NORDICPATTERNS. Ompeluvinkit. naadband SAUMAT KAKSOISNEULA JOUSTAVA KANGAS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NORDICPATTERNS. Ompeluvinkit. naadband SAUMAT KAKSOISNEULA JOUSTAVA KANGAS"

Transkriptio

1 Ompeluvinkit Oikeapuoli Nurjapuoli Tukikangas naadband SAUMAT Aseta yhdistettävät kappaleet oikeat puolet vastakkain ja merkityt saumakohdat kohdakkain. Ompele saumakohtaa pitkin. Tee sauman alkuun ja loppuun noin 1 cm:n pituiset edestakaisompeleet. nitä kaitale silittämällä tai kiinnitä se sauman ompelun yhteydessä. Käytä joustavan kankaan ja neuloksen ompeluun saumuria, ompelukoneen joustavaa ommelta tai kapeaa siksak-ommelta. Käännä ompelun jälkeen saumanvarat eri suuntiin ja silitä ne auki. Saat ohuemmat liitoskohdat, kun yhdistät kappaleita toisiinsa. -Silitä muotolaskokset litteiksi. KAKSOISNEULA Ompele joustavien kankaiden päärmeet kaksoisneulalla työn oikealta puolelta. Ompele normaalia hitaammin, jotta vältät hyppytikit. JOUSTAVA KANGAS Kun ompelet vaatteen joustavasta kankaasta tai trikoosta, kiinnitä ennen saumojen ompelua tukinauhaa olalle, kädenteille ja pääntielle, jotta reunat eivät veny. Tukinauha voi olla valmista tukinauhaa tai tukikankaasta tai ohuesta trikoosta leikattua kapeaa kaitaletta. Aseta kaitale nurjalle puolelle sitten, että sen keskikohta on merkityssä sauman paikassa. Kiin- 1

2 SAUMANVAROJEN HUOLITTELU Jos vaatteeseen ei tule vuoria, huolittele saumanvarat saumurilla tai siksakilla. Jos kangas on helposti rispaantuvaa, käytä huolitteluun leveä ja melko tiheää siksak-ommelta. Vähemmän rispaantuvan kankaan huolittelet kapealla ja harvalla siksakilla. Voit myös huolitella saumanvarojen reunat leikkaamalla ne harkkosaksilla. POIMUTTAMINEN Vähennä aluksi ompelukoneesi ylälangan kiristystä. Ompele kaksi poimulankaa, toinen 3 mm merkityn sauman yläpuolelle ja toinen 3 mm sen alapuolelle. SAUMANVAROJEN OHENTAMINEN Ohenna kahden kappaleen väliin jäävät saumanvarat leikkaamalla tukikankaan puoleinen saumanvara 0,5 cm:n levyiseksi ja tukikankaaton saumanvara 0,75 1 cm:n levyiseksi. Ohenna kulmat leikkaamalla kulma vinosti pois läheltä ommelta. Vedä molemmat poimulangat kireiksi samanaikaisesti ja tasoita poimut haluttuun leveyteen. Kiinnitä molempiin päihin nuppineulat ja kierrä poimulankoja kahdeksikon muotoisesti nuppineulojen ympärille, jotta poimut eivät karkaa. HIHAN ISTUTUS Ompele poimulanka hihan pyöriölle merkittyyn saumakohtaan. Harsi hiha merkkien mukaan kädentielle ja tasoita poimulangan avulla hihan väljyys kädentien mittaan. Sovita ja ompele hiha kädentielle. Poista poimulanka ja harsinlanka. Kun tikkaat paksujen kankaiden saumanvarat sauman toiselle puolelle, kavenna ensin alle jäävä saumanvara, niin saat saumasta ohuemman. 2

3 TIKKAAMINEN kel stiksel Saumat voit tikata monin erilaisin tavoin. - Leikkaa saumanvarat eri levyisiksi ja silitä saumanvarat tikattavalle puolelle. Kapeampi saumanvara jää leveämmän alle. - Säädä ompelukoneesi piston pituus normaalia pidemmäksi. Tikkaus yhdellä ompeleella Pidä ommellessasi ompelukoneen paininjalan reuna koko ajan sauman vieressä, niin tikkaus tulee noin 7 mm:n päähän saumasta. Alavara Alavara smal op de kant Tikkaus lähelle reunaa Ompele tikkaus noin 2 mm:n päähän saumasta/reunasta. VETOKETJUN LYHENTÄMINEN Avovetoketju Poista pihdeillä vetoketjun yläpäästä liiat hampaat yksitellen. Ompele ylimpien hampaiden viereen tukevat salvat käsin. dubbel stiksel Tikkaus kahdella ompeleella Ompele ensimmäinen tikkaus lähelle saumaa/ reunaa ja toinen tikkaus paininjalan päähän saumasta/reunasta. Kiintoketju Ompele salpa vetoketjun alapäähän haluamaasi vetoketjun pituuteen. Leikkaa vetoketju noin 1,5 cm salvan alapuolelta. Tukitikkaus Käytä kohdissa, missä kappale kääntyy saumaa pitkin nurjalle. Käännä saumanvarat nurjalle kääntyvän kappaleen alle, esimerkiksi alavaran tai kauluksen alle. Leikkaa alle jäävä saumanvara päälle tulevaa kapeammaksi. Tikkaa oikealta puolelta läheltä ommeljuovaa saumanvarat kiinni alavaraan/kaulukseen. Näin saat saumakohdan taittumaan kauniisti. 3

4 VETOKETJUHALKIO Yhdeltä reunalta tikattu vetoketju Käytä vetoketjupaininjalkaa. Aseta vetoketjun oikea reuna halkion oikeaan reunaan oikeat vastakkain. Ompele läheltä hammastusta siten, että ommel tulee 3 mm halkion reunasta saumanvaran puolelle. Käännä vetoketju oikein päin ja vetoketjun nauha nurjalle. Tikkaa halutessasi oikea reuna vetoketjun vierestä. Käännä halkion vasemmasta reunasta saumanvara nurjalle. Aseta halkion reunat päällekkäin siten, että saumakohdat ovat kohdakkain. Neulaa tai harsi. Tikkaa vetoketjun vasen reuna halkion vasempaan reunaan noin 1 1,5 cm:n päähän reunasta ja ompele halkion pohjassa poikittain saumaan asti. Ompele halutessasi nurjalla vetoketjun nauhat saumanvaroihin. ta jätä halkio vielä hieman merkittyä pidemmäksi. Silitä saumanvarat eri suuntiin. - Avaa vetoketju. Aseta vetoketjun toinen reuna halkion toiseen reunaan oikeat vastakkain ja vetoketjun hammastus halkion reunaan. Harsi. Sulje vetoketju ja aseta vetoketjun yläpäät samaan linjaan. Harsi vetoketjun toinen reuna halkion toiseen reunaan. 3 6 A B 27 juni Avaa vetoketju. Käännä vetoketjun yläpäässä hammastus auki. Aseta paininjalka tasaisesti hammastuksen päälle. Ompele vetoketjun uraa pitkin ylhäältä alas halkion pohjaan asti. Ommel kulkee sauman kohdalla. Ompele vetoketjun toinen reuna samoin. Kahdelta reunalta tikattu vetoketju Käännä halkion reunoilta saumanvarat nurjalle. Harsi vetoketju halkioon siten, että sen keskikohta on halkion keskellä. Tikkaa molemmat reunat noin 5-7 mm:n päästä halkion reunoista ja ompele halkion pohjassa suorasti reunalta toiselle Sulje vetoketju. Ompele vetoketjun nauhojen ulkoreunat saumanvaroihin. Ompele halkion pohjaan poikittainen tukitikkaus ja leikkaa vetoketjusta ylimääräinen pois. Piilovetoketju Piilovetoketjun hammastus näkyy vain nurjalla puolella ja halkion reunat ovat oikealla puolella vierekkäin. Piilovetoketjun on oltava vähintään 5 cm halkiota pidempi. Lyhennä vetoketju ompelun jälkeen. Kiinnitykseen tarvitset piilovetoketjupaininjalan. Tarkista konekohtaiset ohjeet ompelukoneesi ohjekirjasta. Ompele sauma halkion alapuolelta, mut- 4

5 Housun/hameen etuhalkion vetoketju Ompele KE-saumaa noin 3 cm halkion alapuolelta. - Taita halkion vasemmasta reunasta saumanvara nurjalle 1 cm KE-linjasta saumanvaran puolelle. Harsi vetoketjun toinen reuna halkion vasempaan reunaan siten, että hammastus jää näkyviin. - Taita vetoketjun suojakaitale pituussuuntaan kaksin kerroin nurjat vastakkain ja aseta sen avoimet reunat halkion vasempaan reunaan vetoketjun alle. Ompele vetoketjupaininjalkaa käyttäen vasen reuna vetoketjun vierestä. suojakaitale KE VYÖLENKIT Vyölenkkikaitaleen leveyden ja pituuden näet ompeluohjeesta. Taita oikean reunan halkioalavara KE-linjaa pitkin nurjalle. Sulje vetoketju ja aseta KElinjat kohdakkain. Ompele nurjalta vetoketjun toinen reuna oikean reunan alavaraan siihen kohtaan mihin se asettuu. Tikkaa lopuksi oikea reuna oikealta noin 3 cm:n päästä reunasta ja ompele halkion pohjassa pyöreästi saumaan. KE 1. Piirrä räätälinliidulla tai lyijykynällä kaitaleen pitkille sivuille 0,75 cm:n levyiset saumanvarat. 2. Neulaa ja silitä saumanvarat nurjalle. 3. Taita kaitale kaksin kerroin nurjat vastakkain ja harsi ja ompele avoimet reunat yhteen. Tikkaa halutessasi myös taitereuna. PÄÄRMEET onzichtbare zoom Piilopistoin käsin ommeltu päärme. suojakaitale HAARASAUMA Käännä toinen lahje nurinpäin ja aseta lahkeet sisäkkäin oikeat vastakkain. Ompele haarasauma vetoketjuhalkion alapuolelta alkaen takakappaleen vyötärölle asti. Huolittele reuna saumurilla tai siksakilla. Taita ja neulaa päärme nurjalle. Harsi päärme kiinni vaatteeseen noin 1,5 cm huolitellun reunan alapuolelta. Käännä ja neulaa huolitellusta reunasta 0,75 cm:n taite päärmeen päälle. Ompele taitereuna vaatteeseen. Ota neulalle vuorotellen vain pari kankaan lankaa vaatteen puolelta ja tee pieni pisto päärmeen puolelle. Älä kiristä lankaa. 5

6 Koneella ommeltu päärme - Lisää suoralinjaisen vaatteen reunaan 4 5 cm päärmevaraa ja kaarevaan reunaan 1 3 cm päärmevaraa. NAPINLÄVET Napitusvaran leveys vaikuttaa napin kokoon. Kahden sentin levyiseen napitusvaraan sopivimman napin halkaisija on myös 2 cm. Merkitse napinläpien paikat räätälinliidulla. Sisävara Päärme stap voor stap zichtbare zoom met inslag (2) - Merkitse päärmeen ja sisävaran leveydet räätälinliidulla. Pahvinen mittatikku auttaa merkitsemistä. Leikkaa mahdollinen ylimääräinen reuna pois. - Vaakasuuntainen napinläpi alkaa 3 mm KElinjasta napitusvaran puolelta. - Ompele pystysuuntainen napinläpi KE-linjaan ja aloita se 3 mm napin paikan yläpuolelta. - Seuraa ompelukoneen ohjekirjaa, kun ompelet napinläpiä. Neulaa ja harsi ensin sisävara, sitten päärmevara nurjalle. Ompele päärme läheltä taitereunaa. Paksun, jäykän kankaan päärme Kavenna päärmeen kohdalla saumanvarat stap 0,5 voor cm:n stap: levyisiksi. zoom voor dikkere Paksujen stoffen (1) kankaiden päärmeet voi ommella piilopistoin tai silittää päärmeen väliin kaksipuolisen liimanauhan (pikapalte). - Ompele litteälle napille napinläpi, joka on 3 mm napin halkaisijaa pidempi. Pyöreän napin napinläpi on 5 mm halkaisijaa pidempi. Pistä valmiiksi ommellun napinläven päihin nuppineulat salpojen etupuolelle estämään ratkojaa lipsahtamasta liian pitkälle. Avaa napinläpi varovasti ratkojalla tai teräväpäisillä saksilla, aloita keskeltä ja leikkaa päihin. NAPPIEN OMPELU Ompele isokokoiset napit vahvalla langalla, esimerkiksi tikkauslangalla tai napinläpilangalla. Ompele yksinkertaisella langalla. Myös kaksinkertainen lanka käy, jos se kulkee vaivattomasti. Ompele pienet napit tavallisella kaksinkertaisella ompelulangalla. Ompele napit KE:lle. Pistele neula vuorotellen työn päältä työn alle ja takaisin työn päälle. Päättele hyvin ja pujota lanka lopuksi kankaiden väliin. 6

Mekko. Koot: 80(92)104(116)128(140)152 cm.

Mekko. Koot: 80(92)104(116)128(140)152 cm. Mekko Koot: 80(92)10(116)128(10)12 cm. Tarvikkeet: Napakkaa trikoota tai collegeneulosta 0,0(0,)0,8(0,90)1,00(1,0)1,1 m, leveys 10 cm ja trikoota halkiokaitaleisiin ja an 0,20 m, leveys 10 cm. 1, cm:n

Lisätiedot

Punainen mekko. Koot 34-46

Punainen mekko. Koot 34-46 Punainen mekko Koot 34-46 Materiaalit 1.6 1.9 m tukevaa neulosta, leveys 150 cm 40-45 x 30-35 cm puuvillakangasta vuoriin 1 piilovetoketju, pituus 60 cm 6 pyöreää kantanappia, halkaisija 18 mm Ompelulankaa

Lisätiedot

Ompeleminen: Ompele saumat saumurilla tai ompelukoneen joustavalla ja huolittelevalla ompeleella.

Ompeleminen: Ompele saumat saumurilla tai ompelukoneen joustavalla ja huolittelevalla ompeleella. EMMA TUNIKA Koot: XS / S / M / L / XL Tarvikkeet: - Farkkucollege 1,20 / 1,21 / 1,23 / 1,25 / 1,28 m, leveys 150 cm. - 4 painonappia - Kuminauhaa 1,1 / 1,1 / 1,20 / 1,20 / 120 m - Nauhaa taskujen rusettikoristeisiin

Lisätiedot

1. Taskun ompelu. Leikkaa ja silitä tukikankaat taskunsuihin.

1. Taskun ompelu. Leikkaa ja silitä tukikankaat taskunsuihin. 1. Taskun ompelu Leikkaa ja silitä tukikankaat taskunsuihin. Huolittele tasku saumurilla tai siksakilla. Taita ja silitä taskunsuut. Ompele taskunsuut ompelukoneella paininjalan etäisyydeltä. Katkaise

Lisätiedot

PatternMaker Kaavanpiirto-ohjelma Windows-tietokoneelle. Oppimiskeskus. PDF-versio tästä sivusta. Ulkoiluvaatemakrot. In English.

PatternMaker Kaavanpiirto-ohjelma Windows-tietokoneelle. Oppimiskeskus. PDF-versio tästä sivusta. Ulkoiluvaatemakrot. In English. In English Svensk manual Pääsivu PatternMaker dealers Laskuri käynnistetty 2000-01-01 Sivukartta 5.12.2001 PatternMaker Kaavanpiirto-ohjelma Windows-tietokoneelle Ohjelmaversiot & hinnat Nouda & osta Demoversio

Lisätiedot

Ruby-juhlamekko. Materiaaliohjeet: Koot

Ruby-juhlamekko. Materiaaliohjeet: Koot Ruby-juhlamekko Koot 32 34 36 38 40 42 44 46 48 50 52 Materiaaliohjeet: Mekko on suunniteltu ommeltavaksi napakasta puuvilla-elastaanitrikoosta. Mekon valmistus onnistuu myös muista hyvin joustavista neuloksista,

Lisätiedot

Ompeluohjeet naisten vaatteita varten

Ompeluohjeet naisten vaatteita varten In English Svensk manual Pääsivu PatternMaker dealers Laskuri käynnistetty 2000-01-01 Sivukartta 5.12.2001 PatternMaker Kaavanpiirto-ohjelma Windows-tietokoneelle Ohjelmaversiot & hinnat Nouda & osta Demoversio

Lisätiedot

OLKAINHAMEET MALLI III SUORAHAME 1(9)

OLKAINHAMEET MALLI III SUORAHAME 1(9) MALLI III SUORAHAME 1(9) MALLI III SUORAHAME 2(9) Suorista kappaleista ommeltu olkainhame on pitkä ja edestä sileä. Takana on yläreunassa tiheä laskostus. Hameessa on kapeat olkaimet ja vasemmassa etusivussa

Lisätiedot

Выкройка туники для девочки. Размеры: 74/80-146/152

Выкройка туники для девочки. Размеры: 74/80-146/152 Выкройка туники для девочки Размеры: /80-16/12 Таблица размеров Размер 62/68 /80 86/92 98/10 110/116 122/128 13/10 A/ См 62-68 -80 86-92 98-10 110-116 122-128 13-10 В / см 6 -, 9-0, 2-6 -8 60-62 6 66 68-0

Lisätiedot

Tee itse: Kangashuppu Serla Talousarkki -pakkaukselle

Tee itse: Kangashuppu Serla Talousarkki -pakkaukselle Nopea apu arjen tilanteisiin, yhden käden käänteessä. Tee itse: Kangashuppu Tarvikkeet 25 cm tukevaa, joustamatonta kangasta (leveys vähintään 130 cm) 18 cm ohutta kuminauhaa 2 nappia (halkaisija 1,5 2,5

Lisätiedot

OLKAINHAMEET MALLI I VIISTOHAME 1(8)

OLKAINHAMEET MALLI I VIISTOHAME 1(8) MALLI I VIISTOHAME 1(8) MALLI I VIISTOHAME 2(8) Viistottu olkainhame laskeutuu edestä suorasti ja takana on tiheä laskostus, joka kiinnittyy yläreunakaitaleeseen. Hameessa on leveät olkaimet ja edessä

Lisätiedot

NEULA / KANGAS / LANKA

NEULA / KANGAS / LANKA NEULA / KANGAS / LANKA Neulan, kankaan ja langan valintataulukko NEULAN KANKAAT KOKO 9-11 (70-80) Ohuet kankaat: ohut puuvilla, voilee, silkki, musliini, puuvillaneulokset, trikoo, kreppi, polyester, paita-

Lisätiedot

SUORAOMPELU. Valitse vahvistettu suoraommel kääntämällä tikin pituuden säädin kohtaan S1.

SUORAOMPELU. Valitse vahvistettu suoraommel kääntämällä tikin pituuden säädin kohtaan S1. SUORAOMPELU Suoraommel, neula keskellä Käännä valitsinta niin, että ommelnäytössä näkyy kirjain A. Kiinnitä koneeseen peruspaininjalka. Säädä tikin pituutta kääntämällä säädintä. Normaali tikin pituus

Lisätiedot

Vanhan T-paidan uusi elämä koiran paitana

Vanhan T-paidan uusi elämä koiran paitana Vanhan T-paidan uusi elämä koiran paitana Tarvitset vanhan t-paidan tai vaihtoehtoisesti uutta kangasta. Naisten s-koon paita riittää juuri ja juuri mallikoiran paitaan, jonka selän pituus on noin 25 cm.

Lisätiedot

Afrodite-mekko. Koot S - M - L (M vastaa kokoa 38-42) Materiaalit:

Afrodite-mekko. Koot S - M - L (M vastaa kokoa 38-42) Materiaalit: Afrodite-mekko Koot S - M - L (M vastaa kokoa 38-42) Materiaalit: Tarvitset mekkoon n. 350 cm hyvin laskeutuvaa kangasta (leveys n. 140-150 cm); esimerkiksi viskoosia, sifonkia tai ohutta satiinia. Erityisesti

Lisätiedot

Lasten ABC-huppari A B. Materiaalit: Koot cm

Lasten ABC-huppari A B. Materiaalit: Koot cm Lasten ABC-huppari Koot 86 92 98 104 110 116 122 128 134 140 146 152 158 164 170 cm A B C Tässä koululaisille suunnatussa hupparissa on kolme vaihtoehtoa: kokeile isoa jättitaskua (B), ylös asti sulkeutuvaa

Lisätiedot

Kissanlelujen valmistus

Kissanlelujen valmistus Kissanlelujen valmistus Alla ovat ohjeet kahden kissanlelun valmistamiseen. Hiiri- ja Pötkö-lelun ohjeet ovat helpot ja yksityiskohtaiset, joita seuraten pääset varmasti tuloksiin. Houkuttelevaksi lelut

Lisätiedot

Minni-legginsit. Koot cm

Minni-legginsit. Koot cm Minni-legginsit Koot 86-92 - 98-104 - 110-116 - 122-128 - 134-140 - 146-152 - 158-164 - 170 cm Kankaan menekki: Leggingsit on suunniteltu ommeltavaksi puuvilla-elastaanitrikoosta (elastaania 4-10 %). Menekkiin

Lisätiedot

LITTLE TEDDY HUPPULAKKI

LITTLE TEDDY HUPPULAKKI päänympärys ------ cm TARVIKKEET - 45 cm luomupuuvillaista teddyneulosta (CO), lev. 100 cm ja paino 360 g/m², jousto/palautuvuus 10% - 5 cm resoria (CO/EL), lev. 90 cm KAAVALUETTELO kpl 1+1a sivukappale

Lisätiedot

OLKAINHAMEET MALLI II KIILAHAME 1(7)

OLKAINHAMEET MALLI II KIILAHAME 1(7) MALLI II KIILAHAME 1(7) MALLI II KIILAHAME 2(7) Kiiloin levitetty olkainhame kellottuu helmasta takasivuihin ommeltujen kookkaiden kiilojen ansiosta. Voimakkain kellotus on hameen takaosassa. Yläosa vuoritetaan

Lisätiedot

PUIKKO JA VIRKKUUKOUKKUSALKKU

PUIKKO JA VIRKKUUKOUKKUSALKKU PUIKKO JA VIRKKUUKOUKKUSALKKU Malli ja ohje Eija Sinkkonen; @puikkojenviemää Ohjeen käyttö kaupalliseen tarkoitukseen eli tuotteen valmistamiseen myyntiä varten, on kielletty ilman mallin ja ohjeen tekijän

Lisätiedot

ITSE OMMELLEN FARKUN VETOKETJU A N U T U O M A A A L A

ITSE OMMELLEN FARKUN VETOKETJU A N U T U O M A A A L A ITSE OMMELLEN FARKUN VETOKETJU ANU TUOMAAALA Näillä välineillä onnistut Kaiken ompelun perusta on hyvä ja vankka ompelukone. Jos epäilet koneesi kykyä ja soveltuvuutta ommella vahvaa farkkukangasta ole

Lisätiedot

EVENING SONG LINTUSOITTORASIA

EVENING SONG LINTUSOITTORASIA TRVIKKT - 0 x 5 cm pala pilkullista puuvillajerseytä - 5 x 5 cm pala valkoista puuvillajerseytä - 0 x 0 cm pala vaaleaa luomupuuvillaista teddyneulosta - 5 x 0 cm pala vaaleaa pellavaa - pala tukikangasta,

Lisätiedot

Lasten ulkohousut. Koot MATERIAALIT JA MENEKIT

Lasten ulkohousut. Koot MATERIAALIT JA MENEKIT Lasten ulkohousut Koot 80 86 92 104 110 116 122 128 134 140 146 152 158 164 170 Ulkohousujen takamus on leikattu taitteelta. Saat yhtenäisestä takakappaleesta parhaan hyödyn irti, kun käytät paikkakankaana

Lisätiedot

Kaikenlainen ompelu. Valittavana 29 neulan asemaa. Trikoon ja joustavien kankaiden ompelu.

Kaikenlainen ompelu. Valittavana 29 neulan asemaa. Trikoon ja joustavien kankaiden ompelu. OMPELEET Hyötyompeleet Vaatteiden ompeluun ja korjaamiseen. Ommel Numero Ompeleen nimi Paininjalka Käyttö 1 Suoraommel, neula keskellä Kaikenlainen ompelu. Valittavana 29 neulan asemaa. 2 Jousto-ommel,

Lisätiedot

TSI TASKUVAIPPA. Kokojen keskimääräiset kilorajat:

TSI TASKUVAIPPA. Kokojen keskimääräiset kilorajat: TSI TASKUVAIPPA Kokojen keskimääräiset kilorajat: S= 3,5-6kg, M= 6-9kg, L= 9-13kg Luethan ohjeen läpi ennen kuin aloitat. Tämä ohje on suunniteltu tavallista ompelukonetta käyttävälle. Halutessasi voit

Lisätiedot

Ommel Kuvaus Paininjalka

Ommel Kuvaus Paininjalka OMPELEET Hyötyompeleet Vaatteiden ompeluun ja korjaukseen. Ommel Kuvaus Paininjalka 1, 2, 3 Suoraommel vasemmalla, keskellä, oikealla Kaikenlainen ompelu. Painamalla ommelleveyden ja sivuttaisen peilikuvan

Lisätiedot

Olivia-takki. Koot

Olivia-takki. Koot Olivia-takki A Koot 32-36 - 38-40 - 42-44 - 46-48 - 50 Tästä takista saat eri henkisen vaihtelemalla yksityiskohtia: A-versiossa takkiin tuovat luonnetta vyötärö- ja hihansuukaitaleet sekä kyynärpaikat.

Lisätiedot

For DADDY with love. Koot S M L XL XXL - XXXL. Kohdista nuolet vastakkain

For DADDY with love. Koot S M L XL XXL - XXXL. Kohdista nuolet vastakkain For DADDY with love Kohdista nuolet vastakkain Koot - X Näissä vartalonmyötäisissä trikooboksereissa on valinnainen sivusauma, joilla saat kalsareihin lisäilmettä. Voit myös jättää ne pois pehmeyden ja

Lisätiedot

Kirjanen. TAKE-hanke. Kirsi Träskelin

Kirjanen. TAKE-hanke. Kirsi Träskelin Kirjanen TAKE-hanke Tarvikkeet: kierrätyspahvia, paperia, ohutta aaltopahvia, kierrätyskangasta tai tapettia yms. suttupaperia suojaukseen liimaa ja liimapensseli Sakset, mattoveitsi sekä leikkausalusta

Lisätiedot

Freesia tytön jakku. Lisäys: Virkkaa 2p samaan s:aan

Freesia tytön jakku. Lisäys: Virkkaa 2p samaan s:aan Freesia tytön jakku Malli: Tekstiiliteollisuus Oy / Niina Kaakkurivaara Koko: 2-4-6-8-10v Neuleen mitat: Rinnan ympärys 60-64-68-72-80, pituus 32-35-38-41-44cm Langanmenekki: teetee Bamboo&Co, pinkki(21),

Lisätiedot

1.1.7 Z-siksak Applikointi, nyöripisto, punospistot. 1.1.8 Joustava kolmoissiksak Joustava ommel koristeompeluun tai päällitikkauksiin.

1.1.7 Z-siksak Applikointi, nyöripisto, punospistot. 1.1.8 Joustava kolmoissiksak Joustava ommel koristeompeluun tai päällitikkauksiin. Ommeltaulukko Hyötyompeleet Ommel Ommelnumero Nimi Kuvaus 1.1.1 Suora pisto Yhdistäminen ja päällitikkaus Valittavana 37 neulan asemaa. Huom: Tällä ompeleella syntyy tukevampi päättely kuin ompeleella

Lisätiedot

teetee Suloiset neuleet teetee HELMIlangasta! Ole Sinäkin Mukana Talkoissa!

teetee Suloiset neuleet teetee HELMIlangasta! Ole Sinäkin Mukana Talkoissa! t - 2 Erityistä laatua, erityisesti Sinulle. teetee extra syksy 2014 Suloiset neuleet teetee HELMIlangasta! Ole Sinäkin Mukana Talkoissa! Jokaisesta teetee Helmi kerästä 10 snt Uusi Lastensairaala 2017

Lisätiedot

A13 Kolmiaskelsiksak Huolittelu, korjaaminen, paikkojen ja kuminauhojen kiinnitys. Sopii ohuille ja keskivahvoille kankaille.

A13 Kolmiaskelsiksak Huolittelu, korjaaminen, paikkojen ja kuminauhojen kiinnitys. Sopii ohuille ja keskivahvoille kankaille. Ompeleet Hyötyompeleet Vaatteiden ym. perusompeluun ja korjaukseen. Ommel Ompeleen nimi/käyttö 1, 2, 3 Suoraommel, neula keskellä, vasemmalla tai oikealla Yleismpelu. Painamalla ommelleveyden painiketta

Lisätiedot

LENNU liito-orava. työohjeet ja kaavat

LENNU liito-orava. työohjeet ja kaavat LENNU liito-orava työohjeet ja kaavat LENNU liito-orava Käsinukke ja pehmolelu Tarvikkeet ja työvälineet kaavat päällikangas: tekoturkis, teddy, fleece, villakangas, sametti, loimusametti ym. vuorikangas:

Lisätiedot

Taito-reppu. Materiaalit. Leikkuuohjeet

Taito-reppu. Materiaalit. Leikkuuohjeet Taito-reppu Materiaalit Koska repun voi tehdä hyvinkin monenlaisista materiaaleista, kankaisiin ei ole tässä kaavassa laskettu kutistumisvaroja. Mikäli reppua on tarkoitus pestä ompelun jälkeen ja käytät

Lisätiedot

6/2011 talvi TYÖOHJEET

6/2011 talvi TYÖOHJEET /0 talvi ET Lue seuraavat yleisohjeet ennen työn aloittamista. Näin valitset oikean koon Lasten kaavakoko valitaan ensisijaisesti lapsen pituuden perusteella ja kaavan ympärysmitat tarkistetaan lapsen

Lisätiedot

Maito-mekko A B. Koot Materiaali- ja leikkuuohjeet:

Maito-mekko A B. Koot Materiaali- ja leikkuuohjeet: Maito-mekko Koot 32 34 36 38 40 42 44 46 48 50 52 Materiaali- ja leikkuuohjeet: Mekko on suunniteltu ommeltavaksi napakasta, muotoonsa palautuvasta neuloksesta: esimerkiksi elastaania sisältävästä trikoosta

Lisätiedot

Ensimmäinen vaate Housut 6lk. Virve Juola, Laura Parikka, Irinja Pänttönen ja Johanna Auvinen UEF 2012

Ensimmäinen vaate Housut 6lk. Virve Juola, Laura Parikka, Irinja Pänttönen ja Johanna Auvinen UEF 2012 Ensimmäinen vaate Housut 6lk Virve Juola, Laura Parikka, Irinja Pänttönen ja Johanna Auvinen UEF 2012 Mittojen ottaminen Alavartalon Vaate Alkuvalmistelut Tarvitset näitä housujen mittojen ottamiseen:

Lisätiedot

2. Pujota alkuun 2 siemenhelmeä ja kiinnityshelmi niiden väliin kuvan mukaan.

2. Pujota alkuun 2 siemenhelmeä ja kiinnityshelmi niiden väliin kuvan mukaan. 1 Säihkyvän kaulakorun teet näistä: Putkihelmiä 20-30 mm (mallikorussa 25 mm pituisia putkia 24 kpl mustia ja 24 kpl kullanvärisiä) alle 5 g 8/0 siemenhelmiä (mallikorussa 48 kpl opaakkeja mustia) 0,35

Lisätiedot

6/2013 talvi TYÖOHJEET

6/2013 talvi TYÖOHJEET 6/0 talvi ET Lue seuraavat yleisohjeet ennen työn aloittamista. Näin valitset oikean koon Lasten kaavakoko valitaan ensisijaisesti lapsen pituuden perusteella ja kaavan ympärysmitat tarkistetaan lapsen

Lisätiedot

Muisto neuletakki. Muisto neuletakki ylhäältä alas neulottuna. Tarvikkeet: Mehukekkerit neuleohje. Veera Jussila /

Muisto neuletakki. Muisto neuletakki ylhäältä alas neulottuna. Tarvikkeet: Mehukekkerit neuleohje. Veera Jussila / Mehukekkerit neuleohje Muisto neuletakki Veera Jussila / www.mehukekkerit.net Muisto neuletakki ylhäältä alas neulottuna Neule neulotaan saumattomasti ylhäältä alas. Sen voi neuloa joko tasona, tai pyörönä

Lisätiedot

Valitse ja ompele! Aito ja alkuperäinen PFAFF -ominaisuus! Käyttömukavuus Korkea laatu Niistä PFAFF tunnetaan

Valitse ja ompele! Aito ja alkuperäinen PFAFF -ominaisuus! Käyttömukavuus Korkea laatu Niistä PFAFF tunnetaan TM Valitse ja ompele! Aito ja alkuperäinen PFAFF -ominaisuus! TM Käyttömukavuus Korkea laatu Niistä PFAFF tunnetaan Innostaako ompelu? on valmiina työhön! Valitse, kun kaipaat monipuolista ompelukonetta.

Lisätiedot

Ympyränompeluohjain. Circular attachment SOUMI

Ympyränompeluohjain. Circular attachment SOUMI Ympyränompeluohjain Circular attachment SOUMI 4 35 5-1 4 35-1 Ympyränompeluohjain Ympyränompeluohjain on hyvä apuväline ompeluprojektien, vaatteiden ja tilkkutöiden koristeluun Sen avulla voi ommella ympyröitä,

Lisätiedot

Ohje kaarrokeneuletakkiin Veera Jussila

Ohje kaarrokeneuletakkiin  Veera Jussila Ohje kaarrokeneuletakkiin www.mehukekkerit.net Veera Jussila lanka: Teetee alpakka, 50g TAI Sandness garn merino ull TAI muu vastaava villalanka 10 cm = 22 silmukkaa 10 cm korkeus = 24 kerrosta puikot:

Lisätiedot

1/2014 kevät TYÖOHJEET

1/2014 kevät TYÖOHJEET /20 kevät ET Lue seuraavat yleisohjeet ennen työn aloittamista. Näin valitset oikean koon Lasten kaavakoko valitaan ensisijaisesti lapsen pituuden perusteella ja kaavan ympärysmitat tarkistetaan lapsen

Lisätiedot

Selma-viitta. A-linjainen palmikkoviitta, suojaa pahalta maailmalta

Selma-viitta. A-linjainen palmikkoviitta, suojaa pahalta maailmalta Lanka: Rowan Classic Alpaca Soft, 50% alpakkaa, 50% puuvillaa, 55 m / 50 g kerä, 19 kerää. Vaihtoehdot: Rowan Cocoon (n. 9-10 kerää), OnLine Linie 208 Nature Wool (n. 9 kerää). Puikot: 6 mm / 100 cm (luultavasti

Lisätiedot

Kukkaronkehyksellisen kukkaron valmistus

Kukkaronkehyksellisen kukkaron valmistus Kukkaronkehyksellisen kukkaron valmistus TARVIKEET JA TYÖVÄLINEET lukkokehys (kukkarolukkokehys) kangasta (+ mahdollinen vuorikangas) ohutta nyöriä, kapeaa nauhaa tms. liimaa (kontaktiliima) pihdit, esim.

Lisätiedot

4/2014 syksy TYÖOHJEET

4/2014 syksy TYÖOHJEET /0 syksy ET Lue seuraavat yleisohjeet ennen työn aloittamista. Näin valitset oikean koon Lasten kaavakoko valitaan ensisijaisesti lapsen pituuden perusteella ja kaavan ympärysmitat tarkistetaan lapsen

Lisätiedot

3/2013 kesä TYÖOHJEET

3/2013 kesä TYÖOHJEET /0 kesä ET Lue seuraavat yleisohjeet ennen työn aloittamista. Näin valitset oikean koon Lasten kaavakoko valitaan ensisijaisesti lapsen pituuden perusteella ja kaavan ympärysmitat tarkistetaan lapsen mittoja

Lisätiedot

Ommelvalitsin N/R Luonnospiikin säätö. Neulan asema. Differentiaalisyöttö

Ommelvalitsin N/R Luonnospiikin säätö. Neulan asema. Differentiaalisyöttö OMPELEET Taulukon säädöt ovat normaaliolosuhteisiin sopivia suosituksia. Sopiva langankireys säädetään automaattisesti, kun ommel valitaan säätimestä. Langankireyttä pitää mahdollisesti säätää riippuen

Lisätiedot

4/2012 syksy TYÖOHJEET

4/2012 syksy TYÖOHJEET /0 syksy ET Lue seuraavat yleisohjeet ennen työn aloittamista. Näin valitset oikean koon Lasten kaavakoko valitaan ensisijaisesti lapsen pituuden perusteella ja kaavan ympärysmitat tarkistetaan lapsen

Lisätiedot

teetee Helmi Tuotekoodi: HEL158

teetee Helmi Tuotekoodi: HEL158 teetee Helmi Tuotekoodi: HEL158 Vauvan perusneulesetti Malli: Niina Kaakkurivaara/Tekstiiliteollisuus Oy Langanmenekki: teetee Helmi, 821 vaalea sininen, nuttu 100-100-150-150g, housut 100-100-150-150

Lisätiedot

VIRKATTU MUSTEKALA. Tämä työ virkataan ylösalaisin eli aloitetaan mustekalan päästä.

VIRKATTU MUSTEKALA. Tämä työ virkataan ylösalaisin eli aloitetaan mustekalan päästä. VIRKATTU MUSTEKALA Tämä työ virkataan ylösalaisin eli aloitetaan mustekalan päästä. PÄÄ: Virkkaa 5 ketjusilmukkaa (kjs). Jatka kiinteillä silmukoilla (ks), kunnes pään korkeus on n. 3 cm. Tee lonkerot.

Lisätiedot

teetee Bamboo & Co Tuotekoodi: BAM146

teetee Bamboo & Co Tuotekoodi: BAM146 teetee Bamboo & Co Tuotekoodi: BAM146 Virkattu pitsijakku Malli: Pitsi&Palmikko/Anu Paljärvi Koko: S-M-L, rinnanympärys 88-98-108 cm, pituus 46-48-50 cm, hihan sisäpituus 27-28-29 cm Langanmenekki: teetee

Lisätiedot

6/2010 talvi TYÖOHJEET

6/2010 talvi TYÖOHJEET /00 talvi ET Lue seuraavat yleisohjeet ennen työn aloittamista. Näin valitset oikean koon Lasten kaavakoko valitaan ensisijaisesti lapsen pituuden perusteella ja kaavan ympärysmitat tarkistetaan lapsen

Lisätiedot

Näin ompelet farkkukangasta, nahkaa ja markiisikangasta

Näin ompelet farkkukangasta, nahkaa ja markiisikangasta Näin ompelet farkkukangasta, nahkaa ja markiisikangasta SU Tärkeitä turvallisuusohjeita Nämä turvallisuusohjeet on tarkoitettu estämään koneen virheellisestä käytöstä johtuvat vaarat tai vahingot. Lue

Lisätiedot

OMPELEET & OMPELUTEKNIIKAT

OMPELEET & OMPELUTEKNIIKAT 4 OMPELEET & OMPELUTEKNIIKAT OMPELEET Seuraavassa esitellään kaikki Huskylock s25:n ompeleet. Kun valitset kankaan ja ompeleen, saumuri säätää automaattisesti langankireyden, tikin pituuden, differentiaalisyötön

Lisätiedot

VIRKATTUJA KUKKIA JA VIHANNEKSIA

VIRKATTUJA KUKKIA JA VIHANNEKSIA VIRKATTUJA KUKKIA JA VIHANNEKSIA Mallit ja toteutus Kauhavan Kangas-Aitta Oy, Marjukka Tyrväinen Virkkauskoukku Esito-virkkuulanka nro 1,75, Esito-huopalanka nro 3, Sohvi-saalilanka nro 4. Lyhenteet krs=kerros,

Lisätiedot

teetee Taiga Tuotekoodi: TAI116

teetee Taiga Tuotekoodi: TAI116 teetee Taiga Tuotekoodi: TAI116 Hemulihaalari Hemulihaalari aloitetaan hupun kärjestä ja neulotaan ylhäältä alas saumattomana. Hupun reunaan on virkattu kiinteitä ketjusilmukoita. Lisäykset tehdään neulomalla

Lisätiedot

60-luvun puvun työohjeet

60-luvun puvun työohjeet 60-luvun puvun työohjeet edestä takaa 60-luvun puvun työohjeet Puku kirjasta Hurmaavat häät inspiroidu menneistä vuosikymmenistä. Tekijät Marjo Haapasalo, Emilia Kallinen & Elina Teerijoki. Kustantamo

Lisätiedot

Tyylikkääseen ompeluun

Tyylikkääseen ompeluun Tyylikkääseen ompeluun HUSQVARNA VIKING EMERALD! EMERALD 116 EMERALD 118 Sinä suunnittelet. EMERALD ompelee. HUSQVARNA VIKING EMERALD -sarjan ompelukoneet sopivat erinomaisesti kaikenlaiseen ompeluun upeista

Lisätiedot

4/2013 syksy TYÖOHJEET

4/2013 syksy TYÖOHJEET /20 syksy ET Lue seuraavat yleisohjeet ennen työn aloittamista. Näin valitset oikean koon Lasten kaavakoko valitaan ensisijaisesti lapsen pituuden perusteella ja kaavan ympärysmitat tarkistetaan lapsen

Lisätiedot

LANKAKERÄ NEULOMINEN

LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄLEIKKI Oppilaat seisovat luokassa ja heittelevät lankakerää ristiin rastiin. Ensimmäinen heittäjä sitoo langanpään sormeensa, heittää kerän seuraavalle. Tämä ottaa langasta

Lisätiedot

Yhden illan jutut. Matinkylän Martat r.y. Kässämartat: Raili Monto ja Sisko Salmi

Yhden illan jutut. Matinkylän Martat r.y. Kässämartat: Raili Monto ja Sisko Salmi Yhden illan jutut Matinkylän Martat r.y. Kässämartat: Raili Monto ja Sisko Salmi Säilytyspussukka ompelemalla Tarvikkeet: kaksi eriväristä kangastilkkua esim 22 x 42 cm. Ohje: 1. Leikkaa kangaskappaleet

Lisätiedot

POLVISUKAT NEULEKONEELLA

POLVISUKAT NEULEKONEELLA POLVISUKAT NEULEKONEELLA Ohjeen avulla pystyt neulomaan polvisukat mittojesi mukaan Ohje on koneneulontaa harrastaneille Ohjeen valmistamiseen riittää yksitasoinen neulekone. Jos haluat sukan suuhun joustinneuletta,

Lisätiedot

Vauvan kantoliinan talvisuojus

Vauvan kantoliinan talvisuojus Vauvan kantoliinan talvisuojus Vauvan kanssa liikuttaessa ei tarvitse rajoittua pihapiirin ja tieverkoston sanelemiin vaihtoehtoihin talvellakaan. Talvisuojuksen avulla voit kävellä vapaasti maastossa

Lisätiedot

teetee Helmi Tuotekoodi: HEL164

teetee Helmi Tuotekoodi: HEL164 teetee Helmi Tuotekoodi: HEL164 Poikavauvan kirjoneuleet Malli: Piia Maria Pekkanen Koko: 0/3 kk 6 kk 9/12 kk 18 kk, pusero: vartalon ympärys 52-56-60-64 cm, kokopituus 26-29-32-35 cm, hihan sisäpituus

Lisätiedot

Sirdar Snuggly Baby Bamboo DK

Sirdar Snuggly Baby Bamboo DK Sirdar Snuggly Baby Bamboo DK Tuotekoodi: 4435 LYHYT- JA PITKÄHIHAINEN PITSITAKKI MITAT Koko 0-6 (6-12) kk 1-2 (2-3) 4-5 (6-7) v Vartalonympärys 41(46)51(56)61(66) cm Valmiin neuleen mitat vartalonympärys

Lisätiedot

Baletin. kärkitossujen. nauhoitusohjeet.

Baletin. kärkitossujen. nauhoitusohjeet. Baletin kärkitossujen nauhoitusohjeet www.tanssiina.fi Johdanto Monet, erityisesti äitipuoleiset henkilöt, ovat tulleet kysymään kärkitossuja tyttärilleen hankkiessaan, kuinka tossujen nauhat ommellaan.

Lisätiedot

Sirdar Snuggly Baby Bamboo dk

Sirdar Snuggly Baby Bamboo dk Sirdar Snuggly Baby Bamboo dk Tuotekoodi: 4590 Palmikkopusero, myssy ja vauvan peitto Koko: 0-6 kk 6-12 kk 1-2 v 2-3 v 4-5 v 6-7 v Valmiin neuleen mitat: vartalonympärys 48-54-56-61-66-71 cm, koko pituus

Lisätiedot

teetee Saga Tuotekoodi: SAG103

teetee Saga Tuotekoodi: SAG103 teetee Saga Tuotekoodi: SAG103 Leo ja Virpi asusteet Leo huivi Koko: yksi koko Lanka: teetee Saga (harmaa 0004) 200 g, (turkoosi 9577) 350g, teetee Alpakka (1090 valkoinen) 50g Puikot: nro 6 tai käsialan

Lisätiedot

teetee Helmi Tuotekoodi: HEL165

teetee Helmi Tuotekoodi: HEL165 teetee Helmi Tuotekoodi: HEL165 Tyttövauvan kirjoneuleet Malli: Piia Maria Pekkanen Koko: 0/3 kk 6 kk 9/12 kk 18 kk, jakku: vartalon ympärys 51-53-57-61 cm, kokopituus 27-30-33-36 cm, hihan sisäpituus

Lisätiedot

Rusettiin tarvitset: 2. Jätä 15 cm langanpäätä alkuun. Vie neula toiseksi viimeisen helmen läpi uudelleen alkuperäisessä pujotussuunnassa

Rusettiin tarvitset: 2. Jätä 15 cm langanpäätä alkuun. Vie neula toiseksi viimeisen helmen läpi uudelleen alkuperäisessä pujotussuunnassa 1 Rusettiin tarvitset: alle 5 g 10/0 siemenhelmiä kahta väriä helmilankaa esim. Nymo/ S-lon tms. helmineulan koko 12# helmimatto Rusetti valmistetaan kahdesta samanlaisesta osasta, jotka yhdistetään ja

Lisätiedot

14 (14) 15 (15) 16 (16) oranssinpunainen, kerät: Puikot: Nro 3 Laatu: Mayflower Easy Care. 100 % Puhdasta uutta villaa, 185 m kerä, 50 g.

14 (14) 15 (15) 16 (16) oranssinpunainen, kerät: Puikot: Nro 3 Laatu: Mayflower Easy Care. 100 % Puhdasta uutta villaa, 185 m kerä, 50 g. 1673 Naisten pusero silkkirusetti selässä Mayflower Easy Care Koko: S (M) L (XL) XXL (XXXL) Rinnanympärys cm 88 (94) 97 (103) 105 (113) (neule on joustava) Pituus cm: 60 (62) 64 (66) 68 (70) Väri 97, 14

Lisätiedot

miser Opas vetoketjun valintaan ja ompeluun inspiroiva urheilullinen muodikas helppous

miser Opas vetoketjun valintaan ja ompeluun inspiroiva urheilullinen muodikas helppous miser Opas vetoketjun valintaan ja ompeluun helppous mukavuus inspiroiva urheilullinen muodikas moi valintasi Jo yli 100 vuoden ajan Laadukkaat vetoketjut ovat palvelleet meitä jo yli 100 vuoden ajan.

Lisätiedot

Tyylikkääseen ompeluun

Tyylikkääseen ompeluun Tyylikkääseen ompeluun Husqvarna Viking Emerald! MALLI 116 MALLI 118 MALLI 122 Sinä suunnittelet. Emerald ompelee. Husqvarna Viking Emerald -sarjan ompelukoneet sopivat erinomaisesti kaikenlaiseen ompeluun

Lisätiedot

Sirdar Baby Bamboo. Tuotekoodi: 4624

Sirdar Baby Bamboo. Tuotekoodi: 4624 Sirdar Baby Bamboo Tuotekoodi: 4624 Vauvan ja tytön kaarrokejakut Koko: 0-6 kk 6-12 kk 1-2 v 2-3 v 4-5 v 6-7 v Valmiin neuleen mitat: rinnanympärys 45-51-55-60-65-71 cm, koko pituus 24-26-29-32-35-38 cm,

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! VilliHelmi Oy 1 Alku syntyy vaikkapa näistä: Lajitelma erilaisia helmiä makusi mukaan joustolankaa ranteen pituus + 10 cm jousiklipsi riipushelmi ja maskotti/riipus tai korupiikki tarvittaessa 1 kpl avattava välirengas

Lisätiedot

Pingviini. Anu Koski. Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi. the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com

Pingviini. Anu Koski. Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi. the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com Pingviini Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi Anu Koski the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com Huomaa: tämä ohje ei sisällä perusohjeita esim. virkkaus- tai neulomistekniikoihin, ompeluun

Lisätiedot

Sirdar Beachcomber. Tuotekoodi: 7278

Sirdar Beachcomber. Tuotekoodi: 7278 Sirdar Beachcomber Tuotekoodi: 7278 PITKÄHIHAINEN JA ¾-HIHAINEN JAKKU Koko: XS-S-M-L-XL-XXL Neuleen mitat: vartalon ympärys 89-103-110-125-132-140 cm, koko pituus 72-74-78-81-83-85 cm, hihan pituus (pitkä)

Lisätiedot

Lumio. Lapsen virkattu pipo ja lenkkihuivi

Lumio. Lapsen virkattu pipo ja lenkkihuivi Lumio Lapsen virkattu pipo ja lenkkihuivi Koko: Pipo sopii 44/47 (48/51) cm kokoiseen päähän, sen korkeus on n. 19 cm. Huivin ympärys on 58 cm ja leveys 16 cm. Lanka: Schachenmayr original Lumio, 150 g

Lisätiedot

teetee Helmi extra Suloiset neuleet teetee HELMIlangasta! Ole Sinäkin Mukana Talkoissa!

teetee Helmi extra Suloiset neuleet teetee HELMIlangasta! Ole Sinäkin Mukana Talkoissa! teetee Erityistä laatua, erityisesti Sinulle. Helmi extra Suloiset neuleet teetee HELMIlangasta! Ole Sinäkin Mukana Talkoissa! NEULEOHJEITA kstiiliteo Te 80 4-2014 93 Jokaisesta teetee Helmi kerästä 10

Lisätiedot

Paikkaa, parsi ja korjaa

Paikkaa, parsi ja korjaa Paikkaa, parsi ja korjaa Kässäkoulutus 10.9.2016 Kässäkoulutus 10.9.2016 2(10) Paikkaa, parsi ja korjaa Minkä vuoksi jokin vaate/tekstiili jää käyttämättä? Hylkäämme, heitämme pois tai laitamme kierrätykseen

Lisätiedot

teetee Sara Tuotekoodi: SAR100

teetee Sara Tuotekoodi: SAR100 teetee Sara Tuotekoodi: SAR100 Pinja liivi Malli: Tekstiiliteollisuus Oy/ Niina Kaakkurivaara Koko: S-M-L-XL, rinnan ympärys 92-100-108-116 cm, koko pituus 60-6- -64-65 cm Langanmenekki: teetee Sara, viininpunainen

Lisätiedot

307 Vaatteenvalmistus, semifinaali 29.1.2015

307 Vaatteenvalmistus, semifinaali 29.1.2015 307 Vaatteenvalmistus, semifinaali 29.1.2015 Kilpailutehtävänä on valmistaa naisten esiliina (koko M) oheisten ohjeiden ja mallin mukaan. Kilpailuaika on 6 tuntia. Kangas on 70 % PES ja 30 % CO. Esiliinan

Lisätiedot

HUOLINÄÄTÄ. Mikaela Dahlberg, Mirjami Jeskanen ja Maria Varonen Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos

HUOLINÄÄTÄ. Mikaela Dahlberg, Mirjami Jeskanen ja Maria Varonen Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos HUOLINÄÄTÄ Mikaela Dahlberg, Mirjami Jeskanen ja Maria Varonen Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos Näätä (Martes martes) Näätä on suuren kissan kokoinen näätäeläimiin kuuluva nisäkäs. Näätä elää

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy 1 Yhteen (avain)kaulakoruun tarvitset: 1-2 m 0,6 tai 0,8 mm metallilankaa (valitse paksuus helmien reikäkoon mukaan) erilaisia ja kokoisia helmiä, riipuksia, korunosia, renkaita kalotteja, mikäli käytät

Lisätiedot

Ohjeet puukon lestallisen tupen tekemiseen. Varaa aikaa riittävästi. Saatat tarvita opettajan ohjeita lisäksi. Kuvien kohdalla mainittu, mistä

Ohjeet puukon lestallisen tupen tekemiseen. Varaa aikaa riittävästi. Saatat tarvita opettajan ohjeita lisäksi. Kuvien kohdalla mainittu, mistä Ohjeet puukon lestallisen tupen tekemiseen. Varaa aikaa riittävästi. Saatat tarvita opettajan ohjeita lisäksi. Kuvien kohdalla mainittu, mistä lähteestä ne on lainattu. Viitaniemen koulu / Hintsa 2017

Lisätiedot

NÄIN NEULOT SUKAN. 1. Silmukoiden luominen. Luo neljällä jaollinen määrä silmukoita ja jaa silmukat 4 puikolle.

NÄIN NEULOT SUKAN. 1. Silmukoiden luominen. Luo neljällä jaollinen määrä silmukoita ja jaa silmukat 4 puikolle. 1. Silmukoiden luominen Luo neljällä jaollinen määrä silmukoita ja jaa silmukat 4 puikolle. Luo silmukat kahdella puikolla tai yhdellä paksummalla puikolla, jotta reunasta tulee tarpeeksi joustava. Tee

Lisätiedot

Polyesterivanua DESIGN & OHJE Kerstin Arvelind SÄHKÖPOSTI SUOMENNOS. Irma Sinerkari

Polyesterivanua DESIGN & OHJE Kerstin Arvelind SÄHKÖPOSTI SUOMENNOS. Irma Sinerkari 91967 SOFT COTTON Versio 1 91967 ELÄIMELLISET REPUT LANGAT Soft Cotton (100 % puuvillaa. Noin 50 g = 80 m) VIRKKAUSTIHEYS Noin 16 ks x 19 krs virkkuukoukulla 4 mm = 10 x 10 cm LANKAVAIHTOEHTO Lankaryhmä

Lisätiedot

Rakusu-ohje. Toivomme että tämä lyhyt esittely luo sinulle syvemmän tunnesuhteen rakusuasi ja sen edustamaa rikasta traditiota kohtaan.

Rakusu-ohje. Toivomme että tämä lyhyt esittely luo sinulle syvemmän tunnesuhteen rakusuasi ja sen edustamaa rikasta traditiota kohtaan. Rakusu-ohje Rakusu on pienennetty kesa, kaapu, jota bhiksut ja bhiksunit ovat käyttäneet Buddhan ajoista lähtien. Kesa on suunnilleen lakanan kokoinen kangas, jota pidetään siten, että se riippuu vasemmalla

Lisätiedot

ISÄ MIIHKALIN JUMALANPALVELUSVAATTEET

ISÄ MIIHKALIN JUMALANPALVELUSVAATTEET ISÄ MIIHKALIN JUMALANPALVELUSVAATTEET (Isä Miihkali opetusnuken ompeluohjeet löytyvät erikseen Ortoboxista. ) Diakonin o stikari o orari o hihat Papin o alusstikari o epitrakiili o hihat o vyö o kuvevaate

Lisätiedot

Matti Majava. Lyhenteet s = silmukka tr = taikarengas krs = kierros /kerros r = rivi ks = kiinteä silmukka ss = seuraava silmukka

Matti Majava. Lyhenteet s = silmukka tr = taikarengas krs = kierros /kerros r = rivi ks = kiinteä silmukka ss = seuraava silmukka Matti Majava Materiaalit: Puuvillalanka: Mayflower Cotton 8/4 Ruskea (1432), oranssi (1497), valkoinen (1402) harmaa (1442) ja musta (1443). Turvasilmat: 2 kpl. (8 mm.) Virkkuukoukku: Ohjeessa käytetty

Lisätiedot