VUOSI Kokouksen osanottajia ajokuntoisen panimoauton äärellä Panimomuseossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOSI Kokouksen osanottajia ajokuntoisen panimoauton äärellä Panimomuseossa"

Transkriptio

1 VUOSI 2012 Vuosikokouksellahan se alkoi tämäkin vuosi. Iisalmelainen hallituksen jäsen Martti Granqvist oli järjestänyt hulppeat kokouspuitteet Olvin tiloihin. Entinen hallitus valittiin taas uudelleen. Olvin ruokalassa syötiin myös kokouslounas. Varsinaisen kokouksen jälkeen tutustuttiin Olvi-halliin sijoitettuun Panimomuseoon ja saatiin myös ajantasaisen esittely itse Olvista. Kokouksen osanottajia ajokuntoisen panimoauton äärellä Panimomuseossa Alko täytti 80 vuotta Koska Alkolta ei tästä juhlasta senioreille mitään viestiä kuulunut, mentiin omilla rahoilla muikun syöntiin kuuluisan kuopiolaisen muikkuravintola Sammon Peilisaliin. Sammon muikut ovat maankuuluja ja niistä ovat käyneet nauttimassa monet valtakunnantasoiset julkkiksetkin. Alkon 80-vuotisjuhlalounas ravintola Sammossa

2 Pääyhdistyksen vuosikokouksen järjesti Etelä-Karjalan alaosasto. Se pidettiin upouudessa Holiday Club Saimaa kylpylässä Lappeenrannan Rauhassa. Itäsuomalaista kokoukseen osallistuivat Arja Savolainen, Pirkko Holopainen, Riitta ja Juhani Valjakka, Kaija ja Seppo Räsänen, Liisa Stranden, Mirja Naukkarinen, Anna Terttu ja Kyösti Leikas. Mirja Naukkarisen ja Liisa Strandenin junailema Ruunaankosken lasku jäi varmasti kaikkien mieliin. Koskenlaskijat pukivat pelastusliivit ylleen ja asettuivat perämoottorilla varustetulle terassille. Ja sitten mentiin! Taitava perämies ohjasi lauttansa kuohujen läpi turvallisesti tyveneen, jossa pysähdyttiin nauttimaan lohisopasta ja tykötarpeista. Parhaita Itä-Suomen alaosaston elämyksiä! Urheat koskenlaskijat Pääyhdistyksen järjestämälle Viipurin matkalle osallistuivat Kyösti Leikas, Auri Hotta, Anne Savolainen ja Soili Itkonen. Illallisravintola taustalla.

3 Matti Laitinen järjesteli itäsuomalaisille tutustumiskäynnin Tarinan sairaalamuseoon Siilinjärvelle Erittäin mielenkiintoinen tutustumisretki oman seudun sairaanhoidon historiaan. Pikkujoulu Tätilässä Jo tutuksi tulleeseen tapaan kokoonnuttiin Tätilän tunnelmalliseen tupaan pikkujoulun viettoon. Kaikki serviisi oli omasta takaa. Arjan, Pirkon ja Jonnisten leipomuksia, Granqvistien perinteistä sekahedelmäsoppaa ja Leväisen Ossin viinejä nautiskellen ilta kului rattoisasti. Martti poistui hetkeksi ja pukki kopisteli harmittavasti samaan aikaan tupaan. Kyllä Marttia harmitti! Aluetoimisto, käytännössä siis Elsa Kytömaa ja Timo Hartikainen tarjosi taas perintieset joulukahvit ja niin voitiin todeta, että joulunaika on nyt todella alkanut. Vuoden 2012 lopussa Itä-Suomen alaosastossa oli 52 jäsentä, joista 7 oli jo täyttänyt 80 vuotta.

4 2013 Yrityskeskus Innocum Liisä Väätäinen oli järjestänyt vuosikokoukselle erinomaiset kokouspuitteet Siilinjärvelle yrityskeskus Innocumiin. Innocumin Lataamossa ladattiin myös kokouslounas. Entisten lisäksi uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Liisa Väätäinen ja Heikki Hiltunen. Kesän päätapahtuma oli Siilifolk-festivaali Siilinjärvellä. Sinne osallistuttiin runsaslukuisasti. Uusi hallituksen jäsen ja fesetivaalijohtaja Liisa Väätäinen piti omiensa puolta. Aluksi syötiin maukas lounas Vintillä ja sen jälkeen siirryttiin taidenautintoihin. Kaiken kukkaraksi Liisa tarjosi vielä muurinpohjaleltut! Ravintola Vintti Muurinpohjaletuilla Itä-Suomen alaosaston Kunniapuheenjohtaja Matti Varko kuoli yllättäen Matti toimi ItäSuomen alaosaston puheenjohtajana ja pääyhdistyksen hallituksen jäsenenä vuosina

5 Pääyhdistys järjesti syyskuuta 2013 laivamatkan Pietariin. Itäsuomalaisia edustivat Auri Hotta, Anne Savolainen ja Kyösti Leikas. Auri Hotta ja Anne Savolainen Syksyllä tehtiin ruskaretki Rautavaaran Metsäkartanon maisemiin. Patikoinnin jälkeen kodassa keitetyt nokipannukahvit maistuivat. Kuopion Museoon tutustuttiin pienellä porukalla Erikoisesti mammutin aidonkokoinen hahmo kiinnosti. Tällaisia otuksia tallusteli Savon maisemissakin n vuotta sitten. Kuopion museo Kuopion mammutti

6 Entiset viinakauppiaat viettivät tänä vuonna pikkujoulunsa entisessä käräjätuvassa Nykyisin rakennus palvelee Korttelimuseon kahvilana. Pukitta ei selvitty tästäkään pikkujoulusta. Kyösti ja Anna Terttu Leikas ja Ossi Leväinen Vuosi päättyi tavanomaisesti suosittuihin aluetoimiston joulukahveihin. Tuliaisiksi ja kiitokseksi vuosikymmeniä jatkuneesta perinteestä vietiin juuri käyttöön otettu uunituore Alko-Altian Seniorit ry:n pöytästandaari. Pöytästandaarin vastaanottivat aluekoordinaattori Elsa Kytömäki, aluepäällikkö Anna Maija Kämäläinen ja palvelu- ja tuotekouluttaja Timo Hartikainen. Vuoden lopussa Itä-Suomen alaosastossa oli 51 jäsentä, joista yli 80 vuotiaita oli 7. Jäsenet olivat 17 eri paikkakunnalta.

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

Lignell & Piispasen vieraina

Lignell & Piispasen vieraina 2014 Itäsuomalaisten vuosi aloitettiin vuosikokouksella n alkolaisille tutussa lounasravintola Kallaveessä 3.3.2014. Entinen hallitus valittiin uudelleen. Ravintola Kallavesj laisten ylpeys 1852 perustettu

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2012 Pukki odottelee jo innoissaan KOSKENLASKU Poikkeuksellisen aurinkoisena kesäkuisena torstaipäivänä 14.6.2012 kiipesi joukko kuohuja pelkäämättömiä

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015 ALAOSASTON VUOSIKOKOUS JOENSUUSSA Vuosikokouksen osanottajia Alaosaston vuosikokous pidettiin toimintasuunnitelman mukaisesti 31.3.2015 Joensuun Käpykankaan

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON HISTORIAA 2001-2010

ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON HISTORIAA 2001-2010 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON HISTORIAA 2001-2010 Matti Laitinen Matti Varko Aulis Jonninen 1 Itä-Suomen alaosaston perustaminen Eläkkeelle jäätyään myymäläpäälliköt Matti Varko Suonenjoelta, Matti Laitinen ja

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

Alko-Altian Seniorit ry:n Itä-Suomen alaosaston historiikki

Alko-Altian Seniorit ry:n Itä-Suomen alaosaston historiikki Alko-Altian Seniorit ry:n Itä-Suomen alaosaston historiikki Koonnut Kyösti Leikas 2017 Itä-Suomen alaosasto Alko-yhtiöt Oy:n Eläkeläiset ry:n Itä-Suomen alaosasto perustettiin n Keskushotellin Peilisalissa

Lisätiedot

Alko-Altian Seniorit ry:n Itä-Suomen alaosaston historiikki

Alko-Altian Seniorit ry:n Itä-Suomen alaosaston historiikki Alko-Altian Seniorit ry:n Itä-Suomen alaosaston historiikki 2001-2019 Kirjoittanut Kyösti Leikas Itä-Suomen alaosasto Alko-yhtiöt Oy:n Eläkeläiset ry:n Itä-Suomen alaosasto perustettiin Kuopion Keskushotellin

Lisätiedot

Heljä Näränen, Simo Mannervesi ja Kyösti Leikas. Ennen varsinaisen kokouksen alkua pidettiin hiljainen hetki vuoden aikana poisnukkuneille jäsenille.

Heljä Näränen, Simo Mannervesi ja Kyösti Leikas. Ennen varsinaisen kokouksen alkua pidettiin hiljainen hetki vuoden aikana poisnukkuneille jäsenille. Toimintavuosi 2015 Alkon Eläkkeensaajien yhdistys ry perustettiin 27.5.1960. Nykyisen nimensä Alko-Altian Seniorit ry se sai vuonna 2007. Kertomusvuosi oli siis 55. toimintavuotemme. Yhdistyksen useat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

Liitosaapas 2014 Halli Naiset. Liitosaapas Halli Miehet. pvm

Liitosaapas 2014 Halli Naiset. Liitosaapas Halli Miehet. pvm Liitosaapas 2014 Halli Naiset pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 39,30 18.4.2014 Kuopio 2 Tuija Salonen Speul 37,36 18.4.2014 Kuopio 3 Ulvi Jurikivi KU-58 34,75 18.4.2014 Kuopio 4 Heidi Korkalainen Savon Saapas

Lisätiedot

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Me haapavetiset ry:n 20-vuotisjuhlat v.2000 Suomalaisella Klubilla Kunniajäsenet diplomeineen vas. Atso Saajoranta,Tapio Lehtiniemi, Martti Pokela

Lisätiedot

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Liittokokous pidettiin Lappeenrannassa 14. 15. kesäkuuta 2017 Holiday Club Saimaalla. Kuvakooste osa-5 ; 1 (9) Kokouksen neuvottelutauko. Kuvassa kokousvirkailijat

Lisätiedot

Yrityksen nimi Yhtiömuoto Y-tunnus Puhelinnumero Puhelinnumero Perustamisvuosi Yhtiön kotipaikka Fuusion tyyppi Fuusion tarkenne

Yrityksen nimi Yhtiömuoto Y-tunnus  Puhelinnumero Puhelinnumero Perustamisvuosi Yhtiön kotipaikka Fuusion tyyppi Fuusion tarkenne Yrityksen nimi LähiTapiola Itä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Yhtiömuoto Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus 22464420 E-mail juha.makinen@lahivakuutus.fi Puhelinnumero 0178211611 Puhelinnumero 0447211700 Perustamisvuosi

Lisätiedot

UKONNIEMI. menestyksesi kasvualusta Imatralla

UKONNIEMI. menestyksesi kasvualusta Imatralla UKONNIEMI menestyksesi kasvualusta Imatralla UKONNIEMI paikka sinun yrityksellesi Imatran Ukonniemen alue houkuttelee niin matkailuyrittäjiä kuin matkailijoitakin. Hyväksytty yleiskaava ja valmis kunnallistekniikka

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

LAITURIPILKKI v. 2007

LAITURIPILKKI v. 2007 LAITURIPILKKI v. 2007 1.12.2007 LAITURIPILKKI Lappeenrannan satama 1 Vuokko Sirkiä 1685 gr 2 Marketta Huustonen 1370 gr 3 Aili Jäppinen 1240 gr 4 Lahja Salmi 1090 gr 5 Varpu Korhonen 1065 gr 6 Mirja Huotilainen

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksu. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-hirvenjuoksu. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 18.07.2015 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 80 Haapamäen Hs 558 (-1m/+12m/-6m/-2m)

Lisätiedot

Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu

Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 23.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 2 Haapamäen hs 281 (18:07) 260 (-9m/-11m) 576 (96) 1117 2. Ruuskanen Ari 1 NUMA 273 (19:22) 276 (+5m/+7m) 564 (94) 1113

Lisätiedot

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta Altian Rajamäen Seniorit 28.9.2007 alk ent. Alkon Rajamäen Eläkeläiset/Historiatiedot keränneet Hilkka Rajala/Pentti Lehtovaara 1 Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi-

Lisätiedot

Hartikaisten sukuseura ry. Perustamiskokous pidetty Kuopiossa ja rekisteröity 1974 Jäseniä henkilöä

Hartikaisten sukuseura ry. Perustamiskokous pidetty Kuopiossa ja rekisteröity 1974 Jäseniä henkilöä Hartikaisten sukuseura ry Perustamiskokous pidetty Kuopiossa 4.11.1973 ja rekisteröity 1974 Jäseniä 31.12.2015 198 henkilöä Seuran tarkoitus selvittää suvun ja Hartikainen-sukunimen muiden muunnosten mukaisten

Lisätiedot

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38,

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38, Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 42,49 15.5.2011 Leppävirta 2 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 3 Piia Aaltokoski LepU 38,22 26.6.2011 Leppävirta 4 Kirsi Heiskanen KiiU

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Vihreät ry Toimintakertomus 2017 Piirissä oli 465 jäsentä vuonna 2017. Piirin toiminnanjohtajana toimi Hanna Holopainen. Kaakkois-Suomen Vihreät ry:n piirihallitus 1.1. 2017 alkaen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon !

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon ! Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon 12. 13.2.2019! Hyvää huomenta hyvät kollegat! Eija Lönnroos Suomen Geriatrit ry:n puheenjohtaja Geriatrian professori Itä-Suomen yliopisto MUUTAMA KYSYMYS Oletko Suomen

Lisätiedot

Vuosi 2014 oli Alatornion osaston 107. toimintavuosi. Jäseniä oli vuoden lopussa 89.

Vuosi 2014 oli Alatornion osaston 107. toimintavuosi. Jäseniä oli vuoden lopussa 89. 1 SUOMALAISEN NAISLIITON ALATORNION OSASTO R.Y. VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ Vuosi 2014 oli Alatornion osaston 107. toimintavuosi. Jäseniä oli vuoden lopussa 89. Osaston toiminta oli aktiivista

Lisätiedot

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen. tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

Tulokset LAITURIPILKKI Rapasaari

Tulokset LAITURIPILKKI Rapasaari Tulokset 6.12.2008 LAITURIPILKKI Rapasaari 1 Marketta Mustonen 1425gr 2 Salli Härkönen 1415gr 3 Aili Jäppinen 1400gr 4 Edith Teräväinen 1385gr 5 Varpu Korhonen 1335gr 6 Lahja Salmi 1280gr 7 Arja Villanen

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksu, avoin

Pm-hirvenjuoksu, avoin Pm-hirvenjuoksu, avoin Nilsiä, 06.07.2019 Yksilökilpailut Kävely alle 65 Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pitkänen Tero 104

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2013 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Sähkönkäyttö talviaikana Talvisäilytys ja pukkiaitaus Talvisäilytysmaksut

Lisätiedot

Hirrensyöksy ranking 2016

Hirrensyöksy ranking 2016 Hirrensyöksy ranking 2016 Hirrensyöksy Naiset 15 kg 1 Asta Kankaala LepU 6,78 11.7.2016 Muuruvesi 2 Piia Aaltokoski LepU 6,71 26.9.2016 Leppävirta 3 Pirjo Saukkonen LepU 5,90 16.7.2016 Muuruvesi 4 Piritta

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

Esitys: Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo

Esitys: Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo Esitys: Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle 2019 Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo Esityslista 5. Päätetään kauppakamarin hallituksen sekä Kuopion, Varkauden ja Ylä-Savon kauppakamariosastojen

Lisätiedot

Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä

Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä Kaitalantie 323, 47490 Iitti 270 (ravintolassa) 270 100 Tasalattia - Seisten Istuen Tilan tyyppi Pinta-ala Max hlö Kahden saunan paketti ja pikkujouluruokailu

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs

Lisätiedot

Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus

Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus PÄIVÄMÄÄRÄ: 1.4.2019 Myydään suosittu kahvila-lounasravintola Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus +358 44 7415716 Yritys: Kahvila Wanha Postitalo Nilsiäntie 76, 73300 Nilsiä www.wanhapostitalo.fi Perustamisvuosi:

Lisätiedot

Tulokset viesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti

Tulokset viesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti Kauhajoella 22.3.2015 T U L O K S E T Kauhajoen Karhu *Kilpailun sarjat: *M150 ; M1501 ; M1502 ; M1503 ; M151 ; M1511 ;

Lisätiedot

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jäsentiedote 1 Hallituksen kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Jyty Varkaus ry:n jäsenkampanja 4 Itä-Suomen alueen Työhyvinvointi-seminaari 22. - 23.11.2014 Vuorelan

Lisätiedot

KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA

KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA - Esimerkkinä Activity morning for mothers and children Mikä ihmeen perhekeskus? 13.9.2018 Kuopion kaupungin museot, Museolehtori Sanna Reinikainen

Lisätiedot

Tervetuloa kansainväliseen yliopistokaupunkiin Lappeenrantaan!

Tervetuloa kansainväliseen yliopistokaupunkiin Lappeenrantaan! Tervetuloa kansainväliseen yliopistokaupunkiin Lappeenrantaan! LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenranta lyhyesti Kuningatar Kristiina perusti kaupungin vuonna 1649. Kansainvälinen

Lisätiedot

Kuntalain (410/2015) 84 :n mukaiset sidonnaisuusilmoitukset Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymässä. Sidonnaisuusilmoitukset

Kuntalain (410/2015) 84 :n mukaiset sidonnaisuusilmoitukset Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymässä. Sidonnaisuusilmoitukset Sidonnaisuusrekisteri 1 (6) Kuntalain (410/2015) 84 :n mukaiset sidonnaisuusilmoitukset Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitosssä Nimi Jorma Penttinen Johtajaylilääkäri, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Matkailu Kaakkois-Suomessa

Matkailu Kaakkois-Suomessa Matkailu Kaakkois-Suomessa Kulttuurimatkailufoorumi 17.11.2011 Maija-Liisa Huovila, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Maija-Liisa Huovila 17.11.2011 1 Matkailu Kaakkois-Suomessa Alueella

Lisätiedot

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle 4.-7.7.2016 Matkalle lähdettiin bussilla maanantaiaamuna 4.7. kahdeksan aikoihin, Tervolan jälkeen jo tutuksi tullut reitti itäpuolen tielle ja Lautiosaaren

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 1948 Heiskanen Veijo Pohjois-Pohjanmaan piiri alle 70 2 1881 Lindberg Kari Keski-Suomen piiri alle 70 3 1786 Neuvonen Mikko Etelä-Savon piiri alle 70 4 1374 Myyry Pertti

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa Pikkujoulussa oli teemana Haapavesi 150-vuotta Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa 11.11.2016 Pikkujoulua vietettiin 11.11.2016 Helsingissä Ostrobotnialla. Ostrobotnia on

Lisätiedot

Pielisen Osuuspankki Edustajiston vaali 2009

Pielisen Osuuspankki Edustajiston vaali 2009 Sivu: 1 P1 Lieksan vaalipiiri Lähetetty: 7469 Äänestys%: 36,1 Hyväksytty: 2612 Hyväksytty%: 96,8 Hylätty: 85 Hylätty%: 3,2 Valitaan: 20 Varoja puuttuu: 3 L1 Ehdokaslista A : 378 %: 14,5 ja: 3 ja%: 15,0

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

3. syyskuuta 2016 KAUPUNKIOTTELU Henkilökohtainen PB TULOSLISTA

3. syyskuuta 2016 KAUPUNKIOTTELU Henkilökohtainen PB TULOSLISTA Henkilökohtainen PB 1 TURUNEN, Janne Holiday Club Golf +6p 42 2 HEDMAN, Pirjo Lampila Golf +4p 40 3 KOVANEN, Pentti Rantasalmi Golf Par 36 4 KORHONEN, Ari Rantasalmi Golf -1p 35 5 LAAMANEN, Olli Kerigolf

Lisätiedot

Hallinto ja aluetoiminta

Hallinto ja aluetoiminta Hallinto ja aluetoiminta Suomen Reumaliiton hallitus 2018-2020? Liiton puheenjohtajat valittiin edustajakokouksessa 25.11.2017 Helsingissä. Valtuusto valitsi hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi

Lisätiedot

Autonrengas Naiset 5kg. Autonrengas Miehet 6kg

Autonrengas Naiset 5kg. Autonrengas Miehet 6kg Autonrengas Naiset 5kg pvm 1 Piia Aaltokoski LepU 15,35 24.8.2013 Iisalmi 2 Ulvi Jurikivi KU-58 14,78 24.8.2013 Iisalmi 3 Asta Kankaala LepU 14,19 5.8.2013 Leppävirta 4 Eila Huuskonen KiuJä 11,35 24.8.2013

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2015 Toimikunnanjäsenet vuonna 2015.: Armas Lahoniitty Arja Ilola Reino Lemmetyinen Anja Mantere Ilkka Sepponen Jaakko Lehtonen Kokoontumispaikkana Turussa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7247/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7247/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 16 23.2.2015 18 Asianro 7247/00.00.01.00/2014 Savo-Pielisen jätelautakunnan seuduittaisten jäsenten nimeäminen vuosille 2015-2016

Lisätiedot

Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Jari Osmala

Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Jari Osmala Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle 2017 Vaalivaliokunnan pj Jari Osmala Esityslista 5. 6. 7. 8. 9. Päätetään kauppakamarin hallituksen sekä Kuopion, Varkauden ja Ylä- Savon kauppakamariosastojen

Lisätiedot

Wanha Karhunmäki. No terve! Aikahan on se vakiotiistai, 15.5. klo 11.00. Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923.

Wanha Karhunmäki. No terve! Aikahan on se vakiotiistai, 15.5. klo 11.00. Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923. Wanha Karhunmäki No terve! Aikahan on se vakiotiistai, 15.5. klo 11.00. Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923. Netistäkin Wanha Karhunmäki sivut löytää, ja siellä on ajo-ohjekin. Ohjelma

Lisätiedot

Hymer Club Finland 23-25.5.2014

Hymer Club Finland 23-25.5.2014 Hymer Club Finland 23-25.5.2014 25-vuotisjuhla ja kevätkokous iloisessa Itä-Suomessa, Muuruvedellä! Loistava valinta juhlapaikaksi, Hymer Clubin perustamispaikkakunta, Muuruvesi. Aurinkoisena perjantaina

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2014 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Talvisäilytysmaksut ja korjaus talvisäilytyshinnastoon Veneiden

Lisätiedot

Keski- Karjalan joulunaika. Kuva: Juhanan tupa, Hepovaaran tila ja Nikon kuvauspalvelu

Keski- Karjalan joulunaika. Kuva: Juhanan tupa, Hepovaaran tila ja Nikon kuvauspalvelu Keski- Karjalan joulunaika Kuva: Juhanan tupa, Hepovaaran tila ja Nikon kuvauspalvelu Tervetuloa Keski- Karjalaan! Keski-Karjalan joulunaika on aitoja makuja ja upeita tapahtumia täynnä. Alueen neljän

Lisätiedot

Saappaanheitto 2017 Naiset. Saappaanheitto 2017 Miehet

Saappaanheitto 2017 Naiset. Saappaanheitto 2017 Miehet Saappaanheitto 2017 Naiset 1 Heidi Korkalainen Savon Saapas 40,04 25.5.2017 Pielavesi 2 Pirjo Saukkonen LepU 33,20 14.4.2017 Kuopio 3 Asta Kankaala LepU 29,00 14.4.2017 Kuopio 4 Jenna Korhonen HeTa13 26,49

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

SBY Turku 40 vuotta 1965-2005: Bokseriaatetta ja railakkaita retkiä SBY Turun alkuvuodet

SBY Turku 40 vuotta 1965-2005: Bokseriaatetta ja railakkaita retkiä SBY Turun alkuvuodet SBY Turku 40 vuotta 1965-2005: Bokseriaatetta ja railakkaita retkiä SBY Turun alkuvuodet Taina Saarinen (Bokseri 4/2005) Suomen Bokseriyhdistys toimi ensimmäiset pari vuosikymmentään pääyhdistyksen kautta,

Lisätiedot

Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997)

Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997) Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997) 1988 Puheenjohtaja Aune Nurhonen Varapuheenjohtaja Hugo Jäppinen Rahastonhoitaja Karin Korvenranta Eila Pöri Toivo Sivunen Onni Koivu Espoo Mikko Vako Aulikki

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta. Hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset Tarkltk

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta. Hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset Tarkltk 1/22 Nimi: AALTONEN MIKA-JUHA Puolue: Suomen Keskusta Kaupunkirakennelautakunta Jäsen Kaupunkirakennelautakunnan rakennus- ja ympäristöjaosto Jäsen 1 2/22 Nimi: ALANEN MARJA-LIISA Puolue: Vasemmistoliitto

Lisätiedot

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa WANHAT HIIHTOVEIKOT JA HIIHTOSISKOT 1.6.2017 Matti Harju Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa 31.5.- 1.6.2017 Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot ry:n kesätapaaminen ja vuosikokous pidettiin

Lisätiedot

Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja (-20.47) Kauppinen Susanna pääsihteeri

Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja (-20.47) Kauppinen Susanna pääsihteeri PÖYTÄKIRJA 24 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 14.11.2011 kello 18.00 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Hannonen Maiju jäsen

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45,37 6.8.2011 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44,69 6.8.2011 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 4 Meri-Tuulia Kouhia LepU

Lisätiedot

Avoimet Lappeenrannan satama

Avoimet Lappeenrannan satama Avoimet Lappeenrannan satama 20.9.2008 NAISET 1 Arja Villanen 3450 gr 2 Terttu Huhtiniemi 1880 gr 3 Seija Mäkirinta 1690 gr 4 Mirja Huotilainen 1555 gr 5 Martta Huuskonen 1170 gr 6 Varpu Korhonen 1055

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen. Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Voimakiekko Voimakiekko Naiset 1,9kg

Voimakiekko Voimakiekko Naiset 1,9kg Voimakiekko Voimakiekko Naiset 1,9kg 1 Piia Aaltokoski LepU 24,16 29.8.2016 Leppävirta 2 Pirjo Saukkonen LepU 23,93 1.8.2016 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 23,21 30.10.2016 Tervo 4 Asta Kankaala

Lisätiedot

Tulokset Honkasaari parikilpailu

Tulokset Honkasaari parikilpailu Tulokset 20.1.2013 Honkasaari parikilpailu 1 Pekka Turunen 7305 Pekka Leskinen 2733 10038 gr 2 Jaakko Villanen 5949 Terttu Huhtiniemi 1847 7796 gr 3 Jaakko Pöntinen 4449 Jari Karhu 3030 7479 gr 4 Leo Korhonen

Lisätiedot

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0 Tulostettu 12.03.16 klo 13.30.05 Sivu 1 STL 6v 1km 1 503 Savolainen Anni Kuopion Taksiautoilijat ry 17.35,9 0,0 2 504 Vepsäläinen Julianna Suonenjoen Taksiautoilijat r 20.29,5 +2.53,6 3 502 Juvani Iiris

Lisätiedot

Siilinjärven kyläparlamentin TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA 2020-TAVOITTEET

Siilinjärven kyläparlamentin TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA 2020-TAVOITTEET Siilinjärven kyläparlamentin TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA 2020-TAVOITTEET Kyläparlamentin toiminta-ajatuksena on edistää kuntalain 22 :n mukaisesti kunnan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien osallisuus-

Lisätiedot

Kelotähti. Saariselkä

Kelotähti. Saariselkä Kelotähti Saariselkä Kelotähti - Saariselän uusi keskipiste. Kelotähti on rakennettu Saariselän keskustaan paikalle, jossa kunnioitettavaan ikään ehtinyt kelovanhus aiemmin kurotti kohti revontulia. Nyt

Lisätiedot

Salaperäinen Kompassi-klubi

Salaperäinen Kompassi-klubi Salaperäinen Kompassi-klubi Itä-Suomen alaosastossa kuudentoista alkolaisseniorin kahdesta entisestä piiripäälliköstä ja neljästätoista myymäläpäälliköstä koostuva joukko perusti Kompassi-klubin. Tämä

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Etelä-Karjalan matkailun yhteismarkkinointi

Etelä-Karjalan matkailun yhteismarkkinointi Etelä-Karjalan matkailun yhteismarkkinointi Missio & visio Missio Johtaa ja toteuttaa maakunnan matkailumarkkinointia yhteismarkkinoinnin perusperiaatteiden mukaisesti (kotimaa ja kv) Visio Suomen suosituin

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

Vasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali.

Vasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali. Suku kokoontui sääntömääräiseen vuosikokoukseen ja sukutapaamiseen lauantaina 22.9.2018 Hyvinvointikartano Kaisankoti Bodomintie 37 Espoo. Paikalle oli saapunut 40 aikuista ja yksi pienokainen. Arvo Launiainen,

Lisätiedot

Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa

Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa 30.5.2015. Riemuylioppilaat 2015 Keväällä 1965 silloisesta Haapaveden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Tulokset 6.12.2009 LAITURIPILKKI Rapasaari

Tulokset 6.12.2009 LAITURIPILKKI Rapasaari Tulokset 6.12.2009 LAITURIPILKKI Rapasaari 1 Seija Mäkirinta 1568 gr 2 Milja Kilkki 1316 gr 3 Aili Jäppinen 930 gr 4 Edith Teräväinen 926 gr 5 Lahja Salmi 742 gr 6 Varpu Korhonen 723 gr 7 Marketta Mustonen

Lisätiedot

Yhteisöllisyydestä voimaa senioreille Rauman kaupungin kylähanke

Yhteisöllisyydestä voimaa senioreille Rauman kaupungin kylähanke Yhteisöllisyydestä voimaa senioreille Rauman kaupungin kylähanke Raportti toukokuulta 2017 31.5.2017 Tanja Hakulinen 1 Toukokuu oli täynnä touhua Tässä kuussa kylähanke toimi maassa ja ilmassa. Kyläelokuvia

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri. Kilpailukauden päättäjäiset Hotelli Iso-Valkeinen Matti Räsänen

Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri. Kilpailukauden päättäjäiset Hotelli Iso-Valkeinen Matti Räsänen Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Kilpailukauden päättäjäiset 04.10.2017 Hotelli Iso-Valkeinen Matti Räsänen Kilpailutoimikunta Matti Räsänen puh, joht. Harri Hyvönen vpj, metsästysammunta, luotilajit

Lisätiedot

Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa. (Kuva: Reserviläisliitto) Pohjois-Savon Sotaveteraanipiiri ry.

Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa. (Kuva: Reserviläisliitto) Pohjois-Savon Sotaveteraanipiiri ry. Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa (Kuva: Reserviläisliitto) Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa Pohjois-Savoon muodostetaan yksi rekisteröity Perinneyhdistys Pohjois-Savon Suomen Sotien 1939-1945

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A.

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A. 1(56) Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011 Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 Kuvat, photos Jorma A. Vesterinen Sukuseuramme lippu liehui Korholan kartanon lippusalossa koko kesätapahtumamme

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Vammaisneuvosto 15.10.2015 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 17 Rajamäen uimahallin esittely ja tutustuminen 4 18 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen 5 19 Valtakunnalliset

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (10) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (10) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 12:00-15:20 Paikka Kaarisairaala, Kabinetti 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Anna Olkkonen,

Lisätiedot

Saappaanheitto 2018 Naiset. Saappaanheitto 2018 Miehet

Saappaanheitto 2018 Naiset. Saappaanheitto 2018 Miehet Saappaanheitto 2018 Naiset 1 Heidi Korkalainen Savon Saapas 38,13 30.3.2018 Kuopio 2 Pirjo Saukkonen LepU 37,28 30.3.2018 Kuopio 3 Asta Kankaala LepU 33,00 30.3.2018 Kuopio 4 Jenna Korhonen HeTa13 30,60

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 16.06.2018 Yksilökilpailut Kävely alle 65 Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pekkarinen

Lisätiedot