Green Growth - Innovaatioita ja yhteishankkeita

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Green Growth - Innovaatioita ja yhteishankkeita"

Transkriptio

1 Energia- ja materiaalitehokkuus Biotalous ja biomateriaalit Kierrätys, raaka-aineiden talteenotto ja jätteiden käsittely Green Growth - Innovaatioita ja yhteishankkeita Green Growth -ohjelma rahoittaa yrityksiä ja arvoverkkoja, joilla on kasvupotentiaalia resurssitehokkaan ja kestävän talouden alueella. Yritykset voivat hakea rahoitusta jatkuvasti. Liiketoimintamallit, palvelukonseptit ja kokonaisratkaisut

2 Soil Scout Oy hakee kasvua uusista kumppaneista Idea: Selvittää uusia sovellusaloja ja liiketoimintamalleja maailmassa ainutlaatuiselle, energiatehokkaalle ja langattomalle maanalaiselle lähettimelle. Vaikutus: Keinokastelun ohjaus on jo tunnistettu yhdeksi potentiaaliseksi sovellusalaksi lisää odotetaan löytyvän muilta ympäristöä ja rakenteita monitoroivilta aloilta. Lisäksi haetut kansainväliset patentit tukevat tavoitetta löytää lisensiointiin sopivia monikansallisia yhteistyökumppaneita. Ilman Tekesiä emme olisi voineet toteuttaa kahta kansainvälistä patenttihakemusta, emmekä palkkaamaan yhtiömme kasvua tukevaa henkilökuntaa. Johannes Tiusanen Chief Technology Officer, Soil Scout Oy

3 Arealtec säästöjä kiinteistöjen energiakuluihin Idea: Kehittää älykäs, kiinteistöjen energiatehokkuutta ja tuottoa parantava energiatehokkuuspalvelu. Vaikutus: Jopa 30 prosenttia kiinteistöjen energiakuluja säästävä ja analysoinnin mahdollistava energiakonsepti on saanut erinomaisen vastaanoton. Konseptin kysynnän ja liiketoiminnan kasvun odotetaan jatkuvan, ja konsepti aiotaan lanseerata pian myös muihin Pohjoismaihin ja Baltiaan. Tekesin Green Growth -ohjelma on mahdollistanut tarvittavien resurssien panostuksen kehitystyöhön. Ilman Tekesin rahoitusta kehitystyö kestäisi pidempään ja toteutettavat järjestelmät jäisivät suppeammiksi. Isto Hietanen Director, Energy Efficiency & Life Cycle Services, Arealtec Oy

4 Plantui tuo kasvihuoneen kaikkien saataville Idea: Luoda kasvihuoneiden vaihtoehdoksi hajautetun tuotannon konsepti, jossa mm. kodit ja ravintolat voivat kasvattavat tarvitsemansa ruokakasvit ja yrtit itse. Vaikutus: Kasvatusprosessin patentti on hyväksytty ja konseptin ensimmäisen tuotteen, tietokoneohjatun kasvatusyksikön, Plantui Smart Gardenin myynti on hyvässä kasvussa Pohjoismaissa tavoitteena on kasvun voimakas jatkuminen ja uusille markkinoille laajentuminen. Ilman Tekesin panostusta emme olisi markkinoilla. Kari Vuorinen CEO, Plantui Oy

5 Yhteistyössä selluteollisuuden sivuvirrat hyötykäyttöön Idea: Kehittää uusia tapoja muuntaa sellutehtaiden kiinteät sivuvirrat kestävän kehityksen tuotteiksi ja kemikaaleiksi. Hankkeeseen osallistuvat koordinaattori UPM-Kymmene sekä Metsä Fibre, Stora Enso, Biolan, Ekokem, Outotec ja Tyynelän maanparannus. Vaikutus: Tuotekehityksen lisäksi hanke nopeuttaa biotalouden ja cleantechin kehitystä, tarjoaa tutkimustietoa ja vähentää sellutehtaiden kiinteiden jätteiden määrää. Tekesin Green Growth -rahoitus edistää isojen ja pienten yritysten yhteistyötä uusien liiketoimintojen vauhdittamiseksi. Pekka Hurskainen Vice president, Strategy Development, Technology, UPM Kymmene Oyj

6 BRT Solutions kehittää sammaleesta uutta liiketoimintaa Idea: Luoda uusi liiketoimintamalli nopeasti uudistuvan sammaleen tuottamisesta ja sen koneellisesta korjuusta. Vaikutus: Sammalmassaa hyödynnetään kasvualusta-, kuivike- ja kompostointikäytössä, ja sen potentiaalisimmat asiakkaat löytyvät Pohjoismaiden ja Keski-Euroopan kasvualustamarkkinoiden toimijoista. Hankkeessa on jo rakennettu sammaleen tuotantolaitteistoa ja käynnistelty liiketoimintaa. Tekesin rooli on merkittävä. Tekesin tuen avulla voimme esimerkiksi rakentaa ensimmäisen teollisen sammaleenkorjuulinjaston, joka mahdollistaa uuden liiketoiminnan kehityksen. Heikki Rantanen Hallituksen Puheenjohtaja, BRT Solutions Oy

7 Inray mittaa biopolttoaineiden laatua reaaliaikaisesti Idea: Kehittää kiinteiden biopolttoaineiden laadunmittausjärjestelmä, jolla energialaitokset voivat tehostaa toimintaansa ja pienentää tuotantokustannuksiaan. Vaikutus: Hankkeen avulla uusia laiteratkaisuja on pystytty testaamaan hallitusti ja kehittämään laadunmittausohjelmisto lyhyessä ajassa. Valmistuttuaan järjestelmä pystyy mittaamaan polttoaineen laatua, kuten kosteutta ja vierasainepitoisuutta, reaaliaikaisesti ja luotettavasti. Ilman Tekesin rahoitusta emme olisi voineet tehdä kehitystyötä tässä laajuudessa ja näin nopealla aikataululla. Mika Muinonen myyntijohtaja, Inray Oy Ltd

8 Rejlers energiatehokkuutta verkostojen avulla Idea: Suunnitella energiatehokkuuden kokonaisvaltaiseen johtamiseen tähtäävä palvelukonsepti, jossa asiakkaiden tarpeisiin vastataan kumppaniverkoston avulla. Vaikutus: Aiempaa kokonaisvaltaisempi ja verkostoitunut energiahallinta-ajattelu on otettu hyvin vastaan. Hankkeessa on jo kartoitettu yritysten ja yhteisöjen energiatehokkuuden johtamistapoja sekä ideoitu yhteistyössä tulevaisuuden kehityssuuntia. Tekes on rahoituksellaan mahdollistanut tutkimuksellisen lähestymistavan, johon emme olisi kyenneet vain omalla rahoituspanoksellamme. Juha Liikanen Avainasiakaspäällikkö, Energia ja Ympäristö, Rejlers Oy

9 Tamturbo tuottaa paineilmaa kustannustehokkaasti Idea: Kehittää öljyttömän paineilman tuotantoon tarkoitettu energiatehokas ja aiempaa huoltovapaampi turbokompressori. Vaikutus: Hankkeessa kehitetyn kompressorin energiatehokkaasti ja öljyttömästi tuottama paineilma säästää teollisuuslaitoksien energia- ja ylläpitokuluja. Kompressorin perusratkaisu on jo toteutettu ja nyt meneillään on tuotteen testaus asiakaskohteissa. Tekesin Green Growth -ohjelman tuki on ollut kriittinen yrityksemme tuotteen kehittämisessä. Hankeen tuki on edesauttanut merkittävästi sitä, että tuotekehityshanke on voitu toteuttaa suunnitellussa laajuudessa ja aikataulussa. Timo Pulkki Toimitusjohtaja, Tamturbo Oy

10 Biolan teollisuuden lietteistä tuotteita Idea: Etsiä uusia tapoja hyödyntää puunjalostusteollisuuden lietteitä ja jakeita kasvualusta- ja lannoitetuotteiden raakaaineina. Vaikutus: Hanke tukee ravinteiden ja sivuvirtojen kierrätystä, jolla voidaan vähentää uusiutumattomista mineraaleista valmistettavien kemiallisten lannoitteiden käyttöä ja vähentää teollisuuden kiinteiden jätteiden määrää. Tekesin tuki mahdollistaa riittävän syvällisen ja perusteellisen paneutumisen aiheeseen ja täten auttaa saavuttamaan sellaisiakin markkinoita, jotka ovat vasta muodostumassa. Teppo Rantanen Toimitusjohtaja, Biolan Oy

11 Spectral Engines mittaa bioenergian laatua Idea: Kehittää biopolttoaineiden ja -kaasujen laatua mittaava sensorialusta, joka tuottaa kustannustehokkaasti laboratoriotason mittauksia kenttäolosuhteissa. Vaikutus: Reaaliaikaisesti toimiva sensorialusta mahdollistaa bioenergian tuotantoprosessin tehokkaamman optimoinnin. Pienikokoinen ja kilpailijoitaan edullisempi prototyyppi on valmiina vuoden 2015 alkupuolella ja ensimmäiset kenttätestit päästään tekemään keväällä. Tekesin Green Growth -ohjelma on mahdollistanut uuden sensorialustan kehityksen ja uskomme, että ohjelman myötä pystymme löytämään merkittävää kasvua bioenergiatuotannon laatumittauksissa. Janne Suhonen Chief Commercial Officer, Spectral Engines

12 Perusteen uudelleenkäytettävät pakkaukset Idea: Kehittää pullonpanttijärjestelmän tavoin toimivia, uudelleenkäytettäviä pakkauksia sekä niihin liittyvää palvelua ja liiketoimintaa. Vaikutus: Toimintamallia on jo pilotoitu asiakasyritysten, kuten Iskun ja Globe Hopen kanssa. 20 % vuosivauhdilla kasvava verkkokauppa on yksi RePackin lupaavimmista asiakkaista Keski-Euroopan ja Yhdysvaltojen brändiomistajien ja logistiikkayritysten ohella. Tekesin rahoitus on mahdollistanut keskittymisen tuotekehitykseen. RePacissa yhdistyy pakkaussuunnittelu, logistinen toimintamalli ja uusi liiketoimintamalli, ja näiden yhteensovittaminen vaati testausta ja iterointia, joka ei olisi onnistunut ilman Tekesiä. Jonne Hellgren Leader of the RePack, Suunnittelutoimisto Peruste

13 Voda Nordic kehittää jätevedenkäsittelyä Idea: Tuoda kohdemarkkinoille jätevedenkäsittelyyn tarkoitettu ympäristötuote ja valmistaa se paikallisista kierrätysraakaaineista. Vaikutus: Tuotetta ja sen valmistusprosessia on jo testattu, ja myös valmistuksen suunnittelua on tehty. Potentiaalisia asiakkaita ovat jätevedenkäsittelylaitokset sekä Suomen, Baltian ja Venäjän kierrätysraaka-ainetta valmistava teollisuus. Olemme saaneet Tekesiltä sparrausta ja liiketoimintasuunnitelmaamme arvokasta tukea prosessin testaamista varten. Tuomas Rinne Toimitusjohtaja, Voda Nordic Oy

14 Mirka jalostaa sivuvirroista hiomatuotteita Idea: Kehittää uusi, kestävän kehityksen mukainen hiomatuotteiden tuotantomenetelmä, jossa sivuvirroista ja matala-arvoisista tähdevarastoista jalostetaan korkealaatuisia hiomatuotteiden raaka-aineita. Vaikutus: Raaka-ainemateriaaliksi sopivia sivuvirtoja on jo tunnistettu. Uusi teknologia kasvattaa Mirkan markkinaosuutta ja mahdollistaa sen pääsyn uusille markkinoille. Tekesin avulla voimme olla innovatiiviisia ja luoda uusia kansainvälisen tason tuotteita. Tekesin rahoituksen avulla voimme myös toteuttaa kehitysprojektimme nopeammin ja paremmin. Mats Stoor Projekti-insinööri, Oy KWH Mirka Ab

15 Valtavalo yhdistää LED-valaistuksen parempaan palveluun Idea: Kehittää LED-valoputkia entistä energiatehokkaammiksi uusien toiminnallisten ominaisuuksien avulla sekä parantaa LED-valaistusta tarjoavaa palveluliiketoimintaa. Vaikutus: Hankkeen tavoitteena on löytää partnereiksi energiatehokkuustoimijoita, ja näin kasvattaa kumppanuusverkostoa erityisesti Euroopassa. Liiketoiminnan määrätietoista kasvua haetaan kotimaan lisäksi myös ulkomailta. Tekesin NIY-ohjelmalla on ollut erittäin keskeinen rooli yrityksemme kasvussa ja kansainvälistymisessä, ja nyt pyrimme Green Growth -ohjelmassa jatkamaan tätä. Matti Tossavainen Myyntijohtaja/Sales Director, Valtavalo Oy

16 TerraFin Oy tuo teknisen suorituskyvyn biovoiteluaineisiin Idea: Kehittää teknisiltä ominaisuuksiltaan ylivertaisia biovoiteluaineita, kuten kertavoiteluaineita ja hydrauliöljyjä. Vaikutus: Elinkaareltaan sekä kylmänkestoja voiteluominaisuuksiltaan uusista sekä korroosiosuojaltaan ainutlaatuisista biovoiteluaineista kertavoiteluaineet ovat jo valmiita markkinoitavaksi. Lupaavimmat asiakkaat ovat metsäteollisuus ja liikkuva hydrauliikka Pohjoismaissa ja Baltissa. Ilman Tekesin Green Growth - ohjelmaa tämän projektin käynnistäminen ei olisi ollut mahdollista. Merja Lämsä R&D Director, TerraFin Oy

17 Vesijohtoverkostojen osaaminen nousuun Idea: Kehittää eurooppalaisena yhteistyönä vesijohtoverkostoja. Water-M -projektiin osallistuvat Suomesta Measurepoliksen lisäksi EHP-Tekniikka, Econet, Keypro ja remotemx sekä tutkimuspartnereina Oulun yliopisto, Savonia AMK ja THL Kuopiosta. Vaikutus: Tieteellistä osaamista ja pk-yrityksiä yhdistävä projekti luo uusia vientituotteita ja -palveluita veden laadun ja määrän mittaamiseen, vesijohtoverkostojen valvontaan ja niiden säätöautomatiikkaan. Water-M on ensiaskel yhtiömme kansainvälistymiselle, jonka Tekesrahoitus on mahdollistanut. Suomalaiskonsortion koordinaattorin rooli sopii yrityskehitysyhtiöllemme erinomaisesti. Jussi Mäkinen Toimitusjohtaja, Measurepolis Development Oy

18 Savrocin ympäristöystävällinen pinnoitusteknologia Idea: Kehittää kustannustehokas pinnoitusvaihtoehto ympäristölle ja terveydelle haitalliselle kovakromille. Vaikutus: Triplehard-teknologian laboratoriotestien tulokset ovat olleet lupaavia, ja yksi lisenssisopimus teknologian käyttöönottamiseksi on jo allekirjoitettu. Triplehardin kasvupotentiaali on suuri kovakromin muuttuessa luvanvaraiseksi EU:ssa vuoteen 2017 mennessä. Tekes-rahoitus mahdollistaa Savrocin kansainvälistymisen, joka on edellytys teknologian levittämiseksi globaaleilla markkinoilla. Osmo Jahkola CEO, Savroc Oy

19 Ekokem tuhkasta uutta liiketoimintaa Idea: Luoda uusia prosesseja tuhkan ja kuonan käsittelyyn ja hyödyntämiseen pienentäen kaatopaikalle sijoitettavan jätteen määrää. Vaikutus: Suomessa syntyy vuosittain noin 1,5 miljoonaa tonnia energiantuotannon tuhkia. Innovaation avulla tuhkantuottajat voivat löytää tuhkalle kestäviä hyötykäyttökohteita ja uutta liiketoimintaa. Tuhkasta uutta liiketoimintaa -hanke (TUULI) on toteutettu rinnakkaishankkeena Oulun yliopiston GEOPOhankkeen kanssa. Tekesin Green Growth -ohjelmasta saatu rahoitus on ollut edellytys projektin toteutumiselle. Anne Marttila Tutkimusinsinööri, Ekokem

20 Enevo tuo älyä jätehuoltoon ja leikkaa kustannuksia Idea: Kehittää langattomiin täyttöastioiden seuranta-antureihin perustuvaa jätekeräyksen palvelukonseptia, joka mahdollistaa päästöjen vähentämisen ja kustannussäästöt. Vaikutus: Enevo on valmis ottamaan kasvuharppauksen kansainvälisille markkinoille. Teknologia voi mullistaa jätekeräysalan globaalisti ja vähentää kustannuksia 30 prosenttia. Yhteistyö Tekesin kanssa on sujunut tosi hyvin. Tunsin ensimmäisestä tapaamisesta lähtien, että tekesläiset ymmärsivät konseptimme ja suhtautuivat meihin tärkeänä asiakkaana. Yhteistyö antaa meille uskottavuutta asiakkaiden ja sijoittajien silmissä. Fredrik Kekäläinen Toimitusjohtaja, Enevo Oy

21 BMH Technology kehittää jätteenkäsittelyä Idea: Kehittää uusia bioenergian, jätteenkäsittelyn ja kierrätyksen teknologioita jätehuoltoyhtiöille, voimalaitoksille ja sementtitehtaille maailmanlaajuisesti. Vaikutus: BMH Technology hakee nyt uutta kasvua muun muassa Kiinan Waste-to- Energy markkinoilta. Green Growth -ohjelma ja Tekesin rahoitus mahdollisti huomattavasti korkeamman riskin kehitysohjelman käynnistämisessä suhteessa aikaisempiin tapoihimme toimia ja ottaa riskejä. Hannu Lepomäki Vice President, Technology, BMH Technology Oy

22 Valio Oy kannattavuutta juustonvalmistukseen Idea: Kehittää menetelmä kovien ja puolikovien juustojen valmistuksen kokonaiskannattavuuden parantamiseen pienentämällä energiakustannuksia ja jäteveden määrää. Vaikutus: Tavoitteena ottaa uusi teknologia käyttöön juustotuotteiden valmistuksessa. Lisensointi mahdollistaa teknologian myynnin myös maailmanlaajuisesti. Uuden teknologian kehitys sisältää runsaasti riskejä, ja niiden kattamiseksi haimme Tekesiltä rahoitusta. Ilman Tekesiä projektia ei olisi voitu toteuttaa yhtä nopeasti ja syvällisesti. Terhi Aaltonen Tutkija, T&K Juustoteknologiat, Valio Oy

23 Valio Oy proteiinia ruohosta Idea: Kehittää kotimaisille maidontuottajille valkuaisrehua heidän omilla pelloillaan tuotetusta säilörehusta. Vaikutus: Innovaatio tarjoaa maitotiloille vakautta valkuaisrehun hintaan ja saatavuuteen sekä omien peltojen parempaa hyödyntämistä. Myös ympäristö hyötyy fosforinpoistamisesta pellosta. Hankkeessa yhdistettiin MTT:n säilörehu- ja Aalto-yliopiston fermentaatio-osaaminen sekä VTT:n selluloosan hydrolyysin osaaminen. Ilman Tekesin Green Growth -ohjelmaa tällaista yhteistyötä ei olisi saatu aikaan. Matti Harju Valio Oy

24 Jyväskylän Energia kehittää voimalaitosten jätevirtoja Idea: Kehittää prosessi, jolla biovoimalaitosten jätevirroista (lentotuhkista) eristetään arvokkaita raaka-aineita. Kierrätysasteen nostamisen lisäksi prosessilla vähennetään raaka-aineiden tuontiriippuvuutta kolmansista maista. Vaikutus: Innovaatiolla on suuri kasvupotentiaali biovoimalaitosten jälkeen suunnitelmissa on laajentaa kivihiiltä käyttäviin voimalaitoksiin, elektroniikkaromun käsittelijöihin ja jätteenpolttolaitoksiin. Tekes ja Green Growth -ohjelma on mahdollistanut hankkeen eteenpäin viemisen suunnitellussa laajuudessa ja aikataulussa. Ilman rahoitusta eteneminen olisi ollut hitaampaa ja vaatimattomampaa. Risto Ryymin Kehittämispäällikkö, Jyväskylän Energia Oy

25 Bold Moves kehitti resurssitehokkaan liiketoimintamallin Idea: Kehittää teollisuusyrityksille liiketoimintamalli, joka lisää arvoverkon osaamista, turvallisuutta, resurssitehokkuutta ja tehokkuutta. Vaikutus: Bold Moves odottaa projektin kasvattavan yrityksen vientiä, nopeuttavan sen kansainvälistymistä sekä lisäävän nykyisten ja tulevien asiakkaiden kansainvälistä liiketoimintaa. Nuoren yrityksen voimavarat eivät yksin riittäisi teknologisen edelläkävijyyden saavuttamiseen. Ilman julkista rahoitusta projektin koko olisi pienempi ja eteneminen hitaampaa. Tavoiteltu tulos resurssitehokkuuden harppauksenomaisesta paranemisesta jäisi saavuttamatta. Rami Vähäviita Toimitusjohtaja, Bold Moves Oy

26 Suomen Erityisjäte hyötykäyttää jätteenpolton kuonan Idea: Hyödyntää jätteenpolton kuonan käsittelyssä syntyvää mineraaliainesta maanrakentamisessa ja selvittää muita hyötykäyttökohteita. Vaikutus: Jätteenpoltto on merkittävässä kasvussa ja nyt aiemmin hyödyntämätön kuona voidaan käyttää uudelleen. Suomen Erityisjäte haluaa kehittää kuonien käsittelystä tärkeän osan liiketoimintaansa. Tekesin rahoitus on mahdollistanut hankkeen ja riittävän laajat mineraaliaineksen tutkimukset. Ilman rahoitusta tutkimuksia ei olisi ollut mahdollista tehdä. Ja ilman tutkimuksia hyödyntämisen edistäminen ei olisi ollut mahdollista. Riina Rantsi Kehitysjohtaja, Suomen Erityisjäte Oy

27 Jarmatin biohajoava teräketjuvoiteluaine Idea: Kehittää täysin ympäristöystävällinen ja biohajoava teräketjuvoiteluaine, joka ei sisällä mineraali- ja kasviöljyä. Vaikutus: Biohajoava voiteluaine ja sen käyttöominaisuudet pienentävät voiteluaineen kulutusta, parantavat voideltavien kohteiden kulutuskestävyyttä ja säästävät rahaa sekä luontoa. Tekesin rahoitus on mahdollistanut mittavan tuotekehityshankkeen. Myös Green Growth -ohjelman verkostojen kautta saatu tuki sekä näkemys tuotteemme ja yrityksemme kehittämisestä on ollut arvokasta. Kari Heinonen Toimitusjohtaja, Jarmat Oy

28 Panimolaboratorio kehittää ekotehokkuutta mallas- ja panimoalalle Idea: Mallastus- ja panimoprosessien ekotehokkuuden kehittäminen. Vaikutus: Projekti luo edellytyksiä kestävän kehityksen mukaisille innovaatioille Panimolaboratorion osakkaille (Hartwall, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Olvi, Polttimo ja Sinebrychoff), ja projektin partnerille (Boreal Kasvinjalostus). Projekti ei olisi ollut mahdollinen ilman Tekesin tukea. Annika Wilhelmson Toiminnan koordinaattori, Panimolaboratorio

29 Coreorient kehitti tavaroiden kimppakyydin Idea: Kehittää tavaroiden kimppakyytipalvelu, jossa kuluttajat ja muut toimijat kuljettavat tavaroita matkansa varrella oleviin kohteisiin. Vaikutus: PiggyBaggy-kimppakyyti mahdollistaa 24/7 palvelun lisäksi kotiinkuljetuksen halvemmalla ja ympäristöystävällisemmin. Palvelu on riippumaton myös öljyn hinnan noususta ja ylläpitokustannuksista. Tekesin Green Growth -ohjelman rooli on ollut merkittävä ja korvaamaton. Se on tuonut uskottavuutta keskusteluihin muiden partnereiden kanssa ja mahdollistanut rahoituksella toimintamme kehityksen. Harri Paloheimo Toimitusjohtaja, Coreorient Oy

30 CrisolteQ hyödyntää teollisuuden sivuvirtoja Idea: Edistää resurssitehokkuutta kehittämällä omaan tutkimukseen perustuvia kemiallisia menetelmiä. Niiden avulla voidaan ottaa talteen arvokkaita metalleja teollisuuden sivuvirroista. Vaikutus: Aiemmin teollisuuden jätevirtojen mukana kaatopaikalle päätyneet arvokkaat ainesosat saadaan hyötykäyttöön. Kierrätykseen sopivia metalleja ovat mm. koboltti, renium ja nikkeli. Tekesillä on ollut iso rooli, kun CrisolteQ on kehittänyt innovaatiosta teollisen mittakaavan laitosta. Ensi vuonna yritys aloittaa materiaalien jatkojalostamisen lopputuotteiksi teollisessa symbioosissa Kemira Oyj:n Harjavallan tehtaan kanssa. Kenneth Ekman Toimitusjohtaja, CrisolteQ Oy

31 Sybimar kehitti suljetun kierron laitoksen Idea: Kehittää kalankasvattamosta, kasvihuoneesta ja biokaasulaitoksesta suljetun kierron kokonaisuus, joka tuottaa kalaa, kasviksia ja energiaa, mutta ei jätettä. Vaikutus: Pilottilaitos valmistumisen jälkeen toimintaa testataan ja konseptia lähdetään monistamaan ja markkinoimaan. Tekes on mukana kalalaitoksen ja kasvihuoneen tuotantojen optimoinnissa niin, että ne toimivat yhteen mahdollisimman hyvin. Rahoituksella on ollut tärkeä rooli, sillä Tekes jakaa hankkeen riskejä eri tavalla kuin muut rahoituslähteet. Rami Salminen Toimitusjohtaja, Sybimar Oy

32 ZenRobotics toi robotiikan jätteenlajitteluun Idea: Hyödyntää tekoälyä ja robotiikkatekniikkaa jätteiden käsittelyjärjestelmissä. Vaikutus: Robotteihin perustuva kierrätysjärjestelmä ZenRobotics Recycler tunnistaa ja poimii jätevirrasta kierrätyskelpoiset materiaalit rakennus- ja purkujätteestä. Se tuo jätteidenkäsitteelyyn prosessiautomaation tehokkuuden. ZenRoboticsin tuotekehityksessä Tekesin tuki on ollut alusta asti ratkaisevassa roolissa. Tekesin pitkäjänteinen tuki, kaikissa eri muodoissaan, on mahdollistanut menestyksemme. Harri Valpola Teknologiajohtaja, ZenRobotics Oy

33 GreenStream kehittää Kiinassa energiatehokkuutta Idea: Energiansäästöliiketoiminnassa säästön arvo jaetaan teknologian tilaajan ja toimittajan kesken. Vaikutus: Energiatehokkuusratkaisuja tarjoavat pk-yritykset pääsevät Kiinan markkinoille. Kiinalaiset teollisuusyritykset voivat täyttää energiatehokkuustavoitteensa ilman alkuinvestointeja. GreenStream investoi energiansäästöhankkeisiin ja ansaitsee osan energiansäästön arvosta. Menestystarinamme kertoo rohkeudesta muuttua maailman ja Kiinan mukana sekä kyvystämme verkostoitua. Viimeaikaiset sopimuksemme kiinalaisten valtionyhtiöiden kanssa ovat osoitus Suomen valtionjohdon ja Tekesin merkittävästä roolista yritysten tukena ja aidosta Team Finland -hengestä. Jussi Nykänen Toimitusjohtaja, GreenStream Network Oyj

34 SEAMin sähkön kysyntäjouston optimointi Idea: Hyödyntää sähkön kysyntäjoustoa ja tarjota hintaoptimoitua sähköä suurille sähkönkäyttäjille. Vaikutus: Suunniteltu kysyntäjouston käyttö tarjoaa säästöjä sähkölaskussa ja mahdollistaa uusiutuvan energian lisärakentamisen siten, että se ei aiheuta ongelmia sähköjärjestelmän tasapainoon. Tekesin rahoitus on pienentänyt tuotekehitykseen liittyviä riskejä merkittävästi. Jukka-Pekka Häkli Toimitusjohtaja, SEAM

35 Raision ravintorikas rehu parantaa maitotuotosta Idea: Kehittää rehu, joka parantaa lypsylehmien maitotuotosta sekä maidon rasva- ja valkuaispitoisuutta. Vaikutus: Raision suurimmat asiakkaat ovat Suomessa, mutta tavoitteena on lisensoida Benemilk-innovaatio maitoketjun toimijoille globaalisti. Raisio tavoittelee myös uusia innovaatioita ja liiketoimintaa ruokaketjun eri osa-alueilta. Tekesin avulla olemme pystyneet panostamaan laajasti innovaatiomme jatkokehitykseen, sekä tieteelliseen tutkimukseen kotimaassa ja ulkomailla. Ilmo Aronen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, Raisioagro Oy

36 No Emission Mondayn Cleantechverkosto Idea: Kehittää kansainvälinen Cleantechverkosto, jonka kautta ilmastoystävällisiä tuotteita ja palveluja saadaan tehokkaasti levitettyä kansainvälisiksi käytännöiksi. Vaikutus: Verkosto toimii seitsemässä eri maassa, ja potentiaalisia asiakkaita ovat kaikki Cleantech-yritykset. Parhaillaan NEMO etsii yhteistyökumppania energiaa säästävälle kiinteistöjen lämmitysjärjestelmälle. Tekesin rahoitus mahdollisti ja auttoi alustan tekemisessä ja verkoston luomisessa huomattavasti nopeammin kuin jos se olisi tehty kassavirran kautta tulevalla rahoituksella. Petri Kiuru Toimitusjohtaja, No Emission Monday Oy

37 Qonsalt mittaa yritysten kestävää toimintaa Idea: Tarjota yrityksille ja niiden arvoverkolle kestävää toimintaa, ja yritysvastuuta mittaava ja kehittävä Quluku-palvelu. Vaikutus: Qonsalt etsii parhaillaan kumppaneita palvelun hyödyntämiseksi suomalaisten PK-yritysten keskuudessa. Palvelua pyritään laajentamaan yritysten, liittojen ja muiden toimijoiden käyttöön. Tekesin rahoitus on mahdollistanut yrityksen keskittymisen palvelun kehittämiseen ja osallistumisen erilaisiin alan tapahtumiin. Green Growth -ohjelma on myös antanut mahdollisuuden Tekesin tarjoamaan liiketoimintasparraukseen. Jani Huttunen Toimitusjohtaja, Qonsalt Oy

38 Futuremarkin energiatehokkuuden mittari Idea: Kehittää PC- ja mobiililaitteille luotettava energiatehokkuuden mittari. Vaikutus: Markkinoilla ei vielä ole neutraalin toimijan tekemään energiatehokkuusmittaria. Futuremark haluaa energiatehokkuuden mittauksesta osan liiketoimintaansa ja tavoittelee noin 50 prosentin vuosittaista liikevaihdon kasvua. Tekesin Green Growth -ohjelma on toiminut projektimme rahoituksena, ja sen avulla olemme voineet aikaistaa markkinoille tuloa ja tehdä ensimmäisestä versiosta selkeästi laajemman kuin mihin olisimme omillamme pystyneet. Jani Joki Head of Benchmark Team, Futuremark

39 Solvedin digitaalinen ratkaisu maailman ympäristöhaasteisiin Idea: Solved tarjoaa digitaalisella alustalla monialaisen huipputiimin, joka nopeasti muuttaa asiakkaan ympäristöongelmat tuottavaksi bisnekseksi. Vaikutus: Tavoitteena on laajentaa toimintaa uusille markkinoille ja kasvattaa Solvedista maailmanluokan brändi ja yritys, joka digitaalisia työkaluja ja parasta cleantech-osaamista hyödyntäen ratkaisee ympäristöhaasteita eri puolilla maailmaa. Tekesin rahoitus on antanut meille mahdollisuuden kehittää palveluamme ja liiketoimintaamme. Lisäksi Tekes on tuonut uskottavuutta ideamme ainutlaatuisuudelle. Ilman Tekesin tukea emme olisi voineet luoda näin vankkaa pohjaa yrityksellemme. Janne Hietaniemi Toimitusjohtaja, Solved - The Cleantech Company Oy

40 Gaia Consultingin Biorefiner-palvelu Idea: Luoda maailman paras ja helposti ymmärrettävä palvelu kasvavan biotalouden arvoketjujen kestävyyden arviointiin. Vaikutus: Vuonna 2013 julkaistua Gaia Biorefiner -palvelua hyödyntävät nyt suomalaiset ja kansainväliset yritykset. Gaia jatkaa palvelun ja liiketoimintamallin kehittämistä hakien kasvua erityisesti Pohjois- ja Keski-Euroopan biopolttoaine-, biokemikaali- ja biomateriaalimarkkinoilta. Tekesin Green Growth -ohjelma ja sen rahoitus on mahdollistanut palvelun ja siihen liittyvän innovatiivisen liiketoimintamallin kehittämisen. Tiina Pursula Liiketoimintajohtaja, Gaia Consulting Oy

41 Valmetin uudella teknologialla biopolttoainetta energiatehokkaasti Idea: Kehittää biomassoista kestäviä liikennepolttoaineita uudenlaisen, toisen sukupolven pyrolyysiteknologian avulla. Vaikutus: Sähkön ja lämmöntuotantoon yhdistetty uudenlainen teknologia mahdollistaa energiatehokkaamman tuotantotavan. Tavoitteena on korvata fossiilisia liikennepolttoaineita sekä lisätä biopolttoaineiden saatavuutta ja suosiota. Tekesin rahoitus on mahdollistanut projektin toteuttamisen suunnitellussa mittakaavassa ja nopeuttaa merkittävästi uuden teknologian kehittämistä ja kaupallistamista. Matti Rautanen Manager, External Networks, Research& Development Pulp and Energy Business Line Valmet Power Oy

42 LeaseGreenin avulla energian säästäminen on helpompaa kuin koskaan Idea: Energiatehokkuustoimien suunnittelu, toteutus ja rahoitus avaimet käteen. Vaikutus: LeaseGreenin asiakkaat parantavat energiatehokkuuttaan kuukausimaksun avulla. Säästö alkaa heti, eikä investointeihin tarvitse sitoa omia budjettivaroja. LeaseGreenillä on kovat kasvutavoitteet ja toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Tekesin tuen avulla olemme voineet toteuttaa tärkeitä asioita ripeämmin kuin ilman sitä. Tomi Mäkipelto Toimitusjohtaja, LeaseGreen Group Oy

43 Eeran kansainvälinen verkostoyhteistyömalli Idea: Kehittää uudenlainen verkostoyhteistyömalli cleantech-yrityksille kansainvälisiin hankkeisiin. Vaikutus: Eera pyrkii konseptilla uusille kohdemarkkinoille ja kasvattamaan omaa sekä asiakkaidensa liikevaihtoa. Tavoitteena on laajentaa verkostomallin asiakaskuntaa suomalaisista cleantech-yrityksistä kohdemaiden yrityksiin ja julkishallintoon. Tekesin Green Growth -ohjelma toimi alkusysäyksenä konseptin kehitystyölle ja mahdollisti taloudellisen riskin ottamisen. Martti Malmivirta Executive Chairman, Eera

Green Growth - Innovaatioita ja yhteishankkeita

Green Growth - Innovaatioita ja yhteishankkeita Energia- ja materiaalitehokkuus Biotalous ja biomateriaalit Kierrätys, raaka-aineiden talteenotto ja jätteiden käsittely Green Growth - Innovaatioita ja yhteishankkeita Green Growth -ohjelma rahoittaa

Lisätiedot

Clean Soil - Tekesin rooli Innovaatioilla vientiä. Tuomas Lehtinen MUTKU-päivät

Clean Soil - Tekesin rooli Innovaatioilla vientiä. Tuomas Lehtinen MUTKU-päivät Clean Soil - Tekesin rooli Innovaatioilla vientiä Tuomas Lehtinen MUTKU-päivät 16.3.2015 Clean Soil- kärkihanke* Tavoite: Vauhdittaa pilaantuneiden maa-alueiden kunnostusmenetelmien, -teknologioiden ja

Lisätiedot

DM 1268010. Green Growth Tie kestävään talouteen

DM 1268010. Green Growth Tie kestävään talouteen DM 1268010 2014 Green Growth Tie kestävään talouteen DM 1268010 2014 Green Growth matkalla kestävään talouteen Energian ja luonnonvarojen kulutuksen kasvu eivät voi jatkua nykyisellä tavalla. Biotalous

Lisätiedot

Green Growth - Innovaatioita ja yhteishankkeita

Green Growth - Innovaatioita ja yhteishankkeita Energia- ja materiaalitehokkuus Biotalous ja biomateriaalit Kierrätys, raaka-aineiden talteenotto ja jätteiden käsittely Green Growth - Innovaatioita ja yhteishankkeita Green Growth -ohjelma rahoittaa

Lisätiedot

Tekes cleantech- ja energia-alan yritystoiminnan vauhdittajana

Tekes cleantech- ja energia-alan yritystoiminnan vauhdittajana Tekes cleantech- ja energia-alan yritystoiminnan vauhdittajana Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Uusikaupunki 11.11.2014 Tekes cleantech- ja energia-alan vauhdittajana DM 1365406 DM 1365406 Cleantechin kaupallistaminen

Lisätiedot

Green Growth- Vihreä kasvu

Green Growth- Vihreä kasvu Green Growth- Vihreä kasvu Sisältö 1. Mitä on vihreä kasvu? 2. Miksi vihreää kasvua tarvitaan? 3. Onko vihreä kasvu Suomelle mahdollisuus? 4. Yhteenveto 1. Mitä on vihreä kasvu? Vihreälle taloudelle ei

Lisätiedot

Tekesin rahoitus startup-yrityksille

Tekesin rahoitus startup-yrityksille Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen

Lisätiedot

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas 1 Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Metsäteollisuushistorian suurin investointi Suomessa 1,1 miljardia euroa Sellun tuotanto 1,3

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden

Lisätiedot

Kestävää Kasvua Yrityksen näkökulma

Kestävää Kasvua Yrityksen näkökulma Kestävää Kasvua Yrityksen näkökulma Kenneth Ekman CTO CrisolteQ Ltd 29200 Harjavalta TEAM FINLAND Toiminta ja Palvelut Yritysten kansainvälistymistä tukevat palvelut Vaikuttaminen ulkomaiseen toimintaympäristöön

Lisätiedot

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti SATAKUNNAN 30.11.2018 BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA Koordinaattori Sari Uoti Kiertotalous ja Biotalous Kiertotalous on Satakunnalle ja satakuntalaisille yrityksille suuri mahdollisuus. Satakunnassa

Lisätiedot

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy SmartChemistryPark Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy Varsinais-Suomessa on laajasti kemian osaamista jolla voidaan vastata moneen tulevaisuuden yhteiskunnalliseen haasteeseen MATERIAALI- VIRTOJEN

Lisätiedot

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT 2 Maapallo kohtaa haasteet - kestävän kehityksen avaimet Vähähiilisyys Niukkaresurssisuus Puhtaat

Lisätiedot

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 # Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille

Tekesin rahoitus yrityksille DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja

Lisätiedot

Tekesin demo- ja pilotointirahoitus. Nopeuta kaupallistamista Vauhdita markkinoille pääsyä Asiakkaat mukaan tuotekehitykseen

Tekesin demo- ja pilotointirahoitus. Nopeuta kaupallistamista Vauhdita markkinoille pääsyä Asiakkaat mukaan tuotekehitykseen Tekesin demo- ja pilotointirahoitus Nopeuta kaupallistamista Vauhdita markkinoille pääsyä Asiakkaat mukaan tuotekehitykseen Miksi? Pilottien ja demonstraatioiden hyödyt Tutkimus- ja kehitystyön tulosten

Lisätiedot

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.

Lisätiedot

Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä. Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira

Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä. Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira Johtamis- ja innovaatiojärjestelmät avainroolissa Kemira 2011-> Kemira 2007 asti Diversifioitunut portfolio

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu, Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset

Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Sisältö - Kasvu & kansainvälistyminen - Rahoituspalvelut - Verkostopalvelut - Ajankohtaista 10-2015

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut yrityksille. HSY REPA- hankeen aloitustilaisuus 12.5.2015 Tuomas Lehtinen

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut yrityksille. HSY REPA- hankeen aloitustilaisuus 12.5.2015 Tuomas Lehtinen Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut yrityksille HSY REPA- hankeen aloitustilaisuus 12.5.2015 Tuomas Lehtinen UUDISTU KOKEILE KASVA KANSAINVÄLISTY Tekes jakaa riskiä DM 1272687 01-2015 Innovaatioprosessi

Lisätiedot

Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa. EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015

Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa. EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015 Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa EU-edunvalvontapäivä EU:n kiertotalouspaketti Komissiolta 2.7.2014 Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa tiedonanto Direktiiviehdotukset mm. jätedirektiivin

Lisätiedot

Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa?

Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa? Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa? 1. Jätehuolto, kierrätys ja ongelmajätteet 16.8.2007 16.8.2007 Page 1 of 13 Sisältö 1.1 REF... 3 1.2 Läheisyysperiaate... 4 1.3 Metalli+ympäristö... 5 1.4 kaikki

Lisätiedot

- CLEEN Oy - Energia- ja ympäristöalan strategisen huippuosaamisen keskittymä. Kari-Matti Sahala Finnish Cleantech Cluster

- CLEEN Oy - Energia- ja ympäristöalan strategisen huippuosaamisen keskittymä. Kari-Matti Sahala Finnish Cleantech Cluster - CLEEN Oy - Energia- ja ympäristöalan strategisen huippuosaamisen keskittymä Kari-Matti Sahala Finnish Cleantech Cluster CLEEN Oy - osakkeenomistajat Yritykset (28): ABB Oy, Andritz Oy, Ekokem Oy Ab,

Lisätiedot

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen Tekesin rahoitus nuorille yrityksille Jaana Rantanen 20.4.2017 Tekesin rahoitus nuorille kasvuyrityksille Tempo Asiakastarve Kohdemarkkina Konseptin testaus Tiimi T&K Tuotteen, palvelun, liiketoimintamallin

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri

Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri Ympäristöteknologian osaamisklusteri Cleantech Finland-brändin kehittämistä tekemisen kautta

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Kiertotalouden nykytila energia-alalla. Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 2019, IROResearch

Kiertotalouden nykytila energia-alalla. Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 2019, IROResearch Kiertotalouden nykytila energia-alalla Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 019, IROResearch Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 019 Nykytilakartoituksen mukaan kiertotalous näkyy nykyisin

Lisätiedot

Mitä haasteita monialatoteuttaja kohtaa?

Mitä haasteita monialatoteuttaja kohtaa? 1 Mitä haasteita monialatoteuttaja kohtaa? ClimBus-ohjelman Päätösseminaari 9.6.2009 Juhani Pitkäkoski Toimitusjohtaja YIT Oyj 2 2009-06-09 Sisältö Energiankäyttö Suomessa Ilmastonmuutos YIT:n strategian

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Tekesin ohjelma 2009 2012 Miksi Sapuska? Tekesin Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelma on suunnattu Suomessa toimiville

Lisätiedot

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana Antti Vasara, toimitusjohtaja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Joensuu 7.2.2017: Älyä

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

Digitaalisuus teollisuuden uudistajana. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere

Digitaalisuus teollisuuden uudistajana. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere Digitaalisuus teollisuuden uudistajana Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Systeemiset muutokset ja liiketoimintaekosysteemit

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 # Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo. Martti Korkiakoski Tekes

EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo. Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 20.5.2015 Tekesin innovaatiorahoitus uutta liiketoimintaa ja kasvua kansainvälisille markkinoille KKS, NIY,

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

Matkalle puhtaampaan maailmaan. Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa

Matkalle puhtaampaan maailmaan. Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa Matkalle puhtaampaan maailmaan Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa 30.1.2017 METSÄ ON TÄYNNÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Maailma muuttuu Rajalliset resurssit Globaalin talouden

Lisätiedot

Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014

Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014 Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014 Kasvua uudistumisesta Viestintätoimialan strategiset tavoitteet Asiakasrajapinta- ja jakeluratkaisut

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Lehdistötilaisuus 23.4.2014 1 Sisältö Hanke lyhyesti Markkina-asema vahvistuu edelleen Taloudelliset vaikutukset Investointipäätöksen edellytykset Biotuotetehdas

Lisätiedot

Eeran emergenssimalli: Verkostomalli ja yhteistyöalusta suomalaisten cleantech-yritysten kansainvälistymiselle

Eeran emergenssimalli: Verkostomalli ja yhteistyöalusta suomalaisten cleantech-yritysten kansainvälistymiselle Eeran emergenssimalli: Verkostomalli ja yhteistyöalusta suomalaisten cleantech-yritysten kansainvälistymiselle 2013 Eera kehittää alustaa suomalaisen cleantech-osaamisen verkostoimiseksi ja viemiseksi

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Energiahankkeet. Jukka Väkeväinen Biostuli-hanke Valtimo 9.2.2010

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Energiahankkeet. Jukka Väkeväinen Biostuli-hanke Valtimo 9.2.2010 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Energiahankkeet Jukka Väkeväinen Biostuli-hanke Valtimo 9.2.2010 Bioenergiaosaamisen tuotteistaminen liiketoiminnaksi Toteutus 1.8.2008 31.7.2010 Budjetti 199 000 PK

Lisätiedot

300158 Tuottava hajautettu lähienergia Iin Micropolis Oy 1 01.01.2015 31.12.2017 389 200 100 000 7 466 59 334 556 000

300158 Tuottava hajautettu lähienergia Iin Micropolis Oy 1 01.01.2015 31.12.2017 389 200 100 000 7 466 59 334 556 000 Hakemustilanne 1.9.2014 Pohjois-Pohjanmaan liitto, Hakijan ja toimilinjan mukaan, EAKR Hakemus nro Hankkeen nimi Hakija TL Alkamispvm Päättymispv m Haettu: EU + valtio Kunnat Muu julkinen Yksityinen YHTEENSÄ

Lisätiedot

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä

Lisätiedot

Copyright Tekes. ClimBus. Ilmastonmuutoksen hillinnän liiketoimintamahdollisuudet

Copyright Tekes. ClimBus. Ilmastonmuutoksen hillinnän liiketoimintamahdollisuudet 11-2007 Copyright Tekes ClimBus Ilmastonmuutoksen hillinnän liiketoimintamahdollisuudet 2004-2009 Projektit ja rahoitus Projekteja yhteensä 134 Projektien hankkeiden kokonaisvolyymi 90,6 milj. josta Tekesin

Lisätiedot

Vähähiilisyydestä uutta innovatiivista liiketoimintaa ja kilpailuetua yrityksille ja kunnille (VALKI)

Vähähiilisyydestä uutta innovatiivista liiketoimintaa ja kilpailuetua yrityksille ja kunnille (VALKI) Vähähiilisyydestä uutta innovatiivista liiketoimintaa ja kilpailuetua yrityksille ja kunnille (VALKI) Hankkeen suunniteltu toteutusaika 1.1.2015 31.12.2017 Taustaa: yhteisöjen rooli energiatehokkuudessa

Lisätiedot

Kiertotalouden innovatiiviset mahdollisuudet. Olli Koski Johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Kiertotalouden innovatiiviset mahdollisuudet. Olli Koski Johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Kiertotalouden innovatiiviset mahdollisuudet Olli Koski Johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Mitä on kiertotalous? Kiertotaloudessa tuotteet ovat pitkäikäisiä ja materiaalit kiertävät arvoa säilyttäen.

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Olli Laitinen Metsäliitto Puunhankinta 1 2 3 Edistämme kestävän kehityksen mukaista tulevaisuutta Tuotteidemme pääraaka-aine on kestävästi hoidetuissa

Lisätiedot

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Esityksen sisältö: Megatrendit ja ympäristö

Lisätiedot

Sisältä ketterä markkinoilla vahva

Sisältä ketterä markkinoilla vahva Sisältä ketterä markkinoilla vahva Strategiset yrityskumppanuudet vesi-, metsä- ja kemian alan tulevaisuuden kilpailuedun rakentajina Tulevaisuuden mahdollisuudet ja Tekesin rooli BioRefine- ja Vesi -loppuseminaari

Lisätiedot

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes Green Growth 11/0/01 GG ICT iltapäiväsessio Oulussa 15.11.01 Tilaisuuden ohjelma Avaus Anneli Ojapalo, Spinverse, Green Growth koordinaattori Green Growth vihreän talouden mahdollisuudet yrityksille Ritva

Lisätiedot

Rahoitusta cleantech- ja digiliiketoiminnan pilotteihin ja demoihin. Juha Suuronen, Tekes

Rahoitusta cleantech- ja digiliiketoiminnan pilotteihin ja demoihin. Juha Suuronen, Tekes Rahoitusta cleantech- ja digiliiketoiminnan pilotteihin ja demoihin Juha Suuronen, Tekes 5.10.2016 Mitä? Bio-, clean- ja digiliiketoiminnan pilottien ja demojen rahoitus uuden teknologian ja toimintamallien

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Teolliset Symbioosit kiertotaloutta edistämässä 2015-2017

Teolliset Symbioosit kiertotaloutta edistämässä 2015-2017 Teolliset Symbioosit kiertotaloutta edistämässä 2015-2017 Hankeiltapäivä 19.11.2015 Lähde: International Synergies www.international-synergies.com 2 Teolliset Symbioosit Hankkeen toteuttaja ja hallinnoija:

Lisätiedot

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ratkaisut orgaanisen jätteen kaatopaikkakieltoon. 7.10.2015 Ari-Pekka Heikkilä Metsä Group

Metsäteollisuuden ratkaisut orgaanisen jätteen kaatopaikkakieltoon. 7.10.2015 Ari-Pekka Heikkilä Metsä Group Metsäteollisuuden ratkaisut orgaanisen jätteen kaatopaikkakieltoon 7.10.2015 Ari-Pekka Heikkilä Metsä Group Metsä Group yhtiönä Jätteenkäsittely Orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto Sivutuotteet Haasteet

Lisätiedot

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015 Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä

Lisätiedot

Biotalouden sijoitusrahasto Uutta businesta ympäristöystävällisesti Risto Huhta-Koivisto

Biotalouden sijoitusrahasto Uutta businesta ympäristöystävällisesti Risto Huhta-Koivisto Biotalouden sijoitusrahasto Uutta businesta ympäristöystävällisesti 1.11.2017 Risto Huhta-Koivisto Miksi Valtava kasvun mahdollisuus, luonnonvarojen säästö ja päästöjen väheneminen Kasvun mahdollisuus

Lisätiedot

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen Tekesin kuulumiset 24.01.2017 Linkosuon Leipomo Nuppu Rouhiainen 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa kohti kansainvälisiä markkinoita. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova

Lisätiedot

ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA. AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio,

ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA. AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio, ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio, 20.9.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Helen lyhyesti Suvilahden ja Kivikon aurinkovoimalat PPA-uutuus Muuta aurinkoenergiaan

Lisätiedot

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti 12.10.2016 Inkeri Huttu Tekes Palvelemme kasvuyrityksiä kansainvälisen liiketoiminnan eri vaiheissa Tekesin tutkimus- ja kehitysrahoituksen määrä yrityksille Yritysten,

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju Kehitysjohtaja Ilkka P. Laurila Luonnonvarakeskus ilkka.p.laurila@luke.fi Salaojituksen Tukisäätiö 13.5.2015 Luke 133 pv (tai 117 v) Toiminta

Lisätiedot

Korjausrakentamisen tutkimus VTT:ssä -tutkimuksen sijoittuminen VTT:n tutkimusstrategiaan

Korjausrakentamisen tutkimus VTT:ssä -tutkimuksen sijoittuminen VTT:n tutkimusstrategiaan Korjausrakentamisen tutkimus VTT:ssä -tutkimuksen sijoittuminen VTT:n tutkimusstrategiaan Rakennusten ja alueiden uudistaminen ja korjaaminen 19.1.2010 Teknologiajohtaja Eva Häkkä-Rönnholm, VTT 2 VTT Group

Lisätiedot

Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely

Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely 1 Keskeinen sijainti kasvavalla kaupunkiseudulla Nokia ja Pirkanmaa Pirkanmaalla asuu yli 505 000 henkeä, mikä tekee siitä Suomen toiseksi suurimman kaupunkiseudun

Lisätiedot

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti Satakunta 13.11.2018 Koordinaattori Sari Uoti Maakuntaohjelma 2018-2021 Kehittämisteemat Toimintalinja 1 KANNUSTAVAA YHTEISÖLLISYYTTÄ Yrittäjyys Työllisyys ja sosiaalinen osallisuus Teollisuuden uudistuminen

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

ENERGIA-ALAN KIERTOTALOUS NYKYTILAKARTOITUS Elokuu Energia-alan kiertotalous 2019

ENERGIA-ALAN KIERTOTALOUS NYKYTILAKARTOITUS Elokuu Energia-alan kiertotalous 2019 ENERGIA-ALAN KIERTOTALOUS NYKYTILAKARTOITUS Elokuu 09 Energia-alan kiertotalous 09 Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 09 Nykytilakartoituksen mukaan kiertotalous näkyy nykyisin vahvasti energia-alan

Lisätiedot

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella 25.8.2015 Jukka Leppälahti Tekes Tilaisuuden tavoite Kertoa millaista rahoitusta on saatavilla erityisesti pk-yritysten pilotointihankkeisiin ja sitä

Lisätiedot

TietoEnatorin varsinainen yhtiökokous 27.3.2008. Toimitusjohtaja Hannu Syrjälän katsaus

TietoEnatorin varsinainen yhtiökokous 27.3.2008. Toimitusjohtaja Hannu Syrjälän katsaus TietoEnatorin varsinainen yhtiökokous 27.3.2008 Toimitusjohtaja Hannu Syrjälän katsaus TietoEnator vuonna 2007..Tietotekniikkamarkkinoilla hyvä kasvu, kilpailu kuitenkin kireää.tietoenator kasvoi markkinoita

Lisätiedot

Uusiutuvien luonnonvarojen tutkimus ja kestävän talouden mahdollisuudet

Uusiutuvien luonnonvarojen tutkimus ja kestävän talouden mahdollisuudet Uusiutuvien luonnonvarojen tutkimus ja kestävän talouden mahdollisuudet Ympäristölounas Lammin biologinen asema 29.5.2015 Ilkka P. Laurila, kehitysjohtaja Luonnonvarakeskus ilkka.p.laurila@luke.fi Ilkka

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

Miten ravinteiden kierrosta saa liiketoimintaa?

Miten ravinteiden kierrosta saa liiketoimintaa? Miten ravinteiden kierrosta saa liiketoimintaa? RAVINNEKIERROISTA VOIMAA ETELÄ-KARJALAAN 04.04.2019 Mervi Matilainen Apila Group Oy Ab @Apilagroup #materialswisdom Lähtökohdat Kolmekymmentä vuotta sitten

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi

Lisätiedot

Dovre Group Oyj. Pörssi-ilta 2.9.2013, Helsinki Janne Mielck, toimitusjohtaja

Dovre Group Oyj. Pörssi-ilta 2.9.2013, Helsinki Janne Mielck, toimitusjohtaja Dovre Group Oyj Pörssi-ilta 2.9.2013, Helsinki Janne Mielck, toimitusjohtaja Dovre Group lyhyesti Kansainvälinen energiateollisuuden asiantuntijapalveluita tarjoava yritys Liikevaihto: 94,1 milj. euroa

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen

Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen Business Finlandin rahoituspalvelut 2018 Aki Parviainen Uusi Business Finland mitä tavoitellaan ja miksi? Hyödynnetään vahvemmin asiantuntijaverkostoja Innovaatiotoimintaa ja kansainvälistymistä tukevat

Lisätiedot

BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA

BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA Biojalostamohanke BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA Sunpine&Preem Arizona Chemicals SP Processum Fortum Borregaard Forssa UPM Forchem Neste Oil Kalundborg FORSSAN ENVITECH-ALUE Alueella toimii jätteenkäsittelylaitoksia,

Lisätiedot

Uusiutuvasta metsäbiomassasta polttonesteeksi Suomesta bioöljyn suurvalta -seminaari 15.10.2012 Toimitusjohtaja Timo Saarelainen

Uusiutuvasta metsäbiomassasta polttonesteeksi Suomesta bioöljyn suurvalta -seminaari 15.10.2012 Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Uusiutuvasta metsäbiomassasta polttonesteeksi Suomesta bioöljyn suurvalta -seminaari 15.10.2012 Toimitusjohtaja Timo Saarelainen 2 Sisältö Green Fuel Nordic Oy Strateginen näkökulma Taktinen näkökulma

Lisätiedot

Solnet Green Energy Oy

Solnet Green Energy Oy Solnet Green Energy Oy Solnet Green Energy Oy - Avainlukuja Vuonna 2014 perustettu Suomalainen pk-yritys Liikevaihto ensimmäisenä vuotena 184 K Liikevaihto toisena vuotena 2,5 M Henkilöstö 6 Vuoden 2016

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Teija Lahti-Nuuttila, Jarmo Heinonen Tekes Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista

Lisätiedot

Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM 420002 01-2009 Copyright Tekes

Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM 420002 01-2009 Copyright Tekes Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue Energia- ja ympäristöklusteri Energialiiketoiminta Ympäristöliiketoiminta Energian tuotanto Polttoaineiden tuotanto Jakelu Siirto Jakelu Jalostus Vesihuolto Jätehuolto

Lisätiedot

Teollisten symbioosien globaalit markkinat ja suomalaiset mahdollisuudet. Tiina Pursula, Gaia Group Oy Teollisuuden vanhan kumous, 4.4.

Teollisten symbioosien globaalit markkinat ja suomalaiset mahdollisuudet. Tiina Pursula, Gaia Group Oy Teollisuuden vanhan kumous, 4.4. eollisten symbioosien globaalit markkinat ja suomalaiset mahdollisuudet iina ursula, Gaia Group Oy eollisuuden vanhan kumous, 4.4.2013 eollisten symbioosien markkinamahdollisuuksia Kehittyvien kaupunkien

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Fiksu kaupunki 2013-2017 Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Energiatehokas ja kestävä Uusien ratkaisujen testaus Käyttäjät mukaan Rakentuu paikallisille vahvuuksille Elinvoimainen elinkeinoelämä

Lisätiedot

RTK-Palvelu Oy on Suomen johtavia kiinteistöpalvelualan yrityksiä.

RTK-Palvelu Oy on Suomen johtavia kiinteistöpalvelualan yrityksiä. KIITOS RTK-Palvelu Oy on Suomen johtavia kiinteistöpalvelualan yrityksiä. Konsernimme liikevaihto on n. 114 milj. euroa ja palveluksessamme työskentelee maanlaajuisesti yli 3500 alamme ammattilaista. Olemme

Lisätiedot

Työkaluja innovatiivisiin hankintoihin Juha Kauppinen kehitysjohtaja, Miktech Oy Juha.kauppinen@miktech.fi 0440 361 616 www.miktech.

Työkaluja innovatiivisiin hankintoihin Juha Kauppinen kehitysjohtaja, Miktech Oy Juha.kauppinen@miktech.fi 0440 361 616 www.miktech. Työkaluja innovatiivisiin hankintoihin Juha Kauppinen kehitysjohtaja, Miktech Oy Juha.kauppinen@miktech.fi 0440 361 616 www.miktech.fi Huippuostajat-seminaari 28.8.2013, Helsinki Osken tuloksilla edelläkävijämarkkinoille

Lisätiedot

Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13

Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13 Teollisuuden kriittiset menestystekijät Tuotanto-automaation automaation haasteet Answers for Industry Page 1 / 13 Teollisuuden kriittiset menestystekijät Strategisen suunnittelun merkitys kasvaa Markkinoiden

Lisätiedot

Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä

Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä Materiaalitehokkuusseminaari, Lahti 11.4.2013 Hanna Pynnönen Kuusakoski Oy Title and content slide Level 1 bullet - Level 2 bullet Level 3 bullet 1 Title and content

Lisätiedot

EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan. Martti Korkiakoski Tekes

EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan. Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 30.9.2015 Tekesin ohjelman lisäarvopalvelu Teemana

Lisätiedot

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu

Lisätiedot

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma Biotalous tehdään yhteistyöllä Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Aiheet: 1. Biotalous ja hyvinvointi 2. Biotalous ja yhteistyö

Lisätiedot