Yhdistyksen hallituksen jäsenet ovat osallistuneet laajasti eri koulutustilaisuuksiin ja pyrkineet tuomaan näissä esille myös yhdistystoimintaa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhdistyksen hallituksen jäsenet ovat osallistuneet laajasti eri koulutustilaisuuksiin ja pyrkineet tuomaan näissä esille myös yhdistystoimintaa."

Transkriptio

1 Liite 1. UUDENMAAN OPINTO-OHJAAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2013 Uudenmaan opinto-ohjaajat ry on osoittanut vahvuutensa pitkäikäisellä ja laadukkaalla toiminnalla, vaikka yhdistyksen hallituksen jäsenistä noin puolet vaihtuu joka vuosi. Toiminta on vakiintunutta ja yhdistyksellä on monia yhteistyökumppaneita. Vuonna 2013 jäsenmäärä nousi yhdistyksen historiassa sen parhaimpaan tulokseen: 259 jäseneen. Vuonna 2013 yhdistyksen hallitus keskittyi koulutus- ja virkistäytymistapahtuminen järjestämiseen, tiedotuksen ja verkkosivujen uudistamiseen sekä varainhankintaan bannerimyynnillä. 1. Onnistuneita koulutuspäiviä ja tilaisuuksia Yhdistys oli mukana monen koulutuspäivän järjestämisessä sekä välitti tietoa koulutuksista jäsenistölle. Yhdistyksen hallituksen jäseniä kävi kokouksissa Taloudellisen tiedotustoimistossa, Haaga-Helia ammatillisessa opettajankorkeakoulussa ja valmennusyritys Eximiassa. Yhdistyksen hallituksen jäsenet ovat osallistuneet laajasti eri koulutustilaisuuksiin ja pyrkineet tuomaan näissä esille myös yhdistystoimintaa. Yhdistyksen jäsenille välittämiä tilaisuuksia oli lukuisia: Hemmottelupäivä Stadin ammattiopistossa (ent. Helpa) Tutustumismatka Viron yliopistoihin Liikunta-alan koulutuspäivä Vierumäellä yhteistyössä Tat:n kanssa Koulutustilaisuus "Skutsi stadissa" opinto-ohjaajille metsätieteiden laitoksella Viikissä Koulutus- ja verkostoitumispäivä ammattikorkeakoulujen opinto-ohjaajille DIAK ammattikorkeakoulussa Logistiikka-aamiainen Tat:lla 3.5. Uudenmaan opoille SAK:n koulutuspäivät opinto-ohjaajille ja historian- ja yhteiskuntaopin opettajille Miten miehiä sosiaali- ja terveysalalle? -seminaari Helsingissä tiistaina Uudenmaan opinto-ohjaajien kevätjuhla perinnepurjealus Valborgilla Teknologiateollisuus tutuksi päivä pe Teknologiateollisuus tutuksi päivä pe Tulevaisuus haastaa lukion -seminaari Jyväskylässä OPH:n koulutustilaisuus toisen asteen opoille INT Santahaminassa Finlandsvenska vägledardagar i Åbo. Pelillisyys ohjauksessa koulutuspäivä Aluehallintoviraston yhteishakuinfo Rakennus- ja kiinteistöpalvelualan teemapäivä pe Globsol-viikonloppu vuotiaille nuorille Aluehallintoviraston yhteishakuinfo Koe kampus! Valtavasta tuloksia ja vaikuttavuutta -seminaari Mattliden gymnasium IB-linjan tutustumisiltapäivä Suomen Liikemiesten Kauppaopiston opo-tilaisuus pe Metropolian opo-info pe Helsingin kaupungin 2. kampuksen lukioiden infotilaisuus

2 Arvokasta ohjausta - kenen ehdoilla? Haaga-Helian ammatillisen opettajankorkeakoulun koulutuspäivä opinto-ohjaajille Yliopistojen oposeminaari Virkistäytymispäivä Kannelopistolla Valmennuskeskuksen opotilaisuus korkeakouluopinnoista ja pääsykokeista Information om gemensam ansökan till 2 och 3 stadiet och om Webbtjänsten Studieinfo.fi Tammerfors Yhdistyksen omia koulutuspäiviä ja virkistäytymistilaisuuksia: Hemmottelupäivä Stadin ammattiopistossa (ent. Helpa) Liikunta-alan koulutuspäivä Vierumäellä yhteistyössä Tat:n kanssa Koulutus- ja verkostoitumispäivä ammattikorkeakoulujen opinto-ohjaajille DIAK ammattikorkeakoulussa Uudenmaan opinto-ohjaajien kevätjuhla perinnepurjealus Valborgilla 15. helmikuuta järjestetyssä hemmottelupäivä Stadin ammattiopistossa (entinen Helpa) jäsenillä oli mahdollisuus saada käsihoitoja tai kampaus. Ennen hemmotteluhoitoja esiteltiin kauneudenhoitoalan opintoja. Päivään ilmoittautui 10 yhdistyksen jäsentä. Liikunta-alan koulutuspäivä 19. huhtikuuta järjestettiin yhdessä Taloudellisen tiedotustoimiston, Haaga- Helian Vierumäen yksikön, pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean kanssa ja Mäkelänrinteen lukion kanssa liikunta-alan koulutuspäivä Vierumäellä. Päivään sisältyi myös yritysvierailut Karisto kauppakeskuksessa, jossa käytiin urheiluliikkeissä (Stadium tai Intersport). Yrityksen työntekijät kertoivat mm. työtehtävistä ja koulutustaustoista alallaan. Haaga-Helian Vierumäen yksikkö esitteli koulutustarjontaansa. Urheilun ja koulun yhdistämisestä kertoi Mäkelänrinteen lukion esimerkillä Urhean edustaja Juha Dahlström. Tat osallistui kuljetuskustannukseen ja yhdistys tarjosi lounaan ja Haaga-Helia kahvit. Päivään ilmoittautui 40 opinto-ohjaajaa, joista päivään osallistui 31. Yhdistyksen hallitus halusi tukea ammattikorkeakoulujen opinto-ohjaajia tarjoamalla heille oman koulutuspäivän. Päivä järjestettiin 26. huhtikuuta yhdessä DIAK:n opinto-ohjaaja Eija Niemisen ja Metropolian opinto-ohjaaja Ritva Liinamaan kanssa DIAK ammattikorkeakoulussa. Päivä oli avoin kaikille amk-opoille ja siihen osallistui 18 opinto-ohjaajaa DIAK:n, Laurean, Haaga-Helian ja Metrpolian ammattikorkeakouluista. Ritva Liinamaa kertoi Suomen opinto-ohjaajat ry:stä ja sen korkeakoulutyöryhmästä ja yhdistyksen puheenjohtaja Uudenmaan opinto-ohjaajat ry:stä. Tämän jälkeen vuorossa olivat Haaga-Helian yliopettajat Kimmo Mäki ja Heikki Pasanen. Kimmo Mäen luento Ammattikorkeakoulutyön haasteita tarkasteli aihetta pitkälle hänen ammattikorkeakoulujen työkulttuuria ja johtamista koskevista tutkimuksista käsin. Heikki Pasanen piti luennon aiheesta Opintojen ohjauksen kehittäminen Haaga-Helian opokoulutuksen amk-opiskelijoiden kehittämishankkeet vuosina Päivä sai myönteistä palautetta ja vastaavaa verkostoitumis- ja kouluttautumispäivää toivottiin järjestettävän jatkossakin. Yhdistyksen kevätjuhla järjestettiin tällä kertaa perinnepurjealus Valborgilla. Purjehdus oli jo neljäs yhdistyksen historiassa. Päivään osallistui 52 yhdistyksen jäsentä, hallituksen edustajia sekä edustajia myös valmennusyritys Eximiasta. Eximia osallistui päivän kustannuksiin. Kevätjuhla oli ikimuistoinen ja purjehdusta toivottiin jatkossakin.

3 Yhdistyksen hallitus järjesti jäsenkyselyn verkossa loka-marraskuussa, jossa kysyttiin mm. tyytyväisyyttä yhdistyksen omiin koulutuspäiviin (myös edeltävältä vuodelta) arvosana-asteikolla 1-5. Tähän kohtaan vastasi 58 jäsentä. Vastausten keskiarvoksi tuli 3,88. Kyselyn perusteella hallitus suunnittelee tulevia koulutuspäiviä vuodelle Lisäksi koulutuspäivää suunnitellaan myös yhteistyössä Eximian kanssa. 2. Tiedotuksen ja verkkosivujen uudistaminen Yhdistyksen tiedottava rooli on merkittävästi kasvanut vuosien mittaan. Tiedotuksen uudistamista aloitettiin vuonna 2012 uudistamalla yhdistyksen verkkosivuja ja kehittämistyö jatkui koko vuoden Kävijämäärät sivuilla ovat olleet hyviä: Kuukausi Kävijämäärä Kuukausi Kävijämäärä Tammikuu 413 Heinäkuu 130 Helmikuu 413 Elokuu 389 Maaliskuu 759 Syyskuu 255 Huhtikuu 445 Lokakuu 499 Toukokuu 345 Marraskuu 670 Kesäkuu 209 Joulukuu 645 Jäsenkyselyssä kysyttiin tyytyväisyyttä yhdistyksen nettisivuihin. Tähän kohtaan vastasi 84 henkilöä. Vastausten keskiarvo oli 4,04 arvosana-asteikolla 1-5. Pääosin kaikki tiedottaminen siirtyi uudistuneen sivuston Uutiskirjeisiin, joita lähetettiin 80. Uutiskirjeissä välitettiin tietoa ajankohtaisista asioista (mm. Opintopolusta ja hakujärjestelmien muutoksista) sekä eri koulutustapahtumista ja tilaisuuksista. Näistä osa oli suunnattu pienemmälle joukolle jäseniä ja osa oli suunnattu tietyn oppilaitosasteen uutiskirjeen tilanneille. Tiedottamisen kehittämistä jatketaan vuonna 2014 ja tiedotusta pyritään kohdentamaan vielä paremmin eri oppilaitosasteilla toimiville jäsenille. Jäsenkyselyssä kysyttiin tyytyväisyyttä yhdistyksen tiedotukseen kokonaisuutena. Tähän kohtaan vastasi 87 henkilöä. Vastausten keskiarvo oli 4,31 arvosanaasteikolla 1-5. Yhdistyksen verkkosivuilla on julkaistu artikkeleita eri aihealueista. Niitä ovat laatineet yhdistyksen hallituksen jäsenet sekä yhteistyökumppanit. Yhtään painettua artikkelia yhdistyksen hallitus ei julkaissut vuonna Verkkosivuille avattiin keskustelupalsta keväällä 2013, mutta se ei saanut juurikaan kävijöitä. Keskustelupalsta suljettiin kesällä. Sen sijaan keskustelu yhdistyksen Facebook-ryhmässä on ollut kohtalaisen aktiivista. Syksyllä sivuille saatiin ruotsinkielinen osio. Ruotsinkielisten sivujen käännöstyö jatkuu vuonna Hallitus lähti etsimään yhdistyksen oman logon suunnitteluun oppilaitosyhteistyökumppania. Sellaiseksi löytyi Helsingin kuvataidelukio, jonka abiturientit ovat suunnitelleet logoa kolmannella jaksolla. Logo valitaan vuonna 2014 ja 3. parasta ehdotusta palkitaan.

4 3. Talous Yhdistyksen talouden tuloslaskelma oli positiivinen, vaikka yhdistyksen hallitus tavoitteli nollatulosta. Tuottoylijäämä oli 1099,85 euroa. Bannerimyynti kasvoi vielä syksyllä ja ylitti talousarvion 1000 euroa 655 eurolla. Lisäksi ammattikorkeakoulupäivän luennoitsijat Heikki Pasanen ja Kimmo Mäki eivät halunneet laskuttaa alun perin sovittuja luennointipalkkioita. Yhdistys myi bannereita seuraaville yhteistyökumppaneille: - Helsingin yliopisto (2 banneria) - Valmennuskeskus (2 banneria) - Metropolia ammattikorkeakoulu (2 banneria) - Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus (2 banneria) - Suomen metsäyhdistys (1 banneri) - Kesälukioseura (1 banneri) - Arcada (1 banneri) - Rakennusteollisuuden vetovoimahanke themesta.net (1 banneri). Bannerimyynnillä on pyritty kattamaan yhdistyksen verkkosivujen ja tiedottamisen kehittämistyötä. Yhdistys sai avustusta Hoay:ltä 1000 euroa. Taloudellinen tiedotustoimisto osallistui Vierumäkipäivän kuluihin 225 eurolla. 4. Hallitus Hallituksen jäseninä toimivat vuonna 2013 seuraavat henkilöt: Puheenjohtaja Anu Likonen, Mankkaan koulu, Espoo Varapuheenjohtaja Anja Laaksonen Aurinkolahden peruskoulu, Helsinki Varajäsen Antti Humalamäki, Ruusutorpan peruskoulu, Espoo Rahastonhoitaja Heli Toivonen, ammattiopisto Varia, Vantaa Varajäsen Eija Syrjälä ammattiopisto Varia, Vantaa Hallituksen jäsen Jutta Taskinen, Olarin lukio, Espoo Varajäsen Eeva Kantola, Vihdin lukio (kevätlukukausi), Tikkurilan lukio, Vantaa (syyslukukausi) Hallituksen jäsen Nina Arola Helsingin luonnontiedelukio Varajäsen Anu Japisson Tehtaanpuiston yläasteen koulu ja Vuosaaren peruskoulu, Helsinki Hallituksen jäsen Margit Ellfolk Winellska skolan, Kyrkslätt Varajäsen Anna Quagraine, Mattliden gymnasium, Esbo Hallituksen jäsen Ulla Forsström Metropolia ammattikorkeakoulu, Helsinki Varajäsen Laura Kevätniemi ammattiopisto Varia, Vantaa, syksystä 2013 Stadin ammattiopisto, Helsinki

5 Hallitus kokoontui 6 kertaa vuonna 2013: 6. helmikuuta, 4. huhtikuuta, 29. elokuuta, 26. syyskuuta ja 14. marraskuuta. Kokouksista puolet järjestettiin yhteistyökumppaneiden tiloissa: Kesälukioseurassa, Helsingin luonnontiedelukiossa ja Olarin lukiossa, jotka osallistuivat kokouskuluihin. Puheenjohtaja piti myös kokouksen ruotsinkielisten hallituksen jäsenen ja varajäsenen kanssa. Varajäsenet kutsuttiin kahteen hallituksen kokoukseen. Toiminnantarkastajina ovat toimineet Pekka Kauttu ja Esa Rantamo ja varatoiminnantarkastajina Hannu Pulkkinen ja Arja Pesonen. 5. Edustukset vuonna 2013 Yhdistyksen jäsen Satu Haime toimi Suomen opinto-ohjaajat ry:n varapuheenjohtajana. Lisäksi hän toimi Sopo ry:n peruskoulutoimikunnan jäsenenä. Maija Pasanen toimi Sopo ry:n hallituksen jäsenenä ja lukiotoimikunnan puheenjohtajana. Ritva Liinamaa toimi Sopo ry:n korkeakoulutoimikunnan jäsenenä. Anu Japisson toimi Sopo ry:n peruskoulutoimikunnan, OPH:n ops-työryhmän ja Tat:n asiantuntijaverkoston jäseninä. Yhdistyksen puheenjohtaja Anu Likonen edusti uusmaalaisia opinto-ohjaajia Uudenmaan ELO (elinikäisen ohjauksen) työryhmässä. 6. Yhteistyö Sopo ry:n, muiden alueellisten opinto-ohjaajayhdistysten ja muiden järjestöjen kanssa Hallituksen jäseniä osallistui Sopo ry:n ja alueyhdistysten seminaariin syyskuussa. Yhdistys on välittänyt muiden alueyhdistysten tilaisuuksista tietoa yhdistyksen verkkosivuilla ja Uutiskirjeissä sekä kommentoinut valtakunnallisten opopäivien järjestelyä sitä pyydettäessä. Opiskelijajärjestöjen edustajien kanssa yhteistyötapaamista ei järjestetty tällä toimikaudella. Se on tavoitteena uudelleen vuonna Myöskään rehtoreita edustavien tahojen kanssa ei yhteistyötä järjestetty. Yhdistys esitteli toimintaansa opinto-ohjaajaopiskelijoille, myös ruotsinkielisille. 7. Jäsenet ja jäsenmaksu Yhdistyksen jäsenmäärä oli 259. Jäsenmäärä nousi edellisestä vuodesta 33 jäsenellä. Vuonna 2013 oli käytössä 3 jäsenmaksua 20 euroa/jäsen, 10 euroa eläkeläisjäsen ja 10 euroa opiskelijajäsen. Eläkeläisjäseniä oli 1 ja opiskelijajäseniä 6.

Yhdistyksen jäsenkysely 2013

Yhdistyksen jäsenkysely 2013 Yhdistyksen jäsenkysely 13 Yhdistys järjesti jäsenkyselyn loka marraskuussa 13. Kysely toteutettiin Googlella ja linkki välitettiin Uutiskirjeen kautta. Kysely toteutettiin myös ruotsinkielisenä. Ensimmäisen

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Liite 1 Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytetään taulukuissa L1.1-L1.4 esitettyjä säätietoja. Suomi on jaettu neljään säävyöhykkeeseen,

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND 120000 100000 80000 60000 40000 20000 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Tiedot taulukkomuodossa ovat seuraavilla sivuilla. - Sifferuppgifterna finns på följande sidor.

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

HIUSALAN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMISHANKE

HIUSALAN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMISHANKE HIUSALAN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMISHANKE 12.12.2008 2008 Opetushallitus Helsinki Nina Raki, Omnia Projektin organisaatio OHJAUSRYHMÄ (OPH, sidosryhmäedustajat) Koordinointi

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala.

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala. PÖYTÄKIRJA Suomen Onkologiayhdistys Ry Sääntömääräinen syyskokous Aika: perjantai 28.8.2015, klo 16.00 Paikka: Tampere-talo, Tampere 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16.13 2. Kokouksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Tiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello. Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t

Tiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello. Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t Tiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t Elokuu Täydennyshaun tulokset Jälkiohjaus Tiedonsiirto koulutusten järjestäjien

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Vuosikokouksen asialista

Vuosikokouksen asialista Vuosikokouksen asialista 7.2.2019 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

PKS-kehittämisverkosto Espoo, Helsinki, Kauniainen, Vantaa

PKS-kehittämisverkosto Espoo, Helsinki, Kauniainen, Vantaa PKS-kehittämisverkosto Espoo, Helsinki, Kauniainen, Vantaa Tavoitteet suunnitelmallisuuden, vaikuttavuuden ja yhteisöllisyyden kehittämisen kautta kehitetään jaettua osaamista, uusia toimintamalleja ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Tehtävä Hallituksen jäsen Hallituksen varajäsen

Tehtävä Hallituksen jäsen Hallituksen varajäsen SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2017 Yleistä Toimintavuosi 2017 oli Yhdistyksen 51. toimintavuosi. Yhdistyksen hallitus kokoontui seitsemän kertaa toimintavuoden aikana ja sääntöjen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 SISÄLLYS yhteiskuntavaikuttaminen ja yhteistyö koulutustoiminta tiedotustoiminta jäsenpalvelutoiminta vapaa-aika ja harrastustoiminta tapahtumat hallitustoiminta huomionosoitukset

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och 100 kpl/st. Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 - Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan ja Nummi-Pusulan

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

-2, SIV-SU :00

-2, SIV-SU :00 -2, SIV-SU 2018-12-05 16:00 Kokouskutsu Keskiviikkona 5.12.2018 klo 16.00, kokoushuone Panama (ent. Mårdin ruokala, Alholminkadulta vasemmalle alas kellariin Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

Elinikäisen oppimisen neuvosto. 21.5.2013 Arja Kukkonen Ohjauspalveluiden päällikkö

Elinikäisen oppimisen neuvosto. 21.5.2013 Arja Kukkonen Ohjauspalveluiden päällikkö Elinikäisen oppimisen neuvosto 21.5.2013 Arja Kukkonen Ohjauspalveluiden päällikkö Yhteisöllisellä ohjauksella yksilölliselle opintopolulle (Yoyo) Kolmen kunnan yhteinen hanke: Espoo, Helsinki, Vantaa

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2010 31.7.2011...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2011 2012...5 Tilinpäätös 31.7.2011...6 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2011

Lisätiedot

AVOIMET OVET Vantaan ammattiopisto Varia 16.1

AVOIMET OVET Vantaan ammattiopisto Varia 16.1 AVOIMET OVET Vantaan ammattiopisto Varia 16.1 Jokavuotiset avoimet ovet pidetään torstaina 16.1.2014 kello 10 15 kaikissa Varian toimipisteissä. Toimipisteiden välillä voi kulkea maksuttomalla pikkubussikuljetuksella.

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenesensimmäinen toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys jatkaa vuonna 1982 perustetun Palotutkimuksen

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 Suomen APL-yhdistyksen syyskokous 19.11.2014 Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Elokuu 2019 Uudenmaan ELY-keskus Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla 2018 Elokuu 2019 Heinäkuu 2019 Elokuu Alle 25-v.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

AVOIMET OVET 2014. Helsinki, Vantaa, Espoo, Kauniainen ja Kirkkonummi

AVOIMET OVET 2014. Helsinki, Vantaa, Espoo, Kauniainen ja Kirkkonummi AVOIMET OVET 2014 Helsinki, Vantaa, Espoo, Kauniainen ja Kirkkonummi Oppilaat ja huoltajat voivat käydä tutustumassa oppilaitosten avoimiin oviin ilman ennakkoilmoittautumista. Iltaisin olevat tiedotustilaisuudet

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ: Yhtymähallitus 28.4.217 LIITE 2 Kuntayhtymän taloudellinen välikatsaus 31.3.217 Savon koulutuskuntayhtymän kirjanpidon 31.3.217 tilanteen mukaisen tuloslaskelman tiivistelmä sekä nettoinvestoinnit ovat

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Toimintakertomus 10.12.2014 31.12.2015 Toimintakertomus 10.12.2014 31.12.2015 YLEISTÄ HALLITUS YHDISTYKSEN KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ Kokoukset Yhdistyksen jäsenet

Lisätiedot

Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö. Aluefoorumit 2018

Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö. Aluefoorumit 2018 Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö Aluefoorumit 2018 Järjestöyksikkö palvelee Osastopäällikkö Jiri Sironen Järjestöasiantuntija Teresa Tenkanen: Jäsentuki- ja yhteistyö, EHYT Järjestö Järjestösuunnittelija

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukihanke/tukikoulutus

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukihanke/tukikoulutus OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukihanke/tukikoulutus Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Ulla Ilomäki-Keisala ulla.ilomaki-keisala@helsinki.fi 040-189 8959 MIKÄ ON? OPStuki

Lisätiedot

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue Tammikuu PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA LA Ampumahiihtopaviljonki, rak 359 Riimu, rak. 358 Helmikuu Ma Ti Ke To Pe La Su Ma Ti Ke To Pe La Su

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS vuodelta 2010 Vanhustyön osaajat ry

VUOSIKERTOMUS vuodelta 2010 Vanhustyön osaajat ry VUOSIKERTOMUS vuodelta 2010 Vanhustyön osaajat ry Vanhustyö osaajat ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2010 Vanhustyön osaajat ry on 9.11.2006 perustettu moniammatillinen yhdistys, jonka toimintaa ohjaa yhdistyksen

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 169 V 26.2.2014, Sj / Valtuutettu Mirka Vainikan aloite työelämän tutustumisjaksojen saamisesta lukioihin HEL 2013-009008 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Joensuun seudun JHL 310 ry Vahva edunvalvonta Työyhteisöja jäsenlähtöinen toiminta Osaava ja toimiva yhdistys Tiedottaminen ja monipuoliset edut TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 (9)

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmien toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Häjyt r.y., johtokunnan kokous, Kurikka, Paulapieksujen maja 4.10.2014, 1. Häjyt r.y., syyskokous, Kauhava (Härmä), Hunurijärvi 22.11.2014 Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin.

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin. Nefa-Jyväskylä Ry. Esityslista Historian ja etnologian laitos 6/2014 Historica PL 35 40014 Jyväskylän yliopisto nefa-hallitus@lists.jyu.fi 7.5.2014 Hallituksen kokous Aika: 7.5.2014 Klo 16.00 Paikka: Yliopiston

Lisätiedot

VUOSIKELLOT Hyväksytty ohjausryhmässä

VUOSIKELLOT Hyväksytty ohjausryhmässä VUOSIKELLOT 2018-2019 Hyväksytty ohjausryhmässä 30.10.2018 TAMMIKUU Graduaiheet yliopistolle keväällä alkaviin seminaareihin MARRASKUU Taitoseminaariryhmien yhteiset demonstraatiot: ti 6.11.2018 klo 9-15

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

Itä-Suomen Ammattitaito ry.

Itä-Suomen Ammattitaito ry. Itä-Suomen Ammattitaito ry. yhdistys perustettu vuonna 2003 toimialue: Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois- Karjalan ja Kainuun maakunnat jäseninä toimialueen merkittävimmät ammatillisen koulutuksen järjestäjät

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Yhteistyön vuosikello, lv. 2014-15 5.9.2014 Petäjä & Mantila PERUSOPETUS AMMATILLINEN KOULUTUS LUKIOKOULUTUS KORKEA-ASTE

Yhteistyön vuosikello, lv. 2014-15 5.9.2014 Petäjä & Mantila PERUSOPETUS AMMATILLINEN KOULUTUS LUKIOKOULUTUS KORKEA-ASTE PERUSOPETUS AMMATILLINEN KOULUTUS LUKIOKOULUTUS KORKEA-ASTE Yhteishaun valinnan Yhteishaun valinnan tulokset julki aik. 12.6.2014 tulokset julki aik. 12.6.2014 KESÄ-HEINÄKUU Yhteishaun valinnan tulokset

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2013 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2013 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2013 Diabeteshoitajat ry S i v u 1 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLTÖ 1. YHDISTYS... Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. 2. VUOSIKOKOUS... Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty.

Lisätiedot

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista. Julkisivuyhdistys Martti Karimies TOIMINTAKERTOMUS 09.04.1996 JULKISIVUYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1995 Yhdistyksen perust aminen Perustava kokous. Yhdistyksen toiminnan voidaan katsoa alkaneen virallisesti

Lisätiedot