LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 497/03/2014. Liikenne- ja viestintäministeriö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 497/03/2014. Liikenne- ja viestintäministeriö"

Transkriptio

1 TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 497/03/2014 LAUSUNTO Liikenne- ja viestintäministeriö Viite: Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä ilmailulaiksi Asia: Tietosuojavaltuutetun lausunto YLEINEN OSA Yksityiselämän suoja on perusoikeus. Suomen perustuslain 10 :n 1 momentti sisältää lainsäädäntötoimeksiannon, jonka mukaan henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Eduskunnan perustuslakivaliokunta ja hallintovaliokunta ovat lausunnoissaan ottaneet kantaneet siihen, minkälaisista henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä asioista tulee säätää lain tasolla. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on lausunnoissaan (mm. PeVL 35/2008 vp), todennut, että henkilötietojen suojaa koskevan perusoikeussäännöksen kannalta tärkeitä sääntelykohteita ovat ainakin: rekisteröinnin tavoite, rekisteröitävien henkilötietojen sisältö, niiden sallitut käyttötarkoitukset mukaan luettuna tietojen luovutettavuus ja tietojen säilytysaika henkilörekisterissä sekä rekisteröidyn oikeusturva samoin kuin näiden seikkojen sääntelemisen kattavuus ja yksityiskohtaisuus lain tasolla. Hallintovaliokunnan, jonka toimialaan henkilötietokysymykset kuuluvat, linjanvedot henkilötietojen käsittelyn sääntelystä vastaavat perustuslakivaliokunnan edellä mainittua kantaa. Tämä käy ilmi muun muassa hallintovaliokunnan lausunnoista HaVL 16 ja 19/1998 vp sekä hallintovaliokunnan mietinnöistä HaVM 25 ja 26/1998 vp. Hallintovaliokunnan mukaan lain tasolla on ilmettävä ainakin perustuslakivaliokunnan edellä mainitussa lausunnossa mainitut asiat. Asetustasolla on hallintovaliokunnan kannan mukaan mahdollista antaa rekisterin tietosisältöä täydentäviä ja tarkentavia säännöksiä, kunhan lakitekstin perusteella voidaan riittävän selkeästi päätellä asetuksen tasoisen sääntelyn sisältö. Neuvonta ma-to 9:00-11:00 & 13:00-15:00 pe 9:00-12:00

2 TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO 2/6 Hallintovaliokunta on pitänyt kuitenkin asianmukaisena lähtökohtana pyrkimystä mahdollisimman yksityiskohtaisesti säätää henkilötietojen suojaan liittyvistä seikoista jo lain tasolla. Perustuslakivaliokunnan ja hallintovaliokunnan edellä mainitut linjanvedot henkilörekistereiden ja henkilötietojen käsittelyn sääntelystä on otettava huomioon myös silloin, kun tällaisia säännöksiä on tarkoitus sisällyttää erityislainsäädäntöön. Lähtökohtana on, että henkilötietojen käsittelyssä noudatetaan yleislakia, henkilötietolakia. Siitä poikkeamisen tai sen täsmentämisen tarve on perusteltava. Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt Tietosuojavaltuutetulta lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi ilmailulaiksi. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi ilmailulaki, jolla voimassa oleva laki kumottaisiin. Esityksen mukaisella uudella ilmailulailla säänneltäisiin ilmailua Suomessa ja ilmailua suomalaisella ilma-aluksella Suomen ulkopuolella. Laissa säädettäisiin muun muassa ilma-aluksia ja niiden henkilöstöä samoin kuin ilmailua palvelevaa maahenkilöstöä koskevista turvallisuus- ja kelpoisuusvaatimuksista, ilmailun luvista ja rekistereistä, lentopaikoista ja maalaitteista, lentoasemien maahuolinnasta, siviili-ilmailun turvaamisesta, lennonvarmistuksesta, ilmailuonnettomuuksien tutkinnasta, ilmailun etsintä- ja pelastuspalvelusta sekä seuraamuskäytännöistä. Nyt lausunnon kohteena oleva esitys ilmailulaiksi sääntelee oikeudesta kerätä, tallettaa sekä muutoin käsitellä henkilötietoja määriteltyä käyttötarkoitusta varten. Henkilötietolaki on suhteessa esityksen kohteena olevaan lainsäädäntöehdotukseen siten yleislaki, jota sovelletaan toissijaisesti. Lain suhde henkilötietolakiin on huomioitu lakiehdotuksen 12 :ssä, jossa todetaan henkilötietolakia sovellettavan 2 luvussa säädettyjen ilma-alus- ja lupakirjarekisterien osalta. Ehdotuksen osalta tulisi kuitenkin harkita, olisiko yleisviittaus henkilötietolakiin kuten Henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan, mitä henkilötietolaissa (523/1999) säädetään syytä kirjoittaa heti lain alkupuolelle. YKSITYISKOHTAINEN TARKASTELU Ilmailulaki 13 Perustietojen tallettaminen rekistereihin Ehdotuksen 13 :n 3 momentin mukaan sekä ilma-alusrekisteriin että lupakirjarekisteriin saa tallettaa luonnollisesta että oikeushenkilöstä 1 momentissa esitettyjen tietojen lisäksi seuraavat pykälän 3 momentin 2 kohdassa esitetyt tiedot: konkurssista, velkajärjestelystä, yrityssaneerauksesta tai takavarikosta.

3 TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO 3/6 Pykälästä tai sen perusteluista ei käy tarkemmin ilmi, mikä on kyseisten tietojen käyttötarkoitus sekä millä perusteella ne ovat tarpeellisia sekä ilma-alusrekisterin että lupakirjarekisterin osalta. On syytä arvioida, onko tällaisten tietojen kerääminen välttämätöntä suhteessa kysymyksessä olevien rekisterien käyttötarkoituksiin sekä perusteltava millä tavoin. Ehdotusta on syytä täsmentää lisäperusteluilla. Lisäksi edellä esitettyjen tietojen osalta epäselväksi jää niiden säilytysajat ilmaalusrekisterissä ja lupakirjarekisterissä. Mikäli ehdotuksen 21 :ää sovellettaisiin ilmaalusrekisterin osalta, kyseiset tiedot säilytettäisiin sen mukaisesti pysyvästi ilmaalusrekisterissä. Epäselväksi tämän osalta jää, millä perusteella tällaisia tietoja katsottaisiin mahdolliseksi säilyttää ilma-alusrekisterissä pysyvästi? Ehdotuksen 23 puolestaan koskee lupakirjarekisterissä olevien tietojen poistamista, eikä siinä ole säädetty lainkaan edellä esitettyjen tietojen poistamisesta. 15 Tietojen tallettaminen lupakirjarekisteriin Nyt lausunnon kohteena olevassa ehdotuksessa on esitetty laajennettavaksi lain 15 :ää. Ehdotuksen 15 :n perusteluissa todetaan, että Uutena arkaluonteisena tietona rekisteriin voitaisiin tallentaa myös tieto alkoholin tai huumaavan aineen käyttämistä muun kulkuvälineen tai aluksen ohjaamisessa siten, kuin siitä on säädetty rikoslain 23 luvussa. Perusteluista ei käy tarkemmin ilmi, miten tällaisten tietojen tallettaminen on tarpeellista suhteessa rekisterin käyttötarkoitukseen. On huomattava, että erityisesti arkaluonteisten tietojen osalta on syytä perustella, miksi ne katsotaan tarpeellisiksi. Ehdotusta on tältä osin syytä täsmentää. Lisäksi pykälässä todetaan, että Jos rekisteriin merkityissä tiedoissa tapahtuu muutos, luvan haltijan on ilmoitettava siitä Liikenteen turvallisuusvirastolle 14 päivän kuluessa. Epäselväksi jää, mistä tietojen muutoksesta rekisteröidyn tulee ilmoittaa, kun pykälässä on viitattu muun muassa syyllistymisestä eri liikenneturvallisuutta vaarantaviin rikoksiin, tai näiden esitutkintaan, syyteharkintaan jne. Tähän liittyen on huomattava, että henkilötietolain 9 :n mukaisesti rekisterinpitäjän on huolehdittava siitä, ettei virheellisiä, epätäydellisiä tai vanhentuneita henkilötietoja käsitellä (virheettömyysvaatimus). Rekisterinpitäjän velvollisuutta arvioitaessa on otettava huomioon henkilötietojen käsittelyn tarkoitus sekä käsittelyn merkitys rekisteröidyn yksityisyyden suojalle. Tämän lisäksi henkilötietolain 29 :n mukaan rekisterinpitäjän on ilman aiheetonta viivytystä oma-aloitteisesti tai rekisteröidyn vaatimuksesta oikaistava, poistettava tai täydennettävä rekisterissä oleva, käsittelyn tarkoituksen kannalta virheellinen, tarpeeton, puutteellinen tai vanhentunut henkilötieto. Rekisterinpitäjän on myös estettävä tällaisen tiedon leviäminen, jos tieto voi vaarantaa rekisteröidyn yksityisyyden suojaa tai hänen oikeuksiaan. Lisäksi huomio kiinnittyy erityisesti myös siihen, että ehdotuksen 50 :ssä nimenomaan säädetään Liikenteen turvallisuusvirastolle tiedonsaantioikeus eri viranomaisilta kyseisistä rikos ym. tiedoista. Ehdotusta on tältä osin tarpeen täsmentää.

4 TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO 4/6 Ehdotuksen 15 :n 1 momentin mukaan...lupakirjarekisteriin saa tallettaa tietoja henkilöstä, joka on hakenut Liikenteen turvallisuusvirastolta lupakirjaa, kelpoisuustodistusta, kelpuutusta tai hyväksyntää tai jolla on tällainen lupa. Tämän lisäksi kyseisessä momentissa luetellaan muun muassa rikos, esitutkinta ym. muita tietoja, joiden osalta huomautan, että myös nämä ovat arkaluonteisia tietoja. Kuitenkin pykälän 2 momentissa todetaan, että Lupaa koskevaa päätöksentekoa ja valvontaa varten rekisteriin saa lisäksi tallettaa seuraavat arkaluonteiset tiedot, jonka 2 kohdassa toistetaan edellä 1 momentissa mainitut tiedot. Epäselväksi esitetyn pykäläehdotuksen osalta jää, mikä on 1 momentissa olevien tietojen käyttötarkoitus ja millä tavoin se eroaa 2 momentista esitetystä tarkoituksesta lupaa koskevasta päätöksenteosta? Ehdotusta tulee tältä osin täsmentää. 21 Tietojen säilyttäminen Ehdotuksen 21 :n mukaan Ilma-alusrekisteriin merkityt tiedot säilytetään pysyvästi. Rekisteristä poistetut tiedot säilytetään pysyvästi rekisterin yhteydessä pidettävässä arkistossa. Kiinnitän huomiota siihen, että edellä esitettyä säilytysaikaa lienee arvioitava suhteessa arkistolakiin huomioon ottaen henkilötietolain 34 ja 35 :ssä säädetty. Arkistolain ohjaus ja valvonta kuuluu Arkistolaitokselle. 23 Tietojen poistaminen lupakirjarekisteristä Ehdotuksen 23 :ssä säädettäisiin lupakirjarekisterissä olevien tietojen poistamisesta. Pykälässä on mainittu ainoastaan rikostietojen säilyttämis- ja poistoajoista, eikä tässä yhteydessä ole esitetty esimerkiksi lupakirjojen, kelpoisuustodistusten sekä terveydentilatietojen ja muiden lupakirjarekisteriin tallennettavien henkilötietojen säilytysajoista ja poistamisesta. Epäselväksi jää, missä ajassa luvan lakkaamisen jälkeen tiedot poistetaan rekisteristä. Epäselväksi jää myös niiden lupaa hakeneiden tietojen poistaminen, joille lupaa ei ole myönnetty. Säilytysaikojen määrittelyssä on otettava huomioon henkilötietolain 9 :n mukainen tarpeellisuusvaatimus. Käsiteltävien henkilötietojen tulee olla määritellyn henkilötietojen käsittelyn tarkoituksen kannalta tarpeellisia ja rekisterinpitäjän on huolehdittava siitä, ettei virheellisiä, epätäydellisiä tai vanhentuneita henkilötietoja käsitellä. Rekisterinpitäjän velvollisuutta arvioitaessa on otettava huomioon henkilötietojen käsittelyn tarkoitus sekä käsittelyn merkitys rekisteröidyn yksityisyyden suojalle. Erityisesti arkaluonteisten tietojen osalta säilytysaikojen täsmällinen määrittely on olennaista ja sääntelyn tulee näin ollen olla riittävän selkeää ja tarkkarajaista. Tietosuojavaltuutettu pitää tärkeänä sen varmistamista, että rekisterinpitäjällä on käytännössä mahdollisuus noudattaa kyseisiä määräaikoja ja tietojen poistamisesta huolehditaan lain edellyttämällä tavalla.

5 TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO 5/6 50 Liikenteen turvallisuusviraston oikeus tietojen saantiin Ehdotuksen 50 :n 1 momenttiin esitetään lisättäväksi ilma-aluksen ja muun kulkuvälineen kuljettaminen ja ohjaaminen huumaavaan aineen vaikutuksen alaisena niiden asioiden listalle, joista Liikenteen turvallisuusvirastolla olisi oikeus saada luvan myöntämisen, uusimisen ja peruuttamisen edellytysten arviointia varten tieto erilaisista rekistereistä salassapitosäännösten estämättä. Ehdotuksessa ei ole kuitenkaan perusteltu, millä tavoin tiedonsaantioikeuden laajentaminen ja kyseisten tietojen kerääminen katsotaan tarpeelliseksi. Ehdotusta on tältä osin syytä täsmentää. 116 Lennonvarmistustoiminnan tallenteet Ehdotuksen 116 :n 2 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarkemmat määräykset tallentamistavoista ja tallenteiden säilyttämisajoista ottaen huomioon ilmailuonnettomuuksien, vaaratilanteiden ja poikkeamien tutkimustarpeet, käytettävän tallennustekniikan ja vastaavat seikat. Tältä osin on huomattava, että mikäli kyseiset tallenteet muodostavat henkilötietolain 3 :n 1 momentin 3 kohdan mukaisen henkilörekisterin, säilytysajoista tulee säätää lailla eduskunnan perustuslaki- ja hallintovaliokunnan edellyttämällä tavalla. Säännöksen perusteluissa todetaan, että Tallenteiden säilyttämisestä on tarpeen säätää lailla, koska erityisesti puhelin- ja radioliikenteessä ja mahdollisessa muussakin viestiliikenteessä yksityisyydensuojakysymykset nousisivat muutoin esiin. Kuitenkaan kysymyksessä olevien tallenteiden säilytysajoista ei ole säädetty lain tasolla siten kuin perusteluissa esitetään. 122 Hätäpaikannuslähetinrekisteri Ehdotetun 122 :n 6 momentin mukaan Henkilötiedot poistetaan rekisteristä kolmen vuoden kuluttua sen vuoden päättymisestä, jonka aikana tiedot ilma-aluksen hätäpaikannuslähettimestä on poistettu rekisteristä ilma-aluksen omistajan, haltijan tai käyttäjän pyynnöstä. Säännöksen osalta epäselväksi jää, mikä on henkilötietojen säilytysaika siinä tapauksessa, mikäli kyseisiä tietoja ei pyydetä poistettavaksi? Ehdotusta tulee täsmentää tältä osin. 155 Valvontatiedostot Ehdotuksen 155 :n mukaan Liikenteen turvallisuusviraston tämän lain perusteella antamista luvista, oikeuksista ja hyväksynnöistä pidetään rekistereitä. Niihin sovelletaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia ja henkilötietolakia sekä mitä tämän lain 2 luvussa säädetään.

6 TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO 6/6 Kyseisen pykälän osalta epäselväksi jää, onko säännöksessä tarkoitus säätää päällekkäin jo 2 luvussa esitetyistä tiedoista. Lisäksi pykälä ei myöskään vaikuta olevan riittävän täsmällinen, sillä siitä ei käy ilmi, mitä kyseiset valvontatiedostot sisältävät, mitä rekistereitä pykälässä tarkoitetaan ja mihin rekisteriin tiedot on tarkoitus tallettaa sekä sovelletaanko niihin 2 luvussa säädettyjä ilma-alusrekisteriä vai lupakirjarekisteriä koskevia säännöksiä, jossa mm. säilytysajat poikkeavat toisistaan. Lain perustelutkaan eivät anna tarkempaa kuvaa näistä seikoista. Säännöksen sisältöä on siten syytä täsmentää. Tämän osalta lienee myös harkittava, olisiko pykälän sisältö mahdollista sijoittaa muualle lakiehdotusta, jotta sääntely muodostuisi selkeämmäksi kokonaisuus huomioon ottaen. Muita huomioita Ehdotuksen 2 luvun otsikolle Ilmailulain rekisterit lienee harkittava vaihtoehtoisia nimiä, sillä nyt kysymyksessä oleva esitys sisältää myös muita rekistereitä 2 luvussa säädettyjen lisäksi. JOHTOPÄÄTÖS Esitetyssä sääntelyssä ei ole kaikilta osin noudatettu perustuslain 10 :n 1 momentin sekä perustuslakivaliokunnan ja hallintovaliokunnan tulkintakäytännön asettamia vaatimuksia henkilötietojen käsittelyyn sekä sitä koskevaan sääntelyyn liittyen. Ehdotettua sääntelyä, erityisesti rekisteriin talletettavien tietojen säilytysaikojen osalta tulee tarkastella henkilötietojen käsittelyä koskevien säännösten ja vaatimusten kannalta sekä täsmentää edellä esitetyllä tavalla. Tietosuojavaltuutetun sijaisena, toimistopäällikkö Heljä-Tuulia Pihamaa Ylitarkastaja Jenni Jaakola

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3498/03/2015 LAUSUNTO 21.12.2015 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi Viite: Hallituksen esitys eduskunnalle ajoneuvoliikennerekisterilain muuttamisesta

Lisätiedot

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2815/03/13. Oikeusministeriö

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2815/03/13. Oikeusministeriö TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 2815/03/13 LAUSUNTO 15.10.2013 Oikeusministeriö oikeusministerio@om.fi Viite: Luonnos hallituksen esitykseksi Eduskunnalle laeiksi vankeuslain ja tutkintavankeuslain

Lisätiedot

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2025/03/12. Puolustusministeriö

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2025/03/12. Puolustusministeriö TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 2025/03/12 LAUSUNTO 21.9.2012 / Puolustusministeriö kirjaamo@defmin.fi Viite: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1277/031/2018

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1277/031/2018 TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1277/031/2018 Eduskunnan sivistysvaliokunta siv@eduskunta.fi Asia HE 40/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1163/031/2018

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1163/031/2018 TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1163/031/2018 Eduskunnan hallintovaliokunta HaV@eduskunta.fi Asia HE 16/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa

Lisätiedot

Ilma-alusrekisteri ja tiedonluovutus

Ilma-alusrekisteri ja tiedonluovutus Ilma-alusrekisteri ja tiedonluovutus 19.11.2015 Päivi Karkkola Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ilmailulaki (864/2014) Voimaan 7.11.2014 Ilmailulain 2 luku käsittelee ilma-alus- ja lupakirjarekisteriä

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3835/03/ Lausuntopyyntönne , STM/3551/2017, STM090:00/2017

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3835/03/ Lausuntopyyntönne , STM/3551/2017, STM090:00/2017 LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3835/03/2017 19.1.2018 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi VIITE Lausuntopyyntönne 13.12.2017, STM/3551/2017, STM090:00/2017 LAUSUNTOPYYNTÖNNE Pyysitte

Lisätiedot

Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen. Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike

Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen. Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL 18.11.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Yksityisyydensuoja perusoikeutena Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2135/03/2016 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2135/03/2016 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö Dnro 2135/03/2016 '15.8.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi aikuistenperusopetus@minedu.fi Lausuntopyyntö ehdotuksesta hallituksen esitykseksi perusopetuslain 46 :n muuttamisesta Pyysitte

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1382/03/

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1382/03/ LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1382/03/2017 4.5.2017 Sosiaali- ja terveysministeriö Neuvotteleva virkamies Kirsi Ruuhonen kirjaamo@stm.fi kirsi.ruuhonen@stm.fi VIITE Lausuntopyyntönne 31.4.2017,

Lisätiedot

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 1919/03/2013. Liikenne- ja viestintäministeriö

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 1919/03/2013. Liikenne- ja viestintäministeriö TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1919/03/2013 LAUSUNTO 2.9.2013 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi Kaisa.Mannisto@lvm.fi Viite: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi

Lisätiedot

LAUSUNTO LAUSUNTOPYYNTÖNNE KOKEILULAISTA TIETOSUOJAVALTUUTETUN LAUSUNTO. Yleistä henkilötietojen käsittelystä säätämisestä

LAUSUNTO LAUSUNTOPYYNTÖNNE KOKEILULAISTA TIETOSUOJAVALTUUTETUN LAUSUNTO. Yleistä henkilötietojen käsittelystä säätämisestä TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO LAUSUNTO Dnro 1519/03/2014 13.06.2014 Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi VIITE Lausuntopyyntönne 04.06.2014, VM35:00/2014 LAUSUNTOPYYNTÖNNE KOKEILULAISTA

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 1087/03/2014 '

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 1087/03/2014 ' Dnro 1087/03/2014 '30.05.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö Eeva-Riitta Pirhonen varhaiskasvatuslaki@minedu.fi kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3922/03/ Lausuntopyyntönne , STM/4070/2017, STM100:00/2017

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3922/03/ Lausuntopyyntönne , STM/4070/2017, STM100:00/2017 LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3922/03/2017 18.1.2018 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi VIITE Lausuntopyyntönne 22.12.2017, STM/4070/2017, STM100:00/2017 LAUSUNTOPYYNTÖNNE Pyysitte

Lisätiedot

Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste

Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste Sisällys 1. REKISTERIN NIMI... 2 2. REKISTERINPITÄJÄ... 2 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ... 2 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT... 2 5. REKISTERIN

Lisätiedot

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 19/2005 vp. Hallituksen esitys eräiksi kiinteistöjen omistajatietojen ajantasaisuutta parantaviksi säännöksiksi JOHDANTO

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 19/2005 vp. Hallituksen esitys eräiksi kiinteistöjen omistajatietojen ajantasaisuutta parantaviksi säännöksiksi JOHDANTO HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 19/2005 vp Hallituksen esitys eräiksi kiinteistöjen omistajatietojen ajantasaisuutta parantaviksi säännöksiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 14 päivänä kesäkuuta 2005

Lisätiedot

Tutkittavan informointi ja suostumus

Tutkittavan informointi ja suostumus Tutkittavan informointi ja suostumus yhdistettäessä tutkittavilta kerättyjä tietoja rekisteritietoihin Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto 9.12.2010 Kysy rekisteritutkimuksen luvista

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2407/03/2015 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2407/03/2015 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö Dnro 2407/03/2015 '5.10.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi anna.kankaanpaa@minedu.fi Lausuntopyyntö hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle laeiksi opiskelijavalintarekisteristä,

Lisätiedot

Tanja Jaatinen VN/3618/2018 VN/3618/2018-OM-2

Tanja Jaatinen VN/3618/2018 VN/3618/2018-OM-2 Lausunto 1 (4) Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntönne 2.7.2018 (OKM/34/010/2018) Oikeusministeriön lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi valtakunnallisista opinto-

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE 1 (3) Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24. Mervi Suuronen Metsä Board Oyj Revontulenpuisto 2 02100 Espoo

TIETOSUOJASELOSTE 1 (3) Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24. Mervi Suuronen Metsä Board Oyj Revontulenpuisto 2 02100 Espoo TIETOSUOJASELOSTE 1 (3) Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Metsä Board Oyj Revontulenpuisto 2 02100 Espoo p. 010 4611 Laatimispäivä: 5.2.2015 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja/tai

Lisätiedot

OPPILASREKISTERISELOSTE

OPPILASREKISTERISELOSTE OPPILASREKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 mukainen REKISTERISELOSTE ja lain 24 :n mukainen INFORMOINTI Laatimispvm: 2.1.2017 1. Rekisterinpitäjä Nimi Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta /

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

Kansallinen tietosuojalaki

Kansallinen tietosuojalaki Kansallinen tietosuojalaki Juhta/VAHTI -työpaja 18.5.2018 Tanja Jaatinen, OM 1 NYKYTILA Perustuslain 10 :n 1 mom. Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 3092/03/2015 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 3092/03/2015 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö Dnro 3092/03/2015 '19.11.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman nuorisolain uudistamista valmistelleen työryhmän muistiosta Nuorisolain

Lisätiedot

Tiedon elinkaaren hallinta Henkilötietojen suoja

Tiedon elinkaaren hallinta Henkilötietojen suoja Tiedon elinkaaren hallinta Henkilötietojen suoja Ylitarkastaja Katja Ahola katja.ahola[at]om.fi Kuntien kyberturvallisuuspäivillä 4.10.2016 1 YKSITYISELÄMÄN SUOJAN LÄHTÖKOHTANA ON, ETTÄ YKSILÖLLÄ ON OIKEUS

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 389/03/ LAUSUNTOPYYNTÖNNE LUONNOKSESTA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALINNANVAPAUSLAINSÄÄDÄNNÖKSI

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 389/03/ LAUSUNTOPYYNTÖNNE LUONNOKSESTA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALINNANVAPAUSLAINSÄÄDÄNNÖKSI LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 389/03/2017 14.3.2017 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi VIITE Lausuntopyyntönne 31.1.2017, STM068:00/2015 LAUSUNTOPYYNTÖNNE LUONNOKSESTA SOSIAALI-

Lisätiedot

Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu. Yhteystiedot (osoite, puhelin)

Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu. Yhteystiedot (osoite, puhelin) Henkilötietolaki (523/99) 10 mukainen REKISTERISELOSTE ja lain 24 :n mukainen INFORMOINTI Laatimispvm: 05.10.2016 1. Rekisterinpitäjä Nimi Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu Yhteystiedot

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5)

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) Laatimispäivä/Päivityspäivä 24.8.2016 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. nimi 2. pitäjä 3. vastuuhenkilö 4.

Lisätiedot

7 Poliisin henkilötietolaki 50

7 Poliisin henkilötietolaki 50 7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen

Lisätiedot

Laki yksityisyyden suojasta työelämässä

Laki yksityisyyden suojasta työelämässä Laki yksityisyyden suojasta työelämässä Perustuslain 10 Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Luottamusmieskurssi A evankelis- luterilaisen

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS

REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS Päivitetty 15.09.2010 www.tietosuoja.fi 2 Sisällysluettelo 1. Mistä informointivelvoitteessa on kysymys 3 2. Ketä informointivelvoite

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖNNE; laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelyä koskevaksi laiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

LAUSUNTOPYYNTÖNNE; laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelyä koskevaksi laiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1264/03/2018 9.5.2018 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi marja.penttila@stm.fi VIITE Lausuntopyyntönne 12.4.2018 ja 23.4.2018 toimittamanne hallituksen esitysluonnos,

Lisätiedot

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain HE 305/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu LAUSUNTO 03.05.2017 HEL7M0515-6 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Viite HE 72/2016 vp, PeVL 64/2016 vp Asia Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3011/05/2015 27.11.2015 Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi irmeli.vuori@vm.fi anu.pietarinen@vm.fi Viite VM042:00/2015 Lausuntopyyntönne sijoitusrahastodirektiivin

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 10 /2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Katuosoite:

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2415/03/2011 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2415/03/2011 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö Dnro 2415/03/2011 '30.11.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriö Hallituksen esitysluonnos Eduskunnalle laiksi yliopistolain 36 ja 38 :n, ammattikorkeakoululain sekä opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä

Lisätiedot

Henkilötietojen käsittely tietosuojalain voimaantulon viivästyessä

Henkilötietojen käsittely tietosuojalain voimaantulon viivästyessä Henkilötietojen käsittely tietosuojalain voimaantulon viivästyessä Kuntaliiton ohje 18.5.2018 Taustaa Komission ehdotukset tammikuussa 2012 Make Europe fit for the digital age» http://ec.europa.eu/justice/data-protection/reform/index_en.htm»

Lisätiedot

Henkilötietojen käsittelyn näkökulmasta kiinnitin muistiossa seuraaviin seikkoihin.

Henkilötietojen käsittelyn näkökulmasta kiinnitin muistiossa seuraaviin seikkoihin. TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 2280/03/2016 Lausunto 15.9.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi tomi.lindholm@lvm.fi joel.karjalainen@lvm.fi Viitaten lausuntopyyntöönne postilain arviomuistiosta

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja

Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 19.1.2017 Liisa Murto Kynnys ry Itsemääräämisoikeus Perustuu perus- ja ihmisoikeuksiin Itsemääräämisoikeus lähtee jokaisen

Lisätiedot

HAMINAKOTKA SATAMA OY:N VISY ACCESS GATE- KULUNVALVONTAOHJELMISTON REKISTERISELOSTE

HAMINAKOTKA SATAMA OY:N VISY ACCESS GATE- KULUNVALVONTAOHJELMISTON REKISTERISELOSTE REKISTERISELOSTE 1(5) HAMINAKOTKA SATAMA OY:N VISY ACCESS GATE- KULUNVALVONTAOHJELMISTON REKISTERISELOSTE Kallio Timo Turvallisuuspäällikkö puh. 020 790 8851 timo.kallio@haminakotka.fi Kosunen Kim Turvatekniikka-asiantuntija

Lisätiedot

Rekisteri on perustettu Rauman kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan terveyspalvelujen käyttöä varten.

Rekisteri on perustettu Rauman kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan terveyspalvelujen käyttöä varten. TIETOSUOJASELOSTE 1 (5) 1. Rekisterin nimi Tartunta- ja infektiotautien seurantarekisteri Laatimispvm: 24.4.2015/17.4.2019 2. Rekisterinpitäjä Rauman sosiaali- ja terveysvaliokunta Steniuksenkatu 2 26100

Lisätiedot

Perusopetuslain mukaisen aamu ja iltapäivätoiminnan järjestäminen. Haapaveden kaupunki, kasvatus ja koulutuslautakunta

Perusopetuslain mukaisen aamu ja iltapäivätoiminnan järjestäminen. Haapaveden kaupunki, kasvatus ja koulutuslautakunta Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterin nimi Perusopetuslain mukaisen aamu ja iltapäivätoiminnan järjestäminen 2. Rekisterinpitäjä Haapaveden kaupunki, kasvatus ja koulutuslautakunta PL 40, 86601

Lisätiedot

HE 193/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi geenitekniikkalain

HE 193/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi geenitekniikkalain HE 193/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi geenitekniikkalain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi geenitekniikkalakia. Nykyisiä geenitekniikan lautakunnan pääsihteerin tehtäviä

Lisätiedot

Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste

Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste Sisällys 1. REKISTERIN NIMI... 2 2. REKISTERINPITÄJÄ... 2 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ... 2 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT... 2 5. REKISTERIN

Lisätiedot

Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu. JUDO-työpaja

Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu. JUDO-työpaja Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu JUDO-työpaja 20.5.2019 Yleislait voimaan 1.1.2019 Tietosuojalaki (1050/2018) Laki henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen

Lisätiedot

Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Viite: Lausuntopyyntönne (OKM/34/010/2018)

Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Viite: Lausuntopyyntönne (OKM/34/010/2018) Opetus- ja kulttuuriministeriölle Viite: Lausuntopyyntönne 2.7.2018 (OKM/34/010/2018) Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun

Lisätiedot

hallintovaliokunnalle.

hallintovaliokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 18/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain ja henkilötietojen käsittelystä rajavartiolaitoksessa annetun

Lisätiedot

Henkilörekisteristerin lainmukaisuus KANTELU

Henkilörekisteristerin lainmukaisuus KANTELU ANONYMISOITU PÄÄTÖS 10.02.2014 Dnro OKV/628/1/2012 OKV/639/1/2013 1/12 ASIA Henkilörekisteristerin lainmukaisuus KANTELU Kantelija arvostelee 25.4.2012 päivätyssä kantelussaan Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

SOTKAMON KUNTA TIETOSUOJASELOSTE 1(5) Henkilötietolaki (523 / 1999) 10 ja 24

SOTKAMON KUNTA TIETOSUOJASELOSTE 1(5) Henkilötietolaki (523 / 1999) 10 ja 24 SOTKAMON KUNTA TIETOSUOJASELOSTE 1(5) 1. Rekisterinpitäjä 2. Vastuu- ja yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa Sotkamon kunta Markkinatie 1, 88600 Sotkamo 08 6155811 kirjaamo@sotkamo.fi Sivistysjohtaja

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 11.2.2014 1. Rekisterinpitäjä Nimi Hevostoiminta Laukki Yksityinen elinkeinonharjoittaja, Y-tunnus 2601111-1 Yhteystiedot Puh: 040-186 2222,

Lisätiedot

Lausunto poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamisesta laaditusta työryhmämuistiosta

Lausunto poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamisesta laaditusta työryhmämuistiosta Lausunto 1 (4) Valtiovarainministeriölle Lausuntopyyntönne 16.8.2018, VM115:00/2016 Lausunto poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamisesta laaditusta työryhmämuistiosta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Eläketurvakeskuksen lausunto Eläketurvakeskuksen kanta asiakastietolakiin

Lisätiedot

Pyydettynä lisäselvityksenä esitän kunnioittavasti seuraavan.

Pyydettynä lisäselvityksenä esitän kunnioittavasti seuraavan. Rikosoikeuden apulaisprofessori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 16.10.2017 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys (HE) 41/2017 vp eduskunnalle laiksi rikostorjunnasta

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE 1(5) Turvallisuusyksikkö

REKISTERISELOSTE 1(5) Turvallisuusyksikkö REKISTERISELOSTE 1(5) SATAMAN ALUEELLISEN KAMERAVALVONNAN REKISTERISELOSTE Kallio Timo Turvallisuuspäällikkö puh. 020 790 8851 timo.kallio@haminakotka.fi Kosunen Kim Turvatekniikka-asiantuntija puh. 020

Lisätiedot

Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta (HE 5/2015 vp)

Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta (HE 5/2015 vp) Teuvo Pohjolainen 16.6.2015 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta (HE 5/2015 vp) Perustuslakivaliokunnan pyytämänä

Lisätiedot

Lastenvalvojan rekisteriseloste

Lastenvalvojan rekisteriseloste Lastenvalvojan rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS 6. REKISTERIN PITÄMISEN PERUSTE

Lisätiedot

Kai Paananen, p Reumantie 4, Heinola. 3. Rekisterin nimi Aikuisten työpajojen ja työllisyydenhoidon asiakasrekisteri

Kai Paananen, p Reumantie 4, Heinola. 3. Rekisterin nimi Aikuisten työpajojen ja työllisyydenhoidon asiakasrekisteri 1. Rekisterinpitäjä Rauhankatu 3 18100 Heinola 2. Rekisterin vastuuhenkilö Kai Paananen, p. 044 469 4297 Reumantie 4, 18100 Heinola Rekisterin yhdyshenkilö Henkilö, johon voit ottaa yhteyttä henkilötietojen

Lisätiedot

Laki. alusrekisterilain muuttamisesta

Laki. alusrekisterilain muuttamisesta Laki alusrekisterilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan alusrekisterilain (512/1993) 4, 11 ja 35, 45 :n 2 momentti ja 46, sellaisena kuin niistä on 4 osaksi laeissa 486/2004 ja 1292/2009,

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE. 4. Rekisterin käyttötarkoitus ja henkilötietojen käsittelyn peruste

TIETOSUOJASELOSTE. 4. Rekisterin käyttötarkoitus ja henkilötietojen käsittelyn peruste TIETOSUOJASELOSTE Katto2000 Oy noudattaa menettelytapoja ja prosesseja, joilla suojataan henkilötietoja tietosuojalainsäädännön vaatimusten mukaisesti. Tämä tietosuojaseloste sisältää tietojen keräämisen

Lisätiedot

Rekisteri- ja tietosuojaseloste. Yksityiset perhepäivähoitajat

Rekisteri- ja tietosuojaseloste. Yksityiset perhepäivähoitajat REKISTERI- JA TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 SISÄLTÖ 1 REKISTERIN NIMI 2 REKISTERINPITÄJÄ 3 REKISTERIASIOITA HOITAVA HENKILÖ 4 REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS 5 REKISTERIN TIETOSISÄLTÖ 6 REKISTERIN

Lisätiedot

Johannes Heikkonen Turun Yliopisto. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle. HE 111/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle nuorisolaiksi.

Johannes Heikkonen Turun Yliopisto. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle. HE 111/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle nuorisolaiksi. Johannes Heikkonen Turun Yliopisto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 111/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle nuorisolaiksi Taustaa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi nuorisolaki, joka

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 235/2004 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 235/2004 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 235/2004 vp Hallituksen esitys laiksi maistraattien eräistä henkilörekistereistä sekä laeiksi avioliittolain, rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain, lahjanlupauslain ja holhoustoimesta

Lisätiedot

Hallintovaliokunnalle

Hallintovaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 51/2002 vp Hallituksen esitys laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallintovaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta

Lisätiedot

Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä

Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä Lausunto 04.12.2017 168 K Asia: OM 21/41/2016 Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä 1 LUKU.

Lisätiedot

Kehittämis- ja talousosasto/työllisyyspalvelut Työllisyyspäällikkö Riitta Hakala Valtakatu Kemi p

Kehittämis- ja talousosasto/työllisyyspalvelut Työllisyyspäällikkö Riitta Hakala Valtakatu Kemi p Lapin työllistymistä edistävä REKISTERISELOSTE monialainen yhteispalvelu Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 12.7.2016 1. Rekisterinpitäjä Nimi: Kemin kaupunginhallitus Lapin Työ- ja elinkeinotoimisto

Lisätiedot

ASIAA TIETOSUOJASTA 4/ HENKILÖTIETOLAKI HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN OHJAAJANA

ASIAA TIETOSUOJASTA 4/ HENKILÖTIETOLAKI HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN OHJAAJANA Terveydenhuollon 28. atk-päivät, 27. - 28.5.2002 Ajankohtaista tietosuojasta / Liite 2 ASIAA TIETOSUOJASTA 4/1999 7.6.1999 HENKILÖTIETOLAKI HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN OHJAAJANA Tietosuojavaltuutetun tehtävänä

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Katuosoite: Kuopion

Lisätiedot

Lausunto Yleiset kommentit erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta 5 :stä ja rikostuomioita ja rikkomuksia koskevasta 6 :stä.

Lausunto Yleiset kommentit erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta 5 :stä ja rikostuomioita ja rikkomuksia koskevasta 6 :stä. Lausunto TRAFI/236806/04.04.05.03/2017 07.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuoja-asetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh:

REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh: REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh: 0505490789 Sp: mikko.lounela@hahmoterapia.com REKISTERIN NIMI Tmi

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI TIETOSUOJASELOSTE

VIRTAIN KAUPUNKI TIETOSUOJASELOSTE Sivu 1/6 REKISTERIN NIMI Opiskeluhuollon koulukuraattorien asiakastietorekisteri Rekisterinpitäjä Virtain kaupunki postiosoite: PL 85, 34801 Virrat käyntiosoite: Sairaalantie 1, 34800 Virrat puhelin: (03)

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE 1(5) KOTKAN SATAMATALOT OY

REKISTERISELOSTE 1(5) KOTKAN SATAMATALOT OY REKISTERISELOSTE 1(5) MERITUULI TOIMISTORAKENNUKSEN KAMERAVALVONNAN REKISTERISELOSTE Rossi Eija Kaupallinen johtaja puh. 020 790 8802 eija.rossi@haminakotka.fi Aalto Mari-Anne Isännöitsijä puh. 020 790

Lisätiedot

Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41, Järvenpää. Jari Savola Aikuisten sosiaalipalvelujen johtaja

Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41, Järvenpää. Jari Savola Aikuisten sosiaalipalvelujen johtaja 1 / 5 Tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/99) 10 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteystiedot Jari Savola Aikuisten

Lisätiedot

HE 112/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada vammaisten henkilöiden tulkkipalveluja koskevia

HE 112/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada vammaisten henkilöiden tulkkipalveluja koskevia HE 112/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada vammaisten henkilöiden tulkkipalveluja koskevia asiakastietoja ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Työelämän tietosuojalaki Johanna Ylitepsa

Työelämän tietosuojalaki Johanna Ylitepsa Työelämän tietosuojalaki 19.11.2018 Johanna Ylitepsa Tietosuoja-asetus 88 artikla Käsittely työsuhteen yhteydessä Jäsenvaltiot voivat antaa lakisääteisesti tai työehtosopimuksilla yksityiskohtaisempia

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Henkilörekisteriseloste 1 (5) Sivistyspalvelukeskus Päivitetty

Iisalmen kaupunki Henkilörekisteriseloste 1 (5) Sivistyspalvelukeskus Päivitetty Iisalmen kaupunki Henkilörekisteriseloste 1 (5) Sivistyspalvelukeskus Päivitetty 15.1.2015 Henkilötietolain (523/99) 10 mukainen rekisteriseloste 1. Rekisterinpitäjä Nimi Iisalmen kaupunki - esiopetus;

Lisätiedot

1(5) REKISTERISELOSTE KOTKAN SATAMATALOT OY

1(5) REKISTERISELOSTE KOTKAN SATAMATALOT OY 1(5) KUORSALO TOIMISTOKESKUKSEN KAMERAVALVONNAN Rossi Eija Kaupallinen johtaja puh. 020 790 8802 eija.rossi@haminakotka.fi Aalto Mari-Anne Isännöitsijä puh. 020 790 8862 Mari-Anne.Aalto@satamatalot.fi

Lisätiedot

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 44/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikenteen tietojärjestelmästä

Lisätiedot

1. Arvionne lukuun 1 Johdanto

1. Arvionne lukuun 1 Johdanto LAUSUNTO 01.10.2018 Dnro OKV/67/20/2018 1/5 Viite: Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö 21.8.2018, VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen

Lisätiedot

Nimi: Tuomas Hujala Sähköposti: tuomas.hujala. Puhelin: Sähköposti: tietosuoja

Nimi: Tuomas Hujala Sähköposti: tuomas.hujala. Puhelin: Sähköposti: tietosuoja TIETOSUOJASELOSTE 1. Rekisterinpitäjä Nimi: Sosiaali- ja terveysalan lupa ja valvontavirasto Valvira Osoite: PL 210, 00281 HELSINKI (Mannerheimintie 103 B) Muut yhteystiedot: puh. 0295 209 111(vaihde),

Lisätiedot

Ajankohtaista työelämän tietosuojasta Johanna Ylitepsa

Ajankohtaista työelämän tietosuojasta Johanna Ylitepsa Ajankohtaista työelämän tietosuojasta 20.5.2019 Johanna Ylitepsa Tietosuoja-asetus 88 artikla Käsittely työsuhteen yhteydessä Jäsenvaltiot voivat antaa lakisääteisesti tai työehtosopimuksilla yksityiskohtaisempia

Lisätiedot

Iin Kunta, Varhaiskasvatuspalvelut Jokisuuntie 2, Ii Puh Sähköposti: 2. Rekisterin vastuuhenkilö

Iin Kunta, Varhaiskasvatuspalvelut Jokisuuntie 2, Ii Puh Sähköposti: 2. Rekisterin vastuuhenkilö 1. Rekisterinpitäjä ja tietosuojavastaava Iin Kunta, Varhaiskasvatuspalvelut Jokisuuntie 2, 91101 Ii Puh. 050 310 3458 Sähköposti: kirjaamo@ii.fi 2. Rekisterin vastuuhenkilö Rekisterin vastuuhenkilö Rajanti

Lisätiedot

1. Rekisterinpitäjä. Utajärven kunta, Hallintopalvelut Vanhatie Utajärvi Puh sähköposti:

1. Rekisterinpitäjä. Utajärven kunta, Hallintopalvelut Vanhatie Utajärvi Puh sähköposti: 1. Rekisterinpitäjä Utajärven kunta, Hallintopalvelut Puh. 08 5875 5700 sähköposti: kirjaamo@utajarvi.fi 2. Rekisterin vastuuhenkilö ja organisaation tietosuojavastaava Rekisterin vastuuhenkilö Haapapuro

Lisätiedot

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan HE 214/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäväksi ne muutokset, jotka aiheutuvat julkisuuslainsäädännön

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 139/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelain 27 :n 3 momenttia. Lain siirtymäsäännöksen

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

Juha Lavapuro Lausunto. Asia: Hallituksen esitys HE 72/2017 vp eduskunnalle laiksi valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä

Juha Lavapuro Lausunto. Asia: Hallituksen esitys HE 72/2017 vp eduskunnalle laiksi valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä Juha Lavapuro 14.9.2017 Lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys HE 72/2017 vp eduskunnalle laiksi valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä Perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

9. ASIAKASTIETOJEN SÄÄNNÖNMUKAISET HENKILÖTIETOJEN LUOVUTUKSET

9. ASIAKASTIETOJEN SÄÄNNÖNMUKAISET HENKILÖTIETOJEN LUOVUTUKSET ALAVUDEN KAUPUNKI / SIVISTYSRYHMÄ REKISTERISELOSTE ALAVUDEN YLÄASTEEN OPETTAJA- JA OPPILASREKISTERI Laatimispäivä: 16.2.2010 SISÄLTÖ: 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 5.1.2010 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Salon kaupunki, Ympäristönsuojeluyksikkö

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2048/03/2016 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2048/03/2016 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö Dnro 2048/03/2016 '18.8.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi LAUSUNTOPYYNTÖ Pyysitte lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi eräistä opetustoimen rekistereistä ja valtakunnallisista

Lisätiedot

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto Juha Lavapuro 27.9.2016 Kirjallinen lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 100/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi pelastuslain ja hätäkeskustoiminnasta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

TALOUS- JA VELKANEUVONNAN REKISTERI

TALOUS- JA VELKANEUVONNAN REKISTERI Tietosuojaseloste -yhdistetty rekisteriseloste ja informaatioasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1.7.2014 1.Rekisterinpitäjä Nurmijärven kunta, sosiaalitoimi PL 7, 01901 Nurmijärvi 2. Rekisteriasioista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3)

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3) Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3) VM/Vero-osasto Jukka Vanhanen 27 Lausunto valtiovarainministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi tulotietojärjestelmästä ja eräiden muiden lakien

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Korkein oikeus Lausunto 26.09.2018 OH2018/203 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI ULKOMAALAISLAIN MUUTTAMISESTA

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI ULKOMAALAISLAIN MUUTTAMISESTA ULKOMINISTERIÖ Konsulipalvelut KPA-20 Lainsäädäntösihteeri Tommy Walkila LAUSUNTO 07.01.2019 PC0TQ23X-10 Eduskunnan hallintovaliokunta Viite Kirjallinen vastine HE 217/2018 vp Asia HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 228/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 228/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 228/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä sekä Verohallinnosta annetun lain 4 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

Mitä tulisi huomioida henkilötietoja luovutettaessa? Maarit Huotari VM JUHTA/VAHTI-työpaja

Mitä tulisi huomioida henkilötietoja luovutettaessa? Maarit Huotari VM JUHTA/VAHTI-työpaja Mitä tulisi huomioida henkilötietoja luovutettaessa? Maarit Huotari VM JUHTA/VAHTI-työpaja 12.2.2018 Mitä pitää huomioida? Oikeuksien perusta Julkisuuslaki Tietosuojalainsäädäntö Mitä tämä tarkoittaa?

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE. 1. Rekisterinpitäjä. Pro-Stories Oy

TIETOSUOJASELOSTE. 1. Rekisterinpitäjä. Pro-Stories Oy TIETOSUOJASELOSTE 1. Rekisterinpitäjä Y-tunnus 2298585-9 +358 40 4510757 Sähköposti: info@pro-stories.fi 2. Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa Taru Uhrman taru.uhrman@pro-stories.fi 3. Rekisterin

Lisätiedot