TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2415/03/2011 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2415/03/2011 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö"

Transkriptio

1 Dnro 2415/03/2011 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö Hallituksen esitysluonnos Eduskunnalle laiksi yliopistolain 36 ja 38 :n, ammattikorkeakoululain sekä opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkintoon johtavaan koulutukseen haettaisiin korkeakoulujen yhteisessä valtakunnallisessa yhteishaussa ja ammattikorkeakoulujen neljä sähköistä hakujärjestelmää ja yliopistojen yksi sähköinen hakujärjestelmä yhdistettäisiin yhdeksi korkeakoulujen hakujärjestelmäksi. Lisäksi ehdotetaan perustettavaksi korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto tutkintotiedoista, opintosuorituksista ja niiden arvosanoista sekä henkilöiden opiskeluoikeuksista ja ilmoittautumisista läsnä- tai poissaoleviksi opiskelijoiksi. Tietovarantoa käytettäisiin valittaessa ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakevia omassa kiintiössä. Suomen korkeakoulujärjestelmässä korkeakoulututkinnon suorittaneet ja aikaisemmin opiskelupaikan vastaanottaneet on suunniteltu valittavaksi tulevaisuudessa yhteishaun ulkopuolella korkeakoulujen erillisillä hauilla. 1. HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYÄ KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN LÄHTÖKOHDAT Perustuslain (731/1999) 10 turvaa yksityisyyden suojan perusoikeutena jokaiselle. Pykälän mukaan henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on lausunnossaan PeVL 14/1998 vp todennut, että tämän henkilötietojen suojaa koskevan perusoikeussäännöksen kannalta tärkeitä sääntelykohteita ovat ainakin: rekisteröinnin tavoite, rekisteröitävien henkilötietojen sisältö, niiden sallitut käyttötarkoitukset mukaan luettuna tietojen luovutettavuus ja tietojen säilytysaika henkilörekisterissä sekä rekisteröidyn oikeusturva samoin kuin näiden seikkojen sääntelemisen kattavuus ja yksityiskohtaisuus lain tasolla. Perustuslakivaliokunta on myöhemmin todennut lailla säätämisen vaatimuksen ulottuvan myös mahdollisuuteen luovuttaa henkilötietoja teknisen käyttöyhteyden avulla (PEVL 12/2000vp, s.5).

2 Hallintovaliokunnan, jonka toimialaan henkilötietokysymykset kuuluvat, linjanvedot henkilötietojen käsittelyn sääntelystä vastaavat perustuslakivaliokunnan edellä mainittua kantaa. Tämä käy ilmi muun muassa hallintovaliokunnan lausunnoista HaVL 16 ja 19/1998 vp sekä hallintovaliokunnan mietinnöistä HaVM 25 ja 26/1998 vp. Hallintovaliokunnan mukaan lain tasolla on ilmettävä ainakin perustuslakivaliokunnan edellä mainitussa lausunnossa mainitut asiat. Asetustasolla on hallintovaliokunnan kannan mukaan mahdollista antaa rekisterin tietosisältöä täydentäviä ja tarkentavia säännöksiä, kunhan lakitekstin perusteella voidaan riittävän selkeästi päätellä asetuksen tasoisen sääntelyn sisältö. Hallintovaliokunta pitää kuitenkin asianmukaisena lähtökohtana pyrkimystä mahdollisimman yksityiskohtaisesti säätää henkilötietojen suojaan liittyvistä seikoista jo lain tasolla. Perustuslakivaliokunnan ja hallintovaliokunnan edellä mainitut linjanvedot henkilörekistereiden ja henkilötietojen käsittelystä sääntelystä on otettava huomioon myös silloin, kun tällaisia säännöksiä on tarkoitus sisällyttää erityislainsäädäntöön ja kun erityislainsäädännön säädöksiä ja niiden mahdollisia tarkistamistarpeita arvioidaan. Edellä todettu huomioon ottaen henkilötietojen käsittelystä tulee säätää riittävän yksityiskohtaisesti lain tasolla. 2. KORKEAKOULUJEN OIKEUS KÄSITELLÄ HAKIJOIDENSA JA OPISKELIJOIDENSA HENKILÖTIETOJA Henkilötietoja ovat kaikenlaiset luonnollista henkilöä tai hänen ominaisuuksiaan tai elinolosuhteitaan kuvaavat merkinnät, jotka voidaan tunnistaa häntä tai hänen perhettään tai hänen kanssaan yhteisessä taloudessa eläviä koskeviksi (henkilötietolain 3 1 kohta). Myös käyttöoikeushallinnassa käsiteltävät tiedot ja henkilörekistereitä ylläpitävien tietojärjestelmien käytöstä syntyvät käyttäjien lokitiedot ovat henkilötietoja, jos ne voidaan yhdistää tiettyyn henkilöön. Esimerkiksi tilastotiedot eivät ole henkilötietoja, jos tietoja ei voida yhdistää tiettyyn henkilöön. Henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan toimintaa koskevaa erityislainsäädäntöä. Korkeakoulujen toiminnasta säädetään yliopistolaissa ja ammattikorkeakoululaissa. Lisäksi henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan henkilötietolakia (HTL) yleislakina. Henkilötietolain tarkoituksena on toteuttaa yksityiselämän suojaa ja muita yksityisyyden suojaa turvaavia perusoikeuksia henkilötietoja käsiteltäessä sekä edistää hyvän tietojenkäsittelytavan kehittämistä ja noudattamista. Tähän pyritään lain kaikki säännökset huomioon ottavan huolellisuusvelvoitteen sekä hyvän tietojenkäsittelytavan avulla (HTL 5 ). Huolellisuusvelvoite velvoittaa rekisterinpitäjän pyrkimään oma-aloitteisesti huolehtimaan siitä, että henkilötietojen käsittely toteutetaan ottaen huomioon yksityisyyden suojaa turvaavat säännökset ja periaatteet. Hyvään tietojenkäsittelytapaan sisältyvät muun muassa yksityisyyttä tukevat menettelytavat henkilötietoja käsiteltäessä. Julkisuutta ja salassa pitoa koskeva yleislaki on laki viranomaisten toiminnan

3 julkisuudesta (julkisuuslaki). Julkisuuslaissa säädetään yleisesti oikeudesta saada tieto viranomaisten julkisista asiakirjoista ja asianosaisen tiedonsaantioikeudesta sekä viranomaisessa toimivan vaitiolovelvollisuudesta, asiakirjan salassa pidosta ja muista tietojen saantia koskevista välttämättömistä rajoituksista sekä julkisten henkilötietojen luovuttamisesta viranomaisen henkilörekisteristä, salassa pidettävien tietojen luovuttamisesta ja hyvästä tiedonhallintatavasta. Henkilötietojen käsittelystä vastaa rekisterinpitäjä (HTL 3 4 kohta). Henkilötietojen käsittely perustuu opiskelijavalinnassa hakijan ja korkeakoulun sekä opetusta järjestettäessä opiskelijan ja korkeakoulun välille syntyneeseen asialliseen yhteyteen (HTL 8 1 momentin 5 kohta). Henkilötietolain 11 :ssä määriteltyjä arkaluonteisia henkilötietoja voi käsitellä vain lain 12 :ssä määritellyin edellytyksin (esim. jos käsittely johtuu välittömästi rekisterinpitäjälle laissa säädetystä tehtävästä, kts. lain 12 :n 1 momentin 5 kohta). Korkeakoulu (yliopisto tai ammattikorkeakoulu) vastaa rekisterinpitäjänä hakijoidensa ja opiskelijoidensa henkilötietojen käsittelystä. Henkilötietojen käsittely tulee suunnitella etukäteen (HTL 6 ). Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus tulee määritellä siten, että siitä ilmenee, minkälaisten rekisterinpitäjän tehtävien hoitamiseksi henkilötietoja käsitellään. Määritelty tarkoitus rajoittaa henkilötietojen tulevaa käsittelyä (HTL 7 ). Käsiteltävien henkilötietojen tulee olla määritellyn henkilötietojen käsittelyn tarkoituksen kannalta tarpeellisia ja virheettömiä (HTL 9 ). Lisäksi käsittelyn tulee olla asiallisesti perusteltua rekisterinpitäjän toiminnan kannalta (HTL 6 ). Henkilötietolaissa on omaksuttu looginen rekisterikäsite. Henkilörekisterin muodostavat käyttötarkoituksensa vuoksi yhteenkuuluvat merkinnät (HTL 3 3 kohta). Korkeakouluissa hakijoiden henkilötietojen käsittelyn tarkoituksena on opiskelijavalinnan suorittaminen. Hakijoiden tiedot talletetaan korkeakoulun hakijarekisteriin. Opiskelijoiden henkilötietojen käsittelyn tarkoituksena on opetuksen järjestäminen sekä muiden korkeakoululle laissa säädettyjen tehtävien hoitaminen. Opetuksen järjestämiseksi tarpeelliset tiedot talletetaan korkeakoulun ylläpitämään opiskelijarekisteriin. Korkeakoulu voi antaa toimeksiannosta tietojenkäsittelytehtäviä jonkin ulkopuolisen tahon tehtäväksi, mutta se vastaa edelleen rekisterinpitäjänä henkilötietojen käsittelystä (HTL kohta). Korkeakoulun on toteutettava tarpeelliset tekniset ja organisatoriset toimenpiteet henkilötietojen suojaamiseksi asiattomalta pääsyltä tietoihin ja vahingossa tai laittomasti tapahtuvalta tietojen hävittämiseltä, muuttamiselta, luovuttamiselta, siirtämiseltä tai muulta laittomalta käsittelyltä (HTL 32 ). Työnantaja määrittelee työntekijöidensä työtehtävät ja sen, minkälaisia tietoja kussakin työtehtävässä on korkeakoulussa tarpeellista käsitellä sekä huolehtii siitä, että työntekijät saavat tarpeelliset käyttöoikeudet työtehtävissään tarvitsemiinsa tietojärjestelmiin ja niissä käsiteltäviin henkilötietoihin. Työnantaja myös opastaa työntekijät hyvän tietojenkäsittelytavan noudattamiseen ja henkilötietojen lainmukaiseen käyttöön työtehtävissä. Suojaamiseen liittyy henkilötietojen käsittelyn asianmukainen valvonta työpaikalla.

4 Henkilötietojen käsittelyn edellytetään olevan avointa. Henkilörekisteristä tulee laatia jokaisen saatavilla oleva rekisteriseloste (HTL 10 ). Lisäksi rekisterinpitäjän tulee henkilötietoja kerätessään huolehtia siitä, että rekisteröity voi saada tiedon rekisterinpitäjästä, henkilötietojen käsittelyn tarkoituksesta sekä siitä, mihin tietoja säännönmukaisesti luovutetaan samoin kuin rekisteröidyn oikeuksien käyttämiseksi tarpeelliset tiedot. Julkisuuslain soveltamisalaan kuuluvassa toiminnassa edellytykset henkilötietojen luovuttamiselle henkilörekisteristä ilmenevät julkisuulaista (kts. yliopistolain 30 sekä julkisuuslain 4 :ssä määritelty lain soveltamisala, HTL 8.4 ). Julkisten tietojen luovuttamisen edellytykset ilmenevät lain 16 :n 3 momentista, ellei erityislaissa ole toisin säädetty (kts. Tietosuojavaltuutetun toimiston opas Henkilötietojen luovuttaminen viranomaisten henkilörekistereistä). Salassa pidettävien tietojen luovuttamisen edellytyksistä säädetään julkisuuslain 7 luvussa. Korkeakouluihin sovellettavat salassapitosäännökset ovat julkisuuslain 24 :ssä. Korkeakoulu rekisterinpitäjänä päättää siitä, mitä tietoja se luovuttaa ylläpitämästään hakijarekisteristä ja opiskelijarekisteristä ja vastaa tietojen luovutuksen lainmukaisuudesta. 3. LAKIEHDOTUKSEN ARVIOINTIA HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN KANNALTA Opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain (rekisterilaki) nimi ehdotetaan muutettavaksi opiskelijavalintarekisteristä, korkeakoulujen valtakunnallisesta tietovarannosta ja ylioppilastutkintorekisteristä annetuksi laiksi. Opiskelijavalintarekisterin osarekisterien yhdistäminen Opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintarekisteristä annetun lain 1 :ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että yliopistojen hakurekisteri ja ammattikorkeakoulujen hakurekisteri yhdistettäisiin korkeakoulujen hakurekisteriksi. Sen jälkeen opiskelijavalintarekisteri koostuisi kahdesta osarekisteristä. Toinen osarekisteri on ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen hakurekisteri. Ehdotan harkittavaksi, olisiko yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen hakurekisteri kuvaavampi nimi toiselle osarekisterille, koska rekisterin ylläpito liittyy sekä yliopistolaissa että ammattikorkeakoululaissa säädettyjen tehtävien hoitoon. Opiskelijavalintarekisterin käyttötarkoituksen tarkistaminen Lain 2 :ää ehdotetaan täydennettäväksi siten, että korkeakoulujen hakurekisteriä käytetään sekä yliopiston että ammattikorkeakoulun harkinnan mukaan myös muuhun korkeakoulun tarjoamaan koulutukseen. Ilmeisesti kyse on rekisterin käyttämisestä tällaisessa valinnassa. Ehdotan harkittavaksi valintasanan lisäämistä tähän yhteyteen selkeyden vuoksi. Valtakunnalliseen rekisterinpitoon liittyvät tehtävät ja vastuut Lakiehdotukseen ehdotetaan lisättäväksi uusi 1 a luku korkeakoulujen

5 valtakunnallisesta tietovarannosta. Tietovarantoa hoitaisi korkeakoulujen lukuun opetus- ja kulttuuriministeriö, joka vastaisi tietovarannon teknisenä ylläpitäjänä tietovarannon yleisestä toiminnasta sekä teknisestä käyttöyhteydestä tietojen tallettamista ja luovuttamista varten. Korkeakoulut toimisivat talletetun tiedon rekisterinpitäjinä ja vastaisivat järjestelmään talletettujen tietojen sisällöstä ja virheettömyydestä. On tärkeää, että erityislaista ilmenee selvästi korkeakoulujen ja ministeriön välinen vastuunjako valtakunnallisen henkilörekisterin rekisterinpidossa. Mikä taho esimerkiksi vastaisi tietosisältöjen muuttumattomuudesta, suojaamisesta ulkopuolisilta, tietojen säilyttämisestä, hävittämisestä, luovuttamisesta ulkopuolisille, rekisteröityjen oikeuksien toteuttamisesta ja rekisteritoimintojen yhtenäisyydestä? Rekisterinpitäjän tehtävien täsmentämiseen liittyy myös käyttöoikeus- ja lokirekisteristä säätäminen (kts. käyttöoikeus- ja lokirekisteriä koskeva kohta). Rekisteröinnin tavoite Tärkeitä sääntelyn kohteita ovat rekisteröinnin tavoite. Lakiehdotuksessa ei ole käsitelty tätä asiaa. Sallitut käyttötarkoitukset Ehdotuksen 6 a :ssä mainitaan tietovarannon käyttötarkoitukseksi korkeakoulujen opiskeluoikeus-, ilmoittautumis- ja tutkintotietojen säilytys ja käyttö. Perusteluissa mainitaan, että tietovarannon tietoja käytettäisiin valittaessa ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakevia. Korkeakoulut voisivat käyttää tietoja myös koulutustehtävässään osana tietojärjestelmäpalveluitaan. Lisäksi tietoja voitaisiin käyttää myös korkeakoulutuksessa aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen turhan päällekkäisen koulutuksen välttämiseksi. Mielestäni tietovarantoon sisältyvien henkilötietojen käyttötarkoitusta on tarpeellista täsmentää (vrt. rekisterilain 2 ). Tietovarantoon sisältyvät henkilörekisterit Lakiehdotuksen 6 b :ssä säädetään korkeakoulujen velvollisuudesta tallettaa tietoja tietovarantoon. Korkeakoulun oikeus käsitellä opiskelijoidensa henkilötietoja perustuu korkeakoulun ja siellä opiskelevan välille syntyneeseen asialliseen yhteyteen (HTL kohta, kts. Tarkemmin kohta 2). Korkeakoululla voi olla käyttöoikeus vain omien opiskelijoidensa henkilötietoihin, joiden käsittelystä se voi rekisterinpitäjänä vastata (sisällöstä ja virheettömyydestä). Jokaisen korkeakoulun ylläpitämät opiskelijatiedot muodostavat erillisen kokonaisuuden tietovarannossa (kts. HTL 3 3 kohta). Lakiin ehdotetun 6 b :n 2 momentin mukaan korkeakoulut voivat sopia tietovarannon ylläpitäjän kanssa laajemman tietosisällön tallettamisesta tietovarantoon. Perustelujen mukaan säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa korkeakoulujen kansallisen tietovarannon ja siihen liittyvien tietojärjestelmäratkaisujen hyödyntäminen myös

6 muuhun kuin laissa säädettyyn tarkoitukseen silloin, kun korkeakoulu omien tehtäviensä nojalla katsoo tarpeelliseksi ja sopii asiasta palvelun ylläpitäjän kanssa. Sopimalla laajemman tietosisällön tallettamisesta tietovarantoon korkeakoulu voisi ehdotuksen mukaan käyttää sitä opiskelijoita, tutkintoja ja muita opintosuorituksia koskevana pääasiallisena tietolähteenään. Korkeakoulun niin päättäessä ja asiasta palvelun ylläpitäjän kanssa sopiessa laajempi tietosisältö voisi perustelujen mukaan tarkoittaa myös muita kuin opiskelijoihin liittyviä korkeakoulun tietoja (esim. henkilökuntaan). Jos korkeakoulu antaa tietojen käsittelyä koskevan toimeksiannon ministeriölle, toimeksiannon perusteella käsiteltävät tiedot muodostavat erillisen kokonaisuuden ja henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuudesta vastaa toimeksiannon antaja (HTL kohta, 5 ja 32 ). Ehdotan arvioitavaksi, tulisiko tietojenkäsittelypalvelusta säätää yksityiskohtaisemmin laissa (kts. Esim. laki väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista 70 ). Mielestäni korkeakoulujen keskinäinen asema ei ilmene lakiehdotuksesta selvästi. Silloin, kun korkeakoulu käsittelee toiminnassaan tietovarantoon sisältyviä omien opiskelijoidensa henkilötietoja, kyse on henkilötietojen käsittelystä sen omassa toiminnassa. Jos korkeakoululla on jossain tilanteessa lakiin perustuva oikeus saada toisessa korkeakoulussa opiskelevan henkilötietoja, kyse on henkilötietojen luovutuksesta (mahdollisesti teknisen käyttöyhteyden avulla). Lakiehdotuksesta ei ilmene, koskeeko korkeakoulun tallennusvelvollisuus kattavasti kaikkia niitä tutkintoja, jotka korkeakoulussa on joskus suoritettu. Asiasta on tärkeä säätää tarkemmin. Henkilötietojen laatu Lain 6 b :ssä säädettäisiin tietovarannon tietosisällöstä. Tietovarantoon talletettaisiin tiedot henkilön suorittamista alemmista ja ylemmistä korkeakoulututkinnoista sekä tiedot opintosuorituksista ja niiden arvosanoista. Sinne talletettaisiin myös tiedot henkilön opiskeluoikeuksista alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen sekä tiedot opiskelupaikan vastaanottamisesta ja ilmoittautumisesta alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen. Tällaiset tiedot ovat opiskelijarekisterin tietoja. Lakiehdotuksen 6 a :n mukaan korkeakoulut vastaavat järjestelmään tallennettujen tietojen virheettömyydestä. Opetus- ja kulttuuriministeriö puolestaan vastaa tietovarannon yleisestä toiminnasta sekä teknisestä käyttöyhteydestä tietojen tallettamista ja luovuttamista varten. Tietovarannon tiedoilla on keskeinen vaikutus rekisteröityjen oikeusturvaan, koska niitä käytetään henkilöä koskevassa päätöksenteossa, on aiheellista selvittää, miten teknisesti voidaan varmistaa tietojen virheettömyys ja muuttumattomuus ja säätää menettelystä tarvittaessa tässä laissa (kts. esim. laki sähköisestä lääkemääräyksestä 7 ).

7 Henkilötietojen säilyttäminen Tärkeä sääntelyn kohde on henkilörekisterin säilytysajat. Pykäläehdotuksissa ei ole otettu kantaa tietovarantoon sisältyvien tietojen säilytysaikaan eri tietoryhmien osalta (kts. Arkistolaitoksen opas Säilytysaikojen määrittelyn periaatteiksi, Arkistolaitos 2005). Henkilötietojen luovuttaminen ulkopuolisille Suunnitelmissa on perustaa valtakunnallinen tietovaranto, joka sisältäisi kattavasti tiedot Suomen korkeakoulujärjestelmässä suoritetuista tutkinnoista, opintosuorituksista ja arvosanoista. On ilmeistä, että ulkopuoliset tahot tulevat pyytämään tietovarantoon sisältyviä tietoja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Tietopyynnöt voisivat koskea esimerkiksi tietyn korkeakoulun oppilaita, mutta myös pyynnössä esitetyin kriteerein valikoituvaa joukkoa eri korkeakouluista valmistuneita. Joku voi myös pyytää tietoja siitä, mitä tutkintoja tietty henkilö on suorittanut ja mitä arvosanoja hän on saanut. Tiedot voidaan pyytää toimitettaviksi paperitulosteena tai sähköisessä muodossa. Joku taho voi myös pyytää teknistä käyttöyhteyttä tietovarannon tietoihin.. Lakiehdotuksen 6 c :n mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö voi tuottaa tietovarannossa ylläpidettyjen korkeakoulujen rekisterien kokonaisuudesta koulutuksen ja tutkimuksen arvioinnin, kehittämisen, tilastoinnin ja muun seurannan ja ohjauksen edellyttämiä tietoaineistoja. Perusteluissa todetaan, että korkeakoulujen rekisterien kokonaisuudesta voitaisiin tuottaa ja luovuttaa tietoja myös muille viranomaisille näiden laissa määritellyn tiedonsaantioikeuden ja korkeakouluja koskevan tiedon luovuttamista koskevan velvollisuuden puitteissa. Säännöksen perusteella jää epäselväksi, tuottaisiko ministeriö aineistoja omiin tarpeisiinsa vai korkeakoulun toimeksiannosta jonkin muun tahon tarpeisiin ja mihin säännöksiin luovutukset perustuisivat. Molemmissa tilanteissa on kyse opiskelijoiden ja valmistuneiden henkilötietojen luovuttamisesta korkeakoulusta ulkopuolisille, jos luovutettavat tiedot voidaan yhdistää opiskelijoihin. Luovuttamiseen tulee olla laissa säädetty peruste. Lakiehdotuksen 6 a :n 2 momentissa on kyse tietovarannon tietojen luovuttamisesta opiskelijavalintarekisteriin. Ehdotan harkittavaksi sitä, että tietojen luovuttamista koskevat säännökset koottaisiin samaan pykälään. Viranomaisten tietojensaantioikeus määräytyy pääasiassa erityislainsäännön mukaisesti. Jos luovutus koskee salassa pidettäviä tietoja, edellytetään erityislain nimenomaista säännöstä oikeudesta tai velvollisuudesta antaa salassa pidettävä tieto tai säännöstä oikeudesta saada tällainen tieto (kts. Julkisuuslain esityöt HE 30/1998 s. 101, kts. myös julkisuuslain 7 luku). Jos erityislaissa ei ole säännöksiä henkilötietojen henkilörekisteristä luovuttamisesta, sovelletaan julkisuuslain säännöksiä yleislakina (julkisten tietojen osalta 16.3 :ää). Valtakunnallisen tietovarannon suunnitteluun liittyy oleellisena sen arviointi,

8 minkälainen henkilötietojen luovuttaminen on tarpeellista ja mitä säännöksiä henkilötietojen luovuttamiseen tullaan soveltamaan. Lakiehdotuksessa ei ole arvioitu opiskelijoiden ja valmistuneiden henkilötietojen luovuttamisen tarpeellisuutta kattavasti, vaikka asia on tärkeä rekisteröityjen oikeusturvan kannalta (esim. mille tahoille tietoja voidaan eri säännöksien perusteella luovuttaa, mitä tietoja luovutukset voivat koskea, voiko luovutus tapahtua esimerkiksi teknisen käyttöyhteyden avulla, mikä taho päättää eri tilanteissa henkilötietojen luovuttamisesta jne). On esiintynyt erilaisia tulkintoja siitä, onko opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain tietojen luovuttamista koskeva 5 tyhjentävä. Yhteisvalintalain 5 :n 4 momentin mukaan opiskelijavalintarekisterin tietojen julkisuuteen ja luovuttamiseen sovelletaan muutoin, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetään. Sovelletaanko opiskelijavalintarekisterin tietojen luovuttamiseen lisäksi julkisuuslain säännöksiä (lain 16 :n 3 momenttia)? Voiko opiskelijavalintarekisteristä luovuttaa julkisia henkilötietoja esimerkiksi tieteelliseen tutkimukseen, sukututkimukseen ja matrikkelirekisteriin? Voiko henkilötietoja luovuttaa myös yksinomaan henkilökohtaisiin tai niihin verrattaviin tavanomaisiin yksityisiin tarkoituksiin? (kts. Tietosuojavaltuutetun toimiston opas Henkilötieto luovuttaminen viranomaisten henkilörekistereistä). Rekisterilain 5 :ää voisi olla aiheellista täsmentää tässä yhteydessä. Rekisteröidyn oikeudet Lakiehdotuksessa ei ole käsitelty rekisteröidyn oikeuksia, joista säädetään henkilötietolaissa. Henkilötietolain 24 :ssä säädetään informointivelvollisuudesta henkilötietoja kerättäessä. On tärkeää, että rekisteröityä informoidaan valtakunnallisesta tietojärjestelmäpalvelusta, sen yleisistä toimintaperiaatteista, tietojärjestelmäpalveluiden järjestäjästä, henkilötietojen luovuttamisen edellytyksistä, tietojen suojaamisesta sekä muista rekisteröidyn kannalta merkityksellisistä henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä seikoista. Ehdotan harkittavaksi, tulisiko informoinnista säätää tässä erityislaissa. Tarkastusoikeudesta säädetään henkilötietolain :ssa. Ehdotuksessa ei ole käsitelty sitä, mille taholle tarkastuspyyntö osoitettaisiin eri tilanteissa ja kenen tehtävänä tietojen antaminen olisi. Lakiehdotuksesta ei ilmene, tulisiko rekisteröidyllä olla katseluoikeus omiin tietoihinsa keskitetyssä tietovarannossa. Tiedon korjaamisesta säädetään henkilötietolain 29 :ssä. Ehdotuksesta ei ilmene, mille taholle korjausvaatimus osoitettaisiin eri tilanteissa (esim. virheellisen merkinnän tehneelle korkeakoululle, jonka palveluksessa virheen tehnyt henkilö on ollut virheen tehdessään), mikä taho korjaisi tiedot, miten korjaus tehtäisiin ja mitä tietoja korjaamisesta jäisi tietojärjestelmään.

9 Käyttöoikeus- ja lokirekisterit Korkeakouluilla on mahdollisuus käsitellä teknisen käyttöyhteyden välityksellä tietovarannosta vain omia opiskelijoitaan koskevia tietoja laissa säädettyjen tehtäviensä hoitamiseksi (HTL ja 5 kohta, 12.1 :n 5 kohta sekä 6 ja 9 ). Korkeakoulun työntekijä voi käsitellä vain sellaisia henkilötietoja, joita se tarvitsee työtehtävissään (kts. Tarkemmin kohta 2). Pidän tärkeänä, että laista näkyy käyttöoikeuksien myöntämiseen liittyvä menettely (mikä taho esimerkiksi myöntää käyttöoikeudet eri tilanteissa). Käyttöoikeuksien hallintaa varten pidetään käyttöoikeusrekisteriä niistä henkilöistä, joille on myönnetty oikeus tietovarantoon talletettujen tietojen käsittelyyn. Lakiehdotuksesta ei ilmene, kenen tehtäväksi rekisterin pito on säädetty, mitä tietoja rekisteriin talletetaan käyttäjistä ja kuinka kauan niitä säilytetään. Käyttöoikeuksien käyttöä valvotaan asianmukaisesti. Tietovarannon tietojen käytön seurantaa, valvontaa ja suojausta varten pidetään lokirekisteriä. Lakiehdotuksen 6 a :n mukaan korkeakoulut vastaavat järjestelmään tallennettujen tietojen käsittelyyn liittyvien lokitietojen sisällöstä ja virheettömyydestä. Lakiehdotuksen 6 b :n 3 momentin mukaan tietovarannossa ylläpidetään lokitiedot tietojen luovutuksesta järjestelmästä. Lokitietojen käsittely liittyy valtakunnallisen tietovarannon ylläpitoon. On tärkeää säätää lokirekisterin pidosta (myös rekisterinpitäjästä, säilytysajoista ja mahdollisesti esimerkiksi korkeakoulujen oikeudesta saada lokitiedot seurannan ja valvonnan toteuttamiseksi siltä osin kuin sen henkilökunta on katsellut ja käsitellyt tietoja). Käyttöoikeushallinnalla ja lokirekisterillä on merkitystä väärinkäytösten ennaltaehkäisyssä ja selvittämisessä jälkikäteen. Lakiehdotuksessa ei ole arvioitu, tulisiko rekisteröidyllä olla oikeus saada lokitietojen perusteella tieto siitä, ketkä ovat käsitelleet tai katselleet häntä koskevia tietoja. Asian arvioinnin kannalta merkitystä voi olla sillä, minkälaisten tietojen käsittelystä on kyse (julkisten vai salassa pidettävien). Lopuksi Valtakunnallisen rekisterin toteutusta ja vastuunjakoa eri toimijoiden kesken on käsitelty esimerkiksi sähköisestä lääkemääräyksestä annetussa laissa (61/2007) (esim. 4, 7, 15, 16, 17, 18 19, 20 )., laissa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (159/2007) (esim. 5, 14, 16, 17, 18 ), kirkkolain 16 luvussa (787/2010) (esim. 5, 7, 8, 11 ) sekä väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetussa laissa (661/2009) (esim. 4, 5, 30, 47, 51, 53-55, 56-58, 70 ja 74 ).

10 Näissä laeissa omaksutuista ratkaisuista voi olla soveltuvin osin hyötyä lainvalmistelussa. Lausunnon loppuun on koottu asiaan liittyviä tietosuojavaltuutetun toimiston oppaita. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio Ylitarkastaja Anne Tamminen-Dahlman Tietosuojavaltuutetun toimiston oppaita Henkilörekisteriin talletettujen tietojen tarkastaminen Henkilörekisteriin tallennetun tiedon korjaaminen Henkilötietojen käsittelyn ulkoistaminen, yhteiset tietojärjestelmät, verkottuminen ja niihin liittyvät sopimukset Henkilötietojen luovuttaminen viranomaisten henkilörekisteristä Henkilötunnuksen käsittely henkilötietolain mukaan Käyttäjälokin tietojen käsittely henkilötietolain mukaan Laadi tietosuojaseloste Tietosuojavaltuutetun toimivalta Henkilötietolain (523/1999) 38 :n 1 momentin mukaan tietosuojavaltuutettu antaa henkilötietojen käsittelyä koskevaa ohjausta ja neuvontaa sekä valvoo henkilötietojen käsittelyä tämän lain tavoitteiden toteuttamiseksi ja käyttää päätösvaltaa siten kuin tässä laissa säädetään.

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2407/03/2015 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2407/03/2015 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö Dnro 2407/03/2015 '5.10.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi anna.kankaanpaa@minedu.fi Lausuntopyyntö hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle laeiksi opiskelijavalintarekisteristä,

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2135/03/2016 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2135/03/2016 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö Dnro 2135/03/2016 '15.8.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi aikuistenperusopetus@minedu.fi Lausuntopyyntö ehdotuksesta hallituksen esitykseksi perusopetuslain 46 :n muuttamisesta Pyysitte

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1277/031/2018

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1277/031/2018 TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1277/031/2018 Eduskunnan sivistysvaliokunta siv@eduskunta.fi Asia HE 40/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 1087/03/2014 '

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 1087/03/2014 ' Dnro 1087/03/2014 '30.05.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö Eeva-Riitta Pirhonen varhaiskasvatuslaki@minedu.fi kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2048/03/2016 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2048/03/2016 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö Dnro 2048/03/2016 '18.8.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi LAUSUNTOPYYNTÖ Pyysitte lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi eräistä opetustoimen rekistereistä ja valtakunnallisista

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 89/2013 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 89/2013 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 89/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain 36 ja 38 :n, ammattikorkeakoululain sekä opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain

Lisätiedot

Tutkittavan informointi ja suostumus

Tutkittavan informointi ja suostumus Tutkittavan informointi ja suostumus yhdistettäessä tutkittavilta kerättyjä tietoja rekisteritietoihin Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto 9.12.2010 Kysy rekisteritutkimuksen luvista

Lisätiedot

Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen. Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike

Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen. Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL 18.11.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Yksityisyydensuoja perusoikeutena Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3498/03/2015 LAUSUNTO 21.12.2015 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi Viite: Hallituksen esitys eduskunnalle ajoneuvoliikennerekisterilain muuttamisesta

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1163/031/2018

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1163/031/2018 TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1163/031/2018 Eduskunnan hallintovaliokunta HaV@eduskunta.fi Asia HE 16/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 3092/03/2015 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 3092/03/2015 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö Dnro 3092/03/2015 '19.11.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman nuorisolain uudistamista valmistelleen työryhmän muistiosta Nuorisolain

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 220/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi opiskelijavalintarekisteristä, koskevien lakien muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 220/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi opiskelijavalintarekisteristä, koskevien lakien muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 220/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi opiskelijavalintarekisteristä, korkeakoulujen valtakunnallisesta tietovarannosta ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain sekä

Lisätiedot

Rekisteriseloste. Kehitysvammaisten asumispalvelujen asiakasrekisterin rekisteriseloste

Rekisteriseloste. Kehitysvammaisten asumispalvelujen asiakasrekisterin rekisteriseloste Rekisteriseloste Kehitysvammaisten asumispalvelujen asiakasrekisterin rekisteriseloste Versiot Hyväksytty 1 Johtoryhmä 7.2.2012 2 Päivitetty 05.8.2016 Rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ

Lisätiedot

Rekisteriseloste. Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen asiakasrekisterin rekisteriseloste

Rekisteriseloste. Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen asiakasrekisterin rekisteriseloste Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen asiakasrekisterin rekisteriseloste Versiot Hyväksytty 1 Johtoryhmä 7.2.2012 2 Päivitetty 05.8.2016 SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3835/03/ Lausuntopyyntönne , STM/3551/2017, STM090:00/2017

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3835/03/ Lausuntopyyntönne , STM/3551/2017, STM090:00/2017 LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3835/03/2017 19.1.2018 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi VIITE Lausuntopyyntönne 13.12.2017, STM/3551/2017, STM090:00/2017 LAUSUNTOPYYNTÖNNE Pyysitte

Lisätiedot

Rekisteriseloste. Vanhusten ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan asiakasrekisterin rekisteriseloste

Rekisteriseloste. Vanhusten ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan asiakasrekisterin rekisteriseloste Vanhusten ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan asiakasrekisterin rekisteriseloste Versiot Hyväksytty 1 Johtoryhmä 17.1.2012 2 Päivitetty 05.8.2016 SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Salon kaupunki 3470/07.01.01.02.00/2018 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 9.2.2017 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

OPPILASREKISTERISELOSTE

OPPILASREKISTERISELOSTE OPPILASREKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 mukainen REKISTERISELOSTE ja lain 24 :n mukainen INFORMOINTI Laatimispvm: 2.1.2017 1. Rekisterinpitäjä Nimi Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta /

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2017 1 (6) 822 V 27.9.2017, Valtuutettu Tuomas Rantasen aloite koulupsykologien ja -kuraattorien Wilman käyttöoikeuksien laajentamisesta HEL 2017-003505 T 00 00 03 Päätös

Lisätiedot

Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen. Ilmari Hyvönen 7.5.2013

Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen. Ilmari Hyvönen 7.5.2013 Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen Ilmari Hyvönen 7.5.2013 Opiskelijavalintojen uudistaminen Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen rekisteriseloste

Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen rekisteriseloste Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen rekisteriseloste Johtoryhmä 7.2.2012 SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 5.1.2010 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Salon kaupunki, Ympäristönsuojeluyksikkö

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 609/03/2015 '9.4.2015

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 609/03/2015 '9.4.2015 Dnro 609/03/2015 '9.4.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Aki Tornberg varhaiskasvatuslaki@minedu.fi kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi

Lisätiedot

LAUSUNTO LAUSUNTOPYYNTÖNNE KOKEILULAISTA TIETOSUOJAVALTUUTETUN LAUSUNTO. Yleistä henkilötietojen käsittelystä säätämisestä

LAUSUNTO LAUSUNTOPYYNTÖNNE KOKEILULAISTA TIETOSUOJAVALTUUTETUN LAUSUNTO. Yleistä henkilötietojen käsittelystä säätämisestä TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO LAUSUNTO Dnro 1519/03/2014 13.06.2014 Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi VIITE Lausuntopyyntönne 04.06.2014, VM35:00/2014 LAUSUNTOPYYNTÖNNE KOKEILULAISTA

Lisätiedot

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 497/03/2014. Liikenne- ja viestintäministeriö

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 497/03/2014. Liikenne- ja viestintäministeriö TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 497/03/2014 LAUSUNTO 28.03.14 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi risto.saari@lvm.fi Viite: Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä ilmailulaiksi Asia: Tietosuojavaltuutetun

Lisätiedot

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2815/03/13. Oikeusministeriö

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2815/03/13. Oikeusministeriö TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 2815/03/13 LAUSUNTO 15.10.2013 Oikeusministeriö oikeusministerio@om.fi Viite: Luonnos hallituksen esitykseksi Eduskunnalle laeiksi vankeuslain ja tutkintavankeuslain

Lisätiedot

Laki. kirkkolain muuttamisesta

Laki. kirkkolain muuttamisesta Laki kirkkolain muuttamisesta Kirkolliskokouksen ehdotuksen ja eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kirkkolain (1054/1993) 19 luvun 7, sellaisena kuin se on laeissa 1274/2003 ja 1008/2012, muutetaan

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1382/03/

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1382/03/ LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1382/03/2017 4.5.2017 Sosiaali- ja terveysministeriö Neuvotteleva virkamies Kirsi Ruuhonen kirjaamo@stm.fi kirsi.ruuhonen@stm.fi VIITE Lausuntopyyntönne 31.4.2017,

Lisätiedot

ASIAA TIETOSUOJASTA 4/ HENKILÖTIETOLAKI HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN OHJAAJANA

ASIAA TIETOSUOJASTA 4/ HENKILÖTIETOLAKI HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN OHJAAJANA Terveydenhuollon 28. atk-päivät, 27. - 28.5.2002 Ajankohtaista tietosuojasta / Liite 2 ASIAA TIETOSUOJASTA 4/1999 7.6.1999 HENKILÖTIETOLAKI HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN OHJAAJANA Tietosuojavaltuutetun tehtävänä

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 10 /2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Katuosoite:

Lisätiedot

Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Viite: Lausuntopyyntönne (OKM/34/010/2018)

Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Viite: Lausuntopyyntönne (OKM/34/010/2018) Opetus- ja kulttuuriministeriölle Viite: Lausuntopyyntönne 2.7.2018 (OKM/34/010/2018) Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun

Lisätiedot

Laki. valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä. 1 luku. Yleiset säännökset. Lain tarkoitus

Laki. valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä. 1 luku. Yleiset säännökset. Lain tarkoitus Laki valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain tarkoitus Lain tarkoituksena on: 1) mahdollistaa henkilön opintosuoritus-

Lisätiedot

Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu. Yhteystiedot (osoite, puhelin)

Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu. Yhteystiedot (osoite, puhelin) Henkilötietolaki (523/99) 10 mukainen REKISTERISELOSTE ja lain 24 :n mukainen INFORMOINTI Laatimispvm: 05.10.2016 1. Rekisterinpitäjä Nimi Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu Yhteystiedot

Lisätiedot

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2025/03/12. Puolustusministeriö

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2025/03/12. Puolustusministeriö TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 2025/03/12 LAUSUNTO 21.9.2012 / Puolustusministeriö kirjaamo@defmin.fi Viite: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3922/03/ Lausuntopyyntönne , STM/4070/2017, STM100:00/2017

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3922/03/ Lausuntopyyntönne , STM/4070/2017, STM100:00/2017 LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3922/03/2017 18.1.2018 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi VIITE Lausuntopyyntönne 22.12.2017, STM/4070/2017, STM100:00/2017 LAUSUNTOPYYNTÖNNE Pyysitte

Lisätiedot

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta Kohti perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakua 29.10.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos

Lisätiedot

Kameravalvontarekisteri, Veho Oy Ab 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YKSITYISYYTESI SUOJAAMINEN

Kameravalvontarekisteri, Veho Oy Ab 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YKSITYISYYTESI SUOJAAMINEN 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YKSITYISYYTESI SUOJAAMINEN 2 REKISTERINPITOA KOSKEVAT YLEISET TIEDOT 3 TIETOJEN KÄYTTÖTARKOITUS Yksityisyytesi on meille tärkeää. Veho sitoutuu suojaamaan yksityisyyttäsi ja noudattamaan

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/2017 1 (7) 877 V 11.10.2017, Valtuutettu Tuomas Rantasen aloite koulupsykologien ja -kuraattorien Wilman käyttöoikeuksien laajentamisesta HEL 2017-003505 T 00 00 03 Päätös

Lisätiedot

Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste

Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste Sisällys 1. REKISTERIN NIMI... 2 2. REKISTERINPITÄJÄ... 2 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ... 2 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT... 2 5. REKISTERIN

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5)

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) Laatimispäivä/Päivityspäivä 24.8.2016 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. nimi 2. pitäjä 3. vastuuhenkilö 4.

Lisätiedot

Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu. JUDO-työpaja

Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu. JUDO-työpaja Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu JUDO-työpaja 20.5.2019 Yleislait voimaan 1.1.2019 Tietosuojalaki (1050/2018) Laki henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS

REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS Päivitetty 15.09.2010 www.tietosuoja.fi 2 Sisällysluettelo 1. Mistä informointivelvoitteessa on kysymys 3 2. Ketä informointivelvoite

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Katuosoite: Kuopion

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumispalvelujen rekisteriseloste

Kehitysvammaisten asumispalvelujen rekisteriseloste Kehitysvammaisten asumispalvelujen rekisteriseloste Johtoryhmä 7.2.2012 SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY

REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERIN PITÄJÄ 3.POTILASREKISTERIN VASTUUHENKILÖT 4.REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5.REKISTERIN

Lisätiedot

Tietorekisteriseloste. Fysioterapeutti Annukka Laukkanen 2019

Tietorekisteriseloste. Fysioterapeutti Annukka Laukkanen 2019 Tietorekisteriseloste Fysioterapeutti Annukka Laukkanen 2019 REKISTERIN NIMI... 2 REKISTERINPITÄJÄ... 3 ASIAKASREKISTERIN VASTUUHENKILÖ... 3 REKISTERIASIOITA HOITAVA HENKILÖ... 3 HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN

Lisätiedot

alueen turvallisuuden lisääminen; sekä

alueen turvallisuuden lisääminen; sekä 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YKSITYISYYTESI SUOJAAMINEN 2 REKISTERINPITOA KOSKEVAT YLEISET TIEDOT 3 TIETOJEN KÄYTTÖTARKOITUS Yksityisyytesi on meille tärkeää. Veho sitoutuu suojaamaan yksityisyyttäsi ja noudattamaan

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 7.6.2011 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Salon kaupunki liikuntapalvelut

Lisätiedot

Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden palveluohjauksen rekisteriseloste

Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden palveluohjauksen rekisteriseloste Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden palveluohjauksen rekisteriseloste Johtoryhmä 7.2.2012 SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA

Lisätiedot

Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.

Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Päiväys: 25.6.2008 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Intrum Justitia Oy Y-tunnus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Opetusvirasto

HELSINGIN KAUPUNKI Opetusvirasto REKISTERISELOSTE SISÄLTÖ 1 REKISTERIN NIMI 2 REKISTERINPITÄJÄ 3 REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4 REKISTERIASIOITA HOITAVA HENKILÖ 5 REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS 6 REKISTERIN PITÄMISEN PERUSTE 7 REKISTERIN TIETOSISÄLTÖ

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE JA INFORMOINTI (TIETOSUOJASELOSTE)

REKISTERISELOSTE JA INFORMOINTI (TIETOSUOJASELOSTE) 1 REKISTERISELOSTE JA INFORMOINTI (TIETOSUOJASELOSTE) Tällä lomakkeella ovat sekä rekisteriselosteen tiedot että rekisteröidyille annettava informaatio henkilötietojen käsittelyssä. Lomake on tarkoitettu

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Salon kaupunki, 8.2.2019 3479/07.01.01.02.00/2018 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 10.12.2018 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja

Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 19.1.2017 Liisa Murto Kynnys ry Itsemääräämisoikeus Perustuu perus- ja ihmisoikeuksiin Itsemääräämisoikeus lähtee jokaisen

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Salon kaupunki, 6.2.2019 554/07.01.01.02.00/2019 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 9.2.2017 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.

Lisätiedot

Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta

Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta IT-erityisasiantuntija Lauri Karppinen Tietosuojavaltuutetun toimisto 21.11.2011 Valtakunnalliset kuva-arkistopäivät Tietosuojavaltuutettu Ohjaa,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO Numero 1 TALOUS- JA SUUNNITTELUKESKUS Tietotekniikkaosasto 13.11.2012

HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO Numero 1 TALOUS- JA SUUNNITTELUKESKUS Tietotekniikkaosasto 13.11.2012 HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO Numero 1 13.11.2012 HELMI-EXTRANET-KÄYTTÖPOLITIIKKA SISÄLTÖ 1 Extranet-tunnuksen käyttöpolitiikka 2 Käyttäjätunnusten myöntöperusteet 3 Salasanat Käyttäjätunnuksen hyväksyttävä

Lisätiedot

Nimi Tampereen kaupunki, kiinteistötoimi. Aila Taura p. 050 351 8256 Marjut Malo-Siltanen p. 040 801 6776 ja Jaana Rimpi-Muhonen p.

Nimi Tampereen kaupunki, kiinteistötoimi. Aila Taura p. 050 351 8256 Marjut Malo-Siltanen p. 040 801 6776 ja Jaana Rimpi-Muhonen p. Henkilötietolain (523/99) 10 :n mukainen REKISTERISELOSTE 1. Rekisterinpitäjä (tarvittaessa eli jos rekisterinpitäjällä ei toimipaikkaa EU:n alueella, myös edustaja) Nimi Tampereen kaupunki, kiinteistötoimi

Lisätiedot

Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto: Tietosuojaseloste, looginen rekisteri

Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto: Tietosuojaseloste, looginen rekisteri RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto: Tietosuojaseloste, looginen rekisteri Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen tietohallintohanke,

Lisätiedot

Henkilötietojesi käsittelyn tarkoituksena on:

Henkilötietojesi käsittelyn tarkoituksena on: 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YKSITYISYYTESI SUOJAAMINEN 2 REKISTERINPITOA KOSKEVAT YLEISET TIEDOT 3 TIETOJEN KÄYTTÖTARKOITUS Yksityisyytesi on meille tärkeää. Veho sitoutuu suojaamaan yksityisyyttäsi ja noudattamaan

Lisätiedot

Tietosuojanäkökulma biopankkilainsäädäntöön

Tietosuojanäkökulma biopankkilainsäädäntöön Tietosuojanäkökulma biopankkilainsäädäntöön Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto Tiedotus- ja keskustelutilaisuus biopankkilain toimeenpanosta 19.8.2013 Tietosuojavaltuutetun toimivalta

Lisätiedot

Perusopetuslain mukaisen aamu ja iltapäivätoiminnan järjestäminen. Haapaveden kaupunki, kasvatus ja koulutuslautakunta

Perusopetuslain mukaisen aamu ja iltapäivätoiminnan järjestäminen. Haapaveden kaupunki, kasvatus ja koulutuslautakunta Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterin nimi Perusopetuslain mukaisen aamu ja iltapäivätoiminnan järjestäminen 2. Rekisterinpitäjä Haapaveden kaupunki, kasvatus ja koulutuslautakunta PL 40, 86601

Lisätiedot

Mitä rekisteriviranomaisen pitää ottaa huomioon henkilötietoja luovuttaessaan?

Mitä rekisteriviranomaisen pitää ottaa huomioon henkilötietoja luovuttaessaan? Mitä rekisteriviranomaisen pitää ottaa huomioon henkilötietoja luovuttaessaan? Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto 9.4.2015 Tutkimuskäyttöön tietoja luovuttavien viranomaisten yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Rekisteriseloste. Kotona asumisen tuki tulosyksikön asiakasrekisterin rekisteriseloste

Rekisteriseloste. Kotona asumisen tuki tulosyksikön asiakasrekisterin rekisteriseloste Rekisteriseloste Kotona asumisen tuki tulosyksikön asiakasrekisterin rekisteriseloste Versiot Hyväksytty 1 Johtoryhmä 7.2.2012 2 Päivitetty 05.8.2015 Rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5)

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) SL 33 Rekisteriseloste Henkilörekisteri 15.7.2013 HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) Laatimispäivä/Päivityspäivä 26.5.2014 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa

Lisätiedot

Pro Consona lastensuojelurekisterin rekisteriseloste

Pro Consona lastensuojelurekisterin rekisteriseloste Kainuun sosiaali- ja Rekisteriseloste Pro Consona lastensuojelurekisterin rekisteriseloste Kainuun sosiaali- ja Rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ

Lisätiedot

Tanja Jaatinen VN/3618/2018 VN/3618/2018-OM-2

Tanja Jaatinen VN/3618/2018 VN/3618/2018-OM-2 Lausunto 1 (4) Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntönne 2.7.2018 (OKM/34/010/2018) Oikeusministeriön lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi valtakunnallisista opinto-

Lisätiedot

Kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminnan rekisteriseloste

Kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminnan rekisteriseloste Kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminnan rekisteriseloste Johtoryhmä 7.2.2012 SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: _22.12.2015_ Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Lappeenrannan kaupunki

Lisätiedot

Peltolantie 2 D, Vantaa puh. (09) vastuuhenkilö (palveluntuottaja täyttää) yhteyshenkilö ja yhteystiedot: (palveluntuottaja täyttää)

Peltolantie 2 D, Vantaa puh. (09) vastuuhenkilö (palveluntuottaja täyttää) yhteyshenkilö ja yhteystiedot: (palveluntuottaja täyttää) Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa puh. (09) 83911 2. Osarekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö vastuuhenkilö yhteyshenkilö

Lisätiedot

Palvelutarpeen arvioinnin rekisteri

Palvelutarpeen arvioinnin rekisteri Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelut: perhepalvelujen johtaja

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm:.31.5.2018 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Kokkolan kaupunki/ kaupunkiluvitus

Lisätiedot

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 19/2005 vp. Hallituksen esitys eräiksi kiinteistöjen omistajatietojen ajantasaisuutta parantaviksi säännöksiksi JOHDANTO

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 19/2005 vp. Hallituksen esitys eräiksi kiinteistöjen omistajatietojen ajantasaisuutta parantaviksi säännöksiksi JOHDANTO HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 19/2005 vp Hallituksen esitys eräiksi kiinteistöjen omistajatietojen ajantasaisuutta parantaviksi säännöksiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 14 päivänä kesäkuuta 2005

Lisätiedot

Perhetyön ja lapsiperheiden kotipalvelun asiakasrekisterin rekisteriseloste

Perhetyön ja lapsiperheiden kotipalvelun asiakasrekisterin rekisteriseloste Kainuun sosiaali- ja Rekisteriseloste Perhetyön ja lapsiperheiden kotipalvelun asiakasrekisterin rekisteriseloste Kainuun sosiaali- ja Rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3.

Lisätiedot

Rekisteri- ja tietosuojaseloste. Yksityiset perhepäivähoitajat

Rekisteri- ja tietosuojaseloste. Yksityiset perhepäivähoitajat REKISTERI- JA TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 SISÄLTÖ 1 REKISTERIN NIMI 2 REKISTERINPITÄJÄ 3 REKISTERIASIOITA HOITAVA HENKILÖ 4 REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS 5 REKISTERIN TIETOSISÄLTÖ 6 REKISTERIN

Lisätiedot

7 Poliisin henkilötietolaki 50

7 Poliisin henkilötietolaki 50 7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen

Lisätiedot

Sisällönhallinta, esteettämyys, henkilötiedot,

Sisällönhallinta, esteettämyys, henkilötiedot, CT30A3201 - WWW-sovellukset Sisällönhallinta, esteettämyys, henkilötiedot, Jouni.Ikonen lut.fi 12.11.13 1 Jouni Ikonen Sisällönhallintajärjestelmät content management system (CMS) Mahdollistaa joukon ihmisiä

Lisätiedot

Postinumero Kela. Käyntiosoite Nordenskiöldinkatu 12, Helsinki. Nimi Kanta-palvelujen tietosuojavastaava

Postinumero Kela. Käyntiosoite Nordenskiöldinkatu 12, Helsinki. Nimi Kanta-palvelujen tietosuojavastaava 1 Rekisterinpitäjä Nimi Kansaneläkelaitos Postiosoite PL 450 Postinumero 00056 Kela Puhelin 020 634 11 Käyntiosoite Nordenskiöldinkatu 12, 00250 Helsinki 2 Rekisteriasioita hoitava henkilö tai yhteyshenkilö

Lisätiedot

Toimeentulotuen rekisteriseloste

Toimeentulotuen rekisteriseloste Toimeentulotuen rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS 6. REKISTERIN PITÄMISEN PERUSTE

Lisätiedot

HENKILÖTIETOJEN KERÄÄMINEN KOULUTUKSEN ITSEARVIOINTIIN LIITTYVISSÄ KYSELYISSÄ

HENKILÖTIETOJEN KERÄÄMINEN KOULUTUKSEN ITSEARVIOINTIIN LIITTYVISSÄ KYSELYISSÄ TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO HENKILÖTIETOJEN KERÄÄMINEN KOULUTUKSEN ITSEARVIOINTIIN LIITTYVISSÄ KYSELYISSÄ Päivitetty 27.07.2010 www.tietosuoja.fi 2 ITSEARVIOINTIIN LIITTYVÄN KYSELYN TOTEUTTAMINEN Kyselyn

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖNNE; laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelyä koskevaksi laiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

LAUSUNTOPYYNTÖNNE; laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelyä koskevaksi laiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1264/03/2018 9.5.2018 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi marja.penttila@stm.fi VIITE Lausuntopyyntönne 12.4.2018 ja 23.4.2018 toimittamanne hallituksen esitysluonnos,

Lisätiedot

Vanhusten ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan asiakasrekisterin rekisteriseloste

Vanhusten ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan asiakasrekisterin rekisteriseloste Vanhusten ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan asiakasrekisterin rekisteriseloste Johtoryhmä 17.1.2012 SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT

Lisätiedot

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain HE 305/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Laatimispvm: 16.6.2008. Lue täyttöohjeet ennen tietosuojaselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.

Laatimispvm: 16.6.2008. Lue täyttöohjeet ennen tietosuojaselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. TIETOSUOJASELOSTE - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 Laatimispvm: 16.6.2008 Lue täyttöohjeet ennen tietosuojaselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa

Lisätiedot

Ajankohtaista opiskelijavalintojen uudistamisesta. Ilmari Hyvönen

Ajankohtaista opiskelijavalintojen uudistamisesta. Ilmari Hyvönen Ajankohtaista opiskelijavalintojen uudistamisesta Ilmari Hyvönen 21.5.2013 Opiskelijavalintojen uudistaminen Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016: Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Datan avaamisen reunaehdot. Katri Korpela Projektipäällikkö 6Aika - Avoin data ja rajapinnat

Datan avaamisen reunaehdot. Katri Korpela Projektipäällikkö 6Aika - Avoin data ja rajapinnat Datan avaamisen reunaehdot Katri Korpela Projektipäällikkö 6Aika - Avoin data ja rajapinnat 19.1.2016 Perinteinen manuaalinen tietopalvelu 1. Asiakas kysyy/pyytää asiakirjoja käyttöönsä/ kopioita omaan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5)

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) Laatimispäivä/Päivityspäivä 31.12.2014 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. nimi 2. pitäjä 3. vastuuhenkilö 4.

Lisätiedot

Tietosuojaseloste. Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24, EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) 12 ja 13 artikla. Urho Tuominen -konserni:

Tietosuojaseloste. Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24, EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) 12 ja 13 artikla. Urho Tuominen -konserni: Sivu 1 / 5 Tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24, EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) 12 ja 13 artikla Urho Tuominen -konserni: 1. Rekisterinpitäjä Urho Tuominen Oy (0143919-7) (1707453-2)

Lisätiedot

Rekisteri- ja tietosuojaseloste. REKISTERI- JA TIETOSUOJASELOSTE Varhaiskasvatuspalvelujen sijaisrekisteri Henkilötietolaki (523/99) 10 SISÄLTÖ

Rekisteri- ja tietosuojaseloste. REKISTERI- JA TIETOSUOJASELOSTE Varhaiskasvatuspalvelujen sijaisrekisteri Henkilötietolaki (523/99) 10 SISÄLTÖ REKISTERI- JA TIETOSUOJASELOSTE Varhaiskasvatuspalvelujen sijaisrekisteri Henkilötietolaki (523/99) 10 SISÄLTÖ 1 REKISTERIN NIMI 2 REKISTERINPITÄJÄ 3 REKISTERIASIOITA HOITAVA HENKILÖ 4 REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS

Lisätiedot

Tietosuojaasiat. yhdistysten näkökulmasta

Tietosuojaasiat. yhdistysten näkökulmasta Tietosuojaasiat yhdistysten näkökulmasta 2018 Pähkinänkuoressa Tietosuoja-asetus tullut voimaan 25.5.2016 Asetusta sovellettava viimeistään 25.5.2018 Pitkä siirtymäkausi: kansallinen lainsäädäntö tekeillä

Lisätiedot

Lapsen huolto- ja tapaamisoikeuden rekisteri

Lapsen huolto- ja tapaamisoikeuden rekisteri Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen

Lisätiedot

REKISTERÖIDYN TIEDONSAANTIOIKEUDET HENKILÖTIETOLAIN MUKAAN

REKISTERÖIDYN TIEDONSAANTIOIKEUDET HENKILÖTIETOLAIN MUKAAN 27. 28.5.2002 Liite 5. REKISTERÖIDYN TIEDONSAANTIOIKEUDET HENKILÖTIETOLAIN MUKAAN YLEINEN TIEDONSAANTIOIKEUS : REKISTERISELOSTE HENKILÖKOHTAINEN TIEDONSAANTIOIKEUS: - Rekisteröityjen informointi henkilötietojensa

Lisätiedot

Parik säätiön tietosuojaseloste

Parik säätiön tietosuojaseloste Parik säätiön tietosuojaseloste Sisällysluettelo 1. Rekisterin nimi... 2 2. Rekisterinpitäjä... 2 3. Rekisterin vastuuhenkilö... 2 4. Rekisteriasioita hoitava(t) henkilö(t)... 2 5. Rekisterin käyttötarkoitus...

Lisätiedot

Tiedon elinkaaren hallinta Henkilötietojen suoja

Tiedon elinkaaren hallinta Henkilötietojen suoja Tiedon elinkaaren hallinta Henkilötietojen suoja Ylitarkastaja Katja Ahola katja.ahola[at]om.fi Kuntien kyberturvallisuuspäivillä 4.10.2016 1 YKSITYISELÄMÄN SUOJAN LÄHTÖKOHTANA ON, ETTÄ YKSILÖLLÄ ON OIKEUS

Lisätiedot

Rekisteri kuntaan sijoitetuista lapsista

Rekisteri kuntaan sijoitetuista lapsista Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom

Lisätiedot

EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja henkilötiedot opintoasioissa General Data Protection Regulation (GDPR) (EU) 2016/679

EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja henkilötiedot opintoasioissa General Data Protection Regulation (GDPR) (EU) 2016/679 EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja henkilötiedot opintoasioissa General Data Protection Regulation (GDPR) (EU) 2016/679 9.11.2017 Ammattikorkeakoulujen opintoasiainpäivät, Vaasa Lakimies Anna Johansson,

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 8.4.2008 Täyttöohjeet erillisessä lomakkeessa. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Mikkelin ammattikorkeakoulu Opiskelijapalvelut

Lisätiedot

HE 112/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada vammaisten henkilöiden tulkkipalveluja koskevia

HE 112/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada vammaisten henkilöiden tulkkipalveluja koskevia HE 112/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada vammaisten henkilöiden tulkkipalveluja koskevia asiakastietoja ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

FINLANDIA-TALO Oy. REKISTERISELOSTE Kameravalvontajärjestelmä SISÄLTÖ

FINLANDIA-TALO Oy. REKISTERISELOSTE Kameravalvontajärjestelmä SISÄLTÖ FINLANDIA-TALO Oy REKISTERISELOSTE Kameravalvontajärjestelmä 19.11.2012 SISÄLTÖ 1 REKISTERIN NIMI 2 REKISTERINPITÄJÄ 3 REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4 REKISTERIASIOITA HOITAVA HENKILÖ 5 REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Salon kaupunki, 8.3.2017 709/07.01.01.02.00/2017 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 8.3.2017 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.

Lisätiedot