Kouvolan Suunnistajat ry, jäsentiedote 2/2014 Huhtikuu 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kouvolan Suunnistajat ry, jäsentiedote 2/2014 Huhtikuu 2014"

Transkriptio

1 KSprintti Kouvolan Suunnistajat ry, jäsentiedote 2/204 Huhtikuu 204 Jäsentiedotteen mukana seuraa jäsenmaksuohje KS = Kivassa Seurassa Kuntoa Suunnistaen Kavereita Seikkailuihin Kohti Salamavaloja Kivassa Seurassa Sisältö: Kuntorastikalenterit Valmennusryhmien ja nuorten ohjelmaa Infoa kilpailuista, talkoista ja toiminnasta

2 Kouvolan Suunnistajat uusi suurseura Kouvolan Suunnistajat perustettiin 20 neljän seuran yhteiseksi edustusseuraksi. Jo alun perin oli ajatus ajan myötä siirtyä yhteiseen seuraan. Tärkeimpänä motiivina oli voimavarojen yhdistäminen ja nuorten valmennustarpeisiin vastaaminen. Vuoden 204 alusta seuran säännöt onkin uudistettu siten, että KS on suunnistuksen erikoisseura henkilöjäsenyyksin. Kaikki suunnistustoiminta on siirretty emoseuroista KS:n alaisuuteen. Yhdistymisen myötä Kouvolan Suunnistajat nousee monilla mittareilla kymmenen suurimman joukkoon Suomessa. Esimerkiksi SM-pisteissä 203 KS oli yhdeksäs Kuntosuunnistus on vahvassa nosteessa. Vuonna 203 valtakunnassa tehtiin kuntosuunnistussuoritusta, jossa on lisäystä edelliseen vuoteen 6 %. Vuosikymmenen takaiseen osallistujamäärään on tullut lisäystä 30 %. Kaakon alue, johon me kuulumme, oli kuntosuunnistuksissa neljäntenä valtakunnallisissa suoritusmäärissä ja tapahtumien määrissä jaetulla toisella tilalla. Keskilaakso Rastit eli Kuntsarit ja Kouvolan Sanomien iltarastit jatkuvat pääosin samalla tavoin kuin aikaisempina vuosina. KS:n lisäksi järjestäjinä toimivat Inkeroisten Terho ja Iitin Pyrintö sekä tukijoina Keskilaakso ja Kouvolan Sanomat. Yhteensä järjestetään 66 iltarastitapahtumaa. Keskilaakso Rasteilla tullaan saavuttamaan heti keväällä suorituksen rajapyykki. Keskilaakso Rastien yhteyteen on liitetty tälle kaudelle paljon myös uutta kuten gps-seurantaa, geokätköilyä ja rastijahtia. ja lisenssisuunnistajien määrällä mitattuna seura oli niin ikään yhdeksäs. Ensimmäinen suuri yhteisponnistus on hiihtosuunnistuksen SM-pitkän ja -viestikilpailun järjestäminen KuUS:n 00-vuotisjuhlakilpailuna jo ensi talvena. Jatkakaamme yhdessä eteenpäin seuran turkoosimustaa väriä tunnustaen Karhu-merkkimme iloisesti lipussa liehuen! Mikko Kekki, puheenjohtaja Kuntosuunnistus - tutkittua luontoliikuntaa Perinteiset erikoislajit: tarkkuus-, pyörä- ja yösuunnistus ovat myös kauden ohjelmassa. Jokaiselle löytyy siis varmasti mielenkiintoisia koitoksia, joissa voi laittaa oman taitonsa ja kuntonsa koetukseen. Kuntosuunnistus on lajimme näkyvin osa maallikoille. Kuten tilastot kertovat, suunnistus kiinnostaa liikkujia. Nyt jos koskaan on otollinen hetki harpata suunnistuksen kanssa porrasta ylemmäs urheilun lajikirjossa. Ottakaamme siis kaikki uudet harrastajat mukaan hienoon lajiimme ja perehtymään suunnistuksen maailmaan. Muistakaa myös, että kuntosuunnistus ei ole kilpailua - tai jos on, niin se on leikkimielistä sellaista. Tervetuloa kuntorasteille. Jukka Sakki KSprintti, jäsentiedote 2/204 Julkaisija: Kouvolan Suunnistajat Sisältö ja kuvat: Heikki Kyyrönen Taitto: Susanna Toikander Painatus: Kouvolan kaupungin tulostuspalvelu Kansikuva: Henna Pylvänäinen, Elisa Mattila ja Anna Ojala MMkisoissa. Toistaiseksi turisteina. (Kuvaaja Jari Pylvänäinen) Yhteystiedot: (puheenjohtaja)

3 Aloita suunnistus Hippo-rastikerhossa! Hippo-rastikerho 6-4 -vuotiaille aloittelijoille ja harrastusta jatkaville: kaikille löytyy sopiva ryhmä! Kaikki tapahtumat alkavat klo Tarkemmat opastukset nettisivuilta. Alustava kevään rastikerho-ohjelma: pohjoinen Kouvola: ma 2.4. Aloitusinfo ja suunnistus, Kouvola jäähalli ke Aloitusinfo ja suunnistus, Kuusankosken lukio Kasarminmäki, keskusaukio 5.5. Törösti, aikuiskoulutuskeskus 2.5. Kymintehtaan koulu 9.5. Niinistön koulu Hirvelän koulu (2.6. Leimausleiri tauko) 9.6. Yhteinen kevätpäätös Myllykoski eteläinen Kouvola: ti Aloitusinfo ja suunnistus Viialan koulu 7.5. Mustahaikula (kuntsarien yhteydessä) 4.5. Ritakorpi (kuntsarien yhteydessä) 2.5. Pillinkangas (kuntsarien yhteydessä) 4.6. Huhdanniemi (kuntsarien yhteydessä) 9.6. Yhteinen kevätpäätös Myllykoski Juniori-iltarastit (aloittelijoiden rata ja opastus) 8.5. Kuusankosken urheilukeskus 5.5. Mansikka-ahon koulu Pilkanmaan hiihtomaja Valkealan koulukeskus 5.6. Anhavan hiihtomaja 2.6. Valkuslampi, Valkeala Syyskauden ohjelma nettisivuilla. Hippo-rastikerho 50 per/ lapsi (sisarusalennus -0 ), sisältää kaikki Rastikerhoharjoitukset (kevät- ja syyskausi), Juniori iltarastit kevät- ja syyskaudella, talviharjoitukset, rastikerho t-paidan (urheilupaita ovh 20 ), ohjauksen, kartat, rastikerhokirjasen. Vanhemmat myös tervetulleita mukaan yhdessä oppimaan suunnistuksen alkeita! Mukaan tarvitset vain ulkoliikuntavarustuksen. Juniori iltarasteille (myös Rastikerhoiltoina Juniori iltarastit samassa yhteydessä) olet aina tervetullut tutustumaan ja kokeilemaan lajia ilmaiseksi, vaikka yhdessä kaverin tai vanhempien kanssa! Huom! Myös KS iltarasteilla ja Keskilaaksorasteilla tarjolla kaudella 204 aloittelijoiden rata. Yhteyshenkilö: Marttiina Joensuu, gmail.com, Lisätietoja ja ajankohtaista infoa: Hippo_Rastikerhot Rasticupin kilpailut 204 Kymenlaakson Nuorten Rasticup , NRC, KyS , NRC,VeVe syksy 204, NRC, KS Alueen yhteiset kilpailut , ANRC, KaaRa , AM-pitkä, AnttU , ANRV, KS Eveliina Hasu opastaa Hippo-rastikerholaisia.

4 Lomaosakkeita vuokrattavana Kouvolan Rastin omistamat Holiday Clubin ( lomaosakkeet on siirtynyt Kouvolan Suunnistajille. Jäsenillä on mahdollisuus vuokrata näitä tasokkaita lomaviikkoja edulliseen hintaan. Katinkulta, Vuokatti Katinkulta, Vuokatti Katinkulta, Vuokatti Saimaa, Lappeenranta Viikko 24 (la-la) 6 hengen huoneisto, sisältää kylpyläliput joka päivälle Hinta 600 eur/vko Viikko 27 (la-la) 4 hengen huoneisto, sisältää kylpyläliput joka päivälle Hinta 650 eur/vko Viikko 27 (la-la) 6 hengen huoneisto, sisältää kylpyläliput joka päivälle Hinta 700 eur/vko Viikko 43 (pe-pe) 6 hengen huoneisto Hinta 500 eur/vko Kermikkä, Saariselkä Viikko 49 (la-la) 6-8 hengen huoneisto Hinta 500 eur/vko Lomaviikon varauksen voit tehdä ottamalla yhteyttä Ulla Säteeseen ulla.sade@pp.inet.fi / Tee varaus viimeistään kaksi kuukautta ennen lomaviikkoa. KevätSuunnistus KS järjestää KuUSrastien perinteitä jatkavan kilpailun Iitin Kuuksossa. Talkooväkeä tarvitaan. Ilmoittaudu Tero Ojalalle, , tero.a.ojala@gmail.com KS-syysviestin vauhdikas vaihto Juho Laukkaselta Aleksi Holopaiselle

5 Valmennuksen treenit ja leirit: Kausi 204 alustava ohjelma Katso aina viikkokalenterista muutokset ja lisäykset (kouvolansuunnistajat.fi etusivu)! Samoin tiedotus palstan kautta tulee harjoituksista infoa sähköpostiin. Mikäli et ole palstalla, laita viesti gmail.com. Ilmoittautuminen harjoitukseen mieluusti aina nimenhuuto.com kautta: jos et vielä ole nimenhuudossa viesti 8.6. Taito, rastinotto, Kattilamäki 9.6. Mielakan TJ Taito, paikka avoin Juoksutreenit, Kouvolan Urheilukenttä Heinäkuu (taitoharkoissa treenipankki) 2.7. Taito, paineharkka, Junkkari Mielakan TJ 9.4. klo 6 kauppakeskussuunnistus, Veturi 5.4. Taitoharjoitus (= suunnistusharjoitus eri teemoilla), multitekniikka, Voikkaa Kevätleiri Piikkiö Taito, suunnistusvedot, Ummeljoki/ muu paikka Taito, sprintti, paikka avoin 7.5. Taito, käyrä/gps, Mustahaikula 8.5. Juoksu ja loikkaharjoitus, Kuusankoski urheilukenttä 3.5. Mielakan testijuoksu 5.5. Taito, SM keskari tutustuminen, Lappeenranta Taito, SM valmistava/gps, Möhkölänmäki Taito, viestiharkka, Palaneenmäki Kesäkuu Jukolaleiri ( Leimausleiri, nuoret) 0.6. Taito, viestiharkka, Niemenharju.6. Juoksutreenit, Kouvolan urheilukenttä Elokuu 5.8. Taito, Hyyrynkangas 2.8. Taito, NuJu viestiharkka, Nuhkostenmäki 2.8. Taito, SM pitkä, Venearonvuoret Nuorten syysleiri (av-leiri?) Valkjärvi (Hamina) Taito, KLL valmistava, Lehtomäki Mielakan TJ Syyskuu 3.9. Taito, SM valmistava, paikka avoin 0.9. Taito, viestiharkka, Kivinenmäki/ Mäntsälä tutustuminen(sm).9. Taito, Sprintti, paikka avoin 7.9. Taito, Sprintti, paikka avoin Taito, yö, paikka avoin Lokakuu 3.0. Mielakan TJ Harjoitusmaksukäytäntö Seuran harjoitusmaksukäytäntöä yksinkertaistetaan: Kaikki seuran yhteisharjoitukset aikuisilta 50 /vuosi (poislukien iltarastit, yöcup). Jos olet jo maksanut sisäharkkamaksun talvelle (20 ), sen voi miinustaa vuosimaksusta. Kouvolan Suunnistajat ry tilinumero: FI viite: AM-kilpailut 204 Keskimatka, , VeVe Pitkä matka, , AnttU Viesti , AnttU Sprintti, , InkTe Yö, , RaKaS Tervetuloa kaikkiin yhteisharkkoihin!

6 Keskilaaksorastit 204 Pvm Huom Kartta Opastus Navigaattoriosoite ratamestarit 6.4. SPRINTTI Mämmälä Vt 5, Inkeroisten risteys Yhteiskouluntie Visa Sippu, Eero Salo, Heidi Huusari RR/TR + Ummeljoki Tie 359, Ummeljoki Kansakoulutie Hannu Peni KL Onnenmäki Tie 375, Sippola Onnenmäentie Jyrki Hyyrynen, Harri Vainio Mustahaikula Tie 359, Ummeljoki Anjalantie Jukka Sakki, Eemil Sakki Korijärvi Vt 5, Inkeroisten risteys Koirojantie Ari Torniainen, Heikki Koskela, Jorma Sippu Pillinkangas Vt 5, Myllykosken risteys Pillinkankaantie Jorma Lahti, Risto Nenonen, Juhani Immonen KL Palaneenmäki Tie 37, Sippola Matarojantie 60 Jouko Anttila, Sakari ja Jouni Salojärvi YÖ Hyypiömäki Tie 4687, Saaramaantie Saaramaantie Esko, Lasse ja Seppo Kattelus Huhdanniemi Tie 354, Anjala Huhdanniementie Vesa Vainio, Jaana Vainio TRAIL-O Myllykoski Myllykoski, Kenraalintie Kenraalintie Risto Vainio.6. KL Takkukangas Vt 5, Inkeroisten risteys Esko Fyhr, Guy Lindell, Teijo Myllylä Anjala Tie 354, Anjala Urheilijantie Jarno Kiintola, Ajoharjoittelurata Vt 5, Keltakangas Matarojantie Matti, Carita, Helena, Maria Espo Junkkari Tie 354, Anjala Junkkarintie Eerik Sihvola, Eero Sihvola Savijärvi VT 5, Inkeroisten risteys Toukolankuja Jorma Sippu, Ari Mänttäri, Matti Lehto Rautakorpi Vt 5, Myllykosken risteys Aitomäentie Eero Mattila, Paavo Mikkonen, Risto Nenonen JAHTI Pilkkakorvenmäki Tie 375, Sippolan kk Heinojantie Mikko, Jukka, Leena ja Ossi Tani KL Korkiatkalliot Vt 5, Keltakangas Korvenrannantie Mika ja Osmo Jokiranta, Juhani Immonen Hiidenmäki Vt 5, Inkeroisten risteys Toukolankuja Ari Mänttäri, Esko Fyhr, Matti Lehto Pyöräskukkula Tie 359, Ummeljoki Anjalantie 923 Jani Söyring, Jarmo Söyring PYÖRÄ Anjala Tie 354, Anjala Urheilijantie Tommi Lavonen, Suurimäki Tie 37, Liikkala Aholanmäentie Mirja Puhakka, Aila Huovi, Teemu Puhakka SPRINTTI Pikkusuo Vt 5, Marinkylän risteys Vehkaojantie 30 Jarmo Issula, Visa Sippu, Ari Hietanen Kurkimäki Myllykoski, Kenraalintie Kirstinkalliontie 60 Risto Uotila, Risto Nenonen, Timo Mynttinen KL Kivinenmäki Tie 354, Anjala Junkkarintie Jari Pylvänäinen, Mika Salonen Ampumamaja Vt 5, Inkeroisten risteys Haminanväylä 52 Pertti Ihalainen, Heidi Huusari, Eero Salo Sulento Ummeljoki, Keskikoskentie Sulennontie Vuokko, Tero, Säde, Mirka ja Tuuli Suutari Jussi Immosen kuntsarikioskilla Pillinkankaalla asioivat Lasse Hovi ja Eero Sihvola.

7 Iltarastikalenteri 204 Seura Pvm Paikka Huom Opastus Pitäjä. KS Su 3.4. Kouvolan keskusta Kortteli Hallituskatu, Kouvola 2. KS Ti 5.4. Hirvelän koulu, Voikkaa Kortteli Mt-46, Hirvelä 3. KS Ma 2.4. Kouvolan jäähalli Kortteli 4. KS Ti Utti, leirikenttä VT 6, Utti Jarno Viljakainen 5. KS To Öljymäki, Kuusankoski Kuusaantie 6. KS Ti Kuntoutuskeskus, Kuusankoski Pohjankorventie 7. KS To.5. Korian Pioneeripuisto 8. KS Ti 6.5. Tykkimäki, huvipuisto Karjalankatu, Kouvola Urpo Särkkä 9. KS To 8.5. Urheilukeskus, Kuusankoski Lassilanpellontie 0. KS Ti 3.5. Utti-Hammassyrjä VT 6, Utti. KS To 5.5. Mansikka-aho, Kouvola Karjalankatu, Kouvola Saara Turkka 2. KS Ti Möhkölänmäki, Kuukso Iitti Vt 2 Kuuksontienristeys 3. KS To Pilkanmaan hiihtomaja, Kuusankoski Pilkanmaantie, Kuusankoski 4. KS Ti Vahteron koulu, Kouvola Voimakatu Petri Kiiskinen 5. KS To Valkealan koulukeskus Vt-5, Valkealan th Seppo Tuominen 6. IitPy Ti 3.6. Saukonkallio, Iitti Vt-2, Tillola Asko Karjalainen 7. KS To 5.6. Anhavan hiihtomaja, Kuusankoski VT 2 Tillola 8. KS Ti 0.6. Niemenharju, Elimäki Myös pitkä VT 6, Elimäki Tommi Salminen rata 9. KS To 2.6. Valkuslampi, Valkeala VT 5, Valkealan th Seppo Tuominen 20. KS Ti 7.6. Kattilamäki Vt 2 asfalttiasema Mikko Kekki 2. KS Ti Nurkkakallio, Tyrri, Utti Tyrrintie Hannu Töyrylä 22. KS Ti.7. Nirvistenmaa, Tillola Myös pitkä VT 2 Tillola Mikko Kekki rata 23. KS Ti 8.7. Selänpäänkangas, Valkeala Myös pitkä Mt 368, Vuohijärvi Kari Ylönen rata 24. KS Ti 5.7. Ruhmaanharju, Jaala Kt-46 Jaalantien risteys 25. IitPy Ti Möhkölänmäki, Kuukso Iitti Vt-2, Tillola Asko Karjalainen 26. KS Ti Maailmansiliä/Nauhan maja Kuusaantie/Kyöperiläntie risteys 27. KS To 3.7. Värälä, Koria Mt 359, Värälä 28. KS Ti 5.8. Hyyrynkangas, Valkeala Myös pitkä Vt 5, Toikkalan th rata 29. KS To 7.8. Kuntoutuskeskus, Kuusankoski Pohjankorventie Seppo Hasu 30. KS Ti 2.8. Nuhkostenmäki, Elimäki Vt-6, Elimäki Asko Määttä 3. IitPy To 4.8. Möhkölänmäki, Kuukso Iitti Vt-2, Tillola Asko Karjalainen 32. KS Ti 9.8. Kääpälän koulu, Vekaranjärvi Mt-369, Kääpälä 33. KS To 2.8. Venearonvuoret, Jaala Vanha Kelo 34. KS Ti Lehtomäki, Kouvola Lehtomäenkatu 35. KS To Voikkaa (vanha Mattilan kaatopaikka) Voikkaan kiertoliittymä 36. KS Ti 2.9. Järvenmäenlampi Vt 6,Kukonojantie 37. KS To 4.9. Mielakan hiihtokeskus, Kouvola Uudismaankatu Pekka Nurminen 38. KS Ti 9.9. Niivermäki Kuusaantie 39. KS La 3.9. Kasarminmäki, Kouvola Myös Kuusaantie Sprint 40. KS La Kymintehtaan koulu, Kuusankoski Kuusaantie 4. KS La Viitakumpu, Kouvola Karjalankatu, Kouvola Risto Salovaara

8 Lumettoman hisukauden upea päätös Vain yksi SM-viikonloppu, mutta sitäkin antoisampi KS:lle. Mirka Suutarin kolme kultamitalia oli koko mitalisateen huipennus. Mitalitilasto kokonaisuudessaan Sodankylän SM-hisuista : Mirka Suutari, D20 *kultaa sprintissä, kultaa keskimatkalla, kultaa erikoispitkällä Tuuli Suutari, D8 *hopeaa sprintissä, hopeaa keskimatkalla, kultaa erikoispitkällä Elmeri Toivanen, H6 *kultaa sprintissä, hopeaa keskimatkalla, hopeaa erikoispitkällä Niklas Heikkilä, H4 (sarjassa vain sprintissä SM-arvo) *kultaa sprintissä Sauli Pietikäinen, H8 *pronssia sprintissä Eerik Nurminen, H4 *pronssia sprintissä Mirkan kolme kultaa. Kuva: Vuokko Suutari Talkoot - tärkein rahanlähteemme Talkootyömahdollisuuksia ovat mm. seuraavat: - KS:n suunnistuskisajärjestelyt - Muut tapahtumat, mm. puolimaraton, Kaukopartiohiihto - Harjoitusten järjestely- ja ohjaustehtävät - Hallinto- ja tiimityöskentely Yli 00 vuotta kisajärjestelykokemusta. Rauno Vanhalakka, Asko Määttä, Ossi Tani ja Petteri Rankinen Nuorten Jukolassa. Kuva: Lotta Määttä Kouvolan Suunnistajat ovat mukana järjestämässä Kouvolan Puolimaratonia la Kouvolan jäähallilla ja reitin varrella. Talkooaika noin klo -5. Talkoovastaavana Upi Särkkä, jolle ilmoittautumiset mahdollisimman pian sähköpostilla: urpo.sarkka@storaenso.com tai puhelimella

KSprintti. Sisältö: Kuntorastikalenterit Nuorten harjoitukset ja kilpailut Taitoharjoitukset ja AM-kilpailut

KSprintti. Sisältö: Kuntorastikalenterit Nuorten harjoitukset ja kilpailut Taitoharjoitukset ja AM-kilpailut KSprintti Kouvolan Suunnistajat ry, jäsentiedote Huhtikuu 203 Sisältö: Kuntorastikalenterit Nuorten harjoitukset ja kilpailut Taitoharjoitukset ja AM-kilpailut Kuva: Kai Patjas Kuntorastikalenterit Nuorten

Lisätiedot

Kouvolan Suunnistajat viidessä vuodessa nousu suunnistusseurojen eliittiin

Kouvolan Suunnistajat viidessä vuodessa nousu suunnistusseurojen eliittiin Kouvolan Suunnistajat viidessä vuodessa nousu suunnistusseurojen eliittiin Katsaus menneeseen KS-gaalassa 15.11.2015 Mikko Kekki Kouvolan Suunnistajien puheenjohtaja Kouvolan Suunnistajat lyhyesti seuran

Lisätiedot

Kivassa Seurassa. Sisältö: -Kuntorastikalenterit -Nuorten kilpailut ja Hippokerhot. -Tiedotteita -Jäsenmaksutiedote. 1/2015 Huhtikuu 2015

Kivassa Seurassa. Sisältö: -Kuntorastikalenterit -Nuorten kilpailut ja Hippokerhot. -Tiedotteita -Jäsenmaksutiedote. 1/2015 Huhtikuu 2015 1/2015 Huhtikuu 2015 Kivassa Seurassa Sisältö: -Kuntorastikalenterit -Nuorten kilpailut ja Hippokerhot -Tiedotteita -Jäsenmaksutiedote KS = Kivassa Seurassa Kohti Salamavaloja Kuntoa Suunnistaen Kavereita

Lisätiedot

Kouvolan Suunnistajat teki ylijäämäisen tilinpäätöksen

Kouvolan Suunnistajat teki ylijäämäisen tilinpäätöksen TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. TIIVISTELMÄ Vuosi 2016 oli seuran kuudes toimintakausi ja samalla kolmas henkilöjäsenyydellä toteutunut suunnistuksen erikoisseuravuosi. Seuran toiminta oli edellisten vuosien

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os.

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. 1. Kari Toivonen Helsingin Tarmo 2. Kari Keskinen Tampereen Voimailijat 3. Pekka Laakso Rauman Voimailijat

Lisätiedot

KSprintti. Kivassa Seurassa. Sisältö: Toimintatavat uusiksi Talvikauden ohjelmaa Talkoita Tiedotteita

KSprintti. Kivassa Seurassa. Sisältö: Toimintatavat uusiksi Talvikauden ohjelmaa Talkoita Tiedotteita KSprintti Kouvolan Suunnistajat ry, jäsentiedote 1/2014 Tammikuu 2014 Kivassa Seurassa Sisältö: Toimintatavat uusiksi Talvikauden ohjelmaa Talkoita Tiedotteita KS = Kivassa Seurassa Kuntoa Suunnistaen

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura

Lisätiedot

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Nimi Yhdistys Tulos 10:t napa 9:t 1. Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT 191 12 2 7 2. Pöllänen Janne Sastamalan RT 188

Lisätiedot

LIIKUNTAPAIKKOJEN KÄSIKIRJA päivitetty

LIIKUNTAPAIKKOJEN KÄSIKIRJA päivitetty LIIKUNTAPAIKKOJEN KÄSIKIRJA päivitetty 13.2.2018 Kenttämestareiden vastuualueet: o Arto Porkka: Kouvolan keskusta o Risto Joutjärvi: Kuusankoski, Valkeala, Jaala o Petri Himanen: Elimäki, Anjalankoski

Lisätiedot

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Endurance Ultrarunning Team Finland ry Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

SEURAOTTELUT

SEURAOTTELUT SEURAOTTELUT 2014-1995 Kuusankosken Ampujien ja Inkeroisten Ampujien kesken käytiin Ojakorven ampumaradalla seuraottelu, maanantaina 19.05.2014. Laji: Ruotsalainen pika-ampumakilpailu. tulokset: Seura

Lisätiedot

yleisurheilu_saappaanheitto_tulokset

yleisurheilu_saappaanheitto_tulokset Sakun Kesäkisat Vierumäki 8/31/2041 yleisurheilu_saappaanheitto_tulokset TULOKSET M 100 m Tuuli: -0,1 1. Ilari Teerikangas Ammattiopisto Luovi 12,55 2. Teemu Lehmusto Suomen Urheiluopisto 13,13 3. Matti

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

Kuntoa Suunnistaen. Kuntorastikausi jatkuu maanantai-iltaisin. Takasivulla yökupin kalenteri. 3/2014 Lokakuu 2014

Kuntoa Suunnistaen. Kuntorastikausi jatkuu maanantai-iltaisin. Takasivulla yökupin kalenteri. 3/2014 Lokakuu 2014 3/2014 Lokakuu 2014 Kuntoa Suunnistaen Keskilaaksorastien VIPit lähdössä GPS-seikkailuun. Vasemmalta Eero Sihvola, Anjalan Liitto, Matti Tiihonen, MyPa, Jaana Vainio, Anjalan jumppaseura, Risto Uotila,

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

HELSINGIN TYÖVÄEN LUISTELIJAT XXXIII Jussin luistelu/sm-ratamaraton M 30 KM Nro Aika Sija J

HELSINGIN TYÖVÄEN LUISTELIJAT XXXIII Jussin luistelu/sm-ratamaraton M 30 KM Nro Aika Sija J 110109 M 30 KM Nro Aika Sija J Brandt Robert HTL SM 306 51,43 1 Kotijärvi Antero KuLs SM 300 53,01 2 Isoviita Vesa PoPy SM 301 53,52 3 Suihkonen Jani HTL SM 309 54,31 4 Nurminen Jouni J 741 56,52 5 Siippu

Lisätiedot

07:00 Raahe 2 NIC-863 (53) 02:00 Lidl purku 1. 04:30 Lidl purku pakaste. 18:00 Turku paluu 20:00 LAHTI PALUU 20:00 20:00 LAHTI PALUU

07:00 Raahe 2 NIC-863 (53) 02:00 Lidl purku 1. 04:30 Lidl purku pakaste. 18:00 Turku paluu 20:00 LAHTI PALUU 20:00 20:00 LAHTI PALUU Työvuorot vko 50 Kuljetusliike Ilmari Lehtonen Oy AINASSAARI MIKA 13.12 14.12 15.12 16.12 17.12 04.12.2015 08:49:24 18.12 19.12 ALAHÄIVÄLÄ JANNE ARVOLA JANNE ARVOLA JUHO EKDAHL SAMULI EKDAHL JOUKO HAUTAMÄKI21:00

Lisätiedot

SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT

SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT 1 Nyl 3km P 1 Kaisu Salminen Keski-Pohjanmaan koulutu 11.00.00 2 Nina Pajari Ammattiopisto Lappia 11.00.30 3 Terhi Lehtola Haapaveden ammattiopisto 11.01.00

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Maakunnan ilma-ase mestaruuskilpailu

Maakunnan ilma-ase mestaruuskilpailu Puhjonmäen ilma-aserata 18.01.2014 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 10IT 1. Jesse Virola KuusA 81 83 164 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT 1. Joona Holkko KAS 88 96 184 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 11-14A 1.

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Tarkista muutokset kilpailukeskuksen tulostaululta Pitkän matkan ja keskimatkan kansallinen suunnistuskilpailu 7. 8.5.2016 Kouvolan Korvenkylässä. Kilpailussa noudatetaan SSL:n

Lisätiedot

METSÄSTYSAMMUNTOJEN ETELÄ-SUOMEN LÄÄNINMESTARUUSKILPAILUT JA SML:N KYMEN PIIRIN LOPPUKATSASTUKSET JOUTSENOSSA 5.7.2015

METSÄSTYSAMMUNTOJEN ETELÄ-SUOMEN LÄÄNINMESTARUUSKILPAILUT JA SML:N KYMEN PIIRIN LOPPUKATSASTUKSET JOUTSENOSSA 5.7.2015 METSÄSTYSHAULIKKO SIJ A MIEHET Alkuk Finaal i TULOS 1 Roiha Matti Särkisalmen Seudun Metsästysyhdistys 23 24 47 2 Suuronen Janne Kympin Kyttääjät 23 22 45 3 Korpi Kai Oravalan Metsästäjät 22 22 44 4 Pitkänen

Lisätiedot

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64 Putoavat taulut SM-kilpailu Nilsiä 16.-17.2.2013 etunimi sukunimi seura tulos 1 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 A 16 Hannu Niemelä K-64 0 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 1 A-H Jari Taskinen NUMA 0 2 Krister Holmberg

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Yhdistymishanke Kouvolan alueen suunnistusseurojen esimerkin valossa. Seurayhteistyö seminaari Kouvolassa 12.9.2013

Yhdistymishanke Kouvolan alueen suunnistusseurojen esimerkin valossa. Seurayhteistyö seminaari Kouvolassa 12.9.2013 Yhdistymishanke Kouvolan alueen suunnistusseurojen esimerkin valossa Seurayhteistyö seminaari Kouvolassa 12.9.2013 Kouvolan Suunnistajat - perustajajäsen, KS:n web master Peruskouvolalainen, 57 v, everstiluutnantti

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Liiton erikoiskilpailu Keuruu Tervaken kilpailu Hutunki Syyskisa Äänekoski Syyskynnöt Jyväskylä Valmet erikoinen Hutunki Talven odotus Jyväskylä Silver open Äänekoski X-Games Keuruu Kaamoskaadot

Lisätiedot

, PORI, Painimiehet

, PORI, Painimiehet 13. - 15.11.1970, PORI, Painimiehet 1. Raimo Hirvonen Viipurin Voimailijat 2. Esko Pakarinen Joensuun Voimailu-Kerho 3. Erkki Huhtala Lapuan Virkiä 1. Tuomo Kallijärvi Kemin Into 2. Hannu Järvinen Oulun

Lisätiedot

Suunnistuskausi 2016 Viimeksi päivitetty 25.05.2016

Suunnistuskausi 2016 Viimeksi päivitetty 25.05.2016 Suunnistuskausi 2016 Viimeksi päivitetty 25.05.2016 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Inarilaiset maastot ja kartat on huomioitu

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paras suunnistaja Olav Lundanes kolme SM-kultaa, kaksi EM-kultaa, yksi MM-kulta sekä nopein 10milan, Jukolan ja SM-viestin ankkuriosuudella Paras -16v.

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala Yleinen 1. Saviahde Vesa PHA 2. Hyvärinen Niklas RS 3. Heikkilä Sami K-64 3. Holmberg Krister RS 5. Heikkilä Tomi-Pekka K-64 6. Jetsonen Markku KAMS 7. Koskela Tarmo BSPA 8. Holmberg Henrik RS 9. Suoknuuti

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

Matkakohtaiset ennätyskokeet, to , Seinäjoki 400 m track Open air. Final Results m Iso rata. Final Results m Iso rata

Matkakohtaiset ennätyskokeet, to , Seinäjoki 400 m track Open air. Final Results m Iso rata. Final Results m Iso rata Final Results - 100 m Iso rata 1 26 YLI-OJANPERÄ Maija SU 3 I 12,10 60,500 2 1 ALA-LIPASTI Kirsi SU 3 O 12,32 61,600 1,100 3 7 HYTTINEN Saana SU 2 O 12,68 63,400 2,900 4 8 HYTTINEN Tuuli SU 2 I 13,43 67,150

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Lapin Susirastit. {tab=esittely}

Lapin Susirastit. {tab=esittely} Lapin Susirastit Viimeksi päivitetty 22.06.2014 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin yli

Lisätiedot

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24:

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24: S-16 1 S-16 Sa Viitanen Risto 0:25:27 270 208 492 82 970 2 S-16 Sa Hakala Ville 0:24:28 276 200 480 80 956 3 S-16 PH Siukola Teemu 0:22:56 285 230 420 70 935 4 S-16 Sa Hakala Kalle 0:28:07 254 182 468

Lisätiedot

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M Eräluettelo sarjat N, M, M20, M18 klo 09.00 Erä 1 (nopeat klo 10.20) klo 09.20 Erä 2 (nopeat klo 10.40) Rata 1 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 38 Korkeela Jarkko K-64 M 28 Ylikojola Reijo IlmA M 76 Lindstedt

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013

Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013 Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin

Lisätiedot

50-100m liikkuvanmaalin SM2011 ikämiehet Kosken Erämaja

50-100m liikkuvanmaalin SM2011 ikämiehet Kosken Erämaja 22.07.11 50-100m liikkuvanmaalin SM2011 ikämiehet Kosken Erämaja 06.07.11-07.08.2011 Hirvi kertalaukaukset Ampumapaikka 1 Lauantai 6.8.2011 klo 8.00-11.00 1 68 Matti Suoranta K-64 Y50 9 53 Juha Hacklin

Lisätiedot

Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011

Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011 Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin

Lisätiedot

Suunnistuskoulu 2015

Suunnistuskoulu 2015 Suunnistuskoulu 2015 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät

Lisätiedot

Liikkuvamaali 10m, Putoavat taulut SM 2010

Liikkuvamaali 10m, Putoavat taulut SM 2010 Tulokset (1/10) Sarja Sukunimi Etunimi Seura Hitaat Nopeat Yhteensä N16 1. Taskinen Pipsa Numa 3 + 5 = 8 N18 1. Qvarnström Micaela RS 12 + 10 = 22 N 1. Salminen Marika KoE 13 + 12 = 25 2. Aalto Tiina SMY

Lisätiedot

Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994)

Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994) Suunta Jyväskylä Suunnistajia Eeli Viholainen (1994) Vanhemmat vei suunnistuskouluun siitä asti laji on ollut omassa elämässä hyvin läheisenä. Vanhempani Nuorten EM Pitkä Sijoitus: 2. 2012 (H18) Nuorten

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Liikkuvamaali 10m, Putoavat taulut SM 2010

Liikkuvamaali 10m, Putoavat taulut SM 2010 Tulokset (1/13) Sarja Sukunimi Etunimi Seura Hitaat Nopeat Yhteensä N16 1. Taskinen Pipsa Numa 3 + 5 = 8 N18 1. Qvarnström Micaela RS 12 + 10 = 22 N 1. Salminen Marika KoE 13 + 12 = 25 2. Aalto Tiina SMY

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

Suunnistuskoulu 2018

Suunnistuskoulu 2018 Suunnistuskoulu 2018 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät

Lisätiedot

SVA:n mestaruuskilpailut riistamaalilajeissa

SVA:n mestaruuskilpailut riistamaalilajeissa Kosken tl Erämaja 29. - Hirvi parilaukaukset, sarja Y45 1. 36 Jukka-Pekka Jokela P-HA 87 86 173 2. 68 Tommi Juvander TSA 88 79 167 3. 76 Heikki Kinnunen KAMS 59 73 132 Hirvi parilaukaukset, sarja Y50 1.

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

AM-kilpailut, kivääri- ja pistoolilajit

AM-kilpailut, kivääri- ja pistoolilajit Mikkeli 16. - 18:50:03 25m Isopistooli, sarja Y 1. Marko Leppä HAS 92 96 94 282 90 98 93 281 563 2. Taisto Hartikainen MA 92 88 87 267 96 97 93 286 553 25m Isopistooli, sarja Y50 1. Jorma Mecklin JuvA

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut Rovaniemi

Reservin ampumamestaruuskilpailut Rovaniemi Reservin ampumamestaruuskilpailut 17-19.8.2018 Rovaniemi Eräluettelot Pienoiskivääri 60 ls makuu 09.00-09.50 2. Nylund Jussi alik H E-HÄ 3. Uusivirta Jarno stm H K-PO 4. Halttu Riku jääk H P-PO 5. Raittinen

Lisätiedot

SSL / SM-kilpailut

SSL / SM-kilpailut SSL / SM-kilpailut 2016-2017 12.03.2017 Kierros 11 Aatos - JyS 2-0 EtVaS - OSS 5-0 Garde - Velhot 1-5 KS-58 - TuTS 0-5 SalSK - TammerSh 2-5 MatSK - KarjUra 5-2 Moiseenko Vadim - Syvälahti Timo 1-0 Ebeling

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23 18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25

Lisätiedot

10 m liikkuvanmaalin SM - Kilpailu Koskikeskuksen ampumarata, Tampere

10 m liikkuvanmaalin SM - Kilpailu Koskikeskuksen ampumarata, Tampere SAL SM, Liikkuvamaali normaalijuoksut, sarja N50 rat 1 Tiina Aalto ESF N50 178 145 323 2 Päivi Hattinen MSA N50 154 124 278 SAL SM, Liikkuvamaali normaalijuoksut, sarja N60 1 Arja Hakala SaarA N60 151

Lisätiedot

3 TOIMINTA. 3.1 Kevät 2009

3 TOIMINTA. 3.1 Kevät 2009 Kouvolan Rasti -72:n AIKUISTEN SUUNNISTUSKOULU 2009 1 1 JOHDANTO Kouvolan seudulla järjestetään vuosittain noin 45 kuntorastitapahtumaa, joissa kesällä 2008 tehtiin noin 6500 suoritusta. Osallistujien

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Suunnistuskoulu 2017

Suunnistuskoulu 2017 Suunnistuskoulu 2017 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät

Lisätiedot

StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT

StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT HAULIKKO TULOKSET SIJA NIMI SEURA ALKU LOPPU YHTEENSÄ SARJA 1 Härkönen Janne PEM 23 21 44 M 2 Korpi Kai E-E 20 23 43 M

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 22. - 23.05.2015 10:51:05 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaisa Nieminen LeA 94 98 97 289 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja M45 1. Tero Lahti HAS 99 97 97 293 300m Kivääri

Lisätiedot

XVI 24H HIIHTO. Anjalan urheilukenttä Tulokset

XVI 24H HIIHTO. Anjalan urheilukenttä Tulokset XVI 24H HIIHTO Anjalan urheilukenttä 19 20.2.2010 Tulokset Sijoitus JOUKKUE KIERROKSET KM Lisä km YHT 1 HP Ski Team 127 361,95 2,1 364,05 2 KiviainesTeam 2 126 359,10 2,84 361,94 3 ST MES Team 124 353,40

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

TANIN SEUROJEN TUKI RY JA TANIN ERÄNKÄVIJÄT RY JÄRJESTI YLEISET KAIKEN KALAN PILKKIKILPAILUT HUMALJÄRVELLÄ.

TANIN SEUROJEN TUKI RY JA TANIN ERÄNKÄVIJÄT RY JÄRJESTI YLEISET KAIKEN KALAN PILKKIKILPAILUT HUMALJÄRVELLÄ. TANIN SEUROJEN TUKI RY JA TANIN ERÄNKÄVIJÄT RY JÄRJESTI 25.3.2018 YLEISET KAIKEN KALAN PILKKIKILPAILUT HUMALJÄRVELLÄ. SAMALLA JÄRJESTETTIIN ETELÄ SAIMAAN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN METSÄTYSSEUROJEN VÄLINEN

Lisätiedot

Tulokset 10 m Liikkuva maali - Normaalijuoksut Nilsiä SM

Tulokset 10 m Liikkuva maali - Normaalijuoksut Nilsiä SM Tulokset 10 m Liikkuva maali - Normaalijuoksut Nilsiä SM 16.2.2013 sijoitu No Nimi Seura 1 2 3 hitaat 1 2 3 nopeat Lopputulos N50 SE 297 Tiina Aalto 29.1.2012 1 2 Aalto Tiina SMY 85 83 0 168 80 76 0 156

Lisätiedot

Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen

Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen Nimi: Seura: Jäsenliitto: Rata: 05052019 Rami Mukkula All Stars Kouvola 5/6 23032019 Jukka Poutiainen Hutungin Keilaajat Jyväskylä 1/2 09022019 Niko

Lisätiedot

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi Miehet H21 (5.2 km)

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi Miehet H21 (5.2 km) TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi 22.9.2009 Miehet H21 (5.2 km) Sija Nimi Työpaikka Aika 1 Malinen Juha Tieto 38:34 2 Szanto Istvan Ericsson 42:09 3 Tanska Harri Espoon

Lisätiedot

10 m liikkuvanmaalin SAL mestaruus kilpailut Koskikeskuksen ampumarata, Tampere,

10 m liikkuvanmaalin SAL mestaruus kilpailut Koskikeskuksen ampumarata, Tampere, 10 m liikkuvanmaalin SAL mestaruus kilpailut Koskikeskuksen ampumarata, Tampere, 20.-21.2.2016 SAL SM, Liikkuvamaali normaalijuoksut, sarja N50 1 Tiina Aalto ESF N50 175 161 336 SE 2 Sirkka Savukari ESA

Lisätiedot

50m kiväärin ikäsarjojen SM Tyrri Kouvola

50m kiväärin ikäsarjojen SM Tyrri Kouvola M50, 3x20ls 50m kiväärin ikäsarjojen SM 2019 Tyrri Kouvola 17. - 18.8.2019 Tulokset 1. Tero HOVILA SaSA 96 94 94 96 88 91 559-18x 2. Ilkka RATAMO SaSA 93 96 97 99 91 82 558-16x 3. Lauri LAUSTE SA 92 92

Lisätiedot

Saul SM-kilpailu. Valkeakoski / 7. Valkeakosken Haka. SARJA: Master M30. Nimi Seura Sarja 500 m. 1. Tani Heikkinen OuTa M30 44,80 2.

Saul SM-kilpailu. Valkeakoski / 7. Valkeakosken Haka. SARJA: Master M30. Nimi Seura Sarja 500 m. 1. Tani Heikkinen OuTa M30 44,80 2. Valkeakoski 10.2018 1/ 7 Saul SM-kilpailu SARJA: Master M30 1. Tani Heikkinen OuTa M30 44,80 1. Tani Heikkinen OuTa M30 40,95 SARJA: Master M35 1. Tommy Lahti IF Femman M35 65,26 1. Tommy Lahti IF Femman

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009

50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009 50m pist. Y 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009 Tomi Harju 10 19 10 39 Kirsi Kaaro 8 2 4 14 Jyrki Turja 8 6 14 Jorma Jäntti 12 12 Kalle Mykkänen 8 8 Juha Valjus 8 8 Kalle Wegelius 6 1 7 Juhani

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 10.5.1992 Vaasan Maila - Riihimäen Pallonlyöjät pt tulos: 6-8 yleisöä: 1702 st: Juhani Hirvelä

Ensimmäinen tehtävä su 10.5.1992 Vaasan Maila - Riihimäen Pallonlyöjät pt tulos: 6-8 yleisöä: 1702 st: Juhani Hirvelä Jouni Ojala kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1968 1992 Seinäjoki A-tasolle valittu 11 9 1 1 0 0 0 Juhani

Lisätiedot

TULOKSET 10 m liikkuva maali Suomen mestaruuskilpailu,

TULOKSET 10 m liikkuva maali Suomen mestaruuskilpailu, TULOKSET 10 m liikkuva maali 20+20 Suomen mestaruuskilpailu, 28.1.2012 sijoitus No Nimi Seura 1 2 hitaat 1 2 nopeat Yhteensä N50 1 2 Aalto Tiina SMY 79 87 166 80 67 147 313 SE 2 256 Savukari Sirkka ESA

Lisätiedot