kunnallisissa luottamustehtävissä. Pekka oli töissä 1910 luvulla Venäjällä tullen takaisiin Jukaan ennen vallankumousta Suomi itsenäistyi ja seuraavana vuonna oli kansalaissota. Kaksi poliisia nouti konekivääreiden kanssa Pekan kuulusteluihin. Kyläläiset sanoivat että "ee sitä tiijjä mikä mies se on kun se on Vennäältä tullu". Kun Pekka oli ollut pidätettynä muutaman kuukauden, oli Milda vaimo mennyt vaatimaan poliisilta "tapporahoja". Silloin poliisi oli kuitenkin vapauttanut Pekan, syyttömänä vakoilusta josta häntä oli epäilty. Pekan veli Antti Juhonp. Lehikoinen s toimi kansanedustajana kolmeen otteeseen Martti Paavonp. Lehikoinen s piiriagrologi joka toimi appensa Väinö Adam Väyrysen s jälkeen Juuan helluntaiseurakunnan johtajana. Myös itse kuulun tähän sukuhaaraan samoin nettisivumme ylläpitäjä Lehikkolan tilan isäntä Markku Lehikoinen sekä kirkkoherra Jouni Lehikoinen ja sukukokousvalmistelut aloittanut Martti Lehikoinen ja hänen Kauko veljensä joka toimi AKT:n puheenjohtajana. Sukuhaaran suuruutta kuvannee se, että olemme Markun kanssa 7. Jounin kanssa 6. sekä Martin ja Kaukon kanssa 4. serkut keskenämme. 4. Heikki Antinp. Lehikoisen sukuhaara Heikki Antinp. Lehikoinen, s Larinsaari 4 k Juuka. Puoliso Valpuri Karppinen s. 1725, k. Juuka. Lapsia heillä tiedetään olleen ainakin 6 ja on jälkeläisiä Kosulan Lehikoiset kuuluvat tähän sukuhaaraan joista mainittakoon: Heikin pojanpoika Antti Aataminp. Lehikoinen s Toimi 1814 kirkkoväärtinä eli seurakunnan taloudenhoitajana. Nykyinen Kosulan vanha talo on rakennettu Antin toimesta 1830-luvun alkupuolella. Perimätiedon mukaan tätä edeltävä rakennus on sijainnut Kosusen kankaalla pellon pohjoispuolella. Antin pojan pojan poika Antti Tahvonp. Lehikoinen, s Larinsaaressa. Oli opiskelemassa Mustialan maamiesopistossa Tammelassa ja joutui punaisten ampumaksi 6
7 osallistumatta varsinaisiin sotatoimiin. Tähän sukuhaaraan kuuluvat myös tunnetut taiteilijat, Polvijärvellä syntyneet sisarukset, Milja Tanelintr. Aarnio os. Lehikoinen, kuvanveistäjä, keraamikko, s Asuu Turussa ja Niilo Tanelinp. Lehikoinen, tunnettu Kalevala aiheisista töistään s Asuu Punkaharjulla. Sukukokouksemme järjestelijöistä kuuluu tähän sukuhaaraan keskenään kolmannet serkukset Päivi Mänty, Raija Patrikainen ja Lapinlahdella nykyään asuva Mauri Lehikoinen. 5. Heikki Heikinpoika Lehikoisen sukuhaara 7 Lassi Lehikoinen talollinen s Pielisjärvi Juuka, Kajoon kylä k Pielisjärvi Juuka, Larinsaari vaimo s k Larinsaari Henrik Lehikoinen s Juuka, Vaikko k. Juuka, Larinsaari vaimo Henrik Lehikoinen s. noin 1661 Juuka k Juuka, Ahmovaara Vihitty Kristina Turpeinen s k Juuka Ingeborg Lehikoinen s. noin 1710 Valborg Lehikoinen s. noin Pentti Lehikoinen talollinen s Juuka, Ahmovaara k Juuka + Kristiina Lehikoinen s Juuka k Pielisjärvi, Puso Sukua jatkoi myös toinen Heikki Lassin pojista Heikki Lehikoinen syntyi 1661 ja avioitui 20 vuotta itseään nuoremman Inkeri Turpeisen s kanssa. Vuoden 1726 Pielisen ympäristön verokirjan mukaan Heikillä oli asuntoja 1, maaluku ½ ruplaa, lehmiä 1, lampaita 2, ohraa kylvetty 3 kappaa ja verotettu summa 16 äyriä. Lapsia tiedetään Heikillä ja Inkerillä olleen 4, kolme tytärtä ja yksi poika. Sukuhaara on vielä suurelta osaltaan tutkimatta, mutta jotain tietoa lasten jälkeläisistä on jo tiedossa. Kaksostytöt Inkeri ja Valpuri syntyivät n. 1710, mutta kuolivat pienenä. Kolmas tytär Tiina Heikintytär Lehikoinen s avioitui Pusoon Antti Pekkarisen kanssa ja saivat 12 lasta. Poika Pentti Heikipoika Lehikoinen syntyi Oli talon isäntä Ahmovaarassa ja naimisissa Larinsaaressa syntyneen Margareetta Pakarinen kanssa. Tästä liitosta syntyi Ahmovaarassa 10 lasta joitten osalta suku on jatkunut: Tiina Pentintr. Lehikoinen, s avioitui Pielisjärven Kylänlahdellle Juho Honkasen kanssa ja saivat 10 lasta. Juho Pentinp. Lehikoinen, s.1747 Juuka, Ahmovaara. Puoliso Marketta Honkanen. Lapsia viisi. Pentti Pentinp. Lehikoinen, s Puoliso Anna Miettinen s lapsia 10. Antti Pentinp. Lehikoinen, s oli kahdesti naimisissa ensimmäinen puoliso Inkeri Matintr. Turunen ja toinen puoliso Helena Antintr. Saastamoinen. Ensimmäisestä liitosta on 7 ja toisesta 2 lasta.
8 8 Matti Pentinpoika Lehikoinen, s naimisissa Anna Huttunen s kanssa lapsia 10. Markku Lassenpojan sukukunta Lass Lehikoinen talollinen, kalastaja s k Juuka, Larinsaari vaimo Lassi Lehikoinen talollinen s Pielisjärvi Juuka, Kajoon kylä k Pielisjärvi Juuka, Larinsaari vaimo s k Larinsaari Markus Lehikoinen tilallinen s Juuka, Vaikko k Juuka, Larinsaari Vihitty 1652 vaimo emäntä s k Henrik Lehikoinen talollinen Juuan Ahmovaarassa nro 2 s Juuka, Larinsaari k Larinsaari kuumetautiin + Pentti Lehikoinen talollinen s Juuka, Larinsaari k Juuka, Larinsaari + Markus Lehikoinen s. noin 1667 Juuka, Larinsaari Toinen Lassin pojista Markku Lassinp. Lehikoinen syntyi n Hänet mainitaan Pielisjärven historiassa ja hänet löytää myös Juuan isäntäluetteloista v Oli kahdesti aviossa, ensimmäisestä pojat Pentti ja Heikki sekä toisesta liitosta Markku. Markku Lassinpojan kuoltua v pojat luovuttivat äitipuolelleen perintönä tynnyrin viljaa ja 3 kuparitaaleria. Markun toisesta avioliitosta syntynyt Markku Markunpoika Lehikoinen, s. noin 1667 meni naimisiin Silja Antintr. Tanskanen kanssa. He asuivat Nunnanlahdella jossa perheeseen syntyi kaksi tytärtä Aune Lehikoinen s ja Anna Lehikoinen s Jälkeläisiä ei ole löytynyt. Ensimmäisen avioliiton pojista Heikki Markunpoika Lehikoinen s eli poikkeuksellisen vanhaksi sillä 1753 kirkonkirjaan on merkitty alleviivattuna hänen kuoliniäkseen 96 vuotta. Heikki oli naimisissa Margareetta Tanskasen kanssa ja lapsia tiedetään heillä olleen ainakin kolme. Joista Valpuri meni naimisiin kolmannen serkkunsa Antti Ollinpoika Lehikoisen kanssa. Heidän jälkeläiset tuli jo aiemmin kerrottua. Muilla perheen lapsilla Kaisalla ja Markulla ei tiedetä olleen jälkeläisiä. Toinen Markunpoika Pentti Lehikoinen syntyi n eli Larinsaaressa. Juuan asukasluetteloissa v esiintyy Larinsaaressa vain yksi talokas Pentti Lehikoinen. Hän löytyy myös v Juuan verokantokirjasta. Verotietojen mukaan hän oli varsin varakas talollinen. Maatalouden lisäksi Pentti kävi terva kauppaa. Tervalla oli tuntuva merkitys pohjoiskarjalaisen talonpojan taloudessa ja siellä tuotettiin melkoisia tervaeriä. Vuonna 1685 Pentti osti vuonislahtelaiselta Olli Ahoselta 11 tynnyriä tervaa. Tällaisen tervaerän tuottamiseen tarvitaan
9 62 kuutiometriä tervaspuuta sen aikaisilla menetelmillä. Pentti oli naimisissa Riitta Siponen kanssa ja heillä oli ainakin kolme Larinsaaressa syntynyttä lasta Maria, Pentti ja Antti. Lapsia oli tietävästi enemmänkin, mutta lapsikuolleisuus oli erittäin suurta noihin aikoihin. 6. sukuhaara Maria Pentintr. Lehikoinen syntyi 1690 ja meni naimisiin Juho Iisakinp. Väyrynen kanssa joka oli Ievalan isäntä, lautamies. He saivat 6 lasta ja jälkeläisiä löytyy n osittain tähän päivään asti tutkittuina. Väyrysten suvusta on tehty sukukirja jossa on myös Juuan sukukuntaa sukuhaara Pentti Pentinp. Lehikoisen sukuhaara Pentti syntyi 1702 oli isäntä Larinsaaren tiloilla nro 1, 3 ja 5. Hän oli naimissa Anna Savolaisen kanssa. Perhessä oli 9 lasta joista 6 osalta suku on jatkunut: Pentti Pentinp. Lehikoinen, s oli naimissa Marketta Horttanaisen kanssa lapsia heillä oli 9 ja jälkeläisiä on tiedossa liki Riitta Pentintr. Lehikoinen, s oli naimissa Juho Kiiskinen s. 1715, lapsia 5 ja jälkeläisiä löytyy Sikke Pentintr. Lehikoinen, s oli naimisissa Pekka Horttanaisen kanssa lapsia 5 ja jälkeläisiä on tiedossa 120. Maria Pentintr. Lehikoinen s oli kahdesti naimisissa 1. puoliso Yrjö Huttunen ja 2. puoliso Risto Karttunen. Lapsia tiedetään olleen ensimmäisestä liitosta 5 ja toisesta 1. Markku Pentinp. Lehikoinen, s oli naimissa Anna Timosen lapsia oli 11 ja jälkeläisiä löytyy yli Annan kuoltua Markku avioitui 45 vuotiaana 20 vuotiaan Sohvi Turusen kanssa. Ja vaikka Sohvi oli 25 vuotta Markkua nuorempi niin tästä liitosta ei tiedetä olevan jälkeläisiä. Helena Pentintr. Lehikoinen, s oli naimissa Pekka Heiskasen kanssa ja lapsia oli ainakin 5 joiden jälkeläisiä on tiedossa 160. Tämän sukuhaaran eräs tunnetuin jälkeläinen lienee taidemaalari Eero Heikinp. Lehikoinen, s.1903 Juuka, k Helsinki. Ennen sotia Eero asui ja työskenteli pääasiassa Viipurissa ja on maalannut
10 mm. Rautjärven kirkon alttaritaulun v Sodan ja välirauhan ajan hän asui Juuassa Martta Karjalaisen luona ja maalasi akvarelleja ja öljyväritöitä Juuan maisemista. Sodan jälkeen hän maalasi yksinomaan Viipuri-aiheisia tauluja. Hänen teoksia on Hämeenlinnan ja Ateneumin sekä yksityisissä taidekokoelmissa. 8. Sukuhaara Antti Pentinp. Lehikoinen 10 Markus Lehikoinen tilallinen s Juuka, Vaikko k Juuka, Larinsaari vaimo emäntä s k Pentti Lehikoinen talollinen s Juuka, Larinsaari k Juuka, Larinsaari Brigita Siponen s. noin 1662 arvio k Juuka, Larinsaari Antti Lehikoinen talollinen s Juuka, Larinsaari k Juuka Vihitty Kirstin Kirjavainen s k Juuka + Markus Lehikoinen talollinen Juuka 12 s Juuka, Nunnanlahti k Juuka, vanhuudenheikkouteen + Antti Lehikoinen talollinen Juuka nro 31 Longanvaara s Juuka, Nunnanlahti k Juuka Hans Lehikoinen s Juuka 18 k Olli Lehikoinen asui yksin Juuka nro 32, muuttanut pois v s Juuka 18 + Henrik Lehikoinen s Juuka 19 Pentti Lehikoinen s Juuka 18 k Anna Lehikoinen s Pielisjärvi, Larinsaari k Juuka 15 Heikkilä Regina Lehikoinen s Juuka 18 + Margareta Lehikoinen s Pielisjärvi, Juuka 18 k Pentti s oli naimisissa Kirsti Kirjavasen, s kanssa. Lapsia heillä oli 9 joista Hannu kuoli lapsena, Olli oli yksinasuja ja muutti pois Juuasta 33 vuotiaana eikä ole tavoitettu sen jälkeen. Pentti kuoli 26 vuotiaana perheettömänä. Myöskään tyttäristä Annalle, Reginalle ja Reetalle ei ole perhetietoja löytynyt. Sen sijaan Markku Antinp. Lehikoinen s meni naimisiin Valpuri Antintr. Lehikoinen s kanssa. He olivat keskenään kolmannet serkut sillä Valpuri on Heikki Lassinpojan jälkeläisiä. Markku ja Valpuri
11 saivat 14 lasta joille löytyy jälkeläisiä Antti Antinp. Lehikoinen, s naimisissa Marketta Heiskasen kanssa ja lapsia heillä oli 11, mutta jälkeläisiä on tiedostossa vain 145. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sukuhaara olisi kuihtunut vaan se on tutkimatta. Heikki Antinp. Lehikoinen, s oli kahdesti naimisissa 1. puoliso Kaisa Karjalainen ja 2. puoliso Kaisa Kokkonen. Lapsia on ensimmäisestä liitosta 2 ja toisesta 9 ja jälkeläisiä on tiedossa 640. Anna Antintytär Lehikoinen, s avioitui Heikki Väyrysen kanssa s Lapsista 6 jatkoi sukua ja jälkipolvea tiedetään olevan liki 700 jotka löytyvät Väyrysten sukukirjasta. Marketta Antintytär Lehikoinen, s oli kahdesti naimisissa 1. puoliso oli Tapani Repo s Lapsia heillä oli 6 ja jälkeläisistä on tiedossa 22. Toinen Marketan puoliso oli myös leskeksi jäänyt Larinsaari 2:n isäntä Antti Antinpoika Lehikoinen s Marketta ja Antti olivat keskenään 4. serkut ja yhteisiä lapsia ei heillä ollut. 11 Muut Lehikoisten sukukunnat 9. sukuhaaran muodostavat Ilomantsin Lehikoiset Ilomantsista löytyi neljä Lehikoisten sukuhaaraa joiden tiedot löytyvät 1680 alkaen. Heidän keskinäistä sukuyhteyttä ei tunneta. Kuten alussa kerroin niin olen miettinyt voisivatko he olla Matti Lassinpojan jälkeläisiä? Sisar Anna löytyi Ilomantsista, niin miksei voisi olla mahdollista, että myös Paavo veli ja Tuomaksen poika Mikko olisivat kulkeutuneet Juuasta Ilomantsiin. Sotien seurauksena on paljon asiakirjoja kadonnut Ilomantsin alueelta ja sukututkimus on paljon vaikeampaa kuin Juuassa. Ilomantsin sukuhaarat ovat: Tuomas Lehikoinen oli talollinen Ilomantsin Koverossa, s Puolison nimi ei ole tiedossa. Tuomaksella tiedetään olleen kaksi lasta Markku s ja Tuomas s Jälkeläisiä heillä on noin Pekka Lehikoinen s. n asui Ilomantsin Pirttijärvellä oli naimisissa Maria Lihavaisen kanssa. Lapsista tiedetään ainoastaan Yrjö poika jonka jälkeläisiä on tiedossa noin Matti Lehikoinen s asui Ilomantsin Kortevaaralla oli naimisissa Kaisa Matintr. Hassisen kanssa Lapsia heillä oli 6 ja jälkeläisiä on noin 200. Juho Lehikoinen s. n Ilomantsin Koverossa oli naimisissa Anna Parviaisen kanssa. Lapsia oli 8 ja jälkeläisiä on n sukuhaara Impilahden Lehikoiset Impilahden sukuhaaran kantaisä Markku Markunpoika Lehikoinen on syntynyt 1660-luvulla. Tuli Suistamon Koitonselkään vaimonsa Maria Laurintytär Piipposen kanssa, isonvihan jälkimainingeissa 1720-luvulla luultavasti Ilomantsista. Markulla ja Marialla oli 5 lasta ja jälkeläisiä on kirjattuna noin 400 Ensio Asikaisen tekemässä sukututkimuksessa. Lehikoiset näyttävät olleen ainoa luterilainen suku Impilahden Koitonselässä. He joutuivat sulkemaan kotinsa oven Suistamolla klo 12. Evakkopitäjät olivat ensin Laihia ja sitten Juuka. Soanlahtelaisten sijoituspaikkoina oli Keskipohjanmaa Nivala, Haapavesi ja ympäristö pitäjät. Havuvaaran kyläläiset sijoitettiin pääasiassa Kärsämäelle. 11. sukuhaara Sortavalan Lehikoiset Sortavalan maaseurakunnan Otsoisten kylään saapui Paavo ja Kaisa Lehikoisen perhe samoihin aikoihin kuin Markun ja Marian perhe Impilahteen. Myöskään heidän kohdalla ei ole täyttä varmuutta mistä he sinne ovat tulleet. Paavolle ja Kaisalle syntyi 1730 Markku poika joka avioitui Muolaasta kotoisin olevan Liisa Juhontr. Pulkkisen kanssa. Ja saivat 4 lasta joiden jälkeläisiä on kirjattuna 130 henkilöä.
12 sukuhaara Muolaan Lehikoiset Kuten jo alussa kerroin niin vanhimmat tiedot Lehikoista löytyvät ovat Muolaasta, 1544 Lauri Lehichkon ja 1561 Pekka Lähickoin. Ilmeisesti olivat isä ja poika. Tämä sukuhaara on vielä lähes täysin tutkimatta, Lopuksi Tässä tiivistettynä sukumme historiaa. Olen jakanut sen tässä vaiheessa 12 eri sukuhaaraan. Tutkimuksen edetessä myös sukuhaarojen määrä lisääntyy. Useat meistä kuuluvat useaan sukuhaaraan esim. itse olen laskenut kuuluvani neljään eri sukuhaaraan. Joista kolme on Juuasta ja yksi Ilomantsista. Jokaisella meistä on kaksi vanhempaa ja isovanhempia on neljä. Joka sukupolvessa suoranaisten esivanhempien lukumäärä kaksinkertaistuu, joten viidentoista sukupolven päässä heitä on jo Isotätien, enojen ja setien, ensimmäisten, toisten, kolmansien jne serkkujen määrästä kasvaa suuri sukulaisjoukko. Jonkun kohdalla jäljet kerta kaikkiaan häviävät, mutta silti suku jatkuu muiden sukumme jäsenten toimesta. Hautausmaalla käydessäni tunnen aina ylpeyttä siitä mitä esivanhimpani ovat saaneet aikaisiksi eläessään. Me saamme kiittää heitä siitä, mitä me nyt olemme. Tapa, miten he selvisivät vaikeuksistaan ja menetyksistään. Heidän periksi antamattomuutensa ja sitkeytensä. Heidän päättäväisyytensä rakentaa perheelleen elämän edellytykset. Kaikki tämä ansaitsee jakamattoman kunnioituksemme. Saamme olla ylpeitä siitä, miten esivanhempamme loivat kansakuntamme ja säilyttivät sen itsenäisyyden. He tekivät sen meidän vuoksemme, sen vuoksi, että saamme nyt olla sitä mitä olemme. Hekin haluavat meidän muistavan heitä. Markku Lehikoinen s ja Martta Kinnunen s. 1878
Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1
Antti Laakkosen jälkeläisiä 14.6.2011 TAULU 1 I Antti Laakkonen, s. noin 1690, k. 26.4.1758 Liperi, Tutjunniemi. Tutjunniemen kylän N:o 4 eli Laakkolan isäntänä oli vuoteen 1758 saakka Antti Laakkonen.
SUVUN TILALLISET KULKKILA
SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna
Ei pysty maksamaan käräjäkappoja. Yrjö on itse kuollut. Lapset elävät kerjuulla. Ei pysty maksamaan käräjäkappoja.
Kalevi Hyytiä Koukunniemen väestö 1700-luvulla 1 (5) Koukunniemen väestö 1700 -luvulla 1. Tilanne 1700 (Henkikirja 1696) Johan Sitonen Ei pysty maksamaan käräjäkappoja. Jören Sitonen Yrjö on itse kuollut.
Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s.
Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. 1711 Liperin Vaivio, Mustola, k. 29.3.1781 Liperi. Pehr peri
Kalevi Hyytiä Ikola1600-luvulla 1 (7) Ikola
Kalevi Hyytiä Ikola1600-luvulla 1 (7) IKOLAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi 1598
TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542)
TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554), s. 12.3.1882 Parikkala 1, konfirmoitu 1898 Parikkala. Vanhemmat taulusta 2 Matti Matinpoika Sinkkonen ja Leena Mikontytär Poutanen TAULU 2 (taulusta 3)
Taulu 1 1. Juho Matinpoika Laakkonen Liisa Erkintytär Laakkonen Erkki Laakkonen Matti Laakkonen Heikki Laakkonen Olavi Laakkonen Liisa Laakkonen
Taulu 1 1. Juho Matinpoika Laakkonen, Talollinen Nivalan Keskitalo nro 14:sta., s. 1706, k. 31.12.1779 Nivala (Sirkka Korteniemi). Puoliso: Liisa Erkintytär Laakkonen, s. 1706, k. Nivala Erkki Laakkonen,
Taulu 1 1. Risto (Christer) Lakon. RPKS.? v.1748-55 Lappeen Wilkjärvi, Laakko (digiarkiston kuva 87) sanotaan Sigfredin veljeksi Bror Christer. / AR. Sigfred Laako, s. 1682. Tauluun 2. Risto (Christer)
Perhe 1. 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Lapset: Hemming s. 1689. Perhe 2. Perhe 2. 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689.
Sivu 1/11 Paluu 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Perhe 1 Hemming s. 1689. Perhe 2 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689. Perhe 2 Puoliso: Anna Jugoin s. 1690. Paavo s. 1722. Perhe 3
Kalevi Hyytiä Kurkela 1600-luvulla 1 (6) Kurkela
Kalevi Hyytiä Kurkela 1600-luvulla 1 (6) KURKELAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi
LEHIKOISTEN VARHAISVAIHEET
LEHIKOISTEN VARHAISVAIHEET Suvun vaiheita ennen Pohjois-Karjalaan muuttoa 7. HEINÄKUUTA 2016 ARI KOLEHMAINEN kolehmainen.ari@gmail.com 1 Lehikoiset asiakirjojen alkaessa Savon ensimmäinen maakirja vuodelta
Kalevi Hyytiä Vuottaa 1600-luvulla 1 (6) Vuottaa
Kalevi Hyytiä Vuottaa 1600-luvulla 1 (6) VUOTTAAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi
KAAVIN RETUSEN KOSUSET. Taulu 1
KAAVIN RETUSEN KOSUSET Taulu 1 Paavo Kosunen, talollinen Kaavin Retusessa, * 1666/1669 (1673 Kuopio, Tuusniemi?) 9.6.1751 Kaavi, Retunen Kaisa Voutilainen, * 1678 22.5.1759 Kaavi, Retunen 1. Heikki, *
Kalle Kallenpoika Sorri
1 Perhe 1 I Hanna Kustaantytär Rekola Kansakoululla keittäjänä sodan aikana ja jälkeen, s. 13.2.1872 Kulkkila, Teisko, k. 4.8.1960. Ollut Wärmälän kylän, Iso-kartanon palkollisten kirjoilla. 2.6.1891 Muutti
SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900. Taulu 1
SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900 Taulu 1 Matti Kosunen, sotamies, sittemmin torppari Polvijärven kylässä. * 1696 (rippikirjan mukaan) 1767 1777 Leppävirta, Polvijärvi (1) n. 1715 Leppävirta
Niilo Pekanpoika Käyhkö asui perheineen Kuokkalassa Sairalanmäellä tilalla nro 4 tilallisena.
Taulu 31 Pekka Niilonpoika Käyhkö (taulusta 12), synt. 7.8.1762 Alakuonassa, kuoli 27.1.1828 Sairalanmäellä Kuokkalassa 66-vuotiaana tilan isäntänä ja leskenä kuumeeseen. Vihittiin 29.5.1793, puoliso Kuokkalasta
Liperi_0 24.10.2014. Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1
Liperi_0 24.10.2014 Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Tiina Laakkonen. Tauluun 2. Anna Koskelo, s. 1792 Kontiolahti. Tauluun 3. Pertti Laakkonen, s. 16.5.1798.
3/8 vero Isäntä Juho Taavinp, emäntä Kaisa Antti ja Antti rengit, Liisa ja Maria piiat, 1, 1, 2, 2, yht 6 sav 1
1802 Henkikirjat Savonkylä fimit Lt 191-195 ja Lt 553-556 talo n: mant. vero kr 1. 3/4 _ Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökirja yht 3/4 mant perintö.
Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss.
Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Lakoin Kirst. Christ. Lapvetel. Räimä. Puoliso: 26.3.1733
Taustatietoa. Heidän lapsiaan olivat:
Elämää Jaakkimassa seurataan Matti ja Regina Rapon perheen kautta. Heitä sanottiin Kurenniemen ukoksi ja mummoksi. He asuivat samalla seudulla kuin Pakkaset ja ja muuttivat asumaan Pakkasten suvun hallussa
Perunkirja, talokas Korrin vävy Erkki Juhonpoika Åby s.12.09.1789. k. 19.02.1862
Perunkirja, talokas Korrin vävy Erkki Juhonpoika Åby s.12.09.1789. k. 19.02.1862 Vuonna 1862 7 maaliskuuta minä allekirjoittanut, pitäjän nimismies, toimitin kirkon seksmannin Jaakko Heikinpoika Lammin
5/16 - Juho Söderkärnä. vaimo Maria ylo.ik isäntä poika Jaakko ja emäntä Maria tytär Saara,tytär Kaisa,renki Jaakko 5 1
1772 Henkikirjat filmi Lt 1728 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - emäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna renki Matti ja piika Eeva
Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ
SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ Lähde: Pähkinälinnan läänin henkikirjat Inkerinmaalla henkikirjoja (manthals längd) on 1600-luvulla
Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla
Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla (M = miehiä, N = naisia, S = Suomessa, Ulk. = ulkomailla; Nyk. = nykynimenä, Ent. = entisenä nimenä, Kuoll. = kuolleita po. nimisiä) Nämä yleisyysluvut
MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN
MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.
Kalevi Hyytiä Vaittila 1600-luvulla 1 (6) Vaittila
Kalevi Hyytiä Vaittila 1600-luvulla 1 (6) VAITTILAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi
1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA. Matti Niemi 4.7.2015
1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA Matti Niemi 4.7.2015 Suvun juuret Eliaksen vanhemmat isä Niilo Niilonpoika oli Sammallahden vävy ja DNA-testin perusteella kotoisin Virolaisen talosta äiti Reetta
1793 Henkikirjat Savonkylä Lt , Es , Lt
1793 Henkikirjat Savonkylä Lt 167-169, Es 2505-6, Lt 1526-27 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä 3/8 vero Isäntä Herman Antinpoika, emäntä Saara, Juho ja Antti veljenpojat Kaisa ja
Kalevi Hyytiä Pamppala 1600-luvulla 1 (7) Pamppalä
Kalevi Hyytiä Pamppala 1600-luvulla 1 (7) PAMPPALAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi
Matti Leinon sukuhaara
Matti Leinon sukuhaara 1900-1950 Toimittaja: Harri Leino Lähteet: Sukuseuran julkaisut ja Kalevi Leinon Juuret Pälttärissä, 2005 09.06.2012 Sukukokous 2012 1 Matti ja Maria Leino Henrik Leino 1840-1904
RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016
RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)
Taulu Sigrid Leiviskä, s. noin 1610 (Seppo Karranto). Lapset: Henrik Leiviskä. Tauluun 2. Sigrid Leiviskä, s Tauluun 12.
1. Sigrid Leiviskä, s. noin 1610 Henrik Leiviskä. Tauluun 2. Sigrid Leiviskä, s. 1640. Tauluun 12. Taulu 1 2. Henrik Leiviskä, Taulusta 1. 1712 Tavastkengä Saloinen Taulu 2 Pekka Leiviskä, Matti (Matts)
Kuka minut perii? 21.9.2012 OTK, VT Minna Kuohukoski, SAMK. Satakunnan ammattikorkeakoulu Satakunta University of Applied Sciences
Kuka minut perii? 21.9.2012 OTK, VT Minna Kuohukoski, SAMK Perillinen oltava elossa perittävän kuolinhetkellä (Perintökaari 40/1965, 1 L 1 ) ei merkitystä oikeustoimikelpoisuudella, syyntakeisuudella,
vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa 6 1
1774 Henkikirjat filmi Es 2503 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa
Kalevi Hyytiä Kekrola 1600-luvulla 1 (6) Kekrola
Kalevi Hyytiä Kekrola 1600-luvulla 1 (6) KEKROLAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi
1773 Henkikirjat filmi Lt 1729
1773 Henkikirjat filmi Lt 1729 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa
1808 Henkikirjat Savonkylä filmi Lt 215-218
1808 Henkikirjat Savonkylä filmi Lt 215-218 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökirja yht 3/4 mant perintö.
savonjuuria Henkilölistaus (Sukunimi) 05.09.2013 Hakkarainen Hakkarainen Valpuri, s. 1690 Kuopio, Riistavesi, k. 11.1750 Kuopio, Riistavesi
Henkilölistaus (Sukunimi) 05.09.2013 savonjuuria Hakkarainen Hakkarainen Valpuri, s. 1690 Kuopio, Riistavesi, k. 11.1750 Kuopio, Riistavesi Heiskanen Heiskanen Juho, s. 1669, k. 1734 Rantasalmi, Harjuranta
Kalevi Hyytiä Kivennapa 1600-luvulla 1 (5) Kivennapa
Kalevi Hyytiä Kivennapa 1600-luvulla 1 (5) KIVENNAVAN (kirkonkylän) VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin,
Torppari Pietari Juhonp. Saara vaimo 2 h, sav 1
1796 Henkikirjat Savonkylä filmit Lt 1532 Lt 175-178 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä 3/8 vero Isäntä Herman Antinpoika, emäntä Saara, Juho veljenpoika, Juho ja Taavi rengit, Kaisa
Hallikaisten varhaisvaiheet ja suvun DNA-tulokset Ari Kolehmainen Suku- ja historiapalvelu Menneen jäljet
Hallikaisten varhaisvaiheet ja suvun DNA-tulokset 28.7.2018 Ari Kolehmainen Suku- ja historiapalvelu Menneen jäljet Tutkijan esittely ja sukututkimustausta Suomen historian maisteri (Joensuun yliopisto
VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA
VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA Taulu 1 I. Simo Paakkinen. Syntynyt 26.10.1785 Raudussa (Porkku). Talollinen. Kuollut 01.04.1824 Raudussa (Porkku). Puoliso Maria Miina. Syntynyt 31.01.1783 Raudussa.
Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola
Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene
ARKISTOTIETOJA KANGASNIEMEN SEUDUN LUKKARISISTA 1500-LUVULTA
4.1.2002 Aulis Tenkanen ARKISTOTIETOJA KANGASNIEMEN SEUDUN LUKKARISISTA 1500-LUVULTA Keskeneräinen! 1541 verokirja, Vesulahti,VA 6133, mf ES 941 Lauri Lukkarinen, Vuolingon neljänneskunta, 5. kymmenkunta
23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998)
92 23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998) 93 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALONIEMEN TA- LOT (1998) Taulu 1. I. Heikki Eerikinpoika Kautto. Syntynyt 20.4.1771 Laukaassa.
Millä oksalla istut? Teuvo Ikonen
Millä oksalla istut? Pilottihanke genomitutkimus on osa sukututkimusympäristöä -> helposti väärinkäsityksiä ja virheellisiä tulkintoja pilotointikohde -> Ilomantsin Ikoset -> taustalla vajavaiset kirkolliset
RAUTALAMMIN KORHOSET
N= 1 Puheenjohtajalla RAUTALAMMIN KORHOSET Vuoteeen 1770 asti syntyneet Rautalammin kirkonkirjojen, Suomen asutuksen yleisluettelon ja peruluetteloiden mukaan laatinut Veijo A. Saloheimo 2/9-55 Tämä dokumentti
Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017
Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun
Sukuselvityksen kohde. Eva Kustaantytär -, Stenholm. s. 23.11.1834 Noormarkku. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu: 21.10.2014
Sukuselvityksen kohde Eva Kustaantytär -, Stenholm s. 23.11.1834 Noormarkku ja hänen esivanhempansa Tulostettu: 21.10.2014 Tekijä: Risto Sajaniemi Kuutamokatu 8 A 2 02210 ESPOO Puhelin +358(0)400 448 218
Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä)
1(6) Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä) Sukuseuran hallitus Hallituksen jäsenet ovat edellisestä sukukokouksesta 30.07.2005 alkaen:
Henrik Leinon esi-isät
Henrik n esi-isät Sukujuuret ja n hovi Teemu Harri www.kotiweb.kotiportti.fi/leino 10.06.2006 Sukukokous 2006 1 Säkkijärvi - Lahnajärvi Karjalan alue oli rauhaton sotien takia 1700-luvun alussa ja Ison
Tuomas * 1764 Sakkola Hapsar do. Taulu. Kaarina * Sakkola Korhola. Taulu 4. Aune Tuomas Kaarina 1779.
Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Tuomas Jäppinen Tuomas 1715 Kaarina 1734 Maria 1735 Helena 1739 Elin 1743 Johannes 1746 Anna 1748 Juho 1749 Taulu 1 Aune 1772 Tuomas 1764 Kaarina 1779 Tuomas
Kalevi Hyytiä Kauksamo 1600-luvulla 1 (8) Kauksamo
Kalevi Hyytiä Kauksamo 1600-luvulla 1 (8) KAUKSAMON VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi
Perunkirja talokas Matti Matinpoika s. 07.09.1741. k. 08.06.1808
Perunkirja talokas Matti Matinpoika s. 07.09.1741. k. 08.06.1808 Vuonna 1809 10 päivänä allekirjoittanut toimitti perunkirjoitukseen kuuluvat omaisuuden ylöslirjauksen ja jaon, 8 päivänä kesäkuuta vuonna
1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella kuoli , haudattu Ilmajoella
Hakemisto 1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella 21.07.1720 - kuoli 28.02.1750, haudattu Ilmajoella 11.03.1750. 2. Johan Rein, Knuuttilan vanhaisäntä Kauhajoelta, nimismies.
Saunavaaran Halosia 1 (6)
Saunavaaran Halosia 1 (6) 1. Entbacka, Anna Magdalena, * Esse 5.2.1805 oo Petter Skutnabba 1 child of No. 1 Entbacka, Anna 2. Skutnabb, Maria Lovisa, * Juva (Kangais 4) 19.10.1832, + Kontiolahti 1.9.1882
Rantasalmi_
Rantasalmi_0 13.10.2014 Rantasalmella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Lauri (Lars) Laakkonen (Lakoin). Tauluun 2. Paavo (Påhl) Laakkonen (Lakoin). Tauluun 3. Petter (Pehr,
25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998)
111 25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) 112 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) Taulu 1. I. Eerik Eerikinpoika Kautto. Harjulan isäntä. Syntynyt 8.9.1773 Laukaassa. Kuollut
1.1.1.1. Pekka Eerikinpoika Nakari (1732-1809) 836 h.
Matti Kiiski (1570-) Matti Matinpoika Kiiski (1600-) Yrjö Matinpoika Kiiski (1632-1673) 1. Tuomas Yrjönpoika Kiiski (1650-1721) 1.1. Marketta Tuomaantytär Kiiski, Nakari (1683-1740) 1.1.1. Eerik Martinpoika
Kaukosten suvun synty ja alkuvaiheet
15.3.2016 Joroisten Kaukosten suvun synty ja alkuvaiheet Nissisestä Kaukoseksi Ari Kolehmainen FM, SUKUTUTKIJA 1 Tutkimuksen lähtötilanne Lähdin selvittämään Joroisten Kaukosten alkujuuria sukuseuralta
leski Juho Taavinpoika ilmoittaa talon omaisuuden seuraavasti.
Perunkirja Kestikievarin emäntä Maria Laurintytär Ollila os. Lassila s. 24.09.1793 k. 24.09.1857 Marraskuussa 1857 tehty pelkkä omaisuusluettelo, perunkirjoitus on täydennetty vuotta myöhemmin 29 lokakuuta
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
1762 Henkikirjat filmi Lt talon n: ja mant.
1762 Henkikirjat filmi Lt 1119-1120 talon n: ja mant. vero kr henk yht + savut 1. 5/8 - Söderkärnä isäntä Antti Juhonp:n lesken Reetan, uusi mies Matti Tuomaanp. Lund emäntä Reetta Matintytär. emäntä Reetan
RHY:n kilpailu - Tuloskooste
RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran 288 (24:09) 244 (-5m/-23m) 594 (99) 1126 2. Kuivalainen
Lapinlahden sukuhaara kotisivuversio TAULU 1 I Johan Laakko (Laacko Lako), s. 1773, k Ollikkala. 1. Puoliso:?????? Lapset: 1.
Lapinlahden sukuhaara kotisivuversio 01.01.2006 TAULU 1 I Johan Laakko (Laacko Lako), s. 1773, k. 19.03.1842 Ollikkala. 1. Puoliso:?????? 1. Magdalena Laakko (Laako), s. 1796. Tauluun 2. 2. Fredrik Laakko
5. 1/8 Kirkonkylä n:5 Kyrönniemi, sisältyy Kappalasen maihin.
1850 Henkikirjat Savonkylä (kuvat 4906-4952 kuvattu 2006.17.10. klo 16,37-16.57) (Kansallisarkiston digitaaliarkisto Lappajärvi henkikirjat 1850) (Mantals Längd äfer Lappajärvi Socken uti Kuortane Härad
SUKUTUTKIMUKSEN KANTAPARI HENDERS WAINIKAINEN JA ANNA ROINITAR NYKYISEN KUOPION KAUPUNGIN KOLJOLANNIEMELLÄ
SUKUTUTKIMUKSEN KANTAPARI HENDERS WAINIKAINEN JA ANNA ROINITAR NYKYISEN KUOPION KAUPUNGIN KOLJOLANNIEMELLÄ Historian kirjoista on löytynyt myös tietoja näistä 1600-luvulla eläneistä esi-isistä ja myös
Kaavin sukuhaara 2. Ivari Laakkosen ja Anna Kettusen jälkeläisiä kotisivuversio 26.2.2006 TAULU 1 I Iivari Laakkonen Anna Kettunen
Kaavin sukuhaara 2. Ivari Laakkosen ja Anna Kettusen jälkeläisiä kotisivuversio 26.2.2006 TAULU 1 I Iivari Laakkonen, renki, torppari, s. n.1779, k. 16.11.1843 Renki, torppari. Syntynyt noin (12.2.1779
vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 vero isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär. poika Taavi, tytär Maria, piika Maria 5 1
1764 Henkikirjat filmi Lt 1120-1121 Lt 151-154 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 vero isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär. poika Taavi, tytär Maria, piika
Kalevi Hyytiä Saaroinen 1800-luvulla 1 (39) kalevi.hyytia@metsapirtti.net saar1800 08.06.1999
Kalevi Hyytiä Saaroinen 1800-luvulla 1 (39) Saaroinen Laadittu: 08.06.1999 Päivitys: 10.09.2013 Ylläpito: Kalevi Hyytiä Tässä artikkelissa kuvataan Metsäpirtin (entisen Sakkolan) kunnan Saaroisten asukkaat
Pyydän ilmoittamaan virheistä, niin saadaan ne korjatuksi, toki muutoinkin saa ottaa yhteyttä.
Sukuselvityksen kohde Iisalmen Pulkat 8 sukupolvea Tulostettu: 07.01.2014 Tekijä: Juha Rönkkö Tiedot ovat keskeneräiset ja saattavat sisältää virheitä, joten niihin tulee suhtautua epäilevästi ja varauksella.
Hilja-mummin matkassa
Hilja-mummin matkassa Tuntematon isoäitimme Helena Ahonen Dordela-Krämer sukuseuran kokous 11.8.2018 Mallusjoella Hedvig Dordela. 1768 Virenoja, Dordela,Mäkelä Mickel Holmberg. 1769. Virenoja, Pöllölä
Sukuselvityksen kohde. Hanna Kustaantytär Rekola. s Rekola tölli, Iso-Kulkkila, Teisko. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu:
Sukuselvityksen kohde Hanna Kustaantytär Rekola s. 13.2.1872 Rekola tölli, Iso-Kulkkila, Teisko ja hänen esivanhempansa Tulostettu: 23.03.2018 Tekijä: Jukka Lamminmäki jukkalamminmaki.suntuubi.com SUKUJUTUT
Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema. HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys
Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys Perhe antiikin Kreikassa: Perhe eli oikos Perheeseen kuuluivat myös perheen omistamat orjat Perheessä isä
RHY:n hirvenhiihtokisa
RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101
1797 Henkikirjat Savonkylä filmit Lt Lt
1797 Henkikirjat Savonkylä filmit Lt 178-181. Lt 1532-33-34. talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökrja
2a Mathias Vänälä b Inga Vänälä. 2c Wendelia Tuovilanlahti. 2d Petrus Tuovilanlahti 10.9.
2a Mathias 15.2.1739 Vänälä 1739 2b Inga 9.6.1740 Vänälä 2c Wendelia 31.12.1747 Tuovilanlahti 2d Petrus 10.1.1750 Tuovilanlahti 10.9.1794 + Elin Hillutar 18.4.1749 3a Samuel 11.7.1771 Tuovilanlahti4 +
Siilinjärvi_2 TAULU 1. I Henrik Laakkonen,Drg. Lamp., s.1778.
Siilinjärvi_2 I Henrik Laakkonen,Drg. Lamp., s.1778. TAULU 1 1. Lapsen äiti: Susanna Laakkonen, s. 1793 Kuopion msrk Rönä. (i) Lars P. Laakkonen, Tps.U.Torppari Rönä 3., s. 1761. (ä) Christina G. Hätinen,
Aune Antti Anna Tapani Eeva Antti Maria Anna Johannes Elisabeth 1781.
Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Antti Haapsaari Antti 1734 Varpu 1791 kina * 3.1.1757 Rautu Raasuli 16.12.1825 Sakkola Haapsaari. Varpu * 17.4.1791 Taulu 3. Aune * 6.6.1788 do 7.9.1826 Sakkola
YLEISTÄ. Testamentin teko-ohjeet. Miksi on syytä tehdä testamentti?
Testamentin teko-ohjeet YLEISTÄ Miksi on syytä tehdä testamentti? Sukulaisten perintöoikeus on rajoitettu omiin jälkeläisiin, vanhempiin, sisaruksiin, sisarusten lapsiin, isovanhempiin ja heidän lapsiinsa
21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998)
49 21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) 50 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) Taulu 1. I. Juho Juhonpoika Kautto. Syntynyt 1717 Laukaassa. Kuollut 20.2.1792 Laukaassa. Mämmenniemen
Leinosen suvun Honka-haara
Leinosen suvun Honka-haara Tuomas Honka Pekka Matinpoika Leinonen (1740-) syntyi Paltamon Kivesjärvellä Leinolan n:o 7 tilalla. Tilan nimi on nykyään Petäjälahti. Pekan vanhemmat olivat talollinen Matti
Marttisten sukuhaarojen Y- DNA tutkimus
Marttisten sukuhaarojen Y- DNA tutkimus Mikkeli 23.5. 2010 Pekka Haikkala Auvo Kostiainen Professori Auvo Kostiainen Filosofian tohtori, Yleisen historian professori Turun Yliopistossa Map of Delaware
Happosia Liperissä, Kiteellä ja Polvijärvellä
1 Happosia Liperissä, Kiteellä ja Polvijärvellä Ruotsin ja Venäjän raja kulki vuoden 1595 rauhan jälkeen Ohtaansalmelta Pisalle Savon tienoilla. Rajamerkki sijaitsee Ohtaansalmen sillan kohdalla noin 12
RHY:n hirvenhiihtokisa
RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101
RHY:n hirvenhiihtokisa
RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101 Vaikkojoen Erä 3. Räisänen Heikki (epäv.) 103 Piiri
Saaroisten tila 2 1800-luvulla
Kalevi Hyytiä Saaroisten tila 2 1800-luku 1 (16) Saaroisten tila 2 1800-luvulla 1 Väestö henkikirjatietojen perusteella Seuraavassa koosteessa lähteinä on käytetty Sakkolan henkikirjoja vuosilta 1818 1880.
Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi
Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi Oheiset kysymykset on tarkoitettu museovierailun yhteyteen tai museovierailun jälkeiseen tuntityöskentelyyn. Tietopaketti toimii opettajanmateriaalina,
Hautausoikeus, suostumukset, luvat ja muut ongelmatilanteet asiakaspalvelussa
Hautausoikeus, suostumukset, luvat ja muut ongelmatilanteet asiakaspalvelussa 17.3.2010 Mia Fager www.turunseurakunnat.fi 1 Hautasoikeus Hautaoikeus ~ oikeus tulla haudatuksi Jokaisella on oikeus saada
1804 Henkikirjat Savonkylä filmit Lt
1804 Henkikirjat Savonkylä filmit Lt 199-209 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökirja yht 3/4 mant perintö.
Kankaantaan kylä. Pauli Helén Tuisku-Camenaeus sukuseuran sukukokous 4.8.2002, Hollola
Kankaantaan kylä Pauli Helén Tuisku-Camenaeus sukuseuran sukukokous 4.8.2002, Hollola Kankaantaan kylä Hollolassa on seitsemän kylän ryhmittymä Aikkala Hälvälä Jarvala Nokkola Untila Utula Vesala Vanhimmat
2 5/8 - Norrkärnä ( jako maaoikeus 1752) 1/4 - isäntä Taavi emäntä Saara, poika Matti ja vaimo Liisa, poika Kustaa ja tytär Riitta piika Kirsti 6 1
1768 Henkikirjat filmi Lt 1124-1125 talon n: ja mant. Henkiveroa maksavat yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär.poika Taavi ja vaimo Susanna, poika
5/16 - Juho Söderkärnä. emäntä Maria, Laurint.tytär Saara 3 1
1767 Henkikirjat filmi Lt 1123-1124 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär.poika Taavi ja vaimo Susanna, poika Herman (Antinpojat)
Esipolvet henkilölle Ida Tamminen os. Partanen
Esipolvet henkilölle Ida Tamminen os. Partanen Seppo Tamminen Hämeenlinna Sisällysluettelo. Ida... Tammisen......... os.... Partanen......... esipolvet..........................................................................
Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia
1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,
HISTORIANKIRJOJEN MAININTOJA HENDERS JA JOHAN WAINIKAISESTA SEKÄ MUUTAMA SANA VAINIKAISTEN SUKUTUTKIMUKSISTA 2000- LUVULLA
28.1.2015 / Arja Vainikainen HISTORIANKIRJOJEN MAININTOJA HENDERS JA JOHAN WAINIKAISESTA SEKÄ MUUTAMA SANA VAINIKAISTEN SUKUTUTKIMUKSISTA 2000- LUVULLA 1500-luvulla alkanut Suomen sisämaan asutusprosessi
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
Aatami ja Erika Niemisen jälkeläisten sukujuhla
Aatami ja Erika Niemisen jälkeläisten sukujuhla 29.7.2011 HEINOLAN IMJÄRVEN RIEVELINMUTKASSA Niemiset Niemiskylässä ERIKA JA AATAMI NIEMISEN LAPSET Väinö Robert Pentti Olavi Nieminen s. 5.2.1899 Heinolan